lauantaina, syyskuuta 13, 2008

Tasa-arvo

Poteroitunut vastakkain asetteleva tasa-arvokeskustelu
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:n pääsihteeri Tanja Auvinen arvioi nettikeskustelujen perusteella, että jossain on olemassa aktiivinen miesjoukko, jolla on aikaa paneutua tasa-arvoasioihin.

Osittain juuri tämän pienen joukon aktiivisuus sai keväällä aloittaneen Tulvan päätoimittajan Anne Moilasen julistamaan "sodan" joitakin miesaktivisteja kohtaan. Taustalla oli syvä kyllästyminen miesten hyökkäyksiin feminismiä, naistyötä ja naistutkimusta kohtaan sähköpostilistoilla, internetissä sekä muissa medioissa.

- Queer-tutkijoilla olisi paljonkin uutta radikaalia sanottavaa, mutta heidän sanomansa sukupuolen joustavuudesta, monimuotoisuudesta ja rakennetusta luonteesta tuntuu olevan useasti liian vaikea medialle käsitellä, pohtii Ahlbäck.

Hän jatkaa, että läpi lyövät "uudet", räväkät ja yksinkertaiset sanottavat. Menestystä on nauttinut esimerkiksi Henry Laasasen Naisten seksuaalinen valta -pamfletti, vaikka sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvopolitiikan asiantuntijat ovat pitäneet sitä yleisesti taantumuksellisena.
Miesten vapautuminen tasa-arvoliikkeen agendalla
Profeministimiesten puheenjohtaja Kim Meyer arvostelee, että valtamedia antaa helposti palstatilaa sellaisille miehille, jotka painottavat konservatiivisia sukupuolinäkemyksiä. Taantumuksellisilla mielipiteillä on selvästi enemmän sensaatioarvoa tällä vuosituhannella kuin sillä, että nainen tai mies kyseenalaistaisi sukupuolirooleja.

- Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että mies pääsee aina naista helpommin esille. Vaikka asiantuntijapaneeleissa ja keskusteluohjelmissa olisi paljon naisia, miestä kuunnellaan, toteaa Meyer.

Varanka sekä useat miestutkijat ja tasa-arvomiehet ovat saaneet lokaa päälleen erityisesti internetissä. Kritiikin yhtenä kehtona on toiminut Miessakit ry:n ylläpitämä keskustelufoorumi.

Verkkokeskustelutila on nyt suljettu, mutta sen naisvihamieliset ja feminismiä syyttävät kannanotot ehtivät vahingoittaa ylläpitäjän mainetta. Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi ihmettelee, miten foorumi loi useille mielikuvan myös järjestön mielipiteistä.

Tomi Timperin mukaan tasa-arvotyössä ja -elimissä miesasioita ei kuunnella. Paperilla miesasiaa pidetään tärkeänä, mutta usein miesasia koetaan kuitenkin hyökkäykseksi naisasiaa kohtaan.

Kim Meyer on eri mieltä. Hän kiittää sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan alaista Miesjaostoa. Ehdotuksia ja aloitteita valmistelevaa jaostoa hän kuvaa siinä mielessä harvinaiseksi, että se on antanut äänen erityisesti miehille parinkymmenen vuoden ajan.

Miesliike 1800-luvulta?

Miesliikkeen kentällä pörräävät karkeasti jaoteltuna feministien kanssa yhteistyötä tekevät profeministimiehet ja naisliikettä vastustavat antifeministiset ryhmät, jotka kutsuvat itseään miestä tukevaksi ryhmittymäksi. Jaottelun lisäksi on useita muita tasa-arvotoimijoita, jotka eivät miellä itseään tähän kahtiajakoon, vaikka toimivatkin jommankumman ryhmän edustajien kanssa.
Järjestöt nimeävät tasa-arvo-ongelmia

26 kommenttia:

Henry Laasanen kirjoitti...

Nuo propagandajutut on näköjään toimittanut Tiina-Emilia Kaunisto, joka on naistutkimuksen ainejärjestön tiedottaja.

http://www.helsinki.fi/jarj/sitvas/vaalit2007/ehdokkaat1

Näköjään YLEssäkin voi häpeilemättömästi leimata "taantumukselliseksi" henkilöitä, jotka eivät sitä ole koskaan edes olleet.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olisi hyvä pyrkiä estämään femakkoja määrittelemään asioita uusiksi. Tämän vuoksi mielestäni olisi syytä pyrkia feminismiä vastaan puhuessa korostamaan sitä, että tässä feminismin vastustamisessa on kyse todellisen tasa-arvon ajamisesta ja korostaa sitä kuinka paljon miesvihamielisyyttä, konservatiivisuutta ja jämähtäneitä sukupuolirooleja feministi- ja naisasiapiirit tosiasiassa sisältävät. Ja usein ennakoiva hyökkäys on paras puolustus.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olisi hyvä pyrkiä estämään femakkoja määrittelemään asioita uusiksi. Tämän vuoksi mielestäni olisi syytä pyrkia feminismiä vastaan puhuessa korostamaan sitä, että tässä feminismin vastustamisessa on kyse todellisen tasa-arvon ajamisesta ja korostaa sitä kuinka paljon miesvihamielisyyttä, konservatiivisuutta ja jämähtäneitä sukupuolirooleja feministi- ja naisasiapiirit tosiasiassa sisältävät. Ja usein ennakoiva hyökkäys on paras puolustus.

Henry Laasanen kirjoitti...

Laitoon Yleen seuraavan valituksen, vaikka tuskin sillä mitään vaikutusta on.

"Valitukseni koskee tätä 13.9 julkaistua Ylen juttusarjaa tasa-arvosta.

http://yle.fi/uutiset/taustat/id101120.html
http://yle.fi/uutiset/taustat/linkitys/id101187.html

Juttusarja edustaa lähinnä feminististä propagandaa tasa-arvosta, eikä sillä ole mielestäni mitään sijaa Ylen uutisten joukossa.

Lisäksi minut mainitaan jutussa nimeltä ja leimataan enemmän tai vähemmän suoraan "taantumukselliseksi", vaikka en koskaan elämässäni ole ollut taantumuksellinen.

Minulta juttusarjaan ei (tietenkään) kysytty mitään, vaikka teen väitöskirjaa miesten tasa-arvo-ongelmista Suomesta, ja luultavasti myös tiedän eniten miesten tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Sen sijaan juttusarja on täynnä virheellisiä ja leimaavia stereotypioita miesasiamiehistä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa.

Eikö Ylen olisi syytä profiloitua luotettavaan ja tasa-arvoiseen tiedotukseen, sen sijaan, että se julkaisee tällaista ideologista ja täynnä virheitä olevaa propagandaa uutisissaan."

Jape kirjoitti...

Kyllä on murheellista touhua, kun YLE:kin lähtee tuolle tielle. Taaskin miesasioissa vain feministit ja profeminitit pääsevät ääneen. Timperi ei ole tietääkseni profeministi, mutta heti on profeminsti Meyer änkkäämässä vastaan kun Timperi sanoo, kuinka asiat on. Ja TANE:n Miesjaosto on irvokasta pelleilyä. Se ei tasa-arvotyössä ja miesasiassa (jaoston nimihän on Miesjaosto) saa mitään aikaiseksi. Puolet Miesjaoston jäsenistä on profeministejä tai feministejä. Ei helevata sentään.
Tuossa ylen jutussakin ääneen pääsevät vain feministit ja profeministit -> Auvinen, Meyer, Ahlbäck, Varnaka (Miesten tasa-arvoon liittyvät kysymykset vastuualueenasi - mitä olet saanut aikaiseksi Varanka? Et mitään!). Joukon ainoa mies, Timperi, ei saa juurikaan puheenvuoroa. No tämä ei ole yllätys, koska jutun tekijäkin on ilmeisesti pesunkestävä feministi.

"Ylitarkastaja Jouni Varanka sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä kritisoi julkista miehiä ja tasa-arvoa koskevaa keskustelua asiantuntemattomaksi, kärjistetyksi, retoriseksi ja ideologiseksi."

Varangan ideologialla, profeminismillä, ei todellista miesasiaa ja miesten tasa-arvopyrkimyksiä edistetä. Varangan omat, miesten tasa-arvokannaotot ovat selkeästi kallellan feminismiin ja naisten etujen ja oikeuksien lisäämiseen.

Sinun tonttisi on miehiin ja miesten tasa-arvoon liityvät kysymykset Varanka! Koita nyt pysyä omalla tontillasi, äläkä haahuile siellä täällä.

"Oman ryöppynsä verkossa on saanut myös sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön ainoa miestyöntekijä, ylitarkastaja Jouni Varanka. "

Minusta tuossa vääristellään, tasa-arvoyksikössä ei mielestäni ole yhtään miestyöntekijää.

Jape kirjoitti...

Kuin yhdellä suulla laulavat sekä feministit, että profeinistit...

Järjestöt nimeävät tasa-arvo-ongelmia

Puheenjohtaja Veronika Honkasalo, Naisasialiitto Unioni

1. Naisiin kohdistuva väkivalta.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat raiskaukset sekä seksuaalinen väkivalta sodankäynnin aseena. Tyttöihin kohdistetaan myös insestiä, ympärileikkauksia ja pakkoavioliittoja. Puuttumista vaatii myös parisuhdeväkivalta ja kunniaväkivalta.

Pääsihteeri Tanja Auvinen, Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry.

5. Naisiin kohdistuva väkivalta.
Palvelut puuttuvat, lainsäädäntö sekä sen toteutus eivät toimi ja keskustelussa junnataan. Onkohan poliittinen tahtokaan aivan kunnossa? Suomi on saanut huomautuksia kansainvälisiltä elimiltä, viimeksi YK:n CEDAW-komitealta.

Puheenjohtaja Kim Meyer, Profeministimiehet

1. Naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen.
Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ja yleinen mutta vaiettu yhteiskunnallinen ongelma. Miesten on aktivoiduttava tämän ongelman poistamiseksi.


Miksiköhän kukaann näistä em. feministeistä ei huomannut mainita miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, joka on huomattavasti yleisempää? Jaa niin, miehiin kohdistuva väkivalta ei ole tasa-arvoongelma, vaan ihan miesten oma ongelma ja vika.

Tiina-Emilia Kaunisto, YLE Uutiset: "Feministinen Tulva-aikauslehti vastasi miesaktivistien hyökkäyksiin humoristisella julistuksella."

Jaa jaa. Vai on kehoittaminen/kiihottaminen väkivaltaan nimettyjä miehiä kohtaan "humoristinen julistus".

Anonyymi kirjoitti...

Lehti: Johanna Tukiainen yllättää jälleen

Anonyymi kirjoitti...

Henry kirjoitti:
"Lisäksi minut mainitaan jutussa nimeltä ja leimataan enemmän tai vähemmän suoraan "taantumukselliseksi", vaikka en koskaan elämässäni ole ollut taantumuksellinen. "

Viittanneeko tämä siihen, että nämä jutun laatineet naiset
olivat joskus nuorempana sotkeutuneet "omaa tyhmyyttään" parisuhderintamalla miehiin, jotka eivät olleet alfauroita ja kokevat nyt miesasialiikkeen heidänlaistensa "poikasten" maihinnousuksi?

"Sen sijaan juttusarja on täynnä virheellisiä ja leimaavia stereotypioita miesasiamiehistä, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa."

Media muodostuu ihmisistä.
Yksikään kone siellä ei päätä mitä julkaistaan. Onni onnettomuudessa on, että nämä asiat koskevat satojatuhansia suomalaismiehiä, ellei useampiakin.

Taitaa ihmisiä pelottaa
ajatus siitä, että he jalostavat ihmisrotua patriarkaaliseen, jopa
miltaristiseen suuntaan ja ovat erittäin tiukkoja esimerkiksi
tuon parinvalinnan kanssa.
Tämä on vähän kuin yrittäisi saada Kiinan kommunistipuoluetta
kaatumaan.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Tanja Auvinen arvioi nettikeskustelujen perusteella, että ...
Femakot vetävät siis analyysiä vastustajistaan. SunTzu vaimikäsenytoli sanoikin että tunne vihollisesi tjsp.

jossain on olemassa aktiivinen miesjoukko, jolla on aikaa paneutua tasa-arvoasioihin.
Totta. On hienoa, että edes jotakuta aito ja oikea tasa-arvo kiinnostaa, vaikka aikaa siihen ei oikeastaan olisikaan. Tanja Auvinen aatesiskoineen ja -veljineenhän saavat tasa-arvon vastaisesta työstään käytännössä verovaroista kustannettua palkkaa, jonka turvin voi levittää feminististä propagandaa virka-aikana.

Osittain juuri tämän pienen joukon aktiivisuus ...
Pieni on suhteellinen käsite. Profeministipellet puolestaan ovat todella pienestä lukumäärästään huolimatta saaneet aivan uskomattoman vallan ja mandaatin edustaa miesnäkökulmaa. Miten näin on yleensä päässyt käymään?

Menestystä on nauttinut esimerkiksi Henry Laasasen Naisten seksuaalinen valta -pamfletti, vaikka sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvopolitiikan asiantuntijat ovat pitäneet sitä yleisesti taantumuksellisena.
Mahtaa vituttaa kun kirja myy. Nähtävästi mikäli femakot ovat kirjaa yleensä lukeneet, se on luettu sarvet päässä ja feministisuodattimet silmillä. Ja keitä mahtavat olla nuo "sukupuolentutkimuksen ja tasa-arvopolitiikan asiantuntijat"? Ei olisi liikaa pyydetty, että uutisessa samalla kerrottaisiin keitä he ovat, koska heidän suullaan on uutisessa leimattu Henkka nimeltä mainiten "taantumukselliseksi". Ja kuka heille myönsi asiantuntijastatuksen ja millä mandaatilla?

"Taantumuksellinen" on oikeastaan mielenkiintoinen ilmaus. Onko se yksiselitteisen huono termi? Demarit olivat 60-luvun lopulla taistolaiskommareiden mielestä varmaankin taantumuksellisia, mutta entä sitten?

Varanka sekä useat miestutkijat ja tasa-arvomiehet ovat saaneet lokaa päälleen erityisesti internetissä
Mitkä tasa-arvomiehet? No jaa, totta toisaalta. Henkan ja esimerkiksi Pasi Malmin päälle on kieltämättä syydetty lokaa.

Hän kiittää sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan alaista Miesjaostoa. Ehdotuksia ja aloitteita valmistelevaa jaostoa hän kuvaa siinä mielessä harvinaiseksi, että se on antanut äänen erityisesti miehille parinkymmenen vuoden ajan....
... Käytännössä Tane ei ole tyrmännyt yhtään Miesjaoston esitystä sen koko noin 20 vuoden historian aikana, lisää Meyer.

Se, että Miesjaosto on antanut äänen feministeille ja profeministeille, on surkuttelun aihe eikä kiitoksen. Erityisen härskiä ja valitettavaa on, että TANEn on kehdattu ja kehdataan väittää edustavan myös aitoa miesnäkökulmaa. Ja mitähän ihmettä siellä miesjaostossa tekee esimerkiksi NYTKIS ry = Tanja Auvinen; sama henkilö, joka käsittääkseni on ollut junailemassa Sheila Jeffreysin Suomen-vierailuja?
Tuo Kim Meyer on kieltämättä röyhkeä ihminen; todellinen sanakirjaesimerkki termistä chutzpah.

Milloin sitten jokin asia on poliittista liikehdintää? NYTKISin pääsihteeri Tanja Auvinen miettii, että mies- tai naistyötä voi tehdä ilman, että se on osa suurempaa liikehdintää. Jos kuitenkin työskentelee poliittisessa, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tähtäävässä järjestössä tai ottaa osaan tasa-arvokeskusteluun, täytyy silloin ymmärtää olevansa osa suurempaa liikehdintää.
= Mikäli siis aiot edes ottaa osaa tasa-arvokeskusteluun, olet joko puolellamme tai meitä vastaan. Nöyrry siis. Paina pääsi ja ota vastaan feministinen epistola. Astu riviin ja ryhdy neliskulmaiseksi robotiksi.

Henry, Pasi Malmi ja mikseipä myös Panu Höglund olisi saatava jäseniksi ainakin Miesjaostoon; miksei myös itse TANEen - vaikkapa pysyväisjäseniksi. Tilaa heille voisivat tehdä vaikka Kim Meyer, Leena Ruusuvuori ja Susanna Rahkonen.

Miesliike 1800-luvulta?
Täysin väärin. Naisliike on jumittunut 1900-luvun puolivälin juoksuhautoihin ja todellisuuteen. Päätään nostava miesliike on 2000-lukua.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyllä on murheellista touhua, kun YLE:kin lähtee tuolle tielle."

Sillä tiellä se on ollut jo pitkän aikaa. Siksipä en maksa tv-lupamksuja. Paskan kun saa maksamattakin.

Anonyymi kirjoitti...

Eli voinee kai tehdä johtopäätöksen että Artsi, Markku, Jouni & Siskot, otti RAY:n kaiffojen kanssa yhteyttä Tomiin, ja kertoi että kraanoista ei kohta tule vettä eikä päätteessä ole sähköä jos ei miessakkien "naisvihamielistä" palstaa suljeta.

Saas kattoa milloin ne haluaa sulkea koko Internetin?

Huomatkaa miten tuossa korostetaan "humoristista" mitä tulee tuohon "Tulta Munille" murhakeotukseen. Hekoti-heko, ampukaa naistutkijoita rinnuksille, heh, heh, onpas huvittavaa...

Huomatkaa muuten miten "objektiivinen" artikkeli esittäytyy ikäänkuin puolueettomana. Tosin femakoltahan tuo on huikea suoritus jo tuollaisenaan, täytyypi todeta.

Henry, viimeksi kun tänne kirjoitin niin tiedustelin mikäli olisi kiinnostanut tehdä JSN:ään valitus tuosta "Tulta Munille" kehotuksesta. Ryhdyin jo sellaista raapustamaan, mutta kun ei ole osoitetta Suomessa, niin se jäi siihen. Apropoo.

Anonyymi kirjoitti...

Profeministimies Kim on närkästynyt ja askarrellut hassuja pilakuvia.

Häneltä on tietysti jäänyt huomaamatta, että mainitsemissaan naisten pyskäköintitavoille naljailevissa kuvissa tuskin olisi mitään hauskaa, jos ne olisivat tilanteista, joissa joku on loukaaantunut tai pahempaa. Silloin ne olisivat lähinnä mauttomia. Vaan katsokaas hänen omia tekeleitään (huomaa veriläikkä rutaantuneen moottoripyörän vierellä)...

No niin kai käy, kun ideologinen närkästys on tarpeeksi surta.

Täytyy kuitenkin vielä sanoa, että kaksi ekaa kuvaa kyllä laittavat hymyilemään...

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa muuten olla niin, että naiset ja etenkin kaikenkarvaiset feministit suhtautuvat itseensä paljon juhlallisemmin kuin miehet itseensä. Kyllähän minäkin tunnistan itsessäni kaikenlaisia miehiin liittyviä huvittavia stereotypioita. Esim. useammankinkin laitten manuaali on tullut avattua vasta, kun homma alkaa mennä vituralleen...

Anonyymi kirjoitti...

Nomen, satuitko koskaan lukemaan Miessakkien palstaa? Palstan ei ainoastaan nais- vaan yleensä ihmisvihamieliset kirjoitukset ottivat pohjakosketuksen ainakin kahdesti. Yhden kirjoittajan mukaan sana kätkyt-kuolema tulee siitä, kun äiti napsauttaa lapsensa niskat nurin. Toinen kaiffari väitti pitkään, että Jokelan koulun naisrehtori uhrasi poikaoppilaat ja piilotteli heidän takanaan. Siis se rehtori, joka yritti puhua Auviselle ja sen takia kuoli teloitustyylin. Miessakit teki oikein kun lakkauttivat keskustelufoorumin, koska ne kirjoitukset alkoivat mustata järjestön mainetta.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta olisi hyvä pyrkiä estämään femakkoja määrittelemään asioita uusiksi. Tämän vuoksi mielestäni olisi syytä pyrkia feminismiä vastaan puhuessa korostamaan sitä, että tässä feminismin vastustamisessa on kyse todellisen tasa-arvon ajamisesta ja korostaa sitä kuinka paljon miesvihamielisyyttä, konservatiivisuutta ja jämähtäneitä sukupuolirooleja feministi- ja naisasiapiirit tosiasiassa sisältävät.

Erinomaisesti sanottu ja täysin totta! Tuo on todella tärkeä pointti havaita, sillä feministit eivät kaihda mitään keinoja. He tekevät mitä tahansa, jotta totuus ei tule yleiseen tietoisuuteen. Nyt heidän aseensa on asioiden uudelleenmäärittely, kuten homo aivan oikein huomasikin.

Toisaalta, jos kansa ei opi itse ajattelemaan ja huomaamaan asioita, ei auta, vaikka miten totuudenmukaisesti asiat sanotaan - joku saa kansan kuitenkin aina kusetettua ajattelemaan valheita totuuksina..

Taistelu pelkästään tiedotuksesta on siksi pitkällä tähtäimellä hyödytöntä, koska se on loputon sota. Ainoa toimiva ratkaisu olisi kehittää yksilöitä erottamaan totuus valheesta aivan itsenäisesti, silloin heitä ei voisi mikään feminazismi viedä enää kuin pässiä narussa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä on murheellista touhua, kun YLE:kin lähtee tuolle tielle. Taaskin miesasioissa vain feministit ja profeminitit pääsevät ääneen.

Asia on toki jo tarpeeksi kammottava nykyisenäkin, mutta ajatelkaapa, jos internettiä ei olisi.. kukaan 'meistä' ei oikeastaan koskaan pääsisi ääneen, emmekä voisi olla varmoja, että muitakin samalla tavalla ajattelevia ja totuuden näkeviä ihmisiä onkaan!

Tavallan siis onneksi on edes internet hivenen helpottamassa tuota 'miesten ongelmien kuoliaaksi vaikenemista', jolloin se ei onnistu enää niin täydellisesti kuin muuten ehkä olisi. Nettiä kun ei mikään yksi instanssi voi 100% (toistaiseksi) kontrolloida.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on vähän kuin yrittäisi saada Kiinan kommunistipuoluetta
kaatumaan.


Sinäpä sen sanoit. Suosittelen tutustumaan aiheeseen nimeltään 'Poliittinen Korrektius', sen syntyyn, ja sen kytköksiin feminismin kanssa.. sieltä tulee lopulta kommunismikin vastaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Minä voin muuten suomentaa tuon YLE:n artikkelin. Se on suomennettuna sellainen että jotkut siskoista on ymmärtäneet että enää ei voi syyttää miesten tasa-arvonäkökulmaa "naisvihaksi", "sovinimiksi" ja mitä muita niitä nyt löytyykään. Kuten ei myöskään ideologisen monopolin kritisointi ole "naisvihaa".

Siskot on ottaneet niin paljon turpiin viime aikoina että pakosta on femakko hieman muuttanut kommunikatiivista taktiikkaa.

Suomennettuna tuo siis on ideologista liirumlaarumia puettuna kermaan ja karamellikirsikoihin. Rumpujen rummutusta on jatkettava ja vastuulliset vastuuseen.

Anonyymille: Jokaista sellaista foorumia jota femakko syyttää "naisvihamieliseksi" siinä on loogisesti pako ollut jotain todella hyvää. Tähän riittää maalaisjärki oikein hyvin.

Mortimer kirjoitti...

Kyllä Ylen pitäisi ainakin antaa sinulle mahdollisuus oikaista nuo asiat. Sen pitäisi julkaista sinun kannanottosi mahdollisimman lyhyen ajan kuluessa. Veikkaisin että sen se tekeekin.

Oikaisemaan sitä kai ei pysty pakottamaan, sillä siinä jutussa ei ollut rikottu mitään kiistattomia faktoja vastaan. "Taantumuksellisuus" on tulkinnanvarainen asia. Jollei valitus tuota tulosta, niin kehotan minäkin kantelemaan Julkisen sanan neuvostoon.


Muutenkin minusta huonoa journalismia. Ensinnäkin se on minusta sangen johdatteleva, vaikkakin varovaisesti tehty. Lukijalle jää mielikuva miesasiamiehistä suurin piirtein naisten työssäkäymistä vastustavina sovinisteina. Palstatilasta merkittävä osa käytetään miesliikkeen kuvailemiseen, mutta ilman että kysyttäisiin yhdenkään miesasiamiehen mielipidettä. Vähän sama asia kuin tehtäisiin juttu aiheesta SDP:n arvot ja haastateltaisiin ainoastaan Kokoomuksen jäseniä. No, Timperi on miesasiamies, mutta ei varsinaisesti tasa-arvopoliittisessa mielessä.

Kunnioitan suuresti Tomi Timperiä ja hänen työtään miesten hyväksi, ja ymmärrän hyvin miksi hän on pidättäytynyt radikaalimmasta toiminnasta. Miessakit ry:n erilaiset vertaistuki- yms auttamismuodot ovat niin arvokkaita, ettei niiden saamia resursseja kannata vaarantaa.

Toinen asia on, että mielestäni journalistin pitäisi tehdä selkeä ero sille mikä on faktaa ja mikä mielipidettä. Tässä se ero on vähiintäinkin häilyvä.


Profeministimiesten puheenjohtaja Kim Meyer arvostelee, että valtamedia antaa helposti palstatilaa sellaisille miehille, jotka painottavat konservatiivisia sukupuolinäkemyksiä

Kuka on painottanut konservatiivisia sukupuolinäkemyksiä? Jos ajatellaan vaikkapa Laasasen, Malmin, Sepposen tai Kotron lausuntoja mediassa, niin ne koskivat miesten tasa-arvo ongelmia, tai sitten kritisoivat tasa-arvoviranomaisten/asiantuntijaelinten feminismin dominoivaa asemaa. Sukupuolirooleihin niissä on otettu kantaa hyvin vähän. Kotro jonkin verran, mutta niitä ei voi pitää parhaalla tahdollakaan konservatiivisina.


Kannattaa muuten kiinnittää huomiota pariin asiaan näissä kolmessa tekstissä. 1. Huomatkaa miten sanaa "asiantuntija" käytetään. 2. Väliotsikot.




Tiina-Emilia Kaunisto 761
Tiina-Emilia Kaunisto http://www.mv.helsinki.fi/tekaunis/
naistutkimus, viestintä
Olen naistutkimuksen ainejärjestön tiedottaja ja teen maailmasta paikan, jossa on paljon eroja ja moninaisuutta, mutta ei lainkaan valtajärjestelmiä. Edarikautenani kasvihuoneilmiö pysäytetään ja kehitysapua sekä opintotukea nostetaan. Nostan myös humanististen sekä yhteiskuntatieteellisten alojen painoarvoa, ja kauteni jälkeen kaikki tieteenalat haluavat sukupuolentutkimusta laitoksilleen.


Ööh. Eikö 60-luku mennyt jo? Ja minun kaudellani poistetaan sodat ja sairaudet, vallitsee maailmanrauha ja ihmisillä hyvä tahto, eikä keneltäkään puutu mitään...

ja kauteni jälkeen kaikki tieteenalat haluavat sukupuolentutkimusta laitoksilleen.

Siis oikeasti! En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...

Panu kirjoitti...

Tuo Kim Meyer on kieltämättä röyhkeä ihminen; todellinen sanakirjaesimerkki termistä chutzpah

Vanhoina "hyvinä" Man-listan aikoina tuli otettua montakin kertaa yhteen Kim Meyerin kanssa. Siitä tuli likainen olo, ikään kuin olisi itsekin saamassa jonkin saastaisen taudin tartunnan.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ei muuten kovin paljon ihmetyttäisi jos jossain tuon poppoon sisäpiiriviestinnässä olisi jonkun lesbo-klaventuuran jähmettyneitä sukupuolirajoja rikkova profeministisiiven queer osasto tiedustellut mahdollisuutta sulkea myös Panun palsta.

Mielestäni on vielä syytä korostaa sitä, että tässä on kysymyksessä henkilöitä jotka ihan tieten tahtoen ovat pyrkineet pahantekoon. Jotkut heistä tyhmyyttään, toiset ahneuttaan, kolmannet sokeuttaan ja neljännet sadisteina. Se vaatii kyllä aika paljon kuivattuja hedelmiä siihen rauhanpiippuun ennen kuin täällä otetaan imaisut.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös jossain vaiheessa omalla nimellä esiintyvä nainen uhonnut Panun kommenttiosastolla, että aikoo suljetuttaa Panun palstan ja uhosi myös ottavansa yhteyttä Elisaan/Soneraan yms.

Jape kirjoitti...

Homo: "Eikös jossain vaiheessa omalla nimellä esiintyvä nainen uhonnut Panun kommenttiosastolla, että aikoo suljetuttaa Panun palstan ja uhosi myös ottavansa yhteyttä Elisaan/Soneraan yms."

Juu, ja ko. nainen ottikin yhteyttä Soneraan. Paha vain, että Plaza:lla ei tietääkseni ole suoranaisesti mitään tekemistä Soneran (eikä Elisan) kanssa. En muista nyt ulkoa ko. naisen nimeä, mutta hän oli ollut koulukiusattu. Niin on ollut moni muukin, Panukin käsittääkseni, joten ei tuokaan oikeuta ko. naisen hyökkäystä.

Kyse oli tietenkin feminismistä ja feminismin kyseenalaistamisesta, ja tuon nainen olikin jokin sortin ekofeministi...

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti kyse oli Ella Salmi -nimisestä henkilöstä, joka halusi painostaa Panun sensuroitavaksi ja tässä linkki sensuurikeskusteluun liittyen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Höglund vaikuttaa kyllä olevan täydellinen sekopää. Miesasialiikeen tuskin tarvitsee edes sanoutua irti hänestä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Panua voida sulkea - ainakin toivon, että hän saa jatkaa vapaasti vaiettujen totuuksien ja tabujen paljastamista ytimekkäästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettuna.

Anonyymien anonyymit loukkaukset ovat tietenkin arvottomia, eikä niitä kannattaisi sen kummemmin noteerata. Mutta sen verran sanon, että jos sekopäitä etsitään, niin sieltä feministien leiristä niitä löytyy aikamoinen arsenaali aika helkkarin vahvasti kilahtaneena. Kuka tahansa psykopaattinen mielisairas murhaaja-raiskari on varsin viattoman ja terveen näköinen siihen feministijengiin verrattuna, joka tasa-arvoa pääsee tässä yhteiskunnassa eniten määrittelemään ja joka eniten pääsee ääneen valtamediassa tasa-arvosta tai miesten/naisten ongelmista puhuttaessa.

Toki Panu Höglund on autoritäärinen ja muutenkin hiukan pelottava, mutta naisista/feminismistä kirjoittaessaan hänellä on totuus 100% puolellaan, ja hän on aina kirjoittanut kaunistelemattoman ja aidon, rehellisen toden.

Näin ollen pistää miettimään sellaisen ihmisen motiivit, joka noin vain alkaa syyttämään tätä femakkojengiä paljon sivistyneempää herraa 'sekopääksi'..

- Vortac