sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Suurempi vero naisille

Työterveyslaitos: Nuorten miesten kato työelämästä huolettaa
Nuoret miesten kato työelämästä huolestuttaa tutkijoita. Tällä vuosituhannella alle 30-vuotiaiden miesten työllisyysaste on jopa laskenut.

Nuoret miehet saattavat olla myös ronkelimpia työpaikkojen suhteen. Heille ei ehkä kelpaa tarjolla oleva pätkätyö kaupan kassalla.
Tottaikai vika on miehissä itsessään.

Asevelvollisuus tulee kalliimmaksi kuin palkka-armeija
Suomessa ollaan syystäkin ylpeitä sukupuolten välisen tasa-arvon suhteellisen hyvästä toteutumisesta. Sukupuolisyrjivä asevelvollisuus on pahasti ristiriidassa ihanteen kanssa. Ajatusleikkinä voi kysyä, millaisia reaktioita syntyisi, jos miehille tai naisille määrättäisiin lakisääteisesti erilaiset tuloveroasteet? Asevelvollisuus vastaa miehille asetettua ylimääräistä veroa, joka kerätään pakollisena työpalveluna.

Onko oikein sysätä asevelvollisuuden taloudellinen taakka lähes kokonaan nuorille, itsenäistä elämäänsä aloitteleville miehille? Eikö olisi oikeudenmukaista, että maanpuolustukseen sitoutuville maksettaisiin korvaus menetetyistä työtuloista? Kustannukset tulisi rahoittaa kaikilta kansalaisilta perittävillä tuloveroilla.
Mies antaa yhä naista useammin äänensä sukupuolen perusteella

Tasa-arvopaneeli Turussa 2.10.2008

17 kommenttia:

jeremias kirjoitti...

http://www.itwire.com/content/view/21001/1066/

Eli älykkyydellä ja luovuudella saa naisia, mitäs ATM:t tähän sanoo?

Anonyymi kirjoitti...

"Eli älykkyydellä ja luovuudella saa naisia, mitäs ATM:t tähän sanoo?"

Oman kokemukseni valossa ei pidä paikkaansa? Tutkimus oli kyselytutkimus, ehkä olisi parempi tarkastella miten naiset toimivat, eikä sitä miten naiset sanovat toimivansa. Kaksi täysin eri asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli älykkyydellä ja luovuudella saa naisia, mitäs ATM:t tähän sanoo?"

Oman kokemukseni valossa ei pidä paikkaansa? Tutkimus oli kyselytutkimus, ehkä olisi parempi tarkastella miten naiset toimivat, eikä sitä miten naiset sanovat toimivansa. Kaksi täysin eri asiaa.

Anonyymi kirjoitti...


Kohdunvuokrauksesta entistä tiukemmat säännöt Intiassa

Anonyymi kirjoitti...

Tänään YLE1 klo 21:15: Ykkösdokumentti: Mekaaninen rakkaus

Voiko ihminen rakastaa robottia? Voiko kone korvata ihmisen? Dokumenttielokuva roboteista, ihmisestä, ja ihmisen rakkauden ja läheisyyden kaipuusta. Ohjaaja: Phie Ambo. T: TjuBang Film, Tanska ja Making Movies, Suomi.

Arawn kirjoitti...

Peter: "Oman kokemukseni valossa ei pidä paikkaansa? Tutkimus oli kyselytutkimus, ehkä olisi parempi tarkastella miten naiset toimivat, eikä sitä miten naiset sanovat toimivansa. Kaksi täysin eri asiaa."

Pitäisikö tästä päätellä, että yhden ihmisen kokemus kumoaa kokonaisen tutkimuksen?

Anonyymi kirjoitti...

Itseä ei ole koskaan kaupankassalle edes palkattu, vaikka olen useamman kerran hakenut.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn: "Pitäisikö tästä päätellä, että yhden ihmisen kokemus kumoaa kokonaisen tutkimuksen?"

Ei. Kunhan nyt toin vain esille, että tutkimuksessa kysyttiin miten naiset sanovat toimivansa, eikä tarkasteltu miten he käytännössä valintansa suorittavat.

Tämä on vähän sama kun työnantajilta kysyttäisiin syrjivätkö he esim. nuoria naisia palkkauksessa sen sijaan, että tarkasteltaisiin millaista porukkaa he oikeasti palkkaavat.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli älykkyydellä ja luovuudella saa naisia, mitäs ATM:t tähän sanoo?"

Oman kokemukseni valossa ei pidä paikkaansa? Tutkimus oli kyselytutkimus, ehkä olisi parempi tarkastella miten naiset toimivat, eikä sitä miten naiset sanovat toimivansa. Kaksi täysin eri asiaa.


Aivan niin. Naisten puheet ja teot ovat totaalisesti eroavaiset toisistaan.

Lisäisin tähän vielä sellaisen näkökohdan, että kyllähän älykkyys on naisille plussaa ja kiihottaa heitä, samoin luovuus...

-= JOS =-

(ja se on iso jos)

..se manifestoituu jotenkin 'menestyksenä', yleensä rahallisena tai mieshierarkiassa ylenemisenä.

Kun nainen ajattelee älykästä miestä, hänen mielikuvissaan välkkyvät aivokirurgit mersuineen ja huviloineen etelä-ranskassa, isojen korporaatioiden toimitusjohtajat suurine palkkoineen, itsenäiset yrittäjät, jotka ovat nostaneet pienen firman suuryritykseksi kovalla työllä ja älykkäällä kilpailijoidensa peittoamisella jne. yms.

Naisen mieleen ei tule tyylitajuton, sosiaalisilta taidoiltaan täysin avuton, ujo nörtti, joka osaa piin likiarvon ulkoa 20 desimaalin tarkkuudella.

Luovuutta ajatellessa nainen ajattelee sellaisia ihmistyyppejä kuin Ville Valoa jne., jotka ovat hyvin rikkaita ja menestyneitä rokkareita, muusikkoja tms.

Naiselle ei tule mieleen demoscenen syövereissä pikselitaidetta deluxe paintilla tuhrustava pullonpohjasilmälasinen nörttimies.

Ja niin edelleen..

Eli vaikka yleensä naisen sanomaan ei voikaan luottaa, joitain heidän sanomisiaan sopivasti 'ymmärtämällä' ja tulkitsemalla voi tajuta, että mitä naiset itseasiassa tarkoittavat. Tässä tapauksessa sanoisin siis, että tuo naisten valheellisuus pätee vain osittain, ja loput muodostuu tuosta naisten YTM-kaavan implementoimisesta mies-sanaan joka kerta kun heiltä kysytään miehistä jotain.

ATM:llä ei siis edelleenkään ole saumaa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Unohdin mainita vielä sellaisen variaation, että mies on älykäs tai luova (tai molempia), mutta hän on MYÖS YTM ihan muista syistä.

Eli mies on ensin YTM, vasta toissijaisesti luova ja älykäs. Nainen kun helposti kuvittelee aina YTM:n kuvitellessaan miestä, joten hän kuvittelee ensin, että mies on rikas, statukseltaan korkea tms., ja sen jälkeen nainen kuorruttaa kuvitelmansa kauniisti luovuus-älykkyys-kermavaahdolla ja tottakai lopputuloksena oleva mielikuva miellyttää naista tavattomasti.

Luovuuden ja älykkyyden voidaan katsoa olevan toissijaisia ominaisuuksia, jotka kyllä miellyttävät naista, mutta vasta sen jälkeen kun mies on täyttänyt naisen ENSISIJAISET vaatimukset.

Luovuus ja älykkyys eivät ole siis ensisijaisia asioita, joilla saisi naista, vaan jotka tulevat kuvaan mukaan, kun jo saa naista. Muuten nainen tuhauttaa luovuudelle ja älykkyydelle nenäänsä ja kauhistuu, jos luova ja älykäs nörtti haluaa tutustua naiseen intiimiseksuaalisesti..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Mulle muuten kerran kävi hassu tapaus, joka kuvastaa naisten äärimmäistä kieroutta ja kataluutta, joihin he selvästi ovat valmiita venymään.

Jossain typerällä keskustelufoorumilla intin näitä asioita ja minua ei uskottu, ja sanoin etteivät naiset halua kilttiä, uskollista ja ujoa miestä.. ja sitten joku akka rupesi väittämään vastaan, ja lopulta sanoin että no siinä tapauksessa varmaan lähdet mun kans treffeille todistaaksesi sanasi tms.. ja nainen näytteli tietenkni varsin kiinnostunutta, ja ihmettelin että häh, ei se sanonutkaan kieltävästi..

Aloin jo ihmettelemään asiaa, ja epäilin kyllä kovasti mutta ajattelin että katotaan miten pitkälle tuo on valmis menemään.. ja sitten edistin asiaa ja koetin vaihtaa email-osotteita sun muuta, enkä nyt muista mitä kaikkea asiaan sisältyi tarkasti, mutta lopputuloksena siirryimme ikäänkuin pois koko sieltä keskustelufoorumista, muualle juttelemaan..

Yllättäen sitten tulikin yhtäkkinen torjunta, kuin nainen olisi tajunnut leikin menneen liian pitkälle - mutta hänen tarkoituksensahan oli siinä vaiheessa saavutettu; keskustelufoorumin keskustelijoiden silmissä nainen oli oikeassa, ja minä väärässä, ja naisen imago sekä naisten imago yleensäkin oli turvattu.

En sitten muista, meninkö takaisin keskustelufoorumiin riehumaan, enkä edes muista 'viihdyttikö' se eukko minua seuraavaan päivään asti vai milloin tämä yhtäkkinen torjunta tapahtui, mutta halusin vain osoittaa, että vain typerä ja kokematon, tai sitten naiivi ja hölmö luottaa naisiin kun puhutaan miehistä, naisista ja tasa-arvosta, ennenkuin todella oikeasti tuntee naisen livenä erittäin hyvin.

Ja että nainen voi johdatella miestä valheellisesti vaikka kuinka pitkään, vain saadakseen olla 'oikeassa' jossain väittelyssä, jossa hän itsekin tietää olevansa väärässä, mutta ei halua sitä paljastaa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Tutkimuksessa jäi kuitenkin avoimeksi, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, että miehet äänestävät naisia useammin oman sukupuolen ehdokasta."

Ja sitten pistetään otsikoksi: mies antaa äänensä sukupuolen perusteella? Ei mitään tolkkua.

Anonyymi kirjoitti...

"Voiko ihminen rakastaa robottia? Voiko kone korvata ihmisen? Dokumenttielokuva roboteista, ihmisestä, ja ihmisen rakkauden ja läheisyyden kaipuusta."

Oli muuten hämmentävä dokumentti. Missasin alun, joten en tiedä MIKSI se japanilaismies yritti luoda itsestään jonkinlaista kopiota, mutta hämmensi kun dokumentissa väitettiin lopputulosta "edistykselliseksi", vaikka se mielestäni oli jotain ihan muuta. Tekijänsäkin vaikutti kajahtaneelta autistilta. Ja entäs se dementoitunut hoitokodin nainen, joka sai kiksejä typerästä robottikuutista? Hänkin oli surullinen tapaus, joskin ymmärrettävämmillä tavoilla...

Oli miten oli; en itse oikein jaksa uskoa, että vaikka voitaisiin kehittää "täydellisiä" robottinaisia, niin AT-miehet olisivat sitten ihan innoissaan sellaisista. Sieluttomiahan ne kaikkein kehittyneimmätkin systeemit kuitenkin olisivat.

Anonyymi kirjoitti...

Oli miten oli; en itse oikein jaksa uskoa, että vaikka voitaisiin kehittää "täydellisiä" robottinaisia, niin AT-miehet olisivat sitten ihan innoissaan sellaisista. Sieluttomiahan ne kaikkein kehittyneimmätkin systeemit kuitenkin olisivat.

No, ajattelepa teddy-nallekarhuja, joita pienet lapset sydämestään rakastavat. Mitä jos nuo nallekarhut olisivatkin inhimillisempiä, aidomman näköisiä ja oloisia, ja voisivat puhua ja keskustella lasten kanssa? Eikö aikuisenakin tuo olisi melko mukavaa?

Ihmiset rakastavat kaikenlaisia materiaalisia esineitä jo nyt - katso vain, millä huolella ja rakkaudella monet hoitavat luksus-autojaan tai nostalgiaelektroniikkaa.. saati sitten, miten naiset 'hoitavat kotiaan' ja suorastaan RRRAKASTAVAT kenkiään.

ATM:t ovat jo nyt aivan innoissansa kaikenlaisesta elektroniikasta, mangasta ja animesta, kauniiden naisten kuvista jne. ja käyttävät niitä taustakuvinaan tietokoneidensa desktoppina - jos tuo elektroniikka olisi sitten huomattavasti kehittyneempää ja osaisi jutella ja puhua 'tuhmia' ja jopa tehdä kaikenlaisia hellyydenosoituksia ja seksuaalisia asioita, en usko että se ainakaan VÄHENTÄISI ATM:ien kiinnostusta noihin masiinoihin.

Lisäksi, ajattelepa pumpattavia barbaroita, realdolleja jne. jotka ovat jo suuria menestyksiä ilmankin tekoälyä ja liikkumiskykyä (tai ehkä juuri siksi, haha).

Jos nyt voisit ostaa sinua kannustavan ihmisenkaltaisen robottinuken, joka tekisi kaiken niinkuin haluat, jossa olisi samanlaiset sukuelin-systeemit kuin realdolleissa, joka koko ajan pelkästään kannustaisi sinua ja pyrkisi miellyttämään seksissä ja kaikessa muussakin, mutta ei koskaan napisisi mistään, ei valittaisi, ei vaatisi mitään, ei olisi koskaan julma, ilkeä saati väkivaltainen, ei koskaan lähtisi jonkun 'paremman' tyypin mukaan..

Niin meinaatko että siinä tilanteessa tyypillinen ATM olisi väistämättä täysin välinpitämätön tuota robottia kohtaan, eikä olisi siitä ollenkaan kiinnostunut? Panisi mieluummin realdolliaan toisessa huoneessa? (josta robotti ei tosin edes tuntisi mustasukkaisuutta)

Sanoisin, että kyllä, robotit olisivat sieluttomia, PAITSI jos ihmiset oppisivat tekemään niistä tarpeeksi hienosyisiä ja monimutkaisia, niin että niihin voisi inkarnoitua (tämäkin on mahdollista), niin silloinhan mikä tahansa femakkosielu voisi inkarnoitua siihen.

Ja alkaa sitten vaatimaan kaikenlaista.. ;)

Tarkoitan, että ehkäpä sieluttomuus on lopulta pieni hinta verrattuna kaikkeen siihen typeryyteen, jota joutuisi aidon naisen taholta sietämään, etenkin kun naisella olisi aina korkeampi markkina-arvo kuin ATM:llä, joten nainen olisi varmasti jo uitettu sukupuolitaudeissa siinä vaiheessa kun ATM häneen pääsee käsiksi, ja lisäksi hän voisi milloin vain jättää ATM:n ..

Kumman SINÄ valitsisit loppujenlopuksi?

Kitisevän femakkolutkan joka voi milloin tahansa lihota, ajaa päänsä kaljuksi, solvata, tivata, vaatia, raivota, heitellä esineitä ja olla väkivaltainen, jättää 'paremman' miehen takia, uhata jättämisellä, tehdä sinut mustasukkaiseksi flirttailemalla muiden miesten kanssa, valittaa päänsärkyä jne jne jne jne..

Vai

Aina kauniin, rupsahtamattoman robottinaisen, jonka ulkonäkö on tehty sinun toiveidesi ja halujesi mukaiseksi, joka on aina siellä missä haluat hänen olevan, joka tekee aina sitä mitä haluatki hänen tekevän, joka pystyy keskustelemaan sinua kiinnostavista aiheista, joka hoitaa kotityöt yms. mukisematta, joka antaa seksiä aina kun sitä haluat vaatimatta kuitenkaan itse mitään tyydytystä, joka on aina 'hyvällä tuulella', joka on aina kannustava ja ymmärtävä, olipa kyse mistä asiasta hyvänsä, joka ei koskaan tule mistään mustasukkaiseksi, ei koskaan jätä, ei koskaan flirttaile muiden kanssa - jonka voi laittaa pois päältä kun et jaksa naisseuraa, jolle voi ylipäätään tehdä mitä huvittaa vailla negatiivisia seurauksia tai omantunnontuskia, juuri siksi koska kyseessä on sieluton kone..

Sanoisin, että nykynaiseen verrattuna tuollainen robotti olisi kenelle tahansa miehelle paljon parempi vaihtoehto kuin oikea nainen visvasyylineen ja vaatimuksineen. Mutta that's just me - ehkä te, jotka ette ole "päässeet" osalliseksi naisen kosketuksesta ja siitä hinnasta, joka siihen kosketukseen aina liittyy, mystifioitte ja kohotatte naisen tarpeettoman korkealle jalustalle, ja luulette aidon naisen puhkuvan onnea elämäänne ja tuovan valoa pimeyteenne.

Kun totuus on, että he tuovat mukanaa tuplalastin omaakin pimeyttään.. :)

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi, moisten robottien pelkkä olemassaolokin uhkaisi naisten seksuaalista valtaa niin paljon, että naiset ehkäpä olisivat pakotettuja hivenen nöyrtymään. Jos nainen alkaa olla vähänkin rasittava tai epäreilu (niinkuin naiset lähes luonnostaan ovat), mies voi aina sanoa että tuo robotti ei varmaan sanoisi noin, pitäisikö korvat sinut sellaisella.. jne..

Naiset voisivat alkaa oppia arvostamaan kilttiä nörttimiestäkin, kun yhtäkkiä he eivät saisikaan miehen kosketusta mistä hyvänsä.

Tosin naisillahan on jo pitkään ollut omia pikkurobotteja vaginoidensa kimpussa surisuttamassa heidät onneen, joten ehkäpä naiset eivät silloin vieläkään luopuisi ylimielisyydestään.

Tietenkin olisihan se melkein kuin jostain Twilight Zonen jaksosta, koko planeetan kattava ihmiskunta, joista molemmat puoliskot naiskentelevat ja elävät mieluummin robottien kanssa kuin toistensa.. (-8

Mutta nykytilanteeseen verrattuna tuollainen maailmakin olisi suorastaan paratiisi.

Kauneinta olisi tietenkin, jos tasa-arvo saataisiin rakennettua ja ylläpidettyä, ja katkeruus häivytettyä, ja naiset ja miehet todella rakastaisivat toisiaan, mutta sellainen maailma alkaa kuulostaa utopialta. Tosin utopioitakin on toki olemassa, mutta meidän on varmaankin vielä muutama vuosi sitä odotettava.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Asevelvollisuus tulee kalliimmaksi kuin palkka-armeija"

Poliisi tulee kalliimmaksi kuin anarkia. Lakkautetaan siis poliisi.

Ei armeijan tehtävä ole olla halpa, sen tehtävä on puolustaa maata. Ainoa järkevä kysymys on se että kumpi palvelee maanpuolustuksen etua paremmin, asevelvollisuus -vai palkka-armeija?

Jos se raha on niin tärkeää niin kannattaisiko vaikka aloittaa säästäminen lakkauttamalla monikulttuurisuusprojektin?

Anonyymi kirjoitti...

Muuttaisin perspektiiviä hieman; Sivilisaation tehtävä ei ole rakennella armeijoita, jotka suojelevat eliittiä kansalta (vaikka tietenkin kansa luulee sen suojelevan 'maata toisten maiden hyökkäyksiltä'), jotta kansaa voidaan kyykyttää vapaasti niin paljon kuin huvittaa ilman että sen vastarinnasta on pelkoa, vaan sivilisaation tehtävä on rakentaa rakkauteen perustuva menestyvä järjestelmä, jossa vallitsee rauha, harmonia ja saasteettomat energiamuodot päästävät koko ihmiskunnan kehittymään niin viisauden kuin teknologiankin saralla niin pitkälle, että voivat matkailla toisille planeetoille ja ottaa osaa aurinkokuntien ja galaksien asioihin lopulta.

Armeijat eivät auta tässä päämäärässä.

- Vortac