tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Yliopistotasoinen

Kulttuurisesti tuotetut biologiset halut?

Lyhyt mies viehättää pitkää enemmän


BB-Tuuli: "Talvisota käytiin 1800-luvulla"
Big Brother -talossa käyty tietovisa paljasti maanantaina, että kilpailijoiden yleistiedossa on paljon parantamisen varaa.

Esimerkiksi kasvatustieteitä yliopistossa opiskeleva Tuuli väitti vastauksissaan, että Suomen talvisota käytiin vuosina 1817–1818. Oikeaa vastausta (1939–1940) ei tosin osannut kertoa kukaan muukaan talon asukkaista, mutta esimerkiksi vuotta 1917 veikkasi parikin kilpailijaa.

Tuulin mielestä Suomen vaakunassa esiintyvä eläin on karhu. Muut asukkaat tiesivät, että oikea vastaus on leijona.

Maailman korkeimmaksi vuoreksi Tuuli veikkasi Uralia, kun muut kilpailijat muistivat vastauksissaan Mount Everestin.

Kilpailijoita pyydettiin myös mainitsemaan kolme entistä tai nykyistä kansainvälistä tiedustelupalvelua.

Erikoisimman vastauksen antoi Anniina, jonka mukaan tiedustelupalveluita ovat 020202, 118 ja 112. Cheryll puolestaan sekoitti tiedustelupalvelu CIA:n ja televisiosarja CSI:n keskenään.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Stoning victim 'begged for mercy'

Mikko Ellilä kirjoitti...

http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/paivi_kari_zein_vastaa

Suomessa raiskausrikoksista epäillyistä enemmän kuin joka neljäs on ulkomaalaistaustainen. Helsingissä aikuisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ulkomaalaisia on kolmannes epäillyistä. Hullussa jutussa (17.9.2007) mietimme sitä, ovatko kotouttamisviranomaiset unohtaneet kertoa ulkomaalaisille miehille, että Suomessa naisella on oikeus kieltäytyä seksistä - milloin tahansa. Varmuuden vuoksi ohjelma teki aiheesta oman kotouttamisvideon "Naisen oikeus sanoa ei".

Viikon nettivieraamme oli kulttuurikouluttaja Päivi Käri-Zein, jota haastateltiin Hullu juttu-ohjelmassa. Käri-Zeinilla on omakohtaista kokemusta useista kulttuureista, joissa naisen rooli on vähemmän vapaa kuin meillä. Käri-Zeinin mukaan ulkomaalaiset miehet ymmärtävät helposti väärin suomalaisten naisten elekieltä, jos miehet tulevat kulttuureista jossa pelkkä katse tai hymy on lupaus seksistä.

Katsojat lähettivät Käri-Zeinille kysymyksiä

1. Kysymys:
Ulkomaalaiset miehet jankkaavat eikä niistä meinaa päästä toisinaan millään
eroon. "Ei kiinnosta" -viesti ei vain mene jakeluun. Tunkeilijasta pääsee
usein helpommalla eroon antamalla puhelinnumero, vaikka sitten väärä. Mikä
on tehokas tapa sanoa ei? Jos on tyly, ulkomaalainen mies pitää
suomalaisnaista huonosti kasvatettuna tai rasistina.


Vastaus:
Tehokas tapa sanoa ei on se, ettei katso miestä silmiin. Jos on hätä ja todella uhkaava tilanne, voi keksiä valkoisen valheen. Itselläni tehokas tapa on (vaikkei se valhe olekaan, mutta vain toinen puoli totta), että "minulla on arabimies". Toinen kysyy, mitä se tarkoittaa ja kerron: jos jotain tulee, niin minulta on pää poikki ja sinulta se kohta... Kun sanoo olevansa varattu ja käyttäytyy sen mukaisesti, on se hyvä turva ja tehokas tapa sanoa ei.
Varattu ihminen ei vastaanota drinkkejä, eikä kutsu yöllä kotiin. Hän muistaa, että miestä kun tarpeeksi ärsyttää, on miehellä vaikeampi perääntyä kuin naisella (= biologia).

_________________________________________________________

2. Kysymys:
Katselin eilen Hullu juttu -ohjelmaa, jossa esiinnyit. Mistä ihmeestä tyttö
voi tietää, kenelle ulkomaalaiselle sopii hymyillä ja kenelle ei? Kaikki
tummatukkaiset miehet eivät varmaan ole kulttuurista, jossa raiskaus on aina
naisen vika.

Vastaus:
Kyllä tyttö sen tietää, ja ajankohdallakin on vaikutusta. Esimerkiksi yömyöhään ei kannata katsoa ja hymyillä ollenkaan, ellei halua lähempää kanssakäymistä! Tummatukkaiset miehet...sanoisin, että miehet yleensä. Heitä ei kannata kiihottaa, ellei halua kontaktia. Tulella ei saa leikkiä, ellei ole valmis kantamaan vastuuta. Kevyt flirttaus on eri asia kuin väärinkäsityksiin johtava.

_________________________________________________________

3. Kysymys:
Ei voi olla totta! Jos tavallinen ystävällisyys on ulkomaalaisen mielestä
seksiehdotus, niin eihän suomalainen nainen voi tehdä kuin virheitä
ulkomaalaisen miehen mielestä. Mikä muu siis on törkeää flirttailua
tuollaisten miesten mielestä, jos kerran peruskohteliaisuuskin on "tuhmaa"?
Kättely on seksiehdotus?

Vastaus:
Kyllä nainen voi olla ystävä ja läheinenkin ystävä miehen kanssa tekemättä virheitä. Jos olet varattu, teet sen heti selväksi. Ja myös sen, että sinulla on moraali (jos sinulla sellainen on!). Tapa jolla kätellään ja hymyillään on tärkeä, ja ajankohta. Jos haluat olla ulkomaalaisen miehen kanssa ystävä, sano se ja ole tarkka ettei toinen kuvittele sen enempää. Jos et halua seksiä, sano se ja ohjaa hänet toisten naisten luo esim iltamyöhällä. Nuori innokas kaveri keskiyöllä - hän on kanssasi jutuissa varmaan monessakin mielessä. Jos pelkäät, ettet osaa viestiä oikein, älä sitten ole keskiyöllä vieraan miehen kanssa tekemisissä. Ehdota esimerkiksi aamukahvitapaamista tai lounasta, jos kaveri vaikuttaa kivalta ja kehityskelpoiselta.

Jokaisella on omat rajansa sille, milloin seksi kuuluu suhteeseen. Ei ole ollenkaan paha asia, jos ajaudut seksisuhteeseen kunhan muistat, ettei kenelläkään ole oikeus koskea sinuun ellet halua! Terve järki ja selvät sävelet, niillä pärjää sekä suomalaisten että ulkomaalaisten miesten kanssa varsin hyvin. Miehet ovat miehiä kulttuurista riippumatta!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä BB-Tuuli antoi vain hyvän malliesimerkin tästä feministien mainostamasta naisen tapa tietää -ajattelusta, joka ei vain avaudu miehille, jotka ovat naisia syrjivän ja fallokraattisen historian, luonnontieteiden yms raiskausoppien orjia.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Lyhyt mies viehättää pitkää enemmän"

Mielipidetiedustelut ovat mielipidetiedusteluja. Niissähän kaikki yrittävät esiintyä "parempina" kuin mitä ovatkaan. Loppujen lopuksi, vain todellisuudessa tapahtuvilla valinnoilla on väliä.

Jorma

Anonyymi kirjoitti...

The cat in the hat?

Jorma

Anonyymi kirjoitti...

""Lyhyt mies viehättää pitkää enemmän"

Mielipidetiedustelut ovat mielipidetiedusteluja. Niissähän kaikki yrittävät esiintyä "parempina" kuin mitä ovatkaan. Loppujen lopuksi, vain todellisuudessa tapahtuvilla valinnoilla on väliä.

Jorma"

Otsikointi on ehkä harhaanjohtava, mutta olen havainnut saman asian tuttavapiirissäni. Naisia tuntuu miellyttävän enemmän keskipituiset/hieman yli keskipituiset miehet. Yli 190 cm alkaa jo olla pikemminkin haitta. Kaikista suurin haitta toki on selvä lyhyys. Mutta jos 175 cm on "lyhyt" ja 2 m "pitkä" niin silloin otsikko pitää paikkansa.

Anonyymi kirjoitti...

"Yli 190 cm alkaa jo olla pikemminkin haitta. Kaikista suurin haitta toki on selvä lyhyys."

Niin tai näin, mutta naiset selvästi tuntuvat käytännössä preferoivan itseään pidempiä miehiä, myös silloin kun naiset ovat itse korkokengissä. Niinpä kyselyt, jossa kovin monet vannovat sen nimiin, ettei miehen pituudella olisi merkitystä, eivät ole uskottavia.

Jorma

Anonyymi kirjoitti...

Linkatusta blogista lainaten: "13. Koiraille yksi syy ystävyyssuhteen solmimiseen naaraan kanssa on mahdollisuus seksin harrastamiseen. Koiraat myös suosivat ystävyyssuhteissaan seksuaalisesti puoleensavetäviä naaraita. Lisäksi koiraat ilmoittivat naaraita useammin ystävyyssuhteen päättymisen syyksi seksin puuttumisen."

Kertokaas, oikeat miehet, miten usein tuollainen onnistuu? Siis että todella heruisi joltakulta naiselta johon on tutustuttu kaverina tai ystävänä? (Tai mitä tuo edes tarkoittaa, eli miten tuollainen tutustuminen eroaa... jostain muuntyylisestä tutustumisesta?) Täällähän on joskus keskusteltu, että tuollainen onnistuu todella harvoin, mutta listassa se on silti otettu selvästi esiin, sitä ihmettelen.

-tympeäNörttö

Henry Laasanen kirjoitti...

"Kertokaas, oikeat miehet, miten usein tuollainen onnistuu? Siis että todella heruisi joltakulta naiselta johon on tutustuttu kaverina tai ystävänä?"

Onnistuminen voi olla vaikeaa, mutta kyllähän sitä yritetään usein.

Anonyymi kirjoitti...

"Kertokaas, oikeat miehet, miten usein tuollainen onnistuu? Siis että todella heruisi joltakulta naiselta johon on tutustuttu kaverina tai ystävänä? (Tai mitä tuo edes tarkoittaa, eli miten tuollainen tutustuminen eroaa... jostain muuntyylisestä tutustumisesta?)"

Kannattaa ymmärtää että tässä tilanteessa harvemmin "heruu". Yleensä nainen jonka kanssa on ystävystytty on ollut varattu. Eron tultua tilanne muuttuu ja ystäviä aletaan katsoa toisella tavalla.

Sinkkujen kesken se pieni kipinä on todennäköisesti olemassa jo alusta alkaen - ystävystyykö joku todella ihmisen kanssa joka ei kiinnosta millään tasolla? Tämän vuoksi naistensa miespuolisia kavereita kannattaa pitää tarkkailla kriittisesti pesäpallomaila valmiina.

On toki olemassa myös "kavereita" jotka ovat oikeammin pelkkiä tuttuja, eikä heihin tule suhtauduttua samalla tavalla.

Itselläni ei ole ollut oikeastaan yhtään ystävyyttä naisen kanssa joka ei olisi jossain vaiheessa johtanut seksiin. Varoituksen sanana tosin on sanottava, että ystävyys usein myös päättyy tähän. Nainen suostuu tässä tilanteessa seksiin mielessään vakavampi ihmissuhde, ja jos et itse ole yhtä vakavissasi, niin luottamuksen palauttaminen ystävyyteen erittäin vaikeaa tämän jälkeen.

Eli lyhyesti: onnistuuhan tuo, muttei ehkä sillä tavalla kuin kuvittelit. Ja joskus joutuu miettimään onko se sen arvoista.

Anonyymi kirjoitti...

"Jorma" kirjoitti: "Niin tai näin, mutta naiset selvästi tuntuvat käytännössä preferoivan itseään pidempiä miehiä, myös silloin kun naiset ovat itse korkokengissä. Niinpä kyselyt, jossa kovin monet vannovat sen nimiin, ettei miehen pituudella olisi merkitystä, eivät ole uskottavia."

Olet varmasti oikeassa siinä, etteivät kyselyt joissa naispuoliset vastaajat ovat esittäneet, ettei pituudella ole merkitystä, ole kovin uskottavia. Tässä tapauksessa suurin osa kyselyyn vastanneista preferoi jutun mukaan 180-185 senttisiä miehiä, eli kyselyn tulos on täysin yhtenevä esittelemäsi käytännön tuntuman kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Jorma" kirjoitti: "Niin tai näin, mutta naiset selvästi tuntuvat käytännössä preferoivan itseään pidempiä miehiä, myös silloin kun naiset ovat itse korkokengissä. Niinpä kyselyt, jossa kovin monet vannovat sen nimiin, ettei miehen pituudella olisi merkitystä, eivät ole uskottavia."

Olet varmasti oikeassa siinä, etteivät kyselyt joissa naispuoliset vastaajat ovat esittäneet, ettei pituudella ole merkitystä, ole kovin uskottavia. Tässä tapauksessa suurin osa kyselyyn vastanneista preferoi jutun mukaan 180-185 senttisiä miehiä, eli kyselyn tulos on täysin yhtenevä esittelemäsi käytännön tuntuman kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Kertokaas, oikeat miehet, miten usein tuollainen onnistuu? Siis että todella heruisi joltakulta naiselta johon on tutustuttu kaverina tai ystävänä? (Tai mitä tuo edes tarkoittaa, eli miten tuollainen tutustuminen eroaa... jostain muuntyylisestä tutustumisesta?) Täällähän on joskus keskusteltu, että tuollainen onnistuu todella harvoin, mutta listassa se on silti otettu selvästi esiin, sitä ihmettelen."


Kannattaa kysyä samaa asiaa mielummin täältä. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin etsiä uusi nainen kuin yrittää kaverinaista.

www.fastseduction.com

Anonyymi kirjoitti...

"175-185 senttisiä miehiä"

Ovatko nuo sitten lyhyitä?
Eikö tuo ole ns. keskimitta?