sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Ilta-Sanomat 23.4: Näkökulma naisoikeuteen

Verkosto oli tuottanut toistensa tutkimuksellisista ansioista ylistäviä arvioita, joilla oli todellisuuden kanssa vain vähän tekemistä, kirjoittaa Pasi Jaakkonen.

Ei tullut Helsingin oikeustieteelliseen naisoikeuden professuuria, tuleeko sukupuolioikeuden professori? Vääntö on kovaa ja kirjelmiä syntyy. (kuvateksti)

HELSINGIN YLIOPISTO perusti oikeus tieteelliseen tiedekuntaan naisoikeuden professorin viran 2004. Pysyväksi paalutettu virka on vuosien jälkeen yhä täyttämättä. Näin on, vaikka koko ajan virkaan on ollut tarjolla vain yksi ehdokas, jolla itsellään ei ollut mitään nimittämistään vastaan.

Outoa, eikö totta? Entistä oudommalta viiden vuoden vitkuttelu kuulostaa, kun muistellaan, millä innolla virkaa aikanaan haluttiin. Yliopiston silloinen rehtori Ilkka Niiniluoto antoi arvovaltansa naisoikeuden professuurin ajamiseen. Tähän myös vedottiin, kun viran tarpeellisuutta perusteltiin epäileville tiedekunnan sisällä: tiedekunnalla ei olisi liikkumavaraa.

Jos professuuri oli näin tärkeä, miksi se on yhä täyttämättä? Valintaa olisi voinut luulla erityisen helpoksi, koska ehdokkaita on ollut alusta alkaen vain yksi, Minna Canth-akatemiaprofessori Kevät Nousiainen, 59.

Hän myös ilmoitti ottavansa professuurin. Tosin vasta kun edellinen määräaikainen akatemiaprofessuurinsa kesällä 2009 loppuu.

Kaiken piti olla julistamista vaille valmista, kun aika täyttyy. Mutta yksi asia unohtui. Ulospäin virantäyttö alkoi näyttää hyvin oudolta.

Naisoikeuden professuurista oli luotu avoimeen nimityskulttuuriin huonosti istuva räätälöity pakastevirka, johon katsottiin kelpaavan vain yhden henkilön. Se herätti kiukkua. – Pöytä katettiin yhdelle, muuan kriitikko muotoili. Se ei tietenkään ollut omalla erityisalallaan arvostetun tutkijan Nousiaisen vika vaan oikeustieteellisen tiedekunnan, joka jostain syystä halusi täyttää viran ilman julkista hakua kutsumalla. Määräaikaisia virkoja oli täytetty kutsusta aikaisemmin. Professorin viran täyttäminen pysyvästi ilman julkista hakua oli kuitenkin ennenkuulumatonta. Jos niin tehdään, pitää nimitettävän tieteellisten ansioiden olla poikkeuksellisen painavat.

Kun tieteellisiä näyttöjä nyt ryhdyttiin tarkemmin tutkimaan, alkoivat koko nimityksen perusteet horjua. Julkaisuluettelosta löytyi useita haamututkimuksia, joita ei koskaan ollut julkaistu.

Naistutkijoiden verkosto oli tuottanut toistensa tutkimuksellisista ansioista ylistäviä arvioita, joilla oli todellisuuden kanssa vain vähän tekemistä.


Kun lisää pöyhittiin, paljastui uusi, vähemmän mairitteleva tieto koko tieteestä: Opiskelijoiden kiinnostus tärkeäksi markkinoituun naisoikeuteen oli ollut minimaalista. Kymmenessä vuodessa naisoikeudessa oli valmistunut vain yksi lisensiaattitutkimus, tutkielmia oli puristettu kasaan kahdeksan.

Opiskelun ahkeruutta mittaavia opintoviikkoja naisoikeuden opiskelijat olivat saaneet aikaan neljän juristin tutkinnon verran. Samaan aikaan tiedekunnasta oli valmistunut liki 2 000 maisteria. Naisoikeuden koulutus tuntuu vastaavan huonosti kysyntään. Silti siihen oltiin täyttämässä lähes 100 000 euron virkaa – tiedekunnassa, jonka palkkabudjetti on puoli miljoonaa miinuksella ja useita muita professuureja auki.

Naisoikeuden virantäyttö pantiin pöydälle. Professuurin nimi muutettiin jo vanhahtavalta kuulostavasta naisoikeudesta muodikkaammaksi sukupuolioikeudeksi eli Gender Studies in Law -professuuriksi. Virkakin aiottiin nyt määräaikaiseksi, mutta kahdesta ei luovuttu: virka halutaan täyttää kutsumenettelyllä ja kutsuttava on professori Nousiainen.

Lopulta tilanne kävi niin tukalaksi, että valittu itse halusi luopua viran täyttämisestä kutsumenettelyllä.

Prosessi on yhä kesken ja virka auki.

3 kommenttia:

Arawn kirjoitti...

Tässä tietysti nyt taidetaan haluta korostaa sitä, miten juuri naistutkimus on kovin korruptoitunutta, järjestää pakastevirkoja jne. Mutta itselleni on, usean vuoden yliopisto-opintojen jälkeen, jäänyt mielikuva, että tuollainen on suhteellisen tavallista toimintaa yliopistolla. Siis että meriitit eivät todellakaan aina ratkaise vaan se, kuka tykkää kenestäkin. Että joskus virkoja perustetaan "kaveriviroiksi" - jollekulle nyt täytyy saada sopiva virka.

Itse ajattelin joskus alkaa tutkijaksi, mutta kun on seurannut sivusta tuota kähmintää, ei enää huvita sotkeutua mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Näistä kaverivirkajärjestelyistä on aktiivisesti pyritty eroon osaksi juuri siksi, että niiden on katsottu syrjivän naisia miesten kustannuksella. Miesten kaveripiirien kähmintä on ollut suurennuslasin alla pitkään, naisten keskeistä kähmintää on jostain syystä haluttu katsoa läpi sormien. Tästä lienee kyse.

Olen hiljattain seurannut aika läheltä kahta virantäyttöä, jossa naisprofessori on kulissien takana käyttänyt hyvin kyseenalaisia keinoja saadakseen oman (nais)suosikkinsa virkaan. Ilmeisesti jotkut naiset oikeasti uskovat aktiivisiin akateemisten hyvä veli-verkostoihin ja katsovat olevansa oikeutettuja vastaavaan toimintaan.

Miesten on kovin vaikea tarttua näihin, koska jos ihmistieteissä leimautuu nais(tutkimus)vastaiseksi, voi nykyisessä ilmapiirissä tutkimusrahoituksen saanti olla kiven takana.

Jorma kirjoitti...

"juuri naistutkimus on kovin korruptoitunutta"

Eli kun muilla aloilla toimitaan törkeästi niin se oikeuttaa kähminnän myös naistutkimuksen piirissä, niinkö?

Ei kyse ole vain siitä, vaan myös naistutkimuksen täydellisestä tieteellisestä merkityksettömyydestä. Moinen pilipali-puuhastelu ei professuuria tarvitse.