keskiviikkona, elokuuta 26, 2009

Feministit heräilevät

Suomessa naisliike ja feministinen diskurssi ovat ajautuneet umpikujaan.
Feministinen liike on keskittynyt taistelemaan Suomessa kuluneet viime vuodet niin kutsuttua "uutta miesliikettä" vastaan. Vasta noin vajaa kaksi vuotta sitten joukko äänekkäitä miehiä julisti antifeminismin sanomaa lähes kaikilla julkisilla foorumeilla. Nämä tahot kokivat suomalaisen tasa-arvokeskustelun olevan liian feministisesti värittynyttä ja täten jopa myrkyttynyttä. Koska siitä puuttui miesten näkökulma! Feministithän eivät voineet tätä näkökulmaa keskusteluun tuoda. Miesliikkeen tehtävä oli tuoda tätä "miesnäkökulmaa". Vuosi sitten näille ajatuksille oli runsaasti kysyntää. Miesasioiden asiantuntijoita haluttiin puhumaan ajankohtaisiin keskusteluohjelmiin, jossa tittelinä pelkkä sosiologi riitti usein takaamaan sen, että kävi yhteiskunnallisten (ja tietysti sukupuoleen liittyvien) asioiden asiantuntijasta.

Uusi mieliike keskittyi "miesnäkökulman" esiin tuomiseen, koska se oli heidän mielestään kadoksissa. Lisää miehiä varhaiskasvatukseen ja sosiaalihuoltoon. Kyllähän palvelut siitä paranisivat ja tasa-arvo ennen kaikkea. Arvatenkin "uuden miesliikkeen" analyysi ei ollut kovin johdonmukaista tai kriittistä. Sukupuolen tarkastelu rajautui oman sukupuolen asioiden puolustamiseen. Historiallisesti naisliike on tehnyt näin jo ensimmäisestä aallosta lähtien 1800-luvun lopulta. Kriittiseen analyysiin päästiin kuitenkin sitä mukaa kun naistutkimus (sukupuolentutkimus) saavutti pohjaa akateemisena oppiaineena ja tutkimusta alettiin tehdä aktiivisemmin. Toisen aallon feministinen liike tiedosti sukupuolen olemassaolon rajoittavana kategoriana. Sukupuoleen suhtauduttiin jo tuolloin kriittisesti, mutta suuntautuminen oli kuitenkin vahvasti "naiserityinen". Sanoisin edelleen, että tälle oli kelvolliset perustelut. "Jäniksenkorvien" käyttäminen tekstissä tekee tästä vaahtoamisesta melko turhaa. Syö uskottavuutta. Tosin, mitä sellaista, voisi kysyä.

Tämä niin kutsuttu "uusi miesliike" (hyvin löyhästi määriteltynä) ei kuitenkaan ole mitään sukua toisen aallon radikaalifeminismille saati kriittiselle miestutkimukselle, jolta liikkeen sen sijaan olisi hyödyllistä ottaa vaikutteita. Feministinen liike on ollut kriittinen pidempään, mutta suuntautuminen on ollut naisia koskettavien epäkohtien käsittelemisessä ja esiin nostamisessa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana keskustelu on avautunut Suomessakin kriittisempään suuntaan ja rajoittavana tekijänä on nähty kollektiivisesti sukupuoli eikä niinkään se onko ihminen mies, nainen vai jotain muuta.

Suomalainen feministinen liike joutui kuitenkin varpailleen "uuden miesliikkeen" taannoisen aggressiivisen hyökkäyksen ansiosta. Asiattomat häiriköt melusivat milloin milläkin foorumilla lietsomassa feminismivihaa. Allekirjoitan tämän, en minäkään olisi jaksanut moisia epäanalyyttisia keuhkoamisia kuunnella tai lukea. Aina niihin vain törmäsi eikä niistä voinut olla harmistumatta tai pahoittamatta mieltään.

Voiko mies olla feministi?
mm. Facebookissa vaateet naisjärjestöjen tuen lakkauttamisesta pyörivät “tasa-arvoisten” miesten huulilla, koska naisjärjestöjen tuki on kuulema epätasa-arvoista - että puolueiden tai Vihreiden naisjärjestö olisi tarpeeton tai epätasa-arvoinen. Seuraavaksi varmaan vaaditaan kaikkien naisjärjestöjen, mm. Naisasialiitto Unionin ja NYTKISin lakkauttamista samaan vedoten. Sekö on sitten tasa-arvoa, että vaaditaan naisjärjestöjen lakkauttamista? Minusta se kuulostaa nimenomaan naisasian ajamisen kieltämiseltä, syrjinnältä ja epätasa-arvolta.
Epätasa-arvoista on se, että puolueiden naisjärjestöille on varattu - myös naisten dominoimassa Vihreissä - 12% rahoituksesta. Eli dominoivalle naisenemmistölle annetaan "vähemmistötukea".

Mopin varressa on edelleen nainen

Uusiutuuko keski-ikäisten miesten kiirastuli?

35 kommenttia:

MikkoAP kirjoitti...

"Feministinen liike on ollut kriittinen pidempään, mutta suuntautuminen on ollut naisia koskettavien epäkohtien käsittelemisessä ja esiin nostamisessa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana keskustelu on avautunut Suomessakin kriittisempään suuntaan ja rajoittavana tekijänä on nähty kollektiivisesti sukupuoli eikä niinkään se onko ihminen mies, nainen vai jotain muuta."

Jopas on naurettavaa valehtelua. Feministinen liike on toki ollut "kriittinen" - miehiä kohtaan. Tuossa kirjoituksessa sanaa "kriittinen" käytetään tarkoittamaan, että feministit pystyisivät tarkastelemaan objektiivisesti myös feminismiä itseään, mikä ei TODELLAKAAN pidä paikkaansa.

Jorma kirjoitti...

"Miesasioiden asiantuntijoita haluttiin puhumaan ajankohtaisiin keskusteluohjelmiin, jossa tittelinä pelkkä sosiologi riitti usein takaamaan sen, että kävi yhteiskunnallisten (ja tietysti sukupuoleen liittyvien) asioiden asiantuntijasta."

Jokainen meistä on näiden asioiden asiantuntija. Siihen ei mitään titteleitä tarvita.

"Uusi mieliike keskittyi "miesnäkökulman" esiin tuomiseen, koska se oli heidän mielestään kadoksissa."

Se ei ole mikään mielipidekysymys, vaan valitettava tosiasia.

"Arvatenkin "uuden miesliikkeen" analyysi ei ollut kovin johdonmukaista tai kriittistä."

Helvetin paljon johdonmukaisempaa ja kriittisempää kuin tasa-arvoasioissa hirmuvaltaa käyttävien femujen toiminta on ikinä ollut.

"Toisen aallon feministinen liike tiedosti sukupuolen olemassaolon rajoittavana kategoriana."

Biologisten tosiasioiden kieltäminen on sulaa hulluutta. Se ei yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistä lainkaan.

"Tämä niin kutsuttu "uusi miesliike" (hyvin löyhästi määriteltynä) ei kuitenkaan ole mitään sukua toisen aallon radikaalifeminismille saati kriittiselle miestutkimukselle, jolta liikkeen sen sijaan olisi hyödyllistä ottaa vaikutteita."

Eli pitäisi ryhtyä profemuksi ja alistua miehiin kohdistuvaan sukupuolisyrjintään, feministien hirmuvaltaan ja epätasa-arvoon. Ei käy.

"Asiattomat häiriköt melusivat milloin milläkin foorumilla lietsomassa feminismivihaa. Allekirjoitan tämän, en minäkään olisi jaksanut moisia epäanalyyttisia keuhkoamisia kuunnella tai lukea."

Niin, se on kyllä havaittu, etteivät feministit suivaiste lainkaan toisinajattelijoita, saatikka kestä yhtään kritiikkiä.

"Aina niihin vain törmäsi eikä niistä voinut olla harmistumatta tai pahoittamatta mieltään."

Hyvä. Jokaisen sortajan ja miestenvihaajan mielen pahoittaminen on vain ja ainoastaan hyvä asia.

Jorma kirjoitti...

"Seuraavaksi varmaan vaaditaan kaikkien naisjärjestöjen, mm. Naisasialiitto Unionin ja NYTKISin lakkauttamista samaan vedoten. Sekö on sitten tasa-arvoa, että vaaditaan naisjärjestöjen lakkauttamista"

Eihän tuollaista kukaan ole vaatinut, joten tässä tekstissä ei ole päätä eikä häntää.

Ilmeisesti tasa-arvo on tällekin tyypille aivan liian ahdistavaa, kun sitä pitää näin törkeästi valehdellen vastustaa.

kohti tohtoritutkintoa kirjoitti...

"Jokainen meistä on näiden asioiden asiantuntija. Siihen ei mitään titteleitä tarvita."

Jäikö läksyt aikanaan lukematta? Tästä ja monista aikaisemmista Jorman kommenteista on aistittavissa sapekasta katkeruutta yliopisto-instituutiota kohtaan.

Sinänsä olen samaa mieltä, ettei titteli itsessään mitään takaa, pihviä täytyy myös löytyä.

Usein sosiologeilla - kuten vaikkapa Henry Laasasella - on keskusteluohjelmissa mielenkiintoisempia ja analyyttisempia näkökulmia tarjottavanaan kuin tavallisten jormien jorinoilla, joiden tehtävänä on joko kertoa "oma tarinansa" ja tätä kautta olla analyysin kohteina tai sitten muutoin edustaa mölyävän kansan mutunäkemysestä.

MikkoAP kirjoitti...

"Jäikö läksyt aikanaan lukematta? Tästä ja monista aikaisemmista Jorman kommenteista on aistittavissa sapekasta katkeruutta yliopisto-instituutiota kohtaan."

No toisaalta sosiologian ym. tutkinto ei mitään takaa. Toisin kuin esimerkiksi maisterinpaperit jossain ns. kovassa tieteessä. Ja ei, en väitä, etteikö sosiologia ja muut vastaavat olisi tarpeellisia, mutta niistä puuttuu nykyisellään objektiivisuus. Vasemmistolaista ideologiaa suoltavat.

Jape kirjoitti...

"aistittavissa sapekasta katkeruutta yliopisto-instituutiota kohtaan. "

En usko että kenelläkään on mitään katkeruutta jotain yliopisto-instituutuota kohtaan. Miksi olisi?
Se mikä tässä on hämmentävää, on se, että naiset, jotka on "miehittäneet" yliopistot varsin tukevasti, kuvittelee yliopiston takaavan heille jotain (mitä?), ilmeisesti jonkin tietyn korkean tulotason tai vastaavaa?
Yliopistosta valmistuu humanisteja niin että päät yhteen kolisee, eikä heille ole mitään järkevää työtä. Ei ole ollutkaan, eikä tule. Silti heitä koulutetan sitkeästi. Miksi?

NS. käsityötaidot ja konkreettinen tekeminen sekä niiden arvostus on unohtuneet. Kuivtellaan että kun ollaan "tutkija" tittelillä, niin silloin tehdään jotain todella tärkeää. joku voi tehdä, mutta suurin osa ei. Ihan tyhjän päiväistä ja kenellekkään ulkopuoliselle, siis rahoittajalle eli veronmaksajalle, hyödytöntä "työtä". Miksi rahoittajlle olisi tärkeää tietää jonkin vanhan sanan merkitys ja tavutusmuodot, jota joku "tutkija" hartaasti tutkii kammiossaan pari vuotta? Tulee aika kalliiksi nuo sanojen merkitykset ja taivutusmuodot, hyödyt jää aika lailla nollille.

Anonyymi kirjoitti...

http://blogit.hs.fi/irtisanottu/?p=82

Irtisanomisella on monenlaisia ennalta arvattavia ja varmastikin yhtä paljon arvaamattomia vaikutuksia. Yksi omalle kohdalle osuneista, eikä liene harvinainen yleisestikään, on vaikutus parisuhteeseen. Näin dramaattisilla muutoksilla kun tuppaa olemaan siinäkin merkittäviä seurauksia.

Irtisanomisen ja sitä seuranneen yrittäjäksi ryhtymisen vuoksi oma kykyni tuoda rahaa taloon on ainakin tilapäisesti selvästi heikentynyt. Aiemmin ansaitsimme vaimoni kanssa molemmat suunnilleen saman verran, mutta nyt hän vastaa selvästi suuremmalla panoksella perheemme elannosta.

Jorma kirjoitti...

"Jäikö läksyt aikanaan lukematta? Tästä ja monista aikaisemmista Jorman kommenteista on aistittavissa sapekasta katkeruutta yliopisto-instituutiota kohtaan."

Eipä yllätä, että taas hyökätään minun henkilöäni kohtaan. Muuta sanottavaa kun ei ole.

Yliopistot tunnen kuin omat taskuni, mutta onneksi itsetuntoni ei ole niin heikko, että minun pitäisi sitä tittelien toitottamisella pönkittää. En vain näe mitään järkeä siinä, etää tasa-arvoasioista puhuakseen tai kirjoittaakseen pitäisi olla jokin "asiantuntija" (tarkoittanee käytännössä feminististä tai profeminististä naistutkimuksen tekijää, mikä estää täysin toisinajattelijoiden esiintymisen), sillä todellisuudessa tasa-arvoasiat koskettavat ihan jokaista henkilökohtaisesti. Näkemyksiä on aina arvioitava niiden sisällön, ei esittäjän tittelin, mukaan.

"Usein sosiologeilla - kuten vaikkapa Henry Laasasella - on keskusteluohjelmissa mielenkiintoisempia ja analyyttisempia näkökulmia tarjottavanaan kuin tavallisten jormien jorinoilla, joiden tehtävänä on joko kertoa "oma tarinansa" ja tätä kautta olla analyysin kohteina tai sitten muutoin edustaa mölyävän kansan mutunäkemysestä."

Ihan yhtä usein on niin, että se suuren "tutkijan" näkemys on pelkää ideologista propagandaa, mutua, valheita, tyhjänpäiväistä jargonin pyörittelyä ja sivistyssanoilla leikittelyä, ilman mitään järkevää sisältöä tai sanomaa.

Koska tasa-arvoasiat koskettavat ihan jokaista ja koska näistä asioista viime kädessä päätetään poliittisesti, on niistä puhuttava suoraan ja selkeästi.

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvoasioissa ei hirvittävästi tittelit paina, aihealueeseen kun ei anneta minkäänlaista tieteellistä opetusta.

Naistutkimus ja yliopistoilla tehtävä tasa-arvotutkimus on ideologista hölynpölyä.

- Syltty

Henry kirjoitti...

Kannattaa myös huomioida, että tiede ei kykene antamaan vastausta siihen kysymykseen, minkä ryhmien välillä tasa-arvon pitäisi vallita ja minkä kriteerien mukaan. Käytännössä vahvin poliittinen painostusryhmä saa vaadittua omat ongelmansa osaksi tasa-arvopolitiikkaa.

kohti tohtoritutkintoa kirjoitti...

Onnea vaan sosiologin uralle, Henry.

Ville kirjoitti...

Ylex: Palkkatasa-arvosta, naisen kokonaistyöaika vuodessa n. 1500 tuntia, miehen noin 1900 tuntia, ellen väärin muista noita lukuja. Tätä kun haastatteltava vertasi vuoden kokonaisansioihin niin naisen tehty työaika oli 80% miehen tehdystä työajasta. Nainen lähtee töistä kotiin jo torstaina, mies vasta perjantaina.

Tutkimus taisi olla Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä, jonka tekijää Pauli Sumasta haastateltiin.

15-vuotias tyttö kyyditsi kavereitaan kouluun kännissä mopolla

Nainen puukotti toista oikeustalon pihalla Tampereella

Anonyymi kirjoitti...

Papillooma-tutkimukseen vaaditaan äidin ja isän suostumus

...
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tutkijat menettelivät väärin, kun tutkimusta varten tarvittava suostumus oli pyydetty vain tutkimuskohteena olevilta 12 - 15 - vuotiailta nuorilta ja heidän äideiltään. EU-direktiivin mukaan suostumus alaikäisille tehtävistä tutkimuksista vaaditaan molemmilta vanhemmilta. Tutkimukseen on valittu nuoria eri puolilta Suomea.

Kantelun oikeusasiamiehelle teki kouvolalainen isä, jonka lasta oli pyydetty mukaan tutkimukseen.
...

Homo

mies.asia kirjoitti...

"Ikävällä tavalla tämäkin näkemys tukee vain entisestään heikkoa ja haurasta suomalaisen feministisen liikkeen tilaa."

Jos suomalaisen feministisen liikkeen tila on "heikko ja hauras", niin täytyy kysyä, minkälainen on esimerkiksi miesten tasa-arvoa edistämään pyrkivän liikkeen tila.

Minkälainen tila voisi olla lähestulkoon huonompi kuin kuollut?

Siinä mielessä kirjoitat asiaa, että sisäistä kritiikkiä ei olla feministisessä liikkeessäkään harrastettu kovinkaan paljon, mutta hegemonisessa asemassa olevana sille tuskin on niin paljon tarvetta.

Rahaa kanavoidaan naisjärjestöille, naisten tukemiseen ja valtapuolueissa on erikseen naisjärjestöt tai -osastot. Tästä ei kannata edes haaveilla miesten vastaavien järjestöjen tai tukijärjestelmien kohdalla.

"Asiattomat häiriköt melusivat milloin milläkin foorumilla lietsomassa feminismivihaa."

Feministien ja feministisen ideologian kriittinen tarkastelu on tarpeen, mutta kritiikin vastaanotaajien mielestä kaikki kritiikki ulkopuolelta on helposti nähtävissä "feminismivihaksi." Aktiivista keskustelua feministien kanssa on vaikea saada aikaan.

Loppujen lopuksi voimavaroiltaan ja aktivistien määrältään miesliike on valitettavasti valtavassa alakynnessä naisaktivisteihin ja näiden resursseihin verrattuna.

Tuskin edes 10-1 -suhde kuvaa tätä eroa.

-- http://mies.asia/

Anonyymi kirjoitti...

Mistä lähtien naisasianaisilta on vaadittu jotain koulutusta ja asiantuntemusta? Tämän liikkeen kärkihahmoihin kuuluu mm. ratikkakuski Akuliina "Bensaa liekkeihin" Saarikoski, teatteridramaturgi Päivi "sika, sika, sika" Istala, teatterin ja draamasta maisteriksi valmistunut Anne "Tulta munille" Moilanen.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Se ketju, jonka otsikko oli "Jeff Hearn -ketju poistettiin" ja joka alkoi "Kirjoitan lyhyesti, koska tämä viesti todennäköisesti poistetaan", on nyt poistettu.

Pistin piruuttani uuden otsikolla
"Jeff Hearn -ketjun poistamista kritisoinut ketju on poistettu".

Teksti menee:
"Kirjoitan lyhyesti, koska tämä viesti kohta sensuroidaan. Mielestäni Vihreä lanka voisi luetteloida kaikki syyt, joiden perusteella se viestejä sensuroi. Ilmiselvästi luettelosta nyt puuttuu: 'älä kritisoi feministejä tai heidän vihaa lietsovia valheitaan'."

http://www.vihrealanka.fi/forum/jeff-hearn-ketjun-poistamista-kritisoinut-ketju-on-poistettu

Anonyymi kirjoitti...

Ja nais"tutkimuksen" tasottomuudesta, epäobjektiivisuudesta yms kertoo esimerkiksi hyvin se, että Naistutkimusseuran vuoden naistutkimusteoksi valittiin hoitajien lakko. Samoin naistutkimuksessa tuntuu olevan modus operandina täysin ideologisen propagandan syytäminen, jossa "faktoja" ja lukuja suunnilleen ravistetaan hihasta ja suljetaan silmät täysin kaikilta niiltä tutkimuksilta, joissa on saatu varsin toisentyyppisiä lukuja samoista asioista.

Homo

mies.asia kirjoitti...

Irene Gröhn: "koska naisjärjestöjen tuki on kuulema epätasa-arvoista"

Mutta eikö se todella ole epätasa-arvoista, jos miehille ei ole vastaavaa tukea?

Tasa-arvon nimissä miesjärjestöille tulisi olla vastaava tuki, etenkin vihreiden kaltaisessa naisvaltaisessa puolueessa, eikö totta?

Jos ei, niin miksi?

-- http://mies.asia/

Anonyymi kirjoitti...

Mahtoiko tämä Jeff Hearnin "perheväkivallan (a)symmetriaa" Profeministimiesten sivustolla käsittelevä kirjoitus viime perjantailta olla jo tänne blogiin linkattuna???

http://www.profeministimiehet.net/node/64

Anonyymi kirjoitti...

Mies.asiaa, kannattaa lähettää tuo linkki sen Irene Gröhnin blogiosastollekin - jospa vaikka sitä ei sensuroitaisi.

Homo

mies.asia kirjoitti...

Homo: mitä linkkiä tarkoitat?

Lähetin molemmat yllä olevat kirjoitukseni ensin varsinaisiin osoitteisiinsa, mutta epäilen, ettei kumpaakaan julkaista, joten kopioin ne myös tänne.

-- http://mies.asia/

Anonyymi kirjoitti...

Mies.asia, tarkoitin linkistä puhuessani itse asiassa viestiä. Pahoittelut sekoilustani.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Henry:"Kannattaa myös huomioida, että tiede ei kykene antamaan vastausta siihen kysymykseen, minkä ryhmien välillä tasa-arvon pitäisi vallita ja minkä kriteerien mukaan. Käytännössä vahvin poliittinen painostusryhmä saa vaadittua omat ongelmansa osaksi tasa-arvopolitiikkaa."

Määritelmä on helppo. Jos joku sukupuolen takia joutuu epätasa-arvoiseen asemaan se on epätasa-arvoa=tasa-arvo-ongelma.

Esimerkiksi jos olisin itse nainen, ihmiset täällä suhtautuisivat kirjoitteluuni ihan toisella tavalla.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Olisin joskus voinut äänestääkin Irene Gröhniä, mutta hänen näytettyään todelliset karvansa eipä taida tarvita edes harkita asiaa. Ja taidan jättää feministipuolueeksi niin voimakkaasti leimautuneet Vihreät kokonaan pois laskuista, vaikka heidän listoillaan onkin välillä muuten kiinnostavia ehdokkaita. Valitettavasti muutkaan puolueet eivät ole erityisen houkuttelevia...

Homo

MikkoAP kirjoitti...

Ilkka Luomalta hyvä kirjoitus!

Anonyymi kirjoitti...

Mies.asia:"Loppujen lopuksi voimavaroiltaan ja aktivistien määrältään miesliike on valitettavasti valtavassa alakynnessä naisaktivisteihin ja näiden resursseihin verrattuna. "

Johtuu mm. siitä, että naisista
paljon suurempi osa on feministejä, kuin mitä miehistä tasa-arvon kannattajia.

Naisista suuri osa pyrkii länsimaisen naiseuden arvoihin: ylisiveyteen, pidättyvyyteen, yleiseen hankaluuteen, seksuaaliseen vallankäyttöön ja epäreiluun parinvalintaan (nämä oli siis negatiiviset pyrkimykset, ei kaikki).

Miehistä taas suurin osa on sellaisia, että heille käy kaikki mitä naiset saavat päähänsä. He eivät halua kyseenalaistaa yhtäkään pillua, joka kävelee heidän luokseen antamistarkoituksessa, vaikka se tekisi sen kuinka tökerössä muodossa.

Sekä miehiltä, että naisilta puuttuu terve itsekritiikki. Siksi feminismi elää ja voi hyvin.

Btw, jos haluatte 300cm pitkän 84 vuotiaan poikamiehen kirjoittakaa
mulle meiliä. :-)

Bmad

Jape kirjoitti...

Ville: "Tutkimus taisi olla Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä, jonka tekijää Pauli Sumasta haastateltiin."

Pauli Sumanen pitää esitelmän tänään Miesten tasa-arvo Ry:n keskustelutilaisuudessa Helsingissä.

Lisätietoja täältä

Tilaisuus on avoin ja kaikki tasa-arvoaiheista kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan.

Tomi kirjoitti...

"Kannattaa myös huomioida, että tiede ei kykene antamaan vastausta siihen kysymykseen, minkä ryhmien välillä tasa-arvon pitäisi vallita ja minkä kriteerien mukaan."

Näin on tietysti tapana sanoa, mutta siitä huolimatta tiede on täynnänsä normatiivisuutta. Jos ei olisi, tutkijat eivät käytännössä tietäisi, mitä tutkia.

Minusta tasa-arvoa voi mitata suhteellisen helposti, koska on olemassa hyvinkin yleisesti hyväksyttyjä objektiivisia ja subjektiivisia hyvinvoinnin indikaattoreita ja dataa niihin liittyen.

Erilaisten hyvinvointi- tai hyväosaisuusmittareiden välisiä korrelaatioitakin on tutkittu. Selvimmin esimerkiksi tyytyväisyys elämään korreloi sellaisten objektiivisten indikaattoreiden kanssa kuin työllisyys, koulutus, tulotaso (tai kulutustaso)ja terveys.

Tyytyväisyys elämään tai onnellisuus ihmisen hyvänosaisuuden mittarina ei tietenkään ole tieteellinen totuus. Siitä huolimatta en heti keksi, miten joku voisi väittää kovin ansiokkaasti tuollaista lähes tautologista argumenttia vastaan.

Objektiivisemmat mittarit ovat osin myös "itsestään selviä". Hyvin harva ihminen esimerkiksi haluaa olla aidosti köyhä ("aidosti" tarkoittaa, että ei ole sossua tai ilmaista terveydenhuoltoa). Osin nuo objektiiviset mittarit taas voi siis oikeuttaa silloin, kun ne korreloivat muiden mittareiden kanssa, kuten esimerkiksi koulutus tekee.

Kyllä meikäläisen mielestä yhteiskuntatiedettä voi näistä lähtökohdista tehdä ihan pää pystyssä. Vai?

Anonyymi kirjoitti...

Ville sanoi...
"Ylex: Palkkatasa-arvosta, naisen kokonaistyöaika vuodessa n. 1500 tuntia, miehen noin 1900 tuntia, ellen väärin muista noita lukuja. Tätä kun haastatteltava vertasi vuoden kokonaisansioihin niin naisen tehty työaika oli 80% miehen tehdystä työajasta. Nainen lähtee töistä kotiin jo torstaina, mies vasta perjantaina."

- Ville, missä YleX:n ohjelmassa tällaista teemaa on käsitelty? Löytyisikö jostain linkki tähän ohjelmaan? Kiitos

Anonyymi kirjoitti...

MUISTUTUS

Tänään keskustelutilaisuus palkkatasa-arvosta Helsingin rautatieaseman Eliel-ravintolan kabinetissa klo 18:30-

Jäjestää Miesten tasa-arvo ry

http://miestentasaarvory.wordpress.com/

Ville kirjoitti...

"missä YleX:n ohjelmassa tällaista teemaa on käsitelty? Löytyisikö jostain linkki tähän ohjelmaan? Kiitos"

Ylex Tänään. Kyse oli puhelinhaastattelusta ja kirjoitin sen kommentin samalla kun haastateltava puhui.

Heiskala kirjoitti...

KOPIO nimimerkki Piia Finlandin blogiin kirjoittamastani vastauksestani:


TASA-ARVOINEN DEBATTI TASA-ARVOSTA

Piia, kirjoitat: "Vasta noin vajaa kaksi vuotta sitten joukko äänekkäitä miehiä julisti antifeminismin sanomaa lähes kaikilla julkisilla foorumeilla. Nämä tahot kokivat suomalaisen tasa-arvokeskustelun olevan liian feministisesti värittynyttä ja täten jopa myrkyttynyttä."

Et ole ihan ajan tasalla tässä asiassa. Selkeimpänä rajapyykkinä Internetissä käytävälle tasa-arvoiselle tasa-arvokeskustelulle ( muuallahan se ei vieläkään ole tasa-arvoista ) on helppo nähdä vuoden 2005 kesä, kun Helsingin Sanomat avasi keskustelupalstansa, jolloin kriittiset puheenvuorot, todelliseen maailmaan pohjaavine perusteluineen, saivat mahdollisuuden tulla selkeästi esille isolla foorumilla. Sen jälkeen suomalainen feministinen naisliike onkin sitten joutunut käymään epätoivoista puolustustaistelua, siilipuolustuksessa ja asiallisesta keskustelusta kokonaan kieltäytyen vain aiemmin saavuttamaansa hegemoniseen valtaansa luottaen, parhaiten asiansa osaavat keskustelijat, kuten minä, "kuoliaaksi vaieten", kuten Anne Tulta munille Moilanen meni tyhmyyttään tunnustamaan.

SUNNUNTAIDEBATTI / Marita Saxen/ "Perheväkivallan uhreja suojeltava erotilanteissa / 22.5.2005

Tuo Marita Saxenin Helsingin Sanomissa aloittama keskustelu yllätti tietämättömän, mutta ylimielisen suomalaisen feministisen naisliikkeen täysin, ja mikään ei ole enää ollut sen jälkeen helppoa sille. Miehethän uskalsivat puhua, jopa omilla nimillään. Ja niinpä se oli yritettävä leimata "itkuksi". Tai kiireesti selitettävä, että vain naistutkimuksen ja kriittisen miestutkimuksen opiskelijat olivat riittävän päteviä keskustelemaan tasa-arvosta, siis demokratian ja tasavaltamme ytimestä. Miksi muuten ihmisillä on edes äänioikeus, kun tämänkin asian ( siis ihmisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon, demokratian ) ymmärtävät niin paljon paremmin ja "asiantuntevammin" -naistutkimuksen ja kriittisen miestutkimuksen nunnat ja munkit.

"Piia Finland", puhut kirjoituksessasi ns. asiattomista puheenvuoroista, ja on selvää että tarkoitat niillä mm. minun esittämiä erinomaisia ja hyvin perusteltuja puheenvuorojani. "Asiattomia" niistä sinulle tekee se, että ne ovat feministisen liikkeen kannalta äärimmäisen kiusallisia etkä osaa niihin mitään muuta vastata ( toki keskustelujen häirintä, keskusteluterrori, on ollut erinomainen taktiikka sekin ). Jos näin ei ole niin pyydänkin sinua nyt vastaamaan asiallisesti seuraavissa linkeissä näkyviin jo kauan sitten esittämiini "asiattomiin puheevuoroihini", joihin vielä kukaan ei ole kyennyt vastaamaan, jos et siihen kykene niin ehkäpä onkin niin että omat puheenvuorosi ovat asiattomia?

HAASTE julkiseen väittelyyn suomalaisesta tasa-arvosta

Kantelu oikeuskanslerille lapsen oikeuksien sopimuksen "suomennoksesta"


ysävällisin terveisin,
"mies jota ei ole" ( vieläkään :a)
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Heiskala kirjoitti...

Nimimerkki Piia Finland: "Muutoin yksilöt eivät opi tunnistamaan käytännön tasolla epäoikeudenmukaisia ja syrjiviä käytäntöjä ja tapoja vaan uusintavat niitä"

Oppikirjat on näemmä kiltisti luettu ja tekstit uusinnettu, oliko seillä mukana vielä "perheen ja työelämän yhteensovittaminen".

:a] voihan vide että osaa olla aina vain yhtä puisevaa ja merkityksetöntä tarinaa joillain.

Anonyymi kirjoitti...

Kävikö täältä kukaan tuolla Miesten tasa-arvo ry:n järjestämässä palkkatasa-arvokeskustelussa?

Homo

Jape kirjoitti...

Homo: "Kävikö täältä kukaan tuolla Miesten tasa-arvo ry:n järjestämässä palkkatasa-arvokeskustelussa?"

Minä kävin. Pauli Sumanen piti hyvän ja valaisevan esitelmän. Ostin samalla sen Sumasen tutkimuksen kirjana.