perjantaina, elokuuta 21, 2009

Jeff Hearn

Jeff Hearn sai Miehen työn
Hearn on ollut perustamassa Suomessa Profeministimiehet -kansalaisjärjestöä sekä ollut käynnistämässä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista White Ribbon -kampanjaa.
White Ribbon:
Parisuhdeväkivallasta valtaosa on miesten tekemää; Suomessa vuoden aikana tehdyistä n. 285000 parisuhdeväkivallan tapauksista n 90.2 % ovat miesten ja 9.8 % naisten tekemiä (osa tästä 9.8 % luultavasti puolustustarkoituksessa).

“Miksi suomalaiset miehet ovat niin väkivaltaisia? Onko väkivaltaisuus osa suomalaisen miehen identiteettiä?” Vastaaja professori Jeff Hearn, Svenska handelshögskolan:
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet harjoittavat Suomessa fyysistä väkivaltaa ainakin yhtä paljon ja todennäköisesti enemmän kuin monien EU-maiden ja muiden ”läntisen” Euroopan maiden miehet.

Miesten väkivalta johtuu monista erilaisista syistä, jotka ovat samanlaisia Suomessa kuin muuallakin maailmassa: miehet päättävät käyttää voimaa naisia vastaan ja kontrolloida naisia sekä välttelevät omaa vastuutaan. Miesten väkivalta-alttiuden jatkuminen Suomessa saattaa johtua osin myös siitä, ettei miesten väkivallan torjumista ole pidetty tasa-arvopolitiikan keskeisenä osana.

Jeff Hearn: A CRISIS IN MASCULINITY, OR NEW AGENDAS FOR MEN?
As will already be apparent from the previous discussion, it is not possible to make a strict separation between men’s sexuality and men’s violence, in this society at least. A lot of what men do needs to be re-labelled as violence. This would include, child abuse, child sexual abuse, domestic violence, rioting, crime, policing, soldiering, wars, football hooliganism, public disorder. It might seem hard to talk about crime and violence without talking about men, and yet this has been done quite successfully for a long time

Ja todellisuus: IS-keskustelu: Tyttöjen väkivalta yllättää? Kyselytutkimuksen mukaan tytöt turvautuvat väkivaltaan seurustelusuhteissa poikia useammin.

Miehen paikka
Jeff Hearn ei ole mikään miesten tasa-arvon ajaja, vaan profeministi ja kriittinen miestutkija eli pseudotieteellinen miesten syyllistäjä.

Jeff Hearnin suurin saavutus on siis akateemisen feminismin eli naistutkimuksen teorioihin pohjaavan kriittisen miestutkimuksen pseudotieteellisen propagandan levittäminen.

Myös vuonna 2002 palkinto meni kriittisen miestutkimuksen edistäjälle, Arto Jokiselle. Vuonna 2003 palkinto taas meni SETA:n Jussi Nissiselle joka soti työllään patriarkaalisia perhe- ja sukupuolikäsityksiä ja heteronormatiivisuutta vastaan. Vastaavasti myös vuonna 2004 palkinto meni ohjaaja-kirjailija Reko Lundanille, joka teoksillaan toi esille miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Vuonna 2008 palkinto meni sisäasiainministeriön poliisitarkastaja Mikko Lampikoskelle, koska tämä tutki etenkin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, prostituutiota ja naiskauppaa.

Ollakseen mies ja tehdäkseen miehen työn, on miehen siis syyllistettävä itseään ja/tai tehtävä töitä naisasian eteen.

Miehen työ palkinnon saaja: Suomalainen mies hakkaa, nainen on uhri

55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1721446

Pidä mies tyynenä - toimi näin

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että puhut suomea ja mies puhuu hepreaa? Entä kuulostaako tutulta: Miehesi kuulee kritiikkiä, kun kiusoittelet häntä hellästi. Parisuhdeneuvoja Alison Armstrong paljasti Lifescript.comille seitsemän salaisuutta, jotka sinun täytyy tietää miehistä.

Armstrongin mielestä ongelmat johtuvat pohjimmiltaan siitä, että mies ja nainen ovat erilaisia, eri sukupuolta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen päättänyt, että kun palaan taas yliopistoon, niin aina kun joku kertoo minulle olevansa profeministi, vastaan hänelle puolestani masturboivani keskitysleirikuville ja säästäväni rahaa pikkupoikapainotteista Thaimaan-lomaa varten. Sitten kiusallisen hiljaisuuden laskeutuessa hämmästelen vilpittömästi, eikö keskustelun aiheena ollutkaan kertoa itse kunkin synkistä salaisuuksista ja pimeistä puolista.

- Hämärän rajoilta

Anonyymi kirjoitti...

"Armstrongin mielestä ongelmat johtuvat pohjimmiltaan siitä, että mies ja nainen ovat erilaisia, eri sukupuolta."

Pelkkää pötyä. Sukupuolet
poikkeavat toisistaan ainoastaan rakenteessa, mutta vain ollakseen oikealla tavalla yhteensopivia.

Ongelmia syntyy heti kun aletaan uskoa, että miehet ja naiset on luotu sotimaan keskenään. Tuosta teoriasta piirtyy äkkiä aasinsilta siihen olettamukseen, että naisten huomio pitäisi palkita jollain
erityisellä vastaresurssilla.


Bmad

Jorma kirjoitti...

Jeff Hearn - suksi kuuseen Suomesta!

Täällä ei kukaan tarvitse pseudotiteellisiä valheitasi, seksististä miesvihaasi ja tasa-arvon vastaisuuttasi. On Hearnin ja kumppanien syytä, että miehiin kohdistuva väkivalta on Suomessa niin yleistä ja hyväksyttyä. Hänellä on verta käsissään.

Anonyymi kirjoitti...

Jätin äsken tiedustelun Profeministimiehet ry:n www-sivustolle:

Profeministimiesten kanta tyttöjen väkivaltaan poikia kohtaan

Tuoreen Optulan tutkimuksen mukaan tytöt ovat poikia kohtaan hyvin paljon väkivaltaisempia seurustelusuhteissa, kuin pojat tyttöjä kohtaan. Voisitteko hyvät profeministimiehet ottaa kantaa tähän asiantilaan. Millä tavalla tämä tieto käy yksiin sen kanssa, minkälaista näkemystä Profeministimiehet ry (+ yhdistyksen jäsenet yksityishenkilöinä) on esittänyt läheisissä ihmissuhteissa esiintyvästä väkivallasta Suomessa? Kiitos

Linkki Optulan tutkimukseen
http://www.optula.om.fi/47610.htm

Linkki HSn uutisointii aiheesta
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tyt%C3%B6t+ly%C3%B6v%C3%A4t+seurustelusuhteessa+useammin+kuin+pojat/1135248654644


- Katsotaan, ottavatko he asiaan kantaa. Todella mielenkiintoista olisi kuulla heidän näkemyksiään tästä asiasta.

Älyllisen rehellisyyden mielessä heidän ilman muuta tulisi ottaa asiaan kantaa, koska läheisissä ihmissuhteissa ilmenevä väkivalta on heidän kantavia teemojaan.

Anonyymi kirjoitti...

YLEn Aaumu-tv:ssä

KESKIVIIKKO 19.8.
6.44 Miehetkö uhka lapsimatkustajille lennoilla?

Kuultavana Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi

Löytyy YLE Areenalta http://areena.yle.fi/video/367730

Tomi kirjoitti...

Joku, jolla on aikaa ja innostusta, voisi pistää pystyyn feministien vastaisen kampanjan vaikka vain sivustona, jossa voisi ilmasita tukensa ja jättää viestin.

Feminismihän murentaa yhteiskuntaa ja on siksi antisosiaalinen liike. Liikkeen kimppuun käyminen on helppoa, koska sen piirissä valehdellaan ja lietsotaan vihaa järjestelmällisesti.

Sitä pitää vielä ihmetellä, että Hearn on Kauppakorkeassa ja kirjoittelee käsittääkseni johtamisesta. Olen luullut, että Kauppiksen puolella ei oikein katsota valehtelua hyvällä, mutta olen ilmeisesti ollut väärässä.

Anonyymi kirjoitti...


How a flying fox keeps his harem


Homo

Ville kirjoitti...

Jeff Hearn. Tyypillinen yksisilmäinen, jolle ei ole muuta totuutta kuin aatteen hyväksymä ja syöttämä "totuus", niin kuin tässä väkivalta-asiassa. Melkein sääliksi käy.

Hesarissa päivän kysymys. Ovatko naiset luultua väkivaltaisempia?

Tilanne tällä hetkellä.

80% KYLLÄ
20% EI
Vastanneita 5622

Naisten ja miesten palkkaero kaventuu it-alalla

Naisten euro informaatioteknologian alalla on nyt reilut 95 senttiä.

Palkkaero samalla alalla työskenteleviin miehiin on hieman kaventunut, sillä viime vuonna naisten euro oli 92 senttiä. It-ammattilaisten palkkoja tutki Tietotekniikan liitto, jonka kyselyyn vastasi reilut 700 alalla työskentelevää ihmistä.

Tietotekniikan liiton vuoden 2009 palkkatutkimuksen mukaan alan kokonaisansiot ovat nousseet 4 281 euroon kuukaudessa. Viime vuonna keskimääräinen kokonaisansio oli 4 056 euroa kuukaudessa. Taantuma on johtanut palkan alentamiseen alalla vain harvoin.

Miesten keskimääräinen kokonaisansio on nyt noin 4 356 euroa kuukaudessa ja naisten noin 4 155 euroa kuukaudessa. It-alalla työskentelevien naisten keskimääräinen kokonaisansio kohosi nyt ensimmäistä kertaa yli 4 000 euroon kuukaudessa.


Keskimääräinen kokonaisansio:

Kokonaisansio kuvaa säännölliseltä työajalta sekä muulta työajalta, kuten yli- ja lisätyöajalta, maksettua palkkaa. Kts. Kokonaistyöaika.

Kokonaisansioon luetaan kultakin palkanmaksujaksolta

* peruspalkka
* tehtävän, ammattitaidon, palvelusvuosien yms. perusteella maksettavat lisät
* työpaikan sijainnin ja olosuhteiden perusteella maksettavat lisät
* työaikalisät
* toimihenkilöiden tulos- ja suoritusperusteinen palkanosa, työntekijöiden suoritusperusteiset ansiot
* luontoisetujen verotusarvo
* lisä- ja ylityön ansio
* osin myös mahdolliset varallaolo-, päivystys- ja hälytyskorvaukset
* muut epäsäännöllisesti maksettavat lisät
* (palkkarakennetilastossa lisäksi ei-tehdyltä työajalta maksettu palkka).

Kokonaisansio ei sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita.
Palkkatilastoissa on myös käsite kokonaisansio tulospalkkioiden kanssa.

Kokonaisansio on käytössä kaikissa palkkatilastoissa, mutta sen sisältö voi hieman vaihdella palkkatilastosta riippuen. Esimerkiksi yksityisen sektorin tuntipalkkatilastossa kokonaisansio sisältää säännöllisen tehdyn työajan ansion lisäksi sunnuntai- ja ylityöpalkan korotusosat.

Palkkarakennetilastossa kokonaisansio sisältää myös ei-tehdyltä työajalta maksettavan ansion.


Todellisesta palkkaerosta tämäkään tutkimus ei kerro yhtään mitään.

Pikkutyttöjen varastaman ponin kilpaura saattaa olla ohi

Ei muuta kuin rikosilmoitus ja vahingonkorvauksia vaatimaan.

Tomi kirjoitti...

"Hesarissa päivän kysymys. Ovatko naiset luultua väkivaltaisempia?"

Hankala kysymys. Jos kyse on toimittajien luulemisesta, niin varmasti ovat naiset luultua väkivaltaisempia. Minä taas en tutkimuksiin ja katsauksiin perehtyneenä luulen luulevani aika oikein.

Joka tapauksessa hieno juttu, että kansa herää. Ehkä jo muutaman vuosikymmenen päästä toimittajat eivät enää ole "yllättyneitä", kun uhrikysely 34. kerran kertoo, että naiset syyllistyvä parisuhde- ja perheväkivaltaan miehiä useammin. Ehkä sitten tuollaiset Hearnin palkitsemisen kaltaiset säädyttömät väkivallan peittely-yritykset eivät enää mene läpi ihmisten suuttumuksen takia.

kävelevä dildo kirjoitti...

"Miehen työ -palkinnolla Tane haluaa osoittaa, että tasa-arvo on sekä naisten että miesten asia."

Suomennettuna:
"Miehen työ -palkinnolla ja sen myöntämisellä Jeff Hearnille Tane haluaa osoittaa, että kaikki ne, jotka eivät nöyrry feministisen uskonnon ja valheiden edessä, voivat Tanen puolesta edelleenkin haistaa pitkän paskan."

Toisaalta, tästä eteenpäin on todettava, että Tanen myöntämä Miehen työ -palkinto on todellisuudessa negatiivista palkitsemista, joka ei todellakaan ole mikään meriiti tai ylpeilyn aihe. Jos jatkossa tuo häpeällinen palkinto "myönnettäisiin" esmes Pasi Malmille tai Henrylle, niin vittuiluahan se olisi.

Mielestäni paras ehdokas vuodelle 2010 palkinnon saajaksi on Bert Bjarland.

kävelevä dildo kirjoitti...

Ja tässä valmis lista myös parille seuraavalle vuodelle Miehen työ-palkinnon saajiksi:
2011: Markku Soikkeli
2012: Kim Meyer

Henry Laasanen kirjoitti...

"os jatkossa tuo häpeällinen palkinto "myönnettäisiin" esmes Pasi Malmille tai Henrylle, niin vittuiluahan se olisi."

Miesten tasa-arvo ry itse asiassa ehdotti Pasi Malmia palkinnon saajaksi hänen väitöskirjansa takia.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka on Kim Meyer ja mitä hän on saanut aikaiseksi? Mihin unohtui Miehen työ -listalta Tulta munille -Moilanen, nyt kun uusien sääntöjen mukaan tuo Miehen työ -palkinto voidaan myöntää myös naiselle?

Homo

kävelevä dildo kirjoitti...

Profeministimiesten puheenjohtaja Kim Meyer arvostelee, että valtamedia antaa helposti palstatilaa sellaisille miehille, jotka painottavat konservatiivisia sukupuolinäkemyksiä.

Oma lukunsa netissä on Miessakit ry:n keskustelufoorumi. "Se on ollut sovinistisuudessaan ja naisvihamielisyydessään vertaansa vailla", arvioi TANE:n miesjaostossa Profeministimiesten edustajana istuva insinööri Kim Meyer.

Kyllähän Kim alkaa täyttää palkinnon kriteerit. Tosin koska hän itse istuu TANEn miesjaostossa, ei hän voinut ehdottaa tietenkään tällä kertaa itseään.

Ei noita profeministejä loppujen lopuksi ole kuin kourallinen, joten potentiaaliset "palkinnon" saajat taitavat olla aika vähissä.

"Miesten tasa-arvo ry itse asiassa ehdotti Pasi Malmia palkinnon saajaksi hänen väitöskirjansa takia".

Se olisikin ollut oikea osoite, mutta tästä eteenpäin ei mielestäni kannata ehdottaa enää ketään, vaan jättää tuo "palkinto" ihan omaan, sille kuuluvan arvoonsa.

Tomi kirjoitti...

Moilasen palkinnon perusteluissa voisi olla hänen uupumaton pyrkimyksensä miesten kastrointiin ja sitä kautta väkivaltaa aiheuttavan testosteronitason laskuun suomalaisten miesten keskuudessa. Erityisenä ansiona oli sankarillinen ja leikkisä tappokehotus, jolla pyrittiin saamaan tasa-arvokeskustelu takaisin oikeille raiteilleen eli feministien täydelliseen hegemoniaan.

Tosta piti muuten kysyä, että tapahtuuko seuraavaksi, tuon tyttöjen väkivaltaisuuspaljastuksen jälkeen, että feministien verkostot heräävät vallantäyteisestä horroksestaan ja alkavat laatia vastaiskua? Onko valtamedioiden feministeiltä tiedossa yrityksiä korjata tapahtunut vahinko? Vai miten femakot oikein julkisuutta hallitsevat niin, että kohta taas puhutaan naisten marginaalisesta väkivaltaisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Pietarsaaren vauvasurman käsittely jatkuu hovioikeudessa
21.08.2009 14:25

"Pietarsaaren vauvasurman käsittely jatkuu Vaasan hovioikeudessa. Syyttäjä jätti valituksen hoviin perjantaina.

Syyttäjä vaatii edelleen vaasalaismiehelle tuomiota murhasta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Mustasaaren käräjäoikeus hylkäsi heinäkuussa kaikki miestä vastaan nostetut syytteet ja totesi tämän syyttömäksi.

Pietarsaarelaisnainen kuoli synnytyksen jälkeiseen sisäiseen verenvuotoon Pietarsaaressa vuonna 2006. Vastasyntynyt vauva löydettiin surmattuna ja lakanaan käärittynä pyykkikorista naisen asunnosta.

Vaasalaismiehellä ja pietarsaarelaisnaisella oli salasuhde. Mies oli naisen asunnolla lapsen syntyessä, mutta hän kiisti tienneensä synnytyksestä. Käräjäoikeuden mukaan nainen surmasi lapsensa itse.

Syyttäjä esittää, että juttu käsiteltäisiin hovissa julkisessa oikeudenkäynnissä.

Käräjäoikeus istui jutun suljetuin ovin.

STT"


- kyllä mies täytyy tästä jollain tavalla edesvastuuseen saada

Anonyymi kirjoitti...

Tomi:"Feminismihän murentaa yhteiskuntaa ja on siksi antisosiaalinen liike. Liikkeen kimppuun käyminen on helppoa, koska sen piirissä valehdellaan ja lietsotaan vihaa järjestelmällisesti. "

Lopulta kyse on siitä,
saadaanko miehet vakuutettua naisten metkuista vai jatkuuko herrasmieskäyttäytyminen, joka on kollektiivitasolla määritelty "oikeaksi".


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Kuultavana Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi"

Tomi Timperi haistakoon paska.

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten tasa-arvo ry itse asiassa ehdotti Pasi Malmia palkinnon saajaksi hänen väitöskirjansa takia."

Pasi Malmi on profeministimies. Eikä Pasin tohtorintutkinto ei ketään vakuuta. Mies on kevyttä tavaraa.

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Malmi on kuitenkin tasa-arvon kannattaja ja kykenee kriittiseen ajatteluun. Väitös on hyvää luettavaa.

Jorma kirjoitti...

"Se olisikin ollut oikea osoite, mutta tästä eteenpäin ei mielestäni kannata ehdottaa enää ketään, vaan jättää tuo "palkinto" ihan omaan, sille kuuluvan arvoonsa."

Minusta Miesten tasa-arvo ry voisi lyödä Tanen femuille ja profemuille jauhot suuhun jakamalla vuosittain oman palkintonsa, tasa-arvoa oikeasti edistäneelle miehelle tai naiselle. Tämän pilpali-palkinnon voisi jättää ihan omaan arvoonsa.

Anonyymi kirjoitti...

Heilahtelua markkina-arvoissa?:

Tyttölasten suosio kasvaa Kiinassa
...
Monilla vanhemmilla on oikeus hankkia myös toinen lapsi, minkä takia ensimmäinen saa hyvinkin olla tyttö. Poikalapsia pidetään myös entistä enemmän taakkana, koska vanhempien tulee ostaa heille talo, kun poika menee naimisiin. Vanhemmat myös ajattelevat, että tytöt pitävät heistä enemmän huolta vanhoilla päivillä.

Shanghaihin muuttaa paljon perheitä muualta. Näille perheille tyttölasten arvostaminen ei ole aivan tuttua, mutta sitä opetetaan heidän lapsilleen jo koulussa.
...

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Tanelle kuuluu osoittaa enää vain ansaitsemaansa ylenkatsetta ja inhoa.

Miessakit on tiputettava lopullisesti, myös muodollisesti, siihen pilipalisarjaan missä ovat aina oikeasti olleetkin.

Anonyymi kirjoitti...

"Jeff Hearn - suksi kuuseen Suomesta!

Täällä ei kukaan tarvitse pseudotiteellisiä valheitasi, seksististä miesvihaasi ja tasa-arvon vastaisuuttasi. On Hearnin ja kumppanien syytä, että miehiin kohdistuva väkivalta on Suomessa niin yleistä ja hyväksyttyä. Hänellä on verta käsissään."

Jorma on oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymi
"- kyllä mies täytyy tästä jollain tavalla edesvastuuseen saada"

Mies puolustautui, että nainen synnytti vessassa ja tappoi vauvan hänen ollessaan olohuoneessa autuaan tietämätön asiasta! Mies ei kuulemma ollut huomannut edes naisen olleen raskaana!

Pystyisikö esimerkiksi sinun vessassa synnyttämään ja tappamaan vauvan ilman, että sinä huomaisit mitään omituista?

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"Poikalapsia pidetään myös entistä enemmän taakkana, koska vanhempien tulee ostaa heille talo, kun poika menee naimisiin. "

Newsflash: ei mene. Kiinassa joillakin alueilla taitaa olla 1,3 poikaa jokaista naista kohden.

- Syltty

Jape kirjoitti...

"Kuultavana Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi"

Kun tuotakin haastattelua kuuntelin niin taas vahvistui käsitys että Tomi Timperi on täysin lässy ja pehmo viemään miesasiaa eteenpäin. Tomi Timerin ensi reaktio kun kuuli AirFrance uutisestä: "Voi ei [naismaisen parahtavalla äänellä sanottuna], tasko miehiä, jollain tavalla, kolletiivisesti, lyödään alas".

Samoin YLE:n haastattelija Satu-Lotta Peltola on yksi änkkä, eikä osaa löytää keskeisiä kysymyksiä, puhua niistä ja koittaa löytää vastauksia.

Minusta Tomi Timperin sijaan olisi pitänyt haastatella jostain naisoikeuden asiantuntijaa, kuten esim. Kevät Nousiaista. Hänhän tietää miksi miehet on niin vaarallisia.

Heiskala kirjoitti...

Uusi Kunnianosoitus Jeff Hearnille:

ks. www.lapsenoikeus.info

aaa

Anonyymi kirjoitti...

http://www.profeministimiehet.net/node/64

Vortac kirjoitti...

Jorma on oikeassa.

Tämä on tavallista.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

xanax online buy cheap generic xanax - buy xanax canada online

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol codeine addiction - buy tramadol overnight no prescription

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online does tramadol 50mg look like - tramadol for dogs no prescription

Anonyymi kirjoitti...

alprazolam xanax dosage before mri - xanax grapefruit side effects

Anonyymi kirjoitti...

generic xanax buy xanax bars with no prescription - buy xanax online cheap no prescription

Anonyymi kirjoitti...

carisoprodol 350 mg carisoprodol kidney disease - carisoprodol 350 mg is used for

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol for dogs no prescription - buy tramadol for dogs

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol 50mg slow release - best way buy tramadol online

Anonyymi kirjoitti...

buy cialis prescription online cialis lower blood pressure - buy cialis england

Anonyymi kirjoitti...

alprazolam xanax xanax and alcohol depression - xanax bars v back

Anonyymi kirjoitti...

cialis 20mg is cialis daily dangerous - cialis coupon cvs

Anonyymi kirjoitti...

cialis pills buy cialis online for cheap - order cialis online usa

Anonyymi kirjoitti...

buy cialis online cialis 30 day trial - cialis glaucoma

Anonyymi kirjoitti...

cialis online cialis buy online - cheap cialis viagra online

Anonyymi kirjoitti...

tramadol 100 tramadol dosage oral - buy tramadol online tennessee

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online tramadol questions - tramadol 100 mg lp

Anonyymi kirjoitti...

buy tramadol online cod overnight tramadol online no prescription mastercard - possible get high tramadol

Anonyymi kirjoitti...

http://landvoicelearning.com/#21906 tramadol hcl urine drug test - buy tramadol online overnight

Anonyymi kirjoitti...

http://blog.dawn.com/dblog/buy/#side-effects buy tramadol online missouri - tramadol 50mg how many to get high

Anonyymi kirjoitti...

http://blog.dawn.com/dblog/buy/#91875 tramadol time release - buy cheap tramadol cod

Anonyymi kirjoitti...

http://reidmoody.com/#92465 buy ativan without rx - generic lorazepam 1mg

Anonyymi kirjoitti...

http://staam.org/#92453 tramadol online with mastercard - tramadol overdose treatment

Anonyymi kirjoitti...

Your currеnt аrtiсlе featuгes confirmeԁ useful tο me perѕonаllу.
It’ѕ verу eԁucаtional and you're simply obviously very well-informed in this field. You possess exposed my personal face to be able to different thoughts about this specific matter with intriquing, notable and strong written content.
Feel free to surf my weblog :: Cialis Online

Anonyymi kirjoitti...

Yοur own wгitе-up prоvideѕ prοven uѕeful to me.
It’s vеry educational and уou aгe cleaгlу еxtгеmely knowlеdgeable in thiѕ field.
You poѕseѕѕ οpеneԁ my personаl eуе to bе
able to numerouѕ thoughtѕ about thiѕ ѕрecifіc matteг tοgеtheг ωith inteгеsting anԁ ѕtrong content.
Feel free to surf my weblog viagra