tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Porno

HS: Pornon pelko kertoo kateudesta
Olen aina yrittänyt ymmärtää, mikä pornografiassa ihmisiä niin suuresti pelottaa.

Itse uskon, että pornografian pelossa – jos sen äärimuodot unohdetaan – on kysymys vain alitajuisesta kateudesta: ei haluta, että partnerille annetaan sellaisia suoritustasotavoitteita, joita ei pystytä noudattamaan.

Seksuaalisesti laiskasta ei ole kivaa, jos joku näyttää olevan innokkaampi, ja heikommin "varustellusta" miehestä tai naisesta ei ole kiva, jos muilla näyttää olevan paremmin.

Kysymys kenties on siis pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta, laiskuudesta ja viitsimättömyydestä: olisi kiva jos joku rakastaisi minua, vaikka olenkin ruma, tylsä ja laiska makuuhuoneesa.

Eihän porno silmille hyppää, vaan sen pariin on aktiivisesti hakeuduttava. Miksi siis juuri ne, jotka eivät pidä pornosta, ovat eniten tuohtuneita sen olemassaolosta?

Porno on väkivaltaa
Tutkija Tommi Paalanen (HS 19. 9.) väitti, ettei porno vahingoita ketään.

Olen keski-iän ylittänyt nainen ja elänyt seksuaalisesti rikkaan elämän. Silti voin todistaa, että kun nuorena jouduin poikaystävän painostuksesta kokemaan pornoa katselemalla ja toteuttamalla sitä, koin tulleeni raiskatuksi.

Tuo suhde traumatisoi minut loppuelämäkseni ja jätti sieluuni syviä vammoja, joita olen terapiassa joutunut hoitamaan. Se hajotti minuuteni ja tuhosi useiksi vuosiksi harkinta- ja keskittymiskykyni haitaten opiskeluani ja työtäni. Tunnen myös muita naisia, joilla on vastaavia kokemuksia.

Miehet kokevat seksuaalisuuden eri tavoin kuin naiset. Heille visuaalisuus on oleellisempaa kuin tunnepuoli, päinvastoin kuin naisille.

Siveys on tunteen puhtautta, ja porno selvästi loukkaa sitä. Porno on mielen väkivaltaa.

Kun olen kertonut kokemastani miehille, he nauravat ymmärtämättä traumani syvyyttä – koska kokevat pornon vain positiivisena.

Vaikka porno kiihottaa mekaanisesti, se ei tarkoita, että siitä nauttii kokonaisvaltaisesti. Se voi jopa orjuuttaa ja haavoittaa.

Porno on nöyryyttävää ja alhaista välineellisyytensä ja kaupallisuutensa johdosta, myös kahdenkeskisesti harjoitettuna. Pornon luoma kuva rakkauteen, jopa vain ihastukseen, kuuluvasta seksistä on kieroutunut.

Porno haittasi muuta elämääni
Seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen kehui pornografian vaarattomuutta (HS 19. 9.). Minäkään en puutu asian moraalisesta näkökulmasta vaan omasta kokemuksestani käsin.

Mielestäni porno on kuin alkoholi. Toiset voivat sitä jossain määrin käyttää ilman sen suurempia seurauksia, jotkut sortuvat tuhoisaan tapaan, riippuvuuteenkin. Olemme erilaisia. Pornosta haetaan myös lohdutusta, kuten pullosta.

Oma pornokierteeni alkoi noin 13-vuotiaana ja kesti muutamia vuosia. Siihen aikaan minulla ei vielä ollut internetiä, mutta televisio tarjosi kyllä viihdykettä myöhäisiltaan.

Mitä seurauksia lähes jokailtaisella, monta tuntia kestävällä vahtaamisella sitten oli nuoren kehittyvälle mielelle?

Sosiaaliset suhteeni kapenivat, harrastukset vähenivät. Muistan vieläkin lähes kaiken näkemäni, kuvat ovat niin vahvasti piirtyneet muistiini – vaikka kaikesta on pitkälti toistakymmentä vuotta!

Havaitsin myös, että arkielämässä minun oli vaikea suhtautua naisiin esineellistämättä heitä – vaikka arvoiltani ja asenteiltani suhtauduin naisiin tasavertaisesti.

Sain kierteen katkaistua hankkiutumalla eroon televisiosta. Elin ilman televisiota lähes kymmenen vuotta, ja olen edelleen valikoiva sen suhteen, minkälaisia ohjelmia katson.

En kaipaa seksuaalisesti kiihottavia kuvia jokaiseen kadunkulmaan ja jogurttimainokseen. Seksuaalisuus ei asiayhteydenkään puolesta kuulu kaupan kassajonoon tai aamuiseen työmatkaan Länsiväylällä.

Joissain Euroopan maissa katukuva tai media voi olla vielä pahemmin pornoistunut kuin Suomessa, mutta silti kyseessä on myös kansallinen imago-asia.

Kysymys pornografian saatavuudesta ja näkyvyydestä on yhteinen asiamme. Miten rakennamme yhteiskuntamme? Sitenkö, että "vahvoilla yksilöillä" on mahdollisimman suuri vapaus ja mahdollisuus nauttia kaikesta vai siten, että suojelemme lapsia ja muita herkempiä yksilöitä tietyiltä asioilta?

Entä onko tutkittu, mikä johtaa jotkut lapsipornografian kuluttajiksi? Oletan, että harva hakeutuu lapsipornografiaan suoraan. Useammalla on taustalla pitkä "ura" pornografian parissa. Siitä siirrytään sitten "kovempaan tavaraan", kun tavallinen porno ei enää riitä.

Nämä ovat arvailujani. Ehkä joku osaa esittää aiheesta tutkimustietoa.

67 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Miehet kokevat seksuaalisuuden eri tavoin kuin naiset. Heille visuaalisuus on oleellisempaa kuin tunnepuoli, päinvastoin kuin naisille.

Siveys on tunteen puhtautta, ja porno selvästi loukkaa sitä. Porno on mielen väkivaltaa."

Mistä näitä miesvihamielisiä ongelmatapauksia oikein sikiää?

Suomesta löytyy pilvin pimein tapauksia, jotka ovat olleet terapian tarpessaa työstressin ja parisuhdeongelmien vuoksi. Alkholista nyt puhumattakaan. Pitäisikö siis työnteko, parisuhteet ja alkholi kieltää?


"Sitenkö, että "vahvoilla yksilöillä" on mahdollisimman suuri vapaus ja mahdollisuus nauttia kaikesta vai siten, että suojelemme lapsia ja muita herkempiä yksilöitä tietyiltä asioilta?"

No just. "Won't Somebody Please Think of the Children?" -kortti on pelattu. Sehän se on ollut kaikenmaailman fasistien viimeinen oljenkori ja lempikeppihevonen, kun on haluttu rahjoittaa ihmisoikeuksia ja kansalaisten vapautta.

Minä annan ääneni mieluummin suvaitsevaisuudelle ja moniarvoisuudelle. Lapsiakaan ei sovi kasvattaa tynnyrissä.

Anonyymi kirjoitti...

"
Olen keski-iän ylittänyt nainen ja elänyt seksuaalisesti rikkaan elämän. Silti voin todistaa, että kun nuorena jouduin poikaystävän painostuksesta kokemaan pornoa katselemalla ja toteuttamalla sitä, koin tulleeni raiskatuksi.

Tuo suhde traumatisoi minut loppuelämäkseni ja jätti sieluuni syviä vammoja, joita olen terapiassa joutunut hoitamaan. Se hajotti minuuteni ja tuhosi useiksi vuosiksi harkinta- ja keskittymiskykyni haitaten opiskeluani ja työtäni. Tunnen myös muita naisia, joilla on vastaavia kokemuksia.
"

hahhahhahh! :D
ei sääliä idiootti-naisille!

nauravia terkkuja Måårteniika'lta
naisille joiden pää koostuu tukka-spray -kaasusta.

hahhahh! :D

asdfg kirjoitti...

Jorma "Mistä näitä miesvihamielisiä ongelmatapauksia oikein sikiää?"

Minä veikkaan että kyse on uskovista. Tietyissä seurakunnissa on tapana esittää mitä uskomattomimpia tarinoita läpeensä turmeltuneesta elämästä ennen Kristusta. Jos ihminen näkee "pornoa" jugurttimainoksessa, taustalla on kyllä aika tavattoman vanhurskas moraalikäsitys. Samaten selviytymistarinaksi naamioidussa toisessa tekstissä esiintyy uskovaispuheelle tyypillisiä piirteitä.

"Siveys on tunteen puhtautta"

"Porno on mielen väkivaltaa"

"Porno on nöyryyttävää ja alhaista"

Tämähän on se kuuluisa kysymys, jossa uskovaiset ja feministit kerrankin löytävät yhteisen sävelen.

"ei sääliä idiootti-naisille!"

Ehkäpä sinunkin kannattaisi hankkia pari vuotta terapiaa?

Jaaha kirjoitti...

"Tuo suhde traumatisoi minut loppuelämäkseni ja jätti sieluuni syviä vammoja, joita olen terapiassa joutunut hoitamaan. Se hajotti minuuteni ja tuhosi useiksi vuosiksi harkinta- ja keskittymiskykyni haitaten opiskeluani ja työtäni."

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämän ihmisen "minuus olisi hajonnut" joka tapauksessa. Laukaisevana tekijänä olisi voinut olla mikä tahansa, vaikka se, että näkee vahingossa ihmisten harrastavan seksiä, humalaisten tappelun tai eläimen tappavan toisen eläimen ravinnokseen.

bmaad kirjoitti...

"Porno on mielen väkivaltaa"
"Porno on nöyryyttävää ja alhaista"

Feministit
ovat nyt ihan oikeassa. Tosin sillä erotuksella, että hyvä seksi on terveen mielen tuotetta, eikä siis mitään pornoa.

Saa nähdä milloin saamme
huonon pornon tilalle hyvää seksiteollisuutta ja parempia roolimalleja nuorille.

Porno on yhtä kuin huonotasoinen seksi.

bmaad kirjoitti...

"nauravia terkkuja Måårteniika'lta
naisille joiden pää koostuu tukka-spray -kaasusta."

Minun pääni varmaan muodostuu sitten paskasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi tarina: Naiset ilman siipiä

YLE TV1 20.00 - 20.30

Reet Nurmen järjestö on auttanut noin viittätoistatuhatta, usein kielitaidotonta maahanmuuttajanaista selviämään sosiaalisista ongelmista, perheväkivallasta, kunniaväkivallasta ja ihmiskaupasta. Ohjaus Matts Dumell

Anonyymi kirjoitti...

"Feministit
ovat nyt ihan oikeassa. Tosin sillä erotuksella, että hyvä seksi on terveen mielen tuotetta, eikä siis mitään pornoa.

Saa nähdä milloin saamme
huonon pornon tilalle hyvää seksiteollisuutta ja parempia roolimalleja nuorille."

että häh?

Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko telkkarista edes muka jotain pornoa? Vai tarkoitetaanko pornolla kenties jotain muuta kuin useimmat ihmiset käsittävät, jos kerta katukuvakin on pornoistunut, vaikka en itse muista koskaan katumainoksissa tms pornoa nähneeni.

Ja käytännössä kaikkeenhan voi tulla addiktio. Syömiseen, suklaaseen, saippuaoopperaan jne. Ja eiköhän lapsiorjatyövoimalla tuotettu suklaa ole paljon haitallisempaa kuin porno, mutta eihän siitä nämä sotanorsut välitä, kun useimmille heistä suklaa tuottaa enemmän nautintoa kuin seksi.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Sarjassamme taruolentoihin uskovia asiantuntijoita:

Matti Ylén: Pornoriippuvuus voi muovata persoonaa

Matti Ylen: Kristuksen toinen tuleminen

Olisi aina syytä muistaa selvittää se, että kuka sanoo jotain asioita, jotka eivät ole tiukasti lähdeviitteelisiin faktoihin sidottuja. Usein taustalta löytyy jotain sellaisia sidoksia, jotka asettavat objektiivisuuden vähintäänkin kyseenalaiseksi.

Homo

asdfds kirjoitti...

"Tuleeko telkkarista edes muka jotain pornoa? Vai tarkoitetaanko pornolla kenties jotain muuta kuin useimmat ihmiset käsittävät, jos kerta katukuvakin on pornoistunut, vaikka en itse muista koskaan katumainoksissa tms pornoa nähneeni."

Näille jeesuksille Gina Tricotin mainoksetkin ovat pornoa.

Vortac kirjoitti...

Jorma, erittäin hyvä puheenvuoro. Olen samaa mieltä - tuo pornonvastaisuushysteria on aivan naurettavaa - kärpäsestä härkänen jne.

Ja porttiteoriaa sovelletaan nyt pornoonkin.. voisiko joku hieman teroittaa järkeä näille kilipäille?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Ja käytännössä kaikkeenhan voi tulla addiktio. Syömiseen, suklaaseen, saippuaoopperaan jne. Ja eiköhän lapsiorjatyövoimalla tuotettu suklaa ole paljon haitallisempaa kuin porno, mutta eihän siitä nämä sotanorsut välitä, kun useimmille heistä suklaa tuottaa enemmän nautintoa kuin seksi.

Homo, tämä on niin hyvin kiteytetty, että tallennan lausahduksesi visusti ja aion vielä joskus käyttää sitä jalossa tarkoituksessa.

Kiitos!

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisen miehen rooli hukassa

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Seksuaalisesti laiskasta ei ole kivaa, jos joku näyttää olevan innokkaampi"

Mitä hömppää. Jos meillä toinen alkais katsomaan pornoa ja masturboimaan, niin minä jäisin ilman seksiä. Mikä tarkoittaa sitä, että sinä päivänä kun mies alkaa katsomaan pornoa niin minä lähden käymään vieraissa. Reilu peli. En aio seksuaalisesti halukkaampana jäädä ilman seksiä, koska mieheni on paljon vähemmän haluakas..eli suomennettuna ne kaikki halut menisi sitten tuohon.

Muuten ihan yksi lysti, mutta minähän en yhden pornon takia ilman seksiä aio jäädä.

Anonyymi kirjoitti...

Jos mies ei ole masentunut ja testosteronitaso on normaali, niin silloin seksuaalisen haluttomuuden syy ei ole yleensä miehen korvien välissä, vaan silmien edessä. Kannattaa napsauttaa valot pois, antaa miehen kiihottua harrastamalla pornoa ja sitten harrastaa tämän kanssa seksiä.

Homo

purnau kirjoitti...

Kivasti onnistuit Homo yleistämään miehen seksuaalisuuden yhtenäiseksi köntsäksi ja ulkoistamaan miesten seksuaalisen haluttomuuden kumppanin (ulkonäkö-)ongelmaksi. Aina hyvä lähtökohta keskustelulle - ja parisuhteelle.

Jorma kirjoitti...

"Tuleeko telkkarista edes muka jotain pornoa?"

Enpä ole ilmaiskanavilla pornoa havainnut, vaikka kovasti olen yrittänyt etsiä. Pornoa taitaa tulla vain maksukanavilta, joten sitä saa, mitä tilaa.

"Ja käytännössä kaikkeenhan voi tulla addiktio."

Aivan. Sitähän voi tulla vaikka addiktio pornon vastustamiseen.

bmaad kirjoitti...

"Aivan. Sitähän voi tulla vaikka addiktio pornon vastustamiseen."

Sietää vastustaakin. Kunnon seksiä telkkariin ja etenkin pay-tv:seen.

Tupla-J kirjoitti...

Porno ei ole hyväksi, samaan tapaan kuin ei naisten pornonkaan eli romanttisen kirjallisuuden lukeminen. Molemmat kannustavat seksuaalisuuden suuntaamiseen itseen, pois kumppanista, ja asettavat kumppaniehdokkaille myös täysin älyttömiä vaatimuksia.

Jos nainen uskoo, että hänelle kuuluu romanttisen kirjallisuuden miespääosa, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille liian epätäydelliselle jonka saa.

Vastaavasti jos mies kuvittelee, että hänelle kuuluu pornonäyttelijättären näköinen misu, joka on valmis kaikkeen samaan kuin pokeleffoissakin, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille jolta ei saa kaikkea aina ja joka ei ole joka sekunti meikattu ja oikein valaistu.

Kumman hyvänsä sukupuolen pornon ongelmana on se, että se lupaa itselle täydellistä ilman, että sen saavuttaakseen täytyy tehdä mitään. Molemmissa fantasian muodoissa on kyse ns. ilmaisesta lounaasta, eikä maailma vain toimi niin.

Sukupuolensa pornoa kuluttamalla tuloksena on mies, jonka jölli ei seiso mimmin kanssa ja nainen, joka halveksuu miestä, joka ei sittenkään ole sosiaalisesti dominoiva monimiljonäärifabio.

Ei ole sattumaa, että runkkari on pejoratiivinen ilmaus.

Anonyymi kirjoitti...

Purnau, nalkutinalkuti, naisella on oikeus, naisella on oikeus, nalkutinalkuti, biokielto, kotkot, ei saa sukupuolittaa, nalkutinalkuti, upea vahva nainen, kotkot, nainen on parhaimmillaan 50+ iässä, kotkot, lalalaa, naisia ei saa syyllistää, nalkutinalkuti, sotanorsun on kelvatta sellaisenaan sisäisine kauneuksineen, lässynlässyn jne.

Homo

bmaad kirjoitti...

Tuplis:"Porno ei ole hyväksi, samaan tapaan kuin ei naisten pornonkaan eli romanttisen kirjallisuuden lukeminen."

Minä en jaksa telkkaria
juuri katsoa, koska ohjelmissa
tuputetaan kauttaaltaan vääränlaista roolimallia, milloin seksiin, milloin yleiseen sukupuolten väliseen kanssakäymiseen. Seksin näyttämisessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, mutta kun se paketoidaan täysin väärin syntyy ongelmia,
kun vastaanottajatkaan eivät ole kriittisiä ja osaa vaatia parempaa. Porno on siitä omituinen ala, että se on syntynyt nimenomaan kritiikin puutteessa.
Karkeastikatsoen kohdeyleisön mielestä hyvään pornoelokuvaan ei tarvita kuin sopusuhtainen keskiveroharakka, joka
ähisee ja lirkuttelee ja ylipäätään suostuu riisuutumaan ja tekemään jotain kameran edessä.
Muissa, kuin pornoelokuvissa, jopa uutisohjelmissa ja lasten piirretyissä on huomattavan korkeat laatustandardit. Jos haluaa uutistenlukijaksi ei riitä, että ilmoittautuu yleisradion portilla.

"Molemmat kannustavat seksuaalisuuden suuntaamiseen itseen, pois kumppanista, ja asettavat kumppaniehdokkaille myös täysin älyttömiä vaatimuksia."

Yleisesti pornon voi sanoa
olevan valmiiksi vääristynyt (ylikaupallinen)kuva seksuaalisuudesta. Mielestäni porno ei, valitettavasti kuitenkaan aseta vaatimuksia, vaan päinvastoin päästää ihmiset melko vähällä makuuhuoneissaan. Ja jos joku haluaisikin kiihkeämpää ja laadukkaampaa seksiä, saattaa hän tavallisen pornonkuluttajan mielestä olla hieman omituinen, kun ei suorituspaineinen ähellys luonnukaan.

"Jos nainen uskoo, että hänelle kuuluu romanttisen kirjallisuuden miespääosa, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille liian epätäydelliselle jonka saa."

Totta. Roskaromantiikkaa
syydetään tavallisten ihmisten koteihin siinä missä pornoakin.
Täydellinen mies, joka noissa elokuvissa kuvataan on aina joku profeministin ja alfauroksen välinen herkkumix.

"Vastaavasti jos mies kuvittelee, että hänelle kuuluu pornonäyttelijättären näköinen misu, joka on valmis kaikkeen samaan kuin pokeleffoissakin, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille jolta ei saa kaikkea aina ja joka ei ole joka sekunti meikattu ja oikein valaistu."

Ei vaatimusten ja ulkonäkötoiveiden toteuttelussa ja esittämisessä
ole mitään vikaa, mutta pornon asettamat vaatimukset ovat älyttömiä. Suorituspaineisuus varjostaa ihmisten toiveajattelua. Laadun sijaan ollaan kiinnostuneempia määrästä ja kaikenlaisesta oikeaoppisesta
rassauksesta. Myös erikoisuudet toteutetaan pornossa vallan tökerösti ja ilman eheää tunnemaailmaa.

"Kumman hyvänsä sukupuolen pornon ongelmana on se, että se lupaa itselle täydellistä ilman, että sen saavuttaakseen täytyy tehdä mitään."

Ei pidä paikkaansa. Ei porno lupaa muuta kuin keskinkertaista, ykstotista ja ylikaupallista ähellystä kummallekin.

Anonyymi kirjoitti...

IRC-Galleria - nayno purnau <3 / kuvateksti: "sä oot niin ihana lutka"

Tupla-J kirjoitti...

"Ei porno lupaa muuta kuin keskinkertaista, ykstotista ja ylikaupallista ähellystä kummallekin."

Minä näkisin, että miehelle miesten porno lupaisi erittäin kauniita naisia ja naiselle naisten porno erittäin menestyneitä ja dominantteja miehiä - molemmille siis sitä, mitä nämä yleisesti ottaen haluavat. Kumpaankaan ei keskiverrolla ole kummoisiakaan rahkeita, ja ne joilla on, eivät todnäk juuri kuluta sukupuoltaan varten tehtyä pornoa.

Mitä telkkariin tulee, se suoltaa silkkaa myrkkyä. Nassikkana tuli katsottua, sitten kyllästyttyä epäterveisiin sukupuolimalleihin ja lopetettua.

bmaad kirjoitti...

"Minä näkisin, että miehelle miesten porno lupaisi erittäin kauniita naisia ja naiselle naisten porno erittäin menestyneitä ja dominantteja miehiä - molemmille siis sitä, mitä nämä yleisesti ottaen haluavat."

Pornossa harvemmin näkee
kovin upeita naisia. Ja jos näkeekin, niin heidän aistilliset puolensa on tehokkaasti sensuroitu hirveän ja pakonomaisen hc-paahdon (tai useimmissa tapauksissa pelkän sekoilun) alle. Toisaalta, nykyään upean naisen titteli on aika helppo saada. :(

Se on tietenkin selvä, että
ns. hiirulaismiehiä/läskejä ei pornoleffoissa sitten paljonkaan näe, poislukien jotkut ulkolaiset alistuspätkät. Niissäkin tosin liian usein näkee alfauroita, joiden alistaminen ei ole kovin autenttista.

"Kumpaankaan ei keskiverrolla ole kummoisiakaan rahkeita, ja ne joilla on, eivät todnäk juuri kuluta sukupuoltaan varten tehtyä pornoa."

Taas väärin. Itselläni on
ollut pitkään parhaimmiston
naisseuraa, mutta silti olen aina haeskellut (huonolla menestyksellä) seksiä internetistä ja läähättänyt chateissa.
Henry Laasasen teoria siitä, että mies etsii jatkuvasti eri kumppania on korrekti.

Itseasiassa vapailta
markkinoilta löytyvät naiset ovat lähes järjestäen huonomman näköisiä kuin ne joiden vetoketjuille minulla on oikeus mennä.

Anonyymi kirjoitti...

Ah, Homo & kannustava keskustelutyyli. <3 Enää ihmettelen, miksei tänne jo tulvi naisia juttelemaan Homon kanssa. Ei kun siis narttuja ja sotanorsuja.

purnau kirjoitti...

Antaa myös oivan lyömäaseen miesten tasa-arvopyrkimysten vastustajille, kun tälle tasa-arvoasiaan vihkiytyneelle foorumille kirjoittaa noinkin kunnioitettavin sanakääntein naisista kirjoittavaa massaa kuin mihin nimim. Homo yltää.

Ai joo, tämä oli nyt varmaan sitä nalkuttamista, pahoittelen harjoittamaani henkistä väkivaltaa.

Tupla-J kirjoitti...

Henry Laasasen teoria siitä, että mies etsii jatkuvasti eri kumppania on korrekti.

Vain, jos katsoo antisosiaalisten viettiensä olevan elämänsä tarkoitus.

Aikuistumisessa on kyse siitä, että oppii hallitsemaan genitaalejaan eikä toisinpäin. Kun tapaan itseni ikäisiä viettiensä orjia, on vaikea välttyä tunteelta, että on tekemisissä zombien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko muille herännyt koskaan ajatusta, että monasti feministisen maailmankatsomuksen omaksuneen taustalla täytyy olla jonkin sortin yksilönpsykologinen kriisi uhrikokemuksena? Kertoneeko se sitten enemmän minusta, mutta niin monen feministisen vuodatuksen taustalla tuntuu lymyävän jotain aivan muuta, kuin pelkkä tuohtumus. Uskaltaisin väittää, että hyvin monelle feministinen maailmankatsomus tuo lohtua ja lohdun saamisen taustalla on jonkin sortin ahdistava kokemus.


Esitänkin, että feministinen maailmankatsomus lähtökohdiltaan tarjoaa kätevän ja terapeuttisen objektin roolin. Omaksumalla objektin roolin, siirrän tapahtumat itseni ulkopuolelle: kaiken ahdistavan syntymekanismit ovat itseni ulkopuolella ja minun roolini on reaktiivinen. Normaali yksilönpsykologinen käsitys käsittääkseni kuitenkin lähtee subjektin roolista: yksilö on kykenevä vaikuttamaan itseensä ja ympäristöönsä. Eikö muille tule koskaan tällaisia oivalluksia mieleen?


- Luonnollinen henkilo
Feminismistä voi parantua

Anonyymi kirjoitti...

Purnau, voi kuinka sanasi satuttivat.

PS. Eikö sinun (vai oliko se joku toinen femakkotrolli) pitänyt jo aikaa sitten lähteä, tulematta enää takaisin? Suljethan oven mennessäsi.

Homo

asdfg kirjoitti...

Tuplis: "Jos nainen uskoo, että hänelle kuuluu romanttisen kirjallisuuden miespääosa, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille liian epätäydelliselle jonka saa.

Vastaavasti jos mies kuvittelee, että hänelle kuuluu pornonäyttelijättären näköinen misu, joka on valmis kaikkeen samaan kuin pokeleffoissakin, hän saa elää lopun ikäänsä yksin tai katkeroituu sille jolta ei saa kaikkea aina ja joka ei ole joka sekunti meikattu ja oikein valaistu."

Seuraavaksi voimmekin paneutua siihen, kuinka suurelle osalle mies- tai naispornon kuluttajia näin käy. Jos lähdetään siitä oletuksesta että pornoa katsoo 90% miehistä, mikä on mahtaisi olla tämä pornon pilaamien miesten osuus kokonaisväestöstä?

Naispornon lukijakunnasta en vedä arvioita, mutta tilanne on analoginen miespornoon nähden.

"Aikuistumisessa on kyse siitä, että oppii hallitsemaan genitaalejaan eikä toisinpäin. Kun tapaan itseni ikäisiä viettiensä orjia, on vaikea välttyä tunteelta, että on tekemisissä zombien kanssa."

Tästä olen samaa mieltä. "Emmä voi tälle mitään ku mä oon mies" on ehkä tyhmin puolustuspuhe ikinä. Biologista taipumusta on turha kiistää (tai hurskastella siitä), mutta kyllä ihminen voi tekemisiään vähän ohjaillakin.

asdfg kirjoitti...

Lukaisin muuten blogiasi, ja siellä oli joku aggressiivinen purkaus ateisteja kohtaan. Ennen kuin sanot toisin (ja koska kyse on vain merkityksettömästä internet-keskustelusta jonka vuoksi tuskin varsinaisesti kannattaa fuskata, uskon kyllä jos sanot), oletan että sinunkin pornokielteisyytesi kumpuaa suoraan Jumalasta.

Feministit ja kirkko ne yhteen soppii.

Anonyymi kirjoitti...

Jos vaihtoehtoina on harrastaa seksiä tai katsella pornoa, niin kumpi vaihtoehto houkuttelee enemmän?

Kumpi tuntuu enemmän elämältä - elää vai katsella elämää sivusta?

Riitta

asdfg kirjoitti...

Miltä tuntuu lukea dekkareita? Miksi et ennemmin itse alkaisi ratkoa rikoksia? Jää elämä elämättä muuten mainaan.

Anonyymi kirjoitti...

Riitta, minusta ei voi sanoa kategorisesti, että oikea seksi olisi aina parempi vaihtoehto kuin vaikkapa masturbointi pornon seurassa. Tämä riippuu niin monesta tekijästä, kuten minkätasoista/millaista seksiseuraa/pornoa on tarjolla, kuinka kauan on edellisestä seksikerrasta, kuinka paljon aikaa on käytettävissä, kuinka väsynyt on, kuinka suuret seksuaaliset halut juuri sillä hetkellä on jne.

Pornon kanssa masturboinnissa on monia hyviä puolia. Esimerkiksi tautiriski on olematon, toisin kuin oikeassa seksissä - eikä ole riskiä pistää ketään paksuksi ja joutua maksamaan elareita.

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi jos vaihtoehtona on huora tai porno, niin porno tulee luultavasti selvästi halvemmaksi kuin huora. Pilu 50 mk -ajat ovat jo vuosia menneitä ja tässäkin lamassa vitusta varsin elähtäneessä vitunkantotelineessäkin joutunee maksamaan ainakin sadan euron luokkaa - paitsi Virossa, jossa ilmeisesti ainakin paikalliset voivat saada joltain pirihuoralta varvit sukkahousujen hinnalla, jos on Sofi Oksasta on uskominen, mutta sinne matka ei ole ilmainen ja vie aikaa.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Arawn, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Homo

Tupla-J kirjoitti...

oletan että sinunkin pornokielteisyytesi kumpuaa suoraan Jumalasta.

Vähänpä kumpuaa, olen agnostikko.

Pornokielteisyyteni kumpuaa suurin piirtein tuon ymmärtämisestä.

Anonyymi kirjoitti...

Yhteiskuntakriittinen feminista, Kaisa Ruokamokin näköjään on puinut blogissaan reissustaan bordelliin, huorien kulahtaneisuutta ja hintatasoa.

Homo

MikkoAP kirjoitti...

"Pornon kanssa masturboinnissa on monia hyviä puolia. Esimerkiksi tautiriski on olematon, toisin kuin oikeassa seksissä - eikä ole riskiä pistää ketään paksuksi ja joutua maksamaan elareita."

Ja jos ei ole hyvin varusteltu panomies, niin nainen kyllä kertoo kaikille, jotka jaksavat kuunnella, kuinka huono miehen suoritus oli. Runkkaaminen on paljon kivempaa ja halvempaa kuin julkisesta nöyryytyksestä maksaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Rahallisia kustannuksia heteromiesten kohdalla ei ole syytä sivuttaa merkittävänä tekijänä. Jos ei ole vakiopanoa, seurustelukumppania tms niin silloin aika suuri osa varmaan etsii seksiseuraa jostain juottoloista. Useampi juoma itselle ja kenties useamman janoisen nartunkin juottaminen, ennen kuin tärppää (monilla tämä vaatinee lisäksi useamman illan yrittämistä), ei ole ilmaista - kuten ei mahdollinen taksimatka jne. Tai jos kyse on seurustelusuhteesta, niin silloinkin mies on suhteessa nettomaksaja.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Millaisiä naisia te oikein olette heilastelleet, jos heidän lempihuvinsa on arvioida miehen seksuaalista kyvykkyyttä?

Otan osaa.

Tunnen paljon naisia ja puhumme asioista avoimesti. Tapa, jolla naiset puhuvat miehistä ei ole kuvatunkaltainen. (Tosin nykynuoret - alle kolmekymppiset - saattavat olla hyvin esineellistäviä, molemmat sukupuolet.)

Riitta

Anonyymi kirjoitti...

Homo: "Tai jos kyse on seurustelusuhteesta, niin silloinkin mies on suhteessa nettomaksaja."

Riippuu suhteesta. Uskallan väittää, että monien nuorten kohdalla tilanne ei ole enää tämä - ja toisaalta, moni vanhemmankin polven nainen on elättänyt työttömän retkumiehensä... (Tietysti voidaan miettiä, miksi se sitä miestä edes sieti, mutta se on eri tarina.) Ja sit on niitä perheitä, joissa elellään tuilla.

"Arawn, rakkaalla lapsella on monta nimeä."

Ei niin montaa. Toistaiseksi koossa kaksi.

Mitä tulee pornoon ja seksiin, eivät ne sulje toisiaan välttämättä ulos. Kyllähän monet masturboivat ihan parisuhteessakin ollessaan, vaikka seksiä sinänsä olisikin saatavilla tarpeeksi noin yleisessä mielessä. Sellaisissakin suhteissa näet on tilanteita, jolloin panettaisi, mutta juuri sillä siunaaman hetkellä seksiä ei ole saatavilla. Joten miksipä siinä ei masturboisi - ja jos tapaa käyttää pornoa apuvälineenä masturboidessaan, miksipä sitä ei silloin katsoisi?

Anonyymi kirjoitti...

"Millaisiä naisia te oikein olette heilastelleet, jos heidän lempihuvinsa on arvioida miehen seksuaalista kyvykkyyttä?"

Ns. tavallisia "rehellisiä" ja "reiluja" suomalaisia naisia.

asdfg kirjoitti...

"Pornokielteisyyteni kumpuaa suurin piirtein tuon ymmärtämisestä."

Selvä, olet agnostikko.

Näyttämättä jää edelleen se, miten ja missä määrin porno aiheuttaa kuvaamaasi parisuhteiden syntymättömyyttä. Jos 90% miehistä katsoo pornoa, miksi tämä parisuhdekelvottomuus ei ole räjähdysmäisen yleistä? Osoittamatta jää myös se, millä perusteella vedät yhtäläisyysmerkit polygamian ja hypergamian sekä antisosiaalisen käytöksen välille.

Onko yksi antisosiaalisen ihmisen arkkityyppi siis Pirkko/Jarkko 55v, joka on toista kertaa avioliitossa, asuu kodissa jossa on kaksi biologista ja kaksi uuden kumppanin lasta, ja joka nuorena harrasti irtosuhteita ja katsoi pornoa?

Sen lisäksi en lainkaan allekirjoita kollektivistista ajatteluasi. Halusi redusoida ihmiset perisynti-propagandan avulla mielestäsi "oikein" käyttäytyviksi replikoitumiskoneiksi on käytännössä vastakkainen omaan maailmankatsomukseeni ("aineellisesti vauras ja liberaali eurooppalainen yhteiskunta on lieveilmiöineenkin parasta mitä ihminen on koskaan luonut") nähden.

Muutakin kollektivismia kannatan vain siinä määrin kuin se on inhimillisen kärsimyksen minimoinnin kannalta välttämätöntä (suosin esim. suomalaista sosiaalipalvelumallia).

Pisteitä sinulle annan siitä, että pyrkiessäsi provosoimaan ihmisiä et turvaudu niihin samoihin väsyneisiin "kulttuuria ei ole niinku oikeesti olemassa paitsi amerikkalainen ja se taas on paha" -latteuksiin, joista ei kauhistu enää kukaan muu kuin oma suku ja paikallisen yliopiston porvarikerho.

MikkoAP kirjoitti...

"Riippuu suhteesta. Uskallan väittää, että monien nuorten kohdalla tilanne ei ole enää tämä"

Kun naisen tulot ylittävät miehen tulot, on vain ajan kysymys, milloin nainen jättää miehen.

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: Ei tuossa ollut puhetta siitä, kumpi ansaitsee enemmän vaan kumpi on suhteen nettomaksaja, jos kumpikaan. Nettomaksaja voi periaatteessa olla pienempituloinenkin, jos toinen pitää lähes kaikki rahansa itsellään.

Toisekseen, tuollaiset lentävät lauseet ovat yhtä totta kuin "miehet pettävät aina" -jaaritukset.

MikkoAP kirjoitti...

"Toisekseen, tuollaiset lentävät lauseet ovat yhtä totta kuin "miehet pettävät aina" -jaaritukset."

No heh heh, naisten hypergamia on helppo havaita ihan tosielämässä. Naisten keskitulon lähentyessä miesten keskituloa, yhä useampi nainen on sinkku. Ja kyllä ne huipputuloiset naisetkin etsivät ihan oikeasti parempituloista miestä.

"MikkoAP: Ei tuossa ollut puhetta siitä, kumpi ansaitsee enemmän vaan kumpi on suhteen nettomaksaja, jos kumpikaan. Nettomaksaja voi periaatteessa olla pienempituloinenkin, jos toinen pitää lähes kaikki rahansa itsellään."

Periaatteessa joo, jokaisessa sännössä on poikkeuksia. Mutta, jos mies ei esittele varallisuuttaan, vaikka se olisi vähäinenkin, ei suhde alunperinkään synny. Eikä silloinkaan, jos esitelty varallisuus on pienempi kuin naisen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan yhtä helppo on havaita miesten pettäminen tosielämässä. Jos joku ei ole vielä pettänyt, niin se johtuu vain siitä, ettei ole osunut riittävän hyvä tilaisuus kohdalle...

MikkoAP kirjoitti...

"Ihan yhtä helppo on havaita miesten pettäminen tosielämässä. Jos joku ei ole vielä pettänyt, niin se johtuu vain siitä, ettei ole osunut riittävän hyvä tilaisuus kohdalle..."

Näin ei ole, sillä naisen näkökulmasta vain pieni osa miesväestöstä on seksuaalisesti haluttavaa sakkia. Keijo Keskiverto, jos onkin naisen saanut, ei petä, vaikka haluaisikin, sillä tilaisuutta ei tule.

Vortac kirjoitti...

Nyt kun oikein mietin 'pornonvastustajia', niin mitä he oikeastaan vastustavat?

Vastustavatko he

- masturbaatiota
- seksuaalisia haluja

vai pelkästään pornoa itseään? Onko siis ok, jos tyydyttää kigulinsa tai römpsänsä senhetkisen panetustilan omakätisesti silmät kiinni pimeässä huoneessa ilman mitään ulkoisia kiihokkeita, vai onko SEKIN syntistä?

Vai onko (arvatenkin nimenomaan miesten) seksuaaliset halut jo itsessään jonkinlaista syntiä, joka pitäisi tukahduttaa mitä pikimmiten?

Jos masturbaatio on ok, niin miksei siihen saa käyttää kätevöittäviä tekijöitä, kun livekiihoketta ei suurimmalla osalla miehistä ole saatavillakaan?

Jos taas seksuaalinen halu jo itsessään on paha juttu, niin turha kai siitä pornoa on syyttää - halut ovat joka tapauksessa, olipa pornoa tai ei - porno vain tekee tyydyttämisestä miellyttävämpää ja kätevämpää. Porno on siis mitä suurimmassa määrin pragmaattista, se on työkalu muiden joukossa.

Se on tavallaan sama asia itsetyydytyksessä kuin vaikkapa pornoton elokuva illanvietossa. Nykyajan mukavuuksia, jotka helpottavat ongelmia, joista niin kauan ihmiset ovat saaneet aiemmin kärsiä.

Olipa miten hyvänsä, nämä pornonvastustajat eivät ole kovin loogisia tai järkeviä - mutta se nyt lienee itsestäänselvää.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Näin ei ole, sillä naisen näkökulmasta vain pieni osa miesväestöstä on seksuaalisesti haluttavaa sakkia. Keijo Keskiverto, jos onkin naisen saanut, ei petä, vaikka haluaisikin, sillä tilaisuutta ei tule.

Exactly.

Tätä olen kanssa koettanut jo vuosia tolkuttaa, mutta naisten sokeus ja kuurous on kyllä tavattoman mykistävää.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Näin ei ole, sillä naisen näkökulmasta vain pieni osa miesväestöstä on seksuaalisesti haluttavaa sakkia. Keijo Keskiverto, jos onkin naisen saanut, ei petä, vaikka haluaisikin, sillä tilaisuutta ei tule."

Eikös jokin aika sitten täälläkin ollut linkki tutkimukseen, jonka mukaan joka kolmas pettää? Sekö on pieni osa miesväestöstä? Ja itsekin toteat, että Keijo Keskiverto pettäisi, jos tilaisuus tulisi = kaikki miehet ovat siis pettäjiä.

MikkoAP kirjoitti...

"Eikös jokin aika sitten täälläkin ollut linkki tutkimukseen, jonka mukaan joka kolmas pettää? Sekö on pieni osa miesväestöstä? Ja itsekin toteat, että Keijo Keskiverto pettäisi, jos tilaisuus tulisi = kaikki miehet ovat siis pettäjiä."

Totesin, että vaikka hän haluaisikin pettää, tilaisuutta ei tule.

MikkoAP kirjoitti...

Yhä useampi on sinkku, joten yhä suurempi osuus seksistä tapahtuu suhteen ulkopuolella. Ja se ei ole pettämistä. Jolloin suuri osa sinkkunaisista päätyy pienen, kovastatuksisen miesjoukon sänkyihin. Keijo Keskiverto ei tod. näk. edes pääse suhteeseen, täytyy olla sitä statusta, että naisen saa.

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: "Totesin, että vaikka hän haluaisikin pettää, tilaisuutta ei tule."

Itse asiassa mitä todennäköisimmin tulee. Täällähän on monet kerrat paheksuttu naisten taipumusta suosia JO pariutuneita miehiä, joten... Sellaisten naisten joukko, jotka yrittävät kampittaa itselleen jo varatun miehen, ei tosin ole sinänsä valtaisa, mutta ei sen tarvitsekaan. Kun mies on vakiintuneessa suhteessa, hän on yleensä itsevarmempi eikä lainkaan epätoivoinen ja se vetoaa sellaisiinkin naisiin, jotka eivät varattuja hae. Eihän sitä alussa tiedä, onko mies varattu vai ei, jos tällä ei ole sormusta.

Joten, jos mies ei kökötä neljän seinän sisällä, todennäköisesti ainakin tilaisuus tai pari kyllä tulee.

MikkoAP kirjoitti...

"Itse asiassa mitä todennäköisimmin tulee. Täällähän on monet kerrat paheksuttu naisten taipumusta suosia JO pariutuneita miehiä, joten... Sellaisten naisten joukko, jotka yrittävät kampittaa itselleen jo varatun miehen, ei tosin ole sinänsä valtaisa, mutta ei sen tarvitsekaan. Kun mies on vakiintuneessa suhteessa, hän on yleensä itsevarmempi eikä lainkaan epätoivoinen ja se vetoaa sellaisiinkin naisiin, jotka eivät varattuja hae. Eihän sitä alussa tiedä, onko mies varattu vai ei, jos tällä ei ole sormusta.

Joten, jos mies ei kökötä neljän seinän sisällä, todennäköisesti ainakin tilaisuus tai pari kyllä tulee.

23/9/09 11:59"

Ja minä puolestani olen todennut, että todennäköisyys Keijo Keskiverron päätymiseen suhteeseen on melkolailla alhainen. Niillä suhteessa olevilla miehillä oli statusta alunperinkin.

bmaad kirjoitti...

"Tästä olen samaa mieltä. "Emmä voi tälle mitään ku mä oon mies" on ehkä tyhmin puolustuspuhe ikinä. Biologista taipumusta on turha kiistää (tai hurskastella siitä), mutta kyllä ihminen voi tekemisiään vähän ohjaillakin."

Nainen vierellä voi yleensä ohjailla perusparisuhteessa siten, että mies ei enää edes kunnolla muista vaihtelunhaluaan, vaan alkaa puolustaa rakkausidylliänsä
kaikin voimin. Itse en siihen ole kuitenkaan myöntynyt.

Parisuhde on pula-ajan kulttuurissa miehelle niin iso asia, että helposti hän kieltäytyy käymästä vieraissa ihan periaatteen vuoksi, ja vaatii naiseltakin uskollisuutta.

bmaad kirjoitti...

"Yhä useampi on sinkku, joten yhä suurempi osuus seksistä tapahtuu suhteen ulkopuolella. Ja se ei ole pettämistä. Jolloin suuri osa sinkkunaisista päätyy pienen, kovastatuksisen miesjoukon sänkyihin. Keijo Keskiverto ei tod. näk. edes pääse suhteeseen, täytyy olla sitä statusta, että naisen saa."

Alfaurokset toteuttavat
vaihtelunhaluaan rohkeasti. Ei tietenkään aina, mutta kuitenkin niin usein, että tyylikkäille sinkkunaisille riittää sivupanoja viikottain (jos ovat aktiivisia seuranhaun suhteen).

Naisille on tärkeää, että
heidän kumppanilla on sosiaalista arvostusta. He haluavat merkkihenkilöiden suojateiksi. Niin pitkälle naiset eivät vielä ole kehittyneet, että olisivat valmiit heittämään roskakoriin toissijaiset vaatimuksensa "säädön perusteeksi". Oiekaa ihmissuhdetta he eivät edes hae.

Naisille on tärkeintä kumppanin imago. Samoin kuin työpaikkoihin valitaan usein kovia ja
arvostettuja tyyppejä, vaikka pätevyys olisikin asteen verran heikompaa.

Kannattavuus on globalisaatiossa tärkeää.

bmaad kirjoitti...

"Vai onko (arvatenkin nimenomaan miesten) seksuaaliset halut jo itsessään jonkinlaista syntiä, joka pitäisi tukahduttaa mitä pikimmiten? "

Eivät feministit pornoa
tai prostituutiota alitajuisesti vastusta, vaan kannustavat naisia muihinkin ammatteihin.

Feministit haluavat rajoittaa pornon ja naisten saatavuutta siten, että ne alalle tulevat naiset saavat sitten kyllin kovan korvauksen palveluistaan, kuten nykyäänkin.

Ellei feminismi puuttuisi
pornoon ja prostituutioon lopputulos olisi todennäköisesti se, että prostituutio yleistyisi, kilpailu lisääntyisi ja pian huomattaisiin, että suomalaiset opiskelijatytöt antavat seksipalveluja VAIN 50 euron tuntihinnalla.

Kun prostituoidut nähdään
uhreina, myöskään verottaja ei ole heistä kovin kiinnostunut, mikäli eivät osta mitään isompia juttuja seksistä saamillaan rahoilla.

Jos verottaja saisikin selville monesta eri suunnasta, että joku myy pimpsaa pimeästi niin
kuinkakohan moni verovirkailija uskaltaisi lähteä karhuamaan naiselta rahaa vedoten seksityöhön?

Mahtavin kirjoitti...

"Olipa miten hyvänsä, nämä pornonvastustajat eivät ole kovin loogisia tai järkeviä - mutta se nyt lienee itsestäänselvää."

Samaa koskee prostituution vastustajiakin. Lähinnä säälittävien naisten ja munattomien miesten pillitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo väite, että Keijo Keskiverto ei pääse suhteeseen, kuullostaa epäuskottavalta.

Mitä muuta 90 % miehistä on kuin Keijo Keskivertoja? Ja silti heistä lähes jokainen elää tai on elänyt suhteessa.

Poikkeuksena kenties syrjäytyneet / päihderiippuvaiset / vain kaupungin halutuimman naisen kelpuuttavat, mutta he eivät olekaan Keijo Keskivertoja.

Riitta

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP: "No heh heh, naisten hypergamia on helppo havaita ihan tosielämässä. Naisten keskitulon lähentyessä miesten keskituloa, yhä useampi nainen on sinkku. Ja kyllä ne huipputuloiset naisetkin etsivät ihan oikeasti parempituloista miestä."

Hypit kuin pupujussi aiheesta toiseen. Eihän tässä kukaan ollut kiistämässä naisten hypergamiaa. Olen vain eri mieltä siitä, että nainen automaagisesti ihan aina väistämättä jättää miehen, joka tienaa vähemmän kuin hän.

"Periaatteessa joo, jokaisessa sännössä on poikkeuksia. Mutta, jos mies ei esittele varallisuuttaan, vaikka se olisi vähäinenkin, ei suhde alunperinkään synny. Eikä silloinkaan, jos esitelty varallisuus on pienempi kuin naisen."

Miten tämä "vähäisen varallisuuden" esittely tapahtuu? Ostamalla naiselle kuppi kahvia kolmansilla treffeillä? Vai pitääkö tuoda ihan tiliote?

Ei millään pahalla, mutta kuinka paljon sinulla on tietoa suhteiden alkamisista?

Varsinkaan nuorella väellä tuo varallisuus ei usein merkitse vielä kovin paljoa, koska useimmilla naisilla on lähtöoletuksena, etteivät heidän ikäluokkansa miehet tienaa kauheasti tai ole varakkaita. Jos nuori nainen tahtoo varakkaan miehen, hän etsii itseään vanhemman tai perijän. Enemmistö suosii muita kriteereitä, esimerkiksi kunnianhimoa, joka on jonkinlainen indikaattori siitä, että mies saattaa tulevaisuudessa tienata ainakin kohtuullisen hyvin.

Että sorppa, mutta nuori mies voi päästä nuoren naisen kanssa ihan hyvin suhteeseen esittelemättä tiliotettaan.

Sitä paitsi Riitta on oikeassa, ylivoimainen enemmistö miehistä päätyy seurustelusuhteeseen. Millainen Keijo Keskiverto se sellainen on, joka on vähemmistössä?

Timo kirjoitti...

No höh. Pornokeskustelu on aikansa elänyttä. Ruotsissa feministit tekevät itsekin pornoleffoja - ja valtion tuella vieläpä.

MikkoAP kirjoitti...

"Olen vain eri mieltä siitä, että nainen automaagisesti ihan aina väistämättä jättää miehen, joka tienaa vähemmän kuin hän. "

Olet väärässä. Toki nainen luultavasti antaa jättämisen syyksi jonkun toisen seikan. Yhä enemmän naisia on hyvätuloisissa hommissa ja yhä enemmän on sinkkuna. Sattumaa?

"Sitä paitsi Riitta on oikeassa, ylivoimainen enemmistö miehistä päätyy seurustelusuhteeseen. Millainen Keijo Keskiverto se sellainen on, joka on vähemmistössä?"

Parhaimmillaankin sellainen välietappi naisen metsästäessä parempituloista äijää. En laske oikeaksi suhteeksi sitä, että nainen taloudellisen käytännöllisyyden vuoksi on vehtaavinaan jonkun miehen kanssa, jota kohtaan hän ei tunne mitään, ainakaan mitään positiivista.

MikkoAP kirjoitti...

"Enemmistö suosii muita kriteereitä, esimerkiksi kunnianhimoa, joka on jonkinlainen indikaattori siitä, että mies saattaa tulevaisuudessa tienata ainakin kohtuullisen hyvin."

Tuossa sinulla on kyllä pointti. Esim. köyhä lääkiksessä opiskeleva mies saa kyllä naisen. Mutta täytyy tosiaan olla selkeitä indikaattoreita, että ei-kovin-kaukaisessa tulevaisuudessa tuohta löytyy ja kunnolla.

Anonyymi kirjoitti...

"Näin ei ole, sillä naisen näkökulmasta vain pieni osa miesväestöstä on seksuaalisesti haluttavaa sakkia. Keijo Keskiverto, jos onkin naisen saanut, ei petä, vaikka haluaisikin, sillä tilaisuutta ei tule."

"Exactly.

Tätä olen kanssa koettanut jo vuosia tolkuttaa, mutta naisten sokeus ja kuurous on kyllä tavattoman mykistävää."

- Vortac

No johan on roskapuhetta. Keijo Keskiverto pettää tilaisuuden tullen, näitä tutkimuksiahan on täälläkin pyöritelty. Varsinkin jos se Keijo Keskiverto on keski-ikäinen.

Ja näkisittepä, miten se Keijo Keskiverto todellakin kehtaa tulla jopa teini-ikäisiä ja nuoria naisia iskemään humalassa. Joten eiköhän sieltä joku jossakin vaiheessa nappaa, kun yrityskertoja on tarpeeksi usein.