perjantaina, marraskuuta 13, 2009

Mielipidekirjoitus Kalevassa 7.11

Kasvatustieteen professori Elina Lahelma on huolissaan siitä (Kaleva 4.11.2009), että median koulumenestystä kuvaavat jutut korostavat liikaa sukupuolieroa. Poikien ja miesten huonompi koulu- ja opiskelumenestys on kuitenkin yksi merkittävimmistä tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Siitä ei ole puhuttu tarpeeksi mediassa, eivätkä viranomaiset ole ryhtyneet toimiin epäkohdan korjaamiseksi.

Pisa-tutkimukset osoittavat, että sukupuolten välinen ero koulumenestyksessä ja oppimistuloksissa on poikkeuksellisen suuri Suomessa. Valtaosa koulupudokkaista on poikia ja monella pojalla syrjäytymiskierre alkaa juuri kouluiässä. Toki on selvää, että kaikki tytöt eivät ole kaikkia poikia parempia koulussa: se ei kuitenkaan poista poikiin kohdistuvaa tasa-arvo-ongelmaa mihinkään.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on asetettu yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi sukupuolten välisen ammatillisen segregaation poistaminen. Tavoitteen toteuttaminen edellyttää sitä, että poikien koulumenestyksen parantamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Monilla aloilla naisten osuus korkeakouluopiskelijoista on jopa 80-90 prosenttia. Segregaation lieventäminenkin edellyttää määrätietoisia toimia miesten osuuden lisäämiseksi.

Kiristyvässä globaalissa kilpailussa ja väestön ikääntyessä suomalaisella yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa haaskata poikien potentiaalia. Se on saatava hyötykäyttöön paljon nykyistä tehokkaammin. Koko kansakunnan edun mukaista on, jos miehet pärjäävät nykyistä paremmin opinnoissaan.

Juuso Erno, Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Nuorella miehellä menee heikosti.
Työvoimatoimiston apulaisjohtaja Marja-Liisa Väisänen näkee tilanteessa jotain hyvääkin: "Kun lomautetut tai työttömät miehet jäävät kotiin, niin heidän sairaanhoitajavaimonsa pääsevät töihin."

203 kommenttia:

1 – 200 / 203   Uudempi›   Uusin»
Jorma kirjoitti...

Osuva kirjoitus.

Ville kirjoitti...

Huonompi koulu- ja opiskelumenestys ja vielä huonompi vaihtoehto, opintojen keskeytys, johtaa siihen, että Nuorella miehellä menee heikosti. Kuten Erno mainitsee, jostain syystä tämä ei tunnu ketään kiinnostavan. Sukupuoli taitaa olla väärä. Jutun lopussa on aika erikoinen kommentti työkkärin apulaisjohtajalta.

Kun lomautetut tai työttömät miehet jäävät kotiin, niin heidän sairaanhoitajavaimonsa pääsevät töihin.

En tiennytkään että se on joko-tai. Jos vähän kääntää niin apulaisjohtaja voisi tarkoittaa, että on miehen vika, että nainen ei voi käydä töissä ja vasta kun mies jää työttömäksi tai lomautetaan, nainen pääsee töihin.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa toimintaa Ernolta.

... Nuoret rakentavat itseään roolimallien ynm idollien kautta , kuten tiedämme.

On varsin valitettavaa, että vasemmisto, vihreätkin ynm ovatkin ajaneet julkisuuteen yhä epäkonservativisempia, epäporvarillisimpia miehen malleja.

Myös feministeille on kelvannut kaikki muut Kurt Cobainit ja Ville Valot ennen ihanteiksi, kuin terveet konservatiiviset alfaurokset -kuten tiedämme ; )

Tämä ihanteiden muutos näkyykin sitten miesten elintavoissa ja kouluttautumisen puutteessa, eli porvarillisen elämän tavan arvostuksen puutteena.

Miten me saisimmekaan miehet taas arvostamaan porvarillisia arvoja vapautumisen sijaan? Entä miten naiset ottamaan ihannemiehikseen porvarillisia ryhdikkäitä miehiä vapautuneiden miesten sijaan?

Halventamallla tietenkin vasemmistolaista "rebel" miehen mallia sekä puolihinttejä metroseksuaaleja ja nostamalla porvarillista miehen mallin arvostusta.

Valitettavaa on että tämä ei tule enää onnistumaan koska sitä yrittää suunnilleen enää joku KD, joka yrittikin ajaa mm saasteveroakin viihdekulttuurille ... ja joka ainoana puolustaa sumeilematta porvarillisia arvoja, länsimaisuuden miehistä historiaa, terveitä elämäntapoja ja kritisoi myös feminismiä - Nina Mikkosten tapaan

Lisäksi puuttuu miesten oikeusliike/takaisku liike kokonaan Suomesta, eli peli on selvä. Tässäkin asiassa kun sellaista tosiaan tarvittaisiin - samoin kuin esim siinä suurimmassa ongelmassa - isällisen ydinperheen arvon nostamisessa eli huoltajuuskiistojen, erojen, yksinäisyyden ynm vähentämisessä.

On tietysti kunnioitettavaa, että joku puuttuu itse seurauksiin kirjoittelemalla lehtiin tai nettiin Ernon tapaisesti. Kiitos tosiaan.

----

Se palkaton asetyö vain toiselle sukupuolelle tietenkin pitäisi muuttaa jo tästä opinto menestys syystäkin! Se kannattaa mainita aina, kaikissa yhteyksissä!

Anonyymi kirjoitti...

"Kuten Erno mainitsee, jostain syystä tämä ei tunnu ketään kiinnostavan. Sukupuoli taitaa olla väärä."

Miesten tehtävä on hyväksyä se,että asiat on heitä kohtaan väärin. Koska se karaisee heitä ja opettaa heidät nöyriksi.


Bmad

Heettiläisen historian dosentti kirjoitti...

@ anonyymi

"Terveen konservatiivinen alfa uros" on tietääkseni useimpien heterosuuntautuneiden feministien valinta elättäjäksi ja järjestyksenpitäjäksi.

(En tiedä, oletko mahdollisesti FAS-lapsi kivikaudelta. Kommentit ainakin vaikuttavat samoilta.)

Loppujen lopuksi on aika selvää, että juuri traditionaalinen konservatiivisuus ja porvarilliset arvot manasivat feminismin alunperinkin esiin syvyyksistä - vieläpä ihan ymmärrettävistä syistä. Myöhempi feminismin historia tosin on osoittanut, ettei tautia paranneta toisella.

Kaltaisesi kommentoijat unohtavat täysin, että feministien käsittämättömät vaatimukset miehiä kohtaan pohjautuvat enimmäkseen konservatiiviseen mieskuvaan - sen rinnalle vain on nyttemmin nostettu liberaali naiskuva. Lopputulos: miehillä on edelleen menneen maailman kaikki velvollisuudet,ja naisilla on niihin nautintaoikeus - nykyisin vain ilman vanhojen aikojen muodollista kunnioitusta ja kahden välistä seksisopimusta.

Muutos nykyiseen tuskin olisi suuren suuri, jos kaikki miehet pakotettaisiin takaisin 1800-luvun muottiin tienaamaan rahaa, kilpailemaan ja kärsimään sillä välin kun vaimo järjestää pökerymisdraamoja kotona.

Anonyymi kirjoitti...

Kas kun plastiikkakirurgimies ei ole pitänyt paremmin kuosissa:

Oho - Rennyn ex Geena Davis nykykunnossa - katso kuva

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Muutos nykyiseen tuskin olisi suuren suuri, jos kaikki miehet pakotettaisiin takaisin 1800-luvun muottiin tienaamaan rahaa, kilpailemaan ja kärsimään sillä välin kun vaimo järjestää pökerymisdraamoja kotona."

Feminismi ovelasti tähtää siihen, että naiset saisivat olla vaikuttamassa enemmän siinä prosessissa, jossa miehiä ohjataan perinteisiin roolimalleihin - siinä missä miehet ovat aiemmin hioneet niitä enemmänkin itse itselleen ja sitten esitelleet ne naisille. Nykyisin naiset tuppaavat olemaan itse aktiivisempia prosessissa koulia tai löytää sopivan konservatiivisia tai menestyneitä uroksia.

Siinä mielessä emme ole
enää 1800- tai edes 1900-luvulla, että nykyisin naiset ovat tiiviimmin kuin koskaan mukana prosessissa jossa miehiin yritetään ajaa voimakasta statusta.
FAS lapsi on oikeassa sen suhteen kuitenkin, että nykyisin ei perinteikkyyskään riitä jos ei ole statusta, eli miehen pitää olla huipputason lelu nykyään - kelvatakseen- trenditytöille, jotka ovat pissiksiä myöten kehittyneempiä ihmisiä, kuin miehet, ainakin mitä eräiden naisten juttuihin on uskominen...


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Mistä nyt saadaan jatkossa enää taiteen maistereita, kun asiat ovat näin hullusti:

Nuoren kulttuuriharrastuksen estää monesti kallis hinta

Yhä useampi nuori haluaisi harrastaa sirkusta, teatteria tai graffiteja, kertoo tänään julkaistu nuorisobarometri.
...

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Tyttöjen jalkapallo-ottelu meni taas tappeluksi USA:ssa

Huijarinainen otti 2 000 eurolla Botoxia toisen laskuun

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Millainenkohan lista meillä Suomessa syntyisi - ja miten järjestys ylipäätään määräytyisi:

Tässä ovat USA:n kuumimmat ammatit

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Intian eunukit tunnustettiin kolmanneksi sukupuoleksi

Homo

FAS vapautus kirjoitti...

”Terveen konservatiivinen alfa uros" on tietääkseni useimpien heterosuuntautuneiden feministien valinta elättäjäksi ja järjestyksenpitäjäksi”

TÄYSIN VÄÄRIN ; )
No siis feministi, joka pohjautuu täysin vasemmistolaisuuteen ynm ottaa viimeiseksi miehekseen konservatiivisen alfauroksen … jos ottaa miestä lainkaan, melkein naisenkin jo ennen … käsittämätöntä logiikka … näyttääkö mielestäsi feministi ylipäällikkömme valiokuntasihteeri Arajärvi poliittisineen taustoineen ja seta aktivisti historioineen ja olemuksineen, joltain konservatiiviselta patriarkaaliselta alfaurokselta? Entä Akuliina Saarikoski naisineen? Entä Anne Moilanen ”punatähti, taistolais” miehineen?

Luepa lisää tuosta alempaa kohdasta ”Tasa-arvo-ongelmat sosiaalisena konstruktiona”– en jaksa toistella – enkä yleensäkään kirjoitella kovinkaan kauan enää täällä blogissa … kirjoitteluni jopa alkujaan tuolla ”keskustelu foorumilla” ovat nimeltään ”päättäviä epätieteellisiä jälkikirjoituksia” …

Mutta, mutta tässähän sinä jo todistatkin itseäsi vastaan seuraavaassa lauseessa. Kuten valitettavasti tuot huomaamattasi esiin senkin, että ymmärrät feminismiä, mutta et esim terveitä porvarillisia perhearvoja joihin tunnetusti kuuluu isä ja isän oikeudet ? Aika valitettavaa – ja luultavasti olet vielä ns Suomalainen miesaktiivi.

”Loppujen lopuksi on aika selvää, että juuri traditionaalinen konservatiivisuus ja porvarilliset arvot manasivat feminismin alunperinkin esiin syvyyksistä - vieläpä ihan ymmärrettävistä syistä.

Tämähän on kuin Akuliina Saarikosken, kriittisen miestutkimuksen tai seta-kerholaisten manifestia ; )

Mutta toisaalta nautin jo tästä täysin siemauksin – kunhan nyt saadaan vaan vielä tuo armeija ensin alas.
Katsotaan sitten miten kaikesta menneisyyden voimasta, luonnonmukaisuudesta ja kansojen viisaudesta tyhjennetty kulttuuri pysyy liitoksissaan ; ) Venäjällähän ”porvarillisista traditioista” luovuttiin kulttuuri vallankumouksessa kokonaan, ja se onkin ”vapauttanut” miehet niin, että eliniänkin odote on jo aivan järkyttävä - reippaasti alle 60 vuotta – vanhoillisessa Italiassa on muuten miesten eliniän odote uusimpien uutisten mukaan lähes 82 vuotta ; )
No meillä on jo vähän esimakua tuossa uutisessa, jossa kerrotaan ”porvarillisista arvoista vapautuneiden poikien” yhä pahemmasta olosta ; )

----

Professori Timo Vihavainen: uutuuskirjassaan Länsimaiden tuho.

"Tutkitusti kulttuurien rappion sinetti on, kun se menettää itsevarmuutensa, kun se pyytelee anteeksi pikemmin kuin ylpeilee saavutuksillaan"

Anonyymi kirjoitti...

Taas hyvä esimerkki naisten pistämättömistä sisustustaidoista:

Kokonaan pinkki koti!

Naisfutiksessa räjähti taas käsiin - katso kuuma video!

Homo

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Henry kestäkööt nyt vielä tämän, mutta aivan pakko laittaa - ja menkää nyt vaikka kysymään asiaa keneltä kadun ihmiselta vaan, jopa naiset alkavat pikku hiljaa olla ihmeissään sairaan ISMINSÄ aikaan saannoksista:

http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009100810388317_se.shtml

Ehkäisypilleri muuttanut miesihannetta!

"Ihannemies on kokenut kovan mullistuksen ... 1960-luvulla ihailtiin maskuliinisia uroksia, joiden rintakarvat ryöpsähtivät esiin toimintaelokuvien taistelukohtauksissa. Nykyisin valkokankaalla nähdään Leonardo DiCaprion ja Jude Lawn kaltaisia poikamaisia vesseleitä."

ELI KUN NORMAALI PORVARILLINENKAAN NAINEN EI ENÄÄ HALUA TERVETTÄ KONSERVATIIVISTA ALFAUROS TYYLISTÄ MIESTÄ, NIIN VIIMEISEKSI SITÄ HALUAA NYT HALUAA FEMINISTI JOISTA PUOLET ON LESBOJA JA TOINEN PUOLI "ELÄÄ ITSENÄISESTI". JOLLAIN ON SITTEN SE NYYSERÖ SETAPUNIKKI ARAJÄRVI.

----

Miten tällaisten päälle voidaan rakentaa miesten asian ajoa? Tämähän on miesfeminismiä pohjanaan marxilainen kriittinen miestutkimus-

jorma kirjoitti...

"Kun lomautetut tai työttömät miehet jäävät kotiin, niin heidän sairaanhoitajavaimonsa pääsevät töihin."

Tämä tuli siis oikein työvoimatoimiston apulaisjohtajan suusta. Eipä ole ihme, kun menee niin huonosti. Miten pihalla sitä voi ihminen oikein olla? Oikea kiintiönainen taas vauhdissa.

Heettiläisen historian dosentti kirjoitti...

@ FAS

> Entä Akuliina Saarikoski naisineen? Entä Anne Moilanen ”punatähti, taistolais” miehineen?

Puhe olikin niistä heterosuuntautuneista. Jan Erola on kyllä aika helvetin menestynyt kapitalistinen kustannustyyppi ja mediahenkilö. Ulkomuodoltaankin aika kaukana villevaloista...

>Mutta, mutta tässähän sinä jo todistatkin itseäsi vastaan seuraavaassa lauseessa.

Miten? Jos ymmärtää feminismin syntyä, ei se tarkoita automaattisesti, ettei ymmärrä "terveitä konservatiivisia perhearvoja". Asioilla on enemmän kuin vain kaksi vastakkaista puolta - asia, jota sinä ja feministit eivät ymmärrä.

> kunhan nyt saadaan vaan vielä tuo armeija ensin alas.

Terveen konservatiivisten, traditionaalisten ja patriarkaalisten arvojen kannattaja ei hyväksy miesten pakkoarmeijaa!?

>Venäjällähän ”porvarillisista traditioista” luovuttiin kulttuuri vallankumouksessa kokonaan, ja se onkin ”vapauttanut” miehet niin, että eliniänkin odote on jo aivan järkyttävä

Kulttuurivallankumous oli Kiinassa. Venäjällä elinajanodote oli aivan yhtä matala "vanhoina hyvinä" tsaarinaikoina ja Stalinin terroriaikaan kuin putinilaisessa machoyhteiskunnassakin.

>"Tutkitusti kulttuurien rappion sinetti on, kun se menettää itsevarmuutensa, kun se pyytelee anteeksi pikemmin kuin ylpeilee saavutuksillaan"

Ei tuo ole uutinen, vaan sitaatti. Tervemenoa sitten vaan vaikka Saudi-Arabiaan ylpeilemään anteeksipyytämättömästi.

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään aiemmasta viestistäni oli linkki rikki. Tässä uusi yritys:

Kokonaan pinkki koti!

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Feministiäidit eivät pelkästään varoitelleet tyttäriään. He myös kouluttivat poikaystäviä. Näin syntyi seksuaalisesti korrekti mies ... kiltti ja huomaavainen ... kainoa kikkeliään ujosti tarjoava mies on hieno kasvatussaavutus, mutta Kontula huomauttaa, että jotkut naiset haluavat rajuja patriarkaalisia panoja"- Feministi ja tutkija Anna Kontula Apu lehdessä -

NAISETKIN ITSE ALKAVAT PIAN JO OLLA KAUHUISSAAN FEMINISMINSÄ LUOMAN MIESTEN METROSEKSUALIISUUDEN JA NEITIYTYMISEN EDESSÄ ...

FAS vapautus kirjoitti...

Siis armeija ongelma ollaan ratkaistu nimenomaan kaikissa sivistysmaissa, sillä tavalla kuin uuskonservatiivisen tyyliset tahot olisivat sen meilläkin halunneet ratkaista aikoja sitten ; ) vastassa vaan ovat olleet mm sosialistit ja vihreät.

Ruotsi teki tietysti aivan oman vastuusta vapaan ratkaisunsa, mutta kun sekin perustuu tähän:

- "Kiitos teidän suomalaisten ja kiitos naton Ruotsi voi olla vapaamatkustaja" -Ruotsin sotakorkeakoulun professori Bo Huldt Hesarissa 1.3.2009.

+

Jan Erola on kyllä tunnettu taistolainen, konservatiivisuuden vastustaja, nöösin ja alistuvan luonteinen läski tohvelisankari. Ajatuskirjoistakin lensi ulos kun painatukset alkoivat olla niin miesvastaisia, feministisiä ja kommunistisia ;)

Mikä ihmeen "isänmurhaa" tekevä koulukiusattujen nörttien kapina tämä Suomen miesliike on?

FAS vapautuminen kirjoitti...

Niin siis Venäläiset lähinnä juovat itsensä henkiltä, koska heillä ei ole pätkääkään porvarillista tai peräti sitä kauhiiiaaa kristillistä kulttuuripainetta olemassa - pitämässä raittiina tai edes porvarillisen juomisen rajoissa , edes osaa kansan miehistä ;)

Enkä minä lähde Saudi-Arabiaan - ei se ole ylpeä länsimaisen miehen saavutuksista kuten et sinäkään, eikä feministit ;) ennen menen siis vaikka huimaa nousua tekevään PS puolueeseen - mutta toisaalta minulle kyllä riittää seuraksi normaalit, länsimaisuuden huikeista kiistattomista porvarillisista saavutuksista ylpeät miehet ja naiset ; )

Henry kirjoitti...

"Jan Erola on kyllä tunnettu taistolainen, konservatiivisuuden vastustaja, nöösin ja alistuvan luonteinen läski tohvelisankari."

Minusta Erola on päinvastoin samanlainen kuin johtajan stereotyyppi 50-luvun Suomi-filmissä. Mahakas ja itsevarma menestyjä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko naisten ympärileikkaus sittenkään kaikissa muodoissa niin paha juttu?

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Pvada ylittää taas kerran entiset ennätykset tasossaan:

Turkoosi paita vetää puoleensa puheliaita miehiä
Helsingin Sanomien testikaksikko paljastaa, missä väreissä kannattaa lähteä baariin


Homo

Anonyymi kirjoitti...

Nuorella miehellä menee heikosti -jutussa oletetaan, että kohta taas menee hyvin, kunhan lama loppuu. Muualla jutussa kuitenkin lukee, että ei välttämättä mene. Perinteiset miestyöt ovat vähenemässä yleisesti ja huonosti menestyviltä pojilta erityisesti, koska tytöt vievät yhä enemmän opiskelupaikkoja.

Ingressissä vihjataan, että poikien pitäisi hakea perinteisille naisaloille. No, ei kai ne hoitajiksi tai opettajiksi pääse, jos eivät kelpaa edes maalareiksi enää. Lisäksi pitäisi muistaa, että mies on hoitoaloilla helposti kakkosluokan työntekijä, koska häntä helposti epäillään pedofiiliksi, tirkistelijäksi tai kähmijäksi. Minä en ainakaan uskaltaisi lähteä hoitoalalle, eikä se johdu pelkästään pelkuruudesta. En suosittelisi alaa pojille yleensäkään. Toivottavasti olen väärässä.

Ainoan selitysyrityksen tämän onnettoman tilanteen taustalle antaa se joku Mondenius-muikkeli, jonka mukaan syynä on poikien laiskuus. Mutta onko se joku luonnonlaki tai Jumalan määräys, että pojat todella ovat keskimäärin laiskempia kun tytöt? Olisiko esimerkiksi niin, että ensin on joku muu koulun piirre, joka sitten saa jotkut pojista lopettamaan yrittämisen?

FAS ja kaljarebel tulevaisuus kirjoitti...

No kyllä Erola kyllä on täysin punainen ajatuksiltaan tunnetusti Henry hyvä - ja lisäksi täysi nöösi luonteeltaankin. Hän on tasan tarkkaan sellainen mies, että Anne pompottaa häntä miten tahtoo. Ei hän tosiaan ole mikään Timo T A Mikkonen tai Jari Sarasvuo.

Täällä muuttuu jo mustakin valkoiseksi. Joku rajahan siihenkin pitää laittaa.

Jan on samaa YLE radio 1 ohjelma sakki mitä Akuuliina Saarikoski ja Anne Moilainen. Kaikilla on omat ohjelmansa YLELLÄ.

----

Ei kannata katsoa liika SDP vaalimainoksia - tai täytyy vielä alkaa käydä läpi porvarillisuuteen liittyvää konservatiivi kristillistä arvomaailmaa esim suhteessa raittiuteen, terveyteen ja urheilun historiaan ; )

Miksi muuten SDP oli aikoinaan niin kauhean kovasti kilpaurheilua vastaan - tämähän mm johti siihen että Ruotsissa he saivat kilpanyrkkeilynkin kiellettyä 30 vuodeksi ja se vapautettiin vasta nyt Asikaisen matsin aikaan pari vuotta sitten?

Mitä vastaan muuten tunnetusti 60 / 70 luvulla alkanut päihteitä ja moraalitonta elämää ihannoiva hippiliike ynm kapinoi?

Täytyihän näillä rappio rebeleillä olla kohde kapinalleen? mikä se oli, mikä arvomaailma?

Tuolla alempanahan oli juuri selitetty, että miten tämän arvomaailman seuraavat sukupolvet elävät pidemään, urheilevat enemmän, juovat vähemmän ja syövät terveemmin ;)

Ei kai sitä tähän enää tarvi kopioida.

Anonyymi kirjoitti...

Mainittakoon vielä, että tämän kapinan ja vapautumisen johdosta naisten/äitien juominen on 7 krt tuossa ajassa ja miestenkin noussut huimastí. Lisäksi erolukemat ovat räjähtäneet taivaisiin ja isän oikeuksia ei enää ole.

Mutta vieläkin jäljet näkyvät osittain näiden eri arvomaailmojen jälkipolven moraalissa ja arvovalinnoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Henry, ihan oikesti, ottaisko menestyjä puolisokseen Anne Moilasen?

Anonyymi kirjoitti...

Fas lapselta kysyisin toisaalta, että ihan aikuisten oikeastiko sinä Timo TA Mikkosta ja Jari Sarasvuota palvot? Miksi?

FAS, ero ja metroseksuuali helvetti kirjoitti...

Niin ja siis konservatiivisen arvot omaava menestyjä - nyt oli puhe siis siitä? Ja kuulemma tämä on aivan yleinen linja kuulemma ero, sinkku, lesbo punafeministeillä?

Haluaisin nähdä kuinka monta minuutta Mikkonen ja Moilanen pysyisivät edes samassa satunnaisessa pöytäkeskustelussa?

FAS vapautus kirjoitti...

En sanonut palvovani heitä, vaan annoin esimerkin tunnetuista konservatiivi/kokoomus tyyppisistä miehistä.

He ovat lähes viimeisiä kenen kanssa feministit haluavat naimisiin. Näitkö reaktioita Mikkosten ohjelman aikaan jo perusnaisilta. Oletko lukenut hänen vaimonsa mielipiteitä. Ne eivät ole kovin perusfeministisiä ; )

http://blogit.iltasanomat.fi/suoratsanat/pahin-tulppa/324

Ville kirjoitti...

"Tyttöjen jalkapallo-ottelu meni taas tappeluksi USA:ssa"

Naisfutista siis. Naistyypillistä väkivaltaa. Video. Ensin lyö nyrkillä selkään heti kun saa pienen tökkäsyn kyynerpäästä ja seuraavaksi, yllätys takaapäin, vetää poninhännästä kaksin käsin vastustajan nurmen pintaan.

Varsin sikamaiseksi äityneen ottelun tuoksinassa Lambert potki, löi, repi hiuksista... Törkeyksien lista on melko pitkä.

Fair Play!

Miesten/poikien futiksessa olisi ensimmäisestä tullut keltainen ja toisesta lentänyt kentältä. Naisfutiksessa väkivaltaa näköjään sallitaan enemmän.

asdfg kirjoitti...

Lahelma:
"'Sukupuoliero on helpoin ja keskeisin muuttuja koulumenestyksen arvioinnissa. Kaikki me kuitenkin tiedämme, etteivät kaikki tytöt ole kaikkia poikia parempia koulussa', Lahelma sanoo."

Tämä on kyllä niiin tätä.

Naisia yritysjohdossa/professoreina vähemmän kuin miehiä: LASIKATTO! SORTAVAT RAKENTEET! HYVÄ VELI -JÄRJESTELMÄ! ÄITIYSLOMAN KUSTANNUKSET!

Pojat pärjäävät koulussa heikommin kuin tytöt: Aika pöhköö toi on heti tota sukupuolieroo tähän nostaa. Voi se johtuu muustakin. Puhutaan uudestaan sit kun ykskään poika ei oo parempi kun kukaan tyttö.

Lahelmahan on tunnetusti vanha ideologiajyrä. Sinänsähän tässä ei ole mitään uutta.

(Itse olen sitä mieltä, että rasavillit pojat kärsivät juuri 15. ikävuoden kohdalla tulevasta taitoksesta. Poikia pitää tukea ja kannustaa parempaan koulumenestykseen, mutta siihen se ns. mahdollisuuksien tasa-arvo sitten jääkin.)

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Koettelen vielä Henryn kestävyyttä, mutta koska tämä on niin tärkeä asia, niin ...

ELi en huomannutkaan itsekään – siinähän kuulemme taas tuossa yläpuolisessa kolumnissa naisten suusta sen saman totuuden, jonka kaikki jo tietävät (paitsi Suomen miesaktiivit):

Pahinta miehissä on se, etteivät he hyvistä yrityksistä ja neuvoista huolimatta toimi ja ajattele kuin naiset. Tasa-arvo ja rauhanomainen rakkaus ovat naisille paitsi sydämenasia myös sisäänrakennettuja hyveitä. Joitakin vähemmän testosteronia sisältäviä miehiä kannattaa tietysti yrittää kouluttaa. Heistä saa kovalla väännöllä pukinpartaisia kasvissyöjiä tai kiltisti perässä tallustavia mykkiä kassinkantajia. JUURI NÄIN!

+

Eli tätä samaa mitä jo ylempänä kauhisteltiin Iltalehdessä ” Ihannemies on kokenut kovan mullistuksen kiiltokuva pojiksi miehen sijaan …”
+
Tai mitä Kontulakin totesi ikään kuin kaikkien jo tietenkin tietävänä tosiasiana …”Feministiäidit eivät pelkästään varoitelleet tyttäriään. He myös kouluttivat poikaystäviä. Näin syntyi seksuaalisesti korrekti mies ... kiltti ja huomaavainen ... kainoa kikkeliään ujosti tarjoava mies on hieno kasvatussaavutus …”
+
http://plaza.fi/tv/ohjelma/582740
Prisma: Miehet vaaravyöhykkeessä
"Siittiömäärät vähenevät, siemennesteen laatu heikkenee, pojat naisistuvat jne... pääsääntöisesti jo joka päivä syötävien valmisruokien kemikaalien takia... mutta sama ilmiö on havaittavissa myös jo eläinmaailmassa
+
Tutkimusraportti tiedelehdessä:
"Miehen hedelmällisyysongelmat ovat yleistyneet viimeisten 50 aikana, American Journal of Epidemiology lehdessä julkaistussa tutkimusraportissa kerrotaan. Syitä tähän on monia, mutta ajatellaan, että ongelmat alkavat jo kohdussa, mieheen sukupuolielinten sikiöaikaisen kehityksen aikana." (ne nuorten naisten e-pillerit, yhtäkkinen juominen, valmisruokien kemikaalit, e-pillerien erittyminen pohjavesiin länsimaissa...)

ELI NÄITÄ RIITTÄÄ SIIS TUTKIMUKSINA, ETTÄ MIELIPIDE TUTKIMUKSINA LOPUTTOMIIN … EI KAI TÄMÄN ”SAIRAUTEEN ASTI” METROSEKSUALISOITUMISEN PITÄISI ENÄÄ KENELLÄKÄÄN OLLA EPÄSELVÄÄ …

----
Miten helvetissä silti vielä vain ns Suomen miesaktiivit voivat lähteä siitä liikkeelle, että ongelmamme onkin se, että miehet EIVÄT OLE vielä tarpeeksi kiiltokuvamaisia … ja naiset valitsevat niin kauhean porvarillisia tosimiehiä itselleen? Alfaurokset ovat vieneet ne naiset ja meillä onkin tällöin sadan naisen ja tuhannen lapsen alfojen haaremeja siellä sun täällä?
Tämäkö nyt se miesten ongelma lista on? Siis minkä tasoisia nörttejä tällaisen filosofian takana voikaan olla nykymaailman todellisuudessa ; )

Ne naiset eroilevat kaikista miestyypeistä, huoltajuus helvetit kasvavat, yhden ihmisen yksinäisiä talouksia on yhtäkkiä huikea määrä, syntyvyys on romahtanut – koska feminismi ajaa naisia tähän sairaan naristisen ISMIN voimalla, e-pillerit ynm kemikaalit sairastuttavat heitä ja tieteellisesti tutkituttuna heidän seksuaalinen halunsa ei ole lähellekään sama, mitä meidän naisten suuntaan ja näin ollen ”sosialistivaltio toimii aviomiehen korvikkeena” lisäten yhä eroja ja antamattomuutta ynm.

- Tuo miesten vapautusliikkeen ideologia keskittyen ahentamaan feministien luomaa ilmiötä eli alfaurokset alas, "paha" miehisyys alas, kiiltokuvaa vielä lisää, naiset vielä miehisemmiksi pikku ylipäällikkö halosiksi ja akuliinoiksi – (marxilaiseen herravihaan, isän murhaan ja omiin koulukiusaamis kokemuksiin pohjautuen) tekee kyllä valtavaa hallaa Suomen perusmiehelle ja varsinkin ydinperheelle ja isän oikeuksille?

Mutta se nyt tästä tällä kertaa ...

Anonyymi kirjoitti...

Armeija ongelman ratkaistua tavalla tai toiselle - miesten tasa-arvo Ryn ns ongelma listaa ratkaistaessa tasa-arvo Ryn nimenomaan kannattaisi hakea tukea porvari puolueitten suunnasta. Hehän puolustavat isiä, poikalapsia ja miehiä jo muutenkin.

Anonyymi kirjoitti...

"Ainoan selitysyrityksen tämän onnettoman tilanteen taustalle antaa se joku Mondenius-muikkeli, jonka mukaan syynä on poikien laiskuus. Mutta onko se joku luonnonlaki tai Jumalan määräys, että pojat todella ovat keskimäärin laiskempia kun tytöt? Olisiko esimerkiksi niin, että ensin on joku muu koulun piirre, joka sitten saa jotkut pojista lopettamaan yrittämisen?"

No pojathan joutuvat
ala-asteella (välintunneilla) ottamaan mittaa toisistaan, katsomaan kuka on kuka ja kuka ei.

Ainakin oma kouluaikani kului enemmänkin sosiaalisen statuksen kanssa kamppailuun kuin opiskeluun
ja kouluasioiden oppimiseen. Tiesin, etten ollut arvostettu, ja minulle asetettiin maskuliininen rooliodotus.

Luokan tytöt olivat aina
oudosti ylempänä. Heillä oli enemmän valtaa ja opiskelurauhaa, kuin pojilla, ja he osasivat tukea toisiaan, toisin kuin pojat olivat enemmän yksinäisiä touhottajia ja "oman onnensa seppiä".

Eivät pojat siis oikeastaan
ole laiskoja - heidän huomionsa vaan ajetaan väkipakolla toisarvoisiin asioihin. Jos halutaan saada pojat keskittymään koulunkäyntiin tulee heille luoda vahva ryhmähenki ja saada sosiaaliset puitteet sille tasolle,
että kynä pysyy kädessä.

Tietysti jos ihmiset
mieluummin haluavat maksaa syrjäytyneisyydestä aiheutuvia kustannuksia, kuin ottaa vastaan hyvät verotulot laajalta miesjoukolta asian voi antaa ollakin. Mutta se on vähän sama kuin kävellessä ulkona heittelisi rahaa kadulle, ja sitä nämä muiden sortamiseen fiksoituneet idiootit ei koskaan avoimesti tee.



Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Terveen konservatiivisten, traditionaalisten ja patriarkaalisten arvojen kannattaja ei hyväksy miesten pakkoarmeijaa!?"

No kyllä traditionaalisia
miehiä löytyy niistä maista, joissa
ei ole tällaista sortovelvollisuutta. Ostapa vaikka lentolippu Lissaboniin ja käy katsomassa millaisia statusmiehiä naisilla siellä on.


Bmad

Mortimer kirjoitti...

Miesten tasa-arvo ry on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Hyvä niin, sillä miesten etua ei voi suoraan sitoa johonkin puolueeseen tai aatteeseen. Miesten tasa-arvo-ongelmat ulottuvat niin monelle alueelle, ja toista miestä hyödyttävä politiikka ei ole välttämättä jonkun toisen miehen edun mukaista.

Esim. pitkäaikaistyöttömistä ja toimeentulotuen vakioasiakkaista enemmistö on miehiä. Toisaalta niin on myös suurin osa yrittäjistä ja businessjohtajista. Näillä miesryhmillä ei ole sellaista yhteistä poliittista etua, jonka voisi suoraan sitoa johonkin puolueeseen.

Miesliikkeen sisällä ei myöskään ole yhteinäistä poliittista kantaa, joten senkin takia kannattaa keskittyä miesten tasa-arvoon yleisesti. Tavoitteena on samat oikeudet, velvollisuudet, rangaistukset ja etuisuudet miehille ja naisille.

Mikäänhän ei estä perustamasta erikseen poliittisia miesjärjestöjä, mutta on hyvä jos miesliike pystyy toimimaan yhtenäisesti ainakin niissä asioissa, joista löytyy yhteisymmärrys.



Hyvä kirjoitus Ernolta.

Mortimer kirjoitti...

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1227006/Clinton-Merkel-global-war-sexism-Harriet-Harman.html

Ville kirjoitti...

Nyt taisi HH ottaa hieman liian ison kakun syötäväkseen.

Jorma kirjoitti...

"Hyvä niin, sillä miesten etua ei voi suoraan sitoa johonkin puolueeseen tai aatteeseen."

Olen ihan samaa mieltä. Toki meillä voi olla poliittisia miesliikkeitä, onhan meillä puolueilla naisjärjestöjäkin. Mutta on myös miesten yhteisiä intressejä. Niihin pitäisi nyt keskittyä. Esimerkiksi erotilanteissa isien intressien parempi huomioiminen on varmaan melkein kaikkien miesten (ja naisten) mielestä suotavaa. Siispä pitää keskittä siihen ja jättää väittely parhaimmasta perhemallista mieasian ytimen ulkopuolelle, muun poliittisen väittelyn varaan.

Jorma kirjoitti...

"Tämä on kyllä niiin tätä."

Loistava kiteytys, asdfg. Kaksinaismoralismi on ilmeinen.

"Poikia pitää tukea ja kannustaa parempaan koulumenestykseen"

Näiden ohella pitää myös vaatia. Ei saa tyytyä mihinkään, pojat ovat poikia-läppään.

Ennen kuin joku opettaja taas ilmeistyy paikalle paheksumaan, niin todettakoon, että minusta opettajien niskaan hommaa ei voi kaataa. Opettajia tulee myös tukea, auttaa ja kannustaa, jotta tuloksia voidaan saavuttaa. Koko systeemissä on parantamisen varaa. Olen myös sitä mieltä, että opettajien palkan on oltava kohdallaan, vaikka vastustankin naislisiä ja ajatusta siitä, että opettajien palkan pitäisi olla samaa tasoa vaikka Nokian insinöörien palkan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Tavoitteena on samat oikeudet, velvollisuudet, rangaistukset ja etuisuudet miehille ja naisille. "

Minä kyllä luulen, että
tuokin on miesliikkeen sisällä liikaa vaadittu. Ihmiset täällä on kuitenkin eri mieltä useista asioista, varsinkin sukupuolielämään liittyvistä jutuista. Tarkoitan tällä sitä, että naisten ylivaltaa tukeviin rakenteisiin puuttuminen ei ole niin yhteinen intressi, kuin
juhlapuheissa.

Käytännössä miesliike ei
juurikaan pysty vaikuttamaan nykyisellään tasa-arvo-ongelmiin. Se voi onnistua poistamaan Espoon sosiaaliviraston henkilökunnan ja asevelvollisuuden. Sen pituinen se.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Ennen kuin joku opettaja taas ilmeistyy paikalle paheksumaan, niin todettakoon, että minusta opettajien niskaan hommaa ei voi kaataa."

No niin, eipä voikaan.
Lapset (ja heidän vanhempansa) imevät haitallista maailmankuvaa mediasta ja yhteiskunnasta. Se miten paljon opettaja voi asioihin puuttua on vähän.

Opettajan tehtävä on
ensisijaisesti tiedon välittäminen ja peruskoulussa tietynlaisen päivähoidon korvikkeen tarjoaminen.

Lasten tapellessa keskenään paikasta Hollywoodissa vanhempien avustuksella opettajilla ei ole mitään sananvaltaa, eikä opettajien tehtävä yksistään ole huolehtia poikalasten oppimisesta. Siihen tarvitaan myös ratkaiseva politiikan, miesasian ja lastensuojelun panos.

"Opettajia tulee myös tukea, auttaa ja kannustaa, jotta tuloksia voidaan saavuttaa. "

Ei jumalauta. Miten opettaja
voi kannustamalla saada
keskenään tappelevat ja muualle huomionsa suuntaavat lapset oppimaan?

Törkyteoriaa.


Bmad

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Olet Bmad valitettavasti siinä täysin oikealla jäljillä, että tasa-arvo Ry: ja me muutkin miesaktiivit pystymme poistamaan asevelvollisuuden, koska siihen on niin painavat kortit olemassa. Sen lisäksi kannattaisi keskittyä ehkä tasa-arvo yksikön muuttamiseen. Siihen on myös aika hyvät kortit olemassa, ja sillä oikeasti on vaikutusta.

Mutta sitten tuleekin jo vaikeaa ja todella "pitkää juoksua" ja "veteen piirrettyjä viivoja" ynm ... näin olen myös itse sen oivaltanut, ja samoin moni muu tosissaan näitä asioita inhorealistisesti punninnut.

Tästä syytä esim noiden 2-3 muutosten jälkeen olenkin sitä mieltä, että aika kovia juttuja, joita miesaktiivit eivät oikein ole vielä tajunneet - löytyy tuolta ”äitisuhteen huonontumisen puolelta ja eräänlaisesta kiistattomasta biologisesta konservatiivisuudesta sukupuolineen” feministien pään menoksi. ”Huono äiti syytökset” ovat muutenkin naisille arempi paikka monesti, kuin vaikkapa meidän luulemat ”ulkonäkö syytökset”. Lisäksi ihmisten todellisten markkina-arvojen hinnan määrittelyssä kulttuurissa isä ja äiti aspektit painavat huimasti, ei pelkkä seksi ynm.

Valitettavaa vain on jos ”miesten vapautusliike tyylinen” harha sukupuolettomuudesta estää ottamasta noita ehkä kaikkein vahvimpia miesasian kortteja käyttöön tuolta lapsuus ja äiti osastolta. Silloin uhrataan paljon jollekin ihme sukupuolettomuus ja suvaitsevaisuus ihanteille - ja tosiaan kortit lähes loppuvat noihin mainitsemiisi asioihin. Tästä syystäkin väitän ja vain näen että ns oikeusliikkeen takaisku/ konservatiivi tyylinen miesliike ideologia on voimakkaampi ja sillä on laajemmat mahdollisuudet. Turhaan en siis ole tätä Henryn ynm kanssa vähän vääntänyt tässä viikon parin aikana. On kuitenkin niin isoista asioista kyse.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

JORMA – jos en ole ennen sanonut, niin olet varmastikin Suomessa yksi niistä harvoista miesaktiiveista kenellä on kokonaiskuva realistisesti hallussa ja mielestäni olet aika selkeästi kunnon länsimaalainen miesasia liikkeen OIKEUSMIES/TAKAISKU tyyppi, vaikka et ehkä ole sitä vielä itse huomannut ; ) Valitettavaa vaan on että teitä on niin vähän.

JORMA:
”Esimerkiksi erotilanteissa isien intressien parempi huomioiminen on varmaan melkein kaikkien miesten (ja naisten) mielestä suotavaa. Siispä pitää keskittä siihen ja jättää väittely parhaimmasta perhemallista mieasian ytimen ulkopuolelle, muun poliittisen väittelyn varaan.”
BMAD:
” Ihmiset täällä on kuitenkin eri mieltä useista asioista, varsinkin sukupuolielämään liittyvistä jutuista. Tarkoitan tällä sitä, että naisten ylivaltaa tukeviin rakenteisiin puuttuminen ei ole niin yhteinen intressi, kuin juhlapuheissa.”

----

ELI ON TOSIAAN KOVIN VAIKEA OIKEASTI LUODA MITÄÄN AKTIIVISTA YHDISTYSTÄ, JOS SILLE EI USKALLETA PISTÄÄ SELVIÄ PELISÄÄNTÖJÄ JA IDEOLOGIAA.
TÄLLÖIN VAIKUTTAMINEN JÄÄ MUUTAMAN POLIITTISEN VAIKUTTAJAN VARAAN JA YHDISTYS AKTIVISMIN JA MASSAN VOIMAA EI SAADA JUURI LAINKAAN MUKAAN.
LISÄKSI TÄMÄ TEKEE JUURI SEN MITÄ BMAD TOTESIT (EN OIKEIN ODOTTANUT ETTÄ KUULISIN SEN SINULTA, OLET NÄEMMÄ PALJON ÄLYKKÄÄMPI MITÄ LUULINKAAN ; ) ELI SEN, ETTÄ AJETTAVAT REALISTISET ASIAT JÄÄVÄT TODELLISUUDESSA KOVIN VÄHÄÄN.
ENNEMMINKIN TÄLLÖIN TÄLLAISESTA RY:STÄ TULEE MUUTAMAN HENKILÖN URAMERKINTÄ OMAN CV:HEN. KUN TAAS MÄÄRÄ, NÄKYVYYS JA MASSA KUN LOISIVAT SITÄ POLIITTISTA PAINAVUUTTA JA USKOTTAVUUTTA PUHEISIIN TUNNETUSTI.

Eli ESIM ... jos tosissaan haluttaisiin luoda yhdistystä, joka jopa pystyy tosissaan vaikuttamaan siihen tasa-arvo Rynkin ongelmalistassaan (kohta 5) mainitsemaan tutkitusti länsimaiden suurimpaan ongelmaan miesjärjestöissä – niin silloinhan asiaa olisi aivan pakko lähestyä siltä pohjalta, että isällinen hetero ydinperhe on yli muiden ja sukupuolirooleja on selkeästi kaksi, mies ja nainen, isä ja äiti, ja aivan kumpaakin tarvitaan omalla tavallaan korvaamattomasti lapsen kehityksessä. Inhorealistista mutta vain totta. Tässäkin näkyy takaisku liikkeen voiman ero vapautus/sukupuolettomuus liikkeisiin verrattuna.

Jos toisella kädella ajetaan lujaa sukupuolettomuutta ja kaikenlaisten ”perhemallien” tasa-arvoisuutta kuin setassa, niin on kovin vaikea perustella toisella kädellä, niin että se tuntuu uskottavalta sitä, että miksi isä ja vielä oma biologinen isä/mies on välttämätön lapselle. Inhorealistista, mutta näin se vaan menee.

Asevelvollisuuden jälkeen paukut pääsääntöisesti loppuvat kesken vapautusliike tyyliseltä ideologialta – ja hommasta tulee enemmän tasa-arvo Ryn/vihreän liikkeen pääjehujen harrastushomma.

Näin luultavasti tulee käymään tasa-arvo Ry:llekin.

JOTEN ÖITÄ SUOMI.

Anonyymi kirjoitti...

"Valitettavaa vain on jos ”miesten vapautusliike tyylinen” harha sukupuolettomuudesta estää ottamasta noita ehkä kaikkein vahvimpia miesasian kortteja käyttöön tuolta lapsuus ja äiti osastolta"

Ja jos katsotaan nykyistä perheenmuodostusta ei siinä ole päätä, eikä häntää, kun nämä hirveässä virkavelvollisuudessa parikymppiset
egomaaniset mutantit ajautuvat yhteen ja alkavat pauhata perhettä ympärilleen.

Lapset syntyvät liikakansoitukseen, hälinän keskelle ilman vahvempia
elämänarvoja, jotka pitäisi saada tukena vanhemmilta. En tietenkään tarkoita nyt kaikkia nuoria äitejä/isiä, mutta nykymaailmassa kasvatuksellisia ongelmaperheitä saattaa olla enemmistö. Näiden perheiden lapsi en ainakaan itse haluaisi olla.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"ELI ON TOSIAAN KOVIN VAIKEA OIKEASTI LUODA MITÄÄN AKTIIVISTA YHDISTYSTÄ, JOS SILLE EI USKALLETA PISTÄÄ SELVIÄ PELISÄÄNTÖJÄ JA IDEOLOGIAA."

Tasa-arvon ajajien kenttä
on liian hajanainen. Ihmisiä tulee palstoille ja lähtee palstoilta pois, on parempaa tekemistä (ja tietysti voi ollakin, mutta turha silti kusta omaan pesään).

Vahvat yksilöt ovat
niin vähissä. Kuinkakohan moni "ruikuttaja" huolehtii itsestään edes noin in real life?
(offtopic?).

Ei esitetä selkeää näkemystä siitä mihin pyritään. Joku lopettaa miesaktivisminsa siihen, kun saa jostain kotikaupunkinsa "kanasta" värvättyä itselleen
tyttöystävän. Säälittävää, päästää naisensa ylihelpolla.

Minä kannatan tasa-arvoa,
jossa ihmiset huomioidaan yksilöinä
ja heidän ominaisuutensa saavat arvostusta silloinkin, jos sukupuoli alkaa P:llä.

Oma toiveeni tasa-arvon toteutumisesta on seuraavanlainen:

1) Haluan ventovierailta
ihmisiltä arvostusta saman verran,
kuin jos edustaisin naissukupuolta.
Nykyisin saan arvostusta ja tukea vain omasta lähipiiristä.

2) Haluan naisten olevan
vähemmän seksikielteisiä. Haluan
samat naisjonot itselleni, kuin mitä saisin miesjonoja, jos olisin nainen.

3) Haluan, että minua
arvostettaisiin isänä ja myös silloin jos en halua(isi) isäksi.
En haluaisi myöskään menettää lapsiani ja tyttöystävääni, ellei siihen ole yleisesti ymmärrettäviä järkiperusteita.

4) Mitä asevelvollisuuteen
ja sodanuhkiin tulee ne ovat, kuten aikoinaan joku sfnetissä kertoi, hieman piilohomosadomasokistinen juttu, kollektiivisti. Kannatan sitä, että
jos miehet pannaan putsaamaan aseiden piippuja naiset pannaan putsaamaan miesten aseita vrt. Timo Hännikäinen.

5) Haluan, ettei minuun
kohdistu ylimääräistä maskuliinista rooliodotusta ja että saman sukupuolen edustajat eivät näe minun kimppuuni hyökkäämisessä potentiaalia kohottaa omaa mieskuntoaan.

6) Haluaisin tehtävän avioerosta maksullisen siten, että sakkomaksusta 75% maksaisi eron ottava osapuoli (pois lukien äärimmäistapaukset).


Bmad

Henry kirjoitti...

"silloinhan asiaa olisi aivan pakko lähestyä siltä pohjalta, että isällinen hetero ydinperhe on yli muiden ja sukupuolirooleja on selkeästi kaksi, mies ja nainen, isä ja äiti, ja aivan kumpaakin tarvitaan omalla tavallaan korvaamattomasti lapsen kehityksessä. Inhorealistista mutta vain totta."

Se on jonkun mielestä totta, toisten mielestä ei ole. Yleensä sukupuoliroolien vaatimista pidetään kuitenkin EPÄTASA-ARVON vaatimisena. Tasa-arvoa edistävän yhdistyksen on vaikea lähteä edistämään epätasa-arvoa tai sitä, mitä yleisesti ottaen ihmiset pitävät epätasa-arvona.

Jos sukupuolirooleja ajetaan, kyseessä ei ole mikään TASA-ARVO-yhdistys, vaan joku muu yhdistys. Silloin koko tasa-arvoretoriikka joudutaan heittämään romukoppaan.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Ei se Henry ihan noinkaan mene jos vain pysähdyt miettimään – ei oikeus sana ja tasa-arvo sana niin kaukana ole toisistaan. Esimerkiksi feministit ovat nimenomaan käyttäneet tasa-arvo sanaa täysin propagandanomaisesti omien intressiensä ajamiseen. Ja kukaan muu sitä ei oikeastaan ole käyttänytkään paljoakaan Suomessa. Kyse on siis paljolti feministien propaganda termistä – tämä meidän yltiö sinisilmäisten Suomalaisten miestenkin pitäisi huomioida.

Kyllähän sitä voi ajaa tasa-arvo sanalla esim vaikkapa kaikkien lasten oikeutta tasa-arvoisesti biologiseen, luonnontieteellisesti ja psykologisesti elintärkeään isäänsä. Tasa-arvo sanaa käyttäen toteen voi myös näyttää sen, että biologinen isä on yhtä tasa-arvoisen tärkeä lapselle kuin biologinen äiti. Niinikään tasa-arvo sanaa käyttäen voidaan vaatia tasa-arvoisesti kaikille lapsille kunnon naisellista äitiä ja tasa-arvoista oikeutta mm whon määräämiin imetyssuosituksiin ynm.

Tasa-arvo sanaa käyttäen voi ajaa noita asioita, mitä joku takaisku/uuskonservatiivi tyyppinen miesliike ajaisi – eri asia vaan on jos siihen ei ole tahtoa ja se on omia filosofisia tai poliittisia näkemyksiä vastaan. Sanasta se ei ole kiinni.

Jokuhan voisi sanoa täysin kääntäen, että ON AIVAN HIRVEÄN EPÄTASA-ARVOISTA, ETTÄ EI JO LÄHTÖKOHTAISESTI KAIKILLA POIKALAPSILLA OLE SAMAA TASA-ARVOISTA OIKEUTTA BIOLOGISEEN ISÄÄN MITÄ TOISELLA ; ) EIKÄ TOISINPÄIN …

Henry kirjoitti...

Kyllä isälle voi ajaa tasa-arvoista oikeutta lapseen. Silloin kummallakin vanhemmalla on yhtäläinen oikeus. Jos taas tasa-arvoyhdistys alkaa vaatimaan naisilta joitakin naisellisia ominaisuuksia, niin silloin yhdistyksestä tulee lähinnä sovinistinen vitsi, jotka kukaan ei ota vakavasti tasa-arvon vaatijana. Tilanne vain on se nyky-yhteiskunnassa, jossa feministisell tasa-arvokäsityksellä on dominoiva asema.

Väite 1.
"Biologisella isällä on yhtäläinen oikeus vanhemmuuteen."

Ihmiset kokevat tuollaisen väitteen hyväksymisenarvoisena, joten sitä on helppo edistää.

Väite 2.
"Naisten on oltava naisellisia naisia"
Ihmiset kokevat tuollaisen väitteen sovinistisena vitsinä, jos sen esittää tasa-arvoyhdistys. Sitä on siten mahdoton edistää tasa-arvon nimissä.

MikkoAP kirjoitti...

"Väite 2.
"Naisten on oltava naisellisia naisia"
Ihmiset kokevat tuollaisen väitteen sovinistisena vitsinä, jos sen esittää tasa-arvoyhdistys. Sitä on siten mahdoton edistää tasa-arvon nimissä."

Jep. Tasa-arvo-ongelma on ollut juuri se, että feministit ovat yrittäneet ylläpitää miesten "miehekkäitä" velvollisuuksia samalla, kun purkaneet naisten "naisellisia" velvollisuuksia.

Piäisi juurikin korostaa sitä, että miehillä pitää olla yhtäläinen oikeus olla mukautumatta perinteiseen miehen malliin kuin mitä naisilla on olla mukautumatta perinteiseen naisen malliin.

Jorma kirjoitti...

"Jos taas tasa-arvoyhdistys alkaa vaatimaan naisilta joitakin naisellisia ominaisuuksia, niin silloin yhdistyksestä tulee lähinnä sovinistinen vitsi, jotka kukaan ei ota vakavasti tasa-arvon vaatijana."

Niin. Eihän tämä voi edes käytännössä onnistua. Ei kukaan voi pakottaa naisia olemaan sen "naisellisempia" kuin mitä he haluavat olla.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

USAN miesliikkeissä kuulemma kova voimavara on nimenomaan ns biologinen, luonnontieteellin konservatiivisuus ja sukupuoliroolien olemassaolis sekä näin ollen lapsen paras ;)

Otteita USA miesliikkeen lähihistoriasta:

”kirjakauppojen hyllyt täyttyivät kirjoista, joissa naisen naisellisuuden häviämistä arvosteltiin”

”hallituksen virkamiehet ja tutkijat olivat sitä mieltä että nuorten pahoinvointi oli naisten vapautumisen ja koventumisen syytä”

Myös faludin feministiraamatussa on omat isot lukunsa nimeltään ”takaiskun muotinuket” ja myös jopa toinen luku samalle asialle nimeltään ”kauneus ja takaisku” ja kolmas äitiyttä ja naiseutta käsittelevä nimeltään naisen oikeus omaan ruumiiseensa ... eli kannattaisi Suomalaisenkin miesaktiivien ymmärtää vahvimmat korttinasa, eikä nyt ainakaan toimia päinvastaiseen suuntaan ... tai vielä sadan vuodenkin päästä puhumme Henryn ihmettelviä sanoja siteeraten, että "suomen miesasia aktiivit eivät ole saaneet kyllä mitään konkreettista aikaan" ; )

----

TIEDÄTTEKÖ MUUTEN YHTÄÄN ETTÄ MIKÄ ON KOHDERYHMÄN MÄÄRITTELY MARKKINOINNISSA JA JO MONIKULTTUURISESSA ARVOMAAILMASSA? KENEN ÄÄNIÄ ME HAEMME?

FAS ja metroseksuali helvetti ; ) kirjoitti...

Meinaatteko te tosiaan että Suomen miehet eivät olisi hyvillään näistä Viivin kolumneista, Anu Saagimin puheista tai jopa Nina Mikkosen piruiluista epänaiseudesta?

Ei niitä IL ja IS sen takia nosteta, että lukijamäärä kasvaisi feministien suunnasta?

Lisäksi samaan asiaan vahvasti liittyvä lasten oikeus naiselliseen äitiin ja miehen oikeus naiseen - ja vielä naiselliseen sellaiseen ... on kyllä juuri niitä miesasian keskeisempia juttuja millä sitä suurtakin miesten massaa puhutellaan ja haetaan sen kannatusta ... ei millään sukupuolettomuuden lisäämisellä, eli rumilla akuliina saarikosi naisten kannattamisilla ja vielä neitimäistemmän miesten kannatuksella ...

Henry kirjoitti...

"rumilla akuliina saarikosi naisten kannattamisilla ja vielä neitimäistemmän miesten kannatuksella ..."

Onko se niin vaikea ymmärtää, että tarkoituksena on kannattaa jokaisen vapautta käyttäytyä niin kuin haluaa.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Niin Henry se on sinun poliittinen kantasi, ei väkivisin ollenkaan se mikä on Suomen miesten ja poikalasten paras.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä taa hiota txt - eikä yrittää kirjoittaa ihan näin nopeasti - joka asiassa täytyy olla rajansa ;)

Henry kirjoitti...

"Niin Henry se on sinun poliittinen kantasi, ei väkivisin ollenkaan se mikä on Suomen miesten ja poikalasten paras."

Älä kuitenkaan koko ajan toista sitä virheellistä väitettä, että yrittäisimme muuttaa miehiä nössöiksi tms.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

No siis mitä siitä voi päätellä, jos sukupuolettomuus on ihanteina, monella on jopa vihreä "sateenkaari" liike poliittisena puolueena, ja sanotaan mm että ei "äijillä ja konservatiiveilla voi olla mitään miesliiketta, se olisi heidän mielestään akkamaista - tai sanotaan myös, että ei Soini ole tehnyt mitään miesten hyväksi, päinvastoin, ei oikein kokoomuskaan vielä ...

Siis ihan ilman vittuilua - millaista miesihannetta tuosta jo voin päätellä, että kannatatte - ainakin selvästi jo tuossa oli jo suljettu miehiset miestyypit pois?

Entä sitten naisihanne kun siitäkin on tullut saman tyylisiä juttuja - jo tässäkin ketjussa mm

"Yleensä sukupuoliroolien vaatimista pidetään kuitenkin EPÄTASA-ARVON vaatimisena."

"Jos sukupuolirooleja ajetaan, kyseessä ei ole mikään TASA-ARVO-yhdistys, vaan joku muu yhdistys. Silloin koko tasa-arvoretoriikka joudutaan heittämään romukoppaan"

"Jos taas tasa-arvoyhdistys alkaa vaatimaan naisilta joitakin naisellisia ominaisuuksia, niin silloin yhdistyksestä tulee lähinnä sovinistinen vitsi, jotka kukaan ei ota vakavasti tasa-arvon vaatijana."

----

Siis suurimman osan Suomen miehien mielestä juuri yksi järkyttävin asia mitä feminismistä on seurannut - ovat tämä naisten epänaisellisuus, kilpailuhalu, miehisyyden arvostamattomuus ja miesten neitiytyminen ja metroseksualisoituminen ... näitähän juttuja on paljon jo kaikissa IL ja IS ja tosiaan tietty osa fiksuimmista naisistakin latelee jo samaa asiaa julkisestikin ...

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Ok - Henry - ymmärrän kuitenkin sinua ynm, mutta saan kai sanoa, että oikein tehdylle miesliike idealle kyllä löytyisi kannatusta lähes kaikkien Suomen miesten joukosta ja varsinkin kaikista perinteisistä miestyypeistä ... sellaista Ry olisi erinomaisen helppo markkinoida ynm ... ja nuo tasa-arvo Ryn listan asiatkin voisivat olla täysin keskeisempiä asioita ... toisaalta Suomen tilanne on se, että ennen kuin ehdit pyytä - niin en jaksa tällaista alkaa yksinäni pystyttämään ... mielestäni tämä Suomettunut feministijunttila sopiikin ajautua jonkinlaiseksi asfalttiviidakoksi yhä enemmän ... ja älä pelkää en tosiaan täällä setvi enää kauan tätä tahtia ... tämä on vaan ollut sitä "kokonaistilanteen" hakemista missä todella mennään Suomessa ;)

Heiskala kirjoitti...

KULKUSET NE RIEMUIN HELKKÄILEE

Henry: "Jos sukupuolirooleja ajetaan, kyseessä ei ole mikään TASA-ARVO-yhdistys, vaan joku muu yhdistys. Silloin koko tasa-arvoretoriikka joudutaan heittämään romukoppaan."

Henry, jopa oli taas käsittämättömän kapeakatseista juttua, pohjimmiltaanhan sinä nyt väität tuossa ettei tasa-arvoisuus ole mahdollista kuin tekemällä ihmisistä tylsiä androgyynejä toistensa klooneja. Tuollainen tasa-arvoargumentoiniti on, Pasi Malmin sanon, vain pelkkää, puhdasta "huru-ukkoilua".

Henry, niin kauan kun sinulla helkkäilee kulkuset jalkovälissäsi, se tuo jo luonnostaan sinulle jonkinlaisen "roolin", tässä maailmassa. Eikö olekin aivan kauheaa epätasa-arvoa, arvoisa profeministimies Henry.

Henry: "Onko se niin vaikea ymmärtää, että tarkoituksena on kannattaa jokaisen vapautta käyttäytyä niin kuin haluaa."

Tuo vapaus sinulla on jo, ei kai sinun tarvitse kaikkia munattomiksi miehiksi aivopestä, jotta sinä uskaltaisit käyttäytyä "niin kuin haluat", mitä se ikinä sitten onkin, en ehkä halua kuulla, vai tarvitseeko?


:ah

Heiskala kirjoitti...

Olen hyvin pettynyt siihen, että näyttää olevan tälläkin kertaa niin että "Miesten" tasa-arvoyhdistyksen kovan ytimen muodostaa kolmen profeministimiehen, Pasi Malmin, Hannu Sepposen ja Henry Laasasen pehmeä huru-ukkoryhmä.

Hiukan minulla käy sääliksi Juuso Ernoa, joka tuntuu olevan sentään kokonaisuutta melko selväjärkisesti tarkasteleva ja asiansa kohtuullisen hyvään ilmaisemiseen kykenevä henkilö.

:a[

Heettiläisen historia dosentti kirjoitti...

>... ei se ole ylpeä länsimaisen miehen saavutuksista kuten et sinäkään, eikä feministit ;)

Missähän minä niinkin olen sanonut? Epäilen vahvasti, että kaikenlaiset miesliikkeet kuolevat kehtoonsa, mikä niiden nimissä esiintyy luku- ja kirjoitustaidottomia vänkkääjiä, joiden oma käsitys toisen puheista on huomattavasti tärkeämpi kuin se mitä todella sanottiin.

Anonyymi kirjoitti...

”Loppujen lopuksi on aika selvää, että juuri traditionaalinen konservatiivisuus ja porvarilliset arvot manasivat feminismin alunperinkin esiin syvyyksistä - vieläpä ihan ymmärrettävistä syistä. Myöhempi feminismin historia tosin on osoittanut, ettei tautia paranneta toisella.
Muutos nykyiseen tuskin olisi suuren suuri, jos kaikki miehet pakotettaisiin takaisin 1800-luvun muottiin tienaamaan rahaa, kilpailemaan ja kärsimään sillä välin kun vaimo järjestää pökerymisdraamoja kotona.”


Mitä tuossa ylempänä siis todella sanoit ; )


----

Ja ilman todistelua onkin siis helppo ymmärtää, että olet joku sukusi ensimmäinen dosentti ja sitä täytyy todistella nyt ; ) Tiedätkö kun itsellä se tuntuu niin erikoiselta kun historian kirjoissa on joissain jopa tuolla 1300 luvulla jo korkeakoulutettuja sukupuussa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Jos taas tarkoitit arvostellullasi Heiskalaa niin eiköhän hänen veli ole Suomessa ihan huippu lasten lääketieteen tri, äiti myös lääkäri ja sitä rataa ;) arvon punikkien jälkeläinen ;)

Heettiläisen historian dosentti kirjoitti...

En ole dosentti alkuunkaan; nimimerkki on yhdestä aiemmasta keskustelusta täällä.

Mistä saa tuollaisia foliopipoja, jotka välittää sulle kaiken mahdollisen "tiedon" kaikkien asioista ja täysin tuntemattoman henkilön taustoista?

Lopetan nyt keskustelun kanssasi, mutta suosittelen ottamaan yhteyttä johonkin hoitotahoon pikimmiten.

Anonyymi kirjoitti...

Mahdatko olla tuo suolihuuhtelu - ja välillä mielestäsi dosentti ja ties mitä?

---

Professori Timo Vihavainen osuvasti uutuus kirjansa tiimoilta suomen (sosialistisille) ns miesaktiiveille:

"Ennen vaiettiin Neuvostoliitosta. Nyt vaietaan esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta.

"Feminismi on ilman muuta tabu. Se on hyvin samanlainen kuin aikanaan sosialismi. Kaikki sanoivat, että olen minä jonkin sortin sosialisti, koska sosialismi tarkoitti kaikkea hyvää, mitä maailmassa oli keksitty", Vihavainen sanoo.

Hänestä feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. "Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida."

Anonyymi kirjoitti...

"Siis ihan ilman vittuilua - millaista miesihannetta tuosta jo voin päätellä, että kannatatte - ainakin selvästi jo tuossa oli jo suljettu miehiset miestyypit pois?"

Ymmärrän pointin, mutta minunkin mielestäni ihmisen pitää lähtökohtaisesti saada olla sellainen, kuin haluaa.

Nythän on niin, että miehelle asetettu odotus on automaattisesti verisen sotaratsastajan prototyyppi - ja sitä pitää ilmentää liian monissa paikoissa, jos aikoo sosiaalisseksuaalisiin kuvioihin mukaan. Muunlaiset miehet ainakin osittain syrjäytyvät.

Mutta tahtooko kukaan
sitten olla ylimiehekäs tai ylinaisellinen jos siltä putoaa naisten asettama velvoite? Jos naisilta saa pillua muulla keinoin kuin räkimällä kadun varteen, niin jatkuuko kadun varteen räkiminen? Hyvä kysymys.

Sikäli kun alfauroksia
lötyyy omasta sydänystäväpiiristäni voin silti kertoa: eivät he aio ryhtyä
nössöiksi. Pikemminkin päinvastoin heistä tulee rajumpia ja kovempia tyyppejä päivä päivältä. Minä sitten annan vaihdossa herkkyyttä.
Ja herkkyyttä annan kovisnaisillekin vastalahjaksi rajusta seksistä.

"Entä sitten naisihanne kun siitäkin on tullut saman tyylisiä juttuja - jo tässäkin ketjussa mm"

No, mitä esim. minuun tulee
minulla ei ole jokaiseen yksilöön automaattisesti kohdistuvaa ihannetta. Itse asiassa enpä varmaan rupeaisi kovin naisellisen naisen vakikumppaniksi. Pidän naisesta, jossa on vähän miestäkin, mutta ulkonäöltä edellytän paljon myös naisellisia piirteitä, ei viiksiä, eikä naisellisuuden turhaa peittelyä.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Tuo vapaus sinulla on jo, ei kai sinun tarvitse kaikkia munattomiksi miehiksi aivopestä, jotta sinä uskaltaisit käyttäytyä "niin kuin haluat", mitä se ikinä sitten onkin, en ehkä halua kuulla, vai tarvitseeko?"

Ei Henry munattomiksi
ole ketään yrittänyt vääntää, vaan ajaa sitä asiaa, että munia on monenlaisia.

Jos sinä haluat edustaa
ainoastaan perinteistä miesmallia,
silloin et edusta tasa-arvoa, vaan sortoa, johon kuuluu miesten asettaminen patriarkaalisiin rooleihin ja naisten sysiminen kohti feminismiä.

Mietipä sitä.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Niin. Eihän tämä voi edes käytännössä onnistua. Ei kukaan voi pakottaa naisia olemaan sen "naisellisempia" kuin mitä he haluavat olla."

Vortac puhui joskus
ihmisten sisällä vellovista sukupuolisista voimista. Nämä voimat ovat luonteeltaan tasapainoa toisistaan hakevia.

Jos miehet edustavat miehuutta ja naisen naiseutta sataprosenttisesti ei kenenkään ole hyvä olla, koska tuollaisella maailmalla ei ole syvempää päämäärää.
Länsimainen köyhä tiede on leimannut sukupuolen vain ulkoiseksi konstruktioksi, vaikka ne puolet löytyvät jokaisen sisältä.

Jos ihminen on tasapainossa
ulkoisen sukupuolensa kanssa hän kyllä ilmentää sitä, muttei niin paljon, ettäkö ymmärrys toista sukupuolta kohtaan katkeaisi. FAS lapsi, heiskala ja kumppanit lienevät haluaisivat elää maailmassa, jossa sukupuolet eivät ymmärrä toisiaan muuten kuin olemalla ulkoisesti tekemisissä toistensa kanssa.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Jos sukupuolirooleja ajetaan, kyseessä ei ole mikään TASA-ARVO-yhdistys, vaan joku muu yhdistys. Silloin koko tasa-arvoretoriikka joudutaan heittämään romukoppaan."

Eikä miehisyyttä ja
miehistä luonnetta pidä kieltää.
Tasa-arvo kuitenkin edellyttää sitä, että naisilta ja miehiltä vaadittavat asiat ovat osapuilleen samat (ottaen huomioon minimaaliset rakenne-erot).

Jos ulkonäkötason 6.75/10 miehelle tulee 1-2 seksiehdotusta 10 vuodessa ja ulkonäkötason 6.75/10 naiselle 40 ehdotusta vuodessa niin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että meillä on voimassa kommunismi, joka asettaa puolirumallekin naiselle arvoksi 8.75.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Piäisi juurikin korostaa sitä, että miehillä pitää olla yhtäläinen oikeus olla mukautumatta perinteiseen miehen malliin kuin mitä naisilla on olla mukautumatta perinteiseen naisen malliin."

Toisaalta miten tätä pitäisi
korostaa niin, että ihmiset sen ymmärtäisivät?

Jos miehet ovat tottuneet
saamaan naisseuraa lapioimalla maata turhanpäiten, niin miten tuon lapioinnin saa loppumaan?


Bmad

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

... Ei vain ole enää mitään karikatyyrisiä patriarkaaleja rooleja, jos on edes koskaan ollutkaan, mutta kuin kiukkuisten työläisnaisten mustamaalaamissa käsityksissä porvarinaistenkin kauheasta tilanteesta - josta heillä ei todellisuudessa ollut mitään rehellistä kuvaa.

Nykyajan porvarien mielestä tietenkin naisten pitää käydä töissä ja hommata rahaa, mutta heidän pitää myös näyttää porvarillisen naiselliselta tai markkinatalouden luomalta seksikkäältä kissalta, ei miltään "hyvä jätkä" Tarja Halosilta, ei päälliköidä liikaa femakoiden tapaan, sekä kunnioittaa miestä kuin miestä ja ei erota helposti miehestään, vaan kunnioittaa myös ydinperhettä isineen.

Armeija asiassakin he ovat jo aikoja sitten kannattaneen vapaaehtoista palkka armeijaa läpi länsimaiden.

----

"Nythän on niin, että miehelle asetettu odotus on automaattisesti verisen sotaratsastajan prototyyppi - ja sitä pitää ilmentää liian monissa paikoissa..."

No eihän ole enää - ihan tosi bmad ym - nyt on jäänyt nauha päälle ja ette ole
huomannut mitä ympärilläsi tapahtuu ; )

http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic.php?t=219&start=15

Älä nyt loukkaannu koska tuo txt ei ole sinulle suunnattu, mutta lue nyt ihmeessä siitä alempaa kiistatttomia faktoja mielipiteistä, tutkimuksista ja siitä mitä sukupuolille on tapahtunut ; )

Anonyymi kirjoitti...

"No eihän ole enää - ihan tosi bmad ym - nyt on jäänyt nauha päälle ja ette ole
huomannut mitä ympärilläsi tapahtuu ; )"

Taidat olla jotenkin
yksinkertainen sovinisti, vai miksei flaksi käy? Eivät naiset halua yksinkertaisia sovinistiratsastajia, vaan moderneja pyssynpaukuttajia, joilla
on moderni kalusto.

Summa summarum: naiset haluavat edelleen hässiä sotilaiden kanssa, eivät nörttien.

Markkina-arvoteoria/seksismi muokkaa haluja.


Bmad

Fas lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

"Jos ulkonäkötason 6.75/10 miehelle tulee 1-2 seksiehdotusta 10 vuodessa ja ulkonäkötason 6.75/10 naiselle 40 ehdotusta vuodessa niin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että meillä on voimassa kommunismi, joka asettaa puolirumallekin naiselle arvoksi 8.75."

Näin se menee ja tämä on tod vaikea kysymys. Nyt kuitenkin olemme nähneet mielestäni enimmäkseen sen, että ei ainakaan metroseksuaaliseen suuntaan muuttuminen enää auta - päinvastoin - pian jokainen on joko sinkku tai eron kokenut eli naisen jättämä.

Vielä vähemmän auttaa se että annamme naisten muuttua vielä frigidimmeiksi androgyyneiksi ynm feministeiksi - sen jälkeen he haluavat vielä vähemmän miehiä.

Tämä on erittäin vaikea kysymys, koska halumme ei missään nimessä ole lähelläkään samanlaiset ja niitä ei voi muuttaa - edes kunnolla miljoonassa vuodessa.

Heiskala kirjoitti...

*mad kirjoitti:
"FAS lapsi, heiskala ja kumppanit lienevät haluaisivat elää maailmassa, jossa sukupuolet eivät ymmärrä toisiaan muuten kuin olemalla ulkoisesti tekemisissä toistensa kanssa.

Asia on juuri täsmälleen päinvastoin, olenhan heteroseksuaalinen.

Minä ymmärrän naisia paremmin paremmin kuin miehiä, ainakaan teitä. Ymmärrän senkin, etteivät naiset välttämättä ole teistä profeministimiehistä kovin innostuneita. Asia on sukua sille ettenhän minäkään rekkalesboista innostu :)

Rakastan naisia. Olen aina rakastanut, ja hyvin ison osan elämästäni olen heidän perässään myös juossut. Ja kyllä kannatti.

Karkeista lesbofeministeistä sen sijaan en tosiaankaan juuri välitä. Mutta eipä välitä suurin osan naisistakaan. Sekin yhdistää ja tuo meitä toistemme lähelle. Pidän siitä.

:ah

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis Bmad luultavasti minulla on ollut enemmän laadukkaita naisia kuin monellakaan täällä palstalla ja ihan julkkis tuttuja myöten - ja tunnen myös tätä piiriä laajasti ;) Jos haluaisin pyöriä Suomen pintapiireissä se olisi helppoa - piireissä joihin teille ei luultavasti monelle ovet aukea ; ) En vain jaksa ollenkaan ... lisäksi minulla on virossa omistusasunnot ja laaja tuttavapiiri - joten siellä se laatunaisten saanti on sitten vielä helpompaa - ja sinne kyllä satsaaankin - itseasiassa olisi tarkoitus ostaa ensi kesään mennessä 3-4 asuntontoa sieltä lisää ja ehkä muuttaa kokonaan sinne ;) Ostaa siis velattomana - kunhan saan yhden sijoitusasunnon myytyä pk seudulta ja tämän nykyisen rempattua lopullisesti ensi kesän auringossa ... et sellasta ... lähtökohta on että elän puoli vapaa herrana loppuelämäni vuokratuloilla ja pimeillä busineksilla ;)


----

Mutta kun en vain viitsi valehdella katsos niin on pakko pysyä faktoissa ...

http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009100810388317_se.shtml

Ihannemies on kokenut kovan mullistuksen ... 1960-luvulla ihailtiin maskuliinisia uroksia, joiden rintakarvat ryöpsähtivät esiin toimintaelokuvien taistelukohtauksissa. Nykyisin valkokankaalla nähdään Leonardo DiCaprion ja Jude Lawn kaltaisia poikamaisia vesseleitä.

JA TÄTÄ RIITTÄÄ KUTEN TIEDÄMME.

MIKÄ NÖRTTIEN KAPINA TÄÄLLÄ ON MENOSSA?

Anonyymi kirjoitti...

Eli tuo Viro juttu nimimerkillä Fas lapsi kirjoitettu - jäi pois nimimerkki ;)

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Nöösi Suomen miesaktiivi
"FAS lapsi, heiskala ja kumppanit lienevät haluaisivat elää maailmassa, jossa sukupuolet eivät ymmärrä toisiaan muuten kuin olemalla ulkoisesti tekemisissä toistensa kanssa."


Ja totuus:
”Ainoastaan e-pillereitä syövät naiset valitsivat omaa perimäänsä muistuttavia miehiä. Craig Roberts Liverpoolin yliopistosta väittää pillereiden hämäävän naisen luontaista kykyä valita perimältään erilainen kumppani. Geeneiltään erilaiset onnistuvat lastenteossa paremmin, saavat terveempiä ja vastustuskykyisempiä lapsia, eivätkä kyllästy toisiinsa niin helposti."

On tämä järkyttävää.

Anonyymi kirjoitti...

"Näin se menee ja tämä on tod vaikea kysymys. Nyt kuitenkin olemme nähneet mielestäni enimmäkseen sen, että ei ainakaan metroseksuaaliseen suuntaan muuttuminen enää auta - päinvastoin - pian jokainen on joko sinkku tai eron kokenut eli naisen jättämä."

No en minäkään
sukupuolettomuutta kannata, vaan
sitä, että ihminen ilmentää *sisäisesti* kahta sukupuolta, ja ulkoisesti yhtä.

"Vielä vähemmän auttaa se että annamme naisten muuttua vielä frigidimmeiksi androgyyneiksi ynm feministeiksi - sen jälkeen he haluavat vielä vähemmän miehiä."

Kyllähän naiset ovat
liikaa naisia, enemmänkin kuin androgyynejä.

Tai ovathan ne toisaalta miehistyneetkin osin, mutta se on pitkälti feikkausta. Pohjimmiltaan naisten pitäisi tulla lähemmäs miestä ja vähentää kytköksiä naiseuteen omassa
sisimmässään.

"Tämä on erittäin vaikea kysymys, koska halumme ei missään nimessä ole lähelläkään samanlaiset ja niitä ei voi muuttaa - edes kunnolla miljoonassa vuodessa."

Naisen halut ei ole
niin yksioikoinen juttu, koska nainen sekä haluaa, että ei halua samanaikaisesti.

Mitä eheämpi nainen
sitä suostuvaisempi hän on seksiin
ilman statuspaineita.

Biologiakorttia on turha vetää esiin. Nykynainen on päätön eläin, joka vetää kahteen suuntaan.


Bmad

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

"Kyllähän naiset ovat
liikaa naisia, enemmänkin kuin androgyynejä"

+

"Pohjimmiltaan naisten pitäisi tulla lähemmäs miestä ja vähentää kytköksiä naiseuteen omassa sisimmässään"

=

Tämä nyt vain on järkyn kuuloista Suomalaisen miesaktiivin puheena ;)

Anonyymi kirjoitti...

"Asia on juuri täsmälleen päinvastoin, olenhan heteroseksuaalinen. "

Ulkoisesti vai sisäisesti?

"Minä ymmärrän naisia paremmin paremmin kuin miehiä, ainakaan teitä."

Mitäs hyvää siinä on?
Minä arvostan vain naisia, jotka ymmärtävät asioita.

"Ymmärrän senkin, etteivät naiset välttämättä ole teistä profeministimiehistä kovin innostuneita."

Jos olisin profeministi olisin kiinnostunut naisten mielipiteistä, en naisista.

"Asia on sukua sille ettenhän minäkään rekkalesboista innostu :)"

Sinulta puuttuu huumorintaju.
Eräs entinen naistuttavuuteni on muuten nykyään rekkalesbo ja arvostukseni häntä kohtaan on laskenut. Olen suorittanut pääni sisällä useamman mielipidemittauksen ja tullut tähän tulokseen.

"Rakastan naisia. Olen aina rakastanut, ja hyvin ison osan elämästäni olen heidän perässään myös juossut. Ja kyllä kannatti."

Miesasiamies ei paljon juoksentele naisten perässä.

"Karkeista lesbofeministeistä sen sijaan en tosiaankaan juuri välitä."

En minäkään. En mene feministin kanssa sänkyyn. Ennen kuin nainen on kertonut minulle miten tyhmiä muut naiset ovat seksiä ei minun kanssa pääse harrastamaan.

"Mutta eipä välitä suurin osan naisistakaan."

Mistäs ne sitten välittävät päästyään pallomerestä puolikuolleina?

"Sekin yhdistää ja tuo meitä toistemme lähelle. Pidän siitä."

Lähelleni tuotiin kuolleen naisen pää.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

http://plaza.fi/tv/ohjelma/582740

Prisma: Miehet vaaravyöhykkeessä

"Siittiömäärät vähenevät, siemennesteen laatu heikkenee, pojat naisistuvat jne... pääsääntöisesti jo joka päivä syötävien valmisruokien kemikaalien takia... mutta sama ilmiö on havaittavissa myös jo eläinmaailmassa. Tutkijoiden mukaan asia on yhtä hälyttävä jo kuin KASVIHUONEILMIÖ

+


Miehet:
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2009090310183316_lz.shtml
"Tutkijoiden mukaan älykkyys ja mieskunto kulkevat käsi kädessä … ja heidän spermansa on tutkimusten mukaan lisäksi huippulaatuista …"

+

Naiset:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Kurvikas+nainen+on+my%C3%B6s+%C3%A4lyk%C3%A4s/1135250634600

”Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan kurvikkaat naiset ovat yleensä älykkäämpiä kuin luisevamman vartalon omaavat, kertoo BBC. Myös heidän lapsensa näyttäisivät perivän äitinsä älykkyyden. Pittsburghin ja Kalifornian yliopistot tutkivat 16 000 naisen suorituksia kognitiivisissa testeissä. Tutkijoiden havaintojen mukaan muodokkaammat naiset – ja heidän lapsensa – saavuttivat parempia tuloksia kuin laihemmat.”

+

"Geeneiltään erilaiset onnistuvat lastenteossa paremmin, saavat terveempiä ja vastustuskykyisempiä lapsia, eivätkä kyllästy toisiinsa niin helposti."

=

Ja Suomalainen miesaktiivi - naiset ovat liian naisellisia, miehissä ihannoidaan liikaa maskuliinisuutta ja sukupuolirooleja ei saa pitää esillä.

Kyllä se Vihavainen ynm taitaa olla oikeassa - tämän kulttuurin loppu häämöttää ; )

Anonyymi kirjoitti...

"Niin siis Bmad luultavasti minulla on ollut enemmän laadukkaita naisia kuin monellakaan täällä palstalla"

Itse olen sellaisen
naislaadun kanssa tekemisissä, että keskivertonaiset tuppaavat saamaan sydäreitä heidän kanssaan. Tosin, en yritä tällä itse mitenkään päteä, heidän omaa ansiotahan se tietenkin on. Juu-u. :)

"ja ihan julkkis tuttuja myöten - ja tunnen myös tätä piiriä laajasti ;)"

Kas vaan, oma vakituinen
naisystävänikin on julkkis, tosin ei Suomessa (huolimatta siitä, että on suomalainen). Livenä ihmisillä on joskus ollut hieman vaikeuksia ymmärtää miksi liikumme yhdessä. Ehkä me ollaan "vaan kavereita". :)

"Jos haluaisin pyöriä Suomen pintapiireissä se olisi helppoa - piireissä joihin teille ei luultavasti monelle ovet aukea ; ) "

No se ei ole paljon, itse
kun olen päässyt jo kurkistamaan maailmankuulujen luksusmallien meikkaushuoneeseen. Siinä kilvassa Mervi ja Matti Nykänen jäävät auttamatta toisekseen.

"En vain jaksa ollenkaan ... lisäksi minulla on virossa omistusasunnot ja laaja tuttavapiiri - joten siellä se laatunaisten saanti on sitten vielä helpompaa"

Milläs tuota laatua
siellä mittaat? Minullakin on muuten paikka Virossa. :)

"ja sinne kyllä satsaaankin - itseasiassa olisi tarkoitus ostaa ensi kesään mennessä 3-4 asuntontoa sieltä lisää ja ehkä muuttaa kokonaan sinne ;)"

Tai no mene samantien Liettuaan, siellä naiset ovat muistaakseni vielä enemmän karkkipaperiin pakattuja.

"Ostaa siis velattomana - kunhan saan yhden sijoitusasunnon myytyä pk seudulta ja tämän nykyisen rempattua lopullisesti ensi kesän auringossa ... et sellasta ... lähtökohta on että elän puoli vapaa herrana loppuelämäni vuokratuloilla ja pimeillä busineksilla ;)"

Juuh, laatunaisia varmaan saa myytyäkin. :)


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Jos sinun txt katsoo Bmad ja puheitasi siitä miten Jonne Aaron on alfauros ja Ville Valo lihaksikas ja miten et ole ollenkaan itse noidenkaan alfojen veroinen - niin voin kertoa, että sinulle ei ole mitään asiaa muuta kuin korkeintaan klovniksi Suomalaisten todellisten alfauros julkisten piiriin. Ehkä oletkin Janne Kataja, silloin voin käsittää puheitasi.

Olin tuossa jonkin aikaa sitten mm eräässä Suomen suurimmassa presidentin sviitissä vieraana juhlissa, jossa oli sitten oikeasti niitä "sotaratsu alfojasi" joiden perään ne naiset kuolaavat - mutta jos kaltaisesi piipertäjä olisi yrittänyt tulla sinne ovesta sisään tai edes lähelle sitä ovea, niin oi voi sentään ... tai se Jonne Aaron, voi hellanlettas ... tietysti jos et esim edes ymmärrä millaisina normaali terve Mies pitää Viron kissojen naistasoa, niin tietenkin me emme voi edes keskustella ... eli kunhan tässä siis huvin vuoksi ilmaan rupattelen, kun ei muutakaan tekemistä ole ...

On tämä uskomaton tämä kuva, mitä nyt olen viimeisen parin viikon aikana saanut tästä ns suomen miesaktiivi kentästä ...

Anonyymi kirjoitti...

Voin kertoa ihan noin niinkuin suoraan että joku Viivi tai Ellen ei katso sinua päinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Koska ei ne katso sitä Jonne Aaroniakaan, eikä oikein vielä Ville Valoakaan mutta kuin hieman naureskellen ;)

bmaad kirjoitti...

"Jos sinun txt katsoo Bmad ja puheitasi siitä miten Jonne Aaron on alfauros ja Ville Valo lihaksikas ja miten et ole ollenkaan itse noidenkaan alfojen veroinen - niin voin kertoa, että sinulle ei ole mitään asiaa muuta kuin korkeintaan klovniksi Suomalaisten todellisten alfauros julkisten piiriin."

Jonnella ja Ville Valolla on molemmilla jonkinlainen alfastatus useiden naisten keskuudessa, olivatpa "paremmat piirit" heistä sitten mitä mieltä hyvänsä.

Mitä itseeni tulee,
statukseni tässä maailmassa on olematon, enkä edes haluaisi herätä alfauroksena vain saadakseni jonkun väsyneen "pihvinpalan" sänkyyn siinä missä naiskontaktini ovat jo ajattelevaa eliittiä.

"Olin tuossa jonkin aikaa sitten mm eräässä Suomen suurimmassa presidentin sviitissä vieraana juhlissa, jossa oli sitten oikeasti niitä "sotaratsu alfojasi" joiden perään ne naiset kuolaavat - mutta jos kaltaisesi piipertäjä olisi yrittänyt tulla sinne ovesta sisään tai edes lähelle sitä ovea, niin oi voi sentään ... tai se Jonne Aaron, voi hellanlettas ..."

Piipertäjähän minä. Ja kiitos vaan kutsusta, alfauroksia on jo ympärilläni.

"tietysti jos et esim edes ymmärrä millaisina normaali terve Mies pitää Viron kissojen naistasoa, niin tietenkin me emme voi edes keskustella ..."

No, tietysti sen naisen
mieluummin ottaa karkkipapereihin, kuin jätesäkkiin käärittynä. Mitään absoluuttisen hyvää virolaisissa naisissa tuskin on. :)
Btw, vaikka yksi virolainen nainen kertoi minulle, ettei pidä feministeistä. :)

"On tämä uskomaton tämä kuva, mitä nyt olen viimeisen parin viikon aikana saanut tästä ns suomen miesaktiivi kentästä ..."

Niin, ei tämä olekaan mikään jalkapallokenttä. Ja jos jalkapallo kiinnostaa niin Henry Laasanen on oikea mies
vastaamaan. :P


Bmad

bmaad kirjoitti...

"Voin kertoa ihan noin niinkuin suoraan että joku Viivi tai Ellen ei katso sinua päinkään."

No Viivi on ihan kelvoton
ensinnäkin, kaikin puolin. Ellen taas varmaan viihtyy paremmin Euroviisuissa kuin minun persettäni
ruoskimassa.

The Muppetshow kirjoitti...

en ole huomannut muuten kysyä ikääsi Bmad … ehkä se selittääkin seikat tai sitten ei …

Miksiköhän minä edes vastailen täällä ja kerron vielä tietoja yksityiselämästäni … ehkä olen jotenkin traumatisoitunut viimeisten parin viikon aika saamistani kokonaisnäkemyksistä Suomen ns miesaktiivi kentästä ; ) Varmaan uppoan lopulliseen masennuksen suohon ; )



Sanottakoon silti rehellisesti, että Antti Heiskala on varmasti naisten mieleen oleva tosi mies ulkonäöllisesti ynm , olen kuitenkin Antin tavannut myös luonnossa … ilman imarteluja siis … mutta millaisia ovatkaan miehet jotka kutsuvat Jonne Aaronia alfaksi, sanovat Suomen nykynaisten olevan liian naisellisia, niin … ; )

HYVÄÄ YÖTÄ KOKO SUOMI! MAAILMANLOPPU VÄHINTÄÄN ON TULOSSA ; )

Vortac kirjoitti...

Epäilen vahvasti, että kaikenlaiset miesliikkeet kuolevat kehtoonsa, mikä niiden nimissä esiintyy luku- ja kirjoitustaidottomia vänkkääjiä, joiden oma käsitys toisen puheista on huomattavasti tärkeämpi kuin se mitä todella sanottiin.

Eivätpä nuo seikat ole feministejäkään estänyt pääsemästä vallan kahvoihin ja feminismiä valtaamasta mediaa, tasa-arvoyksikköä ja yleistä mielipidettä tasa-arvoasioista (muiden asioiden muassa).

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Miesten/poikien futiksessa olisi ensimmäisestä tullut keltainen ja toisesta lentänyt kentältä. Naisfutiksessa väkivaltaa näköjään sallitaan enemmän.

Eipä tule äkkiseltään yhtään elämänaluetta tai yhteiskunnallista tapahtumaa/rakennetta, jossa naisille -ei- sallittaisi enemmän kuin miehille.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Opettajia tulee myös tukea, auttaa ja kannustaa, jotta tuloksia voidaan saavuttaa. Koko systeemissä on parantamisen varaa.

Totta joka sana. On myös otettava huomioon poikien erilainen (sukupuolet ovat hyvin erilaisia) oppimistapa. Sisällä, kliinisissä laitoksissa hiljaa istuminen sopii tytöille, mutta pojille se on yhtä helvettiä. Yleensäkin nuoret ihmiset ovat täynnä elämää, mutta juuri vilkkaimmassa iässään heidät pakotetaan pidättelemään voimiaan ja istumaan hiljaa, etenkin kun he mieluummin koettelisivat siipiään ja tekisivät energisempiä asioita.

Pojat tykkäävät toimia, ja tehdä asioita käsillään, luoda jne.

Kuten voisi ajatella, että oppimisen olisi parempi olla löytämistä, oivaltamista, iloa ja hauskuutta, eikä triviaalien valheiden ulkoapänttäämistä kuin kone.

Koko koulutussysteemi tulisi muuttaa perinpohjin, EIKÄ sen pitäisi perustua vain kapitalismin ja yritysten orjatyön tuottamisen tarpeille. Käyttämällä hypnoosia tieteellisessä hengessä, voitaisiin saada ihmiset omaksumaan paljon asioita hyvin pienellä aikavälillä.

Mutta systeemiä ei selvästikään -haluta- muuttaa, tai se oltaisiin muutettu jo kauan sitten paremmaksi, ja sitä myöten koko maailma.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Miten opettaja
voi kannustamalla saada
keskenään tappelevat ja muualle huomionsa suuntaavat lapset oppimaan
?

BMad, luit väärin. Sana oli "opettaJIA", eikä "opettaJIEN".

Eli opettajia tulee kannustaa - ei 'opettajien tulee kannustaa'.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

BMad, pessimistinen maailmankuvasi ei onneksi ole todellisuutta. Miesliikkeen saavutuksilla ei tule olemaan mitään rajoja, kunhan se pääsee vauhtiin ja syttyy loistamaan täydessä laajuudessaan. Feministin korahdukset vaimenemat pelkäksi hiljaiseksi huminaksi ja kuolevat kokonaan sen kuoron rinnalla.

Maailmankaikkeus ei anna epäoikeudenmukaisuuden jatkua loputtomiin millään planeetalla. Jos ihminen ei vapaaehtoisesti opi elämään oikein, hänet pakotetaan siihen.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Ei esitetä selkeää näkemystä siitä mihin pyritään.

Täydellinen tasa-arvo sukupuolten (ja yleensäkin ihmisten) välillä on minun tavoitteeni (joka kyllä oikeasti on aina toteutunutkin, mutta ihmiset ovat käyttäytyneet, kuin se ei olisi)..

Tarkoitan, että meillähän on kosminen tasa-arvoisuus puolellamme ikuisesti. Mutta ihmiset tekevät rakenteita, joiden mukaan ihmisiä kohdellaan -KUIN- he olisivat eriarvoisia.

Naisille esimerkiksi on myönnetty runsaasti valtaa yhteiskunnan toimesta, nostaen nainen siis ikäänkuin suurempiarvoiseksi kuin mies. Mutta pohjimmiltaan hän ei ole sen arvokkaampi tai arvottomampi - ihmiset ovat alunperin saman arvoisia. Moni ymmärtää tämän vasta kuoltuaan.. jotkut eivät vielä silloinkaan.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Piäisi juurikin korostaa sitä, että miehillä pitää olla yhtäläinen oikeus olla mukautumatta perinteiseen miehen malliin kuin mitä naisilla on olla mukautumatta perinteiseen naisen malliin.

Nimenomaan näin. Joko puretaan kaikilta, tai jos joltakulta ei pureta, niin sitten ei pureta keltään.

Muuten ollaan tässä nykyisessä 'kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta naiset ovat tasa-arvoisempia kuin miehet'-meiningissä, josta lopulta tulevat kaikki vihaisiksi.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Niin Henry se on sinun poliittinen kantasi, ei väkivisin ollenkaan se mikä on Suomen miesten ja poikalasten paras.

Minun mielestäni vapaus olla sellainen kuin haluaa, käyttäytyä niinkuin haluaa (toisia vahingoittamatta tai häiritsemättä tahallisesti), tykätä mistä tahansa väreistä ja sävyistä haluaa, pitää millaisia tahansa vaatteita haluaa, jne. kuuluvat aivan kiistämättömiin ihmisen perusoikeuksiin, joita sinä, FAS, olet siis ajamassa alas?

Kyllähän 'periaatteessa' mieskin voi vaikka tykätä pinkistä ja pitää kukallista hametta, mutta käytännössä sosiaalinen paine estää miehiä edes harkitsemasta sellaista ajatuksenakaan. Lisänä toki indoktrinaatio yhteiskunnan taholta jne..

Tällä tavalla ei tuoteta vapaita ja onnellisia ihmisiä, vaan kurjia ja vihaisia tyyppejä, sekä erittäin repaleinen ja masentava yhteiskunta, joissa ei oikeus näytä koskaan toteutuvan köyhemmän tai heikomman - tai miehen - kohdalla.

- Vortac

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Tutkitusti moraalinen rappio juuri tuotta kurjia ja vihaisia ihmisiä. Erilaisilla moraalisilla ja elämäntapa valinnoilla (esim omaa biologiaansa vastaan) on erittäin suuri vaikutus miehen elämään. Ne eivät missään nimessä ole samanarvoisia lopputuloksen kannalta - ja se näkyy jo nykymiehissäkin - ihan sieltä woodstockista alkaen.

FAS, HIV, MAKSAKIRROOSI, SKITSOFRENIA VAPAUTUS kirjoitti...

Siis mihin miestä voi enää vapauttaa?
Mies voi tällä hetkellä vaikka leikata kikkelinsä kokonaan pois, muuttaa nimensä Marja-Siskoksi ja toimia silti meikit naamassa Kirkkoherrana?
Hän voi valita harrastuksekseen vaikka varvas yogan, tanssin Uotisen oppipoikana tai posliinimaalauksen aivan hyvin?
Hän voi pistää vaikka rinkan selkään ja liftata lopun elämäänsä pää sekaisin ympäri maailmaa hashista vetäen, tai nukkua kotona kuin Uuno Turhapuro tai taistolaishippi työkkärin voimin koko elämänsä?

Tiede taas sanoo, että monesti tämänkaltainen elämä tekee huonoa ihmiselle.

Mistä ihmeen feminististä vapautusta Suomen mies enää tarvitsee?
Suomen mies itsekin on sitä mieltä keskiverrosti, että hän tarvitsee oikeuksiaan takaisin ja myös sitä mieltä, että naiset ovat vapautuneet jo liikaa, samoin kuin miehet. Meno alkaa olla sekopäistä ja epätervettä.

Kuka on päättänyt Suomen miesten puolesta, että mitä he kaipaavaat?
Esim käydessäni eräillä blogeilla ynm paikoissa keskustelemassa – on päivänselvää, että ainakin näillä ns miesaktiivi kentillä liikkuu täysin perusmiesten kanssa eri mieltä olevia miehiä! On siis valitettavaa jos he ovat jossain seta kerhon kokouksissa tai kriittisen marxilaisen miestutkimuksen luennoilla päättäneet ajaa perusmiehen oikeuksia alas ja ajaen lähes päinvastaista, mitä Suomen mies yleisesti haluaa – käyttäen samalla miesaktiivi nimeä ja jopa ikään kuin toimien heidän äänitorvena Suomessa!
Ja vielä tällöin mustamaalaavat ja tekevät vastenmieliseksi koko ns miesasian Suomen miesten suurelle massalle … ja sitten vielä kertovat julkisesti että ei Suomen mies ole kiinnostunut miesten oikeuksista.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

"Minun mielestäni vapaus olla sellainen kuin haluaa, käyttäytyä niinkuin haluaa (toisia vahingoittamatta tai häiritsemättä tahallisesti), tykätä mistä tahansa väreistä ja sävyistä haluaa, pitää millaisia tahansa vaatteita haluaa, jne. kuuluvat aivan kiistämättömiin ihmisen perusoikeuksiin, joita sinä, FAS, olet siis ajamassa alas?

Kyllähän 'periaatteessa' mieskin voi vaikka tykätä pinkistä ja pitää kukallista hametta … Tällä tavalla ei tuoteta vapaita ja onnellisia ihmisiä, vaan kurjia ja vihaisia tyyppejä, sekä erittäin repaleinen ja masentava yhteiskunta."

ELI TÄYSIN VÄÄRIN JA VÄÄRÄ SUUNTA TAAS KERRAN.

Kyllä mies saa tosiaan toimia vaikka kirkkoherrana kukallinen hame päällä kikkelinsä silvonneena. Myöskään en missään puhunut tippaakaan mistään helvetin vaatteiden väreistä. Kai täällä nyt on saatana saanut se rajuinkin punttijätkä vetää värikkäät vaatteet päällä vuosikymmeniä … Missä SDP vaalimainos maailmassa te oikein elätte? … Eli ei tälle marja-sisko vapautumiselle tarvisi antaa enää pisaaraakaan voimavaroja ainakaan miesasia liikkeen nimellä kulkien. Tätä vapautusta voi mennä harrastamaan tällöin SETA KERHOON. Mitä helvetin ”soluttautumis touhua” on ajaa setan, amnestyn ja attacikin kettutyttöjen asioita miesasian nimellä?
----

Eli esim tuossa on kerrottu heti ensimmäisessä viestissä niistä lapsen, miehen ja naisen biologisista perusoikeuksista jotka ovat vaarantuneet – ja jotka oikeasti tuottavat sitä kärsimystä ja repaleisen masentuneen yhteiskunnan! Ei se että kaikki eivät vielä ole leikelleet kikkeleitään pois.

http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic.php?t=241

Ja tuossa on myös avattu samaa asiaa.

http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic.php?t=219&postdays=0&postorder=asc&start=15

Lukekaapa läpi ja käykää sitten vielä vaikkapa kyselemässä lisää esim A klinikan lääkäreiltä tai MLL asiantuntijoilta vapautumisen hienouksista.

Henry kirjoitti...

Vortac: "Nimenomaan näin. Joko puretaan kaikilta, tai jos joltakulta ei pureta, niin sitten ei pureta keltään."

Nimenomaan.

Henry kirjoitti...

Sukupuolirooleja ihannoivia konservatiiveja riittää, on lestadiolaista, muslimia, jehovan todistajaa ynnä muuta.

Noille kaikille on yhteistä se ajatus, että mies on naisten suojelija ja elättäjä. Näyttää kuitenkin mahdottomalta, että nuo ryhmät voitaisiin saada edistämään miesten tasa-arvoa yhteiskunnassa.

Jos on sitä mieltä, että se on mahdollista, niin eikö olisi helpompi käännyttää noissa ryhmissä olevia satoja tuhansia miehiä miesasian puolelle kuin muutamia kymmeniä liberaaleja miesasiamiehiä konservatiiveksi.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Vortac: "Nimenomaan näin. Joko puretaan kaikilta, tai jos joltakulta ei pureta, niin sitten ei pureta keltään."

Niin siis nämähän ovat aivan absureja väitteitä. Kaikki yhdistys toiminta joka oikeasti toimii perustuu jonkun tietyn ryhmän intressien ajamiseen monikulttuurisessa yhteiskunnassamme.

Oikeastaan vaikka kuinka yrittäisikin, niin kukaan ei edes voi onnistua siinä monikulttuuri maassa, etteikö kumartaisi joillekin ja pyllistäisi joillekin.

Kysyinkin jo tuolla että tiedätteko te mitä on kohderymä ajattelu?

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

"Sukupuolirooleja ihannoivia konservatiiveja riittää, on lestadiolaista, muslimia, jehovan todistajaa ynnä muuta."


Tässä näkyy hienosti tämä että on tullut katsottua hieman liikaa "sdp vaalimainoksia ja käytyä marxilaisten feministien naistutkimuksen tunnilla" ; )

JOPA ÄÄRI ÄÄRI ESIMEKKISI MENIVÄT HENRY TÄYSIN MÖNKÄÄN. JEHOVAN TODISTA JA LESTADIOLAIS NAISET KÄYVÄT IHAN TÄYSILLÄ TÖISSÄ, NIIN KUIN MIEHETKIN.

Ei fiolofianne pohjalla ole juuri mitään faktaa ; ) Taistelette tällöin helposti miesasian nimellä feministien rinnalla heidän luomiaan olkinukkeja vastaan.

Lisäksi voi olla, että normaali konservatiivit ovatkin sitten olleet se todellinen ainoa vastavoima Suomessa, että naiset vielä edes vähän kunnioittavat miehiä ja huoltajuuslait ja isällisen ydinperheen kunnioitus on edes jollain kantimilla. Ei se ainakaan pikkuriikkisen profeministi miesasia miestemme toiminnan ja filosofian seurausta ole, se on selvää, eikä "seta taistolais" vihreitten ja vasurien. Käykääs katsomassa vaikka poliittisia keskusteluja kun ollaan käyty isän oikeuksista ja huoltajuus jutuista - kuka on sanonut mitä ja mihin suuntaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään nyt vielä sekin, että sen lisäksi että heidän vaimonsa käyvät töissä toisin kuin väitit - niin Jehovan Todistajat eivät käy lainkaan armeijassa - ja jopa lestadiolaisia olisi poliittisesti helpompi saada kannattamaan sitä kaikkien sivistysmaitten jo tekemää ratkaisua eli Nato + palkka-armeija kuin vasureita ja vihreitä ; )

Henry kirjoitti...

"Käykääs katsomassa vaikka poliittisia keskusteluja kun ollaan käyty isän oikeuksista ja huoltajuus jutuista - kuka on sanonut mitä ja mihin suuntaan ;)"

PASI MALMI: Maternalismin ydinajatus on käsitys naisista ylivertaisina lastenhoitajina, jossa naisia pidetään erityisen tärkeinä henkilöinä lapsille. Kumpikin käsitys on yhteydessä konservatiiviseen ideologiaan ja psykoanalyysin seksistisiin tulkintoihin. Maternalistiset ideat vahvistuvat edelleen sosiaalityön feministisessä teoriassa, jonka mukaan naisten ja lasten edut ovat yhtenevät ja naispuolisten sosiaalityöntekijöiden tulisi pyrkiä samaistamaan itsensä heidän naisasiakkaihinsa. Maternalistiset diskurssit ovat johtaneet siihen laajalle levinneeseen uskomukseen, että isät ovat toissijaisia vanhempia. Miesten luokittelu toissijaisiksi vanhemmiksi vähentää miesten motivaatiota opetella lastenhoitoa ja sitä myöten johtaa myös siihen, että miehiä pidetään yhä enemmän sopimattomina lasten huoltajiksi ja sopimattomiksi saamaan lasten huoltajuutta itselleen. (Malmi 2009, 240–242.)

Suurin osa lapsista elää edelleen äitinsä kanssa. Huoltajuuspäätökset ovatkin olleet eräs miesliikkeen keskeisistä valituksen aiheista (STM 2008). Malmi esittää, että vaikka lopputulos johtuu osittain miesten omasta tahdosta, miesten alhainen huoltajuusprosentti kielii sosiaalityöntekijöiden ja oikeusistuimien syrjinnästä sekä rakenteellisesta syrjinnästä, jotka painostavat miehiä luopumaan huoltajuudesta ja valtasuhteista, jotka toimivat miehiä vastaan sosiaalipalveluissa. Suurin osa sosiaalityöntekijöistä on naisia, mikä saattaa asettaa miehen epäedulliseen asemaan ja tuottaa miehissä syrjityksi tulemisen kokemuksia. Erotilanteisiin saattaa kuulua myös miehen nöyryyttäminen perheen menettämisen uhalla. Malmin mukaan miesten syrjintä huoltajuusoikeudenkäynneissä on esimerkki feministisesti motivoituneesta syrjinnästä feministiseen sosiaalityön teoriaan vedoten. Silloin lapsen intressit oletetaan samoiksi kuin naisten intressit. Avioeron sattuessa mies saattaa tuntea itsensä eritetyksi ja tarpeettomaksi, koska miehelle on varattu elättäjän rooli perheessä. Se voidaan yhdistää miesten kasvaneeseen miesten alkoholismin, työttömyyden ja kodittomuuden riskeihin, mikä johtaa miesten syrjäytymiseen yhteiskunnassa. (Malmi 2009, 171, 263.)

Naistyöntekijät sosiaalialalla saattavat kohdella miehiä ”isoina lapsina”. Se voi johtua yksinkertaisesti samankaltaisista äitiyden tunteista, jotka asiakkaat ja työntekijät jakavat. Samanlaista empatiaa ja ajatusyhteyttä voi olla vaikea saavuttaa naistyöntekijän ja miesasiakkaan välillä. Pieni naisten suosinta yksittäisissä teoissa voi kumuloitua miehissä sellaiseksi tunteeksi, että heitä dominoidaan tai syrjitään naisvaltaisissa organisaatioissa. Sosiaalityöntekijät saattavat myös naureskella miesten ”säälittäville” yrityksille selviytyä lastenhoidon tehtävistä. Tuollainen tarkoittamaton miesten syrjintä saattaa sisältyä myös sellaisten organisaatioiden käytäntöihin, jotka ovat pyrkineet poistamaan traditionaalisia rooliodotuksia organisaationsa toimintatavoista. Perheen kanssa työskenteleville ammattilaisille, kuten sosiaalistyöntekijöille ja psykologeille, on tyypillistä korostaa äiti-lapsi suhteita ja mieltää isä potentiaaliseksi uhaksi tuolle symbioottiselle suhteelle. On myös yleistä, että sosiaalityöntekijät ylläpitävät ”roistodiskurssia”, joka kuvaa miehet vastuuttomina, itsekkäinä ja väkivaltaisina. Naisia saatetaan pitää moraalisesti miehiä parempina: rakastavina ja huolehtivina. (Malmi 2009, 98, 118, 104, 199.) "

Henry kirjoitti...

Mutta mikset yritä käännyttää konservatiiveja miesasian puolelle, vai joko olet tehnyt niin? Onko joku kääntynyt?

Anonyymi kirjoitti...

"en ole huomannut muuten kysyä ikääsi Bmad … ehkä se selittääkin seikat tai sitten ei …"

Yli 30. En ihan puusta pudonnut enää siis ole, ja koska
ajattelen asioita luontevasti, en myöskään usko "hiekkalaatikkoteorioihin"
ym. hölynpölyyn, vaan kyseenalaistan koko järjestelmän petollisuudessaan.

Monelle sadalle koppavalle norminaiselle olen livauttanut jauhot suuhun; ovat sitten toisinaan hajoilleetkin demonstroituun itsevarmuuteeni ja saavuttamaani ruumiillisen tiedon tasoon, mutta enhän minä mikään symppis ole, koska osaan vaatia naisseuraltani omia käsiä.

"mutta millaisia ovatkaan miehet jotka kutsuvat Jonne Aaronia alfaksi, sanovat Suomen nykynaisten olevan liian naisellisia, niin … ; )"

No olen sanonut, että
Jonne Aaronilla on alfastatus tietyissä ympyröissä, en ole sanonut että Aaron olisi mikään erityisen miehinen tyyppi.
En ole myöskään sanonut, että nykynaiset olisivat liian naisellisia, mutta sisäisesti heissä on liian vähän miestä, eli heidän pitäisi irtautua pakkomielteestä omaan sukupuoleen ja sitä kautta yltää miesten kanssa samalle aaltopituudelle. Te konservatiivit vuorostaan ehkä haluaisitte vaan ohjailla naisia kuin tahdottomia nukkeja ja saada pillua kuin käytettyjä hiirenloukkuja kirpputoreilta.

Ei se nainen, vaan se mitä se nainen tietää. Minä kiihotun viisaasta naisesta. Tavallinen pulliainen työntää kyrpänsä vaikka
pakoputkeen, jos edessä näkyy
pari tissikumpua.


Bmad

KOHTU, IMETYS ja FAS sukupuolettomuus kirjoitti...

Heitän Henry nyt tuohon Malmin pitkään juttuun ajatusten virtana vastausta ISOILLA KIRJAIMILLA JOUKKOON ... eiköhän se täällä riitä saamaan kiinni kuitenkin perusvirheistä ... tarpeen vaatiessa voin kyllä tehdä sen myös todella fiksusti ja filmaattisesti, mutta ei oikein jaksa tässä cafea hörppiessä marginaali blogissa alkaa tällaista työtä tekemään about 2 lukijalle ;)

Kohtu/Imetys/Fas sukupuolettomuus kirjoitti...

SOSIALISTIEN JA SUKUPUOLETTOMUUTTA AJAVIEN TAHOJEN, EI KONSERVATIIVIEN ydinajatus on käsitys naisista ylivertaisina lastenhoitajina, jossa naisia pidetään erityisen tärkeinä henkilöinä lapsille. Kumpikin käsitys on yhteydessä konservatiiviseen ideologiaan ja psykoanalyysin seksistisiin tulkintoihin.
Eli psykoanalyysi on kyllä erittäin vahvasti yhdistetty vasemmistolaiseen ajatteluun, jopa ihan marxilaisuuteen asti, ei lainkaan poliittiseen konservatiivisuuteen – eli tällöin tämä väite on jo hyvin eriskummallinen ja itsensä kanssa ristiriidassa.

Anonyymi kirjoitti...

"BMad, pessimistinen maailmankuvasi ei onneksi ole todellisuutta."

On, mikäli konservatiivisen
kulttuurin vuoksi miehen vapaudelle sukupuolirooleista ei löydy tarpeeksi kannatusta.
Jos tasa-arvo on suurimmalle osalle miehiä vain sitä, että haluttaisiin se 50-luvun alfauros
malli voimaan (vaikka alfauroksen malli on modernisoitunut huimasti niistä ajoista) niin aika vähissä on toivo saada miehet lopettamaan se turha lapioiminen.

"Miesliikkeen saavutuksilla ei tule olemaan mitään rajoja, kunhan se pääsee vauhtiin ja syttyy loistamaan täydessä laajuudessaan. "

Siihen tarvitaan kuitenkin
aseita, eli riitttävän suuri kuoro miehiä ymmärtämään, että heitä on kusetettu.

"Feministin korahdukset vaimenemat pelkäksi hiljaiseksi huminaksi ja kuolevat kokonaan sen kuoron rinnalla. "

Näinhän on ilmeisesti vähän jo käynytkin, että naisista on
tullut Laasasen, Hännikäisen ja muiden meuhkattua vähän mietteliäämpiä. Luulisin, että Suomessa elää kuitenkin aika iso joukko ihmisiä, joihin miesasialla ei ole ollut mitään vaikutusta, jos ovat edes kuulleet koko asiasta mitään (oleellista).


Bmad

kohtu/imetys/fas sukupuolettomuus kirjoitti...

… ideat vahvistuvat edelleen sosiaalityön feministisessä teoriassa, jonka mukaan naisten ja lasten edut ovat yhtenevät ja naispuolisten sosiaalityöntekijöiden tulisi pyrkiä samaistamaan itsensä heidän naisasiakkaihinsa…. (FEMINISMIN YNM SOSIALISMIN AJAMA 2 ERILAISEN ITSENÄÄN TÄRKEÄN VANHEMMAN, HETEROSUKUPUOLIEN YDINPERHE ARVOSTUKSEN ALASAJO TAI SEN RINNALLE ERI VARIAATIOIDEN AJO SIIS TEKEE TÄMÄN ...) ovat johtaneet siihen laajalle levinneeseen uskomukseen, että isät ovat toissijaisia vanhempia. Miesten luokittelu toissijaisiksi vanhemmiksi vähentää miesten motivaatiota opetella lastenhoitoa ja sitä myöten johtaa myös siihen, että miehiä pidetään yhä enemmän sopimattomina lasten huoltajiksi ja sopimattomiksi saamaan lasten huoltajuutta itselleen. (Malmi 2009, 240–242.)

MIES ASIAN KUULUISI AJAA MIEHEN BIOLOGISEN SUKUPUOLI ROOLIN OMA-ARVOISTA, LAPSELLE VÄLTTÄMÄTÖNTÄ TÄRKEYTTÄ ISÄNÄ JA SIIHENHÄN LÖYTYY FAKTAA – EIKÄ YRITTÄÄ MUUTTAA MIEHIÄ ”MARJA-SISKOIKSI” KILPAILEMAAN NAISENA ÄITIYDESTÄ NAISTEN RINNALLA ; )

Anonyymi kirjoitti...

"Oikeastaan vaikka kuinka yrittäisikin, niin kukaan ei edes voi onnistua siinä monikulttuuri maassa, etteikö kumartaisi joillekin ja pyllistäisi joillekin."

Tasa-arvon ideana on
tietääkseni pyrkiä yhteiseen hyvään, saada yksilöt voimaan hyvin. Jos miehet ja naiset vain konservatiivisesti elävät yhdessä omissa tiukoissa rooleissaan ei päästä sellaiseen maailmaan, jossa esimerkiksi nainen voi ymmärtää miestä ja toisinpäin, mikä on tasa-arvon edellytys.


Bmad

Kohtu/Imetys/Fas sukupuolettomuus kirjoitti...

Tämän kaltainen ajatteluhan on siis täysin konservatiivista ajattelua vastaan ja se tosiaan nousee sosialistisesta feminismistä. Konservatiivinen nainen ei eroa lainkaan niin helpolla ja lisäksi konservatiivisen naisen mielestä ISÄ ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ LAPSELLE, MUTTA EI MINÄÄN TOISENA NAISENA, VAAN MIEHENÄ JA ISÄNÄ, TOISENA BIOLOGISENA SUKUPUOLENA JA VANHEMPANA.

LISÄKSI MIESASIA LIIKKEEN PITÄISI KOROSTAA KYLLÄ MYÖS WHON YNM KIISTATTOMIA FAKTOJA IMETTÄMISAJOISTA YNM JOLLOIN ÄITIEN ”PAINE PITÄÄ” MIES MYÖS KOROSTUISI JA LASTEN ELINTÄRKEÄ PARAS MYÖS TOTEUTUISI


PS minulla oli kyllä jo tuossa omat vastaväitteensä siihen Malmin loppuosaankin mutta antaa nyt olla kun täne jotkut heittelevät seta kerhon runojaa joukkoon ; ) Menee niin sekavaksi ... pilkottuna mutta peräkkäin asiaan olisi saanut yhteneväisyyden.

Anonyymi kirjoitti...

"Eli ei tälle marja-sisko vapautumiselle tarvisi antaa enää pisaaraakaan voimavaroja ainakaan miesasia liikkeen nimellä kulkien.
Tätä vapautusta voi mennä harrastamaan tällöin SETA KERHOON. Mitä helvetin ”soluttautumis touhua” on ajaa setan, amnestyn ja attacikin kettutyttöjen asioita miesasian nimellä?"

Tässä on kysymys ainoastaan
siitä, että KAIKKI miehet EIVÄT ole superadoniksia, EIVÄTKÄ halua sellaisiksi tulla.

Munia on moneen junaan. Ei se jos on vaikka pienimunainen tarkoita, etteikö voisi olla omalla tavallaan miehekäs. Jos sinulla on suuri suu ja iso mulkku
niin itse voisit ryhtyä vaikka
Karjala-aktivistiksi.


Bmad

ANNE OPETTAA kirjoitti...

ANTAA ANNEN PUHUA TAAS, JOS EDES HÄNTÄ YMMÄRTÄISITTE – ANNETAANKO ANNEN KERTOA PUOLUEETTOMASTI FAKTOJA MEILLE, KUTEN HÄN ON KYLLÄ PUHUNUT IHAN TYYPILLISEN FEMINISTIN MIELIPITEENSÄ JUURI UUSKONSERVATIIVI TYYLISESTÄKIN AJATTELUSTA, KOKOOMUKSESTA, SOINISTA JA IHAILEVAN MIELIPITEENSTÄ VIHREISTÄ JA SOSIALISMISTA... PUHUNUT AIVAN SIIS SAMANLAISET MIELIPITEET NIISTÄKIN MITÄ TEKIN PUHUTTE NS SUOMEN MIESASIAMIET, ELI FEMINISTIMIEHET ; )

Mutta annetaas taas feminismille puheenvuoro:

Siskot (MIESASIA SISKOT)!

Pimeyden munasanoman sijaan me feministit haluamme julistaa tasa-arvon sanomaa - eli sanomaa sellaisesta yhteiskunnasta, jossa naiset ja miehet elävät tasa-arvoisina rinta rinnan!

Naiset ja miehet saavat yhtäläiset mahdollisuudet edetä haluamaansa ammattiin ja päästä asiallisille palkoille!

Maailman naiset ja miehet ovat yhtä rikkaita!

Ihmiset voivat toteuttaa omaa kunnianhimoaan ja seksuaalisuuttaan lain puitteissa kuten haluavat - sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta!

(MIESASIA) Sisko, jos et jo ole mukana:
Ota vastaan feminismin ilosanoma ja tule mukaan!


Profeministimiehet kannattavat feministien ajamia päämääriä.

Profeministimiehet tietävät, että tasa-arvo hyödyttää myös miehiä, samoin seksuaalinen tasa-arvo!

Jos jokainen järkevä mies on profeministimies, niin miksi kaikki miehet eivät ole profeministejä? Sen kun tietäisi!

Suomessa valitettavan monet miehet kokevat, että heidän miehuutensa on uhattuna.

JA MYÖS AKULIINA OPETTAA kirjoitti...

Akuliina Saarikoski on A-Studion sosialisti-toimittaja Jyrki Saarikosken tytär.


… Saarikoski vastustaa kapitalismia ja assosioi kaiken toimintansa vihan suuntaamiseksi kapitalismia vastaan … sekä feministi Akuliinan iskulauseita …

...vihaamme jokaista heterokulttuurin ilmentymää ja instituutiota... Kuolema heterokulttuurille!...

...Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat, joilla yhteiskunta palkitsee heteroseksuaalisen näytelmän näyttelijät...

Kuunnelkaa Annea ja Akuliinaa kirjoitti...

Akuliina Saarikoski on seuraava Anne Moilanen (Vihreä lanka 28.5.2009)

Anonyymi kirjoitti...

Olen Fas lapsen kannalla.Ainoan merkittävän vaikutuksen Suomen tilanteeseen ovat tehneet Tarkkosen ja Heiskalan kaltaiset konservatiiviset asiaa lain ja ihmisoikeuksien näkökulmasta julkisesti debatoivat henkilöt. Esim.feminismiään korostava Henryn suosikkipoika Pasi Malmi rääpii vain heidän kaatamalla haaskalla ja pilaa asiantuntemattomuudellaan asiaa. Feministeille tällainen vaan sopii.

FEMINISMIN OPETUKSET JATKUVAT kirjoitti...

JA FEMINISMIN OPETUKSET JATKUVAT:

"Rakas SDP, hyvinvointivaltio on naisen paras ystävä ja juuri teidän puolueeseenne kohdistuu suomalaisten naisten taholta suuria toiveita"

"Meidän naisten tulee ymmärtää, mitä raha oikeastaan on. Oma raha on itsenäisyyttä ja riippumattomuutta puolisosta ... Oma raha on vapautta tehdä elämässä mitä haluaa ... Oma raha on vapautta tehdä elämässä mitä haluaa"

Antaa pääfeminismin opettaa kirjoitti...

Hyvät (MIESASIA) siskot!

Mikä on se Suomen suosituin puolue, jossa ei vielä koskaan ole ollut naista puheenjohtajana? Tai eduskuntaryhmän puheenjohtajana? Tai minään merkittävänä ministerinä?

Kaikki kokoomuksen varsinaiset johtopaikat ovat miesten hallussa!
Missä mielessä kokoomuksen voi sanoa olevan suomalaisen naisen ystävä?

Kokoomus ajaa yritysten ja erityisesti suurteollisuuden etuja, jotka ovat monessa vastakkaisia kuin nimenomaan naisten edut.

Kokoomus on naisen paskin ystävä!

Biologiset isättömät ja miehisyyden heikkous kirjoitti...

Sanottakoon vielä tuosta psykoanalyytikan valikoivasta käytöstä - ETTÄ SE MYÖS SANOO, ERITTÄIN VAIHVASTI, ETTÄ NAISEN PITÄÄ OLLA NAISELLINEN ÄITÄ SEKÄ SYMBIOOTTISEN VAIHEEN OLLESSA OHI 2 VUOTIAANA ISÄ ELI MIES ON TÄYSIN ELINTÄRKEÄ POIKALAPSEN PSYYKEEN MUODOTUMISELLE TERVEEKSI. NS NOUSU SYMBIOOTTISESTA VAIHEESTA NOUSU FUKNTIONAALISESTI VALIKOIVIIN SAMAISTUKSIIN VAATII POIKALAPSELLE ISÄN - MIKSI SIIS SUOMEN MIESAKTIIVIT KÄYTTÄVÄT PSYKOANALYYSIÄKIN FEMINISTIEN TAPAAN? SILLÄ KYLLÄ OLISI PENISKATEUKSINEEN YNM PALJON ANNETTAVAA MIESASIALLE OIKEIN KÄYTETTYNÄ - OLETTEKO MUUTEN TIETOISIA ETTÄ JUURI FUNKTIONAALISTEN SAMAISTUKSEN PUUTE 2-4 VUOTIAANA JOHTAA RAJATILA TASOISIIN ONGELMIIN JOIDEN OIREINA ONKIN SUKUPUOLI JA SEKSUAALI IDENTITEETIN HAURAUS JOKA NÄYTTÄYTYY "KAIKEN HYVÄKSYMISENÄ JA EPÄVARMUUTENA MIEHISYYDESTÄÄN JA NÄIN OLLEN BIOLOGISEN MIEHISYYDEN ALIARVIOIMISENA

Anonyymi kirjoitti...

Pasi Malmin ansiot ovat olemattomat, vähäiset, Henryn pikkusen suuremmat, mutta ei kummoiset. Sepposen jo paremmat, mutta pahoja virheitä toiminnassa liikaa. Juuso Erno ok, osallistunut julkiseen debattiin aktiivisesti vaikka nimimerkillä.

Anonyymi kirjoitti...

Henry Laasanen keskittyy tuomaan esiin munattomuuttaan. Se on hänelle keskeisin asia tasa-arvossa.Ihmisoikeussopimukset ja lait ovat hänen mielestään "aivan vääriä asiota tuoda esiin".

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

HENRY: ” Mutta mikset yritä käännyttää konservatiiveja miesasian puolelle, vai joko olet tehnyt niin? Onko joku kääntynyt?”

Niin siis vastasin tähän jo ennen kysymystäsi siinä hiukan ylempänä:

”Lisäksi voi olla, että normaali konservatiivit ovatkin sitten olleet se todellinen ainoa vastavoima Suomessa, että naiset vielä edes vähän kunnioittavat miehiä ja huoltajuuslait ja isällisen ydinperheen kunnioitus on edes jollain kantimilla. Ei se ainakaan pikkuriikkisen profeministi miesasia miestemme toiminnan ja filosofian seurausta ole, se on selvää, eikä "seta taistolais" vihreitten ja vasurien. Käykääs katsomassa vaikka poliittisia keskusteluja kun ollaan käyty isän oikeuksista, ydinperheen olemassa olosta ja huoltajuus jutuista - kuka on sanonut mitä ja mihin suuntaan ;)”

… Siis oikeastaan kaikki todellinen suuri vastavoima mikä kulttuurissamme on ollut, on tullut joko näiltä perinteisiltä Äijiltä (Loka Laitinen tyypit, urheilijoiden ynm roolimalli työ ...) tai konservatiivi naiset (Nina Mikkoset, Viivit, Päivä Räsäset, Cacciatoren pelastakaa pojat, MLL sun muut) … samoin medioiden lisäksi poliitiikan sisällä painotuksen ovat menneet aivan saman suuntaisesti.

Valitettavasti feministit ja heitä tukevat vapauttaja miehet vapauttavat meidät jo hiljalleen kaikista noistakin vastavoimista.

Ja kuten tiedätkin, niin näinhän juuri pääfeministimme Anne Moilanen, Akuliina Saarikoski, Tarja Halonen, Anne Sinnemäki ynm myös asian näkevät. Samoin näkevät mm johtavat feministit nämä Susan Faludit.

----

Olen tosiaan vain järkyttyneenä yrittänyt pari viikkoa saada järkeeni todellista kokonaiskuvaa siitä, että mitä ihmettä Suomen ns miesaktiivit yrittävät touhuta ; ) Kiitos luojan heitä on niin vähän – voi sanoa nyt ; )
Siis oikein markkinoitunahan nuo tasa-arvo Ryn ongelmalistan asiat yhdistettynä biologiseen konservatiivisuuteen allekirjoittaisi 90% Suomen miehistä. Ne vaan silloin pitäisi markkinoida heille, koska perustyömies ajattelee kyllä niin, mutta ei ole ollenkaan mikään poliittinen aktiivi tyypiltään ja porvari/oikeisto poliitikoilla on kädet täynnä työtä 1000 eri aihe alueen kanssa valtiossamme sekä sosialistifemakot niskassaan … eli tällöin tosiaan tarvittaisiin oma, pelkäämätön MIESTEN OIKEUSLIIKE, joka keskittyisi pelkästään noiden TOP 10 ongelmien ratkaisemiseen ja biologisten sukupuoli faktojen esiin tuomisiin - feministien sukupuolettomuus, kaikki perheet ovat yhtä hyviä lapselle ynm propagandaa vastaan.

Mutta kuten sanottu – tilanne on aika toivoton, jos miesaktiivitkin ovat astuneet feministisen logiikan miinaan ;) Eli keskitytään nyt vain sen asevelvollisuus ongelman muuttamiseen ja katsotaan sitten miten meidän käy – kun poikien sukupuoli identiteetti eli itsetunto ja ahdistuksen sitomiskyky heikkenee entisestään ;)

Jorma kirjoitti...

"Miten opettaja
voi kannustamalla saada
keskenään tappelevat ja muualle huomionsa suuntaavat lapset oppimaan?"

Kouluissa on toki oltava kuri ja työskentelyrauha. Häiriköt on pistettävä järjestykseen. Toisaalta on ymmärrettävä murrosikäisten nuorten itseilmaisua: koväänisyys ei välttämättä ole aina häiriköintiä.

Heiskala kirjoitti...

Pasi Malmia ja hänen "miesliikettään" sivuava uusin kommenttini Suomen Kuvalehden keskusteluun:

( eikö teillä ole rahkeita kirjoittaa millekään arvovaltaisemmalle foorumille? Eikö argumentit riitä tai kestä? )



"Lahjomaton TASA-ARVOTESTI KAIKILLE


Pasi, kirjoitit:

”miesliikkeeseen kuuluu kohta enemmän naisia kuin naisjärjestöihin”.

Joopa joo. Taitavat nuo sinun ”miesliikkeesi” naiset olla täsmälleen samoja kuin feministisissä naisjärjestöissä, kuten esim. ystäväsi Pia Livia HekanahoSuomen Miestutkimuksen Seurasta”, ystäväsi tuosta surullisesta seurasta, jossa myös toinenkin sielunveljesi, Arto ”Panssarimies” Jokinen, vaikuttaa. Joko Anne Moilanen ja Akuliina Saarikoski ovat aktiivisesti mukana toiminnassanne?

Ai niin muuten, arvoisa Pasi Malmi, miten olet vastannut alla olevaan,
vait etkö taaskaan siihenkään, mitenkään, sinulle ja kiipiämisellesi poliittisesti sopimattomana.



Tasa-arvotesti kaikille ( myös ja etenkin Presidentti Tarja Haloselle )


Adressi: BIOLOGISEN ISÄN OIKEUDET

http://www.adressit.com/mikael77


Tämä adressi on varsin hyvä testi kaikille tasa-arvosta päivät pitkät vaahtoaville. Allekirjoituksista voimme helposti tunnistaa ne ihmiset, jotka oikeasti ajavat ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, ja toisaalta saatamme puuttuvista allekirjoituksista ehkä päätellä senkin ketkä vain väittävät olevansa ihmisten tasa-arvoisuuden kannalla, mutta eivät oikeasti sitä ole.

Onko esim. yksikään vihreiden nokkanainen allekirjoittanut tätä adressia? Entä onko esimerkiksi yksikään Naisasialiitto Unionin jäsen allekirjoittanut tätä adressia? - NYTKIS? - Naisjärjestöjen keskusliitto? Onko yksikään valtiollinen ”tasa-arvoviranomainen” ?

Miten tasa-arvoon ja ihmisten yhtäläisiin perusoikeuksiin, sukupuolesta riippumatta, suhtautuu armas presidenttimme Tarja Halonen?


antti heiskala
www.lapsenoikeus.info”


Niin, arvoisa, seksikäs ja vaarallinen, Pasi Malmi, oletko edes allekirjoittanut tuon ihmisten yhdenvertaisuutta edes kaikkein perustavimmalla ihmisen ihmisoikeuksien tasolla vaativan adressin?

Jorma kirjoitti...

"ELI MIES ON TÄYSIN ELINTÄRKEÄ POIKALAPSEN PSYYKEEN MUODOTUMISELLE TERVEEKSI."

Millä lailla aiot pakottaa perheet olemaan eroamatta? Sehän se olisi kuin suoraan Stalinin Neuvostoliitosta, jos perheet eivät saisi erota ja ihmiset eivät itse saisi itse tehdä omaa perhettään ja elämäänsä koskevia ratkaisuja. Vapautta korostavalle oikeistolaiselle tällainen totalitaristinen ajattelumalli on myrkkyä.

Eli on varmasti lapsen etu, että hän saa nauttia myös isänsä kasvatuksesta ja läsnäolosta elämäässään. Tämä toteutuu todennäköisesti nykyistä paremmin, kun parannetaan etävanhempien asemaa ja isien mahdollisuuksia huoltajuuskiistoissa. Erojen määrän vähentäminen vaatii muutoksia asenteissa, eikä sellaisen aikaansaaminen voi kuulua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyvän miesjärjestön prioriteetteihin.

"kuka on sanonut mitä ja mihin suuntaan"

Mitä oikeistopuolueet ovat tehneet miesten aseman parantamiseksi ihan konkreettisesti? Eivät yhtään mitään. Juhlapuheista ei ole sen enempää iloa, tulivat ne sitten oikealta tai vasemmalta. Vain teoilla on merkitystä.

Heiskala kirjoitti...

Huomattavaa muuten on,että mm. Ben Zyskowitz ( kok ) ja Ville Niinistö ( vihr. ) vastasivat minulle, kiireesti, että ovat allekirjoittaneet tuon adressin.

http://www.adressit.com/mikael77


Nopein ilmottautuja oli kuitenkin kristillisten Päivi Räsänen. ( kd )

Parinkymmennen minuutin sisään siitä, kun olin sähköpostissa tuon Tasa-arvotestini isoon jakeluuni lähettänyt, Päivi Räsänen lähetti minulle sähköpostin jossa ilmoitti tietenkin kannattavansa isän ja äidin tasa-arvoisuutta.


et sillee,
poikaset,
:a]
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info


Ps. Jormalle kommentiksi, että jos isän oikeudet olisivat paremmat, jos niitä olisi, eivät naiset olisi niin hanakkoja hakemaan eroja ( joissa heille annetan kaikki kortit ) - niin yksinkertaista tämä on, pellet! ( älä nyt sentään pahastu kuitenkaan Jorma, olet kuitenkin näidern huruukkoen seurassa järkevimmästä päästä :a]

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan. Loistavia huomioita Heiskalalta jälleen.


Pelkkiä pellejäkö tänne kirjoittaa? Eiko teillä ole minkäänlaista käsitystä siitä miten asiat liittyvät toisiinsa.

Henry kirjoitti...

Suosittelen "viisaammalle" anonyymiporukalle oman järjestön/blogin tms. perustamista. Tämän blogin kommenttiosasto on väärä paikka ruikuttamiselle.

Jorma kirjoitti...

"Jormalle kommentiksi, että jos isän oikeudet olisivat paremmat, jos niitä olisi, eivät naiset olisi niin hanakkoja hakemaan eroja ( joissa heille annetan kaikki kortit )."

Tämä on epäilemättä totta. Näkemys siitä, että miesjärjestöjen kannattaisi hyökätä nykyistä erosäännöstöä vastaan on sitä vastoin hyvin kummallinen. Vaikka erot ovatkin lapsille usein epämiellyttävä ja ahdistava kokemus, en näe syytä, tarvetta tai, nykyilmapiirissä, oikein mahdollisuuttakaan lainsäädännön kiristämiseen nykyisestä. Eiköhän se paras asiantuntemus kunkin perheen kohdalla löydy perheenjäseniltä itseltään, eikä lainsäätäjiltä tai virkamiehiltä.

"Päivi Räsänen lähetti minulle sähköpostin jossa ilmoitti tietenkin kannattavansa isän ja äidin tasa-arvoisuutta."

Ihan kiva. Mitäs Räsänen on tehnyt esim. isyyslain uudistamiseksi eduskunnassa? Voisihan hän tehdä aloitteen sen muuttamiseksi, jos haluaisi.

"Suosittelen "viisaammalle" anonyymiporukalle oman järjestön/blogin tms. perustamista."

Jep. Jos ei yhteen hiileen puhaltaminen kelpaa, niin sitten vaan omaa nuotiota pystyyn. Ihan hyvä vaan, jos Suomeen saadaan pystyyn konservatiivinen miesliike.

Henry kirjoitti...

Vaikka ei omaa virallista miesliikettä perustaisikaan, niin omassa blogissa olisi paljon parempi esitellä omia ideoitaan. Kommenttiosasto pitää tietenkin olla.

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis yhdistysten päätavoittee ovat yleensä asenteisiin vaikuttaminen myönteisesti oman yhdistyksensä intressien mukaan - tämä on oikein yhdistystoiminnan ydinajatus - sitä kautta se hakee uusi jäseniä, "liittolaisia" ja vaikuttaa niin mediaan kuin päättäjiin ; ) Näinhän mm Ernokin hienosti koko ajan tekee ; ) ruikuttamalla mediassa ; )

Voi siis tehdä vaikutusta jossa erot kenties vähenevät tai lisääntyvät. Yksi voimakas tapa vähentää eroja on nostaa julkisuuteen ynm kiistattomia faktoja isän tärkeydestä lapselle ja varsinkin poikalapselle - ja jopa miehen tärkeys naiselle ja naisen miehelle. Talouspoliittisina kirjoituksina ynm vaikuttamisena asiaa auttaa "sosialistivaltio aviomiehen korvikkeena" ilmiön pienentäminen.Vastkkaiseen suuntaan taas asiaa saa menemään ruikuttamalla sukupuolettomuuden puolesta feministien tapaan ja kannattamalla kirjoituksissaan, mielipiteissään ynm vasemmistolaista tai vihreää politiikkaa; )

Anonyymi kirjoitti...

"Näkemys siitä, että miesjärjestöjen kannattaisi hyökätä nykyistä erosäännöstöä vastaan on sitä vastoin hyvin kummallinen. Vaikka erot ovatkin lapsille usein epämiellyttävä ja ahdistava kokemus, en näe syytä, tarvetta tai, nykyilmapiirissä, oikein mahdollisuuttakaan lainsäädännön kiristämiseen nykyisestä. Eiköhän se paras asiantuntemus kunkin perheen kohdalla löydy perheenjäseniltä itseltään, eikä lainsäätäjiltä tai virkamiehiltä."

Voihän v***** väki sentään mitä porukkaa. Paras asiantuntemus löytyy kun äiti menee turvakotiin, ja kaappaa lapset itselleen virkamiesten antaessa apua tekoon.

Heiskala kirjoitti...

TÄYDELLINEN TEKOPYHYYS

Vertailua:

Puoluepolitiikkaan ja miesten ja naisten yhtäläisiin ihmisoikeuksiin ( = tasa-arvo ) liittyen, valaiseva esimerkki:


"Hedelmöityshoito"lakiäänestyksessä Maija Rask oli ainoa nainen akselilla Vasemmistoliitto - Vihreät- SDP joka äänesti "itsellisten" naisten ja lesboparien hedelmöitys"hoitoa" vastaan.

Kristillissä ja Perussuomalaisissa kaikki kansanedustajat sen sijaan äänestivät tuollaista nyt jo lapsiin kohdistettua selkeää ihmisoikeus- ja tasa-arvorikosta vastaan.

Nyt Pasi Malmin kanssa tasa-arvosta nyt jeesustelevat Vihreiden kansanedustajat puolestaan äänestivät, joka ainoa heistä, tuon lapsen oikeuden minkäänlaiseen isään, saati sitten omaan isäänsä, kieltävän ( siis täysin laittoman ) lain puolesta.

Oletteko te vain sokeita vai vain jumalattoman tyhmiä?


:a[

Jorma kirjoitti...

"Yksi voimakas tapa vähentää eroja on nostaa julkisuuteen ynm kiistattomia faktoja isän tärkeydestä lapselle ja varsinkin poikalapselle - ja jopa miehen tärkeys naiselle ja naisen miehelle."

Faktojen käyttö on ihan ok, pelkkien mielipiteiden ei. Asenteiden muokkaaminen on hidasta ja vaikeaa. Siihen on satsattava valtavasti aikaa ja energiaa, eikä tuloksista voi olla mitään takuuta. Siksi sen pitäisi tapahtua viranomaisten, ei pienen kansalaisjärjestön, toimesta.

Tämä kaikki on kuitenkin täysin toissijaista. Tosiasia on tänä päivänä, että eroja tapahtuu paljon, joten on keskityttävä tämän käsissä olevan ongelman hoitamiseen. Ensisijaista on turvata isien oikeuksien toteutuminen myös erotilanteissa, niin huoltajuuskiistoissa kuin etävanhempina. Nämä ovat asioita, joihin voidaan vaikuttaa nopeasti ja suoraan, ilman odottelua. Ei tarvita muuta kuin lainmuutoksia, viranomaisten toiminnan, ohjaamista, valvontaa ja väärinkäytöksistä rangaitsemista.

"Talouspoliittisina kirjoituksina ynm vaikuttamisena asiaa auttaa "sosialistivaltio aviomiehen korvikkeena""

Yksihuoltajaperheiden aseman huonontamisen vaatiminen tuskin kerää sympatiaa keneltäään.

"Vastkkaiseen suuntaan taas asiaa saa menemään ruikuttamalla sukupuolettomuuden puolesta feministien tapaan"

Kuka on vaatinut sukupuolettomuutta? Se, että vaati miehille ja naisille samoja oikeuksia velvollisuuksia, ei todellakaan ole sukupuolettomuuden kannattamista, vaan tasa-arvon kannattamista.

"Voihän v***** väki sentään mitä porukkaa."

Jos luulet löytäväsi kannatusta miesliikkeelle, joka vaatii eroamisen vaikeuttamista nykyisestä lainsäädännöllisin keinoin ja viranomaisten pakkovallalla, niin onnea ja menestystä vaan!

Minusta ihmisellä on oltava oikeus päättää itse, pysyykö ihmissuhteessa vai ei. Kun kerran olet toista mieltä, voinet perustella stalinistisen ja totalitaristisen näkemyksesi, joka polkee ihmisoikeuksia karmealla tavalla.

"Paras asiantuntemus löytyy kun äiti menee turvakotiin, ja kaappaa lapset itselleen virkamiesten antaessa apua tekoon."

Paras on, kun näin lukutaidoton ihminen pyytää vaikka äidiltään apua lukemisen opettelemiseen.

Jorma kirjoitti...

"Oletteko te vain sokeita vai vain jumalattoman tyhmiä?"

Sanotaanko, että puhtaita papereita ei tasa-arvoasioissa saa yksikään nykyisistä puolueista. Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat, feministisiksi julistautumisensa johdosta, miesnäkökulmasta tällä hetkellä ne surkeimmat vaihtoehdot, mutta sen paremmalta ei tilanne näytä muissakaan puolueissa.

Missä ovat kristillisten tai perussuomalaisten aloitteet isien, saatikka miesten, aseman parantamiseksi? Missä on heidän kritiikkinsä nykyisen hallituksen (kokoomus, RKP, keskusta ja Vihreät) tasa-arvopolitiikkaa kohtaan?

Se, että kerran äänestää lakiesitystä vastaan, jonka läpimeno on, hallituksen tuen vuoksi, 100-varma asia, ei tee vielä kenestäkään tasa-arvon kannattajaa. Kyllä siihen titteliin vaaditaan ihan omaa aktiivisuutta ja konkreettisia toimia. Niinpä Antti Heiskalaa voi kutsua tasa-arvon kannattajaksi, mutta Miaja Raskia ei.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos luulet löytäväsi kannatusta miesliikkeelle, joka vaatii eroamisen vaikeuttamista nykyisestä lainsäädännöllisin keinoin ja viranomaisten pakkovallalla, niin onnea ja menestystä vaan!"

Miesten tasa-arvo Ry:n väelle tuottaa näemmä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ymmärtää, että miehiä ja lapsia rääkkäävät erot vähenisivät jo sillä että ihmisiä kohdeltaisiin niissä tasa-arvosesti.

Väärä agenda. Paskajärjestölle.

Henry kirjoitti...

"Sanotaanko, että puhtaita papereita ei tasa-arvoasioissa saa yksikään nykyisistä puolueista. Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat, feministisiksi julistautumisensa johdosta, miesnäkökulmasta tällä hetkellä ne surkeimmat vaihtoehdot, mutta sen paremmalta ei tilanne näytä muissakaan puolueissa."

Tiistaina olisi tarjolla Vihreän miesliikkeen (kaikille avoin) tilaisuus. Jos jaksan, niin menen sinne ja kirjoitan raportin heidän suunnitelmistaan.

Heiskala kirjoitti...

Tyylikäs Hattuni!

Jorma,

Kuitenkin tuosta yllä tekemästäni puolueiden äänetyskäyttäytymisvertailusta voi jokainen itse helposti päätellä sen, että nimenomaan kaikkein konservatiivisimmat ( KD ja PS ) olivat eniten yhdenvertaisuudenja tasa-arvon kannalla. Kun taas itseään "vapaamielisimmiksi" kuvittelevat, eli vihreät, olivat - joka ainoa - epätasa-arvon ja lapsiin kohdistuvan ihmisoikeusrikoksen kannalla.

Ja ihan tiedoksi vain sekin, "hedelmöityshoitolain" läpimeno ei suinkaan ollut mikään varma asia tai läpihuutojuttu.

Esinnäkin, sen ratkaiseva äänestys siirtyi vuodella Tarkkosen ja minun Helsingin Sanomissa ylläpitämän jatkuvan kriittisen kirjoittelun vuoksi ( Hesari itse mainitsi tästä sivuillaan, ja kertoi myös kuinka "isien oikeuskin liikkestä on tullut merittävä poliittinen voima Suomeen." Get it? )
Tämä siis sen lisäksi, että tuohon ns. hedelmöityshoitolakin lisättiin lapselle oikeus saada tietää todellinen isänsä edes täysi-ikäiseksi tultuaan. Ensin tuota lakia yritettiin työntää läpi ilman tätäkään oikeutta lapselle. Taas muutama sulka tyylikkääseen hattuuni siis. Yksikään miesten tasa-arvo ry:n jäsenistä, nimimerkillä silloin kirjoittanutta Juuso Ernoa lukuunottamatta, ei osallistunut keskusteluun millään tavalla, ei ainakaan nimellään.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Jorma kirjoitti...

"Miesten tasa-arvo Ry:n väelle tuottaa näemmä ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ymmärtää, että miehiä ja lapsia rääkkäävät erot vähenisivät jo sillä että ihmisiä kohdeltaisiin niissä tasa-arvosesti."

Sinulle näköjään tuottaa lukeminenkin aivan mahdottoman suuria vaikeuksia. Luetun ymmärtäminen ei onnistu näköjään lainkaan.

Jokainen lukutaitoinen ihminen voi edeltä tarkistaa, että edellä olen juuri vaatinut sitä, että erotilanteissa isiä kohdeltaisiin tasa-arvoisesti. Tämä on myös Miesten tasa-arvo ry:n linja, kuten järjestön lausunnoista voidaan havaita.

Anonyymille paskasakille se vain ei tunnu kelpaavan. Syistä, joita he eivät osaa edes kertoa.

Jorma kirjoitti...

"Kuitenkin tuosta yllä tekemästäni puolueiden äänetyskäyttäytymisvertailusta voi jokainen itse helposti päätellä sen, että nimenomaan kaikkein konservatiivisimmat ( KD ja PS ) olivat eniten yhdenvertaisuudenja tasa-arvon kannalla."

Yksi äänestys ei vielä tee kesää. Paljon enemmän on vaadittava.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma: "Jokainen lukutaitoinen ihminen voi edeltä tarkistaa, että edellä olen juuri vaatinut sitä, että erotilanteissa isiä kohdeltaisiin tasa-arvoisesti."


samalta kirjoittajalta kommenttia aiemmin: "Näkemys siitä, että miesjärjestöjen kannattaisi hyökätä nykyistä erosäännöstöä vastaan on sitä vastoin hyvin kummallinen."

Jorma kirjoitti...

"samalta kirjoittajalta kommenttia aiemmin: "Näkemys siitä, että miesjärjestöjen kannattaisi hyökätä nykyistä erosäännöstöä vastaan on sitä vastoin hyvin kummallinen."

Niin, idiootti. Erosäännöstöjä vastaan ei kannata hyökätä, mutta isien oikeuksia erotilanteessa pitää puolustaa. Miesjärjestöjen ei todellakaan kannata vaatia avio-tai avoerojen kriminalisointia tai sitä, että päätösvalta ihmissuhteiden jatkumisesta siirrettäisiin ihmisiltä itseltään viranomaisille.

Sellaisen vaatiminen, että päätösvalta eroista siirrettäisiin ihmisiltä viranomaisille on ihan puhdasta stalinistista totalitarismia. Yksikään kunnon konservatiivi, joka vannoo yksilönvapauden nimiin, ei sellaista kannata. Siinä suhteessa outo idea tyypeiltä, jotka väittävät olevansa konservatiiveja. Ehkä kyse onkin vain feministien juoksupojista.

Miesjärjestöjen on keskityttävä isien oikeuksien turvaamiseen erotilanteissa. Kuten olen useaan otteeseen todennut.

"Ja ihan tiedoksi vain sekin, "hedelmöityshoitolain" läpimeno ei suinkaan ollut mikään varma asia"

Kyllä se oli varma asia siinä vaiheessa, kun hallitus sitä esitti eduskunnalle ja vaati hallituspuolueiden kansanedustajilta puoluekurin noudattamista ääänestyksissä.

Se, että lakia saatiin käsittelyssä edes hieman korjattua, josta kiitos Heiskalalle ja Tarkkoselle, ei muuta tätä tosiasiaa miksikään.

Heiskala kirjoitti...

MAKSETUT MIEHET

Kirjoitin: Kuitenkin tuosta yllä tekemästäni puolueiden äänetyskäyttäytymisvertailusta voi jokainen itse helposti päätellä sen, että nimenomaan kaikkein konservatiivisimmat ( KD ja PS ) olivat eniten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kannalla.

Jorma, kirjoitit: "Yksi äänestys ei vielä tee kesää."

- Ei ainakaan kun "Miesten tasa-arvo Ry" toimii sitten näin:

Pasi Malmin kanssa tasa-arvosta nyt jeesustelevat Vihreiden kansanedustajat puolestaan äänestivät, joka ainoa heistä, tuon lapsen oikeuden minkäänlaiseen isään, saati sitten omaan isäänsä, kieltävän ( siis täysin laittoman ) lain puolesta.


Että tällaiseen sitten turvataan.

Olen pahoillani, mutta minun on hyvin vaikea nähdä, että toiminnastanne olisi tällaisena toteutuessaan hyötyä miehille tai naisillekaan. Voi olla, että asia on pikemminkin päin vastoin, siis että järjestönne saa taas, feministien suosiollisen media-ohjailun avulla, jälleen erään näennäisen miesjärjestön aseman, feministeille on tarkoituksenmukaista nostaa esiin vääriä profeettoja Miessakkien tapaan.
Uskottelehaan feministinen media meille edelleen sitäkin, että miessakit olisi jonkinlainen miesten oikeuksia puolustava järjestö, ja että Jouni Varanka, Arto Jokinen, Pasi Malmi ja Jouni Karhu olisivat yhtä kuin "Nyt puhuu MIES", vaikka he ovat olleet pitkälti sen vastakohta: maksetut, ostetut miehet.


antti heiskala


PS, kirjotib: Ja ihan tiedoksi vain sekin, "hedelmöityshoitolain" läpimeno ei suinkaan ollut mikään varma asia.

Jorma, vastasit: Kyllä se oli varma asia siinä vaiheessa, kun hallitus sitä esitti eduskunnalle ja vaati hallituspuolueiden kansanedustajilta puoluekurin noudattamista ääänestyksissä.

Anteeksi nyt vaan Jorma, mutta puhut edelleen ihan täyttä palturia. TOSIASISSA YKSIKÄÄN PUOLUE EI VAATINUT PUOLUEKURIN NOUDATTAMISTA hedelmäityshoitolakiäänestyksessä.

Jos viitsisit seuraavaksi edes hiukan paneutua niihin asioihin joista kirjoitat, niin olisi mukavampi keskustella.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Kappas täällä sitä vielä ruikutetaan sukupuolettomuudesta - en ole siis tuo anonyymi tuossa välissä, mutta haluaisin muistuttaa että mm IL ja IS ym pursuavat juttuja siitä miten parisuhde/avioliitto saataisiin pysymään kasassa.

Ja ne tekevät juuri siitä juttuja mikä kansaakin askarruttaa - ja aina miljoonan ihmisen eteen kerralla, tällöin aika tietoisena asioista. Toisin kuin ilmeisesti täällä aika moni?

On myös hieno huomioida miten koko ajan eduskunnassa lakeja muutetaan suuntaan ja toiseen niin, että niiden suorat tai epäsuorat vaikutukset joko lisäävät eroja tai vähentävät niitä. Tätä kutsutaan poliitikaksi.

Esim oikeistolaisten päätökset satsata varoja kotihoidon tukeen, ei kannusta eroamaan yh äidiksi mutta taas vasemmiston ja vihreiden yritys saada samat rahat päivähoitoon tutkitusti lisää ilmiötä.

Tätä Faludit ja Moilasetkin kiroavat, eli eiköhän asia ole silloin aika selvä ; )

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Ja Heiskala olet täysin oikeassa tuossa poliitiikasta puhuttaessa. Van sellainen ketä ei ole seurannut politiikka voi kotkottaa jotain vastaan, netissä kun se on helppoa.

Hillittömän työn punaviher feministien vastavoimana on tehnyt porvari puolueeet 60-70 luvulta lähtien ja vain niiden ansioista meillä on olemassa edes jotkut oikeudet Suomessa - muuten tämä olisi jo täys seta kerho koko maa.

Anonyymi kirjoitti...

Puolueiden todistettu asenne ihmisten yhdenvertaisuuteen tulisi olla ratkaiseva asia silloin kun lähdetään politiikan kentälle leikkimään. Repikää siitä Malmi ja luuserivihreät.

Jorma kirjoitti...

"Ei ainakaan kun "Miesten tasa-arvo Ry" toimii sitten näin"

Miesten tasa-arvo ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Jos sinulla on jotain Vihreitä vastaan, arvostele heitä.

"TOSIASISSA YKSIKÄÄN PUOLUE EI VAATINUT PUOLUEKURIN NOUDATTAMISTA hedelmäityshoitolakiäänestyksessä."

Poliittista realismia, kiitos. Kun hallitus jotain esittää, se odottaa hallituspuolueiden edustajien tätä tukevan. Ihan sama sanotaanko se suoraan vai ei.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Käännetään toisinpäin vielä jotta se yksinkertaisinkin ymmärtää.

MITÄÄN MUUTA VASTAVOIMIA EI OLE OLLUT. EHKÄ KIRKKO JOSKUS ALKUAIKOINA VIELÄ 60-70 LUVULLA MUTTA KYLLÄ SEKIN LASKETAAN PORVARI LEIRIIN, KUTEN EHKÄ VIELÄ OMAN VAIKUTUKSENSA TEHNYT MLL.

Biologinen konservativismi perustuu muuten hyvin paljon johonkin muuhun kuin ns avioliitto instituution arvon ruikuttavat sukupuolettomat mussukkani ; ) se onkin keskeinen voimavara miesliikkeillä esim 300 milj ihmisen usassa.

Mainittakoon vielä, että itseasiassa tasa-arvo Ry on jättänyt osan pois ongelma listastaan kun se sanoo että länsimaissa miesliikkeiden suurin ongelma on huoltajuuskiistat - ei ole - vaan kohdan kuuluisi mennä ennemminkin esim avioerot, miesten yksinäisyys ja huoltajuus kiistat.

Jorma kirjoitti...

"se sanoo että länsimaissa miesliikkeiden suurin ongelma on huoltajuuskiistat"

Missä sanoo?

"avioerot, miesten yksinäisyys"

Ei avioero ole välttämättä ongelma. Se voi olla joskus ratkaisu ongelmiin. Yksinäisyys on myös asia, johon on lainsäädännöllä vaikeampi vaikuttaa. Huoltajuuskiistoihin ja etävanhempien asemaan vaikuttaminen on helpompaa. Siksi on keskityttävä ensin siihen ongelmaan, jossa selvästi lakimuutoksin voidaan saada tulosta aikaan.

Jorma kirjoitti...

"Hillittömän työn punaviher feministien vastavoimana on tehnyt porvari puolueeet 60-70 luvulta lähtien"

Eikö sitten olisi korkea aika pistää porvarillinen miesliike pystyyn? Kannatusta varmaan löytyy ja rahoitusta myös.

Se veisi asioita eteenpäin, toisin kuin muiden miesaktivistien mollaaminen netissä.

Anonyymi kirjoitti...

Nimittäin tuntuu että onko tapahtunut tietoinen lipsahdus suurimman ongelman kohdalla - jos siihen lisättäisiin vaikkapa vain kohta : AVIOEROT JA HUOLTAJUUSKIISTAT ... niin äkkiä alkaisi syvemmin asiaa pohtivalle näyttämään tilanne erilaiselta ja sukupuolettomuudelle ei paljoa olisi tilausta. Sillä kun on vaikea perustella asiaa jota muualla yritetään saada PERUSTARPEIDEN joukkoon eli sukupuolista seksuaalisuuden tarvetta...

Ja jos ja kun seksuaalisus laskettaisiinkin perustarpeeksi edes jollain tasolla, niin johan muuttuisi asetelmat yhteiskunnassa. Tietenkin feministit (ihan jopa jossain kirjoituksissaankin) pelkäävät tätä ja yrittävät kumota tätä ja kannattaa sukupuolettomuutta kiihkeästi...

Jorma kirjoitti...

"AVIOEROT"

Pitäisikö ihmisiä kieltää eroamasta? Ette kai te oikeasti sitä kannata?

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Kyllä se kohta taitaa löytyä ihan sieltä ryn ongelmalistalta (onneksi nyt edes huoltajuus ongelma muodossa) ...

... eiköhän nämä miesliikkeet yleensä ole aika paljon juuri porvari ynm tyylisten porukoiden ajamia muualla ... olisihan sille siis tilaus ... senkun laittaisi tuohon tasa-arvo ryn listaan vähän rehellistä lisää ja sitten ajaisi vielä biologisia konservatiivisia sukupuolia, sekä tätä kautta oikeutta seksiin, naisen naisellisuutta, miehen miehisyyttä, lasten oikeuksia kumpaankin erilaiseen biologiseen vanhempaansa, poikalasten välttämätöntä tarvetta isäänsä ynm ...

Lähes kaikki suomen miehethän tuon allekirjoittaisi ; ) mutta en jaksa sellaista siltikään alkaa ajamaan ... teepä sinä Jorma ... evääthän on jo olemassa ... vilkaiset vain ryn ongelma listaa ja vaikka paria minun kirjoitus koostumustani, niin siitä se lähtee ... esim vain "sukupuolen tutkimus osiosta" luonnonmukainen vihreä liike avauksen ekaa viestiä ja nyt tosta asevelvollisuu osiota kohtaa aloita uusi harrastus ja se sivu 2 ....

Täytyy nyt vielä itsekin miettiä ... Olisi se niin helppoa ... Mutta kun en oikein tunne mistään kohtaa enää tarvetta puolustaa millään tavalla koko suomea ...

Mitenkähän lähti txt commulla ...

Vortac kirjoitti...

On, mikäli konservatiivisen
kulttuurin vuoksi miehen vapaudelle sukupuolirooleista ei löydy tarpeeksi kannatusta
.

Nyt et näe koko kuvaa, vaan vain materialistis-sosiaalisen ja poliittisen puolen tässä ihmismassojen hyörinässä. Astupa askel taaksepäin kosmisempaan perspektiiviin ja näe, että suuntaukset ovat selvät; maailmankaikkeus on puolellamme, ja muutos tulee väistämättä tapahtumaan. Eri asia on se, miten paljon uhreja se vaatii tiettyjen yksilöiden jääräpäisyyden vuoksi.

Sillä yksilöistähän kaikki lopulta koostuu, koko feminismikin.

- Vortac

Heiskala kirjoitti...

Jarmo, kirjoitit:

"Miesten tasa-arvo ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Jos sinulla on jotain Vihreitä vastaan, arvostele heitä."

Ja sitten Miesten tasa-arvo ry:n varapuheenjohtaja Pasi Malmi kirjoittaa Suomen Kuvalehden keskustelussa näin:

"itse olen tällä hetkellä mukana Vihreän liiton yhdenvertaisuusohjelman tekemisessä (ohjelma on merkittävä, koska se ohjaa Vihreiden tavoitteenasettelua seuraavissa hallitusneuvotteluissa)"


Kaikista puolueista Miesten tasa-arvo ry valitsee yhteistyökumppanikseen siis räkeimmin miehiä syrjiviä käytäntöjä lainsäädäntöömme ajaneen ja ajavan puolueen!


......

ja muuten, jorma,kirjoitin:

TOSIASISSA YKSIKÄÄN PUOLUE EI VAATINUT PUOLUEKURIN NOUDATTAMISTA hedelmöityshoitolakiäänestyksessä.

Jorma vastasit:
"Poliittista realismia, kiitos. Kun hallitus jotain esittää, se odottaa hallituspuolueiden edustajien tätä tukevan. Ihan sama sanotaanko se suoraan vai ei."

Vaan kun noin ei käynyt, vaikka kuinka inttäisit, asia ei siitä miksikään muutu. Ainoat puolueet joiden äänestys käyttäytyminen oli yhtenäistä olivat siis: KD ja PS ( tasa-arvon kannalla ja ihmisoikeussopimusten määräämää kunnioittavia ) sekä "Vihreät" ( tasa-arvoa vastaan ja ihmisoikeussopimusten määräämää vastaan).

Edelleen Jorma, tutustuisit aiheeseen edes hiukan, ennen kuin jotain väität.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta näyttää siltä, että miesten tasa-arvo ry on täysin sekaisen sen suhteen mitä se ajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvänen aika Jorma, kun tunnut jossain kohtaa niin viisaalta mieheltä mutta nyt tuo erojuttu on ihan ylitse pääsemätön ... ei ketään juomastakaan kielletä, mutta silti siihen yritetään vaikuttaa... ei kukaan lasten oikeuksiakaan täydelliseksi saa mutta niin vaan niihinkin yritetään vaikuttaa... jne jne jne .... joka tapauksessa 10 tai 20 vuoden päästä erotilastot huoltajuuskiistoineen ovat erilaiset kuin nyt, mutta mihin suuntaan?

Anonyymi kirjoitti...

Jos historiaa taakse päin katsotaan niin ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kannattavien on syytä kiertää kaukaa kommunistit, taistolaiset ja heidän manttelinperijänsä, vihreät.

Vortac kirjoitti...

Jos miehet ja naiset vain konservatiivisesti elävät yhdessä omissa tiukoissa rooleissaan ei päästä sellaiseen maailmaan, jossa esimerkiksi nainen voi ymmärtää miestä ja toisinpäin, mikä on tasa-arvon edellytys.

Kyllä itseasiassa päästään, JOS tuo rooleissa eläminen on täysin vapaaehtoista ja luontevaa.

Nykyihmisillähän näin ei ole, sillä herkkä taiteilijasielu voi aivan hyvin syntyä miehen kehoon, ja kärsiä siitä kun häntä pakotetaan 'miehen rooliin' väkipakolla. Samoin raavas ja väkevä tukkimies voi syntyä hentoiseen naisen kehoon, ja elää yhtä rääväsuisesti kuin ennenkin, ilman että kukaan koettaa painostaa häntä mihinkään 'naisen rooliin'. Mutta olettaisin, että tällainen sielu kuitenkin kärsii jollain tasolla kaikenlaisista naisellisista hömpötyksistä, ja koettanee edelleen elää raavaasti ja väkevästi.

Nykyään ongelmana on se, että jälkimmäisellä tapauksella on täydet vapaudet ilmaista itseään ja persoonaansa sellaisena kuin se on, ilman että kukaan tai mikään taho koettaa siihen puuttua yhtään. Se ei vaikuta edes hänen parisuhdemenestykseensä mainittavasti (niin puutteessa miehet ovat!)..

Mutta se herkkä taiteilijasielu miehen kehossa tulee kyllä saamaan paljon kiusaa, pilkkaa ja nyrkiniskuja vain siksi, ettei halua mukautua hänelle pakotettuun 'miehen rooliin', koska hän ei yksinkertaisesti ole väkevä ja raavas tukkimis-sielu vaan luova ja ajatteleva, herkempi yksilö.

Tarkoitan tällä nyt siis sanoa, että jossain maailmantilanteessa voi tuollainen roolitus olla ihan luontevaa ja vapaaehtoista, ja silloin tasa-arvo voi toteutua ihan hyvin. Nainen kokkaa sapuskat, pitää kämpän siistinä, huolehtii jälkikasvusta ja tarvikkeista - mies vastaavasti ylläpitää varallisuutta niin, että on ylipäätään mahdollista elää siinä kämpässä ja ostaa niitä tarvikkeita, elättää sitä jälkikasvua jne., ja painaa pitkää päivää perhettään näkemättä kodin ulkopuolella.

Tämä voi olla tasa-arvoa, jos molemmat sen sellaiseksi kokevat ja hyväksyvät, ja työskentelevät yhdessä tuon yksikön (=perhe) eteen täysin voimin.

Tietenkin voisi olla vielä tasa-arvoisempaa, jos yhteiskunta järjestettäisiin niin, että sitä perheen ulkopuolista työskentelyä ei tarvittaisi kuin pari tuntia päivässä (esim. robottiteknologian avulla tämä olisi täysin mahdollista, samoin rahan muuttaminen elämän palvotusta keskipisteestä mielekkään toiminnan reunaehdoksi edesauttaisi tällaista), ja jolloin molemmat sukupuolet voisivat vaikkapa vuoropäivinä tai vuoroviikoin käydä tekemässä sen pari tuntia - tällöin olisi runsaasti yhteistä aikaa, työt tulisi tehtyä, ja tasa-arvo toteutuisi myös siinä, että kumpi hoitaa kotia ja kumpi työtä.

Mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun minulla on ns. 'utopistisia' ajatuksia yhteiskunnasta - surullisinta on, että suurin osa näistä utopia-ajatuksistani voitaisiin aivan hyvin toteuttaa teknisesti ja sosiaalisesti ajatellen nykyisin. Ongelmana onkin vallanpitäjät, feministeistä ja naisista lähtien..

Vallasta ei enää haluta luopua, kun sitä on kerrankin saatu kahmittua. Valta nimittäin turmelee sillä tavalla.

- Vortac

Henry kirjoitti...

"senkun laittaisi tuohon tasa-arvo ryn listaan vähän rehellistä lisää"

Jotakin lisää löytyy vaikkapa tuolta:

http://publishing.yudu.com/Freedom/Aclt8/Laasasenlista/resources/index.htm?referrerUrl=http%3A%2F%2Fihmissuhteet.blogspot.com%2F2008%2F05%2Flaasasen-lista.html

http://ihmissuhteet.blogspot.com/2008/05/laasasen-lista.html

Heiskala kirjoitti...

"KONSERVATIIVISESTI"

"Jos miehet ja naiset vain konservatiivisesti elävät yhdessä omissa tiukoissa rooleissaan ei päästä sellaiseen maailmaan, jossa esimerkiksi nainen voi ymmärtää miestä ja toisinpäin, mikä on tasa-arvon edellytys."

Täysin järjetön väite.

Konservatiivisesti kikkeli sopii paljon paremmin pimppaan kuin esimerkiksi "vapauttavasti" toisen miehen pyllyyn :a]

Vasta feminismin kukoistuksen myötä on sukupuolten välisestä jatkuvasta vihanpidosta ja kyräilystä tullut vallitseva käytäntö. Tämä taas ei hyödytä kuin rekkalesboja.

Vortac kirjoitti...

Toisaalta on ymmärrettävä murrosikäisten nuorten itseilmaisua: koväänisyys ei välttämättä ole aina häiriköintiä.

Minä olen ollut hieman häirikkönä kouluaikoinani silloin tällöin. Se johtui lähinnä juuri turhautumisesta; minulla oli suuri potentiaali oppimiseen, keksimiseen, luomiseen ja oivaltamiseen, mutta koulussa minua kohdeltiin kuin jotain apinaista aivokääpiötä, joka osaa oppia vain ulkoa pänttäämällä kuivia, epätosia 'faktoja' ja sitten nämä mekaaniset robottimaiset kokeet yms..

Ei mikään ihme, jos elävä olento muodostuu hyvin rauhattomaksi niin tukahduttavassa ja kliinisen kuivassa ympäristössä. Tämä on aivan väärä tapa opettaa ihmisiä, ja eläväisille sieluille koulu on hidasta kuolemaa.

Näistäkin syistä voi siis syntyä ns. 'häiriköitä', koska koko koulujärjestelmä on yksi iso häiriö näiden nuorten ihmisten elämässä, hidastaen heidän tahtinsa lähes mateluksi, kun he haluaisivat mieluummin juosta. Sitten on keinotekoista ja väkinäistä 'liikuntaa', silloin tällöin ripoteltu pieninä annoksina keinotekoisine aikatauluineen ja pakkotahteineen.

Ihmisestä tehdään kone jo koulussa.. jos ei sopeudu koneen rooliin, ihminen leimataan häiriköksi (eikä tavallaan ehkä syyttä, mutta..)

Voisi siis yrittää ymmärtää, miksi joku häiriköi. On olemassa assholeja, jotka häiriköisivät, vaikka opetustapa, -metodi ja tunti olisi miten mielenkiintoinen ja kehittävä tahansa, mutta sitten on olemassa yksinkertaisesti turhautuneita sieluja, jotka tuntevat sielunsa kuihtuvan, kun siitä koulussa hyödynnetään matalaotsaisesti vain pieni murto-osa, se kaikista mekaanisin ja tylsin osuus, ja tämäkin opetus sitten vieläpä tapahtuu taitamattomien, kiinnostamattomien (ja itsekin motivoitumattomien) opettajien toimesta, tyylillä, joka saisi poliitikonkin nukahtamaan.

Sitten nämä "häiriköt" laitetaan vielä lisäksi jälki-istuntoon, rangaistukseksi synneistään.. jälki-istunto on vain lisää samaa..

Voisiko tähän kaikkeen keksiä ja kehittää ehkä hieman järkevämpiä, sieluystävällisempiä ja kehittyneempiä, korkeatasoisempia ja monipuolisempia ratkaisuja? Jo pelkästään tuo jälki-istunto rangaistuksena on totaalisen puuduttavaa toimintaa, ja lisää vain sitä rauhattomuutta, joka murrosikäisessä luonnostaankin kuohuu.

On kyllä kummallista, miten kaksi tuntia voi mukavassa seurassa vaikkapa tietokonepeliä pelaten tai jotain yhteistä luovaa projektia tehden kulua niin äkkiä, ettei ehdi sormia näpsäyttää - mutta jälki-istunnossa aika hidastuu mateluksi, joka ei vaikuta koskaan saapuvan päämääräänsä..

Noh, taas hieman lavertelin, mutta pointtini on, että 'häiriköitä' on monenlaisia, ja koko koulujärjestelmä on erittäin surkea, joten tällaisessa järjestelmässä häiriön voisi katsoa olevan vain elämän luonnollinen purkautuminen, vastapaino tyhmentävälle lukujärjestykselle ja mekanisoivalle opetusmetodille - kuin kukkanen, joka purkautuu läpi puisevan ja harmaan asfaltin kohti aurinkoa, jotta edes hetkosen saa elää.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Vaikka ei omaa virallista miesliikettä perustaisikaan, niin omassa blogissa olisi paljon parempi esitellä omia ideoitaan. Kommenttiosasto pitää tietenkin olla.

Minä en oikein jaksaisi ryhtyä perustamaan omaa blogia.. se olisi liian 'sitovaa' ja betonisoivaa - haluan pitää elämäni elävänä, nääs.. tätä on kieltämättä vähän hankala selittää.

Toisekseen, en usko, että minulla olisi lukijoita tai kommentoijia, joten siellä sitten paasaisin ylhäisessä yksinäisyydessäni (tosin eipä se varmasti eroaisi tästä paljonkaan, paitsi että tässä on sentään -toivoa-, että joku saattaa ehkä joskus lukea jotain kirjoittamaani) tyhjille seinille..

Tämä blogi on jo valmiiksi erittäin suosittu, sitä luetaan paljon, ja täällä voi tuoda ihmisten yleiseen tietoisuuteen mielenkiintoisia asioita, hauskoja videoita tai huomaamiaan epäkohtia yksityiskohtaisellakin tasolla (useinhan juuri jokin henkilökohtaisesti koettu yksityiskohta laukaisee enemmän ärsyyntymistä ja kenties raivostumistakin, kuin yleinen vääryys ja epäreiluus, joka on toki jokapäiväistä ja hirvittävää - liekö jonkinlainen psyyken suojamekanismi)..

Soisin kyllä itsekin, että nuo anonyymit valitsisivat nimimerkit, joissa pysyisivät - nykyisellään heitä on aika mahdotonta lukea tahi ottaa vakavasti, sellaista sillisalaattia tuo spämmäyksensä on.

Se säilyy myöskin sillisalaatti-spämminä, jota ei jaksa lukea, jos nimimerkki vaihtuu koko ajan tai on liian pitkä ja epäselvä. Lyhyt ja ytimekäs nimimerkki - ehkä yksi tai kaksi sanaa - joka pysyy aina samana, kannustaisi dialogiin.

Ilmeisesti sitten anot eivät halua käydä dialogia, joten miksipä mekään noteeraisimme heitä sitten ollenkaan.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Anonyymille paskasakille se vain ei tunnu kelpaavan. Syistä, joita he eivät osaa edes kertoa.

Niinkuin vanha sananlasku sanoo, ei kannata ryhtyä anojen kanssa painiin, koska lopulta olette kaikki yltä päältä paskassa, mutta sillä erotuksella, että anot tykkäävät siitä.

- Vortac

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Tarkoitin tosiaan Henry, että tosi vähän siis oikeasti lisää, en niinkään piikitellyt - se on siis lähellä jo täysin riittävää TOP10 listaa.

...Tällaisessa "takaisku oikeus" Ry:ssä vain perustelisin asioita siis "biologisen konservatiivisuuden" kautta ja lisäisin yleisesti juuri noita lapsen oikeus juttuja mukaan (miksei hieman moralisoinninkin kautta) ... Ehkä perustelisin jotain isän tarpeellisuutta, seksin saannin tärkeyttä, äidin naisellisuutta ynm myös lisäksi psykoanalyysillä/dynamiikalla biologian lisäksi. Ihan luonnonlaeista ja kulttuurievoluutiostakin voisi noukkia jotain opittavaa...

Mutta se siitä - kävin muuten commulla katsomassa maslowin tarvehierarkiaa wikissä ja siellä se oli seksi alimpana perustarpeissa, henkittämisen, syömisen ja nukkumisen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvoa puolesta toimivien ihmisten tulee edelleen kirjoitella mahdollisimman monille palstoille ja suoraan kansaedustajille ihan itse. Keskustelun perusteella ei ole syytä kuvitella asia hoituisi ainakaan tämän pellejärjestön voimalla.

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

joku vetäsi jo väliin mutta tarkoitus oli siis sanoa, että en saa linkkiä tähän helposti commulla, mutta meiltä siis riistetään tosiaan yksi perustarpeemme ....

Heiskala kirjoitti...

Vain täydellinen typerys ( "hyödyllien idiootti" ) alistuu naistutkimuksen harrastelijoiden paskanjauhamiseen jostain "takaiskusta", kun on kyse yhtäläisten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolustamisesta.

No toki, yhtäläisten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vaatiminen on tietenkin pöyristyttävä takaisku niin natseille, kommunisteille kuin feministeille ja heidän yhteistoimintamiehilleenkin.

:a[

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Kari Suomalaisella on siellä ateljee talonsa näyttelyssä hyvä sarjakuva taideteos - sen nimi on : feminismin synty.

Käykääs katsomassa. Siinä on vinha perä.

Anonyymi kirjoitti...

Koetas nyt taas Antti pysyä rajoissasi ... takaisku on yleisesti käytetty termi jonka jokainen näiden asioiden parissa pyörivä käyttää ... enkä aio kyllä kysellä lupaa, enkä puolustella itseäni enää toista kertaa sen käytössä ... eikä se ole edes kovin huono termi miesasian kannalta, koska se voi antaa myös kuvan, kuin jokin jo vallassa oleva saisi takaiskun ....ja näin saada näyttämään ettö ikäänkuin feministit myöntäisivät vallassa olonsa ... siinä on sama kaiku kuin vastarinta liikkeessä ...

Heiskala kirjoitti...

SUKUPUOLI

Henry: "Sukupuolirooleja ihannoivia konservatiiveja riittää, on lestadiolaista, muslimia, jehovan todistajaa ynnä muuta."

Henry, kuinka saisin sinun naistutkimuksen sekoittaman pään vielä joskus ymmärtämään seuraavan hyvin yksinkertaisen asian:

Sukupuoli ei ole mikään rooli

Sukupuolesta tietenkin seuraa aina joitain "rooleja", tämä on täysin selvä ja luonnollinen asia.
Esimerkiksi lajin säilymisen kannalta on suotavampaa, että miehen "rooli" on työntää kikkeli pimppaan kuin toisen miehen pyllyyn, kuten jo aiemmin vihjasin sinulle.

Tällaisia "rooleja" on kaikilla eläinlajeilla, ja on aina ollut. Te haluatte siis muuttaa ihmisen joksinkin muuksi kuin ihmiseksi.

Harmittaa oikein, että jälleen ovat päässeet naistutkimuksen harrastelijat tekaisemaan, miehiä aivopesemään, muka "miesten tasa-arvojärjestön".

Tässä kuitenkin taas ilmainen neuvoni teille, miten pääsette irti "kahlitsevista sukupuolirooleistanne":

Ottakaa jo pian pois tuo aivan kahlitseva määritelmä "miesten" yhdistyksenne nimestä, kun kerran mitään sukupuoli-(mitä ihmettä se sitten mielestänne onkaan)- "rooleja" ei saa olla. Nyt on sattunut niin surkeasti, että jo yhdistyksenne nimessä on esillä tuollainen kauhistuttava sukupuolirooli: "miesten" ( yäk!).


:ah

Anonyymi kirjoitti...

Henry - missä tuo vihreän miesliikkeen tilaisuus on informoitu?

En mielestäni ainakaan löytänyt sitä heidän omilta sivuiltaan.

Jorma kirjoitti...

"teepä sinä Jorma ... evääthän on jo olemassa ... vilkaiset vain ryn ongelma listaa ja vaikka paria minun kirjoitus koostumustani"

Minä olen melko tyytyväinen Miesten tasa-arvo ry:n linjaan. Konservatiivista miesliikettä en lähde perustamaan, sillä olen itse enneminkin liberaali. Toivon kyllä, että oikeistopuolueiden miehet aktivoituisivat enemmän. Eväitä varmaan on.

Jorma kirjoitti...

"ei ketään juomastakaan kielletä, mutta silti siihen yritetään vaikuttaa"

No joo, onhan se totta tuokin. Näkisin kuitenkin, että miesliikkeen pitäisi ensin keskittyä lakien muutoksiin, sitten vasta tuohon vaikuttamiseen.

Jos oikeistopuolueet saisivat omat miesliikkeensä aikaan, ne voisivat varmaan nostaa tätä puolta vahvemmin esille. Kaikkien miesliikkeiden on syytä korostaa isän asemaa ja tasapainoisen perehetaustan merkitystä lasten kehitykselle.

Jorma kirjoitti...

"Kaikista puolueista Miesten tasa-arvo ry valitsee yhteistyökumppanikseen siis räkeimmin miehiä syrjiviä käytäntöjä lainsäädäntöömme ajaneen ja ajavan puolueen"

Ei ole valinnut. Miesten tasa-arvo ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö. Se tosiasia ei millään muuksi muutu.

"Vaan kun noin ei käynyt, vaikka kuinka inttäisit, asia ei siitä miksikään muutu."

Poliittiset tosiasiat eivät muutu mihinkään: Hallitus vie ja eduskunta vikisee. Hallituspuolueiden kansanedustajien odotetaan tukevan hallituksen esityksiä, silloinkin kun sitä ei erikseen sanota.

Poliittinen realismi kannattaa sisäistää, jos lakien sisältöihin aikoo vaikuttaa. Niihin on paras vaikuttaa ennen niiden päätymistä eduskuntaan, sillä sen jälkeen muutokset ovat vaikeita. Enemmistöhallituksen lakiesityksen kaatuminen eduskunnassa on käytännössä poissuljettu mahdollisuus, vain teoriaa.

Anonyymi kirjoitti...

Missä Jorma tuo vihreän liikkeen tilaisuus on? Tiedätkö sinä, kun en löytänyt heidän kotisivuiltaan?

Jorma kirjoitti...

"Missä Jorma tuo vihreän liikkeen tilaisuus on?"

Ei tietoa.

"Sukupuolesta tietenkin seuraa aina joitain "rooleja", tämä on täysin selvä ja luonnollinen asia."

Eli sukupuolirooleja on kuin onkin olemassa?

Henry kirjoitti...

"Missä Jorma tuo vihreän liikkeen tilaisuus on?"

Se on Jyväskylässä.

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylässä - no joko sinäkin olet sitten siellä ihan pääjehu vai miksi Jyväskylässä ; )

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylässä - no joko sinäkin olet sitten siellä ihan pääjehu vai miksi Jyväskylässä ; )

Anonyymi kirjoitti...

Prkl taas lähti 2 krt ... Koska katselin tota Kathlinia BB ja mietin että ehkä paras miesaktiivi teko olisi perustaa se deitti välille suomi-balttia ...

Anonyymi kirjoitti...

"Henry Laasanen keskittyy tuomaan esiin munattomuuttaan. Se on hänelle keskeisin asia tasa-arvossa. Ihmisoikeussopimukset ja lait ovat hänen mielestään "aivan vääriä asiota tuoda esiin".

Onpa ollut taas jälleen
ja niin paljon MIESTEN aiheetonta neidittelyä ja ininää munien puutteesta. Totta munassa Henryllä on munat.

Mikkihiiriyhdistys voi ajaa omaa konservatiivista miehen roolia 50-luvulta, muttei tasa-arvoyhdistys, joka hyväksyy elämässä femiinisen puolen muillakin kuin naisilla.

Alfauroskin kehittyy.
Kannattaa pysyä kehityksessä mukana jos on alfauros. Se mikä toi naisia 60-luvulla ei tepsi aina enää. Ehei.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt et näe koko kuvaa, vaan vain materialistis-sosiaalisen ja poliittisen puolen tässä ihmismassojen hyörinässä."

Kyllä minä näen kuvan ja
olen tietoinen tästä tapahtuvasta muutoksesta, josta voimme kerrankin kiittää ihan itseämme. :-)

Porautuminen konservatiiviin
ei kuitenkaan toimi ihan tavallisella seinäporalla. Muutos ei voi tulla JOS yleinen tietoisuus ei laajene ahtaista raameistaan, muutos voi jäädä suhteellisen pieneksi. Epäilemättä jokin muutos on tulossa. Sen osoittaa tämä keskustelu huoltajuudesta ja asevelvollisuudesta. On vain ajan kysymys milloin miesten päivät alkavat olla IN. Mutta sekään ei riitä. Älä ota liian jyrkästi sitä mitä puhun.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Tarkoitan tällä nyt siis sanoa, että jossain maailmantilanteessa voi tuollainen roolitus olla ihan luontevaa ja vapaaehtoista, ja silloin tasa-arvo voi toteutua ihan hyvin. Nainen kokkaa sapuskat, pitää kämpän siistinä, huolehtii jälkikasvusta ja tarvikkeista - mies vastaavasti ylläpitää varallisuutta niin, että on ylipäätään mahdollista elää siinä kämpässä ja ostaa niitä tarvikkeita, elättää sitä jälkikasvua jne., ja painaa pitkää päivää perhettään näkemättä kodin ulkopuolella. "

No ei tuollainen tilanne
voi kyllä olla tasa-arvoinen missään maailmantilanteessa. Kaukana siitä.
Toki se voi jossain perheessä tai
suhteessa ollakin sovelias malli, jos kyse vaan on osapuolten omista intresseistä siitä mitä haluavat tehdä itselle ja toisilleen. Myönnettäköön, että mainitsemasi ilmiö löytyy myös omasta kodistani silloin kun nainen on kotosalla (noin puolet vuodesta hän viettää ulkomailla "tärkeissä työtehtävissä").

Sensijaan
naisten yleinen pakottaminen keittiö- ja siivouspiioiksi paitsi osoittaa mitäänymmärtämättömyyttä naisista, on yksilönkehityksen patoamista ja lähentelee naisen raiskaamista tämän kotiasunnolle. Tämän vuoksi voin hieman sanoa inhoavani konservatiiveja ja sovinistisia, häpeilevän kaksimielisiä juttuja
ylipäätään. Tai kuten Ester Vilar sanoi, kyllähän naisilla on taipumusta siivoamiseen ja siivoamalla miellyttämiseen. Koti voi yht'äkkiä olla tiptop keskenkaiken ja syy löytyy läheltä - nainen on käynyt siellä. :)

"Tietenkin voisi olla vielä tasa-arvoisempaa, jos yhteiskunta järjestettäisiin niin, että sitä perheen ulkopuolista työskentelyä ei tarvittaisi kuin pari tuntia päivässä (esim. robottiteknologian avulla tämä olisi täysin mahdollista"

Jep. Itse kannatan myös robottiteknologiaa ja sitä, että saataisiin ihmisille kohtuullinen elintaso vähemmällä työllä. Ongelmia robotisoitumisessa vain tuottaa nykyinen talousjärjestelmä, joka ohjaisi hyvinvoinnin robottien omistajille ja jättäisi muun kansan kurjuuden keskelle ruokalippuineen.

"samoin rahan muuttaminen elämän palvotusta keskipisteestä mielekkään toiminnan reunaehdoksi edesauttaisi tällaista)"

Yleensä ihmisten kannattaisi
ruveta elämään tässä hetkessä ja luopua sinne kaukaiseen pisteeseen pyrkimisestä vippaskonstein. Kaikki mikä on tärkeää on tässä ympärillämme. Ei ihmisen tarvitse hakea elämänsisältöä hössötyksen kautta, vaan voi rauhassa keskittyä vaikka siihen kynttilänliekkiin ja kävelylenkkiin
ja jättää se jaaritus ja vuoropuhelu muiden ihmisten kanssa
järkevämpiin mittoihin. Silloin voi avata oven aamulla ulos ja katsoa, kuinka onnellinen on. Ja ei se siihen pääty. Siellä on metsäpolku, joka vie järven rannalle ja järven rannalla on usvaa, ja usvassa on voimaa ja energiaa, joka antaa ihmiselle tämän kaipaaman mystiikan. Ihminen voi huoletta heittää materialistiset tavoitteensa, jatkuvan muuallepyrkimisen ja kaveeraamisen, ihmissuhteiden hasskauksen ja keskittyä siihen hetkeen, joka on juuri käsillä ja joka johtaa alituisesti toiseen hetkeen tuottaen taas ja aina vaan uutta sisältöä elämään. Kyllä länsimainen kehitys johtaa pitkälti romukoppaan, kunhan vaan pidetään huoli siitä, ettei kommunismi ja syyttömien kidutusvankilat tule tilalle.


Bmad

Toorop kirjoitti...

Muutos tulee kyllä, mutta se ei ole ihan sellainen kuin sukupuolettomat feminiini miehet marginaalissaan kuvittelevat.

Historioitsijat ovat sanoneet, että maailmassa on nähtävissä aina sama logiikka: "Historia toistaa itseään" ja "kun oikeuksista tulee voimaton, voimasta tulee oikeus" ...

Katsopa nyt miten yhtäkkiä näin pieneen maahan on ilmestynyt 250 HD jengiä joista poliisi luokittelee 80 julkisesti rikollisjengiksi.

Se on hiiieeeman nopeampaa kasvua kuin 30 huru ukkoa treen miespäivillä.

Aikaa samaan aikaan on myös ilmestynyt PS äärioikeistolainen puolue jonka kannatus hipoo 10% ja tämä tarkoittaakin silloin tosiasiassa suomen miehistä 15-20% koska aika harva nainen on äärioikealla.

Esimerkiksi kaikki tämä vain reilu 10 vuodessa.

Katso myös juomalukuja, perheitä, lapsia ja moraalia...; )

Tervetuloa asfalttiviidakkoon jossa ei vähän ajan päästä armoa tunneta ; )

Heiskala kirjoitti...

MIESSAKKEJA, RUPUSAKKEJA

Jorma, "poliittinen realismi" oli hedelmöityshoitolain kohdalla se, että niin Kokoomuksen, Keskustan, Ruotsalaisten, SDP:n että Vasemmistoliiton äänestyskäyttäytyminen oli vapaata ja villiä ( minulla on tämä eduskunnan äänestyskäyttäytyminen tallella tiedostona, jos aiot vielä jotain muuta väittää ), siis kuitenkin sillä tyypillisellä lisäyksellä, että SDP:n ja Vasemmistoliiton naisista toisiaankin ainoastaan Maija Rask kykeni vastustamaan kiusausta syrjiä lapsia ja miehiä. Vihreistä ei kyennyt kukaan. KD:tä ja PS:ta kykenivät kaikki.

Poliittista realismia on myös se, että minä ja Tarkkonen oikeastaan käytännössä kahdestaan kykenimme siirtämään lakia vuodella, ja lisäämään siihen lapselle edes jonkinlaisen tiedon isästään. Sopii kysyä, mitä me olisimmekaan saaneet aikaiseksi jos muut "miessakit" eivät olisi olleet tuonkin asian suhteen aivan pelkkää rupusakkia. Aivan pelkkää rupusakkia. miessakit vitut välittivät miesten ja lasten ihmisoikeuksista, Mikko Kivinen vain pilaili isien kustannuksella Ray:n rahoilla Isä!-päivillä. Eivätkä välitä tänäänkään. Heitäkin kiinnostaa vain muuttaa mies sukupuolettomaksi tylsäksi lisääntymiskyvyttömäsi olmiksi. Pah! - mitä surkeaa rupumiessakkia!

:a[

Anonyymi kirjoitti...

"Totta munassa Henryllä on munat"

Näyttää olevan niistä ahdistavina eroon pyrkimässä.

Marja-Sisko

FAS lapsi tulevaisuudesta kirjoitti...

Sen verran on pakko jo oikeudenmukaisuudenkin takia todeta tähän - että se on mennyt tasan tarkkaan Heiskalankin antaman äänestyskuvion mukaan kaikissa muissakin vastaavissa miesten asemaa heikentävissä äänestyksissä.

Mitä oikeammalla sitä enemmän tukea miehille, mitä vasemmalla tai vihreämpi - ei lainkaan tukea ja itse asiassa mikä pahinta, nämähän puolueet ovat vielä tehneet ja ajaneet äänestyksiin nuo kaikki lakialoitteet.

Medioissa logiikka menee samalla laila.

Juuri tästä syystä minäkin aloin jo käydä täällä viikko pari sitten kierroksilla kun suomen ns miesaktiivit alkoivat vielä väittää, että ne ketä ovat meitä miehiä auttaneet ovatkin ne syylliset. Rajansa kaikella.

Vaikka tässä onkin eräänlaiset hautajaiset edessä ja kaikki ovat jo vasurien, vihreiden ja femakoiden takia selkärankansa murtaneet jo oikeammallakin, niin joku rehellisyys pitää tässä hautajaistilanteessakin olla.

Kiitos KD, PS, Kokoomuksen ja Keskustan vanhat sparret - te sentään yrititte ja ihan suoraan ennustitte miten tulee perusmiehelle käymään.

Levätkää rauhassa. Meillä on edessä matka asfalttiviidakkoon jossa varsinkin feminiini miesten hymy lopulta hyytyy.

Anonyymi kirjoitti...

Heiskala: "Sukupuolesta tietenkin seuraa aina joitain 'rooleja', tämä on täysin selvä ja luonnollinen asia."

Jorma: "Eli sukupuolirooleja on kuin onkin olemassa?"

Ja nyt miesten tasa-arvoyhdistys haluaa leikata miehiltä munat, sukupuolen, ahdistavana roolina.
Ei tarvitse Akuliinan ja Moilasen vaivautua.


Marja-Sisko

bmaad kirjoitti...

"Ja nyt miesten tasa-arvoyhdistys haluaa leikata miehiltä munat, sukupuolen, ahdistavana roolina."

Ei se, että omistaa munat
ole mikään mikkihiirikloonauksen tunnusmerkistö. Munathan viittaavat sukupuoleen, eivätkä ihmiseen kokonaan.

Kulleja ylväänä heiluttavat konservatiivit
eivät meinaa millään ymmärtää, että sukupuolet muhivat jokaisen ihmisen sisällä kuin herneet
keitossa, ja
että aivoton naisten pakoputkiin ahtautuminen ainoastaan etäännyttää miestä omasta itsestään. Kannattaisi ehkä ensin oppia tuntemaan itsensä, ennenkuin menee solmimaan ihmissuhteita.

Jokainen fiksu nainen,
jonka sisällä asustaa hiljainen "miesolento" välttää
konservatiivista miestä kaikin tavoin. Se on selvä. Pelkkä kullin heiluttelu kun ei tee kenestäkään sitä unelmien ritaria, joka ymmärtää naista muutenkin, kuin hirvittävien pornofantasioiden
välityksellä.

Sisällyksettömässä, kapisessa halpiskulttuurissa, jossa miehet ja naiset kohtaavat kuin uskonnolliset sekopäät
ulkoisissa tunnusmerkeissään ei ole kuin muisto todellisesta maailmasta, eikä sellaisten puolikkaiden ihmisten, miesten ja naisten rooliin jämähtäneiden näyttelijöiden välille synny koskaan mitään järin monumentaalista, joka yhdistyisi luonnonrauhaan, viisauteen ja
vakauteen.

"Ei tarvitse Akuliinan ja Moilasen vaivautua."

No hyvä vaan jos ei tarvitse.
Moilanen ja Akuliina ovat ainoastaan vihaisia naisia, jotka roikkuvat oman sukupuolensa asioissa, kuin täit tervassa.
Sukupuoliroolit kohtelevat heitä kaltoin, aivan kuten teitä kulleja heiluttelevia konservatiiveja, joiden mieltä ison kikkelin, kengännumeron, pienen aivot, nimettömän ja paksussa sorkassa hehkuvan autorisoimattoman kihlasormuksen omaavat ihmiset ovat luomakunnan kruunuja.
Vetäkää käteenne.


Bmad

Heiskala kirjoitti...

Bmad: "Kulleja ylväänä heiluttavat konservatiivit"

Konservatiivi ei heiluttele kulleja.

Heiskala kirjoitti...

"Silent Witness"

ja
itseään häpeävät, kai kohta itsensä kastroivat, silent "miesasia" miehet


"Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio ja NYTKIS ry järjestävät Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuman YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä.

Tapahtuma järjestetään Kolmen sepän patsaalla (Aleksanterinkatu 23) 25.11.2009 klo 15 alkaen.

Tempauksessa jaetaan kynttilöitä ja tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Aukiolla on esillä myös ensi kerran Suomessa pidettävä Silent Witness -näyttely, jossa muistetaan entisten ja nykyisten parisuhdekumppaneiden surmaamia naisia.

Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006."

Heiskala kirjoitti...

"Suomalaiset ovat pakkotoimien kannalla. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan 79 prosenttia kansasta ajaisi raskaana olevat päihderiippuvaiset pakkohoitoon.

Taloustutkimuksella teetetty tutkimus paljastaa myös, että kuusi kymmenestä laittaisi narkomaanit ja rattijuopot vieroitukseen vastoin näiden tahtoa. Asiantuntijat tosin sanovat, että pakkohoito ilman motivaatiota on rahantuhlausta.

Seksuaalirikollisten lääkekastraatiota kannattaa noin joka toinen, ja 40 prosenttia määräisi työttömille työvelvoitteen. Sen sijaan lihavien pakollisen ravitsemusterapian tyrmää kolme neljästä vastaajasta.

Kyselyssä oli mukana 1 008 suomalaista.

YLE Uutiset "


Homma siis etenee.

Jorma kirjoitti...

"Jorma, "poliittinen realismi" oli hedelmöityshoitolain kohdalla se, että niin Kokoomuksen, Keskustan, Ruotsalaisten, SDP:n että Vasemmistoliiton äänestyskäyttäytyminen oli vapaata ja villiä"

Noin naiivi ei kannata olla. Lain läpimeno oli 100-varmaa. Enemmistöhallitus ei vie äänestykseen yhtään sellaista lakiesitystään, jonka läpimenosta sillä ei ole täyttä varmuutta. Se, että omantunnon syistä annettiin muutamalle tyypille mahdollisuus poiketa linjasta ilman suoria ja välittömiä rangaistuksia, ei muuta tilannetta miksikään.

"Sopii kysyä, mitä me olisimmekaan saaneet aikaiseksi jos muut "miessakit" eivät olisi olleet tuonkin asian suhteen aivan pelkkää rupusakkia."

Tuskin Miessakit tulee sillä linjaansa muuttamaan, että heitä netissä haukutaan. Oman miesjärjestön perustaminen, kuten on jo tullut todettua, on se, mihin kannattaa ryhtyä, jos nykyiset eivät miellytä. Tilaa ja tarvetta kyllä on.

"Ja nyt miesten tasa-arvoyhdistys haluaa leikata miehiltä munat, sukupuolen, ahdistavana roolina."

Kerrotko ystävällisesti, mihin perustat tämän täysin naurettavan väitteesi?

Heiskala kirjoitti...

Etköhän Jorma lopettaisi kirjoittamisesikin tänne pikku blogiinkin kokonaan, kun noin varma kaiken fatalistisesta ennaltamääräytyvyydestä olet. Olet parantumaton. Jos aikoo yhteiskuntaan vaikuttaa tuollaiseen naivismiin ei ole kuitenkaan varaa.

Juuri tuollaisen luuseriasenteen takia tyypillinen suomalainen ei tee mitään vaan seisoo tumput suorina kun häntä viedään kuin pässiä narussa, ja sitten on ne muutamat henkilöt jotka vievät.

Heiskala kirjoitti...

VIHREIDEN AGENDA
vs. "konservatiivinen näkemys"



"Lapseen kohdistuvan väkivallan tarkoituksellinen vaikeneminen ja jatkuva vihreiden suulla tehty valehtelu perheväkivallasta ei todellakaan ole konservatiivista."



Heidi Hautala, TANEn puheenjohtaja ( vihr. ):

“Keskittymällä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia vaan pyritään tehokkuuteen”

www.heidihautala.fi/2009/10/tasa-arvon-pitaa-nakya/comment-page-1/


..........



Perheväkivalta Suomessa

--Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen

www.optula.om.fi/uploads/3ey309hz08t.pdf

Saman ruokakunnan sisäiset henkirikokset 2007 - Uhrit
( absoluuttisia lukuja ) ( kuvio 7 )

Nainen 13

Mies 9

Lapsi 3


Saman ruokakunnan sisäisissä törkeissä pahoinpitelyissä ja henkirikosten yrityksissä naiset ovat jo käyneet vuoden 2006 kohdalla miesten yläpuolella.

Lainaus tutkimuksesta: "Lasten kodissaan näkemä väkivalta on useimmin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, ei äitiin tai isään kohdistuvaa"


.......


Glowing
( eninen nimimerkki "Äijä", edesmenneeltä "mies"-sakkien palstalta ;a)
/ City-lehti
tänään 13:20


"Naisille suunnaatuissa väkivaltakyselyissä (esim. UTH) käsitellään mm. tämän tyyppisiä asioita:

Onko puolisosi...
- murjottanut tai kieltäytynyt puhumasta asioista
- ollut töykeä/epämiellyttävä ystäviäsi kohtaan
- vaatinut sinua tilille siitä, miten olet käyttänyt rahaa
- tehnyt taloudellisia päätöksiä neuvottelematta kanssasi
- epäillyt ja syyttänyt sinua pettämisestä/toisesta suhteesta
- kritisoinut sinun lasten hoitoasi ja äitiyttäsi
- uhannut soittaa poliisille sinusta
- kritisoinut työtäsi kotona (ruoanlaittoa, pyykinpesua, siivousta yms.)
- pidättäytynyt hellyydenosoituksista
- pidättäytynyt seksistä kanssasi
- ei ole huomioinut tarpeitasi ja halujasi
- tönäissyt esim. pöytää sinun läsnäollessasi

Edellämainitut asiat on siis luokiteltu väkivallaksi naista kohtaan. Jostakin syystä näitä kyselytutkimuksia ei tehdä miehille."


.......



NAISJÄRJESTÖJEN VÄKIVALTA
(tiedotteita)

http://www.lapsenoikeus.info/naisjarjestojen-antamia-tiedotteita-vakivaltatutkimukseen-liittyen.html


"Naisjärjestöjen Keskusliitto ihmettelee RAY:n avustusten jakoa

"Naisjärjestojen Keskusliitto"...


( + kaikki muutkin feministiset naisjärjestöt + lähes kaikki eduskuntapuolueiden naisryhmät )

... "ihmettelee RAY:n päätöstä kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle (ETU)." "

ja:

"Naisten suojelu on parasta lasten suojelua."


Tosiasiassa naiset kuitenkin vastaavat 2/3:sta lasten pahoinpitelyistä, jopa kuolemaan johtaneiden pahoinpitelyiden osalta.

Naisjärjestöjen valtionavut ovat muuten nykyään jo lakisääteisiä, eli heidän uhrinsa maksavat myös heidän toimintansa ; tyypillisesti Heidi Hautalan ( vihr.) johdolla toimiva Tasa-arvoasian neuvottelukunta ( TANE ) jakoi tämänkin vuoden "Miehen työ"-palkinnon henkilölle joka on näistä asioista mediaan virheellistä informaatiota tuottanut, valehdellut, eli Jeff Hearnille.

Siinäpä sitä "vapaamielisyyttä" olikin. Totta. Lapseen kohdistuvan väkivallan tarkoituksellinen vaikeneminen ja jatkuva, useimmiten nimenomaan vihreiden suulla tehty valehtelu perheväkivallasta ei todellakaan ole konservatiivista.


antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 203   Uudempi› Uusin»