tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Miehet pitävät rahasta

HS mielipide: Minäkö muka ennakkoluuloinen?
Pauli Sumanen

Kirjoitukseeni miesten ja naisten erilaisesta suhtautumisesta palkan arvostukseen (HS Mielipide 12. 9.) vastattiin: "Suuri palkka on tärkeintä vain pienelle vähemmistölle miehiä" (HS Mielipide 17. 9.).

Kun olen tarkastellut tutkimuksia työelämästä, olen kiinnittänyt huomiota seuraaviin tuloksiin.

Miehet saavat 28 prosenttia enemmän ansiotuloa vuodessa kuin naiset (Tilastokeskus, veronalaiset tulot), miehet tekevät vuodessa keskimäärin 55 prosenttia enemmän ansiotyötunteja kuin naiset (Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus), miehet saavat monta kertaa enemmän ylityöansioita kuin naiset, miehet tekevät pääsääntöisesti likaiset, raskaat ja vaaralliset työt ja enemmän yötyötä kuin naiset.

Miesten työpaikat ovat kauempana kuin naisten, miehet vaihtavat työpaikkaa useammin kuin naiset, miehet pyytävät useammin palkankorotuksia kuin naiset, esimiehiksi ei yleensä haluta mutta silti miehet pyrkivät nopeammin esimiesasemaan kuin naiset, miehet tekevät valtaosan urakkatöistä, miehet tekevät enemmän provisiopalkkaista työtä kuin naiset, miehiä on paljon enemmän yrittäjinä kuin naisia ja niin edelleen.

Yleinen selitys on, että taustalla on raha. Tasa-arvoa olisi, että mainitut asiat olisivat tasan miesten ja naisten välillä, mutta niin tuskin tapahtuu minun elinaikanani, valitettavasti. Väitän, että rahan merkitys kyselytutkimuksissa ei tule esiin niin hyvin kuin todellinen työelämä osoittaa. Rahan arvostaminen koetaan vulgaariksi ja sitä peitellään.

Raha on ollut ainoa työsuhteen ehto, josta olen neuvotellut työnhaussa. Olenko muka harvinainen mies? Opiskelijanaiset pyytävät ensimmäiseen työpaikkaansa keskimäärin vain 86 prosenttia opiskelijamiesten palkkapyynnöistä (T-Media).

Arviotani miesten hyvän palkan arvostamisesta en pidä ennakkoluulona, niin kuin Mikael Thuneberg ja Markku Tenkanen minusta kirjoittivat. Itse pidän sitä kymmenien työvuosien ja parinkymmenen eri työpaikkani tuomana realismina, jota vielä tilastot työelämästä tukevat.

palkkatilastotutkija
Hyvinkää

Miehille itsevarmuutta

Tähän kuntoon Johanna runnoi miehensä ja kotinsa - kuvat!

Rasistinen vihapuolue menestyi Ruotsissa

Punish false accusers, too

F-sana

Menovinkki: Livia Hekanaho Helsingfors Universitet: "Ollappa hylje.' Pervohahmoja parrasvaloissa ja lannistumaton Marja-Terttu"

Back in business

Minä pidän Akuliina Saarikoskesta

Vaimon vähäinen partnerimäärä ennustaa kestävää avioliittoa

94 kommenttia:

Pauli Sumanen, emeritustutkija kirjoitti...

Miksi miehet tarvitsevat hyvää liksaa? Haavio-Mannila @ Kontula ovat tutkineet, että kun miehet jaetaan tulotason mukaan viiteen luokkaan, niin ylimmän tuloluokan miehistä on sinkkuja vain noin 2% ja alimman tuloluokan miehistä on avioliitossa vain alle puolet. Jos haluat pesää, sinulla pitää olla rahaa.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Homo Hypocritus Mates

Homo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Homo kirjoitti...

JOHANNA TUKIAINEN: PURIN MIEHENI KIELEN MELKEIN POIKKI!

Homo kirjoitti...

Nainen levitti syövyttävää happoa kasvoilleen ja keräsi rahalahjoituksia

Homo kirjoitti...

Kiinan vinoutunut sukupuolijakauma lisää ihmiskauppaa

Kysely: Joka kolmas suomalainen tuntee kotona pahoinpidellyn naisen

Ja Pravdassa vedetään jo täyttä häkää eministiseen henkeen mutkia suoriksi tulkinnoissa: "Naisiin kohdistuva perheväkivalta näyttäisi olevan Suomessa EU-keskiarvoa yleisempää."

Homo kirjoitti...

Linkki ei näköjään toimi, tässä uusi yritys:

Kysely: Joka kolmas suomalainen tuntee kotona pahoinpidellyn naisen

Jorma kirjoitti...

"Naisiin kohdistuva perheväkivalta näyttäisi olevan Suomessa EU-keskiarvoa yleisempää."


Niinpä niin. On erittäin ikävää, että EU ja YK vetävät tällaista, miesten tasa-arvo-ongelmille täysin sokeaa linjaa. Ymmärrän toki, että maailman, ja jopa Euroopan laajuisesti, parannettavaa on juuri naisten asemassa, mutta ei se ole mikään syy sivuuttaa miesten oikeuksia. Ei etenkään Euroopassa. Mitään rationaalista perustetta perheväkivallan miesuhrien sivuuttamiselle ei ole. Se, että niin jatkuvasti tehdään, koituu viime kädessä myös naisten tasa-arvopyrkimysten tappioksi.

Jorma kirjoitti...

"Se, että niin jatkuvasti tehdään, koituu viime kädessä myös naisten tasa-arvopyrkimysten tappioksi."

Miksikö?

Ensinnäkin siksi, että epätasa-arvoinen toiminta herättää tasa-arvoa kunnioittavissa ihmisissä ärtymystä ja torjuntaa.

Ennenmuuta kuitenkin siksi, että jos miehiin kohdistuvaa väkivaltaa katsotaan läpi sormien, ei voida tehokkaasti torjua tai ennaltaehkäistä naisiinkaan kohdistuvaa väkivaltaa. Mistä luulette väkivaltaisesti käyttäytyvien miesten pahat tapansa omaksuneen ja oppineen? Ihan omista kokemuksista se lähtee.

Jorma kirjoitti...

Poliisi epäilee:
Nuorukainen huijasi naisystäviään

Anonyymi kirjoitti...

"Naisiin kohdistuva perheväkivalta näyttäisi olevan Suomessa EU-keskiarvoa yleisempää."

Nimenomaan NÄYTTÄISI olevan, mutta onko, se on toinen juttu.

Onkohan jätetty vastaajan itsensä ratkaistavaksi, mikä on perheväkivaltaa? Voisin kuvitella, että feministipohjolassa kasvaneet nuoret naiset tulkitsevat paljon herkemmin esim. läpsäisytilanteen väkivallaksi kuin machokulttuurissa kasvaneet, joille 'naisen paikalleen pistäminen' kuuluu asiaan ja siinä on eroottinen vivahde.

Lisäksi kun ihmisellä on taipumus nähdä se, mitä haluaa, ja naisilla uskoa siihen, mitä auktoriteetit toitottavat, niin kyllähän suomalaisnainen näkee väkivaltaa vähän joka asiassa. Kun suomalaismies kerran on brutaali, väkivaltainen sika (on, on, kun näin on kerrottu), niin tottahan tuttavapiiriin on ihan pakko kuulua hakattu nainen tai useampikin. Peittävät sen kyllä tehokkaasti, mutta nainen tietää!

Lisäksi kun elämme kulttuurissa, jossa nainen voi täysin vapaasti valita puolisonsa, niin väkivaltaisten miesten on todella helppoa saada suhde, mikä johtaa siihen, että oikeastikin pahoinpideltyjä on paljon. Kulttuurissa, jossa kuunnellaan myös vanhempien (isän) neuvoja, ei lähdetä rentun matkaan.

Jorma kirjoitti...

Suomalainen mies on lähempänä apinaa kuin muslimiveljensä

"Suomalainen mies on muslimiveljeäänkin pahempi apina.

Suomalainen mies ei halua tulla leimatuksi raivohulluksi naisentappajaksi ta- hakkaajaksi, vaikka sitä hän juuri on."


Melkoista vihapuhetta.

Jorma kirjoitti...

Iran syyttää länttä teloitusuutisten kaksinaismoralismista

Ahmadinejadilla on pointtinsa, varsinkin Yhdysvaltojen suhteen, vaikka myrkkyruiskeella teloitus on kivitykseen verrattuna todennäköisesti inhimillisempi ratkaisu (jos inhimillisyydestä voi kuolemantuomioiden kohdalla lainkaan puhua).

Kaksinaismoralismia tässä on havaittavissa muutoinkin. Valtaosa teloitetuista, niin Iranissa, Yhdysvalloissa kuyin muuallakin, on miehiä. Miksi meteli nousee vain naisten teloitttamisesta?

Jorma kirjoitti...

"Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia."

Lukee Uuden Suomen Puheenvuoro-palstan ohjeissa.

Miten kukaan voi väittää Anu Palosaaren kirjoitusta asialliseksi ja tämän ohjeen mukaiseksi?

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Ruotsin todellinen vihapuolue

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Ja vielä yksi..

Poikien koulumenestys vakava tasa-arvo-ongelma

Jorma kirjoitti...

Why women fall for men who look like their father... and other astonishing secrets of the science of attraction

Homo kirjoitti...

Väsyykö nainen miehen huomionosoituksiin?

Jorma kirjoitti...

"Voiko huomionosoituksia olla kuitenkin liikaa?"

Ei. Niitä on aina liian vähän. Siis naisten mielestä. Tosin AT-miesten huomionosoituksia he eivät erityisemmin kaipaa.

"Entä kaipaavatko miehet vastaavaa itsetunnon kohottamista?"

Tietysti, mutta sitä on luvassa vain harvoille ja valituille.

Anonyymi kirjoitti...

""Voiko huomionosoituksia olla kuitenkin liikaa?"

Ei. Niitä on aina liian vähän. Siis naisten mielestä."

VÄÄRIN!

Jatkuva huomionosoituksiin hukuttaminen on betaakin betampaa. Aito alfa EI tee sellaista.

Toki nainen aina väittää haluavansa lisää huomionosoituksia, koska se on testi, jolla erotellaan jyvät akanoista. Jos mies menee lankaan, hän kelpaa elättäjäksi, ei rakkauden kohteeksi.

MikkoAP kirjoitti...

"
VÄÄRIN!

Jatkuva huomionosoituksiin hukuttaminen on betaakin betampaa. Aito alfa EI tee sellaista.

Toki nainen aina väittää haluavansa lisää huomionosoituksia, koska se on testi, jolla erotellaan jyvät akanoista. Jos mies menee lankaan, hän kelpaa elättäjäksi, ei rakkauden kohteeksi."

No kyllä nainen tavallaan haluaa huomionosoituksia lisää - alfoilta.

Nainen haluaa alfan, joka voisi saada minkä naisen tahansa, mutta valitseekin hänet ja VAIN hänet.

Käytännössä sellaisia ei löydy.

Välinpitämätön alfa on kuitenkin haluttavampi kuin huomioiva beta.

Homo kirjoitti...

Naiset pääsevät jälleen Afganistanin armeijaan

Tutkimus: Perhe muuttaa yhä miehen työn perässä

Vortac kirjoitti...

No kyllä nainen tavallaan haluaa huomionosoituksia lisää - alfoilta.

Nainen haluaa alfan, joka voisi saada minkä naisen tahansa, mutta valitseekin hänet ja VAIN hänet
.

Näin on, MUTTA, jos sellainen löytyisi, nainen menettäisi mielenkiintonsa, koska mies olisi silloin heti naisen silmissä beta.

Eihän nainen voisi katsoa sellaista miestä ylöspäin, jonka mielestä nainen on niin arvokas, että hänen vuokseen luopuu muista naisista.. (eli siis joka katsoo naista ylöspäin)

Ehkä vain pre-selection sitten pelastaisi (eli betakin on kiihkoittava, jos kaikki muut naiset haluavat häntä - vrt. tapaus Bill Gates - beta kuin mikä, mutta teini-ikäisten lokerikoista kummasti löytyy tuon nörtin ruman lärvin kuvia yltäkyllin)..

Tuon takia kai on olemassa LTR-game. Naisten takia täytyy miesten nähdä aivan käsittämättömän paljon vaivaa - naisten tosin ei tarvitse miesten takia nähdä juuri pientäkään vaivaa.

Kummallinen maailma.

- Vortac

Homo kirjoitti...

Myös Hooters haluaa Suomeen

Jorma kirjoitti...

"Jatkuva huomionosoituksiin hukuttaminen on betaakin betampaa. Aito alfa EI tee sellaista."

Ei tee, koska hänen ei tarvitse niin toimia.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nainen olisi jatkuvasti huomionosoituksia vailla ja niitä toivomassa.

Se, missä AT-miehet menevcät monesti metsään on se, että he voisivat ylenpalttisella huomionosoitusten määrällä nostaa arvostustaan naisten silmissä. Eihän se onnistu, vaan vaikutus on päinvastoin epäsuotuisa. AT-miehen arvo laskee entisestään naisen silmissä.

Toisin sanoen, naiset kaipaavat paljon huomionosoituksia, mutta he kaipaavat niitä YT-miehiltä, joilla puolestaan ei ole mitään tarvetta niitä naisille antaa. AT-miehiltä naiset helposti saisivat huomionosoituksia, mutta se ei heille kelpaa.

"Myös Hooters haluaa Suomeen"

Ei tule onnistumaan, siitä suomalaiset feminatsit pitävät huolen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin no, ehkä nainen haluaa huomionosoituksia alfoilta. Mutta jos hän saisi niitä runsaasti, alfa ei olisi enää hänelle alfa vaan beta, jolloin hän ei enää haluaisi niitä.

Joten voidaanko todella sanoa, että niitä haluaisi? Pikemminkin sanoisin, että nainen haluaa miehen, jolta haluaisi saada huomionosoituksia, vaikkei saa.

Jorma kirjoitti...

Työttömyys kohdistuu raskaimmin yksin eläviin miehiin

Taas yksi tasa-arvo-ongelma, jota ei ole huomioitu mitenkään.

Jorma kirjoitti...

"Pikemminkin sanoisin, että nainen haluaa miehen, jolta haluaisi saada huomionosoituksia, vaikkei saa."

Ehkä tämä on ihan hyvä kiteytys. Tavoitellaan taivaanrantaa tai sateenkaaren päätepistettä. Jos tavoitteet olisivat realistisia, olisi helpompi olla onnellinen.

Vortac kirjoitti...

Heh. Kaikkea sitä maailmassa onkin. Dumppauspalvelu, jossa tehdään bänät asiakkaan puolesta.

Tässä aika hauska pätkä hullusta akasta, jonka mies jättää tuon palvelun kautta. Eukon puolusteluissa ja bitch-asenteessa kaikuu vahvasti nykymaailman useimpien naisten asenne.

Helen is dumped by Dennis

Itse en tiedä ihan tarkasti, mitä tästä pitäisi ajatella, mutta yhteiskunnallisena ja tasa-arvoanalyysina se on aika mielenkiintoista dataa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Jorman linkin takaa: "Suurin työttömyysriski on yksinäisillä miehillä ja yksinhuoltajaäitien pojilla."

Anonyymi kirjoitti...

"Pikemminkin sanoisin, että nainen haluaa miehen, jolta haluaisi saada huomionosoituksia, vaikkei saa."

Ehkä tämä on ihan hyvä kiteytys. Tavoitellaan taivaanrantaa tai sateenkaaren päätepistettä. Jos tavoitteet olisivat realistisia, olisi helpompi olla onnellinen."

Nyt missasit kyllä pointin... Ideahan on juuri se, että ei nainen halua niitä asioita, joita sanoo haluavansa. Nainen haluaa Miehen, joka ei ole jojoteltavissa hupsujen mielihalujen mukaan.

Vortac kirjoitti...

Ideahan on juuri se, että ei nainen halua niitä asioita, joita sanoo haluavansa. Nainen haluaa Miehen, joka ei ole jojoteltavissa hupsujen mielihalujen mukaan..

Tämä on kieltämättä totta. Mutta kukaan täällä ei ole sanonut, että heidän tietolähteensä perustuisivat naisten puheisiin.

Totuudenmukaista tietoa naisista voi saada ainoastaan muilla keinoin.

On siis myöskin totta, että naiset tosiaan arvostavat huomionosoituksia ja palvontaa, ja pitävät näistä asioista. Naiset tykkäävät, kun heille tuo ruusuja. Naiset tykkäävät saada ilmaisia drinkkejä, ilmaisia laivamatkoja, ilmaisia autoja, ja niin edelleen.

Ongelma tulee siinä vaiheessa, kun nainen haluaa tapansa mukaan ristiriitaisia asioita; hän haluaa miehen, joka palvoo häntä, mutta joka on sellainen, että hän voi itse myös palvoa miestä.

Tämä on tietenkin täysin mahdotonta, koska siinä vaiheessa kun mies palvoo naista, nainen ei voi enää palvoa miestä.

Eräskin viehkeä ja nuori aasialaiskaunotar tokaisi, että haluaa sekä olla riippuvainen, ETTÄ hänestä ollaan riippuvaisia (siis parisuhteessa). Tuo nainen on käsittääkseni nyt vuosien jälkeen vieläkin sinkku..

Nainen siis kyllä -tykkää- näistä huomionosoituksista, mutta nainen ei toki anna römpsää tykkäämisen perusteella, vaan 'gina tinglen' perusteella - eli toisin sanoen, tuollainen toiminta EI herätä naisen seksimodulia, vaan päinvastoin vaivuttaa sen sikeään uneen.

Nainen haluaa miehen määräävän kaapin paikan, mutta samalla nainen haluaa valtaa parisuhteessa. Jos naisella ON valtaa parisuhteessa, hän kyllä nauttii siitä, mutta se tuo hänelle tyytymättömyyttä, koska seksimoduli ei saa tarvitsemaansa kiihotusta ja lisäksi hän ei tunne itseään 'suojelluksi' ..

Jos hänellä EI ole valtaa parisuhteessa, hänen seksimodulinsa kyllä kukoistaa, mutta hänen egonsa taas ei ole tyytyväinen..

Jne. Tyytyväinen ja onnellinen nainen on harvinaisempi kuin lohikäärmeet tässä maailmassa..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Totta kyllä, että onhan niitä kukkia, drinksuja ym. kiva saada. Mutta jos nyt puhutaan siitä, millaista miestä halutaan pitkään parisuhteeseen, niin puhutaan minusta vähän eri asiasta. On miehiä, joilta on kiva saada drinksuja, ja on miehiä, joilta on kiva saada kullia.

Ja toisaalta, kukapa mies ei mielellään ottaisi vastaan ilmaisia lahjoja tai suitsutusta? Eiköhän sen suhteen ole kysymys ihan inhimillisestä piirteestä. Niitä vain on miehelle tarjolla aika paljon harvemmin, niin miehet eivät ala odottaa niitä luonnostaan lankeavina...

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Perustin irc-kanavan #ihmissuhteet ircnet-verkkoon, ihan hyvää keskustelua ollut tähän asti.

Homo kirjoitti...

Taas esimerkki naisen mielen kataluudesta?:

Belgialaisnainen syytteessä "laskuvarjohyppymurhasta"

Jorma kirjoitti...

"Ideahan on juuri se, että ei nainen halua niitä asioita, joita sanoo haluavansa."

Se, mitä naiset sanoavat haluavansa, on ihan asia erikseen.

Se, mitä todellisuudessa haluavat, on huomionosoitusten saaminen YT-miehiltä. Mutta sitä he eivät tule saamaan.

Vortac kirjoitti...

Perustin irc-kanavan #ihmissuhteet ircnet-verkkoon, ihan hyvää keskustelua ollut tähän asti.

Tsekkailin tuota kanavaa rippusen, ja havaitsin muutaman seikan..

1) Siellä on naispuolisia OPpeja, joiden kanssa ei tietenkään voi käydä emootiovapaata, rationaalista keskustelua - ja jos edes varovaisesti tiedustelee, miksi tällaisella kanavalla on naisella opit, siinä toivossa, että ehkäpä hän on niitä harvinaisia järkeviä naisia, joita on joitain nähty webissä, tulee tyypillistä "En koe tarpeelliseksi perustella oppejani"-kamaa.

2) Koettaessani perustella kysymyksiäni tarkemmin, siinä toivossa, että naiset havaitsisivat kysymysteni olevan ymmärrettäviä, 'valideja' ja suhteellisen harmittomia, lasahti tietenkin otsaan aimo annos shaming languagea, solvauksia ja valheita (komentelusta ja alentuvasta puheesta puhumattakaan)

3) Paikalla ei näkynyt ketään tuttuja (ilmeisesti herra Horsmalahti oli siellä nimimerkillä, mutta ei paikalla), eikä juuri kyllä mitään hyvää keskusteluakaan näkynyt.

Suoraa, rehellistä, 'puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä'-tyyppistä, miesten oikeuksille suosiollista ja nyky-yhteiskunnan miesvihaa kritisoivaa asiallista keskustelua ei siis näytä tuolta kanavalta löytyvän.

Jostain syystä kuvittelin, että tämän blogin inspiroivalla kanavalla nyt ei ainakaan olisi heti naisilla OPpeja. Mutta olisi kai pitänyt arvata.. naisen seksuaalinen valta kun ulottuu joka paikkaan.

Juu, tokaisinpa vielä, että jos itse perustaisin moisen IRC-kanavan, niin OPeiksi haluavat naiset saisivat kyllä todella olla kunnostautuneet joko järkevillä blogikirjoituksilla (tms) tai perustella olevansa miesten oikeuksien puolella erittäin tyydyttävästi ja rationaalisesti - OP-naisen vastaus oli "Onneksi sinä et perustanut tätä kanavaa", ja jokin irviö siihen perään, niinkuin aina (jotta jätetään avoimeksi kaikki mahdollisuudet naisille tyypilliseen tapaan, joukossa siis myös mahdollisuus perua kommentti 'vitsinä')..

Tuon kanavan mulgaisu sai lähinnä vain kuvottumaan siitä, miten syvälle ns. 'miesliikkeeseenkin' akat ovat täysin ansiotta soluttautuneet, ja sieltä käsin sitten ampuvat sitä samaa shaming languagea ja emotionaalista manipulaatiota (mm. "Awww, sähän olet melkein herttainen" jne.) miehiin.

Itseeni ei tietenkään mikään emotionaalinen manipulaatio enää ole vuosiin toiminut, mutta kyllä se kyrsii nähdä sitä silti joka paikassa vielä nykypäivänäkin - etenkin tuollaisessa paikassa, jonka suhteen olisi voinut elätellä jotain toivoa 'realtime'-keskustelusta tämän blogin parhaimpien kirjoittelijoiden kesken.

Oh well, that's the way it goes.. raporttini Horsmalahden karmivan misandristisen todellisuuden romuttaman hyvän idean käytännön toteutuksesta tähän (meniköhän vähän liian monimutkaiseksi lauseeksi? (: ) ..

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Mutta olihan se ihan hyvä ideana.

Kyllä kiinnostaisi vieläkin tietää, millä perusteella herra Horsmalahti on valinnut OP-populaation tuolle kanavalle.

Jos itse perustaisin vastaavan, päästäisin sinne lähinnä tämän blogin totuudenmukaiset kirjoittajat OPeiksi, ja naisilta olisi pääsy kielletty koko kanavalle, elleivät he osaisi jotenkin todistaa olevansa totuuden ja tasa-arvon puolella, siis ihan kunnolla omistautuneesti (niinkuin vaikkapa se female misogynist, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan), ja ymmärtäisi Henry Laasasen blogien artikkelien ja entryjen ydintotuudet täydellisesti.

Ja yksikin 'shaming language' ketä tahansa kohtaan (etenkin ilman, että se on mitenkään ansaittu - jos se nyt koskaan on, onhan muitakin tapoja reagoida), niin permbanni lärvähtäisi samantien.

Mutta tämä blogi on riittävän hyvä keskustelualusta aidolle ja rehelliselle totuuden ilmaisulle, joten enpä jaksa nähdä vaivaa.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Se, mitä todellisuudessa haluavat, on huomionosoitusten saaminen YT-miehiltä. Mutta sitä he eivät tule saamaan.

Bingo. Juuri näin se on.

Naiset ikäänkuin haluavat YT-miesten olevan YT-miehiä, ilman että ovat YT-miehiä.

(He haluavat YT-miehiä ominaisuuksien takia, jotka haluaisivat heistä heti poistaa, mahdollisuuden koittaessa - naisethan ovat aina yrittämässä muuttaa miehiä - ja jos he siinä onnistuvat, mielenkiinto miehiin lopahtaa, ja he kiinnostuvat jälleen uudesta YT-miehestä. Sitä kutsutaan 'betaisation'iksi kait - kun nainen saa Alfan, hän kiireen vilkkaa alkaa muokkaamaan hänestä Betaa, jolloin hän ei ole enää miehestä kiinnostunut.

Eräskin nainen valitti poikaystäväänsä, joka ei koskaan vie naista minnekään, ja aina vaan harrastaa seksiä naisen kanssa ja kohtelee töykeästi ja lähes välinpitämättömästi, ei koskaan osoita hellyyttä tai puhu rakastavasti tai lue runoja jne. -- ja heti perään tokaisi, että jos mies EI OLISI SELLAINEN, nainen ei voisi miestä rakastaakaan!

DISCLAIMER: Vaikka käyttämäni esimerkki on anekdootti, ja kyse tässä tapauksessa on naisen puheesta, käytän sitä esimerkkinä siksi, että tällä kertaa naisen puhe kertoo todellisuudesta, ja samalla siitä skitsofreenisestä suhtautumisesta, joka naisilla miehiin on. Tämä oli harvoja tapauksia, joissa nainen kertoi rehellisesti, miten asiat ovat. Aina he eivät puhu näin rehellisesti.)

- Vortac

p.s. Sana "Lopetan" jäi jostain syystä pois tuosta liian monimutkaisesta lauseestani ylempänä..

bmad kirjoitti...

"Mutta olisi kai pitänyt arvata.. naisen seksuaalinen valta kun ulottuu joka paikkaan."

Naisen seksuaalinen valtahan
on osa naisen vaikutusvoimaa. Jos naiset eivät omaisi minkäänlaista hallintaa heistä katoaisi hehkeys ja merkitys.

Seksuaalisesta vallasta on ihmisillä pääsääntöisesti huonoja kokemuksia, koska tätä naiserityistä vaikutusvoimaa on käytetty ja käytetään jatkuvasti väärin kaikenlaiseen miesten impotentisointiin. Siitä on tullut miehille valtavia traumoja eri puolilla länsimaita ja pikkuhiljaa sama feminismi uhkaa leivitä kaikkialle muuallekin.

On silti hyvä, jos/että naiset ovat mukana miesasian kehityksessä.

Ja ennenkaikkea hyvä, MIKÄLI miesasiasta voidaan chatata reaaliajassa, eikä vain kirjoittaa esseitä.

Vortacille veljeys ja ystävyys ei ole aina se pääprioriteetti, mikä on harmi, koska hän kirjoittaa kuitenkin osuvia, uudenlaisia havaintoja mm. sukupuolisuuden rakenteista ehkä enemmän kuin ketkään muut.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Vortac, nimimerkkini kanavalla on 'nawi', ja olen itse jakanut opit. Käytännössä annoin oppeja muutamalle tutulle, mutta varsinkin kyseiseen naiseen luotan sataprosenttisesti operaattorin tehtäviin. Itsehän kannatan tasa-arvoa, eikä siten ole mitään väliä mitä sukupuolta kanavan keskustelijat ovat, ja näin sen pitää ollakin.

Yleisesti ottaen naisilla on varmaan helpompi saada operaattorioikeudet irkissä, mutta sukupuoli ei vaikuta tässä tapauksessa. Sitäpaitsi opeista on turha valittaa jos mitään väärinkäytöksiä ei ole sattunut.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=uM8QkYnoCtY&feature=related

Homo kirjoitti...

Nainen uskossa, fiksukin vielä naiseksi:

Tukiaisen sekavat viestit Facebookissa: Mä kuolen nyt

...
Tukiainen kirjoitti lauantain vastaisena yönä ensin seksirikollisen ahdistelevan häntä, ja haluavansa kostaakseen ottaa yhteyttä moottoripyöräkerhojen pomoihin.
Sen jälkeen Johanna kertoi saaneensa selville, että pikkusisko-Julialla ja eräällä hänen entisistä poikaystävistään olisi ollut sutinaa keskenään teinivuosina.
– Mä kuolen nyt. Mä hakkaan molemmat, hän uhosi.
...

Vortac kirjoitti...

Herra Horsmalahti, kiitos selvityksestä.

Niin vähän ajattelinkin, että suhteilla hän ne opit on saanut, koskapa ei vaikuttanut mitenkään erityisen kiinnostuneelta miesten oikeuksista tai aidosta tasa-arvosta.

Tietenkin tasa-arvoisessa maailmassa miehillä ja naisilla on yhtäläiset oikeudet IRC-Oppeihin, se ei kuitenkaan ollut koko pointti.

En VALITTANUT mistään, itseasiassa. Nainen jollain satunnaisella IRC-kanavalla OPpina, etenkin sellainen, johon voi luottaa OPpina, on ihan yhtä OK kuin mieskin.

Kuitenkin ajattelin tämän kanavan olevan aitoa tasa-arvoa ajava kanava, ja sellaisessa voisi ajatella olevan tärkeämpää ja tarkemman syynin paikka siinä, että minkätyyppistä porukkaa toimii OPpina. Voisi ajatella, että ei enää siis tällaisessa tapauksessa riitä, että on luotettava OPpi, vaan vaatimukset olisi hieman perusteellisemmin määritelty. Se on vähän kuin antaisi the-spearheadiin kommenttien deletointi-, ja editointimahdollisuuden sekä päästäisi artikkelien kirjoittajiksi satunnaisia naisia, vain sen takia, että he sattuvat olemaan tuttuja, tai että he osaavat kokkauspalstalla hoitaa tällaisia tehtäviä hyvin.

Toki omalla kanavallasi saat pitää millaisia OPpeja tai sääntöjä hyvänsä, eihän se sinänsä minulle kuulu. Mutta mielestäni on hieman kyseenalaista, kannustaako 'random-nainen OPpina'-struktuuri hyviin keskusteluihin, joihin tämän blogin parhaat kirjoittajat haluavat osallistua.

Ehkä olen liian idealistinen, ehkäpä asialla ei lopulta ole suurtakaan merkitystä - kerroinpahan vain omia kokemuksiani ja näkemyksiäni tuosta kanavasta, ja havaitsin olleeni hieman liian optimistinen.

Sivumennen sanoen, manginamies OPpina ei olisi yhtään parempi vaihtoehto. Tuollahan tuli sellaistakin kommenttia OPeilta (OPpien luulisi vetävän nimenomaan aidon tasa-arvon linjaa, koska heidän voisi ajatella toimivan esimerkkeinä keskustelijoille), loukkausten ja shaming languagen ohessa, että "Tule pois sieltä mies-ja-nainen-vastakkainasettelun maailmasta ihmisten maailmaan", kun kyselin näistä asioista.

Eli jos OPit ovat varsin ymmärtämättömiä niille aiheille ja näkökulmille, joista esim. herra Laasanen on ansiokkaasti kirjoittanut, mitä voimme odottaa sitten 'tavalliselta rahvaalta' tuolla kanavalla..?

Tuo nais-OPpi voi olla hyvinkin luotettava OP-valtansa käytössä ja oikeudenmukainen tuossa mielessä, ja ehkä hän ei käytä tuota valtaansa väärin - mutta hän ei muilta osin vaikuttanut poikkeavan kenestä tahansa satunnaisesta, MATia ymmärtämättömästä, naisten hulluutta puolustelevasta naisihmisestä oikein mitenkään. Ja sellaisen poikkeavuuden olisi voinut luulla olevan vähimmäisvaatimus, että ansaitsee OPit kanavalla, joka käyttää lähes samaa nimeä kuin tämä aitoa tasa-arvoa ajava blogi.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Haluan vielä selventää, että ei naiseus sinänsä ole mikään ongelma tuossa tapauksessa. Ennemminkin se, että naiset niin harvoin ovat ansioituneita tai ymmärtäväisiä aidolle tasa-arvolle tai miesten oikeuksille, varsinkin kun heidän oma valtansa yhteiskunnassa tekee heidät lähes väistämättäkin jonkin verran sokeaksi miesten ongelmille (miehillä on sentään niistä ensikäden tietoa ja kokemusta arkipäivässä), on kyseessä vähän sama juttu kuin maaorjat perustaisivat jonkinlaisen keskustelupiirin vallan väärinkäytöstä ja kuninkaallisten harjoittamasta kansan riistosta, ja sinne sitten keskustelua ohjaamaan valittaisiin kuninkaallisia heti alussa.

En ole siis epätasa-arvoinen siinä mielessä, että OPin sukupuoli olisi merkittävin tekijä, tai että naisia ei saisi koskaan päästää OPeiksi. Hyviäkin naisia on, ja jopa tasa-arvon nykyaikaisen irvikuvan aidosti näkeviä naisyksilöitä, kuten vaikkapa se 'female chauvinist' vai mikäonkaan. Hän on kirjoittanut hyviä ja osuvia kirjoituksia, ja jos esim. hän toimisi tuollaisella kanavalla OPpina, minulla ei olisi asiasta mitään kyseenalaistettavaa.

Mutta jos miesten oikeuksista ja ongelmista, naisten ylisuuresta vallasta yhteiskunnassa yms. aiheista keskustelua herättämään tarkoitetulla kanavalla on sitten OPpina nainen, joka ei mielellään kuuntele naisiin kohdistuvaa kritiikkiä, ja joka hetimiten alkaa puolustelemaan naisia ja heidän 'defenssimekanismejaan', kun koettaa pohtia asioita hiemankin naiskriittisesti, niin mielestäni siinä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Nykymaailmassa naisilla on muutenkin liikaa valtaa, ja mielestäni tässä on kyseessä hieman samantapainen asia, kuin Linuxiin keskittyvälle ja Linuxia kehittämään tarkoitetulle kanavalle valittaisiin OPeiksi Microsoftin työntekijöitä.

Noh, tänään en näemmä oikein saa tätä asiaa ihan täysin selitetyksi, tarkoitin vain huomauttaa, että asiassa on mielestäni jotain vääristymää - ehkä joskus parempana päivänä saan sen perusteltua paremmin.

En siis valittanut, enkä valita - enkä ole vaatimassa yhtään mitään. En halua myöskään loukata ketään, enkä aio enempää puuttua siihen, miten hoidat kanavaasi - kunpahan vain tokaisen, että minua siellä ei varmastikaan tulla enempää näkemään.

- Vortac

Homo kirjoitti...

Vanhasen juoni: Kolme naista hallitukseen

Matti Vanhanen olisi ylpeä, jos nainen edustaisi keskustaa presidentinvaaleissa

Homo kirjoitti...

Mielenkiintoisesti Pravda on häivyttänyt tekijän sukupuolen näkymättömiin...:

Helsingin keskustassa ampunut tullitarkastaja[tar] saa syytteen

Homo kirjoitti...

Uusi narsististen narttujen häähulluusvillitys:

Alastonhääkuvat tulevat!

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Setan tulevaisuuden tavoitteista

Ile kirjoitti...

Sukupuolijakauma 33/3

http://aikuisrokkia.blogspot.com/2010/09/sukupuolijakauma-333.html

Homo kirjoitti...

Ratkaisu iän mukanaan tuomiin uraongelmiin?:

Porn again Christian

Homo kirjoitti...

Panu, käsittääkseni monet transut eivät ole kovin tyytyväisiä Setan toimintaan asioissaan ja ainakin joillain transutyypeistä (transseksuaali, transvestiitti ja mitä muita näitä nyt mahtaa ollakaan) on sen takia toiminta ainakin osittain Setan ulkopuolella tarkoituksella. En ole kovin hyvin perehtynyt mihin tämä tyytymättömyys varsinaisesti liittyy - mutta oma veikkaukseni on se, että se liittyy ainakin osittain johonkin seuraavista:

1. Ainakin transseksuaalit halunnevat korostaa sitä, että transseksuaalisuudessa ei ole kyse niinkään seksistä tai seksuaalisuudesta, kuin sukupuolesta. Transvestiiteillä asia ei ehkä ole näin yksioikoinen.

2. He saattavat kokea, että Setassa on liiaksi päättämässä asioista homot ja lesbot, eivätkä he itse.

3. Minulla on se vaikutelma, että etenkin transseksuaaleissa olisi paljon suhteellisen vaikeita ja eripuraisia persoonia (samoin kuin se, että lesboissa on paljon väkivaltaisia ja miesvihaajia), vaikka voi olla että vaikutelmani on väärä.

Homo kirjoitti...

Lakkasiko muuten muilla toimimassa Chrome-selaimessa juuri kommentointi tähän blogiin? Firefoxin kautta tuntuisi toimivan.

Homo kirjoitti...

Haluatko alentaa kolesterolia: Syö pellavansiemeniä

Homo kirjoitti...

Kun meno alkaa muuttua vaikeammaksi, nartut taas tuttuun tapaansa katoavan paikalta ja palaavat sitten myöhemmin nokkimaan rusinat miesten otsa hiessä raatamalla tekemästä pullasta:

Tutkimus: Finanssikriisi karkotti naiset pankkien johdosta

Anonyymi kirjoitti...

Tarvitaanko tasa-arvokeskusteluun miesnäkökulmaa?

Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa tiistaina 28.9. klo 17 keskustelemassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston pj. Kari Uotila ja Vasemmistonaisten puhenainen Minna Sirnö.

Tilaisuuteen vapaa pääsy

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Miehen seksuaalisuuteen liittyvät myytit pitävät harvoin paikkansa

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Hmm, edellinen uutinen näköjään siirtyi tänne:

Iso nenä = iso penis?

Jorma kirjoitti...

Naispuolisia kunnanjohtajia jatkuvasti vähemmän

Onko se sukupuolella väliä vai ei? Päättäisivät jo. Eikä YLE:n toimittaja tietenkään keksi kysyä mitään kuntasektorin naisvaltaisuudesta. Sitä ei saa tasa-arvo-ongelmaksi sanoa.

Homo kirjoitti...

Eikä ollut edes blondi:

Ranskalaispoliitikotar sekoitti inflaation ja suuseksin

Homo kirjoitti...

Yhyy, miksei naisia oteta vakavasti poliitikkoina, vaikka kuinka pukeuisivat glamour-kissoiksi tai prinsessatiaroihin:

Lehtomäki ilmestyi vaalibileisiin prinsessatiara päässään

Homo kirjoitti...

Rintasyöpää sairastavien puolisot masentuvat herkemmin

Anonyymi kirjoitti...

Silminnäkijä: Tanssipojat

TV2 Klo: 22.05 Pvm: 27.09.2010

Teini-ikäiset pojat puetaan tytöiksi ja he tanssivat aikuisille mahtimiehille. Raportti Afganistanin vaietusta pedofiliaperinteestä.

Homo kirjoitti...

TV viideltä/Voicelta tulee juuri tällä hetkellä 5D: Miestenhakkaajat -ohjelma:

(K-15) Usein vain miehiä pidetään perheväkivallan aiheuttajina, mutta lopultakin huomiota saavat myös väkivaltaiset naiset sekä heidän miespuoliset uhrinsa. Jaksossa kerrotaan kolmen väkivaltaisen naisen tarina sekä paljastetaan heidän miestensä karmeat kokemukset. (Secret Lives of Women, dokumentti, USA)

Homo kirjoitti...

Lapsiperheet toivovat joustoa työaikoihin

Kyse joustoista työaikoihin tässäkin?:

Äiti ryösti pankin - pyysi etumatkaa noutaakseen lapset koulusta

Sarjassamme hell hath no fury like a woman scorned:

Mustasukkainen vaimo sytytti miehensä haarovälin tuleen

...
Sinä kerroit rakastavasi häntä. Poltan peniksesi ja kerron perheellesi, mitä olet tehnyt, vaimo huusi miehelleen vähän ennen onnetonta tapahtumaa.
...
Advertiserin mukaan mies sai liekeistä kuitenkin niin pahat vammat, että hän kuoli myöhemmin Adelaiden sairaalassa.
...

Syyttömän terroriepäillyn lentolippu kiven alla Ruotsissa

...
Vihjepuhelun naispuolisen soittajan henkilöllisyydestä ei ole toistaiseksi varmuutta, mutta Ruotsin rajapoliisin mukaan miehellä oli siitä epäilyksensä.

Mies oli matkalla kohti omia häitään Pakistanissa, ja reissu on hänelle ensimmäinen Kanadan rajojen ulkopuolella.
...

Homo kirjoitti...

Pahoittelut siitä, että aiemmassa viestissä osa linkeistä ei toimineet. Tässä uusi yritys:

Lapsiperheet toivovat joustoa työaikoihin

Kyse joustoista työaikoihin tässäkin?:

Äiti ryösti pankin - pyysi etumatkaa noutaakseen lapset koulusta

Sarjassamme hell hath no fury like a woman scorned:

Mustasukkainen vaimo sytytti miehensä haarovälin tuleen

...
Sinä kerroit rakastavasi häntä. Poltan peniksesi ja kerron perheellesi, mitä olet tehnyt, vaimo huusi miehelleen vähän ennen onnetonta tapahtumaa.
...
Advertiserin mukaan mies sai liekeistä kuitenkin niin pahat vammat, että hän kuoli myöhemmin Adelaiden sairaalassa.
...

Syyttömän terroriepäillyn lentolippu kiven alla Ruotsissa

...
Vihjepuhelun naispuolisen soittajan henkilöllisyydestä ei ole toistaiseksi varmuutta, mutta Ruotsin rajapoliisin mukaan miehellä oli siitä epäilyksensä.

Mies oli matkalla kohti omia häitään Pakistanissa, ja reissu on hänelle ensimmäinen Kanadan rajojen ulkopuolella.
...

Ile kirjoitti...

Halonen: "En tunne oikeaa isääni"

http://aikuisrokkia.blogspot.com/2010/09/traumatisoituneen-arvonannon.html

Anonyymi kirjoitti...

Asevelvollisuuden tulevaisuutta pohtinut työryhmä luovuttaa raporttinsa
julkaistu tänään klo 00:03, päivitetty tänään klo 00:14

Asevelvollisuuden tulevaisuutta pohtinut työryhmä luovuttaa tänään raporttinsa puolustusministeri Jyri Häkämiehelle. Viime syksynä asetetulta työryhmältä on odotettu ehdotuksia siitä, mihin suuntaan Suomen asevelvollisuutta tulisi kehittää.

Selvitysryhmää on johtanut F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Ryhmässä ovat olleet mukana muun muassa Nokian muotoilusta vastaava johtaja Marko Ahtisaari ja SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner. Selvitysryhmän asiantuntijana on toiminut kenraalimajuri Arto Räty.

Ryhmän tavoitteena on ollut kartoittaa "yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaaminen ja järjestelmän yhteiskunnalliset vaikutukset".

Raportti luovutetaan puolustusministerille iltapäivällä.

YLE Uutiset

Jorma kirjoitti...

""yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaaminen ja järjestelmän yhteiskunnalliset vaikutukset"."

Suomessahan ei ole yleistä asevelvollisuutta, vaikka niin meille jatkuvasti valehdellaan. Tuskin työryhmä tulee mitään radikaalia muutosta esittämään, valikoivampaan suuntaan varmaan mennään, mutta tasa-arvo-ongelma on ja pysyy.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään:

Tarvitaanko tasa-arvokeskusteluun miesnäkökulmaa?

Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa tiistaina 28.9. klo 17 keskustelemassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston pj. Kari Uotila ja Vasemmistonaisten puhenainen Minna Sirnö.

Tilaisuuteen vapaa pääsy


Ensi tiistaina:

Missä miehen paikka?

Ti 5.10. klo 18-20 Maikki Friberg –koti, Bulevardi 11 A 1

Paneelikeskustelu perheen ja työn yhteensovittamisesta. Järjestetään yhteistyössä Profeministimiesten kanssa.

Vapaa pääsy.
(todella harvinaista, että Unionin tilaisuuteen pääsee miehiä)

Jorma kirjoitti...

Mikä sua vaivaa, Henry?

Virpi Salmen itkupotkuraivarit on syytä tuoda esille täälläkin. On aina on yhtä viihdyttävää, kun aikuinen (?) femakkotoimittaja menee täystilttiin ja tekee itsestään pellen.

Jorma kirjoitti...

"Tuskin työryhmä tulee mitään radikaalia muutosta esittämään, valikoivampaan suuntaan varmaan mennään, mutta tasa-arvo-ongelma on ja pysyy."

MOT

Asevelvollisuusryhmä esittää puolustusvoimille irtisanomisia

"Tiistaina julkistetussa selvityksessä kannatetaan kuitenkin tarmokkaasti pysyttäytymistä yleisessä asevelvollisuudessa."

Miten voidaan puolustaa sellaista, jota ei ole olemassa?

"Merkittävin muutosesitys koskee varusmiespalvelusaikaa. Ryhmä esittä, että varusmiespalvelukseen tulisi myös 4 kuukauden palvelusaika."

Mitä hyötyä moisesta on kenellekään?

"Selvityksen mukaan palvelukelpoisilla miehillä ja vapaaehtoisilla naisilla "tulee olla oikeus suorittaa varusmiespalvelus"."

Lakisääteinen pakko ei ole oikeus, se on velvollisuus.

"Valikoiva asevelvollisuus" ei tule selvityksen mukaan kyseeseen."

Entäs ns. Sveitsin malli? Mihin se on unohtunut?

Homo kirjoitti...

Ulkonäkö vaikuttaa nuorten naisten onnellisuuteen

Vanhemmat ostavat Suomessakin nuorelle lahjaksi kauneusleikkauksia

...
Suomessa ei yleensä kysytä mahdottomia tai luonnottomia leikkauksia. Ihmisillä on hyvin realistinen kuva siitä, mitä kirurgialla voidaan tehdä. Lähtötilanne ratkaisee aika paljon sen, mitä voidaan tehdä. Valaasta ei voi tehdä joutsenta, Pakkanen muotoilee.
...

Jorma kirjoitti...

Rohkeat intti-ideat – ”Ongelma: 132€/kk”

"Siilasmaan työryhmä ehdottaa myös verotusetua intin käymisestä. Työryhmä kehottaa selvittämään, voidaanko varusmiespalveluksen sekä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen loppuun suorittaminen ja sitoutuminen kertausharjoituksiin ottaa huomioon varusmiespalvelusta seuraavien kymmenen vuoden aikana alentamalla ansiotulojen verotusta palvelusajan mukaan porrastettuna."

Eli näköjään yksi esitetyistä ideoista on mennyt hitusen eteenpäin, joskin muuntuneessa muodossa. Tehokkaampaa olisi tietysti periä kaikilta palvelusta suorittamattomilta enemmän veroa. sehän toisi rahaa kassaan.

Homo kirjoitti...

Jorma, tuo veronalennus kymmeneksi seuraavaksi työvuodeksi olisi silläkin tavalla huono, että armeijan jälkeen opiskelemaan menevät hyötyisivät tuosta selvästi vähemmän kuin suoraan työelämään menevät.

Homo kirjoitti...

Mukavasti tullut lokasankoja niskaansa tuossa Pravdan feministikeskustelussa femakot. Ehkä vähitellen femakotkin alkavat oppia varovaisemmiksi, kun saavat tuta, etteivät he enää pääse levittämään typerää miesvihaansa ilman purevaa vastakritiikkiä.

Minua miesasialiikkeen kannattaa hyödyntää tällaiset keskustelut ja suhtautua feminismiin ja feministeihin samoin kuin immuunijärjestelmä suhtautuu basiliskoihin. Basiliskot aina vähitellen muuntautuvat, mutta säännöllinen harjoitusvastustus auttaa pitämään immuunipuolustuksen voitolla.

Jos muuten kommentoi tuonne keskusteluun, niin kannattaa laittaa kopio kommentista samalla tänne, koska Pravdan feministinen sensuuri poimii aika summamutikasssa pois feminismiin kriittisesti suhtautuvia viestejä.

PS, Nelosella alkaa juuri 4D: Tuhotut kasvoni.

Vortac kirjoitti...

En jostain syystä saa Laasasen "Pääsin Hesariin?!"-entryyn lasautettua nasevaa kommenttiani, joten pastean sen tänne.

"Minusta vaikuttaa monen naiskommentoijan kirjoituksista, että asiaa ei
vain haluta myöntää vaikka se ehkä tiedostetaankin todeksi."

Nythän on niin, että naiset ovat hyvin erilaisia kuin miehet. Siinä
missä miehet puhuvat kertoakseen, miten asiat ovat, naiset eivät.

Naiset puhuvat manipuloidakseen tilannetta, tai vaikuttaakseen
'sosiaaliseen laumaan' niin sanotusti. Naiselle maine on tärkeämpää
kuin todellisuus (eli nainen voi elää, kuten lutka, kunhan hänellä ei
ole lutkan mainetta), ja siis semantiikka ja se, miten asioista
puhutaan, on naiselle ihan eri asia kuin se, mitä todellisuudessa
tapahtuu.

Naiset harvoin puhuvat todellisuudesta kertomalla siitä rehellisesti,
vaan yleensä 'vaikutusperiensä mukaan'. Tuskin he älyllisesti sitä
laskelmoivat, mutta heidän emootionsa näyttäisivät vetävän vähän siihen
suuntaan, että nainen puhuu sellaista, jonka olettaa olevan
'sosiaalisesti hyväksyttyä', mieluummin kuin sellaista, joka on totta,
mutta joka voisi saattaa naisen epäsuosioon sosiaalisesti tai tuoda
naista millimetrinkään pelättyyn 'lutkan maine'-suuntana.

Näin ollen voidaan todeta, että eivät naiset suinkaan näissäkään
kommenteissa välttämättä vastusta todenpuhujia siksi, että olisivat
oikeasti eri mieltä näiden kanssa, vaan siksi, että tietävät kyllä
totuuden, mutta heille on kauhistus kertoa se ääneen, sosiaalisista
seurauksista johtuen (noin esimerkiksi).

Nainen voi hyvin tiedostaa moniakin asioita todeksi, joita ei aseella
uhatenkaan koskaan kertoisi tai myöntäisi tietävänsä todeksi.

Niinpä siis kannattaa pitää tämä mielessä, kun lukee naiskommentoijien
kommentteja - jotkut heistä voivat olla ihan hyvää tarkoittaviakin, ja
toimia kuitenkin edellämainitulla tavalla osittain tiedostamattaankin.

Naisen kannattaa mieluummin puhua 'sosiaalisesti hyväksyttyjä'
totuuksia sosiaalisten piiriensä kannalta (ja nämähän ovat naiselle
suorastaan elintärkeitä) kuin kertoa pläjäyttää totuutta sellaisena
kuin se maailmassa esiintyy.
Kokonaan toinen asia on, että naisethan opettelevat sosiaalista
manipulaatiota ja 'emotionaalista vuorovaikutusta' jo pienestä pitäen,
leikkiessään kotia yms. Naisille myös valehtelu vaikuttaisi olevan
paljon pienempi synti kuin miehelle - voisi jopa sanoa, että naiset
'konstruoivat haluamansa todellisuuden', joutuessaan jonkinlaiseen

ristiriitaan, ja siten valehtelevat jopa itselleenkin. Tästä oli
aikoinaan hyvänä esimerkkinä joku amerikkalainen TV-sarja, jossa nainen
oli valheenpaljastuskoneeseen kytkettynä vastaamassa vaikeisiin
kysymyksiin, ja pääsi pelissä lähes loppuun saakka, kunnes mokasi
viimeisessä kysymyksessä (kun oli paljastunut naisen pettäneen
poikaystäväänsä, ihannoivansa exäänsä, valehdelleensa poikaystävälleen
tästä ja paljon muuta lutkaista), kun häneltä kysyttiin "Pidätkö
itseäsi hyvänä ihmisenä?" .. Nainen vastasi "Kyllä", ja
valheenpaljastuskone oli eri mieltä.. nainen menetti suuren summan
rahaa ja yleisön kunnioituksen..

Pointtini on, että naisilta on turha odottaa totuutta tai totuudesta
rehellisesti keskustelemista - ennemminkin kannattaa odottaa naisilta
"sosiaalisesti käypää totuutta", ja "yhteisön hyväksymällä tavalla
keskustelemista".

- Vortac

p.s. Näemmä kommentti meni jotenkin hieman 'palasiksi' tuossa copypasten hurjassa myllerryksessä.. koetin hieman korjailla sitä lukukelpoisempaan muotoon.

Jorma kirjoitti...

"armeijan jälkeen opiskelemaan menevät hyötyisivät tuosta selvästi vähemmän kuin suoraan työelämään menevät."

Totta. Jos tällaista veroporkkanaa halutaan tarjota, niin sen pitäisi alkaa vasta siinä vaiheessa kun siirrytään työelämään. Voi olla, että tällaisen järjestelmän valvonta aiheuttaisi verohallinnolle niin paljon kustannuksia, ettei sitä kannata toteuttaa. Siitäkin syystä olisi vain helpompaa verottaa enemmän kaikkia niitä, jotka eivät ole palvelusta suorittaneet ja reserviin sitoutuneet.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Feminismi sallii miesten hakkaamisen

Homo kirjoitti...

20 000 euroa – sinkku maksaa tuplasti

Indonesialaispoliitikko haluaa neitsyystestit kouluunpääsyn ehdoksi

Homo kirjoitti...

Ilmeisesti kritiikki feminismiä vastaan oli paljon purevampaa, kuin feministikirjoittaja odotti jutulleen - ja nyt sitten jo julkaistuista kommenteista on poistettu suuri (suurin?) osa feminismiin kriittisesti suhtautuvista kommenteista ja jätetty rippeet näön vuoksi. Kun feminismi ei pärjää asia-argumentein, otetaan käyttöön likaiset keinot.

Keskustelussa on kuitenkin ehdotettu käytettäväksi Googlen Sidewikiä, jolla voi kommentoida mille tahansa www-sivulle ilman sensuuria. Toivottavasti ihmiset pian käyvät viestiarkistonsa, www-selaimen välimuistinsa yms läpi ja postaavat tuonne sensuurilta suojaan ja Hesarin häpeäksi sen, kuinka Hesari harrastaa feministihenkistä jälkikäteissensuuria.

Homo kirjoitti...

Unlocking the secret of beauty: Scientists discover the complexities of attractive female bodies

Jorma kirjoitti...

Länsiväylä - vanhemmat.com 29.92010 Espoo

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/nuoret-miehet-viihtyvat-vanhempien-helmoissa/192071

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Naiset, tehkää aloitteita

Homo kirjoitti...

Joka neljäs helsinkiläisliitto kansainvälinen

...
Muualla maassa miehet ottavat ulkomaalaisen puolison naisia useammin, mutta pääkaupunkiseudulla tilanne on päinvastainen. Väestöliiton erikoistutkija Minna Säävälä selittää eroa muun muassa asenne-eroilla.
– Täällä pääkaupunkiseudulla väestö on ylipäätään hieman naisvaltaisempaa, nuorta ja korkeasti koulutettua, joten meillä on väestössä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka liikkuvat paljon ulkomailla, jolloin syntyy tilaisuuksia parisuhteiden muodostumiselle. Ja kun tiedämme, että naiset ovat ehkä yleisesti ottaen hieman suvaitsevampia ja avarakatseisempia, se myös mahdollistaa tällaiset avioliitot helpommin kuin muualla Suomessa.
...

Homo kirjoitti...

Etelä-Korean tyttöbändit liian seksikkäitä

Homo kirjoitti...

Miten tämä voi olla mahdollista, kun Suomessa femakot ovat viime vuosina keskisttyneet todistelemaan sitä kuinka naisten olisi mahdotonta toimia asevelvollisina, kun on jatkuvasti niin kivuliaat kuukautisetkin, ettei voi muuta kuin tuskissaan pyöriä lattialla:

Naisille povataan pääsyä USA:n erikoisjoukkoihin

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Kyllä Laasasen setä tietää

Homo kirjoitti...

Tuomari kumosi bordellit ja parittajat kieltävän lain Kanadassa

Mieheksi tekeytynyt nainen huijasi seksiä naisilta

Homo kirjoitti...

Taas keksitty raiskaus?:

Laivamatkustajien kuvaaminen ei selvittänyt raiskausta Ruotsissa

...
Poliisin mukaan esitutkinnat on päätetty lopettaa, koska rikosta ei voida todistaa tapahtuneeksi.
...

Jorma kirjoitti...

"Taas keksitty raiskaus?"

Onpa taas kaunis juttu. Tuskin pyydettiin rikollisina kohdelluilta miehiltä edes anteeksi. Vahingonkorvauksiin tuollaisesta pitäisi tuomita poliisiviranomainen.

Vortac kirjoitti...

Mieheksi tekeytynyt nainen huijasi seksiä naisilta..

Siis miten tuo toimii? Eivätkö naiset huomanneet viimeistään sängyn puolella, että 'jotain' puuttuu..?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Yrityksiltä kysytään, ovatko nämä pakottaneet teini-ikäisiä tyttöjä pitämään yllään paljastavia vaatteita ja laulamaan kappaleita, joihin liittyvät vihjailevat sanoitukset ja tanssiliikkeet. Tutkimusten perusteella aiotaan tarkentaa lakeja, jotta nuoria esiintyjiä ei käytettäisi hyväksi.

Tuotanoin. Ketähän tuossa käytetään hyväksi? Miehiähän siinä provosoidaan ärsyttävästi ja kaikin keinoin!

Mikä tekee noista naisista 'hyväksikäytettyjä uhreja'? Sattuuko se heidän ihoonsa, kun pukeutuu liian paljastavasti? Tuleeko heidän kurkkuunsa tauteja, kun he laulavat 'vihjailevia lyriikoita'?

Tuleeko lihaksiin kramppeja, jos tanssiliikkeet ovat provosoivia?

Onko miesten huomio, valtaisat rahamäärät, prestige, glory, konsertoinnista saatava euforia ja miesten faniuden sivutuotteena tuoma egon-, ja itsetunnon kohotus jotenkin kivuliasta?

Kuinka käytännössä maaorjia hyväksikäyttävät ja provosoivat kuninkaalliset saadaan taas selitettyä 'hyväksikäytetyiksi uhreiksi'?

Black is white and white is black... tämä maailma on hyvää vauhtia tosiaan muuttumassa bizarro-worldiksi.

- Vortac