lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Naisiin kohdistuva asennekasvatus.

HS mielipide: Elämä ilman väkivallan pelkoa miehillekin
"Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta."

Juuso Erno

Pasi Malmi

Jarmo Lius

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä.

Tämä tieto olisi tärkeää saada menemään perille sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille sekä seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman laatijoille. Nykyisen hallituksen tasa-arvopoliittisessa ohjelmassa katsottiin aiheelliseksi torjua ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Myös neuvolajärjestelmää on korjattava. Neuvoloissa kysytään järjestelmällisesti äideiltä, ovatko he joutuneet kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Miehiltä ei kysytä mitään, vaikka olisi lasten edun kannalta tärkeää saada selville myös äidin väkivaltaisuus.

Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.

Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).

Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta. Tulisi korostaa, että myös poikiin sattuu, jos heitä lyödään, ja että "tosimiehen" ei tarvitse olla kivestä tehty.

Tämä saattaisi vähentää naisiinkin kohdistuvaa väkivaltaa. Yleisimpiä syitä miehen väkivallalle nuorehkoa naista kohtaan näyttäisi olevan se, että nainen aloitti väkivallan läimäyttämällä miestä (Follingstad, Wright & Sebastian 1991).

Myös pojille ja miehille tulee suunnata asennekasvatusta. Sen mukaan miehen rooliin ei kuulu väkivalta eikä myöskään itseensä kohdistuvan väkivallan sietäminen. Nollatoleranssi olisi kaikkien etu.

Tuoretta tutkimusta uutisoitaessa on korostettu, että naisilla on kaksi kertaa suurempi riski saada parisuhdeväkivallasta vammoja kuin miehillä. Miehet kuitenkin pelkäävät parisuhdeväkivaltaa lähes kaksi kertaa useammin kuin naiset (STM:n tasaarvobarometri). Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan sairaaloissa myös hoidetaan useammin parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneiden miesten kuin naisten vammoja.

Vaikuttaa siis siltä, että naiset saavat miehiä useammin lieviä vammoja.

Miehet saavat naisia useammin vakavia, sairaalahoitoa vaativia vammoja. Tulos saattaa selittyä sillä, että miesten yleisin väkivallan muoto naisia kohtaan on kiinnipitäminen, josta naisille aiheutuu melko helposti mustelmia.

Jos taas tarkastellaan parisuhdeväkivaltaa, joka on naisille tyypillisempää kuin miehille, huomio kiinnittyy aseelliseen väkivaltaan sekä "kovalla esineellä heittämiseen". On selvää, että ne aiheuttavat pelon tunteita. Tämä selittäisi sen, miksi parisuhdeväkivallasta vammoja saaneista on 67 prosenttia naisia, mutta silti lähes kaksi kolmasosaa parisuhdeväkivaltaa vakavissaan pelkäävistä on miehiä.

Jotta parisuhdeväkivallan tieteellisessä tutkimuksessa ja tasa-arvopoliittisessa keskustelussa päästäisiin eteenpäin, parisuhdeväkivaltaa koskeva keskustelu tulisi laajentaa naistutkimuksen piirissä kehitetyn "sukupuolittuneen väkivallan" teorian ulkopuolelle.

puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry

varapuheenjohtaja
Vihreä miesliike ry

Miessakit ry:n valtuutettu

41 kommenttia:

Optulan lesbofeministi kirjoitti...

Mutta eihän se väkivalta ollut mitään oikeaa väkivaltaa, vaan ihan vaan kontrollointia ja pikku hipaisua ja pientä sanomista.

Kuinkas se nyt yhtäkkiä onkin niin väkivaltaa että?

Vortac kirjoitti...

Tämänkertainen herra Laasasen entry:

A-SI-AAAAAAAAAAAAAAAAA!!!

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tosimies (c) pitää naisensa kurissa. Tarvittaessa hakkaamalla ja raiskaamalla. Siitä ne tykkää. Jos nainen ei tykkääkään tästä ja nostaa syytteen niin et ole tosimies.

Homo kirjoitti...

Nuorten naisten juominen uhkaa lisätä sikiöiden alkoholivaurioita

...
Suomessa syntyy vuosittain arviolta 600 lasta, joilla on jonkinasteinen alkoholin aiheuttama vaurio. Luku ei sisällä alkoholista johtuvia epämuodostumia, jotka ovat aiheutuneet humalahakuisesta juomisesta ajankohtana, jolloin äiti ei ole vielä tiennyt olevansa raskaana.
...

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Vanhempien luona asuu muitakin kuin mammanpoikia

Vortac kirjoitti...

Kuinkas muuten tupakoiminen raskaana? Onko siitä kukaan koskaan tehnyt tutkimuksia?

Moni äiti meinaan röökaa ihan surutta, ja eräskin lähes repi silmät päästäni, kun kehtasinkin mainita asiasta - ja veruke oli se, että hänenkin äitinsä oli polttanut raskaana ollessaan.

Se oli kyllä helppo uskoa..

- Vortac

Homo kirjoitti...

MINNA.FI ETUSIVULLA mm.

Queer - kaksikymppinen kapinallinen
http://www.minna.fi/web/guest/queer_kaksikymppinen_kapinallinen

Uusimman Futura-lehden teemanumero: Sukupuolten tulevaisuus
http://www.minna.fi/web/guest/futura_3_2010

Miesnäkökulmaa tasa-arvopolitiikkaan
http://www.minna.fi/web/guest/miesnakokulmaa_tasa-arvopolitiikkaan

Selonteko linjaa tasa-arvopolitiikkaa vuoteen 2020
http://www.minna.fi/web/guest/tasa-arvo_selonteko


UUSIMPIA VÄITÖKSIÄ MINNAN VÄITÖSKIRJATIETOKANNASSA

Hertta Niemi, Svenska Handelshögskolan (20.11.2010):
Managing in the "Golden Cage" An Ethnographic Study of Work, Management
and Gender in Parliamentary Administration
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=367

Helena Ruuska,Helsingin yliopisto (13.11.2010)
Arkeen pudonnut sibylla : Modernin naisen identiteetin rakentuminen
Marja-Liisa Vartion romaanissa Kaikki naiset näkevät unia
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=364

Maire Antikainen, Helsingin yliopisto (5.11.2010):
Matkalla suomalaiseksi ja hoiva-alan ammattilaiseksi? : Venäläis- ja
virolaistaustaisten naisten ja suomalaisuuden kohtaamiset kuulumista
rakentamassa
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=361

Teija Hautanen, Tampereen yliopisto (30.10.2010)
Väkivalta ja huoltoriidat
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=349

Tuula Vanhatapio, Lapin yliopisto (30.10.2010):
Poikavoimaa kuvataideharrastukseen. Pohjoinen näkökulma poikien ja
lasten vanhempien näkemyksiin kuvataideharrastuksesta ja
kuvataideopetuksesta
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=357

Virpi Yliraudanjoki, Lapin yliopisto (30.10.2010):
Mikä luokaton lukio? Feministinen kouluetnografia luokattomuuden
järjestyksissä
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=356

Maija Urponen, Helsingin yliopisto (15.10.2010):
Ylirajaisia suhteita: Helsingin olympialaiset, Armi Kuusela ja
ylikansallinen historia
http://www.minna.fi/fi_FI/web/guest/haku1?view=recordView&entityId=351


TULEVIA SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN VÄITÖKSIÄ

Sofie Stranden, Åbo Akademi (3.12.2010):
"I eld, i blod, i frost, i svält". Möten med veteraners, lottors och
sjuksköterskors berättande om krig.
http://www.abo.fi/public/fi/News/Item/item/3547

Sari Manninen, Oulun yliopisto (10.12.2010):
"Iso, vahva, rohkee – kaikenlaista". Maskuliinisuudet, poikien
valtahierarkiat ja väkivalta koulussa
http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/vaitos10/manninen.html

Tuija Huuki, Oulun yliopisto (11.12.2010):
Koulupoikien statustyö väkivallan ja välittämisen valokiilassa
http://herkules.oulu.fi/isbn9789514263613/

Venla Oikkonen, Helsingin yliopisto (17.12.2010)
Profligate Descent - The Cultural Transformations of Evolutionary Narrative
http://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=304&id=1493


POIMINTOJA TULEVISTA TAPAHTUMISTA

1.12.2010 Voiko syrjintä olla omantunnon kysymys? (Helsinki)
http://www.nordkalender.org/minna/arrangement.html?id=6281&back=index.html

2.12.2010 Naisena maailmalta Suomeen - Väkivalta monikulttuurisessa
perheessä (Tampere)
http://www.nordkalender.org/minna/arrangement.html?id=6222&back=index.html

8.12.2010 Romaninaiset ja -perheet liikkeellä Suomessa ja EU-Euroopassa
(Helsinki)
http://www.nordkalender.org/minna/arrangement.html?id=6285&back=index.html

9.12.2010 Tasa-arvo 2020 -seminaari (Helsinki)
http://www.nordkalender.org/minna/arrangement.html?id=6282&back=index.html

14.12.2010 Miesaktivismi ja kamppailu huoltajuudesta (Tampere)
http://www.nordkalender.org/minna/arrangement.html?id=6280&back=index.html

Homo kirjoitti...

Parisuhde kolmelle

Homo kirjoitti...

Armeijassa vammautuneiden korvausrumba saattaa helpottua

Jorma kirjoitti...

Women to remain banned from fighting on frontline... in case men die trying to save them

Jorma kirjoitti...

Ballet teacher who had been accused of having sex with underage pupil admits abducting 15-year-old boy

Jorma kirjoitti...

Why pretty women give birth to more girls... and could lead to shortage of handsome men

Jorma kirjoitti...

Parisuhde kolmelle


Kolmistaan kaapista ulos


Ei muuta kuin lukumääräneutraalia avioliittoa kehiin.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Seksityöohjelma

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Nuorten seurusteluväkivallan taustalla usein muitakin ongelmia

Yhdeksäsluokkalaiset kokevat väkivaltaa seurustelusuhteissaan

Jorma kirjoitti...

"Tyttöjen ja poikien kokema seurusteluväkivalta on tulosten perusteella erilaista. Vakavimmat teot ja vammat keskittyivät tytöille. Tytöt kokivat väkivaltaa yksityisasunnoissa, pojat taas ulkona tai muulla julkisella paikalla."

Määristä ei puhuta mitään HS:n nettijutussa. Kumma juttu.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Tutkimuksen ongelmakohtia (lainattu itse tutkimuksesta):

"Tekoa tarkentavan kysymyksen vaihtoehdoissa on myös lievempiä tekoja,
mutta vastaaja ei nähnyt niitä jos hän vastasi pääkysymykseen kielteisesti. Kysymysten muoto on
voinut jossain määrin vaikeuttaa lievän seurusteluväkivallan tavoittamista."

"Jos nuori ei koe tyttö- tai poikakaverin tekemän läimäisyn
kuuluvan turvallisuusuhkien kehykseen, hän ei ilmoita seurusteluväkivallasta turvallisuuskyselyssä.
Tällöin on mahdollista, että lievää ja seurustelukumppanin tekemää väkivaltaa on rajautunut pois
vastauksista."

"Tyttö- tai poikakaverin
tekemää lievää väkivaltaa ei välttämättä koeta rikokseksi tai turvallisuusriskiksi, jolloin näitä tekoja
ei ilmoiteta kyselyssä."

"Jotta tutkielma tavoittaisi mahdollisimman hyvin myös lieviksi luokiteltavat
seurusteluväkivallan teot ja sellaiset teot, joita vastaaja ei itse miellä rikoksiksi, otin
seurusteluväkivallan uhrikokemuksia kuvaavaan mittariin mukaan myös kysymyksiä sisarusten ja
ikätovereiden taholta koetun väkivallan kysymysjoukosta."

"Tytöt saattavat fyysisesti
heikompina kokea heihin kohdistuneen väkivallan vakavampana kuin pojat ja kokea sen ilmoittamisen aiheelliseksi turvallisuutta, rikoksia ja vakavaa väkivaltaa koskevissa kysymyksissä.
Jos poika ei koe tytön häneen kohdistamaa väkivaltaa turvallisuuttaan uhkaavaksi, voi olla että hän
ei ilmoita siitä kyselyssä, jonka otsikko on Nuorten turvallisuuskysely."

"Nuorisorikollisuuskyselyssä pojat ilmoittivat enemmän seurusteluväkivallan
kokemuksia kuin tytöt (Salmi 2009b)."

Homo kirjoitti...

Kavallusrahat kaukorakkauteen

Raskaana oleva Pink harmittelee The Sun -lehdelle, että hänestä on tullut varsin tylsä. Hän kertoo, ettei ole päässyt tappelemaan kunnolla vuosiin

Homo kirjoitti...

Ylikersantti lähenteli varusmiehiä Kainuun Prikaatissa

Homo kirjoitti...

Keski-Suomen sairaala tenttaa äitejä perheväkivallasta

Päihtymystä, epämääräisiä kiputiloja, kontrolloiva mies - näistä merkeistä voi päätellä naisen saavan turpiin
...

Nainen puri toista naista kasvoihin Kajaanissa

Kajaanissa poliisille jo entuudestaan tuttu nainen pahoinpiteli toista naista viikonloppuna kadulla Kajaanin keskustassa...

Homo kirjoitti...

Naisten tuhoamisesta

Homo kirjoitti...

Liian ruma suhteeseen

Homo kirjoitti...

Lisää Pravdan juttuja:

Pitääkö naisen haluta seksiä?

...
Voiko nainen riemastua edes pillerin voimalla, kun pahalta haiseva mies änkeää päälle ja nostaa yöpaidan helmaa ja mölähtää, että saako sitä tänään. Tavallisesti nainen haluaa seksiä kerran viikossa, kivan illallisen jälkeen, kun mies on vienyt roskapussin ja päivällä pudistellut vähän mattoja.
...


Porno väijyy kaikkialla

Panu Horsmalahti kirjoitti...

"Keski-Suomen sairaala tenttaa äitejä perheväkivallasta"

Tuosta pitäisi tehdä rikosilmoitus, kun kunta kohtelee isiä ja äitejä eriarvoisesti.

Lisäksi:
Feministit eivät halua että naisten tekemää väkivaltaa tutkitaan

Jorma kirjoitti...

Women 'avoid their fathers when they are at their most fertile to reduce risk of inbreeding'

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Gentle Silent Rape

Vortac kirjoitti...

Voiko nainen riemastua edes pillerin voimalla, kun pahalta haiseva mies änkeää päälle ja nostaa yöpaidan helmaa ja mölähtää, että saako sitä tänään. Tavallisesti nainen haluaa seksiä kerran viikossa, kivan illallisen jälkeen, kun mies on vienyt roskapussin ja päivällä pudistellut vähän mattoja...

Taas tehdään naisesta samalla kertaa sekä uhri, että ilmennetään, että hänellä on kuitenkin valta parisuhteessa - ja onnistutaan vielä haukkumaan ja stigmatisoimaan miehiä oikein roppakaupalla.

Tuo taitaa melkein olla ennätys, että noin monta misandristista ja vääristelevää asiaa saadaan samaan älähdykseen.

Tosin enpä pidätä hengitystäni odottaessani, että tuo nimenomainen läpyskä julkaisee vastaavia kirjoituksia naisista. Kun kurpahtanut, läski ja haiseva sinivalas levittää hikisiä reisiään ja ruokotonta revapehkoansa, pitäisi miehen raskaan työpäivän jälkeen kehittää jostakin erektio ja innostua, voiko siihen edes viagra enää auttaa? Jne.

Tavallisesti mies haluaa seksiä kerran päivässä, kun nainen on imuroinut kämpän ja kokannut aterian sekä vähän tiskaillut astioita.

Eipä taideta tulla näkemään ihan lähiaikoina.

(näitä asioita on joskus hankala vääntää toisen sukupuolen muottiin, kun naisilla ja miehillä on kuitenkin niin erilaiset kriteerit, seksihalut, jne. - mutta eivätpähän voi tuon jälkeen väittää, etteivätkö naisten ja miesten seksihalut eroaisi toisistaan, ja etteikö nainen pitelisi valtikkaa parisuhteessa(kin).)

(( tai no voivat tietenkin, mikäs ristiriita niitä koskaan hetkauttaisi ))

- Vortac

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Naishallitus ei tuonut tasa-arvoa ainakaan miehille

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Lukijat: Näin naiset käyttävät väkivaltaa parisuhteessa

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Feministien vuoro

Homo kirjoitti...

Assange Case: Evidence Destroyed Over and Over Again

Sukupuoltaan korjanneet saavat osallistua naisten ammattilaisturnauksiin golfissa

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Hyvä uutispäivä kyl..

Yleisen asevelvollisuuden kannatus laski tuntuvasti

Mortimer kirjoitti...

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanlausunto 20/2010 vp

Homo kirjoitti...

Poliitikko kehottaa miehiä seksilakkoon

Vortac kirjoitti...

Sukupuoltaan korjanneet saavat osallistua naisten ammattilaisturnauksiin golfissa..

Ai ihan KORJANNEET?

Sukupuolihan toki on RIKKI, jos se sattuu olemaan mies.

- Vortac

Homo kirjoitti...

Täällä sattui silmiini myös jotain mielenkiintoista:

From this site here [crikey.com.au] we find some interesting background info:
Increasingly, attention has been focused on the role of Anna Ardin, the more visible of the two complainants. Her apparent mix of establishment cred, together with her varied activist/political career radical feminist, Christian social democrat, ambitious political intern seems to flummox non-Swedish commentators, who don’t understand that that is an establishment career in Sweden. Ardin has not only worked as an intern in the Swedish foreign affairs department, including a tour of DC and Cuba (from which she was allegedly deported), but has also interned on the op-ed page of the Gothenburg afternoon paper GT, part of the Expressen stable, owned by the right-wing Bonnier family (yep, Sweden has right-wingers).

It was to the relentlessly anti-left Expressen that the story of the initial charges of rape against Assange were released (a breach of Swedish law), in the small window of time before they were rescinded by a higher prosecutor.

Were there accusations of violent rape involved in this case, I’d be a lot more circumspect about reporting some of this, but it seems no one is asserting physical coercion. So here goes: two separate sources from the Swedish left have told me that they regard Ardin as more than a little over-the-top, and subject to some compelling obsessions. Another source said he was pretty sure of the identity of SW, the other complainant, and that some people had held suspicions about her bona fides as a member of the left.

And from this site here [rigorousintuition.ca] we find some very interesting info:

Someone in the police station rings up the prosecutor on duty - who just happens to be Maria Kjellstrand, whose husband works in the office of Beatrice Ask, who is Sweden's minister of justice, a position previously held by Thomas Bodström who gave away The Pirate Bay to the White House and who today runs a law firm with Claes Borgström who's made a career out of supporting militant radical feminist ideas - and who magically appears out of nowhere later on to become the two girls' legal counsel, despite being obscenely expensive.

Jorma kirjoitti...

"Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanlausunto 20/2010 vp"

Ei hyvä. Niin naiskeskeistä kuin olla ja voi. On suomalaisten miesten kannalta todella huono juttu, että EU ja YK sekaantuvat suomalaisen tasa-arvopolitiikan kehittämiseen, sillä EU:ssa ja YK:ssa ei olla ilmeisesti miesten tasa-arvo-ongelmista ja oikeuksista koskaan kuultukaan.

Jorma kirjoitti...

Hei!

Löytyykö joltain viime sunnuntain Hesarissa julkastua sosiaalipsykologi Katriina Järvisen juttua?

Jorma kirjoitti...

"Feministien vuoro´"

Heh. Tänään eivät sitten enää mene kommenttini läpi. Näin se aina käy feministien kanssa: sensuurilla jyrätään avoin keskustelu.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Vihreä feministiehdokas Anna Moring

"Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnanlausunto 20/2010 vp"

Ehkä tästäkin voisi kirjoitella jotain blogiin. Rasittavaa kuinka näissä on aina samat virheelliset väitteet.

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Reportaasi Pattayan seksiturismista osa 2