sunnuntai, maaliskuuta 03, 2013

Oikeusministeri suhmuroi seksinostokiellon kanssa

Italian aikamiespojat pysyvät mamman helmoissa – tämä on syy

Syntyvyys vähenee, mutta väkiluku kasvaa – katso muutos interaktiivisesta grafiikasta
Valtaosa suomalaisista haluaa lapsia, mutta silti useampi kuin joka viides jää lapsettomaksi. Miehet useammin kuin naiset, koska he eivät voi saada lapsia ilman kumppania. Merkittävin syy tahattomaan lapsettomuuteen on Väestöliiton kyselytutkimuksen mukaan sopivan kumppanin puuttuminen.

Miesten tahaton lapsettomuus liittyy naisia selvemmin sosiaaliseen asemaan. Korkeasti koulutetuilla ja hyväpalkkaisilla miehillä on keskimäärin paljon lapsia, työttömillä vähän tai ei ollenkaan. Naisille yhteys ei ole yhtä selvä.

"Tämä pitäisi muistaa, kun puhutaan nuorten miesten syrjäytymisestä. Se vaikuttaa myös mahdollisuuksiin perustaa perhe", Rotkirch sanoo.
Eroottinen pääoma ja menestys. Ja YLE

Where Have All The Good Men Gone?

Why has the Seduction Community been overrun by the Men’s Rights Movement?

225 kommenttia:

1 – 200 / 225   Uudempi›   Uusin»
Anonyymi kirjoitti...

Jos sukupuolia on olemassa ainakin 19 683 kappaletta, kuten Sade Kondelin väittää Rönsy-lehdessä, niin se tiputtaa kaikulta naiskiintiöiltä pohjan pois. Sillä nainenhan on vain yksi melkkein 20 000 sukupuolesta. Voisi tulla yritysten hallitusten kokouksista aika isoja, jos kaikille hommataan kiintiö.

Anonyymi kirjoitti...

Mies, tunnistatko tilanteen? Upea kuvasarja paljastaa kuka on pomo lomamatkalla

Anonyymi kirjoitti...

Etsintäkuulutettu nainen munasi kaupassa ja jäi kiinni

Anonyymi kirjoitti...

Kysy seksistä: Harkitsen vasektomiaa, mutta entä jos tulen katumapäälle?

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen Toivakka: Äidit ja isät kotiin ja töihin

Homo kirjoitti...

Laasasen tämän päivän postauksesta näyttää muuten puuttuvan linkitettävä otsikko.

Vaimo pahoinpiteli miestään posliinimukilla

Etsintäkuulutettu kämmäsi sovituskopissa ja kärähti

...
Paikalle saapunut poliisipartio löysikin naisen takin alta useita paitoja sekä sukkia, joiden sisään oli piilotettu kolme puukkoa. Päällään epäillyllä oli kaupasta viedyt housut ja huppari.
...

Sukkien kaupustelijatar teki vanhukselle ikävän tempun

Anonyymi kirjoitti...

Närkästyikö presidentti Halonen rääväsuu-Hynysestä?

Anonyymi kirjoitti...

Dominoiva nainen harrastaa vähemmän seksiä – mikä neuvoksi?

Anonyymi kirjoitti...

Tässäkö on todellinen syy Johannna Korhosen mielipiteisiin

Anonyymi kirjoitti...

Miehen työvuosi 2012 päättyy tänään klo 24.00

Anonyymi kirjoitti...

Henry Laasanen on kykenemätön vastaamaan kritiikkiin

Anonyymi kirjoitti...

Facebook-tempaus leviää: Johanna ja Julia Tukiainen pois Suomesta!

Homo kirjoitti...

Tunisiassa mies poltti itsensä naispoliisin hyökättyä hänen kimppuunsa ja siitä alkoi arabimaiden kansannousut. Espanjassa entinen naispoliitikko tappoi itsensä taloushuolien vuoksi, kun hänet aiottiin häätää, minkä jälkeen velallisten asemaa alettiin helpottaa.

Yhdysvalloissa on ainakin yksi mies polttanut itsensä hengiltä epäoikeudenmukaisen erooikeudenkäynnin vuoksi. Ranskassa on ainakin pari miestä polttanut itsensä, kun he ovat pudonneet yhteiskunnan tukiverkoston ulkopuolelle, eikä häillä ole samanlaista lasilattiaan pillun muodossa, niin kuin nartuilla. Eiköhän tähän hätään olisi puututtu paremmin, jos kyseessä olisi ollut nartut.

Ranskalaismies poltti itsensä kuoliaaksi työvoimatoimiston edessä

...
Lähettämänsä viestin mukaan syynä epätoivoiseen tekoon oli se, että 42-vuotiaalta mieheltä oli evätty työttömyyskorvaus.
...

Ranskassa taas polttoitsemurhayritys työttömyyskorvauksen menettämisen takia

...
Pariisissa 49-vuotias mies on sytyttänyt itsensä tuleen jäätyään ilman työttömyyskorvausta, kertovat viranomaiset. Kaksi päivää aiemmin työttömyyskorvauksetta jäänyt mies teki polttoitsemurhan työvoimatoimiston edessä Nantesissa Länsi-Ranskassa.
...
Hollande kuitenkin sanoi, että työvoimatoimisto oli toiminut mallikelpoisesi.
...
Viime elokuussa 51-vuotias mies teki polttoitsemurhan Pariisin lähellä, kun hän oli saanut tietää menettävänsä sosiaalietuutensa.

Homo kirjoitti...

Samoin kommunistisessa Tsekkoslovakiassa Jan Palachin polttoitsemurha oli vallankumouksen keskiössä. Nykyiset länsimaat vain ovat niin miesvihamielisiä, ettei edes polttoitsemurhat herätä mitään liikkeitä ja hyvä, jos ylittävät uutiskynnyksen.

Romaniassa puolestaan Liviu Cornel Babeș julistettiin lailla sankariksi ja Thich Quang Ducin polttoitsemurhakuvalla voitettiin maailmanlaajuinen uutisvalokuvakilpailukin.

Homo kirjoitti...

Kuulostaa tutulta:

Are female converts to Islam part of a new wave of feminism?

Anonyymi kirjoitti...

'They're all dead to me now': Family rift that tore doctor apart before she stabbed her seven-year-old daughter 31 times before killing herself

Anonyymi kirjoitti...

Kolumni
Rakkaus on vaarallisempaa kuin uskoon hurahtaminen

Anonyymi kirjoitti...

Wumo 4.3.2013

LSHM kirjoitti...

Sukupuolten erilliset vessat ovat itse asiassa samanlaista syrjintää kuin erilliset bussit valkoisille ja mustille.

Ruotsissa on jo jonkun verran unisex-vessoja käytössä. Olen itse Tukhomassa Mäkkärissä syömässä käydessäni havainnut sukupuolineutraalin vessapoliitiiikan johtavan siihen, että valitettavasti siinä systeemissä miehetkin joutuvat jonottamaan vessaan naisten tavoin ja kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Puheenaihe: Jämerät pojat ja söpöt tytöt

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa naisten vapaa aborttioikeus on ollut voimassa yli 40 vuotta. Koko sen ajan on joka vuosi on Suomessa tehty reilusti yli 10.000 aborttia. Ilman tätä naisten vapaata aborttioikeutta meitä suomalaisia olisi jo noin 6 miljoonaa.

Olisi paikallaan kertoa kansalaisille, että vapaa aborttioikeus on suurin yksisttäinen tekijä siinä, että suomalaisten eläkeikää joudutaan nostamaan parilla vuodella...

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Nainen todella näyttää useimmiten kauniimmalta meikittä - katso ja vertaa

Anonyymi kirjoitti...

Selvästikin päiväkoteihin tarvitaan mieskiintiö, koska narttuhoitajat eivät osoita kiinnostusta poikien leikkeihin ja leluihin:

Tytöt saavat poikia enemmän hellyyttä päiväkodissa

Anonyymi kirjoitti...

Poliisit: Poliisin vinkki hyvään avioliittoon

Anonyymi kirjoitti...

Äiti sai väärän vauvan sairaalassa Jyväskylässä

Mitenkä? Eikös isyystestejä (ja elatusavun katkaisua) olla vastustettu argumentilla, notta vanhemmuudessa ei ole mitään biologista? Esim. Ranskassa isyystestit ovat laittomia. Kai sen pitäisi olla ihan sama, minkä vauvan sieltä klinikalta tökkää mukaan...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingiss%C3%A4+jo+kolmannes+yksinhuoltajaperheit%C3%A4+/a1362285348800

Anonyymi kirjoitti...

Helsingissä jo kolmannes yksinhuoltajaperheitä

Anonyymi kirjoitti...

Kannatatko moniavioisuutta?

Anonyymi kirjoitti...

Minä puolestani ihmettelen asiasta noussutta kohua. Kun miehet ovat osoittaneet suuttumustaan sitä kohtaan, että hyvin suurella osalla lapsista on lapsen biologinen isä tosiasiassa eri kuin virallinen isä, ovat naiset olleet kärkkäitä ojentamaan, ettei biologisella vanhemmuudella ole mitään väliä, vaan ainoastaan sosiaalisella vanhemmuudella. Nyt, kun kyse ei olekaan isyyshuijauksesta, vaan nainenkin olisi tullut erehdytetyksi, onkin sitten oikeutettua suuttua asiasta.

Iltalehti: Vastasyntyneet vauvat vaihtuivat Jyväskylän keskussairaalassa

Anonyymi kirjoitti...

Miksei naissupersankareita ole enempää? Marvel-kirjoittaja vastaa: mitäs ette osta.

Anonyymi kirjoitti...

Politiikkaradio
Mies ei ole syyllinen. Hannu Sepponen on puhunut miesten tasa-arvon puolesta jo 15 vuoden ajan. Enää Sepposta ei pidetä kylähulluna, kun hän sanoo, että myös naiset pahoinpitelevät puolisoitaan. Miesten ongelmista uskalletaan jo puhua, mutta paljon olisi vielä parannettavaakin. Ihminen asialla -ohjelman toimittaa Miia Kaarlela.

Anonyymi kirjoitti...

Yli 600 naista haki asepalvelukseen

Anonyymi kirjoitti...

Esko Eerikäinen: Mies, älä tee tätä peliliikettä tanssilattialla - ei toimi naisiin!

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Seksi parantaa päänsäryn kipulääkkeitä paremmin

Anonyymi kirjoitti...

Paalasen ja Karhumäen olkinukke

Anonyymi kirjoitti...

Vältteletkö tyttöystävääsi? - älä tee näin

Anonyymi kirjoitti...

Onko intiimielämästänne tullut väkinäistä perheseksiä?

Anonyymi kirjoitti...

Tauski: En ole tekemässä musiikkia Tukiaiselle!

Anonyymi kirjoitti...

Nainen tatuoi Johanna Tukiaisen reiteensä – katso kuva

Ile kirjoitti...

Suomessa lapsen saa edelleen vieraannuttaa vanhemmastaan

Ile kirjoitti...


"Buuuuuu" - maailman kiltein kiekkotappelu raivostutti - katso video

Ile kirjoitti...

Poliisi neuvoi väärin - äiti vei lapset Venäjälle

Ile kirjoitti...

Isien katkeruus ei kiinnosta - Blogit / MOT - Mikä Oli Tutkittava

Ile kirjoitti...

Radio Aalto:

Seksi on pakkopullaa parisuhteessa

Dynastia pohtii, miksi olla parisuhteessa, jossa oma kumppani on niin ällö, ettei edes lomamatkalla voi iloita seksistä hotellin lakanoissa.

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Onko intiimielämästänne tullut väkinäistä perheseksiä?

Ilta-Sanomat: - Perheseksi on seksiä, jonka esiintymistiheys on erittäin satunnainen, yleensä väkinäinen suoritus saunan jälkeen. Se on sinkkuseksin ja villien seksivuosien vastakohta, jossa parisängystä on tullut matkasänky, jossa ravaavat yötä päivää edestakaisin kissat, koirat ja lapset ja välillä lakanoiden välistä löytyy jonkun edellä mainitun oksennus, Helin selittää.

Villit seksivuodet?

Anonyymi kirjoitti...

Mummo tuhosi naapurin puutarhan – syytti koulutettua oravaa!

Anonyymi kirjoitti...

Nainen! 11 miestyyppiä, joista kannattaa pysyä kaukana!

Anonyymi kirjoitti...

Markkina-arvoteoria kumottu – Vaarit heti teinityttöjen kimppuun

Anonyymi kirjoitti...

Bloggaaja kertoo: Nainen suostuu lomaseksiin saadakseen olla rauhassa

Homo kirjoitti...

Kolumni: Skoolaus naisille

Perjantaina, 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää.
...

Toivottavasti nainen ei pääse tästäkin kuin koira veräjästä, esimerkiksi vetoamalla uupumukseen tai PMS:ään:

Murhan yritys: Nainen yritti surmata tyttärensä ja itsensä polttamalla

Lapsensa murhan yrityksestä epäilty nainen vangittiin Orivedellä

Ihania nämä naiset kyllä muutenkin:

Bloggaaja kertoo: Nainen suostuu lomaseksiin saadakseen olla rauhassa

...
Monet tarinoista pyörii samoissa teemoissa: miesten mukaan naiset eivät halua seksiä ja silloin harvoin kun suostuvat, he eivät ole siitä kiinnostuneita. Moni kirjoitti, ettei seksi kiinnosta, kun vaimo makaa vain jalat auki ja tuijottaa kattoon.
...
"Lomissa on se ikävä puoli, että tullaan pakollisesti siihen pisteeseen, jossa on pakko olla lähekkäin. Mennä lähelle tuota miestä, jonka pelkkä ihon haju tympäännyttää. Nostan jalat hänen selkäänsä, hän tekee mitä luonto on miehille opettanut ja minä makaan siinä odottamassa, että minun vuoroni tulee. Menen pesulle, mies jää sängylle. Olen helpottunut siitä, että lomavarvi on heitetty. Nyt voin ainakin viikon olla ilman miehen jatkuvaa seisokkia selässäni silloin, kun haluan rauhassa nukkua näillä lakanoilla, jotka kerrankin vaihtaa joku muu."
...

Homo kirjoitti...

Kommenteissa jo puolustetaan kurkku suorana lapsensa polttoyrityksestä epäiltyä naista. Jos mies olisi tehnyt saman, ei varmasti puolusteltaisi miestä ja sanottaisi hänen olevan avun tarpeessa yms, vaan yksinkertaisesti paha:

Äiti tarvisee apua myös tytär , toivottvasti saavat.
...
Toivottavasti molemmat selvisivät tapahtumasta niin että joku ammattiauttaja pääsisi parsimaan henkistä puolta. Tuohan kertoo tosi tulehtuneista väleistä ja oli kamala hätähuuto.
...

Homo kirjoitti...

Lomaseksinaisten kommenteista:

...
Minulla oli samanlainen vaimo vielä 6v sitten, paitsi ettei saanut lomaseksiä edes sitä yhtä kertaa. Rouva järjesti joka kerta riidan pystyyn heti reissun aluksi, jollain minua hyvin loukkaavalla tavalla. 14v huonoa suhdetta kestin, 3 lapsen takia.
...
Mikä ruokalaji vähentää naisten seksihaluja 95 %?

- Hääkakku tietenkin!
...
Kummasti naisen kiinnostus seksiin palaa siinä kohtaa, kun hän huomaa saanensa kilpailijan...
...
Minä olen ihmetellyt että miksi ihmiset pettävät niin paljon ja nyt se selvisi kun luin tuon kirjoituksen, etenkin viimeisen "naisen kertomaa" -jutun. Miksi ihmiset ovat edes yhdessä jos toisen ihon hajukin tympäännyttää. Ei ymmärrä.
...
Mies ei saa käydä vieraissa. Seksi on palkinto jolla nainen palkitsee miehen kun mies on osannut käyttäytyä oikein. Samoin se toimii rangaistuksena, huono käytös: ei seksiä.
Käyttäytymismalli opettaa naisen vaatimaan mieheltään jatkuvaa miellyttämistä. Ja miehen pitää kehittyä miellyttämisessään, kuka sitä jaksaisi samanlaista huomiota koko elämänsä.
Jossain parisuhteen vaiheessa mies ei vaan enää pysty (l. ei halua) uudella tavalla miellyttämään naistaan ja seksille tulee näin luonnollinen loppu.
...
Eipä ihme, että suomalaisia naisia pidetään erityisen hankalina. Sitten vielä ihmettelevät, kun elämä on niin kurjaa ja ukko ei puhu. Jossain etelän maissa sukupuoliyhteyttä pidetään vaimon velvollisuutena, täällä ämmät narisee ja kaikilla on kurjaa.
...

Homo kirjoitti...

...
Jos (loma)seksi on noin vaikeaa, miksi on ylipäätään parisuhteessa?
Tässä taitaa olla kysymys naisen elinkeinosta.
Huonompikin duuni kelpaa, kunhan se takaa toimeentulon.
...
itse tulin siihen tulokseen kun meidän akka pihtasi puolivuotta,niin rupesi n käymään maksullisissa naisissa,en ole katunut yhtään.70 ekee puolituntia.työ sujuu paljon paremmin ja ylennyksiä tulossa.ja tulee paljon halvemmasi kun ei tarttee akalle ostella mitään.baarista jos nais seuraa hakee tulee todella kalliiksi.juot,syöt,juotat,taksit,ym.300-400.
...
Vähän aikaa sitten TV:ssa oli illalla ajankohtaiskeskustelu isyysloman pitämisestä. Ilmeisesti aivan hyvää tarkoittaen yksi naiskeskustelija kertoi kuinka sitten jos mies osallistuu lapsen hoitoon niin hän kyllä palkitsee miehen makuuhuoneessa!
Minusta tyrmistyttävä ajatusmalli, että nainen palkitsee miehen seksillä, olipa peruste sitten kuinka hyvä tahansa. Ei kahden ihmisen seksi voi perustua palkitsemiselle kumpaankaan suuntaan, vaan molemminpuoleiseen aitoon tahtoon ja haluun.
...
Kyllä se mulle aika pakkopullaa on. Seksin jälkeen huokasee että saa taas pari päivää olla rauhassa. ... Sitä vaan katselee että täytyis varmaan noi verhotkin pestä.
...
Eiköhän se ainoa ongelma ole se et jo aikojen alusta asti nainen on vain pyrkinyt hyötymään seksistä jotenkin.taloudellisesti tai jonain muuna statuksena.näkeeehän sen nyt joka puolelta,päämäärä on vain saada varakas tai muuten vain julkkis status mies.aivan sama miltä nämä näyttävät tai muuten ovat.jopa oman isän tai isoisänkin ikäiset miehet käy kunhan on vaan rahaa ja/tai julkkis statua.ja kun kaikki eivät tätä saavuta,ollaan katkeria ja tympääntyneitä omaan elämään.asiat vielä jotenkin käy jos miehen tuloilla maksetaan n. 75-80 prosenttia perheen menoista.sit annetaan sääliseksiä,eikä varmaan jätetä vaik mies jäisi syrjähypystä kiinni.hyväksytään tilanne,kunhan vain saadaan olla nettohyötyäjiä
...
Olen 50 vuotias mies ja harrastan seksiä aina kun siihen on mahdollisuus.
Olen naimisissa mutta paneskelen kaikkia naisia joilta vaan saan pillua. Suurinosa niistä ovat naimisissa olevat naiset :)
Thats it ! Ei sen mutkiikkampaa.
Vaimoni on tyytyväinen kun en vonkaa häneltä seksiä koskaan. Ja kun hän haluaa niin panen häntäkin.
Molemmat olemme tyytyväisiä :)
...
Ihmettelen miksi miehet tuollaiseen suostuvat kun kapakat on täynnä halukkaita naisia. Jos jostain syystä ei tahdo erota niin hommaa rakastajattaren, antaa vaimon leikkiä nunnaa.
...
Jos miehesi jättäisi sinut rauhaan ja menisi vieraisiin sitten sitä jaksaisit parkua. Miksi ette eroa jos noin koville ottaa?
...
Minua ei ole seksi oikeastaan kiinnostanut sitten sen jälkeen kun neitsyyteni menetin. Paikkani eivät kestä joka päivä seksin harrastamista. ... Muuten kyllä meidän parisuhde on omasta mielestäni oikein tyydyttävä, mutta seksi ei vain innosta kovinkaan usein. Itse voisin olla montakin kuukautta ilman, mutta miehen takia sitä harrastetaan.
...
Sinulla ei ilmeisesti ole lapsia. Loppujen lopuksi varmaan äijä saakin lähteä, mutta niin kauan kuin lapset ovat pieniä ja äiti niitä kotona hoitamassa, on puhtaasti taloudellinen kysymys pitää se äijä nurkissa jakamassa edes laskut. Eikä tuo tee naisesta kylmää rahastajaa, lapsethan ovat kuitenkin yhteisiä ja miehen tulee kantaa edes jollain tavalla vastuunsa niistä.
...
Noo.. onpa taas yksi lisäsyy vältellä naisia..
En halua olla jollekin läski ja haiseva äijän kuvake. Mieluummin olen yksin ja hoitelen käsityönä parisuhteeni.
...

Homo kirjoitti...

Tästähän tulee aivan mieleen femakko-Pravdan klassikko (sen narttuja rutiininomaisesti hakkaavien suomalaismiesten lisäksi):

Pitääkö naisen haluta seksiä?

...
Puolet suomalaisista naisista kokee toistuvaa seksuaalisen halun puutetta. Se on naisilla neljä kertaa yleisempää kuin miehillä, osoittaa Väestöliiton perhebarometri.
...
Hän ei pidä ajatuksesta, että nainen saadaan haluamaan seksiä manipuloimalla aivokemiaa. Siihen liittyy hänen mielestään arvolataus, että naisen pitää haluta seksiä.
...
Naistentautien erikoislääkäri Anneli Kivijärvi Turusta kertoo, että lähes jokainen nainen kokee aika ajoin seksuaalista haluttomuutta, eikä siinä ole mitään kummallista.
...
Voiko nainen riemastua edes pillerin voimalla, kun pahalta haiseva mies änkeää päälle ja nostaa yöpaidan helmaa ja mölähtää, että saako sitä tänään. Tavallisesti nainen haluaa seksiä kerran viikossa, kivan illallisen jälkeen, kun mies on vienyt roskapussin ja päivällä pudistellut vähän mattoja."
...

Homo kirjoitti...

Taattua femakko-Pravda laatua tämäkin klassikko:

Katja Martelius, Naisten Suomi

...
En sano, että kaikki miehet käyttäytyvät niin. Mutta pohjimmiltaan suomalainen yhteiskunta on syvästi naisvihamielinen.

Kun ihmisoikeusjärjestöt huolestuvat suuresta määrästä naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat, kaikille kelpaa yhtä painavaksi vasta-argumentiksi marginaalinen naisten harjoittama väkivalta.
...

Homo kirjoitti...

Haudanryöstäjät myivät "ruumismorsiamia" Kiinassa

Homo kirjoitti...

Kummallista, että näissä vahinkotapauksissa, joissa vauva on vaihtunut, asia kiinnostaa poliisiakin, kun biologinen side on niin tärkeä. Sitten kun taas kyse on isyyshuijaustapauksissa, miesten pettymystä asiassa vähätellään vetoamalla siihen, ettei biologisella vanhemmuudella ole mitään väliä, vaan ainoastaan sosiaalisella vanhemmuudella.

Poliisikin kiinnostui vaihtuneista vauvoista

Homo kirjoitti...

Vauvojen vaihtumisesta poliisitutkinta

Homo kirjoitti...

Poliisi neuvoi väärin - äiti vei lapset Venäjälle

...
Pajuoja ottaa kantaa tapaukseen, jossa Lappeenrannan poliisin toiminta saattoi edesauttaa lasten kaappaamista Venäjälle.
...

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Markkina-arvoteoria kumottu – Vaarit heti teinityttöjen kimppuun

Mikko Ahola: Nuoret naiset, Jenni ja Amanda kommentoivat: ”Se on kivaa, kun nykyisin vanhat miehet tulevat iskemään meitä ravintoloissa. Ennen, kun ihmiset uskoivat markkina-arvo-myyttiin, niin eläkeläiset luulivat, että heillä ei ole mitään tsargoja meidän kanssa. Mutta kyllä tuollaisella vanhemmalla miehellä on ihkuja henkisiä ominaisuuksia, niillä on elämänkokemusta. Ja ennen kaikkea vanhemmat miehet ovat elämässään oppineet arvostamaan naisia.

Tämä on aika hyvä.

/ Kari Hurtta

Anonyymi kirjoitti...

Näin moni harrastaa seksiä entisen kumppaninsa kanssa

Anonyymi kirjoitti...

Poikien koulumenestys puhuttaa taas

Anonyymi kirjoitti...

5-vuotiaan tyttären kotitehtävä järkytti: ”Ympyröi lihavat ihmiset”

Anonyymi kirjoitti...

Toimivatko nämä seksiruoat todella?

Anonyymi kirjoitti...

Teinimissi jäi kiinni pornoskandaalista: sanoo videolla nimensä

Anonyymi kirjoitti...

Hui, mitä ulkonäöllesi tapahtui, Johanna Tukiainen!?

Anonyymi kirjoitti...

5 tilannetta, joissa mykkäkoulu on ehdottomasti paikallaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hämmentävä uutuuspalvelu: tunnin unet kauniin naisen kanssa 60 eurolla

Anonyymi kirjoitti...

Jutta Gustafsbergin seksineuvo lapsiperheille: Puoli tuntia kahdesti viikossa

Ile kirjoitti...

Ropi Jarrela:
Äitien järkyttävät kertomukset!

Ile kirjoitti...

Tulva 25.2.2013

Feminismiä kaikille

Separatistisesta naisasialiikkeestä on siirtyttävä kaikille avoimeen feminismiin.

Sääntömuutosesitys

Ehdotamme Unionin sääntöä nro 3 muutettavaksi niin, että Unionin jäsenyys olisi jatkossa avoin kaikille eikä vain naisille.

Ile kirjoitti...

Naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2013

klo 16:00 - 19:00


Keskustelutilaisuus Naisasialiitto Unionin jäsenyyden avaamisesta kaikille.

Alustamassa Tiina Rosenberg. Keskustelemassa Maryan Abdulkarim, Atlas Saarikoski, Livia Hekanaho, Anne Moilanen, Sami Suhonen ja Sanna Pajusalo. Keskustelua johtaa Veronika Honkasalo.

Keskustelutilaisuus Bulevardilla Maikki Friberg -kodissa (Bulevardi 11, Helsinki) Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. klo 16-19

Tilaisuuden tarkoituksena on tuoda yhteen erilaisia näkökulmia feministisen toiminnan edellytyksiin ja lähtökohtiin ja luoda keskustelua siitä, pitäisikö Unionin jäsenyyden olla mahdollinen kaikille vai ainoastaan naisille.

Jäsenehdotus jäsenyyden avaamisesta esitellään virallisesti Unionin kevätkokoukselle ja siitä äänestetään syyskokouksessa.

Tilaisuus on avoin kaikille. Ovet avoinna kello 16 alkaen,
keskustelutilaisuus alkaa kello 17.

Sääntömuutosehdotus perusteluineen on luettavissa Tulvan toimituskollektiivin blogissa. http://www.tulva.fi/blogi2.php?aid=116005&k=15923


Tervetuloa!


www.tulva.fi

Ile kirjoitti...

YLE uutiset

Onko naistenpäivä turha vai tärkeä?

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään perjantaina 8.3. Kerro meille omia mietteitäsi tästä päivästä. Pitääkö naista hemmotella kerran vuodessa vai onko kyseessä turha hömppäjuhla?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt se on tutkittu: miesten työpäivä on pidempi

Ile kirjoitti...

Siis ei jumalauta, ja anteeksi saman tien, tätä nostoa voi joku pitää jo naisvihamielisyytenä:

Yritys NFL:n ensimmäiseksi naispelaajaksi tyssäsi reisivammaan

Siis 19 jaardia ja 14 jaardia, wtf? (jaardi on alle metrin)

Anonyymi kirjoitti...

Rujoja runoja naiseudesta

Anonyymi kirjoitti...

Dildomaker teroittaa vihannekset peniksen muotoisiksi

Anonyymi kirjoitti...

Älä kysy mieheltäsi näyttääkö takapuolesi isolta!

Anonyymi kirjoitti...

Roman Schatzin seksineuvo lapsiperheille: Ole nopea!

Anonyymi kirjoitti...

Äidit kertovat: Rietasta seksiä keskellä päivää

Anonyymi kirjoitti...

Naisia pappeina Suomessa jo neljännesvuosisadan ajan

Anonyymi kirjoitti...

Tuoreet äidit pakko-oireilevat enemmän

Anonyymi kirjoitti...

Tämä koira on taatusti jokaisen miehen paras ystävä - katso video

Anonyymi kirjoitti...

Tietokonepeliguru: Naiset pelaavat jo enemmän kuin teinipojat

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Nyt se on tutkittu: miesten työpäivä on pidempi

Talouselämä: Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa on selvinnyt, että vuonna 2012 palkansaajien keskimääräinen säännöllinen työaika oli 36,3 tuntia viikossa ja tehty viikkotyöaika 35,2 tuntia viikossa.

Talouselämä: Viime vuonna miehet tekivät naisia pidempiä työpäiviä. Kokoaikatyössä miesten säännöllinen työaika oli 39,9 tuntia viikossa ja tehty työaika oli 38,7 tuntia viikossa.

Naisten säännöllinen työaika kokoaikatyössä oli 38 tuntia viikossa ja tehty työaika oli 36,4 tuntia viikossa.

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Älä kysy mieheltäsi näyttääkö takapuolesi isolta!

MailOnline: Don’t ask your boyfriend if your bum looks big in this... he'll LIE! Straight-talking survey confirms men fib to their girlfriends (so would Kanye West dare share the truth?)

yahoo: Why do men Love big bums?

herald.ie: Can a relationship survive the big bum question?

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Seksirohdossakin on Viagraa

Anonyymi kirjoitti...

Kansliapäällikkö kuvitteli saavansa "mannekiiniministerin"

Anonyymi kirjoitti...

Pikkutytöille kaivataan lastenvaatteita - kaupat tarjoavat leopardikuvioita ja glitteriä

Anonyymi kirjoitti...

Lihavuustutkimus suututti: Naiset takaisin keittiöön?

Anonyymi kirjoitti...

Puheenaihe: Tasa-arvo on vapautta valita

Anonyymi kirjoitti...

Ympärileikkaus on naiselle väkivaltaa

Anonyymi kirjoitti...

Miten tunnistaa pelimies? Katso 10 vinkkiä!

Anonyymi kirjoitti...

Tältä näyttää satoja vuosia pannassa ollut muinainen seksikirja

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisten naispappien vihkimisestä 25 vuotta - papeista naisia jo 40%

Anonyymi kirjoitti...

Hyväksikäytetty tyttö tuomittiin ruoskittavaksi haureudesta - tuhannet suomalaiset vetoavat tuomion kumoamiseksi

Anonyymi kirjoitti...

Algoritmi auttaa saamaan tuttavaksi juuri sen, jonka haluat

Anonyymi kirjoitti...

Älä anna venäläiselle puukkoa äläkä tervehtiessä suukkoa

Anonyymi kirjoitti...

Henryllä ollut loistavia avauksia viim aikoina Puheenvuorossa. Odottelen jännityksellä, millaista irroittelua on sitten naistenpäivä spesiaalissa..

Anonyymi kirjoitti...

Senioriherrojen kokkikurssi on naisilta kielletty: Osa oppilaista ei ole koskaan laittanut ruokaa

Anonyymi kirjoitti...

Perheenäidin törkeä kosto exälle: Pikkutyttö piilotti käytetyn kondomin

Anonyymi kirjoitti...

Miten mies- ja naiskuskit eroavat toisistaan? Entinen taksinkuljettaja kertoo

Anonyymi kirjoitti...

Tuore tutkimus: Seksin harrastaminen tekee älykkäämmäksi

Anonyymi kirjoitti...

Tietokirjailija Eveliina Talvitie: Minua on tytötelty

Anonyymi kirjoitti...

Arhinmäki: Miehet sitoutettava torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Anonyymi kirjoitti...

45 minuuttia: Uutta kuvamateriaalia seksiklubilta, meno yllätti täysin

Anonyymi kirjoitti...

Naiset - olette täysin turhia?

Anonyymi kirjoitti...

Nainen deittaili ja harrasti seksiä veljensä kanssa – ei tiennyt totuutta

Ile kirjoitti...

Kypsää aikuisuutta?

Vain täydellinen on kyllin hyvää morsiamelle

Anonyymi kirjoitti...

Soini: Naisia ei ole tarvinnut tytötellä

Anonyymi kirjoitti...

'Isken varattuja miehiä - ja pelastan heidän avioliittonsa'

cleared kirjoitti...

HIRVIÖ (tai hirvitys, niin kuin kommentaattori Hurtta ehkä sanoisi) ON SYNTYNYT!

GLÖGINI:

CELIBACY FOREVER!

LUVASSA HIRVITTÄVÄÄ, EPÄLUKIJA*YSTÄVÄLLISTÄ MÄLLÄYSTÄ! PÄIVITYKSIÄ LUVASSA MAHDOLLISESTI JOSKUS, PAITSI JOS PÄÄTÄ SÄRKEE JA VÄSYTTÄÄ!

Tulipa huudettua... huh... klikkaa mua, jos diggaat.

* Epälukijat ovat oma hirviöiden haaransa.

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: 'Isken varattuja miehiä - ja pelastan heidän avioliittonsa'

The Sun: I only have sex with married men
— Lee Romain says flings IMPROVE marriages, and feels no guilt
— Serial mistress reveals she will NEVER date a single man again
— Attached men 'are wonderful - they are well trained by their wives'

Kari Hurtta kirjoitti...

Vital-Baatti: HIRVIÖ (tai hirvitys, niin kuin kommentaattori Hurtta ehkä sanoisi) ON SYNTYNYT!

<kumartaa>

Vital-Baatti: GLÖGINI:

CELIBACY FOREVER!


Siis: Celibacy Forever!

/ Kari Hurtta

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Naiset - olette täysin turhia?

Pekka Siikala: Todella laadukas tämä "Yhteistyöblogi". Milloin Laasanen pääsee yhteistyöblogistiksi?

Anonyymi kirjoitti...

Arto vieraili Johannan luona – sairaalareissu!

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvo ei tule itsestään

Anonyymi kirjoitti...

Naisen vaginasta sojotti vaarallinen yllätys

Anonyymi kirjoitti...

Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta – pitävätkö nämä väittämät paikkansa?

Anonyymi kirjoitti...

Herättävätkö punaiset vaatteet sittenkään huomiota?

Anonyymi kirjoitti...

Lisää lapsellisen huonoa propagandaa, joka silti uppoaa typeriin femakkonarttuihin:

Suomessa voi ostaa itselleen ihmisen

Anonyymi kirjoitti...

Average Party: Official Trailer

Sometimes, one big party can change your life. But usually not.

Anonyymi kirjoitti...

Wumo 7.3.2013

Anonyymi kirjoitti...

Järkyttävä spermayllätys - 19-vuotias nainen ehti laittaa kasvoillensa

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus paljastaa miksi naiset lihovat: Liian vähän kotitöitä

Anonyymi kirjoitti...

Nainen politiikassa - Ei saa olla liian kaunis, muttei liian rumakaan

Anonyymi kirjoitti...

Seiska: Matti Nykänen löysi uuden rakkaan - ikäeroa 26 vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

A-studio Jakso 9/440
Naispoliitikkoja vähätellään?

Anonyymi kirjoitti...

Pornoteollisuus miesten vallankäyttöä

Anonyymi kirjoitti...

Twilightin S&M-seksillä kuorrutetusta fanitarinasta tehty pornoelokuva poiki sekavan oikeusjutun

Anonyymi kirjoitti...

EU-parlamentissa äänestetään ensi tiistaina "raportista sukupuolistereotyyppien eliminoimiseksi":

Kohdasta 17 löytyy merkintä, että pitäisi alkaa sorvaata lainsäädäntöä kaikenlaisten "pornografisten kuvien" kieltämiseksi kaikessa mediassa.

Repikää siitä. Kannattaa muuten olla yhteydessä MEPpeihin ja onnitella heitä jo etukäteen hienosta työstään tasa-arvon hyväksi!

Anonyymi kirjoitti...

Ali ja Husu
Ali ja Husu naistenpäivän tunnelmissa. Vieraina ovat kirjailija Laura Gustafsson ja vuoden pakolaisnainen vm 2011, Saido Mohamed Ihmisoikeusliitosta.

Anonyymi kirjoitti...

Porno on pornoa

Anonyymi kirjoitti...

Iloniemi: Miehet ovat yhä tasa-arvon tiellä

Anonyymi kirjoitti...

Parempi palkka, onnellisempi ihminen?

Anonyymi kirjoitti...

Uusi tieto alkuihmisten seksistä: löytyi ”Aatamia” vanhempi mies

Anonyymi kirjoitti...

Nyt naisia hallituksiin pörssiyhtiöt! Muuten "joustamaton kiintiösääntely" iskee

Anonyymi kirjoitti...

"Pörssiyhtiöt näyttäkää, ettei naiskiintiöitä tarvita"

Anonyymi kirjoitti...

Pikkupojat netissä vapaasti - Tyttöjä isät ja äidit valvovat tarkemmin

Anonyymi kirjoitti...

Nainen, näin estät aviomiestäsi lipsumasta pettäjäksi

Anonyymi kirjoitti...

Näistä asioista valehdellaan! Miesten ja naisten 5 yleisintä valhetta

Anonyymi kirjoitti...

Eeva, 75, haluaa nuoren ja sporttisen seksikumppanin

Anonyymi kirjoitti...

Ujosta tytöstä tuli nymfomaani – opettaa naisia viettelemään miehen

Anonyymi kirjoitti...

Ehdoton ei naiskiintiöille

Anonyymi kirjoitti...

Lähestyvän naistenpäivän kunniaksi:

Klaukkalan vauvasurmista murhasyytteet

...
Syyttäjä nosti torstaina 27-vuotiasta naista vastaan syytteet kahdesta murhasta ja kahdesta hautarauhan rikkomisesta.
...

Iäkkäät naiset ottivat yhteen

...
73-vuotias nainen kertoi poliisille joutuneensa 66-vuotiaan naisen pahoinpitelemäksi Patolassa tiistaina-iltana.
...
Naisille oli tullut riitaa, jolloin 46-vuotias oli tarttunut 59-vuotiasta niskan takaa hiuksista ja lyönyt tätä kerran nyrkillä kasvoihin.
...

Sitten tuohon ylempään lastentappojuttuun liittymätön tapaus:

Murhasta syytetty nainen: Lapsi ei ollut oppinut rajoja

Kahdeksanvuotiaan murhasta syytetty nainen kertoo, että ristiriidat miesystävän tyttären kanssa alkoivat siitä, että tyttö ei ollut oppinut äitinsä luona asuessaan rajoja.
...
Nainen kertoi itse oikeudessa, ettei ole sanonut miesystävälleen, että sitomismenetelmiä olisi käytetty lastenkodissa. Hän selitti kahdeksanvuotiaan sitomista lakanaan sillä, että pienetkin lapset rauhoittuvat kapalossa.
...
Hän kielsi, että olisi itse leikannut vaatteita ja tavaroita ja piilottanut niitä. Näistä teoista syytettiin ja rangaistiin kahdeksanvuotiasta lasta.

Naisen mukaan hänellä ei ollut mitään syytä vihata tyttöä.
...

8-vuotiaan murhasta syytetty isä vierittää syytä naisystävänsä niskoille

...
Mies esimerkiksi kertoi hyväksyneensä naisystävän ideat kahdeksanvuotiaaseen kohdistuneista rangaistusmenetelmistä, sillä nainen uhkasi muuttaa Ranskaan tai olla hoitamatta lasta miehen ollessa töissä.

Isän mukaan tytön sitomiseen öisin päädyttiin, kun tilanne kärjistyi ja lapsen oireilu alkoi uudelleen perhetukikeskuksesta palaamisen jälkeen. Tyttö oli isän mukaan öisin levoton, hävitti ja hajotti tavaroita.

Naisystävä esitti, että sitomista on käytetty samanlaisessa tilanteessa hänen aikaisemmassa työpaikassaan lastenkodissa. Mies väitti luottaneensa tähän.
...

Anonyymi kirjoitti...

Toimitusjohtaja lähenteli siviilipalvelusmiestä Ruotsinlaivalla

...
Toimitusjohtaja kosketteli siviilipalvelusmiestä työmatkalla Ruotsinlaivan hytissä kolme kertaa reiden sisäpuolelta läheltä genitaalialuetta.

Uhri löi miehen käden pois. Tämän jälkeen toimitusjohtaja painoi uhrin väkisin sänkyyn ja tuli makaamaan hänen päälleen. Uhri onnistui pääsemään alta pois, pakenemaan vessaan ja lukitsemaan oven.
...

Anonyymi kirjoitti...

Mummo villiintyy nuoremmista

Isänikäinen mies viihtyy teinibileissä

Anonyymi kirjoitti...

Hähhää, vihdoin toivoa siitä, että miesten verorahojen törsäys narttujen mammagrafioihin lopetetaan ja rahaa aletaan vihdoin käyttämään terveydenhuoltojärjestelmän laiminlyömien miesten hoitoon:

Rintasyöpäseulonnan plussat ja miinukset punnittava uudelleen

...
Esimerkiksi rintasyöpäseulonnan hyödyt ja haitat olisi asiantuntijoiden mielestä punnittava nyt, kun uutta tutkimustietoa on tullut muun muassa Yhdysvalloista. Seulonnan vaikutus kuolleisuuteen näyttää pienemmältä kuin aiemmin uskottiin.
...
Noin kolmannes seulonnalla havaituista uusista rintasyövistä on varhaisia syöpiä, jotka eivät haittaisi elämää. Seulonta voi johtaa myös tarpeettomiin koepaloihin, leikkauksiin ja säderasitukseen.

Mahdollisia uusia seulontaohjelmaa varten punnittavia tulokkaita ovat esimerkiksi suolisto- ja eturauhassyövän seulonnat, kertoo Syöpärekisterin johtaja Nea Malila.
...

Anonyymi kirjoitti...

Aasialaisnaisten silmäfetissiin kehitetty uusi ratkaisu - katso video!

Anonyymi kirjoitti...

Kysy seksistä: Miten kerron miehelleni, että haluan enemmän

Anonyymi kirjoitti...

ihreät ajavat sukupuolikiintiöitä pörssiyhtiöiden hallituksiin

Anonyymi kirjoitti...

Yli 45-vuotiaat naiset tekivät aluevaltauksen

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten työ vähentää naisten töitä"

Anonyymi kirjoitti...

”Jos tuollaisessa asemassa tytötellään, mitä se kertoo naisen asemasta?”

Anonyymi kirjoitti...

Nuoret hyväksyvät julkisen seksin, iäkkäät pitävät perverssinä

Anonyymi kirjoitti...

"Naisellisuuteni uudelleen löytäminen pelasti perheeni"

Anonyymi kirjoitti...

Seksiguru opastaa miehiä saamaan naisia sänkyyn

Anonyymi kirjoitti...

Selvitys: Seksikäs nainen mainoksessa ärsyttää naisia

Anonyymi kirjoitti...

Seksiklubikohu: Tämä näyttö ei riittänyt oikeudelle

Anonyymi kirjoitti...

Kuin romanttisesta elokuvasta: Palomies ja hänen pelastamansa nainen rakastuivat

Anonyymi kirjoitti...

Mitä rakkausvalmennus on ja kenelle se sopii?

Anonyymi kirjoitti...

Iranissa mies tuomittiin kuolemaan pornon tekemisestä

Anonyymi kirjoitti...

Naisekonomi on edullinen pomo

Anonyymi kirjoitti...

Pääkirjoitus
Nainen on tänäänkin miehen paras ystävä

Anonyymi kirjoitti...

Vieraskynä
Naisten turvallisuutta on parannettava kaikin tavoin

Anonyymi kirjoitti...

Samuli Putronen aamutv:ssä: "Suomalainen nainen on tyytymätön, mutta ei pahoinvoiva."

Anonyymi kirjoitti...

Burkini-kielto laajenee uimahalleissa

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tilasto mairittelee Suomea naistenpäivänä

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on it-alan naisten ja miesten ero

Anonyymi kirjoitti...

Naisjohtajien määrä putoaa Suomessa taas - "ensimmäinen kerta neljään vuoteen"

Anonyymi kirjoitti...

Teiniseksiin suhtaudutaan yhä sallivammin

Anonyymi kirjoitti...

Yllätystulos: Runsaat vapaat eivät juuri kiinnosta töihin palaavia äitejä

Anonyymi kirjoitti...

Tuoreet äidit kertovat peloistaan:
En voinut jättää vauvaa hetkeksikään

Anonyymi kirjoitti...

Mies–suomi-sanakirja – Mitä mies todella tarkoittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Naisasia vaatii yhä erillishuomiota

Anonyymi kirjoitti...

Mies tiesitkö tämän: näin vaikeaa on olla nainen!

Anonyymi kirjoitti...

Festariviinat piilotetaan muhkeisiin rintoihin? ”Vaihtoehto silikonirinnoille”

Anonyymi kirjoitti...

Naisen euro on 82,3 senttiä

Anonyymi kirjoitti...

AKT:n naiset naistenpäivänä: Työajat kuntoon ja vuokratyö kuriin!

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Mies tiesitkö tämän: näin vaikeaa on olla nainen!

Annie Mål: Vaikka, vaikeaa se on varmaan miehilläkin? Toisaalta, jos luoja olisi halunnut miesten olevan täydellisiä, hän olisi antanut niille aivot!

Anonyymi kirjoitti...

Maailma muuttuu, palkkaero pysyy - "Osa-aikatyö on tasa-arvo-ongelma"

Anonyymi kirjoitti...

Miehillä ja naisilla yhä selittämättömiä palkkaeroja - "häpeällistä"

Anonyymi kirjoitti...

Uusitalo: Nainen voi olla naiselle söpö

Anonyymi kirjoitti...

Naisyrittäjälaina historiaan tasa-arvon nimissä

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Venäläisiltä yllättävät kehut suomalaisille miehille

Anonyymi kirjoitti...

Mies, toitko tänään kukkia naiskollegallesi?

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas myrskyillään vesilasissa: arvostelija sanoi God of Waria naisvastaiseksi, peelot menivät sekaisin

Anonyymi kirjoitti...

Kuntaliitto: Naisten ja miesten tasa-arvo kuuluu kuntademokratiaan

Anonyymi kirjoitti...

Feminismin kritiikkiä: Marko Kivelä Vihreät

Voiko feminismi uudistua?

Anonyymi kirjoitti...

Naisasialiitto Unionin pääsihteeri: Tasa-arvoa ei saavuteta elinaikanamme

Anonyymi kirjoitti...

"Keski-ikäiset miehet tasa-arvon hidasteina

Anonyymi kirjoitti...

Päätöslauselmasta pornokohu -
"Siitä ei tule lakia"

Anonyymi kirjoitti...

Porno laittomaksi? EU:ssa äänestetään kohulauselmasta

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Nettiporno vie työmuistin

Anonyymi kirjoitti...

Feministi Caitlin Moran: Älä odota muuttuvasi prinsessaksi – ole rohkeasti apina mekossa!

Anonyymi kirjoitti...

Matti Nykänen Hjalliksen haastateltavana:

Jakso kohosi MTV3:n tämän talven katsotuimmaksi talk show'ksi. Jakson keskikatsojamäärä oli 547 000. Jakso kiinnosti mittausten mukaan erityisesti naisia.

- Olen erittäin tyytyväinen, että ihmiset halusivat katsoa ohjelman. Haastattelu oli itsellenikin kiinnostava ja mielestäni se toi Matista uuden puolen esiin, Hjallis toteaa tiedotteessa.

Ensi viikolla Harkimon vieraaksi saapuu liikenneministeri Merja Kyllönen.

- Merja on nainen, joka on tehnyt paljon asioita politiikassa lyhyessä ajassa. Uskon, että haastattelusta tulee räväkkä, Hjallis sanoo.

Kari Hurtta kirjoitti...

Anonyymi: Porno laittomaksi? EU:ssa äänestetään kohulauselmasta

Iltalehti: Ensi viikolla europarlamentissa äänestetään päätöslauselmasta, joka voisi äärimmäisessä tapauksessa johtaa pornon kieltämiseen Euroopan Unionin alueella.

Joo, mainitsin tämän tuossa edellä:

Näin EUssa

Rick Falkvinge: Next Tuesday, the European Parliament will vote yes to a report calling for a legislative ban on all pornography in “media”. This “media” is worded to include the internet, and is broad and vague enough to even include photos you take of yourself and send to friends, as well as simple text messaging. This horrendous attack on our fundamental freedoms of speech and expression needs action now.


/ Kari Hurtta

Anonyymi kirjoitti...

25-vuotias nainen tekeytyi teinipojaksi – halusi seksiä tytöiltä

Anonyymi kirjoitti...

Kaunistelu on valehtelua – rakkausvalmentajan neuvot nettideittailuun

Anonyymi kirjoitti...

Tällaisista rinnoista miehet syttyvät

«Vanhin ‹Vanhempi   1 – 200 / 225   Uudempi› Uusin»