keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2015

Tuotanto

Älä äänestä naista. Se on tyhmää. Äänestä järkevästi.

Henry Laasasen tuotanto: mielipiteeni

Sohvaperunoiden aika on ohi

Spare a thought for the Western men trapped in Japan

9.2. Hatullinen feminismiä TUNTI1 ja TUNTI2

Lisäys: Tuomas Enbuskella on pieni pippeli

123 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kaaos! Näin miehen kaikki 17 tyttöystävää saivat tietää toisistaan

United Press International kertoo [lähde] kiinalaisesta miehestä, jonka naisten pyörittäminen sai ikävän lopun.

Hän joutui nimittäin autokolariin ja hänen puhelintaan käytettiin hyväksi kutsuttaessa omaisia paikalle. Sairaalan henkilökunta luuli, että suurin osa paikalle kutsutuista oli hänen sukulaisiin.

Leuat loksahtivat siinä vaiheessa, kun paikalle tuli peräti 17 naista, jotka kaikki esittäytyivät miehen tyttöystäväksi. Kukaan heistä ei tiennyt toisistaan.

Kaiken lisäksi mies oli vastaanottanut useilta naisilta rahaa. Yksi heistä oli rahoittanut miehen elämää jo yhdeksän vuoden ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset intoilevat nyt tästä: töihin joka päivä samassa asussa

Miehille on puku, joten miksi nainenkin ei voisi ottaa työunivormua omakseen?

Presidentti Barack Obamaa, Applen edesmennyttä johtajaa Steve Jobsia ja Facebook-pomo Mark Zuckerbergiä yhdistää yksi asia.

Jep, he ovat miehiä, mutta sen lisäksi he ovat miehiä, jotka pukeutuvat tai pukeutuivat aina samalla tavalla. The New York Timesin tyylijutussa The Men Powerful Enough to Wear the Same Thing Every Day (eli miehet, joilla on tarpeeksi valtaa pukeutua joka päivä samaan asuun) nostetaan esiin Mark Zuckerbergin harmaa t-paita, josta jenkkilehdistö kirjoitti viime vuonna otsikon jos toisenkin.

– Haluan selkeyttää elämääni niin, että minun tarvitsee tehdä mahdollisimman vähän päätöksiä mistään, paitsi siitä, miten parhaiten palvelen tämän yhteisön ihmisiä, Facebook-moguli perusteli pukeutumistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoresta miehestä tuli arvostettu naissupermalli - ihastuttavat somekuvat koottiin yhteen
Stav Strashko on tehnyt töitä muun muassa L'Orealille. Erityistä miehen työssä on se, että hän työskentelee naismallina.


Stav Strashko, 22, saa välillä peräänsä häntä kuolaavia miehiä. Monet heistä kuitenkin luulee Strashkoa naiseksi, sillä mies omaa upean feminiiniset piirteet.

Poikaystävänsä kanssa Milanossa asuva Strashko on ottanut sirot kasvonsa ja vartalonsa valttikortikseen työmarkkinoilla. Hän on luonut 16-vuotiaasta saakka mallin uraa ja naismallina hän on tehnyt töitä jo vuosia.
Äidin siunaus naismalliudelle

Jotta Strashko pystyy tehdä uskottavasti naismallin töitä, täytyy hänen ajella kaikki ihokarvansa huolellisesti. Hän myös käyttää tiukkoja alushousuja, jotta hänen peniksensä ei näkyisi kuvissa.

Miehen Angela-äiti, 44, suhtautui aluksi varauksellisesti lapsensa uran luomiseen naismallina. Nykyään hän kuitenkin kannustaa poikaansa täysillä. Äidillä onkin syytä olla ylpeä, sillä Strashko elättää itsensä mallina ja on tehnyt töitä muun muassa Ray-Banille, L'Orealille ja Disealille.

Anonyymi kirjoitti...

"Tasa-arvon kannalta on irvokasta, että kansalaista kehotetaan tekemään äänestyspäätöksensä sen mukaan, mitä sukupuolta ehdokas sattuu olemaan. Eikö sukupuolten välisessä tasa-arvossa pitäisi olla kysymys nimenomaan siitä, että sukupuoli EI ole se määräävä tekijä?"

Näin käy kun edistetään feminismiä, eikä tasa-arvoa. Loistava kirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...

"Hänen inspiroimanaan kysyisinkin isyyslomiensa aikana työprojekteihin keskittyviltä miehiltä: millä oikeudella siirrätte vauvan hoidon naiselle (tai naisille) jopa teille itselle vauvan hoitoa varten myönnetyn loman aikana?

Silläkö, että olette miehiä?"

Aika kovaa yleistämistä ja seksististä syyllistämistä. Mistä kirjoittajan vihanpurkaukset uraäitejä kohtaan löytyvät?

Anonyymi kirjoitti...

"Hatullinen feminismiä"

Mitä tämä pitää sisällään?

Nimimerkillä: En jaksa alkaa kuuntelemaan mitään paskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miten edistetään naisten ja miesten yhteistä tasa-arvoa?

"Jotkut yhdistykset haluavat sitoutua ns. perinteisiin käsityksiin miehistä, jotka kilpailevat yhteiskunnan resursseista naisten kanssa."

Mitkä yhdistykset niin haluavat tehdä? Jos tässä viitataan Miesten tasa-arvo ry:hyn, niin väite ei lainkaan pidä paikkaansa, mikä on helposti kenen tahansa todettavissa myös Miesten tasa-arvo ry:n eduskuntavaalimanifestista . Miesten tasa-arvo ry nimenomaan vastustaa perinteisiä mieskäsityksiä. Esimerkiksi tasa-arvopolitiikkaa leimaava "Mies = ongelma ja nainen = uhri" - ajattelu on MTA ry:n mielestä erittäin vahingollinen ja tuomittava.

Yhteiskunnan resurssit ovat rajalliset. Jos ja kun tasa-arvopolitiikassa ei huomioida miesten oikeuksia ja ongelmia, se on tasa-arvosta ja miehiltä pois. Pelkkä naisasian ajaminen, josta nykyisessä tasa-arvopolitiikassa on yhä pitkälti kyse, ei millään riitä.

"Toiset taas ajattelevat miesasian olevan yhteensopiva feminismin kanssa eikä sukupuolten tasa-arvon edistämisessä tarvita erillisiä poteroita."

Feministien juoksupojaksi lähteminen ei tasa-arvoa, eikä ainakaan miesten asiaa, edistä. Se on jo nähty. Toki niin voi tehdä, jos haluaa, mutta turha vaatia muita sortumaan samaan sinisilmäisyyteen.

"Miesasiajärjestö Miesten tasa-arvo ry väittää ajavansa miesten asiaa."

Onko Eppu Saarelalla jotain ongelmia miesten asian ajamisen suhteen? Eikö miesten asiaa saisi ajaa? Nämä ovat kysymyksiä, jotka voidaan esittää, jos Eppu Saarelan valitsemalle argumentaatiolinjalle lähdetään. Jos Eppu Saarela on sitä mieltä, ettei Miesten tasa-arvo ry tee sitä, mitä se sanoo tekevänsä, silloin Eppu Saarelan pitäisi kyetä todistamaan väitteensä.

"Moni kohta on tarkoitushakuinen"

Mihin tämä väite perustuu? Rivien välistä lukemisen jaloon taitoon? Se vasta tarkoitushakuista on.

"Kun kohdat kerran ovat manifestissa, illmeisesti oletetaan, että näissä on miesten oikeuksien suhteen ongelma."

Ei oleteta, sillä tiedetään, että ongelmia on.

"Silloin oletus pitäisi perustella ja sen tulisi perustua muuhunkin kuin kavereiden kertomuksiin."

Oletusten perusteleminen olisi aika hankalaa. Oletukset ovat oletuksia usein juuri siksi, ettei niille löydy kunnon perusteluja. Siitä ei ole nyt kysymys, vaan näitä asioista on oikeaa tietoa. Sellaista tietoa ei vain ole tapana kirjata vaalimanifesteihin, sillä ne tehdään tyypillisesti ilman lähdeviitteitä. Pyrkimys on ilmaista asiat mahdollisimman tiiviisti. Perusteluja löytyy mm. Miesten tasa-arvo ry:n aiemmista lausunnoista ja kannanotoista. Niihin kannattaa tutustua.

Tosiasiat kertauksen vuoksi: Kun mm. EU-parlamentissa pohditaan antifeminismin kieltämistä, se uhkaa rajoittaa sananvapautta, etenkin miesten sananvapautta, tasa-arvokeskustelussa. Perusteettomat raiskaussyytökset ovat puolestaan suhteellisen ja valitettavan yleinen ilmiö meillä ja muualla. Ne kohdistuvat lähes yksinomaan miehiin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa lainsäädäntöä on viime aikoina kehitetty siihen suuntaan, että raiskauksesta syytetyn (eli käytännössä miehen) pitäisi todistaa syyttömyytensä , mikä on ristiriidassa oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluvan syyttömyysolettaman kanssa. Samaa linjaa on haluttu edistää Suomessakin, kuten seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön uudistamistyön eduskuntakäsittelyssä saatiin todeta . Ikävää, ettei Eppu Saarela pidä oikeusvaltion ja sananvapauden puolustamista tärkeinä asioina. Miesten tasa-arvo ry:lle se on aina keskeistä.

"tulkitsin joitakin kohtia suotuisasti yleisten arvojen (ei tarkoitusperien) kautta:"

Hyvä myöntää, että kyse on henkilökohtaisesta tulkinnasta. Tarkoitusperien arvuuttelu on aina arpapeliä. Voi osua oikeaan tai voi mennä ohi maalin. Nyt ei oikein onnistu.

Anonyymi kirjoitti...

"Kiintiöiden ja positiivisen erityiskohtelun on hyödytettävä heikommassa asemassa olevia, niin että heidän tosiasiallinen tilanteensa paranee."

Kiintiöitä ja positiivista erityiskohtelua on perusteltu juuri sillä, että niiden avulla voitaisiin (väliaikaisesti) auttaa heikommassa asemassa olevaa väestöryhmää. Sitä lähtökohtaa ei ole tässä kyseenalaistettu, vaan on ainoastaan vaadittu saman kohtelun tasa-arvoista soveltamista. Eli myös miesten hyväksi niitä on otettava käyttöön, jos kiintiölinjalle lähdetään. Miehethän ovat selvästi naisia heikommassa asemassa usealla eri elämän alueella. Pelkät naiskiintiöt, joista nyt niin paljon puhutaan, eivät kelpaa.

"On epäselvää miten poikien keskimäärin myöhemmin alkava murrosikä pärjäämisen ja suosimisen suhteen ongelma."

Ei ole epäselvää. Peruskoulutason biologiaa tämä on. Keskimäärin poikien murrosikä alkaa myöhemmin kuin tyttöjen ja poikien ns. henkinen taantuma on myös keskimäärin syvempi kuin tyttöjen. Tällä on iso vaikutus koulumenestykseen, etenkin kun poikien kannalta vaikein vaihe ajoittuu juuri siihen kohtaan, jossa peruskoulusta pitäisi päästä hakeutumaan toisen asteen koulutukseen. OECD on todennut, että (nais)opettajat syrjivät poikia ja suosivat tyttöjä. Ikävää, jos näiden ongelmien ratkaisemista, ja koulutuksellisen tasa-arvon edistämistä, halutaan vastustaa.

"Murrosikäoletuksista on myös hyötyä pojille."

Ei ole oletuksia, on faktoja, jotka myös STM:n miestyöryhmä on tunnustanut. Mitähän ne oletetut hyödyt sitten olisivat?

"Kaikki ns. tasa-arvoiset tavat ottaa huomioon poikien vaihtelevat murrosikään liittyvät ominaisuudet tarkoittavat luokittelevia ja erot unohtavia erityisjärjestelyitä. Tämä aiheuttaa rakenteellista epätasa-arvoa."

Ei aiheuta. Se aiheuttaa rakenteellista epätasa-arvoa, että poikien ominaisuuksia ja sukupuolten välisiä eroja ei oteta huomioon. Silloin kaikkia kohdellaan samalla tavalla (eli käytännössä poikia kohdellaan kuin tyttöjä), mikä johtaa epätasa-arvoiseen lopputulokseen. Koska pojat ovat koulutuksessa selvästi huonommassa asemassa, on hyväksyttävää ryhtyä erityisjärjestelyihin tilanteen korjaamiseksi. Sillä vain tasoitetaan epätasa-arvoinen tilanne tasa-arvoiseksi. Näin toimitaan usein naisten ja tyttöjen hyväksi, joten on aivan kohtuullista edellyttää, että niin toimitaan myös poikien ja miesten hyväksi tilanteessa, jossa he ovat selvästi heikommassa asemassa. Rusinat pullasta - meiningin on loputtava.

"Sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta on tietysti kannustettava tekemään sellaisia valintoja, joissa omanlainen sukupuoli-identiteetti saa mahdollisimman paljon tilaa kehittyä ja kasvaa. "

Miten tämä lopulta eroaa Miesten tasa-arvo ry:n kannasta? Sama asia hieman eri sanoin? MTA ry toki korostaa oppilaiden itsenäisyyttä enemmän.

"Siinä ei jaeta valintoja "perinteisiin" tai ei-perinteisiin."

Nyt meillä lähdetään siitä, että oppilaita pitäisi kannustaa tekemään perinteistä poikkeavia valintoja. Eli ohjataan oppilaita tiettyyn "oikeaan" suuntaan, halusivatpa nämä itse mitä tahansa. MTA ry taas lähtee siitä, että oppilasta pitää kannustaa tekemään itse vapaasti haluamansa valinnat, myös silloin kun ne eivät ole ns. oikeita. Mikä tässä on ongelma, Eppu Saarela?

Anonyymi kirjoitti...

"Väärä ilmianto on jo rikos."

Rikos, josta ei seuraa rangaistusta, ei ainakaan perusteettomien raiskaussyytösten kohdalla.

"Seksuaalirikoksista ilmoittaminen on oltava mahdollisimman vähän uhria syyllistävä kokemus. Viranomaisten on myös edistettävä rikoksien aitoa selvittämistä ja kärsimyksen vähentämistä."

Jos rikosta ei ole tapahtunut, ei ole uhriakaan. Perusteettomia syytöksiä, jotka kuormittavat viranomaisia, johtavat syyttömien kärsimykseen ja heikentävät todellisten rikosten uhrien asemaa ja uskottavuutta, on kaikin keinon pyrittävä vähentämään.

"Vuoroasumisen pohtimisen lähtökohtana ei pidä olla vanhempien sukupuoli vaan sellainen järjestely, joka ottaa huomioon lapselle ja vanhemmille hyvän kokonaisjärjestelyn."

Jälleen kerran kritisoidaan muodon vuoksi. Miesten tasa-arvo ry:n linja ei voi kelvata, koska sitä esittää Miesten tasa-arvo ry. Lapsen edun on mentävä vanhempien halujen edelle. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, joka velvoittaa myös Suomea, edellytetään, että lapsella oikeutta molempiin vanhempiinsa on kunnioitettava. Tämä koskee myös erotilanteita.

"Abortti on kehon itsemääräämiseen liittyvä oikeus ja se on aina etusijalla vanhemmaksi tuloon nähden."

Abortteja pitäisi siis lisätä nykyisestä? No, tuskin tässä sitä tarkoitetaan. Mutta tasa-arvon kannalta lisääntymisoikeuksien tasa-arvosta huolehtiminen on olennaista. Jos kenenkään ei tarvitse vasten tahtoaan tulla äidiksi, ei kenenkään pidä joutua isäksi vasten tahtoaan.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Hatullinen feminismiä"

Mitä tämä pitää sisällään?

Nimimerkillä: En jaksa alkaa kuuntelemaan mitään paskaa.

Se pitää sisällään hatullisen paskaa... :-(

Anonyymi kirjoitti...

Testi sen todistaa: Suurin osa naisista ei pidä itseään kauniina, katso
Suurin osa naisista uskoo olevansa "keskiverto". Ikävä kyllä sen todistaa myös Doven teettämä testi.


Ikävä kyllä suurin osa naisista ei näe omaa kauneuttaan ja ainutlaatuisuuttaan. Tämän todistaa selvästi myös Doven tekemä testi, joka on kaikessa rehellisyydessään melkoisen surullista katseltavaa.

Testissä naiset ympäri maailman laitettiin valitsemaan ovi, josta he kulkevat. Toisessa luki kaunis, toisessa keskiverto. Suurin osa naisista asteli keskiverto-ovesta sisään, edes sen kummemmin pohtimatta toista vaihtoehtoa. Surullista mutta totta.

Onneksi pienen pohdinnan jälkeen nämäkin naiset tajusivat sen, että tuo kaunis-tekstin alla oleva ovi on heitä varten nyt ja aina.

Anonyymi kirjoitti...

Pelkäätkö rakkauden hiipuvan? Kokeile näitä keinoja!

Psykologi Jouni Luukkala esittelee tuoreessa teoksessaan Kukoistava parisuhde - rakkaussuhteen psykologia (Duodecim) Suvi Tirkkosen listat niistä keinoista, joilla voidaan säilyttää seurusteluajan olotila pitkässä suhteessa.

Yleisesti ottaen keinot liittyvät sekä yhdessä oloon että erillään oloon. Luukkalan teoksessa esitellään muun muassa seuraavia ajatuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Seiskan arvoinen parisuhde ei riitä – aseta tavoite korkeammalle

Sitä ilman ei voi olla, mutta toisaalta sen kanssa ei aina pysty elämään. Mikä se on? Parisuhde tietysti. Elämän ihanimmat hetket ja surkeimmat pettymykset liittyvät usein parisuhteeseen. Psykologi Jouni Luukkalan mukaan suurin toiveemme ja pahin pelkomme on tulla nähdyksi parisuhteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Raju syytös: ”Nitistää lapsensaanti-iässä olevat nuoret naiset pätkätyöputkeen”

Suomen Yrittäjänaiset ajaa yhtenä kärkitavoitteenaan sitä, että uusi eduskunta tasaa vanhemmuudenkulut. Puheenjohtaja Seija Estlander arvioi ongelman ratkeavan viimein myös Suomessa, kun naiset äänestävät naisia.

Liitto vaatii eduskuntaa tasaamaan vanhemmuudenkulut, koska ”tupo-pöydissä kana on jäänyt kynimättä”. Ruotsissa maksuun osallistuvat kaikki tuloveroa maksavat työntekijät ja työnantajat.

Yksi lapsi maksaa liiton mukaan äidin työnantajalle noin 17 000 euroa.

– Kyse ei ole mistään nappikaupasta, vaan isosta suorien kulujen potista, jonka Kela jättää korvaamatta. Nykysysteemi on ikivanha savupiipputeollisuuden aikaa peilaava jäänne, joka nitistää lapsensaanti-iässä olevat nuoret naiset pätkätyöputkeen ja jarruttaa naisvaltaisten pk-yritysten toimintaa.

– On kerrassaan käsittämätöntä, että kulujen tasaaminen ottaa meillä niin lujille, sillä maksetaanhan laskut nytkin. Nyt maksajan viitta on vain heitetty pääsääntöisesti naisvaltaisten alojen harteille, Estlander summaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kumman antaisit puolisollesi anteeksi, yhden yön syrjähypyn vai kuukausien ihastumisen?

Kumman antaisit helpommin anteeksi puolisollesi: humalasta johtuneen yhden yön suhteen, jota hän katuu vai kuukausia kestäneen salaisen ihastumisen, joka ei kuitenkaan ole edennyt kiihkeää viestittelyä vakavammaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Nainen on elänyt 6 vuotta käyttämättä shampoota: "Hiukseni tuntuvat silkkisiltä ja pehmeiltä"
No-poo-trendin mukaan shampoota ei tarvita. Miltä hiukset sitten näyttävät, kun niitä ei pese kuin vedellä.


Amerikkalainen Sarah Theeboom tuli julkisuuteen, kun hän kirjoitti maaliskuun alussa, ettei ole pessyt hiuksiaan shampoolla kuuteen vuoteen. Theeboom päätti kokeilla No-Poo-nimelläkin kutsuttua hiustenpesuvillitystä, missä hiuksia ei pestä shampoolla lankaan. Trendillä tavoitellaan luonnonmukaisuutta ja ekologisuutta, sillä hiuksiin ei haluta laittaa kemikaaleja, joita ilmankin voi pärjätä.

Alun tasoittumisen jälkeen Theeboomin hiukset alkoivat näyttää ja tuntua terveiltä ja puhtailta, vaikkei hiuksia pessytkään enää shampoolla. Katso Seventeen-lehden kuvia naisesta täältä!

Theeboomin ensimmäisen kirjoituksen jälkeen hän sai paljon kysymyksiä aiheesta, ja nyt hän päätti vastata Seventeen-lehden sivuilla yleisimpiin kuulemiinsa kysymyksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuotantoyhtiö: aliupseerilla oli nakuilulupa Puolustusvoimilta

Nelosen Aatami etsii Eevaa -deittiohjelman takana olevan tuotantoyhtiön Eyeworks Finland Oy:n vastaava tuottaja Seija-Liisa Eskola kertoo hämmästyneensä aliupseeri Juuson televisioesiintymisen aiheuttamasta kohusta.

- Hän oli kysynyt työnantajaltaan luvan, eikä tullut sarjaan mitenkään salaa ja luikkien mukaan. Aliupseeri tuli aliupseerina selkä suorana. Me kysyimme heti, että onko osallistuminen ammatin puolesta mahdollista. Hän vastasi kysyneensä asiaa heidän lakimieheltään.

Eskola sanoo, että tuotantotiimi ei missään nimessä halunnut, että osallistumisesta koituu Juusolle harmia.

- Kävimme formaatin erittäin tarkkaan läpi ja sen, että tämä ei ole mikään skandaalinkäryinen revittelyohjelma ja tässä ei tapahdu mitään epäsopivaa, paitsi jos alastomuus jonkun mielestä on sitä.

Eskola kuvailee aliupseeria fiksuksi ja ajattelevaiseksi.

- Hän oli todella suoraselkäinen, oli ottanut asioista selvää ja tiesi mihin oli tulossa. Puolustusvoimat saisi olla ylpeä hänen kaltaisestaan miehestä. Armeijassa on tiukka arvojärjestys ja jokaisen takana on joku. Nyt joku on sitten vetänyt herneen nenään, ehkä julkisuuden takia, Eskola pohtii.

Tuotantotiimi oli yllättynyt paitsi siitä, että mukaan ohjelmaan haki ammattisotilas, myös siitä, miten erilaisia hakijoita ohjelmaan kaiken kaikkiaan oli.

- Hakijoiden joukossa oli sekä perusduunareita että professoreita ja tohtoreita. Myös taiteellisesti suuntautuneita henkilöitä haki mukaan, kertoo sarjan castingista vastannut Nonna Tähtinen.

Hän kertoo, että tulevissa jaksoissa nähdään esimerkiksi lähihoitajia, huoltomies, taidehistorian opiskelija, myyntipäällikkö, eläintenhoitajaopiskelija ja autonkorjaaja.

Esikunta: Tieto ei edennyt työantajan edustajalle

Ilmavoimista vahvistetaan Iltalehdelle, että aliupseeri oli keskustellut esiintymisestä ohjelmassa esimiestensä kanssa. Juuso oli myös saanut asiassa organisaation ohjausta.

Työnantajan edustajalle asti tieto ei ollut kuitenkaan edennyt.

- Yleisesti on todettava, että ammattisotilaalle on asetettu tarkemmat käyttäytymisnormit niin virkatehtävissään kuin yksityiselämässään kuin muille virkamiehille. Lähtökohtaisesti julkinen esiintyminen alastomana ei ole ammattisotilaan käyttäytymisvelvoitteen mukaista, sanoo Ilmavoimien tiedottaja Suvi Juurikka.

Aliupseerin työnantaja kuulee asianosaisia ja selvittää tarkemmin, oliko ohjelmassa esiintyminen ammattisotilaan käyttäytymisvelvoitteen vastaista.

- Selvityksessä tarkastamme myös ammattisotilaiden käyttäytymisestä annetun ohjeistuksen ja onko tässä tapauksessa annettu asianmukaista ohjausta. Asian selvityksen jälkeen harkitaan, onko tässä asiassa tarvetta työnantajan jatkotoimenpiteille, Juurikka sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Miten käy Aatamin ja Eevan naku-upseerille? – Nyt puhuu Ilmavoimat

Ilmavoimien esikunta kommentoi ammattisotilaan käytöstä tosi-tv-sarjassa.
Maanantai-illan Nelosen tosi-tv-sarja Aatami etsii Eevaa nosti pienoisen kohun. Jämsäläinen Juuso esiintyi parinhakuohjelmassa alasti. 26-vuotias Juuso on ammatiltaan aliupseeri. Nelosen nettisivulla hän kertoo työskentelevänsä ”Tikkakoskella armeijan palveluksessa”.

Ohjelman jälkeen sosiaalisessa mediassa keskusteltiin, onko käytös sopivaa ammattisotilaalle.

Ilta-Sanomat kysyi Ilmavoimien esikunnan kantaa asiaan.

– Ensin tutkimme, mitä on tapahtunut ja selvityksen jälkeen harkitaan, onko tässä asiassa tarvetta työnantajan jatkotoimenpiteille, Ilmavoimien henkilöstöpäällikkö eversti Mikko Kauppila kertoo Ilta-Sanomille.

Esikunta toimitti lisäksi pidemmän vastauksen sähköpostitse. Lausunnon mukaan Ilmavoimien esikunta on alustavasti selvittänyt asiakokonaisuutta.

– Yleisesti on todettava, että ammattisotilaalle on asetettu tarkemmat käyttäytymisnormit niin virkatehtävissään kuin yksityiselämässään kuin muille virkamiehille. Lähtökohtaisesti julkinen esiintyminen alastomana ei ole ammattisotilaan käyttäytymisvelvoitteen mukaista, esikunta toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

Työhönvalmentajan vaikein haaste ovat keski-ikäiset miehet – kannattaisiko hakea hoitoalalle?
Keski-ikäisten miesten työttömyys on korkea, vaikkakaan ei yhtä korkea kuin nuorten. Moni paljon keski-ikäisiä miehiä työllistänyt ala on katoamassa.


Työhönvalmentajan mukaan alojen välillä on eroa – mutta yleensä keski-ikäisten miesten on vaikein saada töitä.

– Vaikeimmin työlllistyvät keski-ikäiset miehet. Perustyöntekijät: rakennusmiehet, sähköasentajat, sanoo Päivi Lehtosaari-Drushinin Oulun kaupungin työllisyyspalveluista.

Monelta on mennyt alta lähes koko ala.

– Perustyön määrä on vähentynyt. Löydetään teknologisia ratkaisuja eikä tarvita enää henkilöitä niin paljon.

Myös tilastot puhuvat samaa. Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 45–55-vuotiaista miehistä työttömänä oli lähes kymmenen prosenttia, kun samanikäisistä naisista työttöminä oli vain yli viisi prosenttia.

Myös pitkäaikaistyöttömistä miehiä on noin kolme viidesosaa.

Homo kirjoitti...

Olipas varsin idioottimainen naiserityinen kirjoitus:

Onko lukion matematiikan pakko lannistaa? - Pääkirjoitukset - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Tätä mieltä Aatami etsii Eevaa -sarjan Noora on häpykarvakohusta

NAKUOHJELMAN JUONTAJA Nyt aika oli kypsä tälle ohjelmalle. Tämähän on ollut kova suksee ympäri Eurooppaa, Noora Hautakangas sanoo.

Noora Hautakangas on iloinen ja vilpitön nainen, joka osaa suhtautua huumorilla juontamansa Aatami etsii Eevaa -sarjan häpykarvakohulle.

Sosiaalisessa mediassa on ollut kovaa keskustelua siitä, että miksi sarjan kilpailijat ovat ajaneet karvoituksensa kokonaan. Jopa tuotantoyhtiö on vastannut julkisuudessa olleeseen kohuun.

Nyt näkemyksensä kertoo Noora Hautakangas.

- Se on naurettavaa, mutta mahtavaa, että tällainen karvakohu on noussut. Ei tuotantoyhtiö ole mitään vaatinut, että pitää sheivata, vaan että jokainen tulee sellaisena mikä on, Noora Hautakangas kertoo Iltamakasiinille.

- Mutta jokainen on varmaan miettinyt, että kun alastomana lähtee ohjelmaan, ja kun ei ole vaatteita millä mällätä tai puvustaa, niin on miettinyt millaisen karvoituksen kanssa haluaa lähteä saarelle.

Homo kirjoitti...

Hui kauheaa - priimukset putoavat vaativista prosenttilaskuista - ei kun vielä entisestään helpottamaan matematiikkaa, etteivät tytöt putoa:

"Ykköskurssilla ensimmäisen syksyn alussa käydään läpi prosenttilaskuja, yleisiä laskusääntöjä ja muita perusasioita, mutta paljon, paljon vaikeammin kuin peruskoulussa. Monet ysiluokan priimuksetkin ovat hätää kärsimässä, sillä kyse on eräänlaisesta pudotuspelistä. Osa oppilaista vaihtaa lyhyeen matematiikkaan jo tässä vaiheessa."

Anonyymi kirjoitti...

Tytöt ovat tyhmiä (QED), eivätkä pärjää edes prosenttilaskuista, mutta niinvain pitäisi käydä lukion pitkä matematiikka ja päästä insinööriksi.

Anonyymi kirjoitti...

http://i.imgbox.com/ueweqfNp.jpg

MAT 1800-luvulta

Anonyymi kirjoitti...

Näin lukijat vastasivat häpykarvakohuun - sheivattu vai ei?

SHEIVATTU VAI EI? IM-lukijoilla oli selvä mielipide siihen, että pitävätkö he karvattomuudesta.

Kyselyn selvä vastaus on Kyllä. Eli Iltamakasiinin lukijat pitävät karvattomuudesta.

Iltamakasiini kysyi, että tykkäätkö karvattomuudesta.

Vastauksista 79 prosenttia vastasi Kyllä.

Vastauksista 23 prosenttia vastasi Ei.

Lähtökohtana kyselylle oli Nelosella pyörivä Aatami etsii Eevaa -sarja, jonka kilpailijoiden karvattomuudesta syntyi sosiaalisessa mediassa kohu. Siellä alettiin ihmetellä kilpailijoiden karvattomuutta. Jopa tuotantoyhtiö joutui ottamaan kantaa siihen, että ovatko he käskeneet kilpailijoiden sheivata itsensä.

Myös kilpailun juontaja Noora Hautakangas otti kantaa Iltamakasiinin haastattelussa eilen. Hän kertoi oman ajatuksensa karvattomuudesta näin:

Kumpaa sä kannatat?

– Älä yritä (purskahtaa nauruun). Vaihtelu virkistää. En kerro.

Alla olevassa kyselyssä voit halutessasi vastata oman ajatuksesi karvattomuudesta tai karvallisuudesta.

Aatami etsii Eevaa -nakudeittisarja nähdään Nelosella maanantaisin kello 21:00

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi on terveellisempää: avioliitto vai sinkkuus?

Parisuhteen vaikutuksista terveyteen on tehty useita tutkimuksia.

Hyvä avioliitto tekee hyvää myös mielenterveydelle. Toisaalta naimisissa oli lisää liikakilojen todennäköisyyttä. (MOSTPHOTOS)

Miten siis on, onko terveellisempää olla naimisissa vai sinkku? Medical Daily vertaili asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Naisten 6 yleistä virhettä seksin suhteen

Tyydytetyt, seksuaalisesti itsevarmat naiset eivät aina tule huomanneeksi ajatusvirheitään seksistä, kertoo WebMD.com.

Anonyymi kirjoitti...

Pornotähden hurja maalihaaste - tarjolla raju seksimaraton

Wikipedia kertoo, että Henessy on venäläinen pornotähti ja eroottinen tanssija.

Oikealta nimeltään hän on Alina Eremenko.

Nyt Eremenko on työntänyt nenänsä futismaailmaan.

- Jalkapallo on kuin pornoa, koska se maailma on täynnä kauniita poikia, hän linjasi Daily Recordin mukaan venäläisessä urheilulehdessä.

Eremenko jakeli myös arvosanoja Venäjän liigan huippupelaajille. Moskovan Dinamon Aleksandr Kokorin sai täyden kympin.

Eikä siinä vielä kaikki: Eremenko löi Kokorinin eteen erikoisen maalaushoukuttimen.

- Jos Aleksandr Kokorin tekee vielä viisi maalia ennen (Venäjän) liigan loppua, lupaan pitää hänen kanssaan 16 tunnin seksimaratonin kiitokseksi.

Kokorin on seitsemällä osumallaan maalipörssin kymppisijalla. Dinamolla on pelaamatta vielä kymmenen liigaottelua.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuomas Enbuskella on pieni pippeli"

Feministi argumentoi vahvasti. Kun taso on tämä, voi vain ihmetellä, miten kukaan voi suhtautua feministeihin vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Sama toimenpide on Yhdysvalloissa tapakulttuuria ja Suomessa rikos - Ympärileikkaus - Elämä - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Kommentteja tuosta matematiikka on nartuille vaikeaa, joten vaatimuksia on hekpotettava -ulinasta:

"Pääkirjoituksessa tuntui olevan taustalla feminismille ominainen rusinat pullasta -ilmiö. Pitäisi saada menestystä esimerkiksi pitkässä matematiikassa ja hyväpalkkaisissa ammateissa, ilman että on osoittaa riittäviä ponnistuksia ja lahjakkuutta näihin. Katsotaan, että on automaattisesti oikeus menestykseen, vaikka ei olisi todellisuudessa lahjoja tai edes viitseliäisyyttä mitä vaaditaan."

"Taas Hesarissa kannetaan suurinta huolta tytöistä, vaikka OECD:n selvitys osoitti, että koulutuksessa syrjitään nimenomaan poikia. Poikien tilanteesta ei pääkirjoituksia tehdä. Ei varsinkaan Helsingin Sanomissa.

Toisekseen, Suomessa matemaattinen osaaminen on rapistumassa ikäluokka ikäluokalta, kun koulutuksessa mennään siitä, missä aita on matalin. Nyt sitten vaatimustasoa pitäisi edelleen laskea. Mitä järkeä? Pikemminkin tasoa pitäisi nostaa, jo peruskoulusta lähtien."

"Arvelluttava väite.
En ole koskaan kuullutkaan tästä kasvatuksesta ja ympäristöstä, jossa tytöille opetetaan että he ovat huonoja matematiikassa. Peruskoulussa meno tuntui olevan kaikissa aineissa juuri päinvastainen."

Anonyymi kirjoitti...

Kioskin arvovaalitentissä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Ajassa 00.30 selityksiä tasa-arvosta ja asevelvollisuudesta

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisitko? Muut naiset voivat vaikuttaa kykyysi saada orgasmi
Yllättävää kyllä, naisen orgasmit voivat parantua muiden naisten vuoksi.


Yllättävää kyllä, muilla naisilla saattaa olla vaikutusta siihen, miten paljon orgasmeja nainen kumppaninsa kanssa saa.Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset saavat nimittäin todennäköisemmin orgasmin silloin, kun he uskovat muiden naisten pitävän kumppaniaan viehättävänä.

Tutkimuksessa oli mukana 439 naista. He raportoivat tutkijoille viimeisimmän seksikertansa, sen ovatko he saaneet orgasmin, miten viehättävänä he luulevat muiden naisten pitävän kumppaniaan ja miten kuumana he itse omaa rakastaan pitävät.

Tulosten mukaan näytti siltä, että naiset jotka saivat usein orgasmeja pitivät kumppaniaan seksikkäänä ja uskoivat muiden naisten ajattelevan samoin. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että naiset tahtovat harrastaa seksiä viehättävän miehen kanssa, joka voi siirtää viehättäviä piirteitään tulevalle jälkeläiselle.
Vaatii lisätutkimuksia

Selvää on, että kyseinen tutkimus vaatii lisäselvitystä. Ensinnäkin naisilta kysyttiin vain sitä, ovatko he saaneet orgasmia edellisellä seksikerrallaan. Kuten kaikki tiedämme, on orgasmin saaminen naisille usein vaikeaa. Saattaa siis olla, että naisista suurin osa pitää kumppaniaan viehättävänä, mutta ei vaan saa orgasmia.

Anonyymi kirjoitti...

Aatami etsii Eevaa -nakuilija kertoo vartalokriiseistään blogissa

Nakuna uudessa deittiohjelmassa seuraa etsinyt Tanja kirjoittaa vartalostaan.
Nelosen uuden Aatami etsii Eevaa -ohjelman ensimmäisessä jaksossa omaa Aatamia etsinyt Eeva, eli 26-vuotias Tanja avautuu vartaloonsa aiemmin liittyneestä epävarmuudesta avoimessa blogissaan.

Tanja on antanut blogilleen nimeksi sopivasti Eeva etsii Aatamia. Uusimmassa postauksessa on julkaissut itsestään useampia bikinikuvia, ja kertoo olevansa nykyisin sinut vartalonsa kanssa. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut.

– Näissä kuvissa olen minä. Minä, joka on koko elämänsä kuunnellut arvosteluja kropastaan ja ulkonäöstään. Ei yhteensopiva komean miehen kanssa, Tanja aloittaa kirjoituksensa ja listaa sen jälkeen kaikki kroppansa osat, joihin ei ole joskus ollut tyytyväinen.

– Luinen rintakehä, joka peittää ja suojaa muutaman kerran jo osumaa ottanutta, hellää ja rakastavaa sydäntä. Liian pienet tissit, jotka muistuttavat ketun nokkaa, mutta ovat täydelliset juuri minulle ja kelpaavat myös juuri tällaisena tulevalle Aatamilleni, hän kirjoittaa blogissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Taipumus seksuaalirikoksiin saattaa olla joillakin geeneissä

Tutkijat ehdottavat, että myös seksuaalirikollisten isille ja veljille voitaisiin tarjota psykoterapiaa.
Oxfordin yliopiston ja Ruotsin Karoliinisen instituutin tutkimuksen mukaan taipumus seksuaalirikoksiin on kirjoitettu joidenkin ihmisten geeneihin, kertoo The Telegraph.

Tutkimuksen mukaan seksuaalirikoksista tuomittujen henkilöiden veljet syyllistyvät viisi kertaa todennäköisemmin raiskauksiin tai väkivaltaan kuin muut ihmiset. Tuomittujen seksuaalirikollisten isät olivat myös neljä kertaa todennäköisemmin tehneet seksuaalirikoksen.

Tutkimuksen löydökset antavat ymmärtää, että osalla ihmisistä olisi synnynnäisesti suurempi riski ahdistella lapsia tai syyllistyä seksuaalirikokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Puolustusvoimilta kirje kaikille reserviläisille – Tiedätkö tehtäväsi?

Puolustusvoimat lähettää toukokuussa kaikille reserviläisille kirjeen, jossa kerrotaan heidän rooleistaan reservissä. Tarkoituksena on myös testata asevelvollisrekisterin toimivuutta ja päivittää reserviläisten henkilökohtaisia tietoja.

Puolustusvoimat lähettää yhteensä 900 000 kirjettä.

Ensimmäisen kirje-erän postitus alkaa vapun jälkeen. Viimeisten kirjeiden pitäisi olla vastaanottajilla toukokuun aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Vähemmän tasa-arvoista rokkia täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=_HIvqEdMrOk

Anonyymi kirjoitti...

Ei sittenkään naisia asevelvollisiksi! Toki muihin intin hommiin, kyllä! Ajattelin, että naisten ja miesten yleinen asevelvollisuus olisi tasa-arvoista ja siten parasta maanpuolustukselle. Ruotsissa ei edes ole naisten ja miesten yleistä asevelvollisuutta, mutta nyt Ruotsin feministit vaativat Ruotsin armeijan aseistusta tasa-arvoiseksi siten, että naisille aseet sopivat yhtä hyvin kuin miehille. Kun naisten suurten lihasten voima on keskimäärin noin 60 % miesten lihasvoimasta, mullistus on melkoinen. Telamiinasta pitää vuolla paljon painoa pois, raskas sinko kevenee melkoisesti ja kun ennen patruunalaatikossa oli 400 kutia, siihen jää nyt noin 250 patruunaa, jotta naisetkin jaksavat kuljettaa sitä. Miten kuvitellaan puolustuskyvyn säilyvän kun aseita kevennetään? Kannattaako sittenkään suunnitella puolustusliittoa Ruotsin kevytsarjalaisen armeijan kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsalaistutkimus: Seksuaalirikosten riski periytyy – geeneillä suuri vaikutus - Seksuaalirikokset - Tiede - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuttajanaiset päihittävät miehet äänestysaktiivisuudessa

Naiset keskustelevat Helsingin Sörnäisissä siitä, olisiko 6+6+6-perhemalli tarpeellinen vai huono. Keskustelijoina ovat projektiassistentti Mehalet Yared, työharjoittelija Milda Beisyte sekä pian sosionomiksi valmistuva Maryan Hussein. Heitä kaikkia yhdistää se, että he ovat syntyneet toisessa maassa, mutta ovat nyt uussuomalaisia.

Yared on syntynyt Etiopiassa, Maryan Somaliassa ja Beisyte Liettuassa.

Oikeusministeriön tutkimuksen mukaan maahanmuuttajataustaiset naiset äänestävät jopa aktiivisemmin kuin maahanmuuttajamiehet. Maahanmuuttajataustainen äänestää todennäköisemmin, jos hänellä on aiempaa kokemusta demokratiasta.

Naiskolmikosta vain viimeksi Suomeen tullut Beisyte ei voi äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa.

– En tiedä miltä siitä ihmisestä tuntuu, joka ei edes halua äänestää, mutta minusta äänestäminen on velvollisuus ja vastuu kansalaisena, Beisyte sanoo.

Hussein puolestaan ymmärtää, miksi joku ei äänestä. Hän on menossa nyt ensimmäistä kertaa vaaliuurnille. Hän kiinnostui politiikasta vasta opiskeluaikoina.

– Olin salaliittoteorian kannalla, en jaksanut uskoa, että äänelläni on väliä. Minusta on edelleen turhaa äänestää ilman että tietää miksi, hän kertoo.

Yared on vaikuttanut myös kansalaisaloitteiden kautta.

– Jos niitä tulee vastaan yliopistolla tai muualla, niin otan kyllä kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Maisa Torppa kohusta: "Minusta tehtiin tyhmä ja aivoton idiootti"

Viidakon tähtösistä tutun Maisa Torpan viimeviikkoinen blogikirjoitus suurista rinnoista on herättänyt sosiaalisessa mediassa keskustelua. Kirjoituksessaan Torppa väitti, että miehet eivät kiihotu pienistä rinnoista.

Tosi-tv-julkkis kertoo Iltalehdelle puhelimitse, ettei osannut odottaa kohua.

- Totta kai se yllätti. Harmittaa, että ihmiset ovat ottaneet sen loukkauksena, koska se ei ollut tarkoitus. Tarkoitus oli seisoa isorintaisten naisten puolella ja teen sitä edelleen.

Kohukaunotar arvelee, että jos hän olisi puhunut isojen rintojen sijaan isosta pepusta, kirjoitus ei olisi aiheuttanut yhtä valtavaa suuttumusta. Torppa ei ole ottanut arvostelusta itseensä, mutta ihmettelee niitä, jotka kritisoivat kirjoitusta sitä lukematta.

- Minusta on tehty sen perusteella tyhmä ja aivoton idiootti. Se kertoo mielestäni kirjoittajista. On mielenkiintoista, että toisen äo:tä arvostellaan yhden blogikirjoituksen perusteella. Arvostelijoissa on ollut paljon naisia, jotka ovat itse ottaneet silikonirinnat. Se on vähän oman kuopan kaivamista.

Torppa kertoo myös pettyneensä suomalaisjulkkiksiin, joita on aiemmin pitänyt fiksuina ja ajattelevina ihmisinä. Hän ei kuitenkaan halua tarkentaa, ketä tarkoittaa. Julkisuudessa ainakin missi Sara Sieppi ja juontaja Arman Alizad ovat ottaneet kantaa tissikohuun.

Tissikohu-Maisa hiiltyi Sara Siepille: Mikäs v***u sunkin ongelma on?

Sara otti kantaa Maisan iso- ja pienirintaisista naisista kirjoittamaan, kohua herättäneeseen blogipäivitykseen.

- Mulla itselläni on monta ystävää, joilla on silarit. Ja onhan ne kuumia ja näyttäviä likkoja tissiensä kanssa, sitä ei voi kieltää! Mutta eivät ne todellakaan ole sanoneet mulle, että voisitko sä nyt Sieppi hankkia itsekin sellaiset, niin olisit seksikkäämpi. Ei. Ei todellakaan. He eivät maisatorppaile, eivätkä koreile, eivätkä tee niistä suurta numeroa, eivätkä kannusta ottamaan niitä. Päinvastoin. Puhuvat asiallisesti kokemuksestaan, jos joku innostuu niistä kyselemään, Sara kirjoittaa.

"Jokainen naisvartalo on kaunis"

Sara tsemppaa blogissaan kaikkia naisia – rintojen koosta huolimatta.

- Jokainen naisvartalo on kaunis, kunhan vain itse on tyytyväinen ja kantaa sitä arvokkaasti. Joku tykkää pienistä tisseistä, joku semikokoisista ja joku niistä kumipalloista. Mutta voidaanko vähitellen muuttaa ajatusta siitä, että silarien hankkiminen ei ole sama asia kuin karkkikaupassa käynti.

Sara sai pian blogimerkinnän jälkeen Maisalta vihaisia viestejä, jotka hän julkaisi omalla Facebook-seinällään.

- Mikäs v***u sunkin ongelma on, Maisa kirjoitti Saralle yksityisviestissä.

Sara vastaa viestiin ystävällisesti, että hänellä ei ole ongelmaa.

Kaksikon viestittely päättyy siihen, että Maisa antaa ymmärtää, että hän haukkuu seuraavaksi Saran omassa blogissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Metsuriseksuaalityyli: Huoliteltu mies kulkee parrassa ja hiuspannassa

Muodikas mies kulkee tänä keväänä parrassa. Hiusalan yrittäjän mukaan maailmalla on pitkästä aikaa muotia täysparta, mutta ei mikä tahansa pöheikkö. Parran pitää olla huoliteltu, neuvoo hiusalan yrittäjä. Uusinta uutta on myös miesten hiuspanta. Sillä voidaan sipaista syrjään hiukan pidemmätkin hiukset.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkija: Nykyisä osaa hoivata lastaan – ”Ei enää vain nouki rusinoita pullasta”

Ennen oli miehet rautaa – niin kovaa alkuainetta, ettei edes isyys sitä pehmentänyt. Toisin on nyt, paljastaa Petteri Eerolan kasvatustieteen väitöskirja. Perinteiset sukupuoliroolit ovat menneet nurin vauhdilla.
– Vielä 20 vuotta sitten tehdyissä isyystutkimuksissa isien rooli perheessä oli perinteinen ja selkeä. Tutkimukseni löydös on, että rooli on muuttunut päinvastaiseksi, Petteri Eerola kertoo.

– Täysivaltaisena vanhempana nykyisä ei enää vain leiki lasten kanssa ja nouki rusinoita pullasta.

Nykyisät ovat omaksuneet hoivaavan roolin erinomaisesti. Tuoreet ajankäyttötutkimuksetkin kertovat isien viihtyvän perheen parissa aiempaa enemmän. Lastenhoitokokemuksilla peräti ylpeillään kavereille.

Anonyymi kirjoitti...

Seksin oston rangaistavuus laajenee kesäkuun alussa

Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa rikoslain säännöstä täsmennetään. Seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan uhrilta on 1. kesäkuuta 2015 lähtien rangaistavaa myös tuottamuksellisena, eli huolimattomuudesta tehtynä.

Enää ei siis edellytetä, että seksin ostaja on tiennyt ostavansa seksiä parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Hänet voidaan tuomita myös silloin, jos hänen olisi pitänyt epäillä sitä. Teon enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta vankeutta.

Lainmuutoksen voimaantulo on määrä vahvistaa tasavallan presidentin esittelyssä huomenna 10. huhtikuuta.

Nykyisen, vuonna 2006 voimaan tulleen säännöksen mukaan teko on rangaistava vain tahallisena. Säännöksen soveltaminen on osoittautunut vaikeaksi. Tavoite eli parituksen kohteiden ja ihmiskaupan uhrien suojaaminen ei tällä hetkellä toteudu tavalla, jota lakia säädettäessä toivottiin.

Säännöksen tiukentamisen voidaan arvioida vähentävän parituksen kohteiden ja ihmiskaupan uhrien tarjoamien seksuaalipalvelujen kysyntää.

Kysynnän mahdollinen heikentyminen voisi vähentää myös Suomen houkuttelevuutta ihmiskaupan ja ulkomaisten prostituoitujen kohdemaana sekä kannustaa alalla toimivia irrottautumaan prostituutiosta.

Anonyymi kirjoitti...

Rinnat kuohuttavat somessa - missi ja povipommi tukkanuottasilla: ”En tarvitse kahta jäätävänkokoista palloa eteeni”

Miss Suomi 2012 Sara Sieppi ja Maisa Torppa aloittivat avoimen somesodan.
Miss Suomi 2012 Sara Sieppi ja tosi-tv-tähti Maisa Torppa ajautuivat kipakkaan sananvaihtoon rintojen koosta sosiaalisessa mediassa.

Vääntö sai alkunsa, kun Sieppi kommentoi pienirintaisuutta blogikirjoituksessaan Bulimedian sivuilla.

Levillä pääsiäisenä lomaillut Sieppi havahtui netissä velloneeseen ”tissigateen” paluumatkalla ja halusi ottaa kantaa kaikenkokoisten rintojen puolesta.

– Ai mitäkö mieltä mä oon silareista? Onhan ne varmaan kivat! Voisin lompsia saman tien Tallinnaan seuraavalla botskilla, ja fiilistellä sitä, että jokainen mekko ja rätti tulisi näyttämään ihan törkeän hyvältä uudessa kropassani ilman niitä rintaliivejäkin. Mutta tällä hetkellä oon ehkä liiankin sinut kroppani kanssa, etten tarvitse kahta jäätävänkokoista palloa eteeni muistuttamaan mua päivittäin siitä, että oon nainen ja helvetin seksikäs, Sieppi mietti.

Ulvova Ylläri kirjoitti...

"Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskevaa rikoslain säännöstä täsmennetään. Seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan uhrilta on 1. kesäkuuta 2015 lähtien rangaistavaa myös tuottamuksellisena, eli huolimattomuudesta tehtynä."

Miten ihmeessä tässä nyt taas näin kävi? Yhtenä päivänä oikeusministeri tilaa tarkoitushakuisen selvityksen taholta, jolta saa tilatunlaisia vastauksia, ja sitten toisena päivänä laki on jo voimassa. Tämä kaikki huolimatta poliisin, oikeuslaitoksen ja arkijärjen vastustuksesta.

Lain kustannusvaikutuksista ei tietenkään mitään tietoa, eikä muista vaikutuksistakaan muuta tietoa kuin oikeusministerin ja valmiiksitutkijan mutu?

Tämän maan hallinto ei tarvitse juustohöylää, vaan kirvestä tai vähintään hyvin karkean raastinraudan. Täysin järjetöntä toimintaa, ja tämä on vain yksi esimerkki.

Ei ihme, että Suomen bruttokansantuote valuu mustaan aukkoon yhä kiihtyvällä tahdilla. Lakikirjamme massa alkaa lähestyä sitä kriittistä pistettä, että se vetää kohta sisuksiinsa muidenkin maiden kansantuotteet.

Anonyymi kirjoitti...

Unelmaduuni? Nainen tienaa elantonsa syömällä ja piereskelemällä

Ruokaa ja löysäilyä rakastava Sarah Reign on keksinyt tavan tienata hänelle mielekkäillä asioilla. Neitokaiselle nimittäin maksetaan siitä, että hän syö, juo ja vetelehtii kameran edessä. 26-vuotias Reign tienaa osaksi myös lihavuudellaan, sillä suurikokoisista naisista kiihottuvat asiakkaat haluavat hänen esittelevän suurta vartaloaan.

Sarah Reignilla on nykyisin niin laaja asiakaskunta, että hän tienaa videochat-sessioistaan kuukaudessa jopa 1400 euroa. Naisella on myös normaali päivätyö, mutta hän on harkinnut irtisanoutumista, sillä videochattailusta on tullut tuottavaa.

Metro-lehden mukaan Reignin asiakkaita yhdistää fetissi lihavia naisia kohtaan. Hänelle maksetaan ruoan syömisestä, mässäilystä, itsensä hieromisesta ja rasvakudoksensa esittelystä. Nainen esiintyy usein chatissa alusvaatteisillaan ja lisämaksusta, hän postittaa videolla nähdyt käytetyt alusvaatteet asiakkaalle muistoksi.

Sarahin mukaan hänen asiakkaansa saavat kiksejä myös siitä, että hän piereskelee kameran edessä ja hieroo ruokaa itseensä.

Sarah Reign kertoi, että fetissibisnekseen lähteminen on kasvattanut hänen itsevarmuuttaan ja hän tuntee olonsa nykyisin seksikkääksi häntä himoitsevien asiakkaiden ansiosta. Bisneksen alottamisen jälkeen Reign on lihonnut 40 kiloa. Lääkärit ovat naisen epäterveellisestä elämäntyylistä huolissaan ja hänelle on kerrottu terveysriskeistä. Sarah kuitenkin aikoo jatkaa bisnestään, sillä se tekee hänet onnelliseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhemmat miehet saavat myös postia puolustusvoimilta: ”Vaihtomiehiäkin pitää olla”

Puolustusvoimat lähestyy kaikkia reserviläisiä kirjeellä, jossa kerrotaan kunkin sodanajan tehtävä. Tehtävättömille kerrotaan muista mahdollisuuksista.
Pääesikunnan tiedotteen mukaan peräti 900 000 reserviläistä saa toukokuussa kirjeen, jonka tarkoituksena on päivittää reserviläisten henkilökohtaisia tietoja, kertoa sodanajan tehtävä ja testata asevelvollisrekisterin toimivuutta.

– Yhtenä tavoitteena on myös lanseerata asevelvollisten ja reserviläisten yhteyspistettä puolustusvoimiin, eli aluetoimistoa, sanoo pääesikunnan tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara.

– Kirje menee pääosin kaikille reservissä oleville. Luonnollisesti siellä tulee semmoisia, että on väärää osoitetta ja muuta sellaista. Tavoite on, että me puolustusvoimat lähestymme reserviä. Ikähaarukka on noin 20-60-vuotiaat, kertoo Karhuvaara.

Anonyymi kirjoitti...

Haglund: Reserviläiskirjeillä ei mitään tekemistä Ukrainan kriisin kanssa

Reserviläisten postiluukuista tipahtaa pian kirje, jossa kerrotaan mahdollisesta tehtävästä kriisiaikana. Puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoo, että kirjeiden lähettämisestä päätettiin ennen väkivaltaisuuksien puhkeamista Ukrainassa.

Anonyymi kirjoitti...

Maailman pisimmät miehet löytyvät Euroopasta - arvaatko mistä maasta?
Pitkiä miehiä ei tarvitse lähteä etsimään muista maanosista, sillä maailman pisimmät miekkoset löytyvät Länsi-Euroopassa sijaitsevasta maasta.


Maailman pisimmät miehet löytyvät Alankomaista, selviää tuoreesta brittitutkimuksesta. Alankomaissa kaksilahkeiset kasvavat keskimäärin 184 senttisiksi. Miesten keskipituus on kasvanut siellä 20 senttiä viimeisten 200 vuoden aikana. Syy löytyy muun muassa luonnollisesta valinnasta, sillä naiset ovat suosineet pitkiä miehiä tosirakkautta kiikaroidessaan.

Maailman toiseksi pisimmät miehet löytyvät Skandinaviasta. Yhdysvalloissa miekkosten keskipituus on puolestaan jo huomattavasti lyhyempi, nimittäin 178 senttiä. Länsimaissa asuvien miesten pituus on kasvanut kaikkialla, mutta ei yhtä kiivaasti kuin Alankomaissa.

Anonyymi kirjoitti...

Alkupalkka 2970 €/kk – Miksi nämä alat eivät kiinnosta opiskelijoita?

Tekniikan koulutus ei ole vuosiin ollut kovin vetovoimainen ala, sanoo Centria-ammattikorkeakoulun opintoasiain päällikkö Mari Emmes. Emmeksen mukaan läsnä olevien opiskelijoiden määrää vähentää myös se, että ala on miesvaltainen ja moni lykkää opintoja armeijan vuoksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelupaikkojen täyttäminen voi olla vaikeaa.

– Meillä on ollut enemmän tai vähemmän kaikki tekniikan alan koulutukset täydennyshaussa varsinaisen haun jälkeen, Emmes kertoo.

Emmes ei osaa sanoa, miksi tekniikan alan vetovoima on viime vuosina laskenut. Hänen mukaansa tuotantotalouden koulutuksesta valmistuvat kuitenkin työllistyvät hyvin ja heidän alkupalkkansa ovat hyviä. Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan vastavalmistuneet tuotantotalouden insinöörit tienasivat vuonna 2013 keskimäärin 2970 euroa kuukaudessa.

Opintoasiain päällikön mukaan tuotantotalous on sekoitus liiketaloutta ja tekniikkaa. Alalta valmistuneet voivat työskennellä esimerkiksi toimitusjohtajina, tuotantopäällikköinä, kehitysinsinööreinä tai logistiikkapäällikköinä.

Anonyymi kirjoitti...

2015-04-09 HS: Seksuaalirikosten riski periytyy – geeneillä suuri vaikutus

Anonyymi kirjoitti...

Sexual offending runs in families: A 37-year nationwide study

Sociobiological theories of rape - Wikipedia, the free encyclopedia

Genes responsible for rape: Study | Deccan Chronicle

Anonyymi kirjoitti...

http://www.liveleak.com/view?i=0eb_1428596829

ja valkoritareita piisaa

Anonyymi kirjoitti...

Seksuaaliterapeutti: Hyviä ajatuksia haluttomalle

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen antaa vinkit haluttomuudesta kärsiville.
Ensinnäkin – älä kutsua itseäsi haluttomaksi, se on liian leimaavaa. Seksologi-kielellä ilmaistuna koet seksuaalisen halun puutetta.

Toisekseen on hyvä muistaa, että seksuaalisen halun määrä vaihtelee luonnostaan – vuosia pitkässä suhteessa tulee aivan varmasti monenlaisia vaiheita vastaan. Toisin sanoen mikäli säpinätöntä jaksoa on kestänyt muutaman viikon, tilannetta ei kannata heti kriisiyttää.

Mieti alkuun, onko niin, ettet halua kumppaniasi, mutta seksi sinänsä kiinnostaa? Vai onko kysymys siitä, ettet halua seksiä mutta kumppanisi kyllä viehättää? Näillä lähtökohdilla on nimittäin iso ero. Niin ikään jokaisen parin tilanne on ainutlaatuinen, ja seksuaalisen halun puutteen syistä ja seurauksista voi olla vaikea saada kiinni. Joka tapauksessa itselleen kannattaa olla raadollisen rehellinen, koska vain siten voit saada uusista näkökulmista ja ratkaisuista kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Onko sinullakin aivan väärä kuva seksivietistäsi?

Tarkastellaanpa uudelleen tätä himokkuus- ja frigidiysasiaa.

Halukkuus, himokkuus, libido. Ajatteletko, että seksivietti on jotain, mitä ihmisellä on tietty määrä luonnostaan – ja että olet itse aika vähähaluinen? Tai hyvin himokas?

Olet ehkä hakoteillä. Niin ainakin väittää käyttäytymistieteilijä Emily Nagoski hyvin pitkästi nimetyssä uutuuskirjassaan, josta uutisoi New York Magazine.

Nagoskin mukaan on virhe kuvitella, että seksuaalivietti olisi samanlainen toiminto kuin vaikka nälkä: sisäänrakennettua, alati olemassa, ja vaatii toisinaan enemmän huomiota kuin muulloin. Joillain ihmisillä homma meneekin noin. Toisten ihmisten seksihalut taas toimivat eri tavalla: ne heräävät vain kiihotettaessa. Jälkimmäisen tyyppinen seksivietti on yhtä normaali kuin jatkuvasti kytevä pieni himo.
Kuka haluaa oikein?

Tarkemmin ajateltuna on aika luontevaa, että seksi on erityyppinen tarve kuin nälkä tai jano – seksin puute ei johda kuolemaan.

Miksi sitten olemme ajatelleet, että ”normaalin” seksihalukkuuden pitäisi olla koko ajan olemassa? Ehkä siksi, että miesten seksuaalivietti on vanhastaan asetettu normiksi. Heidän halukkuutensa on näet useammin spontaania sorttia kuin kiihotettavaa: 70 prosenttia miehistä kokee seksihaluja ilman, että kukaan pussailee heitä niskaan.

Naisista vain 10–20 prosenttia on kiihottuneessa tilassa ilman pussailua, ja siitä sitten johtuu, että iso prosenttiosuus naisista kokee olevansa liian haluttomia, vääränlaisia tai hirveitä frigidejä.

Tämänkin tarinan opetukset ovat siis ne vanhat tutut: älkää syyllistykö, olette normaaleja, kaikki on hyvin, muistakaa se esileikki!

Anonyymi kirjoitti...

17-vuotiaat menivät liian pitkälle Facebookissa – tuomio tuli - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tuotantoyhtiö: aliupseerilla oli nakuilulupa Puolustusvoimilta

"Tällä hetkellä on vaikeaa olla somali ja mies"

Pojat uhrataan pedagogiikan | Keskustelu | Express

O.C-tähti Mischa Barton syyttää rajusti äitiään: Varasti ja pilasi maineen

Anonyymi kirjoitti...

Uudet Lewinsky-paljastukset: Hillary heitti Billiä kirjalla päähän niin, että veri roiskui

Äiti ajoi autolla järveen - 3 lasta hukkui

Äidille 20 vuoden tuomio järkyttävästä murhasta - myrkytti 5-vuotiaan suolalla

Jo parikymppiset ruotsalaiset käyttävät Viagraa

Korkea verenpaine? Syytä puolisoasi

Anonyymi kirjoitti...

Geeneissä vai kulttuurissa?

Anonyymi kirjoitti...

Älykkäät naiset ovat pilanneet maailman

Nainen on aina mielestään jotenkin epäpätevä, liian vähän koulutettu, liian arka tai liian rohkea tai vähintään väärän ikäinen, väärin äiti tai vääränkokoisten tissien kärsivä kantaja.

Kun olin vielä nuori (alle 35), kuvittelin, että tämä tapa surra omaa kelvottomuutta kuuluu kosteisiin tyttöjen iltoihin tai keskenkasvuisen elämään. Epävarmuus menee ohi.

Sitten opin, että on oikeasti olemassa sellainen käsite kuin huijarisyndrooma. Se ei näytä menevän ohi missään iässä.

Se tarkoittaa siis juuri tätä. Kaikkein fiksuimmat, kokeneimmat ja menestyneimmät ruoskivat itseään jatkuvasti. He arvelevat jonkun ennen pitkää huomaavan, että menestys on tullut jotenkin ansiotta, huiputtamalla.

Kympeillään ei pidä kehuskella. Oma mielipide pitää alkuun mitätöidä, vaikka kyse olisi asiasta, josta on tehnyt akateemista tutkimusta pitkään. Vaativampia tehtäviä töissä ei voi hakea, ellei ole aivan varma, että pätevyys riittää niihin. Varmahan ei voi kukaan koskaan olla, parempi siis olla hiljaa.

Omassa tuttavapiirissä ilmiö hämmentää. Tunnen paljon älykkäitä naisia mutta vain vähän älykkäitä naisia, jotka eivät ajoittain innostuisi väheksymään itseään.

Kyllä epävarmuutta moni mieskin kokee, harva menestyvä yhtä näkyvästi kuin naiset. Usein itseruoskinta on myös huumoria tai selviytymiskeino, kun maailma tuntuu ylivoimaiselta tai väsyttää liikaa.

Ei väärän vaatimattomuuden vastakohtakaan ole kovin hedelmällinen tapa elää. Siis se, että kaikkeen löytyy aina syy ulkopuolelta eikä itse tarvitse kehittyä ja kasvaa lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kauniilla miehellä on mukavampaa kuin kauniilla naisella

Ihmiset haaveilevat elämästä todella rikkaana. Minä haaveilen usein elämästä, jossa olisin todella kaunis. En vain söötti, hottis, hauskannäköinen tai komistus vaan poikkeuksellisen, aivan huomiota herättävän kaunis.

Haaveeni eivät koske niinkään rakkautta ja seksiä – vaikka kivaahan niidenkin vyöryminen olisi – vaan kauniin ihmisen arkea. Myyjät hymyilisivät minulle ja muistaisivat minut vielä illalla kotona. Olisin haluttua juttuseuraa kokkareilla. Kauan sitten tapaamani ihmiset nyökkäisivät kadulla.

Kun kehuisin jotakuta, kehu saisi hänet sädehtimään erityisen paljon, joten kehuisin ihmisiä usein. Kauniina levittäisin onnea ja valoa ympärilleni. Muut tulisivat läsnäolostani iloisiksi, eikä minun tarvitsisi muuta kuin elää elämääni.

Hyötyisinitsekin. Saisin kokouksissa ja baaripöydässä aina puheenvuoron. Argumenttini otettaisiin vakavasti. Saisin elämässä enemmän tilaa, aikaa ja huomiota.

Ex-tyttöystäväni on sanonut, että haluaisi kyllä kaikkien pitävän häntä todella kauniina, mutta niin että kaikki samalla luulisivat, ettei kukaan muu pidä häntä kauniina. Eksäni haluaisi ihmisten ajattelevan: "Minä yksin näen, kuinka kaunis tuo nainen onkaan!".

Anonyymi kirjoitti...

Tytöille ja pojille yhteiset liikuntatunnit? – Vihreät laput nousivat

Kotimaa
|
Eduskuntavaalit 2015
Nuoret kansanedustajaehdokkaat kannattivat tytöille ja pojille yhteisiä koulun liikuntatunteja tänään järjestetyssä vaalipaneelissa. Vain kristillisdemokraattien Remo Ronkainen vastusti ajatusta. Sen sijaan vihreän lapun kysymykselle nostivat Ozan Yanar (vihr.), Sini Savolainen (vas.),Teppo Säkkinen (kesk.), Matti Parpala (kok.), Matti Niemi (sd.) ja Benjamin Ellenberg (r.).

- Luovutaan sukupuolirooleista, sanoi Sini Savolainen.

- Sukupuoliroolien murskaamista tarvitaan, Ozan Yanar puolestaan sanoi.




Punaista lappua ajatukselle näyttänyt Ronkainen perusteli:

- Olen työskennellyt opettajana ja huomannut, että se [tyttöjen ja poikien yhteisryhmät] on käytännössä hankalaa.

Savolainen totesi, että pienissä kouluissa tytöt ja pojat ovat samassa ryhmässä, mutta yleensä tämä eriytyy kun siirrytään yläkouluun isompaan oppilaitokseen.

Nuoret eduskuntavaaliehdokkaat keskustelivat tänään #JosMulOisValtaa -eduskuntavaalipaneelissa, jonka järjesti Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto.

Anonyymi kirjoitti...

Maisa Torpan tissikohu paisuu - nyt ex Miss XL räväyttää!

Tuulitunneli-tähti Maisa Torppa sohaisi muurahaispesään ylistämällä isoja rintoja provokatiivisesti.

Hän totesi:

-Miehen pakottaminen kiihottumaan olemattomista itikanpistoista aka pelkistä nänneistä on sama kuin nainen pakotettaisiin mieltymään miehestä ilman munaa.

Tämän jälkeen Suomeen on syntynyt oikea tissigate, jossa useat julkisuudesta tutut henkilöt ovat jo avanneet sanaisen arkkunsa. Esimerkiksi Arman Alizad ja Sara Sieppi ovat olleet Maisan kanssa eri mieltä.

Nyt kortensa kekoon kantaa entinen Miss XL ja BB-tähti Johanna Karjunen (ent. Salminen).

-Voi tätä turhuuksien turhuutta. Näin isorintaisena luomuna tekisin itsestäni heti ns. Maisan sanoin ”tyhmän”. Pienentäisin, jos ois rahaa. Näistä ei ole kuin haittaa… Niska- ja hartiakipua, huonoa ryhtiä, vaikea löytää sopivia vaatteita. Noh, kaikki me täällä taaplataan tyylillämme, Johanna lausuu.

Anonyymi kirjoitti...

Yhä useampi reserviläinen on aktiivinen

Yhä useampi reserviläinen on kiinnostunut reserviläisyhdistyksen toiminnasta tai maanpuolustuskoulutuksesta.

Tilanteessa on aluekohtaisesti isoja eroja, mutta esimerkiksi Pohjois-Savossa sekä jäsenmäärä että kiinnostus kursseihin on kasvanut.

Reserviläisliiton toiminnanjohtajan Olli Nybergin mukaan valtakunnallisesti reserviläisyhdistysten jäsenmäärä on pysynyt viime vuodet ennallaan, mutta kiinnostuksen kasvu Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseihin näkyy koko maassa.

– Pohjois-Savon reserviläispiiriin kuuluu 20 yhdistystä. Jäsenmäärä on viime vuosina noussut selkeästi, Pohjois-Savon reserviläispiiri ry:n puheenjohtaja Jari Hynninen kertoo.

– Meillä on nyt noin 1 600 jäsentä ja upseeripiirissäkin vähän toistatuhatta.

– Jäsentilanteen kehittymisen lisäksi osallistuminen maanpuolustuskoulutuskursseille on lisääntynyt.

Mitään yhtä syytä jäsenmäärän kasvulle ei ole tiedossa.

– Maanpuolustustahto on kohentunut. Lisäksi jäseniä kiinnostaa juuri kokonaismaanpuolustus eli myös varautuminen poikkeusoloihin kuten esimerkiksi laajoihin myrskytilanteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi startupeissa on vähän naisia? - 3 syytä miksi
Startup-yrittäjistä vain noin viisi prosenttia on naisia. Surkuteltavan vähän siis, onhan teknillisten yliopistojen opiskelijoistakin jo yli 20 prosenttia naisia.


Miksi?

Startup-sijoittaja Inka Mero näkee asiaan kolme syytä.

– Naispuolisilta teknologiayrittäjiltä puuttuu roolimalleja. Yrittäminen kiinnostaa enemmän, kun tarjolla on roolimalli, johon voi samaistua.

Miehet haluavat olla seuraavia ilkkapaanasia tai marcdilloneita. Sama ilmiö näkyy urheilun puolella. Jäähalleissa luistelee tulevia teemuselänteitä ja karting-radoilla kurvailee kymmeniä kimiräikkösiä.

Mero myöntää, että syytä löytyy naisista itsestäänkin.

– Naiset hakeutuvat helposti markkinointiin tai henkilöstötehtäviin, kun pitäisi olla rohkeutta lähteä vetämään projekteja. Sitä kautta karttuisi osaamispääomaa, mikä on tärkeää. Naisilla pitää olla rohkeutta mennä syvälle teknologiaosaamiseen, hän sanoo.

Kolmas syy on se näkymätön ero naisten ja miesten välillä. Ajatus siitä, millaisia miesten ja naisten kuuluu olla, istuu tiukassa. Miehiltä siedetään enemmän.

– Itsekin huomaan kannustavani poikiani eri tavalla kuin tyttöjä kannustetaan. Mies saa helpommin olla kulmikas persoona.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Nykyiset opiskelijanaiset ovat jo selvästi valmiimpia ja ennakkoluulottomampia startup-yrittäjyyden suhteen.

Esimerkiksi startup-tapahtuma Slushissa naiskävijöiden osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna opiskelijalipun ostaneista 36 prosenttia oli naisia. Slushin vapaaehtoisista naisia on jo lähes puolet, 45 prosenttia.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten vapautusliike nousee maailmalla, ja tämä mies haluaa tuoda sen Suomeen - Kotimaa - Nyt

Anonyymi kirjoitti...

'Nurse Death' admits killing 6 patients to 'ease her workload' | Metro News

Anonyymi kirjoitti...

Saksalaismiehellä on 3,2-kiloinen penis - katso hurja kuva
Saksan isoimman peniksen omaava mies on noussut otsikoihin jättimäisen sukuelimensä ansiosta, joka taatusti jakaa mielipiteitä.


Micha-nimellä itseään kutsuva saksalaismies on noussut otsikoihin massiivisen sukuelimensä vuoksi. Miehen penis on nimittäin 23 senttiä pitkä ja se painaa hurjat 3,17 kiloa. Aivan luonnon luomaa Michan avut eivät silti ole, sillä 45-vuotias mies on laitattanut penikseensä silikonipistoksia saadakseen siihen kokoa.

Suurennuspistokset eivät kuitenkaan lisää seksuaalista mielihyvää ja erektiokin on ulospäin näkymätön, sillä se tapahtuu Michan jättimäisen esinahan sisällä. Monella tulee myös mieleen, onko seksi edes mahdollista, kun kyseessä on niinkin kookas elin, mutta miehen mukaan seksi luonnistuu edelleen joissain määrin.

- Kun penis saavuttaa tietyn koon, tiettyjä juttuja ei voi enää tehdä. Ei ainakaan kenen tahansa kanssa eikä ilman esileikkiä. Mutta muita juttuja voi tehdä. Pitää vain vapauttaa itsensä tietyistä rooleista ja pinttymistä liittyen seksiin ja olla valmis kokeilemaan, Micha kertoo.

Myös Michan viehtymys jättimäiseen penikseen askarruttaa monia.

- Se on pitkä tarina. Koko juttu alkoi 20 vuotta sitten, kun sain lahjaksi penispumpun. Olin niin utelias, että kokeilin sitä. Ensin kokeilin sitä vain salaa itsekseni, mutta pian pumppasin itseni isommaksi mennessäni ulos ja tajusin, että se oli hyvä tunne.

Anonyymi kirjoitti...

Miehet paljastavat: 11 asiaa, joista olisi helpompi luopua kuin seksistä
Miehet voisivat luopua monestakin heille tärkeästä asiasta, mutta yksi on ylitse muiden.


Miehet rakastavat seksiä niin paljon, että he olisivat valmiina luopumaan monista asioista ennemmin kuin seksistä.

Women's Health -lehti halusi selvittää, millaiseen tärkeysjärjestykseen miehet laittavat eri asioita. Yli 800 miehelle esitetty kysymys kuului: kummasta luopuisit mieluummin kuukaudeksi, seksistä vai esimerkiksi älypuhelimesta tai kahvin juonnista. Vastauksista selvisi, ettei miesten maailmassa taida olla asiaa, joka voittaa seksin.

Mies olisi valmis luopumaan jopa kavereista kuukaudeksi, jotta vain voisi harrastaa seksiä. Helpoiten mies voisi lopua videopelien pelaamisesta ja alkoholin juomisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei suuri yllätys – tällä puolueella on vähiten naisia ehdokkaana

Tämän kevään eduskuntavaaleihin yhteensä 2 146 ehdokasta, mikä on 169 ehdokasta vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

Eduskuntavaaleihin osallistuu 15 rekisteröityä puoluetta, kaksi vähemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tilastoon eduskuntavaalien 2015 ehdokasasettelusta.

Kaikista ehdokkaista 73,7 prosenttia on nykyiseen eduskuntaan valittujen puolueiden asettamia. Eduskunnan ulkopuolella olevista eniten ehdokkaita asetti Piraattipuolue (123) ja vähiten Köyhien asialla (5). Puolueiden ulkopuolisia ehdokkaita asetettiin koko maassa 31 kappaletta.

Eduskuntavaalien ehdokkaista enemmistö on aina ollut miehiä. Vuoden 2015 eduskuntavaalien ehdokkaista on miehiä 1 301 ja naisia 845.
Naisten osuus on 39,4 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna naisehdokkaiden osuus puolueen ehdokkaista väheni kolmella eduskuntapuolueella. Eniten naisehdokkaiden osuus väheni keskustalla, 1,4 prosenttiyksikköä. Eniten naisten osuus kasvoi vihreillä, 4,5 prosenttiyksikköä.

Eduskuntapuolueiden ehdokkaista naisten osuus on pienin perussuomalaisilla (35,3 prosenttia) ja suurin vihreillä (56,3 prosenttia ehdokkaista).

Kaikkien ehdokkaiden keski-ikä on 45,8 vuotta, miesehdokkaiden 46,1 ja naisehdokkaiden 45,2 vuotta. Ehdokkaista 1 353 on vähintään 40-vuotiaita.

Ehdokkaista 75 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia on 18 ja 25 vuotta täyttäneitä tai sitä nuorempia yhteensä 111.

Anonyymi kirjoitti...

Kiihotun työterveyshoitajalla - mitä teen?

Olen 25-vuotias mies. Olen ollut reilusti ylipainoinen ja olen viime kuukausina laihduttanut tuntuvasti työterveyshoitajan avulla.


Käyn hänen vastaanotollaan kerran viikossa, ja meillä on tapana aina käynnin aluksi punnita minut alusvaatteisillani.

Nyt minulle on ilmaantunut ongelma. Olen jostain syystä alkanut kiihottua vastaanotolle mennessäni, ja minulle tulee erektio. Alusvaatteisille riisuminen on kiusallista, kun joudun pelkäämään, näkyykö kiihottumiseni.

Terveydenhoitaja on minua paljon vanhempi nainen, ihan mukava. Hän ei millään tavalla flirttaile minulle vaan on asiallinen ja riuskaotteinen.

Mitä voin tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

Mallikaunotar sivaltaa Maisa Torppaa tissikohusta: ”Onhan se aika surullista”

Suomessa on vellonut kuluvalla viikolla tissigate, eli kohu rintojen koosta. Kohu sai alkunsa, kun realityohjelmissa mukana ollut Maisa Torppa ylisti blogissaan suuria rintoja ja haukkui pienirintaiset naiset vertaamalla heitä ”pienimunaisiin” miehiin.

Torpan avautuminen tyrmättiin heti laajasti, ja sittemmin aiheesta on käyty kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Nyt asiaan on ottanut kantaa myös mallikaunotar Vilma Peltonen, joka kirjoittaa aiheesta blogissaan otsikolla Pienirintainen = Epäseksikäs?.

- Tissit ja alapää -muuta virkaa naisella ei ole, tuntuu olevan tämän provosoivan kirjoituksen taustalla oleva ajatus. Miehen miellyttäminen, siksikö olemme olemassa? En usko että kukaan vakavissaan voi ajatella noin pinnallisesti, mutta mielenkiintoista, miten erilaisia näkemyksiä ihmisillä voi asioista olla, Vilma Peltonen kirjoittaa blogissaan.

Peltonen toteaa, ettei ole koskaan ajatellut rintojen koon olevan suoraan verrannollinen naisen seksikkyyteen ja hän pitääkin koko ajatusta naurettavana.

- Itse voin sanoa, että minulla ei todellakaan ole suurta rintavarustusta, enkä koskaan ole kuullut asiasta miehiltä mitään negatiivista. Päinvastoin. Ja kyllä, koen olevani seksikäs, vaikka se perustuukin kaikkeen muuhun kuin push upeilla yhteen puristettuun rintavakoon.

- Jos seksikkyys ja rintojen koko on ainut mikä pyörii mielessä, niin onhan se aika surullista, Peltonen toteaa kirjoituksessaan.

Anonyymi kirjoitti...

KSML.fi:n vaalikone: Joka kahdeksas luopuisi asevelvollisuudesta

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten vapautusliike nousee maailmalla, ja tämä mies haluaa tuoda sen Suomeen - Kotimaa - Nyt"

Jutussa ei mainittu lainkaan Miesten tasa-arvo ry:tä. Tämä tuskin oli vahinko, kun muistetaan, että juttu julkaistiin läpifeministisessä Hesarin Nyt-liitteessä.

Anonyymi kirjoitti...

Näissä vaaleissa se taas nähtiin, mistä feminismissä on oikeasti kysymys. Ei ainakaan tasa-arvosta, eikä varsinkaan miesten oikeudesta tasa-arvoon.

Feministiksi julistaututunut Alexander Stubb ja "äijäfeministi" Antti Rinne molemmat ilmoittivat, että he eivät näe mitään tasa-arvo-ongelmaa siinä, että asevelvollisuus koskee Suomessa vain miehiä. Stubb puolusteli tasa-arvon vastaisuuttaan perinteillä (perinteillä voi puolustella vaikka rotuerottelua), Rinne taas jollain epämääräisellä mutu-jutulla.

Jos feministit olisivat oikeasti tasa-arvon asialla myös miesten kohdalla, kuten he niin usein väittävät, olisivat he iskeneet heti kiinni Stubbin ja Rinteen idioottimaisiin möläytyksiin. Mutta ei, ketkään muu kuin miesaktivistit eivät ole kritisoineet Stubidoa ja äijäfemakkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Näkökulma: Oliko tissikohu nerokas markkinointikikka vai pelkkää sattumaa?

Toimittaja Elina Kirssi pohtii, mikä on Bulimedian rooli Maisa Torpan kirjoituksesta syntyneessä kohussa.

Tosi-tv-julkkis Maisa Torpan blogikirjoitus suurista rinnoista aiheutti viime viikolla valtavan kohun sosiaalisessa mediassa. Tissit kunniaan! -otsikoidussa tekstissään Viidakon tähtösistä tuttu povipommi väitti, etteivät miehet kiihotu pienistä rinnoista.

Myös tiedotusvälineet kiinnostuivat kirjoituksesta, joka ilmestyi Bulimedia-sivuston blogissa viime viikon lauantaina. Bulimedian takana on näyttelijä Aku Hirviniemen ja juontaja Aki Linnanahteen yritys Digimates Oy.

Muutaman päivän päästä kohukirjoituksesta alkoi Linnanahteen juontama Tuulitunneli-uutuussarja. Myös Torppa on mukana tv-ohjelmassa vakiopanelistina. Lisäksi yksi ohjelman vastaavista tuottajista on Tuomas Summanen, joka on osakkaana Linnanahteen ja Hirviniemen Digimates Oy:ssä.

Kohu jatkui torstaina, kun missi Sara Sieppi arvosteli Torppaa blogissaan Bulimedian sivuilla. Samana iltana sivustolla julkaistiin vielä uutinen Siepin ja Torpan sanasodasta.

Moni voisi ajatella, että kohu ei ole pelkkää sattumaa, vaan nerokas markkinointikikka. Linnanahde kommentoi kuitenkin puhelimitse, ettei tissikohu ole Bulimedian lanseeraama mediatemppu.

Juontaja-yrittäjä vakuuttaa, ettei edes tiennyt Torpan blogikirjoituksen sisällöstä etukäteen.

- Olin pääsiäisen vietossa. Maisa päivitti tekstinsä itse sivulle, se ei mene minun kauttani. Sitten Sara Sieppi on kokenut asiakseen vastata siihen.

Linnanahteen mukaan Bulimedia-sivuston bloggarit tuottavat itsensä näköistä sisältöä, eikä yrittäjä puutu kirjoituksiin, kunhan tekstit ovat hyvän maun mukaisia eivätkä riko lakia.

Markkinointitemppu tai ei, tissikohusta tuskin on ainakaan haittaa Hirviniemen ja Linnanahteen liiketoimille.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt puhuvat "unohdetut" reserviläiset: "Minulle ei ole kutsua tullut"

Kolme keski-ikäistä miestä kertoi, miksi he haluaisivat osallistua kertausharjoituksiin.
Puolustusvoimat on kertonut tavoitteekseen kutsua vuoden 2015 aikana kertausharjoituksiin noin 18 000 reserviläistä. Jos tavoitteeseen päästään, kertausharjoituksiin osallistuvien henkilöiden määrä moninkertaistuu viime vuotisesta.

Osa reserviläisistä odottanee tornilogolla varustetun kirjeen kolahtamista postiluukusta jo valmiiksi kauhun sekaisin tuntein. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös monia, jotka ovat odottaneet kertausharjoituskutsua jo vuosikymmenten ajan, mutta joutuneet pettymään, kun "tornipostia" ei ole kuulunut.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaismiehiltä kysyttiin kummat ovat paremmat: Isot vai pienet rinnat? Näin he vastasivat

Anonyymi kirjoitti...

Näitä miehet murehtivat seksin aikana

Glamour.com kyseli miehiltä, mitä he hermoilevat seksin aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Huomaako mies seksin aikana, jos nainen on synnyttänyt? Miehet vastaavat

Huomaako mies, että nainen on synnyttänyt? Selvitimme asian!

"Elokuvissa ja myös tosielämässä naiset aina puhuvat siitä, että ”paikat ovat löystyneet” synnytyksen jälkeen ja mies kyllä huomaa sen. No, miten on: huomaako mies seksin aikana, jos nainen on synnyttänyt?", kysyy nimimerkki Mietin asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kysy seksistä: Miksi mieheni ei halua koskettaa minua? Humalassa kelpaan kyllä kainaloon, mutta muuten kehoni on kuulemma ruma.

Haluaisin tietää miksi naisen koskettaminen on miehestä iljettävää - päissään kyllä kelpaan kainaloon.
Olemme olleet 1,7 vuotta aviossa ja hän on lähes alusta asti sanonut miten ruma kehoni on. Se loukkaa eniten - häntä kyllä pitää hoitaa suulla. Inhottaa sekin mua. Ei silti voi sanoa ukolle sitä - hän harrastaa paljon itsensä kanssa seksiä - luulee etten näe. Raplaa haukkaansa vieraiden aikaan - saan hävetä. Mitä pitää tehdä - puhuminen saa hänet suuttumaan. Mun pitää laittaa reppu selkään ja poistua.

Nimimerkki: Yksinäinen muori, nainen 60 vuotta

Anonyymi kirjoitti...

Nainen sai petossyytteen kuudesta samanaikaisesta avioliitosta

Noin 40-vuotiaalla yhdysvaltalaisnaisella on ollut kova kiire naimisiin. Hän on kymmenen vuoden aikana solminut lukusisia avioliittoja – ja vieläpä samanaikaisesti.

Kaikkiaan newyorkilaiselle Liana Kristina Barrientokselle on ehtinyt kertyä kymmenen avioliittoa v. 1999-2010. Vain neljästä liitostaan nainen erosi virallisesti. Asiasta kertoo The New York Times.

39-vuotiasta Liana Barrientosta odottaa nyt petossyyte oikeustalolla Bronxissa. Todennäköisesti hän saa toiminnastaan sakkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Sensuroitiinko erektiot Aatami etsii Eevaa -ohjelmasta? Tuotanto vastaa - TV - ME NAISET

Anonyymi kirjoitti...

http://www.villagevoice.com/slideshow/juggalettes-of-the-2014-gathering-nsfw-41725355/#73

Anonyymi kirjoitti...

Feminismi ja valtiovarainministeriö

Enemmän kuin ymmärretäänkään, valtiovarainministeriö on feminismin asialla ja feminismi valtiovarainministeriön asialla. Avainsana on naisten työllisyys.

Naisten ja miesten työmarkkina-asemat ovat edelleen keskimäärin erilaiset. Myös pohjoismaissa sukupuolten keskimääräinen palkkaero on 15-20 prosenttia. Tutkimukset osoittavat, että suoran palkkasyrjinnän merkitys on rajallinen. Pääosa sukupuolten palkkaerosta syntyy naisten ja miesten erilaisesta urakehityksestä ja ohjautumisesta erilaisiin tehtäviin ja eri toimialoille. Jos verrataan samanikäisiä naisia ja miehiä samoissa tehtävissä ja samoilla aloilla, palkkaero on selvästi pienempi. Se on kuitenkin edelleen varsin laaja monissa koulutusta vaativissa naisten ja miesten toimihenkilöammateissa, mutta usein nollan luokkaa matalapalkkaisissa työläisammateissa.

Anonyymi kirjoitti...

Puolustusvoimat: Suu suppuun reserviläiskirjeen sisällöstä

Puolustusvoimat kehottaa reserviläisiä vaikenemaan tiedoista, jotka kerrotaan toukokuussa lähetettävässä kirjeessä. Kirjeestä ilmenee, mihin sodan ajan joukkoon reserviläinen on sijoitettu ja mikä on hänen tehtävänsä.

Keskisuomalaisen tietojen mukaan kirjeessä korostetaan, että se on tarkoitettu vain vastaanottajalle ja että kirjettä on käsiteltävä yhtä huolellisesti kuin henkilötietoja. Perusteena on kirjeen luottamuksellisuus.

Postitus alkaa vapun jälkeen, ja kirjeen saa noin 900 000 reserviläistä.

– Kirje tulee kotiin normaalin postin mukana kuten nykyään luottokortitkin. Se on henkilökohtainen kirje, jota kannattaa käsitellä kuten muitakin henkilökohtaisia tietoja, tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara Pääesikunnasta toteaa lyhyesti.

Miksi Puolustusvoimat lähettää kirjeen sen sijaan, että tiedot voisi tarkastaa esimerkiksi internetistä pankkitunnuksia hyödyntäen?

– Kaikilla ei ole pankkitunnuksia, eikä netti ole aina pystyssä. Myös netin kyberturvallisuus ei ole viimeisen päälle kunnossa, Karhuvaara vastaa.

Noin 900 000 reserviläiskirjeen postittaminen maksaa Karhuvaaran mukaan ”yli puoli miljoonaa euroa mutta alle miljoona euroa”.

– Menoon on varauduttu, hän toteaa.

Keski-Suomessa reserviläiskirjeen saavat kymmenet tuhannet, sillä maakunnassa on valvottavia asevelvollisia miehiä noin 75 000 sekä noin 800 naista, jotka ovat käyneet vapaaehtoisen asepalveluksen.

Kirjeen lisäksi reserviläinen saa tietää sodan ajan sijoituksestaan käymällä henkilökohtaisesti Puolustusvoimien aluetoimistossa.

– Tiedon saa puhelimessa vain, jos pystymme varmistamaan soittajan henkilöllisyyden esimerkiksi henkilötunnuksen avulla, Panssariprikaatin Keski-Suomen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Jukka Kentala sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Ensitreffit alttarilla -ohjelman Miian & Violan koko haastattelu: Mitä hääyönä oikeasti tapahtui? ”Se siitä luonnollisuudesta”

Ensitreffit alttarilla -ohjelman Miia ja Viola ovat kiitollisia parinhaussa saamastaan avusta. – Tinder vääristää parin etsimistä, kun kaikki tapahtuu pelkän ulkonäön perusteella, Viola pohtii.

Anonyymi kirjoitti...

Naisen kanssa: Etukäteen sovittu seksi, näin se toimii

Tämä on toinen osa Naisen kanssa -animaatiosarjasta. Katso muut osat tästä linkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Rakkaus ei ole satua - 8 tärkeää parisuhdeneuvoa
Parisuhde ei ole aina sellaista kuin romanttiset elokuva antavat ymmärtää. Se on tärkeää pitää mielessä.


Rakkaus on ihana asia. Se saa sydämen läpättämään ja nostaa esiin vahvoja tunteita. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei se koskaan ole kuin satua. Siinä on nousunsa ja laskunsa. Siksi alla olevat rakkausvinkit kannattaa painaa mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Naisen kanssa etukäteen sovittu seksi

Anonyymi kirjoitti...

Selitys puolustusvoimien ”yllätyskirjeelle” Ylellä: ”Lähti liikkeelle jo 2010”

Puolustusvoimain komentajan Jarmo Lindbergin mukaan reserviläisille toukokuussa lähetettävässä kirjeessä ei ole mitään ihmeellistä, vaikka tietoa kirjeestä on pidetty yllättävänä.

-Siinä kerrotaan sodan ajan sijoitus koko reserville. Tämä on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 2010 Siilasmaan raportista, jossa todettiin, että tulisi pitää paremmin yhteyttä reservin kanssa. Kun puolustusvoimauudistus saatiin valmiiksi ja tämä sota-ajan rakenne uuteen asentoon, nyt vasta oli mahdollisuus ne kirjeet lähettää, Lindberg sanoi Ylen Ykkösaamussa tänään.

Suomen Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg kertoi perjantaina Uudelle Suomelle olettavansa, että moni kirjeen saaja tulee yllättymään.

- Kun 900 000 reserviläistä tämän kirjeen saa, niin monelle tulee varmasti yllätyksenä se, että vain 230 000 ihmisellä lukee kirjeessä sota-ajan sijoituspaikka. Eli yli 50 prosentilla kirjeen saajista mitään sijoituspaikkaa ei luekaan. Moni ei tätä ymmärrä, Nyberg sanoo.

Nybergin mukaan näin kattavaa kirjeprosessia ei ole aikaisemmin Suomessa tehty.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/04/11/hyvia-naisia-on-liian-vahan-baari-ilta-meni-nyrkkitappeluksi

Anonyymi kirjoitti...

Millaisilla jutuilla haluaisit tuntemattoman miehen lähestyvän sinua? Naiset vastaavat

Selvitimme, miten naisia kannattaa lähestyä!

”Millaisilla jutuilla/keskusteluilla haluaisit tuntemattoman miehen lähestyvän sinua?” kysyy Timber.

Anonyymi kirjoitti...

Ohjeet, joilla ei voi mennä pieleen: Naiset piirsivät hyväilykartan täydellistä suuseksiä varten

Suuseksi on monelle melkoinen mysteeri ja toki mieltymyksiä on yhtä monenlaista kuin naisiakin. Silti parhaat vinkit naisen nautintoon on syytä laittaa korvan taakse.

Cosmopolitan-sivusto kysyi 16 lesbonaiselta vinkkejä täydelliseen suuseksiin. Perinteisten hyväilyohjeiden sijaan naiset saivat piirtää tarkat kartat naisen sukuelimistä ja numeroida kohdat, joiden hyväily suulla tuntui parhaalta.

Naisia ohjeistettiin piirtämään suuseksimieltymyksensä nimenomaan ajatellen ensimmäistä kertaa sängyssä. Vaikka suuseksi pitääkin sisällään monenlaisia mahdollisuuksia, nousivat tietyt elementit ja järjestykset hyvin esiin.

Anonyymi kirjoitti...

SDP:n Rinne haluaa edistää palkkatasa-arvoa

- Erityisen tärkeää on panostaa palkkatasa-arvon saavuttamiseen, perhevapaiden uudistamiseen tasa-arvoa ja naisten työmarkkina-asemaa tukevasti sekä vähentää molempiin sukupuoliin kohdistuvaa syrjintää, Antti Rinne sanoi lauantaina Turussa.

Hänen mukaansa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä naisten ja miesten korkea työhön osallistumisen aste on pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kulmakivi. Kyse on paitsi taloudesta, myös osallisuudesta ja asemasta yhteiskunnassa, Rinne toteaa.

Rinne sanoo olevansa huolissaan viime aikojen keskusteluiden suunnasta, jossa palkkatasa-arvotavoitetta on haluttu vastustaa väittämällä ongelmia olemattomiksi tai jossa naisten työllisyyttä pidetään jotenkin vähemmän tärkeänä tavoitteena.

- Tämä näkyy niin nihkeänä suhtautumisena perhevapaiden nykyistä tasaisempaan jakoon tai kuntatyöntekijöiden, usein naisten, työn väheksymisenä.

Rinteen mukaan SDP haluaa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen voimakkaaseen rooliin tulevassa hallitusohjelmassa.

- Tämä tarkoittaa muun muassa perhevapaajärjestelmän uudistamista isien roolia korostavampaan suuntaan, tasa-arvoa tukeviin palkkaratkaisuihin kannustamista sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamista kehittämällä työntekijälähtöisiä joustoja.

Anonyymi kirjoitti...

Rinne haluaa tasa-arvon edistämisen hallitusohjelmaan

Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä myös tulevan hallituksen on sitouduttava sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen.

Rinne vaatii, että uusi hallitus panostaa erityisesti palkkatasa-arvoon, perhevapaiden uudistamiseen ja syrjinnän kitkemiseen.

– Sukupuolten välinen tasa-arvo sekä naisten ja miesten korkea työhön osallistumisen aste on pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kulmakivi. Kyse on paitsi taloudesta, myös osallisuudesta ja asemasta yhteiskunnassa, Turussa puhunut Rinne sanoi.

– Sdp haluaa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen voimakkaaseen rooliin tulevassa hallitusohjelmassa. Tämä tarkoittaa muun muassa perhevapaajärjestelmän uudistamista isien roolia korostavampaan suuntaan, tasa-arvoa tukeviin palkkaratkaisuihin kannustamista sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamista kehittämällä työntekijälähtöisiä joustoja. Myös alojen välistä segregaatiota tulee vähentää. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiselle työlle on taattava riittävät resurssit, Rinne luetteli.

Rinne puhui aiheesta pohjoismaisen mallin tulevaisuutta käsitelleessä seminaarissa. Seminaarissa puhuu myös Ruotsin entinen pääministeri Ingvar Carlsson.

Anonyymi kirjoitti...

Puoliso kuuntelee Mirkan puhelinta: "Kaikkia valvoo NSA, minua myös kumppani"

Mirka, 23, on valvonnan kohteena. Niin me kaikki, mutta Mirkaa valvoo valtioiden, yritysten ja rikollisten lisäksi avopuoliso.

Se tyypillinen tarina. Mirka oli uudessa suhteessa onnellinen. Sitten känni ja kumppanin työmatka johtivat siihen, että Mirka petti.


Suosittele
Ei suosituksia
Tulosta
Pdf-versio
Kommentoi
Lähetä kaverille

Asiasta keskusteltiin, ja käsittelyn jäljiltä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko pari eroaisi tai kaikesta tulisi julkista. Mirka valitsi jälkimmäisen.

– Kun kumppani kertoi eri [teknisistä] seurantatavoista, en edes tiennyt, että niin voi tehdä. Luulin, että vain isot organisaatiot voivat valvoa toisia. Kumppani ilmoitti, että netistähän nämä opetellaan, Mirka muistelee.

Jos Mirka ei vastaa kumppanin puheluun, puhelin lähettää sijaintitiedon kumppanille. Kumppani voi kuunnella Mirkan puhelimen mikrofonia tai ottaa valokuvia sen kameroilla.

– Sehän on laitonta, Mirka ennättää kertomaan.

Niin on. Kyseessä on tallentava salakuuntelu, salakatselu tai molemmat. Rikokset eivät kohdistu Mirkaan, koska tämä on antanut luvan. Mutta Mirkan lähellä on joskus muita, kun kumppani valvoo.

Mirka ei juurikaan välitä.

Pariterapeutti kumppanin digivakoilusta: "Ajanhukkaa, herranjumala"

Väestöliiton pariterapeutti Keijo Markova vertaa tapausta ehdonalaisen valvontajärjestelmään ja muistuttaa, että rajat löytyvät usein tavalla tai toisella.

Mikäli itsellä ei ole kykyä asettaa itselleen rajoja, on hyväksyttyä antaa vastuu jollekin toiselle.

- Jos on rikollinen, niin rajat asettaa poliisi, Markova sanoo Iltalehdelle.

Toinen asia on Markovan mukaan kuitenkin se, kuinka moni haluaa asettaa itsensä kyseisen kaltaiseen, tiukkaakin tiukempaan kontrolliin.

- Se on ajanhukkaa, herranjumala. Jos kyseessä olisi lapsi-vanhempi-tilanne, olisi kyseessä aivan eri asia. Tässä tapauksessa kännykkä on kuin ehdonalaisen seurantapanta.

Seurantamenetelmä asettaa pettämisen aiheuttamalle haavalle siteen, joka kuitenkin on väliaikainen.

Jatkuva kyttääminen ei Markovan mukaan tyydytä luottamuksen ja läheisyyden tunnetta eikä myöskään paranna väliaikaisesti sidottua haavaa.

- Jos on kova tarve vahtia, ei kumpikaan luota toiseen. Kysymys kuuluu, tarvitseeko toista vakoilla, jotta suhde toimii? Toisen vakoilu ei liene hyvä perusta suhteelle, terapeutti summaa.

Lukijat pöyristyivät stalkkerikumppanista: "Sairasta touhua"

Kumppaniaan pettänyt Mirka kertoi Digitodayn haastattelussa sopineensa kumppaninsa kanssa järjestelystä, jossa tämä saa luvan kanssa seurata hänen kaikkea liikkumistaan sekä puheluita ja viestejä. Artikkeli kirvoitti runsaasti keskustelua IL:n lukijoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Täydellinen lehtijuttu raiskauksesta olikin mielikuvituksen tuotetta - Yhdysvallat - Kulttuuri - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Puhu lapselle seksistä oikein – seksuaalikasvatukselle ei ole ikärajaa

”Äiti, mistä vauvat tulee?” ”Mitä se sellainen seksi on?” Punastuttaako vastata lapsen kysymyksiin? Älä ainakaan ala kertoa kukista ja mehiläisistä. Asiantuntija neuvoo, miten vanhemmat voivat kasvattaa lapsia tasapainoiseen seksuaalisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Seksiä joka päivä? Näiden 13 syyn mukaan kyllä!

Joka päivä seksiä harrastavat naiset paljastavat, mikä kannustaa heitä pitämään makuuhuoneen tunnelman kuumana.

Aina ei haluta, mutta seksin harrastamiseen on muitakin syitä kuin halu. Käyttäytymistieteilijä Emily Nagoski on saanut paljon huomiota väitteellään, jonka mukaan seksiviettiä on kahdenlaista: sisäänrakennettua ja sellaista, joka herää vasta kiihotettaessa.

Halutti tai ei, The Huffington Post kokosi naimisissa olevilta, makuuhuoneessa joka päivä aktiivisilta lukijoiltaan syitä, joiden vuoksi seksiä tosiaan kannattaisi harrastaa. Vaikka päivittäin.

Innostaisiko joku syistä sinutkin aktiivisemmaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Kysy seksistä: Olen aloittamassa sinkku-uran jälkeen seurustelua, mutta en tiedä voinko saada lapsia. Milloin minun pitäisi kertoa tästä miehelle?

Hei! Olen 30v. nainen, perusterve. Olen aloittamassa pitkän sinkku-uran jälkeen prosessia kumppanin haulle, mutta minua pelottaa yksi asia. En ole varma, pystynkö saamaan biologisia lapsia: minulla on PCOS.
Enkä ole ihan satavarma, että jos niitä pystyisinkin saamaan, että haluaisin. Missä vaiheessa seurustelua tällainen seikka kannattaa potentiaaliselle kumppanille kertoa? Pitäisikö minun tietää, haluanko lapsia vai en, ennen kuin aloitan mitään vakavaa?

Nimimerkki: Lyric, nainen 30 vuotta

Ile kirjoitti...

Lupaavan kuuloisia uutisia miesten terveyden edistämisen kannalta:

Tutkimus Italiassa: Koirat pystyvät haistamaan eturauhassyövän
Saksanpaimenkoirat onnistuivat yli 90 prosentin varmuudella tunnistamaan eturauhassyövän sitä sairastavilta. Tutkimuksen teki italialaisten urologien johtama tutkimusryhmä.

✎ kirjoitti...

! » Seksin oston rangaistavuus laajenee kesäkuun alussa

Oikeusministeriö: Seksin osto tulee kesäkuun alusta lähtien rangaistavaksi myös tuottamuksellisena (9.4.2015)

Eduskunta: HE 229/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 20 luvun 8 §:n muuttamisesta

Anonyymi kirjoitti...

MTV: Suomalaisopiskelijan hurja vaihtovuosi: Päälle ajanut mersukuski vaatii 2 400 euron korvauksia

...
Mies joutui E-sarjan Mercedes-Benzillä ajaneen iäkkään naiskuljettajan yliajamaksi. Lääkärissä selvisi, että mies oli kunnossa - ainakin fyysisesti.

Nainen vaati kuitenkin Jesseltä 2 400 euron korvauksia auton vahingoista.
...

"Valeomainen" käytti Germanwingsin turmaa törkeästi hyväkseen

...
Poliisi selvittää saksalaisnaisen karua huijausta, kertoo saksalaislehti.
...

Anonyymi kirjoitti...

Juotko kevytlimuja? Suurempi todennäköisyys keskivartalolihavuuteen - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Kukaan ei osannut kuvitellakaan - Rintasyöpädiagnoosi yllätti 26-vuotiaan Erikin

https://www.clarku.edu/faculty/addis/menswellbeing/pdfs/genderanddepressioninmen.pdf

Äiti kaahasi poliisia karkuun lapset kyydissä kuin mielipuoli – syy selvisi pysäytettäessä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Brittitutkijat: Ylipaino vähentää riskiä saada dementiaoireita | Yle Uutiset | yle.fi

Anonyymi kirjoitti...

Sisko teki veljelleen katalan tempun: ”Kohteena ollut erittäin suuri määrä varoja”

Anonyymi kirjoitti...

Tätä et tiennyt pettämisestä

Tuore tutkimustieto paljastaa muun muassa, mistä tunnistaa uskottoman ihmisen ja missä maassa petetään eniten.

1. Noin puolet ihmisistä olisi taipuvaisia pettämään luonnostaan, kun taas puolet etsisi pitkää parisuhdetta. Brittiläisessä Royal Societyn Biology Letters-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan miehiä ja naisia kuuluu molempiin ryhmiin suunnilleen yhtä paljon. Pettämisherkkyyden voi päätellä sormista: jos nimetön on pidempi kuin etusormi, se viittaa viehtymykseen vieraisiin lakanoihin.

2. Suomi on pettämisen kärkimaita: täällä sivusuhteisiin päädytään maailman maista kymmenenneksi herkimmin, kertoo kondomivalmistaja Durexin ja useiden eri pettäjäsivustojen tekemä selvitys. Ykkösenä listalla oli Thaimaa, toisena Tanska ja kolmantena Italia.

3. Omalla asemalla työpaikalla on merkitystä uskollisuuteen, paljasti Independent helmikuussa. Ylemmästä johdosta yli kolmannes on pettänyt puolisoaan.

4. Ranskalaisista miehistä 55 prosenttia ja kolmannes naisista on ollut uskottomia, raportoi The Telegraph tammikuussa.

5. Stressaantunut mielentila altistaa pettämiselle, kertoi Research Digest tammikuussa. Joten relaa!

Anonyymi kirjoitti...

Työelämän tasa-arvo

Anonyymi kirjoitti...

Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi rajusti Suomen tärkeimmällä talousalueella – yli 100 prosentin kasvu

Nykytaantuma rokotti ensin teollisuuden ja vientialojen työpaikkoja.

– Alat ovat miesvaltaisia, huomauttaa Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen .

– Kun taantuma pitkittyy, se vaikuttaa myös kotimarkkinaan ja etenkin palvelusektoriin, jolla työskentelee paljon naisia.

Pitkä työttömyys on alkanut iskeä myös koulutettuihin, joista etenkin humanistiset ja kulttuurialat ovat tyypillisiä työttömyysaloja.

Rakennemuutoksessa hävinneet työpaikat eivät useinkaan palaa sellaisenaan, vaan noususuhdanteessa niiden tilalle tulee uudenlaisia työpaikkoja.

– Niihin ei useinkaan valita iäkkäitä työnhakijoita, vaan nuoria.

Tulevaisuudessa teollisia työpaikkoja on Tiaisen mukaan entistä vähemmän, mutta uusia työpaikkoja syntyy tietointensiivisille aloille.

Anonyymi kirjoitti...

Huoli Suomen tilanteesta: ”Muistavatko äijäfeministit?”

Ulkomaankauppaministeri, eduskuntavaaliehdokas Lenita Toivakka (kok.) on huolissaan siitä, miten tasa-arvon käy Suomessa eduskuntavaalien jälkeen.

Toivakka puuttuisi erityisesti perhevapaisiin. Hän sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että puolueet ovat entistä valmiimpia uudistamaan perhevapaajärjestelmää ja lisäämään isien vapaita. Hän ei kuitenkaan ole vakuuttunut Juha Sipilän (kesk.), Antti Rinteen (sd.) tai Timo Soinin (ps.) sitoutumisesta tasa-arvon edistämiseen niin Suomessa kuin maailmalla.

-Muistavatko ”äijäfeministit” tasa-arvon myös vaalien jälkeen? Perheillä ei aina ole todellista valinnanvapautta, kun ne päättävät, kuka hoitaa lasta kotona. Naisten heikompi työmarkkina-asema, pätkätyöt, huonompi palkka ja urakehitys ajavat naisia kotiin. Siksi osaavien ja nopeammin töihin haluavien naisten asemaa pitää parantaa konkreettisin keinoin, Toivakka sanoo tiedotteessaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kahta naisopettajaa epäillään kolmenkimpasta 16-vuotiaan oppilaan kanssa

Yhdysvalloissa on kohistu tapauksesta, jossa 32-vuotiaan Shelley Dufresnen ja 24-vuotiaan Rachel Respessin epäillään harrastaneen ryhmäseksiä oppilaansa kanssa.

Vyyhti alkoi purkautua, kun 16-vuotias Destrehan High Schoolin oppilas leuhki teostaan muille opiskelijoille.

Huffington Postin mukaan [lähde] Dufresne (kuvassa vasemmalla) saattaa kuitenkin selvitä tapauksesta vähällä. Hänelle on neuvoteltu sopimus, jonka avulla hän välttäisi vankilan.

Sen sijaan hänet ohjattaisiin 90 päiväksi hoitoon psykiatriseen sairaalaan.

Hänen ja toisen opettajan kohtalo selvinnee toukokuussa. Opettajat ovat olleet vapautettuina tehtävistään epäilyksien tultua esille.

Anonyymi kirjoitti...

Kielteinen kehä voi kaataa parisuhteen – vaatija ja vetäytyjä saatava saman pöydän ääreen

Jatkuva riitely ja puuttuva puheyhteys ovat yleisimpiä syitä pariterapiaan hakeutumisessa. Kriisitilanteessa riitelevät kumppanit eivät usein näe metsää puilta eli miksi toinen pakenee tietokoneelle, kun toinen vaatii riidan selvittelyä. Paripsykoterapeutti yrittää saada pukarit ymmärtämään, mitä oma käytös aiheuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämmöinen on suominainen

Tiedämme jo, millainen on suomalainen mies. Entä millainen on suomalainen nainen?

Anonyymi kirjoitti...

Talousyliopiston dekaani kertoo, miksi naisia on niin vähän huippuviroissa

Yhdysvaltain 60 arvostetuimman talouskorkeakoulun dekaaneista vain 10 on naisia. Yksi heistä on Alison Davis-Blake, joka johtaa Michiganin Ross School of Businessin tiedekuntaa.

"Uran alusta on pitkä tie dekaaniuteen. Jos katsoo taaksepäin, nykypäivän naisdekaanit valmistuivat 80-luvun lopulla, ja tuolloin yliopistoissa ei ollut niin paljon naisia. Joka vaiheessa naisia putoaa pois suhteettomasti enemmän [kuin miehiä]", Davis-Blake kertoo Bloombergille.

Hän kertoo, että päästäkseen dekaaniksi, täytyy käydä läpi useita akateemisen koulutuksen vaiheita, joissa on mahdollisuus menestyä ja päästä eteenpäin. Davis-Blake kertoo olleensa useassa virassaan ainoa nainen.

Anonyymi kirjoitti...

Nakudeittailija Tanja ottaa kantaa häpykarvakohuun - kovaa kritiikkiä ulkonäöstä

Aatami etsii Eevaa -deittiohjelmaan osallistunut Tanja kirjoittaa blogissaan häpykarvoistaan ja vartalostaan, joka nähtiin viikko sitten alastomana Nelosella.

Anonyymi kirjoitti...

Miehen top 10 mokat sängyssä – älä tee näin!

Oletko hyvä rakastaja? Luuletko tietäväsi mitä nainen haluaa? Saatat yllättyä luettuasi tämän!

Jopa parhaat rakastajat onnistuvat ajoittain tekemään virheitä makuukamarin puolella, usein lainkaan tietämättä koko asiasta. Tämä on yksi elämän väistämättömistä tosiasioista, mutta sinun ei kuitenkaan tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta.

Tämä paljastava ja suorapuheinen artikkeli opettaa jokaiselle miehelle, miten nainen tyydytetään, sen sijaan että neito juoksisi karkuteille oman tietämättömyytesi takia. Lue huolella, jos haluat välttyä pahimmalta seksimokilta ja suoda täydellisen nautinnon rakkaalle petikumppanillesi.

Useimmiten ongelmat petipuuhissa perustuvat harhaluuloihin ja tietämättömyyteen, jotka voidaan välttää tiedostamalla yleisimmät mokat. Tässä ne ovat!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä harrastus kertoo, että mies tihkuu testosteronia

Cambridgen yliopiston tutkijoiden mukaan eräs suosittu urheiluharrastus liittyy korkeaan testosteronitasoon.

Hyvä juoksija on hyvä siittäjä. Tai ainakin ajatus on ollut tämä aikoina, kun ihmisten piti metsästää ruokansa. (MOSTPHOTOS)

Science Dailyn mukaan tutkijat ovat jo aiemmin todenneet, että miehillä, jotka ovat kohdussa altistuneet korkeille testosteronitasoille, on muita kovempi seksivietti ja heidän spermansa on parempilaatuista. Molemmista on etua lasten siittämisessä. Yksi merkki, josta tämä näkyy, on sormien pituus: silloin nimetön on pidempi kuin etusormi.

Nyt tutkijat ovat havainneet, että monien pitkänmatkanjuoksijoiden sormet ovat tällaisia. Korkea testosteroniryöppy kohdussa voi siis auttaa tekemään miehistä parempia maratoonareita.

Anonyymi kirjoitti...

Aliupseeri aiheutti kohun: Saavatko esimerkiksi pappi ja poliisi esiintyä alastomana?

Papin ja poliisin ammatissa yksityiselämässä sopivasta käyttäymisestä ei ole suoranaista listaa olemassa. Lapuan hiippakunnan hiippakuntapastori Jussi Peräahon mukaan papit ovat hyviä arvioimaan itse, mikä on soveliasta.

– Yksityiskohtaisia luetteloita ei tarvita, Peräaho linjaa.

Myös poliisi on aiheesta samaa mieltä.

– Ei meillä ole olemassa mitään listoja siitä, kertoo poliisihallituksen kehittämispäällikkö Satu Koivu.

Molemmissa ammateissa virassa olevan yksityiselämän käyttäytymistä määrää myös laki. Virkaan vihttäessä pappi antaa lupauksen. Poliisin käyttäytyminen ei saa vaarantaa luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on olemassa on kynnys. Ei voi käyttäytyä miten tahansa poliisina.

– Jos joku poliisi pienellä paikkakunnalla öykkäröi kännissä, niin hän leimaa samalla koko poliisikunnan. Hän vaarantaa samalla poliisitoiminnan asianmukaisuuden, Koivu havainnoillistaa.

Molemmissa viroissa korkeampi asema vaikuttaa rikkomuksen vakavuuteen.

– Johtavassa asemassa olevilta odotetaan luonnollisesti enemmän, Peräaho kertoo.

– Voi olla myös vaikutusta, sillä mitä tekee työnään. Onko lupapuolen päätösten tekijä vai onko kenttäpartiossa, Koivu vahvistaa.

Yksityiselämän sopimatonta käytöstä esiintyy kuitenkin suhteellisen harvoin kummassakin ammatissa.

– Tilanteita tulee vastaan enintään muutaman vuoden välein, eikä niitä tarvitse viedä välttämättä esimies-alaiskeskustelua pidemmälle, Peräaho toteaa.

– Ei minulle ole ainakaan kantautunut tietoa sen suuremmissa määrin, Koivu toteaa.

Anonyymi kirjoitti...

https://fitinafatworld.files.wordpress.com/2013/03/marathon_sprinter.jpg

Anonyymi kirjoitti...

65-vuotias saksalaisnainen odottaa nelosia: ”Se oli minulle järkytys”

Berliinissä asuvasta Annegret Raunigkista, 65, on saksalaismedian mukaan tulossa maailman vanhin nelosten äiti.
Asiasta kertovat muun muassa televisiokanava RTL ja Bild-lehti.

Opettajana työskentelevä Raunigk on nyt 21. raskausviikollaan. Jos kaikki menee hyvin, hänestä tulee kesällä maailman vanhimpana neloset synnyttänyt äiti.

Raunigkin lapsiluku herättää muutenkin kunnioitusta, sillä hänellä on ennestään 13 lasta ja seitsemän lapsenlasta. Naisen mukaan myös yhdeksänvuotias kuopus Lelia on toivonut innokkaasti pikkusiskoa tai –veljeä.

Anonyymi kirjoitti...

Pinttyneillä poikamiehillä erilaisia taustoja – enemmistö yksin vasten tahtoaan

Suomalainen mies jää pysyvän parisuhteen ulkopuolelle useammin tahtomattaan kuin tahallaan. Pinttyneen poikamiehen taustalla voi vaikuttaa esimerkiksi alhainen koulutus, pienet tulot, ujous, tunteet sivunnut lapsuudenkoti, naisten korkeat odotukset tai miesvaltainen asuinpaikkakunta.

– Aiempien tutkimusteni perusteella noin kymmenen prosenttia suomalaisista miehistä ja naisista ei koskaan solmi pysyvää parisuhdetta. Keski-ikäisissä on selvästi enemmän yksineläviä miehiä kuin yksineläviä naisia, tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliitosta sanoo.

Tarkalleen ottaen 30–49-vuotiaissa on yksineläviä miehiä noin 150 000 ja yksineläviä naisia noin 85 000. Seuraavassa 50–54-vuotiaiden ikäluokassa yksineläviä miehiä on noin 43 000 ja naisia noin 37 000. Vasta 55-vuotiaissa ja sitä vanhemmissa ikäryhmissä yksinelävät naiset nousevat esimerkiksi leskeytymisten takia enemmistöön.

– Yksinelävistä miehistä 15 prosenttia elääkin mieluiten yksin, mutta enemmistö on sinkkuina vastoin tahtoaan ja haluaisi solmia parisuhteen.

– Naisiin verrattuna merkittävästi isommalla osalla miehistä on myös vaikeuksia löytää itselleen seksuaalikumppania silloin, kun sellaista kaipaa, Kontula huomauttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään tv:ssä: Dokumentti seuraa rintansa miesten rahoilla rahoittavia naisia

Britanniassa rintaleikkaukselleen voi hakea rahoitusta nettisivulta. Tuolloin rinnat eivät kuitenkaan ole täysin omat: ne kun ovat mahdollisesti rahoitettu jopa sadan miehen rahoilla.

Brittidokumentissa seurataan naisia, jotka etsivät rahoitusta rintojen suurennusleikkaukseen.

Tätä tarkoitusta varten on perustettu aivan oma nettisivustonsa, jossa miehet lahjoittavat pieniä summia naisille, kunnes nämä saavat tarpeeksi rahaa saadakseen otettua itselleen silikonit.

Sivuilta löytyy niin wannabe-malleja kuin aivan tavallisia opiskelijatyttöjä ja kotiäitejäkin. Heitä kaikkia yhdistää kuitenkin yksi asia: he haluavat isommat rinnat - ilmaiseksi.

5D: Näin ansaitsin rintani
(One Hundred Men Own My Breasts, dokumentti, Iso-Britannia, 2008)
TV5 ma 13.4. klo 23.05

Anonyymi kirjoitti...

Ulkomaalaispuolisot: Työnsaanti huonoa, sosiaaliturva hyvä

Suomalaisten kanssa avioituneet pitävät pahimpina ongelminaan Suomen korkeaa hintatasoa, huonoja työmahdollisuuksia ja riittämätöntä suomen kielen opetusta. Siirtolaisinstituutin tutkimuksen mukaan kaikkein tyytyväisimpiä ollaan Suomen turvallisuuteen ja sosiaaliturvaan. Seuraavina ovat Suomen koulutusjärjestelmä ja luonto.

Tutkija Heli Sjöblom-Immala selvitti nettikyselyssä monikulttuuristen perheiden viihtymistä ja muuttosuunnitelmia. Kyselyyn vastasi 207 suomalaista ja 200 ulkomaalaistaustaista puolisoa. Heistä venäläiset, virolaiset ja thaimaalaiset olivat enimmäkseen naisia, britit ja turkkilaiset miehiä.

Vastaajien mukaan kielikursseja ei ole riittävästi, ne ovat liian lyhyitä ja niitä järjestetään yleensä päiväsaikaan, jolloin työssäkäyvä ei voi niihin osallistua. Ulkomaalaiset eivät ole mielestään saaneet työllistymiseensä tarpeeksi apua työ- ja elinkeinotoimistoista, vaan ovat pitkälti jääneet oman aktiivisuutensa ja puolisonsa avun varaan.

Neljä viidestä maahanmuuttajista oli kuitenkin tyytyväinen elämäänsä Suomessa. Tyytyväisimpiä olivat venäläiset ja virolaiset, vähiten turkkilaiset puolisot. Muuttosuunnitelmia ulkomaille oli noin 15 prosentilla vastaajista.

Vuonna 2012 Suomessa oli 47 000 monikulttuurista perhettä, ja määrä on jatkuvasti kasvussa. Eronneisuus näissä avioliitoissa on kolme kertaa yleisempää kuin suomalaisten liitoissa. Tutkimus julkaistiin Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisusarjassa tänään.