torstaina, tammikuuta 28, 2016

Elämme matriarkaatissa, emme patriarkaatissa

Patriarkaatti tarkoittaa miesjohtoista yhteiskuntamallia, jossa sananmukaisesti vallitsee isänvalta.

Patriarkaattiteoria on feministien lempilapsi, mutta jopa viimeaikaiset feministien kirjoitukset todistavat väkevästi teoriaa vastaan.

Feministien mukaan vaimo kantaa perheen organisaatiovastuun ja "metatyöt". Feministit eivät näytä ymmärtävän, että organisaatiovastuu tarkoittaa samaa kuin valta parisuhteessa.

Heikki Soini kirjoittaa:
Annan vaimoni päättää suuren osan perheemme asioista, koska ajattelen pääseväni näin itse helpommalla ja voin siten keskittyä asioihin, jotka koen tärkeämmäksi.
Heikki kuvaa tyypillistä tilannetta suurimmassa osassa parisuhteita. Kyseessä on matriarkaatti, jossa valta on naisella.

Anna Paju kirjoittaa otsikolla Kun tasa-arvo tuntuu syrjinnältä.
Vaarasen mukaan miehiä väheksytään ”liitoissa ja sinkkuelämässä”.

Nainen muuttuu parisuhteessa hänen mielestään kenraaliksi, ja mies tämän apuriksi.

Tuota noin. Jos nyt puhumme oikeustoimikelpoisista aikuisista, niin parisuhteesta on kaksi vastuussa. Miehellä on vastuu omasta käytöksestään siinä missä naisellakin.

Etenkään lapsiperheen arki ei pyöri, ellei sen näkyvän tiskikoneen täyttämisen, pukemisen, ruoan laittamisen, pyykin lajittelun, pesemisen, ripustamisen ja kaappiin viikkaamisen, nenän niistämisen ja lelujen lattialta korjaamisen lisäksi tehdä paljon näkymätöntä kotityötä.

Organisointia, suunnittelua ja ennakointia.
Pajunkin päättelystä huokuu matrirkaatin tunnustaminen vallitsevaksi asiantilaksi.

YLE X lainaa Feministien vuoron kirjoitusta:
Feministien vuorossa tutkijat ovat listanneet tutkimuksia, joiden mukaan vastuu kotitöistä jakautuu edelleen epätasa-arvoisesti sukupuolten kesken. Ongelmana eivät kuitenkaan ole pelkästään kotityöt, koska naisille yleensä sälytetään parisuhteessa myös kotitöiden organisointi ja vastuu siitä, että hommat tulevat tehdyksi – niin kutsuttu metatyö.
"Usein puhutaan naisten nalkuttamisesta. Silloin asia kehystetään vähän niin, että naiset tässä nalkuttaa ikään kuin ei olisi mitään syytä."
– Tiina Sihto
Tilanteen saattamiseksi tasapainoon ei siis riitä, että miehet tekevät yhtä paljon kotitöitä kuin naiset. Miesten pitäisi myös osallistua metatyöhön. Muuten toinen on työnjohtaja ja toinen työntekijä.
Nalkuttaminen on eräs vallankäytön muoto, jolla kodin matriarkaattia pidetään yllä.

Feministien vuoro yrittää väittää, että valta sälytetään väkisin naisille, ihan kuin naiset eivät voisi antaa vapaaehtoisesti vaastuuta miehelle.

Tarja Hurme kirjoittaa otsikolla Nainen on kodin työnjohtaja – menikö mieheltä ääni?
Nainen johtaa vauhdilla kotityömaata, koska osaa pitää monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Miehen mielipidettä ei välttämättä tarvita.Tunnustan, että näin kävi ruuhkavuosinani. Naisvalitukseenkin olen langennut.

”Kun nainen työpäivän jälkeen astuu sekaiseen eteiseen, hän saattaa äityä nalkuttamaan huomaamatta, että muu huusholli on kunnossa, ruoka odottamassa, tiskikone tyhjennetty. Hän keskittyy siis siihen, mikä on huonosti, ei siihen mikä on hyvin.” Näin vastasi kysymykseeni arvostuksesta nelikymppinen mies työpaikkalounaalla. Kolmikymppinen ja viisvitonen täydensivät: ”Eivät kotityöt harmita, mutta se, että nainen aikatauluttaa ne usein perustelemattomasti. Kaikki on tehtävä ”nyt”, vaikka juuri olisi lätkämatsi alkamassa.”
Tarja myöntää sortuneensa matriarkaatin ylläpitoon.

Yhteenveto

Heli Vaarasen kirjoituksesta kimmonneet vastineet osoittavat kaikki samaan suuntaan: naiset käyttävät valtaa perheessä.

Feministit yrittävät vastineissan kääntää matriarkaatin miesten syyksi: miesten pitäisi väkisin ottaa puolet vallasta naisilta. Feministit eivät tietenkään käske naisia luopumaan vallastaan.

Heikki Soini sanoo kuitenkin viisaat sanat: "Annan vaimoni päättää suuren osan perheemme asioista, koska ajattelen pääseväni näin itse helpommalla". Heikki on oikeassa: naisvalituksen kanssa ei voi eikä kannata kilpailla.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Kun tähän valtakuvioon lisää sen että miehet ovat 1900-luvun loppupuoliskosta alkaen muuttuneet enemmän lapsia hoivaaviksi ja kodista huolen pitäviksi, ja tähän isien osallistumiseen naiskultuuri on vastannut torjumalla muutosta kohti tasa-arvoa nalkuttamisen lisäksi avioeroilla, yksinhuoltajuudella, koeputkihedelmöityslailla jne. havaitsee, että myös yhteiskunnan rakenteissa on matriarkaalista valtaa ylläpitäviä momentteja.

Jarmo Lius

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Pauli Sumanen taisi todeta, "metatyö" on sitä mitä ennen kutsuttiin vatvomiseksi ja veivaamiseksi. Tyypilliset kotityöt, imurointi, tiskikoneen laataminen, pyykkien viikkaaminen, ovat useimmiten niin helppoja ettei niissä mitään "metafoorista" tarvita. Tietysti on hommia, kuten tetokoneongelmien ratkominen, valaisimen virittelyt ym. "tekniset jutut", jotka vaativat enemmän tietotaitoa...

Baldur

Anonyymi kirjoitti...

Elämme todellakin matriarkaalisessa yhteiskunnassa. Naisen tarve menee aina miehen tarpeen edelle, valitettavasti. Nainen jopa määrittää millainen miehen pitää olla, samoin kuin tekee omankin asemansa määrittelyn. Oikeustaisteluissa nainen nähdään hyvänä ja mies pahana. Mies harvoin voittaa, tai saa edes saman oikeuden lapsiinsa huoltajuusoikeudenkäynneissä. Kun nainen on väkivaltainen, syy laitetaan tästäkin virheellisesti miehelle (mies viedään putkaan ja nainen jää hakkamaan kotiin lapsia tai jos mies on yrittänyt estää väkivaltaisen naisen hyökkäyksen, saa mies syytteen ja nainen yleensä vapautetaan).

Kotona työt jakautuvat jostain kumman syystä päinvastoin kuin feministit väittävät. Naisella on aikaa katsoa televisiota, käydä teatterissa, nähdä ystäviään kun taas mies painaa niska limassa kotona teknisen vastuun ja perhevastuun alla. Nainen ei ota teknistä vastuuta eikä hyväksy miehen tekemää kotityötä (mies tekee aina väärin tai huonosti, eikä pidä miehen läsnäoloa lapsille oikeana, vaan naisen tapa on ainoa oikea ja hyvä tapa olla lasten kanssa. Mieheltä edellytetään naiseksi muuttumista, mutta naiselta ei vaadita kotona mitään. Nainen tekee kodista näköisensä omien ystäviensä roolittaessa naisen käytöksen, jotta saadaan mielikuva täydellisestä perheestä, paitsi että kotona on yksi luuseri, joka on mies tai poika.

Matriarkaatti myös kappasi tytöille HPV-rokotteen ilman että vaati sitä pojille. Pojat sairastuvat nyt useammin syöpiin. Lisäksi matriarkaatti vaati syöpäseulonnat naisille, mutta koska mies ei ole ihminen, hän ei niitä tarvitse ja voi kuolla nuorempana. Matriarkaatti kehitti koulunkäyntijärjestelmän vain tytöille hyväksi, koska pojat eivät ole ihmisiä ja he eivät oikeastaan tarvitse yhtään mitään ja voivat syrjäytyä terveydenhuollosta, koulusta ja koko elämästä. Myös psykologia, sosiaalipsykologia, sosiologia ja oikeusjärjestelmä palvelevat vain naista, ettei nainen saa tuomiota oikeudenmukaisesti, mutta miehet kantavat vastuun myös oikeudessa naistenkin virheistä. Senpä takia mm. nainen voi raiskata tytön, naisen, pojan tai miehen, eikä kukaan halua nähdä mitä tapahtui. Oikeuteen saakka asia tuskin päätyy.

Matriarkaatilla on määrätön sosiaalinen valta jota käyttää väärin, miestä vastaan ja naisen eduksi. Miehet laitetaan vankilaan ja naiset saavat tehdä mitä haluavat. Vale vallassa olevasta patriarkaatista ja patriarkaatin tekemistä rakenteista aivopesi niin miehet kuin naisetkin tuhoamaan kaiken maskuliinisen ja ylistämään kaikkea feminiinistä. Tämä yhteiskunta on romahtamispisteessä matriarkaatin ylivallan, valheiden ja sosiaalisen korruption takia.

Näin matriarkaatissa kirjoitti...

Seksiä naispuolisten hoidokkiensa kanssa tamperelaisessa vanhainkodissa harrastanut lähihoitajamies tuomittin viime syyskuussa 9 vuodeksi vankeuteen.

Seksiä miespuolisten hoidokkiensa kanssa eri puolilla Suomea sijaitsevissa vastaanottokeskuksissa harrastavien naistyöntekijöiden kohdalla ei mietitä rangaistuksia ollenkaan, vaan pelkästään sitä voisivatko he yhä jatkaa työssään.

Anonyymi kirjoitti...

Miehetkö ovat Suomessa yhteiskunnan ongelma (AL 26.1.2016)

Pääkirjoituksessa (AL 14.1.) kirjoitettiin otsikolla "Ongelmana miesylijäämä" saaden aikaan miesvihamielisen sävyisen keitoksen.
Kirjoituksen alussa viitataan maahanmuuttajien uudenvuodenyön joukkohäirintätapauksiin Kölnissä, ja kerrotaan kuinka samantyyppistä toimintaa epäillään olleen vireillä Helsingissä. Tämän jälkeen viitataan katupartioihin. Ongelmaksi tunnistuu seksuaalinen häirintä ja sen herättämät vastatoimet.

Tämän jälkeen lehti tekee nerokkaan havainnon, johon ei kuulemma ole kiinnitetty huo-miota: Maahantulijoista suuri osa on miehiä. Ja koska on ilmennyt joukkohäirintää, ja häi-ritsijät ovat miehiä, voi syntynyttä kriisiä maahanmuutto-ongelman sijaan kutsua mieson-gelmaksi.

Toinen puoli miesongelmaa on Aamulehden mukaan se, että meitä kantasuomalaisia miehiä on nuorissa ikäluokissa (alle 50 vuotiaissa) enemmän kuin naisia. Ja kuten pääkirjoituksen otsikko asian kertoo, me ylijäämämiehet olemme ongelma.

Me kantasuomalaiset ylijäämämiehet muodostamme lehden mukaan uhkan suomalaiselle yhteiskuntarauhalle. Historian opetuksista kuulemma tiedämme, että asia on näin.

Vaikka vain maahanmuuttajamiesten on havaittu joukkohäiritsevän naisia, ja tällainen todellakin on uhka sukupuolten väliselle tasa-arvolle, olemme myös me kantasuomalaiset ylijäämämiehet lehden mukaan uhka suomalaiselle tasa-arvolle. Me vain pahennamme omalla olemassaolollamme sukupuolijakauman epätasapainoa. Ennen oli kuulemma sillä tavalla paremmin, että me ylijäämämiehet oivalsimme siirtolaisina lähteä Suomesta pois. Tätä rataa pääkirjoitus jatkuu, ja hetkessä on Kölnin uudenvuodenyön tapahtumista johdettu päätelmät, joissa me kantasuomalaiset ylijäämämiehet näyttäydymme ongelmana.

Suomalainen mies on ongelma maahanmuuttajille, suomalainen mies on ongelma suo-malaiselle tasa-arvolle, suomalainen mies on ongelma yhteiskuntarauhalle – suomalainen mies on ongelma. Ja maahanmuutto-ongelman sijaan voidaan siitäkin siis alkaa tästä lähtien puhua pelkkänä miesongelmana.

Onneksi meille miehille tarjotaan pääkirjoituksessa myös toivoa: Meille tulee suunnata tapakasvatusta. Kiitos tästä Aamulehti.

Turo Virtanen

jäsen, Gender Egalitarian Finland

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kommenteista, hyvä että asiasta puhutaan. En ole nähnyt ALn juttua, onko siihen reagoitu eli tehty vastine.

Anonyymi kirjoitti...

Alkuperäinen Aamulehden pääkirjoitus:

Pääkirjoitus: Ongelmana miesylijäämä

Anonyymi kirjoitti...

Olipa Kerran Miesvittu ja "Miesten Vääristyneen Suuri Valta-asema"

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset naiset ovat aloittaneet vuoden 2016 ryminällä

Anonyymi kirjoitti...

#wastehistime2016 (VAROITUS miehet! Sukupuolten sota)

Anonyymi kirjoitti...

Veronika Honkasalon kommentti jääkiekon joukkoraiskauksista hämmensi Twitterissä – ”Ei ollut tarkoitus puhua Suomesta”

Honkasalo sai nopeasti twiittinsä jälkeen uhkaavia huoritteluviestejä.

Keskustelu jääkiekkoilijoista ja seksuaalisesta väkivallasta sai uuden käänteen, kun vasemmistoliiton poliitikko Veronika Honkasalo twiittasi torstaina jääkiekon joukkoraiskauskulttuurista:

Jääkiekkopiirien joukkoraiskauskulttuurista on kirjoitettu vain vähän. Enkä ole nähnyt kiekkoilijoiden ottavan siihen kantaa. Jännä.

Honkasalon kommentti sai välittömästi paljon ihmettelyä osakseen. Honkasalolta kysyttiin muun muassa, mitä hän twiitillään tarkoittaa ja millaisia faktoja hänellä on twiitin tueksi.

Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Honkasalo sanoo YleX:lle, että hän viittasi twiitillään Yhdysvalloissa ja erityisesti Kanadassa käytyyn laajaan keskusteluun jääkiekkoseurojen raiskauskulttuurissa. Muun muassa Vice-lehti on kirjoittanut pohjoisamerikkalaisiin kiekkojoukkueisiin pesiytyneestä raiskauskulttuurista.

- Pistää miettimään, että miksi en ole nähnyt näkyviä kiekkoilijasankareita ottamassa kantaa siihen, mitä Pohjois-Amerikan kiekkopiireissä on tapahtunut.

Viittasitko twiitissäsi siis Teemu Selänteeseen ja hänen tiistaiseen Twitter-kommentointiin?

- On hienoa, että otetaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Mutta se pistää miettimään, että miksi juuri nyt, miksi tässä kontekstissa. Kun tietää, millainen mieletön esikuva Teemu Selänne on, sillä on erityistä merkitystä, mitä hän lausuu.

Honkasalo sanoo, että Selänteellä olisi ollut aiemminkin mahdollisuus puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja seksuaalirikoksista tai pohjoisamerikkalaisen jääkiekon raiskauskulttuurista. Siksi Honkasaloa mietityttää, miksi kiekkolegenda päätti puuttua keskusteluun juuri nyt.

Honkasalo painottaa, ettei hänen tarkoituksenaan ollut puhua suomalaisesta jääkiekkokulttuurista tai vihjata, että suomalaisissa jääkiekkoseuroissa olisi samanlaista raiskauskulttuuria.

- Ei ollut tarkoitus puhua Suomesta vaan nimenomaan tästä Pohjois-Amerikan kontekstista.

Honkasalo harmittelee sitä, että Twitterin merkkirajoitusten takia hän ei pystynyt kontekstoimaan alkuperäistä twiittiään kunnolla. Hän sanoo myös, että on yksiselitteisesti hyvä asia, että kaikki seksuaalinen väkivalta tuomitaan.

Honkasalo postasi twiittinsä puoliltapäivin. Kolmen aikoihin tehdyssä puhelinhaastattelussa hän kertoo saaneensa parissa tunnissa sähköpostin ja Facebookin välityksellä viestejä, jotka sisältävät huorittelua ja seksuaalisella väkivallalla uhkaamista.

- Kyllä se, että tämä herätti näin hirveän voimakkaan reaktion, kertoo jostain tämän ilmapiirin latautuneisuudessa. On näköjään ok puhua raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta, kun se liittyy turvapaikanhakijoihin. Mutta auta armias, jos nostat aiheen esiin toisessa kontekstissa, Honkasalo sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Selänteen ulostulo ihmetyttää seksuaalisesta väkivallasta huolestunutta poliitikkoa: Miksi vasta nyt?

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Veronika Honkasalo (vas) nosti esiin ”jääkiekkopiirien joukkoraiskauskulttuurin”.
Teemu Selänne, 45, nostatti kohun, kun hän jakoi Twitterissä urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuoren kirjoituksen, jossa Valavuori kertoi huolestaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden Suomessa tekemistä raiskauksista. Lisäksi Selänne vaati ”kovia rangaistuksia” ja ”hyysäilyn lopettamista.”

Myöhemmin Selänne selvensi kantaansa blogikirjoituksessaan, tuomitsi rasismin ja taustoitti näkemyksiään tarkemmin.

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Veronika Honkasalo kirjoitti torstaina Twitter-tilillään ihmettelevänsä, miksi ”jääkiekkopiirien joukkoraiskauskulttuurista on kirjoitettu vain vähän”. Twiitti herätti paljon ihmetystä ja keskustelua.

Useita tapauksia Pohjois-Amerikassa

Honkasalo kertoo Ilta-Sanomille viitanneensa Kanadassa ja Yhdysvalloissa käytävään keskusteluun jääkiekon joukkoraiskauskulttuurista.

Esimerkiksi 2014 Ottawan yliopiston miesten kiekkojoukkueen toiminta keskeytettiin, kun useita joukkueen pelaajia syytettiin joukkoraiskauksesta. Poliisi tutki samalla väitteitä yliopistokampuksille pesiytyneestä raiskauskulttuurista.

Vuonna 2012 kolmea Sault Ste Marien juniorijoukkueen pelaajaa syytettiin naisen joukkoraiskauksesta. Lukuisat tapaukset ovat kasvattaneet huolia lajiin pesiytyneistä vakavista ongelmista.

Anonyymi kirjoitti...

YLEn propagandalla on pitkä historia, eikä ilmiö alkanut vasta mokutuksen myötä:

Oikeistopoliitikon pilkkaaminen oli kansanhuvia – Ylen ex-toimittaja tunnustaa manipuloineensa ääninauhaa - Kotimaa - Verkkouutiset

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea kummaa sitä netistä löytyykin:

The White Mans Concubine? Pt 2 - YouTube

Tässä ilmeisesti nettisivustu, johon videolla viitataan:

Porn pics of Nigger Pets for White Men (Page 3)

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, yllä olevassa linkissa on alastomuutta, joten ei ehkä kannata töissä avata.

Anonyymi kirjoitti...

Anna Kontula valmis antamaan lisätietoja raiskauksista Teemu Selänteelle

Aamulehti kysyi pirkanmaalaisten kansanedustajien näkemyksiä kiekkolegenda Teemu Selänteen vilkasta keskustelua herättäneeseen blogikirjoituksiin.
Kansanedustaja Anna Kontula (vas) toteaa, että Teemu Selänne on kiinnittänyt huomiota vakavaan asiaan, seksuaaliseen väkivaltaan.
- On hienoa, että ongelmaan on nyt herätty. Tätä ovat Suomen naiset odottaneet satoja vuosia. Mikäli Selänne haluaisi itse aktivoitua työssä, pistäköön minulle sähköpostia, niin briiffaan mielelläni.
- On hyvä muistaa, että vaikka seksuaalisen väkivallan vastaista työtä on tehtävä turvapaikkaprosessien yhteydessä, itse ongelma on huomattavasti laajempi. Se ei valitettavasti rajaudu mihinkään kansallisuuteen. Tekemistä riittää varmasti ihan jokaiselle.
Kontula huomauttaa, että rangaistushaarukka mahdollistaa jo nyt varsin ankarat tuomiot.
- Ongelma on tuomioistuimissa, joihin pesiytynyt tarpeettoman lievä tuomiokäytäntö. Asiaan voidaan vaikuttaa parhaiten jatkamalla tuomioistuinten koulutusta.

Anonyymi kirjoitti...

Teemu Selänteen kirjoitukselle vahvaa tukea kansanedustajilta

Kysyimme Pirkanmaan kansanedustajilta kommentteja kiekkolegenda Teemu Selänteen kohuttuun blogiin. Selänne vaati, että raiskaukseen syyllistynyt turvapaikanhakija pitää karkottaa maasta. Hän peräänkuulutti nykyistä kovempia rangaistuksia raiskauksista kautta linjan.
Selänteen kirjoitus saa vahvaa tukea kansanedustajilta. He ovat valmiita tuntuviin kiristyksiin rangaistuksissa. Ehdollisista tuomiosta pitäisi luopua kokonaan ja raiskauksesta pitäisi aina tuomita ehdottomaan eli vankeusrangaistukseen.
- Olen vahva suvakki, mutta olen valmis käännyttämään rikokseen syyllistyneet turvapaikanhakijat, sanoo kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd).
Nurminen harmittelee, että keskustelu pyörii vain kahdessa navassa. Toisella puolella ovat äärisuvakit, eli suvaitsevainen kansanryhmä ja toisella puolella "rasistifasistit".
- Meiltä puuttuu politiikasta keskustelufoorumi kokonaan. Tämä on huolestuttavaa.
Nurminen sanoo, että ainoa kestävä tie on avoin ja rakentava keskustelu.
- Rasisteja ei saa myötäillä, mutta asiaan ei saa suhtautua liian sinisilmäisesti. Tätä näkökulmaa kansalaisetkin odottavat.

Anonyymi kirjoitti...

Angela Merkel 'is showing signs of a mental breakdown' and 'narcissism' over her 'stubborn' refusal to reverse her migrant policy, warns celebrated German psychiatrist | Daily Mail Online

Angela Merkel Diagnosed by Psychoanalyst as 'Narcissistic', Verging on 'Mental Breakdown'

Anonyymi kirjoitti...

http://blogit.savonsanomat.fi/mita-sita-tyhjaa/34930/

Anonyymi kirjoitti...

Monikulttuurisuus ja nainen | MV!!??

Länsi-Uudenmaan poliisi salasi ja jätti tutkimatta arabien tekemän pahoinpitelyn ja väkivaltaisen seksuaalisen ahdistelun – uhri kertoo | MV!!??

72-vuotiaan naisen joenvarressa anaaliraiskannutta 17-vuotiasta turvapaikanhakijaa ei karkoteta | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=nR7VhRq2yns

Anonyymi kirjoitti...

America Only Affords Black Liberals The Freedom Of Speech While Suppressing Everyone Else's! - YouTube

Anonyymi kirjoitti...

“Se voi tapahtua kilteimmällekin pojalle” | MV!!??

Kiekkoväki tyrmistyi femakon joukkoraiskausväitteistä | MV!!??

Annika Metsäketo: Mitä on tapahtumassa Suomelle? | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

HoodWhore BT-Lemem Hunnit Stabs Boyfriend To Death Then Post About It On Facebook! Pt 1 - YouTube

Anonyymi kirjoitti...

My 600lb Life's June McCamey says her weight is destroying her relationship | Daily Mail Online

Morbidly obese woman whose lesbian partner had to 'care for her like a kid' and feed her THREE fast food meals a day finally loses 200lb after having a gastric bypass
...

Anonyymi kirjoitti...

Veronika Honkasalon kommentti jääkiekon joukkoraiskauksista hämmensi Twitterissä – ”Ei ollut tarkoitus puhua Suomesta”

Kiekkoväki tyrmistyi poliitikon joukkoraiskausväitteistä – ”Puurot ja vellit menneet sekaisin”

Veronika Honkasalolla lähti lopullisesti mopo lapasesta.

Ensin hän itkee, ettei ketään saisi leimata, eikä yksittäistapausten perusteella yleistää, mutta hetkeä myöhemmin hän itse tekee juuri niin. Vieläpä yleistää vuosia sitten Kanadassa sattuneet yksittäistapaukset leimaamaan koko suomalaisen jääkiekkoväen. Nyt on kaikki jääkiekkoilijat, lajin harrastajat ja fanit leimattu raiskaajiksi.

Pahinta on se, että YLE ja IS tarjoavat tälle tyypille palstatilaa selitellä ja uhriutua. Miksi häntä ei vain vaadita lausunnoistaan tilille? Miksi ei vaadita Vasemmistoliittoa irtisanoutumaan Honkasalon vihapuheesta? Miksi ei vaadita eroa ja anteeksipyyntöä? Miksi uhriutuminen aina hyväksytään kysymättä mitään?

Veronika Honkasalolta voisi myös kysyä, miksi hän ei kommentoi suomalaisten naisten väkivaltaisuutta ja naisten suorittamaa seksuaalista ahdistelua? Niistä on kirjoitettu vähän, mutta tutkimukset osoittavat, että ne eivät ole merkityksettömiä ilmiöitä. Suomalaisissa perheissä vallitsee naisten tyrannian kulttuuri.

Celinean kirjoitti...

Ehkä jo mainittu, mutta naiset tekevät sinkkuina ollessaan enemmän kotitöitä kuin miehet sinkkuina, eli on typerää odottaa että miehet tekisivät kotitöitä yhtä paljon kuin naiset sitten suhteessa.

Jos nainen haluaa että on siistimpää, on myös reilua että hän itse siivoaa sen mukaan, ei miesten pidä mukautua naisten neuroottiseen siivousvimmaan.

Celinean kirjoitti...

"Tilanteen saattamiseksi tasapainoon ei siis riitä, että miehet tekevät yhtä paljon kotitöitä kuin naiset. Miesten pitäisi myös osallistua metatyöhön. Muuten toinen on työnjohtaja ja toinen työntekijä."

Ei nainen halua että mies osallistuu tasavertaisesti (miten jokin, joka on alunperin naisen ehdoilla, voi olla tasa-arvoista?), vaan nainen haluaa ensisijaisesti että (alfa)mies johtaa ja päättää suhteessa. Tämä on naisten ensisijainen preferenssi. Jos nainen ei saa tätä elämässä ja joutuu tyytymään betamieheen, tulee hänestä huumorintajuton Justiina, joka kyykyttää betaparka miestään. Kyykyttäminen ja nalkuttaminen ei siis johdu miehen "aidon" ja "tasavertaisen" osallisuuden puutteesta, vaan pettymyksestä miehen nössöyteen.