keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2016

Roolin puuttuminen ei paranna miesten asemaa

Ylen artikkeli "Miehillä menee paremmin kuin koskaan ennen" – Uuteen monimuotoiseen miehen rooliin on silti vaikeuksia sopeutua laittaa yhtäläisyysmerkit maskuliinisen rooliodotuksen vähentymisen ja miesten aseman parantumisen välille.
MASKULIINISEN ROOLIODOTUKSEN VÄHENTYMINEN = MIESTEN ASEMAN PARANTUMINEN

Artikkeli maalaa stereotyyppisen ja negatiivisen kuvan perinteisestä miehestä
  • Vielä kolmekymmentä vuotta sitten yhteiskunta ylläpiti ideaa luonnollisesta mieheydestä, eli siitä millainen mies on "luonnostaan". Jokaisen miehen tuli kyetä tekemään kirveenvarret ja veistää veneet, hoitaa tekniset työt, tuoda leipä pöytää ja kantaa samalla väkevää maskuliinisuuden auraa ympärillään.
  • Ajatellaan vaikka tämän päivän kolmekymppisiä miehiä. He ovat saaneet kasvatuksen, että miehenä voi olla muutenkin kuin juomalla perjantaipullon, rehkimällä itsensä työssä hengiltä tai näyttämällä kotona pelkkää yrmynaamaa, sanoo Tampereen yliopiston tutkijatohtori Petteri Eerola.
  • Jos yrittää esimerkiksi toistaa omilta vanhemmilta opittuja käyttäytymismalleja kaksikymmentä vuotta myöhemmin omassa parisuhteessa, voi olla ettei puoliso suostu siihen. Joillekin tämä voi olla ongelma, miesten ja maskuliinisuuksien historiaan erikoistunut tutkija Anders Ahlbäck sanoo.
  • Nykyaikaisemmille perspektiiveille altistumisen voi välttää, jos elää konservatiivisessa kuplassa. Jotkut miehet ovat viettäneet paljon aikaa sosiaalisisissa yhteyksissä, joissa on konservatiivinen asenne. Silloin voi olla shokki, kun joutuu tekemisiin naispartnerin kanssa tai tulee työpaikalle, jossa normit ovat erilaiset ja uudet alaiset ovat sisäistäneet toisenlaisia miesrooleja.
  • Voi olla, että jotkut toivoisivat maailman olevan mustavalkoinen. Sellainen, jossa miehelle ja naiselle olisi selkeät roolit ja jossa ei olisi harmaita alueita tai muutoksia.
Artikkelissa seikkailee "perjantaipullon juova ja työssään rehkivä konservatiivimies". Artikkeli ei edes yritä luoda realistista mieskuvaa - sen sijaan käytössä on negatiivisin mahdollinen utopia miehestä, joille on vaikea löytää reaalimaailman vastineita.

Enkä ole koskaan kuullut, että "konservatiivisissa piireissä aikaansa viettäville miehille on shokki joutua tekemisiin liberaalimman naispartnerin tai työpaikan muuttuneiden roolien" kanssa.

Naisten vaikutusta artikkelissa ei mainita mitenkään. Yleisin ongelma pariutumisessa on perinteisen miehekkyyden puuttuminen miehen käytöksestä. Naiset rakastavat edelleen tosimiehiä, eivätkä suinkaan homomaisesti sisustustyynyjen perässä sipsuttelevia hipstereitä.

Roolin puuttuminen ei paranna miehen asemaa

Yhä useammalla miehellä ei ole mitään roolia elämässä. Optimisti voi kutsua asiantilaa miehen vapauden lisääntymiseksi.

Vapaan miehen aika kuluu internetissä, pornossa ja television katselussa. Se ei hyödytä ainakaan naisia tai yhteiskuntaa, eikä asiantilan hyödyllisyydestä miehen itsensäkään kannalta ole takeita.

Ennan vanhaan "miesten työt" ja "miehen rooli" tekivät miehistä tarpeellisia. Nykyään yhä suuremman osan miesten töistä hoitavat koneet tai hyvinvointivaltio. Mies on saneerattu tarpeettomaksi, eli roolittomaksi.

Feministien haaveunissa miehet ottavat haltuunsa perinteisen naisen roolin hyveet ja alkavat kuurata vessaa pylly pystyssä. Harmi vain: tuollaiselle miestyypille ei juuri ole kysyntää pariutumismarkkinoilla.

Naiset eivät arvosta korkealle naisisia hyveitä omaksuneita miehiä. Naisten päiväunet täyttyvät karskeista palomiehistä, rohkeista poliiseista hiestä valuvista raksamihistä. Sisustustyynyjä pöyhyttelevä kodin hengetär mies ai saa naisten römpsää lirisemään. 

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osa-aikatyössä sluibaavat nartut saavat tälla tavoin ansiotonta etua ja sitten vielä eläkejärjestelmä palkitsee heidät ansiottomasti laiskottelusta!:

Tästä syystä kokoaikatyö ei ole hyväksi aivoille - Talouselämä

BBC - Capital - Is full-time work bad for our brains?

Anonyymi kirjoitti...

Miehillä ei kai ole koskaan mennyt näin huonosti verrattuna naisiin. Koulutus, työllisyys, työttömyysuhka, elinikä.

Anonyymi kirjoitti...

Feministinen puolue tähtää kansanliikkeeksi

Kesäkuussa perustettu feministinen puolue kerää parhaillaan kuumeisesti kannattajakortteja rekisteröityäkseen puoluerekisteriin. Feministipuolue haluaa vauhdittaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta Suomessa, sekä haastaa vanhoja puolueita.

— Olimme turhautuneita siihen kuinka hitaasti tasa-arvo etenee Suomessa, ja kuinka vaikea tiettyjä ihmisoikeusasioita on edistää. Kun näimme, millainen läpimurto tapahtui Ruotsissa Feministiskt Initiativ-puoleen myötä, aloimme miettiä voisiko tällaista tapahtua myös meillä, Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro sanoo.

Keskusteluja Ruotsin sisarpuolueen kanssa käytiin puolitoista vuotta, mutta loppurutistus tehtiin lyhyessä ajassa. Suomen feministisen puolueen perustamisesta päätettiin keväällä 2015 eduskuntavaalien aikaan.

Feministipuolue tähtää tällä hetkellä kunnallisvaaleihin, ja nimiä on kerätty suurimmissa kaupungeissa kesän aikana. Toiveena on kiertää Suomea laajemminkin.

—Haluamme olla kansanliike, ja saada ihmisiä mukaan toimintaan pitkällä tähtäimellä.

Kilpailukykysopimus ja talouskuripolitiikka ovat kurittaneet erityisesti naisia
Aron mielestä hallituksen talouspolitiikassa ei ole huomioitu tasa-arvo, sukupuoli- ja yhdenvertaisuusvaikutuksia. Myös puhetavassa on palattu konservatiivisempaan suuntaan.

—Kilpailukykysopimus ja talouskuripolitiikka ovat kurittaneet erityisesti naisia ja muita vähemmistöryhmiä.

Aro tunnustaa poliittisten naisjärjestöjen työn, muttei pidä niiden valta-asemaa tarpeeksi hyvänä. Aron mielestä vaarana on jäädä lobbaajan rooliin, jossa ehdotetaan muttei esitetä vaatimuksia.

— Poliittinen puolue, joka määrittelee itse agendansa, pystyy tuomaan uusia avauksia keskusteluun ja sparraamaan vanhoja puolueita. Tuemme muita feministejä eri puolueissa ja haluamme tehdä feministien välistä yhteistyötä.

Aro haluaa kyseenalaistaa sen, ajavatko kaikki puolueet todella tasa-arvoa.

— Toteutuuko tasa-arvo itsestään, kun puolueet työskentelevät sen eteen, ja ovatko ihmisoikeudet itsestäänselvyys, jota kaikki haluavat toteuttaa?

Anonyymi kirjoitti...

Mies tekee mitä häntä huvittaa, lupia kyselemättä. Jos häntä huvittaa tehdä asioita jotka saavat hänen naisensa tyytyväiseksi, molempi parempi. Mies, joka on saatu uskoteltua tekemään epämiehekkäitä asioita vain koska uskoo näin täyttävänsä jonkin muka-toivottavan metroseksuaalimiehen roolin, on käytännössä vain pelattu pois geenipoolista.

Mutta yksi asia tuli vastaani, joka mietityttää jopa tällaista kyynistä herrasmiestä.

Vaimoni on hyvin epätyypillinen nainen. "Hyvä jätkä" kuvaa häntä ehkä parhaiten, joskaan ei fyysisesti, sillä hän on varsin edustava yksilö. Olemme olleet naimisissa kymmenisen vuotta ja lapsiakin on kertynyt pari. Henkilökemiat ovat aina sopineet erityisen mahtavasti yhteen ja vaimoni pilkkaakin feministejä rutiininomaisesti, vaikka onkin tasa-arvon kannalla, koska hänen mielestään feministit eivät sitä ole. Mikä mietityttää on seksielämämme.

Aloittaessamme seurustelua seksiä oli paljon. Se väheni vähäsen vuosien myötä, mutta sitä oli silti mukavasti. Sitten vaimoni pääsi minua parempipalkkaiseen työhön ja seksielämämme alkoi kuihtua. Lopulta seksiä harrastettiin enää kolmisen kertaa vuodessa, koska vaimoani ei huvittanut. Tätä jatkui nelisen vuotta.

Sitten vaihdoin työpaikkaa. Palkkani nousi reilusti, vaikka työtehtäväni säilyivät käytännössä samana. Kuulun nyt eniten tienaavaan kymmenykseen Suomessa. Vaikutus seksielämääni oli järjetön ja ilmaantui muutaman päivän viiveellä uuteen työhön siirtymisestä. Harrastamme seksiä lähestulkoon päivittäin, joskus jopa kahdesti päivässä. Kaikki rietastelu sopii. Esileikiksi riittää että törmään häneen vahingossa eteisessä.

Kyllähän sitä tiesi miten homma toimii, mutta on se silti ihan muuta nähdä se näin konkreettisesti.

Satunnaisia linkkejä kirjoitti...

Mies väitti nukkuneensa seksin aikana - vapautettiin lapsen hyväksikäyttösyytteistä (19.7.2016)
50-vuotias ruotsalaismies pidätettiin maaliskuussa epäiltynä teini-ikäisen tytärpuolensa hyväksikäytöstä. Nyt hovioikeus vapautti hänet, koska sekä miehen että tytön kertoman mukaan mies oli koko aktin ajan sikeässä unessa.

∙ Tyttö oli tullut raskaaksi, ja dna-testi osoitti isäpuolen sikiön isäksi.
∙ Miehellä ei omien sanojensa mukaan ollut aavistustakaan tapahtuneesta, joten hän suostui testiin.
∙ Myös tyttö kertoi miehen nukkuneen seksin aikana. Vieressä nukkui myös miehen vaimo.


Uskomattomalta kuulostava kertomus ei uponnut käräjäoikeudessa, vaan mies tuomittiin hyväksikäytöstä. Maanantaina hovioikeus kuitenkin vapautti miehen syytteistä. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Hovioikeus katsoi, ettei syyttäjä pystynyt osoittamaan, ettei mies olisi todella ollut syvässä unessa koko tapahtuman ajan.

Alaikäinen tyttö kertoo ryhtyneensä yhdyntään siinä tarkoituksessa, että miehen vaimo heräisi ja huomaisi asian. Tyttö toivoi pariskunnan eroavan.

Tyttö vahvisti miehen nukkuneen sikeästi toiminnasta huolimatta. Tuttavatkin kertoivat tämän olevan poikkeuksellisen sikeä nukkuja.

Kari Hurtta kirjoitti...

Kyllähän sitä tiesi miten homma toimii, mutta on se silti ihan muuta nähdä se näin konkreettisesti.

Epäillee että olisit jollekin muullekin “hyvä saalis” ?

Homo kirjoitti...

Hegemoninen maskuliinisuus, feminismi, homososiaalisuus, heteroseksuaalisen maskuliinisuuden performointi, Judith Butler, plää plää - voi narttujen sukupuolielin millaista kuonaa. Oksennus nousee suuhun, tarvitaan oksennuspussia:

”HETEROSEKSUAALISEN MASKULIINISUUDEN TYYSSIJA”
– homo- ja bi-miesten kokemuksia varusmiespalveluksesta


Nyt puhuu ylikersantti, joka marssi Pridessä univormussa – ja se oli jo toinen kerta, kun hän oli tasa-arvon symbolina - Helsinki Pride - Nyt

PS, muotisanoista unohtui Judith Butlerin heteroseksuaalisen matriisin hokeminen, mutta ehkäpä se ei ole enää muotia, kun on tullut tilalle rodullistamisia, kulttuurin omimista yms.

Anonyymi kirjoitti...

”Tosimiehen ei tarvitse turvautua välineisiin” – miksi naisten on hyväksyttävämpää hankkia seksileluja kuin miesten? | Rakkaus ja seksi | HS

Vantaalla toimineelle naisopettajalle syytteet useista seksuaalirikoksista | Kaupunki | HS

sarastuslehti.com kirjoitti...

Taitaa mennä miehillä oikeasti huonommin kuin koskaan.
Ei kuitenkaan ole mielestäni vielä halpaa, kuten otsikko väittää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072021934001_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Hähhää, lehmiä ratsupiiskalla kuonoon!:

JHL: Kokoomus haluaa nöyryyttää naisvaltaisia aloja – Kansan Uutiset

Anonyymi kirjoitti...

Pojasta oli tehty tyttö! Karmeaa!:

Yli vuoden kateissa ollut 4-vuotias Albertti löytyi kesämökiltä – pojasta oli tehty tytön näköinen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Nettomaksaja kirjoitti...

Suomen verottaja on uusia verotuskohteita keksiessään kovin mieskeskeinen. Nyt on tulollaan
venevero, siis vuotuinen käyttömaksu paitsi veneille, niin myös moottoripyörille ja mopoille. Kaikkien noiden moottorihärvelien omistajat ovat pääosin miehiä, ja kaikkien niiden käyttöä verotetaan jo valmiiksi polttoaineveron kautta.

Kosmetiikan ja kehitysmaiden hikipajoissa tehtyjen vaatteiden ja kenkien verotus sitä vastoin jää yhä odottamaan sitä aikaa tulevaa jolloin naisetkin osallistuvat yhteiskunnan ylläpitoon.

Anonyymi kirjoitti...

Amerikkalaisäiti antoi tyttärensä, 11, raiskattavaksi heroiinia vastaan - 51 vuotta vankeutta

Palkattu seksityömies murrosikäisten tyttöjen seksiä varten! | MV!!??

Tällaista prostituutio on Suomessa: "Halvalla saa, kun on huonot ajat"

The man hired to have sex with children - BBC News

Kahdeksan kuollutta vauvaa asunnossa - äidille 14 vuotta vankeutta Saksassa

Anonyymi kirjoitti...

Ilman mitään järkeviä todisteita taas kerran väitetään, että muka olisi aivan selvä, että porno olisi lapsille haitallista. Samoin kuin, että porno muka jotenkin väistämättä eroaisi jotenkin dramaattisesti oikean elämän seksistä:

Nuorelle pornon näkeminen ei ole enää valinta – nettipornoon eivät ikärajatkaan pysty | Yle Uutiset | yle.fi

Hyvä veli -systeemi jättää naisarkkitehdit edelleen miesten varjoon | Yle Uutiset | yle.fi

Anonyymi kirjoitti...

Taas akat ulisemassa.