keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Professori töräyttää

Miesliike ajaa myös naisten tasa-arvoa

Soile Veijola: Raskasta laukkua kantaen
Feministit,
nuo varkaiden ja murhamiesten jälkeen eniten parjatut olennot, ovat kautta aikojen tavoitelleet naisten ja miesten yhdenvertaisuutta, perhemuotojen moninaisuutta, seksuaalisten identiteettien vapautta ja moninkertaisten hierarkkisten erottelujen häivyttämistä monikulttuurisen elämän tieltä.

Näiden tavoitteiden vastakohdan eli epäfeministisen unelman täytyy olla – loogisesti ajatellen – seuraavanlainen. Yhteiskunnallisina päättäjinä ja perheen päinä toimii pelkästään miehiä.

Jokaisella alueella asuu vain yksi etninen ryhmä. Vain määrätyt seksuaaliset ajatukset ja teot ovat sallittuja. Muita kieliä kuin omaansa ei tarvitse osata eikä puhua. Naiset jäävät kotiin (jos heidät joku kodin päämies sinne huolii), paitsi jos iskee satunnainen työvoimapula.

Kuulostaa ajan patinoimalta 50-luvun Suomelta. Samalta viisauden lähteeltä löytyvät myös Boko Harum, Isis ja Taliban – nuo epäfeminismin tunnetuimmat esitaistelijat.

Moni toki toivoo Suomessakin naisten aseman paranevan jossain kaukaisessa, köyhässä maassa. Mutta ei omassa. Ei ainakaan täyttä yhdenvertaisuutta, pliide!
Tasa-arvosta uuden hallituksen punainen lanka

perjantaina, marraskuuta 14, 2014

A modest proposal



A modest proposal for closing the gender wage gap

"Drunk Girl" Video Is Latest Viral Hoax

How The Men’s Right Movement Is A Propaganda Against Feminism That Misinterprets Gender Inequality

So You Want to Be a Male Feminist? Here Are 11 Simple Rules to Follow

VETERAANIEN JOUKKUE-SM 2014 Tulokset

35 v.
1. TIP-70 (Laane Lauri, Kuutti Simo)
2. JysRy I (Veli-Matti Korpela, Veli-Matti Kuivalainen 3-0
3. HUT (Lehtonen Jarno, Sandell Toni)
3. JysRy II (Tomi Lehtonen, Laasanen Henry)

40 v.
1. MBF, Matti Kurvinen, Thomas Hallbäck, 3-2
2. LPTS Leo Kivelä/Julius Muinonen/ Pitkänen Risto
3. HP Kotoluoto Mika, Lappalainen Matti
3. JysRy II (Tomi Lehtonen, Laasanen Henry)

torstaina, lokakuuta 16, 2014

Pohjoismainen tasa-arvon malli

Pohjoismainen tasa-arvon malli sai kiitosta Pohjoismaisen kauppayhdistyksen lounaalla

Tasa-arvotyöhön lisää resursseja

Law School Profs Condemn New Sexual Harassment Policy

Säälittävät, äitinsä tissiä imevät Gamergate-mammanpojat iskivät jälleen – Uhkailivat tällä kertaa koulusurmilla
Ja teille kaikille oman elämänne Henry Laasasille, jotka pienessä kuplassanne ihmettelette miten tämä on muka uutinen ja yhyy naiset on pahoja ja minä olen oikeudenmukaisuuden puolella ja kyllä miehiäkin sorretaan:

Ei tämä ollutkaan uutinen. Tämä oli jättimäinen sentteri teidän suuntaanne.

Teitä ei pelimaailma kaipaa.