torstaina, tammikuuta 31, 2008

Politiikan toimituksen esimies Timo Haapala

Seksibloki 2 - Hesari edustajien syyttäjänä ja tuomarina:
Koko päivä piti sulatella Helsingin Sanomien sunnuntainumeron ja sunnuntaisivujen juttua - tekijänä toimittaja Tanja Aitamurto - tästä viikon hässäkästä. Hesari luokittelee itsensä laatulehdeksi ja on hyvin herkästi sormi ojossa neuvomassa muita journalisteja työssään. Vastaavaa oksennusta, jonka HS oli lehteensä painanut, saa kai etsia Stalinin aikaisistä näytösoikeudenkäynneistä Neuvostoliitossa 1930-luvulla. Tyyli, jolla jottu oli tehty, tuskin vastaa edes Sanomain toimittajakoulun oppeja - ainanaan Antero Okkosen aikana.

“Maakunnan miehiä, iältään keski-ikä plus. Seksistisiä wannabe-alfauroksia. Kalapuikkoviikset-sektori“. Näin alkoi Hesarin juttu. Se aloitettiin luonnehtimalla mieskansanedustajia, jotka joutuisivat muutaman kappaleen jälkeen nimittömien HS-tuomareiden lahtipenkkiin.

Sitten oli pari lähdettä, jotka nimettömyyden suojamuurin takaa latelevat syytöksiään. Syytösten pohjalta on tehty “seitsemän syyllisen joukko”, joiden kuvat ovat komeasti esillä. Ilman tietoa, mistä heitä edes syytetään, he joutuvat vastaamaan syytöksiin. En viitsi panna edes nimilistaa tähän, ettei sotku etenisi. Asiaan kuuluu, että mitään tarkkoja syytöksiä ei siis edes ole. Fiilis “ne on niitä” riittää julkiseen teilaukseen, korjaan: mestaukseen.

Jotakin kertoo sekin, että kansanedustajaa tavoiteltiin vaimojenkin kautta. Siis ennen kuin edustaja tiesi tulevasta, nimeämättömästä oikeudenkäynnistään mitään.

Tällaista jälkeä syntyy, kun joku feminististinen toveritartuomioistuin pääsee mielensä päälle. Joskus jopa meikäläinen häpeää kollegansa puolesta.

Ja mitä hallaa tämä tekee sille oikealle asialle?

Seksuaalinen ahdistelu, joka on oikeasti tuomittavaa (ja tyhmää!) karkasi hömppäjulkisuuden puolelle, jonka arvovaltainen Helsingin Sanomat sitten omalla arvovallallaan päästi täysin käsistä. Mikähän näiden häpäistyjen kansanedustajien oikeusturva on lehden mielestä? Niin monen muun oikeusturvasta kun kannetaan näinä päivinä huolta, ja varsinkin Hesarin Sunnuntaisivulla.

Suomalainen mieskansanedustaja ei näköjään siihen joukkoon kuulu.

Vain siideri auttaa

Unelmien miestä etsimässä.

For more and more women, booze offers the only escape:
As a recovering alcoholic, I know how our society's constant assault on female self-esteem is creating unprecedented misery.

There are wonderful new ways to make young women feel worthless. Sparkling advertisements and whispering editorials encourage them to aspire to an ever-receding fantasy. You can never be beautiful or thin enough for the fashion magazines of 2008. You can never be sexy enough for MTV, or pornography. You can never be famous enough for Heat. The message is clear and simple and lucrative - be someone else. And that is the tiny voice inside every alcoholic's head.

keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Vaikeaa

miksi kaunis ja fiksu nainen ei kelpaa?
Kaverieni mukaan teen siinä virheen että tapailen miehiä internetistä, mutta eikö täällä internetissäkin ole ihan tavallisia, samanlaisia miehiä kuin muuallakin? Baareissa notkuminenkaan ei hirveästi sytytä. Saan satoja vastauksia päivässä, ja olen käynytkin monilla deiteillä, mutta edes sieltä ei ole löytynyt loppujenlopuksi ketään.

Olen itsekin mallina töitä tehnyt ja fiksuksikin kehuttu.

En tiedä mitä teen väärin, vai miksi en vain pääse yhdessäkään suhteessa paria kolmea alkutreffejä pidemmälle.

En yksinkertaisesti tiedä mitä teen väärin, kaikki ympärilläni tuntuvat seurustelevan ja menevän naimisiin, minä en edes pääse seurustelun alkuun.

En tiedä, pelästyvätkä miehet "kilpailua", kun näkevät että monet muutkin miehet lähettelevät kommentteja? Ajattelevat että parempi löytää joku ihan ”tavallisen” näköinen tyttö niin ei tarviste kilpailla huomiosta?

Häiriköijät kuriin

Naiskansanedustajat selvittävät tasa-arvolain kehittämistä:
Naiskansanedustajat selvittävät tasa-arvolain kehittämistäKokeneet naiskansanedustajat Tarja Filatov (sdp), Heidi Hautala (vihr.)., Annika Lapintie (vas.) ja Marja Tiura (kok.) ovat valmiita selvittämään, pitäisikö tasa-arvolain säädöksiä tarkentaa koskemaan myös kansanedustajia. Häirinnän odotetaan puhuttavan kevätkautensa aloittavaa eduskuntaa.

Eduskunnan työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan kymmenet naiset ovat kokeneet sanallista tai jopa fyysistä häirintää - usein kansanedustajan taholta. Nykyisellä tasa-arvolailla ei päästä kansanedustajien tekemään häirintään kiinni, sillä laki koskee vain työsuhteita, ei luottamustehtäviä.

Kansanedustaja Tarja Tallqvistin (kd.) mukaan ongelman taustalla ovat epätasaiset valtasuhteet.
Emännän apu.

tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Eri säännöt naisille

Mieskansanedustajat: Nainenkin osaa olla härski:
Zyskowicz on huomannut, että 2000-luvun Suomessa naiset voivat sanoa paljon sellaista, joka miehiltä on epäsopivaa.
Sweden mulls ban on sexist ads.

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Jopas miehet kehtaavat!

Eduskunnassa kuultua: "Hyvät hinkit"
Tapaus 1: Mieskansanedustaja tokaisee: "Hyvät hinkit" paikalla olevasta kansanedustajan naisavustajasta. Muut paikalla olevat miehet nauravat. Nainen kiusaantuu.

Tapaus 2: Eduskunnan kuntosalilla keski-iän ylittänyt mieskansanedustaja polkee kuntopyörällä. Lattialla matolla hänen edessään nuori naisvirkamies venyttelee. Mieskansanedustaja pyytää häntä siirtymään. Nainen luulee, että mies pyytää siirtymään, että mies näkisi taustalla olevan television paremmin. Nainen siirtyy. Mieskansanedustaja kommentoi muille paikalla oleville miehille: "No nyt näkyy peppu paremmin" ja nauraa. Muut miehet nauraa höristävät mukana. Naisvirkamies hämmentyy ja poistuu pian kuntosalilta. Muut paikalla olevat nuoret naiset kiusaantuvat.

Tapaus 3: Noin 25-vuotias nainen, kansanedustajan avustaja, joutuu hissiin kahdestaan reilusti keski-iän ylittäneen mieskansanedustajan kanssa. Kansanedustaja tuijottaa koko hissimatkan naisen rintoja.

Tapaus 4: Keski-iän ylittänyt mieskansanedustaja asettaa kätensä toisen kansanedustajan naisavustajan harteille ja sanoo: "Katsotaanpa näitä papereita yhdessä." Nainen pyristelee käden alta pois

Naiset kuriin

Päihdeäidit pakkohoitoon:
Päihteiden vaikutusta sikiöön pitkään tutkineen Helsingin Naistenklinikan synnytysosaston ylilääkäri Erja Halmesmäen mukaan jokaisella lapsella tulee olla oikeus syntyä terveenä.

- Sikiön ja äidin oikeudet ovat pahassa ristiriidassa keskenään. Äidin oikeus juoda on meillä suurempi kuin lapsen oikeus syntyä terveenä.

- Vauvan vastavarsin vammauttaminen päihteiden käytöllä on väärin. Se tulee estää, sillä pelissä on lapsen koko tulevaisuus, koko hänen elämänsä.

Kansanedustajamiehet raivostuivat käytössyytöksistä

Seksuaalinen häirintä eduskunnassa näyttäisi Helsingin Sanomien selvityksen mukaan olevan tiettyjen keski-ikäisten mieskansanedustajien aiheuttamaa.
Lehti teki laajan soittokierroksen eduskunnassa työskenteleville naisille ja miehille. Tämän perusteella kansanedustajien Pekka Vilkunan (kesk), Tero Rönnin (sd), Esa Lahtelan (sd), Lyly Rajalan (kok), Lauri Oinosen (kesk), Mika Lintilän (kesk) ja Tapani Mäkisen (kok) nimet nousivat esiin huonosti käyttäytyvinä miehinä.

Tero Rönni on raivoissaan väitteistä. Rönni vaatii, että hänet maininneiden on tultava omilla nimillään esiin.

- Tämä on törkeä syytös, Rönni jyrisee.

Voisiko näissä moitteissa olla jotakin perää?

- Minun mielestäni ainakaan minun kohdallani ei pitäisi olla pienintäkään perää, hän vakuuttaa.

- Ketään en ole ahdistellut. Kielenkäyttö toisen kollegan kanssa ryhmän lehtihuoneessa voi olla sellaista, ettei se kaikkien mielestä ole fiksua. Mutta törkeyksiä en ole kenellekään puhunut, enkä vallankaan naispuolisille mitään.

Lyly Rajala taas syyttää naisia termien sekoittamisesta.

- Kärpäsestä on tehty härkänen. Luultavasti seksuaalisen häirinnän ja kohteliaisuuden termit ovat menneet sekaisin. Minulla on tapana joskus viedä kukkia jollekin henkilökunnan ihmiselle tai kehua jonkun asua - jos se koetaan seksuaalisena häirintä, niin sitten minä olen varmasti suurrikollinen.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Tosiasiallisen tasa-arvon edistäminen

Case: Naisasialiitto Unioni:
Tein tuossa syksyllä (14.10.2007) selvityspyynnön tasa-arvovaltuutetulle koskien Naisasialiitto Unionin harjoittamaa miesten syrjintää. Ajattelin, että eipä tuo nyt mihinkään johda, mutta yllätykseni oli suuri kuin sain Romanovin Päiviltä Smile postia, kirjeen, jossa ilmoitettiin asiani vireille tulosta.

Pyydän Teitä selvittämään rikkooko Naisasailiitto Unioni tasa-arvolakia syrjiessään mm. ilmoittelussaan miehiä ja rajaamalla "Vapaa pääsy" kurssiluennot vain naisille.

No niin lakinainen muotoilee vastauksessaan mm. näin:

Lakinainen: Tässä luennoille pääsyä koskevassa sukupuolirajoituksessa on kysymys tasa-arvolaissa sallitusta rajoituksesta. Tasa-arvolain 9§ 2 momentin 4. kohdassa sallitaan nimittäin tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi väliaikaiset, suunnitelmaan perustuvat erityistoimet, joilla pyritään tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseen. Unionin sukupuolirajoituksessa on kysymys nimenomaan tällaisesta erityistoimesta, eikä pääsyrajoitus siten ole lain vastainen, vaan päinvastoin, mitä suurimmassa määrin tasa-arvolakia edistävä.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Kari Enqvist

Alla oleva kolumni on julkaistu juuri Lääkärilehden 4/2008 numerossa.

Laulu keski-ikäisistä äijistä

Kuulin radiosta, että Lappeenrannan kansainvälisissä laulukilpailuissa on valiteltu miesten puutetta. Tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Kyseessä on oire laajemmasta ongelmasta: minne kaikki miehet ovat menneet? Missä he työskentelevät? Lääkärit naisistuvat ja yliopistot naisistuvat. Naiset rynnivät eteenpäin elämän kaikilla alueilla. On kuin miehet olisivat väistymässä kuin jokin evoluution paineessa kevyeksi punnittu lentokyvytön lintulaji.

Toki me kaikki tunnemme monia miehiä. He kertovat kahvihuoneissa huonoja vitsejä ja luikkivat ohitsemme käytävillä syyllisen näköisinä kunnes äkkiä, eräänä päivänä, jota emme tarkkaan pysty muistamaan, he ovat kadonneet. Vain jokunen pöllämystynyt poninhäntäpäinen sivari istuu enää vahtimestarin kopissa kuin muistona entisestä ajasta. Mitä oikein on tapahtunut? Minne miehet menevät, kun he sulkevat oven takanaan – onko olemassa jokin musta aukko, jonne tämän planeetan miehet ovat vähä vähältä imeytymässä?


Vastaus on, että miehet ovat kyllä tallella jossakin syvävarastossa. He ovat vain kadonneet pinnalliseksi käyneen maailmamme tutkasta ja ilmaantuvat kehiin äärimmäisessä hädässä, kun pakon edessä heidän olemassaolonsa joudutaan tunnustamaan.

Siksi tämä on laulu keski-ikäisistä äijistä, noista harvoin ylistetyistä. Sosiologien rakastamissa ristiintaulukoinneissa he edustavat ryhmää, jonka mediaseksikkyys on pahasti pakkasella. Heiltä puuttuu nuorten dynamiikka, vanhusten viisaus ja naisen ääni. Heidän katsojalukunsa ovat alhaiset. Heidät on saneerattu elämäksi kutsutusta tosi-TV:stä.

So fucking what? He ovat näkymättömiä, kunnes heitä tarvitaan. Sillä kun kaupungin lämpövesiputki rikkoutuu, keitä kokoontuu katuun tehdyn reiän ääreen? Ei siellä näy vaihtoehtonuoria rastapipoissa, ei goottilolitoja, ei naistutkimuksen esitaistelijoita. Nenärenkaiden sijasta viemärin suulta löytyy omenavartaloiden ponteva rivistö ja valkoisina vilkkuvia persvakoja. Siellä ne miehet ovat, kurkistelemassa kaivantoihin polvet savessa, selällään lavuaarin alla ruuvinväännin kädessä, mittailemassa tielinjoja nihkeän kosteassa syysmetsässä.

Nämä Atlaksen jälkeläiset kantavat maailman taakkaa, tosin puuskuttaen. Ilman heitä tunnettua sivilisaatiota ei olisi olemassa. Moderni tanssi, katutapahtumat, vaihtoehtokulttuurit voivat kaikki näivettyä pois, ja silti elämä jatkuisi. Mutta jos keski-ikäiset paksut miehet temmataan Jesajan lailla tulivaunuissa taivaisiin, ketkä silloin hoitavat kaivinkoneita? Ketkä ajavat kesällä soraa ja talvella lumiauraa? Kuka tulee apuun, kun katto vuotaa tai kun pitää asentaa liesi paikoilleen? Kuka enää tekisi vähälahjaisten, hemmoteltujen nuorisovaikuttajien halveksimat paskaduunit?

Viihteellistyvä maailma ei huonosti pukeutuneista, ylipainoisista äijistä piittaa. Se myrkyttää nuoret mielet väheksymään oikeaa työtä. Ihmiselämän korkeimmaksi tavoitteeksi se määrittää julkkikseksi tulemisen; olla henkilö, joka on tunnettu siksi, että on televisiosta tuttu. Punnitun puheen tilalle sillä on antaa vain yhdentekeviä äänisykäyksiä. Ajatusten vaihdon tilalle nostetaan julkinen poseeraus. Television keskusteluohjelmissa se korvaa ajattelijat näyttelijöillä, jotka osaavat ilmaista itseään kovalla äänellä ja paatoksella mutta joilla vain äärimmäisen harvoin on mitään kiinnostavaa sanottavaa. Miksipä ihminen, joka tyypillisesti on tietoaineissa vain vähän koulutettu ja joka työkseen teeskentelee olevansa joku toinen, olisikaan asiantuntija etiikan, yhteiskunnan tai bioteknologian saralla?

Tämä on trendi, joka ei ole kääntymässä. Sekin on äijien vika. He eivät ole nousemassa barrikadeille eivätkä kaappaamassa yhteiskunnan huomiota. He valittavat harvoin ja tyytyvät vähään, pesevät autoa viikonloppuisin ja kirjoittelevat sekavia kolumneja Lääkärilehteen. Tämä laulu soi siis mollissa, kuten niin monet suomalaiset rallit. Puhummehan nyt kansasta, joka ilon ja valon juhlana, jouluna, hyräilee hilpeänä "kuka yksinään kulkee nyt kalmistoon, kuka yksin näin kylmässä on". Me kyllä tiedämme siellä lepääjien nimet: se on ennen aikojaan nukkuneiden miesten Spoon River.

Kuuntele tunteitasi nainen!

Rakastuin mä luuseriin:
Asia on niin että olen päässyt tutustumaan OIKEASTI erääseen mieheen, joka on maineeltaan ns. renttu. Hänet tunnetaan pääasiassa juopottelustaan ja entisistä mokailuistaan, kun hän on nuorempana tehnyt rikoksia, ollut rattijuoppo j.n.e. Mutta kun olen oppinut tuntemaan hänen oikean itsensä olen huomannut että hän on todella kiltti, ymmärtäväinen, fiksu ja ihana ihminen.

Mulla on takanani pitkä suhde "kunnon" miehen kanssa, joten tiedän kyllä millaista sekin voi olla. "Kunnon" mies, ns. anopinunelma, ei välttämättä ole oikealta persoonaltaan yhtään sen parempi kuin ns. renttu.

Tuota viimeistä lausetta ei varmaan kukaan ymmärrä, mutta olkoot.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Ylhäisön ongelmia

Sukupuolensa pettämät:
Miesten ongelmat kasaantuvat kouluttamattomille, naisten ongelmat akateemisille ja hyvin palkatuille.

"Suomessa työnantajat arvostavat kaikkein vähiten Euroopassa akateemista koulutusta. Tämä on tekemisissä sellaisen mieskuvan kanssa, että koulutus ei ole itseisarvo. Se säilyy sukupolvelta toiselle. Miehet eivät ole halukkaita myöskään kouluttautumaan uudentyyppiseen työhön. Naiset käyvät monipuolisemman työuran läpi elämässään kuin miehet. Miehet pitävät kiinni siitä, että minulla on kirvesmiehen koulutus", Soikkeli miettii.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Pojat

The Problem With Boys:
When a disparity hurts females or minorities, major efforts are implemented to redress the situation. Why not with boys? In our politically correct world, if you point to an inequity against women or a minority, you’re considered heroic, but dare you point out a deficit suffered by men, you’re demonized as a whiner or anti-female. Today’s media leaders, when in college, were relentlessly told how oppressive men are, so now, these media gatekeepers usually refuse to publish male-positive pieces. So, except for a few minimally influential books and articles, all we continue to hear is an endless, often unfair drumbeat about how girls and women continue to be shortchanged.
Missit.

sunnuntai, tammikuuta 20, 2008

Tie seksiin

Enemmän seksiä siivoomalla.
Antaisin enemmän seksiä jos mieheni siivoisi enemmän.Hoitaisi useammin lapsiamme ja muutenkin osallistuisi aktiivisemmin kotihommiin.Antaisi minulle aikaa itselleni,rahaa parturiin ja tuntea itseni hemmotelluksi.En ole mikään kone,jota voi "käyttää"24 tuntia vuorokaudessa tarpeisiin.Illalla olen todella väsynyt töissä oloon,lapsiin,ukon passaamiseen yms.Kunnon yöunet,siisti koti ja shoppailureissu tekisi hyvää.Eiköhän illalla sängystä löytyisi aktiivisempi nainen.Jos mies tekisi saman kuin nainen,ei kykenisi hommiin ollenkaan.Näin on.
Pervo.

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

Aloitteet

Naisten ylimielinen passiivisuus.
Joku passiivinen nainen kirjoitti aloitteen tekemisestä joka kuvaa todella hyvin monen naisen ylimielistä ajatuksenjuoksua:

"Kuulin hyvän moton yhtenä päivänä: kun mies on sinusta kiinnostunut, hän kertoo sen kyllä. Naisen ei tarvitse tehdä muuta kuin olla oma itsensä."

Tähän varsin ilmeisesti joku miespuolinen kirjoittaja vastasi hyvin:

"Tuon voisi kääntää myös näin:

Kun nainen on sinusta kiinnostunut, hän ei varmasti kerro sitä. Miehen pitää olla paljon muuta kuin oma itsensä."

perjantaina, tammikuuta 18, 2008

Naiset väkivaltaisia

Miehet usein naisten väkivallan kohteina:
Nuoret miehet joutuvat parisuhteissaan yllättävän usein väkivallan kohteiksi, kertoo Lääkärilehdessä julkaistava tutkimus. Jopa 17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi.

Toisaalta vain prosentti varusmiehistä ilmoitti itse lyöneensä kumppaniaan.

Ihaana renttu!

Anna-Emilian surmaepäilty on tuomittu henkirikoksista:
Olin sanonut Annalle, että hän ottaisi ennemmin alligaattorin tai kalkkarokäärmeen lemmikiksi. Että sellainen olisi vähemmän vaarallinen kuin se mies, murtunut isä kertoi maanantaina IS:lle.
"Mutkun iskä tappajarenttu on niin ihana poikaystävä..."

Prostitution Ban Huge Success in Sweden.

The Economics of Marriage:
It takes two to tango, and it also takes two to get married. Marriage therefore requires you to go out and find someone you want to marry, and persuade them to marry you. It's a matching problem, and it is not unique to marriage. Getting a job is emotionally a different proposition to finding a wife or husband, but in some ways it's similar: you need to consider a range of jobs, work out which ones you prefer, and persuade the employer that he likes the match as much as you do. And just as in the job market, who matches up with whom, and on what terms, will depend on what the competition is offering.

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Mediamyytit elävät

Usko, toivo ja bullshit:
Eivätkä jo ajat sitten asenteelliseksi, puolueelliseksi ja metodeiltaan vääristeleväksi vuonna 1997 toteutetun "Usko, toivo, hakkaus" -kyselytutkimuksen johtopäätökset milloinkaan katoa julkisuudesta? En luule paljon liioittelevani, kun totean, että päivittäin saa lehdistä lukea ja tv:stä kuulla, että suomalaisnaisista 40 prosenttia on kokenut parisuhdeväkivaltaa joskus ja että 20 prosenttia elä parhaillaan väkivaltaisessa suhteessa. Väkivallaksi määriteltiin mm. se, että joku mies on käyttäytynyt tavalla jonka nainen eli kyselyn vastaaja "on kokenut seksuaalisesti uhkaavaksi". Aviopuolison suhteen väkivallaksi luokitellaan myös "kiinni pitäminen", "painostaminen" ja uhkailu sekä naisen kokemukset väkivallan uhasta. Näin maailmoja syleilevällä määritellyllä väkivaltaa kokeneiden prosentin olisi luullut olevan paljon korkeampikin.

Ongelma on siinä, että kyselytutkimuksista oiotaan mutkat suoriksi ja todetaan yksiselitteisesti ilman sen kummepia varauksia, että "20 prosenttia suomalaisnaisista elää väkivaltaisessa parisuhteessa". Suuri osa lukevasta yleisöstä on autuaan tietämätön tutkimuksen löyhästä väkivalta-termin määrittelystä, ja tulkitsee näiden naisten tulevan hakatuiksi, potkituiksi, kuristetuiksi, teräaseella lyödyiksi, ammutuiksi ja/tai raiskatuiksi parisuhteessaan. Puhutaanhan otsikossakin "hakkauksesta". Suomalainen uhrifeminismi, jolle tämä tutkimus on jo kymmenen vuoden ajan muodostanut älyllisen selkänojan ja ehtymättömän argumenttiarsenaalin, on tehnyt parhaansa edistääkseen juuri tällaista tulkintaa.

Tasa-arvokeskustelu on täynnä tarkastamattomia väitteitä, päättömyyksiä, suoranaista valehtelua ja kollektiivista syyllistämistä. Tietyt väitteet ovat saaneet niin vahvan ja yleisesti hyväksytyn aseman, ettei niiden totuudellisuutta enää haluta tai uskalleta kyseenalaistaa, vaikka ne alunperin ovat olleet hyvin kiistanalaisia, ylitulkittuja, vääristeltyjä tai suoranaista höpöhöpöä. Tuon surullisenkuuluisan 20 prosentin tai "joka viidennen suomalaisen miehen" (tekijänä) voisi mainita "naisen euro on 60-80 senttiä", "parisuhdeväkivallan tekijä on lähes aina mies", "suomalainen yhteiskunta hyväksyy naisten alistamisen", "naiset saavat samasta työstä vähemmän palkkaa", "Suomi on Euroopan väkivaltaisin maa" jne.

Em. Hesarin jutussa naisen oloja Suomessa kuvaamaan oli valittu ilmeisesti haastateltavana olleen Natalie Gerbertin (Monika-naiset) seuraava kertomus:

"Suomalainen mies piti virolaista vaimoaan kolme vuotta kettingillä sidottuna navetassa, kuin koiraa."

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Ei markkinapalkkaa

Tasa-arvo-lehti:
Tasa-arvo-lehden vuoden 2008 ensimmäisessä numerossa ruotsalainen oikeustieteen tohtori Per Norberg pohtii peittääkö markkinoihin vetoaminen syrjinnän. Hän on tutkinut Lundin yliopistossa, millainen rooli markkinaperusteilla on palkkauksessa ja miten markkinat suhteutuvat tasa-arvokysymyksiin. Norberg ja hänen tutkijakollegansa ovat havainneet, että markkinalogiikasta johdetut palkkausperusteet ovat monin tavoin ongelmallisia. Pahimmillaan ne peittävät sukupuoleen liittyvää palkkasyrjintää. Ylitarkastaja Anja Nummijärvi tasa-arvovaltuutetun toimistosta uskoo, että markkinatematiikka tulee olemaan Suomessakin tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. "Markkinapalkka-asia on tullut esille tasa-arvovaltuutetun toimistoon tulleissa yhteydenotoissa. Joskus se liittyy yksittäisiin palkkasyrjintäepäilyihin, joskus asiasta tiedustellaan yleisemmällä tasolla. Markkinapalkkaperustelu on puhuttanut esimerkiksi ammattikorkeakoulujen opettajien palkkaerojen yhteydessä, teknisen alan opettajilla kun on ollut korkeammat palkat kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan opettajilla”, Nummijärvi kertoo.

Mies perheessä

Perhe työssä, työ perheessä. (pdf)
Koti osoitettiin lisäksi naisen "valtakunnaksi", jossa nainen kantaa päävastuun perhevelvollisuuksien hoidosta toimimalla kotitöiden, lastenhoidon ja työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvien tehtävien jakajana ja "työnjohtajana". "Työnjohtotehtävissä" toimiva nainen vaatii puolisoltaan osallistumista ja työpanosta (perinteisen kurimallin heteronormatiivisuudesta esim. Jokinen 2005). Naiset voivat "joutua patistelemaan miehiä" kotitöiden tekoon ja "valvomaan miten hommat sujuu". Naisten esitettiin tekevän usein työn ja perheen yhteensovittamista koskevat päätökset, muun muassa päättävän lastenhoitoon liittyvistä asioista ja puolisoiden loma-aikojen järjestelyistä. Naiset saattavat myös rajoittaa miesten osallistumista kotitöihin ja lastenhoitoon: naiset eivät "aina anna miesten hoitaa pieniä lapsia" tai "sulkevat miehet pois lastenhoidosta".

Perinteisen työnjaon purkamisen kautta voisivat miehet myös oppia ymmärtämään ja arvostamaan kotia ja naisten tekemää työtä, sekä kehittyä "ihmisenä" esimerkiksi "löytämällä itsestään uusia ulottuvuuksia".

Kotona naisten pitäisi "lakata tekemästä kaikkea itse", vaatia apua, oppia "tinkimään" tai "laskemaan rimaa" kotitöiden tulosta ja laatua arvioitaessa. Naisten pitäisi luovuttaa vastuuta miehille ja oppia luottamaan miehen taitoihin.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Kirjasta poimittua

Nyt riitti! Tasa-arvoa arkeen (Jennie Sjögren s. 17-18):
Feminismin määritelmä 1. Naiset ovat alisteisia miehille ja 2. Tämä asetelma tulisi korjata. Jotta määritelmä toimisi, täytyy kuvailla, miten naiset ovat alistettuja. - - Sanakirjamääritelmän nerokkuus on siinä, että kukaan ei voi väittää, ettei olisi feministi. Ei ole mahdollista todistaa, etteikö tilanne olisi tämä. Ihan älyllisesti on pakko myöntää, että rakenne on tämä.

Vanhanen haluaisi naiset kotiin?

Lauantaisauna pannaan:
Jakomäen uimahalli on suljettu lauantaisin suomalaisilta ja uima- ja saunavuorot on varattu yksinomaan maahanmuuttajanaisille.

Demarinaisten aloitteesta maahanmuuttajanaisille räätälöidyt omat uimahallipäivät ovat saaneet osakseen voimakasta kritiikkiä hallin muilta käyttäjiltä.

Pravda tiedottaa

Miehen päässä ei oikeasti naksahda.
Tänäkin viikonloppuna joku suomalainen mies ottaa kunnon kännit, saa raivarit ja käy naisensa kimppuun. Hyvällä tuurilla syntyy vain mustelmia, mutta jos pahasti sattuu, tulee naisesta ruumis. On se ihme homma. Harvemmin mies pääsee näissä jutuissa hengestään. Miksi näin päin?
Men in tough spot with kids. Fear of sexual predators, who are usually male, raises suspicions.

Hillary: "No Woman is Illegal"

sunnuntai, tammikuuta 13, 2008

Ihannemies

pitäisikö naisia lähestyäkin?
Toisinaan kuulee ja saa lukea, että naisia pitäisi lähestyäkin, ja he pitävät siitä. Heti perään saa kuulla että "mennään vaan bailaan ja joku rasittava nössö tulee heti jankkaa" tai että joku inhottava läskipervo on kaupassa ahdistellut jne. jne. jne.

Paljon tekee mieli tehdä aloitteita, kun kaikki on joko inhottavaa lähentelyä tai surkeaa jankkaamista.
Epätodennäköinen yhdistelmä:
Ihannemieheni:

- 20-50 -vuotias
- 175 - 190 cm
- Hoikka vartalotyyppi.
- Harrastaa urheilua, mutta ei missään tapauksessa lihasten kasvatusta!
- Rock-henkinen, mikä näkyy myös vaatetuksessa. Ei kuitenkaan meikkaamisena ja goottityylinä.
- Ei häpeä ruumintoimintojaan, mutta omistaa myös tilannetajua. Ei siis piereskele työhaastatteluissa ja hautajaisissa :-)
- Osaa puhua englantia.
- Matemaattisesti ja teknisesti lahjakas, mutta ei halua hankkia korkeakoulututkintoa.
- Kova tekemään töitä ja myös säntillinen: ei ikinä poissaoloja tai myöhästymisiä työpaikalta.
- Kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hän voi olla esimerkiksi työpaikkansa luottamusmies tai mukana kunnallispolitiikassa.
- Hyvin matala, Johnny Cash -tyyppinen ääni.
- Hän kiivastuu ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.
- On voimakkaasti hellyydenkipeä. Hän vihaa pornoa, mutta rakastaa naisia ja heistäkin vain yhtä kerrallaan.
- Hän inhoaa runkkaamista, mutta käytännössä sortuu mieluummin siihen kuin irtosuhteisiin.
- Ei ikinä puhu julkisesti seksistä ja tunteistaan.
- Ei kiroile, ei juorua, ei valita. Välttää pahanpuhumista parhaansa mukaan.
- Ei käytä alkoholia, huumeita, eikä tupakkaa
- On aito kristitty, ei kuitenkaan pietisti. Osaa lukea Raamattua paremmin kuin minä!!!
- On rohkea, muttei silti tyhmänrohkea yllytyshullu.
- Ei lue tämmöisiä vaatimuslistoja, koska hän ei suomi24-keskusteluissa ikinä vieraile seksiin ja suhteisiin liittyvissä kategorioissa. Häntä kiinnostavat vain yhteiskuntaan ja tekniikkaan liittyvät palstat!

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Hannu Lauerma

Mies itkee väärin:
Olen joutunut kiusalliseen valoon epäilyttävässä väärinajattelijoiden joukkiossa, julkisuudessa apinasakiksikin kutsutussa, johon kuuluvat kollegoista myös professori emeritus Esko Länsimies, dosentti Ilkka Taipale, lääkintöneuvos Pellervo Petäys ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen.

Pääasiassa naispuolisten lehtiarvostelijoiden, yliopistotutkijoiden ja kolumnistien yhtäpitävän todistuksen mukaan apinalaumamme on itkenyt ja porannut, ja vieläpä syyttä.

Kiistän tietysti kaiken. Me ei perkele olla itketty. Tai jos vaikka oltaisiinkin, niin ei ainakaan muiden nähden.

Sen sijaan kirjoitimme jokainen erikseen pyynnöstä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen kokoamaan antologiaan "Mies vailla tasa-arvoa" muutamista todennetuista havainnoista, joita kukaan ei ainakaan vielä ole vaivautunut kumoamaan tai tarkentamaan. Vastoin tekaistua uutisointia se ei ole minkään "miesliikkeen" kirja eikä julistus, vaan yksinkertaisesti teemaan nivoutuva kirjoituskokoelma, jossa jokainen vastaa vain omasta tekstistään. Ideologiaa, joka yhdistäisi kirjoittajat, ei ole.

Lukemani arvostelu on minulle tyylilajiltaan kokonaan uutta. Tieteellisten artikkelien nimettömien arviointimenettelyjen ajoittainen räväkkyys on tuttua, mutta vastaaminen siihen on yhteismitallista, parhaassa tapauksessa reilua. Nyt taas tuntuu oudolta yllättäen kuulua kuvitteellisten itku-iikkojen joukkoon, joka perusteitta vaatii etuisuuksia. Niinkös me tosiaan teimme?

Antologiassa esitetyt faktat olisi itse kukin arvostelija tervetullut kumoamaan, mutta tämä ei heitä näytä lainkaan kiinnostavan. Suomen lainsäädäntö sallii kivuliaan sukupuolielimien rituaalisilpomisen vain poikiin kohdistuvana. Perusteetonta sepitettä naisen aivopuoliskoja yhdistävästä suuremmasta radastosta ja siihen liittyvästä paremmuudesta saa opettaa koulussa pikkupojille yhdenkään viranomaisen ärähtämättä, silmänkään värähtämättä. Sadusta on tullut tosi. Pienen pojan roolimallit ovat joko irvikuvamaskuliinisia tappamiseen erikoistuneita robocopeja tai korkeintaan pilkkanaurun kohteiksi sopivia perheenisiä. Vangeista ja yömaja-asukeista valtaosa on miehiä, ja miehelle ominaisten sairauksien hoito ontuu.

Koska pikkupoikien esikuvavalikko, todettu aivojen vajavuus, syöpäseulontojen puute, esinahanriisto ja Marinol-humala yömajan märällä puolella eivät tietääkseni koske kirjoittajia itseään, on hieman yllättävää kuulla, että harjoitamme itsesääliä.

Pillitystä oli eri alojen asiantuntijoilta senkin toteaminen, että naisen euro on 80 sentin sijasta 96 senttiä, minkä todettiin onneksi olevan korjaantumaan päin, miehen elinvuosi taas 10,8 kuukautta, tulonsiirto kokonaisuutena miehiltä naisille.

Osoittanee kapeakatseisuuttani, etten ymmärrä, miksi näiden asioiden täysin rauhaisa toteaminen olisi naisvihaa ja sovinismia. Tai itkemistä ja turhaa valitusta, mihin liittyviä termejä Etelä-Saimaan naispuolinen kolumnisti sai mahtumaan kuudesti 320 sanan kirjoitukseensa. Ihmisten sortaminen on väärin kaikkineen. Miehen aseman epäkohdat eivät hyvitä naisten sortamista, eikä päinvastoin. Enempää toimivassa perheessä kuin toimivassa yhteiskunnassakaan ei ole olemassa nollasummapeliä, jossa jompikumpi sukupuoli häviää, kun toisen asemaa korjataan. Olisi harvinaisen umpihullua väittää, ettei rattijuoppouksiin pidä puuttua, koska ylinopeudet tai tiestön huono kunto ovat myös ongelmia. Voitaisiinko mitenkään ajatella, että on toisistaan osin riippumattomia epäkohtia, jotka ansaitsevat huomionsa kukin? Tai että sekä sisään- että uloshengittäminen on mielekästä toimintaa?

Yli kolmekymmentä vuotta on hoettu, että miehen pitäisi – niinku – ilmaista tunteitaan avoimemmin. Onneksi ei ole uskottu niinku. Asiapainotteisessa tuoreessa antologiassa likemmäs tunneilmaisua päätyivät ehkä suuresti arvostamani kirjailijat Matti Mäkelä ja Hannu Raittila. Eivät hekään niin kummoisia suuria tunteita esitelleet, mutta miehen kannalta pätevää arkipaatosta kylläkin. On suorastaan kiehtovaa, että osalle arvostelijoista se edustaakin nyt heikkoa miehuutta: "Kattokaa – se itkee!" Onko kuvitteellinen, itkevää poikaa sormella osoittavan koulukiusaajan asema joillekin akateemisesti koulutetuille tutkijoille tai toimittajille todellakin noin houkutteleva?

Satuilu miehen julkisen tunneilmaisun tärkeydestä onkin syytä haudata hiljaisuudessa. Miestä voidaan kyllä kehottaa ilmaisemaan tunteita. Mutta ei tommosia tunteita.

Matka feminismistä sukupuolinäkökulman huomioon ottavaan humanismiin voi olla pitkä tai lyhyt. Pisin matka vaikuttaa olevan osalla feminismin kainalossa kehittyneestä, outoja muotoja saaneesta miestutkimuksesta, jossa tutkimustuloksien jopa myönnetään määräytyvän teoriataustan pohjalta. Miestutkimusseminaarissa Turussa 5.–6.10. Jarna Soilevuo-Grønnerød ja Markku Soikkeli ilmaisivatkin huolensa siitä, että tästä traditiosta irtautuva miestutkimus vahvistaisi miesten etuoikeutettua asemaa.

Osa naistutkijoista on ilmoittanut, että he eivät lue kirjaa, koska he tietävät lukemattakin, että se on ala-arvoinen. Kyllä he sen lopulta lukevat. Voihan sen julkisessa tilassa naamioida Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjan kansilla.

Verohelpotuksia naisille

Women’s labour income should be taxed less:
In modern Western societies (and elsewhere), differences in labour supply behaviour of men and women are not rooted only in the functioning of markets and firms but originate within the family. For historical and cultural reasons, the relative bargaining power of spouses is still such that men can get away with a lower share of unpleasant home duties. Hence, they can participate more in the market, exercise more effort and earn more than their spouses. The avoidance of family chores allows men to engage in careers that offer “upside potential” in terms of wages and promotions.
Miehen euro on 70 senttiä.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Iltalehti

Puolalainen mies oli pyörtyä tyrmistyksestä mentyään ilotaloon ja löydettyään sieltä työntekijöiden joukosta oman vaimonsa. Saikohan edes alennusta?

Suomessa paljasrintaisia naisia ei päästetä uima-altaisiin.
- Jos nyt tämmöinen tilanne tulisi eteen, niin todennäköisesti se häiritsisi meidän muita asiakkaitamme ja joutuisimme puuttumaan siihen. Suurin osa meidän asiakkaista on kuitenkin lapsia, ja meillä on tietty vastuu jo senkin suhteen, sanoo vesipuiston toimitusjohtaja Aleksi Mattila.
Mitä pahaa Mattila kuvittelee lapsille tapahtuvan, jos he näkevät paljaita rintoja?

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Naisten asema harppasi eteenpäin

Rinnat paljaana UIMAHALLIIN!
Uimahalli Ruotsin Sundvallissa on päättänyt sallia naisten uida yläosattomissa.

Tämä tarkoittaa iloista välierävoittoa "Bara bröst"-feministiverkoston suurelle tasa-arvokeskustelulle, joka on ollut vireillä niin Ruotsissa kuin Tanskassakin.

Naisaktivistien mielestä heidän tulisi saada uida rinnat paljaina - saavathan miehetkin. Sääntömuutos olisi "askel kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa".

Meidän toimintamme myötä kysymys on noussut pöydälle ja olemme saaneet keskustelua aikaan seksismistä, naisen vartalosta ja tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta, liikkeen jäsen Astrid Hellroth iloitsee ruotsalaislehti Expressenissä.
Komea mies, mutta pätkä – onko pituudella väliä?

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Tasa-arvo perheessä

Tasa-arvo koettelee parisuhdetta:
Ruotsissa tehty uusi yliopistotason tutkimus arkielämän tasa-arvosta todistaa, että rakkaussuhteet, joissa sukupuoliroolit poikkeavat perinteisistä, joutuvat erityisen kovien paineiden alle. Totuttujen mallien kyseenalaistaminen ja tasa-arvoon pyrkiminen koetaan usein uhkaavana, jopa virheellisenä. Erouhka on esimerkiksi suurempi perheissä, joissa naisen osuus perheen tuloista on suuri. Sama koskee perheitä, joissa mies jää työttömäksi. Kun naisesta tulee pääasiallinen elättäjä, perinteet keikahtavat päälaelleen.
Isät uskovat, että äiti hoitaa lasta paremmin.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

YH:t tervemenoa

Vegaaniravintolassa isä vaihtaa vaipan:
Ravintoloitsija Simo Ruottinen, onko kyse kannanotosta?

- Totta kai se on kannanotto tasa-arvon puolesta

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Vaikeaa naisillakin

Puoli vuotta selibaattia takana:
Laskin tuossa, että kyllä siitä kohta alkaa olla puoli vuotta, kun viimeeksi munaa sain. - - Seksiä ei ole ollut, en ole halunnut kiirehtiä tai muuten vaan ei ole se asia heidän kanssaan syttynyt. Suudellut kyllä olen, minua on myös kosketeltu ja silitelty. Mutta siitä, että minua olisi pidetty hyvänä, annettu läheisyyttä, hellyyttä ja rakkautta on jo aikaa. Ehkä eräs mies sitä yritti kovasti antaa syksyllä, kun häntä tapailin, mutta tunsin itseni vaivautuneeksi koska hän oli minua useita senttejä lyhyempi. Haluan miehen, joka on miehen kokoinen. Pitkän, lihaksikkaan, komean, luotettavan miehen, joka haluaa olla vain ja ainoastaan minun kanssa.

Uusi vuosi, mitä odotan? Luulin että tälle vuodelle olisi ollut pientä säpinää. Kävin joulupyhien aikoihin ja tuossa ennen uutta vuotta erään miehen kanssa treffeillä, mitä kävi? Tämä mies oli asiallinen, hyvä palkkainen, talo olisi löytynyt yms. ja ihan ok näköinen, ei kuitenkaan mikään komistus. Hän ilmoitti minulle tänään, että oli palannut exän luokse takaisin. Ensimmäinen ajatus oli, että voihan vittu. Näin tässä kävi, kerkesin jo kuvitella itseni ja lapseni sekä hänen lapset asumaan yhdessä hänen talossaan, maaseudulla. Minä keittiössä tekemässä ruokaa ja leipomassa pullaan. Saunan jälkeen, kun lapset nukkumassa harrastettaisiin kunnon seksiä ja katsottaisiin yhdessä pornoelokuvia. Mutta kun hetken mietin lisää, tajusin että hyvä kun kävi näin. Ei tuo mies ollut pidemmän päälle sen näköinen, että olisinkohan jaksanut olla hänen kanssaan kovin pitkään. Ulkonäköni perusteella uskon, että paremmankin näköiset miehen minuun lankeaa (kunhan ensin vähän laihdutan). Olen välillä vaan niin helvetin vaikeasti tavoiteltava ja rimani on varsin korkealla. Mutta sanotaanko, että onhan tässä sekin juttu miksi näin, elämässäni on pari pienempää ihmistä miksi jotain tasoa on pidettävä, niin ja tietysti myös itsenikin takia. Kerran jo naimisissa olleena ja luultuani löytäneenä sen oikean, en halua tyytyä rippeisiin, sen pitää olla juuri sitä mitä minä haluan!
Tavoite ja todellisuus.

Anarkofeministi.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Feministinen ideologia

Ideologia tarjoaa käsityksen siitä, miten maailma on järjestäytynyt,
vision hyvästä yhteiskunnasta ja kuinka poliittinen muutos saadaan aikaan. Feministinen ideologia tarjoaa selityksen siitä, miten miesten ja naisten väliset asemat yhteiskunnassa ovat järjestäytyneet, miten niiden pitäisi olla järjestäytyneitä hyvän yhteiskunnallisen järjestyksen saavuttamiseksi ja mitä poliittisia tekoja sen saavuttamiseksi vaaditaan.

Johanna Matero kertoo naistutkimuksen kurssikirjassa Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen (1996, 245–265, artikkelissa "Tieto") feministisen tiedon sisällöstä seuraavasti:
Feminismi on poliittinen käytäntö ja siten feministinen tieto on aina paitsi poliittista, myös strategista ja ideologista. – – feministinen tutkimus rikkoo tieteen yleistettävyysperiaatetta [jonka mukaan yksittäinen tutkija voidaan korvata kenellä tahansa muulla saman alan tutkijalla] – – Feministinen tutkimus on lähtöisin naisliikkeestä ja toimii kiinteässä yhteydessä siihen. Naisliike tuottaa kysymyksiä ja ongelmia feministisen tutkimuksen selvitettäväksi muokaten siten tutkimuksen suuntaviivoja. – – feministinen tutkimus on osa naisliikettä – – Feministinen standpoint-tutkimus on naisten tutkimista naisia varten naisten kokemuksista käsin ja naisten ehdoilla. – – Feministisen tiedon määrittely sulkeistaa helposti jotkut tarpeet ja lähtökohdat joidenkin toisten kustannuksella.
Perususkomus. Feministisen ideologian perusta muodostuu sen uskomuksen varaan, että "naisten asema on ollut ja on edelleen miesten asemaa huonompi (kaikilla elämänalueilla)." Tuon uskomuksen perustalle rakentuu sen tulkintakehyksen oikeutus, jossa naiset asetetaan uhreiksi ja valta miehille.

Lukuisten tasa-arvoinstituutioiden olemassaolo rakentuu tuon perususkomuksen varaan. Jos todettaisiin, että naisten asema on miesten asemaa parempi, noiden instituutioiden olemassaolo vaarantuisi. Tasa-arvoinstituutioilla on siten intressi pitää yllä perususkomusta.

Tavoite.
Feministisen ideologian tavoite on naisten aseman parantaminen. Tavoitteen oikeutus on peräisin perususkomuksesta.

Sosiokulttuurinen perusarvo. Tasa-arvo.

Retorinen perusväite. Tasa-arvo tarkoittaa naisten aseman parantamista. Perususkomuksen mukaan naisten asema yhteiskunnassa on miesten asemaa huonompi. Siitä voidaan loogisesti päätellä, että tasa-arvo tarkoittaa naisten aseman parantamista.

Tulkintakehys. Feministinen ideologia tarkastelee yhteiskuntaa siitä näkökulmasta käsin, että naiset ovat uhreja, alistettuja, sorrettuja ja huonommassa asemassa. Vastaavasti miehillä on etuoikeuksia, valta yhteiskunnassa, parempi asema ja miehet asetetaan sortajan tai alistajan asemaan. Tulkintakehys ohjaa tutkimuskysymysten valintaa ja lopulta sitä, millaisia tuloksia tutkimuksista saadaan. Usein puhutaan patriarkaatista – miten patriarkaalinen valta ilmenee yhteiskunnassa.

Symbolisen vallan hallinta Keskeinen feministisen ideologian tavoite on sukupuolten tasa-arvoa käsittelevän julkisen tiedontuotannon hegemoninen hallinta, jolloin sukupuolten välisen tasa-arvon käsitteestä tulee synonyymi feministisen ideologian tavoitteen ja perususkomuksen kanssa. Feministinen ideologia "luonnollistuu" kieleen eli maalaisjärjen mukaiset käsitykset tasa-arvon sisällöstä tulevat sellaisiksi, ettei niiden ideologisuutta huomata.

Tabut. Perususkomuksen vastaiset kysymyksenasettelut ovat tabuja: niitä ei saa feministisessä ideologiassa kysyä ollenkaan. Tabujen rikkomisesta seuraa epäuskoisia kysymyksiä ("Oletko tosissasi?") tai vihaisia reaktioita. Seurauksena voi olla poissulkeminen yhteisöstä. Tabuja rikkovaa miestä nimitellään sovinistiksi, naisvihaajaksi, apinamieheksi jne.

Ma-teoria

Markkina-arvo teorian uudelleenherätys:
- Aiheeseen en jaksa sen enempää kommentoida, kuin että markkina-arvoteoria on myös sikäli virheellinen, että erilaisia ihmisiä viehättävät erilaiset ihmiset. Ei ole olemassakaan ihmistä, joka viehättäisi kaikkia.

- Musta on kyllä äärimmäisen typerää laittaa ihmisä joihinkin tasoihin.

- Toi teoria on täyttä PASKAA.=))
Sinkkumarkkinoiden helvetti
Olisiko kommentteja, rohkaisuja ja vinkkejä siihen, miten ns. sinkkuhelvetistä pääsisi pois? Pitääkö luopua kumppanin etsinnästä täysin? Olen nyt muutaman vuoden (olen nyt 34 v) ollut nettitreffeillä, sinkkubileissä jne., ja tuttavuuksia on kyllä löytynyt. Koskaan ei kuitenkaan mitään pysyvää, vaikka itse yrittäisi. Aina vain jatketaan eteenpäin, levottomasti, etsien jotain. Tiedän kyllä, että itselläkin on vaikeuksia rakastua/ihastua jne, joten en tässä millään miehiä syytä. Mutta juuri tämä toivoton jatkuva liike, ainainen siirtyminen jonnekin muualle, sitoutumisen välttäminen miesten osalta.
Pitäisikö kenties tutustua Ma-teoriaan?

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Miehet naisten asialla

Miesfeministejä syytetään oman pesän likaamisesta. Silti he näkevät feminismin ainoana loogisena johtopäätöksenä.
Kaksi opiskelijaa. Toinen katsoo silloin tällöin jääkiekkoa. Toinen harrastaa taistelulajeja ja kamppailuelokuvia. Molemmat opiskelevat kulttuuri- ja taideaineita Joensuun yliopistossa.

Aivan tavallisia nuoria miehiä siis. Tai ehkä ei sittenkään.

– Miesten on muututtava. Esimerkiksi isyys on Suomessa retuperällä, 27-vuotias Jouni Karhu lataa.

– En pidä sanasta tasa-arvo. Tuntuu, että sitä käytetään, kun ollaan sitä mieltä, että kaikki on jo hyvin. Käytän mieluummin sanaa feminismi, 23-vuotias Juhana Venäläinen jatkaa.

Nämä miehet eivät pelkää sanoa ääneen sitä, mitä ei yleensä tiedetä olevan olemassakaan: he ovat feministejä.

Kuten naispuolisiakin feministejä on miesfeministejäkin moneen junaan. Jouni Karhu kutsuu itseään profeministimieheksi.

Profeministimies on vakiintunut nimitys feminismiä ajaville miehille. Suomessa toimii Profeministimiehet ry, jossa Karhukin on toiminut.

– Pidän profeministimies-sanasta, koska se korostaa, että mieskin voi olla feministi. Feminismi sanana korostaa vain naisia, Karhu toteaa.

Juhana Venäläinen sen sijaan haluaa nimittää itseään vain feministiksi.

– Sukupuolimääreet eivät sovi minun feminismiini. Olen feministi ajatuksieni, en sukupuoleni vuoksi, hän sanoo.

Venäläinen ei kuulu Profeministimiehet ry:hyn, mutta on sen sijaan tänä vuonna perustetun Joensuun feministit ry:n jäsen.

Sekä Venäläinen että Karhu ovat opiskelleet yliopistossa naistutkimusta. Se kuuluu heidän puheissaan.

– Ihmistä ei pitäisi määritellä sellaisen piirteen perusteella, johon hän ei voi itse vaikuttaa, kuten esimerkiksi biologisen sukupuolen tai vasenkätisyyden, Venäläinen sanoo.

Karhu puolestaan kertoo hänellä olevan ”sukupuolelle herkkä lähtökohta tasa-arvoon.”

– Sukupuolella ja sillä, mitä siihen liitetään, on merkitystä. Tasa-arvo on jatkuvan neuvottelun tulos.

Molemmat nuorukaiset ovat toden teolla heränneet feminismiin yliopiston myötä, mutta sukupuoli pohditutti miehiä jo aiemmin.

– Minulle sukupuoli näyttäytyi jo nuorempana hassuna asiana. Lukiossa halusin pukeutua vähän toisin ja katsoa reaktioita, Karhu kertoo.

Mutta ihan totta jätkät, mikä teitä nykymaailmassa risoo?

Vanhemmuuden jakaminen ja sukupuolittunut väkivalta nousevat heti esiin. Miehet seuraavat tarkasti myös päivän puheenaiheita, kuten Tehyn palkkakiistaa ja aloitetta seksismin vähentämisestä suomen kielessä.

– Keskustelu mies-päätteisistä sanoista tuo esiin sen, että epätasa-arvo ei ole vain yhteiskunnan pintarakenteissa vaan syvemmällä, esimerkiksi kielessä, Venäläinen toteaa.

Kun mies tunnustautuu feministiksi, on muiden ensireaktio yleensä hämmennys. Juhana Venäläinen uskoo hämmennyksen johtuvan siitä, että miesfeministille ei ole olemassa valmista lokeroa yhteiskunnassa.

Miesfeministi kohtaa myös suoranaista syyttelyä.

– Miesporukassa feminismi näyttäytyy petoksena, Venäläinen pohtii.

– Minulle on sanottu suoraan, että petän oman sukupuoleni, Karhu kertoo.

Venäläistä huvittaa ”miksi teet noin ja noin, vaikka olet feministi”-tyylinen syyllistäminen.

– Mielestäni on olennaisempaa, että miljoona ihmistä muuttuu vähän kuin että kymmenen ihmistä muuttuu paljon.

Epäilevämmin feministimieheen suhtautuvat toiset miehet. Mutta eivät naisetkaan pulmusia ole.

– Täytyy muistaa, että kaikki naisetkaan eivät ole feministejä. Jos olisivat, maailma olisi varmasti erilainen, Venäläinen toteaa.

Hän uskoo, että miesten feministinen tietoisuus on viime vuosina lisääntynyt, vaikka kaikki eivät kutsukaan itseään feministiksi.

On miesfeministeillä hengenheimolaisiakin. Myös Juhana Venäläisen vaimo on feministi.

– Nykyisessä feminismin tilassa voi olla naimisissa tuntematta huonoa omatuntoa, tuore sulhanen hymähtää.

Feministiparin yhteiselo ei aina ole sen helpompaa kuin muidenkaan.

– Täydennämme toistemme feminismiä. Naisen voi ehkä olla helpompi havaita epätasa-arvoisuuksia joissakin sosiaalisissa tilanteissa.

Venäläinen ja Karhu haastavat kaikki miehet ajattelemaan feminismiä uusin silmin.

– Tosiäijä voisi vähintään ajatusleikkinä kokeilla olla feministi. Miksi feminismi ei voisi olla tosiäijää? Karhu heittää.

– Mielestäni feminismi on ainoa looginen johtopäätös. Feminismi ajaa sekä miesten että naisten asiaa, koska patriarkaalinen kulttuuri alistaa molempia. En ole kuullut perusteluja sille, miksi patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys olisi hyvä asia, Venäläinen ruotii.

Ei käy flaksi

Kaverini otti lukuisat pakit:
Olimme tuossa kaverini kanssa baarissa juhlimassa uutta vuotta ja kaverini sai pakit ainakin kahdeksalta naiselta, joita hän sinnikkäästi yritti. Voipi olla, että pakkeja tuli enemmänkin koska en välttämättä känniltäni kaikkea muista emmekä olleet koko aikaa toistemme seurassa. Kaverini on kuitenkin sinnikäs naisten iskijä koska uskaltaa yrittää uudelleen ja uudelleen. Minua alkoi kuitenkin vituttamaan kaverini puolesta naisten välinpitämättömyys, olisi tehnyt mieli sanoa niille huorille pari valittua sanaa. Yksikin nainen vain jatkoi juttelua kaverinsa kanssa vaikka kaverini yritti iskeä häntä. Naiset eivät siis lämmenneet vaikka olisi pitänyt. Tällainen käytös saa monet miehet lopettamaan aloitteen teot ja se on yksinomaan naisten syy. Itsekkään en uskalla naisia iskeä koska naisten käytös on tuollaista. Pelkkää välinpitämättömyyttä ja happamia katseita. Naiset, jotka eivät halua että heitä lähestytään voisivat raahata perseensä pois baareista. Täälläkin monet naiset valittavat, että miehet eivät uskalla lähestyä. Eivät tietenkään uskalla koska naisten käytös on törkeää lähestyvää miestä kohtaan.
Feminismin vaikeudesta.

Choice may be sacred, but it's not always empowering.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Etelä-Suomen Sanomat

Ex-apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen mies-loppuisista ammattinimikkeistä, Lakimiesuutiset: Ennen pitkää puhemiehestä voi siis olla tulossa puhehenkilö, kirkkoherrasta kirkkohenkilö - sanassa kirkkoherra herra ei tosin viittaa herraan vaan paimenta tarkoittavaan ruotsinkieliseen sanaan - lakimiehestä lakihenkilö, ilotytöstä ilohenkilö jne. Ja näin naisten ja miesten välinen tasa-arvo on taas astunut huiman askeleen eteenpäin. (...) Vaaravyöhykkeessä olevat sanat ovat kuitenkin kieleen hyvin juurtuneita, asiallisia sanoja, ja vain aivopesty feministi voi ne kuullessaan saada joitakin sukupuoleen liittyviä väristyksiä.

Psykologian jatko-opiskelija Pirita Pyykkönen, Yliopisto: Myöhemmät tutkimuksemme ovat osoittaneet, että sukupuolistereotypioiden aktivoituminen ei rajoitu vain
ammattinimikkeisiin vaan stereotypiat aktivoituvat myös monien muiden yleisten sanojen kohdalla, kuten vaikkapa "moottoripyörä", "vasara", "esiliina", ja "kynsiviila".
Mies vailla tasa-arvoa?

Matista.

Valehtelemalla miellyttävät miehet

Kommenttiosasto:
Omassa ystäväpiirissäni on monta "onnellista ukkomiestä" jotka ulospäin vaikuttavat niiiiin onnellisilta parisuhteissaan, mutta harvoissa poikain' sauna- yms. temmellysiltamissa alkavat lähes poikkeuksetta purkamaan sydämmensä tuntoja siitä, kuinka "akka sitä ja tätä".

Miehet ovat nimittäin erittäin taitavia taipumaan ja joustamaan - asia, jota moni nainen ei huomaa. Arkielämässä saatetaan kinastella jatkuvasti jostakin pienestä asiasta (tyyliin sukat lattialla yms.), ja naisrukat ovat täysin vakuuttuneita siitä, että mies on jääräpäinen jöntikkä, joka ei ymmärrä antaa periksi ja tehdä kompromissejä naisille tärkeitten asioitten suhteen.

Usein on kuitenkin niin, että tämä yksittäinen konflikti sukkien suhteen on se kuuluisa kamelin selkä - mies on kuitenkin tähän mennessä mukisematta hyväksynyt monituisen monta askaretta jotka nainen on häneltä edellyttänyt. Mukautunut siihen "miehen rooliin" jota häneltä on odotettu.
Onko naisille valehdeltava aina saadakseen seksiä?
Naiselle on lähes tulkoon aina valehdeltava saadakseen seksiä. Jos ei valehdeltava, niin vähintään tekeydyttävä tietämättömäksi.

Miten naisen saisi antamaan seksiä ilman että on pakko aina valehdella? Jos nyt ei oteta sitä huomioon, että kannattaa välttää konfliktiaiheita. Miten naiset kestäisivät toisenkin totuuden ja mielipiteen ilman, että olisivat kärttyisiä koko loppuillan ja eivät ristisi jalkojaan, koska kun mies on ottanut tuollaisen linjan ja asettunut naista vastaan (ei mitään naista vastaan vaan naisen ajatuksia oikeasta ja väärästä)? Seurauksena miehelle kun tuollaisessa tilanteessa on, ei tarvitse tänä yönä tulla yrittämään....

Käytännössä valehtelen naisille mielipiteistäni 90%, koska muuten jäisin auttamatta ilman. Omat mielipiteet voi sanoa korkeintaan ei tärkeistä asioista, kuten olut on parempaa kuin siideri, mikä ravintola on hyvä,

Ihan sama toistuu chat-huoneissa. Niissä kun menet sanomaan jotain joka on täysin naisen arvomaailmaa vastaan, niin yhteys katkeaa tai naisen pitää mennä. Naiset voivat kokeilla tätä vaikka feikkaamalla olevansa miehiä ja juttelevan naisille. Kertokaa vaikka, että vain seksi kiinnostaa. Sitten 20 keskustelun jälkeen katsokaa saldoa (älkää pelätkö menee aika nopeasti sillä keskustelut katkeavat max. 10 virkkeen jälkeen kerrottuasi olevasi kiinnostunut vain seksistä). Toinen mitä voi kokeilla on olla sitä mieltä, että naisen palkka voi olla 10-15 % pienempi, koska raskaus eittämättä aiheuttaa kustannuksia yritykselle. Kokeilepa saada treffejä tuon kommentin jälkeen.
Mistä lyödään vetoa, että vastaan tulee "emme taida olla näissä jutuissa ihan samalla aaltopituudella" tai "Kuule, on parasta jos jatkamme tästä eri suuntaan" tai "ei mitään viestiä ja sitten yhteys katkeaa mystisesti..."

Miehet:
Miten usein valehtelette ns. tärkeissä kysymyksissä, jotta saisitte seksiä. Oma prosentti on 100%.

Naiset:
Miksi teille on aina pakko valehdella? Ettekö voi hyväksyä vastakkaisia mielipiteitä ja antaa sitä seksiä ilman valehtelua. (vastaus: annan miellyttävälle miehelle, joka ei ajattele asioista noin, on ihan sama kuin vastaisit annan miehelle, joka sanoo sen mitä haluan kuulla...).

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Ei onnistu

Laatta otsassa?
On alkanut tuntumaan siltä, että joillakin miehillä (/ihmisillä) - itseni mukaan lukien - on vain jonkinlainen laatta otsassa: älä koske.

Mielestäni olen ulkoisilta ja sisäisiltä puitteilta ihan kelpo mies. Rumemmatkin, heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat, feminiinisemmät, vähemmän itsenäiset, oudommatkin, pahaluontoisemmat, naisia arvostamattomat jne. miehet ovat naisen löytäneet. Mutta minä en.

Millä tavalla olen huonompi kuin lukemattomat naisen itselleensä löytäneet miehet? En tiedä. En osaa muuta kuin lyödä tiskiin metaforan "laatta otsassa". Luonteesta viime kädessä täytyy olla kysymys. Jotakin luonteessani (ja muiden kaltaisteni) on, että naista ei vain näy eikä kuulu.

Kieltämättä en ole kovin aktiivisesti naista haeskellutkaan, mutta en minä toimetonkaan ole ollut. Ihastun harvoin ja pitkäaikaisesti. Alussa olen saattanutkin saada huomiota, olemme käyneet yhdessä syömässä jne., mutta lopulta ollaan klassisessa "just friends" -tilanteessa naisen puolelta.

Minulla ei ole mitään vaikeuksia tulla toimeen naisten kanssa: minulla on ollut naispuoleisia ystäviä ja kavereita siinä missä miespuoleisiakin. Mutta jostain syystä vain kuilun kaveruudesta/ystävyydestä parisuhteeseen ylittäminen vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä...
Huumoria.