Kalevankadun asunnoista oli tavattu jo 70 vuotta täyttänyt nainen. Rikosylikonstaapelin mukaan hän on toiseksi vanhin Helsingissä työskentelevä prostituoitu.
Paikalla olivat Johanna Pakkanen Naisasialiitto Unionista, miesasiamies Hannu T. Sepponen sekä psykologi Maria Lindroos, joka auttaa väkivaltaa tekeviä naisia.
Lasikattoon törmäävät harvat naiset, sanoo sosiaalipsykologi Katriina Järvinen.
Katriina Järvinen
Nainen ja mies ovat nykyisin räjähdysalttiita sanoja. Kun sukupuoli vedetään keskusteluun, miehet joutuvat altavastaajaan rooliin. Yleensä sukupuolikortin lyö pöytään nainen.
Tutkimuksissa muistetaan usein jo puhua "sukupuolijärjestelmän ongelmista", mutta arkisissa yhteyksissä kritiikin kärki kohdistuu miehiin – ja naisiin, jotka eivät ole "siskojen yhteisellä asialla".
Median sukupuolikeskustelu keskittyy aina samoihin huolenaiheisiin. Emme kai ole ajamassa naisia töistä kotiin? Miten puretaan naisten etenemistä estävät lasikatot? Lasikatoista pidetään paljon meteliä, vaikka niihin törmää vain pieni osa naisista.
Hyvin
ansaitsevien naisten joukko on erkaantunut suuresta keskituloisten naisten joukosta, köyhimmistä puhumattakaan.
Viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan työväenluokkaiset naiset asettavat usein perheen ja lasten hankkimisen elämässään ykkössijalle, ennen työelämään liittyviä tavoitteita. Myös monet keskiluokkaiset naiset valitsevat tietoisesti alan, jolla ei ole etenemismahdollisuuksia.
Nainen, joka asettaa parisuhteen, kodin, ruoanlaiton, kauneuden ja lapset tärkeälle sijalle elämässään, saa ainakin koulutettujen naisten seurassa varoa sanojaan.
Feminismi on luonut naisille uusia normeja. Tätä mieltä olivat myös monet suomalaiset naiskirjailijat, joita haastattelin Tuulikki Pietilän kanssa kirjoittamaani kirjaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen.
Naisten keskinäiset suhteet ja valtataistelut jätetään liian vähälle huomiolle, kun puhutaan sukupuolijärjestelmän ongelmista. Naisten suhteet liitetään yhä patriarkaatin alistusmekanismeihin. Työelämässä uupuvan nuoren naisen ympärillä on kuitenkin usein kunnianhimoisia ystävättäriä ja suorituspaineita tyttärelleen kasaava äiti.
Tiimari-sukupolven naisten täydelliseen elämään kuuluvat täydelliset häät vähintään vuoden kestävine valmisteluineen ja vaivalla väkerrettyine koristeluineen. Häävalmisteluissa tuleva aviomies on statisti, joka yrittää totutella rooliinsa naisen ylenmääräisen stressin tyynnyttelijänä.
Harva mies vaatii myöhemminkään naiselta sitä täydellisyyttä, jota naiset itse itseltään vaativat. Esimerkiksi lasten koko ajan komeammiksi muuttuvat syntymäpäiväjuhlat ovat ennen kaikkea osa äitien välistä kilpavarustelua. Myös "ulkonäkötyö" on naisten välinen pätemisen alue.
Miehet toivoisivat naiselta suorittamisen sijaan rentoutta. Juuri he kuuntelevat ensimmäisinä naisen kotoisat tunnekuohut, itkut ja raivokohtaukset.
Tätä kuuntelutyötä ei oteta huomioon, kun lasketaan kotitöiden jakautumista naisten ja miesten kesken.
Toki miehet tekevät yhä liian vähän kotitöitä. Mutta johtuuko se myös siitä, että naiset haluavat edelleen määrätä kotona?
Naiselle koti on työpaikkaa luontaisempi vallankäytön areena. Vallankäyttö voi tuntua jopa oikeutetulta: onhan miehillä työelämässä omat verkostonsa, joiden avulla uralla edetään.
Työelämän verkostoihin pääseminen ei ole miehillekään itsestään selvää. Verkostoissa miehet käyttävät valtaa myös toisiinsa ja sulkevat vääränlaisina pidettyjä miehiä verkostojen ulkopuolelle.
Tasa-arvon puolesta käyty taistelu on tuottanut paljon hyviä asioita. Nykyisin isät hoitavat antaumuksellisesti lapsiaan. Lähisuhdeväkivalta on tehty näkyväksi. Naisen euro alkaa kohta olla euro.
Sivutuotteena on syntynyt pilkuntarkasti omista oikeuksista kiinni pitävien naisten ja miesten joukko. Kotielämästä on tullut ikävä velvollisuus. Lapset tottuvat kuuntelemaan vanhempien riitelyä siitä, kumpi joutuu olemaan heidän kanssaan.
Nykynormien mukaan naisen ei tule ajatella itseään suhteessa lapsiin, vaan suhteessa sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Lapsen kannalta asioita ajatteleva nainen voi leimautua äitiyteen hurahtaneeksi, mitä pidetään erittäin huonona merkkinä.
Hyväksytty selitys äitiyslomalta töihin palaamiselle kuuluu: "Halusin takaisin töihin mahdollisimman pian, koska rakastan työtäni." Poliittisesti epäkorrekti selitys on: "Jäin kotiin, koska rakastan lastani"
Suurimpia häviäjiä aikuisten valtataisteluissa ovat lapset. Jos naisporukassa yrittää puhua lasten tarpeiden puolesta, saa helposti vastauksen: "Ei Suomessa ole ennenkään lapsia hyysätty ja silti niistä on tullut kunnon ihmisiä."
Nykyinen ilmapiiri sallii isien syyttämisen. Äitien laiminlyönneistä ei saa puhua.
Sukupuolesta on tullut niin monimutkainen asia, että tavallisen ihmisen on vaikea tietää, milloin pitäisi olla "sukupuolisensitiivinen" ja milloin "sukupuolineutraali".
Meillä pitäisi olla herkkyyttä nähdä, milloin sukupuoli- ja tasa-arvokysymykset on syytä nostaa esille.
Olisi myös tärkeätä täsmentää, minkä sukupuolen ja yhteiskuntaluokan näkemyksiä tasa-arvokortilla ajetaan.
Kirjoittaja on sosiaalipsykologi ja antropologi.
"Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta."
Juuso Erno
Pasi Malmi
Jarmo Lius
Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä.
Tämä tieto olisi tärkeää saada menemään perille sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehille sekä seuraavan hallituksen tasa-arvopoliittisen ohjelman laatijoille. Nykyisen hallituksen tasa-arvopoliittisessa ohjelmassa katsottiin aiheelliseksi torjua ainoastaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Myös neuvolajärjestelmää on korjattava. Neuvoloissa kysytään järjestelmällisesti äideiltä, ovatko he joutuneet kokemaan parisuhdeväkivaltaa. Miehiltä ei kysytä mitään, vaikka olisi lasten edun kannalta tärkeää saada selville myös äidin väkivaltaisuus.
Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.
Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).
Nyt tarvittaisiin voimakasta tyttöihin ja nuoriin naisiin kohdistuvaa asennekasvatusta. Tulisi korostaa, että myös poikiin sattuu, jos heitä lyödään, ja että "tosimiehen" ei tarvitse olla kivestä tehty.
Tämä saattaisi vähentää naisiinkin kohdistuvaa väkivaltaa. Yleisimpiä syitä miehen väkivallalle nuorehkoa naista kohtaan näyttäisi olevan se, että nainen aloitti väkivallan läimäyttämällä miestä (Follingstad, Wright & Sebastian 1991).
Myös pojille ja miehille tulee suunnata asennekasvatusta. Sen mukaan miehen rooliin ei kuulu väkivalta eikä myöskään itseensä kohdistuvan väkivallan sietäminen. Nollatoleranssi olisi kaikkien etu.
Tuoretta tutkimusta uutisoitaessa on korostettu, että naisilla on kaksi kertaa suurempi riski saada parisuhdeväkivallasta vammoja kuin miehillä. Miehet kuitenkin pelkäävät parisuhdeväkivaltaa lähes kaksi kertaa useammin kuin naiset (STM:n tasaarvobarometri). Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan sairaaloissa myös hoidetaan useammin parisuhdeväkivallan uhriksi joutuneiden miesten kuin naisten vammoja.
Vaikuttaa siis siltä, että naiset saavat miehiä useammin lieviä vammoja.
Miehet saavat naisia useammin vakavia, sairaalahoitoa vaativia vammoja. Tulos saattaa selittyä sillä, että miesten yleisin väkivallan muoto naisia kohtaan on kiinnipitäminen, josta naisille aiheutuu melko helposti mustelmia.
Jos taas tarkastellaan parisuhdeväkivaltaa, joka on naisille tyypillisempää kuin miehille, huomio kiinnittyy aseelliseen väkivaltaan sekä "kovalla esineellä heittämiseen". On selvää, että ne aiheuttavat pelon tunteita. Tämä selittäisi sen, miksi parisuhdeväkivallasta vammoja saaneista on 67 prosenttia naisia, mutta silti lähes kaksi kolmasosaa parisuhdeväkivaltaa vakavissaan pelkäävistä on miehiä.
Jotta parisuhdeväkivallan tieteellisessä tutkimuksessa ja tasa-arvopoliittisessa keskustelussa päästäisiin eteenpäin, parisuhdeväkivaltaa koskeva keskustelu tulisi laajentaa naistutkimuksen piirissä kehitetyn "sukupuolittuneen väkivallan" teorian ulkopuolelle.
puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry
varapuheenjohtaja
Vihreä miesliike ry
Miessakit ry:n valtuutettu
Sofia: Mitä ehkäisyä te käytätte? Jos ehkäisy on sinun vastuullasi, lopeta menetelmän käyttö. Kerro miehelle, että se, joka ei halua lapsia, ehkäisee. Kondomiehkäisy onneksi pettää aika helposti ja usein jo vuoden parin sisällä. Salaa ei sinun pidä kuitenkaan omaa ehkäisyäsi lopettaa, vaan pitää olla avoimesti ja rehellisesti vaativa.
...tissipaita kai teki sen, että sain enemmän miesten kosketuksia kuin koskaan aikaisemmin. Olin oikea "läähättävät lähentelijät"-magneetti. Jatkossa siis pysyn kiltisti säärien esittelyssä SexyBiatch-kengissäni ja pistän pian taas AA-kerhoon kuuluvat kultaseni visusti piiloon.
Vaikka Suomi on Maailman talousfoorumin WEF:n raportin mukaan maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa, niin tyytyväiseen hykertelyyn ei ole mitään syytä. Hyvä sijoitus vertailumaiden rankinglistalla ei nimittäin missään nimessä tarkoita sitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo olisi saavutettu tai ettei parantamisen varaa edelleen olisi.
Jopa maailman tasa-arvoisimmassa maassa, Islannissa, naisten terveydelliset, taloudelliset, poliittiset ja koulutukselliset mahdollisuudet ovat raportin mukaan kuitenkin vain 85 prosenttia miesten vastaavista. Suomessa vastaava luku on 82,6 prosenttia.
Tasa-arvoista onnelaa ei siis vielä ole missään, joten parantamisen varaa on, vaikka kärkisijat ovatkin Suomelle ja muille Pohjoismaille tuttuja. Esimerkiksi viime vuonna vastaavassa vertailussa maamme oli hopealla, ja nyt edellemme kiilannut Norja pronssilla.
Vaikka Suomen erinomainen sijoitus tällä listalla on hieno asia, niin se on kuitenkin vain välirasti kohti maalia edetessä. Vasta kun tasa-arvo on sata prosenttia nykyisen 82,6 prosentin sijasta on maalinauha todella katkaistu.
Puheenjohtaja: Livia Hekanaho
Nana Blomqvist: Halun ja identiteetin merkitykset miesten seksikulutuksen puolustuspuheessa
Tämä esitelmä perustuu pro gradu -tutkielmaani jossa tarkastelen foucaltilaisesta diskurssianalyyttisestä näkökulmasta, sitä miten miesten oikeutta kuluttaa seksiä puolustetaan. Tavoitteeni on kyseenalaistaa seksin kuluttaminen oikeutena. Tarkastelen tämän diskurssin muodostamia halun, sukupuolen ja identiteetin merkityksiä selvittääkseni, miten halu kytkeytyy identiteettiin ja tässä tapauksessa maskuliinisuuteen.
Materiaalini kostuu yhtäältä Hufvudstadsbladetin keskustelupalstoilla käydystä keskustelusta vuonna 2002 ja toisaalta Henry Laasasen kirjasta: Naisten seksuaalinen valta. Hufvudstadsbladetin keskustelu käsitteli silloisen kansanedustajan Eva Biaudetin lakiehdotusta kieltää seksin ostaminen Suomessa. Henry Laasanen taas käsittelee kirjassaan naisten ja miesten seksuaalisuutta. Hänen mukaansa seksi on resurssi jota naiset voivat käyttää vallan käytön välineenä miehiä kohtaan.
Juuso Erno
Risto Siilasmaan johtama selvitysryhmä pitää nykyistä, vain miehiä koskevaa, asevelvollisuutta parhaana maanpuolustusratkaisuna Suomelle (HS Kotimaa 29. 9.). On yllätyksetöntä, että Siilasmaan selvitysryhmä asettuu raportissaan miehiin kohdistuvan lainsäädännöllisen sukupuolisyrjinnän puolelle, tasa-arvoa vastaan.
Päättäjät pitävät tunnetusti tasa-arvon edistämisvelvoitetta pelkkänä vitsinä, varsinkin silloin, kun sen toteuttaminen edellyttäisi konkreettisia toimia miesten aseman parantamiseksi.
Samassa hengessä olisi epäilemättä syytä pohtia yhden lisääänen myöntämistä jokaiselle asevelvollisuutensa suorittaneelle miehelle vaaleissa. Olisihan kohtuullista, että suuremmista velvollisuuksista seuraisivat suuremmat oikeudet, etenkin kun asevelvollisten odotetaan olevan tarvittaessa valmiita uhraamaan henkensä heitä syrjivän isänmaan puolesta.
Tietenkin tällainen järjestely olisi naisia sukupuolen perusteella syrjivä, mutta eihän tasa-arvon toteutumisella ole poliittisen eliitin mielestä mitään väliä. Tuorein todiste tästä ajattelutavasta on Siilasmaan selvitysryhmän raportti.
Jos Suomen maanpuolustuskyvystä ollaan vakavissaan kiinnostuneita, varusmiehiä olisi kohdeltava ihmisinä ja puolustusvoimien arvokkaimpana voimavarana eikä tykinruokana tai orjatyövoimana. Tässä suhteessa raportti sisältää lupauksia paremmasta.
puheenjohtaja
Miesten tasa-arvo ry
30m=50n
Työuraa pitäisi tehdä, mutta kuinka tehdä sitä, kun uralle ei pääse? Olen tolkullisen näköinen ja oloinen, kohtuullisen hyvin koulutettu, laajalla ja monipuolisella työkokemuksella varustettu nainen. Osaan ja pystyn tekemään eri asioita, haluan oppia ja opettelen koko ajan lisää. Ikää on hivenen yli 50 ja luulen, että siihen se uralle pääsy tyssääkin. Tai uralle takaisin pääsy. Olin eräänlaisella uralla, mutta perhesyiden vuoksi siirryin vakituisesta työpaikasta osa-aika- ja pätkätöihin.
Töitä on riittänyt. Takaisinpääsy vakituisiin töihin tai pidempiaikaisiin sijaisuuksiin ja samalla jonkinlaiseen työyhteisöön ei kuitenkaan onnistu.
Osaan ilmeisesti kirjoittaa työpaikkahakemuksen oikein ja tuoda esiin osaamiseni, sillä kutsu on haastatteluihin yleensä tullut. Mutta siihen tie on päättynyt. Joka kerran on lopputulos ollut sama: paikan on saanut kolmikymppinen mies. Yksi kerta olisi voinut olla ok ja ehkä henkilökysymys, mutta että joka kerta sama tulos? Mitä niissä kolmikymppisissä miehissä on enemmän? No tiedänhän minä, mutta hakkaako se työurani, jota olen päivittänyt 23-vuotiaasta asti?
Olen siis aloittanut nuorena, kuten nykymantra kuuluu, ja siinä sivussa täydentänyt koulutustani. Mutta kannattiko? No ei, sillä aloituksesta on liian kauan! Ei voi olla minulle miinukseksi, että olen kokenut ajan, jolloin toimistoteknologian huippu oli IBM:n sähkökirjoituskone, kun samaan aikaan olen opetellut ja hallitsen nykytekniikan ja ymmärrän, missä milloinkin mennään oikeassa ja jos jonkinlaisessa virtuaalimaailmassa.
Minulla on perspektiiviä ja ymmärrän oman paikkani ajan ja kehityksen jatkumossa. Mielestäni tämä on pelkästään hyvä juttu, jos sen tekee ilman nostalgiahaihatuksia. Minun katseeni on eteenpäin. Loppupäätelmäni on se, että yli nelikymppisenä naisen ei kannata ruveta "urheilemaan" työpaikkansa kanssa, vaan on syytä pitäytyä siinä työssä, johon on onnistunut pääsemään.
Yli nelikymppisten tulee unohtaa kevennykset ja helpotukset, ja jos jotakin joustoa haluaa, niin lakisääteisten vapaiden kanssa voi kikkailla (jos uskaltaa). Mutta samalla pitää toivoa, etteivät työelämän turbulenssit vie työpaikkaa alta, sillä työuran jatko voi olla 50+-iässä vaikeaa – jos ei mahdotonta. Hoitoalalla töitä kuulemma olisi, mutta ainakin minun vahvuuteni ovat jossakin muualla.
Yhtään työpaikkahakemusta en viitsi enää lähettää, se on resurssieni tuhlaamista. Mies ne paikat kuitenkin saa, ja siitä olen pahoillani myös kolmikymppisten naisten puolesta.
Julkaisemme kirjoituksen
poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Pauli Sumanen
Kirjoitukseeni miesten ja naisten erilaisesta suhtautumisesta palkan arvostukseen (HS Mielipide 12. 9.) vastattiin: "Suuri palkka on tärkeintä vain pienelle vähemmistölle miehiä" (HS Mielipide 17. 9.).
Kun olen tarkastellut tutkimuksia työelämästä, olen kiinnittänyt huomiota seuraaviin tuloksiin.
Miehet saavat 28 prosenttia enemmän ansiotuloa vuodessa kuin naiset (Tilastokeskus, veronalaiset tulot), miehet tekevät vuodessa keskimäärin 55 prosenttia enemmän ansiotyötunteja kuin naiset (Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus), miehet saavat monta kertaa enemmän ylityöansioita kuin naiset, miehet tekevät pääsääntöisesti likaiset, raskaat ja vaaralliset työt ja enemmän yötyötä kuin naiset.
Miesten työpaikat ovat kauempana kuin naisten, miehet vaihtavat työpaikkaa useammin kuin naiset, miehet pyytävät useammin palkankorotuksia kuin naiset, esimiehiksi ei yleensä haluta mutta silti miehet pyrkivät nopeammin esimiesasemaan kuin naiset, miehet tekevät valtaosan urakkatöistä, miehet tekevät enemmän provisiopalkkaista työtä kuin naiset, miehiä on paljon enemmän yrittäjinä kuin naisia ja niin edelleen.
Yleinen selitys on, että taustalla on raha. Tasa-arvoa olisi, että mainitut asiat olisivat tasan miesten ja naisten välillä, mutta niin tuskin tapahtuu minun elinaikanani, valitettavasti. Väitän, että rahan merkitys kyselytutkimuksissa ei tule esiin niin hyvin kuin todellinen työelämä osoittaa. Rahan arvostaminen koetaan vulgaariksi ja sitä peitellään.
Raha on ollut ainoa työsuhteen ehto, josta olen neuvotellut työnhaussa. Olenko muka harvinainen mies? Opiskelijanaiset pyytävät ensimmäiseen työpaikkaansa keskimäärin vain 86 prosenttia opiskelijamiesten palkkapyynnöistä (T-Media).
Arviotani miesten hyvän palkan arvostamisesta en pidä ennakkoluulona, niin kuin Mikael Thuneberg ja Markku Tenkanen minusta kirjoittivat. Itse pidän sitä kymmenien työvuosien ja parinkymmenen eri työpaikkani tuomana realismina, jota vielä tilastot työelämästä tukevat.
palkkatilastotutkija
Hyvinkää
Hanke on nyt muuttunut "Miesten maailmaksi", jonne tulisi suuria auto-, vene-, huonekalu- ja kodinkoneliikkeitä.
Ainakin osa naisaktivisteista kannattaa ajatusta, että miehet saisivat valtiota tukea toisen vaimon ottamiseen tai siihen, että miehet ottaisivat yli 35-vuotiaan naisen puolisokseen.
Kun asevelvollisuuden perusteita ja armeijaa uudistetaan, täytyy yhdeksi lähtökohdaksi ottaa sukupuolten välinen tasa-arvo. Minkään pakon ei tule koskea pelkästään miehiä, vaan velvollisuuksien on oltava samoja kaikille. Tasa-arvonäkökulmasta asevelvollisuutta voidaan uudistaa kahdella tavalla: joko niin, että velvollisuus koskee kaikkia, myös naisia, tai niin, että se on vapaaehtoista kaikille, myös miehille.
Akuliina Saarikoski on yksi Suomen kahdeksasta parhaasta kolumnistista, ainakin mikäli uskomme YLE:ä ja Uutta Suomea. Apinaa väite ei kylläkään vakuuta. Parhaat kolumnistit luultavasti valitaan odotettavissa olevien klikkausten perusteella – samoin kuin uutiset, joiden kärkitiloilla tällä mittarilla mitattuna keikkuvat Paris Hiltonin vilautukset ja Johanna Tukiaisen jeesustelut.
Oikeastaan pitäisi kysyä, miksi tällaiset täydellisesti maailmasta irti olevat apinat saavat niin näkyvän julkisuuden ja suunvuoron. Ettei yksinkertaisin selitys vain olisi se, että mitä vihaisempi (naaras), sitä enemmän valtaa hänelle annetaan. Homonaaraan puheet kuulostavat raikkaalta tuulahdukselta vain siksi, että sanoja on naaraaksi luokiteltava apina. Samat sanat uroksen suusta olisivat aina jotain muuta vain siksi, että näkyvä sukupuoli on väärä.
Kiviniemellä ei politiikassa ole juuri ystäviä, sillä hän on sitä hyytävää tosikkotyyppiä, jonka ympärillä on suuri tyhjiö. Hänen seurassaan ei juuri kukaan viihdy. Hän ei siedä minkäänlaista leikinlaskua, etenkään itseensä kohdistuvaa. Hän kiivastuu helposti eikä osaa pyytää anteeksi tyhmääkään käytöstään, esimerkiksi perusteettomia rasismisyytöksiään.
Jos haluaa saada selville, mitä Kiviniemi on tehnyt tai saanut aikaan politiikassa, on ylivoimaisen tehtävän edessä. Hän oli esimerkiksi kaksi vuotta pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittinen neuvonantaja. Kaikki ihmettelivät, mitä hän mahtoi tehdä, sillä ministerit tai eduskuntaryhmän johtajat eivät nähneet ensimmäistäkään muistiota.
Joka yhteydessä Kiviniemi jaksaa jankuttaa, että hänellä on kansantalouden cum laude -arvosana yliopistosta – kuten useilla muillakin valtiotieteen maistereilla. Hänen taloustietämyksensä on samaa luokkaa kuin tiukalla pohjalaisemännällä, joka on aina pitänyt talon aitan avainta, viinakaapin avainta sekä pankkikirjoja esiliinansa taskussa.
Sauli Niinistön tavoin Mari Kiviniemi kuuluu niihin poliitikkoihin, joista eivät pidä ne jotka heidät tuntevat, mutta joita palvovat ne jotka eivät heitä tunne. Molempien onneksi niitä, jotka eivät tunne, on paljon enemmän.
Suuren kansansuosion takeena on myös media, joka trendikkäästi palvoo naispoliitikkoja. Kiviniemi on ottanut tavakseen antaa haastatteluja vain sellaisille lehdille ja omatoimittajille, jotka kehuvat häntä.
Kiviniemen tukijoihin kuuluvan Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäisen (kesk) lehdessä oli pääministerin haastattelu annettu ulkomaantoimittajalle, joka ei tuntenut kohdettaan ja kirjasi tämän tyhjänpäiväiset fraasit sellaisenaan lehteen.
Johtaviin asemiin päässeet naiset ovat opetelleet väitteen, että naisia kohdellaan julkisuudessa huonommin kuin miehiä. Pötyä! Julkisuus lellii naisia, eikä heidän munauksistaan tai kyvyttömyydestään juuri kirjoiteta.
Kiviniemen poliittisesta historiasta on vaikea löytää suuria munauksia, mutta ei sieltä löydy juuri tekojakaan. Hän on omaksunut menestyvän poliitikon elämänohjeen: Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään.
In tribes, empires, feudal states and early nation states, men and women knew exactly what part to play. But in postmodern Western societies, the rules no longer apply, and if you haven’t already - it’s time for you to start adapting.
Let’s face it. Pussy is power. It always has been. Pussy power is so great that women can have an entire world of men working like dogs and handing over their money, yielding seats on life boats, opening their doors, acting like trained seals for their approval, agreeing with whatever bullshit comes out of their mouths, and at the same time have those men nodding and agreeing when women claim that men have all the power and need to do more to make things better for women.
Toimittaja Aino Kangaspuro (Iltalehti 30.6.2010) on epäilemättä oikeassa siinä, että tasa-arvossa on vielä paljon tekemistä sukupuolesta riippumatta. Ikävä kyllä, meiltä puuttuu, vielä vuonna 2010, miestenkin tasa-arvo-ongelmat ja oikeudet huomioiva tasa-arvopolitiikka kokonaan.
Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä, että palkkatasa-arvokysymyksen käsittelemiseksi viranomaiset ovat käynnistäneet lukuisia tutkimuksia, ohjelmia ja työryhmiä. Huoltajuuskiistoissa, elatusmaksuriidoissa tai etävanhempien kohtelussa tapahtuvaan sukupuolisyrjintään viranomaiset eivät, erilaisista juhlapuheistaan huolimatta, ole käytännössä puuttuneet millään tavoin, vaan tätä syrjintää nimenomaan harjoitetaan viranomaisten toimesta, antiikkisen ja epäoikeudenmukaisen lainsäädännön turvin. Tasa-arvosta ihmisten kesken ollaan siis valovuosien päässä.
Mitä palkkatasa-arvoon tulee, niin useat tutkimukset osoittavat, että Suomessa samapalkkaisuus toteutuu melko hyvin: samasta työstä saa saman palkan, sukupuolesta riippumatta. Niiden, joille samapalkkaisuuden toteuttaminen ei syystä tai toisesta riitä, on kerrottava suoraan todelliset tavoitteensa, jotta voitaisiin arvioida, ovatko nuo tavoitteet sovitettavissa yhteen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen kanssa.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
Perryn mielestä hän sai Brandin kiinnostumaan seurustelusta, kun mies ei saanutkaan heti mitä halusi. Brand oli naistenmies ennen laulajan kanssa seurustelun aloittamista. Hänellä on huhujen mukaan ollut jopa 80 naista kuukaudessa.
Mies olisi halunnut lemmiskellä jo heti ensimmäisenä iltana, kun hän tapasi Perryn. Nainen ei kuitenkaan petipuuhiin suostunut vaan heitti Brandia vesipullolla ja näpäytti lemmiskelyä ehdottanutta miestä.
Miesverkoston virallinen perustaminen on edessä syksyllä. Larikka uskoo, että jäseniksi liittyvät käytännössä kaikki mieskansanedustajat puoluekantaan katsomatta.
– Kuka uskaltaisi jäädä tästä ulos? Luulen, että aika lähelle sata prosenttia miesedustajista liittyy.
Käytännössä miesverkosto järjestää seminaareja ja tiedotustilaisuuksia sekä pyrkii lainvalmistelussa asiantuntijatahoksi. Yksittäisiä toimintamalleja tärkeämmäksi osoittautunee kuitenkin se kokonaisvaltainen miesasiatoiminta, johon herrat pyrkivät.
– Meidän miesten pitää skarpata. Tavoite on, että joskus koittaa se päivä, kun niin nais- kuin miesverkostokin voidaan tarpeettomana lopettaa.
Miesten asioista kaksi aluetta kaipaa Larikan mielestä kipeimmin muutosta: terveys ja koulutus.
– Miehen terveyseuro on 70 senttiä, eli naisten terveyspalveluihin käytetään puolet enemmän rahaa kuin miesten. Naisten rintasyöpäseulonnat ovat lakisääteisiä, miesten eturauhassyövän osalta seulontoja vasta pohditaan. Jos mies putoaa työelämästä, hän putoaa työterveyshuollon menettämisen myötä koko terveydenhuoltojärjestelmästä. Naisella vastaavassa tilanteessa jatkuu vähintään gynekologinen hoitosuhde, Larikka suree.
Kun terveyspalvelujen tuottaminen painottuu selvästi toiseen sukupuoleen, sillä on Larikan mielestä osuutensa myös siihen, miksi naiset elävät seitsemän vuotta vanhemmiksi.
– Tyttöjen oppimistulokset ovat kautta linjan paremmat kuin poikien. Mutta toisaalta miehet on heitetty ulos kasvattamisesta: tarhassa on tarhan täti, ei setä, koulussa opettajat ovat pitkälti naisia ja eroissa lapset annetaan yleensä äideille. Ensiapuna kannattaisin mieskiintiöitä opettajakoulutukseen, sanoo Larikka.
Tasa-arvon penääminen on erikoisetujen ja helpotusten vaatimista, kuten on nähty feministisessä tiedepolitiikassa. Muiden muassa Pasi Malmi ja Henry Laasanen ovat osoittaneet etevästi tutkimuksissaan, että maamme tasa-arvovirat ovat yksipuolisesti naisten hallussa ja että viranhaltijat eivät edes yritä ajaa tasa-arvoa vaan jotakin ryhmäkohtaista omaa etuaan, kuten feminismiä.
Seppo Korkmanin mukaan tasa-arvo on asia, jonka kanssa ei kannata leikkiä (Länsiväylä pääkirjoitus 13.6.2010).
Kunpa asia olisikin näin. Valitettavasti vain edes sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä varten palkatut viranomaiset eivät suhtaudu tasa-arvoon vakavasti silloin kun tasa-arvon toteuttaminen edellyttäisi miesten oikeuksien huomioimista tai edistämistä.
Hyvän esimerkin tästä tarjoaa tasa-arvovaltuutetun toiminta. Tasa-arvovaltuutettu hyväksyi viime vuonna Naisasialiitto Unionin päätöksen hakea juristipäivystäjikseen ainoastaan naisia sillä perusteella, että Naisasialiitto Unioni ilmoitti, ettei se usko miesjuristien kykenevän hoitamaan naisasiakkaiden asioita.
Miesten syrjintää rekrytoinnissa puolusteltiin myös sillä, että Naisasialiitto Unioni väitti siten pyrkivänsä edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista, eikä tasa-arvovaltuutettu löytänyt tästäkään selityksestä mitään vikaa.
Sukupuolisyrjintä rekrytoinnissa on siis tasa-arvovaltuutetun mielestä ihan hyväksyttävää, kunhan syrjintään syyllistyvä muistaa väittää edistävänsä tasa-arvoa syrjintää harjoittamalla. Työnhaussa harjoitettua sukupuolisyrjintää voi tasa-arvovaltuutetun mukaan ilmeisesti myös puolustella työnhakijaan kohdistuvalla seksistisellä vähättelyllä ja hakijan ammattitaidon kyseenalaistamisella.
Välttääkseen tasa-arvolaista kumpuavat valituskiistat jatkossa, Espoon kaupungin kannattaa epäilemättä ottaa omaan käyttöönsä nämä Naisasialiitto Unionin kehittämät ja tasa-arvovaltuutetun siunaamat selitykset.
Eihän Espoon kaupungilta voida vaatia yhtään sen suurempaa vakavuutta tasa-arvoasioissa kuin Naisasialiitto Unionilta tai tasa-arvovaltuutetultakaan.
Kuntatyönantajana Espoo voi tietysti aina vedota myös siihen, että miehet ovat selvästi aliedustettuja kunta-alan työntekijöiden joukossa.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
Suomessa naiset saavat käydä, eivät joudu käymään armeijaa. Upseereiksi valittavilla on toki samat vaatimukset sukupuoleen katsomatta. Toteutuuko tasa-arvo sitten siinä, että miesten on pakko, naiset saavat?
- Luulen, että naiset ovat tässä yhteiskunnassa pitemmälle kuormitettuja kuin miehet. Ehkä vapautus asepalveluksesta on omiaan tasapainottamaan naisten taakkaa. Ovathan naiset toki muutoin maanpuolustusvelvollisia perustuslainkin mukaan, komentaja miettii.
Tasa-arvoministeri Stefan Wallin osoittaa jälleen kaksinaismoralisminsa ja tekopyhyytensä (IL 16.6.) paheksumalla Iltalehden uutisointia tulevasta pääministeristä Mari Kiviniemestä.
Kun miespolitiikoista on lehdissä julkaistu paljon paljastavampia kuvia, on ministeri Wallin ollut hiirenhiljaa. Hiljaa hän on ollut myös vaikkapa kirjailija Sofi Oksasen suomalaisia miehiä halventaneista kommenteista tai lupamaksuvaroilla tuotetuista YLE:n ohjelmista, joiden asenteellinen miesviha tulta munille- linjauksineen on ollut täysin pidäkkeetöntä. Väistämätön johtopäätös tästä kaikesta on se, että tasa-arvoministeri Wallin pitää miehiä vähempiarvoisina kuin naisia.
Ministeri Wallinin kannattaisi lehtien lueskelun sijasta keskittyä työnsä hoitamiseen. Toistaiseksi hänen suorituksensa tasa-arvoministerinä on ollut täysin ala-arvoinen. Hän on nimittäin jättänyt 50 prosenttia töistään täysin tekemättä: Wallinin ministerikaudella ei ole pantu tikkua ristiin miesten oikeuksien edistämiseksi tai miesten tasa-arvo-ongelmien ratkaisemiseksi.
Toivoa sopii, että ensi eduskuntavaalien jälkeen tähän maahan saadaan vihdoin ja viimein tasa-arvoministeriksi sellainen henkilö, joka tietää, mitä tasa-arvo tarkoittaa.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
Petri Honkanen
Leila Väänänen ihmetteli (HS Mielipide 16. 6.) Björn Wahlroosin kritiikkiä rikkinäisten perheiden tuesta ja esityksiä tukien poistamisesta. Väänäsen argumentit yksinhuoltajien ahdingosta voivat joissakin tapauksissa olla perusteltuja. Yleisesti ottaen ja tutkimustenkin mukaan on kuitenkin niin, että yksinhuoltajat ovat osansa valinneet joko kuntien sosiaalivirastojen tai tuomioistuinten tuella.
Näissä instansseissa keskeinen perustelu yksinhuoltajuudelle tai lasten asumiselle tietyn vanhemman luona on vanhemman sukupuoli. Lapset määrätään tai heidät pakotetaan asumaan äitinsä luona, vaikka tällä ei olisi minkäänlaisia taloudellisia tai sosiaalisia mahdollisuuksia huolehtia lapsistaan.
Tilastojen valossa yli 90 prosenttia erolapsista asuu äitinsä kanssa. Suomessa elatusavusta säädetään lailla, joka takaa lapsille riittävän toimeentulon. Käytännössä elatusmaksusta sovitaan sosiaalitoimistossa. Mikäli sosiaalitoimisto ei pysty ylipuhumaan etävanhempaa – yleensä lasten isää – elatusmaksu määrätään tuomioistuimessa.
Tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten linja suosii sitä, että etävanhemmalle määrätty elatustuki on hyvin antelias lapsen kannalta. Usein lapsen saama elatusapu menee kuitenkin lähivanhemman tai yksinhuoltajan menoihin, toisin kuin lapsen elämiseen.
Tässä mielessä on enemmän kuin ymmärrettävää, että jotkut elättäjät – mikä rooli isälle yleensä suodaan – jättävät elatusmaksunsa maksamatta. Mikäli isä ei maksa elatusapua, niin Kela maksaa elatustukea lapsesta äidille, joka voi sitten ostaa jotain kivaa itselleen.
Tätä taustaa vasten ja tältä osin Wahlroosin kritiikki järjestelmää kohtaan on täysin hyväksyttävää.
Mielestäni yksinhuoltajaäidit voivat tulla kitisemään rahasta silloin, kun tuomioistuimet ja sosiaaliviranomaiset perustavat päätöksensä esimerkiksi huolto- ja tapaamisoikeusasioissa eivät äidin vaan lapsen etuun, kuten lakikin sanoo.
Mikäli yksinhuoltajaäidit eivät muuten pärjää, on kohtuullista, että he menevät töihin.
valtiotieteiden tohtori
Lahti
RKP:n puheenjohtaja haluaa esimerkillään meille maailman, jossa hölmöyttä ei voi kritisoida, jos siihen osallistuu naisia, koska silloin me olemme taas tuhoamassa tasa-arvoa.
Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskuksen kuntoutustoiminnan päällikkö, seksuaaliterapeutti Tiina Kuusisto kehuu erotiikkaliikkeiden myyjiä.
- He ovat erittäin asiantuntevia, pois on ne ajat, kun ajaltetiin, että seksikauppaan menossa on jotain mystistä.
Entä millaisia seksivälineitä Kuusisto suosittelee?
- Naisille suosittelisin hieromasauvaa, joka toisi iloa ja riemua seksuaalisuuteen. Ja kokemuksellisuutta, monethan meistä ovat yksinäisiä. Suomalaiset eivät rakastele enää niin usein kuin ennen.
Moni mies on jo kiinnittänyt huomiota siihen, että suuri seksivälinevalikoima tuntuu olevan nyt suunnattu erityisesti naisille.
- Miehet ovat aika seksuaalipainotteisia, en osaa heille suositella tuotetta, ehkä toivoisin, että he olisivat helliä kumppanilleen ja saisivat siten hänet mukaansa, päättää Kuusisto.
Pirkko Keskinen kritisoi kolumnissaan (Kainuun Sanomat 14.5.) kovasanaisesti espoolaisen miesaktivistin Jarmo Liuksen tasa-arvonäkemyksiä (Helsingin Sanomat 13.5). Keskisen kritiikki edustaa yksipuolisen naiskeskeistä ja pohjimmiltaan miesvihamielistä ajattelua perinteisimmillään.
Tietenkin miehet voivat omaksua terveellisemmät elämäntavat, opiskella ahkerammin tai viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Jokainen on oman onnensa seppä, ja sitä saa, mitä tilaa.
Mutta ihan yhtä lailla naiset voivat hakeutua kovapalkkaisempiin töihin, panostaa enemmän uraansa ja sallia isille tasa-arvoisemman aseman perheessä (myös eron jälkeen).
Naisille ei vain ole suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa tällaisia vaatimuslistoja pahemmin esitetty. Ei varsinkaan naisjärjestöjen tai niin sanottujen tasa-arvoviranomaisten toimesta. Siinä missä miehiä yhä edelleen vaaditaan ottamaan itseään niskasta kiinni ja kantamaan vastuu valinnoistaan, odotetaan koko yhteiskunnan, miehet mukaan luettuina, automaattisesti tukevan ja auttavan naisia kaikessa. Tämä on kaksinaismoralismia pahimmillaan. Sitä paitsi, naisten esittäminen täysin avuttomina uhreina, joista ei muka olisi oman onnensa sepiksi ja miesten veroisiksi vastuunkantajiksi, on seksististä naisten vähättelyä.
On selvää, että sen enempää naisten kuin miestenkään tasa-arvo-ongelmat eivät ole vain seurausta yksilötason valinnoista. Ongelmia luovat ja ylläpitävät myös rakenteet: sukupuoliin kohdistuvat rooliodotukset, lainsäädäntö ja viranomaisten toiminta. Miehiin kohdistuva rooliodotus uraorientoituneesta ja valittamatta puurtavasta perheen elättäjästä, vain miehiin kohdistuva asevelvollisuus ja hätäkeskuspäivystäjän välinpitämättömyys perheväkivallasta kärsivää isää kohtaan ovat esimerkkejä näistä epätasa-arvoa tuottavista rakenteista.
Koska sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö tai muutkaan viranomaisorganisaatiot eivät ole tehneet yhtään mitään näiden miehiä syrjivien rakenteiden purkamiseksi, vaikka se on niiden lakisäätäinen velvollisuus, on Lius täysin oikeassa arvostellessaan niitä miesten hyvinvoinnin ja tasa-arvo-ongelmien unohtamisesta. Miksi miesten pitäisi alistua toisen luokan kansalaisen osaan enää yhtään pidempään?
En tiedä, miksi Pirkko Keskinen suhtautuu niin negatiivisesti miesaktivistien ponnisteluihin tasa-arvon edistämiseksi. Eikö olisi lopulta myös naisten kannalta parempi, jos miehillä menisi paremmin, jos molemmilla sukupuolilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet ja jos molemmat sukupuolet puhaltaisivat yhteen hiileen?
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
Pojan äiti
Helsingin Sanomien mielipidesivuilla on viime päivinä keskusteltu isyydestä. Hienoa, että näin on, mutta valitettavasti keskusteluissa toistellaan jälleen kerran samaa virhettä. Väitteestä, että isiä hyljeksitään huoltajuuskiistoissa (muun muassa nimimerkki Poikiensa kohtaloa sureva isä 18. 5.), on tullut isäkeskustelun kyseenalaistamaton fakta. Väite on yliampuva.
Esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan oikeuteen päättyvissä huoltoriitatapauksissa lapsi päätyy asumaan isän kanssa joka kolmannessa tapauksessa.
Luku on varsin suuri siihen nähden, että pääasiallinen lastenhoitovastuu on muiden tutkimusten mukaan yhä äideillä, vaikka isien lasten kanssa viettämä aika on onneksi kasvanut.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus toteaakin, että väite siitä, että oikeusistuimissa äitiä suosittaisiin lähivanhempana, ei pidä paikkaansa.
Valitettavasti liian moni isä syrjäyttää itse itsensä lastensa elämästä. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää vain isää itseään, vaan yhteiskunnassamme syvällä olevia konservatiivisia käsityksiä sukupuolesta ja vanhemmuudesta.
Esimerkiksi feminismi on nimenomaan ollut isien asialla, kun se on pyrkinyt purkamaan näitä miehiin, naisiin, isiin ja äiteihin liitettyjä stereotyyppisiä käsityksiä. Feminismin tavoite ei ole äitimyytin pönkittäminen vaan juuri vanhemmuuden jakaminen – niin eron jälkeen kuin ennen sitä.
Itselläni on poika, jota hänen isänsä surukseni haluaa nähdä hyvin vähän. Elämäntilanteeni on tutustuttanut minut moniin muihin yksinhuoltajaäiteihin. Usein mietimme, missä mediassa usein mainitut isältä tapaamisoikeuden riistävät hirviöäidit ovat. Jokainen meistä toivoisi, että isä tapaisi lapsiaan nykyistä enemmän. Tärkein syy on oman lapsen etu, mutta syyt ovat myös itsekkäät: yksinhuoltaja kaipaa välillä omaa aikaa.
Yhteiskunnan tuleekin vaikuttaa huoltajuuspäätösten vääristymiin jo ennalta. Yksi hyvä keino on patistaa isät pitämään vanhempainvapaata oman etunsa nimissä.
Tähänkin asiaan liittyy valitettavasti paljon uskomuksia ja mielikuvitusta. Miehet luulevat Stakesin ja Kelan selvitysten mukaan, että se laskisi perheen tulotasoa merkittävästi, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Itse asiassa monen perheen vuositulot kasvaisivat. Tässäkin asiassa päätökset perustuvat usein stereotypioihin, eivät faktoihin.
Isät, älkää uskoko virheellistä propagandaa. Uskaltakaa ottaa vastuu vanhemmuudestanne. Se kuuluu teille, ja jokainen normaali äiti on valmis jakamaan sen kanssanne.
