Uskottomuus ja pettämisen rajat

Uskottomuus on ihmissuhdepalstojen ja -keskustelujen ehkäpä yleisin yksittäinen aihe. Nyky-yhteiskunta on ummistanut silmänsä uskottomuuden seurauksilta. Selvitelkööt ihmiset ongelmansa itsekseen. Ilmapiiri on tuomitseva, mutta rangaistuksista ei ole tietoa. Uskottomuus on petosluonteisista "rikoksista" ehkäpä eniten kärsimystä aiheuttava. Uskottomuuden rankaisemattomuus on ihmisluonnon vastaista. Uskottomuuden uhri jätetään omien kostoviritelmiensä varaan ja jos hän syyllistyy johonkin laittomaan, kuten vaikkapa läpsäisyyn, niin hänet laitetaan telkien taakse, vaikka uskottoman kumppanin aiheuttama kärsimys olisi ollut kymmeniä kertoja suurempi.

En oikein tiedä tarkasti, miksi uskottomuus on sallittua ilman seuraamuksia. Johtuuko se siitä, että laeista ovat päättäneet tuolta osin lähinnä ylempitasoiset miehet, jotka eivät halua säätää sellaisia lakeja, joita he itse kuitenkin rikkoisivat? Vai johtuuko se siitä, että uskottomuus on vaikea todistaa ja on vaikeaa vetää rajoja sille, mikä on uskottomuutta?

Eräs vaihtoehto olisi tietenkin toimia ihmisluonnon vastaisesti ja päättää, että kaikenlainen seksuaalinen uskottomuus olisi sallittua. Ketään ei saisi vaatia suhteessa yksiavioiseksi. Silloin koko uskottomuuden käsite katoaisi. Olisiko sellainen maailma parempi? Ainakaan samanlaisia uskottomuuskriisejä ei olisi, koska seksi olisi täysin sallittua suhdetilanteesta riippumatta. Ehkäpä uskottomuuteen suhtautumiselle pitäisi tehdä joka tapauksessa jotakin. Joko hyväksyä se tai kieltää kokonaan. Kieltäminen ankarin rangaistuksin olisi tietenkin parasta alempitasoisten miesten kannalta.

Mikä sitten on pettämistä ja uskottomuutta? Ihastuminen toiseen, platoninen suhde, nettiseksisuhde vaiko vasta oikea seksisuhde? Harvat pariskunnat ovat sopineet tarkasti, mikä on pettämistä ja mikä ei. Ihmisten mustasukkaisuusasteet vaihtelevat. Yksi pitää jo keskustelua vieraiden vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa pettämisenä, kun toisesta se ei ole vielä mitään. Entäs sitten pettämisaikeet? Jos joku suunnittelee pettämistä, mutta ei petä, koska ei löydä pettämiskumppania, niin onko se pettämistä? Kumpi on parempi: 1) Henkilö, jolla on paljon pettämistilaisuuksia, mutta joka pettää harvoin vai 2) henkilö, jolla ei ole pettämistilaisuuksia ollenkaan, mutta joka pettäisi aina tilaisuuden tullen? No joo, ehkäpä olisi vain parasta sopia, että seksi ei ole koskaan pettämistä, niin pettäminen vähenisi maailmasta oleellisesti.