sunnuntai, helmikuuta 29, 2004

Miesten törkeät seksihalut

Olen oikeastaan aika yllättynyt, miten hyvin blogiyhteisö on antanut hiljaisen hyväksyntänsä tasa-arvoa edistäville kirjoituksilleni. Arvostelua on tullut lähinnä vain Arawnin ja Birdyn blogien suunnalta, eikä sieltäkään kovin usein. Voisi kuvitella, että toisinaan jopa radikaalitkin käsitykseni tasa-arvo-ongelmien laadusta saisivat osakseen enemmänkin kritiikkiä, mutta luultavasti perusteltuja aiheita kritiikille ei ole edes olemassa.

Enää ei puutu oikeastaan kuin että saisin levitettyä oikean käsityksen tasa-arvon tilasta ja miesten huonommasta asemasta päättäjien ja yhteiskunnan tietoisuuteen, jotta tasa-arvon epäkohtia voitaisiin alkaa poistamaan lainsäädännön keinoin.

Kaunokainen purkaa Elleissä kokemaansa törkeää käytöstä miehen osalta:
"Olen ollut ystävä erään miehen kanssa jonkin aikaa siis vain ja ainoastaan Y-S-T-Ä-V-Ä enkä mitään muuta koska kyseinen mies ei minua kiinnosta seurustelu mielessä ollenkaan ja olen tehnyt sen hänelle aivan selväksi olemme tapailleet silloin tällöin käyneet leffassa ym sellaista tavallista mitä nyt ystävät yleensä tekevät. Olen ollut häntä kohtaan ystävällinen ja kohtelias ja miten tämä älykääpiö palkitseekaan sen: sanomalla minulle päin naamaa että haluaa mennä kanssani sänkyyn haluaa rakastella kanssani ja tuottaa minulle nautintoa edes yhden illan ajan!!!!

Olin pitänyt häntä ystävänäni ja hän on koko ajan vain himoinnut pöksyjeni sisälle. Minua kuvotti ihan kirjaimellisesti pitkän aikaa. Ja taas kerran jouduin päätymään tulokseen että useimmat miehet eivät ainakaan minusta halua pelkästään ystävää,koskaan en ole kelvannut ystäväksi kenellekkään vaan aina miehet vaativat jotain enemmän. Ja se kiukuttaa ja itkettää."
Kommentteja Kaunokaisen kirjoitukseen:
- Tällaiset miehet eivät arvosta tarpeeksi naisen oikeutta olla oman seksualisuutensa "papitar". Kuten aiemmissa keskusteluissa kavi ilmi on olemassa niin alikehittyneita miehia joiden pää on mennyt sekaisin pornofilmien likaisesta ja epästabiilista naiskuvasta.

- Eikö mies nimenomaan ole tekopyhä, esittäessään kaveria pillun toivossa, vaikka naispuolinen on määritellyt suhteelle rajaksi pelkän ystävyyden?

- Minulle on käynyt samoin kuin sinulle monta kertaa. Miehet joita on pitänyt ystävinä yrittävätkin jotain muuta ja tunnen itseni nöyryytetyksi, petetyksi ja minua kuvottaa. Olen todella vihainen miehelle ja itselleni. Koko ajan, kun kuvittelin miehen haluavan olla ystäväni, hän onkin vain ollut ystävällinen vain päästäkseen housuihini. Miten olin taas niin tyhmä, että luulin saaneeni oikean ystävän?

Miesten ehkäisypillerin
valmistus on vihdoinkin loppusuoralla.

Höh, miksi lakkauttaa tarpeellinen naisvirkamiehiä koskeva sääntö?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mlmwnevgjsobazchu, Nail Fungus Treatment, WjbQFtA.

Anonyymi kirjoitti...

On the list of recognized effective substances being used in the [url=http://lfcream.com]order lifecell[/url] harmful negative effects and value big money. life cell Kollagen Intensiv is http://lfcream.com to any or all situations.