keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Surullista luettavaa

Nimittäin Hesarin keskustelu Niemelän ja Tammisalon uudesta mainiosta kirjasesta, joka minullakin jo on. Voi, voi voi...
  • Elintarviketieteen maisteri ja vapaa toimittaja. I rest my case.
  • Olisi aika masentavaa olla nykyään Einstein, kun porukat kirjoittasi palstoille suppeammasta suhteellisuusteoriasta seuraavaa: "Jätkä on patenttivirkailija, ei se voi tietää mitään."
  • Pamfeltin perusoletus on se, että biologia on perustavin tiede ja että kaikki ihmistä koskeva tiede palautuu biologiaan; tämä väite siksi, että biologia on objektiivinen ihmistä tutkiva luonnontiede. Missä ovat Tammisalo ja Niemelä olleet silloin, kun tieteenfilosofiassa on kyseenalaistettu biologian (ja muiden luonnontieteiden) objektiivisuus / arvovapaus ja nostettu esiin niinkin yksinkertainen havainto kuin tieteellisen tiedontuottamisen sosiaalisuus?
  • Haastatellaan kymmentä naista ja vedetään haastattelujen lopputuloksesta ennakkoasenteiden ja -asetelmien mukainen johtopäätös ympäröivästä maailmasta. Kaikki tämä tehdään sen verran epämääräisesti pyöriteltävien käsitteiden viidakkoon sotkettuna, että eksaktius pysyy mahdollisimman kaukana. Tutkimusraportiksi kutsuttu pamfletti sopii lähinnä mielipideosastolle.
  • Naistutkimus on kuitenkin jo aika vakiintunut tutkimusala yliopistoissamme, eiköhän sen kritisointi ole jo hiukan vanhanaikaista. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta rohkenisin arvailla että jo kelkasta pudonneita.
  • Lukematta kirjaa arvaan, että kyseessä on jälleen yksi fakkiutuneen luonnontieteilijän purkaus relativistisia ihmistieteitä vastaan. Luonnontieteellisen taustan omaavana minua vain nolottaa tällaiset "tieteilijät", joilla ei ole kykyä nähdä tieteellisessä maailmassa oman rajatun lokeronsa ulkopuolelle.
  • Jutussa siteeratut Sara Heinämaan kommentit ovat aika lapsellisia: "Jos heidän mukaansa ihminen toimii vaiston varassa, niin eikö tämä päde heihin itseensä pamfletin kirjoittajina? Vai onko heillä ainoa totuuden puhujan asema? Tällainen on filosofisesti on aika turhauttavaa." "Miksei kritiikkiä kohdenneta saman tien sosiologian professoreihin, teologiaan tai kasvatustieteisiin?"
  • Ahaa, Google paljasti Osmo Tammisalon vanhan koulukunnan sosiobiologiksi! Tässä valossa pamfletti on osa vanhaa kaunaa.

9 kommenttia:

Cane kirjoitti...

"Lukematta kirjaa arvaan ..."

XDDDDDD

Anonyymi kirjoitti...

"Elintarviketieteen maisteri ja vapaa toimittaja. I rest my case."

On otettava huomioon että ainoa mitä näillä N&T:n kirjan arvostelijoilla on, on jonkin sortin titteli. Ei mitään muuta.

Tuskin kukaan muu kuin Helsingin Yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tai humanistisessa tiedekunnassa opiskellut voi olla niin irti arjesta ettei ymmärrä mistä naistutkimuksessa on kysymys.

Humpuukista. Samaa sarjaa homeopatian ja marksilaisen filosofian kanssa.

Jukka Aakula

dies irae kirjoitti...

"Haastatellaan kymmentä naista ja vedetään haastattelujen lopputuloksesta ennakkoasenteiden ja -asetelmien mukainen johtopäätös ympäröivästä maailmasta. Kaikki tämä tehdään sen verran epämääräisesti pyöriteltävien käsitteiden viidakkoon sotkettuna, että eksaktius pysyy mahdollisimman kaukana. Tutkimusraportiksi kutsuttu pamfletti sopii lähinnä mielipideosastolle."

tästä oli juuri tänään puhetta käymälläni tutkimusmetodiikka-kurssilla: joku kysyi eikö kvalitatiivinen tutkimus ole vähän vaarallista, kun muutaman haastatellun sanomisien perusteella tehdään johtopäätöksiä koko väestöstä. kuten kysyjä itsekin huomautti, skandaalinnälkäinen keltainen lehdistö niitä tutkimustuloksia yleistää eivätkä tutkijat itse, mutta kun ei mikään laki kai kiellä väärän tiedon julkaisemista - tai tietoista "väärin ymmärtämistä". yhtä lailla kyllä kvantitatiivisestakin tutkimuksesta voi vetää kärjistettyjä johtopäätöksiä, kuten on tehty ainakin tiettyjen elintarvikkeiden kanssa - perunalastut ehkä tuoreimpana esimerkkinä (sisältävät jotain haitallista ainetta, mutta niin pieniä määriä ettei siitä ole kenellekään mitään vaaraa).
olen itse kuitenkin hieman vino hymy huulilla noilla kvalitatiivisen tutkimussuunnan luennoilla; miksi niillä pitää esim viitata kvantitatiivisiin tutkimustuloksiin [I]vain[/I] lukuina? ehkä pitäisi kuitenkin antaa kvalitatiiviselle suuntauksellekin mahdollisuus, vaikkei se "oma juttuni" selvästikään ole.

Henry kirjoitti...

Laadullinen tutkimusmetodi tuntuu olevan suosiossa, ei yhteiskuntatieteissä juuri kukaan enää viitsi perehtyä kvantitatiiviseen tutkimukseen, kun siellä on niitä vaikeita lukuja ja kaikkea. Se on vain mukavampaa haastatella muutamia mummoja ja tehdä johtopäätökset.

En näe ongelmaa varsinaisesti siinä, etteivätkö tulokset pitäisi paikkaansa sellaisina kuin ne ovat tuotettuja. Ongelma on lähinnä siinä, että jos vain kerätään tieto haastatelluilta, niin kriittinen yhteiskuntatieteellinen näkemys voi jäädä vähäiseksi ja lopputuksena on vain arkitiedon kerääminen sopivaan viitekehykseen asetettuna.

Arkitiedon kerääminen voi tuoda uutta tietoa joissain tapauksissa, kuten kuolevien tutkimuksessa, mutta useimmissa tapauksissa anti jää helposti vähäiseksi.

dies irae kirjoitti...

henry kirjoitti "En näe ongelmaa varsinaisesti siinä, etteivätkö tulokset pitäisi paikkaansa sellaisina kuin ne ovat tuotettuja. Ongelma on lähinnä siinä, että jos vain kerätään tieto haastatelluilta, niin kriittinen yhteiskuntatieteellinen näkemys voi jäädä vähäiseksi ja lopputuksena on vain arkitiedon kerääminen sopivaan viitekehykseen asetettuna.

Arkitiedon kerääminen voi tuoda uutta tietoa joissain tapauksissa, kuten kuolevien tutkimuksessa, mutta useimmissa tapauksissa anti jää helposti vähäiseksi."

no nyt löydän kuitenkin itseni puolustamasta kvalitatiivista tutkimussuuntaa..
eli niin kuin minä asian ymmärrän, niin eihän kvantitatiivisesta tutkimuksestakaan käsin saada tietoa yhtään mistään muusta kuin mistä kysymykset on muotoiltu. jonkun ennakko-odotuksensa valossa tutkija niitä kyselylomakkeitakin laatii ja rasti ruutuun-vastauksista saa tietoa vain tasan juuri niistä asioista mistä niissä kysytään. kun vielä turhia kysymyksiä pitää eettisistä syistä välttää (ja kannattaakin, koska ei kukaan jaksa 20-sivuiseen kyselyyn vastata) en näkisi kvantitatiivista tutkimusta juuri tässä suhteessa paljon parempana kuin kvalitatiivista. toki kvalitatiivisissa tutkimuksissa on tutkimuskohteiden vastausten (haastattelututkimus)/ toiminnan (observointi)/ reaktioiden (osallistuva observointi) tms suhteen suurempi tulkinnanvara kuin tiukasti strukturoiduissa kvantitatiivisissa tutkimuksissa (esim kyselytutkimus perustuen rasti ruutuun-lomakkeisiin), mutta taitava tutkija pystyy silti mielestäni tekemään validia tutkimusta laadullisellakin menetelmällä. sitten taas mennään jo oman tiede-käsitykseni ulkopuolelle kun aletaan puhua sosiaalisesta konstruktionismista tai symbolisesta interaktionismista.. kun teorian mukainen tutkimus alkaa vaikuttaa enemmänkin näkökulmalta, se menettää minun silmissäni tieteellisyytensä - kutsuttakoon sitä sitten vaikka filosofiaksi tai sosiaalipolitiikaksi. tässä uskon että henry on kanssani suht samaa mieltä.
tutkimuksesta saatavan tiedon suhteen ihmisillä on erilaisia intresseja, mikä on mielestäni syytä hyväksyä sellaisenaan - toiset haluavat saada muutamasta yksilöstä paljon, syvää ja rikasta tietoa, toiset haluavat voida sanoa suurista joukoista suuntaa-antavasti ja tietyllä todennäköisyydellä jotain pelkistetympää ja ehkä liian kategorisoivaakin. itse suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska se kaikessa karkeudessaankin tuntuu minusta optimimmalta vaihtoehdolta käytännön sovelluksiin.

en tiedä ymmärsinkö ihan mitä henkka tarkoitti tuolla arkitiedolla - eikö kvalitatiivisissa tutkimuksissa esim mennä riittävästi abstraktioihin tai luokitella/jäsennellä tietoa? luulisi että ainakin naistutkimuksessa kielellä kikkailua on ihan liikaakin, mutta toisaalta vaikka diskurssianalyysi tai joku muu fenomenologinen hömppä saattaa yrittää säilyttää tutkimushenkilön oman kielen (-> kokemuksen) koskemattomana tutkimusraporttiin asti. selitäthän tarkemmin, kun omasta tippaleivästäni ei nyt irtoa?

dies irae kirjoitti...

awwww, joudun heti korjailemaan omaa tekstiäni - tai täydentämään.
kun kirjoitin että turhia kysymyksiä ei kannata tutkimuksessaan kysyä, viittasin ajatukseen että kysytään varmuuden vuoksi vähän kaikkea mahdollista, niin saadaan esiin sellaisetkin korrelaatiot sitten data-analyysivaiheessa joita ei edes tajuttu ajatella. tämähän olisi yksi ratkaisu, miten saada tietoa omien ennakkokäsitysten ulkopuolelta - ja silti saatu tieto ei olisi välttämättä kovin vallankumouksellista. ihminenhän ei tietyssä mielessä pysty käsittämään oman tietonsa rajoja ja rajallisuutta - kuka se sanoikaan jotain tämän suuntaista: "se joka tietää ettei tiedä mitään, tietää jo paljon". joku diskurssiin ja sosiaaliseen oppimiseen päin kallellaan oleva teoreettinen suuntaus sanoi myös, että ihminen ei voi ymmärtää sitä mille hänellä ei ole käsitettä.

dies irae kirjoitti...

oiiiij, nyt löysinkin hyvin tätä tutkimusasiaa kuvaavan kappaleen kirjasta smith, j. a.(ed.)(2004). qualitative psychology: a practical guide to research methods. london: sage.

"modernism characterizes both the world of natural sciences and technology and the social and political world. it assumes that there are recognized criteria of scientific research or scholarly activity by which knowledge advances. In marked contrast, postmodernity can be viewed as a cultural movement for which such strong criteria of validity no longer exist (since the connection between ´reality´ and human constructions has been dismissed). The idea of progress has nothing to refer to, because there is no standard against which to judge an innovation of theory, practice, product or policy that would enable one to see that it is an improvement over what previously existed."

eli smith kirjoittaa postmodernistisen tutkimuksen olevan lähtökohdiltaan tieteellisesti degeneroivaa toimintaa.. mielenkiintoista, mielenkiintoista. täytyy toivoa että kvalitatiivinen tutkimus pitää sisällään myös modernistisia näkökulmia ja metodeja.

Henry kirjoitti...

Tuo Tötön kirjanen pirullinen posisitivimi on eräs aihetta sivuava teos.

Kyllähän sitä kvalitatiivisellakin saa tuloksia aikaan, mutta mitä olen empiirisesti havainnoinut, niin naisopi..öhöm, opiskelijat käyvät haastattelemassa jotain pappoja jossain korvessa, keksivät jonkin teorian siihen mukaan täytteeksi ja siinä sitten meillä on tutkimus, joka ei suututa eikä ilahduta ketään.

Ei kai ole niinkään metodikysymys ongelma siinä, että tutkimuksen idea on hämärtynyt siltä osin, että pitäisi saada jotain merkittäviä tuloksia aikaan, eikä vain olla tutkivinaan jotain yhdentekevää. Ehkä vaadin liikaa.

dies irae kirjoitti...

" pitäisi saada jotain merkittäviä tuloksia aikaan, eikä vain olla tutkivinaan jotain yhdentekevää. "

onhan tuota perustutkimustakin.. eli jos yhdentekevästä tutkimuksesta puhutaan, niin ketä oikeasti kiinnostaa vaikka joku banaanikärpäsen soidinkäyttäytyminen? silti sitä on hyvä tietää kaikenlaista, ilmeisesti. merkittäviä tuloksia ei kai edes saisi pitää tavoitteenaan, kun sehän on tutkimusbias - riittää että selvittää miten asiat OVAT, tutkitusti, vaikka sama arkitieto on ollut aina olemassa. sellaista tutkimusta voisikin varmaan tehdä maailman loppuun asti. itse en kyllä edes kehtaisi anoa tutkimusapurahaa millekään täysin hyödyttömälle tai itsestäänselvälle, mutta olenkin vahvasti praktikko (en tutkija) mieleltäni. minulle tutkimustuloksen pitää olla käytäntöön sovellettavissa ja aiheittaa välitöntä hyötyä niin käyttäjäryhmälleen kuin (taloudellisesti) minulle. haaveena olisi tietysti joku oma tieteellinen löytö ja siitä kehitetty killer application - rahaa virtaisi sisään ja voisin alkaa rakentaa merenrantahuvilaa itselleni ja miehelleni. :)