maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Mediasta poimittua

tommy lindgren:
Naisten ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti tavallisissa suomalaiskodeissa. Väkivalta on räikeimmillään yhtä julmaa kuin maailman pahimmilla sota-alueilla: pahoinpitelyjä, raiskauksia, tappoja.

Kun tilastoja luetaan Suomessa ääneen, monet (miehet) suuttuvat ja muuttuvat kovin epäileväisiksi. Tilastojen sanotaan olevan puutteellisia ja liioittelevia. Kaiken lisäksi lukujen yksioikoisen tulkinnan väitetään kohtuuttomasti leimaavan kaikki miehet naistenhakkaajiksi.

Jälkimmäinen käsitys tuntuu vaivaavan erityisesti "miesaktivisteja", jotka naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhuttaessa ilmaantuvat julkisesti vaahtoamaan siitä, että myös naisten aggressioihin ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen pitäisi puuttua. Tutkimusmäärärahatkin kuulemma pitäisi jakaa tasaisemmin.

Kaikella kunnioituksella, hyvät "miesaktivistit", lopettakaa jo. Varmasti naisetkin kykenevät henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan miehiä kohtaan, mutta ongelman asettaminen samalle viivalle naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa on pelkkää suhteellisuuden- ja oikeustajun halveksuntaa. "Miesaktivistien" reaktioita selittänee jonkinlainen yliherkkä sukupuoliylpeys. Siihen ei mahdu ajatus kollektiivisesta syyllisyydestä.
Etelä Suomen Sanomat:
Eduskuntakeskustelussa kuultiin ehdotus juomariäitien saattamisesta pakkohoitoon. Tarvetta olisi. Maassa syntyy vuosittain satoja, eräiden laskelmien mukaan jopa kuusisataa alkoholin vammauttamaa vauvaa. Outoja ovat lainsäätäjän aivoitukset ja yhteiskunnan arvot. Lastaan tukistava äiti tai isä voidaan raahata oikeuden eteen tuomittavaksi. Alkoholilla saa sen sijaan pahoinpidellä sikiönsä täysin vapaasti pysyvästi vammaiseksi.

49 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Euroopan neuvosto on todennut, että lähisuhdeväkivalta on merkittävin syy 16–44-vuotiaiden naisten kuolemiin tai vammautumisiin Euroopassa. Suomessakin kuolee joka vuosi noin 30 naista kotiväkivallan uhreina, ja vuosittain peräti 90 000 suomalaisnaista kohtaa väkivaltaa kotonaan tai läheisissä ihmissuhteissaan. Vakavimmistakin pahoinpitelyistä arviolta vain joka kymmenes päätyy poliisin tietoon."

Tämä fakta se ei mene ainakaan minun kaaliini. Miten se on mahdollista? Varmasti hirvetkin tappavat Suomessa vuosittain enemmän kuin tuon 30 naista.

En myöskään ymmärrä kollektiivisen syyllisyyden hyötyä. En ole itse väkivaltainen, joten pitäisikö minun sitten syyllisyydentunnosta pyrkiä parisuhteeseen Suomen jokaisen 16-44 vuotiaan naisen kanssa, jotteivat he vain joudu parisuhteeseen jonkun väkivallakon kanssa?

Paavo kirjoitti...

erikoista on, että tommy lindgren mieltää naisten kokeman väkivallan kiperämmäksi ihmisoikeuskysymykseksi, kuin miesten kokeman väkivallaan, vaikka minulla on nuorena miehenä paljon suurempi riski joutua väkivallan kohteeksi. myös vakavan sairaalaan johtaneen perheväkivallan tekijöistä 40% on naisia. en myöskään oivalla, että miksi väkivallan tekijän sukupuoli on niin oleellinen. kylllä pitäisin vakavana asiana sitä jos pikkuveljeni naisystävä hakkaa veljeni sairaalakuntoon, pitäisin sitä yhtä vakavana kuin jos pikkusiskoni hakattaisiin sairaalakuntoon. ilmeisesti kuitenkin miesten kollektiivinen syyllisyys vähentää pikkuveljeni kokeman väkivallan vakavuutta.

en käsitä miksi amnesty on niin viehättävä suomalaisille muusikoille, ehkä syynä on se että amnesty järjestää keikkoja ja julkaisee silloin tällöin levyjä.

ilmeisesti ei sitten saa asettaa samalla viivalle naisen tekemää väkivaltaa. johtuuko se sitten siitä, että lingreninkin mielestä nainen on vajaavaltainen, eikä tällöin naisen tekemään väkivaltaa ole syytä suhtautua vakavasti. miehet taas ovat absoluuttisen keskinäisen sukupuoliuskollisuuden läpäisemä porukka, jotka käyvät sotaa naisia vastaan.

Panu kirjoitti...

"Miesaktivistien" reaktioita selittänee jonkinlainen yliherkkä sukupuoliylpeys. Siihen ei mahdu ajatus kollektiivisesta syyllisyydestä.

"Kollektiivinen syyllisyys" tarkoittaa sitä, että kun yhtä intiaanikylän poikaa epäillään varkaudesta, sotilaat tulevat ja lahtaavat kaikki kylän miespuoliset asukkaat.

Lindgren saa itse kollektiivissyyllistää itseään ihan niin paljon kuin huvittaa, mutta hänellä ei ole minkään valtakunnan oikeutta esittää sitä moraalisena velvollisuutena kaikille muille, yhtään sen enempää kuin niillä soltuilla oli ampua sen intiaanikylän miespuolista väestöä.

Aivan erityisesti vituttaa tuo "siihen ei mahdu ajatus kollektiivisesta syyllisyydestä", ikään kuin tässä ei olisi oma nuoruus mennyt pilalle siksi että piti syyllistää itseä kollektiivisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Lindgren nyt on vaan sellainen valtamedian pikku puudeli, jolla on ne Oikeat ja Korrektit mielipiteet. Itsensä älymystöön korottanut der Gut Mensch, joka ei ole tosiasiassa muuta kuin, Leniniä lainatakseni, "hyödyllinen idiootti". Itse hän ei sitä luonnollisesti norsunluutornistaan tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Tommy Lindgren: "Euroopan neuvosto on todennut, että lähisuhdeväkivalta on merkittävin syy..."

Onpa vanha (10/2004) tuo Lindgrenin teksti. Se että Euroopan neuvosto on jotain todennut ei tee siitä totta.

Täytyi ihan tarkistaa vieläkö sama röyhkeä valehtelu jatkuu, joka ainakin vielä elokuun puolivälissä oli Amnestyn Joku Raja! -kampanjasivuilla:

"Euroopan neuvosto on todennut, että lähisuhdeväkivalta on merkittävin syy 16–44-vuotiaiden naisten kuolemiin tai
vammautumisiin Euroopassa. Se aiheuttaa tässä ikäryhmässä enemmän kuolemia ja vammautumisia kuin syöpä tai liikenneonnettomuudet. (Euroopan Neuvoston parlamentaarinen yleiskokous, naisiin kohdistuva väkivalta, suositus 1582. Hyväksytty 27 syyskuuta 2002.)"


Näyttää siltä että vale on poistettu.

Lukiolainenkin tietää että suurimmat syyt naisten vammautumisiin ja kuolemiin Suomessa ja Euroopassa ovat mm. syövät ja liikennekuolemat.

Hannu Sepponen kirjoitti näistä kuolinsyistä täällä, alla lyhyesti.

Kuolinsyyt 15-44 vuotiailla suomalaisnaisilla, (WHO 2002):
- syövät 148
- liikenne 45
- väkivalta 17 (joista puolisotapauksia 12)

Vammautumiset 15-44 vuotiailla suomalaisnaisilla (Syöpärekisteri 2002 ja Optula 2003):
- syövät 900
- liikenne 17600
- perheväkivalta 4200 (n. 2800 puolisotapausta, joista n. 400 ensiavussa, n. 20 heti sairaalaan, n. 2300 ei hoidon tarvetta)

Vammautumiset kaikilla suomalaisnaisilla (Syöpärekisteri 2002 ja Optula 2003):
- syövät 12000
- liikenne 31600
- perheväkivalta 6400 (n. 4300 puolisotapausta, joista n. 600 ensiavussa, n. 30 heti sairaalaan, n. 3500 ei hoidon tarvetta)

Hannun sanoin: "Onko joku nyt selityksen velkaa? Esimerkiksi Amnesty ja Tommy Lindgren?"

Anonyymi kirjoitti...

He jotka pitävät lähisuhdeväkivaltaa merkittävimpänä kuolinsyynä voivat raapustaa paperille seuraavaa:

15-64-v naisten yleisimmät kuolemansyyt 2004 (tänään 31.10.2006 pitäisi ilmestyä vuoden 2005 kuolemansyytilasto)

- rintasyöpä 324
- alkoholisyyt 314
- tapaturmat 301
- itsemurhat 227
- koti-, lähisuhdeväkivalta 30 (Lindgrenin ja monen muun väittämä vuosittainen luku)

Kun olette listan kirjoittaneet, menkää peilin eteen, katsokaa itseänne silmiin ja alkakaa lukea listaa ääneen. Listan loppuun päästyänne, sanokaa ääneen Amnestyn, Lindgrenin, naisjärjestöjen ja useiden muiden tahojen kuuluttama "totuus", jonka mukaan lähisuhdeväkivalta on merkittävin syy naisten kuolemiin Suomessa ja Euroopassa.

Jos tuntuu siltä että Lindgren tai muu samaa väittävä on oikeassa, aloittakaa alusta. Toistoon tuskin on tarvetta, onhan jokainen suorittanut hyväksytysti peruskoulun. Onhan? Ala-asteella opetettiin että esimerkiksi 227 on suurempi luku kuin 30.

Anonyymi kirjoitti...

anonymous kirjoitti 15-64 v suomalaisten naisten kuolinsyistä, Tommy Lindgren 16–44-vuotiaiden eurooppalaisten naisten kuolinsyistä. vinha ero, kun ajatellaan anonymouksen ikähaarukan yleisimpiä kuolinsyitä rintasyöpä ja alkoholisyyt, jotka kaiken järjen mukaan yleistyvät suhteellisesti mitä vanhemmista naisista on kyse. samoin kun ajatellaan koko (patriarkaalista) eurooppaa verrattuna suht tasa-arvoiseen suomeen, nousee väkivallan osuus hyvin todennäköisesti esim alkoholismiin nähden kokonaisotannassa. olisi ikävää huomautella samalla lailla anonymouksen peruskoulutiedoista kuin hän huomautteli muiden vastaavista tekstissään, mutta jotenkin heikkoa on anonymouksenkin luetun ymmärtäminen ja loogisten ajatusketjujen seuraaminen.

Anonyymi kirjoitti...

"Kollektiivinen syyllisyys" Voi hyvänen aika. Tunnen kyllä kollektiivista syyllisyyttä siitä, että joku joka kantaa kiveksiä voi olla tuollainen vässykkä, joka häpeää omaa sukupuoltaan. Pffft.

Anonyymi kirjoitti...

Tommy Lindgren kuuluu siihen porukkaan, jonka mielestä valkoinen länsimainen heteromies on ainoa, joka on syyntakeinen ja vastuussa teoistaan.

En minäkään hyväksy puolison, miehen tai naisen pahoinpitelyä. Enkä hyväksy pahoinpitelyä ihonvärin tai homouden perusteella.
En hyväksy pahoinpitelyjä missään muodossa.
Niistä pitää rangaista.
Ei niistä minua pidä rangaista, vaan tekoihin syyllistyneitä. En minä ole vastuussa muiden ihmisten teoista.

Taannoin Lindgren kirjoitti reggae- musiikissa esiintyvästä homovihasta ja suoranaisista kehotuksista tappaa homoja. Hänen mielestä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä boikotoida kyseisiä bändejä!!! Vastuuttomia ja syyntakeettomia kun ovat.

Sääli, että niin loistava muusikko on muuten noin pässi.

t. Samuli

Anonyymi kirjoitti...

Minusta kollektiivinen syyllisyys on hieno asia, minusta kaikki ihmiset ovat kollektiivisesti syyllisiä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, koska olemme kuitenkin kaikki ihmisiä ja oleellisesti samaan ryhmään kuuluvia.

ps. Onneksi parisuhdeväkivallan vertaaminen sotaan ei ole lainkaan suhteellisuuden- ja oikeustajun halveksuntaa.

Junakohtaus kirjoitti...

Mulle vois joku selittää tän kollektiivisen syyllisyyden idean. Jos Ake ja Make hakkaa akkaansa, mutta mä en, miten se on mun vika, että Ake ja Make hakkaa akkaansa?

Politrukki kirjoitti...

Niin kuin sanottu, kollektiivinen syyllisyys on mainio keksintö. Väkivallakon entisestään kepeää omaatuntoa taatusti huojentaa tieto siitä, ettei hänen tarvitse kannatella väkivallan raskasta taakkaa leveillä harteillaan – jotka on kehitetty yksinomaan naisihmisten pieksemistä ajatellen – vaan hän voi sysätä sen suosiolla thommylindgrenien tai muiden vähämielisten harteille.

Thommy Lindgrenin kaltaisia suoraselkäisiä vastuunkantajia soisi olla enemmän, sillä edelleen on olemassa lukuisia rötöksiä, joiden tekemisestä mies joutuu kantamaan vastuun yksin. Naisia ei toki sovi panna vastuuseen yhtään mistään, sillä sehän olisi naisen alistamista.

Panu kirjoitti...

Minä olen täysin vakuuttunut siitä, että suurin osa, ehkä enemmistö, näistä "kollektiivisista syyllistäjistä" sun muista profeministeistä on itse naisenhakkaajia, jotka salailevat ja häpeilevät tekojaan ja yrittävät kaataa sen meidän muiden miesten niskoille.

Tulkoot esiin kuin miehet ja tunnustakoot syyllisyytensä, mutta älkööt kaatako sitä kunnon miesten niskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tommy Lindgren kuuluu siihen porukkaan, jonka mielestä valkoinen länsimainen heteromies on ainoa, joka on syyntakeinen ja vastuussa teoistaan.

Jos lukee DJBB:n sanoituksia niin sieltä löytyy kyllä väsyneitä juttuja, valitettavasti. Tuolla uudella levyllä on kappale "Dangerous" jossa on niin monikulttuurisen vasemmistolainen meininki että ihan pyörryttää.

Anonyymi kirjoitti...

voisiko kollektiivisen syyllisyyden ymmärtää vähän epäsuoremmin vaikka niin, että jokainen ihminen on velvollinen puuttumaan epäkohtiin niitä nähdessään? jos esim tiedät toisen vanhempasi pahoinpitelevän puolisoaan etkä tee mitään asialle, voisit katsoa olevasi osavastuullinen tilanteen jatkumiseen? ei kai syyllisyydessä mitään järkeä olisikaan ilman siitä seuraavaa (ja sen motivoimaa) toimintaa, jolla pyritään lopettamaan vääryydet. en tosin ymmärrä miksi syyllisyys ja siten vastuu koskisi vain miehiä.

Panu kirjoitti...

jokainen ihminen on velvollinen puuttumaan epäkohtiin niitä nähdessään?

Silloin kun tilanne on päällä ja mies hakkaa naistaan, siihen on vieraana miehenä aika vaikea mennä väliin, koska:

a) mies voi tulla päälle ja tappaa;

b) näiden väkivaltaisten suhteiden dynamiikka on juuri niin kummallista, että nainenkin voi tulkita sen yksityisalueelle tunkeutumiseksi ja puolustaa miestään vierasta miestä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

panu "Silloin kun tilanne on päällä ja mies hakkaa naistaan, siihen on vieraana miehenä aika vaikea mennä väliin, koska:

a) mies voi tulla päälle ja tappaa"

niin, ainakin kuvasi perusteella olet sen verran pieni ja hintelä mies ettei kannatakaan vaarantaa omaa nahkaa kun joku sinua vahvempi eli nainen on hädässä. sankarillinen ihminen yrittäisi pelastaa toisen vaikka vaarantaen oman henkensä, kaksi vastaan yksi on ainakin jotain mahdollisuuksia heikommillakin puolustautua.

Anonyymi kirjoitti...

Uskomaton tuo anon viimeinen kommentti. Olet ilmeisesti jossain uskovaisessa peräjunttilassa asuva lukioikäinen pikkutyttö, jossa kukaan ei todella voisi oikeasti satuttaa toista.

Anonyymi kirjoitti...

täällähän on tosiaan näitä sankareita joiden mielestä jos joku vaikka itseä heikompi on joutunut hätään niin sitä ei tarvitse koittaa auttaa. jokainen pitää vaan omat puolensa ja jos on joutunu niin huonoon saumaan tai sattuman kautta on heikompi uhkaajaansa niin sitten kuolee pois. sivistysyhteiskunta tosiaan.. onneksi miehiä on muunlaisiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, asiahan menee näin, suunnilleen: kaikki miehet ovat jollain tasolla tietenkintottakai kollektiivisesti syyllisiä siihen että naisia kohdellaan keskimäärin huonommin kuin miehiä maailmassa... joten kun poikalapsi syntyy ja on minuutin ikäinen, niin hän on syyllinen naisten huonoon kohteluun. Piste. Vähän niin kuin perisynti. Tai rasismi (eli rotuoppi, eli se millaisena synnyt maailmaan määrää arvosi). Hauskaa.

MariaKristiina kirjoitti...

Ulkopuolisen on vähän vaikea puuttua perheväkivaltaan siitäkin syystä, että se usein tapahtuu neljän seinän sisällä lukkojen takana ja sekä tekijä että uhri yleensä pyrkivät salaamaan asian. Jännää muuten, miten anonyymi oli ensin sälyttämässä vastuuta väkivaltaan puuttumisesta ihan jokaiselle sukupuoleen katsomatta, mutta muistikin sitten väliinmenon vaarallisuuden tullessa puheeksi sellaisen seikan, että tietenkin vahvemman (eli miehen) kuuluu puolustaa heikompaa (eli naista) - olettaen, että kyseessä on sama anonyymi.

Sama anonyymi (vai onko täällä useampi, joka ei ole oppinut isojen alkukirjainten käyttöä virkkeen alussa) vaikutti myös varsin epätoivoiselta pohtiessaan, miten lähisuhdeväkivalta ehkä kuitenkin voisi olla se merkittävin syy tietyn ikäluokan naisten kuolemiin ja vammautumisiin:
anonymous kirjoitti 15-64 v suomalaisten naisten kuolinsyistä, Tommy Lindgren 16–44-vuotiaiden eurooppalaisten naisten kuolinsyistä. vinha ero, kun ajatellaan anonymouksen ikähaarukan yleisimpiä kuolinsyitä rintasyöpä ja alkoholisyyt, jotka kaiken järjen mukaan yleistyvät suhteellisesti mitä vanhemmista naisista on kyse. samoin kun ajatellaan koko (patriarkaalista) eurooppaa verrattuna suht tasa-arvoiseen suomeen, nousee väkivallan osuus hyvin todennäköisesti esim alkoholismiin nähden kokonaisotannassa. olisi ikävää huomautella samalla lailla anonymouksen peruskoulutiedoista kuin hän huomautteli muiden vastaavista tekstissään, mutta jotenkin heikkoa on anonymouksenkin luetun ymmärtäminen ja loogisten ajatusketjujen seuraaminen.

Tuon suuruusluokan eroa (näin lukutaitoisena muuten huomasin, että aikaisemmassa kommentissa esitettiin vertailukelpoisemmat tilastoluvut ikäryhmästä 15-44 ja niissäkin ero oli varsin huomattava) ei selitetä pois sillä, että tilanne saattaa ehkä olla muualla Euroopassa erilainen - etenkään kun samaan aikaan samat tahot ovat antaneet ymmärtää, että Suomi olisi tässä asiassa erityinen häpeäpilkku. Pitäisi ihan jaksaa kaivaa esille joku oikea tilasto asiasta, jos sellaista tilastotietoa ylipäätään on olemassa, joka tuota oletusta tukee.

Panu kirjoitti...

Anonyymipelle: sankarillinen ihminen yrittäisi pelastaa toisen vaikka vaarantaen oman henkensä, kaksi vastaan yksi on ainakin jotain mahdollisuuksia heikommillakin puolustautua.

Meni ilmeisesti pointti ohi että hujahti. Sanoin, että jos vieras mies menee tappelevan parin väliin, myös naisosapuoli tulkitsee tämän helposti yksityisasioihin sekaantumiseksi ja asettuu hakkaajamiehensä puolelle vierasta miestä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

mk: "Jännää muuten, miten anonyymi oli ensin sälyttämässä vastuuta väkivaltaan puuttumisesta ihan jokaiselle sukupuoleen katsomatta, mutta muistikin sitten väliinmenon vaarallisuuden tullessa puheeksi sellaisen seikan, että tietenkin vahvemman (eli miehen) kuuluu puolustaa heikompaa (eli naista) - olettaen, että kyseessä on sama anonyymi"

kyllä oli sama anonyymi. puolustat kauniisti miestäsi. toivottavasti ei tule tilannetta jossa ainoa pelastuksesi väkivallalta olisi miehesi väliintulo.

missä kohtaa muuten aloin rajoittaa ehdottamaani puuttumisvelvollisuutta miehiin? siteeraan itseäni:

"jokainen ihminen on velvollinen puuttumaan" - ei sukupuolta,
"tiedät toisen vanhempasi pahoinpitelevän puolisoaan" - ei sukupuolta,
"miksi syyllisyys ja siten vastuu koskisi vain miehiä" - kuten itsekin huomasit, ei (yhtä) sukupuolta.

sitten PANU otti esiin sukupuolistereotypiat:

"Silloin kun tilanne on päällä ja mies hakkaa naistaan, siihen on vieraana miehenä aika vaikea mennä väliin, koska:
a) mies voi tulla päälle ja tappaa",

johon vastaan henk.koht panulle:

"olet sen verran pieni ja hintelä mies ettei kannatakaan vaarantaa omaa nahkaa kun joku sinua vahvempi eli nainen on hädässä"

tässä käytin sarkasmia kokosuhteista, jos satuit huomaamaan. enkä yleistänyt sukupuolia vaan jatkoin kirjoittamista panun esimerkkitilanteesta. sitten palasin taas ruotuun:

"sankarillinen ihminen yrittäisi pelastaa toisen vaikka vaarantaen oman henkensä, kaksi vastaan yksi on ainakin jotain mahdollisuuksia heikommillakin puolustautua" - ei sukupuolia (kahden miehen tai naisenkin välillä voi olla eroja vahvuudessa).
sitten:

"täällähän on tosiaan näitä sankareita joiden mielestä jos joku vaikka itseä heikompi on joutunut hätään niin sitä ei tarvitse koittaa auttaa. jokainen pitää vaan omat puolensa ja jos on joutunu niin huonoon saumaan tai sattuman kautta on heikompi uhkaajaansa niin sitten kuolee pois" - ei sukupuolia. ja viimeisessä lauseessa yritin puhdistaa miesten maineen panun mauttomuuden jäljiltä:

"onneksi miehiä on muunlaisiakin."

tämä tarkoittaa siis että onneksi on muunlaisiakin miehiä kuin panu, ei että vain miehet hakkaavat tai että vain miesten pitää puuttua hakkaamiseen.

ilman muuta mielestäni vahvemmalla on paremmat saumat puuttua väkivaltaan kuin heikommalla, enkä esim vaatisi lapsia puuttumaan aikuisten väliseen väkivaltaan. panun kommentti oli vaan niin huvittava kun ajattelee hänen kokoaan. ei ole urhoollinen, ei.

panu sanoi myös itse painavan sanasen:

"Meni ilmeisesti pointti ohi että hujahti. Sanoin, että jos vieras mies menee tappelevan parin väliin, myös naisosapuoli tulkitsee tämän helposti yksityisasioihin sekaantumiseksi ja asettuu hakkaajamiehensä puolelle vierasta miestä vastaan."

jos pointti kerran oli tuo mitä nyt väität, miksi kirjoitit ylipäätään että "Silloin kun tilanne on päällä ja mies hakkaa naistaan, siihen on vieraana miehenä aika vaikea mennä väliin, koska:
a) mies voi tulla päälle ja tappaa"? kyllä minä sen lopun allekirjoitin ja siksi en siihen reagoinutkaan, mutta tuo alku osoitti niin suurta raukkamaisuutta että en voinut olla puuttumatta.

Panu kirjoitti...

tuo alku osoitti niin suurta raukkamaisuutta että en voinut olla puuttumatta.

Miehen velvollisuus on siis jatkuvasti riskeerata henkensä ventovieraiden naisten puolesta, ja kaikki muu on raukkamaisuutta?

Anonyymi kirjoitti...

Raukkis on aika hyvä argumentti, jos päätetään lähteä ad hominem-linjalle.

Taitaa Tommy siellä itse kirjoitella.

Panu kirjoitti...

puolustat kauniisti miestäsi. toivottavasti ei tule tilannetta jossa ainoa pelastuksesi väkivallalta olisi miehesi väliintulo.


Ai, tässä on taas yksi niistä femakoista, jotka taannoin riehuivat Marian kommenttiosastolla yrittäen vakuuttaa häntä siitä, kuinka hirveä mies minä olen ja liian huono hänelle. Teitä taitaa suututtaa oikein helkutisti se että joku minunkin kanssani seurustelee.

Mutta älä huoli. Jos uhkaat katkaista hiuksenkin Marian päästä, lupaan että hakkaan omakätisesti aivot tohjoksi kaikilta läheisiltäsi, jos tuollaisella olmilla sellaisia onkaan. Se on minulle pelkkä ilo.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kollektiivinen syyllisyys on jännä asia. Viime kädessä se taitaa olla yksi vallan ja alistamisen instrumentti monien muiden joukossa. Usein melko hienovarainen väline massojen hallitsemiseen.

Perisynti-ajatus, joka tässä kommenttiketjussa tuli esiin, on tai oli tästä hyvä esimerkki. Kirkon valta-asema perustui monessa historian vaiheessa kollektiiviseen syyllistämiseen - ja toki siihen liittyvään metafyysisten sanktioiden monopoliin. Samalla periaatteella on pidetty kurissa ja nuhteessa milloin mitäkin suurempaa ihmisjoukkoa: maarahvasta, työväestöä, naisia, homoseksuaaleja, ylipainoisia jne. Nihil novi sub sole. Kohderyhmät vain vaihtelevat.

Äärimmilleen vietynä tällä tiellä ollaankin sitten jo lähellä Lidiceä, mutta jätetään Hitler-kortit tähän.

Kun lausunto luetaan poliitikon sijasta viihdealan ammattilaisen kirjoittamana, luulen että kyseessä on paljon edellämainittua harmittomampi "Minä olen parempi kuin te muut" -iskulause. Saman voisi varmasti tyylittömämminkin sanoa.

Edellä sanotulla en tarkoita kiistää sitä, että itse asia on tärkeä ja siitä sietää puhua. Kollektivismi tässä yhteydessä vain tuntuu vieraalta länsimaisen oikeudenmukaisuusperiaatteen ideologioihin tottuneelle.

Anonyymi kirjoitti...

"vinha ero"

Causes of death in the EU
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-NK-06-010/EN/KS-NK-06-010-EN.PDF

Jos tuota oikein luin niin kuolemansyyt naisilla,
0-19: 1. liikenne, 2. itsemurhat
20-44: 1. syöpä, 2. itsemurhat

Korjatkaa jos meni metsään. Pointti on kuitenkin se, että puheet siitä että lähisuhdeväkivalta on merkittävin kuolemansyy 15-44 vuotiailla naisilla Euroopassa ovat valetta.

"nousee väkivallan osuus hyvin todennäköisesti"

Ei oikein vakuuta.

Anonyymi kirjoitti...

"esitettiin vertailukelpoisemmat tilastoluvut ikäryhmästä 15-44 ja niissäkin ero oli varsin huomattava) ei selitetä pois sillä, että tilanne saattaa ehkä olla muualla Euroopassa erilainen - etenkään kun samaan aikaan samat tahot ovat antaneet ymmärtää, että Suomi olisi tässä asiassa erityinen häpeäpilkku."

Touché!

Anonyymi kirjoitti...

mk:

"Sama anonyymi (vai onko täällä useampi, joka ei ole oppinut isojen alkukirjainten käyttöä virkkeen alussa) vaikutti myös varsin epätoivoiselta pohtiessaan, miten lähisuhdeväkivalta ehkä kuitenkin voisi olla se merkittävin syy tietyn ikäluokan naisten kuolemiin ja vammautumisiin"

en usko (enkä tietääkseni kirjoittanut) että lähisuhdeväkivalta on naisten yleisin kuolinsyy missään ikäryhmässä suomessa eikä euroopassa. reagoin vain aiemman anonyymin ottamaan aivan eri tilastoon, jolla hän yritti kumota tommy lindgren mielipidettä väkivallan osuudesta naisten kuolemiin. totta kai jos otetaan mukaan 20 vuotta vanhempaa polvea (15-64-vuotiaat, kun alkuperäinen ikähaarukka oli 16-44-vuotiaat) olevia naisia niin mukaan tulee enemmän sairauksiin kuten syöpään kuolleita ja alkoholisteja. samoin kun joukkoa laajennetaan koskemaan koko eurooppa, tulee mukaan sellaista materiaalia (itäeuroopan alkoholiin kallellaan olevat maat jne) että tilastot näyttävät erilaisilta. tilastot itsessään saattavat olla väärässä ja näyttää ylivoimaisen vaikealta löytää tilastoja joihin tämä porukka voisi suhtautua totena, mutta jos toisten tekstejä (lindgrenin tässä tapauksessa) ruvetaan argumentoimaan ottamalla esiin ihan eri asia niin siihen kyllä puutun. mk:kin voisi lakata tulkitsemasta toisten twkstejä omalla mielikuvituksellaan ja alkaa lukea mitä oikeasti sanotaan ja väitetään. koita laittaa ne naishormonit, viha ja epäluulo, puolustusasenne, epäloogisuus ja hengen velttous sivuun hetkeksi ja AJATTELE mitä kirjoitat.

anonymous:

""vinha ero"

Causes of death in the EU
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-NK-06-010/EN/KS-NK-06-010-EN.PDF

Jos tuota oikein luin niin kuolemansyyt naisilla,
0-19: 1. liikenne, 2. itsemurhat
20-44: 1. syöpä, 2. itsemurhat

Korjatkaa jos meni metsään. Pointti on kuitenkin se, että puheet siitä että lähisuhdeväkivalta on merkittävin kuolemansyy 15-44 vuotiailla naisilla Euroopassa ovat valetta."

miten anonymous saa kahdesta tilastosta, 0-19-vuotiaiden kuolinsyistä ja 20-44-vuotiaiden kuolinsyistä vertailukelpoisen 16-44-vuotiaiden kuolinsyytilaston kanssa? sinunkin tilastosi taitaa sitä paitsi koskea koko eurooppaa - itse en ainakaan löytänyt siitä tilastoja maittain. ja toistan vielä kerran: en väitä että lindgrenin tilasto olisi oikein ja sinun (tai kenenkään muun tilastot vääriä) mutta toisia vastaan ei voi argumentoida eri ikäryhmää tai maantieteellistä (/kulttuurillista) aluetta koskevalla tilastolla, ellei ole hyvin taitava muuttamaan niitä vertailukelpoisiksi keskenään.

""nousee väkivallan osuus hyvin todennäköisesti"

Ei oikein vakuuta."

minusta on hyvin todennäköistä että jos otetaan pois esim 1.syy ja 2.syy niin 3.syyn todennäköisyys kasvaa. et ole ehkä lukenut matematiikkaa edes lukiotasolla kovin paljoa kun et näytä tätä ymmärtävän, mutta sille en minä voi mitään.

Anonyymi kirjoitti...

kommentoin vielä panun tekstiä:

"Silloin kun tilanne on päällä ja mies hakkaa naistaan, siihen on vieraana miehenä aika vaikea mennä väliin, koska:

a) mies voi tulla päälle ja tappaa;

b) näiden väkivaltaisten suhteiden dynamiikka on juuri niin kummallista, että nainenkin voi tulkita sen yksityisalueelle tunkeutumiseksi ja puolustaa miestään vierasta miestä vastaan."

nämä ovat toki olemassaolevia vaihtoehtoja, mutta jokainen tajuaa ettei ensimmäinen ole kauhean todennäköinen ja toinenkaan ei kata kaikkia muita tapauksia. jo pelkkä vieraan ihmisen kiinnostus ja lähestyminen saattaa keskeyttää tilanteen, jossa esim mies on raahaamassa vierasta naista pusikkoon raiskattavaksi. siinä on nainen aika yksin, jos mies miettää vain että noi varmaan tuntee toisensa, ei pidä puuttua, tai että mies tappais mut kuitenkin jos menisin väliin, joten ei pidä puuttua. voisi olla raiskaajillekin vähän vaikeampaa poimia uhreja jos muut miehet kokisivat jotain kollektiivista vastuuta ja puutuisivat tällaisiin tilanteisiin. ja ehkä puuttuvatkin, panu saattaa olla harvinainen mätä yksilö muuten kunnollisessa miesjoukossa.

"Miehen velvollisuus on siis jatkuvasti riskeerata henkensä ventovieraiden naisten puolesta, ja kaikki muu on raukkamaisuutta?"

mies ei jatkuvasti riskeeraa henkeään puuttumalla väkivaltatapauksiin. ajattelet nyt äärimmäisyyksiä, joista haluaisin tämän blogin hengen mukaisesti nähdä tutkimuksia, artikkeleita tai tilastoja ennen kuin suostun uskomaan että ne ovat arkipäivää sankarillisten ihmisten elämässä.

"Jos uhkaat katkaista hiuksenkin Marian päästä, lupaan että hakkaan omakätisesti aivot tohjoksi kaikilta läheisiltäsi, jos tuollaisella olmilla sellaisia onkaan. Se on minulle pelkkä ilo."

en ole väkivaltainen enkä halua mK:lle mitään pahaa. suren vaan sitä että sinä et menisi väliin oman henkesi säilyttämiseksi (hah!) jos joku vaikka yrittäisi raiskata mk:n. mene itseesi, luuseri.

Panu kirjoitti...

suren vaan sitä että sinä et menisi väliin oman henkesi säilyttämiseksi (hah!) jos joku vaikka yrittäisi raiskata mk:n. mene itseesi, luuseri.

Kun sivuutetaan se, että anonyymipelkurilla ei ole mitään varaa nimittää muita luusereiksi, niin alkuperäisessä kysymyksenasettelussa oli kyse siitä, että minun pitäisi ventovieraana miehenä estää jonkin vieraan miehen omaan vaimoonsa tai tyttöystäväänsä kohdistama väkivallanteko. Minä selitin, että vieraan parin väliin meneminen on vaarallista, koska vieras mies katsoo sen suhteeseensa puuttumiseksi ja voi tappaa minut; ja että nainen voi miehensä väkivallan uhatessakin reagoida samalla tavalla siihen, että ventovieras mies yrittää käydä hänen miehensä kimppuun tai sekaantua hänen yksityisiin suhdeasioihinsa.

Tästä anonyymipelle vetää jotain johtopäätöksiä siitä, uskaltaisinko minä puolustaa Mariaa raiskaajaa vastaan, vaikka puhe oli alun perin muusta asiasta.

Minä teen sellaisen johtopäätöksen, että anonyymipelle on mielisairas, koska ei tuossa mitään täysjärkisen ihmisen logiikkaa ole.

Henry Laasanen kirjoitti...

"jo pelkkä vieraan ihmisen kiinnostus ja lähestyminen saattaa keskeyttää tilanteen, jossa esim mies on raahaamassa vierasta naista pusikkoon raiskattavaksi."

Missä ja kuinka paljon tuollaisia tilanteita tulee vastaan? Eiköhän se perustilanne ole se, että raflan ulkopuolella tai snagarin jonossa juovuspäoissään pariskunnalle tulee tappelu. Se on hullun hommaa lähteä puuttumaan siihen, monestakin joo mainitusta syystä johtuen.

Ja mitä tuntemattomien naisten puolustamiseen tulee, niin miehellä ei ole tasa-arvoisessa yhteiskunnassa sen enempää velvollisuutta siihen kuin naisella miesten puolustamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

panu: "sivuutetaan se, että anonyymipelkurilla ei ole mitään varaa nimittää muita luusereiksi"

eipä sivuutetakaan. olenko mielestäsi luuseri siksi etten käytä täällä nimeäni? etten ole niin julkisuudennälkäinen kuin sinä? entä jos nimeni olisi jotain niin tylsää kuin mikko tai anna? tekisikö se minusta jotenkin urheamman kun sanoisin sen täällä? vai pitäisikö antaa osoite ja kotinumero, että pääset toteuttamaan läheisteni tappouhkauksia? nimettömyys ei ole mielestäni läheskään yhtä raukkamaista kuin se ettei isokokoinen ihminen viitsisi mennä auttamaan väkivallan uhria (ei lapsia eikä vanhuksiakaan? ainakaan jos ovat naispuolisia?).

Anonyymi kirjoitti...

henry:

""jo pelkkä vieraan ihmisen kiinnostus ja lähestyminen saattaa keskeyttää tilanteen, jossa esim mies on raahaamassa vierasta naista pusikkoon raiskattavaksi."

Missä ja kuinka paljon tuollaisia tilanteita tulee vastaan? Eiköhän se perustilanne ole se, että raflan ulkopuolella tai snagarin jonossa juovuspäoissään pariskunnalle tulee tappelu. Se on hullun hommaa lähteä puuttumaan siihen, monestakin joo mainitusta syystä johtuen.

Ja mitä tuntemattomien naisten puolustamiseen tulee, niin miehellä ei ole tasa-arvoisessa yhteiskunnassa sen enempää velvollisuutta siihen kuin naisella miesten puolustamiseen."

kun aloitin puheen kollektiivisesta vastuusta auttaa heikompiaan (yrittäen jopa häivyttää sukupuolia pois kuvasta), en tarkoittanut erityisesti ja pelkästään baarin edessä käytäviä psykodraamaperformansseja. tarkoitin kaikkea vahvemman heikommalle tekemää väkivaltaa ja sitoudun itse menemään väliin jos tällaista näen. aina parempi jos on määrällinen ylivoima, esim kaksi naista vs yksi mies tai tosi skrode nainen. kuvittelisin että myös pelkkä lähemmäs meneminen voi auttaa, tai että ottaa kännykän esiin ja huutaa että soittaa poliisin paikalle jos se lättyyn vetäminen ei lopu. ja kyllä miehet (ihmiset) on varustettu sellaisella eläimen vaistolla (jos eivät ole ihan huumeissa tms) että pelkkä fyysisen ylivoiman näkeminenkin rauhoittaa: tätä keinoa käyttävät (mellakka)poliisit, mielisairaalan henkilökunta (aina kun tilanne on päällä niin vahvistusta hälytetään paikalle muilta osastoilta), poket jne. jos siis olisin iso mies niin en miettisi ensimmäisenä omaa nahkaani kun heikompi on pulassa.

Anonyymi kirjoitti...

Soitapa arvon ano, poliisille ja kysy, miten heidän mielestään kuvailemassasi tilanteessa tulisi sivullisen toimia? Luulen, että siellä ei kehoteta menemään fyysisesti väliin juuri missään tilanteessa.

panun listaan jatkoa

c) Jos onnistutkin estämään pahoinpitelyn ja säilymään vammoitta, voi jompikumpi riitapukareista saada niitä. Tässä tapauksessa voit saada itse mehevän pahoinpitelysyytteen.

Anonyymi kirjoitti...

zok: "Soitapa arvon ano, poliisille ja kysy, miten heidän mielestään kuvailemassasi tilanteessa tulisi sivullisen toimia? Luulen, että siellä ei kehoteta menemään fyysisesti väliin juuri missään tilanteessa."

fyysisestä väliinmenosta vahingoittamistarkoituksessa en ole mitään puhunut, niinkuin tunnut ymmärtäneen (pahoinpitelysyyte-heitollasi ainakin). väliin voi mennä ja estää väkivallan jatkumisen pitämällä henkilöä maassa tai muuten kädet "sidottuna" tms. poliisille soittaminen ja avun odottaminen on mielestäni järkevää vain jos ei itsellä ole mahdollisuuksia mennä väliin. todennäköisestihän pahoinpitely tai raiskaus on jo ohi kun poliisi ehtii paikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas. En tiedä, missä pumpulissa ano on elänyt, mutta todellisessa elämässä henkilön pitäminen sidottuna voi olla vaikeaa. Koskaan ei voi tietää onko hän aseistettu, onko hänellä kavereita, jotka potkaisevat sinua ohimoon, kun koitat painaa häntä maahan tai sitä ylipäätään pystytkö fyysisesti siihen, mitä aiot tehdä. Riskit tällaisessa tilanteessa ovat todella suuret. Ja hyödyt tasan nolla. Mene itse leikkimään sankaria kadulle, jos huvittaa. Pffft.

Panu kirjoitti...

olenko mielestäsi luuseri siksi etten käytä täällä nimeäni?

Olet. Olet luuseri myös siksi, että olet aivan ilmeisesti mielisairas ja siksi, että oman elämän hankkimisen sijasta omistaudut minun vainoamiselleni.

etten ole niin julkisuudennälkäinen kuin sinä?

Mikä saa sinut kuvittelemaan, että olisin kiinnostunut julkisuudesta? En minä ole kiinnostunut julkisuudesta, julkisuus on kiinnostunut minusta, ainakin siitä päätellen että "julkisuus" ottaa aktiivisesti yhteyttä minuun ja tarjoaa työpaikkaa Plazalla.

entä jos nimeni olisi jotain niin tylsää kuin mikko tai anna?

Tai Minna?

tekisikö se minusta jotenkin urheamman kun sanoisin sen täällä?

Totta kai tekisi. Pelkurimainen loanheitto nimettömyyden suojista herättää oikeutettua halveksuntaa ja inhoa, minkä hyvin ymmärtäisit, jos sinulla olisi minkään valtakunnan tajua siitä, miten tasapainoisten ihmisten väliset suhteet toimivat.

vai pitäisikö antaa osoite ja kotinumero, että pääset toteuttamaan läheisteni tappouhkauksia?

Jos antaisit nimen, osoitteen ja kotinumeron, pääsisit haastamaan minut oikeuteen laittomasta uhkauksesta, koska silloin olisit tilanteessa, jossa tappouhkaus voisi oikeasti toteutua. Kun olet pelkkä anonyymipelle, sinua voi solvata ja uhkailla miten karkeasti tahansa, etkä voi haastaa ketään oikeuteen yhtään mistään.

Anonyymi kirjoitti...

Näin miehenä en henkilökohtaisesti ole koskaan kohdannut tilannetta, jossa miehen ja naisen välillä olisi väkivaltaa, jos naisen antamia avokämmeniä ei lasketa. Lähinnä näkemäni väkivaltatilanteet ovat sattunee baariympäristössä kahden miehen välillä, mutta silloinkin portsari tai joku muu sivullinen on tullut väliin ennen kuin itse olen edes käsittänyt tilannetta.

Eli tämä perheväkivalta ainakin omasta näkökulmastani on kovin piilossa itseltäni.Jotenkin siis tuntuu hurjalta, että olen miehenä vastuussa kahden aikuisen välisestä väkivallasta, jota en ole päässyt todistamaan enkä edes tunne ko. henkilöitä.

Sitten kun lisätään vielä naisalojen huono palkkaus, lasikatto, yksinhuoltajaäidit, naisten aliarvostaminen koulujärjestelmässä, alkoholisoituneiden äitien lapsilleen aiheuttamista vammoista, jne. alkaakin tuota kivikuormaa olemaan hartijoiden päällä riittävästi.

Kaiken lisäksi kun on varsin voimaton ko. asioiden edessä, ei kai auta muu kuin vetää itsensä kiikkuun, niin olisi muilla ihmisillä yksi murhe vähemmän.

Tässä me miehet ainakin olemme hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous - 1/11/06 14:35: "miten anonymous saa kahdesta tilastosta, 0-19-vuotiaiden kuolinsyistä ja 20-44-vuotiaiden kuolinsyistä vertailukelpoisen 16-44-vuotiaiden kuolinsyytilaston kanssa?"

Olet oikeassa. Itse asiassa täydellistä tai (erittäin) hyvää vertailukelpoisuutta (muu ei sinulle tietenkään kelpaa, ei varmasti tämän viestin lopussa olevat luvutkaan ja niiden osoittama suuruusluokkaero liikenteen, syöpien ja lähisuhdeväkivallan välillä) onkin erittäin vaikeaa ellei mahdotonta saada. Syy on Lindgrenin käyttämä ikäluokka 16-44. Sitä ei ole olemassa, eikä sellaista voi koostaa sen puoleen Eurostatin tai Tilastokeskuksenkaan tietokannoista. Niissä kun ikäluokat ovat esimerkiksi 15-19.

Siispä kun haetaan tietokannasta ikäluokkien 15-19, 20-24, 25-29, 30-34, 35-39 ja 40-44 suomalaisten tai eurooppalaisten naisten kuolemansyyt, jotta voidaan verrata niitä Lindgrenin ja Amnestyn väitteisiin, ne ovat automaattisesti virheelliset, koska mukana on myös 15-vuotiaat. Näppärää.

Kovasti muuten haastat muita hakemaan tietoa ja väität vastaan vaivautumatta itse esittämään mitään dataa. Onko sinulla mitään annettavaa?

"minusta on hyvin todennäköistä että jos otetaan pois esim 1.syy ja 2.syy niin 3.syyn todennäköisyys kasvaa."

http://www.rikoksentorjunta.fi/uploads/tdsgj5kto31cu8.PDF#search=%22euroopan%20neuvosto%201582%22

Sivu 5. "WHO:n Euroopan alueella henkirikokset ovat koko väestön kuolinsyistä sijalla 18, ja niiden osuus kaikista kuolemista on 0,8 prosenttia. Naisten kohdalla vastaavasti henkirikos on 28. tärkein kuolinsyy ja sen osuus kuolemista 0,4 prosenttia."

Saatkin hyvin todennäköisesti ottaa pois reilut 20, ellet jopa kaikki edelliset 27, kuolemansyytä, ennen kuin henkirikos / lähisuhdeväkivalta on "merkittävin syy 16-44 naisten kuolemiin Euroopassa". Mihin aiot ne piilottaa?

Sivu 6. "Euroopan neuvoston erään* päätöslauselman mukaan kotiväkivalta olisi huomattava 16-44-vuotiaiden naisten kuoleman ja invaliditeetin aiheuttaja. "Statistics shows that for women between 16 and 44 years of age, domestic violence is thought to be the major cause of death and invalidity, ahead of cancer, road accidents and even war."

thought = aate, aatos, ajatus, arvelu, harkinta, luulo (tekisi mieli kirjoittaa harhaluulo.. oho, kuinkas se siihen lipsahti)

* Parliamentary Assembly, Recommendation 1582 (2002). Tähän nojaten Amnesty ja Lindgren esittivät väitteensä.

Kun otetaan huomioon päätöslauselman sanamuoto, thought to be, voidaan sanoa että väite ei perustu minkäänlaisiin tilastoihin tai tietoon, vaan on puhdasta mutua ja arvailua. Jos väite todella perustuisi tilastoon ja tietoon, niin kuin yritetään aluksi todistella, statistics shows that, sitä ei varmasti esitettäisi näin epävarmalla sanamuodolla.

Edelleen sivulta 6. "Syöpäkuolleisuus oli siten kahdeksan kertaa ja liikennetapaturmakuolemat olivat yli kaksi kertaa yleisempiä kuin kaikki naisten henkirikoskuolemat. Jos otetaan huomioon vain kotiväkivalta, ero on vielä suurempi. Puoliso, lähisukulainen, ystävä tai tuttavat tappoivat tämänikäisiä naisia vuonna 2001 kaksikymmentäkaksi ja vuonna 2002 yhdeksän.**" Luvut ovat Suomen lukuja.

** Euroopan neuvoston aikaisemmassa suosituksessa väite esitettiin ilman ikärajoja: "it is estimated that more women in Europe die or are seriously injured every year through domestic violence that through cancer or road accidents." (Council of Europe, Recommendation 1450 (2000))

Ilman ikärajoja esitetty väite, lähisuhdeväkivalta tappaa naisia enemmän kuin liikenne tai syöpä, oli siis vielä hurjempi, suurempi ja röyhkeämpi vale, kuin ikärajojen kanssa.

Otetaanpa muutama esimerkki WHO:n kannasta, vuosi 2000, maa myöhemmin. Rekisteröidyt kuolemat

Jos Anonymous - 1/11/06 14:35 huomautat, että tässä eivät ole kaikki kuolemat, saat luvan osoittaa linkillä julkisen sivun josta rekisteröidyt ja rekisteröimättömät kuolemat löytyvät ja koota niistä vastaavan datan tänne.

Yhteenlaskettuna 15-44 naiset (F) (ikäluokat 15-24 25-34, ja 35-44)

Ranska

- Malignant neoplasms (tässä ymmärtääkseni syövät) 2486
- Motor vehicle traffic accidents 879
- Other transport accidents 19
- Suicide and self- inflicted injury 938
- Homicide and injury purposely inflicted by other persons (ei eritelty tekijää eikä lähisuhde- tai esim. katuväkivaltaa -> lähisuhdeväkivaltaan kuolleiden määrä siten pienempi kuin tässä) 76

Jatkossa kuolemansyyt lyhyemmin, järjestys sama.

Espanja

- Syövät 1692
- Moottoriliikenne 635
- Liikenne muu 39
- Itsemurhat 250
- Väkivalta 66

Italy

- Syövät 2285
- Moottoriliikenne 747
- Liikenne muu 8
- Itsemurhat 320
- Väkivalta 77

Finland

- Syövät 182
- Moottoriliikenne 49
- Liikenne muu 2
- Itsemurhat 117
- Väkivalta 26

Sitten pari tuoretta EU jäsenmaata.

Latvia

- Syövät 104
- Moottoriliikenne 68
- Liikenne muu 4
- Itsemurhat 45
- Väkivalta 25

Lithuania

- Syövät 178
- Moottoriliikenne 59
- Liikenne muu 3
- Itsemurhat 119
- Väkivalta 39

Poland

- Syövät 2011
- Moottoriliikenne 527
- Liikenne muu 81
- Itsemurhat 385
- Väkivalta 99

Myytinmurtajia mukaillen:

Tommy Lindgren, BUSTED! Amnestyn Joku Raja! -kampanjan propaganda lähisuhdeväkivallasta suurimpana 16-44 naisten tappajana Euroopassa, BUSTED! EN päätöslauselman 1582 thought to be ja 1450 estimated, BUSTED! "Lähisuhdeväkivalta on merkittävin syy 16–44-vuotiaiden naisten kuolemiin Euroopassa" -väite/hokema/propaganda kenen tahansa toimesta, BUSTED!

Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin.

-jtv

Anonyymi kirjoitti...

jtv:

""minusta on hyvin todennäköistä että jos otetaan pois esim 1.syy ja 2.syy niin 3.syyn todennäköisyys kasvaa."

http://www.rikoksentorjunta.fi/uploads/tdsgj5kto31cu8.PDF#search=%22euroopan%20neuvosto%201582%22

Sivu 5. "WHO:n Euroopan alueella henkirikokset ovat koko väestön kuolinsyistä sijalla 18, ja niiden osuus kaikista kuolemista on 0,8 prosenttia. Naisten kohdalla vastaavasti henkirikos on 28. tärkein kuolinsyy ja sen osuus kuolemista 0,4 prosenttia."

Saatkin hyvin todennäköisesti ottaa pois reilut 20, ellet jopa kaikki edelliset 27, kuolemansyytä, ennen kuin henkirikos / lähisuhdeväkivalta on "merkittävin syy 16-44 naisten kuolemiin Euroopassa". Mihin aiot ne piilottaa?""

otetaan tämä vielä kerran, hyvin nitaasti: en ole väittänyt että lähisuhdeväkivalta on suurin naisten kuolinsyy, vaan puutuin väitteen kumoamisyritykseen käyttämällä eri tilastoa (=ei-vertailukelpoista tilastoa) argumenttina. en sis ole ottamassa pois mitään kuolinsyitä vastaavaa kuin lindgrenin tilaston käyttämää populaatiota kuvaavista tilastoista, mutta jos argumenttina esitetyssä tilastossa kuvataan eri populaatiota, esim vanhempia, nuorempia tai erimaalaisia naisia, se on mielestäni väärin nyt ja aina.

mielestäni on sinänsä hauskaa että joku vaivautuu etsimään näitä tilastoja ja korjaamaan propagandamielessä esitettyjä valheita. hihhuleilla (=lindgren; mielestäni turha jätkä - kaikki vaan olettivat että olen hänen puolellaan ja femakko) on monesti mitä joustavin moraalikäsitys mitä tulee heidän mielestään tärkeiden asioiden edistämiseen, mikä on mielestäni vain liikuttavaa ja viihteellistä seurattavaa. itse en ole hyvä googlettamaan tilastoja enkä edes niin kiinnostunut niistä, mutta tämä ideologisesti värittynyt keskustelu mitä tässä blogissa harrastetaan on kyllä välillä ihan kiinnostavaa. onko tämä asia nyt vihdoin selvä?

MariaKristiina kirjoitti...

Anonyymi: mk:kin voisi lakata tulkitsemasta toisten twkstejä omalla mielikuvituksellaan ja alkaa lukea mitä oikeasti sanotaan ja väitetään. koita laittaa ne naishormonit, viha ja epäluulo, puolustusasenne, epäloogisuus ja hengen velttous sivuun hetkeksi ja AJATTELE mitä kirjoitat.

Jos anonyymin tarkoitus on ihan vain kritisoida ei-vertailukelpoisen tilaston käyttämistä, miksi anonyymi ei tyydy vain toteamaan, ettei tuo tilasto ole vertailukelpoinen (jolloin siihen voisi vastata, ettei se olekaan, mutta erojen ollessa noin isoja sitä voidaan pitää suuntaa antavana etenkin kun muutkin tilastot, joiden vertailukelpoisuus on puutteellinen jostakin eri syystä, näyttäisivät olevan samansuuntaisia)? Miksi anonyymi alkaa spekuloida sillä, millaisia ne vertailukelpoisemmat tilastot mahdollisesti voisivat olla, kun ei kuitenkaan viitsi tai osaa itse etsiä sellaisia? Voiko tuolle olla mitään järkevää syytä, jollei ole mitenkään tarkoitus puolustella alkuperäistä väitettä? Anonyymi voi vapaasti olla sitä mieltä, että moinen ihmettely on mielikuvituksellista, epäloogista yms, mutta itseasiassa käytin ns. tulkintani pohjana Gricen maksiimeja. Ehkä tein virheen siinä kohtaa, kun oletin anonyymillä ylipäätään olevan jokin järkevä syy toiminnalleen...

Anonyymi: toivottavasti ei tule tilannetta jossa ainoa pelastuksesi väkivallalta olisi miehesi väliintulo.
&
suren vaan sitä että sinä et menisi väliin oman henkesi säilyttämiseksi (hah!) jos joku vaikka yrittäisi raiskata mk:n.

Mitä anonyymin surkutteluun tulee, niin en todellakaan koe tarvitsevani mitään henkivartijaa. Todennäköisyys, että joku "vaikka yrittäisi raiskata" minut ja lisäksi valitsisi sellaisen hetken yritykselleen, että kumppanini olisi tarpeeksi lähellä syöksyäkseen apuun pelastavan ritarin lailla, taitaa kuitenkin olla niin pieni, että on varsin turha spekuloida sillä, voisiko tuollaisessa hypoteettisessa tilanteessa käydä hullusti, jollei mies olisikaan valmis moiseen "sankarillisuuteen" (siitä, miten heikot perusteet sinulla muuten on tuolle oletuksellesi, Panu onkin jo itse ehtinyt huomauttaa).

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous | 1/11/06 21:29: "mutta jos argumenttina esitetyssä tilastossa kuvataan eri populaatiota, esim vanhempia, nuorempia tai erimaalaisia naisia, se on mielestäni väärin nyt ja aina."

Mitä erimaalaisia, onko Eurooppa maa? Kun väitetään Euroopan tasolla jotain, siihen voi myös vastata Euroopan tasolla. Kritiikki aiemmin käytetyn tilaston 0-19 ikäluokasta on ok. Kuitenkin sekin osoitti, ettei väkivalta, lähisuhdeväkivallasta puhumattakaan, ole lähelläkään merkittävin kuolemansyy. Siitähän tässä kai oli kyse? Väkivaltaa ei edes mainittu koko raportissa, minkään ryhmän tai kummankaan sukupuolen kohdalla.

Kun asian noin näet, pitää palata sinne mistä vääryys on alkanut. Väitteessä käytetyn ikäluokan 16-44 valinta jo lähtökohtaisesti hankaloittaa suuresti vastaväitteiden esittämistä. Täysin vastaavia tietoja ei voi esittää. Kuten aiemmin mainitsin, ikäluokasta 16-44 ei voi koota tietoja Eurostatin, Tilastokeskuksen tai WHO:n kannoista. Ehkä se oli tarkoituskin: Asettaa mahdolliset vastalauseen esittäjät mahdollisimman hankalaan asemaan valitsemalla normaalista käytännöstä poikkeava ikäluokka ja jättämällä mainitsematta mistä tällaisen ikäluokan tiedot on kerätty. Näetkö tässä mitään väärää?

Miksi aloit alunperinkään kiistämään väitettä vastaan esitettyjä argumentteja, vaikka niistä näkyi erittäin selvästi suuret erot väitteessä esitettyjen kuolemansyiden välillä? Nimenomaan alkuperäistä Lindgrenin väitettä vastaan.

"mielestäni on sinänsä hauskaa että joku vaivautuu etsimään näitä tilastoja ja korjaamaan propagandamielessä esitettyjä valheita."

Mielestäni se on suorastaan velvollisuus. Varsinkin kun valheita on tuotettu julkisella rahoituksella, ilmeisenä tarkoituksena lyödä toiseen sukupuoleen sellainen leima, joka ei sille kuulu. (Tarkennus, leima = Mies tappaa Euroopassa 16-44 naisia lähisuhdeväkivallalla enemmän kuin syöpä tai liikenne. Lähisuhdeväkivallan määritelmän mukaan tekijä voi olla tietysti myös nainen.)

"hihhuleilla (=lindgren; mielestäni turha jätkä - kaikki vaan olettivat että olen hänen puolellaan ja femakko)"

Paljolta olisi säästytty jos olisit ilmaissut kantasi selkeästi heti alussa. Jostain syystä et näin tehnyt.

"on monesti mitä joustavin moraalikäsitys mitä tulee heidän mielestään tärkeiden asioiden edistämiseen, mikä on mielestäni vain liikuttavaa ja viihteellistä seurattavaa."

Edelleen, mainitsemastasi syystä on suorastaan velvollisuus korjata ja tuoda esiin asioiden oikea laita, kun siihen on selkeästi tarvetta. Jostain syystä sinä keskityt ainoastaan viihteellistymään siitä ja hankaloittamaan käytettyjen väitteiden oikaisua, joka mielestäni oikeuttaa kysymään motiivejasi.

-jtv

Anonyymi kirjoitti...

"fyysisestä väliinmenosta vahingoittamistarkoituksessa en ole mitään puhunut, niinkuin tunnut ymmärtäneen (pahoinpitelysyyte-heitollasi ainakin). väliin voi mennä ja estää väkivallan jatkumisen pitämällä henkilöä maassa tai muuten kädet "sidottuna" tms."

Maa kutsuu.

Tosielämässä tuosta tyylistä käytetään nimitystä painitappelu, eikä siinäkään pärjää ellei osaa. Lisäksi painiessa on lähtökohtaisesti aika paljon heikommilla eväillä liikkeellä, jos toinen lyö ja itse ei eli nopeasti tulee pahaa jälkeä, ellei osaa shootata kaveria matalaksi. Tällöinkin tulee 100-0 turpaan jos vastassa on useampi.

Jos taas menee lyömään kaveria, on itse helposti syytetyjen penkillä.

Olen kavereideni kanssa mennyt väliin kun eräs mies repi naista hiuksista. Tässä tapauksessa pelkkä huutaminen riitti. Olen myös hakannut raiskausta yrittäneen miehen. Kummassakin tapauksessa tekijä oli yksin ja joko samankokoinen tai pienempi kuin minä sekä väliinmenon syyt henkilökohtaiset (tuttuja naisia).

Mikäli väkivallantekijä on kuitenkin a) isompi tai b) kaveriporukan kanssa liikkeellä, en suosittele muuta kuin huutamista tai poliisille soittamista. Kaikki muu on jeesustelua.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"Mikäli väkivallantekijä on kuitenkin a) isompi tai b) kaveriporukan kanssa liikkeellä, en suosittele muuta kuin huutamista tai poliisille soittamista. Kaikki muu on jeesustelua.

- Syltty"

voi luoja.. ettekö te osaa lukea? velvoitin ihmisiä menemään väliin vain jos arvioi olevansa väkivallantekijää vahvempi tai jos itsellä on käytössä määrällinen ylivoima (kaveri tai pari mukana). lähemmäksi meneminen tilanteen todistamis-mielessä (väkivallantekijä tajuaa että hänen rikoksellaan on nyt silminnäkijä), poliisilla uhkaaminen, jne on myös mainittu keinoina PUUTTUA tilanteeseen ilman että suoraan "riskeeraa henkensä". panu on edelleen mielestäni niin reilunkokoisen näköinen, että on vaikea löytää paljon häntä isompia väkivallantekijöitä - siitä siis ihmetykseni hänen heitostaan, että ei menisi väliin.

jvt:

""mutta jos argumenttina esitetyssä tilastossa kuvataan eri populaatiota, esim vanhempia, nuorempia tai erimaalaisia naisia, se on mielestäni väärin nyt ja aina."

Mitä erimaalaisia, onko Eurooppa maa? Kun väitetään Euroopan tasolla jotain, siihen voi myös vastata Euroopan tasolla."

oho, olin muistanut väärin tuon maa-asian. siis luulin että lindgren käytti pelkän suomen tilastoa ja anonyymi koko euroopan. ilmeisesti kuitenkin kumpikin tilasto koski koko eurooppaa. perun pahat puheeni tuolta osin.

"Kuten aiemmin mainitsin, ikäluokasta 16-44 ei voi koota tietoja Eurostatin, Tilastokeskuksen tai WHO:n kannoista. Ehkä se oli tarkoituskin: Asettaa mahdolliset vastalauseen esittäjät mahdollisimman hankalaan asemaan valitsemalla normaalista käytännöstä poikkeava ikäluokka ja jättämällä mainitsematta mistä tällaisen ikäluokan tiedot on kerätty. Näetkö tässä mitään väärää?"

totta kai tuo on väärin. epäilen sitäpaitsi samaa: kuten sanoin aiemmin, hihhulit käyttävät kevyellä omallatunnolla virheellisiä tietoja asiansa edistämiseksi. siksi ei lähteitäkään anneta, ettei niitä voisi kriittisesti tarkastella. lindgrenin tilasto voi olla vaikka jonkun feministisesti heränneen sosiologin gradututkimuksesta, jossa n=45 ja mittausinstrumenttikin vääristynyt. toinen vaihtoehto on että lukuja on ihan reilusti vaan rukattu haluttuun suuntaan.

"Miksi aloit alunperinkään kiistämään väitettä vastaan esitettyjä argumentteja, vaikka niistä näkyi erittäin selvästi suuret erot väitteessä esitettyjen kuolemansyiden välillä? Nimenomaan alkuperäistä Lindgrenin väitettä vastaan."

väitin vastaan jo miljoona kertaa esittämästäni syystä, että vasta-argumenttina lindgrenin tilastolle käytettiin ei-vertailukelpoista tilastoa. erityisesti asiassa ärsytti sävy millä vasta-argumentti tuotiin esiin. alkuperäiseen viestiin palatkoon se ketä kiinnostaa, itse en sitä enää halua nähdä.

"Paljolta olisi säästytty jos olisit ilmaissut kantasi selkeästi heti alussa. Jostain syystä et näin tehnyt. (---) Edelleen, mainitsemastasi syystä on suorastaan velvollisuus korjata ja tuoda esiin asioiden oikea laita, kun siihen on selkeästi tarvetta. Jostain syystä sinä keskityt ainoastaan viihteellistymään siitä ja hankaloittamaan käytettyjen väitteiden oikaisua, joka mielestäni oikeuttaa kysymään motiivejasi."

minä en keskustele täällä joillain ulkoapäin määrätyillä säännöillä, tavoitteenani korjata maailman miehiin kohdistamat vääryydet tms. käyn täällä nimen omaan viihtymässä ja tartun asioihin harvoin vaikka virheitä koko ajan näen, sillä kaikki maailman aika ei riittäisi niiden korjaamiseen. puutun asioihin korkeintaan jos niillä on minulle henkilökohtaisesti jotain merkitystä, piste.

kaikelta riehumiselta olisi tosiaan varmaan säästytty jos olisin tajunnut heti laittaa faktaruudun itsestäni: ei femakko, ei hihhuli, ei vihreä, ei vasemmisto, ei taistolainen, ei ihmisoikeusaktivisti. kyllä kokoomus, kyllä porvari.

Panu kirjoitti...

kaikelta riehumiselta olisi tosiaan varmaan säästytty jos olisin tajunnut heti laittaa faktaruudun itsestäni: ei femakko, ei hihhuli, ei vihreä, ei vasemmisto, ei taistolainen, ei ihmisoikeusaktivisti. kyllä kokoomus, kyllä porvari.

No se on kyllä tullut jo harvinaisen selväksi että femakot ja niiden myötäilijät ne tässä maassa niitä pahimpia lahtareita ja natseja ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous - 2/11/06 22:16 "kaikelta riehumiselta olisi tosiaan varmaan säästytty jos olisin tajunnut heti laittaa faktaruudun itsestäni:"

Faktaruutua en kaivannut, vaan kantaasi itse asiaan: "propagandamielessä esitettyihin valheisiin".

-jtv

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tämän linkin eternal bachelorilta:

http://www.burnleycitizen.co.uk/display.var.997210.0.haveago_hero_in_the_clear.php

"I will never be in that situation ever again. I will not get involved.

He added: "If somebody sees something going on, the best thing to do is to keep away and call the police."