Kanervan virhe ei ollut aktiivinen libido, nuoret naiset, ehdottelevat tekstiviestit tai että herranjumala, sehän on eduskunnan kännykkä, toi on melkein kansanmurha.
Kanervan virhe oli hakea kontaktia nuoriin naisiin, jotka eivät täyttäneet moderneja korrektisuusvaatimuksia siitä, millainen nuoren naisen tulee olla. Ulkoministeri Kanerva sai potkut, koska häntä miellyttivät vääränlaiset naiset.
Jos Kanerva olisi runolliseen tapaan kysellyt puutarhakuulumisia vaikkapa kirjailija Riikka Pulkkiselta, puolet Suomen toimittajista ei parhaillaan viettäisi aikaansa Alexander Stubbin nettisivuilla.
Sen sijaan Ilkka Kanerva antaisi haastatteluja siitä, että kuuskymppinenkin saa rakastua ja innostua puutarhoista, joskus pitkäaikaisissa parisuhteissa on vaikeuksia, ymmärrättehän.
Näin ei käynyt, ja meillä annettiin ulkoministerille potkut, koska Johanna Tukiainen ei täyttänyt humanistisen tiedekunnan asettamia normeja siitä, millainen naisen tulee olla.
lauantaina, huhtikuuta 05, 2008
Kanervan virhe
Lehtola:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Bimbo media
"Helsingin Sanomien nykyiset uutiskriteerit ovat myös mielenkiintoiset. Murhasta selviää yhden palstan uutisella, mutta seksuaaliseksi ahdisteluksi koettu käytös on vähintään kolmen palstan uutinen. Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä oli kolme viikkoa päivittäin 1-2 sivun kiihkeän tuomitsevia juttuja.
Median rappioon kuuluvana ilmiönä voi pitää sitäkin, että Julkisen sanan neuvosto leimaa ahdisteluksi vitsien kertomisen."
"Lehdet ovat julistaneet, että Yhdysvalloissa tai Ruotsissa ulkoministeri Ilkka Kanerva olisi erotettu heti. Voisivatko tätä mediasirkusta kulissien takana pyörittäneet Helsingin Sanomien toimituspäälliköt kertoa, kenet on maailmalla erotettu hallituksesta tekstiviestien vuoksi? Suomi on tällaisen suvaitsemattomuuden edelläkävijä."
Jos kyse on siitä, että on määritelty ministerien seksuaalimoraalin rajoja, niin tälläistä säännöstöä voidaan pitää homoseksuaaleja syrjivänä.
Homoseksuaalimiehet harrastavat irtosuhteita keskimäärin enemmän kuin heteroseksuaalimiehet. Homoseksuaalimiehellä vain harvoin on kristillinen seksuaalimoraali, koska se tarkoittaisi selibaattia, eikä selibaatissa elävä homoseksuaali ole homoseksuaali.
Pyritäänkö Kanervan erottamisella ennalta ehkäistä homomiesten pääsy kansakunnan korkeimmille paikoille? Kun tälläinen uusi epävirallinen säännöstö kohtelee erityisen rankasti tiettyä seksuaalivähemmistöä, niin eikö kyse ole epäsuorasta syrjinnästä pahimmillaan. Suomalainen media, Hymy suunnannäyttäjänä, on ilmeisen homofobinen.
Henkilökohtainen on poliittista
Paavo, samoin on hyvä huomata että tekstiviestijupakka on myös heteromiehiä selvästi syrjivä. Yleensähän miesten vastuulla on aloitteen tekeminen heteroseksuaaleilla.
Ja nyt esimerkiksi Tuulikki ukkola et al on alkanut jahtaamaan jo Matti Vanhasta, kun tämäkin on kehdannut lähettää naisille tekstiviestialoitteita. Olkoonkin, että ilmeisesti ikäero ei ole ollut samaa luokkaa kuin Kanervalla, eikä tekstiviestien kohde ole ollut eroottinen tanssijatar.
Ilmeisesti jatkossa miehen on pakko pysyä selibaatissa, jos tällä ei ole parisuhdetta tai se katkeaa kesken poliitikon uran, jotta feministiharpyijat eivät hyökkää miesvihassaan kimppuun.
Paavo, lisäyksenä vielä Hymy-lehden ajojahtiin, niin muistaakseni kyse oli silloinkin Hymy-lehdestä, kun oli tämä edelleen tuona aikana eläneissä pahaa verta nostattava homopesä-juttu oli tehty. Muistaakseni toimittaja oli onnistunut livahtamaan asuntoon sisäänkin valokuvaamaan sisustusta yms.
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=294_6_1
Tässä lyhyt lainaus:
Homoseksuaalisuudesta oltiin tiedotusvälineissä aivan hiljaa 1950- ja 1960-luvuilla. Hiljaisuuden rikkoivat vain jotkut skandaalit tai rikokset, joiden kohteena oli homoseksuaali. 1960-luvun puolivälissä suurimmassa iltapäivälehdessä oli etusivun ja koko sisäaukeaman juttu "Homopesä löydetty Helsingistä". Siinä kuvattiin tarkoin erään tavallisen keski-ikäisen miehen yksityiselämää ja hänen vieraitaan. Jutun perusteella mies kyettiin tunnistamaan, mikä vaikeutti huomattavasti hänen elämäänsä. Häneltä mm. evättiin ajokortin uusiminen. Tämä skandaalikirjoitus herätti voimakkaan vastareaktion sivistyneistön piirissä ja monet lehtimiehet, tiedemiehet, taiteilijat ja kulttuurihenkilöt, heidän mukanaan mm. tuleva arkkipiispa, julkaisivat homoseksuaaleihin kohdistuvaa skandaalijournalismia paheksuvan ilmoituksen johtavassa päivälehdessä.
SETA vaati, että tiedotusvälineet lopettavat perättömien, loukkaavien ja harhaanjohtavien juttujen tekemisen homoista ja lesboista ja että Julkisen sanan neuvosto arvostelee niitä tiedotusvälineitä, jotka julkaisevat aiheesta eettisesti arveluttavia juttuja. Periaateohjelmassa muistutettiin, että Yleisradion ohjesäännöstössä todetaan, että Yleisradion vastuulla on edistää suvaitsevaisuutta vähemmistöjä kohtaan, joten sen tulisi edistää myös suvaitsevaisuutta seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. SETAn edustajat kävivät myös usein Yleisradion lakimiehen ja pääjohtajan luona, kun ohjelmistosta oli sensuroitu homoseksuaalisuudesta asiallisesti kertovia ohjelmia.
SETA:n toiminnan alkuvuosina se joutui toistuvasti konservatiivisen ja kristillisen lehdistön hyökkäysten kohteeksi.
SETA:n toiminnan alkuvuosina se joutui toistuvasti konservatiivisen ja kristillisen lehdistön hyökkäysten kohteeksi. Julkisen sanan neuvosto käsitteli kolme Setan tekemää lehdistön kirjoitteluun liittyvää valitusta. Yhdessä konservatiivinen päivälehti, alueensa ykköslehti, syytti SETA:a lasten viettelemisestä pahaan. Eräs kristillinen lehti taas vertasi homoja rikollisiin ja terroristeihin ja toinen syytti homoja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Julkisen sanan neuvosto totesi näiden juttujen rikkovan hyvää lehtimiestapaa ja kunkin näistä lehdistä tuli julkaista heihin kohdistuva neuvoston tuomitseva päätös.
Tässä vielä mm. Lex Hymyn syntyhistoriasta:
Hymy-lehden armoton linja 1970-luvulla
Television ohella suomalaista julkkisjulkisuutta muokkasi merkittävästi vuonna 1959 perustettu Hymy-lehti. Lehti alkoi 1970-luvun mittaan uutisoida julkkisten henkilökohtaiseen elämään liittyviä negatiivisiakin piirteitä ja arvostella heitä suorasukaisesti. Lehti paheksui monia ajan julkkisnimiä, kuten televisiotoimittajana ja muotiyrittäjänä toiminutta Lenita Airistoa ja iskelmälaulaja Laila Kinnusta, tekopyhistä lausunnoista ja huonosta julkisesta käytöksestä. Hymyn arvostelu ja mollaaminen ulottuivat niin poliitikkoihin kuin viihdejulkkiksiinkin, eikä juttujen tekemiseen juuri kyselty asianosaisten lupia. Vuonna 1975 säädettiin yksityisyydensuojalaki "Lex Hymy" suitsimaan Hymyn käynnistämää yksityiselämän repostelua julkisuudessa.
1970-luvun Hymyn vaikutukset näkyvät edelleen myös tämän päivän julkkisviihteessä. Hymyn ja muiden niin sanottujen paljastuslehtien johdolla laulajat, missit ja mallit alettiin nähdä korostetun seksuaalisina olentoina. Alastomuus ja seksi ovatkin olleet 1970-luvulta alkaen olennainen ja erottamaton osa suomalaista julkkisjulkisuutta. Nykyään seksi ja paljas pinta ovat niin missien, poliitikkojen, kuninkaallisten kuin laulajienkin julkisuuden elementtejä. Seksiskandaalit, kuninkaallisten suttuiset alastonkuvat aurinkorannoilta ja iltapäivälehtien viikonloppunumeroiden rohkeat alusvaatekuvasarjat kuuluvat niin olennaisena osana päivittäiseen viihdekuvastoon, ettei niihin välttämättä edes kiinnitä huomiota.
Seksikkyys ja eroottisuus ovat omiaan pikemminkin alentamaan kuin ylevöittämään julkkiksen julkisuuskuvaa. Näin on tapahtunut esimerkiksi aikanaan Mister Finlandiksi valitun Henry Saaren ja Playboy-lehdessä poseeranneen viulisti Linda Lampeniuksen julkisuuskuville porno- ja alastonkuvien myötä.
Alastomuutta ja seksikkyyttä painottava julkkisjulkisuus tarjoaa yleisölle mahdollisuuksia julkkisten halveksuntaan, pilkantekoon ja paheksuntaan. Brittiläisen tutkijan Ian Connellin mukaan julkkisten halveksunnan ja moraalisen paheksunnan mahdollisuudessa piilee julkkisviihteen tuottaman mielihyvän ydin. Julkkiskulttuurin eri puolien pohtimisessa onkin hyvä tarkkailla omia tunteitaan ja reaktioitaan, kysyä itseltään, mikä julkkisjutuissa oikein viihdyttää, vihastuttaa tai kiihottaa.
miehen ei toki tarvitse olla selibaatissa. riittää että on naimisissa. niinkuin gw bushin valintaan vaikutti hänen mainoskampanjansa sanoma: "i fuck my wife" niin samanlaista moraalia odotetaan suomalaisilta poliitikoilta.
Kanerva on siis ollut seksuaalissävytteisessä tekstiviestinvaihdossa nuoremman vaaleatukkaisen naisen kanssa. tästä pitää tehdä päätelmiä sen suhteen mikä on sallittua. seksuaalisia tekstiviestejä ei naimaton ministeri saa lähettää naimattomalle naiselle, samoin kuin nimellään esiintyvä blogisti ei saa kirjoittaa neekerien olevan tyhmiä ja tuhmia.
nämä opetukset kannattaa kaikkien sisäistää, että tietää miten toimia missäkin asemassa.
yllätyksenä tämä minulle tulee, kun yhteiskunnan seksuaalimoraali vapautuu niin ministerien seksuaalisvapaus samalla kaventuu. jos olen ymmärtänyt väärin, niin toki toivon, että joku osoittaa, mikä tekee Kanervan viesteistä erityisen paheellisia verrattuna kenen tahansa seksiehdotuksiin. monestikaan mies ei saa seksiä jos ei ehdota seksiä. eikö seksiä saa ehdottaa ollenkaan, vai eikö vain saa ehdottaa seksiä ollessaan ministeri. vai eikö saa ehdottaa seksiä tekstiviestillä.
tai no kovin suorasukaista seksinehdottamista kanerva ei lukemieni viestien perusteella ole edes tehnyt. pikkutuhman vihjailun asteelle on jäänyt.
mutta sovitaan nyt niin, ettei sovi ministeriksi tai ortodoksipapiksi valita henkilöä joka ei ole naimisissa.
Googlaamisen perusteella näköjään vaikka Hymy olikin harrastanut homovainoa, niin tuon homopesä-jutun olikin näköjään tehnyt Iltasanomat vuonna 1966.
http://lepakkolaakso.net/arkisto.php?act=rthrd&thrdid=2200
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=3932
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=128_1_1
Minusta on ihan mielenkiintoista yrittää vetää esim. Kanerva-vainon, että näiden homovainojen välille tiettyjä analogioita. 60-luvulla ainakin homot olivat vainottu ryhmä, mutta nykypäivänä voisi kuvitella tuollaisen vainon herättävän kaikissa valistuneissa poistatusta. Kuitenkin Kanerva-vainon monet piirteet tuovat mieleen tämän homovainon ja herättävät kysymyksen onko nyt nousemassa joku uuskonservatismi heteromiehiä ja/tai kaikkia miehiä kohtaan samaan tapaan kuin joitain vuosikymmeniä sitten homoja kohtaan. Tässä jotain näytteitä:
Yksi varhaisia taistelijoita oli Holger von Glan, joka puhui homojen oikeuksien puolesta Marraskuun liikkeen vuosikokouksessa 1968. Von Glan kertoi miten hän oli joutunut sensaatiolehdistön räikeän syrjinnän kohteeksi. Ilta-Sanomien toimittaja oli saanut selville hänen seksuaalisen suuntautumisensa, soluttautui tämän asuntoon ja repäisi keskiaukeaman laajuisen sensaatiojutun 'homopesästä' vuonna 1965. Vaikka von Glanin nimi ei vuotanut lehdistön sivuille, hänet tunnistettiin laajasti Ilta-Sanomien jutusta. Puheessaan vuosikokouksessa 1968 von Glan kertoi esimerkiksi, että Helsingin poliisi ei ollut myöntänyt hänelle ajokorttia, koska tämä oli 'runkkari'. Von Glan vetosi asiassa oikeusministeri Aarre Simoseen, jonka toimenpiteiden ansiosta ajokortti järjestyi.
...
Vintillä käydessä käteen osui ensimmäinen numero Homo-lehdestä joulukuulta 1966, siis tasan 40 vuotta sitten. Lehti ilmestyi vain muutaman kerran. Julkaisija oli Homo international magazine ja osoitteena Norrköping. Lehteä myytiin Ison Robertinkadun antikvariaatissa, jossa muutenkin oli tuon ajan paras gay-lehtivalikoima. Lehden irtonumerohinta oli 4,50 markkaa. Antikvariaatti on edelleen olemassa.
Homo-lehti oli tiettävästi ensimmäinen, jossa oli myös suomenkielinen osasto, tosin vain runsaat pari sivua. Se on otsikoitu: ”Suomalaiselle lukijalle” ja sen on kirjoittanut nimim. R. Tapio.
Uutisia Suomesta –kohdassa kerrotaan, että viime kuukausina Suomessa on ollut melkoinen myrsky homopaljastusten ympärillä. Viikkosanomat-nimisessä lehdessä oli heinäkuussa 1966 juttua Suomen rangaistuslaitoksista ja homoseksualismista. Viikkosanomissa kerrotaan, että vankiloissa on homoseksuaalista kanssakäymistä ja osa kohdistuu alaikäisiin vankeihin tai he keskenään harrastavat sitä. Koska homous on rangaistavaa, vankiloissa on jatkuvasti homoseksuaalisuudesta tuomittuja vankeja.
Viikkosanomien kirjoituksessa käsitellään myös homoseksuaalisuuden rangaistavuutta. Monissa Euroopan maissa rangasitavuus on jo poistettu. Arvioidaan että Kinseyn raportin lukujen mukaan Suomessa olisi n. 200000 homoseksuaalista ihmistä. Lehti kertoo myös, että lainmuutos on vaikeaa, koska asia on niin arka, että kukaan kansanedustaja ei uskalla ehdottaa lainmuutosta. Ainoa poikkeus on ollut eräs pappi-kansanedustaja (Apajalahti).
Uutisia Suomesta –palstalla kerrotaan myös Ilta-Sanomien jutusta ”Homoseksuaalipesä Helsingissä”. Se julkaistiin kissankorkuisin otsikoin keskiviikkona 10. elokuuta 1966. Tämä juttu aiheutti paljon jälkipyykkiä, ja siitä on kerrottu laajalti mm. ranneliikkeessä Setan 30-vuotisseminaarin aikaan
http://ranneliike.net/arkisto.php?act=rthrd&thrdid=2200
Samana iltana, kun Iltasanomat julkaisi paljastusjuttunsa, radion ajankohtainen studio –lähetys oli omistettu tälle aiheelle. Lähetyksessä ninmeltämainitsematon ”kulttuurihenkilö” kritisoi rajusti Suomen lainsäädäntöä ja sitä, että poliisi pannaan jahtaamaan homoja. Kun hän mainitsi, että homoja on Suomessa vähintään kymmeniä tuhansia, moni kuuntelija pudisti päätään: ”Ei voi olla totta”. Kulttuurihenkilö lienee ollut joku Donnereista.
Suomen television ajankohtaislähetyksessä naisjuristi, ilmeisesti Inkeri Anttila, ilmoitti kantanaan, että rikoslain kohta on pikaisen korjaamisen tarpeessa
...
Ilta-Sanomissa oli 10. elokuuta 1966 yli etusivun yltävä kahden rivin versaaliotsikko "Homoseksuaalipesä Helsingissä", iso kuva naispoliisista, joka kuvatekstin mukaan "varjostaa kahta miestä, jotka kulkevat mitään aavistamatta pitkin Vallilan katuja. Nainen kuuluu etsiväryhmään, joka tutkii tänään IS:n keskiaukeamalla paljastettavaa homoseksuaalijuttua", ja pienempi kuva mieshahmosta, joka tekstin mukaan on "yksi 'pesän' vieraista. Hän poistunut sieltä tietämättä poliiseista, kamerasta". Muita juttuja etusivulle ei ole sopinut.
Juttu täyttää koko keskiaukeaman. Otsikon ylärivi yltää yli koko aukeaman: "Sotapoikien pyydystystä, alttiiden alivuokralaisten hankintaa, saarnamiesten iskentää..." Pääotsikkona on yksi sana, suurin punaisin versaalein: "Pesä".
Yli neljänneksen aukeamasta täyttää kuva miehestä ulkoiluttamassa koiraa, jota toinen mies on kumartunut rapsuttamaan, ja alla teksti: "Toimitusjohtaja H. pyydystämässä. Koira on erinomainen huomion kiinnittäjä. H. kulkee hitaasti, pysähdellen kadunkulmasta toiseen taluttaen lemmikkiään. Se kerää katseita, miesten katseita. Sitä kumartuu taputtamaan ohikulkija ja vetelehtijä toisensa jälkeen. Nyt vuorossa on vaalea nuorukainen, jollaisia H. kutsuu 'keltasirkuiksi'. Punertavatukkaiset ovat 'punatulkkuja'."
Toisessa kuvassa mies kurkistaa ikkunasta kadulle. Teksti: "Tähystystä. Harvoin näkee missään miestä niin usein ikkunassa kuin toimitusjohtaja H:n asunnossa. Eniten siellä majailevat H. itse ja hänen kamaripalvelijansa E. Ja miehet suorastaan päivystävät ikkunassa huudelleen huoneeseen havaintojaan kadulla kulkevista miehistä."
Itse jutusta käy ilmi, että ainakin toinen toimittajista on homoksi tekeytymällä keplotellut itsensä H:n asuntoon. Jutussa sitä kuvataan yksityiskohtaisesti - ja vihjailevasti. Lisäksi toimittaja kirjoittaa keskustalustaan H:n kanssa ja siitä, mitä H. on kertonut hänelle homojen tapaamisista. Väliotsikoista käy ilmi jutun luonne: "Alivuokralaisia edullisesti", "Kersantti kuin mehiläinen", "Varusmiesten saalistaja", "Ruotsalaisia saarnamiehiä", Yhteyksiä muualle".
Jutun ingresissä kirjoitetaan, kuinka "Homoseksualismi on saamassa yhä avoimempia ja vaarallisempia muotoja Suomessa" ja kuinka "homoseksualistit kohdistavat pyrkimyksensä tällä hetkellä armeijaan - mm. sen upseeriainekseen, alipäällystöön ja muusikkojen keskuuteen - vanhastaan tunnettujen taiteilijapiirien lisäksi".
Jutun ovat kirjoittaneet Juha Numminen ja Matti Klemola, jotka tuolloin olivat vähän yli parikymppisiä toimittajanalkuja ja tekivät sittemmin näkyvän toimittajanuran. IS:n päätoimittaja oli tuolloin Olavi Aarrejärvi. Ilman hänen myötävaikutustaan IS ei olisi julkaissut juttua.
Voiko joku kuvitella, että mikään itseään kunniallisena tiedotusvälineenä pitävä lehti voisi julkaista tällaista juttua tänään - tai olisi julkaissut sitä enää 1970-luvun puolivälin jälkeen? Väittääkö joku, että juuri mikään ei ole Suomessa muuttunut?
...
Keskustelin erään ystäväni kanssa Homopesä paljastettu -jutusta. Hän kertoi Hymylehden aikanaan jahdanneen innokkaasti myös homoja. Eräs tapahtuma on hänen muistinsa mukaan jossakin 1968 paikkeilla.
Lukki-ravintolassa Helsingin Malmirinteellä oli homotanssiaiset. Ehkä aivan ensimmäisiä Suomessa. Hymylehden valokuvaaja ja toimittaja tunkeutuivat paikalle. Syntyi aikamoihen paniikki. Osa ihmisistä pakeni ulos takaoven kautta, osa piiloutui pöytien alle.
Kuvia julkaistiin Hymylehdessä ja myös ystäväni jotkut tunnistivat kuvista. Hän muisteli, että jutussa olisi jopa mainittu ihmisiä nimeltä. Osa heistä oli julkisuudessa tunnettuja henkilöitä.
Hän kertoi kuulleensa, että joillekin jutun julkaiseminen olisi aihetuttanut vaikeuksia, jopa työpaikan menetyksen.
Hän kertoi tuon tapahtuman olleen hänelle erittäin traumaattinen ja hän alkoi pelätä jopa, että hänestä puhuttiin kaupungilla. Lopulta hänelle ei valokuvasta aiheutunut kuitenkaan erityisongelmia, paitsi tuo pitkään jatkunut pelko. Hänelle on edelleenkin vaikeata ja epämiellyttävää palata muistoissa tuohon tapahtumaan.
Homot olivat siis tuohon aikaan vapaata riistaa.
Itse pysyin tuolloin tiukasti kaapissa paljastumista peläten. Ostin jokaisen Hymylehden. Kukin julkaistu homojuttu lisäsi pelkoani paljastumisesta. Se pelko oli läsnä joka hetki. Olen joskus miettinyt, että millä voimavaroilla pelon kestin kuitenkin selväjärkisenä.
Paavo, mainitsinkin selibaatin vain siinä tapauksessa jos ei ole pysyvää parisuhdetta. Mutta on hyvä muistaa, että avioliittokin voi päättyä kesken poliittisen uran, kuten Matti Vanhaselle kävi. Ja kun hän yritti hankkiua uutta naista, niin hän joutui tietenkin tekemään aloitteita, kuten lähettämään tekstiviestejä - ja joutui tämän takia vainotuksi. Ajatella - pääministeri, joka kehtaakin yrittää tehdä aloitteita - ehkäpä uuden vaimon löytääkseen.
Homo:
mielenkiintoisia lainauksia sinulla. Toivoisi, että näitä käsiteltäisiin enemmäkin, kun Hymyn alkutaivalta kovasti romantisoidaan V. Ennalan teosten uudelleen julkaisujen myötä. toki hymyäkään ei pidä tuomita siitä, että toimi aikakauden moraalin mukaisesti tuoden silloin kiihottavia jymyjuttuja julkisuuteen. tietysti ajatus siitä, että yksityisyyttä saa loukata kunhan lehdet myy, pitää tuomita.
Itseasiassa minulle on jäänyt epäselväksi millä oikeudelle hymy kanervan tekstiviestejä edes julkaisi. Käsittääkseni kanerva ei ole erityisen aktiivisesti ole ollut lehdissä ja muussa mediassa yksityiselämänsä asioita kertomassa. olen luullut, että vanhasen tekstiviestien julkaisua perusteltiin sillä, että vanhanen oli yksityiselämästään kertonut. Kanerva taas ei ole muistaakseni ainakaan viime aikoina yksityiselämällään otsikkoja omaehtoisesti hakenut. naisjutuistaan ei kai ole koskaan haastatteluja tyrkyttänyt. miksi siis hänen yksityisviestinsä saadaan näin julkaista.
onhan esim. o soininvaara päässyt julkisuudessa yksityisyytensä säilyttäen, kun vain on pitänyt huolen, ettei ole missään vaiheessa yksityiselämänsä avuilla ole hakenut lisäjulkisuutta.
Ja toki. vaikkei kanervan seksiviestikohusta vetäisi päätelmiä homovastaisuuspäätelmiä, kuten itse tein, niin kaikki politiikan vaikuttajien seksi-ja muun yksityiselämän moralistinen ja sallittu levittäminen karkoittaa politiikasta kaikki ne joiden seksuaalisuus sivuaa marginaaliryhmiä. Homot, sadomasokistit tai muuten vain epätyypillisestä seksistä pitävät jäävät päätöksenteon ulkopuolelle pelätessään yksityiselämänsä paljastumista ja sen henkilökohtaisimmilla mieltymyksillä mässäilyä.
Vaikka Kanerva onkin tuomittu heteroseksuaalin alfauroksen käytöksestä, niin kenenkään ei pidä olettaa etteikö samanlaisia keinoja ja tuomitsemista tultaisi käyttämään (ja peruskansan tuntien) vielä tehokkaammin jos kyseessä olisi marginaaliseksiä etsivä poliittinen henkilö.
Kanervan tapaus on uhka demokraattisesti valittujen päättäjien seksuaaliselle vapaudelle ja seksuaalisten vähemmistöjen mahdollisuudelle tulla demokraattisesti valituiksi.
Jos selibaatissa elävä homo ei ole homo, niin mikäs sitten? Hetero? Entäs selibaatissa elävä hetero? Miten muuten selibaatti määritellään - onko masturboiva ihminen selibaatissa, vai kuuluuko selibaatin vaatimuksiin myös pidättäytyminen itsesaastutuksesta?
- Vortac
p.s. Kyselyikä ;)
Muistan lukeneeni otteita tuosta "homopesä"-jutusta jostain Suomen homohistoriaa käsitelleestä kirjasta. Nykynäkökulmasta juttu tuntui huvittavalta, eikä vähiten siksi, että "homopesä" näyttäytyi todella viihtyisänä seurusteluklubina kirjastoineen. Tuntui siltä, että toimittajat olisivat olleet kateellisia homoille mahdollisuudesta päästä tekemisiin kiintoisan sukupuolen edustajien kanssa noin mukavassa paikassa. :)
Ehkä heterous pitäisi kieltää lailla, niin saisimme ankeiden kapakkojen tilalle mukavia heteropesiä. :D
Lähetä kommentti