sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

Laasanen Hesarissa

Julkaistu Hesarin mielipideosastolla 19.06.2008.




Juhannus teoriassa ja käytännössä
.

Feministi Moilasen kaipaama vastavoima


Elina Aaltio - Miesasiamiehistä, feminismistä ja hiekkalaatikosta:
Näin juhannuksen kunniaksi oli sitten kuitenkin pakko vielä palata tähän aiheeseen. Olen saanut runsaasti kommentteja kirjoitukseeni "uudesta" miesliikkeestä. En ole julkaissut yhtäkään. Minua on syytetty sensuurista. Nähdäkseni olen kuitenkin vain valinnut pienemmän pahan.

Olin ajatellut, että tätä feministien syyllistämiskeskustelua en jaksa enää jatkaa. Kaikkia taisteluita ei ole järkevää käydä. Feministejä miestenvihaajiksi, väkivaltaisiksi ja yksipuolisiksi naisten suosijiksi nimittävä joukkio lähettelee sellaisia tunnepohjaisia, epäanalyyttisia ja älyllisesti epärehellisiä viestejä, ettei niiden pohjalta voi käydä keskustelua. Mikäli keskustelun ongelmia tai yhteiskunnallisia epäkohtia yrittääkin analysoida ja purkaa, saa vastineeksi kommentin, jonka sisältö on pitkälti tätä: "itse olette väärässä, itse olette väkivaltaisia, itse olette syrjimässä toista sukupuolta." Eihän tämä ole mitään keskustelua. Tämä on yhtä epäkypsää, kuin viisivuotiaiden tappelu hiekkalaatikolla.

Kriittinen ajattelu on kaiken lähtökohta. Julkaisematta jääneet kommentit eivät kuitenkaan ole edustaneet tätä. Muutamat asialliset kommentit olen jättänyt tasapuolisuuden nimissä julkaisematta. Ajattelin, että valikoiva julkaiseminen suututtaisi riidanhaastajat entisestään. Yritin tyrehdyttää keskustelun kokonaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Tietyt nimimerkit kirjoittavat tusinoittain kaikenlaisia vihanpurkauksia ja osa lähes päivittäin. Minun blogini ei ole ainoa tällaisten purkausten kohde. On pakko kysyä, eikö näillä ihmisillä ole muuta elämää? Mikäli he käyvät töissä, tietääköhän heidän työnantajansa kuinka monta tuntia he käyttävät henkilökohtaisten patoutumiensa purkamiseen päivittäisestä työajastaan?

Jyväskyläläinen Henry Laasanen kirjoitti tämän päivän Helsingin Sanomien mielipidesivuilla tasa-arvopolitiikasta. Hänen mukaansa tasa-arvotutkimuksen ongelmana on, että se on feministisen ideologian hallussa ja tällöin miesten ongelman jäävät huomioimatta. Toisekseen Laasanen väittää, ettei tasa-arvoinstituutioissa ole "miesasiamiesnäkökulman" edustusta.

Tässä nähdään "uudeksi" miesliikkeeksi kutsutun ryhmän harjoittaman keskustelun ongelmat. Esitetään syytöksiä, jotka perustuvat ehkäpä tunnepohjaiseen kokemukseen, mutta eivät faktoihin ja jotka eivät yleisesti ottaen pidä paikkaansa.

79 kommenttia:

jorma kirjoitti...

Anne Moilanen on tyypillinen nainen: ailahtelevainen tuuliviiri, joka on yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista mieltä. "La donna è mobile", sen tiesi jo Verdi aikoinaan.

Käytännön elämän juhannustansseissa nössähtävät profemut olivat taas kerran vailla mahdollisuuksia, mikä saattaa tulla yllätyksenä vain Rosa Meriläiselle. Jalkapallo ja juopottelu olivat kovassa kurssissa. Juhannusyössä oli todellista taikaa, vieläkin hymyilyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan kovin yllättävää, että Moilanen ei enää viitsisi teidän kanssanne. Ei kukaan muukaan Tämän palstan epä-älyllisyys, sivistymättömyys ja kummallinen käsitys analyyttisestä keskusta vie voiton monesta muusta.

Miesasia = Laasanen ja pojat, ja argumentti aina samaa: naiset ovat syyllisiä siihen että miehet eivät voi hyvin. Ei historiallista analyysia, ei analyysia jonka tuloksena väitteitä osoitettaisiin todeksi, ei konkreetteja ehdotuksia siitä miten "miehen" "asemaa" parannetaaan.

Parasta on, että näiden argumenttien lausujat eivät tunnu mitenkään näkevän, että Suomi ON jo pullollaan erilaisia organisaatioita, jotka tuota työtä tekevät, ja tuhansia miehiä, joiden työtä tällä paasaamisella mitätöidään.

Tämä loputon laasaskeskustelu halventaa joka ikistä niistä organisaatioista, ja kaikkia miehiä jotka uhraavat aikaansa, voimiaan ja rahaansa - jopa tuota "urakehitystään" joka täällä on liitetty ihan muihin asioihin kuin solidaarisuuteen miesten kesken.


Erkki

jorma kirjoitti...

"Feministejä miestenvihaajiksi, väkivaltaisiksi ja yksipuolisiksi naisten suosijiksi nimittävä joukkio lähettelee sellaisia tunnepohjaisia, epäanalyyttisia ja älyllisesti epärehellisiä viestejä, ettei niiden pohjalta voi käydä keskustelua."

Totuus sattuu ja osuu maaliinsa. Feministien kannattaisi kasvaa ihmisinä edes sen verran, että voisivat ymmärtää sen, etteivät kaikki heidän sikailuaan hyväksy.

jorma kirjoitti...

"argumentti aina samaa: naiset ovat syyllisiä siihen että miehet eivät voi hyvin."

Ei tuollaista argumenttia ole tällä kenelläkään ollut. Onko se tosiaan täysin mahdotonta ymmärtää lukemaansa, ja lopettaa valehtelu?

Tuo teidän valehtelunne se vasta vasta epä-älyllistä, epärehellista ja sivistymätöntä on.

jorma kirjoitti...

"Suomi ON jo pullollaan erilaisia organisaatioita, jotka tuota työtä tekevät"

Tasa-arvoviranomaiset ja feministijärjestöt eivät tee, vaikka tasa-arvon edistäjinä tykkäävät esiintyä ja vaikka laki tasa-arvoviranomaiset toimiin velvoittaakin. Feministit puolestaan kuppaavat valtiolta veronmaksajien rahaa tasa-arvon nimissä, mutteivät tee mitään sen edistämiseksi.

Me täällä teemme pyyteetöntä työtä tasa-arvon puolesta ja olemme alan pioneereja, joten lopeta solvaamisesi, miestenvihaaja.

jorma kirjoitti...

"Esitetään syytöksiä, jotka perustuvat ehkäpä tunnepohjaiseen kokemukseen, mutta eivät faktoihin ja jotka eivät yleisesti ottaen pidä paikkaansa."

Missäs se miesasiamiesnäkökulma sitten muka on edustettuna?

Ja feministisen ideologian dominanssin tasa-arvopolitiikassa voi kuka tahansa tarkastaa vertaamalla naisjärjestöjen lausuntoja tasa-arvoviranomaisten lausuntoihin. Nehän ovat käytännössä täysin identtisiä aina.

Elina Aaltio, teet itsestäsi pellen kiistämällä faktat.

jorma kirjoitti...

"Missäs se miesasiamiesnäkökulma sitten muka on edustettuna?"

Joo, ei riitä jonkun miesjaoston yksi edustaja, kun asiat valmistellaan ja päätetään feministien komennossa. Edustuksen on oltava yhtä suuri ja tasa-arvoinen.

Ja on täysin naurettavaa vuodesta toiseen vedota johonkin feministiseen historiaan (eri asia kuin mitä todellisuudessa tapahtui), ei se vain ole mikään peruste olla tekemättä mitään miesten aseman parantamiseksi, eikä se oikeuta millään tavoin miesten syrjintää tasa-arvoasioissa.

Tosiasiassa feministit ovat itse niitä suurimpia syrjijiä ja sortajia. Lopettaisivat vain itse syrjintänsä, jos tasa-arvo kiinnostaa.

jorma kirjoitti...

Tämä on varsinainen helmi:

"Kriittinen ajattelu on kaiken lähtökohta. Julkaisematta jääneet kommentit eivät kuitenkaan ole edustaneet tätä."

Elina Aaltio on siis sitä mieltä, että hänen oma ajattelunsa, jos sellaisesta nyt voi edes puhua, sensuurilinjauksineen yms. on sitten kaiken kritiikin yläpuolella. Huvittavaahan tämä on.

jorma kirjoitti...

Itse en toki muuten käynyt aikaani haaskaamaan Aaltion blogin kommentoimiseen. Näkihän sen heti kaikesta, että hän on täysin irrationaalinen fanaatikko ja feministinä avoimen ja kriittisen kansalaiskeskustelun vannoutunut vihollinen. Leikkiköön omalla mielikuvitushiekkalaatikollaan muiden samanmielisten kanssa sillä aikaa, kun me aikuiset muutamme tätä maata tasa-arvoisempaan suuntaan hänen itkupotkuraivareistaan huolimatta.

Panu kirjoitti...

Elina Aaltio on hyvin onneton ihminen, joka ansaitseekin jäädä onnettomaksi. Miesasialiikkeen tulee kuitenkin asettaa tavoitteekseen se, että onnettomat ihmiset eivät pilaisi muiden ihmisiä onnettomuuttaan levittämällä.

Jape kirjoitti...

Tuo Elina Aaltio on muuten TANE:n Sukupuoli ja valta -jaoston sivutoiminen sihteeri. Tuon jaoston 17 henkilöstä vain kolme on miehiä ! Että sellaista tasa-arvoa.

Ja miesjaostossa, niin missä niitä miesasaimiehiä on? Profeministimiehet ei ole miesasaimiehiä vaan naisasia"miehiä".
Ja mitä muuten miesjaosto on saanut aikaan? No on julkaissut reseptivihkosen miehisiä ruokia ! Voi elämän kevät mitä touhua.

Itse TANE:ssa ei ole miesjärjestöjen edustusta. Sitähän tässä on perätty, mutta pysyvinä asiantuntijoinan on kaksi naisjärjestöä: Naisjärjestöjen keskusliitto ja NYTKIS.

Aaltio kertoo, että häntä syytetään sensuurista. No eikö muka ole aihetta? Hänhän haluaa tuoda esiin vain omaa kritiikitöntä tekstiään. Miten keskustelua käydään, jos kommentit sensuroidaan? Toisaalta feministiseen tyyliin Aaltio kertoo itse, että hän yritti tyrehdyttää keskustelun kokonaan.

Eräs huvittavuus on mm. se että Aaltio on vasta hiljan ymmärtänyt miehen sukupuoleksi. Kuinka tällaisia ihmisiä edes päästetään valtion virkoihin, kuten esim. TANE:een?

Kertoisitko, Aaltio, missä / keitä on ne kriittisen miestutkimuksen piirissä olevat älykkäät, analyyttiset ja ahkerasti sukupuolten tasa-arvoa edistämään pyrkivät miehet?
Tähän älä tarjoa homososiaalisia Arto Jokista, Markku G. Soikkelia tai Anders Ahlbäckiä.

Johannes Knektman kirjoitti...

jape: "Tähän älä tarjoa homososiaalisia Arto Jokista, Markku G. Soikkelia tai Anders Ahlbäckiä."

Miksi esität kysymyksen ja saman tien haluat kaventaa vastaajan tilaa vastata?

Etkös olisi voinut odottaa että nuo nimet pulpahtavat esiin ja vasta sitten, mahdollisesti asiapohjaisesti, kritisoida ko. miehiä.

Moinen vastauksen mitätöiminen etukäteen antaa vain sen kuvan ettet todellisuudessa haluakaan kuulla vastausta ja huvittaisiko sinua vastata jollekulle josta tiedät ettei hän aio edes kuunnella vastaustasi?

Jape kirjoitti...

Johannes Knektman: "
Etkös olisi voinut odottaa että nuo nimet pulpahtavat esiin ja vasta sitten, mahdollisesti asiapohjaisesti, kritisoida ko. miehiä."

Toki olisin voinut odottaa, mutta en nyt tällä kertaa vain malttanut. Mikä on todennäköisyys, että Aaltio, jolle kysymykseni osoitin vastaa? Jos epäilet Aaltion puolesta että hän ei vastaa juuri ja vain sen takia, että mainitsin nuo nimet tässä, niin sanottakoon nyt tässä näin virallisesti tässä vedän nyt nuo nimet takaisin ja Aaltio voi ne sitten esittää.


Johannes Knektman: "Moinen vastauksen mitätöiminen etukäteen antaa vain sen kuvan ettet todellisuudessa haluakaan kuulla vastausta ja huvittaisiko sinua vastata jollekulle josta tiedät ettei hän aio edes kuunnella vastaustasi?"

Olen nyt symbolisesti perunut noiden nimien esille noston. Halua toki Aaltion vastauksen kuulla. Nyt Aaltio voi ne esittää. En tosin pidätä hengitystäni, että hän näin tekisi. Aaltio on jo tuolla blogikirjoituksessaan esittänyt, että hän ei keskustelua halua käydä, vaan yrittää keskustelun tyrehdyttää. Tätä taustaa vasten hän ei tule vastaamaan, ehkä hän joskus jatkaa yksipuolisen näkemyksensä kirjoittamista blogiinsa, ilman kriittistä kommnentointia.

Jape kirjoitti...

Johannes Knektman: "
Miksi esität kysymyksen ja saman tien haluat kaventaa vastaajan tilaa vastata?"

Ja tämä kommenttisihan on ymmärrettävisssä niin, että sinä ymmärrät saman kuin Aaltio, että muita nimiä, kuin Jokinen, Soikkeli tai Ahlbäck ei voi nostaa esiin, kun muita ei ole. Siksi ymmärrän närkästyksesi, kun kavennettiin kaikki mahdollisuudet pois. Olisin vain halunnut kuulla löytääkö Aaltio muita nimiä. Aaltio kun käytti tekstissään sana muotoa "kriittisen miestutkimuksen piirissä on paljon älykkäitä, analyyttisia ja ahkerasti sukupuolten tasa-arvoa edistämään pyrkineitä ja pyrkiviä miehiä".

Minusta kolme henkilöä, ei oikeuta käyttäään termiä paljon.

vestigia kirjoitti...

Mitä tulee Henryn väitteen (tasa-arvopolitiikka on feministien dominoimaa eikä puutu miesten ongelmiin) paikkansapitämättömyyteen, haluaako Aaltio väittää, että:

1) virallisissa tasa-arvoinstituutioissa vaikuttaa myös ei-feminismistejä (ketä?)

vai

2) feministien tehtävä on parantaa myös miesten tasa-arvoa (tämänhän Moilanen juuri kiisti)

Henry kirjoitti...

Miessakkien toiminnanjohtaja Tomi Timperi sanoi haastattelussani, että TANEn miesjaostolla ei ole todellista vaikutusvaltaa. Ja kun miessakkien edustaja yritti avata TANEn kokouksissa suunsa, jo ennalta määräytynyt suhtautuminen oli se, että kaikki miessakkien ehdotukset ovat "vääriä" ja ne tulee torpedoida.

Eikä Miessakit edes ole miesten intressejä edistävä järjestö.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aftenposten.no/english/local/article778157.ece

http://www.aftenposten.no/english/local/article1037207.ece

Vortac kirjoitti...

Jorma tokaisi: Me täällä teemme pyyteetöntä työtä tasa-arvon puolesta ja olemme alan pioneereja, joten lopeta solvaamisesi, miestenvihaaja.

Aivan totta - ja kuten vanha sanonta kuuluu, pioneerin tunnistaa siitä, että hänellä on kasa nuolia selässään pystyssä.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, vaikka kaikilla pioneereilla olisikin kasa nuolia selässään pystyssä, tästä ei seuraa, että kaikki ne, joilla on kasa nuolia selässään pystyssä, olisivat pioneereja. Jotakuta voi olla ammuttu ihan vaan siksi että se oli väärässä oleva ääliö.

Vaikka tämän maailman aaltiot ja moilaset olisivat kuinka väärässä (ja ovathan he), niin pahinta ehkä syntymässä olevalle miesliikkeelle olisi, jos senkin valtaan pääsevät yksisilmäiset räksyttäjät. Minä en ainakaan toivo tilannetta, jossa oikeaa tasa-arvoa ajavat miehet joutuvat aloittamaan lauseensa: "en ole miesasiamies, mutta...".

Jaaha kirjoitti...

No, Aaltion postaus oli taas tyypillinen vihanpurkaus. Ei viitsisi sitä osiin purkaa, mutta tämä ainakin jaksaa ihmetyttää:

"Ja summa summarum: feminismi ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei naisten ylivaltaa."

Eli onko nyt sitten kuitenkin olemassa joku yksi feminismi, jonka tavoitteet ovat selkeästi yksilöitävisssä? Kun tähän asti ollaan hoettu, että feminismejä on yhtä paljon kuin feministejäkin... Ja että ne "ylilyönnit" (heko heko) tehdään joidenkin radikaalifeministien taholta.

Ja mitä ihmettä Aaltio tarkoittaa, kun väittää ettei sanalle "gender" olisi Suomessa vastinetta? Itse käyttää aiemmin _samassa tekstissä_ termiä "sukupuoli", joka käsittääkseni on täysin soveltuva käännös.

No joo. Ei voi välttyä ajatukselta, että feministien "kanssa keskusteltaessa" (silloin kun se ylipäätään on mahdollista) liikutaan erittäin vahvasti akselilla järki/logiikka vs. tunteet.

Henry kirjoitti...

"No joo. Ei voi välttyä ajatukselta, että feministien "kanssa keskusteltaessa" (silloin kun se ylipäätään on mahdollista) liikutaan erittäin vahvasti akselilla järki/logiikka vs. tunteet."

Aaltiohan projisoi päinvastoin: "Tässä nähdään "uudeksi" miesliikkeeksi kutsutun ryhmän harjoittaman keskustelun ongelmat. Esitetään syytöksiä, jotka perustuvat ehkäpä tunnepohjaiseen kokemukseen, mutta eivät faktoihin ja jotka eivät yleisesti ottaen pidä paikkaansa."

Jaaha kirjoitti...

Niin, Aaltio projisoi päinvastoin, mutta vastoin totuutta. Sen verran monta ristiriitaisuutta hän on pelkästään tähän yhteenkin tekstiin saanut aikaiseksi. Olisiko tarkoituksensa lähinnä ärsyttää?

Johannes Knektman kirjoitti...

jape:""kriittisen miestutkimuksen piirissä on paljon älykkäitä, analyyttisia ja ahkerasti sukupuolten tasa-arvoa edistämään pyrkineitä ja pyrkiviä miehiä".

Minusta kolme henkilöä, ei oikeuta käyttäään termiä paljon."


Enkä minä menisi sanomaan heitä (Arto Jokinen & Co) analyyttisiksi (Ainakaan sen mukaan mitä minä olen heidän kirjoituksiaan lukenut), heidän älykkyydestään en mitään osaa sanoa kun en heitä tunne ja tuo sukupuolten tasa-arvon ajaminenkin on hivenen kyseenalaista kun puhutaan "kriittistä miestutkimusta" tekevistä tahoista.

Henry:"Aaltiohan projisoi päinvastoin: "Tässä nähdään "uudeksi" miesliikkeeksi kutsutun ryhmän harjoittaman keskustelun ongelmat. Esitetään syytöksiä, jotka perustuvat ehkäpä tunnepohjaiseen kokemukseen, mutta eivät faktoihin ja jotka eivät yleisesti ottaen pidä paikkaansa."

Nuo Aaltion "Valtaansa takertuneet... jne." postauksessa esittämät kolme väittämääkin on helposti käännettävissä koskemaan feministien toimintaa, te (Henry, Malmi, Moilanen, Aaltio jne.) muistutatte enemmän toisianne kuin ilmeisesti huomaattekaan.

jorma kirjoitti...

"pahinta ehkä syntymässä olevalle miesliikkeelle olisi, jos senkin valtaan pääsevät yksisilmäiset räksyttäjät."

Siitä vain toimiin varmistamaan, ettei niin käy.

Anonyymi kirjoitti...

JORMA, kun sanoit Moilasesta, että hän on "täysin irrationaalinen fanaatikko ja feministinä avoimen ja kriittisen kansalaiskeskustelun vannoutunut vihollinen"

ja

"Tosiasiassa feministit ovat itse niitä suurimpia syrjijiä ja sortajia. Lopettaisivat vain itse syrjintänsä, jos tasa-arvo kiinnostaa"

niin mieti vähän kuinka puhut. Tästä viestistäsi näkee, että koet olevasi kaikessa altavastaajana, mutta mistä se itseasiassa johtuu?

Tämän maailman tekijöinä on paljon muitakin kuin Moilanen ja feministit. Keneen sinä itseasiassa aggressiosi kohistat? Ketä sinä itse asiassa vihaat noin paljon?

Moilasen kirjoitus voi olla laukaisija, mutta syvän, todellisen vihasi lähde on kyllä jossakin muualla, todennäköisesti hyvin sinua lähellä, eikä joku sinulle ihan tuntematon nainen joka kirjoittaa lehteen, tai naisfeministit, tai "nais"miesfeministit tai kaikki naiset jotka vainoavat sinua ja ovat tehneet elämäsi helvetiksi.

LOkki

Jaaha kirjoitti...

On se vaan kumma miten nämä feministeiksi esittäytyvät eivät pysty keskustelemaan ilman ad hominemeja. Kyllähän sitä itse kultakin silloin tällöin pääsee näppäimistöltä kyseenalaista tekstiä, mutta kun ei käytännössä koskaan asialliseen vastikkeeseen pystytä...

korpaali Möttönen kirjoitti...

Olen miettinyt täsmälleen samaa kuin nimimerkki Lokki. Kaiken tuon raivon ja vihan takana on selvästi jotain muuta kuin kritiikki feminismiä kohtaan. Jos sävy olisi neutraalimpi, keskustelukin säilyisi paljon maltillisempana ja ennen kaikkea mielekkäämpänä seurata/kommentoida. Ja sama tietysti pätee näihin moilasiin ja muihin femistisiin kiihkoilijoihin.

Voin jo kuulla vasta-argumentin, että säyseydelle ei mitään "voiteta" jne. Mutta sen sanon vielä, että raivoamisella ja kroonisella haukkumisella haukkumisella ei voi kuin hävitä.

Ottakaapa jormat ja kumppanit. mallia vaikkapa Henrystä, jonka kirjallinen ulosanti on esimerkillisen maltillista, mutta samalla veitsenterävää.

Jaaha kirjoitti...

Korpraali möttönen: ilmeisesti ad hominemeilla sitten voitetaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tuo Möttösen kommentti mikään ad hominem ollut. Jos kysymys on siitä, onko hra/rva/neutri X:n argumentointitapa tehokas, niin pakkohan sitä on katsoa miten X toimii.

Viileällä (Kotro-Mortimer -linjan) argumentoinnilla nimenomaan poistetaan moilas-aaltioilta mahdollisuus poistua väittelystä näennäisenä voittajana ad hominemin jälkeen. Nähtiinhän se jo Hesarissakin. Jos Kotro olisi paasannut vaahto suupielissä niin feministit olisivat voineet vain osoittaa sormella ja todeta, että "katsokaa nyt kaikki mikä raivohullu räksyttäjä". Nyt ne kaivavat itse oman kuoppansa setvimällä sekavasti mitä se feminismi nyt taas olikaan. Tyylikkäämpää ja paljon tehokkaampaa.

Jape kirjoitti...

Johannes Knektman: "Enkä minä menisi sanomaan heitä (Arto Jokinen & Co) analyyttisiksi (Ainakaan sen mukaan mitä minä olen heidän kirjoituksiaan lukenut), heidän älykkyydestään en mitään osaa sanoa kun en heitä tunne ja tuo sukupuolten tasa-arvon ajaminenkin on hivenen kyseenalaista kun puhutaan "kriittistä miestutkimusta" tekevistä tahoista."

Aivan, samaa mieltä kanssasi. Tein vastaavan huomion eilen, mutta jäi sitten kirjoittamatta. No, ei se mitään. Sinä kirjoitit asian auki :)

Jaaha kirjoitti...

En minä suoraan möttöseen viitannutkaan vaan juuri näihin moilasiin ja aaltiohin. Sinällään tietty möttösen ja lokin teksteissä _on_ ad hominem nämä toisten motiivien kaivelut (sinussa on paljon patoutunutta naisvihaa ja taidat olla muutenkin ongelmainen jne.).

Muutenkin tässä on ihan eri tasot kyseessä. Kun lähinnä asiassa raivoavat ja vihaavat nimenomaan ne A) feministit, jotka ovat vielä B) julkisuuden henkilöitä. Jotkut anonyymit heitot anonyymilla kommenttipalstalla eivät millään ole verrattavissa noihin.

Sinällään voisi myös sanoa, että Kotro, Laasanen & Co. ovat julkisuudessa osoittaneet suorastaan pyhimysmäistä kärsivällisyyttä feministien kiukuttelua kohtaan. Tästä on palkintona ollut, niin, mitä? Lisää ad hominem -hyökkäyksiä Moilasen & Co. vihanlietsonnan kakistelematta nielleiltä naistoimittajilta/muilta aktiiveilta. Ei nyt ainakaan äkkipäätä vaikuta siltä, että viileys ja rationaalisuus tässä asiassa palkittaisiin.

Korpaali Möttönen kirjoitti...

"Sinällään voisi myös sanoa, että Kotro, Laasanen & Co. ovat julkisuudessa osoittaneet suorastaan pyhimysmäistä kärsivällisyyttä feministien kiukuttelua kohtaan"

Ja hyvä näin. Maltillisuuden lisäksi kannatan kärsivällisyyttä.

Henry kirjoitti...

Tässä kannattaa erottaa kaksi asiaa:

1. Tieteellinen näkökulma siihen, miten asiat tasa-arvopolitiikassa oikeasti ovat. Itse pyrin suuntautumaan tähän tavoitteeseen.

2. Miten väitteet kannattaa ilmaista retorisesti omien tavoitteiden edistämiseksi. Itse en ymmärrä retoriikan päälle (päinvastoin kuin Moilanen & co) juuri mitään. On mahdollista turvautua asialliseen retoriikkaan (esim. Malmi) tai suorempaan verbaaliseen hyökkkäykseen (esim. Panu).

Henry kirjoitti...

Olen itse myös sitä mieltä, että kannattaa pysyä asiassa ja antaa feministien itse kaivautua suohon ampumisillaan ja steretypisoivilla hyökkäyksillään.

Toistaiseksi feministinen hegemonia on ollut niin vahva, että Moilaset voivat mellestää vapaasti ilman, että seurauksena olisi muuta kuin lämmin taputus olkapäälle ja kehut siskoilta ja profeministeiltä.

Jaaha kirjoitti...

"Ja hyvä näin. Maltillisuuden lisäksi kannatan kärsivällisyyttä."

Olisiko näkökantasi tälläinen: oletat, mielestäni vähän turhan optimistisesti, että kunhan aikansa malttaa mielensä ja antaan feministien raivota, sekä feministit itse että "yleinen mielipide" jotenkin heräävät havaitsemaan että noissa asioissahan on pointtia, ja yhteiskunnan panostusta näiden ilmiöiden tutkimiseen ja miesten ongelmien ehkäisemiseen voisi lisätä.

En millään jaksa uskoa, että näin tulisi käymään, ainakaan niin kauan, kuin julkisen sektorin de facto päätösvaltaa tasa-arvokysymyksissä käytetään melkeinpä ainoastaan feministien mielihalujen mukaan.

Jos maltillisuus perustuu toiveajatteluun, pitää harkita taktiikkaa uudelleen.

Henry kirjoitti...

"Jos maltillisuus perustuu toiveajatteluun, pitää harkita taktiikkaa uudelleen."

Voi olla, että tarvittaisiin organisoitunut maskulistinen miesliike asioiden saamiseksi eteeenpäin. Suomessa ei vain näytä olevan ketään kovin innokkaita järjestöihmisiä tuolle asialle, joten puhe jää hajanaisen parran pärinän tasolle.

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha: "Olisiko näkökantasi tälläinen: oletat, mielestäni vähän turhan optimistisesti, että kunhan aikansa malttaa mielensä ja antaan feministien raivota, sekä feministit itse että "yleinen mielipide" jotenkin heräävät havaitsemaan että noissa asioissahan on pointtia, ja yhteiskunnan panostusta näiden ilmiöiden tutkimiseen ja miesten ongelmien ehkäisemiseen voisi lisätä."

Minusta tästä on jo selviä merkkejä, ihan muutaman viime kuukauden ajalta. Kuinka pitkälle tuo riittää, on toinen asia.

Jaaha kirjoitti...

"Voi olla, että tarvittaisiin organisoitunut maskulistinen miesliike asioiden saamiseksi eteeenpäin. Suomessa ei vain näytä olevan ketään kovin innokkaita järjestöihmisiä tuolle asialle, joten puhe jää hajanaisen parran pärinän tasolle."

Miesliikettä on tosiaan hankala polkaista liikkeelle. Mielellään kyllä näkisi hieman nykyistä aggressiivisempaakin argumentointia naisasianaisten etujärjestöjä ja niiden toimintaa vastaan, tietty henkilöön menemistä arvostelua välttäen.

Mortimer kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Positiivista että Hesariin mahtuu nykyään miesnäkökulmaakin.

Mikko33 kirjoitti...

Tässä keskustelussa mennään pahasti pieleen mikäli yritetään määrittää kaikille asioille fakta tai tilasto (Se ehdottomasti tarvitaan silloin kun esitetään nimenomaan yleistyksiä, jotka myös ovat tärkeitä.
Mutta miten määrittää silkkoja faktoja asioille, kuten moraali ja etiikka tai vaikkapa sielulullisuus.

Se, että esitetään joidenkin ihmisten aatteiden tai kirjoitusten vastaargumentteinä, nimenomaan tunteeseen perustuvia arvosteluja, ei suinkaan tarkoita sitä, että argumentit olisivat objektiivisesti katsottuna vääriä. Älykäs ja oikeudenmukainen ihminen kerääkin jatkuvasti sekä tunteita, tilastoja että "keskeneräisiä faktoja" Moni keskustelu vaatiikin näiden asioiden hyvää keskinäistä hallintaa

On paljon keskustelun sisäisiä yksityiskohtia tai keskustelun osakokonaisuuksia, jossa faktojen merkitys yksinkertaisesti dominoi objektiivisen totuuden löytymistä. Nämä tilanteet vaan tulisi osata edes kohtuullisella tarkkuudella tunnistaa...

Voi olla, että juuri tätä kautta keskustelu uhkaa kasvavilla analyyttisillä vaatimuksillaan paisua joidnkin ihmisten käsityskyvyn ulottumattomiin

jorma kirjoitti...

"JORMA, kun sanoit Moilasesta, että hän on "täysin irrationaalinen fanaatikko ja feministinä avoimen ja kriittisen kansalaiskeskustelun vannoutunut vihollinen""

Kirjoitin kylläkin tästä Aaltiosta, mutta ei se mitään, kyllä tuo sopii Moilaseenkin.

"Keneen sinä itseasiassa aggressiosi kohistat? Ketä sinä itse asiassa vihaat noin paljon?"

Enhän minä ketään vihaa. Suunnaton halvekusuntani kohdistuu tasa-arvon vastustajiin, miesten sortajiin ja valehtelijoihin. Suomessa nämä henkilöt ovat pääasiassa feministejä.

"yvän, todellisen vihasi lähde on kyllä jossakin muualla, todennäköisesti hyvin sinua lähellä"

Säästä säälittävät psykologisointiyrityksesi.

jorma kirjoitti...

"Olen miettinyt täsmälleen samaa kuin nimimerkki Lokki."

Niin varmaan, kun itse kirjoittelet tuolla nimimerkillä.

"Jos sävy olisi neutraalimpi, keskustelukin säilyisi paljon maltillisempana ja ennen kaikkea mielekkäämpänä seurata/kommentoida. Ja sama tietysti pätee näihin moilasiin ja muihin femistisiin kiihkoilijoihin."

Ihan maltillisesti näistä miesten tasa-arvo-ongelmista ja feministien hirmuvallasta tasa-arvopolitiikassa onkin julkisuudessa kirjoitettu. Ja mihin se johti? Siihen, että feministit uhkasivat ampumisella. Älä siis viitsi ollenkaan esittää, että tässä oltaisiin missään nimessä samalla viivalla. Tosiasiahan nimittäin on, että me tasa-arvon kannattajat olemme käyneet avointa, kriittistä ja asiallista keskustelua, vain joutuaksemme feministien uhkailun ja solvausten kohteeksi.

"Mutta sen sanon vielä, että raivoamisella ja kroonisella haukkumisella haukkumisella ei voi kuin hävitä."

Hyssyttelyllä ja feministien nuoleskelulla ei ole koskaan saavutettu mitään, eikä saavuteta. Jos jossain on epäkohta ja feministien dominointi tasa-arvopolitiikassa on yksi suurimmista sellaisista, niin se on voitava sanoa ääneen. Vaikka se sinua vihastuttaakin, niin miehillä on ihan yhtäläinen oikeus tasa-arvoon kuin naisillakin. Ei sitä oikeutta tarvitse keneltäkään anoa. Tietenkin nämä feministit ovat raivona, mutta niin he ovat joka tapauksessa, ei sen pidä antaa olla esteenä tasa-arvon vaatimiselle ja toteuttamiselle.

jorma kirjoitti...

"On mahdollista turvautua asialliseen retoriikkaan (esim. Malmi) tai suorempaan verbaaliseen hyökkkäykseen (esim. Panu)."

En näe mitään syytä, miksi nämä olisivat toisensa poissulkevia toimintatapoja. Pikemminkin ne täydentävät toisiaan.

Feministeiltähän asiallista retoriikkaa ei ole vielä tähän mennessä nähty lainkaan. Tuskin tullaan koskaan näkemäänkään.

Mitä tulee omaan nettikirjoitteluuni, niin minulla on täysi oikeus vaatia tasa-arvoa ja paljastaa suorin sanoin tasa-arvon tiellä olevat esteet, keneltäkään mitään anteeksipyytelemättä. Jos joku ei tällaista avointa ja kriittistä tyyliä kestä, hänellä on todennäköisesti jotain tasa-arvoa vastaan itsellään.

brunologi kirjoitti...

Historiallisena taustakuriositeettina Jan Erolan ja Arno Kotron juttu vuoden 2000 Ylkkärissä: Miehestä tuli maalitaulu.

Huom. kannen kuva ja otsikko Sarjatulta munille, siskot!

pena kirjoitti...

brunologi: kiinnostavaa, erityisesti kun muistaa että jan erola, ei suinkaan mikään kiltti nössö, on nykyisin anne moilasen mies.

itse ajattelen miesliikkeeseen mahtuvan monenlaista hiihtäjää, ainahan miesliikkeessä voidaan "sanoutua irti" aggressiivisimmista puheenvuoroista, ihan kuin feminismissäkin on muka sanouduttu irti dworkinista. samalla voi antaa aggressiivisen siiven räyhätä.

täytyy muistaa, että jos miesliikkeen kritiikki ei osuisi, se ei synnyttäisi vastareaktiota. siksi olenkin eri mieltä jorman esittämästä väitteestä, että feminismin räyhääminen olisi merkki siitä ettei rauhallinen keskustelu ole toiminut. lähinnä uskon asian olevan päinvastoin.

gandhikin totesi vastarinnasta, että ensin vastustajat yrittävät sivuuttaa sinut, sen jälkeen pilkkaavat sinua, sen jälkeen ne käyvät taisteluun, ja sen jälkeen voitatkin. feminismin kaatumisessa ollaan siirrytty kolmanteen vaiheeseen.

pena kirjoitti...

myös tällä palstalla on lisääntynyt roimasti "maltillisten miesaktivistien" pilkkaviestien lukumäärä. sekin kertoo osaltaan siitä, että miesaktivismin uusi sukupolvi on osunut johonkin hermoon. lisää vaan samaa settiä!

Henry kirjoitti...

Tämäkin on kiinnostava Erola ja Lyytinen huomioiden.

http://www.ylioppilaslehti.fi/2000/000121/000121paakkari.html

brunologi kirjoitti...

Parempi linkki tuohon Miehestä tuli maalitaulu -juttuun (tosin lehden kansi ei näy tässä):

http://www.ylioppilaslehti.fi/2000/01/21/miehesta-tuli-maalitaulu/

jorma kirjoitti...

"siksi olenkin eri mieltä jorman esittämästä väitteestä, että feminismin räyhääminen olisi merkki siitä ettei rauhallinen keskustelu ole toiminut."

Mitään keskustelua ei ole olemassakaan. Asiallisiin, rauhallisiin puhenvuoroihin vastataan feministien taholta uhkauksilla, sensuurilla, solvauksilla ja valheilla. Keskusteluun tarvitaan kaksi osapuolta, eikä feministeillä ole aikomustakaan osallistua asiallisesti.

Tämä ei tarkoita sittä, etteivätkö asialliset, rauhalliset puheenvuorot toimisi. Olen päinvastoin todennut useaan otteeseen, että feministien räyhääminen on varma merkki siitä, että kritiikki on ollut oikeutettua, on osunut maaliinsa ja tuottaa tuloksia. Eihän heillä olisi mitään syytä räyhätä, jos heillä ei mitään hätää olisi. Keskustelua se ei ole, koska se on feministien kanssa mahdotonta, mutta hyödyllistä se on juuri siksi.

Totesin myös tosiasian, jonka luulisi jo valjenneen kaikille: hyssyttelyllä, feministien pillin mukaan tanssimisella ja kriittisyyden välttelyllä ei ole saavutettu, eikä tulla koskaan saavuttamaan yhtään mitään. Asiallisuus ei saa missään olosuhteissa tarkoittaa hyssyttelyä tai kritiikittömyyttä. Tätä hyssyttelylinjaahan feministit ja heidän profeministiset kätyrinsä täälläkin peräänkuuluttavat. Turhaan.

Kolmas seikka on se, ettei minusta miehillä ole mitään tarvetta pyydellä keneltäkään anteeksi sitä, että vaativat itselleen tasa-arvoa. Se on myös miesten oikeus, eikä se ole riippuvainen siitä, pahoittaako joku feministi tästä vaatimuksesta mielensä tai ei. Vuosikymmenet on julkisesti toivottu, että miehet ilmaisisivat tunteitaan enemmän ja avoimemmin, joten turha on kenenkään kitistä, kun tähän huutoon vastataan.

Esinahka kirjoitti...

pena lausui: "myös tällä palstalla on lisääntynyt roimasti "maltillisten miesaktivistien" pilkkaviestien lukumäärä. sekin kertoo osaltaan siitä, että miesaktivismin uusi sukupolvi on osunut johonkin hermoon."

Tämä on totta. Anonyyminä provosoivaa trollausta harrastava(t) (pro)feministi(t) ja esimerkiksi nimim. "Nahka" yrittävät erityisesti epätoivoista pilkansekaista dissausta. Joku (pro)femakko "Erkki"kin haukkuu välillä rakkina kuorossa.

Dialogi moisten kanssa on yhtä järkevää kuin kotiovelle ilmaantuneiden Jehovan todistajien kanssa väittely.

Timonen kirjoitti...

Terve. Olen todellisen, sukupuolten välisen tasa-arvon kannattaja. Aktiivi en ole, en pidä blogia, enkä yleensä edes kommentoi.

Olen huomannut, että viime aikoina oma tarkkaavaisuuteni tasa-arvoasian tiimoilta on lisääntynyt. Julkisuudessa käyty keskustelu on ollut mielettömän yksipuolista ja ne harvat feministikriittiset kannanotot on otettu yllättävän järkyttyneesti vastaan; aivan kuin kukaan ei olisi edes odottanut kenenkään huomaavan ongelmia ja epäjohdonmukaisuuksia feministien toiminnassa.

Mielestäni "miesasian" kannattajien argumentit ovat tähän mennessä olleet hillityn suorasukaisia, mutta yleensä hyvin perusteltuja. Feministien puolustuspuheenvuoroista puolestaan on hankala löytää niitä, jotka eivät olisi agressiivisen syyttäviä, vähätteleviä ja "eipäs-juupas"-väittelyyn syyllistyviä. Hyvänä esimerkkinä toimii tämä Elina Aaltion teksti, jossa pyydetään asiallista keskustelua, mutta ei itse haluta siihen osallistua. Kommenttien piilottaminen ja esitetyn kritiikin vähättely "tunnepohjaisiksi, epäanalyyttisiksi ja älyllisesti epärehellisiksi" on suorastaan loukkaavaa, vaikka asia ei minua suoraan kosketakaan.

Jos Elina Aaltio oikeasti haluaisi keskustelua, hän julkaisisi saamansa kritiikin ja kommentoisi asiallisesti miesnäkökulman esittämiä argumentteja. Toki hänenkin täytyy ymmärtää, että jos hänen saamansa kritiikki todellakin on ala-arvoista, se kääntyy itseään vastaan ja hänen voitokseen. Julkaisematta jättäminen kuitenkin kertoo lähinnä siitä, että hänellä ei ole valmiuksia käydä itse pyytämäänsä asiallista keskustelua, mikä puolestaan asettaa hänen asemansa TANEssa kyseenalaiseksi.

Keskustelu ja debaatti on Suomen koulutusjärjestelmässä unohdettu, mikä näkyykin juuri Elina Aaltion postauksen kaltaisissa, käsittämättömän huonoissa puheenvuoroissa. Sääli, sillä tasa-arvo on tärkeä asia, jonka ohjaamisen kuuluisi olla osaavammissa käsissä.

Korpraali Möttönen kirjoitti...

"Niin varmaan, kun itse kirjoittelet tuolla nimimerkillä."

Ei ole totta.

"Hyssyttelyllä ja feministien nuoleskelulla"

Ei asiallisen keskustelun kannattaminen ole hyssyttelyä eikä nuoleskelua. Vrt. Henry.

"Vaikka se sinua vihastuttaakin, niin miehillä on ihan yhtäläinen oikeus tasa-arvoon kuin naisillakin"

Tasa-arvoa kannatan minäkin, enkä minä ole mistään vihainen. Minä vastustan kaikkia mustavalkoisia ääriliikkeitä tasapuolisesti, suotta minulle ilkeilet.

Jaaha kirjoitti...

"Ei asiallisen keskustelun kannattaminen ole hyssyttelyä eikä nuoleskelua."

Kuten tässä jo todettiin, mitään ns. keskustelua feministien kanssa ei ole olemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei noita aaltio-moilasia käännytä mikään. Mutta ne suuret massat, jotka eivät varsinaisesti harrasta näiden keskustelujen seuraamista, tavoitetaan paremmin asialinjalla.

Toki on ehkä niinkin, että jos pitää valita seuraavista: a) räksyttävä Moilanen tai b) räksyttävä Moilanen ja räksyttävä Jorma, niin mieluummin sitten b.

Mortimer kirjoitti...

Henry:Voi olla, että tarvittaisiin organisoitunut maskulistinen miesliike asioiden saamiseksi eteeenpäin. Suomessa ei vain näytä olevan ketään kovin innokkaita järjestöihmisiä tuolle asialle, joten puhe jää hajanaisen parran pärinän tasolle.

Noinhan se on. Sääli sinänsä, koska uskon että sellaiselle olisi kysyntää. Järjestöltä puuttuu keulahahmot. Ikävä totuus on, että todella harvalla meistä on loppujen lopuksi kanttia pistää omat kasvot ja nimi likoon. Jonkinlainen keulahahmo on käytännössä pakko olla. Esiintymistaitoa pitäisi olla sekä luonnollisesti rohkeutta ajaa asiaa.

Luulen että järjestölle on olemassa jo tälläkin hetkellä reservi halukkaita jäseniä, kunhan vain joku perustaisi järjestön. Tavalliselle suomalaiselle miehelle on todella korkea kynnys lähteä ajamaan itse tällaista asiaa.

Minusta kuka tahansa näistä Moilasen "miesaktivisteista" (Laasanen, Malmi, Sepponen, Kotro) täyttää em. kriteerit keulahahmolle. Ja he ovat jo valmiiksi laittaneet kasvonsa peliin, joten ehkä tällainen järjestö jossain vaiheessa on tosiasia.

Mortimer kirjoitti...

Täällä on keskusteltu siitä, pitäisikö järjestön olla maltillinen vai radikaali. Itse kannatan maltillista, mutta aktiivista linjaa. Järjestön pitäisi olla aktiivinen ottamaan kantaa asioihin. Kantaa pitäisi ottaa rohkeasti ja todellakin aktiivisesti, ettei keskustelu jäisi sisäiseksi, mutta sisältö rakentavaa ja maltillista. Lähtökohtana saisi olla miehet ja miehen asema ensisijaisesti. Ei feminismin vastustaminen paitsi silloin, kun se on asian edistämisen kannalta välttämätöntä.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei feminismin vastustaminen paitsi silloin, kun se on asian edistämisen kannalta välttämätöntä."

Niin, mutta jäljet pelottavat. Ei valitettavasti ole mitään syytä uskoa, etteikö feministien kanssa ajaudu ankaraan ja pysyvään konfliktiin alta aikayksikön, jos ei suostu toimimaan feministisen hegemonian alla feminististä diskurssia noudattaen. Käytännössä kyse olisi siis joka tapauksessa feminismin vastustamisesta, vaikkakin ehkä maltillisesta sellaisesta.

Miten olisi mahdollista ajaa miesasiaa joutumatta avoimeen konfliktiin Anne Moilasen kaltaisten feministien ja feministisen järjestökentän (naistutkimuksen valtavirta mukaanlukien)kanssa? Ja miten olisi mahdollista olla ottamatta riittävän jyrkkää kantaa TANEssa toimivan Elina Aaltion kaltaisten valtavirtaa edustavien feministien (tai "kriittisen miestutkimuksen" edustajien) suoltamaan valheelliseen propagandalänkytykseen?

Millä tavoin miesasiaa voisi ajaa esimerkiksi Pasi Malmia maltillisemmin? Ei mitenkään.

Elina Aaltiosta on vielä todettava, että hedelmistään puu usein tunnetaan, eikä se omena aina kauas puusta putoa. Tai jotain.

pena kirjoitti...

on kylläkin varmasti totta, ettei moni mies uskalla puhua näistä asioista omilla kasvoillaan. en minä ainakaan. siksi panun ja henryn ulostulo on ihailtavaa.

silti itse epäilen, että organisoidulle miesliikkeelle on vähemmän tarvetta kuin feministiselle liikkeelle oli aiemmin.

keskeisin syy on, että koska miehet ovat parempia kuin naiset, naiset haluaisivat olla miehiä, mutta miehet eivät haluaisi olla naisia. miehelle ei enimmäkseen ole ongelma myöntää eroa miesten ja naisten välille, eikä miesten tarvitse mennä miljoonalle mutkalle kieltääkseen eron olemassaolon.

miesten kokema epätasa-arvo koskettaa enimmäkseen vain osaa miehistä. poikkeuksen muodostaa tietysti varusmiespalvelus. sitä taas ei enimmäkseen koeta helposti tasa-arvon ongelmaksi, koska se on jonkinlainen miehistymisriitti. siitä kitisemistä pidetään epämiehekkäänä. sen ajatellaan tuovan miehen ja naisen eron esiin.

miehillä tuntuisi olevan myös vähemmän keskinäistä solidaarisuutta kuin naisilla. tämä on niin universaalia, että on vahva epäilys sille että naisten solidaarisuus ja miesten kilpailu on geeniperimässä.

mikäli organisoidummalle miesliikkeelle olisi suuri tarve, se olisi luultavasti jo syntynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Elina Aaltiosta on vielä todettava, että hedelmistään puu usein tunnetaan, eikä se omena aina kauas puusta putoa. Tai jotain.

Säälikää nyt vähän Aaltiotakin. Se on varttunut miljöössä, jossa ainoat miehet ovat olleet poissaolevia, väkivaltaisia petoja. Sen koko kokemus miehistä on, että miehet ovat pelottavia hirveitä myyttisiä olentoja jossain muualla ja uhkaavat naisia ja lapsia. Näillä eväillä sen elämä on pahemmin pilalla kuin ATM:ien, eikä se ikinä kykene toimivaan suhteeseen miehen kanssa.

jorma kirjoitti...

"Ei ole totta."

Oletko ihan varma?

"Ei asiallisen keskustelun kannattaminen ole hyssyttelyä eikä nuoleskelua. Vrt. Henry."

Eipä vain sekään feministeillä ja täällä valittaville profeministeille ole kelvannut. Ei ole mitään keskustelua, on vain tasa-arvon kannattajien asiallisia puheenvuoroja ja feministien asiatttomia vastauksia.

"Minä vastustan kaikkia mustavalkoisia ääriliikkeitä tasapuolisesti, suotta minulle ilkeilet."

Eihän tässä ole kuin yksi ääriliike, feminismi, eikä tämän tosiasian toteaminen ole ilkeilyä, vaan totuus. Itseäsi petät, jos muuta luulet.

jorma kirjoitti...

"Luulen että järjestölle on olemassa jo tälläkin hetkellä reservi halukkaita jäseniä, kunhan vain joku perustaisi järjestön."

Tähän uskon minäkin. Ei nyt toki ensi alkuun mitään suurta massaa, mutta innokkaita henkilöitä kylläkin.

"Jonkinlainen keulahahmo on käytännössä pakko olla. Esiintymistaitoa pitäisi olla sekä luonnollisesti rohkeutta ajaa asiaa."

Tätä tarvitaan. Lisäksi se vaatii paljon aikaa ja energiaa. Haastava ja epäkiitollinen tehtävä.

"Lähtökohtana saisi olla miehet ja miehen asema ensisijaisesti."

Tästäkin olen samaa mieltä. Kun puhutaan virallisesta järjestöstä, on sen lausuntojen oltava asiallisia, hyvin perusteltuja ja tarkkaan mietittyjä. Ei toki edelleenkään mitään hyssyttelyä, mutta äärimmäisen asiapitoista ja faktaperusteista linjaa. Odotukset ja tavoitteet ovat aivan toiset järjestötoiminnassa, kuin spontaanissa ja poleemisessa nettikirjoittelussa.

Lähtökohtana pitäisi olla miesten aseman ja oikeuksien parantaminen ja tasa-arvon toteuttaminen sitä kautta. Ei siis niin, että oltaisiin erityisesti ketään tai mitään vastaan, vaan miesten ja tasa-arvon puolesta. Positiivista ja rakentavaa sanomaa on vaikeampi vastustaa. Lisäksi miesten aseman pasrantuminen, vaikkapa syrjäytymisen vähentymisen kautta, parantaisi myös naisten asemaa, mitä kannattaa aina korostaa.

"Käytännössä kyse olisi siis joka tapauksessa feminismin vastustamisesta, vaikkakin ehkä maltillisesta sellaisesta."

Näin se varmaan lopulta toki olisi. Etenkin feministien valta-asema tasa-arvoelimissä ja -tutkimuksessa (ts. naistutkimus) ovat jo itsessään epäkohtia ja tasa-arvon toteutumisen esteitä, jotka on vaadittava poistettaviksi. On selvää, että tätä feministit vastustavat rajusti, mutta epäilemättä he pullikoivat vastaan muissakin kysymyksissä. Tämä on varmasti väistämätöntä, jos ollaan yhtään kriittisiä ja halutaan muutosta tasa-arvoisempaan suuntaan.

Taktisista syistä, miesjärjestön kannattaisi tässäkin korostaa sitä, kuinka ollaan miesten asemaa parantamassa ja tasa-arvoa lisäämässä. Jos ja kun feministit pistävät sitten vastaan, niin imagotappio on silloin heidän. Näinhän on jo osin käynyt.

Näin siis toivoisin tuon toivottavasti pian muodostuvan miesjärjestön toimivan.

Kokonaan toinen asia on se, ettei yksittäisten kansalaisten kannata rasittaa nettikirjoitteluaan turhalla poliittisella korrektiudella, ympäripyöreydellä, varovaisuudella ja yliasiallisuudella. Jossain niitä tunteitakin pitää voida tuulettaa.

Korpraali Möttönen kirjoitti...

"Oletko ihan varma?"

Olen tietenkin.

"on vain tasa-arvon kannattajien asiallisia puheenvuoroja ja feministien asiatttomia vastauksia."

Asiattomia vastauksia ja puheenvuoroja harrastavat täällä niin feministit ja niiden vastustajatkin.

"Itseäsi petät, jos muuta luulet."

En minä itseäni petä. Kaikki mustavalkoinen ja yleistävä sukupuolikeskustelu yhtä hedelmätöntä.

Mitä tulee "totuuteen", sitä on turha minulle ilkeämielisellä asenteella julistaen kaupata, oli sitten äänessä vaikkapa jehova, kommunisti, feministi tai muutoin itsensä sekopääksi puhunut yhden totuuden dogmaatikko. Kavahdan heitä kaikkia.

Jaaha kirjoitti...

"Kaikki mustavalkoinen ja yleistävä sukupuolikeskustelu yhtä hedelmätöntä."

Jos sinä olet lukenut tätä palstaa ja tullut siihen lopputulokseen, että ns. miesasiamiesten ja Moilasten/Aaltioiden mustavalkoisuus ja yleistävyys liikkuvat samoissa mittasuhteissa, et ole ymmärtänyt lukemaasi.

pena kirjoitti...

Taktisista syistä, miesjärjestön kannattaisi tässäkin korostaa sitä, kuinka ollaan miesten asemaa parantamassa ja tasa-arvoa lisäämässä. Jos ja kun feministit pistävät sitten vastaan, niin imagotappio on silloin heidän. Näinhän on jo osin käynyt.

kaikenlaisia toimijoita tarvitaan myös miesaktivistien joukossa. esimerkiksi ylimmäinen feminismiopportunisti kirsi piha pilkkasi arno kotroa tämän kirjasta sovinistiksi -- tietysti lukematta sitä.

kun sitten henry alkoi nousta julkisuuteen, opportunisti-kirsin mielestä arno olikin muuttunut maltilliseksi ja laasanen edusti sovinmismia.

näyttää siis siltä, että feministit tarvitsevat aina jonkun vihollisen. jos kunnollista vihollista ei ole, kuka tahansa miesrivistöstä hiemankin esiin tuleva kelpaa sellaiseksi.

miesliike varmaan tarvitsisi oman vastineensa valerie solanakselle, jotta keskustelu olisi tasapainoisempaa. tasa-arvoa ajavat miehet ovat liian kilttejä.

pena kirjoitti...

Taktisista syistä, miesjärjestön kannattaisi tässäkin korostaa sitä, kuinka ollaan miesten asemaa parantamassa ja tasa-arvoa lisäämässä. Jos ja kun feministit pistävät sitten vastaan, niin imagotappio on silloin heidän. Näinhän on jo osin käynyt.

kaikenlaisia toimijoita tarvitaan myös miesaktivistien joukossa. esimerkiksi ylimmäinen feminismiopportunisti kirsi piha pilkkasi arno kotroa tämän kirjasta sovinistiksi -- tietysti lukematta sitä.

kun sitten henry alkoi nousta julkisuuteen, opportunisti-kirsin mielestä arno olikin muuttunut maltilliseksi ja laasanen edusti sovinmismia.

näyttää siis siltä, että feministit tarvitsevat aina jonkun vihollisen. jos kunnollista vihollista ei ole, kuka tahansa miesrivistöstä hiemankin esiin tuleva kelpaa sellaiseksi.

miesliike varmaan tarvitsisi oman vastineensa valerie solanakselle, jotta keskustelu olisi tasapainoisempaa. tasa-arvoa ajavat miehet ovat liian kilttejä.

jorma kirjoitti...

"Olen tietenkin."

No, hyvä että olet.

"Asiattomia vastauksia ja puheenvuoroja harrastavat täällä niin feministit ja niiden vastustajatkin."

Ei pidä paikkaansa. Missäs ovat ne miesasiamiesten puheenvuorot, joissa naisten tasa-arvo-ongelmista puhuvia uhataan ampumisella?

"Kaikki mustavalkoinen ja yleistävä sukupuolikeskustelu yhtä hedelmätöntä."

Jaaha tähän jo vastasikin, eikä siihen ole lisättävää.

"Kavahdan heitä kaikkia."

Mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan? Sitähän täällä ajetaan eteenpäin, ei muuta.

jorma kirjoitti...

"kaikenlaisia toimijoita tarvitaan myös miesaktivistien joukossa."

Toki.

Korpraali Möttönen kirjoitti...

Jorma,
"Mitä sinulla on tasa-arvoa vastaan? Sitähän täällä ajetaan eteenpäin, ei muuta."

Ei minulla tasa-arvoa tai sen eteenpäin ajamista vastaan mitään ole, kunhan se vain tapahtuu Henryn tapaan rauhallisesti ja kärsivällisesti argumentoiden. Siinä vaiheesa kun alkaa raivokas syyttely ja mustavalkoinen yleistäminen kaikkein raivokkaimpien sukupuolikiihkoilijoiden tapaan peli on jo menetetty.

Jaaha,

"et ole ymmärtänyt lukemaasi."

Kyllä minä ymmärrän oikein hyvin. Luepa huviksesi tämän kommenttiketjun ensimmäinen lause uudelleen. Siinäpä hedelmällinen aloitus viestiketjulle kaikessa mustavalkoisuudessaan ja yleistävyydessään. Moilasten/Aaltioiset eivät tälle palstalle kirjoita lainkaan.

Malttia!

jorma kirjoitti...

"Ei minulla tasa-arvoa tai sen eteenpäin ajamista vastaan mitään ole"

Onhan sinulla selvästi jotain sitä vastaan, kun hyökkäät meitä tasa-arvon puolustajia vastaan.

"kunhan se vain tapahtuu Henryn tapaan rauhallisesti ja kärsivällisesti argumentoiden"

Mikäs ihmeen auktoriteetti sinä oikein kuvittelet olevasi? Tietääkseni tässä maassa vallitsee ainakin toistaiseksi, feministien tahdosta riippumatta, sanan- ja mielipiteen vapaus.

"peli on jo menetetty."

Ei tämä ole mitään peliä. Tässä näkee, ettet sinä ymmärrä lainkaan, miten vakavasta asiasta on kysymys.

"Kyllä minä ymmärrän oikein hyvin."

Ei, et sinä ole ymmärtänyt lainkaan.

"Siinäpä hedelmällinen aloitus viestiketjulle kaikessa mustavalkoisuudessaan ja yleistävyydessään."

Ensinnäkään siinä ei ollut mitään mustavalkoista. Toisekseen yleistykset ovat välttämättömiä, jos haluaa sanoa ylipäätään mitään merkittävää laajaa ihmispopulaatiota koskien. Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, eivätkä ainoastaan henkilökohtaiset kokemukseni, että naiset ovat tyypillisesti ailahtelevaisempia kuin miehet. Se ei tarkoita sitä, että kaikki naiset olisivat aina ailahtelevaisempia kuin kaikki miehet. Eikä tämä ole mikään hyvä/paha-vastakkaiasettelu, se on vain toteamus siitä, miten asiat ovat. Tälle havainnolle on olemassa ihan biologinen selityksensä, sillä kuukautiskiertoon liittyvät hormonaaliset muutokset vaikuttavat myös mielialoihin.

On hyvin kummallista, jos tänne ei saa edes kirjoittaa omista havainnoistaan ja biologisista tosiasioista ilman että joku siitä vetää herneen nenään.

"Moilasten/Aaltioiset eivät tälle palstalle kirjoita lainkaan."

Jos eivät kirjoita itse, niin heidän profeministiset kätyrinsä kyllä kirjoittavat.

jorma kirjoitti...

Jos ei tosiaan näe mitään eroa sen välillä, että vaikutusvaltainen järjestö, joka saa valtiolta rahaa tasa-arvon edistämistä, ei pelkkää naisasianajamista vastaan, uhkailee virallisessa julkaisussaan miesten tasa-arvo-ongelmista kirjoittaneita ampumisella ja sen välillä, että yksittäinen kansalainen kirjoittaa anonyymisti netissä (ketään tuomitsematta) havainnoistaan ja biologisista tosiasioista, niin eihän sillä voi mitään.

Suhteellisuudentaju on vain silloin todella pahasti hukassa.

Jaaha kirjoitti...

"Siinäpä hedelmällinen aloitus viestiketjulle kaikessa mustavalkoisuudessaan ja yleistävyydessään."

Joko et tajua tekstien vivahde-eroja tai olet valikoivasti lukeva feministinainen.

Korpraali Möttönen kirjoitti...

"Onhan sinulla selvästi jotain sitä vastaan, kun hyökkäät meitä tasa-arvon puolustajia vastaan."

Kuten sanoin, minulla ei ole tasa-arvoa mitään vastaan, eikä sen maltillista ajamista.

"Mikäs ihmeen auktoriteetti sinä oikein kuvittelet olevasi? "

Ilmaisen vain mielipiteeni. Kuten itsekin toteat, niin täällä Suomessa saa tehdä.

"Ei, et sinä ole ymmärtänyt lainkaan."

No, se on tietysti sinun näkemyksesi.

"joku siitä vetää herneen nenään."

En minä ole vetänyt hernettä nenään. Osoitin ainoastaan mustavalkoisen yleistyksen.

"profeministiset kätyrinsä"

Voi olla, itse en profeministiksi lukeudu, enkä tietenkään feministiksi. Kannatan tasa-arvoa.

Korpraali Möttönen kirjoitti...

"Joko et tajua tekstien vivahde-eroja tai olet valikoivasti lukeva feministinainen."

Jälleen tyypillinen mustavalkoinen joko/tai -kommentti:)

Jaaha kirjoitti...

"Jälleen tyypillinen mustavalkoinen joko/tai -kommentti:)"

Niin. Joskus asiat ovat mustavalkoisia.

korpraali Möttönen kirjoitti...

Psykologit puhuvat lohkomisesta (splitting).

Vortac kirjoitti...

Dialogi moisten kanssa on yhtä järkevää kuin kotiovelle ilmaantuneiden Jehovan todistajien kanssa väittely.

Oon koettanu muuten käännyttää Jehovia tajuamaan totuuden niiden dogmaattisen paasauksen sijasta, mutta kieltämättä laihoin ja huonoin tuloksin. He vääristelivät kaiken mitä sanoin ja käyttivät sitä sitten aseena minua vastaan. No, tulipahan sekin kokeiltua.. ei onnistunut.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


gandhikin totesi vastarinnasta, että ensin vastustajat yrittävät sivuuttaa sinut, sen jälkeen pilkkaavat sinua, sen jälkeen ne käyvät taisteluun, ja sen jälkeen voitatkin. feminismin kaatumisessa ollaan siirrytty kolmanteen vaiheeseen.


Tosin Gandhiin ei kyllä aivan täysin ole luottamista, mitä tulee näihin asioihin. Hänellä oli monissa jutuissa paljonkin pointtia, mutta joistain jutuista olen jopa hivenen järkyttynyt. Miten olisi tämä lainaus:

"I will far rather see the race of man extinct than that we should become less than beasts by making the noblest of God's creation, woman, the object of our lust. "

Eli mieluummin _KOKO_IHMISKUNTA_TUHOON_ (eli massamurha, kansanmurha, genocide) kuin ATM:lle edes oikeus HALUTA rakastella naisen kanssa.

Sekä lisäksi tuo 'noblest' -hiukkasen- särähtelee korvien välissä tuota lukiessa.

Gandhi myöskin toivotti tasa-arvoa kaikille, paitsi reporttereille ja valokuvaajille. Koska minussa on ripaus molempia, tuo on aika loukkaavasti sanottu, ja koska tuohon aikaan suurin osa molemmista lieni nimenomaan miehiä, koen sen myös aika kyseenalaisena myös miesnäkökulmasta asiaa tarkastellen.

Gandhi ei siis ollut mikään aivan puhdas pulmunen, jolla oli järki joka asiassa mukana, joten hänen juttuihinsa kannattaa suhtautua ainakin jonkinasteisella varauksella.

- Vortac

jorma kirjoitti...

"Kuten itsekin toteat, niin täällä Suomessa saa tehdä."

En ole kieltänyt sinua ilmaisemasta mielipidettäsi.

"No, se on tietysti sinun näkemyksesi."

Niin on, ja sinulla on omasi. Vaikka olenkin kanssasi toista mieltä, niin ihan kiva että kirjoitit mielipiteesi kuitenkin. Olisi kovin tylsää, jos täällä kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta. Eiväthän ihmiset yleensä kuitenkaan ole.

"Osoitin ainoastaan mustavalkoisen yleistyksen."

En minä edelleenkään näe mustavalkoista yleistystä missään. Yleistin kyllä, sen myönnän, mutta en mielestäni mustavalkoisesti.

"Voi olla, itse en profeministiksi lukeudu, enkä tietenkään feministiksi. Kannatan tasa-arvoa."

Hyvä niin. Sitten olemme periaatteessa samoilla linjoilla.

Muutenkin tarkoitin tällä ihan muita kirjoittajia kuin sinua.

J.Halmu kirjoitti...

Toisaalta pitää muistaa, että Moilanen on hyvä harhautus, kun sillä aikaa hiljaisemmat feministisesti ohjelmoidut etenevät havuja telaketjujen alla ja saavat lakejaan läpi.