Tasa-arvoministeri puhuu

Stefan Wallin - puhetiivistelmä 07.06.2008 Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin Puoluekokous Turussa 8.6.2008

Rkp:n puoluekokous on vuosituhannen ensimmäinen Turussa. Myös osan­ottajiensa suhteen se ovat omalla tavallaan ensimmäinen lajiaan. Runsaasta 250 edustajasta nimittäin melkein 130 on naisia. Tämä tarkoittaa, että rkp:n korkeimmalla päätöselimellä eli puoluekokouksellä on ensimmäistä kertaa histori­ansa aikana naisenemmistö.

Monesta syystä tämä tieto tuntuu oikeastaan vain vahvistukselta puolu­eemme profiilille ja arvopohjalle.

Niin puheenjohtajistossamme kuin ministeriryhmässämmekin on puolet nai­sia ja puolet miehiä. Hallituksessa meillä on tasa-arvoministerin salkku. Me­nemme kunnallisvaaleihin monin oikeudenmukaisuusteemoin, jotka perustu­vat naisen ja miehen, tytön ja pojan yhtäläisiin oikeuksiin elämän kaikilla alu­eilla. Tavoitteemme on saada kunnallisvaaliehdokkaiksi yhtä monta naista kuin miestä.

Tasa-arvo on oikeudenmukaisuuskysymys. Se on jokaisen sellaisen yhteis­kunnan, organisaation, yhteisön tai yrityksen kypsyysmittari, joka haluaa ottaa itsensä tosissaan ja antaa itsestään uskottavan kuvan. Sen takia tasa-arvo on niitä arvoja, jotka politiikan kaikkien toimijoiden täytyy pukea kon­kreetti­siksi teoiksi eikä pelkästään muistaa juhlapuheretoriikassaan.

Kaikessa poliittisessa työssä on tasa-arvoulottuvuus. Tulosten saavuttami­seksi tarvitaan kuitenkin myös systematisointia ja fokusointia. Haluan nostaa esille kuusi näkökohtaa, joiden rkp:n mielestä pitää olla perustana tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta tehtävälle työlle.

Nämä ovat sukupuoliulottuvuuden integrointi päätöksentekoon, valta­vir­tais­taminen, jossa arvioidaan päätösten vaikutukset tasa-arvoon. Muut näkö­kohdat ovat naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen, naisten urakehi­tyksen edistäminen, kouluissa tehtävä tasa-arvotietoisuuden kasvattaminen eriarvoistumisen torjumiseksi, pyrkimykset työelämän ja kotielämän yhteen­sovittamisen helpottamiseksi sekä perheissä ja läheisissä ihmissuh­teissa ensi­sijaisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy.

Kukin näistä teema-alueista vaatii oman strategiansa, jossa selkeästi lausutun tavoitteen seuraksi tarvitaan konkreettisia työkaluja. Jokaisessa tarvitaan lisäksi läpi koko politiikan ulottuva yhteiskuntatyön tuki yhtä lailla elinkei­no­elämän huipulta kuin koululaisten ja päiväkotilasten vanhemmilta ja opetta­jilta.

Konkreettisten tulosten mahdollisuudet ovat runsaita yhteiskunnassa, jossa liian monet vanhanaikaiset päätöksenteon kulttuurit, kaavamaiset käsitykset sukupuoli- ja ammattirooleista, heikko itsetunto sekä nuo kuuluisat lasikatot, -seinät ja -ovet yhä ovat tiellä.

Pääsemme tuloksiin vain jos jokainen kantaa vastuunsa. Jokainen.

Eräs suurimmista rakenteellisista epäoikeudenmukaisuuksista on naisten ja miesten palkkaero. Ongelmakentän syvyyttä ja jähmeyttä kuvastaa se to­si­seikka, ettei edes naisvaltaisen sairaanhoitoalan viimesyksyisellä poikkeuksel­lisella palkkaratkaisulla ollut kuin marginaalien vaikutus naisten ja miesten keskimäärin 20-prosenttiseen palkkakuiluun.

Siksi tarvitaan selkeä tasa-arvoprofiloituminen kaikissa työmarkkinoiden tu­levissa palkkaratkaisuissa. Yhtä aikaa tiedämme edessä olevien suhdanteiden myös kysyvän maltillisia palkkaratkaisuja. Yhtälö on toden totta arka. Mutta tässäkin on valmiutta hoitaa tilanne. Haluan nostaa esille samapalkka­työryh­män, jolla on lajissaan ainutlaatuinen kokoonpano: johtavia poliitikoita yli kaikkien ryhmittymä- ja puoluerajojen sekä työmarkkinajärjestöjen ylin johto.

Kaikki osapuolet ovat keväästä 2006 alkaen sitoutuneet tavoitteeseen ka­ven­taa palkkakuilua viidellä prosenttiyksiköllä vuoteen 2015 mennessä. Vauhti ei ehkä häikäise, mutta palkkakehityksen historiataustaa vasten se on todelli­suu­dessa melko kunnianhimoinen. Miten käytännössä käy, riippuu paljon siitä, minkä painon työmarkkinaosapuolet antavat samapalkka­kysy­mykselle. Tämä on vastuullista vapautta – paljon vastuun kera.

Haluan tasa-arvoministerin ominaisuudessa vedota erityisesti työmarkkina­osapuoliin, jotta ne tekevät kaikkensa lisätäkseen naisten ja miesten palkka­tasa-arvoa, vähentävät työmarkkinoiden eriytymistä ja suhtautuvat myöntei­sesti ehdotuksiin, jotka antavat miehille ja isille suurempia mahdollisuuksia ottaa vastuuta lapsistaan näiden ollessa pieniä. Työntekijä, joka on tyytyväi­nen panostukseensa kotona, on taatusti motivoituneempi myös työaikana.

Samat haasteet koskevat tietenkin myös politiikassa tehtävää työtä. Politiikka on tunnetusti tahtomista. Rkp:llä on pitkä ja onneksemme johdonmukainen ansiolista tasa-arvon saralla.

Tänä päivänä meillä on tärkeä rooli jatkaa Annie Furuhjelmin, Elly Sigfridsin, Elisabeth Rehnin ja monien muiden luomassa hengessä: jatkaa lasikattojen murtamista, raivata uutta maata ja avata kabinettien ovia viedäksemme uudenaikaisen, oikeudenmukaisen näkemyksen naisen ja miehen yhtäläisistä mah­dollisuuksista elämän kaikille alueille.

Ruotsalaisen kansanpuolueen pitää jatkossakin tehdä aloitteita mullistavista perhevapaamalleista, puhua isän roolista kotitaloudessa ja lasten kanssa, edistää naisen yhtäläistä oikeutta ammattiuraan myös silloin, kun – onneksi yhä harvemmin – meitä pilkataan aloitteemme tähden. Yhteiskunta ei näet muutu, jos vähimpään tyytyvä saa päättää.