keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Euroopan neuvostolle ei ryppyillä

Euroopan neuvoston rajaus:
Kotirauhaa-kampanja on osa Euroopan neuvoston suurta, kansainvälistä, koko Euroopan laajuista hanketta. Kun Euroopan neuvosto päätti asiasta huippukokouksessaan 2005, tehtiin selvä rajaus. Kampanja päätettiin käydä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tämä on siis Euroopan neuvoston korkeimman poliittisen johdon tahto.

Euroopan neuvosto ei kiellä, etteivätkö myös miehet kärsi puolisoidensa tai muiden perheenjäsenten fyysisestä tai henkisestä väkivallasta. Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta.

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvassa väkivallassa on vielä erikoispiirteitä, jotka oikeuttavat tällaisen kampanjan käymisen. Euroopan neuvosto katsoo, että naisiin kohdistuva väkivalta ilmentää miesten ylivaltaa naisiin nähden.
Missi Noora Hautakangas tapailee vanhempaa miestä
"Olen aina ollut kiinnostunut vanhemmista miehistä, koska nuoremmat tuntuvat leikki-ikäisiltä."
Veikkaus lukijoille: Noora tapailee a) vanhaa köyhää miestä, b) vanhaa keskituloista miestä, c) vanhaa rikasta miestä.

Aloitteelliset miehet ja paradoksi

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"c) vanhaa rikasta miestä."

Tai ainakin hyvätuloista.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tällaisetveikkaukset juuri vahvista sitä stereotypiaa, että ATM:t käyvät kuumana missien ja muiden ysin ja kympin kissojen perään. Ja ovat sitten katkerina, kun ei flaxi käy.

Anonyymi kirjoitti...

Netti täyttyy Johanna Tukiaisen klooneista

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi etsii Kalliossa vanhuksen hakannutta miestä ja naista

Alustavien tietojen mukaan vanhuksella on erittäin vakavia päävammoja. Lääkärien arvion mukaan vamman lopullinen vakavuus selviää muutaman päivän sisällä.

Panu kirjoitti...

Eikös tällaisetveikkaukset juuri vahvista sitä stereotypiaa, että ATM:t käyvät kuumana missien ja muiden ysin ja kympin kissojen perään. Ja ovat sitten katkerina, kun ei flaxi käy.

Sinun ennakkoluulosi ja niiden vahvistuminen ovat kuule ihan vain sinun omia ongelmiasi, rasisti.

Panu kirjoitti...

Minä muuten veikkaan, että Noora Hautakangas tapailee jääkiekkoilijaa - nykyistä tai entistä. Ovathan ne lätkämiehet remmissä aika vanhoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Noo, saattaahan se aurinko paistaa risukasaankin. Eli ei aateeämmänkään kannata heittää kirvestään kaivoon. Katsokaa vaikka:

http://tgp.pornaccess.com/galleries/beautyandthegeek/bag-H34r-046/?adv_id=10206

Anonyymi kirjoitti...

Jos se on vaihtoehto a), niin myönnän kyllä hämmästyväni suuresti.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Yhteiskunnassa on edelleen vallalla myös käsityksiä, joiden mukaan väkivalta
naisia kohtaan voisi olla hyväksyttävää."

Siis Suomessako?

Anonyymi kirjoitti...

Kun puhutaan "yhteiskunnasta" ja sen käsityksistä yleisesti, ymmärretään että jokin asia on laajamittaisesti joko hyväksyttyä tai hyväksymätöntä rajatussa yhteisössä.

Yhteiskunnassa, kuten Suomi, on myös ryhmittymiä jotka hyväksyvät rasismin ja muita kielteisiä asenteita. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan sanota että "yhteiskunnassa on myös VALLALLA käsityksiä" joka hyväksyisi näiden julkituomat asenteet tai arvot.

Vaikea uskoa että valtaosa suomalaisista hyväksyisi naisiin kohdistuneen väkivallan. Tai edes merkittävää vähemmistöä.

Todettakoon vielä, että EU:ta, monien hyvinkin erilaisten kansojen ja valtioiden kokonaisuutta voisi mitenkään mieltää käsittämään yhtenä "yhteiskuntana".

Anonyymi kirjoitti...

" Tällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta."

Ei jokin aika sitten ollut melkoinen poru naisten harjoittaman väkivallan tutkimisen julkisesta rahoituksesta?
Väkivaltatutkimusta tästä lähtökohdasta käsin ei joidenkin eturymittymien toimesta nähty tarpeelliseksi edes toteuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

tunnistaako kukaan itseään: kauheimmat treffit

Anonyymi kirjoitti...

tikka, haha! Repeilin miltein alusta loppuun tuota ketjua lukiessa.

Noh, vakavissaan.. vastanneiden päälimmäiset turn-offit näyttävät olevan kokemattomuus, hiljaisuus, lyhyys, epähygieenisyys, pienimunaisuus, tarjoamattomuus ja aivan liiallinen itsekeskeisyys/arkuus/herkkyys.

Yllätyksellistä.

Lord B. kirjoitti...

Tuossa Tikan linkittämän ketjun alkupäässä olikin lähinnä ymmärrettävästi kauheita treffejä - miehet eivät olleet ATMeja, vaan hyypiöitä. Kun ketjua luki vähän eteenpäin, niin treffit olivat kammottavia kun mies oli 5 cm lyhyempi SIIS HYI OLKOON YÖK!

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, kerrankin voin kritisoida psykiatriaa ja feminismiä samaan aikaan..

http://en.wikipedia.org/wiki/Female_hysteria

Hah hah .. etenkin toi 'pelvic massage'-kohta on suorastaan hilarious (-8

Harmi ettei se enää ole sairaus, olis joku tolkku feministienkin kohkaamiselle. Ja toisaalta voidaan kysyä, miten akkuraatti 'tiede' on sellainen, joka kautta historiansa muuttelee sitä mikä on mielisairasta ja mikä taas ei..?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Kun ketjua luki vähän eteenpäin, niin treffit olivat kammottavia kun mies oli 5 cm lyhyempi SIIS HYI OLKOON YÖK!

No kyllä muakin yököttäs olla treffeillä 5 cm lyhyemmän miehen kans! HYI YÖK!

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin.. sitä se heterous teettää. Tuo feminismin demoniksi maalaama ja kiroama pakanallinen rituaaliuskonto nimeltään HETEROUS - sehän olisi pitänyt saada jo kitkettyä maasta kokonaan! Mitä siitäkin nyt tulisi, jos naiset eivät olisi lesboja kaikki tyynni?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Hehe... Jotenkin muistuvat mieleeni ne pari ensimmäistä yritystä viritellä mitään vastakkaisen sukupuolen kanssa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Vanhempi mies voi olla mitä tahansa Nooraa vanhempi. Jos Nooralla on uikää nyt vaikkapa 22 v, voi mies olla hyvätuloinen, menestyvä 23-> ikäinen mies. Tuskin nyt sentään Hjallis, luoja paratkoon.

Henry Laasanen kirjoitti...

Olikos se Noora 24-vuotias. Silloin tuntuisi siltä, että miehen pitäisi olla väh. 35-vuotias, jotta häntä voitaisiin kutsua "vanhemmaksi mieheksi". Eli veikkaisin ikähaarukkaa 35-45-vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Espoolaisäiti surmasi lapsensa täydessä ymmärryksessä

Anonyymi kirjoitti...

Siis ihan totta! Voiko jotakuta siis ihan aikuisen oikeasti kiinnostaa minkä ikäisen tai miten hyvin toimeentulevan tyypin kanssa joku noora hengailee?!?

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi taisi nyt vähän missata pointin (mikä ei tietenkään ole anonyymeille feministitrolleille epätavallista).

Anonyymi kirjoitti...

"Espoolaisäiti surmasi lapsensa täydessä ymmärryksessä"

Suomessa lapset tarvitsisivat erillisen lapsirauhapykälän. Suurin osa lapsensa tappaneista on naisia.

Anonyymi kirjoitti...

"ällä hetkellä saatavilla olevien tutkimustietojen mukaan naisten harjoittama väkivalta ei ole kuitenkaan niin laaja ongelma kuin miesten harjoittama väkivalta."

Ei tienkään ole, kun naisten väkivaltaisuutta ei ole haluttu samassa laajuudessa koskaan tutkia. Jos tutkittaisiin, voisivat tulokset olla monelle kovin epämieluisia.

Anonyymi kirjoitti...

"Yhteiskunnassa on edelleen vallalla myös käsityksiä, joiden mukaan väkivalta
naisia kohtaan voisi olla hyväksyttävää."

Täysin järjetön ja perusteeton väite. Tosiasiassa naisiin kohdistuva väkivalta tuomitaan Suomessa selvästi jyrkemmin kuin miehiin kohdistuva. Jälkimmäisen kohdalla vähättelyä voi esiintyäkin, mutta ei missään tapauksessa ensiksimainitun, liioittelua pikemminkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kamalimmat treffit ketjussa oli se hillitön juttu "haltijahyökkäys". Jotenkin tuli mieleen eräs vakiotyyppi tällä palstalla... ei millään pahalla mutta oli pakko heittää...

Anonyymi kirjoitti...

Siis onko jotain mieltä arvioida niin kovasti jonkun missukan motiiveja?

Tietääkseni missikisoihin ei osallistuta niiden henkisen haasteellisuuden takia.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma on oikeassa.

Kuten yleensäkin tasa-arvoasioissa (ainoastaan naisen iskemistä koskevissa asioissa hän on ollut väärässä).

- Vortac