perjantaina, elokuuta 01, 2008

Henkilökohtaiset tulonsiirrot

HS Digilehti, Mielipideosasto 1.8.2008:

Tuloerot haittaavat tasa-arvoa perheessä
Nykyään ymmärretään, että naisen ja miehen tasa-arvon kannalta on tärkeää, että molemmat osallistuvat sekä kotona tehtävään työhön että kodin ulkopuoliseen ansiotyöhön. Tämän pitäisi periaatteessa vapauttaa naiset pois nyrkin ja hellan välistä ja miehet pois perheen elättäjän ja päätöstentekijän roolista.

Ongelmia syntyy silloin, kun diplomi-insinööri rakastuu lähihoitajaan tai joudutaan muuten tilanteeseen, jossa puolisoiden tulotaso poikkeaa toisistaan merkittävästi.

Heikoin tilanne on tietysti silloin, jos toinen "ansaitsee" vain kotihoidontukea noin 400 euroa kuukaudessa hoitaessaan perheen yhteisiä tai aikaisemmista suhteista tulleita lapsia.

Lähes yhtä huono on myös tilanne, jossa toinen ansaitsee lähihoitajana, perhepäivähoitajana, osa-aikatyössä tai työttömänä tuloja niin, että käteen jää verojen jälkeen ehkä 800 euroa tai vähemmän. Jos toinen puolisoista olisi yhtä pienituloinen, voisi pariskunta elää köyhästi, mutta tasaarvossa. Lisäksi he olisivat yhdessä oikeutettuja monenlaisiin tulonsiirtoihin.

Jos toinen puolisoista kuitenkin ansaitsee bruttona 4 000–6 000 euroa (mikä on varsin tavallinen palkka tietyillä miesvaltaisilla aloilla), syntyy ongelma. Kuinka lähihoitaja ja diplomi-insinööri nyt sitten maksavat yhdessä tasaarvoisesti vuokransa, kun lähihoitaja ei ole oikeutettu yhteiskunnan tukiin ja rikkaampi puoliso katsotaan elatusvelvolliseksi? Kuinka he lomailevat yhdessä ja kuinka he maksavat lasten päivähoitomaksun, kun sekin määräytyy paremmin ansaitsevan puolison tulojen mukaan?

Entä jos haluttaisiin ostaa omistusasunto, kuinka se yhdessä maksettaisiin?

On sanomattakin selvää, että tässä tapauksessa mies – ellei halua elää todella köyhästi ja laittaa ylijääviä tulojaan vaikka henkilökohtaiselle sijoitustililleen – toimii jatkuvasti perheen maksajana ja elättäjänä.

Tässä elättäjän roolissaan mies alkaa ehkä vaatia puolisoltaan vastapalveluksia, kuten laajempaa osallistumista kotitöihin. Tai sitten hän muuttuu katkeraksi, koska kokee kantavansa isompaa vastuuta perheestä, jonka piti olla "yhteinen yritys".

Voi myös käydä niin, että mies kokee olevansa viime kädessä suvereeni päätöksentekijä tai ainakin viimeisen sanan sanoja kaikkien perheen hankintojen ja rahaa vievän ajankäytön osalta – "mieshän ne käytännössä yksin maksaakin".

Jos naiselle kuitenkin sälytetään kaikki kotityöt pienempien tulojen vuoksi, kokee hän yhtä lailla katkeruutta. Kyllähän hänkin tekee työtä kotona tai sen ulkopuolella ja voi olla myös erittäin uupunut kuormittavan (hoiva)työn jälkeen.

Koska tuloerojen täydelliseen poistamiseen ei nykyisenlaisessa yhteiskunnassamme ainakaan kovin nopeasti voida päästä, ehdotan, että vähintään tulonsiirtopuolella kiinnitettäisiin huomiota epätasa-arvoa ylläpitävien järjestelmien purkamiseen.

Eli niin kauan kuin lähihoitajat vielä rakastuvat diplomi-insinööreihin, pitäisi lähihoitajien parisuhteen solmittuaankin olla oikeutettuja asumistukeen oman vuokranpuolikkaansa osalta.

Henkilökohtaisesti määräytyvät tulonsiirrot voisivat pelastaa monta avio- tai avoliittoa myös siksi, että nykyisessä järjestelmässä yksinhuoltajaksi heittäytyminen on naiselle taloudellisesti usein parisuhteessa pysymistä houkuttelevampi vaihtoehto.

HELMI JANTUNEN elintarviket. maist. Helsinki

35 kommenttia:

Henry kirjoitti...

Eli koska insinööri-aviomies tienaa 5000e kuussa, niin parisuhteen tasapainottamiseksi lähihoitaja-vaimoille pitää antaa henkilökohtaisia tulonsiirtoja.

Tähän väliin saa kai todeta, että Maksalaatikkomaisteri! Tikkarimaisteri!

Henry kirjoitti...

"yksinhuoltajaksi heittäytyminen on naiselle taloudellisesti usein parisuhteessa pysymistä houkuttelevampi vaihtoehto."

Tietenkin, kun se insinööriaviomies tienaa 5000e kuussa - vai miten se nyt oikein meni. :-)

TH kirjoitti...

Ei saatana. Aina kun luulee, etteivät feministit voi mennä enää enemmän metsään, niin eikös sieltä joku hullu lataa tällaista tekstiä. Melkein luulen, että tuo on jonkun antifeministin parodia femakoiden ajatuksenjuoksusta.

Jorma kirjoitti...

Jalkapallo ja partio kielletty

Rosa Meriläinen meinaa kieltää pojaltaan jalkapallon, jääkiekon ja partion ja pakottaa kakaransa soitto- ja tanssitunneille, sirkukseen tai balettiin. Näin suvaitsevaisia ja avarakatseisia voivat olla vain feministit.

Jape kirjoitti...

Henry: "Tähän väliin saa kai todeta, että Maksalaatikkomaisteri! Tikkarimaisteri!"

Heh heh hee - Juu, missä on Anne "Tulta munille" Moilanen nyt kun naispuolinen maksalaatikkotieteilija kertoo epätasa-arvoa ajavan kantansa julkisesti. :)

Arawn kirjoitti...

Jorma: Se on aika yleinen piirre vanhemmissa, että lapsi pakotetaan harrastamaan jotain, mitä vanhempi haluaa lapsen harrastavan. Ei se ole mikään feministien yksinoikeutus. En minäkään halunnut pienenä soittaa pianoa, mutta ei annettu vaihtoehtoja.

Mortimer kirjoitti...

Tuossa on sen verran pointtia, että Suomessa yhteen muuttamisesta rankaistaan kohtuuttomasti. Jos työssä käyvä ja sosiaaliturvan varassa elävä muttaa yhteen, niin käytännössähän sosiaaliturva lakkaa tai ainakin vähenee rankasti. Tuo on ongelma silloin jos se työssä käyvä osapuoli on pienipalkkainen. Tienaa esim. 1200 e/kk (brutto) tai vähemmän, jolla ei millään kunnolla elätä kahta.

Tuon verran tulen ajatusta myöten, mutta muuten siinä ei ollut järjen hiventäkään. DI & lähihoitajaesimerkki on varsinkin surkea. Ilmeisesti kirjoittaajaa ei yhteiskunnan yleinen tuloerojen kasvu liiemmin huoleta. Ja eikö tuo käytännössä tarkoittaisi että rikkaille ihmisille maksettaisiin enemmän sosiaaliturvaluonteisia tulonsiirtoja kuin köyhille?!?

jorma kirjoitti...

"Se on aika yleinen piirre vanhemmissa, että lapsi pakotetaan harrastamaan jotain, mitä vanhempi haluaa lapsen harrastavan. Ei se ole mikään feministien yksinoikeutus."

Ei toki ole, mutta juttu kertoo taas missä näiden, itseään niin suvaitsevaisina ja avarakatseisina pitävien, tyyppien kanssa todellisuudessa mennään.

No, eiköhän tässä taas vedota huumoriin, kun kritiikkiä kertyy. Tyyliin: "se nyt oli vain vitsi". Silloin voi vain todeta, että huumoria ei kannata edes yrittää käyttää, jos ei sitä alkuunkaan hallitse.

Anonyymi kirjoitti...

Onnellinen suhde ahdistaa

Homo kirjoitti...

Sukupuoli ensi kertaa syynissä talousarviossa

Sisäministeriö painottaa kriminaalipolitiikassaan erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämistä. Myös valvottuun koevapauteen haluttaisiin lisää naisia.

Anonyymi kirjoitti...

Miten niin onnellinen suhde ahdistaa? Nainen valittaa että poikaystävä itkeskelee turhasta. En kyll yhtään ihmettele jos naiselle tulee heti mieleen heittää moinen itkupilli menemään. Miehen kannattaa olla rehellisesti mies, ei mikään herkkä hinttapuli balettitossuissa.

- Syltty

asdfg kirjoitti...

Vähään aikaan en ole kyllä taas nähnyt typerämpää kirjoitusta.

Eikö lähihoitajan pitäisi olla helvetin tyytyväinen, kun pääsee elämään vähän leveämmin? Olisiko parempi, jos hän olisikin liitossa poliisin (siinä muuten hyvä esimerkki heikosti palkatusta kunnallisesta miesvaltaisesta alasta) kanssa, ja molempien tulot ovat yhtä suuret/pienet?

Tällaisen kuvitellun vääryyden korjaamiseksi valtion tulisi siis verottaa dippainssiä lisää, ja antaa puolisolle siitä sitten? Kohdistuisiko tällainen perheyksikön tulonsiirto pelkästään sellaisiin perheisiin, joissa tulot ovat hyvin epätasaisesti jakautuneet, vai pitäisikö kaikkien saada palkkoina ja etuuksina yhteensä se 2700e?

"Tuossa on sen verran pointtia, että Suomessa yhteen muuttamisesta rankaistaan kohtuuttomasti. Jos työssä käyvä ja sosiaaliturvan varassa elävä muttaa yhteen, niin käytännössähän sosiaaliturva lakkaa tai ainakin vähenee rankasti. Tuo on ongelma silloin jos se työssä käyvä osapuoli on pienipalkkainen. Tienaa esim. 1200 e/kk (brutto) tai vähemmän, jolla ei millään kunnolla elätä kahta."

Ei pidä paikkaansa. Asuminen on Suomessa sen verran kallista, että kaksin asuminen kannattaa lähes aina (huom. lähes, tunnen itsekin poikkeustilanteessa eläviä). Jos puolison bruttotulot ovat 1200, työtön saa tm-tuen täysimääräisenä (ja voittaa yhteisasumisessa selvästi).
(http://asiakas.kela.fi/tilaskenta_app/TILaskentaApplication)

Yleinen asumistuki taas on niin mitättömän pieni että se ei riitä mihinkään, eikä sen leikkautuminen vuokrakulut jaettaessa haittaa. Peruspäiväraha/tm-tuki kyllä kattaa pelkän ruuan ym. juoksevat kulut. Ansiosidonnaisella elää usein jo melkein herroiksi. Olen itse asunut työttömän naisen kanssa.

tikka kirjoitti...

miten yhteiskunta voi implisiittisesti edellyttää avio-/avopuolisoiden elättävän toisiaan, milloin eivät ole tasatuloisia? toisaalta mitään ei edellytetä, sikäli että laissa ei määrätä rikkaampaa puolisoa elättämään köyhempää. kuitenkin köyhemmälle aiemmin kuuluneet avustukset vähenevät/poistetaan rikkaamman kanssa yhteen muuttaessa, mikä ilmeisesti siis tarkoittaa elatusvelvollisuuden siirtymistä puolisolle.

asdfg kirjoitti...

Siltä osin kuin asia koskee työttömiä, olen tikan kanssa samaa mieltä. Mielestäni työttömän kuuluisi saada asumis- ja toimeentulotukea pakollisten menojen mukaisesti puolison tuloista riippumatta, tai sitten puolison pitäisi saada elatuksen hyvittämiseksi veronalennus. On väärin, että verot lasketaan yksilön tulojen mukaan, mutta etuudet talouden.

Kuitenkin niin huonosti palkattua työssäkäyvää tuskin onkaan, että elämisen edellytykset eivät täyttyisi. Silloin voidaan ajatella, että rikkaampi puoliso tarjoaa köyhemmälle luksusta ja huvituksia sopimaksi katsomansa määrän, eikä se ole valtion asia mitenkään.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Pari pientä pilkunviilausta: poliisi ei työskentele kunnallisena, vaan valtion viranhaltijana. Ei silti, etteikö sekin olisi huonosti palkattu ala. Vaikka VALPAS-palkkaohjelma tämän vuosikymmenen alussa saattoi viedäkin valtion leipää nauttivat hetkeksi kunnallisen puolen sisariaan ja veljiään parempaan asemaan, on valtionhallinnon tuottavuusohjelman vuoksi tuo etu jäänyt yhä harvemmille.

Mitä puolisoiden väliseen elatusvelvollisuuteen tulee, niin Avioliittolain (234/13.6.1929 ja 411/16.4.1987) 46 §:ssä säädetään, että "Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen." Tosin 52 §:ssä henkilökohtaisesti tehdyt velat rajataan, "syömävelkaa" lukuunottamatta, tämän vastuun ulkopuolelle.

Oma mielipiteeni on, että ihmissuhteissa syvällisempi - yhdessä asumisen tyyppinen - sitoutuminen on sen verran iso asia, että leikkiin lähtevien sopisi ymmärtää pyörittävänsä "avointa yhtiötä", jossa kumpikin vastaa kaikista velvoitteista omasta ja molempien puolesta. Esimerkiksi, jos toinen osapuoli edellyttää yhteiseltä tulevaisuudelta tiettyä materiaalista elintasoa ja toinen osoittautuu – rahankäyttötapojensa, valitsemansa ammattialan tai muiden käytännön toimiensa kautta – haluttomalta tähän haaveeseen osallistumaan, kannattaako mennä yhteen? Tai jos toinen osapuoli edellyttää tiettyä järjestystasoa kotioloissa ja siitä vastaamista tasapuolisesti, mutta toinen osoittautuu joko epäjärjestelmällisyyden suosijaksi ja/tai haluttomaksi jakamaan vastuuta kotitöistä?

Toki ihminen voi muuttua huonompaan suuntaan parisuhteen aikana tai voi tapahtua jotakin odottamatonta, joka olennaisesti heikentää toisen osapuolen mahdollisuuksia vastuiden jakamiseen tasan. Ensimmäinen tapaus lienee ikiaikaisimpia erojen syitä, mutta ihmisluonnolle valitettavan ominainen riski. Jälkimmäinen taas kiistämättä elämän isoja vastamäkiä.

Itse en näe, mikä ongelma olisi siinä, että molemmat kumppanukset käyvät töissä toisen ansaitessa 1200 e ja toisen 4200 e kuukaudessa, ja enemmän ansaitseva vastaisi noin 3,5-kertaisesti kaikista kustannuksista (esim. kantaa olennaisesti suuremman vastuun asumiskuluista, ja jos kumppanukset pitävät matkailusta, osallistuu enemmän ansaitseva myös kumppaninsa matkakustannuksiin). Minusta aika paljon ikävämmältä kuulostaisi se tekstissä mainittu skenaario, jossa kustannusvastuut elämisestä jaetaan tasan ja enemmän tienaava jemmaa rahaa säästöön vain itselleen (yhteiset ASP:t tai muut säästökohteet ovat sitten asia erikseen, ja enemmän ansaitseva tässä ihannemallissani vastaa enemmälti tästäkin).

Edelleen pidän koko lailla itsestäänselvyytenä, että jos molemmat tekevät suunnilleen yhtä pitkää työaikaa, kotityövastuut jaetaan mahdollisimman tasan. Siinä tapauksessa, jossa toisen ansiotyöaika on selvästi lyhyempi kuin toisen (esim. osa-aika- ja keikkatyöt tai jopa työttömyys vs. kokopäivätyö), en näe mitään ongelmaa siinä, että lyhyempää työaikaa tekevä kantaa isompaa vastuuta kotitöistä.

Toki ymmärrän, mihin riskiin perustuen edellisen kaltaista ihanneskenaariotani ei hevin suosita. Aikaisemmin vastustus taisi tulla enimmäkseen miesten taholta, nykyään näemmä myös naisten. Eron kohdatessa ja omaisuuden jakautuessa yleensä melko tasan, kokee enemmän maksanut tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Asia oli ja on "ATM-skeneä" vanhempien miesikäluokkien kestokatkeruuden aihe ihmissuhteiden saralla. Tuohon on vaikea sanoa sen viisaampaa kuin korostaa tarkkuutta parinvalinnassa ja molemminpuolista ihmisiksielämistä parisuhteessa.

tikka kirjoitti...

vaikeaa olisi jos parinvalintaa pitäisi vaikeuttaa vielä tulojen samansuuruisuuden vaatimuksella.. ylipäätään kun jokaiseen vastaantulijaan ei rakastu, ei edes joka toiseen. kenties pitäisi pudottaa rakkaus heti pois vaatimuslistalta ja keskittyä noihin taloudellisiin ym käytännön asioihin. harvoin yhtä huonopalkkaista miestä kuitenkaan edes kohtaa kuin mitä on akateeminen nainen. pitäisi sitten varmaan suunnata katse vain pitkäaikaistyöttömiin.

näistä tuloeroistahan en siis purnaa sillä, että itse olisin kärsimässä elatusvelvollisuudesta. kunniallisille ihmisille on kuitenkin kova paikka myös ottaa vastaan toiselta ansaitsemattomia almuja, ikävää jäädä kiitollisuudenvelkaan ja kestämätöntä tulla kiristetyksi taloudellisen epätasaväkisyyden keinoin. (tosin nämä eivät siis ole omakohtaisia kokemuksia.) ideaali tilanne olisi jos suhteet voitaisiin pitää puhtaina tälläisestä pelistä, edes siltä osin kuin sitä yhteiskunnan toimesta voidaan säädellä. taitaa kyllä olla liikaa vaadittu, ainakin hyvärisen löytämän lainkohdan perusteella. (käsittämätöntä kyllä että tuollainen lainkohta on oikeasti olemassa ja voimassa!)

Vortac kirjoitti...

Melkein luulen, että tuo on jonkun antifeministin parodia femakoiden ajatuksenjuoksusta.

Feministejä ei voi parodisoida, koska he ovat niin naurettavia jo lähtökohtaisesti. Mutta heidän lausahduksiaan ja ainaista tuuttaustaan toistamalla jossain sopivassa muodossa saadaan ehkä näytettyä, miten totaalisen typerä ja ristiriitainen ideologia feminismi on.

- Vortac

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tikka, miksi tehdä ansiotuloasiasta parinvalinnan kynnyskysymys?

Kuuluvatko sellaiset käsitteet kuin almut, kiitollisuudenvelka tai kiristys parisuhteen tyyppiseen asiaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Edelleen pidän koko lailla itsestäänselvyytenä, että jos molemmat tekevät suunnilleen yhtä pitkää työaikaa, kotityövastuut jaetaan mahdollisimman tasan. Siinä tapauksessa, jossa toisen ansiotyöaika on selvästi lyhyempi kuin toisen (esim. osa-aika- ja keikkatyöt tai jopa työttömyys vs. kokopäivätyö), en näe mitään ongelmaa siinä, että lyhyempää työaikaa tekevä kantaa isompaa vastuuta kotitöistä.

Toki ymmärrän, mihin riskiin perustuen edellisen kaltaista ihanneskenaariotani ei hevin suosita. Aikaisemmin vastustus taisi tulla enimmäkseen miesten taholta, nykyään näemmä myös naisten. Eron kohdatessa ja omaisuuden jakautuessa yleensä melko tasan, kokee enemmän maksanut tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Asia oli ja on "ATM-skeneä" vanhempien miesikäluokkien kestokatkeruuden aihe ihmissuhteiden saralla. Tuohon on vaikea sanoa sen viisaampaa kuin korostaa tarkkuutta parinvalinnassa ja molemminpuolista ihmisiksielämistä parisuhteessa."

Tilastokeskusken mukaan naisilla ja miehillä on vapaa-aikaa minuutin tarkkuudella yhtä paljon. Olisiko siis niin, että kotitöiden jakamisen suhteen vinetys on enemmänkin myytti ja naisvallan osoitus?

Ainahan sitä kuulee, että kun mies alkaa sitten tekemään enemmän niitä "domestic chore"-tason kotitöitä, niin nainen onkin aivopesty jo niin tehokkaasti "ylistäen alistaen" siivoamisen ja tiskaamisen yliherttuattareksi, jota ei voi mitenkään kritisoida - mies tiskaa huonosti ja on siksi huono ihminen, MUTTA jonka tulee tuntea silti syyllisyyttä ja alemmuudentuntoa siitä ettei tiskaa/osaa tiskata.

Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä se surkea taso, jolla tätä keskustelua käydään. Miksei puhuta sosiokulttuurisesti ylläpidetyistä rakenteista, jotka jakavat elämisen sfäärejä naisisiin ja miehisiin?

Yläasteikäisille pojille pakolliseksi naistutkimuksen ja feministisen teorian kursseja, siinä minun ratkaisuehdotukseni.

-neo

tikka kirjoitti...

hyvärinen j.: "Tikka, miksi tehdä ansiotuloasiasta parinvalinnan kynnyskysymys?"

ei kai siitä olla tehtykään. rakkaus lienee edelleen se kynnyskysymys ja muu sitten kestetään hampaita kiristellen.

"Kuuluvatko sellaiset käsitteet kuin almut, kiitollisuudenvelka tai kiristys parisuhteen tyyppiseen asiaan?"

kai ainakin kaksi ensiksimainittua usein kuuluvat, sikäli kun miehet ja naiset tyypillisesti eivät tienaa yhtä paljon.

Vortac kirjoitti...

Kuuluvatko sellaiset käsitteet kuin almut, kiitollisuudenvelka tai kiristys parisuhteen tyyppiseen asiaan?

Ideaalimaailmassa tai edes 'tarpeeksi hyvässä' maailmassa ei kuuluisi. Nykyisessä, naisten dominoimassa reaalitodellisuudessa, kaikenlainen manipulaatio ja kiristys ja rahan arvon kohottaminen ihmisen arvoa korkeammaksi on olennainen osa parinmuodostusta ja parisuhteita.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Yläasteikäisille pojille pakolliseksi naistutkimuksen ja feministisen teorian kursseja, siinä minun ratkaisuehdotukseni."

:---D

Hyvärinen J. kirjoitti...

Minua ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä se surkea taso, jolla tätä keskustelua käydään. Miksei puhuta sosiokulttuurisesti ylläpidetyistä rakenteista, jotka jakavat elämisen sfäärejä naisisiin ja miehisiin?

Vaatimuksesi on samankaltainen, jossa fundamentalistikristitty esittää, että luonnontieteellisestä kysymyksestä tulee keskustella vain kreationismin viitekehyksessä. Luullakseni näitä tarpeita varten on olemassa omat keskustelupalstansa, joille osallistuminen on rajattu vain oikeat ennakkoasenteet omaaville.


Yläasteikäisille pojille pakolliseksi naistutkimuksen ja feministisen teorian kursseja, siinä minun ratkaisuehdotukseni.

Se, mitä naistutkimuksella ja feministisellä teorialla mahdollisesti on annettavaa peruskouluopetuksessa, voidaan sijoittaa osaksi yhteiskuntaopin tyyppistä oppiainetta. Sen sijaan perusopetuksen yläasteelle tarvitaan lisää esim. liikunnan, matematiikan ja kielten oppitunteja.


hyvärinen j.: "Tikka, miksi tehdä ansiotuloasiasta parinvalinnan kynnyskysymys?"
ei kai siitä olla tehtykään. rakkaus lienee edelleen se kynnyskysymys ja muu sitten kestetään hampaita kiristellen.


Olen ehdottomasti samaa mieltä kynnyksen perusolemuksesta. Mutta eikö kynnyksen tulisi olla sellainen - joko niin korkea tai muutoin "suojaava" - että sen sisäpuolella ei tarvitsisi kestää kovin monia asioita hampaita kiristellen - vaan mieluummin tulevaisuutta ja nykyhetkeä yhdessä rakentaen ja ongelmia tiimityönä ratkoen?


"Kuuluvatko sellaiset käsitteet kuin almut, kiitollisuudenvelka tai kiristys parisuhteen tyyppiseen asiaan?"
kai ainakin kaksi ensiksimainittua usein kuuluvat, sikäli kun miehet ja naiset tyypillisesti eivät tienaa yhtä paljon.


Oletko todella tätä mieltä? Mielestäni ennuste ei ole kovin hyvä sellaiselle parisuhteelle, jossa suurituloisempi puoliso koetaan almujen antajaksi ja pienituloisemman koetaan jäävän kiitollisuudenvelkaan. Minusta "Parisuhde Ay:ssä" sisäiset transaktiot tapahtuvat oletusarvoisesti periaatteella "jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan".

tikka kirjoitti...

hyvärinen j.: "eikö kynnyksen tulisi olla sellainen - joko niin korkea tai muutoin "suojaava" - että sen sisäpuolella ei tarvitsisi kestää kovin monia asioita hampaita kiristellen - vaan mieluummin tulevaisuutta ja nykyhetkeä yhdessä rakentaen ja ongelmia tiimityönä ratkoen?"

on asioita joita ei mielestäni tulisi sekoittaa rakkauteen, rakkauden pitämiseksi puhtaana. yksi tällainen asia on taloudelliset valta-/riippuvuussuhteet. vaikka rakkaus ne kestäisikin voi tunnetta korruptoida jatkuva toiselta ottaminen ja toiselle antaminen. vaikka saajaosapuoli omasta halustaan pitäisi huolen takaisinmaksusta jossain muodossa, voi jatkuvasta takaisinmaksusta syntyä vankeuteen verrattava tila. esimerkkinä voi toimia vaikka kaikki kotityöt pieteetillä tekevä
vaimo, jolle ei siten koskaan jää omaa vapaa-aikaa, mahdollisuutta harrastuksiin, joutenoloon ja vapauteen. toisaalta kaikki ihmiset eivät ole jatkuvasti niin rakastavia ja oikeamielisiä ettei valtasuhteita hoidettaisi ja käytettäisi myös väärin.

"Oletko todella tätä mieltä? Mielestäni ennuste ei ole kovin hyvä sellaiselle parisuhteelle, jossa suurituloisempi puoliso koetaan almujen antajaksi ja pienituloisemman koetaan jäävän kiitollisuudenvelkaan."

ehkä oma kantani on sitten vähemmistössä, siltä ainakin näyttää mitä sitä nettikeskusteluakin luin. en vaan voi olla ajattelematta että nykymeininkiä tukevat kommentoijat olivat kaikki niitä pienituloisempia. minulle ajatus tuollaisesta pienituloisempaa infantilisoivasta "perheyksiköstä" on kuvottava. eihän moinen taloudellisen riippuvuuden ylläpito ole tavoitteena lastenkasvatuksessakaan, miksi siis puolison? vasta jos katkerat atm:t täällä jakavat mielipiteesi, alan uskoa ajatteluni olevan täysin nyrjähtänyttä.

"Minusta "Parisuhde Ay:ssä" sisäiset transaktiot tapahtuvat oletusarvoisesti periaatteella "jokaiselta kykynsä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan"."

tuo on sosialistinen ja mielestäni sairas ajattelutapa. en tue sitä yhteiskunnallisella tasolla enkä yksilötasolla.

Jape kirjoitti...

HS Digilehti, Mielipideosasto 4.8.2008:

Ei puolison enää oleteta elättävän toista

Helmi Jantunen kirjoitti mielipidesivulla (HS 1. 8.) tuloerojen haittaavan perheiden tasa-arvoa.

Itsekin ihmettelen nykykäytäntöä, jossa oletetaan parempituloisen puolison elättävän huonompituloisen. Itse opiskelen ja käyn sen ohessa töissä. Avopuolisoni on vakituisessa työssä.

Kuitenkin joudumme vahtimaan tarkkaan molempien tuloja minun tukieni takia. Jos hänen tulonsa ylittävät vuodessa 15 200 euroa, minun tukeni vähenevät. Mistä minun olisi tarkoitus saada menetetyt tuet?

Haluamme elää suhteessa, jossa molemmat tienaavat omat rahansa, kuten moni ystäväpariskuntamme. Se on nykypäivää.

Enää ei suhteessa oleteta, että toinen elättää toisen. Itse en voisi tähän suostua.

Järjestelmä on epäoikeudenmukainen, koska avopuolisoni ei voi tienata yhtä paljon kuin voisi tehdä töitä, vaan hänen on rajoitettava työntekoaan minun tukieni takia.

Lähipiirissämme tuloerot ovat monelle ongelma. Ystäväpariskuntamme asuu virallisesti erillään, mutta käytännössä yhdessä. Naisella on kaksi lasta edellisestä liitosta. Hän myöskin opiskelee. Pariskunnalle tulee halvemmaksi, että mies maksaa edelleen omasta asunnostaan 400 euroa kuussa vuokraa.

Jos työssäkäyvä mies virallisesti muuttaisi naisen luokse, tuet romahtaisivat. Kela olettaa, että mies elättäisi perheen.

Pariskunnan yhteenlasketut tulot ovat tällä hetkellä suuremmat kuin ne olisivat yhteen muuton jälkeen – huolimatta ylimääräisestä vuokra-asunnosta.

Tilanne on jatkunut vuosikausia samanlaisena lukuisista yleisönosastokirjoituksista ja protesteista huolimatta.

Milloin nähdään hyödyt siitä, että pariskunnille voidaan taata tasa-arvoinen asema? Yhteiskunnan on talouden turvaamisen lisäksi huolehdittava kansalaistensa henkisestä hyvinvoinnista, jota tällainen tasa-arvoa heikentävä järjestelmä ei tue.

JENNI RÄISÄNEN

opiskelija

Helsinki

Jape kirjoitti...

HS Digilehti, Mielipideosasto 3.8.2008:

Avioliitto onnelliseksi tulonsiirroilla

Helmi Jantusen kirjoitus "Tuloerot haittaavat tasa-arvoa perheessä" (HS 1. 8.) oli mielenkiintoinen.

Jantusen mukaan puolisoiden tulotasojen poiketessa toisistaan heikommin ansaitseva joutuu tekemään enemmän kotitöitä. Tämä aiheuttaa katkeruutta perheessä. Ratkaisuksi hän ehdotti tulonsiirtojen järjestämistä siten, että parisuhteessa pysyminen on houkutteleva vaihtoehto.

Diplomi-insinöörin ja lähihoitajan avioliitto on hyvä esimerkki, mutta vielä suurempi ongelma lienee vaikkapa formulakuskin ja kosmetologivaimon perheessä. Tuloerot ovat huikeat, ja Jantusen logiikalla vaimon täytyy tasa-arvon toteutumiseksi tiskata yötä päivää.

Katkeruutta syntyy varmasti, mutta yhteiskunnan tulonsiirroilla avioliitossa pysyminen olisi kaiketi houkutteleva vaihtoehto.

Entäpä trukkikuskimiehen ja yritysjohtajana toimivan naisen avioliitto? Mies on katkera suuren tiskaus- ja siivousurakkansa takia. Nainen taas on katkera siksi, että hän ansaitsee mieskollegoitaan vähemmän; naisen eurohan on tunnetusti vain 80 senttiä. Voiko avioliitto olla onnellinen?

Hoidetaan tulonsiirroilla tuo puuttuva 20 senttiäkin, niin tämäkin avioliitto on onnellinen.

JARI MIETTINEN

Espoo

tikka kirjoitti...

noista japen lainauksista ensimmäisen kanssa olen jokseenkin samoilla linjoilla, toinen meneekin sitten jo liioittelun ja väärinymmärryksen puolelle. eihän tarkoitus ole tehdä parisuhteista (tulonsiirroilla/tuilla) taloudellisesti tasaväkistä, ainoastaan antaa tarveharkintaiset tuet myös parisuhteellisille ihmisille yksilöinä. toisin sanoen työttömän, sairaan, äitiyslomalaisen, opiskelijan, lesken jne perustoimeentuloon annettavia tukia ei saisi poistaa sillä perusteella että henkilöllä on varakkaampi puoliso. eli miksi puolison edellytetään ottavan toisen elatusvelvollisuus taakakseen, jos kumpikin on kuitenkin maan kansalaisena (/veronmaksajana) oikeutettu tiettyihin tarveharkintaisiin tukiin yksineläjinä ollessaan? parempituloiselta puolisolta siis otetaan mielivaltaisesti osa ansiotulostaan pois toisen ihmisen (sattumoisin oman puolison) alentuneen ansaintakyvyn kompensoimiseksi. kysehän on nyt vain perustoimeentulosta (asuminen, ravinto, jne), ei siitä että päästään yhteisille kaukomatkoille yhteiskunnan kustantaessa köyhemmän matka. mielestäni on erittäin outoa että niinkin monet ihmiset näyttävät täysin hyväksyvän moisen.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tikka:
on asioita joita ei mielestäni tulisi sekoittaa rakkauteen, rakkauden pitämiseksi puhtaana. yksi tällainen asia on taloudelliset valta-/riippuvuussuhteet. vaikka rakkaus ne kestäisikin voi tunnetta korruptoida jatkuva toiselta ottaminen ja toiselle antaminen. vaikka saajaosapuoli omasta halustaan pitäisi huolen takaisinmaksusta jossain muodossa, voi jatkuvasta takaisinmaksusta syntyä vankeuteen verrattava tila. esimerkkinä voi toimia vaikka kaikki kotityöt pieteetillä tekevä
vaimo, jolle ei siten koskaan jää omaa vapaa-aikaa, mahdollisuutta harrastuksiin, joutenoloon ja vapauteen. toisaalta kaikki ihmiset eivät ole jatkuvasti niin rakastavia ja oikeamielisiä ettei valtasuhteita hoidettaisi ja käytettäisi myös väärin.


En vieläkään ymmärrä, miten (1) rakkaus ja (2) valta- tai riippuvuussuhteet kuuluisivat saman parisuhteen sisälle ilman, että suhteen voisi arvella olevan vähemmän optimaalisella tolalla. Jos rakkaus tosiaan on rakkautta, eikö se ole immuuni valtapelien tyyppisille asioille? (Hauskaa muuten väitellä tästä kysymyksestä rahan ollessa kiistakapulana. Joskus osallistuin täällä keskusteluun, jossa parisuhteen sisäisen vallankäytön välineeksi väitettiin seksielämää, ja monella keskustelijalla oli vahvat ennakkoasenteet tuon vallan käyttötavoista, käyttäjistä ja kohteista.) Vaikka suurempituloinen vastaisi suuremmalta osalta yhteisistä (ja kenties toisen osapuolen henkilökohtaisistakin menoista, vrt. edellä käsitellyt lomamatkat), miksi pienempituloisen pitäisi kokea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan? Tai miksi suurempituloisella olisi muka oikeus kokea antavansa almuja?

Mitä kotitöihin tulee, niistä kirjoitin aiemmin. Tasan jakautumisen käytettävissä olevaan vapaa-aikaan nähden pitäisi olla itsestäänselvyys. (Uskoakseni kehitys kulkee vähitellen siihen suuntaan, mutta epäilemättä nykyisessä urbaanikulttuurissa on piirteitä, joissa naiset joutuvat kantamaan suuremman vastuun. En sanoisi sen johtuvan niinkään miesten sisäänrakennetusta fasistisesta pahuudesta, vaan yhteiskunnan rakennemuutoksesta, joka viimeistään 1960-luvulta alkaen totaalisesti hävitti arkipäivän elinpiiristä valtaosan miehille ennen oletusarvoisesti kuuluneita kotitöitä samalla, kun naisille kuuluviksi katsottuja töitä vain kevennettiin koneellisesti).

Tikka:
tuo on sosialistinen ja mielestäni sairas ajattelutapa. en tue sitä yhteiskunnallisella tasolla enkä yksilötasolla.

Minusta taas yksilöiden tasolla, kuten vapaaehtoisuuden pohjalta solmituissa kaveruus-, ystävyys- ja parisuhteissa tämän tulisi toimia hyvin tai jopa erinomaisesti. Toivon nimittäin ihmisen olevan perusluonteeltaan sen verran järkevä, että hän ei vapaaehtoisesti lähde kimppaan sellaisen kanssa, jolle on vain antava osapuoli. Tämä liittyi taannoiseen parinvalintateemaamme.

Yhteiskunnallisella tasolla sama ei voine toimia käytännössä, koska harva meistä on kaikkia tasapuolisesti rakastava pyhimys. Tietenkin olisi mukavaa, että yhteiskunta antaisi jokaiselle yksilölle hänen tarpeensa mukaan, kuten näissä mielipidekirjoituksissa on vaadittu.

Ihan vain provokatiivisena heittona: oletetaan, että meillä on kolme henkilöä: a ja b ja c.

a ansaitsee 1000 e/kk.
b ansaitsee 1000 e/kk.
c ansaitsee 4000 e/kk.
a on yksinhuoltaja ja hänellä on 2 lasta.
b elää liitossa c:n kanssa ja heillä on 2 lasta.
Yhteiskunnalla on mahdollisuus subventoida pienituloisia yhteensä 2000 eurolla.
Kysymys: miten tämä 2000 euroa jaetaan oikeudenmukaisesti a:n ja b:n kesken?

tikka kirjoitti...

"En vieläkään ymmärrä, miten (1) rakkaus ja (2) valta- tai riippuvuussuhteet kuuluisivat saman parisuhteen sisälle ilman, että suhteen voisi arvella olevan vähemmän optimaalisella tolalla."

ehkä en sitten usko optimaalisiin suhteisiin - tai että inhimilliset puutteet ja heikkoudet katoaisivat ihmisistä heti kun jotain kohtaan muodostuu myös positiivisia tunteita (rakkautta).

"Vaikka suurempituloinen vastaisi suuremmalta osalta yhteisistä (ja kenties toisen osapuolen henkilökohtaisistakin menoista, vrt. edellä käsitellyt lomamatkat), miksi pienempituloisen pitäisi kokea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan?"

koska on saanut vastikkeetta toisen tienaamalla rahalla hankittuja hyödykkeitä?

"Tai miksi suurempituloisella olisi muka oikeus kokea antavansa almuja?"

koska ei saa antamistaan hyödykkeistä mitään vastiketta?

"Minusta taas yksilöiden tasolla, kuten vapaaehtoisuuden pohjalta solmituissa kaveruus-, ystävyys- ja parisuhteissa tämän tulisi toimia hyvin tai jopa erinomaisesti. Toivon nimittäin ihmisen olevan perusluonteeltaan sen verran järkevä, että hän ei vapaaehtoisesti lähde kimppaan sellaisen kanssa, jolle on vain antava osapuoli."

tekevätkö ihmiset siis rakastumis- ja pariutumispäätökset järkeen perustuen? olisin aika yllättynyt etenkin tuon ensimmäisen kohdalla.. jos taas ensimmäinen on spontaania mutta toinen harkinnanvaraista, onnekkaat solmisivat suhteen sekä rakastamansa että samatuloisen kanssa ja muut sitten vain samatuloisen kanssa (kuinka usein ja helposti ihminen sitten rakastuukin..).

sen toki uskon että kavereiksi helposti valikoituu samatuloista porukkaa, jotta voidaan yhdessä harrastaa ja vaikka matkustella.

"Ihan vain provokatiivisena heittona: oletetaan, että meillä on kolme henkilöä: a ja b ja c.

a ansaitsee 1000 e/kk.
b ansaitsee 1000 e/kk.
c ansaitsee 4000 e/kk.
a on yksinhuoltaja ja hänellä on 2 lasta.
b elää liitossa c:n kanssa ja heillä on 2 lasta.
Yhteiskunnalla on mahdollisuus subventoida pienituloisia yhteensä 2000 eurolla.
Kysymys: miten tämä 2000 euroa jaetaan oikeudenmukaisesti a:n ja b:n kesken?"

enpä uskalla suoralta kädeltä vastata tuohon, koska en ole selvillä nykyisestä minimitoimeentulon rajasta (a:n tapauksessa). olettaisin kuitenkin sen jo 1000 e:n tuloilla täyttyvän, jolloin edes a ei olisi oikeutettu lisätukiin. kai hänen ex-miehensä siis maksaisi elarit lapsista asianmukaisesti? muutenhan yhteiskunta toki joutuisi ne piffaamaan.

jos sen sijaan minimielintason saavuttamiseen 1 aikuiselle ja 2 lapselle kuluisi 2000 e (aikuinen 1000 e ja lapsi 500 e/kpl) ja a saisi ex-mieheltään elareita 500 e, tulisi hänelle jakaa yhteiskunnan potista puuttuvat 500 e. saman verran tulisi kuitenkin jakaa myös b:lle, hyvätuloisen c:n maksaessa palkastaan oman minimitoimeentulonsa lisäksi oma osansa lastensa elatuksesta (myöskin yhteensä 1500 e). tämän lisäksi c saisi toki kustantaa haluamansa määrän luksusta omaan/perheensä elämään, mutta valintansa mukaan - ei perheensä henkiinjäämisen "pakosta". huomannet että yhteiskunnalle säästyi vielä 1000 e muihin hyviin tarkoituksiin? eli vaikkapa atm:ien auttamiseen. :)

Hyvärinen J. kirjoitti...

Tikka:
tekevätkö ihmiset siis rakastumis- ja pariutumispäätökset järkeen perustuen? olisin aika yllättynyt etenkin tuon ensimmäisen kohdalla.. jos taas ensimmäinen on spontaania mutta toinen harkinnanvaraista, onnekkaat solmisivat suhteen sekä rakastamansa että samatuloisen kanssa ja muut sitten vain samatuloisen kanssa (kuinka usein ja helposti ihminen sitten rakastuukin..).
sen toki uskon että kavereiksi helposti valikoituu samatuloista porukkaa, jotta voidaan yhdessä harrastaa ja vaikka matkustella.


Nyt päästään keskustelemaan rahan sijasta rakkaudesta. Kiva. Ilmeisesti rakkaus-käsitteemme on erilainen. Itse ajattelen kiintymyksen asteiden menevän suunnilleen näin: (1) kaveruus, (2) ystävyys, (3) rakkaus. Jokainen näistä asteista voi sisältää tai olla sisältämättä erilaisia yhdessä asumisen muotoja, seksuaalista kanssakäymistä jne. – yksilöistä ja tilanteista riippuen.

Minulle rakkaus tarkoittaa ihmisten välistä syvintä kiintymystä. Siksi minun on vaikea kuvitella, että ihminen rakastuisi toiseen, joka ei riittävän kokonaisvaltaisesti vastaa hänen preferenssejään. Pallas Athenen ystävä tuskin rakastuu ihmiseen, jota ei pidä riittävän viisaana. Afroditen ystävän on vaikea rakastua ihmiseen, jonka ulkonäkö ei miellytä. Hestian ystävä taas rakastunee vain toiseen kotikissaan. Jos taas – mikä aukikirjoitettuna tietenkin kuulostaa kornilta – kyseessä on Plutoksen ystävä, tämän lienee vaikea rakastua selkeästi erituloiseen (ainakin, jos myös Nemesis tuttavapiiriinsä kuuluu). Tätä tarkoitin, kun aiemmin kirjoitin parinvalinnan tärkeydestä. Ihminen varmasti voi kiintyä toiseen mitä moninaisimmin perustein, mutta onko kyse rakkaudesta, jos omista preferensseistä jokin luo suhteeseen ”kiitollisuudenvelan” tai ”almun” kaltaisia jännitteitä?

Edelleen, kun yhdessäasuminen ei ole muiden kiintymyksenosoitusten kannalta välttämätön normi, onko välttämätöntä perustaa yhteistalous, jos vallitsevat olosuhteet uhkaavat tuoda ryppyjä "rakkauteen"?

"Ihan vain provokatiivisena heittona: oletetaan, että meillä on kolme henkilöä: a ja b ja c.
a ansaitsee 1000 e/kk.
b ansaitsee 1000 e/kk.
c ansaitsee 4000 e/kk.
a on yksinhuoltaja ja hänellä on 2 lasta.
b elää liitossa c:n kanssa ja heillä on 2 lasta.
Yhteiskunnalla on mahdollisuus subventoida pienituloisia yhteensä 2000 eurolla.
Kysymys: miten tämä 2000 euroa jaetaan oikeudenmukaisesti a:n ja b:n kesken?"

enpä uskalla suoralta kädeltä vastata tuohon, koska en ole selvillä nykyisestä minimitoimeentulon rajasta (a:n tapauksessa). olettaisin kuitenkin sen jo 1000 e:n tuloilla täyttyvän, jolloin edes a ei olisi oikeutettu lisätukiin. kai hänen ex-miehensä siis maksaisi elarit lapsista asianmukaisesti? muutenhan yhteiskunta toki joutuisi ne piffaamaan.

jos sen sijaan minimielintason saavuttamiseen 1 aikuiselle ja 2 lapselle kuluisi 2000 e (aikuinen 1000 e ja lapsi 500 e/kpl) ja a saisi ex-mieheltään elareita 500 e, tulisi hänelle jakaa yhteiskunnan potista puuttuvat 500 e. saman verran tulisi kuitenkin jakaa myös b:lle, hyvätuloisen c:n maksaessa palkastaan oman minimitoimeentulonsa lisäksi oma osansa lastensa elatuksesta (myöskin yhteensä 1500 e). tämän lisäksi c saisi toki kustantaa haluamansa määrän luksusta omaan/perheensä elämään, mutta valintansa mukaan - ei perheensä henkiinjäämisen "pakosta". huomannet että yhteiskunnalle säästyi vielä 1000 e muihin hyviin tarkoituksiin? eli vaikkapa atm:ien auttamiseen. :)


Vastauksesi on perusteellinen ja myönnän, että en ajatellut kysymystä niinkään esim. sosiaalityöntekijän ammatillisesta näkökulmasta - mikä tietenkin vaikuttaa arkipäivässä kyseisten perheiden ja yksilöiden elämään – vaan kuten näillä jokamiehen ja –naisen nettipalstoilla tapana on, pelkästään yleisluonteisesta näkökulmasta. En esim. huomioinut mahdollisia elatusmaksuja (tai oletin niiden sisältyvän mainittuihin tuloihin), en ko. yhteiskunnassa vallitsevaa minimitoimeentuloksi katsottavaa tasoa, en mainittujen perheiden asumiskustannuksia suhteessa asumistukien tulorajoihin, enkä heillä mahdollisesti olevaa likvidiä omaisuutta. Lisäksi ajattelin kysymyksen sisältävän sen perusoletuksen, että a ja b katsotaan kyseisessä yhteiskunnassa pienituloisiksi. Euromäärät sinänsä olivat täysin hatusta vedettyjä.

tikka kirjoitti...

hyvärinen j.: "Ilmeisesti rakkaus-käsitteemme on erilainen. Itse ajattelen kiintymyksen asteiden menevän suunnilleen näin: (1) kaveruus, (2) ystävyys, (3) rakkaus."

olen samaa mieltä ensimmäisen JA toisen virkkeesi kanssa. minunkin mielestäni siis rakkauteen kuuluvan eniten kiintymystä. silti en usko ihmisten samankaltaisuuden vaikuttavan rakastumiseen. juuri tuon kiintymyksen takia toisilleen väärätkin ihmiset pysyvät joskus pitkiä aikoja parisuhteissa. eli tyhmistä kavereista on paljon helpompi hankkiutua eroon kuin esim pirttihirmuista vaimoista tai rentuista miehistä.

"Ihminen varmasti voi kiintyä toiseen mitä moninaisimmin perustein, mutta onko kyse rakkaudesta, jos omista preferensseistä jokin luo suhteeseen ”kiitollisuudenvelan” tai ”almun” kaltaisia jännitteitä?"

tuota on kai vaikea ulkopuolisen mennä sanomaan. oma "valistunut" arvaukseni olisi kyllä.

"Edelleen, kun yhdessäasuminen ei ole muiden kiintymyksenosoitusten kannalta välttämätön normi, onko välttämätöntä perustaa yhteistalous, jos vallitsevat olosuhteet uhkaavat tuoda ryppyjä "rakkauteen"?"

kai ihmiset haluavat jakaa arjen lähekkäin, perustaa perheitä, kasvattaa yhteisiä lapsiaan saman katon alla.. mikään ei ole välttämätöntä, mutta aika harvinaista lienee - ainakin ensimmäisellä kierroksella olevien - parisuhteellisten erillistaloudet.

Jape kirjoitti...

HS Digilehti, Mielipideosasto 7.8.2008:

Raha-automaatinko pitäisi elättää?

Olen riemastuneena seurannut, kuinka yksilönvapauden tavoittelu saa yhä hullunkurisempia muotoja. Puolison tulojen huomioon ottamista tulonsiirroissa on vaadittu poistettavaksi, koska puolison ei voida olettaa elättävän toista.

Jenni Räisänen (HS 4. 8.) ilmoitti haluavansa elää suhteessa, jossa molemmat ansaitsevat itse omat rahansa. Hän ei kuitenkaan halua itse ansaita yhtään nykyistä enempää rahaa vaan saada enemmän opintotukea, vaikka hänen taloutensa tulot takaisivat riittävän toimeentulon ilmankin.

Helmi Jantunen (HS 1. 8.) taas ilmeisesti on pahoillaan siitä, että insinööri ei suhteeseen astuessaan ymmärrä lähihoitajapuolisonsa tienaavan vähemmän kuin hän. Jantusen mukaan on yhteiskunnan asia tulonsiirroin estää pariskunnan katkeroituminen siinä vaiheessa, kun ikävä totuus paljastuu.

Toimeentuloa turvaavat etuudet ovat syyperustaisia. Ihmisellä on lähtökohtaisesti velvollisuus elättää itsensä. Hädän tullen yhteiskunta tulee apuun. Perusteeksi kelpaa tällöin kyvyttömyys hankkia toimeentuloa, ei haluttomuus tehdä niin.

Puolison tulojen huomioiminen on yksi niistä keinoista, joilla tuet yritetään kohdentaa tarvitseville. On vaikea nähdä oikeutusta sille, että yhteiskunnan rajallisilla resursseilla tuettaisiin yhtäläisesti työtöntä edustuspuolisoa ja sitä, joka joutuu laskeskelemaan, riittävätkö rahat ruokaan. Juuri tätä Räisänen ja Jantunen kuitenkin vaativat pariskuntien tasa-arvon nimissä.

Niin kauan kuin euroja on rajallisesti, ne täytyy kohdistaa sinne, missä niistä on hyötyä: tuskin siis niille, joista vain tuntuu ikävältä se, että puoliso tienaa enemmän. Pariskunta sopikoon keskenään ne periaatteet, joilla hoitaa keskinäiset raha-asiansa. Jos taas ei kykene puhumaan puolison kanssa rahasta, ei ongelma liene korjattavissa yhteiskunnan toimin.

Vaatimuksissa tukien myöntämisestä lähes kaikille ollaan kovin valmiita käyttämään verorahoja omien valintojen rahoittamiseen tunnustamatta mitään vastuuta niiden seurauksista. Valituksella kontrollista ja epäoikeudenmukaisuudesta lähinnä surraan sitä, ettei voida jättäytyä jonkin kasvottoman raha-automaatin elätettäväksi. Hieman kummallista on sellainen ylpeys, joka ei salli olla puolison elättinä, mutta kylläkin kaikkien muiden.

SAIJA JOKELA

Helsinki

Jape kirjoitti...

HS Digilehti, Mielipideosasto 8.8.2008:

Tukirahoilla eläjä ei ole itsenäinen

Opiskelija Jenni Räisänen (HS 4. 8.) kertoi elättävänsä itse itsensä. Hän kirjoitti myös, että hänen avopuolisonsa on säännösteltävä tulojaan, jotta Räisänen ei menettäisi tukiaan.

Räisänen kertoi myös avoparista, joka asui erillään, jottei nainen menettäisi tukiaan ja Kela olettaisi miehen elättävän perhettä.

Onko nuori, joka muuttaa pois lapsuudenkodistaan ja alkaa sitten anoa toimeentulo-, vuokra- ja mitä kaikkia tukia niitä onkaan, muka itsenäinen? Ei ole.

Itsenäinen ihminen on vasta sitten, kun omalla työllään ja palkallaan rahoittaa asumisensa ja elämisensä – on se sitten leveätä tai kapeata.

"Yhteiskunta" on monien nykyajan ihmisten mielestä iso rahasäkki, jonka ei ainoastaan kuulu – vaan on myös pakko – rahoittaa näiden "itsenäisten itsellinen" elämä.

ANJA VIRTANEN

Helsinki

tikka kirjoitti...

edelliseen japen siteeraamaan tekstiin viitaten, usein opiskelijat, sairaat, vanhempainvapaata pitävät, työttömät ja eläkeläiset joutuvat ottamaan vastaan yhteiskunnan tukia. se nyt vaan ei ole tavallista, että jokaisella olisi pienestä pitäen ja koko ajan itselliseen elämään vaadittava määrä rahaa. juuri siksi meillä on tämä korkea verotus ja sosiaaliturvajärjestelmä; kukin antaa rahaa sivuun silloin kun voi saadakseen sitä silloin kun ei voi (osin jo ennen kuin on mitään itse tienannut, esim ilmainen peruskoulun käynti). tuollaisen saivartelun sijaan kannattaisikin vaikka miettiä seuraavaa asiaa: miten paljon vastiketta verorahoilleen saa sellainen pariskunta, josta toinen tienaa alle minimitoimeentulon ja toinen reilusti yli? entä kaksi toisiaan panevaa "sinkkua", joista toinen tienaa alle minimitoimeentulon ja toinen reilusti yli? ensimmäisen parin köyhempi osapuoli ei saa tukia ja rikkaampi joutuu palkastaan subventoimaan köyhempää. toisen parin köyhempi saa kaikki tuet eikä rikkaampi joudu elättämään ketään (koska köyhien elättäminen katsotaan normaalisti yhteiskunnan tehtäväksi). voi tietysti ajatella ettei köyhien hyysääminen ole yhteiskunnan tehtävä, mutta silloin sen tulee koskea kaikkia köyhiä eikä ihmisiltä tule nyhtää korkeita veroja olemattoman sos.turvan takaamiseksi.

tikka kirjoitti...

jape, olisi mukava kuulla sinunkin mielipiteitäsi tästä asiasta, ei vain sitaattejasi muilta.