perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Kuminauhamies

Marianna elää vapaassa suhteessa
Marianna kertoi, ettei hänen miehensä olisi halunnut vapaata suhdetta vaan päätös oli naisen. Hänen mukaansa mies on kestänyt häntä hyvin ja joustanut aina Mariannan tahdon mukaan.
Seksuaalista valtaa voi hyödyntää noinkin. Mariannalla on ilmeisesti ns. "kuminauhamies".

Alkuperäinen tutkimus: Suvi Välimäki & Anna-Maija Lämsä & Minna Hiillos Millainen mies on menestyvän naisen takana? (pdf)
5.4 Kuminauha: joustava puoliso

Kuminauha on kumista kudottu nauha (Suomen kielen perussanakirja, 1996), joka on joustava ja kestävä. Metafora kuvaa puolison joustavuutta ja kärsivällisyyttä naisjohtajan uran suhteen: Puoliso kuvaannollisesti venyy ja sopeutuu naisen uran asettamiin vaatimuksiin ja tilanteisiin. Hän on asettanut naisen uran omaa työtä tärkeämmäksi ollen valmis joustamaan valintojensa osalta. Joustava puoliso hyväksyy, että hän on perheen kakkonen, ja nainen on selvästi ykkönen työn suhteen.
Tyksiin tuodaan pahoinpidelty vauva keskimäärin joka toinen viikko
Ensi- ja turvakotien liitto varoittaa, että kaltoin kohtelu on yleensä merkki äidin voimien loppumisesta, joka saattaa kärjistyä jopa väkivallaksi.
Onko parisuhdeväkivaltakin vain merkki voimien loppumisesta?

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Onko parisuhdeväkivaltakin vain merkki voimien loppumisesta?"

Voi olla, mutta vain silloin kun väkivaltaan on syyllistynyt nainen. Ei koskaan silloin kun mies käyttäytyy väkivaltaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä vähän veikkaan, että BB-Mariannalla ei ole enää miestä. Melko selkärangaton vätys saa olla, etteikö julkisesti toista runkannutta horoa heitä pihalle.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset näkevät enemmän painajaisia kuin miehet

Anonyymi kirjoitti...

Kiistelty muslimien uimavuoro onkin kaikkien naisten vuoro

"Lähiöliikuttaja Toni Lempiäinen kertoo Uudelle Suomelle, että uintivuoro kulkee nimikkeellä ”musliminaisten vapaauinti”, koska miehille halutaan korostaa, että he eivät ole silloin uimahalliin tervetulleita."

Eli kaikki onkin ok, kun vain miehiä syrjitään? Lainvastaistahan se tosin on, mutta mitäpä tasa-arvosta, kun syrjityksi tulevat sukupuolen perusteella miehet?

Sillä syrjintäähän tämä on. Kun naisille tarjotaan viikonloppuisin (suurimmalle osalle väestöä vapaata) mahdollisuus uimiseen verovaroin ylläpidetyssä uimahallissa, mutta miehille ilmoitetaan, että he eivät ole tervetulleita, vain koska he ovat miehiä, niin kyse on sukupuolisyrjinnästä. Helsingin Yrjönkadun hallissa on sekä miehille, että naisille omat vuoronsa, joten molemmat sukupuolet saavat yhtä lailla mahdollisuuden uimiseen siellä. Jakomäessä miehille ei sitä vastoin ole mitään omaa vuoroa, joten heidän uintimahdollisuutensa ovat selvästi rajallisemmat kuin naisten, jotka saavat oman vuoronsa lisäksi uida ns. yleisinäkin aukioloaikoina vapaasti. Luonnollisesti vain yhdelle sukupuolelle suunnatun vuoron aikana uimahallissa voi lisäksi olla selvästi väljempää.

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ole puuttunut tähänkään sukupuolisyrjintään millään tavoin?

Anonyymi kirjoitti...

Apua, pystyraita onkin lihottava!

Thompson ihmetteleekin The Times-lehdessä, miten naiset ovat voineet olla näin totaalisen väärässä raidoituksen suunnasta, vaikka tiedemiehet ovat tienneet pystyraitojen epäedullisesta vaikutuksesta figuuriin jo 150 vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös vapaa suhde ole joustava kumpaankin suuntaan? Näin ainakin omassa vapaassa suhteessa oli, että kumin kanssa saa kumpi vaan käyttää vapauttaan.

Eli ei tuo Mariannan suhde mikään vapaa suhde ole, jos vapaus toimii vain toisin päin.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset näkevät enemmän painajaisia kuin miehet

Painajaiset on maailmankaikkeuden tapa pakottaa ihminen kohtaamaan unessa se, mitä ei suostu kohtaamaan päivällä tietoisuudessaan. Se on myös osoitus siitä, etteivät naiset pääse kuin koira veräjästä, sillä näin karma toimii.. tosin painajaiset ovat vasta alkua - kun ne painajaiset joskus toteutuvat, vasta silloin karma alkaa toimimaan toden teolla.

Tuo joka tapauksessa kertoo jotain naisista ja naisten teoista.. siis siitä, millaisia naiset oikeasti ovat.

Naiset voivat ehkä kuolettaa helposti tunteensa ja omatuntonsa aina tarvittaessa ja käyttää valehtelua normikäytöksenä, mutta tästä näemme, että sillä on hintansa.

Toisaalta, voihan kyseessä olla sattumakin.. kukapa tietää.. (:

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

JULMAT NAISET

Naisten tekemät henkirikokset ovat lisääntyneet - Suomessakin.

Heidän käyttämänsä väkivalta on raa'istunut ja uhrien valikoituminen satunnaistunut.

Filosofian tohtori Ghitta Weizmann-Henelius on tutkinut naismurhaajien taustoja ja persoonallisuutta ja työskennellyt yli 30 vuotta mielisairaalassa Vaasassa.

Hän kertoo, mikä tekee naisesta tappajan.

Anonyymi kirjoitti...

Äiti pahoinpiteli pientä tyttöään vuosia - vankeustuomio

Väkivalta alkoi vuoden 2004 kesällä, jolloin tyttö oli 7-vuotias ja jatkui viime vuoden lopulle.

Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi 39-vuotiaan riihimäkeläisen naisen puoleksitoista vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.


"Ensi- ja turvakotien liitto varoittaa, että kaltoin kohtelu on yleensä merkki äidin voimien loppumisesta, joka saattaa kärjistyä jopa väkivallaksi."

Voimien loppumista? Silti jaksaa hakata vuosia! Naurettavan lyhyt tuomio.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi tasa-arvovaltuutettu ei ole puuttunut tähänkään sukupuolisyrjintään millään tavoin?

Koska hänen ei tarvitse.

- Vortac

Mortimer kirjoitti...

Tutkija muistuttaa, että naisen tekemä vakava rikos vaikuttaa usein läheisiinkin syvemmin kuin tilanteessa, jossa mies surmaa ja joutuu vankilaan.

- Nainen kun on perheessä useimmiten koossapitävä voima, seuraukset ovat perheen kannalta pahemmat. Siksi on tärkeää, että naiset saavat apua ja tukea selviytyäkseen jokapäiväisistä ongelmistaan.


Nainen on useimmiten koossapitävä voima perheessä? Miksi? Useimmissa tuntemissani perheissä isä ja äiti ovat molemmat läsnä ja ovat lasten kannalta tärkeitä. Jos kumpi tahansa joutuisi vankilaan, se olisi lapsille kova isku, mutta jäljelle jäänyt vanhemmista hoitaisi kasvatuksen yksin. Monestakaan perheestä, missä lapset eivät ole enää ihan pieniä, en pysty sanomaan kumman vanhemman menetys olisi pahempi asia. Minusta on aika loukkaavaa sanoa että useimmiten nainen on koossapitävä voima.

Miksei koskaan puhuta siitä, että miehet tarvitsevat tukea ja apua selviytyäkseen jokapäiväisistä ongelmista? Näennäisen tasa-arvon ja melkeinpä voisi sanoa androgyynin politiikan takana elää vahvasti 70-luvun radikaali oppi, joka nykymuodossaan on: mies tekee väkivaltaa -> mies on luonnostaan paha, nainen tekee väkivaltaa-> nainen ei enää jaksanut, voimat loppuivat.

Samaan aikaan ollaan kuitenkin hyvin tietoisia siitä, että miehet tekevät suurimman osan kaikesta väkivallasta. WAW elää ja voi paksusti...

Paavo kirjoitti...

"Onko parisuhdeväkivaltakin vain merkki voimien loppumisesta?"

onhan noita voimia vielä oltava jäljellä, jos jaksaa ottaa matsia. sitten kun ei enää jaksa ottaa matsia niin pitää hakata vauvaa. parisuhdeväkivalta on merkki voimien vähenemisestä, eli pitää alkaa tapella naisten kanssa. kun voimat loppuu pitää alkaa tapella vauvojen kanssa.

Mariannan mies taas on suurempi mies kuin minä. mustasukkaisuus on kauhea tunne, ja pitää olla tosi itsevarma kaveri, että hyväksyy avoimen suhteen live-televisiossa. onnea hänelle. alfamies.

Anonyymi kirjoitti...

Thompson ihmetteleekin The Times-lehdessä, miten naiset ovat voineet olla näin totaalisen väärässä

Tämä on yksi niistä harvoista asioista, joissa naiset ovat kiistatatta ja aivan ylivoimaisesti miehiä parempia; väärässä olemisen taito.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Miksei koskaan puhuta siitä, että miehet tarvitsevat tukea ja apua selviytyäkseen jokapäiväisistä ongelmista?

Koska naiset eivät kiihotu sellaisista miehistä, joten moiset yksilöt eivät ole miehiä ollenkaan, joten heitä ei noteerata miehinä, joten kaikki 'miehiksi' määritellyt ihmiset selviävät kaikesta ilman apua.. jne.

Tämän ajattelun olisi mitä pikimmin muututtava, mutta en rehellisesti sanottuna näe laajamittaisen muutoksen tässä asiassa tapahtuvan ihan pian ..

Miestä ei arvosteta miehenä naisten taholta, jos hän ei selviä joka asiasta suvereenisti ja ilman mitään opastusta tai manuaaleja. Kirjahylly pitää osata kasata tuostavain, putkityöt ja auton huolto samoin - polkupyörät ja mopot on osattava remontoida, samoin kuin asunto - porakonetta pitää osata käyttää ja niin edelleen ja niin edelleen - selviäminen tässä kapitalistisessa miesvastaisessa maailmassa on aivan perusvaatimus sille, että miestä arvostettaisiin olentona, jolle joku nainen voisi haluta antaa römpsytintä.

Miehellä ei saa olla 'ongelmia', joista hän ei selviä, ja mies EI saa pyytää apua tai kysyä ohjeita. Naiset aina nalkuttavat siitä, että miehet eivät kysy ohjeita koettaessaan löytää johonkin uuteen paikkaan -- mutta totuus on, että jos mies olisi kysyjätyyppiä, nainen ei olisi miestä huolinutkaan..

Eli naiset ensin valitsevat miehiä, jotka eivät kysele ohjeita, ja sitten valittavat siitä, että mies ei kysy ohjeita. Tämä on ikävä kyllä naisilel niin tyypillinen käyttäytymis- ja ajattelutapa, että sekään tuskin muuttuu ihan vähällä, ja sitä jopa kannustetaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Mariannan mies taas on suurempi mies kuin minä. mustasukkaisuus on kauhea tunne, ja pitää olla tosi itsevarma kaveri, että hyväksyy avoimen suhteen live-televisiossa. onnea hänelle. alfamies.

No eihän 'miehekkyydessä' koskaan ole ollut kyse siitä, mikä on vaikeinta tai haastavinta, ainakaan mitä emootioihin tulee. Tosimieshän ei anna toisen miehen kajota naiseensa.

Esimerkiksi omasta halustaan työttömänä pysyttelevää ihmistä haukutaan, vaikka moinen päätös on taatusti emotionaalisesti haastavampaa ja vaikeampaa, sekä sosiaalisesti hankalampaa kuin hankkia työpaikka ja sitten leveillä sillä niinkuin muutkin.

On paljon vaikeampaa ja sisua vaativampaa käydä sosiaalisia normeja vastaan kuin mukautua kaikkeen, mitä sinulta odotetaan.

Mutta tällaista vaikeutta ei arvosteta - - - ajatelkaapa nyt vaikka Henryn kirjaa. Olisi Henrylle ollut paljon helpompaa ja vähemmän takkuista, sekä varmasti rutosti tuottavampaa kirjoittaa kirja 'sosiaalisesti hyväksytystä aiheesta', ja feminististä diskurssia myötäilevällä tavalla. Hän ei olisi saanut kovinkaan paljon vastalauseita, ja myrskyisän suosion loisteessa olisi ollut helppo paistatella.

Sensijaan Henry valitsi tarkoittamallasi tavalla 'miehekkäämmän' (mutta nykydiskurssin mukaan 'tyttömäisen ruikuttavan', ja siten halveksittavan ja haukuttavan), ja taatusti vaikeamman polun käydä yleisesti hyväksyttyä ajatus- ja asennemaailmaa vastaan, ottaen samalla niskaansa enemmistön halveksunnan ja feministien halpamaiset hyökkäykset ja solvaukset, haukkumiset, parjaamiset, latistamiset, vääristelyt, valheet jne..

Eli ei se tarkoita, että jokin on vaikeaa tai haastavaa emotionaalisesti, että sitä arvostettaisiin automaattisesti 'miehekkäänä'.

'Miehekkyys' on tarkasti määritelty apinaurosten alfamaisimpien öykkärien käytöksen kriteerien mukaisesti, eikä siihen ole tällaisella loogisella päättelyllä tunkeutumista.

Henry on paljon miehekkäämpi loogisesti ajateltuna kuin vaikkapa jokin naisia runsaasti baareissa kaatava alfauros, joka pätkii toisia miehiä turpaan aina kun huvittaa.

Silti naiset eivät arvosta Henryn-tyyppistä miehekkyyttä, koska se ei kuulu perinteisiin 'miehekkyyden' normeihin.

Näin ollen tuo mainitsemasi 'alfamies' on siis vain halveksittava vässykkä, joka alistuu kun ei muutakaan voi (kun ei toistakaan naista saisi), ja tällaista alistumista oikea alfa ei koskaan tekisi naisen vuoksi.

Hm, vaikea selittää.. ehkä ei pitäisi täysikuisena sunnuntaina koettaa kirjoittaa viestejä, heh.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Olisi Henrylle ollut paljon helpompaa ja vähemmän takkuista, sekä varmasti rutosti tuottavampaa kirjoittaa kirja 'sosiaalisesti hyväksytystä aiheesta', ja feminististä diskurssia myötäilevällä tavalla. Hän ei olisi saanut kovinkaan paljon vastalauseita, ja myrskyisän suosion loisteessa olisi ollut helppo paistatella. "

- Eikös juuri päin vastoin? Olisiko sellainen kiinnostanut?

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen kovaa uskoanne Mariannan sanomisiin.

Itse olisin valmis lyömään isohkosta summasta vetoa, että Mariannan mies on pukki, jolla on useampiakin vastaavia päällekäisiä nussimasuhteita.

Marianna on puolestaan aivopessyt itsensä kuvittelemaan olevansa avoimessa suhteessa vahvoilla.

Mielestäni tämän paljastaa Mariannan epätoivoinen käyttäytyminen Johanin sekä kilpasiskosten suhteen.

Mielestäni kuvio on vieläpä sangen tyypillinen, omassa lähipiirissäni.

-diipadaapa