sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Mielekäs työ

Huono yritysmielikuva karkottaa naiset
Nuoret naiset haluavat työn, jolla on tarkoitus. Palkka ei ole heille olennaisinta, vaan se, että työ on mielekästä ja että työpaikalla vallitsee tasa-arvo. Tämä ilmenee T-Median keväällä tekemästä selvityksestä, jossa se kysyi internetissä yli 6000 yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevan naisen näkemyksiä työelämästä.

Naiset ovat esimerkiksi erittäin kiinnostuneita samapalkkaisuudesta eri sukupuolten välillä sekä työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisesta.
Naiset pitävät puolet enemmän sairaslomaa kuin miehet

Sairaslomissa menetetään 50 000 työvuoden työpanos vuosittain

Naisten sairauspoissaolot...
Mitkään mystiset markkinat sinällään eivät sanele, mikä työ on arvokasta ja mikä ei, aivan yhtä hyvin voisi olla niinkin, että kasvatustyöstä, hoito- ja kulttuurin siirtotyöstä maksettaisiin enemmän kuin peltitötteröiden, kottaraispönttöjen yms. suunnittelusta ja pajamaisesta valmistamisesta ja erilaisten objektien siirtelystä paikasta toiseen..

..valitettavasti kasvatus ja kulttuurityön tuotteistaminen hinnoiteltaviksi paketeiksi ei ole onnistunut ja tuskin onnistuukaan, kun jo ajatuksellisesti lähdetään siitä, ettei esimerkiksi paitojen peseminen lyö leiville, vaan että nimenomaan pitää olla joku peltitötterö, jonka myyntituloilla ylläpidetään kasvatusta, kulttuuria ja sairaanhoitoa..

..mikä estäisi asian olemasta päin vastoin, siis että hoitotyön tuloilla katettaisiin peltitötteröiden valmistus yms..??

11 kommenttia:

Vihnainen kirjoitti...

Viimeiseen kysymykseen. Estäiskö vaikka just se, mitä edellä kerrottiin? Naiset eivät ole kiinnostuneita palkasta, vaan työstä, "jolla on tarkoitus". Eli ei olla kiinnostuneita myöskään toimimaan paremman palkan eteen, vaan tyydytään tekemään asoita, joilla, aina vaan, "on tarkoitus".

Anonyymi kirjoitti...

"Hoitotyön tulot", mitä ne ovat? Tosiasia nyt vain on, on se sitten ikävää tai ei, ettei paitojen peseminen lyö leiville siinä missä pesukoneiden suunnittelu. Markkinat, pitipä niistä sitten mystisinä tai ei, pitävät huolen tästä.

Jorma

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko naiset todella niin paljon miehiä sairaampia vai onko kyseessä lintsaus? Ottavatko julkisuudessa olleet sukupuolten palkkavertailut huomioon todella tehdyn työajan ja -määrän?

Jape kirjoitti...

Buji: "Ottavatko julkisuudessa olleet sukupuolten palkkavertailut huomioon todella tehdyn työajan ja -määrän?"

Lyhyt vastaus: Eivät ota!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa tietää, onko naispuolisten työntekijöiden sairastavuudessa havaittavissa tiettyä kuukausittaista säännönmukaisuutta.

Hoitotyön tulot riippuvat tietysti siitä ketä hoidetaan. Jos hoidettaisiin vain työikäisten potilaiden parannettavissa olevia sairauksia, olisivat työn tulot melko suuret.

Jos taas hoidetaan myös sellaisia potilaita, joista ei koskaan enää tule veronmaksajia, jäävät hoitotyön keskimääräiset tulot varsin pieniksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon "Vestigian" postiin muutama kommentti... minusta tuntuu, että sekoitat nyt kokonaiskansantaloudellisen näkökulman ja itse hoitotyön: työn tuottama tulo ei riipu siitä, kenelle sitä myydään, vaan asiakkaan maksuhalusta ja -kyvystä. Esim. Nokian kannalta on aivan sama, onko sen valmistaman puhelimen ostaja 20- vai 80-vuotias ja yksityislääkärin on yleisesti ottaen varsin kannattavaa myydä palveluja eläkeläisille Suomessa. Kansantalouden kokonaisuuden kannalta suuri eläkeläisväestö ei tietysti välttämättä ole ideaali.

Hoitotyö on luonteeltaan paikallista/kansallista ja työvoimavaltaista. Tämä heijastuu myös sen taloudellisen arvottamisen ongelmallisuuteen (ts. Suomessa on julkinen ja yksityinen terveydenhuoltojärjestelmä jne.). Jos esim. Ruotsin valtio päättäisi hoidattaa kaikki potilaat nykykäytännön mukaisesti Suomessa markkinahinnoin, hoitotyö olisi kohtuullisesti tuloja tuottavaa potilaiden "laadusta" riippumatta. Se voisi olla tuottavaa myös Ruotsille, mikäli palvelujen osto Suomesta olisi halvempaa kuin niiden järjestäminen paikallisesti (ts. työvoimaa vapautuisi kannattavampaan toimintaan).

Koska terveydenhuoltojärjestelmät toimivat kaikissa maailman maissa eräitä erikoissairaanhoidon osa-alueita lukuun ottamatta samalla tavalla, terveydenhuoltoa on erittäin vaikea (vienti)tuotteistaa samalla tavalla kuin tavaroiden valmistusta. Sekä palveluntarjoajien että asiakkaiden liikkuvuus ja määrä ovat niitä suuria kysymyksiä - huippukirurgi voi lentää erikoistapauksessa toiselle puolelle maapalloa tai asiakas hänen luokseen, mutta synnytyksessä tai umpilisäkkeen poistossa riittävän osaavaa hoitohenkilökuntaa on yleensä saatavissa läheltä.

Teollinen valmistus ei ole terveydenhuollon lailla työvoimavaltaista, tarjonta on erilaista ja tuotteita on helppo liikutella (halvalla energialla, öljyllä). Pääsääntöisesti terveydenhoitopalvelut on myös tarkoituksenmukaista tuottaa lähellä asiakkaita, vaikka niiden laatu ei olisi yhtä hyvää kuin kauempana tuotettujen ja vaikka pelkän palvelun kustannukset olisivat korkeampia (ts. hätätilanteessa potilas tarvitsee apua nopeasti, matkat, majoitus ym. ongelmat jne.).

Työikäisten parannettavissa olevien sairauksien hoito ei myöskään sinällään tuota mitään: esimerkiksi joissakin Afrikan maissa työttömyysprosentti on 30-60, jolloin voidaan argumentoida että tämän väestön pitäminen terveenä ei kannata taloudellisessa mielessä (koska tuottavaa työtä ei ole tarjolla). Silti sitä tehdään (useissa maissa on jollain lailla toimiva terveydenhuolto sielläkin): terveydenhuoltoon liittyy myös muita näkökulmia kuin pelkkä taloudellinen kannattavuus.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoret naiset haluavat työn, jolla on tarkoitus.

Puolustusvoimat - Tee työtä jolla on tarkoitus!

t. kävelevä dildo

Anonyymi kirjoitti...

Kun naisia on enemmän kunnallisessa hoiva- ja hoitotyössä kuin miehiä, niin sairauden vuoksi poissaolot tilastoissa ovat jokseenkin ymmärrettäviä. Sairaalaan kun ei esimerkiksi syöpäosastolle saa mennä työhön, jos pukkaa kuumeflunssaa.

Olis kiva tietää selittääkö alojen segmentoituminen poissaolojen eroja?
Niin ja tietenkin sairaspoissaolojen syyt, sillain yleisesti.

tikka kirjoitti...

pistää aina silmään kun näkee puhuttavan ruotsin valtiosta.. kuningaskunta, kungariket! vaikka saa sitä vissiin valtioksikin kutsua.

arviolta 3 työpäivää elämässäni sairastaneena naisena olisi taas kivaa saada kärsiä tästäkin tilastosta omassa palkassa.. :( mutta enhän toki ole vielä tehnyt yhtään paskatykkiä, joita pitäisi jäädä kotiin hoivailemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hi www.blogger.com owner, are you interested in links exchange? Reply to my email
[url=http://www.youtube.com/watch?v=2e5ZkYGnpfA]Unlock Samsung Galaxy Express[/url]
[url=http://www.youtube.com/watch?v=FtfLsn9fEIY]Unlock LG Nexus 4[/url]
[url=http://www.youtube.com/watch?v=UeMUwLIKpX4]Unlock HTC Windows Phone 8X[/url]

Anonyymi kirjoitti...

How to unlock your smartphone for free
[url=http://www.youtube.com/watch?v=HvulYWEHJB4]Unlock Nokia 3555[/url]
[url=http://www.youtube.com/watch?v=p2N7FMzNNv8]Unlock Nokia 6210 Navigator[/url]
[url=http://www.youtube.com/watch?v=uoFgtDEs-PM]Unlock Nokia 6220 Classic[/url]