maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Ihmisoikeusonnela

Saksan Ikea-myymälöiden johtaja Petra Hesser ampuu kovilla. Hesserin mukaan naiset osaavat ruuvata huonekaluja kasaan paljon paremmin kuin miehet.
Huonekalukaupassa nainen on Hesserin mukaan se, joka päättää, vaikka suuret ostopäätökset tehdäänkin yhdessä.

- Mutta kun nainen on jotakin ostopäätöstä vastaan, sitä ei myöskään tehdä.
Ihmisoikeusonnelaa ei löydy Suomesta
Ihmisoikeusloukkauksia pidetään yleensä ulkomaanuutisina, mutta myös Suomesta kuulee rumia tarinoita. Suurin ongelma on naisiin kohdistuva väkivalta.

Kun puhutaan ihmisoikeuksista, katse kääntyy helposti Suomen rajojen ulkopuolelle. Kotipesästäkin löytyy silti putsattavaa.

- Ihmisoikeusloukkauksen kohteeksi joutuneelle on aivan sama, onko muita loukattuja tuhansia vai vain yksi, muistuttaa Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

Sekä Amnesty että Naisasialiitto Unioni nostavat yhdeksi suurimmaksi ihmisoikeusongelmaksi naisiin kohdistuvan väkivallan. Saman totesi myös YK:n ihmisoikeusneuvosto tämän vuoden keväällä Suomea koskevassa tarkastuksessaan.
November was Domestic Violence Awareness month. Truth in advertising suggests it should be Y-Chromosome Apartheid Month.
Far from promoting "awareness" of a social problem or remedies for men and women with anger issues, the month is basically a radical feminist war dance around the Original Sin of maleness, cheered on by "progressive" media sympathizers.
Demi.fi - laukeamisesta

9-vuotiaalta vinkit tyttöjen valloittamiseen:
Neljättä luokkaa käyvän Alec Grevenin mukaan tyttöihin tekee vaikutuksen fiksu, hiuksensa kammannut, hyvin pukeutuva poika.
5 Ways Men and Women Communicate Differently

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taas riman alitus Kari Heusalalta

Älä sano miehelle, että…

Katkelma:
Suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset pitävät peniksen pituutta tärkeämpänä seikkana kuin sukupuolivalistajat ovat vuosikymmeniä väittäneet. Moinen on suoranainen isku seksivalistajien vyön alle, sillä heidän mukaansa peniksen koolla ei ole merkitystä.

Olivatpa naiset sitten mitä mieltä tahansa miehen peniksen pituudesta, heidän on syytä muistaa se, että miehet ovat hyvin arkoja sukupuolielimensä pituuden suhteen. Joten aivan kaikkea penikseen liittyvää ei miehen kuullen kannata sanoa. Todelliset totuudet on syytä lausua vain naisseurassa. Olen koonnut tähän pienen muistilistan lauseista, joita kannattaa välttää silloin, kun miehellä on sen pituinen se.


em. jälkeen on sitten pitkä lista...

Anonyymi kirjoitti...

"Suurin ongelma on naisiin kohdistuva väkivalta."

Miten niin? Miehiin kohdistuva väkivalta on paljon yleisempää.

Anonyymi kirjoitti...

Johanna Värjä siis luokittelee kaiken rikollisuuden ihmisoikeuksien loukkaamiseksi. Siinä tapauksessa ei ole olemassakaan maata jossa ei joka päivä tapahdu laajamittaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Mitenköhän se, että ihmisoikeuksista tehdään käytännössä pelkkä vitsi, auttaa oikeiden ihmisoikeusongelmien ratkaisussa?

Mortimer kirjoitti...

Saksan Ikea-myymälöiden johtaja Petra Hesser ampuu kovilla. Hesserin mukaan naiset osaavat ruuvata huonekaluja kasaan paljon paremmin kuin miehet.

Tämä pitää painaa mieleen ja muistaa ensi kerralla kun pyydetään taas jonkun kirjahyllyä kokoamaan.

Sensijaan tuo on ihan totta, että naisen mielipide on yleensä painavampi huonekalujen ostopäätöksissä.

Anonyymi kirjoitti...

Validi perustelu lopettaa Suomen Amnestyn tukeminen on se, että feminististä naisjärjestökenttää tuetaan entuudestaankin aivan riittävästi jopa suoraan valtion budjetista.

Näinollen olen siis jo osallistunut rahoitukseen.

t. kävelevä dildo

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisoikeusrikos?

Äiti surmasi viisi lastaan

Murhat tapahtuivat vain muutamaa tuntia ennen kuin Moqademin oli määrä palata Marokosta. Lhermitte kutsui seitsemänvuotiaan tyttärensä yläkertaan sanoen, että luvassa olisi yllätys.

Siellä hän kuristi tyttöä ja viilsi tämän kurkun auki suurella keittiöveitsellä. Seuraavan tunnin kuluessa hän surmasi neljä muuta lastaan samalla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

"Ihmisoikeusrikos?

Äiti surmasi viisi lastaan"

Todennäköisesti ei. Äiti oli vain hieman väsynyt...

Anonyymi kirjoitti...

Chemical Pollution Is Destroying Masculinity

"A host of common chemicals is feminizing males of every class of vertebrate animals, from fish to mammals, including people. Many have been identified as 'endocrine disruptors' or gender-benders because they interfere with hormones. Communities heavily polluted with gender-benders in Canada, Russia, and Italy have given birth to twice as many girls as boys, which may offer a clue to the mysterious shift in sex ratios worldwide. And a study at Rotterdam's Erasmus University showed that boys whose mothers had been exposed to PCBs grew up wanting to play with dolls and tea sets rather than with traditionally male toys. It also follows hard on the heels of new American research which shows that baby boys born to women exposed to widespread chemicals in pregnancy are born with smaller penises and feminized genitals. It is calculated that 250,000 babies who would have been boys have been born as girls instead in the US and Japan alone. And sperm counts are dropping precipitously. Studies in more than 20 countries have shown that they have dropped from 150 million per milliliter of sperm fluid to 60 million over 50 years."

Anonyymi kirjoitti...

Mortimer, kannattaa muistaa että Saksan Ikean johtaja puhuu myyjän suulla. Hyvä myyjä ei halua koskaan sanoa pahaa sanaa ostajasta.

- Syltty

Arawn kirjoitti...

Mortimer: Mä olen aina mielelläni koonnut huonekaluja. :)

Äiti on kyllä tuota miehiin luottavaa tyyppiä. Isäni ei ole käsistään kätevä, joten äiti ja minä olemme hoitaneet perheessä nämä jutut, seinien maalaukset, huonekalujen kokoamiset jne. Kun muutin pois, äiti pyyteli minua kokoamaan huonekaluja. Mutta heti kun aloin seurustella, äiti alkoi pyytää miestäni. :D

Jape kirjoitti...

Arawn: "Isäni ei ole käsistään kätevä"

Hmmm...eikös hän ole taiteilijatyyppi? Luulin että taiteilijat ovat luovia ja käteviä käsistään. Huonekalujen kokoamisessa tarvitaan nimenomaan luovuutta, muuhun päätelmää ei voi olla tulematta kun katsoo useimpia huonekaljuen kokoamisohjeita ja piirustuksia... :)
Samoihin ohjeisiin on usein "integroitu" useamman mallin ohjeet, ja ota siinä nyt ensin selvää, että mikä ohjeista koskee omaa huonekalua, joka pitäisi kasata. hermot noiden ohjeiden kanssa menee, siksi usein kannattaakin kasata huonekalu ihan tuntumapohjalta. :)

Arawn: "Mutta heti kun aloin seurustella, äiti alkoi pyytää miestäni."

Minusta tässä voi olla kysymys miehen hyväksikäytöstä ;)

Anonyymi kirjoitti...

"Chemical Pollution Is Destroying Masculinity."

On kyllä ihme ettei tästä pidetä enempää ääntä... mutta onko se sitten jotenkin niin laaja-alainen ongelma, että siihen on minkään tahon vaikeaa puuttua?

Arawn kirjoitti...

Jape: Hän on muusikko. "Käsistään kätevä" tarkoitti nyt ehkä sitä, että isäni kiinnostus joihinkin käytännön juttuihin on... nolla. :)

Anonyymi kirjoitti...

"Hesserin mukaan naiset osaavat ruuvata huonekaluja kasaan paljon paremmin kuin miehet."

Mitä ruuvien kiristämiseen tulee, niin siinä ainakin uskon miesten olevan parempia. Ei se vain riitä, että huonekalu pistetään kasaan, vaan se on kasattava siten, että se kestää rajuakin käyttöä (esim. vuoteiden kohdalla tämä on erittäin olennaista). Tässä taas tarvitaan loppujen lopuksi ihan puhtaasti fyysistä voimaa.

Aivan samoin sitä saa kunnian avata säännöllisesti elintarvikepurkkeja keittiössä.

Jape kirjoitti...

Arawn: ""Käsistään kätevä" tarkoitti nyt ehkä sitä, että isäni kiinnostus joihinkin käytännön juttuihin on... nolla. :)"

OK. Ymmärrän tämän myös niin, että tämä ilmaisusi "ei ole käsistään kätevä" on hienovarainen kiertoilmaisu sille, että sanoisi että hän on suorastaan laiska ns. kotitöiden suhteen :)

Muuten, "käsistään kätevyys" on kai perus edellytys monellekin muusikolle ;)

Anonyymi kirjoitti...

"Huonekalukaupassa nainen on Hesserin mukaan se, joka päättää, vaikka suuret ostopäätökset tehdäänkin yhdessä."

Tämä on sitä vastoin varmasti totta. Naisilla on epäilemättä suuri valta useimpien perheiden kalustehankinnoissa.

Anonyymi kirjoitti...

"Suurin ongelma on naisiin kohdistuva väkivalta."

Miten niin? Miehiin kohdistuva väkivalta on paljon yleisempää.


Koska nainen on arvokas yksilö, mies arvotonta massaa.

- Vortac