perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Seksityöläisten halveksuntaa

Moilasen Manifesti 5.
Prostituutio on naisten hyväksikäyttöä ja törkeää sukupuolista riistoa!

Suomi on prostituution asiakkaiden ja ihmiskaupan uhrien hyväksikäyttäjien kultamaa. Meillä suomalaisten, mutta myös virolaisten ja venäläisten naisvartaloiden ostaminen on tehty erityisen helpoksi ja miellyttäväksi. Lain mukaan ei ole mitään väärää siinä, että leegio 50-vuotiaita, pahanhajuisia, lihavia, sian lailla hikoilevia toimitusjohtaja-perheenisiä käy porukalla naimassa 18-vuotiasta laitonta maahanmuuttajanaista, joka ei ole saanut Suomesta turvapaikkaa. Jos kyse ei ole todistettavasti ihmiskaupan uhrista – kuten ei käytännössä koskaan ole – niin mikäs siinä!

Omituisinta on, että tällaista naisten ”vapaata valintaa” valita ammattinsa puolustelevat Suomessa hyvin monet poliitikot – lähinnä poliitikkomiehet.

Ehkä seksin osto on Suomessa sallittua juuri siksi, että kalapuikkoviiksikansanedustajat saavat rauhassa jatkaa huorissa käymistään?

Ettei aina tarvitsisi matkustaa Tallinnaan tai Pattayalle?
Se on niin vaivalloista ja kallistakin!

Se, että prostituoitujen palveluksia saa Suomessa käyttää vapaasti, kertoo ennen kaikkea siitä, että meillä on sellaisia miehiä vallan kahvassa, joille asia on tärkeä.

Kun puhutaan prostituutiosta, puhutaan aina seksiä myyvistä naisista. Asiakkaista ei puhuta koskaan. He ovat turvassa ja suojassa, heillä on raha ja valta, he voivat tehdä ostamalleen naiselle mitä tahansa.

Prostituutio ei ole pakoa paskaduuneista, vaan se on se kaikista paskin duuni, joka tulee paskaduunien jälkeen.

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näinhän se homma menee!

Minä en ainakaan löydä yhtään asiavirhettä tästä. Paitsi ehkä sen, että siat eivät hikoile.

Anonyymi kirjoitti...

Kukkapaidat, hyppykepit! Bermudashortseissa heiluvat hepit!
Pattaya pomp-pomp-pomppii!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, Moilanen osui taas asian ytimeen! Hän unohti mainita, että säilytämme noita teini-ikäisiä maahanmuuttajanaisia kahleissa haisevissa kellareissa, syöttäen heille ruoantähteitä etteivät pääsisi lihoamaan. Kun impotenssi iskee, niin hakkaamme niitä nostaaksemme miehistä itsetuntoamme.

Hän unohti myös mainita, että meillä on oma ihmissalakuljetusrinki. Houkuttelemme hyvillä työtarjouksilla naisia siihen Itä-Euroopasta, erityisesti alaikäiset ovat kohteenamme. Kukapa ei innostuisi neitsyestä. Moni ehtii kuolla matkalla tänne tunkkaisessa, rekan konttiin rakennetussa, salaseinämässä. Mutta hyvällä säkällä ehdimme raiskaamaan uhrin ennen viimeistä hengenvetoa. Kylmää ruumista on ikävä panna.

Tällaisia ovat suomalaiset perheenisät poikkeuksetta. Onneksi Moilanen on tunnistanut meidän saatanalliset taipumukset. Ehkä pääsemme pakkohoitoon.

Jape kirjoitti...

asdfg "Minä en ainakaan löydä yhtään asiavirhettä tästä."

Minusta taas ko. manifesti on suorastaan täynnä asiavirheitä. Lisäksi koen suurimmaksi ongelmaski sen, että Moilanen haluaa riistää ihmisiltä vapaan valinnan mahdollisuuden ja itsenäisen päätäntä vallan.

Manifestistä:
"Prostituutio on naisten hyväksikäyttöä ja törkeää sukupuolista riistoa!"

Voi olla myös toisiakin näkökulmia jotka ovatkin ihan päin vastaista mieltä. Hmmmm...voisiko prsotituutiossa ollakin kyse miesten hyväksikäytöstä ja riistosta... käsitääkseni tuollainen puolen tunnin sessio kustantaa miehelle luokkaa 150 euroa, melko kallista!

"Prostituutio ei ole pakoa paskaduuneista, vaan se on se kaikista paskin duuni, joka tulee paskaduunien jälkeen."

Miesten "paskaduunissa" esim. lokakaivojen tyhjennyksessä ja loka-auton kuljetuksessa tuskin saa 150 euroa puoleta tunnilta tunnilta, ei saa 150 euroa per päivä. Mutta paska homma ja oma valinta, ei auta valittaa. Sama koskee prostituutiota, josta saatava korvaus ei kuitenkaan ole aivan heikkoatasoa....

Anonyymi kirjoitti...

Minusta juuri huoraaminen tulis kieltää.

Siviilipoliisit voisivat sitten koittaa saada esim. yökerhoissa ostettua neideiltä yöseuraa ja tämän jälkeen heittää heidät tyrmään jos tällainen seksin myyjä paljastuisi.

Tarpeeksi kovat rangaistukset vaan niin kyllä loppuisi huoraaminen ja femakoilta yksi päänvaiva..

Anonyymi kirjoitti...

Asiakkaiden irstaudella hekumointi saavuttaa Moilasen tekstissä varsin graafisen tason, etten sanoisi pornografisen. Kyseessä on selvästikin visio, joka kutkuttaa Annen mielikuvitusta, ja josta kirjoittaminen tuottaa jonkin sortin tyydytystä.

"Omituisinta on, että tällaista naisten ”vapaata valintaa” valita ammattinsa puolustelevat Suomessa hyvin monet poliitikot – lähinnä poliitikkomiehet."

Moilanen valehtelee tavalliseen tapaansa. Näkyvimmät laillisuuden puolustajathan ovat naisia - Anna Kontula ja Jaana Kauppinen.

Poliitikkomiehet eivät uskalla julkisesti puolustaa prostituutiota, koska he tietävät, että Moilasen kaltaiset myrkkytynnyrit leimaisivat heidät välittömästi hikoileviksi pervertikoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Ehkä seksin osto on Suomessa sallittua juuri siksi, että kalapuikkoviiksikansanedustajat saavat rauhassa jatkaa huorissa käymistään?"

Jahas, tässä olisi taas tutkinnan paikka. Törkeä kunnianloukkaus. Hesarin jutun jokainen tietää ketä nämä Moilasen tarkoittamat kansanedustajat ovat, Hesarissahan käytettiin alunperin samaa nimitystä sekä nimiä että naamoja lehden sivuilla.

Tärkein pointti on lihavoituna.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä unohtui.

Mitä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen tekee 300 000 eurolla tässä ajassa ja taloustilanteessa, jotain ihmisten hyväksi?

Lämmittää ulkona lilluvaa vettä , tietysti. Mitä oikein luulitte!

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi, taas naista hieman uuvutti: Kyllästyi räksytykseen – heitti koiran alas 12. kerroksesta

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Moilaskan klaani ajaa naisia rasvaisten parittajien syliin, kun laillisesti poliisi ja muut enkelit eivät voi kontrolloida tilannetta eikä houkuttelevia, hygieenisiä ilotaloja perustaa.

Lainsäätäjillä on kumma tapa hemmotella rikollisuutta.

Huumerikollisetkin kiittävät lainsäätäjiä. Huumeet eivät rikollisuutta tuota vaan lait, jotka nostavat huumeiden arvoa ja suorastaan puskevat rahaa huumemaffioille. Huumelaitki tuottavat tautia ja tuskaa, kun ihmiset kuolevat laaduttomaan kamaan kuin kärpäset.

Ja kehähän on se pohjimmiltään tässä, että lainsuojattomien huumeiden tuottavama organisoitunut järjestö pyörittää Moilasen inhoamaa ihmiskauppaa ja orjaparitusta.

Laki on rikollisten turvaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta juuri huoraaminen tulis kieltää.

Eli kaikki naisille ominainen toiminta seksuaalisen valtansa pönkittämiseksi muuttuisi rikolliseksi. Hyvästi avioliitto, hyvästi timanttisormukset, hyvästi piukat asusteet..

Olisi kieltämättä mukavampi maailma, kun naiset eivät enää voisi käyttää reittään huipulle kipuamiseen joka elämänalueella.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Edellisessä postauksessa tuottamani pohdinta lieneekin syy siihen, miksi huoraamista ei haluta edes ajatellakaan kiellettäväksi, mutta seksin OSTO kyllä. Jos seksin MYYNTI tulisi kielletyksi, suurin osa seksiä harrastaneista/harrastavista naisista olisi rikollisia.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Siviilipoliisit voisivat sitten koittaa saada esim. yökerhoissa ostettua neideiltä yöseuraa ja tämän jälkeen heittää heidät tyrmään jos tällainen seksin myyjä paljastuisi.
Tarpeeksi kovat rangaistukset vaan niin kyllä loppuisi huoraaminen ja femakoilta yksi päänvaiva.."

Keskustelun ytimekkäin
kommentti. Minäkin kannatan sitä,
ettei seksiä saa mistään. Pikkumiesten elämäntehtävähän on kantaa laatikoita paikasta toiseen 8-15 euron tuntipalkalla ja katsella televisiosta tai baaritiskiltä, kuinka sankarisonni
hurmaa kukkakeppiä muistuttavat paremman elämän astiat kerta toisensa jälkeen.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tuossa mieleen, että kun tuo Halla-Ahokin saa syytteen kirjoittelustaan, niin miksei tuota Moilasta ole jo haastettu. Eiköhän nuo tunnusmerkit kansanryhmää vastaan kiihottamisesta täyty moninverroin verrattuna Halla-Ahon tapaukseen

Anonyymi kirjoitti...

Prostituution kriminalisointia voisi harkita, mikäli samaan pakettiin laitetaan pakolliset DNA-isyystestit synnytyslaitoksille sekä isyyden kriminalisoidaan isyysharhautus sekä sen yritys.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"Tuli tuossa mieleen, että kun tuo Halla-Ahokin saa syytteen kirjoittelustaan, niin miksei tuota Moilasta ole jo haastettu. Eiköhän nuo tunnusmerkit kansanryhmää vastaan kiihottamisesta täyty moninverroin verrattuna Halla-Ahon tapaukseen"

Ehkä siksi kun asiaa ei pidetä tarpeeksi vakavana ja Moilasta tarpeeksi uhkaavana.

Jonkun pitäisi tehdä Moilasen kirjoituksista virallinen tutkintapyyntö poliisille mutta harva haluaa riskeerata mainettaan tai ylipäätään vaivautua.

Ehkäpä Jorma olisi tarpeeksi rohkea siihen?

Anonyymi kirjoitti...

Allekirjoittanut laittoi tuosta Moilasen aikaisemmasta "Tulta Munille"-jutusta, Tulvasta, uhkauksen Moilaselle etta teen siita tutkintapyynnon JSN:aan. Moilanen vastasikin s-postitse, ja kertoi sen olleen "huumoria".

Tiedustelin silloin myos Henkalta mikali tamanlainen kanne kiinnostaisi. Vastaus oli oisittain myonteinen, ja sita oltiinkin vissiin porukassa pohdittu, tai sanotaanko niin etta ei ainakaan vastustettu.

Ryhdyinkin rustaamaan tuota JSN:n kaavaketta, mutta se paattyi siihen kun vaadittiin suomalainen osoite - sellaista kun ei talla hetkella loydy.

Kannatan ehdottomasti feministeja vastaan yhta harskeja vetoja kuin mihin he ovat valmiita. Ja etenkin, kun ne koskevat asianomaisia.

Anonyymi kirjoitti...

"Kannatan ehdottomasti feministeja vastaan yhta harskeja vetoja kuin mihin he ovat valmiita. Ja etenkin, kun ne koskevat asianomaisia."

Juuri näin, välittömällä ja tiukalla otteella. Feministit pitää pakottaa julkisuuteen selittämään kirjoituksiaan, se on paras ja tehokkain tapa osoittaa koko kansalle minkälaisesta porukasta todella on kysymys ja se myös parhaiten nöyryyttää ja kesyttää pahimmat hörhöt, vrt. Rosa Meriläinen.

Mortimer kirjoitti...

Kuulinkohan ihan oikein, sillä mielestäni "baariäijä" -kohtauksen lopussa olisi kuulunut laukaus ja sen jälkeen tuskanhuutoa ja lausuttuna: "tulta munille".

Latausääni, paukaus, "aaaaaarggghh!!", "Tultaa munillee!". Vai erehdynkö? Olin kyllä aika väsynyt kuunnellessani, ja se kohta menee nopeasti. Vähän menee kyllä liian pitkälle.

Mortimer kirjoitti...

Latasin mp3-version. Kyllä se siltä kuulostaisi. Huuto saattaa tosin olla myös jonkinlainen taisteluhuutokin. Se kohta on noin 76 minuutin kohdalla.

En muutenkaan ymmärrä noiden väliklippien funktiota. Baariäijä ja huijarimies. Siis funktiota miesten mollaamisen lisäksi.

Uskookohan Moilanen itsekään siihen väitteeseen, että nainen valitsee prostituution kun ei saa rahaa mistään muualta, kun miehillä ja naisilla ei ole tasa-arvoiset mahdollisuudet elantoon? Eiköhän työttömyyskorvaukset ja asumistuki irtoa naiselle ihan samalla tavalla. Jos sosiaaliturvassa on jotain eroa miehille ja naisille, niin veikkaisin että se on naisten eduksi. Kuulemani mukaan asunnottomalle naiselle ainakin löytyy asunto kaupungin vuokra-talosta hyvin äkkiä. Ei tarvitse yömajassa homehtua.

Anonyymi kirjoitti...

Jos moilasen väitteet olisivat totta, maailma olisi aivan toisennäköinen paikka. Suurin osa syrjäytyneistä ja yömajojen asukeista, alkoholisteista ja yleensäkin yhteiskunnan pohjalla elämään (ja kuolemaan) joutuvista yksilöistä kun on kuitenkin miehiä.

Naisilla on aivan samat mahdollisuudet kuin miehilläkin, mutta lisäksi naisilla on huomattavasti etuisuuksia ja ylellisyyksiä, joita mies ei saa suurella rahallakaan. Ja siihen päälle vielä sellaisia mahdollisuuksia, joita miehillä ei ole, kuten huorana toimiminen.

Toimisiko moilanen tosiaan mieluummin paskaviemärityöläisenä pienellä palkalla kuin luksushuorana erittäin suurella liksalla?

Jos huoruus olisikin 'paskaduuni', niin se on erittäin hyvin palkattu 'paskaduuni', johon miehillä ei ole pääsyä. Mies siis joutuu roplaamaan viemäriä tai täyttelemään työtöntyötön-lappuja samalla kun nainen voi vaan maata selällään ja ajatella että taas ropsahti 150 euroa parin minuutin loikoilusta.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Se on jännä juttu että feministien mukaan Suomi on jotenkin erityisen vapaa maa seksikaupan suhteen. Asiahan on aivan päinvastoin: kaikkialla muaalla paitsi Ruotsissa ja Norjassa on vapaampi lainsäädäntö kuin Suomessa.
Mutta mitä muuta voi odottaa jos kerran Suomi on "feminismin takapajula" , ilman että sanotaan verrattuna mihin muuhun maahan. Samaa juurta ovat väitteet että tätä tai tuota feminismin puutetta Suomessa saa hävetä "muun maailman edessä". Kun kysyy mistä tämä "muu maailma" muodostuu,lista supistuu siihen yhteen valtioon: Ruotsiin, tuohon feministien mekkaan, josta kaikki hyvä, moraalinen ja oikea ideologian mukaan tulee. Väkisinkin tulee mieleen NL:n ihailu 70-luvulla ja Saksan ihailu 30-luvulla...

Anonyymi kirjoitti...

Haastakaa Moilanen. Eiköhän joku sitten tule lukemaan tämänkin ketjun huoritteluja.

Anonyymi kirjoitti...

Moilasen kannattaisi olla ihan hiljaa asioistya, joista ei tiedä yhtään mitään.

No, femupelle tarjosi taas hyvät naurut purkausellaan. Surullista vain on, että jotkut ottavat Moilasen kaltaiset koomikot ihan tosissaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Lain mukaan ei ole mitään väärää siinä, että leegio 50-vuotiaita, pahanhajuisia, lihavia, sian lailla hikoilevia toimitusjohtaja-perheenisiä käy porukalla naimassa 18-vuotiasta laitonta maahanmuuttajanaista, joka ei ole saanut Suomesta turvapaikkaa."

Moilasen fantasiat ovat kuin suoraan jostain Der Stürmeristä. Pornografisen antisemitismin tilalla on vain pornografinen miesviha. Moilanen on Suomen Streicher.

Anonyymi kirjoitti...

"Ehkäpä Jorma olisi tarpeeksi rohkea siihen?"

Kovin mielelläni en käyttäisi tuomioistuinlaitosta politiikan teon jatkeena, mutta kyllä asiaa sietää vakavasti harkita.

Lainhan pitäisi olla sama kaikille. Kovasti vain näyttää sille, ettei se sitä ole.

Anonyymi kirjoitti...

"Toimisiko moilanen tosiaan mieluummin paskaviemärityöläisenä pienellä palkalla kuin luksushuorana erittäin suurella liksalla?"


Vaikka Moilanen itse toimisi mieluummin viemärihommissa, niin se anna hänelle oikeutusta vaatia muilta samaa valintaa.

Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Olen yrittänyt huomauttaa ohjelman sivustolla, että Tulta munille -sotahuuto on paitsi äärimmäisen vastenmielinen myös edesvastuuton. Viestini eivät läpäise sensuuria, joten pistetään nyt sitten tänne.

Merkillinen mutta osuva yhteensattuma on, että samaan aikaan, kun ohjelma alkoi, australialainen nainen pistettiin syytteeseen miehensä murhasta. Oli pistänyt munat tuleen ja tullut polttaneeksi miehensä siinä sivussa kokonaan.

http://www.foxnews.com/story/0,2933,476605,00.html