sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Miesviha kukoistaa

Annamari Sipilä, Helsingin Sanomat: Mi€$asiaa
Maailmassa hukataan paljon aikaa, koska miehet ovat liian turhamaisia käyttämään käsilaukkua. Asian huomaa selvästi EU-instanssien pääovilla Brysselissä. Sama näytös joka päivä.

Mutta on myös miehiä, jotka ovat paitsi turhamaisia myös nopeita. He saavat erityisen paljon aikaan. Tuorein suursaavutus on maailmanlaajuinen talouskriisi, jota naiset ja lapsetkin saavat maksaa vielä vuosikausia.

Historiallisesti katsottuna lama on aina iskenyt kipeämmin naisiin kuin miehiin. Työmarkkinoillahan naiset joustavat, kun työpaikat vähenevät. Ja kun valtiolla on rahaa entistä vähemmän, säästetään naiskohteista eli sosiaalipalveluista.

Nyt ei kannata miesten heittäytyä herkkähipiäisiksi ja alkaa parkua, että aina meitä miehiä haukutaan. Miksei haukuttaisi, kun kerran aihetta on. Ei siellä ollut monta naista taloutta kaatamassa. Katsokaa faktoja.

Lohdutukseksi voi sanoa, että 99,99 prosenttia miehistä ei ole niitä nopeita ja turhamaisia maailmantalouden romuttajia tai koppavia pelastus- ja elvytyspakettien väsääjiä. Valtaosa miehistä on ihan tavallista beeta-luokkaa eli niitä hitaita ja turhamaisia jonojen tukkijoita, joille ei tule mieleenkään hoitaa tavaroitaan säälliseen järjestykseen jo kotoa lähtiessään – saati sitten jonossa omaa vuoroa odottaessaan.

Olisiko kyseessä mediassa esiintyvän miesvihan uusi Suomen ennätys? Aika lähelle joka tapauksessa päästään. (Moilanen poislukien)
Lisäys: Onko Sipilän kolumni osittain plagiaatti?

HS-keskustelu

Naista petettiin

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset feministit näemmä taistelevat jälleen oikeuksiensa puolesta, patriarkaatin sortovaltaa vastaan...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902229128602_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti kukaan järkevä ei enää kauaa tilaa äärifeministien valtaamaa pravdaa. Antaa nähdä kauanko se pysyy pystyssä pelkkien feministien rahoilla pystyssä.

Tosin varmaan siinä vaiheessa suojatyöpaikkojensa puolesta pelkäävät femakot varmaan rientävät vaatimaan valtiota miesten verovaroineen apuun.

Homo

Emilia Kukkala kirjoitti...

No ei tuo talouskriisin naisuhrijuttu ihan paskaa ollut. Enemmän mua häiritsi ja ärsytti tuo täysin turha käsilaukkukommentti. Kuka sitä veskaa aina jaksaa mukana laahata, kun tavarat mahtuvat taskuunkin... Ihan tuota tennissukkajuttuluokkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Emilia, eikö ainakin läsnimaissa pääosin irtisanotut ole miehiä, joten millä tavalla talouskriisi koskisi ainakaan länsimaissa enemmän naisia?

Asiasta seitsemänteen, vaikka periaatteessa pidän lastentarhaa ihan hyvänä asiana, niin tässä mielenkiintoinen uutinen aiheeseen kriittisesti suhtautuvalta.

Homo

Henry Laasanen kirjoitti...

Lähinnä tuossa on ongelmana jutun sävy. Jos samalla lailla kirjoitettaisiin naisista tai maahanmuuttajista, niin kyseessä olisi skandaali.

Emilia Kukkala kirjoitti...

Homo: Enpä usko, että irtisanotuissa on suurta eroa miesten ja naisten kesken, mutta en pidä mahdottomana, että heissä tällä hetkellä on enemmän miehiä. Kommenttini ei kuitenkaan koskenut varsinaisesti tätä asiaa vaan sitä tosiseikkaa, että naiset ovat historiallisesti olleet riippuvaisempia sosiaalipalveluista ja hyvinvointivaltiosta kuin miehet.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Enpä usko, että irtisanotuissa on suurta eroa miesten ja naisten kesken"

Kyllä siinä on - ja asiasta on ollut monta linkkiä tässäkin blogissa. Esim.

http://www.nytimes.com/2009/02/06/business/06women.html?_r=1

"The proportion of women who are working has changed very little since the recession started. But a full 82 percent of the job losses have befallen men, who are heavily represented in distressed industries like manufacturing and construction. Women tend to be employed in areas like education and health care, which are less sensitive to economic ups and downs, and in jobs that allow more time for child care and other domestic work."

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vielä se alkuperäinen ja pidempi uutinen päiväkotikritiikistä. Minusta aivan lukemisen arvoinen, suhtautuipa päiväkoteihin sitten miten hyvänsä.

Tuossa spekuloidaan jopa sillä, että lisääntyneet koululevottomuuden johtuisivat päiväkodeista.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Emilia, sinun ja Pravdan päivystävän miesvihamielistin kirjoituksissa näkyy hyvin naisia tutkimuksissakin havaittu seikka. Eli se, että naisia kiinnostaa miehiä vähemmän uutisten ja muun faktapitoisen aineiston lukeminen ja seuraaminen. Muuten tuskin olisitte mitenkään voineet välttyä havaitsemasta niitä lukuisia uutisia, joissa on todettu talousongelmien ja irtisanomisten iskeneen pääosin miesvaltaisille aloille.

Mutta tietämättömyys onkin kätevää korvata tunteiden palolla ja keksimällä hihasta ravistamalla numeroita, kuten vaikkapa nämä 98 % perheväkivallasta kohdistuu naisiin, naisen euro on 80 senttiä tai vuosittain raiskataan 15 000 naista. Eipä ihme, että naisten mielenkiinto kohdistuukin faktojen sijaan miehiä enemmän fiktiiviseen hömppään, julkkisten perhe-elämästä ja kodin sisustuksesta kertovaan hömppään.

Homo

Emilia Kukkala kirjoitti...

Oho: Homon silmissä olen miesvihamielinen ihan vain siksi, kun nyt satun olemaan nainen. Muuta _järki_perustetta ei tuolle heitollesi löydy.

Ja keneltäköhän se itse asia taas meni ohi: "Kommenttini ei kuitenkaan koskenut varsinaisesti tätä asiaa..." Mutta kun on niin mukavaa takertua sivuseikkoihin.

Voi helvetti, mää olen mitä suurin miesten ja miehisyyden ystävä, mutta näitä kommentteja lukiessa en ihmettele, että naissovinistejakin tästä maasta löytyy. Turha on katkeralle kättä ojentaa, se puree. Taidan olla vähän tyhmä, kun olen puolustanut miestenkin oikeuksia tasa-arvokeskustelussa...

P.S. Kovin oli myös järkiperäinen, totuuspohjainen ja analyyttinen tuo heittosi mediatottumuksistani. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Emilia, luepas nyt hieman tarkemmin mitä oikeasti kirjoitin ja mitä en kirjoittanut. Olet nyt nimittäin jostain syystä lukevinasi jotain sellaista, jota kirjoituksessani ei suinkaan ollut. Kutsuin sinua tietämättömäksi, mutta en miesvihamieliseksi - toisin kuin Pravdan toimittajaa, joka oli vielä kaiken miesvihamielisyyden lisäksi vielä myös tietämätön.

Homo

Emilia Kukkala kirjoitti...

Kategorisesti vertasit minua tähän toiseen. Tuo tietämättömyyskommenttisi on myös katteeton.

Anonyymi kirjoitti...

Emilia, vertasin teitä kategorisesti tietämättömyyden kanssasisarina, joka on hyvin naisellinen ominaisuus ihan tutkitustikin. Tästä Pravdan toimittajan irvikuvasta mainitsin lisäksi, että hän on vielä miesvihamielinen kaiken kukkuraksi.

Mitä tulee sitten tietämättömyyteesi, niin anteeksi vaan, mutta minusta henkilöllä, joka ei ole huomannut taloussotkun kohdistuneen toistaiseksi länsimaissa pääosin miehiin, on tietämyksessään varsin paha aukko. Silloin herää myös epäilys siitä, että aukkoja on aika paljon enemmänkin.

Hieman sama asia siis, kuin mikä on huomattu näiltä joiltain varsin vaatimattoman näköisiltä missikokelailta yms turhilta julkkiksilta jotain varsin yksinkertaisia yleissivistykseen kuuluvia asioita kysyttäessä. Jos henkilön mielestä Suomi on itsenäistynyt 1952 tai jos on jotain muita surkuhupaisia virhekäsityksiä, niin kyllä silloin herää perusteltu epäily, että kyseisellä henkilöllä on aika paljon muitakin ammottavia aukkoja yleissivistyksessään.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Jatkoksi vielä Emilialle sen verran, että voin toki olla väärässäkin arviossani kohdaltasi. Hyvinkin fiksuilla ihmisillä saattaa olla jotain pieniä sokeita pisteitä yllättävästi sijaitsevissa sokeissa pisteissä. Yleensä vain tällaiseen sokeaan pisteeseen törmätessä on paljon todennäköisempää, että kyseessä on vain yksi monista ammottavista aukoista, kuin että kyseessä yksi harvoista pienistä reijistä.

Homo

Emilia Kukkala kirjoitti...

Tästä "-- vertasin teitä kategorisesti tietämättömyyden kanssasisarina, joka on hyvin naisellinen ominaisuus ihan tutkitustikin" eteen päin en välittänyt lukeakaan. Rajansa paskallakin.

Anonyymi kirjoitti...

Emilia tuntuu välillä olevan ihan nyhtä pihalla kuin feminismin pölläyttämät kanssasisarensa.

Uutisissa on hyvin selvästi kerrottu että 80% lomautuksista ja irtisanomisista on kohdistunut miehiin. Vaikka tätä ei olisi lukenutkaan, vain taloudesta totaalisen tietämätön voisi mennä veikkaamaan taantuman kohdistuneen tasan miehiin ja naisiin.

Taantuma on nimittäin iskenyt rakennus- ja vientiteollisuuteen erityisesti metalli-, paperiteollisuuteen. Nämä kaikki pahiten romahtaneet alat ovat äärimmäisen miehisiä aloja.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Jahas, Emilia onkin nuori vasemmistolainen. Voin antaa anteeksi sen ettei hän tiedä taloudesta mitään, sillä yksikään nuori vasemmistolainen nainen ei tajua taloudesta mitään.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä (nro 4) oli artikkeli Anne Moilasesta. Yhdessä sivulauseessa lytättiin mm. Laasanen.

Ohessa suora lainaus:

Kodin Kuvalehti 4/2009 s.18

Miesasiamies Henry Laasanen puolestaan filosofoi, että miehille kuuluu naisia parempi palkka, koska naiset käyttävät seksuaalista valtaa.
- Hah sitä logiikkaa, Anne Moilanen hekottaa villisikojen karjahteluille.
- Ärsyttää, että meiltä puuttuu fiksu miespuhe. Miehisessä mediassa saa tilaa urpokin mies, kun se jotain älähtää, Moilanen annattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Emilia kulta, en tahdo dissata sinua totaalisesti, mutta mielestäni monentyyppinen nöyrtyminen tosiasioiden edessä voisi olla ihan paikallaan. Pohdiskele sanojani ja vaikka etsi niistä aktiivisesti tietoa, niin huomaat, että sanoissani on totta vähintään toinen puoli. Myönnän, että retorisena keinona olen hieman kärjistänyt, mutta siinä on hyvä pohja aloittaa itsensä kehittäminen. Kenties jonain päivänä sinustakin tulee vielä yksi harvoista tiedostavista yksilöistä.

Ja ihan yleisellä tasolla, enkä vain Emiliaan tai naisiin kohdistuvana, on minusta hyvä muistaa että kaikilla meillä on taakkana taustamme, joka värittää tavalla tai toisella käsityksiämme. Aika harva pystyy kunnolla tarkastelemaan asioita hyvin erilaisista lähtökohdista olevan henkilön perspektiivistä ja hyväksymään sen, ettei oma näkökanta ole ainut oikea - ja oma näkökanta saattaa ainakin joiltain osin olla väärä jopa omasta perspektiivistä, kunhan asioita vaivautuu tosissaan tarkastelemaan. Ja toisaalta eroista huolimatta ihmiset ovat erilaisista taustoista huolimatta monilta ominaisuuksiltaan aika samantapaisia.

Wax on, wax off

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Moilanen on esitellyt omaa urpouttaan niin anteliaasti, etten oikein usko hänen tunnistavan fiksua miespuhetta vaikka se tulisi ja suoraan potkisi Moilasta persauksille.

Kuulokin siltä on näköjään mennyt, kun ei tunnista mistä suunnasta se suurin älämöly tässäkin yhteiskunnassa lähtee.

Anonyymi kirjoitti...

Sveitsin Baselissa suunnitellaan kovia otteita koululaisten käytös- ja oppimisongelmien kitkemiseksi. Uusien säädösten mukaan vanhemmille voitaisiin antaa jopa 1 000 frangin (675 euron) sakot, mikäli jälkikasvu saapuu kouluun jatkuvasti väsyneenä, nälkäisenä ja tekemättä läksyjään

Uudistusta on arvosteltu myös siltä kantilta, että se laittaisi yksinhuoltajat epätasa-arvoiseen asemaan.

"Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta valvoa läksyjen lukua, eikä aina ole helppoa saada lapset syömään aamupalaa ennen koulua. Sakot rokottaisivat perheitä, joilla menee taloudellisesti (muutenkin jo) huonosti", sanoi yksinhuoltajayhdistysaktiivi Anna Hauser ruotsalaisen Svenska Dagbladetin mukaan.

Homo

Henry Laasanen kirjoitti...

"Miesasiamies Henry Laasanen puolestaan filosofoi..."

Sitä saa näköjään lukea miltei joka lehdestä (kuten ylioppilaslehdestä) filosofoineensa jotain, mitä en ole filosofoinut.

Anonyymi kirjoitti...

"Toivottavasti kukaan järkevä ei enää kauaa tilaa äärifeministien valtaamaa pravdaa."

En ole enää vuosikausiin tilannut. Myöskään tv-lupaa minulla ei ole.

"Miksei haukuttaisi, kun kerran aihetta on. Ei siellä ollut monta naista taloutta kaatamassa. Katsokaa faktoja."

Annamari Sipilän mukaan me miehet, minä mukaanlukien, olemme ihan vain puhdasta pahuuttamme, joka johtuu sukupuolestamme, menneet ja kaataneet maailmantalouden.

Haluaisin tietää, että missä, miten ja miksi me olemme talouden kaataneet?

Anonyymi kirjoitti...

"se tulisi ja suoraan potkisi Moilasta persauksille."

Vaikka väkivaltaa vastustankin, niin en välttämättä pahastuisi tällaisesta tapahtumasta niin kovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään TV1:ltä klo 21:15 tulee Ykkösdokumenti: Hiusten matka -niminen ohjelma:

Köyhän perheen tytär uhraa hiuksensa intialaisessa temppelissä. Hiukset viedään jalostettavaksi Italiaan, josta ne palaavat rikkaiden hiuslisäkkeenä mm. Intiaan. Hiusten arvo on moninkertaistunut. Kenen hyväksi?

Homo

Jape kirjoitti...

Emilia Kukkala: "eteen päin en välittänyt lukeakaan. Rajansa paskallakin."

Nerokas taktiikka, jos ei lue, niin ei mitään tiedä, mutta suu kyllä käy ja mielipide löytyy joka asiaan.

Ei ole kauaakaan kun uutisoitin että suomessa tämän laman johdosta irtisanomisista ja lomautuksita on yli 80% kohdistunut miehiin. Ja täällä sinä olet "todistamassa" että tasaisesti on jakautunut.

Vasurien logiikka ja reaalimaailman havainnoiti on pettämätöntä: Slmälaput silmillä mennään vain eteenpäin, eikä edes havainnoida ympäröivää todellisuutta.
Ei ole yllättävää, että nämä samat vasurit ja muut prekariaatti hörhöt haluavat kansalaispalkaa, jotta saisivat kotona löhöilystä - hienosti ilmaistuna itsensä vapaasta toteuttamisesta - rahaa, ja ilmainen kunnon kämppää pitää olla ilman muuta. Ja jos rahat lopuu niin ajetaan taksilla sossuun ja haetaan lisää toiminta rahaa...
Nämä tällaiset emiliat kaatavat vielä suomen jos pääesvät yhtään pitemmälle vallan portaissa. Se on selvää!

Anonyymi kirjoitti...

Jape, sinällään sopivalla tavalla toteutettu kansalaispalkka ei ole välttämättä juuri tai ainakaan yksinomaan vasemmistostossa viritelty ajatus. Kyllähän erilaisia kansalaispalkka-ajatuksia on väläytetty oikeistopuolella ja merkittävien ekonomistien keskuudessakin. Esimerkiksi Friedrich Hayekia tai Milton Friedmania ei kai ole ollut tapana pitää vasemmistolaisina, vaan pikemminkin varsin vastakkaisen suuntauksen edustajina.

Siihen tosin tuskin voidaan koskaan päästä, että kansalaispalkka olisi kovinkaan loistava verrattuna palkkaan, jonka saa tuottavaa työtä tekemällä.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tuossa Emilian keskusteluun mukaan tulossa oikeasti jotakin, joka ansaitsi aivan tuollaisen höykyytyksen?

Eikö täällä ole toivottu asioista keskustelua laajasti; kyllä siihen minusta naisetkin saavat osallistua, vaikka eivät ajattelisi juuri toivotulla tavalla.

Koomista on nimittäin jonkin verran se, että Sipilän tekstin sävyä kritisoidaan (ja ihan syystä), mutta samalla sävyllä sitten rutataan toisen sukupuolen edustaja, joka on sattunut ja uskaltautunut tänne avautumaan.

Jape kirjoitti...

Homo: "Jape, sinällään sopivalla tavalla toteutettu kansalaispalkka ei ole välttämättä juuri tai ainakaan yksinomaan vasemmistostossa viritelty ajatus."

No, juu, ei ole. Vihreät tai vihreähenkiset on myös olleet sitä ajamassa - ymmärrän kyllä miksi. Mahdollistaahan tuollainen "mitään tekemättömän" palkka paremmmin erilaisen terrorin ja kansalaisaktivismini nimellä kulkevan haitan teon.

Homo: "Kyllähän erilaisia kansalaispalkka-ajatuksia on väläytetty oikeistopuolella ja merkittävien ekonomistien keskuudessakin. Esimerkiksi Friedrich Hayekia tai Milton Friedmania ei kai ole ollut tapana pitää vasemmistolaisina, vaan pikemminkin varsin vastakkaisen suuntauksen edustajina."

Jaa onko esitetty miten ko. kansalaipalkka rahoitetaan?
Moisen kansalaispalkan ilmaantuminen rapautaa pienipalkkaisten työmoraalin varmasti.

Homo: "Siihen tosin tuskin voidaan koskaan päästä, että kansalaispalkka olisi kovinkaan loistava verrattuna palkkaan, jonka saa tuottavaa työtä tekemällä."

No olen kuullut sellaisen luvun Suomesta kun 1000 euroa / kk olisi kansalaispalkka. Tunnen useita eläkeläiisä, jotka on siis työuransa jo tehneet, jotka saa eläkettä alle 800 euroa. Miksi olis oikein maksaa työuransa alussa oleville räkänokille 1000 euroa siitä että eivät tee mitään? Miltä tuollainen 1000 euroa nille jotka ei tee mitään tuntuisi kohtuulliselta niistä jotka on tehneet työuransa jo ja saavat alle 800 euroa eläkettä?
Entäpä matalapalkka-alat. Niitä on. Siivoojat ja muu ns. vähempiarvoiseksi mielletty työ. Mistä tekijät kun mitään tekemättä saisi 1000 euroa. Ei siinä houkuta 1500 eurolla siivota, kun mitään tekemättä saisi 1000 euroa. Kyllä se on niin että työmoraali lopahtaa tyystin. Kuka sitten siivoaa? Vai nostammeko siivoojein palkkoja? No se olisi kyllä edessä, jotta saisimme siivoojia hommii yleensä. 1500 euron siivoojasta tulisi 2500 euron siivooja, jotte homma kiinnostaisi ketään. Mistä rahat?

Anonyymi kirjoitti...

Jape, onhan niitä erilaisia ehdotuksia erityyppisten kansalaispalkkojen rahoittamisestakin tehty. Verotuksellahan käytännössä homma tietenkin hoidetaan, mutta kohdistamista ja kansalaispalkan suuruutta voidaan toki säädellä.

Riittävän alhainen kansalaispalkka voi olla omiaan vähentämään lusmuiluhaluja, mutta toisaalta järjestelmän yksinkertaisuus saattaa tehdä sen pyörittämisestä halvemman kuin nykyinen tukiviidakko. Samoin hyvässä järjestelmässä ei olisi nykyisenlaisia kannustinloukkuja.

En minäkään väitä, että kansalaispalkka olisi välttämättä ongelmaton toteuttaa ja mikään oikotie onneen, muttei välttämättä myöskään mikään mahdottomuus.

Lisäksi matalasti tuottavien työllisyys voisi parantua, koska heidän voisi kansalaispalkkajärjestelmässä kannattaa ottaa vastaan niin heikosti palkattu ja heidän omaa heikkoa tuottavuuttaan vastaava työ. että sillä ei ilman kansalaispalkkaa eläisi. Tällä hetkellähän monissa tukimuodoissa, kuten toimeentulotuessa jokainen ansaittu euro pienentää tukea samalla summalla, jolloin pienituloisia töitä ei kannata ottaa vastaan.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Juki, minun ṕuolestani ainakin Emilia voi jatkossakin kantaa kortensa kekoon keskusteluun. Mutten ala kohdella häntäkään millään silkkihansikkailla tai kuin kukkaa kämmenellä, vain sen takia että hän on nainen. Olen minä ennen Emilia-neitoakin läksyttänyt tasa-arvoisesti tämän blogin kommenttipalstalla useampia miespuolisia kirjoittajiakin ja mielestäni muidenkin olisi korkea aikaa lopettaa ainakin verbaalisella tasolla operoidessa naisten kohtelu silkkihansikkain.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Sita sopii ihmetella, etta miten moraalisella lahtokohdalla Moilanen on vaatimassa asiallisia ja "fiksuja" miesaktivisteja.

Kokeeko Moilanen itse edustavansa jotain asiallista ja fiksua naisasialiiketta.Vai kokeeko muut?

Anonyymi kirjoitti...

Sita sopii ihmetella, etta miten moraalisella lahtokohdalla Moilanen on vaatimassa asiallisia ja "fiksuja" miesaktivisteja.

Kokeeko Moilanen itse edustavansa jotain asiallista ja fiksua naisasialiiketta.Vai kokeeko muut?

Anonyymi kirjoitti...

"Sita sopii ihmetella, etta miten moraalisella lahtokohdalla Moilanen on vaatimassa asiallisia ja "fiksuja" miesaktivisteja."

Moilasen vitsi on siinä,
että hänellä on valtaa, samoin kuin naisilla yleensä. Moilanen vetoaa naisten yleisiin alhaisiin tuntemuksiin siinä täysin onnistumatta, mitään sen kummempaa tapauksessa ei ole. Normaalia
diktaattoriainesta, naispuoleinen rodunjalostusexpertti. En usko, että Moilanen on edes miesliikkeen valttikortti, vaan nainen, joka tulee muiden joukossa putoamaan pilvilinnoistaan, jos mies- ja tasa-arvoasioita saadaan yleensä lykittyä kyllin pitkälle.

Ei miesaktivistin tarvitse
olla "fiksu" siinä mielessä, että huomioisi nykynaisten sairaalloisetkin painotukset ja pinnallisen purppurasaippua- viihde-elämän asettamat sukupuoliset herrasmiesodotukset.

Naiset tulee pudottaa
rinnakkaiseloon miesten kanssa pilvilinnoista, joissa he tavoittelevat toisen ihmisen statuksen kautta kumpuavaa valtaa ja arvoa. Ei pidä takertua toisten muniin, sanotaan, vaan tulla toimeen omillaan. Kun nämä naiset pettyvät näihin muniin, joista he haluaisivat riippua ainoa vaihtoehto on oikeastaan "tulta munille" ja lisää lesbokokeiluja.

Kunnon miehet löytyvät TV:stä. Usko tai älä.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Onko Sipilän kolumni osittain plagiaatti?"

Tietysti se on sitä. Pravdan toimittajat ovat sopuleita pahimmasta päästä. Pieniaivoisia ja yksikertaisia jyrsijöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tekstin uskottavuus meni viimeistään jo tämän jälkeen:

Lopputulos: Ziljoonien velat veronmaksajien kannettaviksi jokaisella mantereella. Ziljoonia työttömiä. Ziljoonia muita negatiivisia kerrannaisvaikutuksia.

Mutta jatketaan silti.

Historiallisesti katsottuna lama on aina iskenyt kipeämmin naisiin kuin miehiin. Työmarkkinoillahan naiset joustavat, kun työpaikat vähenevät. Ja kun valtiolla on rahaa entistä vähemmän, säästetään naiskohteista eli sosiaalipalveluista.

Tämä on valehtelua. Suurin osa lomautetuista ja irtisanotuista on miehiä ja lisää on tulossa. Naisvaltaisilla aloilla, esim. hoitoala, riittää töitä lamasta huolimatta, sairaat on pakko hoitaa. Kouluissa tehdään ruokaa lapsille jne. Loistoristeilijät, paperikoneet jne. jätetään tilaamatta ja miehet pistetään pihalle. Niin ja onhan sielä paperimiehissä naisiakin! Jos sosiaalipalveluiden säästöillä tarkoitetaan kirjoituksessa erilaisia tukia, eläkkeitä yms. niistä kärsivät kaikki niitä saavat, eivät vain naiset.

Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana niin EU kuin teollisuusmaat muuallakin ovat puuhanneet kilpaa elvytysprojekteja. Niille on yhteistä se, että elvytys suunnataan lähes kokonaan miesvaltaisille aloille, kuten rakentamiseen.

Eli ensin pitää maksaa verovaroista miespankkiirien töppäilyt, ja sitten pitää vielä tukea loppurahoilla miesvaltaisten elinkeinosektorien pönkittämistä. Miksi näin? Herra tietää.


Kirjoittaja on vihansa sokaisema eikä näe tosiasioita. En uskalla edes ajatella millaisessa kaaoksessa nyt olisimme jos pankkeja ei olisi tuettu. Saavatkohan yritykset vieläkään rahoitusta, tuista huolimatta?

Tulikohan kirjoittaja edes miettineeksi kuinka syvälle lamaan ajaudutaan jos ei elvytetä mitään? Valtion tulot (elvytys tuottaa työtä ja työ veroa) laskisivat entisestään. Mistä sitten revitään rahaa niihin naiskohteisiin eli myös mieskohteisiin eli sosiaalipalveluihin, tukiin jne. (jopa mm. hoitoalan työpaikat saattavat vähentyä)? Silloinhan em. vasta joudutaankin supistamaan, eikö kirjoittajan muisti yllä edes viime lamaan asti?

Uskomatonta että tuo juttu on edes julkaistu.

Anonyymi kirjoitti...

Ideoita, juttu- tai kolumni-ideoitakaan ei voi omistaa, vain tekstin siinä muodossa kuin se on julkaistu voi omistaa. Jos kopioi (tai vaikka kääntää suoraan) tekstiä siinä muodossa kuin se on aiemmin julkaistu ja esittää tekstin omissa nimissään, plagioi. Jos ottaa toisen julkaisemasta tekstistä ideaa omaan tekstiinsä, ei plagioi.

PDF

Anonyymi kirjoitti...

"Jos ottaa toisen julkaisemasta tekstistä ideaa omaan tekstiinsä, ei plagioi."

Itse asiassa femupropagandan ideat on pitkälti kopioitu suoraan natseilta. Ihan samalla lailla juutalaisia syytettiin 1930-luvulla talouslamasta, elämöitiin juutalaisten tekevän niitä ja näitä hirveyksiä rutiininomaisesti (vrt. suomalaiset miehet tappavat ja hakkaavat naisia ja lapsia rutiininomaisesti. Pisimmälle antisemitismin vei Julius Streicherin Der Stürmer-lehti. Anne Moilasen liki pornografinen miesvihapropaganda muistuttaa hätkähdyttävästi Streicherin juutalaisvastaista kirjoittelua. Molemmissa tapauksissa tekstit epäilemättä kertovat kirjoittajastaan hyvin paljon.

Natsismin ja feminismin välillä on toki suuri ero, mutta on oivaltavaa tehdä tällaista retoriikan vertailua. Se osoittaa miten syvisää ja sameissa vesissä femut uivat juuri nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Jo ideologisista syistä feminismi muistuttaa enemmän kommunismin kaunaa kuin kansallissosialismia. Sitä paitsi monet natsien väitteet juutalaisten ylivallasta pitivät ja pitävät edelleen paikkansa toisin kuin feministien löysät puheet monoliittisesta patriarkaalisestsa salaliitosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeeko Moilanen itse edustavansa jotain asiallista ja fiksua naisasialiiketta.Vai kokeeko muut?

Käytät aivan oikeaa sanaa, veliseni.

Nimenomaan naisen oma 'kokemus' on ainoa todellisuus, jonka nainen hyväksyy. Kaikki muu on valhetta ja propagandaa.

Jos moilanen itse KOKEE olevansa fiksu ja asiallinen, hän silloin omasta mielestään faktuaalisesti ON fiksu ja asiallinen.

Tämähän on yleensäkin feminismin mutta osittain myös naiseuden ydin; naisen kokemus on riittävä todiste ihan kaikkeen ihan kaikista maailmankaikkeuden asioista.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Jo ideologisista syistä feminismi muistuttaa enemmän kommunismin kaunaa kuin kansallissosialismia."

Kyse olikin vain retoriikan vertailusta.

Anonyymi kirjoitti...

Homo totesi:
..mielestäni muidenkin olisi korkea aikaa lopettaa ainakin verbaalisella tasolla operoidessa naisten kohtelu silkkihansikkain.

Kyllä! Olen itse luopunut moisesta jo vuosia sitten, ja olen nykyisin tyytyväinen, koska voin olla aina oma rehellinen itseni, ja laukoa totuudet päin naamaa sellaisina kuin ne ovat joutumatta 'siistimään' sanomisiani vain siksi että nainen poloinen voi ne joutua lukemaan.

Ihmettelen välillä, miten syvään miehiin on juurtunut kummallinen taipumus mielistellä ja pokkuroida naisia, vaikka kannattaisivatkin aitoa tasa-arvoa (sen femakkojen kannattaman feikkitasa-arvon sijasta) ja miesten oikeuksia.

Täälläkin on joitain nimeltämainitsemattomia tyyppejä, jotka ikäänkuin selvästi katsovat velvollisuudekseen kehaista naisia aina silloin tällöin ja ikäänkuin liehitellä heitä verbaalisesti hiukkasen. Eipä se nyt minua kauheasti haittaa, mutta tavallaan on vähän surullista löytää tällaista jopa näinkin marginaalisesta paikasta kuin oikean tasa-arvon kannattajien joukosta.

Koska jos näinkin rohkeassa ryhmässä (joka siis uskaltaa taistella yleistä mielipidettä vastaan edes roppusen) on havaittavissa moista ilmiötä, miten toivotonta on koettaakaan saada valtavirtaa tajuamaan, että naisten aika jalustoilla on kulunut umpeen; nyt voimme jo alkaa kohdella heitä ihmisinä, eli samoin kuin kohtelemme toisia miehiäkin - olipa heillä miten viehkeä tissivako tai kiinteä persepuoli hyvänsä, tai räpyttelivätpä he sievän oloisia kasvojaan miten ihqusti tahansa.

Suhun voi ainakin onneksi luottaa siinä asiassa, ettei tarvinne pelätä teikäläisen repsahtavan moiseen käytökseen - teikäläiseen kun pussy power ei liene päde, hehe. Ei kyllä minuunkaan, vaikka en teikäläisten tiimiin kuulukaan.

En tosin tiedä voinko kutsua itseäni heteroksikaan, kun en ole kiinnostunut enää vastakkaisestakaan sukupuolesta. Tiedämme, että bi on kiinnostunut molemmista, homo taas omasta sukupuolestaan, mutta miksi voisi kutsua ihmistä, joka ei ole kiinnostunut kummastakaan?

Joka tapauksessa - pointtisi on erinomainen, ja kaikkien miesten tulisi ottaa se varteen. Riisukaamme silkkihanskat ja kohdelkaamme naisia ihmisinä! He ovat sen ansainneet.

- Vortac