keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Neljä vuotta ilman

Timo Hännikäinen kirjoitti kärjistetyn pamfletin seksistä ja varsinkin sen puutteesta
Miltä tuntuu olla neljä vuotta ilman seksiä?

Sen kertoo runoilija ja kirjailija Timo Hännikäinen, 30, tuoreessa kirjassaan Ilman. Se kuvaa seksuaalisesti syrjäytyneitä ihmisiä.

Kirjassa Hännikäinen kuvailee, miten vastentahtoinen selibaatti kiristää pinnaa, katkeroittaa, masentaa, synnyttää vihamielisiä ajatuksia, aiheuttaa unettomuutta ja panee juomaan.

Ja lista jatkuu pitkänä: Ryhti kääntyy kumaraan. Naisen ja läheisyyden puute painaa rinnassa.

Mieleen hiipii raaka ja paljas naisviha. Jokainen nainen alkaa tuntua "pikkusieluiselta, kierolta ja älyllisesti alamittaiselta".

Käytös ja puheet muuttuvat groteskeiksi naisten seurassa. Rasistiset vitsit karkottavat loputkin naiset.

Hännikäinen kirjoitti seksuaalipoliittisen pamflettinsa neljän vuoden pakkoselibaatin jälkeen.

Kun hän alkoi puhua aiheesta, hän huomasi pian, ettei olekaan yksin.

"Tätä on liikkeellä", hän sanoo.

Siitä huolimatta seksin puute on Hännikäisen mukaan edelleen tabu – "viimeisiä tabuja, joita kulttuuriliberaalissa yhteiskunnassa vielä on".

Kirjassa Hännikäinen kertoo suorasukaisesti omista suhdeviritelmistään, seksikokemuksistaan ja niiden puutteesta.

Mutta oli hänellä aiheesta muutakin sanottavaa kuin oma kokemuksensa.

"En hae julkisuutta, enkä tehnyt tunnustuskirjaa. Minulla ei ole tunnustettavaa."

Hännikäinen maalaa nykyajan parisuhdemarkkinoista raa'an kuvan.

1960-luvulla alkanut seksuaalinen vapautuminen ei johtanut siihen, että jokaisella olisi mahdollisuudet nauttia seksistä ja seksuaalisuudestaan. Sen sijaan monet syyt johtivat ankaraan kilpailuun seksikumppaneista.

"Nyt ollaan seksuaalisesti liberaaleja ja vapautuneita. Se ei tarkoita, että kaikki ihmiset harrastavat seksiä. Kulissien takana on puutteesta kärsiviä ihmisiä, yksinäisyyttä ja kärsimystä."

Seksikilpailun kuningattaria ovat Hännikäisen mielestä nuoret naiset.

"Heillä on varaa valita. Se tekee heidät joskus inhottaviksi olennoiksi. He voivat olla vaativia ja julmia."

Supliikkien pelimiesten rinnalla rillipäinen, hintelä tyyppi, joka ei metsästä eikä harrasta miehisiä kamppailulajeja, on kevyttä kamaa, Hännikäinen on huomannut.

Seksikilpailun luusereita ovat sellaiset yksilöt, jotka ovat "psykologisesti kyvyttömiä toimimaan ympäristössä, joka vaatii aggressiivisuutta ja itsensä markkinointia".

Puutetta ei kuitenkaan saa näyttää, vaikka kuinka on tarpeessa.

"Se on viimeinen virhe. Sen jälkeen olet tuhon oma."

Perheinstituutio, rakastajattaret ja bordellit pitivät Hännikäisen mukaan aiemmin huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla.

"Nyt osa nauttii yltäkylläisyydestä, osa elää elämänsä ilman seksiä. Loput kamppailevat välimaastossa."

Kirja on hyvin provokatiivinen. Siitä on löydetty huumoriakin, mutta Hännikäinen sanoo, ettei ole kirjoittanut pilke silmäkulmassa

Hän ehdottaa, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.

Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa. Tai sitten pariutuminen rajataan varta vasten järjestettyihin yökerhoihin ja sinkkutapaamisiin".
IL-keskustelu: Seksiä kaikille - naiset ilotaloihin!

Timo T.A. Mikkonen moittii suomalaista naiskauneutta

126 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Hän ehdottaa, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.

Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Hännikäinen ei ole tainnut oikein ymmärtää markkinadynamiikkaa kun ehdottelee (toivottavasti provosointimielessä) suunnitelmatalouden ratkaisuja tai entisestään ATM-parkojen tilannetta kuristavia ratkaisumalleja.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Myötähäpeä iskee Hännikäisen juttuja lukiessa. Mies, joka ehdottaa naisille bordellivelvollisuutta asevelvollisuuden sijaan, ei todellakaan tiedä naisista, ihmisyydestä tai yhteiskunnasta yhtään mitään.

Sääliksi käy.

Anonyymi kirjoitti...

Ellu, olet tyyppiesimerkki naisesta, jolla ei ole huumorintajua.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta kannattaisi ihan rohkeasti heittäytyä miettimään markkinadynamiikkaa ja sitä miten heteroseksin markkinoilla saataisiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan paremmin. Kyseessähän ei kuitenkaan ole mikään totaalisen muuttumaton tilanne, vaan ympäristötekijöillä on suuri vaikutus. Esimerkiksi kun länsimies menee johonkin Thaimaaseen tms, niin joka kadunkulmassa suunnilleen lauma naisia yrittää tarjota itseään miehelle ainakin pidempiaikaiseksi seuraksi.

On myös hyvä muistaa se, että nykyisenlainen länsimainen heteroseksimarkkina vaikuttaa joka tuhoon tuomitulta utopialta, koska siinä syntyvyys jää selvästi liian alhaiseksi verrattuna siihen, että mikä tarvittaisiin väkiluvun pitämiseen vakiona.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Mikkosen mielestä vika ei ole pelkästään missiorganisaatiossa.

"Voisi sanoa kuten huippu-urheilussa: valitettavasti aines on heikentynyt. Kun suomalaista naiskauneutta ajatellaan, totuus on, että elintason kasvu näkyy." "

Timppa kehtaa sanoa sen, minkä kuka tahansa voi todeta omilla silmillään.

Anonyymi kirjoitti...

Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi. Naisten asevelvollisuus voisi minusta olla selvästi pidempikin kuin miesten jo ihan siitä syystä, koska naisten keskimääräinen elinikä on useita vuosia miesten elinikää korkeampi.

Jonkinlaisena porkkanana ja epätasa-arvoisena myönnytyksenä voitaisiin ehkä luvata vapautus asevelvollisuudesta, jos esimerkiksi hankkii vähintään 2 lasta tiettyyn ikärajaan mennessä, jolloin syntyvyyttä voitaisiin saada hilattua ylöspäin.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi."

En ole samaa mieltä, mutta
kannatan naisten ja miesten keskikunnon tasaamista. Lisäksi naisia tulee taistelukouluttaa huomattavasti enemmän. En tarkoita edelleenkään armeijaa, vaan pitkiä itsepuolustusopintoja.

Jos joku ihminen haluaa
vain peruskuntoilla sekin tulee sallia ilman, että aletaan kiristää seksillä. Totaalista huonokuntoisuutta ei pidä hyväksyä ja siihen tulee tasa-arvoteknisin muutoksin puuttua.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Hännikäinen ei ole tainnut oikein ymmärtää markkinadynamiikkaa"

Hännikäinen tuo kyllä aika suorasukaisesti esille tilanteen nurjuuden.

Henkilökohtaisesti en kannata
seksipalvelusvelvollisuutta naisille. Kannatan kyllä sitä, että seksiä saisi terveyskeskuksista ja että valtio maksaisi osapuilleen kovassa puutteessa olevien jatkuvat hoitokäynnit.

Tätä nykyä tuollainen systeemi tulisi kuitenkin kalliiksi,
mutta pidän oikeudenmukaisena sitä, että jos huora saa rokottaa ihmistä ja puoliksi ryöstää tämän rahat
ja jättää verot maksamatta.
hänellä pitää olla oikeus nostaa rahaa sen lisäksi vielä valtioltakin.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Timppa kehtaa sanoa sen, minkä kuka tahansa voi todeta omilla silmillään."

Timo T.A.:lla on pointti. Eron huomaa heti, kun lähtee käymään ulkomailla. Ei tarvitse mennä kuin Tallinnaan saakka. Siellä naiset osaavat useammin pitää huolta ulkonäöstään ja ymmärtävät pukeutumisen päälle. Täällähän siskot käyvät käsiksi, jos joku nainen uskaltautuu pukeutumaan hiemankin naisellisemmin.

Henry Laasanen kirjoitti...

Naistutkimuslistalta poimittua:

Pasi Malmi: Hei, Minua on pyydetty etsimään ensi viikkon alkuun mennessä radio-ohjelmaa varten joku miesmyönteinen feministi, joka olisi jollain tavoin konkreettisin teoin toiminut miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää vastaan.
Oletko joskus julkaissut artikkelin, lakialoitteen, yleisönosastokirjoituksen tai blogikirjoituksen, jossa tunnustat jonkin seuraavassa mainituista miesten tasa-arvo-ongelmista ja vaadit viranomaisia ryhtymään toimiin ongelman korjaamiseksi?
- Miesten asevelvollisuus
- Miesten heikko asema huoltajuusoikeudenkäynneissä
- Miesten heikko asema rikosoikeudenkäynneissä
- Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit
- Miesten heikko asema sukupuolitetuissa tilastoissa (elinikä, itsemurhat, asunnottomuus, syrjäytyminen, sydänsairaudet)
- Muu miehiin kohdistuva rakenteellinen syrjintä

VASTAUKSIA:

- Mä en kestä! Pasi sut pitäis singota avaruuteen!

- Kelpaako, että on synnyttänyt miehen?

- Hei, Itsekin mietin kuvaisiko miesmyönteisyyttä, että on mennyt naimisiin miehen kanssa? Sehän on rohkea valinta jos lähtöoletuksena on se, että feminismi on yhtä kuin miesvastaisuus.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Esikuvallista ja jaloa

" Salma Hayek antoi rintaa tuntemattomalle lapselle ",

video

http://www.stara.fi/2009/02/11/salma-hayek-antoi-rintaa-tuntemattomalle-lapselle-katso-video/

Anonyymi kirjoitti...

"Minua on pyydetty etsimään ensi viikkon alkuun mennessä radio-ohjelmaa varten joku miesmyönteinen feministi, joka olisi jollain tavoin konkreettisin teoin toiminut miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää vastaan."

Mission impossible.

Anonyymi kirjoitti...

Ok, nyt meni ohi. Valistusta, please? Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?

Anonyymi kirjoitti...

Genes fuel financial risk-taking

"Although the researchers say less than 30% of variation across people in risk-taking comes from genetics, the rest comes from experience and upbringing, they believe their findings do shed some light on the current financial crisis."

Henry Laasanen kirjoitti...

"Ok, nyt meni ohi. Valistusta, please? Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?"

Montako miestä olet nähnyt hameessa tai mekossa linnanjuhlissa?

Anonyymi kirjoitti...

Montako naista olet nähnyt kätevässä ja moniin juhliin sopivassa (=edullisemmassa) tummassa puvussa samoissa karkeloissa? Kuinka montaa miestä arvostellaan julkisesti rankastikin tästä asuvalinnasta?

Ihan oikeasti, miesten SYRJINTÄÄ?

Anonyymi kirjoitti...

"Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?"

Eikös taannoin ollut juttua eduskunnasta, jossa kesähelteillä naisedustajat saavat vapaasti pukeutua vilvoittavaan kesähameeseen, mutta miesedustajille ei sallita shortseihin pukeutumista? Jotain tämä suuntaista se oli.

Vastaavia, miehiä syrjiviä, pukeutumissääntöjä on useillakin työpaikoilla.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Ihan oikeasti, miesten SYRJINTÄÄ?"

Kuulit aivan oikein. Ja koko koodi sisältää myös sen epäsuoran oletuksen, että MIEHEN pukeutumisen tulee heijastaa uskottavaa arvovaltaa, jota erilaiset univormut ja puku edustavat. Oikeus pukeutua mekkoon ilman naureskelua ja halveksuntaa osoittaisi sen, että miehelläkin on oikeus olla samanlainen "hepsankeikka" kuin naisillakin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ei vapaa markkinatalous seksin osalta automaattisesti toki johda siihen että kaikki saisivat tavaraa yhtä paljon.

Mutta äärimmäisen mielenkiintoinen on todellakin Timo H:n heittämä kysymys saiko silloin, kun seksimarkkinat oli säännelty, useampi (edes joskus) kuin nykyään.

Sääntelyä kutsuttiin silloin kai moraaliksi.

Ps. Vaikka puhun tässä kontekstissa moraalista ja seksistä kyynisesti olen todellisuudessa äärikonservatiivi moralisti.

Anonyymi kirjoitti...

Miehen pukeutuminen "heijastaa uskottavaa arvovaltaa", jota "hepsankeikka"-naisen on kovin vaikea saavuttaa. Kumman rooli tosiaan on alempi?

Henry Laasanen kirjoitti...

"Ei vapaa markkinatalous seksin osalta automaattisesti toki johda siihen että kaikki saisivat tavaraa yhtä paljon."

Niin, itseasiassahan se johtaa päinvastaiseen lopputulokseen varsinkin silloin, kun naisten koulutustaso nousee paljon miesten koulutustasoa suuremmaksi. Silloin yhä suuremmasta miesten joukosta tulee naisille kelpaamattomia ja seksi keskittyy YTM:lle.

Anonyymi kirjoitti...

"Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Ei tule onnistumaan, sillä tämä ei ole naisten intresseissä. Sama tietenkin koskee myös sinkkutapaamis-, yökerho- ja iltotalo-ehdotuksia.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Kumman rooli tosiaan on alempi?"

Naiset voivat laittaa puvun päälle ja tavoitella arvovaltaa. Kyse on vapaasta valinnanvarasta. Hepsankeikan alemmuus suhteessa uskottavuuteen vallanpitäjänä johtuu osittain siitä, että pukeutumisnormi pakottaa miehet olemaan uskottavia vallankäyttäjiä. Vapautuminen pukeutumisessa tasoittaisi uskottavuuseroja ja auttaisi samalla naisiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Onko sinusta, Ellu, oikein, että naiset saavat kesähelteillä pukeutua sään mukaisiin asuihin työpaikoilla, mutta miehiltä vaaditaan tukahduttavaa pukua? Eikö tämä ole selvää syrjintää?

Henry Laasanen kirjoitti...

""Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Niin no, eihän tuo varsinaisesti kiellettyä ole - ongelmahan on lähinnä siinä, että naiset eivät suostu tuollaisiin suoriin ehdotuksiin. Kyse ei silloin ole vain kulttuurin muuttamisesta, koska eivät naisten seksihaluja voi muuttaa vain kulttuuria muuttamalla.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kyseinen tyyppi haluaa läheisyyttä,toveruutta,seksiä sun muuta,mutta ei saa sitä suomalaisilta naisilta,niin miksi hän ei lähde hakemaan naista vaikkapa Thaimaasta tai jostain muusta Aasian maasta?Ko.tekstissä puhutaan nuorten,viehättävien naisten häijyydestä ja vaativuudesta,mutta entäpä vanhemmat ja vähemmän viehättävät naiset?Missä ovat ne,jotka puolustaisivat heidän oikeuttaan saada seksiä nuorilta,paremman näköisiltä miehiltä?En usko,että maailma olisi yhtään sen parempi paikka,jos kauniit ja nuoret naiset pakotettaisiin harrastamaan seksiä sellaisten miesten kanssa,jotka he kokevat seksuaalisesti vastenmieliseksi.Päinvastoin,kärsimys ei vähentyisi yhteiskunnassa vaan siirtyisi yhdestä ihmisryhmästä toiseen.Ja miksi valitus bordellien puutteesta?Netissä toimii Sihteeriopisto-sivusto(ja muitakin suomenkielisä seksisivustoja),jossa voi "tutustua" nuoriin prostituoituihin ja saada yhteyden heihin.Kyllä Suomessa on mahdollisuus saada pillua rahan avulla ilman mitään bordelli-instituutiotakin.On ymmärrettävää ja biologinen fakta,että myös vähemmän tasokkaat miehet kaipaavat seksiä.Mutta on myös biologinen fakta,että parikymppiset naiset ovat kaikkein halutumpia,ja mitä halutumpi/tasokkaampi ihminen on,sitä nirsompi ja vaativampi hän on seurustelu- ja seksikumppaneidensa suhteen.

Realisti

"Vakavammin ilmaistuna jaksan ihmetellä sitä herran (miehen!) pelkoa,
joka tälläkin listalla vallitsee. Kaikenlaiset pasimalmit ja ystävänsä
ovat jo aikoja sitten tehneet akateemisesta listasta vitsin, jossa
poikien viestit näyttävät lähinnä ärhäkkäiltä (hetero)deitti-ilmoituksilta.

Ja naistutkijat eivät uskalla heittää provokaattoreita pihalle
yhteisöstään, koska ilmeisesti pelkäävät politiikkasyytöksiä tai sitä,
että loppupeleissä miehet kuitenkin päättävät resursseista,
tutkimusrahoista, hesarin palstatilasta jne. No haloo, totta helvetissä
hyvä tutkimus on poliittista, siinä määrin ainakin, että se rakentaa
uusia tapoja ajatella ja olla tässä maailmassa. Se taas ei tarkoita
sitä, että voisin repäistä omista huonoista seksikokemuksistani tiedettä
ainakaan ilman mitään analyyttistä reflektiota. Eivät ankeat
heteroseksimarkkinat ole sentään yleistettävissä ihan koko maailmaan,
ihan miten vaan.

Nyt siskot ja "siskot", pelko pois ja vähän uskallusta mukaan ja
heitetään pojat pihalle. Ehkä naistutkimus saisi aidosti tilaa, jos sitä
aidosti uskallettaisiin ottaakin."

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Homo:

"Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi."

On totta,että monet nuoret naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi,mutta niitä lihaviksi syöttöporsaiksi muuttuneita miehiä on edelleen selvästi enemmän kuin lihavia naisia.Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet.Eikös joku julkisuuden henkilö todennutkin hiljattain,että Suomen armeijan eräs suurimmista uhkakuvista on läski.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"Esimerkiksi kun länsimies menee johonkin Thaimaaseen tms, niin joka kadunkulmassa suunnilleen lauma naisia yrittää tarjota itseään miehelle ainakin pidempiaikaiseksi seuraksi."

Samankaltainen juttu,mitä naisilla on Turkissa tms.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"loppupeleissä miehet kuitenkin päättävät resursseista,
tutkimusrahoista, hesarin palstatilasta jne."

Niin varmaan joo.

"totta helvetissä
hyvä tutkimus on poliittista, siinä määrin ainakin, että se rakentaa
uusia tapoja ajatella ja olla tässä maailmassa."

Poliittinen propaganda ei ole tieteellistä tutkimusta.

"Nyt siskot ja "siskot", pelko pois ja vähän uskallusta mukaan ja
heitetään pojat pihalle."

Niinpä niin. Naistutkimus on vain feministiselle miesvihalle perustuva pseudotiede.

Anonyymi kirjoitti...

Realisti heitti:
"Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet.Eikös joku julkisuuden henkilö todennutkin hiljattain,että Suomen armeijan eräs suurimmista uhkakuvista on läski."

Eli vasta kun naisistakin enää pieni osa on normaalipainoisia, voidaan heitä ruveta patistelemaan liikunnan pariin?-) Vai mikä on pointtisi?

Oli miten oli, näistä painoindeksijutuista jään aina pohtimaan sitä, että kuinka suuri vaikutus siihen on juuri parisuhdemarkkinoilla. Naisten on pakko näyttää hyviltä/laihoilta, mutta mies voinee olla vähän läskimpikin, jos vaan massia tai statusta löytyy?

Anonyymi kirjoitti...

"On myös hyvä muistaa se, että nykyisenlainen länsimainen heteroseksimarkkina vaikuttaa joka tuhoon tuomitulta utopialta, koska siinä syntyvyys jää selvästi liian alhaiseksi verrattuna siihen, että mikä tarvittaisiin väkiluvun pitämiseen vakiona."

Länsimaissa on siksi liian alhainen syntyvyys,koska suurin osa naisista käy palkkatyössä ja urasuuntautuneiden,täysin lapsettomien naisten lukumäärä on kasvanut.Jos suurin osa naisista olisi kotona,niin syntyvyys olisi normaali.Jotta väkiluku pysyisi vakaana pitkällä aikavälillä,niin syntyvyyden on oltava 2,2.Suomessa (jossa on 120 000 lestadiolaista ja naisten ei ole pakko valita joko uraa tai perhettä) se on 1.8.Opiskelu ammattiin vie aikaa ja työuraan panostaminen vie aikaa.Naiset,jotka käyvät töissä eivät jaksa/ehdi tehdä niin paljon lapsia,kuin ne naiset,jotka keskittyvät ainoastaan lasten kasvattamiseen ja kotiin.Noin keskimäärin.Jos aikoo edetä urallaan,niin ei voi kovin monta vuotta kotona hoitamassa lapsia.Länsimaalaiset ovat itse halunneet tätä ja taistelleet tämän tilanteen aikaansaamiseksi,joten sietävät kantaa myös itse vastuun siitä.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"Eli vasta kun naisistakin enää pieni osa on normaalipainoisia, voidaan heitä ruveta patistelemaan liikunnan pariin?-) Vai mikä on pointtisi?"

Ei.Totesin vaan,että läskejä miehiä on edelleen enemmän kuin läskejä naisia.SEKÄ miehiä että naisia pitäisi patistella nykyistä huomattavasti enemmän liikunnan pariin.Ihan sama kumman sukupuolen edustajissa on enemmän läskejä.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet."

Onko tämä sinusta jotenkin tyydyttävä asiantila, kun huonompaan suuntaan ollaan jatkuvasti menossa? Nyt jo siis joka toinen nainen on ylipainoinen, ja ns. pariutumisiässä olevista naisista paljon useampi. Kyllä se näkyy katukuvassa, ja koska nuoria miehiä voidaan armotta pilkata lihavuudesta, ei ole mitään syytä säästellä myöskään nuorten naisten kohdalla. On turha odotella sitä, että naiset saavuttavat /ohittavat näissä luvuissa miehet, kuten epäilemättä vielä käy.

Kuten tunnettua, on ulkonäkö naisille paljon tärkeämpi asia parisuhdemarkkinoilla, kuin miehille.

Kannattaa vielä muistaa, ettei ylipainoisuus ole automaattisesti sama asia kuin huonokuntoisuus. Itse asiassa, merkittävä osa huippu-urheilijoista on ylipainoisia.

Markku Jokisipilän kirjoitus aiheesta on lukemisen arvoinen:

SA-int XXXL

Anonyymi kirjoitti...

"Onko tämä sinusta jotenkin tyydyttävä asiantila, kun huonompaan suuntaan ollaan jatkuvasti menossa? Nyt jo siis joka toinen nainen on ylipainoinen, ja ns. pariutumisiässä olevista naisista paljon useampi. Kyllä se näkyy katukuvassa, ja koska nuoria miehiä voidaan armotta pilkata lihavuudesta, ei ole mitään syytä säästellä myöskään nuorten naisten kohdalla. On turha odotella sitä, että naiset saavuttavat /ohittavat näissä luvuissa miehet, kuten epäilemättä vielä käy.

Kuten tunnettua, on ulkonäkö naisille paljon tärkeämpi asia parisuhdemarkkinoilla, kuin miehille."

Kuten sanoin,niin sekä miehiä että naisia pitäisi patistella enemmän liikunnan pariin.Aika harva mies on kuitenkaan niin rikas,että esim.paino menettäisi merkityksenä.Kyllä ulkonäkö vaikuttaa myös useimpien miesten kohdalla ja parikymppiset naiset arvostavat miehessä enemmän seksikkyyttä kuin varakkuutta.Ja useimmat ihmiset pariutuvat henkilön kanssa,joka on fyyisesti suunnileen yhtä viehättävä.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

Siis fyysisesti,ei fyyisesti :)

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

Henry ja Jorma hei, koska kovasti haluatte kommentoida naistutkimuslistan keskustelua, niin sinne vaan ihan rohkeasti. Puskasta huutelu kun antaa teistä nynnyn vaikutelman.

Anonyymi kirjoitti...

Realisti väitti:
"useimmat ihmiset pariutuvat henkilön kanssa,joka on fyysisesti suunnileen yhtä viehättävä."

Ja mitenhän sitä mitataan, painoindeksilläkö? Epäilen. Ja vaikka mitattaisiinkin, uskon että tulokset olisivat kiusallisia naisten kannalta. Siis jos punnittaisiin pareja ja määriteltäisiin kumpi on yleensä lihavampi. Läskitkin naiset saavat seuraa, kun taas ATM:t ovat usein joko hinteliä, tai muuten vaan eivät varmastikaan saisi ainakaan itseään hoikempaa, eivätkä välttämättä "tasapainoistakaan" paria, haha.

Anonyymi kirjoitti...

"Kyllä ulkonäkö vaikuttaa myös useimpien miesten kohdalla ja parikymppiset naiset arvostavat miehessä enemmän seksikkyyttä kuin varakkuutta."

Jälkimmäistä rohkenen epäillä, etenkin jos pysyvistä parisuhteista puhutaan. Ulkonäön merkitys on parisuhdemarkkinoilla selvästi suurempi naisille. On sillä miestenkin kohdalla väliä, mutta vähemmän.

Kannattaisi naistenkin siis miesten ilkkumisen sijasta keskittyä oman kunnon kohotukseen.

Anonyymi kirjoitti...

""Mikkosen mielestä vika ei ole pelkästään missiorganisaatiossa.

"Voisi sanoa kuten huippu-urheilussa: valitettavasti aines on heikentynyt. Kun suomalaista naiskauneutta ajatellaan, totuus on, että elintason kasvu näkyy." "

Timppa kehtaa sanoa sen, minkä kuka tahansa voi todeta omilla silmillään."

Timppa sanoo tuon vain siksi, koska hänelle ei enää irtoa nuorta missipimppaa. Timo T.A.:n pitää perheineen roikkua mediassa, koska rahat taitaa mediayrityksestä olla lopussa. Laitetaan vastenmiellinen ylipainoinen akka puhumaan läpiä TV:seen kun itse samalla ollaan missivalinnoissa vetämässä käteen kapakan pöydän alla.

Anonyymi kirjoitti...

"Puskasta huutelu kun antaa teistä nynnyn vaikutelman."

Täällä saa huudella rauhassa, ilman sensuurivaatimuksia. Jos femuilla on jotain valittamista, niin tänne vaan avoimelle foorumille puolustautumaan.

Anonyymista huutelusta sitä vasta nynny vaikutelma syntyykin.

Anonyymi kirjoitti...

39 kommenttiaSulje ikkuna Siirry kommenttilomakkeeseen
Anonyymi sanoi...
"Hän ehdottaa, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa.

Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Hännikäinen ei ole tainnut oikein ymmärtää markkinadynamiikkaa kun ehdottelee (toivottavasti provosointimielessä) suunnitelmatalouden ratkaisuja tai entisestään ATM-parkojen tilannetta kuristavia ratkaisumalleja.

- Syltty

11/2/09 12:38

Ellu sanoi...
Myötähäpeä iskee Hännikäisen juttuja lukiessa. Mies, joka ehdottaa naisille bordellivelvollisuutta asevelvollisuuden sijaan, ei todellakaan tiedä naisista, ihmisyydestä tai yhteiskunnasta yhtään mitään.

Sääliksi käy.

11/2/09 12:50

TH sanoi...
Ellu, olet tyyppiesimerkki naisesta, jolla ei ole huumorintajua.

11/2/09 13:05

Anonyymi sanoi...
Minusta kannattaisi ihan rohkeasti heittäytyä miettimään markkinadynamiikkaa ja sitä miten heteroseksin markkinoilla saataisiin kysyntä ja tarjonta kohtaamaan paremmin. Kyseessähän ei kuitenkaan ole mikään totaalisen muuttumaton tilanne, vaan ympäristötekijöillä on suuri vaikutus. Esimerkiksi kun länsimies menee johonkin Thaimaaseen tms, niin joka kadunkulmassa suunnilleen lauma naisia yrittää tarjota itseään miehelle ainakin pidempiaikaiseksi seuraksi.

On myös hyvä muistaa se, että nykyisenlainen länsimainen heteroseksimarkkina vaikuttaa joka tuhoon tuomitulta utopialta, koska siinä syntyvyys jää selvästi liian alhaiseksi verrattuna siihen, että mikä tarvittaisiin väkiluvun pitämiseen vakiona.

Homo

11/2/09 13:08

Anonyymi sanoi...
"Mikkosen mielestä vika ei ole pelkästään missiorganisaatiossa.

"Voisi sanoa kuten huippu-urheilussa: valitettavasti aines on heikentynyt. Kun suomalaista naiskauneutta ajatellaan, totuus on, että elintason kasvu näkyy." "

Timppa kehtaa sanoa sen, minkä kuka tahansa voi todeta omilla silmillään.

11/2/09 13:08

Anonyymi sanoi...
Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi. Naisten asevelvollisuus voisi minusta olla selvästi pidempikin kuin miesten jo ihan siitä syystä, koska naisten keskimääräinen elinikä on useita vuosia miesten elinikää korkeampi.

Jonkinlaisena porkkanana ja epätasa-arvoisena myönnytyksenä voitaisiin ehkä luvata vapautus asevelvollisuudesta, jos esimerkiksi hankkii vähintään 2 lasta tiettyyn ikärajaan mennessä, jolloin syntyvyyttä voitaisiin saada hilattua ylöspäin.

Homo

11/2/09 13:11

Anonyymi sanoi...
"Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi."

En ole samaa mieltä, mutta
kannatan naisten ja miesten keskikunnon tasaamista. Lisäksi naisia tulee taistelukouluttaa huomattavasti enemmän. En tarkoita edelleenkään armeijaa, vaan pitkiä itsepuolustusopintoja.

Jos joku ihminen haluaa
vain peruskuntoilla sekin tulee sallia ilman, että aletaan kiristää seksillä. Totaalista huonokuntoisuutta ei pidä hyväksyä ja siihen tulee tasa-arvoteknisin muutoksin puuttua.

Bmad

11/2/09 13:20

Anonyymi sanoi...
"Hännikäinen ei ole tainnut oikein ymmärtää markkinadynamiikkaa"

Hännikäinen tuo kyllä aika suorasukaisesti esille tilanteen nurjuuden.

Henkilökohtaisesti en kannata
seksipalvelusvelvollisuutta naisille. Kannatan kyllä sitä, että seksiä saisi terveyskeskuksista ja että valtio maksaisi osapuilleen kovassa puutteessa olevien jatkuvat hoitokäynnit.

Tätä nykyä tuollainen systeemi tulisi kuitenkin kalliiksi,
mutta pidän oikeudenmukaisena sitä, että jos huora saa rokottaa ihmistä ja puoliksi ryöstää tämän rahat
ja jättää verot maksamatta.
hänellä pitää olla oikeus nostaa rahaa sen lisäksi vielä valtioltakin.

Bmad

11/2/09 13:29

Jorma sanoi...
"Timppa kehtaa sanoa sen, minkä kuka tahansa voi todeta omilla silmillään."

Timo T.A.:lla on pointti. Eron huomaa heti, kun lähtee käymään ulkomailla. Ei tarvitse mennä kuin Tallinnaan saakka. Siellä naiset osaavat useammin pitää huolta ulkonäöstään ja ymmärtävät pukeutumisen päälle. Täällähän siskot käyvät käsiksi, jos joku nainen uskaltautuu pukeutumaan hiemankin naisellisemmin.

11/2/09 13:30

Henry sanoi...
Naistutkimuslistalta poimittua:

Pasi Malmi: Hei, Minua on pyydetty etsimään ensi viikkon alkuun mennessä radio-ohjelmaa varten joku miesmyönteinen feministi, joka olisi jollain tavoin konkreettisin teoin toiminut miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää vastaan.
Oletko joskus julkaissut artikkelin, lakialoitteen, yleisönosastokirjoituksen tai blogikirjoituksen, jossa tunnustat jonkin seuraavassa mainituista miesten tasa-arvo-ongelmista ja vaadit viranomaisia ryhtymään toimiin ongelman korjaamiseksi?
- Miesten asevelvollisuus
- Miesten heikko asema huoltajuusoikeudenkäynneissä
- Miesten heikko asema rikosoikeudenkäynneissä
- Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit
- Miesten heikko asema sukupuolitetuissa tilastoissa (elinikä, itsemurhat, asunnottomuus, syrjäytyminen, sydänsairaudet)
- Muu miehiin kohdistuva rakenteellinen syrjintä

VASTAUKSIA:

- Mä en kestä! Pasi sut pitäis singota avaruuteen!

- Kelpaako, että on synnyttänyt miehen?

- Hei, Itsekin mietin kuvaisiko miesmyönteisyyttä, että on mennyt naimisiin miehen kanssa? Sehän on rohkea valinta jos lähtöoletuksena on se, että feminismi on yhtä kuin miesvastaisuus.

11/2/09 13:39

Arhi Finnsanity sanoi...
Esikuvallista ja jaloa

" Salma Hayek antoi rintaa tuntemattomalle lapselle ",

video

http://www.stara.fi/2009/02/11/salma-hayek-antoi-rintaa-tuntemattomalle-lapselle-katso-video/

11/2/09 13:40

Jorma sanoi...
"Minua on pyydetty etsimään ensi viikkon alkuun mennessä radio-ohjelmaa varten joku miesmyönteinen feministi, joka olisi jollain tavoin konkreettisin teoin toiminut miehiin kohdistuvaa sukupuolisyrjintää vastaan."

Mission impossible.

11/2/09 14:24

Elu sanoi...
Ok, nyt meni ohi. Valistusta, please? Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?

11/2/09 14:31

Jorma sanoi...
Genes fuel financial risk-taking

"Although the researchers say less than 30% of variation across people in risk-taking comes from genetics, the rest comes from experience and upbringing, they believe their findings do shed some light on the current financial crisis."

11/2/09 14:31

Henry sanoi...
"Ok, nyt meni ohi. Valistusta, please? Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?"

Montako miestä olet nähnyt hameessa tai mekossa linnanjuhlissa?

11/2/09 14:46

Ellu sanoi...
Montako naista olet nähnyt kätevässä ja moniin juhliin sopivassa (=edullisemmassa) tummassa puvussa samoissa karkeloissa? Kuinka montaa miestä arvostellaan julkisesti rankastikin tästä asuvalinnasta?

Ihan oikeasti, miesten SYRJINTÄÄ?

11/2/09 14:50

Jorma sanoi...
"Mitkä "Miehiä syrjivät pukeutumiskoodit"?"

Eikös taannoin ollut juttua eduskunnasta, jossa kesähelteillä naisedustajat saavat vapaasti pukeutua vilvoittavaan kesähameeseen, mutta miesedustajille ei sallita shortseihin pukeutumista? Jotain tämä suuntaista se oli.

Vastaavia, miehiä syrjiviä, pukeutumissääntöjä on useillakin työpaikoilla.

11/2/09 14:58

Henry sanoi...
"Ihan oikeasti, miesten SYRJINTÄÄ?"

Kuulit aivan oikein. Ja koko koodi sisältää myös sen epäsuoran oletuksen, että MIEHEN pukeutumisen tulee heijastaa uskottavaa arvovaltaa, jota erilaiset univormut ja puku edustavat. Oikeus pukeutua mekkoon ilman naureskelua ja halveksuntaa osoittaisi sen, että miehelläkin on oikeus olla samanlainen "hepsankeikka" kuin naisillakin.

11/2/09 15:02

Jukka sanoi...
Ei vapaa markkinatalous seksin osalta automaattisesti toki johda siihen että kaikki saisivat tavaraa yhtä paljon.

Mutta äärimmäisen mielenkiintoinen on todellakin Timo H:n heittämä kysymys saiko silloin, kun seksimarkkinat oli säännelty, useampi (edes joskus) kuin nykyään.

Sääntelyä kutsuttiin silloin kai moraaliksi.

Ps. Vaikka puhun tässä kontekstissa moraalista ja seksistä kyynisesti olen todellisuudessa äärikonservatiivi moralisti.

11/2/09 15:05

Ellu sanoi...
Miehen pukeutuminen "heijastaa uskottavaa arvovaltaa", jota "hepsankeikka"-naisen on kovin vaikea saavuttaa. Kumman rooli tosiaan on alempi?

11/2/09 15:10

Henry sanoi...
"Ei vapaa markkinatalous seksin osalta automaattisesti toki johda siihen että kaikki saisivat tavaraa yhtä paljon."

Niin, itseasiassahan se johtaa päinvastaiseen lopputulokseen varsinkin silloin, kun naisten koulutustaso nousee paljon miesten koulutustasoa suuremmaksi. Silloin yhä suuremmasta miesten joukosta tulee naisille kelpaamattomia ja seksi keskittyy YTM:lle.

11/2/09 15:12

Jorma sanoi...
"Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Ei tule onnistumaan, sillä tämä ei ole naisten intresseissä. Sama tietenkin koskee myös sinkkutapaamis-, yökerho- ja iltotalo-ehdotuksia.

11/2/09 15:13

Henry sanoi...
"Kumman rooli tosiaan on alempi?"

Naiset voivat laittaa puvun päälle ja tavoitella arvovaltaa. Kyse on vapaasta valinnanvarasta. Hepsankeikan alemmuus suhteessa uskottavuuteen vallanpitäjänä johtuu osittain siitä, että pukeutumisnormi pakottaa miehet olemaan uskottavia vallankäyttäjiä. Vapautuminen pukeutumisessa tasoittaisi uskottavuuseroja ja auttaisi samalla naisiakin.

11/2/09 15:14

Jorma sanoi...
Onko sinusta, Ellu, oikein, että naiset saavat kesähelteillä pukeutua sään mukaisiin asuihin työpaikoilla, mutta miehiltä vaaditaan tukahduttavaa pukua? Eikö tämä ole selvää syrjintää?

11/2/09 15:15

Henry sanoi...
""Tai että heterot voisivat omia homojen pariutumiskulttuurin, jolloin "ihmiset voisivat esittää seksuaalisia ehdotuksia toisilleen suoraan missä ja milloin vain – kadulla, valintamyymälöissä ja kirjastoissa."

Niin no, eihän tuo varsinaisesti kiellettyä ole - ongelmahan on lähinnä siinä, että naiset eivät suostu tuollaisiin suoriin ehdotuksiin. Kyse ei silloin ole vain kulttuurin muuttamisesta, koska eivät naisten seksihaluja voi muuttaa vain kulttuuria muuttamalla.

11/2/09 15:16

Anonyymi sanoi...
Jos kyseinen tyyppi haluaa läheisyyttä,toveruutta,seksiä sun muuta,mutta ei saa sitä suomalaisilta naisilta,niin miksi hän ei lähde hakemaan naista vaikkapa Thaimaasta tai jostain muusta Aasian maasta?Ko.tekstissä puhutaan nuorten,viehättävien naisten häijyydestä ja vaativuudesta,mutta entäpä vanhemmat ja vähemmän viehättävät naiset?Missä ovat ne,jotka puolustaisivat heidän oikeuttaan saada seksiä nuorilta,paremman näköisiltä miehiltä?En usko,että maailma olisi yhtään sen parempi paikka,jos kauniit ja nuoret naiset pakotettaisiin harrastamaan seksiä sellaisten miesten kanssa,jotka he kokevat seksuaalisesti vastenmieliseksi.Päinvastoin,kärsimys ei vähentyisi yhteiskunnassa vaan siirtyisi yhdestä ihmisryhmästä toiseen.Ja miksi valitus bordellien puutteesta?Netissä toimii Sihteeriopisto-sivusto(ja muitakin suomenkielisä seksisivustoja),jossa voi "tutustua" nuoriin prostituoituihin ja saada yhteyden heihin.Kyllä Suomessa on mahdollisuus saada pillua rahan avulla ilman mitään bordelli-instituutiotakin.On ymmärrettävää ja biologinen fakta,että myös vähemmän tasokkaat miehet kaipaavat seksiä.Mutta on myös biologinen fakta,että parikymppiset naiset ovat kaikkein halutumpia,ja mitä halutumpi/tasokkaampi ihminen on,sitä nirsompi ja vaativampi hän on seurustelu- ja seksikumppaneidensa suhteen.

Realisti

11/2/09 15:27

Anonyymi sanoi...
Jos kyseinen tyyppi haluaa läheisyyttä,toveruutta,seksiä sun muuta,mutta ei saa sitä suomalaisilta naisilta,niin miksi hän ei lähde hakemaan naista vaikkapa Thaimaasta tai jostain muusta Aasian maasta?Ko.tekstissä puhutaan nuorten,viehättävien naisten häijyydestä ja vaativuudesta,mutta entäpä vanhemmat ja vähemmän viehättävät naiset?Missä ovat ne,jotka puolustaisivat heidän oikeuttaan saada seksiä nuorilta,paremman näköisiltä miehiltä?En usko,että maailma olisi yhtään sen parempi paikka,jos kauniit ja nuoret naiset pakotettaisiin harrastamaan seksiä sellaisten miesten kanssa,jotka he kokevat seksuaalisesti vastenmieliseksi.Päinvastoin,kärsimys ei vähentyisi yhteiskunnassa vaan siirtyisi yhdestä ihmisryhmästä toiseen.Ja miksi valitus bordellien puutteesta?Netissä toimii Sihteeriopisto-sivusto(ja muitakin suomenkielisä seksisivustoja),jossa voi "tutustua" nuoriin prostituoituihin ja saada yhteyden heihin.Kyllä Suomessa on mahdollisuus saada pillua rahan avulla ilman mitään bordelli-instituutiotakin.On ymmärrettävää ja biologinen fakta,että myös vähemmän tasokkaat miehet kaipaavat seksiä.Mutta on myös biologinen fakta,että parikymppiset naiset ovat kaikkein halutumpia,ja mitä halutumpi/tasokkaampi ihminen on,sitä nirsompi ja vaativampi hän on seurustelu- ja seksikumppaneidensa suhteen.

Realisti

11/2/09 15:27

Henry sanoi...
Naistutkimuslistalta poimittua:

"Vakavammin ilmaistuna jaksan ihmetellä sitä herran (miehen!) pelkoa,
joka tälläkin listalla vallitsee. Kaikenlaiset pasimalmit ja ystävänsä
ovat jo aikoja sitten tehneet akateemisesta listasta vitsin, jossa
poikien viestit näyttävät lähinnä ärhäkkäiltä (hetero)deitti-ilmoituksilta.

Ja naistutkijat eivät uskalla heittää provokaattoreita pihalle
yhteisöstään, koska ilmeisesti pelkäävät politiikkasyytöksiä tai sitä,
että loppupeleissä miehet kuitenkin päättävät resursseista,
tutkimusrahoista, hesarin palstatilasta jne. No haloo, totta helvetissä
hyvä tutkimus on poliittista, siinä määrin ainakin, että se rakentaa
uusia tapoja ajatella ja olla tässä maailmassa. Se taas ei tarkoita
sitä, että voisin repäistä omista huonoista seksikokemuksistani tiedettä
ainakaan ilman mitään analyyttistä reflektiota. Eivät ankeat
heteroseksimarkkinat ole sentään yleistettävissä ihan koko maailmaan,
ihan miten vaan.

Nyt siskot ja "siskot", pelko pois ja vähän uskallusta mukaan ja
heitetään pojat pihalle. Ehkä naistutkimus saisi aidosti tilaa, jos sitä
aidosti uskallettaisiin ottaakin."

11/2/09 15:33

Anonyymi sanoi...
Nimimerkki Homo:

"Kenties naisillekin tarvittaisiin asevelvollisuutta jonkinlaiseksi kuntokouluksi, koun nuorten naisten kunto on laskenut ja naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi."

On totta,että monet nuoret naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi,mutta niitä lihaviksi syöttöporsaiksi muuttuneita miehiä on edelleen selvästi enemmän kuin lihavia naisia.Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet.Eikös joku julkisuuden henkilö todennutkin hiljattain,että Suomen armeijan eräs suurimmista uhkakuvista on läski.

Realisti

11/2/09 15:35

Anonyymi sanoi...
"Esimerkiksi kun länsimies menee johonkin Thaimaaseen tms, niin joka kadunkulmassa suunnilleen lauma naisia yrittää tarjota itseään miehelle ainakin pidempiaikaiseksi seuraksi."

Samankaltainen juttu,mitä naisilla on Turkissa tms.

Realisti

11/2/09 15:36

Jorma sanoi...
"loppupeleissä miehet kuitenkin päättävät resursseista,
tutkimusrahoista, hesarin palstatilasta jne."

Niin varmaan joo.

"totta helvetissä
hyvä tutkimus on poliittista, siinä määrin ainakin, että se rakentaa
uusia tapoja ajatella ja olla tässä maailmassa."

Poliittinen propaganda ei ole tieteellistä tutkimusta.

"Nyt siskot ja "siskot", pelko pois ja vähän uskallusta mukaan ja
heitetään pojat pihalle."

Niinpä niin. Naistutkimus on vain feministiselle miesvihalle perustuva pseudotiede.

11/2/09 15:40

tympeäNörttö sanoi...
Realisti heitti:
"Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet.Eikös joku julkisuuden henkilö todennutkin hiljattain,että Suomen armeijan eräs suurimmista uhkakuvista on läski."

Eli vasta kun naisistakin enää pieni osa on normaalipainoisia, voidaan heitä ruveta patistelemaan liikunnan pariin?-) Vai mikä on pointtisi?

Oli miten oli, näistä painoindeksijutuista jään aina pohtimaan sitä, että kuinka suuri vaikutus siihen on juuri parisuhdemarkkinoilla. Naisten on pakko näyttää hyviltä/laihoilta, mutta mies voinee olla vähän läskimpikin, jos vaan massia tai statusta löytyy?

11/2/09 15:48

Anonyymi sanoi...
"On myös hyvä muistaa se, että nykyisenlainen länsimainen heteroseksimarkkina vaikuttaa joka tuhoon tuomitulta utopialta, koska siinä syntyvyys jää selvästi liian alhaiseksi verrattuna siihen, että mikä tarvittaisiin väkiluvun pitämiseen vakiona."

Länsimaissa on siksi liian alhainen syntyvyys,koska suurin osa naisista käy palkkatyössä ja urasuuntautuneiden,täysin lapsettomien naisten lukumäärä on kasvanut.Jos suurin osa naisista olisi kotona,niin syntyvyys olisi normaali.Jotta väkiluku pysyisi vakaana pitkällä aikavälillä,niin syntyvyyden on oltava 2,2.Suomessa (jossa on 120 000 lestadiolaista ja naisten ei ole pakko valita joko uraa tai perhettä) se on 1.8.Opiskelu ammattiin vie aikaa ja työuraan panostaminen vie aikaa.Naiset,jotka käyvät töissä eivät jaksa/ehdi tehdä niin paljon lapsia,kuin ne naiset,jotka keskittyvät ainoastaan lasten kasvattamiseen ja kotiin.Noin keskimäärin.Jos aikoo edetä urallaan,niin ei voi kovin monta vuotta kotona hoitamassa lapsia.Länsimaalaiset ovat itse halunneet tätä ja taistelleet tämän tilanteen aikaansaamiseksi,joten sietävät kantaa myös itse vastuun siitä.

Realisti

11/2/09 15:50

Anonyymi sanoi...
"Eli vasta kun naisistakin enää pieni osa on normaalipainoisia, voidaan heitä ruveta patistelemaan liikunnan pariin?-) Vai mikä on pointtisi?"

Ei.Totesin vaan,että läskejä miehiä on edelleen enemmän kuin läskejä naisia.SEKÄ miehiä että naisia pitäisi patistella nykyistä huomattavasti enemmän liikunnan pariin.Ihan sama kumman sukupuolen edustajissa on enemmän läskejä.

Realisti

11/2/09 15:52

Jorma sanoi...
"Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet."

Onko tämä sinusta jotenkin tyydyttävä asiantila, kun huonompaan suuntaan ollaan jatkuvasti menossa? Nyt jo siis joka toinen nainen on ylipainoinen, ja ns. pariutumisiässä olevista naisista paljon useampi. Kyllä se näkyy katukuvassa, ja koska nuoria miehiä voidaan armotta pilkata lihavuudesta, ei ole mitään syytä säästellä myöskään nuorten naisten kohdalla. On turha odotella sitä, että naiset saavuttavat /ohittavat näissä luvuissa miehet, kuten epäilemättä vielä käy.

Kuten tunnettua, on ulkonäkö naisille paljon tärkeämpi asia parisuhdemarkkinoilla, kuin miehille.

Kannattaa vielä muistaa, ettei ylipainoisuus ole automaattisesti sama asia kuin huonokuntoisuus. Itse asiassa, merkittävä osa huippu-urheilijoista on ylipainoisia.

Markku Jokisipilän kirjoitus aiheesta on lukemisen arvoinen:

SA-int XXXL

11/2/09 15:56

Anonyymi sanoi...
"Onko tämä sinusta jotenkin tyydyttävä asiantila, kun huonompaan suuntaan ollaan jatkuvasti menossa? Nyt jo siis joka toinen nainen on ylipainoinen, ja ns. pariutumisiässä olevista naisista paljon useampi. Kyllä se näkyy katukuvassa, ja koska nuoria miehiä voidaan armotta pilkata lihavuudesta, ei ole mitään syytä säästellä myöskään nuorten naisten kohdalla. On turha odotella sitä, että naiset saavuttavat /ohittavat näissä luvuissa miehet, kuten epäilemättä vielä käy.

Kuten tunnettua, on ulkonäkö naisille paljon tärkeämpi asia parisuhdemarkkinoilla, kuin miehille."

Kuten sanoin,niin sekä miehiä että naisia pitäisi patistella enemmän liikunnan pariin.Aika harva mies on kuitenkaan niin rikas,että esim.paino menettäisi merkityksenä.Kyllä ulkonäkö vaikuttaa myös useimpien miesten kohdalla ja parikymppiset naiset arvostavat miehessä enemmän seksikkyyttä kuin varakkuutta.Ja useimmat ihmiset pariutuvat henkilön kanssa,joka on fyyisesti suunnileen yhtä viehättävä.

Realisti

11/2/09 16:01

Anonyymi sanoi...
Siis fyysisesti,ei fyyisesti :)

Realisti

11/2/09 16:01

Anonyymi sanoi...
Henry ja Jorma hei, koska kovasti haluatte kommentoida naistutkimuslistan keskustelua, niin sinne vaan ihan rohkeasti. Puskasta huutelu kun antaa teistä nynnyn vaikutelman.

11/2/09 16:08

tympeäNörttö sanoi...
Realisti väitti:
"useimmat ihmiset pariutuvat henkilön kanssa,joka on fyysisesti suunnileen yhtä viehättävä."

Ja mitenhän sitä mitataan, painoindeksilläkö? Epäilen.

Puhun kasvojen symmetriasta ja mittasuhteista.Kasvojen sopusuhtaisuus vaikuttaa eniten,tai on ainakin eräs eniten vaikuttavista tekijöistä sen suhteen,miten viehättäväksi joku ihminen koetaan.On yleisesti tiedettyä,että parit muistuttavat usein toisiaan ulkonäöltään ja heillä on samankaltaiset kasvonpiirteet.On tehty jopa tutkimuksia,joiden mukaan ihminen pariutuu usein sellaisen henkilön kanssa,jonka piirteet muistuttavat omia.Eräs teoria tämän asian suhteen on se,että tällä halutaan taata hyvien geenien rikkomattomuus.Kasvojen symmetriahan/sopusuhtaisuus on merkki hyvästä vastustuskyvystä.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"Täällä saa huudella rauhassa, ilman sensuurivaatimuksia."

Ja nimimerkillä.

Suomessa on muuten yli 36 000 Jormaa. Kukas niistä sinä olet?

Anonyymi kirjoitti...

Realisti postasi koko kommenttiketjun, ja vähän päälle:
"Kasvojen sopusuhtaisuus vaikuttaa eniten,tai on ainakin eräs eniten vaikuttavista tekijöistä sen suhteen,miten viehättäväksi joku ihminen koetaan.On yleisesti tiedettyä,että parit muistuttavat usein toisiaan ulkonäöltään ja heillä on samankaltaiset kasvonpiirteet."

Mutta mitä tekemistä tällä on läskiyden kanssa? Kaippa läskeilläkin voi olla symmetriset kasvot... Ylipäätänsä siis vastustan sitä että laihduttaminen automaattisesti toisi miehille minkäänsortin onnea. Moniko muka oikeasti on niin sairaalloisen pullea, että juuri siitä syystä jää vaille seuraa? Ei about kukaan?

Anonyymi kirjoitti...

31/211 Olli 11.2.2009 12:33
Puutostila ei ole normitila : Ne saavat sexiä jotka on tarkoitettu jatkamaan sukua, muut ovat ilman - se on luonnonlaki se.

Ilotalot eivät kuulu 2000-luvulle, eivätkä mihinkään sivistysvaltioon. Kukaan ei ole puutteeseen kuollut, ilmankin pärjää.

Menisitkö itse ilotaloon töihin, jos vaikka joku "setä" tulisi asiolle, olisiko itse valmis palvelemaan "setää"?

Anonyymi kirjoitti...

"Kukas niistä sinä olet?"

Siinäpä sinulla riittää mietittävää, puskajussi.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Henry ja Jorma hei, koska kovasti haluatte kommentoida naistutkimuslistan keskustelua, niin sinne vaan ihan rohkeasti."

Minä en halua kommentoida naistutkimuslistan keskustelua (ellei asia koske spesifisti minua tai tutkimuksen aiheitani).

Miksi en? Koska keskustelu listalla on aivan toivoton tehtävä. Malmi laittaa ensin aivan asiallisen kysymyksen ja siihen tulee kasa vihaisia vastauksia, joissa ei puhuta itse asiasta, vaan siitä, miten pitäisi puhua (eli syvästi feminismille kunnioitusta osoittaen).

"Keskustelu" naistutkimuslistalla on naurettavuuden huippu, enkä vapaaehtoisesti halua siihen vänkäämiseen mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Ilotalot eivät kuulu 2000-luvulle, eivätkä mihinkään sivistysvaltioon."

Saksa on sivistysvaltio, Suomesta en olisi niin varma.

"Kukaan ei ole puutteeseen kuollut, ilmankin pärjää."

Empatiakyvyttömyyden huipentuma.

"Menisitkö itse ilotaloon töihin, jos vaikka joku "setä" tulisi asiolle, olisiko itse valmis palvelemaan "setää"?"

Mikä "setä"? Miksei "täti"? Jos ei ala miellytä, ei sille ole mikään pakko ryhtyä. Asiakkaat voi valita. Ei jokaiselle ole pakko palveluja tarjota.

"siihen tulee kasa vihaisia vastauksia, joissa ei puhuta itse asiasta, vaan siitä, miten pitäisi puhua (eli syvästi feminismille kunnioitusta osoittaen)."

Femujen kyvyttömyys puhua asioista asiallisesti on legendaarinen.

Anonyymi kirjoitti...

"Siinäpä sinulla riittää mietittävää, puskajussi."

Kovin polleeta poikaa Jorma on nimimerkin takana, mutta ei riitä kantti esiintyä avoimesti. Minä sentään esiinnyn rehellisesti anonyyminä.

Anonyymi kirjoitti...

"Minä en halua kommentoida naistutkimuslistan keskustelua (ellei asia koske spesifisti minua tai tutkimuksen aiheitani)."

Mutta kuitenkin laitat joitakin listalla esitettyjä puheenvuoroja tänne. Et kuitenkaan kaikkia. Miksi valikoit?

Anonyymi kirjoitti...

"Kovin polleeta poikaa Jorma on nimimerkin takana"

Ihan omalla nimelläni esiinnyn.

Kukapa muuten haluaisi joutua feministien tappolistoille, tai syrjinnän ja vainon kohteeksi? Niinhän käy kaikille, jotka Suomessa miesten tasa-arvo-ongelmista rehellisesti puhuvat tai kirjoittavat.

"Minä sentään esiinnyn rehellisesti anonyyminä."

Ei siinä mitään rehellistä ole. Se vain sotkee keskustelun, mikä epäilemättä on tavoitteesikin.

Henry Laasanen kirjoitti...

"Mutta kuitenkin laitat joitakin listalla esitettyjä puheenvuoroja tänne. Et kuitenkaan kaikkia. Miksi valikoit?"

Niin, laitan tänne blogiin kiinnostavia aiheita. Olin kuitenkin tavallista kohteliaampi, enkä laittanut feministien nimiä.

Valikoin kiinnostavia tekstejä. Nyt siellä on viestejä jo kymmenittäin, enkä jaksa niitä kaikkia kopioida. Ei tämä blogi ole mikään kaiken kattava arkisto, vaan kiinnostavien asioiden paikka.

Anonyymi kirjoitti...

"Niin, laitan tänne blogiin kiinnostavia aiheita."

Niin, tuohan on vakiovastauksesi.

Anonyymi kirjoitti...

"Kukapa muuten haluaisi joutua feministien tappolistoille, tai syrjinnän ja vainon kohteeksi? Niinhän käy kaikille, jotka Suomessa miesten tasa-arvo-ongelmista rehellisesti puhuvat tai kirjoittavat."

En ole huomannut joutuneeni tappolistalle tai syrjinnän ja vainon kohteeksi, kun olen puhunut miesten tasa-arvo-ongelmista rehellisesti.

Taidat Jorma yrittää tehdä itsestäsi tärkeämmän toimijan kuin todellisuudessa olet.

Jape kirjoitti...

Ohhoh - täällähän on ollut oikea kommentointiralli :)

Tuosta HS artikkelista, joka tännekkin on lainattu:

Miltä tuntuu olla neljä vuotta ilman seksiä?

Jaa vain neljä vuotta ilman? :)

Neljä vuotta ilman ei ole ATM:lle vielä mikään tavaton aika...
...pitempiäkin sessioita löytyy, esim. allekirjoittaneelta... kevyesti.

Henry Laasanen kirjoitti...

""Niin, laitan tänne blogiin kiinnostavia aiheita."

Niin, tuohan on vakiovastauksesi."

Niin, koska se on hyvä ja selittävä vastaus.

Anonyymi kirjoitti...

"En ole huomannut joutuneeni tappolistalle tai syrjinnän ja vainon kohteeksi, kun olen puhunut miesten tasa-arvo-ongelmista rehellisesti."

Missä muka?

"Taidat Jorma yrittää tehdä itsestäsi tärkeämmän toimijan kuin todellisuudessa olet."

Sinähän se minun kimpussani olet koko ajan. Itse asioista sinulla ei sitten olekaan mitään sanottavaa. Sinusta minä olen siis tärkeämpi kuin tasa-arvoasia itsessään.

Jape kirjoitti...

Realisti: "Jos kyseinen tyyppi haluaa läheisyyttä,toveruutta,seksiä sun muuta,mutta ei saa sitä suomalaisilta naisilta,niin miksi hän ei lähde hakemaan naista vaikkapa Thaimaasta tai jostain muusta Aasian maasta?"

Vaikka nimimerkkisi antaisi ymmärtää muuta, et oikein tunnu olevan realisti. Mikä siinä on että aina kun esim. siitä seksistä ja sen puuttesta miesten kohdalla puhutaan, niin naiset ehdottaa sen naisen hakemista varsin usein esim. Thaimaasta?
Sitten toisaalta heti kun jollain on se Thaimaasta löydetty tyttöystävä tai vaimo, niin sitä sitten suomalaiset naiset kilvan moittii. Tai ei sitä Thai-naista moitita vaan sitä luusetri miestä, jolle ei rehellinen ja aito suominainen ole kelvannut... Se ongelmahan ei ole tämä vaan se että suominaiselle ei suomimies kelpaa. Ja se sika (suomimies) käyttää taloudellista asmaansa riistääkseen thainaista, eli miehen resurssit menee väärään paikkaan jakoon, suominaisen mielestä. Ja siitä sitten kiljutaan ja motkotetaan... Ei kovinkaan realistista!

Anonyymi kirjoitti...

Oikeus pukeutua mekkoon ilman naureskelua ja halveksuntaa osoittaisi sen, että miehelläkin on oikeus olla samanlainen "hepsankeikka" kuin naisillakin.

Onko tämä todellakin ainoa sanamuoto johon nykymaailmassa tasa-arvon kannattajatkin yltävät? Voimme vain kuvitella epätasa-arvoisten ihmisten kommentaatiota hameesta puhumiseen miesten yhteydessä.

Silti monilla kulttuureilla on ollut hameita tai hametyyppisiä asusteita miehilläkin. Jos mietimme roomalaisia toogia tai vanhoja munkki- tai druidikaapuja - mitä muuta ne ovat kuin hameentapaisia asusteita? Jopa ku-klux-klanin kaltaisella 'miehekkäällä' (?) organisaatiolla oli kuitenkin hamemainen kaapu. Tällaisesta kaavusta nyt ei luulisi olevan pitkä matka siihen että jättää vain kaavun alaosan voimaan ja heivaa yläosan pois.

Itse kaipaisin hamehyväksyntää ja pukukoodien tuhoutumista ihan siksi, että mielestäni hame on yksi täysin puolueeton ja sukupuoleton vaatekappale (muiden 'feminiinisiksi' tulkittujen vaatteiden mukana - mutta ei vaatteella voi olla sukupuolta! Ja naiset saavat käyttää 'maskuliinisia' vaatteita ja silti olla tasan yhtä 'feminiinisiä' ja 'naisellisia' ja 'haluttavia' miesten mielestä) kaikkien vaatekappaleiden joukossa, ja mielestäni jokaisen IHMISEN pitäisi saada käyttää ihan millaisia vaatteita tahansa joutumatta naurunalaiseksi tai syrjityksi pienelläkään tavalla. (saati sitten suurella)

Nykyisin näin ei ole tilanne. Femakot ovat jauhaneet valheellista propagandaa niin kauan, ja naiset eivät koskaan näe miehen elämää kovin läheltä, että ilmeisesti on totta (vai onko..?), että useimmat naiset eivät ihan vilpittömimmässä moodissaankaan TAJUA, että miehiä syrjitään, naisia palvotaan. Vaikka todisteita on joka puolella arkipäivässä ympärillä. 'Seksuaalinen häirintä' on ylellisyys, jollaisesta ATM voi vain haaveilla. Nainen pitää sitä kuitenkin negatiivisena juttuna, kun hänellä on valinnanvaraa - 'Aina on joku toope iskemässä, se on rasittavaa!'..

Varmaan vähän sama kuin rikkaat pitänevät omaisuuttaan rasittavana kun aina sitä pitää olla hoitamassa ja laskuja makselemassa (kun on tullut ostettua hiukkasen ylellisyystavaroita jne.).

Kohta varmaan syntyy järjestö, joka ryhtyy selittämään, että KÖYHÄT ovat etuoikeutetussa asemassa ja itseasiassa RIKKAAT ovat syrjittyjä! Sitä kun tarpeeksi toitotetaan, ei ole ihme, jos rikkaat eivät enää näe metsää puilta eivätkä tajua asioiden todellista laitaa.

Pahinta tässä toki ei ole ainoastaan se, että naiset eivät oikein ymmärrä miesten olevan (tai edes voivan olla, kiitos femakkopropagandatykityksen) syrjittyjä, vaan naisten mielestä NIMENOMAAN NAISET ovat syrjittyjä, ja miehet ETUOIKEUTETTUJA.

Tämä käsitystapa on niin kaukana todellisuudesta niin monella tasolla ja tavalla, ettei kaikenmaailman elluja saada koskaan tajuamaan miten vääristynyttä ja lähes täysin käänteistä maailmankuvaa todellisuuden suhteen he ylläpitävät ja sokeasti uskovat. (kukaan ei halua tuntea itseään tyhmäksi, mikä on tietenkin välttämätön tapahduttava asia jotta femakkopropagandaan sokeasti uskonut vilpitönkin ja hyväntahtoinenkin nainen voi tajuta totuuden - kestihän se hitosti ja oli vaikeaa KellyMacillekin, ei voida olettaa, että se olisi kenellekään naiselle helppoa nykytilanteessa)..

Noh, siinä oli päivän saarna tällä kertaa (-8

- Vortac

Jape kirjoitti...

Anonyymifemakon ajattelematon neuvo:
"Henry ja Jorma hei, koska kovasti haluatte kommentoida naistutkimuslistan keskustelua, niin sinne vaan ihan rohkeasti. Puskasta huutelu kun antaa teistä nynnyn vaikutelman."

Eikös siskoja ja "siskoja" juuri NT-feministililistalla kehoitettu ryhdistäytymään ja ajamaan miehet ulos sieltä? Silloinhan siskot saisi pitää itsellään ihan koko hiekkalaatikon ja rakentaa ihan kritiikittä vääristynyttää ja valheelle perustuvaa maailmaansa. Että miksi sinä käsket täällä avoimesti (ei "suljetun" listan suojissa) keskustelevia miehiä sinne, missä heidän mielipiteiään ei haluta kuunnella? Täällä sentaään käydään avointa ja sensuroimatonta keskustelua, toisin kun NT-listalla...

Anonyymi kirjoitti...

Huh. Olen siis ilmeisesti todella etuoikeutettu, kun minut on raiskattu 7-vuotiaana ja 16-vuotiaana minulle on sanottu, ettei "kukaan mies ikinä huoli sinua". Molemmissa tilanteissa todella tunsin, että valta ja markkina-arvo on minulla (huom. lue ironisesti).

Uskon kuitenkin ihmisarvoihin ja tasa-arvoon - sekä miesten että naisten. Ovathan elämäni tärkeimmät ihmiset miehiä. Ja kyllä, olen silti feministi.

Kiinnostavaa on, että tässä keskustelussa "huoravelvollisuutta" kritisoinutta nimitettiin huumorintajuttomaksi mutta ei naistutkimuslistaa siteerannutta. Kun nuo siteeratut kohdat oli oman tulkintani perusteella kirjoitettu ironisesti. Niiden tarkoitus oli osoittaa, että miesmyönteisen feministin etsiminen tuntuu yhtä loukkaavalta kuin tasa-arvoa kannattavan miehen etsiminen - siis valtaosa täyttää nuo vaatimukset!

Anonyymi kirjoitti...

"Niiden tarkoitus oli osoittaa, että miesmyönteisen feministin etsiminen tuntuu yhtä loukkaavalta kuin tasa-arvoa kannattavan miehen etsiminen - siis valtaosa täyttää nuo vaatimukset!"

Vataosa miehistä kannattaa tasa-arvoa. Ikävä kyllä feministeistä ei voi sanoa samaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Vataosa miehistä kannattaa tasa-arvoa. Ikävä kyllä feministeistä ei voi sanoa samaa."

Ainakin minun tuntemistani kymmenistä feministeistä kaikki kannattavat myös miesten tasa-arvoa. Se ei silti tarkoita, että kaikkien pitäisi koko ajan olla vaatimassa kaikkien maailmassa olevien epäkohtien korjaamista. Jokainen voi keskittyä niihin, joihin kokee voimiensa riittävän.

Esimerkiksi te voitte hyvin keskittyä vain miesten tasa-arvo-ongelmien esille tuontiin ja selvittämiseen (esim. asevelvollisuus), jotkut toiset naisten. Tämä ei silti tarkoita, ettettekö toivoisi myös naisten tasa-arvoa (johon ei kuulu em. pakkoprostituutio).

Anonyymi kirjoitti...

Naisten on pakko näyttää hyviltä/laihoilta, mutta mies voinee olla vähän läskimpikin, jos vaan massia tai statusta löytyy?

Onhan se periaatteessa osittain näinkin, mutta otapa huomioon se, että miehillä on varsin kurja seksimarkkinatilanne, ja mies usein joutuu tyytymään siihen mitä saa. Näin ollen läskeillä ja pulskillakin, jopa RUMILLA naisilla on mahdollisuuksia varsin atleettisiin ja komeavartaloisiin miehiin. Joskus jopa alfoihin (alfat ovat välillä kokeilunhaluisia).

Vastaavasti miehessä läskiys taas ikäänkuin heti ilmentää ainakin sen, ettei heppu jaksa tai osaa pitää huolta ainakaan kehostaan, joten ehkäpä hän ei jaksa tai osaa pitää huolta oikein mistään muustakaan. Jos mies ei pysty pitämään edes kehoaan ihmisen näköisenä, kuinka hän voisi sitten suoriutua niin valtavasta työsarkasta kuin kokonaisen naisen tai perheen huolenpito..

Eli vaikka olet kyllä tavallaan oikeassa (naisilla tosin on varsin vähän mitään 'pakkoja', nainen kuin nainen saa kigulia jos ei ole aivan kassi-alma-tasoa (ja juopoilta miehiltä kyllä silloinkin), mutta miehen pitää olla usein monella tavalla kunnostautunut, jotta saavuttaa statuksen, jolla sitten naisia saa (ja silloin ei tietty enää masun koolla ole väliä)), mutta jos otat kokonaisuuden huomioon, voit havaita, että se toimii myös niinkuin kuvasin.

Ja molemmissa tapauksissa tavallisten naisten hyväksi ja tavallisia miehiä vastaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Jatkaisin vielä sen verran tuota vastaustani tympeälle, että JOS naisen olisikin 'pakko olla laiha' (en osaa kuvitella pulskaa naista joka ei saisi seksiä -keneltäkään- siksi että on pulska - mutta oletetaan nyt kuitenkin), niin se onkin sitten AINOA pakko joka naisella on, ainakin pariutumismarkkinoita ajatellen.

Naisen ei tarvitse olla mitään muuta kuin hyvännäköinen kasvoiltaan ja kehoiltaan, ja maailma on hänen. Hän on silloin mitä ylhäisintä statusta. Mitkään akateemiset tutkinnot tai älylliset suoritteet eivät muuta hänen arvoaan parisuhde- ja seksimarkkinoilla mihinkään suuntaan.

Jos nainen syntyy luontaisesti kauniiksi, hänen ei juuri tarvitse 'saavuttaa' mitään ollakseen erittäin suosittu miesten (ja kenties lesbonaistenkin) joukossa.

Jos mies syntyy luontaisesti komeaksi, se ei auta yhtikäs mitään muuta kuin että aluksi on helpompi päästä naisen puheille - on kuin saisi helpommin 'audienssin' työnantajalle, mutta siinä kaikki. Jos mies silti mokaa työhaastattelun, tai ei ole statukseltaan tarpeeksi korkea, nainen valitsee mieluummin jonkun rumemman miehen, joka on statukseltaan korkea.

Miehen siis täytyy joka tapauksessa tehdä paljon töitä ja urakoida, kohottaa omaa statustaan (aika harvoilla se on syntyessään korkea, vaikka olisi miten alfauroksen geenit esimerkiksi), saada paljon pakkeja ja kokea paljon hämmennystä ja hikoilua ennenkuin hän voi alkaa saavuttaa naisten suosiota ollenkaan samassa mittakaavassa kuin luonnostaan kaunis nainen itsestäänselvästi ihmismassoissa kehittää pelkällä olemassaolollaan.

Nämä ovat mielenkiintoisia juttuja, joihin on olemassa paljon näkökantoja ja joihin nivoutuu paljon muita juttuja, siksi tällaisia on vaikea selittää. Mutta peruslinjaus ja peruslainalaisuudet pysyvät samoina ja toimivat samoin koko ajan - miehille ei ole annettu samanlaista hopealusikkaa suuhun kuin naisille, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Ainakin minun tuntemistani kymmenistä feministeistä kaikki kannattavat myös miesten tasa-arvoa."

Jos he kannattaisivat oikeasti myös miesten oikeutta tasa-arvoon, eivätkä ajaisi vain naisasiaa, he kutsuisivat itseään tasa-arvon kannattajiksi. Nyt he eivät tee niin, vaan haluavat nimenomaan olla samaa sakkia moilasten, dworkinien, ruusuvuorten, jefrreysien ja muiden miestenvihaajien kanssa.

"Esimerkiksi te voitte hyvin keskittyä vain miesten tasa-arvo-ongelmien esille tuontiin ja selvittämiseen (esim. asevelvollisuus), jotkut toiset naisten."

Niinhän me teemmekin. Feministit sitä vastoin valehtelevat olevansa kaikkien, myös miesten, tasa-arvon puolesta, vaikka ajavat vain naisasiaa, jopa tasa-arvon kustannuksella. Sanoisivat vaan reilusti ja rehellisesti sen, mitä oikeasti ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Onko muiden naisten tiirailu sallittua?

Miksi ei olisi?

Anonyymi kirjoitti...

Jorma. Mantrasi "feministit on miehiä vastaan" ei todeksi muutu, vaikka jankutat sitä kuinka usein päivästä toiseen. Kivasti myös jätät huomiotta aivan jokaisen feministin, joka muuta väittää. Niin, eihän ne feministit itse tiedä mitä ajattelevat.

Näyttää olevan vaikeaa myös asiallinen keskustelu miesten tasa-arvosta. Pukeutumisnormeista itkeminen ja väittäminen, että ne sortavat ja syrjivät nimenomaan miehiä on pelkästään naurettavaa. Pitäisikö minun pyytää valtion tukea rintaliiviostoksiini kun ne ovat selkeästi epätasa-arvoinen kuluerä miehiin verrattuna? Enpä usko, en kehtaisi. Mielummin valitan vähän todellisemmista tasa-arvo-ongelmista.

Molemmat sukupuolet ovat rooliensa vankeja. Eivät vain naiset eivätkä vain miehet. Miesten rooli vahvempana, uskottavampana ja arvovaltaisempana on mukavasti ylempänä naisten hentoa, seksikästä ja hoivaavaa roolia. Naisilla on seksuaalista valtaa ainoastaan muuten alisteisen asemansa seurauksena.

Ikuisesti uskottavuusongelmien kanssa mm. työelämässä kamppailleita naisia ehkä lähinnä huvittaa Henryn heitto: "Hepsankeikan alemmuus suhteessa uskottavuuteen vallanpitäjänä johtuu osittain siitä, että pukeutumisnormi pakottaa miehet olemaan uskottavia vallankäyttäjiä."
Normi PAKOTTAA? Mahtaa olla kamalaa olla jo sukupuolensa perusteella uskottava.

Anonyymi kirjoitti...

"On totta,että monet nuoret naiset ovat muuttuneet lihaviksi syöttöporsaiksi,mutta niitä lihaviksi syöttöporsaiksi muuttuneita miehiä on edelleen selvästi enemmän kuin lihavia naisia.Ellen aivan väärin muista,niin miehistä normaalipainoisia on enää kolmannes ja naisista puolet.Eikös joku julkisuuden henkilö todennutkin hiljattain,että Suomen armeijan eräs suurimmista uhkakuvista on läski."

Naiset kyllä harrastavat
liikuntaa, mutta se voi johtua siitäkin, että heitä ei syrjitä sukupuolisesti. Heillä riittää into elää kun seksiäkin ym. läheisyyttä tulee tuutin täydeltä.

Naiset eivät silti ole
yleensä riittävän itsepuolustustaitoisia (miehiin nähden), mikä lisää suojeluntarvetta ja sitten valitaan sellaisia miehiä jotka puolustavat.

Oma tyttöystäväni, sekä jotkut tuntemani tytöt kamppailevat harrastukseksi ja heidän kanssa on sen ansiosta mukava olla. Ja itse kun en kamppailulajeja harrasta saan heiltä myöskin
suojelua. ;-)

Bmad

Henry Laasanen kirjoitti...

"Normi PAKOTTAA? Mahtaa olla kamalaa olla jo sukupuolensa perusteella uskottava."

On se kamalaa, jos se on ainut vaihtoehto. Miehethän arvostavat nimenomaan hepsankeikkaa korkealle pariutumisessa, vaikka poliittista uskottavuutta ei löydykään.

Anonyymi kirjoitti...

"jos kauniit ja nuoret naiset pakotettaisiin harrastamaan seksiä sellaisten miesten kanssa,jotka he kokevat seksuaalisesti vastenmieliseksi"

Erikoista tässä on se,
että ujo, lyhkänen ja laiha, fiksu mies pannaan samalle viivalle 120 kiloisen epäsiistin naisen kanssa. En ole ihan valmis hyväksymään, että molemmat olisivat seksuaalisesti yhtä vastenmielisiä.

Niin kauan kun naisilla on
maskuliininen rooliodotus, naiset eivät kuitenkaan kiinnostu miehistä ihmisinä vaan pesäpallon pelaajina.

Eli ujo nörtti, mee paukuttaa kylin ruminta läskiä. Joopajoo ei tule edes kevättä.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Miehethän arvostavat nimenomaan hepsankeikkaa korkealle pariutumisessa, vaikka poliittista uskottavuutta ei löydykään."

Ilmankos mulla ei käy valtavan hyvä flaksi. Ei kun kauppaan ostamaan minihameita, korkokenkiä ja vaaleanpunaista huulikiiltoa. Hepsankeikkaus, here I come! Hitto, onkohan tukkakin väärän värinen...

Edelleen Henry: Tämä sama normi syrjii kyllä naisiakin (minun mielestäni jopa miehiä pahemmin sekä taloudellisesti ja normatiivisesti ajateltuna, mutta saatan olla subjektiivinen uskottavuudenpuutteessa katkeroituva akka), vähän hassua väittää sitä nimenomaan miesten "ongelmaksi".

Jape kirjoitti...

Onko naisen paras ystävä oma raha?

Julkaistu Ke, 11/02/2009 - 17:33 radio1 Tulta munille!

(YLE Radio 1 lauantaina 14.2.2009 klo 12.15 - 13.57. Lähetyksen jälkeen ohjelma on kuunneltavissa netistä tämän sivun oikean palstan Radiosoitin-ikkunasta.)

"Tee rahakapina ja asetu oman elämäsi ohjaksiin" kehoittaa yksityisyrittäjä Leila Simonen.

Nainen voi rakentaa oman vaurautensa, nainen osaa bisnekset siinä missä mieskin, ja nainen voi hoitaa taloutta velkojen sijaan. Raha rahaksi myös kodeissa tabuilun sijaan!

Lauantaina 14.2. on vieraana Naiset ja raha -kirjan tekijä, yksityisyrittäjä Leila Simonen, joka kehottaa naisia tekemään rahakapinan ja asettumaan oman elämänsä ohjaksiin. "Nainen voi rakentaa oman vaurautensa ja nainen osaa bisnekset siinä missä mieskin", hän sanoo.

Toimittajana Anne Moilanen.

Henry Laasanen kirjoitti...

Moilasen aiheet menevät ohjelma ohjelmalta tylsemmiksi. Miten tuostakin saa revittyä feminististä propagandaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Mantrasi "feministit on miehiä vastaan" ei todeksi muutu, vaikka jankutat sitä kuinka usein päivästä toiseen. Kivasti myös jätät huomiotta aivan jokaisen feministin, joka muuta väittää."

Väittää voi mitä tahansa, mutta tosiasiat puhuvat puolestaan. Feministiksi julistautuva ihminen tietoisesti liittyy ryhmään, jonka hyväksyttyjä jäseniä ovat hyvin äänekkäät miestenvihaajat. Hän on itse viiteryhmänsä valinnut ja vastaa valintansa seurauksista.

Ihminen, joka ottaa miesten tasa-arvo-ongelmat vakavissaan ja kannattaa yhtä lailla miesten. kuin naistenkin oikeutta tasa-arvoon, ei missään tapauksessa kutsu itseään feministiksi, vaan tasa-arvon kannattajaksi. Tämä on päivänselvää.

"Pukeutumisnormeista itkeminen ja väittäminen, että ne sortavat ja syrjivät nimenomaan miehiä on pelkästään naurettavaa."

Sinä siis hyväksyt miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän kunnon feministin ja tasa-arvon vastustajan tavoin. Millä perustelet sen, ettei miehillä ole useissa työpaikoissa oikeutta pukeutua sään mukaan (esim. helteellä), vaikka naisille se on sallittua?

"Pitäisikö minun pyytää valtion tukea rintaliiviostoksiini kun ne ovat selkeästi epätasa-arvoinen kuluerä miehiin verrattuna?"

Miten niin on? Se on ihan sinun henkilökohtainen valintasi, käytätkö rintaliivejä vai etkö. Ei valtio maksa miestenkään alusvaatteita.

"Miesten rooli vahvempana, uskottavampana ja arvovaltaisempana on mukavasti ylempänä naisten hentoa, seksikästä ja hoivaavaa roolia."

Tämä on vain sinun mielipiteesi. Tosiasiassa monet pitävät naisia miehiä ylempänä.

Anonyymi kirjoitti...

""Nainen voi rakentaa oman vaurautensa ja nainen osaa bisnekset siinä missä mieskin", hän sanoo."

No mihin helvettiin ne osaavat naiset tarvitsevat miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä naisyrittäjätukia? Eivät taas suuret puheet ja käytännössä harjoitettu politiikka kohtaa lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma. Olisi kauhean mukavaa, jos et aivan aina automaattisesti olettaisi, että kaikki naisen (eli mielestäsi feministin eli itse paholaisen) sanoma ole lähtökohtaisesti miehiä sortavaa.

Jos lukisit ja jaksaisit sisäistää koko postaukseni, huomaisit, että mielestäni pukeutuminen sortaa sekä miehiä että naisia. Niinpä miesten itkut aiheesta ei niin hirveästi hetkauta. Samassa veneessä ollaan, halusit tai et. Souda niin ehkä päästään yhdessä parempaan paikkaan äläkä vaan kitise koko ajan!

Anonyymi kirjoitti...

"Moilasen aiheet menevät ohjelma ohjelmalta tylsemmiksi. Miten tuostakin saa revittyä feminististä propagandaa."

Helposti. Kyse näyttää olevan naisten omavaraisuuden, omatoimisuuden ja itsenäisyyden nostattamisesta. Uskomatonta kyllä, moni kiltin tytön kasvatuksen saanut vaimo jättää raha-asiat täysin miehensä huoleksi, eikä ota itse vastuuta omasta toimeentulostaan. Riippuvaisuus miehestä kasvaa ja luo epätas-arvoisia valtasuhteita puolisoiden välille. Ei hyvä tilanne käsittääkseni miehellekään.

Anonyymi kirjoitti...

"Olisi kauhean mukavaa, jos et aivan aina automaattisesti olettaisi, että kaikki naisen (eli mielestäsi feministin eli itse paholaisen) sanoma ole lähtökohtaisesti miehiä sortavaa."

Ei minun tarvitse olettaa mitään. Riittää kun katsotaan, mitä feministit ovat tehneet, sanoneet ja jättännet tekemättä sekä sanomatta. Naisissa on runsaasti tasa-arvon kannattajia, feministit ovat tietoisesti nostaneet naisasiansa, ja oman edun tavoittelunsa, tasa-arvon edelle.

Eipä sinultakaan ole löytynyt kuin halveksuvia kommentteja tasa-arvon puolustamisen sijaan, kun puheenaiheeksi on nostettu miehiin työpaikkojen pukeutumissääntöjen muodossa kohdistettu syrjintä.

"Jos lukisit ja jaksaisit sisäistää koko postaukseni, huomaisit, että mielestäni pukeutuminen sortaa sekä miehiä että naisia."

Missä naisilta kielletään sellainen pukeutuminen, joka miehille sallitaan? Päinvastainen on hyvinkin yleistä, kuten todettua. Eli tässäkin ilmeisesti vain miehiä syrjitään, ei naisia.

Anonyymi kirjoitti...

Ravintola sai huomautuksen tästä tissimainoksesta!

Femut taas vauhdissa. Kas kun eivät kiellä baijerilaisia kansallispukuja kokonaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mainonnan eettinen neuvosto on myös kokonpanoltaan tasa-arvon vastainen, seitsemästä jäsenestä vain kaksi miestä. Tähän on saatava muutos.

Anonyymi kirjoitti...

Naisilla on samoilla työpaikoilla myös pukeutumissäännöt. Oletko huomannut? Naisten vaatteissa ei tule hiki, mutta vilu sitäkin helpommin.

Ellu = nainen = feministi = paha. Sille pohjalle on paha rakentaa yhtään mitään tasa-arvoa. Voi huokaus, ei tasa-arvo yhteen Jormaan kaadu.

Anonyymi kirjoitti...

"Naisilla on samoilla työpaikoilla myös pukeutumissäännöt."

Eivät ne ole samat. Jos naiselle sallitaan helteellä hameenkäyttö, on miehille vastaavasti sallittava puvusta luopuminen ja shortsien käyttö. Nyt niin ei tehdä ja se on syrjintää. Myöntäisit nyt edes tämän. Mutta ei, eihän miesten tasa-arvo-ongelmilla ole feministille mitään väliä.

"Ellu = nainen = feministi = paha."

Otetaanpa ensinnäkin nainen pois tuosta yhtälöstä. Naisten enemmistö kannattaa tasa-arvoa, eikä siten ole feministejä.

Feministitkään eivät välttämättä kaikki ole pahoja, vaan joukossa on myös hyväuskoisia hölmöjä.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac kirjoitti:
"miehessä läskiys taas ikäänkuin heti ilmentää ainakin sen, ettei heppu jaksa tai osaa pitää huolta ainakaan kehostaan, joten ehkäpä hän ei jaksa tai osaa pitää huolta oikein mistään muustakaan."

Näen asian toisinpäin, vaikka mitä todennäköisimmin naiset tietty ajattelevat juuri noin. Itse asiassa Bmad kirjoitti aika selväsanaisesti tästä, niin lainaan nyt vähän häntä vaan: "Naiset kyllä harrastavat liikuntaa, mutta se voi johtua siitäkin, että heitä ei syrjitä sukupuolisesti. Heillä riittää into elää kun seksiäkin ym. läheisyyttä tulee tuutin täydeltä." Erityisen hyvin on sanottu tuo, että intoa riittää. Siihen se minun "pakkonikin" liittyi. On luontainen yllyke liikunnalle, kun se niin selvästi parantaa flaksia vielä ennestään. Sitä ei ole sinänsä pakko harrastaa, koska ilmankin pärjää, mutta jos haluaa, samantien voi yrittää huipullekin (missä se pakko sitten todella tulee vastaan).

Anonyymi kirjoitti...

Oli miten oli, tympeäNörttö ei saa naisseuraa koska on läski.

Anonyymi kirjoitti...

TN: Jotkut kyllä harrastavat liikuntaa siksikin, että pitävät siitä eivätkä tee asioita vain, jotta flaksi paranisi. :)

Anonyymi kirjoitti...

"Jotkut kyllä harrastavat liikuntaa siksikin, että pitävät siitä eivätkä tee asioita vain, jotta flaksi paranisi. :)"

Väitän vastaan. Mutta olen kyllä huomannut, ettette te kultalusikkasuut ymmärrä, joten samapa se. :/

Anonyymi kirjoitti...

Ellu:
"Uskomatonta kyllä, moni kiltin tytön kasvatuksen saanut vaimo jättää raha-asiat täysin miehensä huoleksi, eikä ota itse vastuuta omasta toimeentulostaan."

Sehän ei tietenkään ole feministin mielestä mahdollista että nämä naiset olisivat raha-asioissaan mukavuudenhaluisia, suorastaan laiskoja ja siksi ovat jättäneet ne miesten hoidettavaksi ettei heidän tarvitse itse niitä pähkäillä?

Laiskuus on yksi ihmisen perussyntejä ja vastuun ottaminen omasta toimeentulostaan ja omasta elämästään on yksi asia minkä jotkut mielellään ulkoistavat jollekin toiselle osapuolelle jos vain mahdollista, varsinkin jos henkilöllä on ollut hemmoteltu kasvatus, sukupuolesta riippumatta.

Jape kirjoitti...

Jorma: "Mainonnan eettinen neuvosto on myös kokonpanoltaan tasa-arvon vastainen, seitsemästä jäsenestä vain kaksi miestä. Tähän on saatava muutos."

Totta! Täytyykin tehdä selvityspyyntö tasa-arvovaltuutetuntoimistolle.

Tosin, en sitten tiedä selvityspyynnön menestymismahdollisuuksista, kun taitaa tasa-arvovaltuutettu istua itse tuossa mainonnan eettisessä neuvostossa. Tietenkään, tällä ei saisi olla vaikutusta asian käsittelyyn, mutta käytännössä on... tasa-arvoyksikön ja tasa-arvovaltuutetun toimiston feministit eivät osaa käsitellä asioita tasa-arvoisesti ja puolueettomasti, vaikka virkavelvollisuus näin edellyttääkin.

No voihan sitä kokeilla katsoa, mitä siellä sanotaan tällä kertaa...

Anonyymi kirjoitti...

Näen asian toisinpäin, vaikka mitä todennäköisimmin naiset tietty ajattelevat juuri noin. Itse asiassa Bmad kirjoitti aika selväsanaisesti tästä, niin lainaan nyt vähän häntä vaan: "Naiset kyllä harrastavat liikuntaa, mutta se voi johtua siitäkin, että heitä ei syrjitä sukupuolisesti. Heillä riittää into elää kun seksiäkin ym. läheisyyttä tulee tuutin täydeltä." Erityisen hyvin on sanottu tuo, että intoa riittää. Siihen se minun "pakkonikin" liittyi. On luontainen yllyke liikunnalle, kun se niin selvästi parantaa flaksia vielä ennestään. Sitä ei ole sinänsä pakko harrastaa, koska ilmankin pärjää, mutta jos haluaa, samantien voi yrittää huipullekin (missä se pakko sitten todella tulee vastaan).

Ihan totta, ja ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.

Oma tarkoitukseni olikin lähinnä tuoda esiin näkökulmia, joiden mukaan tietyissä tilanteissa läskiys voi miehessä olla puutetta lisäävämpi piirre kuin se naisessa olisi.

Maailma on monimutkainen paikka, ihmissuhteet vielä monimutkaisempia, ja naiset vielä niitäkin monimutkaisempia. Naisilla on kuitenkin tietyt perus-ennakkoluulot miehiä kohtaan, ja koska heillä on paljon miehiä korkeampi seksuaalinen valta, se aiheuttaa parhaimmassakin yksilössä väistämättä ainakin hiukan tietynsuuntaisia ilmiöitä ja linjauksia, mitä tulee miesten arviointiin.

Jos läski mies onnistuu todistamaan korkean statuksensa jotenkin (tai osoittamaan sitä, vaikka sitä ei oikeastaan olisikaan, mikä tosin on merkki ainakin PUA-statuksesta, eli kuitenkin korkeasta statuksesta.. heh), se lakkaa olemasta merkityksellinen seikka naisen silmissä. Mutta käsittääkseni alitajuisesti noin läski toimii - periaatteessa sen pitäisi kai toimia tasa-arvoisesti molempien sukupuolten kohdalla markkina-arvoa laskevana tekijänä (ja epäilemättä jonkin verran tekeekin), mutta nykyisen epäsuhdan vuoksi moni asia heittää hivenen häränpyllyä, ja tällainen alitajuinen reaktio voidaan siis kumota.

Miehen puolelta riittää statuksen korkeus, ja mitä naisiin tulee, miesten huono markkina-arvosuhdanne on tehnyt miehistä sen verran epätoivoisia, että jos nyt edes pulskalta saa, niin onhan se otettava (en siis itse ole tätä mieltä, mutta puhun nyt yleisellä tasolla). Beggars can't be choosers..

Summattuna; pulska nainen saa halutessaan aina seksiä, pulska mies saa seksiä JOS status on tarpeeksi korkea.

Kuten Henryn Laasasen totuudenmukaisessa kirjassa 'Naisten Seksuaalinen Valta' mainitaan, naisten seksuaalisuus on vähemmän biologiaan perustuvaa (tai miten Henry nyt sen järkevämmin muotoilikaan) kuin miesten, joten biologisilla seikoilla on yleisesti ottaen vähemmän painoa naisten valitessa kumppania.

Kuitenkin pelioppaiden sivuilla ja keskusteluissa on kyllä tullut esiin se seikka, että läskistä miehestä voi tulla helposti naiselle juurikin sellainen vaikutelma, että jos mies kerran päästää kehonsa repsahtamaan tuolla tavalla, ehkäpä hän päästää kaiken muunkin repsahtamaan, eikä pystykään suojelemaan naistaan kunnolla ja tehokkaasti, jne.

Otaksuisin, että läskin miehen on siis urakoitava hiukkasen lujemmin kuin ei-läskin miehen, osoittaessaan että kyllä häneltä kuitenkin löytyy tarpeeksi statusta ja kykeneväisyyttä kaikenmoiseen. Tietenkin kun nainen havaitsee läskin miehen olevan statukseltaan korkea, siinä vaiheessa asia lakkaa olemasta merkityksellinen.

Hyvä pointti joka tapauksessa tuo liikunnallisuus (vaikka ei toki pelkkä liikunta ole ainoa asia, joka on laihdutettaessa otettava huomioon, näin sivupointtina) - luultavimmin juuri noin se on. Naiset ovat tunnettuja siitä, että he ovat kautta aikojen koettaneet kaikin mahdollisin keinoin nostaa asemaansa seksi- ja parisuhdemarkkinoilla naistenvälisessä brutaalissa kilpailussa. Koska alfoja on vähän ja naisia paljon (ja 'tavismies' ei kelpaa), naiset panostavat valtansa kasvattamiseen kaikin keinoin (usein etenkin kun havahtuvat siihen että se alkaa rapista iän myötä).

Jo ennen meikkien yleistymistä naisillahan oli tapana nipistellä poskiaan, jotta ne näyttäisivät hehkeämmiltä ja punertavammilta (ja nainen vaikuttaisi siten hedelmällisemmältä ja kiinnostavammalta)..

Tosin siitä olen kuitenkin hiukkasen eri mieltä, että ilo olisi seksistä tai ihmissuhteesta riippuvaista. Tunnen montakin hyvin onnetonta parisuhteessa elävää heppua, jotka takertuvat pulloon hyvin herkästi ja vaikuttavat lakonisilta ja masentuneilta. Ehkäpä parisuhde tuokin iloa lähinnä naisille, koska naisillahan on valta parisuhteessakin, ja he pääsevät leikkimään kuningatarta äidinvaistojensa tyydyttämisen ohella.

Lisäksi, eipä nainen oikein millään muullakaan keinolla voi parisuhde/seksistatustaan nostaa kuin biologiseen kehoonsa panostamalla, koska sillä on ehdottomasti suurin vaikutus. Miehellä sitä aikaa tuhraantuu niin paljon kaikkeen muuhunkin (status riippuu hyvin monestakin eri seikasta, aina tapauksesta riippuen - äveriään ei toki pahemmin tarvitse eväänsä lotkauttaa), jos mies haluaa nostaa statustaan, että into ei tosiaan välttämättä enää riitä lenkkipoluille ja joogaryhmiin.

Itse olen ollut monenmoisissa ihmissuhteissa - parisuhteissa, seksisuhteissa, platonisissa ystävyyssuhteissa - sekä molemminpuolisissa että ns. 'yksipuolisissa' (eli kyllä, myös hyväksikäytettynä 'turhautuneena kaverimiehenä')..

Ja sanoisin, etten ole kyllä mistää näistä suhteista löytänyt sellaista iloa kuin itseni kanssa elämisestä omassa rauhassani.

Mutta tätähän tuskin tulet koskaan uskomaan, joten päättänen raporttini täältä ilon tantereilta tähän.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

YK: Ihmiskaupan pyörittäjät useimmiten naisia

Mitä, mitä? Eikö se ollutkaan niin, että miehet ne aina hyväksikäyttävät viattomia naisia? Feminismin uskomukset osoittautuvat taas kerran perusteettomiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri vaatii: ”Naiset kutsuntoihin!”

Nyt siis jo puolustusministerikin on tätä mieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmeen liikuntavastaisuutta täällä esiintyy? Liikunnastahan on paljon muutakin hyötyä kuin vain flaksin paraneminen.

1. parempi yleis- ja lihaskunto ja yleisterveys
2. ei niska- ja hartiasäkyjä, joita istuva työ tuo sohvaperunoille
3. mahdollisuus kehittyä ja sitä kautta päteä jossakin
4. treenikaverit ja harjoitusten sosiaaliset suhteet, treeneissä voi olla hauskaa jo pelkästään kamujen takia
5. aika kuluu mukavasti harjoitellessa

Etenkin sinkkuaikoina iltaisin ei ollut paljoa tekemistä. Nettipokeriin, www-surffailuun ja peleihin kyllästyy melko nopsaan, mutta kun käy 3-5krt/vko harjoittelemassa niin vapaa-ajan ongelmat katoavat.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

TN: "Väitän vastaan. Mutta olen kyllä huomannut, ettette te kultalusikkasuut ymmärrä, joten samapa se. :/"

Oletko tosiaan sitä mieltä, että ihmisten pääasiallinen syy tehdä asioita on flaksin parantaminen?

Anonyymi kirjoitti...

Ano: "Laiskuus on yksi ihmisen perussyntejä ja vastuun ottaminen omasta toimeentulostaan ja omasta elämästään "

Ehkä ATM:nkin pitäisi ottaa vastuu omasta elämästään?

(Se olisi kyllä hyvä juttu kaikille ikään ja sukupuoleen ja flaksiin katsomatta.)

Anonyymi kirjoitti...

tympeäNörttö sanoi...
Realisti postasi koko kommenttiketjun, ja vähän päälle:
"Kasvojen sopusuhtaisuus vaikuttaa eniten,tai on ainakin eräs eniten vaikuttavista tekijöistä sen suhteen,miten viehättäväksi joku ihminen koetaan.On yleisesti tiedettyä,että parit muistuttavat usein toisiaan ulkonäöltään ja heillä on samankaltaiset kasvonpiirteet."

Mutta mitä tekemistä tällä on läskiyden kanssa? Kaippa läskeilläkin voi olla symmetriset kasvot...

No en väittänytkään että sillä olisi jotain tekemistä läskiyden kanssa!Kommentoin vain tuota Jorman toteamusta ulkonäön merkityksestä parinvalinnassa miesten ja naisten osalta.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

"Vaikka nimimerkkisi antaisi ymmärtää muuta, et oikein tunnu olevan realisti. Mikä siinä on että aina kun esim. siitä seksistä ja sen puuttesta miesten kohdalla puhutaan, niin naiset ehdottaa sen naisen hakemista varsin usein esim. Thaimaasta?
Sitten toisaalta heti kun jollain on se Thaimaasta löydetty tyttöystävä tai vaimo, niin sitä sitten suomalaiset naiset kilvan moittii. Tai ei sitä Thai-naista moitita vaan sitä luusetri miestä, jolle ei rehellinen ja aito suominainen ole kelvannut... Se ongelmahan ei ole tämä vaan se että suominaiselle ei suomimies kelpaa. Ja se sika (suomimies) käyttää taloudellista asmaansa riistääkseen thainaista, eli miehen resurssit menee väärään paikkaan jakoon, suominaisen mielestä. Ja siitä sitten kiljutaan ja motkotetaan... Ei kovinkaan realistista!"

Ja oletat tietenkin,että myös minä olen automaattisesti tuollainen,joka motkottaa muiden kumppanivalinnoista?Oletko miettinyt sitä vaitoehtoa,että ehkäpä ne naiset,jotka ehdottavat kumppanin hakemista Aasiasta,ovat ihan eri naisia kuin ne,jotka huutavat rehellisen ja aidon suomalaisnaisen hankkimisen puolesta?Minulle on ihan sama,mistä ihmiset hakevat kumppaninsa (niin miehet kuin naiset),kunhan Suomessa ei synny näitä lumeliittoja,joissa toinen osapuoli kusettaa/huijaa toista ihan tietoisesti päästäkseen hyvinvointimaahan.(Esim.45 minuuttia-ohjelmassa,jossa kerrottiin suomalaisen Ninan ja erään kurdimiehen tarina.)En minä ymmärrä,miten se,että joku suomalaismies hakee itselleen vaimon esim.Thaimaasta olisi minulta jotenkin pois.Voivathan suomalaisnaisetkin hankkia miehen ulkomailta,joten edes riskiä miesten loppumiselle ei ole olemassa.

Realisti

Anonyymi kirjoitti...

Vortac kirjoitti:
"sanoisin, etten ole kyllä mistää näistä suhteista löytänyt sellaista iloa kuin itseni kanssa elämisestä omassa rauhassani."

Kaikkiin niihin suhteisiin olet kuitenkin ryhtynyt, ja jaksat asialla hehkuttaa. Mistä se kertoo? Olitko ennen täysi typerys, nykyään vähän järkevämpi? Vaiko - kuten minä haluaisin uskoa - suhteiden avulla kehittynyt näkemään juuri sen mitä sinä kaipaat (joka nyt sitten kuitenkin vaikuttaa olevan yksinoleminen, toisinkuin uskon olevan oma laitani)?

Arawn ihmetteli:
"Oletko tosiaan sitä mieltä, että ihmisten pääasiallinen syy tehdä asioita on flaksin parantaminen?"

Kyllä. Ja vaikka Sylttykin tuossa vastustaa sitä ajatusta, niin minäpä argumentoin hänen listansa pohjalta. Kohdat yksi ja kaksi: mitä merkitystä niillä on? Sikäli kun yksinollessa ei ole (ei voi olla) mitään todistettavaa kellekään, miksi vaivautua? Toki säryt voivat olla ikäviä (en itse niistä kärsi) mutta jos elämässä ei ole mitään tavoiteltavaa, toisia ihmisiä, onko sillä todella mitään merkitystä, vaikka kärsisikin säryistä? Miltä säryn poistaminen pelastaa? Kohta kolme: siinä on jopa mainittu päteminen, joka jo itsessään tarkoittaa, että ON jonkinlainen vastapuoli, jolle ylipäätänsä päteä. Se liittyy läheisesti flaksiin. Kohta neljä: jos treenin kautta voi saada kamuja, niitä voinee saada muutenkin, eikö vain - ja mitä ongelmia yksilöllä silloin voi edes olla? Ja toisinpäin, mitä merkitystä hauskuudella on, jos ja kun joutuu elämään yksin? Kohta viisi: odottavan aika on pitkä, yksinolijan ikuisuus. Jälkimmäisen ei kannata tehdä mitään, edes yrittää tappaa aikaansa, koska status quo ei muutu ikinä.

Jos argumenttini tuntuvat huuhaalta, ohjaan taas katsomaan linkkejä liittyen fatalismiin ja todelliseen aateemiehuuteen, sellaiseen, jossa ei ole ketään, ei tule ketään! Mutta tiedän kyllä, ettette te tätä tajua. :/

Anonyymi kirjoitti...

TN:
"Toki säryt voivat olla ikäviä (en itse niistä kärsi) mutta jos elämässä ei ole mitään tavoiteltavaa, toisia ihmisiä, onko sillä todella mitään merkitystä, vaikka kärsisikin säryistä?"

Minulla on itselläni ollut liikkumattomina kausinani niska- ja hartiakipuja ja voin vakuuttaa, että viikossa kannattaa todellakin tehdä pari juoksulenkkiä jo pelkästään niiden takia. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että ihminen on mielummin terveenä kuin sairaana.

"ohta kolme: siinä on jopa mainittu päteminen, joka jo itsessään tarkoittaa, että ON jonkinlainen vastapuoli, jolle ylipäätänsä päteä. Se liittyy läheisesti flaksiin"

Ei, vaan ylipäätänsä päteminen. Ihmiset tahtovat kehittyä ja kehittymisen kautta päteä. Tämä onnistuu esimerkiksi nettipeleissä tai vaihtoehtoisesti urheilussa. On yksinkertaisesti ihan mukavaa neuvoa huonompiaan, pääsee samalla tavalla auttamaan sekä osoittamaan että itse osaa.

"Kohta neljä: jos treenin kautta voi saada kamuja, niitä voinee saada muutenkin, eikö vain - ja mitä ongelmia yksilöllä silloin voi edes olla?"

On mukavaa kun on eri porukoista kavereita + treenikamujen merkitys nousee iän myötä, kun normaalit kaverit perustavat perheitä ja ukkoutuvat.

"Ja toisinpäin, mitä merkitystä hauskuudella on, jos ja kun joutuu elämään yksin?"

voi saada nostettua hauskuustasoa edes hetkellisesti niin paljon että se yksinolo unohtuu.

Tuolla asenteella et kyllä tule koskaan saavuttamaan yhtään mitään. Laiskuus yhdistettynä nollamotivaatioon itsensä kehittämisen suhteen ja pitkäjänteisyyden puutteeseen.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Syltty tylytti:
"Tuolla asenteella et kyllä tule koskaan saavuttamaan yhtään mitään. Laiskuus yhdistettynä nollamotivaatioon itsensä kehittämisen suhteen ja pitkäjänteisyyden puutteeseen."

Niin, arvasin ettet ymmärtäisi, joten en ole yllättynyt. Kyse ei ole mistään "asenteista", vaan siitä, mitä maailma todella toisille on, ja mitä se (ei) voi tarjota.

Huvikseni heitän ilmoille kuitenkin haasteen: suostun vaikka millaiseen rääkkiin, jos joku muu voi luvata, että sitten myös saan hyvän tyttöystävän, haha.

Anonyymi kirjoitti...

"Huvikseni heitän ilmoille kuitenkin haasteen: suostun vaikka millaiseen rääkkiin, jos joku muu voi luvata, että sitten myös saan hyvän tyttöystävän, haha."

Minähän erittelin nimenomaan urheilun ei-flaksia parantavia vaikutuksia. Siis juurikin niitä syitä minkätakia myös parisuhteessa elävän kannattaa harrastaa liikuntaa.

(sopusuhtaisena pysyy syömällä oikein, ei liikkumalla helvetisti)

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"Minähän erittelin nimenomaan urheilun ei-flaksia parantavia vaikutuksia."

Ja mielestäni nekin tähtäävät flaksin paranemiseen. Väitit esimerkiksi että ihminen on aina mieluummin terve, kuin sairas. Mutta mitäs jos joutuu olemaan yksin ja eristyksissä: mitä iloa terveydestä on sellaisessa tilanteessa? Eikö olisi samantekevää olla sairas samantien? Näin minä suhtaudun elämään. Ei oikeasti ole asioita, joita ihmiset tekisivät myös autiosaarella, ihan yksin, vailla toivoa pelastumisesta millään tavalla. Mutta yhteiskunnassa he yrittävät: paremman flaksin toivossa. Se on se mitä elämä on.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla oikein tosi paljon ylempänä joku sanoi:

"Täällähän siskot käyvät käsiksi, jos joku nainen uskaltautuu pukeutumaan hiemankin naisellisemmin."

Kysehän on enemmänkin nimenomaan siitä, että täällähän UKOT käyvät käsiksi, jos joku nainen uskaltautuu pukeutumaan hiemankin naisellisemmin. Ja sitten sössötetään siitä, että "se halusi sitä kun sillä on toi minihame".

Anonyymi kirjoitti...

Hännikäinen tahtoo pillua, mutta koska hän ei saa sitä normaaleja kanavia pitkin, hän ehdottaa (verhotusti) että raiskaus pitäisi sallia lailla. Tai oikeastaan kysymys ei edes ole siitä että hän on puutteessa, vaan siitä että hän nimenomaan haluaa raiskata naisia.

Käsittämätöntä.

Minä täytän tänä vuonna 25 enkä ole ollut missään tekemisissä naisten kanssa, mutta en koe mitään Hännikäisen luettelemia oireita. Toisaalta, minä en olekaan mielenvikainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä suolihuuhtelu, fiksua puhetta!:)

Anonyymi kirjoitti...

TN: Tässä lienee näkemysero. OSa ihmisistä tekisi olonsa mahdollisimman miellyttäväksi autiolla saarellakin. Kyse on toki siitä, mitä pitää merkittävänä elämässä. Siihen voi toki vaikuttaa sekin, että jos on jo kokenut suhteen/harrastanut seksiä, voi ihan hyvin hengailla itsekseen ja tähdätä omaan kehittymiseen ihan vain omasta ilosta ilman, että tähtäisi parempaan flaksiin - vaikka sitten siellä autiolla saarella.

Kyllähän sinä tiedät mielipiteeni, mutta minusta tämä "en tee mitään, kun en voi olla 100% varma siitä, että sillä saa naista", on vähän perse edellä puuhun menemistä ja tietyssä mielessä itsepetosta ja tekosyy (en väitä, että tietoisesti ja tahdonalaisesti). Mutta, jokainen elää elämänsä, kuten haluaa. Paha siihen on nettianonyymina vaikuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

"jos on jo kokenut suhteen/harrastanut seksiä, voi ihan hyvin hengailla itsekseen ja tähdätä omaan kehittymiseen ihan vain omasta ilosta ilman, että tähtäisi parempaan flaksiin - vaikka sitten siellä autiolla saarella."

Mitä se kehittyminen voisi olla ilman toisia ihmisiä? Noh, tulit sentään sen verran vastaan, että edes alunperin asioita on tehty sen flaksin tähden. Ja vasta kun tietty taso on saavutettu, on voitu joko pitää sitä riittävänä, tai huvinvuoksi jatkaa. Mutta vasta silloin.

"minusta tämä "en tee mitään, kun en voi olla 100% varma siitä, että sillä saa naista", on vähän perse edellä puuhun menemistä"

Sanoo nainen, joka saa 100% varmuudella miestä, tekipä mitä tahansa. Se on kieltämättä se "näkemysero"...

Anonyymi kirjoitti...

Kyll TN oikeassa on, mutta sitä ei tämän maailman Arawnit koskaan myönnä. Sitä että ATM ei saa ketään.
t. toinen nörttö

Anonyymi kirjoitti...

TN: "Mitä se kehittyminen voisi olla ilman toisia ihmisiä? Noh, tulit sentään sen verran vastaan, että edes alunperin asioita on tehty sen flaksin tähden. Ja vasta kun tietty taso on saavutettu, on voitu joko pitää sitä riittävänä, tai huvinvuoksi jatkaa. Mutta vasta silloin."

Ei, en ajattele näin kaikkien kohdalla. On esimerkiksi ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti kieltäytyvät kaikenlaisista sukupuolisuhteista aivan alun alkaenkin - ei voitane pitää todennäköisenä, että he harrastaisivat itsekehitystä flaksia lisätäkseen?

Se kehittyminen on itseriittoista, iloa oman itsen vuoksi. Siihen ei aina tarvita muita ihmisiä peiliksi.

"Sanoo nainen, joka saa 100% varmuudella miestä, tekipä mitä tahansa. Se on kieltämättä se "näkemysero"..."

Vaikka sukupuoli vaikuttanee asiaa, en usko, että se on olennainen tai ainakaan ainoa merkittävä tekijä näkemyserossamme.

"Kyll TN oikeassa on, mutta sitä ei tämän maailman Arawnit koskaan myönnä. Sitä että ATM ei saa ketään."

En myönnä, koska en usko enkä ajattele näin. En voi myöntää asiaa, johon en usko. (Mikä ei toki tarkoita, ettenkö voisi olla väärässä.)

Anonyymi kirjoitti...

"On esimerkiksi ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti kieltäytyvät kaikenlaisista sukupuolisuhteista aivan alun alkaenkin - ei voitane pitää todennäköisenä, että he harrastaisivat itsekehitystä flaksia lisätäkseen?"

Keitä he muka ovat ja mitä he sitten tarkalleen ottaen tekevät? Toki jonnekin luostariin linnoittautuminen tulee mieleen - mutta sillä tavalla toimimalla KUKAAN ei voi parantaa flaksiaan, joten se ei kelpaa esimerkistä.

"Se kehittyminen on itseriittoista, iloa oman itsen vuoksi. Siihen ei aina tarvita muita ihmisiä peiliksi."

Uskon että tarvitsee. Menisin jopa niin pitkälle että puu, jonka kaatumista ei kukaan metsässä todista, ei pidä kaatuessaan ääntä. Se ei edes kaadu.

"En myönnä, koska en usko enkä ajattele näin."

Kykysi ummistaa silmäsi todellisuudelta on hämmentävä. Keitä me kaikki yksinäiset olemme? Ilmaa vain sinulle, ilmeisesti.

Anonyymi kirjoitti...

TN: "Keitä he muka ovat ja mitä he sitten tarkalleen ottaen tekevät? Toki jonnekin luostariin linnoittautuminen tulee mieleen - mutta sillä tavalla toimimalla KUKAAN ei voi parantaa flaksiaan, joten se ei kelpaa esimerkistä."

Esimerkiksi katolisen kirkon papit. Eivät he luostareissa elä ja saattavat harrastaa vaikkapa liikuntaa tai mitä muuta hyvänsä. Vaikka skandaalejakin on heikäläisiin liittyen ollut, enemmistö nykypapeista lienee ihan kohtuullista sakkia.

"Kykysi ummistaa silmäsi todellisuudelta on hämmentävä. Keitä me kaikki yksinäiset olemme? Ilmaa vain sinulle, ilmeisesti."

Ei aivan niinkään. Tiedän, ettei tämä ole asia, jonka saisi julkituoda tällaisella mpalstalla, jossa pitäisi kovasti vain ymmärtää ja ymmärtää, mutta silti: minä uskon ja arvelen, että suurin osa pystyisi vapautumaan yksinäisyydestä, ainakin siitä pahimmasta, kehittämällä itseään.

Meidän todellisuutemme ovat selkeästi kovin erilaiset. Totta on, etten minä näe sinun todellisuuttasi, mutta ehkä sinäkään et näe minun.

Jape kirjoitti...

Arawn: "Esimerkiksi katolisen kirkon papit. Eivät he luostareissa elä ja saattavat harrastaa vaikkapa liikuntaa tai mitä muuta hyvänsä."

Aika moni noista harrastaa varsin erikoista "liikuntaa" nuorten kuoropoikien kanssa.

Arawn: "enemmistö nykypapeista lienee ihan kohtuullista sakkia."

No mikä nyt on kohtuullinen? Epäilen, että julkitulleet tapaukset on vain jäävuoren huippu, siellä on paljon laajempi, jopa systemaattinen nuorten poikein hyväksikäytön kulttuuri katolisessa kirkossa, jota vain yritetään kaikin keinoin peitellä. Totuuden paljastuminen koko laajuudessaan saattaisi romahduttaa koko katolisen kirjon.

Jape kirjoitti...

Arawn: "Vaikka sukupuoli vaikuttanee asiaa, en usko, että se on olennainen tai ainakaan ainoa merkittävä tekijä näkemyserossamme."

Pahoittelen, jos muistan nyt väärin, mutta muistelen sinun itse myöntäneen taannoin, että jos sinulla ei olisi jo miestä, niin kykenisit saamaan miehen halutessasi, eikä tarvistisi sitä rimaa juurikaan laskea, eikä pahnanpohjimmaista ottaa. Uskon, että sinulla on ollut omat "taistelusi" hieman nuorempana - vaikka toki nuori olet vieläkin - mutta en usko että osaa ihan aidosti asettua miehen esim. TN:n asemaan. Sukupuoli vaikuttaa asiaan.

Siinä olen kanssasi samaa mieltä, Arawn, että jos ihan totaaliseen synkyyteen vaipuu ja ihan tekemättömäksi ja yrittämättömäksi heittäytyy, niin ei siitäkään mitään tule. Tämä on vain ATM:n perusongelmakenttää, kun se usko loppuu ennen kun on edes lähtötelineistä irrottu...

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä on vain ATM:n perusongelmakenttää, kun se usko loppuu ennen kun on edes lähtötelineistä irrottu..."

Mitä näillä ATM:llä yleensä tehdään jos eivät käy edes matalapalkkatöissä?

Miesjaosto voisi pyrkiä saamaan mediaan raflaavia tilastoja syrjäytyneiden miesten aiheuttamasta kustannuskuormasta yhteiskunnalle.

Sitten voitaisiin vertailuesimerkin vuoksi ostaa valtion rahoista Tympeälle Nörtölle uusi Mercedes Benz
S500, painaa kuvia lehteen kun hän kaasuttaa sillä pois.

Ja mahdollisimman pitkälle. ;)

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Miesjaosto voisi pyrkiä saamaan mediaan raflaavia tilastoja syrjäytyneiden miesten aiheuttamasta kustannuskuormasta yhteiskunnalle."

Näitä minäkin oikeastaan kaipaisin. Saisin tavallaan virallista faktaa epäviralliseen taisteluuni. (Sääli kuitenkin että ilmeisesti olen myös AT-miesten porukassa syrjässä siinä mielessä että heistä/meistä useimmat varmaan opiskelevat ja/tai käyvät töissäkin.)

Jape kirjoitti...

Bmad: "Mitä näillä ATM:llä yleensä tehdään jos eivät käy edes matalapalkkatöissä?"

Niin mistä sellaiseen käsitykseen tulit, että ATM:t eivät kävisi töissä? Käsittääkseni ATM:t käyvät ihan yleisesti töissä (jos eivät ole esim. opiskelijoita vielä), toki joitakin poikkeuksiakin on. Ei ATM-status käsittääkseni liity suoraan töidentekoon/tekemättömyyteen...

Anonyymi kirjoitti...

"Niin mistä sellaiseen käsitykseen tulit, että ATM:t eivät kävisi töissä?"

Viittasin tuohon Tympeään Nörttöön, joka on tämän avaruuden älykkäin ATM (Itse liene joku
KTM-3- parilla at/yt ominaisuudella). Joskus nuorempana olin KTM-1 kolmella yt ominaisuudella (osoituksena sain 30 ihmisen joukosta 2 naista kiinnostumaan, vaikka 28 oli miehiä, ajattele...)

"Käsittääkseni ATM:t käyvät ihan yleisesti töissä (jos eivät ole esim. opiskelijoita vielä), toki joitakin poikkeuksiakin on. Ei ATM-status käsittääkseni liity suoraan töidentekoon/tekemättömyyteen..."

No eihän se liity, eikä
kaikki ATM:t varmastikaan koe asiaa niin, että eivät voi tehdä töitä (tai että pitää vetää pää täyteen) kun ei tule pillua.
Tärkeintä on se, että on vessa missä runkata kesken työpäivän niin jaksaa taas jatkaa ja ajatella maailman kauneutta ja kuolemaa...

Ehkä jos kaikki oikein ajattelisimme kuolemaa, meistä tulisi
hetkeksi YTM:iä. Jospa järjestettäisiin ne hautajaiset..

Bmad

Jape kirjoitti...

Bmad: "(Itse liene joku
KTM-3- parilla at/yt ominaisuudella). Joskus nuorempana olin KTM-1 kolmella yt ominaisuudella (osoituksena sain 30 ihmisen joukosta 2 naista kiinnostumaan, vaikka 28 oli miehiä, ajattele...)"

OK. En tiedä mitä tämä sinun KTM-statuksesi tähän nyt puheena olevaan asiaan liittyy, mutta sikäli hyvä että otit tämän nyt itse esiin, kun aiemmin olet itse esiintynyt AT-miehenä aika isoonkin ääneen. Mutta nyt asia on siis selvä ja kunnossa, sinä olet siis KTM, kenties YTM. En ole KTM-statuksen erillisistä porraatuksita kuullut, mutta KTM-3 lienee sama kuin YTM... hyvin pitkälle

Anonyymi kirjoitti...

"OK. En tiedä mitä tämä sinun KTM-statuksesi tähän nyt puheena olevaan asiaan liittyy, mutta sikäli hyvä että otit tämän nyt itse esiin, kun aiemmin olet itse esiintynyt AT-miehenä aika isoonkin ääneen."

E. Olen sanonut, että
olen aika lähellä ATM:ää, mutten moisiin kuitenkaan itse lukeudu, vaikka itseluottamukseni onkin perin horjuva. Tai voi sanoa, ettei "ansiolistani" naisten parissa anna minun pitää itseäni ATM:nä.

"Mutta nyt asia on siis selvä ja kunnossa, sinä olet siis KTM, kenties YTM. En ole KTM-statuksen erillisistä porraatuksita kuullut, mutta KTM-3 lienee sama kuin YTM... hyvin pitkälle"

Ei kun toisin päin, eli KTM-3 on alinta KTM-luokkaa.

YTM en ole, mutta kerran
onnistuin antamaan sellaisen vaikutelman eräille tytöille, jotka
tosissaan uskoivat selitykseni, että olen lähdössä Rukalle pitämään hauskaa työtovereideni ja alaisteni kanssa. Muuten olisin joutunut paljastamaan heille seksifantasiani, jonka he olisivat tietenkin halunneet toteuttaa. Olinhan maailman attraktiivisin mies ja pumpannut itseni täyteen viagraa... :)

No, vakavastiottaen, minun
markkina-arvoni on epämääräinen.
En kelpaa, kelpaan, ihan ok, yäk, ei kiitos, ooksä varattu?
No olenhan minä...

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Jape:"Pahoittelen, jos muistan nyt väärin, mutta muistelen sinun itse myöntäneen taannoin, että jos sinulla ei olisi jo miestä, niin kykenisit saamaan miehen halutessasi, eikä tarvistisi sitä rimaa juurikaan laskea, eikä pahnanpohjimmaista ottaa. Uskon, että sinulla on ollut omat "taistelusi" hieman nuorempana - vaikka toki nuori olet vieläkin - mutta en usko että osaa ihan aidosti asettua miehen esim. TN:n asemaan. Sukupuoli vaikuttaa asiaan."

En väitäkään, ettei sukupuoli vaikuttaisi yhtään. On totta, etten osaa enkä pysty asettumaan TN:n asemaan, mutta (mielestäni) tältä palstalta on käynyt aika hyvin ilmi, etteivät ihmiset ylipäätään tunnu pystyvän asettumaan toisen asemaan; eivät naiset miesten eivätkä toisin päin. Tämä yleisenä kommenttina. Esimerkiksi juuri tämä "naiset saavat seksiä -> naisilla on kaikki paremmin ja niiden pitäisi vaan olla tyytyväisiä -> koska ne eivät ole tyytyväisiä vaan valittavat, niissä on jotain tosi pahasti vialla ja ne ovat vain ilkeitä, mihinkään tyytymättömiä otuksia, koska niillähän ON jo se, mitä elämässä tarvitaan eli seksi" -ajatusmalli. En väitä, että kukaan olisi sen näin artikuloinut, puhun vain jälleen surullisenkuuluisista "vaikutelmistani".

"Siinä olen kanssasi samaa mieltä, Arawn, että jos ihan totaaliseen synkyyteen vaipuu ja ihan tekemättömäksi ja yrittämättömäksi heittäytyy, niin ei siitäkään mitään tule. Tämä on vain ATM:n perusongelmakenttää, kun se usko loppuu ennen kun on edes lähtötelineistä irrottu..."

Olen toisinaan verrannut tilannetta siihen, että minun on jokseenkin vaikea ystävystyä ja lähes mahdotonta ystävystyä naisten kanssa. Se on ongelma ja murhe, joka läpäisee elämäni kauttaaltaan; se saa minut tuntemaan häpeää ja kelvottomuutta paitsi siksi, etten tunnu kelpaavan myös siksi, että naisilla on perinteisesti hyvät turvaverkot ja kun minulla ei ole, en siis ole kunnon nainen, omissa silmissäni (ja mielestäni myös muiden).

Olen ollut ja olen yhä suunnattoman kateellinen ihmisille, jotka ovat sosiaalisesti kyvykkäitä ja tutustuvat ja ystävystyvät helposti. Minusta on aivan erinomaisen väärin ja mahdottoman epäreilua se, että heillä näyttää olevan tämä kyky synnynnäisenä ja kasvamisen myötä saatuna, kun taas minulla ei ilmeisesti ollut juurikaan ja sekin vähä, mikä kenties minulla synnynnäisesti oli, varastettiin lapsuudessani koulukiusauksen yms. avulla.

Voisin tietysti jäädä sängyn pohjalle kiukuttelemaan, että elämä on epäreilua, koska saamani kortit ovat niin huonot - koska muut ovat saaneet paremmat jo lähtöpoteroissaan. Voisin syyttää yhteiskuntaa, kiusaajiani, vanhempiani, feministejä, pasifisteja, kokooomuslaisia ja vihreitä kuu-ukkoja siitä, että olen naisystävävammainen - ja koska se on heidän syynsä, heidän pitäisi asia korjata, ei minun. Minähän olen syytön ja uhri. He ovat vastuussa siitä, että tekivät minusta sen, mitä olen.

Ongelmana vain on, että yllämainittu toimintatapa johtaisi musertavaan yksinäisyyteen. Jonkun muun sorttiselle ihmiselle saattaa suoda lohtua se ajatus, että muut ovat syypäitä. Minua se ei lohduta. Sama se, kuka on syyllinen, yksinäisyys on samanlaista silti.

Ei siis oikein auta muu kuin nostaa housut, vetää henkeä ja ryhtyä tekemään asialle jotain.

Olen nyt asunut Helsingissä 7 vuotta ja menestykseni on aika vaatimaton - olen saanut yhden naispuolisen ystävän, jonka kanssa en tosin ole mitenkään älyttömän läheinen tai näe häntä kovinkaan usein. Lisäksi on pari kaveria, joiden kanssa voi ehkä joskus käydä kahvilla (2-3 kertaa vuodessa).

Mutta periksi ei anneta.

Anonyymi kirjoitti...

"menestykseni on aika vaatimaton"

Niin, aika vaatimaton. Entäs minun?-) Parisuhteita (päällä/menneitä): 0/0. Ystäviä (menossa/tulossa): 0/0. Kavereita (joskus/harvoin): 1/2?

Nyt pyörii: PMMP - Viimeinen valitusvirsi

Anonyymi kirjoitti...

TN: Ollaanko me yritetty yhtä paljon? :)

Anonyymi kirjoitti...

"Ollaanko me yritetty yhtä paljon? :)"

Niin. En halua vittuilla, mutta virnuilen: Paljonko jouduit yrittämään saadaksesi miehen/seksiä/whatever? Veikkaanpa että helvetisti vähemmän kuin minä, enkä siltikään onnistu.

Ja vakavammin: ystävänpäivä tänäkin vuonna vain irkin ääressä. Jee. :(

Anonyymi kirjoitti...

Tn: Tarkoitin omalla kohdallani ystävystymistä...

Irkin ääressä omakin ystävänpäiväni kuluu.

Jape kirjoitti...

"Ja vakavammin: ystävänpäivä tänäkin vuonna vain irkin ääressä. Jee."

No netissä minäkin olen tämän päivän viettänyt...tosin kohta ajattelin käydä pubissa muutamalla oluella - yksin tietenkin...