sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Seksin rooli indikaattorina

HS: Onko mies vain seksiä janoava sovinisti?
Timo Hännikäinen on kirjoittanut paljon keskustelua herättäneen kirjan pakkoselibaatistaan. Kirjasta syntyneessä keskustelussa minua häiritsee, että siinä on keskitytty lähinnä vain Hännikäisen ehdotukseen nuorten naisten pakollisesta seksipalvelusta bordelleissa. Sinänsä mauton ehdotus on silkka provokaatio, ja ihmiset ovat siitä vastustamattomasti provosoituneet.

Tosin, jos parikymppisellä naisella – Hännikäisenkin kirjassaan mainitsemilla bileprinsessoilla, jotka seksuaalisessa valta-asemassaan valitsevat houkuttelevimmat miehet petikumppaneikseen – on useita irtosuhteita ja kymmeniä seksikumppaneita, kuinka paljon vähemmän huora hän on kuin huora?

Internetin keskustelupalstoilla Hännikäinen on leimattu naisia halventavaksi, moraalittomaksi siaksi. Mainittakoon, että kirjassaan hän toteaa avioliiton ja nimenomaan uskollisuuden avioliitossa olevan paras ratkaisu parisuhteen ylläpidon kannalta niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisestikin.

Varsinainen Hännikäisen esittämä asia on jäänyt taka-alalle. Suomessa elää paljon nuoria keski-ikäisiä miehiä, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia löytää elämänkumppania, puolisoa, tai muuten vain läheistä seuraa ikäisistään naisista. Se merkitsee näille miehille paitsi tahdonvastaista selibaattia, myös yksinäisyyttä ja lapsettomuutta.

Hännikäinen on valinnut kirjan tyylikseen ajoittaisen provosoinnin ja näkökulmakseen seksin saamisen tai saamattomuuden miehen elämässä. Tästä syystä kirjan aiheena olevan ilmiön kaikki puolet eivät ole tulleet mielestäni riittävän hyvin esille. Syntyneessä keskustelussa ne eivät ole tulleet esille ollenkaan.

Hännikäisen tyylilaji myös vahvistaa nykyistä, mielestäni liian yksipuolista mieskuvaa, jossa seksin saamista sinänsä pidetään miehen perustarpeena. Eikö mies saa enemmän haluta läheisyyttä ja hellyyttä? Eikö mies saa rakastaa lapsia ja haaveilla omista lapsista ja perheestä?

Toki Hännikäinen olisi voinut valitella sitä, ettei ole voinut hankkia perhettä ja omia lapsia. Mutta silloin hän olisi luonut mieskuvaa, joka ei ole uskottava nykypäivänä.

Minua miehenä loukkaa mieskuva, jossa mies on alati seksiä janoava sovinistisika, joka ei suuremmin välitä hellyydestä ja rakkauden tunteista, ja jota kiinnostaa lasten tekeminen, mutta ei niiden kasvattaminen. En edes usko, että tämä vallitseva mieskuva vastaa nykytodellisuutta.

Kun Hännikäinen on ilmoittanut elävänsä tahdonvastaisessa selibaatissa, ovat reaktiot olleet monissa keskusteluissa vähätteleviä: "miehessä on jotain vikaa, jos ei kolmekymppiseksi mennessä ole onnistunut naista saamaan" tai "pojasta kasvaa mies, jos on pakko".

Muutamat julkisuudessa tunnetut naiset ovat avoimesti kertoneet lapsettomuudestaan. Olisi sosiaalinen itsemurha reagoida näihin avautumisiin vähättelevästi tai aggressiivisesti.

Kun mies ei löydä itselleen kumppania, ja kertoo tästä maailmalle, ei sympatiseeraajia juuri ilmesty. Aivan yhtä vähän on ihmisiä, jotka myöntävät, ettei Hännikäisen tapaus ole vain yksittäinen ongelma, vaan kyseessä on laaja ilmiö.

Kuinka monta hyvää miestä tässä maassa jää tulematta isäksi, kun ylierotisoituneen maailman seksuaalisessa valtapelissä diskriminoidaan syrjäänvetäytyviä, sivistyneellä tavalla hiljaisempia, vähemmän salskeita miehiä?

JORI MÄNNISTÖ
Seksistä ja seksin saannista puhutaan minun ja Hännikäisen kirjassa siksi, että seksi on indikaattori intiimiin naissuhteeseen pääsystä, johon kuuluvat parhaassa tapauksessa myös hellyys ja rakkaus. Ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että mies hankkii vain rakkautta ja hellyyttä ilman seksuaalisen suhteen muodostamista.

Siksi miesten on yritettävä päästä seksuaalisiin suhteisiin, eli seksiä sisältäviin suhteisiin. Siitä huolimatta, vaikka seksi ei olisi miehelle miten erityisen tärkeä asia hellyyteen ja rakkauteen verrattuna. Tietenkin voidaan sanoa, että "mies etsii hellyyttä ja rakkautta", mutta se olisi ainakin osittain eufemismi sille, että mies yrittää päästä seksuaaliseen suhteeseen, jonka osatekijöitä ovat hellyys ja rakkaus.

Enkä erityisemmin pidä siitä, että "miesten seksin janoaminen" määritellään sovinismiksi, koska silloin ihmisen luontaiset seksuaaliset halut määritellään vääriksi. On täysin laillista ja luonnollista haluta seksiä lukuisien naisten kanssa. Toki se voi usein tai ainakin toisinaan asettua sitä vastaan, mitä naiset suhteelta haluavat, mutta miksi naisten usein monogaamisempi halu olisi jotenkin moraalisesti ylevämpi miesten pelkän seksin janoaminen?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"miksi naisten usein monogaamisempi halu olisi jotenkin moraalisesti ylevämpi miesten pelkän seksin janoaminen? "

Siksi koska se on yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla kestävämpi ratkaisu, aivan kuten Hännikäinen ja Männistökin tuossa ylhäällä toteavat.

- Syltty

Henry Laasanen kirjoitti...

"Siksi koska se on yksilö- ja yhteiskunnallisella tasolla kestävämpi ratkaisu, aivan kuten Hännikäinen ja Männistökin tuossa ylhäällä toteavat."

Toki noin voi olla, mutta voidaanko moraalia nykyään perustella tuollaisilla argumenteilla. Silloinhan homous ym. seksuaalisuudet asettuvat epäilyttävään valoon. Yleensähän korostetaan seksuaalista vapautta toteuttaa omia seksuaalisia haluja, kunhan pysytään lain asettamissa rajoissa.

Anonyymi kirjoitti...

"Toki noin voi olla, mutta voidaanko moraalia nykyään perustella tuollaisilla argumenteilla."

Minunlaisieni konservatiivien joukossa tuo lienee melko yleinen perustelu.

"Silloinhan homous ym. seksuaalisuudet asettuvat epäilyttävään valoon. "

Antaa homojen olla, heistä ei ole mitään haittaa yhteiskunnalle, kunhan heidän määrä ei vain räjähdä käsiin (jonka jälkeen alkavat pahat eläkeongelmat).

"Yleensähän korostetaan seksuaalista vapautta toteuttaa omia seksuaalisia haluja, kunhan pysytään lain asettamissa rajoissa."

Tuo nyt on tuollaista liberaalia lässynlässy-skeidaa.

Kaikkea ei ihan oikeasti tarvitse hyväksyä ja kaikki mikä ei riko lakeja, ei myöskään ole hyväksyttävää.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Enkä nyt pitäisi naisia muutenkaan niin hirvittävän paljon ylevämpinä, etenkin kun otetaan huomioon että nuoret naiset pettävät enemmän kuin miehet ja kuinka usein nainen pyöräyttää jonkun muun kuin isäksi huijatun lapsen. Kyse lienee siitä että ideaali on ylevämpi.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Ankara monogamia on ATM:n kannalta paras tae siitä, että hänelle riittää edes yksi nainen.

Ei ole sattuma, että naisten siveellisyyttä korostava ääri-Islam kerää Euroopassa kannattajia nimenomaan työttömien maahanmuuttajamiesten keskuudessa.

Monet luontaiset halut ovat haitallisia. Kohtuuttomuus seksisuhteissa ei ole yhtä näkyvästi vanhingollista kuin esim. kohtuuttomuus syömisessä. Sillä on kuitenkin ikäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, koska se kasvattaa eriarvoisuutta.

Emilia Kukkala kirjoitti...

Himot ne on hiirelläkin ja hiirelle luonnollisia siinä kuin hirvaallekin, ei siinä mitään. Mutta mikä helvetin "naisten usein monogaamisempi halu"? Älä vaan sano, että se on joku biologinen perusta, josta lipsuttaessa ollaan taas siinä hirvittävän kauhistuttavassa tilanteessa, että nainen onkin seksuaalinen subjekti, joka voi myös tehdä mitä lystää...

Anonyymi kirjoitti...

Vestigia: "Ei ole sattuma, että naisten siveellisyyttä korostava ääri-Islam kerää Euroopassa kannattajia nimenomaan työttömien maahanmuuttajamiesten keskuudessa."

Kannattaa nyt muistaa, että islamhan EI ole monogaaminen vaan polygyniaa kannattava uskonto: jokainen mies saa 4 naista. Tai siis ne saavat, joille riittää ja pystyvät ottamaan, muut jäävät ilman.

joten ei se pelastus islamistakaan tule.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ATM etsii pelastusta uskonnosta, suosittelen kääntymään lestadiolaiseksi. Lestadiolaiset ovat tiukan monogaamisia eivätkä he katso avioeroja hyvällä silmällä.

Lisäksi taitaapa peräti olla niin, että yleisesti ottaen uskovaisissa on enemämän naisia kuin miehiä, en tosin tiedä pitääkö tämä lestojen kohdalla paikkaansa. Lisäksi lestadiolaiset arvostavat kovaa työntekoa, eivät niinkään koulutusta, joten lestadiolaisnaisetkaan eivät tuppaa olemaan akateemisia nirppanokkia.

Toki jos tämän tien valitsee, joutunee luopumaan monesta kivasta jutusta...raittiille ATMlle ei liene liian hankalaa.

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän on kyse tavallaan siitä vanhasta kysymyksestä; miksi on väärin, jos mies haluaa 'vain' sitä yhtä asiaa (ikäänkuin se olisi jokin mitättömän helposti saatava asia), mutta on oikein, jos nainen haluaa 10 000 eri asiaa...?

Pitäisikö miehen siis haluta hirveästi asioita ja vaatimuksia naiselta, että se olisi moraalisesti oikein..?

Hieman ihmettelinkin, että miksi femakot eivät ole jo suunapäänä vouhkaamassa että hännikäinen on sovinisti ja raiskari ja vellihousu ja ties mitä, ja tulihan sitä sieltä vihdoinkin.

Mun mielestäni Panu kirjoitti hännikäisestä aika hyvin, ja hänen pahimpia virheitään ovat hölmöt pakkovaatimukset naisille, sekä muutaman vuoden selibaatin pitäminen jotenkin ennätyksellisenä.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Aivan yhtä vähän on ihmisiä, jotka myöntävät, ettei Hännikäisen tapaus ole vain yksittäinen ongelma, vaan kyseessä on laaja ilmiö."

Ilmiö, joka on myös kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti haitallinen. Riittävä seksi ja läheisyys kohentaisivat ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mikä pidentäisi heidän elinikäänsä ja vauhdittaisi heidän tuottavuuttaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma:"Ilmiö, joka on myös kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti haitallinen. Riittävä seksi ja läheisyys kohentaisivat ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mikä pidentäisi heidän elinikäänsä ja vauhdittaisi heidän tuottavuuttaan."

Fiksua puhetta. Niin kauan
kun statukseton perusmies koetaan naisten toimesta oksettavana tulee olemaan markkinat, joilla ihmisillä on keskimääräisesti varsin vähän rahaa
käytössään.

Kun nämä hiehot menevät
taloudellisen tilanteen ajamina
äitiensä kanssa kirpputoreille myymään muistoesineitä, ei kannata ihmetellä, miksi hinnat ovat niin alhaalla ja miksei kunnon tavara käy kaupaksi: kaikki istuvat neljän seinän sisällä ja tuijottavat seiniä, joiden väliin on sullottu tonnikaupalla oksettavia miehiä ja kaakattavia naisia.

Voisimme elää toisenlaisessakin kulttuurissa, mutta siihen tarvittaisiin naisten
apua.


Bmad