lauantaina, maaliskuuta 28, 2009

Keskustan ongelmat ennen ja nyt

Varusmiesliitto moittii aseistakieltäytyjän armahdusta

Silvontaa
Olettaisi että aina valppaat ja terävät feministimme puuttuisivat tähän järkyttävään silvontaan ja pahoipitelyyn, mutta en ole kuullut.

Ensin näytti, että se on miesten vika ja pölinää riitti. Miehet muka varmistivat leikkauksilla, että nainen ei nauti seksistä ja pysyy näin uskollisena. Kun saatiin tietää, että miehillä ei tämän uskomuksen kanssa ole mitään tekemistä, niin pölinä lakkasi: naiset eivät muka voi olla julmia naisia kohtaan?

Kovin on feminismi valikoivaa: jos ei saada miestä nöyryytettyä, niin olkoon epäkohdat?

Keskustan ongelmat ennen ja nyt ja ”Perustimme naisten rikollisjärjestön” IRC-galleria ja lähde.

3 kommenttia:

Mortimer kirjoitti...

En yleensä puolusta totaalikieltäytyjiä. Olen sen koulukunnan sivareita, jotka kieltäytyvät kaikesta armeijaa välillisesti tai välittömästi hyödyttävästä palveluksesta, mutta hyväksyvät korvaavan yleishyödyllisen valtiota palvelevan siviilityön teettämisen. Vaikka se onkin hieman pidempi kuin armeija.

Greus saa kuitenkin täyden sympatiani. Mies oli halukas suorittamaan velvollisuutensa, ja olisi sen suorittanutkin. Kaveria on kritisoitu mielestäni ihan turhaan, ja haukuttu "ämmäksi" ja epäisänmaaalliseksi. Jos on opiskelupaikka tai työpaikka odottamassa, ja niiden kanssa on sovittu palveluksesta, niin onhan se vähän kohtuutonta joutua selittämään työnantajalle, että mää tulinkin jo nyt takas, ja lähenkin taas vuoden päästää uudelleen. Se on kohtuutonta kiusantekoa jo työnantajaakin kohtaan. TA on jo palkannut sijaisen jne.

Meissä suomalaisissa miehissä on se vika, että me suostumme kaikenlaiseen paskaan valittamatta. Pidetään "mies ei valita" kulissia yllä, ja sitten vasta pienessä laitamyöteisessä puretaan paha olo ulos. Ilman tätä ominaisuutta ei myöskään miesten syrjintä olisi ikinä päässyt tähän tilanteeseen mitä se nyt on.

Vortac kirjoitti...

Mun mielestäni valtiolla ei ole oikeutta pakottaa kansalaisiaan mihinkään heidän tahtoaan vastaan. Valtiovallalla ei ole oikeutta puuttua ihmisten arvoihin, asenteisiin tai yksityisasioihin, eikä sillä ole oikeutta ryöstää ihmisiltä (edes miehiltä! *gasp*) vuotta minkään ideologian vuoksi. Etenkin kun sivariudesta ei ole yhteiskunnalle mitään todellista hyötyä; suurin osa sivareista viettää tuon vuoden sivarikeskuksessa seiniä pesten tai lehtiä haravoiden.

Armeijat ovat suurin ja hirvittävin ruumiillistuma tämän maailman mielisairaudesta. Miten ihmeessä veljiensä tappamiseen oppiminen tekee miehestä jotenkin 'miehisemmän'? Mitä se tekee naisesta - naisellisemman?

Kipeätä touhua kaikista näkökulmista katsottuna.

Kuinka voimme koskaan oppia elämään rauhassa ja sovussa keskenämme, jos koko ajan varustaudumme 'mahdolliseen sotaan' samalla kun suuri osa ihmisiä kuolee nälkään ruoan puutteessa?

- Vortac

Mortimer kirjoitti...

Joo, no meillä on hieman eri näkökanta. Minä hyväksyn sen että valtio voi määrätä aseistakieltäytyjän suorittamaan siviilipalvelusta. Kannatan täysin Miesten tasa-arvoyhdistyksen ehdotusta kaikille (myös naisille) pakollisesta kansalaisvelvollisuudesta, jonka voi suorittaa oman valinnan mukaan joko siivlipalveluksessa tai armeijassa.

Palvelusvelvollisuutta voi verrata esim. verojen maksamiseen jne. Yhteiskunnan tarjoamien palveluiden vastineeksi voi mielestäni oikeutetusti vaatia joitain velvollisuuksia. Sen pitäisi vain koskea tasa-arvoisesti kaikkia ihmisiä, ja sotilaallinen palvelus ei saa olla ainoa vaihtoehto.


"Etenkin kun sivariudesta ei ole yhteiskunnalle mitään todellista hyötyä; suurin osa sivareista viettää tuon vuoden sivarikeskuksessa seiniä pesten tai lehtiä haravoiden."

Suurin osa? Onko näin? Minä en tiennyt tuota, mutta uskon kun sanot. Mutta toisaalta Sivarikeskus on sen verran autonominen paikka, että legioonalaisia tarvitaan jatkuvasti, että laitoksen palvelut pysyvät pystyssä.

Se taas että yhteiskunta käyttää liian vähän sivareiden palveluksia, on yhteiskunnan oma häpeä, jos ei ilmainen työ kelpaa. On mielenkiintoista miten esim. Suomen ja Saksan tilanne on täysin erilainen. Suomessa sivari nähdään rasitteena, kun taas Saksassa sosiaali- ja terveyssektori on pitkälti riippuvainen sivareista. Suomessa ei oikein osata ottaa hyötyä irti.