maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Supersinkut

Supersinkut ovat sinkkujen kermaa:
Supersinkuille on luotu Facebookissa ryhmä, joka järjestää omia bileitään: ensimmäistä kertaa he juhlivat ystävänpäivänä 14.2. Apollo Street Barissa Helsingissä.

Ryhmään voi ilmoittautua Facebookissa, mutta ei ihan kuka tahansa. Supersinkut ovat esittelyn mukaan kauniita, fiksuja ja upeita.

– Ei se kaunis-kriteeri tarkoita, että naaman pitää olla täydellisessä kuosissa, lohduttaa Supersinkkujen perustaja Hanna Manninen, 35.

– Supersinkut ovat sellaisia tyyppejä, joiden kaverit ihmettelevät, miten niin ihana ihminen ei ole löytänyt ketään, ryhmän toinen perustaja, Helene Auramo, 26, kuvailee.

Myös karvaat kokemukset innostivat kaveruksia kerhon perustamiseen.

– Jokainen sinkkunainen on törmännyt liian usein vääriin miehiin, kun tarjolla on liikaa pelureita. Emme kaipaa vain yhden asian perässä juoksevia miehiä supersinkkuihin, Hanna ilmoittaa.

Naiset eivät kaipaa joukkoonsa myöskään epätoivoisia.

– Supersinkku viihtyy hyvin itsekseen ja on sinut sinkkuutensa kanssa. Myös supersinkun toive ja tavoite on parisuhde, mutta emme seurustele vain seurustelun vuoksi, Helene sanoo.

Viestintäkonsulttina työskentelevä Hanna ja it-yritys Zipipopin toimitusjohtaja Helene kelpuuttaisivat kumpikin miehekseen vain menestyjän.

– Menestyksellä en tarkoita, että miehellä on hirveästi rahaa. Miehen pitää olla kiinnostunut työstään ja ylpeä ja onnellinen siitä, Helene sanoo.

Kirjailija Timo Hännikäinen valittaa tuoreessa teoksessaan Ilman, että hyvännäköiset ja sosiaalisesti lahjakkaat sinkut saavat seksiä koko ajan, kun taas muut kumppania metsästävät jäävät ilman.

Miten siis on, Hanna ja Helene: onko supersinkkuus silkkaa seksiä?

– Hännikäisen väitteet kuulostavat kliseiltä. Ei sinkkuelämä ole pelkkää seksiä, siitä puhumista ja partnereiden laskemista. Minulla on laaja kaveripiiri ja kaikki tuntuvat olevan kyllästyneitä yhden illan juttuihin, Hanna sanoo.

Elämäni miehet (tervetuloa, vihreä miesliike!)
Politiikan löydettyäni olen nyt sitten usean valkoisen heteromiehen mielestä pahin mahdollinen eli vihreä feministi. Nettikiihkoilijat pystyn yleensä kohtuullisesti jättämään omaan arvoonsa eli en kiellä heidän ihmisarvoaan jos he eivät kiellä minun. Ajoittain päädyn sen sijaan ankarasti riitelemään joidenkin (sinkkujen) kaverimiesten kanssa aiheesta naisten seksuaalinen ylivalta ja vaikka yritän kovasti aihetta ymmärtää, en sitä lopulta tajua, hahmota enkä hyväksy. Varsinkin kun samaan aikaan tunnen niin monia valkoisa heteroita etc... miehiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa ko. teoriat. Onnellisena saan elää ystäväpiirissä, jossa tasa-arvo on eräällä tavoin taaksejäänyttä elämää ja ihmiset ensisijaisesti ihmisiä.

13 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Onnellisena saan elää ystäväpiirissä, jossa tasa-arvo on eräällä tavoin taaksejäänyttä elämää ja ihmiset ensisijaisesti ihmisiä."

Jos näin on, ei feminismiä tarvitse. Feminismihän on aate, joka sukupuolittaa kaiken ja asettaa naiset miesten yläpuolelle.

Jorma kirjoitti...

"Hännikäisen väitteet kuulostavat kliseiltä."

Ai jaa. Mites se sitten on niin, että vain menestyvä mies kelpaa?

Homo kirjoitti...

Apua, noiden naispuolisten "supersinkkujen" kuvat nähtyäni ei kyllä ainakaan minua ihmetyttäisi, että miksi naiset eivät ole löytäneet miestä. Ja vanheneminen tuskin ainakaan parantaa tilannetta.

Henry Laasanen kirjoitti...

Juu, mutta perustajan mukaan "Ei se kaunis-kriteeri tarkoita, että naaman pitää olla täydellisessä kuosissa"

Homo kirjoitti...

Äiti huumasi 13-vuotiaan tehdäkseen tämän raskaaksi

Homo kirjoitti...

10 yleisintä syytä riitoihin: 1) Toinen ei kuuntele, 2) Rahan puute, 3) Laiminlyönti, 4) Kotityöt, 5) Vanhemmuus, 6) Liiallinen rahankäyttö, 7) Nalkutus, 8) Anoppi, 9) Seksin puute, 10) Toinen tekee jotakin enemmän kuin toinen.

bmaad kirjoitti...

"– Hännikäisen väitteet kuulostavat kliseiltä. Ei sinkkuelämä ole pelkkää seksiä, siitä puhumista ja partnereiden laskemista. Minulla on laaja kaveripiiri ja kaikki tuntuvat olevan kyllästyneitä yhden illan juttuihin, Hanna sanoo."

Seksi on nykymaailmassa kuin luottopäätös yli puolelle miehistä, jotka saavat vain harvoin seksiehdotuksia osakseen. Ehkä niitä sen takia lasketaan, jotta voidaan ihmetellä kontaktien vähäistä määrää.
Yhden illan juttuja en itsekään ymmärrä, mielestäni ne ovat ihmiselon haaskausta. Hyvä suhde kestää pitkään, huonoakaan ei tarvitse rajata etukäteen yhden illan jutuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei nuo sinkkunaiset minusta rumia ole. Varsinkin brunetti vaikuttaa oikein söpöltä - vikana on lähinnä valtavat silmälasit ja muodoton mekko.

Jotenkin laimeaa tuo "no et sä tolla naamalla miestä saiskaan" -veisuu...

Jape kirjoitti...

Minusta noiden Supersinkkunaisetn virsi on aika yksipuista. Eivätkö he kekksi muitään utta ja tuoreempaa valittamista kuin nämä ainaiset samat, eli:

- Jokainen sinkkunainen on törmännyt liian usein vääriin miehiin [just just].
- tarjolla on liikaa pelureita [silmät auki, on siellä muitakin]
- Emme kaipaa vain yhden asian perässä juoksevia miehiä [voi kiesus sentään].
- Naiset eivät kaipaa joukkoonsa myöskään epätoivoisia [saako naiset olla kuitenkin epätoivoisia?].


Siis mitään uutta ja tuoretta avausta ei noilla Supersinkkunaisilla ole. Ja jos nuo tuossa artikelissa esiintyneet Supersinkut on sinkkunaisten kermaa, niin.... no antaa olla :)

bmaad kirjoitti...

Jape:
"- Naiset eivät kaipaa joukkoonsa myöskään epätoivoisia [saako naiset olla kuitenkin epätoivoisia?]."

Kerronpa Opettavaisen tarinan hiljaisesta, epätoivoisesta miehestä, joka ilman suurempia vaikeuksia perusti "käden hommia" tekevän firman ja veloitti ensimmäiseltä naisasiakkaaltaan 200 euroa työstä, jonka tekemiseen kului 2.5 tuntia. Hinnaston mukaan tietenkin.

Hiukkasen näyttävä, mutta ujonlainen ja empivä nainen maksoi kiltisti, pikkuisen huultaan kiristäen tuon 200 euroa ja mies vähensi siitä ennen omaa palkanmaksua kuluja ja veroja, joiden jälkeen hänen tililleen tupsahti 58 euroa
(naisen rahaa).

Miehen ja naisen kuultiin
kohtaavan seuraavana talvena Seutulan lentokentällä. Matkakohde
oli sama: Phuket. Lentokentällä tämä epätoivoinen ja hitusen hinteläkin mies oli yksin ja valmistautumassa tapaamaan useita huoria tai muita naisia kaukoidässä.
Ujo, lievästi muodokaskin, muttei kovin treenattu nainen itseä vahvemman miehen ja kahden lapsensa kanssa käveli Seutulan lähtöportista samaan koneeseen.
Heidän katseensa kohtasivat ja naisen ajatus oli, että mitä tuo mies, joka korjasi meidän koneemme on yksin matkalla Thaimaaseen ja hänen rahoillaan.

Tarinan Opetus on se, että
kannattaa jatkossa miettiä kenelle annetaan oikeus tehdä töitä palkkaa vastaan ja kenelle ei. Huolehtikaa siskoistanne! Suomalainen hintelä epävarma mies ei seuraa ansaitse, ei edes Kaukoidässä! Palauttakaa orjuus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Jorma kirjoitti...

"Varsinkin brunetti vaikuttaa oikein söpöltä"

No, siitä sitten vaan deittailemaan.

Panu kirjoitti...

Eivät nuo muijat nyt mitään avaruushirviöitä ole naamojensa perusteella, mutta eivät mitään häikäiseviä kaunottariakaan. Ongelmana on asenne. Jos tuollaiset aika tavanomaisen näköiset naiset pitävät itseään liian hyvänä kellekään ja vielä perustavat yhdistyksen sitä aatetta julistamaan, niin saavat tasan vain syyttää itseään.

Helene kirjoitti...

Hei!

Kiitos mielenkiintoisista kommenteistanne. :)

Olen Helene, se toinen supersinkkujen järjestäjistä/perustajista.

Supersinkuista.... Minulla on paljon ihania ystäviä (niin miehiä ja naisia), jotka ovat sinkkuja ja haluaisivat löytää sen oikean. Lähdin perustamaan Supersinkkuja, koska halusin saada nämä sinkkukaverini yhteen paikkaan muiden kavereideni sinkkujen kanssa. En lähtenyt tähän juttuun mukaan, koska haluaisin itselleni poikaystävän.

Menestyjällä tarkoitin jutussa lähinnä sitä, että mies on onnellinen omaan elämäänsä ja uskaltaa tehdä asioita. En tarkoita sillä koulutusta tai rahaa. Se oli vain hieman hölmösti ehkä irroitettu siitä kontekstista.

Tiedän, etten ole kaunein ihminen, enkä todellakaan pidä itseäni muita parempana. Harmi, jos lehtijutusta sai sellaisen kuvan. Kuva on myös todella huono minusta.

Supersinkut on kuitenkin saanut tapahtumana erittäin hyvän vastaanoton. Meillä on kahdet bileet tulossa (www.supersinkut.com), joten tervetuloa. Voidaan jatkaa tätä keskustelua siellä.

Tässä muuten toinen projektini: www.digitytot.com Odotan innolla kommenttejanne myös siitä. Ja ehkä nähdään Supersinkuissa! Saavun paikalle tsemppaamaan kavereitani, vaikken enää olekaan sinkku. ;)