perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Työläismies ahdingossa?

Jari Heinonen: Nuoret miehet kilpailuyhteiskunnan puristuksessa (Urho 2008)
Perusfilosofia suomalaisessa yhteiskunnassa on, että toimi tai tuhoudut, toimi tai kärsi häpeääsi. Ja kyllähän suomalainen mies toimii ja häärii. Elämä on tekoja ja suorituksia, keskinäistä kilpailua, yletöntä pätemisen ja tehokkuuden tavoittelua. Erityisen vaikeaksi tilanne muodostuu silloin, kun mies ei pystykään saavuttamaan asettamiaan tai ympäristön hänelle asettamia tavoitteita. Nykyisin miehen on entistä vaikeampi löytää miehisyytensä ja sitoa ahdistustaan samalla tavalla kuin pitkään tapahtui.

Suomalaisen miehen eräs pahimmista uhista on epäilemättä joutuminen niin sanottuihin syrjäyttäviin kierteisiin. Näissähän työttömyys, pätkätyöt, alkoholi ja lopulta sairaudet ja yksinäisyys ovat miesten murheena. Masennus on eräs iso asia. Kun ollaan yksin, ilman sosiaalisia verkostoja ja yhteisöjä, masennus nousee helposti pintaan. Ja sitä lääkitään viinalla. Useilta suomalaisilta miehiltä puuttuu kyky rakentaa läheisiä ihmissuhteita muutoin kuin alkoholin avulla.

Käytännössä huomattavalta osalta nuoria miehiä menee toivo siitä, että tekemällä ahkerasti töitä tässä ja nyt ja ottamalla käyttöön viimeisetkin voimanrippeet, pääsemme paremmille päiville ja sitten lopulta helpottaa. Se miehisen ahdistuksen sääntelytapa joka toimi vielä ukeilla ja isillä, ei enää toimikaan nuorten miesten elämässä. Seurauksena on vaikeuksia, joista monet näkyvät nykyisin juuri nuorten miesten pahoinvointina, erilaisena oireiluna, sosiaalisina ongelmina ja kantapöytiin vajoamisina.

On syytä kysyä, voiko mies enää kaikkien muutosten jälkeen olla pelkästään itsenäinen ja vahva selviytyjä, jota työ lohduttaa ja joka hammasta purren yrittää omin voimin mennä eteenpäin ja samalla antaa muille jatkuvia näyttöjä miehisyydestään? Pitäisi ehkä kysyä, tarvitaanko miehen maailmaan sittenkin kovan ja kiihkeän kilpailun sijasta myös enemmän sallivuutta epäonnistumiseen, pohtimiseen ja myös ajoittaiseen pysähtymiseen ja kuunteluun?

Heinosen mukaan yhteiskuntapolitiikan pitäisi tarttua miesten aseman parantamiseen, mutta onko tuollaisiin muutoksiin halua halua nyky-Suomessa? Ja mikä voisi olla miesten oma panos tällaisessa prosessissa?

55 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

Mother falsely accused husband of rape because 'she wanted him out of her life'

Anonyymi kirjoitti...

YLEX: Seksistä on kysyntää, muttei tarjontaa

Henri oli haastattelussa, löytyy varmaan jostakin sivuilta.

Anonyymi kirjoitti...

"tarvitaanko miehen maailmaan sittenkin kovan ja kiihkeän kilpailun sijasta myös enemmän sallivuutta epäonnistumiseen, pohtimiseen ja myös ajoittaiseen pysähtymiseen ja kuunteluun?"

Millä tuollaiset muutokset muka saavutettaisiin? Komiteamietinnöillä? Naiset päättävät, kuinka rankka miesten keskinäisen kilpailun maailma on, eivät miehet. Naiset eivät palkitse miehiä, jotka epäonnistuvat, pysähtyvät ja kuuntelevat. Eivät he siihen pystykään vaikka kuinka haluaisi, koska tuollainen käyttäytyminen menisi suoraan vastoin naisten geenien heille antamia käskyjä.

Tästä on turha enää jankuttaa ja haihatella. Ainoa tapa muuttaa naisten käyttäytymistä olisi patriarkaatti, joka ei antaisi vaihtoehtoa. Ja patriarkaatissakin suuri osa alemman tason miehistä jäisi edelleen ilman naista, koska alfa-yksilöt keräisivät itselleen haaremin.

Ville kirjoitti...

Tuohon puristukseen kun lisää vielä seksi- ja/tai parisuhdeongelmat niin elämä onkin todella sekaisin ja mies ihmeissään, kun joka puolelta tulee turpaan eikä mikään tunnu onnistuvan.

Seksiongelmista kärsivät miehet empivät hoitoon hakeutumista

Miesten yleisin seksuaalihäiriö on ennenaikainen siemensyöksy. Siitä kärsii noin 20 prosenttia kaikenikäisistä miehistä. Vaiva on ollut melko vaiettu; lääkärit eivät ole tunteneet asiaa, eivätkä potilaat ole tienneet, mikä on normaalia ja mistä hakea apua.

Vaiva haittaa usein vakavasti parin seksielämää. Laukeaminen alle minuutissa on turhauttavaa molemmille osapuolille. Usein sekä potilas että hänen kumppaninsa ovat toivoneet, että mies oppisi iän ja kokemuksen karttuessa hallitsemaan siemensyöksyään. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käy, vaan vaiva on ilman hoitoa käytännössä pysyvä. Tämä voi aiheuttaa suuren pettymyksen, ja usein kuvaan tulee mukaan vielä erektiohäiriökin.

Lopulta seurauksena on molemminpuolinen turhautuminen ja naisen haluttomuus, joka entisestään heikentää miehen seksuaalista itsetuntoa. Seksuaalinen kanssakäyminen harvenee, ja lopulta se voi kuihtua kokonaan. Tässä vaiheessa parisuhde on kovalla koetuksella.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkakohan paljon tuossa ennenaikaisessa siemensyksyssä on kyse aivan normaaliin vaihteluväliin kuuluvasta ominaisuudesta, joka on naisten omien orgasmivaikeuksien vuoksi patologisoitu miehissä. Ainakin mitä olen jutellut joidenkin miesten kanssa, jotka ovat varsin herkästi laukeavia, niin monet heistä eivät ole kokeneet asiaa itselleen minään ongelmana, vaan kokeneet saavansa hyvin nautinnollisen orgasmin.

Eikä minusta ennenaikainen siemensyöksy ole mikään erityisen vaiettu aihe, vaan asia, joka puoliautomaattisesti yhdistetään teinipoikiin ja josta jaksetaan sitten paasata yhdessä märkien unien kanssa ummet ja lammet ikään kuin tällaiset koskisivat kaikkia teinipoikia.

Sen sijaan paljon vaietumpi asia on se, että myös miehillä esiintyy ogasmivaikeuksia, vaikka niiden yleisyys toki saattaakin olla pienempi kuin ennenaikainen siemensyöksy.

Homo

MikkoAP kirjoitti...

"Eikä minusta ennenaikainen siemensyöksy ole mikään erityisen vaiettu aihe"

Ei ole todellakaan ollut vaiettu, vaan sille on avoimesti naurettu.

Anonyymi kirjoitti...

Ennenaikainen siemensyöksy voi olla aika traaginen juttu parisuhteen kannalta, vaikka se ei varsinaisesti miestä itseään aluksi vaivaisikaan. Jos nainen kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään, hänen halukkuutensa voi vähetä, eikä se ole silloin hyvä miehellekään.

Aika harva nainen onnistuu saamaan orgasmin muutamassa minuutissa, mitkähän mahtavat olla normaalit vaihteluvälit orgasmin saannille miehillä ja naisilla?

Anonyymi kirjoitti...

Räpläisi narttu enemmän itse sitä klitoristaan, jos tahtoo saada yhdynnästä orgasmin. Miksi naisen ja miehen orgasmin pitäisi olla yksinomaan miehen vastuulla, miksei nainen tee jotain muutakin orgasmien eteen, kuin vain makaa kuin kuollut lahna?

Ja voihan esimerkiksi löysävittuinen tai turhan lihava nainen puolestaan vaikeuttaa miehen kykyä saada orgasmi tai edes erektiota. Tulisiko silloinn naisen kiristyttää emättimensä kirurgisesti tai käydä rasvaimussa? Uskoakseni ainakin useimmat femakot vastustaisivat sitä, että miehen nautinnon vuoksi naisia leikeltäisiin. Sen sijaan moni femakko näyttää vaatineen miesten ympärileikkaamisia esimerkiksi jos nainen kokee sen paremman näköiseksi tai se alentaisi naisen riskiä saada papilloomavirustartunta.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Samoin naisten seksuaaliseen haluttomuuteen autaisi testosteronilaastarit tms. Mutta voidaanko sellaisia hyväksyä, eikö miehen vain pitäisi uskoa kun nainen sanoo ei ja että naisen seksuaalinen haluttomuus on vain asia mikä pitää hyväksyä ja nainen on arvokas ihan sellaisenaan?

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Homo, kerroin naisen näkökulman. Ilmeisesti näit sen niin uhkaavana (että pari minuuttia ei yleensä riitä naiselle), että päätit puolustautua hyökkäyksellä. Ilmeisesti kalikka kalahti ja lujaa.

Seksuaalinen halukkuus on monisyinen juttu, mutta jos sama kumppani jatkuvasti tuottaa pettymyksen, ei sellaista kumppania kovin kauan halua. Eiköhän tämä ole sukupuolesta riippumaton asia.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi, en tiedä mitä oikein horiset. En ole ihan varma mitä oikein kuvittelet minun pitävän uhkaavana, mutta mitä luultavammin olet väärässä. Jos kuvittelet minun kokevan naisten (jokseenkin olemattoman) seksuaalisuuden tai naiset uhkaavina, niin minua ei voisi homona vähempää kiinnostaa nuo seikat.

Jos taas kuvittelet, että minulla olisi taipumusta saada ennenaikainen siemensyöksy, niin mainittakoon sen verran, etten ole koskaan saanut sen enempää ennenaikaista siemensyöksyä, kuin nähnyt varsinaista märkää unta tai edes painajaista.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Homo: Joo, tuollaisiahan ne kaikki parisuhteet ovat. Mies saa ehkä 2 kertaa vuodessa ja silloinkin nainen makaa kuin kuollut nainen ja odottaa, että mies antaisi hänelle orkun. Muunlaisia parisuhteita ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Arawn, pieni kärjistys, mutta vähintään totta toinen puoli.

Homo

Vortac kirjoitti...

Miksi puhutaan aina 'ennenaikaisesta siemensyöksystä', eikä ikinä 'liian myöhäisestä vaginaorgasmista'?

Miksi miehiä aina syytetään joka asiassa, ja miksi naisista ja heidän oikuistaan, tarpeistaan ja haluistaan tehdään aina mitta, jolla sitten eri miehiä vertaillaan keskenään? Mitta, jolla miehen ominaisuuksia sitten mitataan ja jonka kautta kaikki tulkitaan?

Mitäs jos nopea siemensyöksy onkin ihan luonnollista ja hyödyllistä miehelle, jonka tehtävä on levittää siementää mahdollisimman laajalle, ja naisen orgasmi ei olekaan evolutionaarisesti mitenkään erityisen tärkeä?

Ja totta on myöskin jo täällä huomautettu asia; miesten orgasmivaikeuksista ei paljon puhuta - ja jos jostain miehen seksuaalisesta ongelmasta puhutaankin, sitä käytetään lyömäaseena ja halveksintatyökaluna miehiä vastaan.

Nopea (miksi naisten annetaan määritellä, mikä on 'nopea', muuten?) siemensyöksy on asia, jolle ei välttämättä itse voi mitään, eikä se ole valittu asia.

Silti miehille nauretaan, jos heillä tällainen ongelma on. Mutta entäs naisten naurettavat, VALITUT asiat, kuten rakkaus käsilaukkuja ja kenkiä kohtaan? Naisten suuri mieltymys shoppailuun ja valehteluun mieskriteereistään ('en minä miestä RAHAN takia naisi..')?

Entäs kaikki naisten todella lapselliset, höpsöt ja typerät puolet - kaikki se pintakiiltoon ihastuminen ja hörhelöillä ja meikeillä pelleily ja hihittely? Miksi näitä asioita ei katsota noloiksi ja naurettaviksi, ja miksi teinitytöille ei koskaan elokuvissa naureta samoin kuin teinipojille?

Olisi helppo luetella vaikkapa ulkomuistista kolmesta viiteen teinikomediaa, joissa teinipoikien 'stereotyyppisille ominaisuuksille' naureskellaan koko elokuvan ajan.

Mutta elokuva, jossa teinityttöjen 'stereotyyppisille ominaisuuksille' naureskeltaisiin? Eipä tule yhtäkään mieleen.

Ei koko yhteiskuntaa VOI rakentaa sen varaan, että 'sperma on halpaa, munasolu kallis'.

Mutta niin on näemmä tehty - miehet ovat halpoja ja halveksittuja, naiset kalliita ja ylistettyjä.

- Vortac

MikkoAP kirjoitti...

"Homo: Joo, tuollaisiahan ne kaikki parisuhteet ovat. Mies saa ehkä 2 kertaa vuodessa ja silloinkin nainen makaa kuin kuollut nainen ja odottaa, että mies antaisi hänelle orkun. Muunlaisia parisuhteita ei ole."

Miesten seksuaalista riittämättömyyttä pidetään halveksuttavana ja naurettavana. Sitä, että nainen voisi jotenkin epäonnistua sängyssä, ei edes myönnetä. Kaikki on miehen syytä: liian pieni, liian nopeasti jne.

Anonyymi kirjoitti...

"Naiset päättävät, kuinka rankka miesten keskinäisen kilpailun maailma on, eivät miehet."

Miehetkin päättävät.
Vallitseva maailmankuva on sen tulosta, että miehet päästävät naiset kovin helpolla ja ovat valmiita sänkyyn melkein kaikenlaisten naisten kanssa piittaamatta näiden empatiakyvystä tai älynlahjoista.
Tämän vuoksi naisten ei tarvitse "turhaan" nojautua itsekritiikkiin, vaan he voivat vailla vastuuntuntoa ja omien oikkujensa mukaan suorittaa seksuaalivalinnan-, päätökset ja tuomiot, jotka miehet sitten lammasmaisesti allekirjoittavat. Miehet, joille naisen saaminen on nykyarvoissa helppoa tai ainakin jossain määrin yksinkertaista ovat nykyisen kurjuuden suurimpia mahdollistajia. Jos nämä munattomat "alfauroot" alkaisivat suhtautua terveen kriittisesti naisiin ja vaatia heiltä älykkäämpää otetta elämiseen, naiset
joutuisivat aikalailla muokkaamaan asenteitaan ja ajattelemaan asioita laajemmin kelvatakseen
elämänkumppaneiksi tai edes seksiseuraksi. Valitettavasti arvostetut miehet hakevat kuitenkin nopeahkoa tyydytystä himoilleen välittämättä puitteista.
Ja se tekeekin heistä naisten keskuudessa erityisen suosittuja, koska he antavat naisten pelata omia pelejään ja ajaa miesten mielenterveyttä ja oikeuspohjaa yleisellä tasolla kohti tuhoa.

"Naiset eivät palkitse miehiä, jotka epäonnistuvat, pysähtyvät ja kuuntelevat."

Koska naisia ei yksinkertaisesti kiinnosta miehet muina kuin
action-ropotteina. Ja miehet jotka siinä onnistuvat, yleensä suostuvat asetelmaan ja kehuskelevat pillunsaannillaan sukupuolisuhteiden tasosta piittaamatta.

"Eivät he siihen pystykään vaikka kuinka haluaisi, koska tuollainen käyttäytyminen menisi suoraan vastoin naisten geenien heille antamia käskyjä. "

Ei naisen geenit käske
olemaan tyhmiä.

"Tästä on turha enää jankuttaa ja haihatella. Ainoa tapa muuttaa naisten käyttäytymistä olisi patriarkaatti, joka ei antaisi vaihtoehtoa."

Viisainta olisi jos
naisten keskuudessa menestyvät uroot alkaisivat esittää naisille tasovaatimuksia, jotka pakottaisivat naiset remontoimaan elämänarvojaan.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Ei koko yhteiskuntaa VOI rakentaa sen varaan, että 'sperma on halpaa, munasolu kallis'.
Mutta niin on näemmä tehty - miehet ovat halpoja ja halveksittuja, naiset kalliita ja ylistettyjä."

Hinnasta puheenollen
tänään tuli radiosta Hamletin mainos (ravintola Helsingissä).
Siinä mainostettiin jotain, että komeimmat kollit löytyvät sieltä + kaikki muu tilpehööri, mitä nainen yleensä tarvitsee.

Tuli mieleen matemaattinen
laskelma, että jos ravintoloista saisi keskitasoinen mies helposti seuraa, ravintoloiden liikevaihto saattaisi jopa kaksin- tai kolminkertaistua. Nykyisin tanssipaikat ja iltaelämä hylkii voimakkaasti tietynlaista miesasiakaspotentiaalia, kun moni mies jo lähtiessään tietää, että on parempi jäädä kotiin, kun hakea tyhjää arpaa toistamiseen.

Nyt joku neropatti tietysti
keksii, ettei näillä miehillä olisi varaakaan käydä tanssimassa. Mutta ehkä heillä olisi, jos heidän hyvinvoinnista huolehdittaisiin enemmän ja lakisääteiset minimipalkat olisi kohdallaan...



Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Bmad
"Tuli mieleen matemaattinen
laskelma, että jos ravintoloista saisi keskitasoinen mies helposti seuraa"

...olisi katastrofi kyseisille ravintoloille, sillä seuraavana viikonloppuna mies olisi kotonaan höyläämässä naisseuralaistansa, eikä hänellä olis enää mitään asiaa vilkaista ravintolaan ennen polttareita (tahallinen kärjistys).

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"...olisi katastrofi kyseisille ravintoloille, sillä seuraavana viikonloppuna mies olisi kotonaan höyläämässä naisseuralaistansa, eikä hänellä olis enää mitään asiaa vilkaista ravintolaan ennen polttareita (tahallinen kärjistys)."

Mutta miehellä on vaihtelunhalu.
Ja avoimet suhteet on tulevaisuutta. Yksiavioisuus museoidaan ja muumioidaan, mikäli miesten seksuaalisuus
hyväksytään.

Iltaelämästä puuttuu paljon väkeä. Se on biologinen fakta.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Yksiavioisuus museoidaan ja muumioidaan, mikäli miesten seksuaalisuus hyväksytään. "

Ihmisillä on lajityypillinen taipumus parisuhteisiin (ja tietyssä määrin myös irtosuhteisiin). Ihmisellä on taipumus pitää huolta jälkeläisistään. Naisilla tämä taipumus on isompi, mutta kyllä miehelläkin on sama taipumus, useimmilla ainakin. On tietysti hulttioita (miehiä ja naisia), joilla on vietit vinksallaan, mutta tilastollisesti tämä on biologinen fakta. Ilman tällaisia vaistoja jälkeläset eivät olisi evoluution kulussa säilyneet hengissä.


Nainen X

Anonyymi kirjoitti...

"Ihmisillä on lajityypillinen taipumus parisuhteisiin (ja tietyssä määrin myös irtosuhteisiin)."

Päällekkäisyyksiä.
Kaikki mitä luonnossa tapahtuu ei ole luonnon määräämää. Esimerkiksi jos kaikki polttaisivat tupakkaa, ei voisi sanoa, että tupakointi on luonnollista ja ihmislajille
ominaista.

"Ihmisellä on taipumus pitää huolta jälkeläisistään."

Jälkeläisistä voi pitää
huolta ilman, että seksuaalisen vaihtelunhalun tyydyttäminen tukahdutetaan.

"Naisilla tämä taipumus on isompi, mutta kyllä miehelläkin on sama taipumus, useimmilla ainakin."

Ihmisillä on päällekkäisiä
haluja, miehillä ne pääsevät ehkä paremmin pintaan. Ensinnäkin yksiavioisuuden traditio ja sitten toisena tulee
jatkuva tulva vaihteluntarvetta. Miehet ovat suunnattoman kiinnostuneita eroottisesta materiaalista, vaikka puhuisivat ja vannoisivat oman rakkautensa nimiin (eihän heillä usein ole muutakaan). Alfauroksilla on usein avoimempi ote vaihteluun, koska heillä on paremmat mahdollisuudet toteuttaa vaihtelua.

"On tietysti hulttioita (miehiä ja naisia), joilla on vietit vinksallaan, mutta tilastollisesti tämä on biologinen fakta."

Biologinen fakta on vain se,
että lapsi tarvitsee isän ja äidin vierelleen.

"Ilman tällaisia vaistoja jälkeläset eivät olisi evoluution kulussa säilyneet hengissä."

Juu, ja ilman tupakkaa ihminen ei olisi selvitytynyt
maapallolla.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Jälkeläisistä voi pitää
huolta ilman, että seksuaalisen vaihtelunhalun tyydyttäminen tukahdutetaan."

Evoluutio kehittänyt ihmiselle mustasukkaisuuden tunteen, joka vaikeuttaa tällaista mielihalujen vapaa tyydytystä.

Miesliike on kritisoinut naistutkimusta biologian tietämyksen puutteesta. Eipä näytä evoluutiobiologian tuntemus olla kehuttava miesliikkeenkään riveissä.

Nainen X

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin ainakaan kaikille heterobaareille olisi kuolinisku se, että sieltä löytäisi keskitasoinen mies helpolla seuraa. Onhan niitä homobaarejakin helsingissä ehkä runsas 10 kappaletta (en ole pysynyt kärryillä tarkassa määrässä), vaikka keskitasoinen homo löytää Helsingissä erittäin helpolla seuraa.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

"Eipä näytä evoluutiobiologian tuntemus olla kehuttava miesliikkeenkään riveissä."

Onko miesliike, josta niin moni puhuu mutta kukaan ei ole nähnyt, nyt löytynyt?! Soittakaa iltalehtiin! Otsikoksi: Miesliike löytyi sittenkin! -- Hän on nimimerkki Bmad Henry Laasasen blogissa

Anonyymi kirjoitti...

"Evoluutio kehittänyt ihmiselle mustasukkaisuuden tunteen, joka vaikeuttaa tällaista mielihalujen vapaa tyydytystä."

Ei evoluutio ole sitä kehittänyt, vaan seksin vaikea saanti ja naisten alikehittynyt epäbiologinen seksuaalivietti.

"Miesliike on kritisoinut naistutkimusta biologian tietämyksen puutteesta. Eipä näytä evoluutiobiologian tuntemus olla kehuttava miesliikkeenkään riveissä."

Evoluutiobiologia on osaltaan "tupakkafilosofiaa", jolla enemmistö yrittää perustella omat tarpeensa, joilla ei ole pohjaa.

Biologiaa en ole kieltänyt, sieltä missä sitä on.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Onko miesliike, josta niin moni puhuu mutta kukaan ei ole nähnyt, nyt löytynyt?! Soittakaa iltalehtiin! Otsikoksi: Miesliike löytyi sittenkin! -- Hän on nimimerkki Bmad Henry Laasasen blogissa"

Minä olen joskus oikeassa
oleva miesaktivisti, mutta suurimmaksi osaksi eri mieltä muiden kanssa diplomaattisista syistä. ;D

Valitettavasti, en ole nainen. Sellaista arvovaltaa löytyy kyllä kotitaloni alakerrasta, mutta hän ei ole kovin innostunut näistä keskusteluista. :P:P:P


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Bmad,

väität, että evoluutio ei ole kehittänyt ihmisen lajityypilliseen tunnerepertuaariin mustasukkaisuuden tunnetta. Tämä väitteesi, nk. monet mut väitteesi osoittavat, ettet tiedä paljoakaan evoluutiobiologiasta tai evoluutiopsykologiasta. Lue jokin alkeisteos aiheesta.

Nainen X

Anonyymi kirjoitti...

"väität, että evoluutio ei ole kehittänyt ihmisen lajityypilliseen tunnerepertuaariin mustasukkaisuuden tunnetta."

Miksi omia paskantärkeitä tunteita pitää puolustella kehityksen perinteillä? Evoluutio on tässä vain perinne, joka kumpuaa seksuaalisesta niukkuudesta.
Ei ole mitään evoluutiota. On vain maailma, jossa seksiä ei ole aikoihin ollut tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti tarjolla - miehelle ja naiselle - ja siksi tarrautumisen tarvekin on kova, miehelle siksi, että seksiä on vähän, naiselle siksi, että seksiä olisi liian vähän.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Evoluutio on tässä vain perinne"

tsiisus mitä tuubaa bmad kirjoittaa.

ne tekevät sen ihan itse.

Anonyymi kirjoitti...

"tsiisus mitä tuubaa bmad kirjoittaa.
ne tekevät sen ihan itse."

No sen olen huomannut. Mutta liekö kuitenkin pari lepakkoa tapulissa.



Bmad

MikkoAP kirjoitti...

"Ei ole mitään evoluutiota. On vain maailma, jossa seksiä ei ole aikoihin ollut tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti tarjolla"

WHAT. THE. FUCK!!!!

Anonyymi kirjoitti...

bmad,
et tiedä hölkäsen pöläystä asiasta. ja silti jankkaat. Et edes tajua miten vähän tajuat. Sun kannattais vähän opiskella ennen kuin alat sönköttämään jotain älyttömyyksiä, jotka saavat tän miesten öyhötysfoorumin näyttämään entistäkin säälittävämmältä.

Anonyymi kirjoitti...

"Öyhötysfoorumilla" tarkoitan, että tänne kerääntyy kaiken maailman säälittävät idiootit, jotka ei tosiaan tiedä mistä puhuu. Siis ei miehet mitään keittiön terävimpiä veitsiä ole muutenkaan, mutta te otette kyllä huippu.

MikkoAP kirjoitti...

""Öyhötysfoorumilla" tarkoitan, että tänne kerääntyy kaiken maailman säälittävät idiootit, jotka ei tosiaan tiedä mistä puhuu. Siis ei miehet mitään keittiön terävimpiä veitsiä ole muutenkaan, mutta te otette kyllä huippu."

Feministi ei tykkää meistä! Järkytysten järkytys!

Anonyymi kirjoitti...

Bmad
"Yksiavioisuus museoidaan ja muumioidaan, mikäli miesten seksuaalisuus hyväksytään. "

Täyttä roskaa. Kaiken lisäksi yksiavioisuus pelaa nimenomaan miesten pussiin kun naiset jakaantuvat tasaisesti. Moniavioisuudessa tai sarjamoniavioisuudessa nimenomaan miehet ovat niitä, jotka jäävät kokonaan ilman kumppania.

Miesten mustasukkaisuus on biologiaa.

"tän miesten öyhötysfoorumin"

Onkos sitä lueskenneltu kokkarisen blogeja, kun käytätn tuollaista erektuslaista termia? Sitäpaitsi ainoa täällä edes lähelle öyhöttäjää pääsevä taidan olla minä ;)

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten mustasukkaisuus on biologiaa. "

Niin on naistenkin. Vaikkakin eri syistä.

Kokkarisen blogi?

Sä syltty olet kyllä aika jees.

Anonyymi kirjoitti...

"Täyttä roskaa. Kaiken lisäksi yksiavioisuus pelaa nimenomaan miesten pussiin kun naiset jakaantuvat tasaisesti."

Jos halutaan optimaalinen
jako, niin oikea ratkaisu on avoimet suhteet tai ryhmäavioliitot
(ryhmäavioliittoon kuuluu useampi mies, sekä nainen). Ryhmäavioliitossa myöskään yksittäisen henkilön markkina-arvo ei muodostu niin tärkeäksi tekijäksi, kuin valittaessa yhtä mielitiettyä.

"Moniavioisuudessa tai sarjamoniavioisuudessa nimenomaan miehet ovat niitä, jotka jäävät kokonaan ilman kumppania."

Pitää paikkansa, sikäli
kun moniavioisuudella tarkoitetaan mies+useampi nainen-tyyppisiä systeemejä. Näitähän alfauroksilla paljonkin on ja naiset on usein tietoisia toisistaan.

"Miesten mustasukkaisuus on biologiaa. "

Miesten mustasukkaisuus
perustuu siihen, että seksiä on niukasti saatavilla. Naiset elävät seksuaalisesti niukemmin ja rajoittavat saatavilla olevan seksin määrää. Näin ollen jos joku muu kajoaa omaan seksikumppaniin se koetaan ihan aiheellisesti uhaksi omalle elämänlaadulle.

Yksiavioisuus on traditio,
joka on lähtenyt eläinkunnasta liikkeelle, mutta yksiavioisuuden biologisuuden kumoaa taustalla häilyvä kiinnostus muihin kuin omaan kumppaniin. Orastava kiinnostus ilmenee normaalilla ihmisillä siten, että katsotaan esimerkiksi romanttisia elokuvia tai pornoa ja ollaan kiinnostuttu tungettelevassa mielessä muiden "rakkausasioista", vaikkei olekaan lupa koskea.

Tiukkaa yksiavioisuutta
tukee kulttuurilliset faktat, kuten miesten rajattu seksinsaanti ja älyn vajaakehitys. Äly, joka
on taantunut heikkoon markkinatilanteeseen ei pysty prosessoimaan vakavan toiveen tasolle sitä janottua tilannetta, mikä mahdollistaisi suhteita useampaan suuntaan suhteen molemmilta osapuolilta.



Bmad

tympeäNörttö kirjoitti...

Bmad kirjoitteli:
"Tiukkaa yksiavioisuutta tukee kulttuurilliset faktat, kuten miesten rajattu seksinsaanti ja älyn vajaakehitys. Äly, joka
on taantunut heikkoon markkinatilanteeseen ei pysty prosessoimaan vakavan toiveen tasolle sitä janottua tilannetta, mikä mahdollistaisi suhteita useampaan suuntaan suhteen molemmilta osapuolilta.
"

Vai ilmaiset sinä sen noin, hmm. Hassua että käytät sanaa äly. Viittaako se jotenkin siihen, että asiat olisivat ihan vain "järkeiltävissä" kuntoon, se on suurin ongelma, eivätkä siis emotionaaliset draamat? Enpätä tilanteen muutos nykyisiin miesluokkiin: YT:t eivät kait huomaisi kummempaa eroa - heille on aina ollut seksiä tarjolla, mutta nyt mukaan tuppaisi veljeilevästi muitakin YT-tyyppejä, ehkä jopa ylempiä KT-tyyppejä. Kuitenkin suurin osa miehistä on KT-tyyppejä, joilla saattaa olla romanttisia toiveita siitä, ettei naiskumppaninsa ole pannut menneisyydessäkään ihan jokaisen kanssa, joten miten heidän maailmankuvansa sopeutetaan mukaan? Tai mitä ylipäätänsä tapahtuu "edistykselle", kun miesten ei enää (samassa määrin) tarvitse kilpailla seksiresurssista?

Super-aateeämmänä en osaa kuvitella lainkaan tilannetta joka parantaisi myös minun olojani.

Anonyymi kirjoitti...

Tympeä: Bmadin fantasiat yksiavioisuuden murenemisesta sen myötä, että naiset sallia miehille useampia kumppaneita, ovat silkkaa - fantasiaa. Olen tästä aiemminkin puhunut, mutta eipä Bmadia kiinnosta se fakta, että suurin osa miehistä ei missään nimessä sietäisi sitä, että heidän naisensa olisivat moniavioisia. Tämä pätee ihan YT-miehiinkin - on ihan yleistä, että itselle sallitaan vapauksia, joita ei sallittaisi muille.

Tilannehan menisi yksinkertaisesti sellaiseksi, että naiset joutuisivat tyytymään yhteen seksikumppaniin eli omaan mieheensä, kun taas miehet voisivat vapaasti rillutella ympäriinsä.

MikkoAP kirjoitti...

"Tilannehan menisi yksinkertaisesti sellaiseksi, että naiset joutuisivat tyytymään yhteen seksikumppaniin eli omaan mieheensä, kun taas miehet voisivat vapaasti rillutella ympäriinsä."

Ennemminkin niin, että sekä naiset ,että miehet rilluttelisivat ja mitään "omia" kumppaneita ei olisi. Ei kuulosta hyvältä.

Vortac kirjoitti...

Tai mitä ylipäätänsä tapahtuu "edistykselle", kun miesten ei enää (samassa määrin) tarvitse kilpailla seksiresurssista?

Siis hetkonen, onko tuo määritelmäsi edistykselle? Kovinpa ovat kummallisia teidän kuvitelmanne siitä mitä edistys on, ja kovinpa on alhainen ihmisen mielikuvitus, jos se ei tuon korkeammalle ylety lentämään.

Eihän toisia vastaan kilpaileminen ole edistymistä, vaan taantumista. Alhaisimmat petoeläimetkin kilpailevat keskenään raadoista ja siitä kuka saa tappaa jonkun toisen eläimen ruoakseen. Edistystä on se, että ihmiset kilpailevat vain omaa itseään vastaan, ja tekevät yhteistyötä toistensa kanssa, harmoniassa ja kokonaisuuden hyväksi.

Tämä nykyinen seksuaalinen markkinatilanne on osittain keinotekoinen ja luotu, osittain teknologian mahdollistama, ja erittäin taannuttava ja taantuneiden ihmisten temmellyskenttä. Siinä ei ole mitään edistyksellistä, että kilpaillaan siitä kuka saa eniten römpsää (tai maa-alueita, rajaviivoja, lippuja, ruokaa, rahaa, statusta, jne..).

Se johtaa vain kinasteluihin, kiistoihin, kamppailuihin, tappeluihin, taistoihin ja sotiin.

Ja sota, se on merkki suurimmasta taantumasta.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

BMad on tietyssä määrin oikeassa kyllä. Ei 'parisuhde' ole mikään luonnon määräämä asia sinällään. Miehille on biologisesti ajatellen edullisinta pystyä levittämään siementään mahdollisimman laajalle, eli miehillä on kyky harrastaa monen eri naisen kanssa seksiä tuntematta siitä mitään huonoa omatuntoa, paitsi tietenkin aivopestyillä miehillä.

Naisille tämä on mitä ilmeisimmin todella paljon vaikeampaa. Vaikka naiset toki tekevät tätä, se vaikuttaisi kokemuksieni, tietojeni ja myös Laasasen mainion kirjan perusteella sekoittavan naisen psyykettä jollain muotoa. Mitä jakorasiampi ja 'lutkaisempi' nainen on, sitä sekavampi hänen psyykensä yleensä on myöskin. Toki nainen sitten koettaa jotenkin kompensoida tätä heikkoutta, esim. esittämällä 'kovaa jätkää' tms..

Naiset kun on biologisesti tehty sillä tavalla, että heille on edullisinta etsiä mahdollisimman korkean hierarkian/statuksen mies, ja sitten olla tälle suhteellisen uskollinen. Nainen kun ei oikein jaksane tulla raskaaksi joka 9 kuukauden välein nuoruudesta keski-ikään asti.. (luonnossa ei ole e-pilleriä, se on keinotekoinen tuote)

Sikälikin BMadin jutuissa on järkeä, että kyllä yhteiskunnan voi järjestää siten, että mies pääsee toteuttamaan luontaista vaihteluhaluaan monilla eri 'irtosuhteilla' (jotenkin oudon rumaksi tehty sana, vaikka kyseessä on neutraali asia), ja silti lapsista pidetään hyvää huolta ja heitä rakastetaan.

Esimerkiksi eräässäkin kirjassa mainitaan, että joillakin planeetoilla on sellaisia yhteiskuntia, joissa rakkaus koetaan leikkinä, energian ja ilon saamisena, joka voi kestää lyhyenkin aikaa, ja sitten voidaan taas ilakoida uuden partnerin kanssa. Koko yhteiskunta on sopeutettu tällaiseen menoon, ja lapset ovat kaikkien yhteisiä lapsia.

Jos kerran lapsella voi olla 'kaksi äitiä', niin eikö ole vielä kivampaa, jos lapsella on koko planeetta täynnä isiä ja äitejä?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

"Ei ole mitään evoluutiota. On vain maailma, jossa seksiä ei ole aikoihin ollut tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti tarjolla"

WHAT. THE. FUCK!!!!
..

Ehkä voin koettaa selittää, vaikka olenkin melkein 100% varma siitä, että se on kuin veden kaatamista hanhen selkään, ja vastaanotan todennäköisesti lähinnä solvauksia sekä psyykeni tasapainon ja älyni arviointeja ymmärtämättömiltä.

Evoluutio ei itseasiassa ole sitä, mitä ihmiset luulevat, eikä darwinin teorioita ole koskaan todistettu. Nimittäin evoluutiota tapahtuu kyllä mikrotasolla, eli esimerkiksi kalan evät saattavat muovautua vuosimiljoonien aikana erimuotoisikai ja tehokkaammiksi, tai sammakon kieli kasvaa pidemmäksi.

Mutta kala ei voi muuttua sammakoksi eikä sammakko ihmiseksi. Sellaista evoluutiota ei tapahdu.

Drawin näki Galapagos(?)-saarilla juuri tätä mikroevoluutiota, ja vain PÄÄTTELI siitä, että varmaankin myös makroevoluutio on mahdollista. Se on hyvin looginen teoria, ja ymmärrän miksi sitä pidetään todennäköisenä ja hyväksyttävänä, eikä siinä sinänsä ole varsinaisesti kuin yksi vika; se ei ole TOTTA.

Sellaista evoluutiota ei tapahdu - joskin ihmisetkin kehittyvät, mutta eivät oikeastaan aivan itsekseen. Meitä 'kehitetään' korkeampien olentojen toimesta (viimeistään tässä vaiheessa skeptiset viiksikarvat sojahtanevat pystyyn ja wtf-ilmiö räjähtänee vähintään kaakaon purskahtamisena näppikselle), niinkuin koko maapalloa ja sen elimistöä ja kasvustoa/kasvistoa.

DNA:tamme muokataan ja muutetaan, eikä se suinkaan tapahdu siis 'itsekseen', kuten Darwin ehdotti. Tälle on kai olemassa termikin, nimittäin "Terraforming".

Se kuulostaa uskomattomalta ja occamin partaveitsi-ihmiset (jotka usein kyllä itse ovat varsin parrakkaita, paradoksaalista kyllä) kieltänevätkin tämän ajatelman niin kauan kuin heillä on pienikin oljenkorsi ajatella jotain 'maallisempaa' teoriaa asioiden selitykseksi, olipa mainitsemani asia miten totta hyvänsä.

Usein totuus on hyvin hankala selittää tällä planeetalla asuville ihmisille, koska heidän psyykensä on niin hauras, heidän suojamekanisminsa niin vahvoja, ja heidän maalliset käsityksensä asioista niin vankkumattomia, että totuudella on vain vähäinen mahdollisuus päästä heidän tietoisuuteensa, aina kun se hiukankin eroaa 'virallisesta dogmasta'. Se on hiukan surullista, mutta tällä tavalla on elämän tapahduttava - muuten ihmiset saattaisivat sairastua psyykkisesti pahan kerran. Se olisi kuin niin monessa kauhuelokuvassa tai Twilight Zone-sarjan jaksossa, jossa joku päähenkilö on aivan yhtäkkiä pakotettu uskomaan heidän maailmankuvansa täysin pirstaleiksi rikkova asia todeksi. Mutta siitä enemmän ensi kerralla.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Ennemminkin niin, että sekä naiset ,että miehet rilluttelisivat ja mitään "omia" kumppaneita ei olisi. Ei kuulosta hyvältä.

Miksi 'omimisen' loppuminen ei kuulostaisi hyvältä? Sehän olisi vain hyvästä, jos ihmiset vihdoinkin oppisivat olemaan vapaita ja jakamaan, sen sijaan että koettavat haalia omistukseensa kaiken, joka heitä vähänkin kiinnostaa..

Ehkä silloin voisi maailma vihdoinkin täyttyä aidosta ja vilpittömästä rakkaudesta, kun ei tarvitsisi koko ajan olla huolissaan, että joku vie 'minun omaisuuteni'.. (kun omaisuutta ei varsinaisesti olisi kuin vain sen verran, jota voi järkevästi käyttää)

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

TN:"Vai ilmaiset sinä sen noin, hmm. Hassua että käytät sanaa äly. Viittaako se jotenkin siihen, että asiat olisivat ihan vain "järkeiltävissä" kuntoon, se on suurin ongelma, eivätkä siis emotionaaliset draamat?"

En tarkoittanut, että
se olisi järkeiltävissä kuntoon, älyhän on seurausta ymmärryksestä (ja toki 'äly'-käsitteellä voidaan tarkoittaa montaa muutakin asiaa ts. se on aika petollinen termi.)

'Normaali ihminen', sikäli
kun tuota termiä nyt voi jo paremmin soveltaa on sitoutunut tiukasti vallitseviin
ajattelunormeihin ja hänen älynsä mittaakin asiat loputtomiin juuri tuon järjestelmän omien hyötyjen kannalta.

Näin ollen se mitä ihminen
pohjimmiltaan on ja eläessään kaipaa, ei ole koskaan täydessä symbioosissa keskivertoihmisen elämäntilanteen kanssa, eikä tule ikinä olemaankaan. Olisi päästävä eroon normaali-ihmisyydestä.
Ihminen, joka on jo maallistautunut ajattelemaan ja rakentamaan elämänsä seksuaalisia tarpeita rajoittavan systeemin ehdoilla ei helposti usko sitä väitettä, etteikö hänen tiukasti yksiavioinen elämänmallinsa olisi esim. oikea ja biologisiin lainalaisuuksiin perustuva jutska.

Toinen puoli ongelmaa on
se, ettei ihmisillä ole oikein käytännön mahdollisuuksia toteuttaa
keskivertomaallisuuden vastaisia visioitaan ja ikuisesti toteutumattomina ne on aika helppo myöskin lyntätä vain onnettomien pervertikkojen kieroutuneiksi haaveiksi, vaikka tosiasiassa ihmisten biologia pyrkisikin kokoajan vapaamman seksuaalisuuden tilaan. Naisten vetäytyminen on ymmärrettävää, mutta vain niin kauan kun heidänkin elämänotteensa on maallinen.

Naiset eivät halua vapauttaa itseään keskivertomiesten seksifantasioita, vaan tyrkyttävät itseään pakkomielteenomaisesti väkivaltaisille ja rahanhajuisille miestyypeille, joiden vaihtelunhalu
on ehkä naisten rajoitetun seksuaalisuuden näkökulmasta turvallisempaa. Nämä pintaliitäjät antavat hoivaa ja hyväksyvät naisten heikkoudet omia suorituksiaan vastaan. Jos totta puhutaan eniten naiselta vaativat nimenomaan keskivertomiehet, jotka ovat menettäneet viime aikoinakin paljon ns. markkina-arvoaan.

Miehet tiirailevat naisten tissejä, huoliteltua käsiä ja seksuaalisesti stimuloiviin nahkasaappaisiin ahdettuja jalkoja elokuvista kaduilta päivittäin - ja ennenkaikkea omasta halustaan, mutta silti he eivät myönnä sitä ajatusta, että heidän omat sinänsä hyvätkään vaimonsa eivät riitä heidän periaatteessa loputtoman vaihtelunhalunsa tyydyttämiseen.

Pintapuolisesti katsoen sen vuoksi, että tuo vaihtelunhalu on loputonta on päädytty rajoittumaan käytännön elämässä yhteen naiseen ja jätetty loput ns. haavenaisiksi, ettei toiminta menisi liian rasavilliksi. Tosiasiassa naiset tietentahtoen rajoittavat seksuaalivalinnallaan ja tukahtuneella seksuaalivietillään tavallisten miesten hyppimistä sängystä toiseen, ettei naisten seksuaalinen alilatautuneisuus paljastuisi. Pohjimmiltaan vika on kuitenkin näissä naisissa ja heidän seksuaalisielämänsä surkeudessa, eikä miehissä, jotka vaihtelua kaipaavat.

Nykymaailmassa se vaan on miehen oma vika jos ei saa, ja jos nainen tarjoaa huonoa seksiä sitä ei voi edes ajatella, koska naiselta saatu seksi on eittämätön kunnianosoitus tökerössäkin muodossa.

Onnistumalla vaatimaan naisilta
villimpää ja esoteerisempaa seksiä päästäisiin aika yllättäviin
lopputuloksiin, mutta naiset ovatkin torpanneet tämän yrityksen pyrkimällä harrastamaan seksiä yksinkertaisten alfauroiden kanssa, joille riittää pelkät saunaretket, kossuhumalat, salitreenit, alituiset vedot ja työnnöt ja miespuolisten lajitovereiden turpaanvedot tuhansien stadien öissä.

Bmad

Anonyymi kirjoitti...

TN:"Enpätä tilanteen muutos nykyisiin miesluokkiin: YT:t eivät kait huomaisi kummempaa eroa - heille on aina ollut seksiä tarjolla, mutta nyt mukaan tuppaisi veljeilevästi muitakin YT-tyyppejä, ehkä jopa ylempiä KT-tyyppejä."

No jospa naisella olisi
yleinen mahdollisuus ottaa vaikka kolme miestä reviirilleen, nämä AT/KT/YT M-erot todennäköisesti hälvenisivät aika tavalla. Ihmisryhmiin (ps. itse olen muuten kiinteästi 4:n ryhmässä) olisi helpompi koota galleriaa erilaisista miehistä ja myös miehet ehkä haluaisivat toisiltaan vaihtelua, enemmän kuin nyt. Silloin kun miehiä valitaan vain yksi valitaan nykykategorioiden mukaan se hurjin ja virheettömin. Monen öyhön kanssa eläminen saattaisi olla vaikeaa, tai ainakin pidän varmana, että AT ja KT miesten seksinsaanti lisääntyisi jossain määrin jos ihmiset eläisivät ryhminä, eivätkä tiukkoina (taistelu)pareina.

"Kuitenkin suurin osa miehistä on KT-tyyppejä, joilla saattaa olla romanttisia toiveita siitä, ettei naiskumppaninsa ole pannut menneisyydessäkään ihan jokaisen kanssa, joten miten heidän maailmankuvansa sopeutetaan mukaan?"

Kysymys on suunnilleen
yhtä monimutkainen, kuin miten saadaan ryhmäaviokäytäntö laillistettua ja käynnistettyä. Ei se ole ihan tältä istumalta mahdollista.

"Tai mitä ylipäätänsä tapahtuu "edistykselle", kun miesten ei enää (samassa määrin) tarvitse kilpailla seksiresurssista?"

Silloin seksin laatu ja taso saa enemmän huomiota. Naisilta vaaditaan muutakin, kuin pelkkää koristekäyttäytymistä. Vaaditaan jopa miehen tyydyttämistä.

"Super-aateeämmänä en osaa kuvitella lainkaan tilannetta joka parantaisi myös minun olojani."

ATM:ien hierarkiassa olet
huipulla, avaruusnörtti. Mene töihin ja kauppaa itsesi nörttinä kehuskele miten hyvä nörtti olet ja värisytä ääntäsi sillain soljuvasti ja sano, että "minä, minä haluan seksiä kanssasi!". Ihan oikeasti, tee niin.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Arawn:" Olen tästä aiemminkin puhunut, mutta eipä Bmadia kiinnosta se fakta, että suurin osa miehistä ei missään nimessä sietäisi sitä, että heidän naisensa olisivat moniavioisia."

Koska taustalla on pelko
yksinjäämisestä tai siitä, että nainen menee jonkun kilpailevan miehen kynsiin. Olen ilmoittanut toistuvasti, että naiset ovat seksin alhaiseen kokonaismäärään syyllisiä ja sitä tosiasiaa ei muuta mitkään kyseisen toiminnan seuraukset.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:"Naisille tämä on mitä ilmeisimmin todella paljon vaikeampaa. Vaikka naiset toki tekevät tätä, se vaikuttaisi kokemuksieni, tietojeni ja myös Laasasen mainion kirjan perusteella sekoittavan naisen psyykettä jollain muotoa."

Ei se sitä sekoita jos se
psyyke on kunnossa. Naiset ovat myös pohjimmiltaan vaihtelunhaluisia, mutta tarraavat
helposti parisuhteeseen (mieluiten jonkun turvallisen suorittajaöyhön kanssa. Syitä olen luetellut aiemmissa viesteissäni.

"Mitä jakorasiampi ja 'lutkaisempi' nainen on, sitä sekavampi hänen psyykensä yleensä on myöskin."

Taisha Abelar (mainitsemasi
kauhu-Castanedan naissoturikumppani) on esittänyt tästä täysin vedenpitävän teorian kirjassaan "Sorcerer's Crossing": seksi ja etenkin tavallinen yhdyntä on naiselle bioenergisesti paljon rasittavampaa kuin miehelle ja lukuisat seksikumppanit naisella johtavat väistämättä siihen, että naisesta tulee ontuvampi. Mutta ei siihen sotkemiseen käytännössä tarvita kuin yksi kumppani. Naisen emootiomaailma menee seksistä sekaisin, mutta vahva nainen kestää
sen kyllä ja pystyy tilanteeseensa jopa vaikuttamaan.

"Toki nainen sitten koettaa jotenkin kompensoida tätä heikkoutta, esim. esittämällä 'kovaa jätkää' tms.. "

Juu.

"Naiset kun on biologisesti tehty sillä tavalla, että heille on edullisinta etsiä mahdollisimman korkean hierarkian/statuksen mies, ja sitten olla tälle suhteellisen uskollinen."

Aivan. Tavallinen mies
on naiselle vaikeampi kestää, kuin sellainen mies, joka tuo turvaa ja suojaa. Mutta jos naiset olisivat esoteerisempia he huomaisivat paremmin yksoikoisten alfaurosten ja liikemiesten kanssa peuhaamisen tuomat haitat.

"Sikälikin BMadin jutuissa on järkeä, että kyllä yhteiskunnan voi järjestää siten, että mies pääsee toteuttamaan luontaista vaihteluhaluaan monilla eri 'irtosuhteilla'"

Voi, ja myös niin, että
nainen voi hakea kaipaamaansa vaihtelua.

"Jos kerran lapsella voi olla 'kaksi äitiä', niin eikö ole vielä kivampaa, jos lapsella on koko planeetta täynnä isiä ja äitejä? "

Niin kauan kuin lapsi on
sukukypsymätön on tärkeää, että hänellä on ne tekijät ympärillään.
Mutta tekijät voivat silti toteuttaa luonnollista vaihtelunhaluaan, ilman että lapsen tarvitsee tästä mitenkään kärsiä.

Bmad

tympeäNörttö kirjoitti...

MikkoAP summasi:
"Ennemminkin niin, että sekä naiset ,että miehet rilluttelisivat ja mitään "omia" kumppaneita ei olisi. Ei kuulosta hyvältä."

Nähdäkseni tilanne on jo nykyiselläänkin pitkälti tuo. Sitä ei vain suostuta aivan suoraan myöntämään, syystä tai toisesta, ja on systeemejä millä sitä peitellään: vakavampi seurustelu ja avioliitot. Kyynisesti ajattelen että ihmiset pariutuvat/vakiintuvat vain turvatakseen edes jonkinlaisen "tason" (kumppanin) elämälleen. Jotkut ovat varmasti tilanteeseen aidosti tyytyväisiäkin, mikäli rahkeet eivät riittäisi useampaan kumppaniin, mutta niillä joilla riittää, sitä menekkiä on sitten muutenkin, ihan vaikka sormuksista huolimatta, lopulta...

Enivei. Perään Vortac ihmetteli että mitä oikein tarkoitinkaan "edistyksellä". Uskon vahvasti että ihmisten sukupuolivietti vie heitä eteenpäin: sitä halutaan tyydyttää suoraan, mutta sen sublimointi on myös iso juttu. Tarkoitan tällä sitä että jännitteitä rakennetaan ihan tahallaan: kohteiksi otetaan sellaisia asioita joiden tavoittaminen on vaikeaa, muttei mahdotonta. Jos heti alkuunsa saa Ferrarin ja rotunaisen, koko hommasta putoaa pohja. (Mikäli haluaa kieltää ihmisten kilvoitteluluonteen, pitäisi yhteiskunnan/ihmiskunnan tähdätä paitsi kivunlievitykseen, myös euforian tuottamiseen. Siis doupata ihmiset niin täyteen kamaa etteivät pelkäisi supernovaakaan.)

Ja vielä Bmad, jonka jutut vaatisivat pidemmän vastauksen kuin nyt irtoaa, joten lainaan vain tämän, ja jatkan lisää myöhemmin:
"ATM:ien hierarkiassa olethuipulla, avaruusnörtti."

Jeah, höhö, edustan avaruuskulttuuria: täällä, jo tänään.

"Mene töihin ja kauppaa itsesi nörttinä kehuskele miten hyvä nörtti olet ja värisytä ääntäsi sillain soljuvasti ja sano, että "minä, minä haluan seksiä kanssasi!". Ihan oikeasti, tee niin."

Tilastojen mukaan en ole enää edes friikki työttömyyteni takia: kauhean iso osa muitakin nuoria ja nuorehkoja miehiä on! Jännä homma. Eli saisinkohan siis edes mitään työtä, josko jotain suostuisinkin vastaan ottamaan? En kuitenkaan usko että voin markkinoida itseäni mitenkään fiksusti. Enkä edes halua. Jos en tällaisena kelpaa, miksi vähän puhtaampi versio menisi läpi? (Ja ne kerrat, kun olen reippaasti ehdottanut seksiä, ovat päättyneet vain kauheaan nolostumiseen tyttöjen osalta.)

Anonyymi kirjoitti...

"Jeah, höhö, edustan avaruuskulttuuria: täällä, jo tänään."

Moni muu nörtti on
varmasti hyvin kateellinen sille, miten hyvin nörtität. Nyt on aika istuutua miettimään tilannettasi, joka on itse asiassa aika perkeleen hyvä.

"Tilastojen mukaan en ole enää edes friikki työttömyyteni takia:
kauhean iso osa muitakin nuoria ja nuorehkoja miehiä on!"

Töitä on kun viitsii tehdä.
Opettele jotain..

"Jännä homma. Eli saisinkohan siis edes mitään työtä, josko jotain suostuisinkin vastaan ottamaan?"

Varmasti saisit. Olet huippu.

"En kuitenkaan usko että voin markkinoida itseäni mitenkään fiksusti. Enkä edes halua. Jos en tällaisena kelpaa, miksi vähän puhtaampi versio menisi läpi?"

Menet vaan ja sanot, että
nyt seksiä nörtin kanssa.

"(Ja ne kerrat, kun olen reippaasti ehdottanut seksiä, ovat päättyneet vain kauheaan nolostumiseen tyttöjen osalta.)"

Ja ei kun panemaan.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Bmad: "Koska taustalla on pelko
yksinjäämisestä tai siitä, että nainen menee jonkun kilpailevan miehen kynsiin."

Ei vaan siksi, että pohjalla on yhä se vahva vietti varmistaa jälkeläisten isyys ja ainoa keino miehelle varmistaa se on pitää huolta, ettei puoliso pane muita miehiä. Se, että isyystesti on ollut käytössä joitain vuosikymmeniä, ei vaikuta tähän pätkääkään.

"Olen ilmoittanut toistuvasti, että naiset ovat seksin alhaiseen kokonaismäärään syyllisiä ja sitä tosiasiaa ei muuta mitkään kyseisen toiminnan seuraukset."

Niin olet, mutta pelkkä ilmoituksesi ei riitä todistamaan, että asia todella olisi niin.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei vaan siksi, että pohjalla on yhä se vahva vietti varmistaa jälkeläisten isyys ja ainoa keino miehelle varmistaa se on pitää huolta, ettei puoliso pane muita miehiä. Se, että isyystesti on ollut käytössä joitain vuosikymmeniä, ei vaikuta tähän pätkääkään."

Varmaan on halu varmistaa jälkeläistensä isyys, niin. Ei se asiaan liity.

"Niin olet, mutta pelkkä ilmoituksesi ei riitä todistamaan, että asia todella olisi niin."

Miehellä on halu kontrolloida
toki puolisoaan, mutta syyt ovat siinä, että miehet ovat kantapään kautta oppineet, ettei seksiä
saa noinvain. Ja jos saakin niin silloin pitää rengastaa nainen ja merkata omaksi.

Esiintyy tätä halua naisellakin. Itse asiassa olen aikoinani joutunut paljonkin lohduttelemaan psykoottista naista joka ei kestänyt sitä, että hänen miehellään oli alituinen halu käydä
vieraissa (kaiken kukkuraksi sama nainen vielä toimi tiiviissä sivuseksisuhteessa minuun vajaan vuosikymmenen verran), mutta se kuulemma johtuikin siitä, että olin hänen poikaystävänsä
kaveri. Hahhah.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Bmad: "Varmaan on halu varmistaa jälkeläistensä isyys, niin. Ei se asiaan liity. "

Ei liity asiaan? Se, että miehet pyrkivät varmistamaan jälkeläistensä isyyden kontrollomalla naisten seksuaalisuutta, ei liity moniavioisuus/yksiavioisuus -dilemmaan?

Oletkos muuten historiaan perehtynyt? On ollut aikakausia, joina miehille on ollut ihan luvallista kuksia ympäriinsä (tykätköön vaimo eli ei). Mikä on ollut tilanne? Ovatko miehet tällöin armollisesti luovuttaneet puolisoilleen saman oikeuden?

bmaad kirjoitti...

"Ei liity asiaan? Se, että miehet pyrkivät varmistamaan jälkeläistensä isyyden kontrollomalla naisten seksuaalisuutta, ei liity moniavioisuus/yksiavioisuus -dilemmaan?"

Minun nähdäkseni isyyden
varmistaminen ei ole loogisessa
syy-yhteydessä siihen, miksi naisille asetetaan vaatimuksia olla olematta muiden miesten kanssa. Mainitsemasi ilmiö on tietenkin olemassa, ja sen näkee
voi havaita esim. siinä, että pariskunnat, jotka hakevat ulkopuolista seuraa hakevat no. muita naisia (tai pareja), vain hyvin harvoin miehiä.

"Oletkos muuten historiaan perehtynyt?"

Jonkin verran.

"On ollut aikakausia, joina miehille on ollut ihan luvallista kuksia ympäriinsä (tykätköön vaimo eli ei). Mikä on ollut tilanne? Ovatko miehet tällöin armollisesti luovuttaneet puolisoilleen saman oikeuden?"

Eivät varmaankaan, koska
naiset ovat seksuaalisesti olleet
rajoittuneita koko tämän
maailmanjärjestyksen kehityksen (historiankirjoituksen?) ajan.
Ja nyt kun ehkäisy on tullut naisten seksuaalinen valta on itse asiassa pienempää, kuten Laasanen on todennut.

Naisten asettaminen orjan
asemaan on yksi valitettavista maailmanilmiöistä ja pätee edelleenkin, vaikka näennäisesti naiset on saatukin näyttämään aika vapailta. Nykyisin naiset nimittäin saavat itse organisoida tuon "orjuutensa" aika
pitkälle. Eivät
he näet mitään uuden ajan itsenäisiä superihmisiä ole, vaikka valitsevatkin rinnalleen ainoastaan niitä kaikkein sovinnaisimpia ja maskuliinisimpia tai patriarkaalisimpia miehenkoltiaisia,
jotka joskus aikoinaan (ja joissain
kulttuureissa edelleenkin)
määräsivät heidät vuosikymmeniksi pöydän ja hellan väliin, tai pukeutumaan huntuihin ulkona
liikkuessaan.

Feministeille minulla on
sellaisia ikäviä (tai mukavia) uutisia, että
naiset eivät ole edelleenkään itsenäisiä saati vapaita päättämään asioistaan. On tietenkin harvoja naisyksilöitä, jotka kykenevät
kaiken tämän hävityksen keskellä murtautumaan kuorestaan ja toimimaan ihmisarvoisesti. Heillä on luonnollisesti myös paremmat mahdollisuudet toteuttaa seksuaalista vaihtelunhaluaan ja kunnioittaa miehiä ylipäätään.

Anonyymi kirjoitti...

Myös naisten mustasukkaisuus pohjautuu biologiaan: nainen ei halua, että mies jakaa aikaansa, emotionaalisia ja taloudellisia resurssejaan muiden naaraiden jälkeläisille.

Realisti