lauantaina, elokuuta 22, 2009

Miehiin kohdistuva väkivalta on arkista

HS: Pojan on vaikea puuttua tyttöystävänsä väkivaltaisuuteen
Väestöliiton Poikien puhelimessa on huomattu oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (HS 20. 8.) esiin nostama tyttöjen väkivaltaisuus poikia kohtaan.

Valitettavasti nuoret miehet tuntuvat kokevan, että miesten miehiin kohdistaman väkivalta on normaalia ja hyväksyttyä. Sen sijaan nuorten naisten poikaystäviinsä kohdistama väkivalta on vaiettu ja odottamaton tabu, johon pojat eivät osaa eivätkä uskalla reagoida mitenkään.

Nuoret miehet saavat puhua Poikien puhelimessa luottamuksellisesti omalla kielellään. Vuonna 2009 käydyissä keskusteluissa he kertoivat kokemuksistaan, asenteistaan ja peloistaan väkivaltaa kohtaan.

Keskusteluissa miehiin kohdistuva väkivalta on tavallista, jopa arkista. Pojat ovat tottuneet siihen että miesten kesken on olemassa väkivallan uhka. Tämä on selvästi useimpien soittajien mielestä väärin, mutta myös tosiasia, jonka kanssa he ovat oppineet tulemaan toimeen.

Naisiin kohdistettu väkivalta on sen sijaan poikien ja nuorten miesten mielestä kiellettyä ja häpeällistä. Vuosikymmeniä jatkuneiden kampanjoiden viesti on sisäistetty: nuoret miehet tuomitsevat naisiin kohdistuvan väkivallan järjestelmällisesti.

Naisten miehiin kohdistama väkivalta on puolestaan miehille arka aihe. Siihen on vaikea reagoida, eikä siitä voi oikein missään puhua.

Nuoret miehet ovat tottuneet siihen, etteivät kerro heihin kohdistuvasta väkivallasta.

Puheluissa pojat ihmettelevät sitä, että tytöt tuntuvan voivan käyttää väkivaltaa ilman jälkiseuraamuksia ja tietävän sen. Pojat kertovat tyttöjen käyttävän väkivaltaa myös muita tyttöjä kohtaan yhä useammin. Asiasta puhuvat pojat ovat neuvottoman ja epätoivoisen oloisia.

Niin lähisuhdeväkivaltakampanjoiden kuin yleisen aggressiokasvatuksenkin painopisteen siirtäminen koskemaan vahvemmin myös tyttöjä ja naisia olisi ratkaisu tähän pahenevaan ongelmaan.

JOONAS KEKKONEN Poikien puhelimen palvelukehittäjä, SAMULI KOISO-KANTTILA johtava asiantuntija Väestöliitto

Taas kerran feministeistä ja raiskauksista

Little Girls, College Guys -- and Nervous Parents

Fewer male teachers are in K-12 classrooms in Illinois

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Niin lähisuhdeväkivaltakampanjoiden kuin yleisen aggressiokasvatuksenkin painopisteen siirtäminen koskemaan vahvemmin myös tyttöjä ja naisia olisi ratkaisu tähän pahenevaan ongelmaan."

Ylipäätään:

-Yhteiskunnassa tulee lisätä myönteistä aggressiota, ja vähentää kielteistä.

-Peruskoulussa halukkaille tulee tarjota kamppailulajikoulutusta, painia ja nyrkkeilyä.

-Näytellyn väkivallan katsomisesta (siis elokuvan ja teatterin) pitää tehdä hyväksytympää ja itsetietoisempaa paineenpurkua. Lisäksi niihin on suhtauduttava entistä kriittisemmin.

-Sadomasokismi tulee liittää osaksi yleisempää seksikuvastoa, erityisesti naisten kollektiivinen oikeus toimia alistavina osapuolina tulee saattaa paljon yleisemmäksi (naiselle tulee löytää myönteinen kanava toteuttaa litsariviettiään).

-Ihmisiä tulee suojella
epätoivotulta väkivallalta. Ei voida pakottaa ketään osallistumaan myönteiseen väkivaltaan. Purku- ja nautiskelu kanavat pitää silti olla kunnossa.

Yhteiskunta tukahduttaa
etenkin naisen aggression. Tytöille on keksittävä
jotain tekemistä. Miehen on saatava myös alistua ja jäädä heikoille, myös naisen alle.



Bmad

Jape kirjoitti...

Erittäin hyvä ja tervetullut kirjoitus Joonas Kekkoselta ja Samuli Koiso-Kanttilalta. Toivottavasti tämä virittää laajempaakin kesksutelua tästä vaietusta onglmasta. Mutta arvelen, että tuolla Hesarinkin mielipidepalstalla on kohta joku feminisiti/profeminisitimies änkkäämässä, että on tärkeämpiäkin ja vakavampia ongelmia, kuin miehiin kohdistuva väkivalta. Nimittäin naisin kohdistuva väkivalta, vaikkak sitä kaikkinensa on paljon vähemmän kuin mieheiin kohdistuvaa väkivaltaa, niin siitä huolimatta naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusrikos näiden feministien/profeminisitien mielestä.

Kysyn, koska verovaroin rahoitettu naitutkimus siirtyy vihdoin sille omalle TONTILLEEN ja alkaa tutkia naisia ja naisten tekemisiä KRIITTISESTI, muusta kun naisen jatkuvasta uhripositiosta lähtien?

Tähän astihan naistutkimus on jumittunut "tutkiman" miehiä ja heidän synnynnäistä pahuutaan ja siinä kriitisen miestutkimuksen artojokiset sun muut sukupuolirasistit (mahtaa jokisella olla vaikeaa ruumiissaan) komppaa karvaisia käsiään rytmikkäästi yhteen lyöden vastaanottaessan lähen uskonnon omaista sanomaa.

Ville kirjoitti...

Hyvä että poikien ääni pääsee kuuluviin edes tuota kautta. Nyt odotellaan tekoja.

ESS: Et sitten puhu (jpg) Nalkutuksesta.

Tällaisiako me nykynaiset olemme? Meillä on oikeus... Meillä on oikeus... Meillä on oikeus syyllistää...

Jos miehet puuttuisivat elämäämme samalla tavalla, he saisivat turpiinsa.

Teemme heistä hiljaisia nyhveröitä, joilla ei ole tilaa elää ja olla omassa kodissaan. Sitten ihmettelemme, miten miehemme ovat onnettomia hissukoita, joilla ei ole enää aloitekykyä eikä omia mielipiteitä.

Ei ihme, jos miehet vaihtavat meidät nuorempiin.


Niinpä. Sitä saa mitä tilaa.

Törkeästä parituksesta epäillyt nainen ja mies vangittiin

Jani Toivola: Miksi en kelpaa isäksi?

Tätä voi kysyä niiltä, jotka valheisiin verhoutuen pitävät yllä äiti- ja naismyyttiä ja järjestelmällisesti leimaavat miehet, myös homot, pahoiksi ja kelpaamattomiksi.

Tytär puri ja hakkasi äitiään hotellihuoneessa

suolihuuhtelu kirjoitti...

"Asiasta puhuvat pojat ovat neuvottoman ja epätoivoisen oloisia."

Pieni vihje: kun joku lyö sinua, torju lyönti ja/tai lyö takaisin. Ei se niin monimutkaista ole.

MikkoAP kirjoitti...

"Pieni vihje: kun joku lyö sinua, torju lyönti ja/tai lyö takaisin. Ei se niin monimutkaista ole."

Pieni vihje: kun nainen lyö miestä ja mies lyö takaisin, mies pidätetään, nainen ei. Ei se niin monimutkaista ole.

suolihuuhtelu kirjoitti...

Lain mukaan henkilö saa vastata hyökkäykseen samalla määrällä voimaa.

MikkoAP kirjoitti...

"Lain mukaan henkilö saa vastata hyökkäykseen samalla määrällä voimaa."

Lakia täytyy aina tapauskohtaisesti tulkita. Ja viranomaisten tulkinnan mukaan mies on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Laissa sallitaan rankaisematta jättäminen häävarjelutilanteessa, mutta se ei ole mikään automaatti päästä ilman rangaistusta itsepuolustustilanteessa. Ja on syytä havaita, että tämä lainkohta ei oikeuta samantasoista tai edes heikompaa väkivallankäyttöä kostotoimena.

Suomessa on yleisesti ottaen oikeuskäytännön perusteella varsin yleistä joutua rangaistuksi myös itsepuolustustilanteessa. Näin etenkin, jos väkivallalta olisi voinut välttyä sillä, että olisi itse poistunut pikaisesti paikalta.

Tässä vielä mitä rikoslaki sanoo hätävarjelusta:

«Hätävarjelu»

Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on «hätävarjeluna» sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Jos puolustuksessa on ylitetty «hätävarjelun» rajat («hätävarjelun» liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

Homo

suolihuuhtelu kirjoitti...

Asiat eivät tule koskaan muuttumaan jos ihmiset eivät vapaasti käytä itsepuolustusoikeuksiaan.