tiistaina, elokuuta 04, 2009

Syynä hoitoalan korkeat palkankorotukset

Kesäinen seksiblogaus tai miten sukupuoli tuhoaa tasa-arvokeskustelun

The trouble with men

Keskenään risteävät sorron mekanismit
Koska kaikki syrjintä perustuu samaan periaatteeseen, eli ihmisten suosiminen/syrjiminen tiettyyn kategoriaan kuulumisen perusteella, meidän on turha taistella yhtä syrjinnän muotoa vastaan, jos samalla hyväksymme toisenlaisen syrjinnän.

Pitääkö parinvalintasyrjintä sitten lopettaa?

HS: Kuntien romahdus voi johtaa rajuihin veronkorotuksiin
Kuntaliiton Kietäväinen myöntää, että kuntien menot ovat kasvaneet liian voimakkaasti. "Mutta suurimpana syynä ovat viime eduskuntavaalien yhteydessä luvatut hoitoalan korkeat palkankorotukset, joista kunnat eivät ota vastuuta itselleen", hän jatkaa.

Toissa vuonna sorvatussa kuntien palkkaratkaisussa korotettiin näyttävän riidan päätteeksi etenkin sairaanhoitajien palkkoja.

HS: Poliitikot ovat hylänneet isänmaan nuoret toivot
Poikani on 22-vuotias, terve ja urheilua harrastava nuori mies. Hänellä on ammattikoulutus alalle, joka tarjoaa vain lyhytaikaisia "paskaduuneja", nyt ei enää niitäkään.

Armeijan jälkeen hän muutti omilleen, kun oli työpaikkakin. Nyt hän on ollut viisi kuukautta työttömänä ja etsii aktiivisesti työtä, mutta tuloksetta.

Työkokemusta vaaditaan, mutta sitä ei kerry, koska siihen ei yksinkertaisesti ole tilaisuutta.

Tietty arkuus ja ujous ovat ominaisuuksia, jotka kuuluvat nuoruuteen, koska elämänkokemus on vielä vähäistä.

Poika asuu kasvukeskukseksi itseään nimittävässä kaupungissa. Hän ei ole halukas muuttamaan pääkaupunkiseudulle mahdollisen työn perään, sillä tuttu ympäristö ja yhteisö antavat kuitenkin tiettyä turvaa.

Uusavuton hän ei kuitenkaan ole, sillä hän osaa hoitaa jokapäiväiset asiat. Osaa myös hakea toimeentulotukea, sillä työmarkkinatuki, netto 410 euroa kuussa, ei pitkälle riitä.

Sitäkin vähää joutuu odottamaan ainakin kuukauden, vaikka se lain mukaan pitäisi tulla viikossa. Hän ei ole suinkaan ainoa vastaavassa tilanteessa oleva nuori.

Vanhempana suututtaa, että terveille ja työkykyisille isänmaan toivoille ei löydy sijaa yhteiskunnassa.

Poliitikkojen puheet eivät tavoita näitä nuoria, eikä äänestäminen kiinnosta.

Nuoret miehet, joissa on potentiaalia ja tervettä uhoa, ovat riskialtis ryhmä ääriliikkeille. Ehkäpä ne tarjoavat edes jotain vastauksia, joihin kanavoida aktiviteettia ja purkaa turhautuneisuutta.

POJAN ÄITI

Harriet Harman was last night accused of going 'literally bonkers' by Cabinet colleagues after launching a fresh feminist outburst against men.

81 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Onko Mari Saario oikea ihminen vai vitsi? Ei, hän feminitsi.

Joka tapauksessa teen hänet nyt tyytyväiseksi puhumalla tasa-arvosta tavalla, jonka hänkin hyväksyy: Mies on tappaja. Suomalainen mies on sikatappaja. Nainen on ihqu. Suomalainen nainen on pusipusi-ihqu.

Mielenkiintoista, muuten, että Marin mukaan on kaikenlaisia (suomalaisten miesten sabotoimia) tasa-arvosta keskustelevia foorumeja. Oikeastihan niitä ei ole kuin pari. Siksi olen aika varma, että minäkin olen onnistunut suututtamaan femivitsimme.

Varsinkaan hänen bloginsa ei ole suuntautunut keskusteluun, koska hän feministisen tyyliin sensuroi kaikki epämiellyttävät viestit.

Pitäisikö sitten vaieta, jotta Marina lakkaisi? Kun Hesari seuraavaksi väittää, että suomalaisen tappaja on yleensä savolainen ja että yli 90%:ssa suomalaisesta väkivallasta tekijänä on savolainen? Tai jotain muuta yhtä rasistista.

Sitähän nämä natsit haluaisivat. Sitten olisi kiva keskustella.

Tomi kirjoitti...

PS. en jaksanut lukea marinaa loppuun, joten, öh, pyydän anteeksi, jos kiehui yli ennen kuin piti.

Jorma kirjoitti...

"Hyvä, menkää mille tahansa palstalle, niin siellä nimimerkki suomalainen mies puolustaa yleistä suomalaista miestä argumenteilla, joissa naisten tekemä henkinen väkivalta on tuntematonta, miesten kohtaama perheväkivalta piilossa, naistet pahimpia pahoinpitelijöitä, tapetut naiset saamattomia juopoissa narsisteissa riippujia tai nalkuttajia ja sosiaalitanttafeministiviherlesbojen salaliitto syynä niin miesten, naisten kuin lastenkin pahoinvointiin. "

Kaikki nämä ovat ihan hyviä ja valideja pointteja. Kertoo aika paljon femun "ajattelusta", ettei hyvin perusteltua kritiikkiä suvaita lainkaan, vaan miehiltä vaaditaan taas kerran vain alistumista ja toisen posken kääntämistä, jotta hakkaaminen voisi jatrua. Tosin mistään "salaliitosta" ei ole kyse, feministimafia syrjii ja sortaa miehiä ihan julkisesti.

Jos perheväkivallasta haluaa järkeväää ja rakentavaa keskustelua aikaan, on syytä lopettaa sen sukupuolittaminen, valheiden levittäminen, miesten kollektiivinen syyllistäminen ja syyttäminen, naisten väkivaltaisuuden vähättely ja miesten väkivaltaisuuden liioittelu, tuomittava yhtä lailla niin miehiin, lapsiin kuin naisiinkin kohdistuva väkivalta ja otettava vakavasti niin henkisen väkivallan osuus, kuin viranomaisten toiminnan tasapuolisuus.

Niin kauan kuin tähän ei pystytä, on ihan turha odottaa mitään tuloksia. Ei silllä, että tulokset feministejä kiinnostaisivat: heitä kiinnostaa vain heidän oma etunsa, ei yhtään mikään muu.

Jorma kirjoitti...

"Poikani on 22-vuotias, terve ja urheilua harrastava nuori mies. Hänellä on ammattikoulutus alalle, joka tarjoaa vain lyhytaikaisia "paskaduuneja", nyt ei enää niitäkään."

Ajatelkaapa, mikä haloo nousisi, jos vastaavassa asemassa olevat nuoret olisivatkin naisia, eivätkä miehiä.

Miten suomalaiset tasa-arvoviranomaiset ovat kommentoineet nuorten miesten ongelmia, työttömyyttä ja syrjäytymistä? Eivät tietenkään millän tavalla, vaikka se on ilmiö, joka ehdottomasti asettaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan keskenään, ja on siten mitä suurimassa määrin tasa-arvokysymys ja -ongelma.

Jostain naistutkimuksesta ja muusta turhasta juttua riittääkin sitten vaikka kuinka.

Tomi kirjoitti...

ALVin alentamisen yhteydessä parikin edunvalvojaa keksi, mistä narusta kuuluu Nyky-Suomessa vetää. Veronalennus nimittäin uhkaa kuulemma heikentää nuorten naisten työllisyyttä.

Kun sanoo "naiset" tai "tytöt" ja liittää perään minkä tahansa ongelman, tietää, että sympatiapisteitä tulee heti vähintään kymmenen.

Vähän niin kuin siinä Suomen Akatemian koululaistutkimuksessa. Pojat syrjäytyy, joo, se mainittiin toiseksi viimeisen kappaleen sivulauseessa. Päähuomio kohdistui tietenkin tyttöihin, kun niillä menee niin hyvin, että joillekin tulee menestyspaineita.

Siis en keksinyt tuota itse!

Eli ohjeeksi poliitikoille ja tutkijoillekin: jos haluat myönteistä julkisuutta, älä puhu poikien ongelmista, älä varsinkaan miesten, mutta puhu tytöistä ja naisista.

Anonyymi kirjoitti...

Ruikun ruikun. Jos olisit, Tomi, lukenut Saarion kirjoituksen loppuun, näkökantasi saattaisi olla toinen.

Tosin luet niin vahvasti värittyneiden silmälasien läpi, että sillä mitä sanotaan ei ole juurikaan merkitystä. Ilmiselvästi haluat nähdä miehet uhreina.

Hei kamoon; mies on se, joka tekee eikä valita. Sellaiset miehet saavat myös naisia.

Riitta

Ville kirjoitti...

Harriet Harman:

"Referring to the U.S. bank which sparked the global turmoil, Miss Harman told GMTV: 'Somebody did say . . . that if it had been Lehman Sisters rather than Lehman Brothers then there may not have been as much.'"

Väärin. Tämä oli aikoinaan Hesarin jossain kolumnissa (jota täälläkin käsiteltiin) ja sielläkin se oli lainattu väärin, tai paremminkin alkuperäistä artikkelia oli muuteltu omiin tarkoitusperiin sopivaksi.

Siinä alkuperäisessä artikkelissa sanottiin: "Lehman Brothers & Sisters rather than Lehman Brothers..."

mies.asia kirjoitti...

Riitta: "Ilmiselvästi haluat nähdä miehet uhreina."

Miesten ja poikien näkeminen MYÖS uhreina naisten ja tyttöjen ohella on täysin tervettä tasa-arvoajattelua.

Feministinen ajatteluhan juuri perustuu siihen, että nainen on aina uhri ja patriarkaatti alistaa aina kaikkia naisia. Kaikki vika on aina yhteiskunnassa ja yhteiskunnan toimintaa tulee muuttaa, jotta naisilla/tytöillä menisi paremmin. (Miehet vastaavasti ovat aina täysin vastuussa omista valinnoistaan, eivätkä tarvitse yhteiskunnan apua.)

Miksi miehet/pojat eivät saisi käyttää tätä niin menestyksekkäästi toimivaa uhri-korttia?

(Käytännössä tämä tietysti on huomattavasti vaikeampaa juuri seuraavanlaisen asenteen ja rooliodotuksen takia:)

"Hei kamoon; mies on se, joka tekee eikä valita. Sellaiset miehet saavat myös naisia."

Aivan.

Tämä, jos mikä, on hyvä esimerkki naisten ja miesten keskuudessa vallitsevasta seksistisestä asenteesta, joka tehokkaasti ehkäisee miesten ja poikien uhri-kortin käyttöä. Ja samalla todellista tasa-arvoa.

Tällaisen lausunnon jälkeen jokaisen pitäisi ymmärtää, minkälainen miehen rooli edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa on verrattuna naiseen: "tosimies ei valita, vaadi tasa-arvoa tai oikeuksaan, pyydä apua tai mene lääkäriin, perkele."

Ajattelin ensin, että Riitan kommentti on satiirinen, mutta se joka tapauksessa kuvastaa osuvasti suuren osan ihmisistä ajattelua.

-- http://mies.asia

Jorma kirjoitti...

"Jos olisit, Tomi, lukenut Saarion kirjoituksen loppuun, näkökantasi saattaisi olla toinen."

En ole Tomi, mutta vastaan silti. Luin koko jutun läpi, eikä se ainakaan mielipidettäni positiivisempaan suuntaan muuttanut. Korkeintaan loppu todisti taas feministien täydellisen huumorintajuttomuuden ja Saarion oman ulkonäkökeskeisyyden ja turhamaisuuden.

"Ilmiselvästi haluat nähdä miehet uhreina."

En halua, mutta sitä miehet valitettavasti feministi-Suomessa ovat.

"Hei kamoon; mies on se, joka tekee eikä valita."

Eivät epäkohdat katoa sillä, että niiltä ummistaa silmänsä. Se ei ole mies eikä mikään joka alistuu fgeministien terroriin ja heidän harjoittamaansa syrjintä - ja sortopolitiikkaan. On nostettava kissa pöydälle.

Se, että muutos on tekeillä, näkyy näiden saarioiden paniikkireaktioista. He pelkäävät, koska he tietävät, että tasa-arvo tulee totetumaan, eivätkä he voi sitä mitenkään estää.

"Sellaiset miehet saavat myös naisia."

Vähänpä sinä naisista tiedät. Eivät naiset arvosta alistuvia luusereita, vaan aktiivisia oman tiensä kulkijoita.

MikkoAP kirjoitti...

"Hei kamoon; mies on se, joka tekee eikä valita."

Tämä on mieheyden mitta silloin, kun naiset saavat määritellä mieheyden. Eli mies on se, joka sietää huonoa kohtelua loputtomiin. Tietenkin naiset määrittelevät miehuuden tavalla, joka on heille itselleen edullinen.

mies.asia kirjoitti...

Mitä Mari Saarion linkitettyyn tekstiin tulee, niin se sisälsi myös hyviä pointteja, eikä ollut kirjoitettu suoraviivaisen ideologisesti.

Tasa-arvokeskustelu on tosin vielä lähtökuopissaan, jos katsotaan todellista sukupuolten välistä tasa-arvoa, ei vain naisten ja pienempien vähemmistöjen.

MikkoAP kirjoitti...

"Vähän niin kuin siinä Suomen Akatemian koululaistutkimuksessa. Pojat syrjäytyy, joo, se mainittiin toiseksi viimeisen kappaleen sivulauseessa. Päähuomio kohdistui tietenkin tyttöihin, kun niillä menee niin hyvin, että joillekin tulee menestyspaineita.

Siis en keksinyt tuota itse!"

Ja tämä se vasta huvittavaa onkin, kuinka femujen viesti poikaLAPSILLE on "Turpa kiinni ja ole mies!"

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvon vaatiminen ei menestyksellä onnistu niin, että katselee toista sukupuolta sellaisin silmin, että "he" ovat aina ja kaikkialla paremmassa asemassa kuin "me" riippumatta siitä että miten asiat edistyvät.

Tiedoksi: länsimaisena naisena minulla ei ole juuri mitään todellista valittamista. En siis valita esim. sitä, että naiset tienaavat keskimäärin miehiä vähemmän, tekevät keskimäärin enemmän kotitöitä ja jäävät synnytysten tähden hiukan paitsioon urakehityksessä.

Ajatusmaailmani saattaa olla sikäli miehinen, että mielestäni jokainen tekee oman elämänsä itse. (En siis arvosta myöskään naisten valituksia tai itsensä uhriuttamista.)

Maailma ei ole "valmis"; paljon on parannettavaa. Asetelma "te vastaan me" ei edesauta kummankaan sukupuolen kokemaa epätasa-arvoa.

Riitta

Jorma kirjoitti...

"Tasa-arvon vaatiminen ei menestyksellä onnistu niin, että katselee toista sukupuolta sellaisin silmin, että "he" ovat aina ja kaikkialla paremmassa asemassa kuin "me" riippumatta siitä että miten asiat edistyvät."

Kerro tämä feministeille.

"Ajatusmaailmani saattaa olla sikäli miehinen, että mielestäni jokainen tekee oman elämänsä itse."

Ei se riitä. ympäristö ja yhteiskunta vaikuttavat aina tähän. Suomessa on feministikoneiston toimesta tehty miehistä toissen luokan kansalaisia. Väkivallan kohteeksi joutuva mies on todella heikossa asemassa ja kollektiivisen syyllistämisen kautta rangaistaan kaikkia miehiä, vaikka he eivät olisi koskaan kenellekään mitään tehneet. Ei miehillä ole mahdollisuutta tehdä omnaa elmäänsä itse, ennen kuin tämä sortokoneisto on raivattu pois tieltä.

"Asetelma "te vastaan me" ei edesauta kummankaan sukupuolen kokemaa epätasa-arvoa."

Feminitien sorron paljastaminen ja sitä vastaan hyökkääminen hyödyttää jokaista kunnon ihmistä, ihan sukupuolesta riippumatta.

mies.asia kirjoitti...

Riitta: "Tasa-arvon vaatiminen ei menestyksellä onnistu niin, että katselee toista sukupuolta sellaisin silmin, että "he" ovat aina ja kaikkialla paremmassa asemassa kuin "me" riippumatta siitä että miten asiat edistyvät."

Valitettavasti tämä ei empiirisesti arvioituna pidä paikkaansa. Vastaesimerkki: feminismi ja sen aallot.

Uusia, entistä hurjempia tavoitteita on aina mahdollista keksiä, kun vanhat on saavutettu. Ja kun uusilla tavoitteilla on ennustamattomia negatiivisia seurauksia, ne täytyy jälleen korjata. Ad infinitum.

Feminismi on todellinen yhteiskunnallinen menestystarina, joka on käyttänyt tätä reseptiä. Miehet eli patriarkaatti alistaa AINA naisia, täysin riippumatta mistään tosiasioista.

"En siis valita esim. sitä, että naiset tienaavat keskimäärin miehiä vähemmän, tekevät keskimäärin enemmän kotitöitä ja jäävät synnytysten tähden hiukan paitsioon urakehityksessä."

Naiset tienaavat tutkimusten mukaan saman verran kuin miehet, jos otetaan huomioon esimerkiksi alavalinnat ja työkokemus. Sitäpaitsi naiset eivät ole edes valmiita tekemään samanlaisia fyysisesti raskaita tai vaarallisia töitä. Naisen euro ei siis ole 80 senttiä, kuten usein väitetään. Tulee myös muistaa naisten ns. kaksoispalkka (saadut tulot miehiltä) ja kuka ne käyttää kulutukseen.

Kotitöiden määrä puolestaan on Suomessa samaa luokkaa, muistaakseni miehillä on vieläpä vähemmän vapaa-aikaa. (Tässä tulee myös esille sukupuolten erilaiset siisteysvaatimukset; mies voi haluta siivota kerran viikossa, nainen kaksi.)

Synnyttäminen on oikeus ja iloinen mahdollisuus, ei kenellekään pakollinen velvollisuus. Miesten ei edes ole samalla tavalla mahdollista hankkia lapsia kuin naisen ja heidän päätösvaltansa on hyvin vähäinen.

-- mies.asia

Tomi kirjoitti...

Tässä varmaan tuli muiden suilla sanottua se, mitä mieltä minäkin olen. Sitä huolimatta haluan minäkin kommentoida tuota "ruikutiruiku"-väitettä.

Riitta, toivon, että polkumme eivät kohtaa sillä edustat selvästi tyhmää ja moraalitonta ihmistyyppiä -- tai ehkä pitäisi sanoa "tyhmää _tai_ moraalitonta". Aina ei nimittäin tiedä, johtuvatko inhottavat lausunnot hitaasta aivotoiminnasta vai jonkunasteisesta sosiopatiasta eli kyvyttömyydestä myötäelämiseen.

Itse olen kahden lapsen, pojan, isä, joten ihan heti en ole etsimässä naisseuraa -- kiitos vain tarjouksesta. Mutta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta voi toki olla kiinnostunut ilman meikäläisen taustaa.

Ehkä jopa sinä, Riitta, voisit pysähtyä hetkeksi ja miettiä, kannatatko tosissasi toisten halveksimista vai kunnioittamista, olivat ne toiset sitten miehiä tai naisia, tyttöjä tai poikia.

(Täytyy vielä pistää lukuohje: Riittaa haukkui minua ruikuttajaksi ja vähän tyhmäksi, joten vastasin kipakasti. Siitä huolimatta en yleistänyt Riitan ominaisuuksia yleiseksi naisten ominaisuuksiksi. Toivon, että jokainen feministi lukee edellisen vähintään viiteen kertaan. Ajatus ei ole niin vaikea kuin yhden lukemisen jälkeen luulee. Toiseksi, vaikka olen sitä mieltä, että naisilla on joitakin naiseuteen liittyviä luonteenpiirteitä keskimäärin useammin kuin miehillä, pyrin kohtelemaan ihmisiä yksilöinä. Riittaakin. Miehillä on, muuten, myös joitakin mieheyteen liittyviä luonteenpiirteitä keskimäärin useammin kuin naisilla. Tämä viimeinen virke kannattaa myös lukea useamman kerran, jos alkaa vihastuttaa tekee mieli pistää tulta munille sankariamme lainatakseni.)

Sitten vielä pari sanaa vähemmän leikillään: Länsimaiset demokratiat ovat joutuneet taistelemaan usean yhteiskuntaa murentavan aatteen kanssa: fasismin, äärinationalismin, kommunismin jne. Feminismi kuuluu samaan sarjaan vaikka ei yhtä vaarallinen olekaan; yleensä nainen ymmärtää luopua radikalismistaan perheen perustamisen jälkeen. Tässä mielessä feminismi on hyvä vihollinen: se ei oikeasti uhkaa tuhota demokratiaa, oikeusvaltiota ja tasa-arvoa, mutta pistää ne siitä huolimatta koetukselle. Se mikä ei demokratiaa tapa, vahvistaa sitä. Toivottavasti.

Tomi kirjoitti...

Tänään näkyy tulevan näitä katumuksia. Siksi lähdenkin nyt rannalle, otan soittimen mukaan ja kuuntelen Graham Parkeria hiekalle silmät kiinni. Tietokone jää kotiin -- vaikka mitä se auttaa, kun nykyään on kännykässäkin netti. Jätän kännykänkin kotiin! Sitä ennen pyydän anteeksi Riitalta. Hei, en mä oikeasti ajattele, että olet tyhmä tai sosiopaatti. (Jotenkin jäi vaivaamaan niin, että oli pakko sanoa ...)

Vortac kirjoitti...

Ruikun ruikun..

Miksi naiset eivät koskaan sano tätä feministeille, kun he valittavat miten liikennemerkeissä on vain miesten kuvia ja pitäisi olla vain naisten kuvia, tai miten uimahalleihin pitää saada päästä tissit paljaana?

Kun feministit valehtelevat 80 sentin eurosta, enpä koskaan kuule kenenkään 'riittojen' sanovan heille "Ruikun ruikun".

Vain nainen saa yleensäkin valittaa, tai ottaa epäkohtia esille - jos mies koettaa vaikka miten asiallisesti kertoa jostakin miehiä syrjivästä asenteesta tai rakenteesta, tulee heti tätä "vellihousu-ruikuttaja-mammanpoika-peräkammarinpoika-kitisijä-marisija-inisijä"-mantraa
päin näköä.

Ehkäpä tämä on todistus siitä, että naiset eivät tosiaan ajattele järjellä, vaan tunteella. Heistä TUNTUU, että on kauheaa jos mies 'ruikuttaa' jostain. He eivät voi nähdä JÄRJELLÄ, että epäkohtien pöydälle nostamiselle on suorstaan huutava tarve.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tulee myös muistaa naisten ns. kaksoispalkka (saadut tulot miehiltä) ja kuka ne käyttää kulutukseen.

Olen iloinen, että huomasit mainita tämän, sillä kyse ei ole mistään pennosista, ja tämä valtava tulonsiirto yleensä aivan autuaasti unohdetaan valtamediassa, feministisissä kirjoituksissa ja naisten kitinöissä.

Naisten seksuaalinen valta on todella syytä ottaa huomioon kaikilla elämänalueilla ja kaikissa asioissa, sillä se vaikuttaa kehdosta hautaan ihmisten elämään hyvin voimakkaasti ja jatkuvasti. Siitä ollaan kuitenkin vaiettu, ja siitäpä johtuvat nämä ongelmat ja konfliktit. Jos se olisi kaikkien yleisessä tietoisuudessa, ja siitä saisi puhua avoimesti, yhteiskunta voisi olla hieman erilainen, ja uutisoinnit sekä keskustelut rehellisempiä.

Tosin tietäen naisten kykeneväisyyden valheellisuuteen, luulen että silti asioita koetettaisiin kierouttaa 'nainen on uhri, mies on yhteiskunnan suosima sankari'-tyylisten virhepäätelmien suuntaan.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tomi, sanoin sinua ruikuttajaksi mutten tyhmäksi. Älä laita sanoja suuhuni.

Hyvää kesänjatkoa perheellesi! :)

Riitta

Anonyymi kirjoitti...

Tomi, jos olisin lukenut jälkimmäisen kommenttisi, en olisi alkanut vinoilla "pistit sanat suuhuni".

Edelleen, hyvää kesää!

Riitta

Tomi kirjoitti...

Näin se toimii, pojat

Vortac kirjoitti...

Elähän pojittele, prkl.

Ja kunpa toimiskin..

- Vortac

Mortimer kirjoitti...

En tiedä mitä Labor oikein yrittää. Puolueen kannatus on alempana kuin ties koska, ja se joutuu väistämättä antamaan vallan konservatiiveille seuraavissa vaaleissa. Näyttää siltä ettei puolue edes yritä kohottaa kannatustaan. Ja mitä Gordon Brownin päässä mahtaa liikkua? Harman tuuraamassa ei ole järin fiksu liike tällä hetkellä. Jonkinlainen better to burn down than to fade away -juttu?

MikkoAP kirjoitti...

"En tiedä mitä Labor oikein yrittää. Puolueen kannatus on alempana kuin ties koska, ja se joutuu väistämättä antamaan vallan konservatiiveille seuraavissa vaaleissa. Näyttää siltä ettei puolue edes yritä kohottaa kannatustaan. Ja mitä Gordon Brownin päässä mahtaa liikkua? Harman tuuraamassa ei ole järin fiksu liike tällä hetkellä. Jonkinlainen better to burn down than to fade away -juttu?"

Britannia on kyllä 12 vuoden Labour hallinnon jälkeen niin alasajettu, ettei paljon toivoa paremmasta taida olla. Ainakaan hyvin pitkään aikaan. Lista katastrofaalisista yhteiskunnallisista kehityssuunnista on loputon. Toki monet kehityssuunnat alkoivat konservatiivihallinnon aikaan, mutta NuLabour on kyllä tehnyt jonkinlaisen huonon hallinnon ennätyksen.

Anonyymi kirjoitti...

Jorma: "
Kaikki nämä ovat ihan hyviä ja valideja pointteja. Kertoo aika paljon femun "ajattelusta", ettei hyvin perusteltua kritiikkiä suvaita lainkaan,"

Jorman Jankkaajan "hyvin perusteltu" kritiikki koostuu useimmiten tällaisista "asia"-argumenteista:
- olet idiootti (=eri mieltä Jorman kanssa)
- olet lukutaidoton
ja muista ad hominenmeista.

Vortacin "hyvin perusteltu" kritiikki koostuu mm. tällaisesta:
- naiset eivät osaa ajatella loogisesti ja rationaalisesti (ja miehet osaavat)
Ensimmäistäkään kertaa Vortac ei ole kyennyt perustelemaan heittoaan.

Bmadin ja Vortacin esoteeriset höpinät ovat noloa luettavaa, ja Bmadin tietämättömyys alkeellisestakaan evoluutiopsykologiasta ja genetiikasta tekee hänen teksteistään kryptisiä.

Eipä ihme, ettei teitä oteta vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

"
Pitääkö parinvalintasyrjintä sitten lopettaa?"

Mitä on parinvalintasyrjintä? Minkälaisin keinoin se pitäisi lopettaa? Onko tämä taas jotakin "nuoret naiset on pakotettava bordelleihin"-juttuja?

MikkoAP kirjoitti...

"Mitä on parinvalintasyrjintä? Minkälaisin keinoin se pitäisi lopettaa? Onko tämä taas jotakin "nuoret naiset on pakotettava bordelleihin"-juttuja?"

Ehkei syrjintä ole paras sanavalinta. Eikä naisia pidä pakottaa mitenkään. Mutta tosiasiat voisi jo myöntää:

1. Useimmat at-miehet eivät tule yltämään naisten vaatimustasolle.

2. Naisten vaatimustasolle yltäviä miehiä kyllä on, muttei läheskään tarpeeksi, jotta heitä riittäisi kaikille naisille.

3. Nuorten miesten syrjäytymisen johdosta tilanne tulee pehenemaan.

Anonyymi kirjoitti...

MikkoAP,

ovatko nuo 1. ja 2. kohdat tasa-arvo-ongelmia? (Ymmärrän, jos 3. nähdään sellaisena.)

MikkoAP kirjoitti...

"MikkoAP,

ovatko nuo 1. ja 2. kohdat tasa-arvo-ongelmia? (Ymmärrän, jos 3. nähdään sellaisena.)"

No siinä mielessä kyllä, että monet naiset näkevät ne VAIN miesten puutteellisuudesta johtuvina, eivätkä heidän epärealistisista vaatimuksistaan. Mutta siis sellainen tasa-arvo-ongelma, johon pitäisi minkäänlaisin viranomaistoimin puuttua , se ei tietenkään ole.

Henry kirjoitti...

"ovatko nuo 1. ja 2. kohdat tasa-arvo-ongelmia?"

Miten tasa-arvo-ongelmat erotetaan muista "pelkistä" ongelmista?

Ne ovat tasa-arvo-ongelmia, jos ne määritellään tasa-arvo-ongelmiksi.

Henry kirjoitti...

Jos tasa-arvon mukaan naisilla ja miehillä tulee olla samat mahdollisuudet, niin silloin AT-miesten huonommat mahdollisuudet pariutumismarkkinoilla on tasa-arvo-ongelma.

MikkoAP kirjoitti...

sankarinainen! :

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1204334/Shameless-The-unrepentant-mother-walked-children-husband-began-new-family.html

Anonyymi kirjoitti...

"Jos tasa-arvon mukaan naisilla ja miehillä tulee olla samat mahdollisuudet, niin silloin AT-miesten huonommat mahdollisuudet pariutumismarkkinoilla on tasa-arvo-ongelma."

Naisten heikko menestys miestensarjoissa useimmissa urheilulajeissa, vanhojen naisten heikompi menestys parinhankkimisessa, miesten kyvyttömyys synnyttämiseen, miesten kyvyttömyys multiorgasmeihin, näitähän riittää, asioita, joissa eri sukupuolilla ei ole samat mahdollisuudet...

Henry kirjoitti...

"Naisten heikko menestys miestensarjoissa useimmissa urheilulajeissa"

Naisillehan on juuri siksi tehty omat sarjat.

"miesten kyvyttömyys synnyttämiseen, miesten kyvyttömyys multiorgasmeihin"

biologisia asioita voi olla vaikea muuttaa, mutta markkinaolosuhteita ei.

"vanhojen naisten heikompi menestys parinhankkimisessa"

kyllä vanhoillakin nailla näyttää olevan nettideiteissä enemmän seksinvonkaajia nuorista miehistä kuin he ehtivät harrastaa.

Anonyymi kirjoitti...

"sankarinainen! :"

Mies, joka hylkää lapsensa ja perustaa uuden perheen, ei olisi mikään uutisenaihe. Mies, joka hylkää lapsensa ja perustaa uuden perheen, mutta joka katuu jokainen päivä tekoaan, olisiko se uutisen aihe?

Anonyymi kirjoitti...

""miesten kyvyttömyys synnyttämiseen, miesten kyvyttömyys multiorgasmeihin"

biologisia asioita voi olla vaikea muuttaa, mutta markkinaolosuhteita ei. "

No miten sinä muutaisit markkinaolosuhteita yhteiskunnallisella tasolla?

(Markkinaolosuhteetkin muuten johtuvat usein biologisista seikoista, kuten piirteiden symmetriasta, ekstroverttisuudesta tai dominanssista joka liittyy esim. pituuteen ja ruumiinrakenteeseen. )

Anonyymi kirjoitti...

" "vanhojen naisten heikompi menestys parinhankkimisessa"

kyllä vanhoillakin nailla näyttää olevan nettideiteissä enemmän seksinvonkaajia nuorista miehistä kuin he ehtivät harrastaa.
5/8/09 10:19 "


Nainen kirjoittaa "parinhankkiminen", ja tarkoittaa parin hankkimista parisuhteeseen.

Mies lukee "parinhankkiminen", ja ymmärtää sen parin hankkimisena kertakäyttöseksiin.

Ei ihme, että sukupuolten on vaikea ymmärtää toisiaan.

Henry kirjoitti...

"No miten sinä muutaisit markkinaolosuhteita yhteiskunnallisella tasolla?"

Esim. naismaahanmuuttajien osuutta lisäämällä.

Henry kirjoitti...

Ylipäätään keskustelu menee aina solmuun, jos sekoitetaan se, mitkä asiat ovat tasa-arvo-ongelmia ja miten niitä pitäisi ratkaista.

Anonyymi kirjoitti...

""No miten sinä muuttaisit markkinaolosuhteita yhteiskunnallisella tasolla?"

Esim. naismaahanmuuttajien osuutta lisäämällä."


Miten tuo käytännössä järjestettäisiin? Pitäisikö mielestäsi esimerkiksi perustaa jokin valtiollinen postimyyntimorsianpalvelu Suomen atm:ille, vai mitä ajat takaa?

Onko nykyinen lainsäädäntö tai valtiolliset käytännöt jotenkin esteenä naisten muuttamiselle Suomeen? (En puhu nyt pakolaisista.)

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin, luin taas naisena kirjoitustasi. Tarkoitatko ehkä valtiollista bordellilaitosta, johon tuotetaan ulkomaista työvoimaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennetaan vielä: siis moraalisesti parempilaatuisena. Huorissa ei huvita käydä, kun saa muutenkin halutessaan ja muutenkin hormonit ei niin kauheasti hyrrää. Siksi olen HYVÄ moraalisestikin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos nyt Vortac antaisit jo olla.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kyllä harmittaa. Valitsin pitkän harkinnan jälkeen nimimerkikseni "Anonyymi" ja sitten jotkut käyttävät samaa nimimerkkiä. Ei voi olla sattumaa!

Anonyymi kirjoitti...

Patriarkaatin salajuonia.

Anonyymi kirjoitti...

"Ylipäätään keskustelu menee aina solmuun, jos sekoitetaan se, mitkä asiat ovat tasa-arvo-ongelmia ja miten niitä pitäisi ratkaista."

Tämä keskustelu meni solmuun, kun joku vähä-alyinen alkoi häiriköimään huomattuaan, että miesten kantoja oli vaikea puolustaa.

MikkoAP kirjoitti...

"Miten tuo käytännössä järjestettäisiin? Pitäisikö mielestäsi esimerkiksi perustaa jokin valtiollinen postimyyntimorsianpalvelu Suomen atm:ille, vai mitä ajat takaa?"

No suhtautumista suomalainen mies-ulkomainen nainen suhteisiin pitää muutta hyväksyvämmäksi. Nykyäänhän naiset näkevätkannatettavan sitä, että suomalainen nainen hankkii miehen ulkomailta, esim. Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Ja sitten hehkutetaan sitä, kuinka paljon parempia ja miehekkäämpiä ne ulkolaiset miehet ovat suomalaisiin verrattuna. Kun taas sitä, että miehellä on morsian esim. Thaimaasta pidetään halveksuttavana. Suomalainen mieshän on sika, joka otti naisen seksiorjakseen! Ei mitenkään voi olla niin, että mies hakee ulkomailta ihan oikeaa kumppania!

kiinnostaa, kiinnostaa! kirjoitti...

"Ja sitten hehkutetaan sitä, kuinka paljon parempia ja miehekkäämpiä ne ulkolaiset miehet ovat suomalaisiin verrattuna. Kun taas sitä, että miehellä on morsian esim. Thaimaasta pidetään halveksuttavana."

Missä? Haluaisin lukea! Oliko Hesarissa, jossain kolumnissa? Edes yksi sellainen lähde, jonka pohjalta voidaan yleistää?

MikkoAP kirjoitti...

"Mies, joka hylkää lapsensa ja perustaa uuden perheen, ei olisi mikään uutisenaihe. Mies, joka hylkää lapsensa ja perustaa uuden perheen, mutta joka katuu jokainen päivä tekoaan, olisiko se uutisen aihe?"

Sekä miehet, että naiset hylkäävät perheitään ilman, että asia päätyy lehtiin. Tuossa tapauksessa nainen oikein ylpeilee teollaan! Nainen HALUSI kasvonsa lehteen!

Henry kirjoitti...

"Onko nykyinen lainsäädäntö tai valtiolliset käytännöt jotenkin esteenä naisten muuttamiselle Suomeen? (En puhu nyt pakolaisista.)"

Pakolaisnaisia otettaisiin enemmän suhteessa miehiin. Nyt tilanne on räikeän epätasainen, kun pariutumismarkkinoilla on paljon ulkomaalaismiehiä, mutta hyvin vähän naisia.

Arawn kirjoitti...

MikkoAP: "No suhtautumista suomalainen mies-ulkomainen nainen suhteisiin pitää muutta hyväksyvämmäksi. Nykyäänhän naiset näkevätkannatettavan sitä, että suomalainen nainen hankkii miehen ulkomailta, esim. Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Ja sitten hehkutetaan sitä, kuinka paljon parempia ja miehekkäämpiä ne ulkolaiset miehet ovat suomalaisiin verrattuna. Kun taas sitä, että miehellä on morsian esim. Thaimaasta pidetään halveksuttavana. Suomalainen mieshän on sika, joka otti naisen seksiorjakseen! Ei mitenkään voi olla niin, että mies hakee ulkomailta ihan oikeaa kumppania!"

Niin. Ja yhtälailla miehet inhoavat hyvin voimakkaasti naisten afrikkalais/arabikumppaneita, haukkuvat näitä naisia rumiksi huoriksi ja vannovat, etteivät koskisi naiseen, joka on joskus mustalle miehelle antanut.

Kumpikin sukupuoli paheksuu voimakkaasti niitä, jotka kokee kilpailijakseen: naiset venäläisiä/virolaisia/thaimaalaisia, miehet afrikkalaisia/arabeja.

Tosin, yksi ero on. En muista juuri koskaan kuulleni naisilta valitusta, että suomalaisia miehiä kiinnostavat vain ulkkarinaiset eivätkä suomalaiset naiset ollenkaan. Sen sijaan moni mies on valittanut, että suomalaisia naisia kiinnostavat vain ulkkarimiehet eivätkä suomalaiset miehet ollenkaan.

Arawn kirjoitti...

Henry: Siihen, että tänne tulee maahanmuuttajamiehiä, on aika "hyvät" Suomesta riippumattomat syyt. Oikeita pakolaisiahan tänne tulee vainb murto-osa maahanmuuttajista - siis niitä, jotka pakolaisleireiltä valitaan. Ja valinnassakin pyrittäneen ottamaan perheitä eikä vain yksittäisiä ihmisiä niin, että he joutuisivat jättämään perheensä.

Suurin osa tulijoista on turvapaikanhakijoita (siis ns. humanitaarisista maahanmuuttajista - työn ja avion perässä tulevat ovat ihan oma lukunsa). Arvaa, kuinka vaikeaa nuoren naisen on päästä turvapaikan hakijana Suomeen asti? Suomihan ei heitä tuo vaan he hankkiutuvat tänne itse.

Toisekseen, aika iso osa humanitaarisista maahanmuuttajista on muslimeja. Suomipojalle voi, kaikkein karmeimmassa tapauksessa, käydä huonosti, jos yrittää seurustella muslimitytön kanssa... Ja aika usein koko yrityskin jää haaveeksi, tyttöjä vahditaan melkoisen tarkkaan.

MikkoAP kirjoitti...

"Tosin, yksi ero on. En muista juuri koskaan kuulleni naisilta valitusta, että suomalaisia miehiä kiinnostavat vain ulkkarinaiset eivätkä suomalaiset naiset ollenkaan. Sen sijaan moni mies on valittanut, että suomalaisia naisia kiinnostavat vain ulkkarimiehet eivätkä suomalaiset miehet ollenkaan."

Koska suomalainen nainen suosii huomattavasti hanakammin ulkolaisia miehiä kuin suomalainen mies suosii ulkolaisia naisia. Eli suomalaisia miehiä todellakin kiinnostavat suomalaiset naiset, mutta ei päinvastoin lukuunottamatta ytm tapauksia.

MikkoAP kirjoitti...

"Toisekseen, aika iso osa humanitaarisista maahanmuuttajista on muslimeja. Suomipojalle voi, kaikkein karmeimmassa tapauksessa, käydä huonosti, jos yrittää seurustella muslimitytön kanssa... Ja aika usein koko yrityskin jää haaveeksi, tyttöjä vahditaan melkoisen tarkkaan."

Näin on ja silti suomalaisnaisten mielestä nuo muslimityttöjä kyykyttävät muslimimiehet ovat ihanan paljon suomalaismiehiä miehekkäämpiä jne.

Henry kirjoitti...

"Suurin osa tulijoista on turvapaikanhakijoita (siis ns. humanitaarisista maahanmuuttajista - työn ja avion perässä tulevat ovat ihan oma lukunsa). Arvaa, kuinka vaikeaa nuoren naisen on päästä turvapaikan hakijana Suomeen asti? Suomihan ei heitä tuo vaan he hankkiutuvat tänne itse."

Suomihan voi valita vapaasti, keitä ottaa ja keitä ei.

"Toisekseen, aika iso osa humanitaarisista maahanmuuttajista on muslimeja. Suomipojalle voi, kaikkein karmeimmassa tapauksessa, käydä huonosti, jos yrittää seurustella muslimitytön kanssa... Ja aika usein koko yrityskin jää haaveeksi, tyttöjä vahditaan melkoisen tarkkaan."

Siinähän se ongelma juuri on. Pitää saada sellaisia maahanmuuttajanaisia, jotka osallistuvat vapaille markkinoille.

MikkoAP kirjoitti...

"Siinähän se ongelma juuri on. Pitää saada sellaisia maahanmuuttajanaisia, jotka osallistuvat vapaille markkinoille."

Näin on. Muslimimiesten musliminaisia kohtaan harjoittamasta rajoittamisesta vaietaan. Samoin kuin muslimitaustaisten miesten yliedustuksesta seksuaalirikoksissa.

Arawn kirjoitti...

MikkoAP: "Näin on ja silti suomalaisnaisten mielestä nuo muslimityttöjä kyykyttävät muslimimiehet ovat ihanan paljon suomalaismiehiä miehekkäämpiä jne."

Kenen ovat, kenen eivät.

Henry: "Suomihan voi valita vapaasti, keitä ottaa ja keitä ei. "

Niistä, ketkä pääsevät tänne asti. Ja ne ovat voittopuolisesti nuoria miehiä. Naiset saadaan tänne perheenyhdistämisen kautta, mutta ne ovat sitten äitejä, vaimoja ja tyttäriä...

"Siinähän se ongelma juuri on. Pitää saada sellaisia maahanmuuttajanaisia, jotka osallistuvat vapaille markkinoille."

Miten? Mennään jonnekin Filippiineille rekrytoimaan, että hei, suomalaismiehet kaipaavat naisia, muuttakaapa tytöt Suomeen. Btw, älkää ottako perheitänne mukaan.

MikkoAP kirjoitti...

"Kenen ovat, kenen eivät."

Enemmistön. Suomalaisnaiset halveksivat suomalaismiehiä pientä ytm huippujoukkoa lukuunottamatta.

MikkoAP kirjoitti...

"Miten? Mennään jonnekin Filippiineille rekrytoimaan, että hei, suomalaismiehet kaipaavat naisia, muuttakaapa tytöt Suomeen. Btw, älkää ottako perheitänne mukaan."

No miksei voitaisi mennä köyhiin maihin ja markkinoida suomalaisia at-miehiä? Voitaisiin ihan hyvin yrittää saada nuoria sinkkunaisia, joiden perheet sitten hiljakseen (osittain) muuttaisivat mukana. Tietenkin köyhissä maissa sinkkunaisia on vähemmän, koska naiset nakitetaan perheenäideiksi hyvin nuorina. Mutta Suomi on pieni maa ja köyhiä maita on paljon. Kyllä sieltä suomalaisille at-miehille kumppaneita löytyisi. Miksi on mielestäsi on muuten hyväksyttävämpää tuoda muslimimiesten sukua Suomeen kuin köyhien maiden naisten?

Anonyymi kirjoitti...

"Suomihan voi valita vapaasti, keitä ottaa ja keitä ei.

"Toisekseen, aika iso osa humanitaarisista maahanmuuttajista on muslimeja. Suomipojalle voi, kaikkein karmeimmassa tapauksessa, käydä huonosti, jos yrittää seurustella muslimitytön kanssa... Ja aika usein koko yrityskin jää haaveeksi, tyttöjä vahditaan melkoisen tarkkaan."

Siinähän se ongelma juuri on. Pitää saada sellaisia maahanmuuttajanaisia, jotka osallistuvat vapaille markkinoille."


Eli pitäisikö valita sellaisia ei-muslimi pakolaisnaisia, jotka ovat sinkkuja? Usein pakolaisnaiset ovat joutuneet kokemaan kovia, tulleet kidutetuiksi, raiskatuiksi, nähneet kotinsa tuhottavan, nähneet perheenjäseniään tapettavan. Sellaisilleko pitäisi kertoa, että tule Suomeen, pääset kivan Suomi-pojan seksiorjaksi?

x

Anonyymi kirjoitti...

"Sellaisilleko pitäisi kertoa, että tule Suomeen, pääset kivan Suomi-pojan seksiorjaksi?"

Täh? Idioottimaista, sietämätöntä paskaa.

MikkoAP kirjoitti...

"Eli pitäisikö valita sellaisia ei-muslimi pakolaisnaisia, jotka ovat sinkkuja? Usein pakolaisnaiset ovat joutuneet kokemaan kovia, tulleet kidutetuiksi, raiskatuiksi, nähneet kotinsa tuhottavan, nähneet perheenjäseniään tapettavan. Sellaisilleko pitäisi kertoa, että tule Suomeen, pääset kivan Suomi-pojan seksiorjaksi?

x"

Niinpä niin. Eihän suomalainen mies mitenkään voi haluta muunmaalaiselta naiselta rakkautta ja kumppanuutta! Vihasi ja halveksuntasi suomalaismiehiä kohtaan paljastuu.

Ja siis taas kerran: eivät kaikki maahanmuuttajat ole pakolaisia.

Arawn kirjoitti...

MikkoAP: "Enemmistön. Suomalaisnaiset halveksivat suomalaismiehiä pientä ytm huippujoukkoa lukuunottamatta."

Wow. Sinulla on kyllä maaginen kyky tietää satojen tuhansien naisten mielipide. Kerros nyt samalla, kuinka iso prosenttiluku on kyseessä? Miten sait tämän selville? Teitkö puhelututkimusta vai lähettelitkö lomakkeita naisille? Mikä oli kohderyhmäsi, entä vastausprosentti? Virhemarginaali?

"Miksi on mielestäsi on muuten hyväksyttävämpää tuoda muslimimiesten sukua Suomeen kuin köyhien maiden naisten?"

Miksi on mielestäsi hyväksyttävämpää lyödä 9-vuotiasta kuin 8-vuotiasta?

Ei kun hetkinen... en kai minä nyt väännä mielipiteeksesi sellaista, mitä et ole mielipiteeksesi tunnustanut?

"No miksei voitaisi mennä köyhiin maihin ja markkinoida suomalaisia at-miehiä? Voitaisiin ihan hyvin yrittää saada nuoria sinkkunaisia, joiden perheet sitten hiljakseen (osittain) muuttaisivat mukana. "

Joo. Länsimaat, kun yrittävät kaikin keinoin padota maahanmuuton köyhistä maista niin sitten Suomi ottaa ja alkaa vasiten tuoda maahanmuuttajia...

Toisekseen, noiden rekrypisteiden järjestäminen muualle kuin pakolaisleireille olisi aika mieletöntä. Humanitäärisen avun ideana kun on nimenomaan se, että autetaan ihmisiä, joita vainotaan, uhkaa teloitus, kuolema, kidutus jne. Köyhyyttä ei lasketa tähän - pakolaissatusta ei saa vain siksi, että on köyhä. Muutenhan voisimme saman tien raahata 99% kolmannen maailman kansalaisista tänne.

Olisi hauska nähdä ne perustelut, joilla voisimme sitten alkaa tuoda ulkomaalaisia naisia tänne vain siksi, että he ovat köyhiä - mutta tänne asti hankkiutuneet miehet saisivat vain potkun persauksiin ja lipun takaisin kotiin. Voin kuvitella, mitä YK, Amnesty & kumppanit sanoisivat, EU-maista puhumattakaan - EU:llahan on ollut ideana yhtenäistää pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Ainoaksi mahdollisuudeksi käytännössä jäisivät pakolaisleirit. Enpä tiedä, miten sieltä saisi valikoitua nimenomaan sinkkunaisia jollain inhimillisellä tavalla. Varmaan niissä on jonkun verran yksinään pakenemaan onnistuneita naisia, mutta tuskin kovin paljon. Lopuilla on perhe eikä kuulosta inhimillisesti kivalta, että sanottaisiin, että "me otetaan nyt sut, kun olet naimaton nuori nainen ja suomalaismiehet kaipaavat naisia - sun perhe voi seurata sitten joskus, jos asetut hyvin Suomeen". Kyllä se perhe pitäisi tuoda mukana.

Ja aika monilla pakolaisleireillä on paljon nimenomaan muslimeja...

Toisaalta, en välttämättä pitäisi huonona ideaa, että valittaisiin pakolaisia esimerkiksi Itä-Aasiasta tai vaikkapa joidenkin Egyptin yms. muslimimaiden kristittyjen joukosta, mutta nykyilmapiirissä siitäkin nousisi kyllä kirotunmoinen meteli...

Arawn kirjoitti...

Niin ja vielä. Minusta ei oikeastaan ole järkevää tuoda tänne ehdoin tahdoin ketään vain oleksimaan, vaikka pakolaismielessä naiset kyllä olisivat parempi vaihtoehto kuin miehet: naiset sopeutuvat paremmin.

Sen sijaan pitäisin ihan hyvänä ideana hankkia tänne ihmisiä töihin. Puhettahan on ollut esimerkiksi filippiiniläissairaanhoitajista, mikä ei minusta ole lainkaan huono idea. He ovat nuoria, yleensä naimattomia naisia, jotka tulevat tänne nimenomaan töihin. Jos he sitten rakastuvat suomalaismieheen ja päin vastoin ja vaikka jäävät tänne niin kaikin mokomin. Tällaisia rekrypisteitä, joissa yritetään hommata porukkaa nimenomaan TÖIHIN tänne, voisi ihan hyvin järjestää ulkomaille. Ja esimerkiksi sairaanhoitajia rekryttäessä on aika selvää, että sieltä tulee lähinnä nuoria naisia. Kaikki eivät tosin ole sinkkuja, mutta töihin ei minusta voi alkaa valita sen perusteella. Iso osa kuitenkin on.

Siitä sitten vikittelemään filippiiniläishoitajia.

Ja ai niin, toinen hyvä reitti ovat au pairit/kotiapulaiset. Jossain akkainlehdessä oli juttua paristakin perheestä, jotka olivat hommanneet koti/lastenhoitajan juuri tyyliin Filippiineiltä tai jostain köyhästä maasta. Naiset olivat nuoria (alle 30v)ja sinkkuja (joskaan en taaskaan usko, että sinkkuus olisi tai saisi olla ehdoton edellytys). Ongelmia oli lähinnä siinä, että suomalaisyhteiskunta katsoo vähän kieroon tuollaista toimintaa etupäässä siksi, että kodinhoitajan palkkaamista pidetään elitistisenä ja pitäisi perheen nyt itse kyetä hoitamaan kämppänsä.

MikkoAP kirjoitti...

"Wow. Sinulla on kyllä maaginen kyky tietää satojen tuhansien naisten mielipide. Kerros nyt samalla, kuinka iso prosenttiluku on kyseessä? Miten sait tämän selville? Teitkö puhelututkimusta vai lähettelitkö lomakkeita naisille? Mikä oli kohderyhmäsi, entä vastausprosentti? Virhemarginaali?
"

No joo, ehkä oisin voinut lisätä listaan vielä osan kt-miehistä. At-miehet ja osa kt-miehistä eivät saa naista, koska naiset halveksivat heitä. Helppoa, ei tarvitse tehdä kyselytutkimusta!

"Joo. Länsimaat, kun yrittävät kaikin keinoin padota maahanmuuton köyhistä maista niin sitten Suomi ottaa ja alkaa vasiten tuoda maahanmuuttajia..."

No miksi se on niin paljon hienompaa, kun suomalaisnainen hankkii vaikkapa afrikkalaisen miehen? Tätähän tapahtuu jo nyt, mutta sinua se ei näytä harmittavan. Mutta se, että at-mies voisi saada puolison ulkomailta on mielestäsi aivan kamalaa!

Anonyymi kirjoitti...

Sori, sorruin yleistykseen.

Ulkomaalaisia naisia on kehuttu netissä ja muistaakseni täälläkin siitä, että ovat niin alistuvaisia ja auliita, eivätkä vaadi tasa-arvoa suhteessa (ja ovat siksi erilaisia kuin suomalaiset naiset). Varsinkin miehet, jotka valittavat feminismin pilanneen suomalaiset naiset, tuntuvat haikailevan ulkomaisten naisten perään.

Olet aivan oikeassa, MikkoAP, että on olemassa myös miehiä, jotka haluavat parisuhteen. On olemassa myös miehiä, jotka haluavat tasa-arvoisen parisuhteen. Varmaankin on olemassa myös miehiä, jotka haluavat tasa-arvoisen parisuhteen ulkomaalaisen naisen kanssa, eli eivät etsi pelkkää seksiorjaa tai kotiorjaa. Olen ymmärtänyt, että sellaiset miehet ovat vähemmistössä, mutta voi olla tässä väärässä, nettikeskustelut voivat tässä vääristää havaintoja.

Olet väärässä, en suinkaan vihaa tai halveksi miehiä ryhmänä. Joidenkin miesten motiivit hakea nimenomaan ulkomainen kumppani kyllä epäilyttää.

x

Henry kirjoitti...

Suomessahan on maailman tasa-arvoisimmat miehet, joten miltei minkä tahansa maan naisille on etu tulla Suomeen, kuin olla patriarkaatin alistettavana.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus, jossa otanta oli pieni (18), mutta jossa joitakin johtopäätöksiä.

VTM Hannu Sirkkilän yhteiskuntapolitiikan väitöskirja ”Elättäjyyttä vai erotiikkaa. Miten suomalaiset miehet legitimoivat parisuhteensa thaimaalaisen kanssa?

"Hannu Sirkkilä on tutkinut suomalais-thaimaalaisia parisuhteita 18 suomalaisen miehen kertomusten pohjalta. Kyseisten suhteiden syntyyn on liitetty vaimojen välitystoimintaa ja seksiturismia ja ne ovat saaneet kielteisen leiman. Haastatellut miehet haluavatkin tavallistaa thaimaalaisen vaimonsa ja parisuhteensa. Tämä tapahtuu kuvaamalla oma vaimo aktiivisena ja tahtovana naisena eikä alistuvana, kuten thaimaalaiset naiset esitetään stereotyyppisissä käsityksissä."

http://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2005/06/tiedote-2007-09-18-16-32-21-155282/


x

Anonyymi kirjoitti...

"Suomessahan on maailman tasa-arvoisimmat miehet, joten miltei minkä tahansa maan naisille on etu tulla Suomeen, kuin olla patriarkaatin alistettavana."


Ovako vaimonsa ulkamailta hankkivat sittenkään sieltä tasa-arvoisemmasta päästä?

x

Anonyymi kirjoitti...

Ed. linkistä:
"Mies elättäjänä – vaimo kotona
...

Kyseiset miehet ovat tyypiteltävissä kolmeen sukupolviryhmään. Vanhimmat, 50-vuotiaat miehet kuvaavat parisuhdettaan hyvin perinteiseksi. Näillä miehillä on kielteisiä kokemuksia aiemmista suhteistaan suomalaisten naisten kanssa. Uuden suhteen selkeä työnjako ja thaimaalaisen vaimon omistautuminen kotitöille luo viisikymppisille miehille tyytyväisyyttä. Keski-ikäisillä miehillä parisuhde rakentuu suomalaisen tasa-arvoajattelun varaan ja mieselättäjyys on välivaihe. Nuorimpien miesten suhteissa ilmenee joustava suhtautuminen sukupuolieroihin ja ennakkoluuloton asenne kahden kulttuurin väliseen parisuhteiseen."

x

Arawn kirjoitti...

MikkoAP: "No joo, ehkä oisin voinut lisätä listaan vielä osan kt-miehistä. At-miehet ja osa kt-miehistä eivät saa naista, koska naiset halveksivat heitä. Helppoa, ei tarvitse tehdä kyselytutkimusta!"

Totta. Ja aurinko nousee joka aamu, koska sitä vetää kaksi sinistä kissaa, jotka samalla laulavat Hoosiannaa. Helppoa! Ei tarvitse perehtyä luonnontieteisiin.

"No miksi se on niin paljon hienompaa, kun suomalaisnainen hankkii vaikkapa afrikkalaisen miehen?"

En tiedä. Mikset kysyisi joltakulta, joka on tuota mieltä.

"Tätähän tapahtuu jo nyt, mutta sinua se ei näytä harmittavan. Mutta se, että at-mies voisi saada puolison ulkomailta on mielestäsi aivan kamalaa!"

MUAHAHAHAHAHAHAHAHA!

Arvaa mitä, Mikko - minun äitini on ulkomaalaissyntyinen, joten kyllä, minua kyrpii kuin pientä näätää, että isä niinq kehtasi ottaa vaimon ulkomailta! Että onkin AIVAN KAMALAA. :D :D :D

Sinänsä tuo tapasi työntää jatkuvasti suuhuni jostain kosmisesta avaruudesta kaivamiasi mielipiteitä on jokseenkin kyllästyttävä. Mitäs, jos opettelisit siitä pois? Ainahan voit vaikka KYSYÄ, olenko jotain mieltä vai en sen sijaan, että OLETAT automaagisesti, että olisin sitä mieltä.

Btw, minua häiritsevät naisten afrikkalaispuolisot enemmän kuin vaikkapa miesten venäläispuolisot. Älä nyt shokkiin joudu tästä tiedosta.

(Sinänsä minusta jokaisella on oikeus naida ulkomailta, miehillä ja naisilla. Siinä vaan on, että naimalla köyhästä maista, ottaa aika ison riskin, että puoliso on lähinnä elintason perässä - ihan riippumatta sukupuolista.)

Anonyymi kirjoitti...

"Siinä vaan on, että naimalla köyhästä maista, ottaa aika ison riskin, että puoliso on lähinnä elintason perässä - ihan riippumatta sukupuolista"

Nouseeko vai laskeeko at-miehen itsetunto siitä, että pitää ostaa vaimo ulkomailta, ja jos vaimo suostuu vaimoksi vain rahan takia? Sementoituuko at-miehen identiteetti lopuullisesti at-mieheksi?

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3650265 (Vaimo Thaimaasta)

x

Anonyymi kirjoitti...

"Suomessa elää perheväkivallan uhreina tai seksityöläisinä satojen thainaisten joukko, jonka on pudonnut suomalaisen yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle.

Thaimaalais-suomalaisissa perheissä perheväkivalta on yleistä, eivätkä naiset uskalla erota, koska pelkäävät menettävänsä oleskelulupansa, varsinkin jos heillä on lapsia. Niinpä he joko kärvistelevät avioliitossa tai pakenevat maan alle, usein hierontapaikkojen seksityöläisiksi. "

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomessa+asuvat+thainaiset+usein+perhev%C3%A4kivallan+uhreja/1135246016218

MikkoAP kirjoitti...

"Nouseeko vai laskeeko at-miehen itsetunto siitä, että pitää ostaa vaimo ulkomailta, ja jos vaimo suostuu vaimoksi vain rahan takia? Sementoituuko at-miehen identiteetti lopuullisesti at-mieheksi?
"

Niin joo, eihän voi mitenkään olla, että at-mies ja ulkolaisnainen rakastavat toisiaan!
Koska at-mies on kerran niin huono, ettei kelpaa suomalaisnaiselle, niin eihän hän voi oikeasti mitenkään kelvata kellekään muulle. Ja myös Suomessa naiset valitsevat säännöstään itseään varakkaampia kumppaneita. Millä perusteella he sitten ovat vähemmän "ostettuja"?

"http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomessa+asuvat+thainaiset+usein+perhev%C3%A4kivallan+uhreja/1135246016218"

Hyysäristä tietty. Tuo on tyyppiesimerkki siitä, mitä suomalaismiehen ja ulkolaisnaisen välisestä liitosta ajatellaan. Mitenkäs perheväkivalta suomalaisnaisten ja muslimimiesten muodostamissa perheissä?

Anonyymi kirjoitti...

"Millä perusteella he sitten ovat vähemmän "ostettuja"?"

Myötäjäisiä ei Suomessa enää makseta? Vaimon sukua ei tarvitse elättää?

Ehkä ulkomaisten vaimojen maksullisuus on vain ennakkoluuloa, tai yksittäistapauksia, kuten tämä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/3650265
"Tässä kuitenkin yksi tosikertomus. Mies meni, löysi etsimänsä, kustansi Suomeen, kauhea viisumihässäkkä, jossa todisteltiin että rahaa on kustantaa täällä, sai kuukauden viisumin. Mies matkusti sinne naima-aikeissa, mutta sitten selvisi, että tyttö oli jostain maaseudulta ja siellä sellainen tapa, että perheelle maksettin, enemmän kun oli saanut jotain koulua käydä, sitten maksettiin enoille, sedille ja häät. Buddhalainen seremoniakin maksoi melkoisesti ja se ei edes ole virallinen vaan sitten pitää vielä vahvistaa jossain muualla. Koko juttu olisi maksanut n. 10000€ ja sitten se epävarmuus, saisko oleskelulupaa täällä. Jäi tyttö sinne."

x

Anonyymi kirjoitti...

""Nouseeko vai laskeeko at-miehen itsetunto siitä, että pitää ostaa vaimo ulkomailta, ja jos vaimo suostuu vaimoksi vain rahan takia? Sementoituuko at-miehen identiteetti lopuullisesti at-mieheksi?
"

Niin joo, eihän voi mitenkään olla, että at-mies ja ulkolaisnainen rakastavat toisiaan!"

Tuo ei vastannut kysymykseen...

Kyse itsetunnossa on lähinnä miehen itsensä kokemasta itsearvostuksesta, johon vaikuttaa myös ulkomaailman arvostus tai sen puute. Miten ulkomaailma suhtautuu mieheen, jolla on thaivaimo?

Ei silti, voi itsetunto noustakin, jos mies tuntee olevansa rakastettu - oman itsensä takia, eikä rahojensa takia. Miten mies voi tietää asioiden oikean tilan?

x

MikkoAP kirjoitti...

"Myötäjäisiä ei Suomessa enää makseta? Vaimon sukua ei tarvitse elättää?

Ehkä ulkomaisten vaimojen maksullisuus on vain ennakkoluuloa, tai yksittäistapauksia, kuten tämä:"

Eli vähemmän ostettuja, koska suomalainen vaimo tulee halvemmaksi. Totta varmaan, tosin en usko, että aina. Mutta se ei todista, että rahakysymys olisi sinänsä vähemmän merkityksellinen Suomen sisälläkään.

"Ei silti, voi itsetunto noustakin, jos mies tuntee olevansa rakastettu - oman itsensä takia, eikä rahojensa takia. Miten mies voi tietää asioiden oikean tilan?"

Hyvä kysymys, joka pätee myös suomalaisten välisissä liitoissa. Naisella vastaava kysymys olisi: Onko hän rakastettu oman itsensä, vai vaikkapa ulkonäkönsä takia.

Arawn kirjoitti...

Kyllä mies voi tosiaan olla rakastettu oman itsensä takia, vaikka sitten vaimon suvulle menisikin rahaa. Minun perheeni on avustanut jo pitkään äitini sukulaisia ja silti on ollut aika selvää, että äiti meni naimisiin rakkaudesta eikä raha ollut silloin mukana. Olisihan se vain hullua olla avustamatta sukulaisia, jos itsellä on rahaa ja heillä ei (ja sukujutut kunnossa). Rahat eivät tietenkään ole olleet yksin isäni vaan äitini on käynyt aina töissä ja yhteisistä rahoista on sitten maksettu. Lisäksi lapsilisäni taisivat mennä sinne, luulen.

En minä nyt ainakaan itse KEHTAISI elää siten, että muutan johonkin korkean elintason maahan elelemään hyvin ja jätän sukulaiseni ihan ilman apua.

Anonyymi kirjoitti...

"Miten ulkomaailma suhtautuu mieheen, jolla on thaivaimo? "

Ja vastaan itse, kun muistin että tunnenhan minä erään suomalaismiehen, jolla on thaivaimo. Ainakaan oma suhtautumiseni ei muuttunut kaveriin juuri ollenkaan. Ehkä syynä oli se, että vaimolla on oikea ammatti, ehkä syy on se, että tiedän miehen kunnon mieheksi, jolla voisi olla menekkiä suomalaisnaistenkin keskuudessa. Toivon, että nainen todella rakastaa kaveriani, eikä ole vain rahan perässä. En tunne vaimoa, joten vaikea sanoa.

x

Arawn kirjoitti...

No niinpä tietysti. Ensin syytetään siitä, etteivät näy nämä suomalaisnaisten afrikkalaispuolisot häiritsevän. Ja sitten, kun sanoo, että kyllä ne nyt häiritsevät niin sittenkin onkin syyyyyvä hiljaisuus. ;)