maanantaina, elokuuta 17, 2009

Vihreät kohti tasa-arvoa?

Vihreissä taistellaan feminismistä
Myös keväällä perustettu vihreä miesliike haluaa vaikuttaa käsitteiden määrittelyyn.

”Miesliikkeen edustajana haluan puuttua siihen, jos miehistä maalaillaan kovin kielteistä kuvaa. Joissakin yhteyksissä tuntuu, että naisliikkeen mieskuva on jämähtänyt menneille vuosikymmenille”, sanoo vihreän miesliikkeen puheenjohtaja Jukka Relander.

Hänen mukaansa tasa-arvopapereiden mies on turhan usein aggressiivinen ja sotaisa, vaikka suurin osa vihreistä miehistä hoitaa kotia ja lapsia siinä missä naisetkin.

Toinen miesliikkeen missio on saada miehiä puolueen johtoon.

”Vihreän liikkeen sisällä pahimmat tasa-arvo-ongelmat on jo naisten kannalta voitettu. Puolueen johdossa on hyvin vähän miehiä, ja olisi hyvä, jos heidän määränsä kasvaa.”

Onko tarpeen, että puoleen sisällä on näin monta tasa-arvoa ajavaa liikettä?

Jukka Relanderin mukaan miesliikkeen olemassaolo on käytännön kysymys, sillä Vihreät naiset eivät hyväksy miehiä jäsenikseen.

”Jos tasa-arvokysymystä hoitaisivat vain vihreät naiset, miehet eivät voisi osallistua asioiden käsittelyyn ollenkaan.”

Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen.

”On hyvä, että tasa-arvoasioita pohditaan omista lähtökohdista käsin. Toivon, ettei enää haeta vastakkainasetteluja. Kyllä naisliike myöntää, että miehilläkin on tasa-arvo-ongelmia, esimerkiksi huoltajuus- ja terveysasiat.”

Vihreät naiset saavat vuosittain 12 prosenttia puoluetuesta. Summalla muun muassa tuetaan vihreiden naisehdokkaita vaaleissa. Kunnallisvaaleissa kukin naisehdokas sai tukea noin 142 euroa.

Hertell ei näe ongelmaa siinä, että naisehdokkaita tuetaan puolueessa, jossa miesten on vaikeampi ponnistaa politiikkaan.

”Noudatamme hallituksen päätöstä käyttää raha naistoimintaan. Maailmanlaajuisesti naiset eivät millään lailla ole tasa-arvoisia ja naisia on yhä vähän politiikan huipulla."

Ymmärsinkö oikein: vihreiden miesten asemaa puolueen sisällä ei tarvitse tasa-arvoistaa, koska maailmanlaajuisesti naiset eivät ole tasa-arvoisia?

Kasvi: Tasa-arvon kilpakenttä
Kommentti: Mahtava oivallus että ”Moni suomalainen joutuu harrastuksissa, urheilussa ja työelämässä edelleen piilottamaan todellisen seksuaalisen identiteettinsä”! Minä en missään tapauksessa halua että kukaan paljastelee seksuaalisesti sen paremmin elimiään, taipumuksiaan sen paremmin kuin identiteettiään ”harrastuksissa”, ”urheilussa” tai ”työpaikalla”. Mitä ego-exhibitionismiä! Ihan totta- maksaako joku teille vihreille tuollaisesta, vai onko se pelkää laskelmoitua sarasvuolaista ”huomiotaloutta”?

50 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

"Joissakin yhteyksissä tuntuu, että naisliikkeen mieskuva on jämähtänyt menneille vuosikymmenille"

Kaikissa yhteyksissä, kaikissa yhteyksissä. Feminismi on tasa-arvon toteuttamisen pahin yksittäinen este tämän päivän Suomessa.

"Toinen miesliikkeen missio on saada miehiä puolueen johtoon."

Uskottavuuden kannalta, niin vihreiden miesten kuin vihreiden yleesäkin, tämä on aivan olennaista.

"Toivon, ettei enää haeta vastakkainasetteluja."

Ja seuraavassa kappaleessa Sirpa Hertell rakentaa niitä vastakkainasetteluja ihan itse: vain naisehdokkaita on tuettava, vaikka miehet pääsevät huonommin vihreissä esille. Ja perusteluna käytetään näköjään sitä, että naisilla ei ole tasa-arvoista asemaa jossain muualla. Toivotonta.

Jorma kirjoitti...

"Kyllä naisliike myöntää, että miehilläkin on tasa-arvo-ongelmia, esimerkiksi huoltajuus- ja terveysasiat.”

Ja mitähän vihreät naiset ovat tehneet näiden ongelmien korjaamiseksi, paitsi syyttäneet niistä miehiä itseään?

Naisille sitä vastoin vaaaditaan yhteiskunnan ja puolueen konkreettisita tukea, vaikkei mitään tarvettakaan olisi.

Jape kirjoitti...

Henry: "Ymmärsinkö oikein: vihreiden miesten asemaa puolueen sisällä ei tarvitse tasa-arvoistaa, koska maailmanlaajuisesti naiset eivät ole tasa-arvoisia?"

Ymmärsit ihan oikein! Tämä on Vihreiden naisten, ja feministien yleensä, yleinen ongelma: Suomalaisten miesten tasa-arvon edistämisen eteen ei tarvitse tehdä yhtään mitään kun maailmanlaajuisesti naiset eivät vihreiden naisten/feministein mielestä tasa-arvoisia. Huomiotta jää mm. se että suomalaiset naiset on jo paljon tasa-arvoisempia kuin suomalaiset miehet, puhumattakaan naisista maailmanlaajuisesti.

Sirpa Hertell: "Kyllä naisliike myöntää, että miehilläkin on tasa-arvo-ongelmia, esimerkiksi huoltajuus- ja terveysasiat."

Ja mitä teette asianlle, muuta kuin myönnätte että ongelmia on?
Onko asian myöntäminen parasta mitä Vihreät feministinaiset kykenevät asialle tekemään? Näyttäisi siltä. Milloin Viretä feminsitinaiset siirtyvät tekojen tielle pelkän puheen sijaan?

Tomi kirjoitti...

"naisia on yhä vähän politiikan huipulla", oli yksi perustelu.

Kuitenkin vihreiden ylimääräisellä naistuella ei voi varmaankaan vaikuttaa esimerkiksi hallituksen sukupuolijakaumaan tai presidentin sukupuoleen ... hups, siellähän onkin jo naiset huipulla.

Vihreiden huippupoliitikkojen sukupuolijakaumaan naistuella voidaan vaikuttaa, mutta sielläkin naiset jo ovat huipulla.

Tyypillistä feminististä vääristelyä ja propagandaa.

Tilanne on nyt vaan sellainen, että politiikka "aidosti" kiinnostaa miehiä enemmän kuin naisia. Tämän tietää jokainen, joka on politiikan kanssa ollut tekemisissä. Tai oikeastaan riittää kun tsekkaa lehtien lukijatutkimuksia tai käy lukemassa politiikka-aiheisten blogien kommentteja. Naiset loistavat poissaolollaan.

Vihreän Langan kommentit eivät ole poikkeus: lähinnä miehet siellä keskustelevat jopa naisasiasta. Joskus joku satunnainen nainen saattaa käydä ihmettelemässä, missä kaikki naiset ovat.

Onko naisilla asiat liian hyvin? Eikö politiikan vaatima analyyttinen ajattelu kiehdo naisia?

En tietenkään tiedä, miksi politiikka ei kiinnosta. Sen kuitenkin tiedän, että se sukupuoli, joka on keskimäärin selvästi vähemmän kiinnostunut politiikasta on valtaamassa politiikan. Tai tarkemmin sanottuna tämä koskee nuorempaa sukupolvea. Nuoret miehet ymmärtävät, että heidän ei kannata tunkea bileisiin, joihin heitä ei oikein haluta kuin seinäkukkasiksi, kun muitakin bileitä on.

Vihreissä ongelma on poikkeuksellisen polttava. Tosin se, että miehet eivät pärjää puolueen sisällä ei siis ainakaan Hertellin mukaan ole ongelma. Mutta kun miesten äänetkin jäävät tulematta, silloin herää puolueen johto.

No, hätiä mitiä, perustetaan miesjaosto.

Mutta onko se vain täky Relanderin harrastuksen termiä lainatakseni? Relander nimittäin on sellainen älykkö, joka on usein osoittanut sympatiseeraavansa feministejä ja pitävänsä miesasiamiehiä hiukan naurettavina. "Hei, kamoon, kyllä ne naiset sitten kummiskin on se sorrettu sukupuoli."

Tosin voi olla, että hän on kokenut aidon herätyksen. Aika näyttää.

ASiasta toiseen, minusta varsinkin painisaleihin pitäisi laittaa isoja julisteita: "TIESITKÖ, ETTÄ JOKA KYMMENES PAININ HARRASTAJA ON HOMO!" Kyllä varmaan herättäisi lämpimiä tunteita painijassa tai harkkoihin kuskaavassa isukissa. (En muuten tiedä harrastavatko homot oikeasti painia.)

MikkoAP kirjoitti...

"Ymmärsit ihan oikein! Tämä on Vihreiden naisten, ja feministien yleensä, yleinen ongelma: Suomalaisten miesten tasa-arvon edistämisen eteen ei tarvitse tehdä yhtään mitään kun maailmanlaajuisesti naiset eivät vihreiden naisten/feministein mielestä tasa-arvoisia. Huomiotta jää mm. se että suomalaiset naiset on jo paljon tasa-arvoisempia kuin suomalaiset miehet, puhumattakaan naisista maailmanlaajuisesti. "

Olen maininnutkin tuon monesti. Toisekseen feministit eivät koskaan selitä MITEN esim. naisten lisääminen suomalaiseen yritysjohtoon parantaa kehitysmaiden naisten asemaa. Koska se ei paranna. Niin kauan, kun etuoikeutetut länsimaiset naiset voivat kinuta itselleen lisää etuja vetoamalla kehitysmaiden naisiin, on heillä ennemminkin motiivi toivoa, ETTEI kehitysmaiden naisten asema parane!

Ville kirjoitti...

QFT: Jukka Relanderin mukaan miesliikkeen olemassaolo on käytännön kysymys, sillä Vihreät naiset eivät hyväksy miehiä jäsenikseen.
...
Vihreiden naisten pääsihteerin Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen.


Ei lisättävää. Ja tähän on syytä loppua myös väitteiden (=valheiden), että feminismi auttaa myös miehiä.

Tämän olisi syytä antaa ajattelemisen aihetta ja pistää kellot soimaan niillä vihreillä miehillä ja miksei muillakin, jotka pitävät itseään feministeinä. Mihin heitä tarvitaan ja mikä on heidän asemansa?

Vortac kirjoitti...

MikkoAP, hyvin sanottu!

Feministien asenne on aina sama vanha; koska kehitysmaissa sorretaan naisia, suomalaisten miesten täytyy kärsiä.

Logiikka? Mitäs se sellanen on.. jotain PATRIARKAALISTA, vai??

- Vortac

MikkoAP kirjoitti...

"Niin kauan, kun etuoikeutetut länsimaiset naiset voivat kinuta itselleen lisää etuja vetoamalla kehitysmaiden naisiin, on heillä ennemminkin motiivi toivoa, ETTEI kehitysmaiden naisten asema parane!"

Ja toisaalta, vihreät feministit ovat pääsääntöisesti monikulttuurisuuden kannattajia. Jolloin, jos kehitysmaiden yhteiskuntia kritisoi naisten huonosta kohtelusta, he alkavat syytellä (kohteesta riippuen) rasismista ja/tai islamofobiasta.

Vortac kirjoitti...

Japen kommenteista inspiroituneena kysynkin nyt; miten ihmeessä feministit voivat uskoa, että on olemassa jokin myyttinen LASIKATTO, jos kerran presidenttinäkin on jo nainen? Voiko sen ylemmäksi katolle enää päästä?

- Vortac

MikkoAP kirjoitti...

"Japen kommenteista inspiroituneena kysynkin nyt; miten ihmeessä feministit voivat uskoa, että on olemassa jokin myyttinen LASIKATTO, jos kerran presidenttinäkin on jo nainen? Voiko sen ylemmäksi katolle enää päästä?"

Lasikatto poistuu vasta sitten, kun kaikki naiset ovat presidenttejä.

juki kirjoitti...

Vortac: "Logiikka? Mitäs se sellanen on.. jotain PATRIARKAALISTA, vai??"


No...itse asiassa on. Jouduin joskus lukemaan tiedotusopin tenttiin artikkelikokoelman, jossa eräs nainen sassaroi, että kartesiolainen tapa hahmottaa maailmaa on maskuliininen. Niinpä esim. tietokoneen käyttöliittymä (interface) olisi pitänyt muuttaa nimeltään interskiniksi, jotta se olisi tasa-arvoisempi. Perustelu oli se, että face viittaa maskuliinis-kartesiolaiseen tapaan ottaa maailma haltuun näköaistilla (onhan siinä pieni linkki faceen :)), joka on siis miehille tyypillinen ja "alistava" tapa, kun taas naisellinen tapa hahmottaa maailmaa on kokonaisvaltaisempi, siksi "skin". Miten skin liittyy tähän kokonaisvaltaisuuteen, sitä voi sitten miettiä mutta ei tietenkään aivoilla kun sen voi linkittää feissiin eli se on maskuliinista ja alistavaa vaan pohtikaa jotenkin skinillä, iholla, ku se o kokonaisvaltaisempaa tai silleen niiku....

No...

Vortac kirjoitti...

Sirpa Hertellin mielestä miehet eivät voi olla feministejä, sillä aate on sukupuolisidonnainen.

Miten feminismi voi olla sukupuolisidonnainen aate, samalla kun julistaa, että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio?

Voisiko joku antaa mulle kurssin feministisestä logiikasta..?

- Vortac

Jukka kirjoitti...

Vai eivät vihreät miehet pääse Vihreitten Naisten jäseniksi. Johan on ongelma. Ehdotan vihreille miehille joukkokastraatiota.

Heiskala kirjoitti...

"Sukupuoli on vain sosiaalinen kostruktio"

Ovatko pienet vihreät miehet niin typeriä etteivät ymmärrä käyttää edes tuotanaistutkimuksen viisautta hyväkseen Vihreät naiset ry:hyn päästäkseen?

Ovat.

www.lapsenoikeus.info

Jape kirjoitti...

Heijastuspinta -blogin Marialla taas hyvä huomio...
Maria:Jokainen mies on potentiaalinen pedofiili?

Älkää sitten Marian kimppuun hyökätkö, hän on ottanut asiallisesti kantaa mm. miesten syrjintään täällä teemalla "Lähes jokainen mies on syrjitty".

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsissa vaaditaan eroa kihlakunnansyyttäjä Rolf Hillegrenille tämän taannoisesta raiskauslausunnosta. Hillegren sanoi Svenska Dagbladet -lehdelle viime viikolla, että raiskaukset, joissa mies ja nainen tuntevat toisensa ja päätyvät seksiin naisen haluttomuudesta huolimatta "muistuttavat enemmänkin järjestysrikkomusta" kuin rikosta.

Homo

Turo kirjoitti...

Air France kieltää miehiltä lapsien vieressä istumisen
julkaistu tänään klo 14:02, päivitetty tänään klo 14:48

Ranskalainen lentoyhtiö Air France kieltää miehiltä istumisen alle 12-vuotiaiden yksin matkustavien lapsien vieressä. Lentoyhtiön mukaan ratkaisuun päädyttiin turvallisuussyistä.

Air Francen tiedottaja oli asiasta maanantaina hyvin vaitonainen. Kielto koskee yksin matkustavia miehiä. Vastaavasti yksin matkustavat naiset saavat istua niin poikien kuin tyttöjenkin vieressä.

Le Point -sanomalehden mukaan ranskalaisyhtiön kielto perustuu Yhdysvalloissa käynnissä oleviin oikeusjuttuihin, joissa käsitellään yksin matkustaneisiin lapsiin kohdistuneita epäasiallisuuksia. Osa Air Francen lentäjistä pitää lehden mukaan kieltoa järjettömänä ja aikoo kieltäytyä sen noudattamisesta.

Brittiläinen lentoyhtiö British Airways otti vastaavan kiellon käyttöön vuonna 2006. Päätöstä kritisoitiin tuolloin voimakkaasti, koska sen sanottiin syrjivän miehiä.

DPA, YLE Uutiset

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/air_france_kieltaa_miehilta_lapsien_vieressa_istumisen_933705.html

Tomi kirjoitti...

Ihmettelin tuolla ylempänä, miksi nuoret naiset tuntuvat menestyvä politiikassa niin paljon nuoria miehiä paremmin siitä huolimatta, että naisia ei politiikka kiinnosta lainkaan niin paljon kuin miehiä. Jos systeemi ei jotenkin syrjisi tai muuten hylkisi nuoria miehiä, heitä pitäisi olla puolueiden johtopaikoilla ja vaaleissa valittuina enemmän kuin kuin nuoria naisia meikäläisen logiikalla.

Naisten vähäinen kiinnostus näkyy olevan kansainvälinen ilmiö (Uudesta Suomesta):

"Tutkimukseen vastanneet suomalaiset jaettiin neljään luokkaan sillä perusteella, kuinka hyvin he osasivat vastata 44:ään enimmäkseen politiikan käsitteitä ja poliittista järjestelmää koskevaan kysymykseen.

Miesten ja naisten väliset erot tulevat erityisen selviksi ylimmässä ja alimmassa tietoluokassa. Naisista suurin osa (35%) kuului vähiten tietävään luokkaan ja pienin osa (13,3%) eniten tietävään luokkaan. Miehillä vastausjakauma oli painottunut niin, että suurin joukko kuului eniten tietävään neljännekseen (28,5%) ja pienin osuus (21,4%) vähiten tietävään neljännekseen.

-Naisten ja miesten tietoerolle ei löydy selitystä, se nousee aina kansainvälisissäkin tutkimuksissa esiin. Ehkä yhtenä selityksenä voisi ajatella, että politiikka nähdään ylipäätään maskuliinisena."

Huono selitys, keksikää parempi! Ehdotan varovasti yhdeksi syyksi naisten hyväosaisuutta. Kun asiat on hyvin ei synny sellaista paloa, joka saa kiinnostumaan maailmasta, politiikasta, taloudesta ja sen sellaisesta. Sitä voi vain köllötellä mukavasti virran mukana. Ehkä sitä voi vähän harrastaa feminismiä, mutta sehän tunnetusti tyhmentää vielä entisestäänkin.

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni naisia ei kiinnosta moni muukaan faktapohjainen tieto, vaan uutisten, tekniikan, historian tms sijaan naiset ahmivat mieluummin kaikenlaista hömppää, kuten romanttisia roskaromaaneja, julkkisten ihmissuhdejuoruja, horoskooppeja, naistutkimusta yms roskaa.

Homo

mara-katti kirjoitti...

Homo kirjoitti: Käsittääkseni naisia ei kiinnosta moni muukaan faktapohjainen tieto, vaan uutisten, tekniikan, historian tms sijaan naiset ahmivat mieluummin kaikenlaista hömppää, kuten romanttisia roskaromaaneja, julkkisten ihmissuhdejuoruja, horoskooppeja, naistutkimusta yms roskaa.

Tämän käsityksen keskivertonaisen mielenkiinnon kohteista voi todeta oikeaksi varsin helposti tutkimalla myydyimpien naistenlehtien "sisältöä".

Jostain kumman syystä vastaavien miehille suunnattujen lehtien, kuten esimerkiksi Slitz ja Veli, julkaiseminen on lopetettu suhteellisen pian heti lehden perustamisen jälkeen...

Anonyymi kirjoitti...

Jani Toivola lehdelle adoptiosta: Tarvittaessa muutan Suomesta

Homo

Tomi kirjoitti...

Vihreät naiset saavat muuten 12 prosentti Vihreiden puoluetuesta, 130 000 euroo vuodessa. Ei helvetti, kyllä vanhaa vihreää nyt risoo.

Mutta ei minun siitä pitänyt kirjoittaa. Uusimmassa Vihreässä Langassa on kahden aukeaman (!) juttu Tulvasta. Moilanen pääsee taas aggressiivisesti halveksimaan Laasasta ja Hännikäistä ja "joitakin muita miesaktivisteja."

"'Heidän väittteensä ovat yhtä älyllisiä kuin se, että kaikkien Suomen oravien pitäisi alkaa syödä jäkälää. Siis ihan vammaista!', Moilanen kiihtyy. Hän myöntää, että ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan. Ja appro-tasoiseen esseeseen tai ala-arvoiseen keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan mukaan. Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö [...]."

Jutun näkökulma on, miten Tulvan kirjoittajista on syntynyt useita laatujournalisteja! Heh heh, tragikoomista.

Tomi kirjoitti...

Jutun on kirjoittanut Anu-Elina Lehti. En pysty ymmärtämään tällaisen toisen lehden mainoksen funktiota muuten kuin imperiumin vastaiskuna. Kun joku on saanut hieman miesasiaa nostettua esille ja siinä sivussa arvostellut feministejä, hepä näyttävä mistä kana kusee ja kuka saa Suomen neljänneksi suurimman puolueen lehteen kahden aukeaman jutun. Hupaisa yksityiskohta on, kun femakot valittaa, että miesaktivistit saavat niin paljon julkisuutta.

MikkoAP kirjoitti...

"Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö"

Aggressivisen miesvihan johdosta vihreät ovat yhä enenevässä määrin ohimenevä ilmiö.

"Jutun on kirjoittanut Anu-Elina Lehti. En pysty ymmärtämään tällaisen toisen lehden mainoksen funktiota muuten kuin imperiumin vastaiskuna. Kun joku on saanut hieman miesasiaa nostettua esille ja siinä sivussa arvostellut feministejä, hepä näyttävä mistä kana kusee ja kuka saa Suomen neljänneksi suurimman puolueen lehteen kahden aukeaman jutun. Hupaisa yksityiskohta on, kun femakot valittaa, että miesaktivistit saavat niin paljon julkisuutta."

Feministien mielestä se, että joku kehtaa olla erimieltä heidän kanssaan, on loukkaus heidän oikeuksiaan kohtaan.

Henry kirjoitti...

"Vihreässä Langassa on kahden aukeaman (!) juttu Tulvasta."

löytyisikö kuvakaappausta?

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen valkoinen heteromies on naisten ja homojen turva

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Hell hath no fury like a woman scorned?:

Ex-vaimo poltti hääteltan - kymmeniä kuoli

Homo

Tomi kirjoitti...

Voin kai tuon skannata, mutta mitä sille sitten pitäisi tehdä? Ei se kyllä niin kummoinen juttu ole. Alussa käsitellään Tulvaa ja lopussa feministien annetaan pauhata mitä pauhaavat, jotain omiaan ja Tulvaan liittymättömiä. Eka aukeama on valtava kuva Moilasesta ja tovereista ja ingressi.

Luonnollinen henkilö kirjoitti...

Erillisen miesyhdistyksen perustaminen Vihreisiin käy järkeen, koska puolueella on tarkoitus profiloitua jatkossa feministiseksi puolueeksi. Mahdollisesti kiusallisiksi koetut "mieskysymykset" voidaankin sitten käsitellä sujuvasti puolueen tällä elimellä. Pragmatismia näetsen, veljet!


- Luonnollinen henkilö

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:"Feministien asenne on aina sama vanha; koska kehitysmaissa sorretaan naisia, suomalaisten miesten täytyy kärsiä. "

Suomalaisen miehen paikka
on auton pakoputkesta roikkuvan köyden päässä. Naisen paikka on joko kehitysmaan raiskausleirillä tai länsimaisten feministinaisten keskitysleirillä.

Jos ei muuten niin henkisesti.

Moderneja nykynaiset olevinaan, mutta 1800-luvulta taitaa olla heidän käsityksensä seksuaalisuudesta. Niin, tai siis tarkoitan: please, ottakaa huomioon ne naistenkin halut ja oikeudet.


Bmad

Luonnollinen henkilö kirjoitti...

Pidemmän aikaa Vihreiden toimintaa (ja useissa vaaleissa heitä äänestäneenä) seuranneena, nyt tuntuu - kolumnisti Tontin viimeisimmän kirjoituksen herättäneenä - , että yksi yhteiskunnan pahimmista epäkohdista eritoten vihreille tuntuu olevan se, että väärillä ihmisillä on liikaa oikeuksia. Tontin et co teemana tuntuu kajastelevan senkaltainen verkkoyhteiskunta, jossa oikeus mielipiteeseen tulee "ansaita". Tätä ansaintaa sitten valvovat nykyisen oikeusministerin selvityksen mukaiset "verkkoviranomaiset". Toki jokainen meistä on tietoinen, millaista yhteiskuntaa tässä ollaan hahmottamassa: oikeus julkiseen mielipiteeseen tulee olemaan vain heillä, jotka establishmentti hyväksyy. Milloin saamme seurata ensimmäisiä "verkkopidätyksiä"? Asetelman tekee todella makaaberiksi se, että puolueena ja ideologiana Vihreät ovat ensimmäisenä rummuttamassa suvaitsevaisuuden puolesta. Tässä voisikin nostaa esille vanhan fraasin: free from vaiko free to?

- Luonnollinen henkilö

Anonyymi kirjoitti...

Tomi:"Hupaisa yksityiskohta on, kun femakot valittaa, että miesaktivistit saavat niin paljon julkisuutta."

Pyh.

Toisinsanoen valittelevat
sitä, ettemme ole herrasmiehiä.
Hah. Tasa-arvoa kun ei mielestämme ole alituinen pokkailu,
hikiliikunta ja hatunnostelu, tai ainakin sitä edellytetään molempiin suuntiin jos niin on tapahtuakseen.


TOTUUS:

NAISET OVAT YHTEISKUNTAMME
LAAJIN JA SALAKAVALIN LOISIJA-HYVÄKSIKÄYTTÄJÄRYHMÄ JA USEIMMAT MIEHET HYVÄKSYVÄT SEN SAADAKSEEN HEILTÄ EMPATIAA JA LÄHEISYYTTÄ, JOKA ON YLEENSÄ EDELLYTYS.

NAISET OVAT LIITTOUTUNEET
KESKENÄÄN MIESVASTAISESTI. LIITTO ON VAHVA JA SUURIN OSA NAISISTA AJATTELEE FEMINISTISESTI. KYSEESSÄ ON SUKUPUOLITTUNUT ETURYHMÄ, JOKA EI AJATTELE ELÄMÄN JA IHMISEN ETUA, VAAN LOISII PIENTEN HYÖTYJEN JA ÄRSYKKEIDEN VARASSA. ESIMERKIKSI HEILLE TARJOTAAN ILMAISIA JUOMIA RAVINTOLOISSA JA SAMALLA MIEHET JUOKSEVAT PUNTTISALEILLA JA OPETTELEVAT KILPAILEMAAN TOISIAAN VASTAAN SAADAKSEEN NAISILTA HYVÄKSYNTÄÄ JA SEKSIPALKINTOJA. NAISIA EI KILPAILUTETA JA HEISTÄ OLLAAN KIINNOSTUNEITA SELLAISINAAN. YHÄ USEAMPI NAINEN AJATTELEE, ETTÄ HÄN EI TARVITSE MIESTÄ MIHINKÄÄN, MIKÄ NOSTAA MIEHIIN KOHDISTUVIA SUORITUSPAINEITA. NAISET ETSIVÄT KOKO AJAN UUSIA KEINOJA JA MENETTELYTAPOJA, JOILLA VOIVAT IGNOROIDA MIEHIÄ JA VAIKEUTTAA SUKUPUOLTEN VÄLISTÄ YHTEISELOA JA RIKKOA PARISUHTEITA.

NAISET OVAT HENKISESTI JA
SEKSUAALISESTI JÄLKEENJÄÄNEITÄ.
HE EIVÄT PIDÄ MIEHISTÄ NIIN PALJON, ETTÄ VIITSISIVÄT VÄLITTÄÄ MIEHISTÄ TUNTEVINA IHMISOLENTOINA.
NAISIA KIINNOSTAA SE, MITÄ MIES SUORITTAA. KUN SUORITUKSIA ON TARPEEKSI NAINEN KIINNOSTUU MIEHEN PERSOONASTA JA SAATTAA JOPA EDETÄ KESKUSTELUSSA TÄMÄN KANSSA.

MEILLE TUPUTETAAN JA KERROTAAN, ETTÄ FEMINISMI ON HYVÄ ASIA JA NAISTEN OIKEUDET OVAT TÄRKEITÄ JA HAAVOITTUVIA. TOSIASIASSA UNOHDETAAN, ETTÄ NAISET OVAT USEIN LAISKOJA JA PIITTAAMATTOMIA, VÄLINPITÄMÄTTÖMIÄ PSYKOPAATTEJA, JOTKA EIVÄT OLISI EDES VALMIITA VASTAANOTTAMAAN NAISELLE KUULUVIA OIKEUKSIA (OLLA JÄRKEVIÄ JA ÄLYKKÄITÄ). TASA-ARVO EI SYNNY JOS LÄHES KOKONAINEN SUKUPUOLI ELÄÄ KUIN LOINEN IKÄÄN, EIKÄ OLE VALMIS KANTAMAAN VASTUUTA ELÄMÄSTÄ JA SEN YMPÄRISTÖSTÄ JA JOLLE SEKSI ON KUIN TUTTI JOTA PANTATAAN, JOS MIES ON LIIAN VAUVA TAI EPÄMIEHEKKÄÄN EPÄAGGRESSIIVINEN.

NAISET LUULEVAT OLEVANSA
MAAILMAN OMISTAJIA JA JUMALATTARIA, JUMALAN SIUNAAMIA JA HENKISESTI KORKEATASOISIA ELÄMÄN ALKUPERÄN PUHTAITA EDUSTAJIA SIINÄ MISSÄ MIEHET OVAT LIKAISIA JA OPPIMATTOMIA SIKOLÄTISTÄ ELÄMÄN EVÄÄT SAANEITA KULKUREITA/HUUHKAJIA.
KIIHKEÄT FEMINISTINAISET KUVITTELEVAT, ETTÄ TASA-ARVOON PÄÄSTÄÄN TOISTAMALLA JA TOITOTTAMALLA, KUINKA HIRVEÄSTI MIEHET TEKEVÄT PAHAA NAISILLE JA KUINKA HEITÄ HYVÄKSIKÄYTETÄÄN KOKOAJAN.

NAISET OVAT TUKAHDUTTANEET
SEKSUAALIELÄMÄNSÄ JA KÄYTTÄVÄT SAMANAIKAISESTI VARTALOAAN SEKSIMAINOKSENA JA HANKKIVAT SILLÄ KYSEENALAISIA ETUJA ITSELLEEN, MM. ILMAISIA SIIDEREITÄ. SUURIN OSA NAISISTA ELÄÄ KUIN PROSTITUOIDUT, VAIKKA EIVÄT TEEKÄÄN SUORAA KÄTEISKAUPPAA SEKSIÄ ANNETAAN VAIN TALOUDELLISENOMAISIA SUORITUKSIA VASTAAN. PARISUHTEET VALITAAN MARKKINALÄHTÖISELTÄ NÄKÖKANNALTA JA ILMAISEKSI SAAVAT MIEHET EROTETAAN TARKKAAN NIISTÄ, JOIDEN SEKSISTÄ TULISI MAKSAA PUHDASTA RAHAA.

HIENO ELÄMÄ TÄÄLLÄ. HEIPPA VAAN.


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Toki jokainen meistä on tietoinen, millaista yhteiskuntaa tässä ollaan hahmottamassa: oikeus julkiseen mielipiteeseen tulee olemaan vain heillä, jotka establishmentti hyväksyy. Milloin saamme seurata ensimmäisiä "verkkopidätyksiä"? "

En ihmettelisi lainkaan.
Ehkä tämä miesasia tullaan vielä joskus kieltämään (siis sentyyppinen kehitys on mahdollista), se vaan edellyttäisi sivistyneen länsimaisen kulttuurin sulautumista johonkin Venäjän ja Kiinan kaltaiseen "sotilasmahtiin", jossa epämääräiset kidutukset ja pidätykset olisi helpompi toteuttaa.

Sivistysyhteiskunnassa hoetaan "kaikilla on oikeus"-mantraa, mutta femakotkin varmaan ovat alkaneet huomata, että poliittista fasismia tarvittaisiin
ja ettei suvaitsevaisuus ole hyvä ratkaisu enää siinä vaiheessa, kun miehet alkavat kertoa mitä he haluaisivat elämältään.

Se tässä femujen kannalta
on kaikkein pelottavinta, että miesasia ei kosketa vain pientä porukkaa, vaan yleisemminkin äijiä jurppii naisten tyhmyys ja halpamaisuus, vaikka eivät sitä tiedostakaan.

Naiset voivat kuitenkin
liittoutua poliitikkojen, alfojen ja herrasmiesten kanssa ja saada aikaan diktatuurin, jossa keskivertomiehen sananvapautta rajoitetaan ja miehiä voidaan ohjata herrasmieskäyttäytymiseen julkisilla paikoilla+netissä.

Olen aina ollut sitä mieltä,
että Laasanen on vaarallinen mies.



Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Raiskauskeskustelusta näyttää viriävän jonkinasteinen femakkokeskustelu

Homo

Mortimer kirjoitti...

You've got what you want, girls, stop whining: Has feminism made women unhappy? (well THIS certainly will)

Jorma kirjoitti...

"Hän myöntää, että ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan."

Tässä se nähdään, että ihan oikealla tiellä ollaan ja oikealla tavalla toimitaan. Femut panikoivat laajalla rintamalla.

"Ja appro-tasoiseen esseeseen tai ala-arvoiseen keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan mukaan."

Moilasen kanssa ei olekaan mitään keskusteltavaa. Hyvä, että hän tunnustaa sen ihan itse. Moilasen omat "saavutukset": tiivi taavi-tason mutu-gradu ja tappouhkauksien latelu seksistisin solvauksin höystettynä. Mitään tolkkua ei ole missään ollut, vain valheita valheiden perään.

"Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö"

Siinähän toivot. Tasa-arvo tulee toteutumaan, etkä sinä, Anne Moilanen, tai kukaan muukaan feministi kykene sitä estämään.

Kiitos jo etukäteen kirjoitti...

Tuon bmadin KAPITEELEILLA kirjoittaman uskontunnustuksen voisi ehkä laittaa tämän blogin alkuun, vaikkapa kuvauksena vakikirjoittajien yleisestä mielipiteistä, niin kaikille olisi selvempää millainen porukka tätä blogia aktiivisimmin seuraa.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuon bmadin KAPITEELEILLA kirjoittaman uskontunnustuksen voisi ehkä laittaa tämän blogin alkuun, vaikkapa kuvauksena vakikirjoittajien yleisestä mielipiteistä, niin kaikille olisi selvempää millainen porukka tätä blogia aktiivisimmin seuraa."

Laitetaan tähän vastaukseksi se mitä saamme aina feministeiltä kuulla argumenttina vastaan kritiikistä että heidän riveissään on turhan paljon kiihkohulluja heidän psykopaattisine julkilausumineen joita ei _yksikään_ feministi ikinä kiistä tai tuomitse.

Feminismiä on vaan niin monta eri lajia kuin sen kannattajiakain...

Anonyymi kirjoitti...

Monasti on olen tullut ajatelleeksi sitä mahdollisuutta että ihmiskunnan monia tuhansia (jollei kymmeniä tuhansia) vuosia kestäneen historian aikana (ja monien jo unohtuneiden sivilisaatioiden historian) kuluessa tämä nykyään valtoimenaan koko länsimaista kulttuuria aivopesevä ja myrkyttävä ajatusmaailma (jota voidaan feminimismiksin kutsua) on jo aiemmin koettu ja käsitelty asia.

Ehkäpä jo aiemmat esi-isämme naiviuttaan näkivät että olisi aihetta antaa enemmän valtaa ja sanomisensijaa naisille, mutta ajan mittaan tämä hyväntahtoisuus päätyi yhteiskunnan osalta samaan rappioon, tyytymättömyyteen, sekä populaation rankkaan laskuun kuin minkä merkkejä tämän aikaisen länsimäisen yhteiskunnan tilasta on nähtävissä.

Ehkä siinä vaiheessa kun miehet vihdoin ymmärsivät luovuttaneensa yhteiskunnassa kaiken sanavallan naisille välttyäkseen sanaharkoista heidän kanssaan ja nähdessään kuinka heistä ajan mittaan tehtiin lakejen sekä säädösten mukaan toisenluokan kansalaisia ja rikollisia jo ennen heille henkilökohtaisesti osoitettuja syytöksiä (tai syyllisenleima jo ennen puolueetonta oikeudenkäyntiä) he heräsivät tilanteen vakavuuteen.

Ehkäpä jo esi-isämme näkivät nämä vahingolliset tapahtumat aikanaan ja halusivat taata koko ihmissuvun jatkumisen sekä kehityksen kirjoittamalla "jumalan käskyn" niin moneen "pyhään kirjaan" mitä mm. myös lähi-idässä hyvin tarkasti noudatetaan...

-Z

Vortac kirjoitti...

BMad, aina en ymmärrä ajatuksenjuoksuasi täysin, mutta capseilla kirjoittamassasi pätkässä oli paljon asiaa, jopa sellaista asiaa, jota nykyisin ei saa sanoa ääneen tai edes kirjallisesti juurikaan missään.

Ehkä pientä kärjistystä siinä oli, mutta olisi mukava, jos ihmiset lukisivat tuon ja sitten tutkailisivat maailmaa ja omia kokemuksiaan naisista ja miettisivät onko siinä mitään perää vai ei. Jo Eshter Vilar oli mielestäni aika paljon oikeassa esimerkiksi siinä, että naiset oikeasti tykkäävät yksinkertaisista tehtävistä kuten tiskaamisesta ja siivoamisesta, mutta eivät koskaan myönnä pitävänsä siitä, säilyttääkseen oikeutensa valittaa siitä.

Naiset -ovat- hyvinkin valheellista porukkaa - kuinka muuten he voisivat säilyttää 'puhtaan neitsyen' imagonsa samalla kun rietastelevat kuin sodoman narttuhuorat konsanaan - kuinka muuten he voisivat kertoa kaikille uteliaille pitävänsä kilteistä, rehellisistä ja huumorintajuisista miehistä, ja samalla valita kumppaneikseen raavaita ja väkivaltaisia apina-öyhöjä? Jne..

Naisen on ikäänkuin pikku pakko pystyä valehtelemaan sujuvasti kaikissa tilanteissa, pystyäkseen pitämään tuon peljätyn 'lutka/huora'-leiman kaukana. Miehellä sitävastoin ei ole mitään keinoa pitää 'homo/neiti'-leimaa kaukana, joten miehillä ei ole suurtakaan syytä valehdella.

Naisten aivot kykenevät suurempaan ristiriitaisuuteen kuin miehet, naiset OVAT emotionaalisempia, ja reagoivat asioihin etupäässä tunteella, ja niin edelleen.

Nämä asiat ovat kuitenkin nykyisin tabu, koska nyky-yhteiskunta pyrkii kaikin voimin muuttumaan itsekin naisen kaltaiseksi; valheelliseksi ja tekopyhäksi. Naisia täytyy kumartaa ja palvoa, sekä mikä tärkeintä, SUOJELLA - mutta miehet voidaan lähettää vaikka johonkin toiseen maahan tykinruoaksi jo nuorena.

Eli jatka ihmeessä, hyvä BMad - vaikka en olekaan kaikessa kanssasi samaa mieltä, sulla on ainakin uskallusta sanoa asiat niinkuin ne ovat tai ainakin niinkuin ne näet, ja tällaista uskallusta nykyään tarvitaan kipeästi, jotta emme hautaudu feminismin valheiden ja kaikenlaisen naistutkimus-soovan alle.

- Vortac

Vortac kirjoitti...


Sivistysyhteiskunnassa hoetaan "kaikilla on oikeus"-mantraa
..

Niin kai, mutta täällä maapallolla se mantra kuuluu nykyisin "naisella on oikeus!" isolla huutomerkillä.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Olen aina ollut sitä mieltä,
että Laasanen on vaarallinen mies
.

Minua on hieman samalla tavalla aina huolestuttanut Laasasen puolesta, tietäen miten vihaisia hulluja feministien enemmistö on. Jokainen vilpitön totuuden kertoja, eli tavallaan sanansaattaja, tullaan tässä maailmassa ristiinnaulitsemaan tavalla tai toisella.

Sen on historia järkkymättömästi osoittanut.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Ehkäpä jo aiemmat esi-isämme naiviuttaan näkivät että olisi aihetta antaa enemmän valtaa ja sanomisensijaa naisille, mutta ajan mittaan tämä hyväntahtoisuus päätyi yhteiskunnan osalta samaan rappioon, tyytymättömyyteen, sekä populaation rankkaan laskuun kuin minkä merkkejä tämän aikaisen länsimäisen yhteiskunnan tilasta on nähtävissä.

Tätä mieltä minäkin olen - tuo on hyvin mahdollista, kun katsoo kaikkea sitä, mitä vanhat viisaat ovat naisista sanoneet sekä millä tavalla valtarakenteet on koetettu järjestää. Naisia on kuitenkin AINA suojeltu, ja se on väärin se.

Toisaalta, ehkäpä asia on kaksijakoinen; toisaalta nainen saa helpon ja suojellun elämän, kun kaikki yhteiskunnan miehet on valjastettu suojelemaan naista (joten nainen voi missä tahansa tilanteessa pyytää tai vaatia ketä hyvänsä paikalla olevaa 'kunnon miestä' suojelemaan häntä) -- mutta toisaalta, nainen ei siitä hyvästä sitten saa valtaa, jolla korruptoida itsensä, siskonsa ja koko yhteiskunnan lopulta.

Sanotaanhan, että historia toistaa itseään, joten olettaisin, että feminismikin on jossain muodossa ollut muinaisessa menneisyydessä riehumassa valtoimenaan, ja sen seuraukset olivat niin myrkylliset, että viisaat miehet saivat lopulta mietityksi systeemit, joiden avulla kaikki hyötyvät ja yhteiskunta pysyy rauhallisena. Naisille annetaan mahdollisimman vähän valtaa, mutta mahdollisimman paljon suojelua. Näin ollen naisen ei tarvitse pelätä mitään, tai olla vastuussa mistään - miehet joutuvat tekemään kaikki työt, etenkin raskaat, ja mitään femakkoilua ei pääse tapahtumaan.

Harmi että sitten eliitti päätti, että naisten päästäminen valloilleen ja tämän valtoimuuden ruokkiminen sekoittaa yhteiskuntaa parhaiten..

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Z:"Ehkäpä jo esi-isämme näkivät nämä vahingolliset tapahtumat aikanaan ja halusivat taata koko ihmissuvun jatkumisen sekä kehityksen kirjoittamalla "jumalan käskyn" niin moneen "pyhään kirjaan" mitä mm. myös lähi-idässä hyvin tarkasti noudatetaan..."

En kannata matriarkaattia,
enkä patriarkaattia, enkä piittaa puucentin vertaa puheista, jotka aliarvioivat naisia (tai miehiä) :)

Ylipäätään en tue sellaista ajatusta, että naiset pitäisi yleisesti ottaa miesten suojelukseen ja valvontaan. Eiköhän naisilla ole ihan riittävästi tuota suojeluntarvetta ja kanamaista otetta elämään jo muutenkin. Tasa-arvon kannalta on tärkeää auttaa naisia huomaamaan, etteivät he ole kovin itsenäisiä, vaikka monilla heistä olisikin seksuaalista vetovoimaa ja valtaa vaikka muille jakaa.

Omakohtainen kokemukseni (yksityiselämäni) puhuu rajusti siihen suuntaan, että miehen ja naisen on mahdollista saavuttaa tasokas rinnakkaiselo. Itse elän erittäin tasokkaassa sukupuolisuhteessa ja puheet naisten ottamisesta miesten huomaan saa kyllä minut näkemään punaista...


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Vortac:"Ehkä pientä kärjistystä siinä oli, mutta olisi mukava, jos ihmiset lukisivat tuon ja sitten tutkailisivat maailmaa ja omia kokemuksiaan naisista ja miettisivät onko siinä mitään perää vai ei."

Kyllä naiset on pakotettu
tuohon CAPSLOCK-USKONTOON. Se on sitten toinen juttu, onko se heidän MIELESTÄ niin, naisethan mystifioivat asioita kääntämällä ne ylösalasin, vähän niin kuin jos kaikki huonekalut olisivat ylösalasin ja sanottaisiin, että ne on silleen ihan oikeinpäin siihen aletaan uskoa, etenkin jos se on ainoa keino saada ylläpidettyä seksuaalielämää pystyssä. Sääli noita miehiä, jotka joutuvat nostamaan hattua nähdessään pillun. :)

Vaikuttaa siltä, että
asioiden kieltäminen (osittain) olisi valtavirralle pakkotilanne, jotta voitaisiin jatkaa samaa linjaa. Pidän varsin tragikoomisena tätä ylilyövää sivistysyhteiskuntakonseptia, joka meillä länsimaissa on. Ihmiset kun selvästi joillakin elämänalueilla eivät haluaisikaan olla sivistyneitä heitä karmaisee se,
että joku oikein työskentelee asian saattamiseksi oppikirjoihin ja yhteiskuntateorioihin, minne sitä ei ole edes iljetty painaa. Ilmeisesti länsimaisilla ihmisillä on kaipuu sivistyskehitykseen, mutta sisällä jylläävän alkeellisen, epätasa-arvoisen komentosarjan pauloissa polskiva elukka ei kuitenkaan anna periksi ja tuloksena on ristituli sivistyksen ja köyhän miehen havumajakulttuurin välillä tyyliin "kumpaan siis kuulumme?".

"Naiset -ovat- hyvinkin valheellista porukkaa - kuinka muuten he voisivat säilyttää 'puhtaan neitsyen' imagonsa samalla kun rietastelevat kuin sodoman narttuhuorat konsanaan - kuinka muuten he voisivat kertoa kaikille uteliaille pitävänsä kilteistä, rehellisistä ja huumorintajuisista miehistä, ja samalla valita kumppaneikseen raavaita ja väkivaltaisia apina-öyhöjä? Jne.."

Naisväki on pakotettu
sivistyneeseen neitsytmaria-kulttiin ja tuomaan esiin likaista puoltaan jonkinlaisen sosiaalipornon muodossa. Miten voi olla edes uutinen, että tytötkin ovat oppineet kiroilemaan ja polttamaan tupakkaa. So what. Ketä tyttöjen pitäisi olla? Neitsytmarioita, joilla on pelkät peräreiät ja pillu muurattuna umpeen kaksosten synnyttyä?

Seksi naisen kanssa ei kuitenkaan luonnistu kenkään sekavan ja ristiriitaisen pillunmyyntiedustajan kanssa. Siihen tarvitaan nainen, jolla on esoteerinen elämäntapa ja tiedostava ote tasa-arvoasioihin...
ja joka huolehtii omasta itsenäisyydestään ja älykkyydestään. Henkisestä hygieniasta Cosmopolitan ei puhu mitään... Juu, laihduttakaa vaan nörtit, kun läskit alfaurokset panevat 50 kertaa kuussa vaikka naispuolisen puujumalattaren
kanssa...

"Naisten aivot kykenevät suurempaan ristiriitaisuuteen kuin miehet, naiset OVAT emotionaalisempia, ja reagoivat asioihin etupäässä tunteella, ja niin edelleen. "

Aivot kun surkastuu niillä tekee kaikenlaista älyttömän surkastunutta. Sitä vaan ei tajuta miten surkastuneita naisten aivot yleensä ovat. Ei mitään vireyttä verrattuna miehiin, vaikka kauppa käy sutjakkaasti. :)

"Eli jatka ihmeessä, hyvä BMad - vaikka en olekaan kaikessa kanssasi samaa mieltä, sulla on ainakin uskallusta sanoa asiat niinkuin ne ovat tai ainakin niinkuin ne näet, ja tällaista uskallusta nykyään tarvitaan kipeästi, jotta emme hautaudu feminismin valheiden ja kaikenlaisen naistutkimus-soovan alle."

Ei sulla ole velvollisuutta olla samaa mieltä kanssani.
Ymmärrät sitten omia aikojasi ne asiat, jotka nyt oudoksuttavat.
Me olemme yhteistyökumppaneita ja firmamme nimi on "Diplomatiaa Henry Laasaselle ry".


Bmad

Heiskala kirjoitti...

Nimimerkki "Kiitos jo etukäteen", kirjoitit:

"Tuon bmadin KAPITEELEILLA kirjoittaman uskontunnustuksen voisi ehkä laittaa tämän blogin alkuun, vaikkapa kuvauksena vakikirjoittajien yleisestä mielipiteistä, niin kaikille olisi selvempää millainen porukka tätä blogia aktiivisimmin seuraa."

Älä luulekaan.

Tarkastelepa tuota ketjua: Miten miesasiaa tulisi ajaa? ja tätä: Kymmenen syytä olla profeministi

Ehkä huomaat, kuinka monella eri tavalla tätä kenttää tarkastellaan, ja kuinka monella eri tavalla kirjoittavaa joukkoa täällä on, ja senkin huomaat kuinka eri linjoilla monet ovat. Hyvä niin, ei pääse mieli ummehtumaan tunkkaisten dogmien keskellä tai silmät sokeutumaan sokaisevien "sukupuolisilmälasien" vuoksi.

:ah

Anonyymi kirjoitti...

No jokos Heiskala olet kaikkien kansanedustajien spammisuodattimessa. Kannattaako muidenkaan lähettää niille mitään sähköpostia vai pitääkö taas mennä Karpelan kanssa juttusille?


Bmad

Anonyymi kirjoitti...

Bmad, kun sen osaat.

Anonyymi kirjoitti...

Bmad,

Miksi kirjoitat KAPITAALIPASKAASI. Pilaat palstan maineen. Oletko trolli.

Anonyymi kirjoitti...

Bmad: "NAISET ETSIVÄT KOKO AJAN UUSIA KEINOJA JA MENETTELYTAPOJA, JOILLA VOIVAT IGNOROIDA MIEHIÄ"

Oikeinko "ignoroida"?