tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Nykyfeminismi

Viha synnyttää vihaa
On hetkiä, jolloin ruukinmatruunaa hävettää olla nainen, ja tämä on yksi niistä. Ruukinmatruuna on aina sanonut, että feminismi on white power -liikkeisiin verrattava vihaideologia, jossa vihan motiivina on sukupuoli. Vaikka ruukinmatruuna onkin valkoihoinen nainen, hän kaipaa erilaisia white power -liikkeitä yhtä vähän kuin sika joulua.

Tyypillinen mielikuva feminististä on ruma, huonosti pukeutuva, seksuaalikielteinen, fanaattinen miesvihaaja jolla ei ole minkäänlaista huumorintajua. Eräänlainen Irma Gresen sielunsisko siis. Ja onkin totta, että monet Gresen kaltaiset ihmiset toimivat Natsi-Saksassa keskitysleirien vartijoina. Ja feministit itsekin vahvistavat tätä mielikuvaa.

Mielenkiintoista sinänsä, feministit vihaavat ns. kunnollisia miehiä - siis sellaisia kilttejä, fiksuja, kohteliaita ja lempeitä, ja mieluummin suosivat seksuaalipartnereinaan ja parinvalinnassaan öykkärimäisiä ja väkivaltaisia alfakoiraita.

Feministit vihaavat nimenomaan länsimaista valkoihoista heteromiestä - Todellisuudessa länsimaalaisella heteronaisella ei tosiasiallisesti ole ketään muuta joka hänestä välittäisi kuin länsimaalainen heteromies. Rumasti sanottu, mutta silti totta. Homomiehet eivät voisi hänestä niinkuin vähempää välittää, ja ulkomaalaiset miehet usein kohtelevat länsimaalaista naista kuin kotieläintä tai huonekalua - tai prostituoitua; sanojen kuten svennehora luulisi kilistävän kelloja.

Nykyfeminismi on tätämenoa torpedoimassa kaikki ne saavutukset, mitä ensimmäisen polven feministit meille saivat aikaan. Missään eivät sukupuolet ole niin tasa-arvoisia kuin Skandinaviassa - ja missään eivät naiset ja miehet vihaa toisiaan niin katkerasti kuin Skandinaviassa.

Esko Kiesi ja johdattelevat kysymykset - näin naiset miehistä ja autoista

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sarjassamme "uskottavia" tutkimustuloksia:

Kiusaajilla ja kiusatuilla runsaasti mielenterveysongelmia aikuisena

...
"Kahdeksanvuotiaana noin kuusi poikaa sadasta oli kiusannut toisia, yhtä moni oli joutunut kiusatuksi ja noin kolme poikaa sadasta oli kiusannut ja joutunut kiusatuksi. Tytöistä noin neljää sadasta oli kiusattu, mutta selvästi harvemmat syyllistyivät kiusaamiseen. Vain kuusi tyttöä tuhannesta oli kiusannut toisia ja kaksi tuhannesta sekä kiusannut että joutunut kiusatuksi."
...

Kuulostaa kyllä uskomattoman harvinaiselta, että muka vain 0,6 prosenttia tytöistä olisi kiusannut toisia. Tosin uskoakseni myös poikien kohdalla kiusaajien (ja kiusattujen) yleisyys oli alakanttiin.

Homo

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tutkimuksessa on määritelty kiusaaminen.

asdfg kirjoitti...

Tottahan sen on oltava, koska se on tutkimus jonka on tutkija tehnyt.

Veikkaan että siskoni nauraisivat tuollaisen 6/1000 -väitteen kuullessaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ruukinmatruunalla on omituisen dialektinen maailmankäsitys ollakseen ilmeisesti tiukka dialektisten maailmankäsitysten vastustaja.

MikkoAP kirjoitti...

"Veikkaan että siskoni nauraisivat tuollaisen 6/1000 -väitteen kuullessaan."

Eiköhän valtaosa peruskoulun käyneistä nauraisi.

Anonyymi kirjoitti...

Joitain saattaisi kiinnostaa tänään klo 22:00 Neloselta tuleva:

Suomi D: Homoisät

Homoisät kertoo kolmesta suomalaismiehestä, joille kaikille on yhteistä halu olla isä. Parisuhteensa rekisteröineille Tonille ja Tommille vanhemmuus on jo arkipäivää, sillä heillä on kaksi biologista lasta. Juontaja Jani Toivola vasta unelmoi isyydestä ja ottaa ensimmäisiä askeleita kohti adoptiovanhemmuutta. Se on yksinelävälle homomiehelle vaikea ja pitkä prosessi - jopa mahdoton. (41')

Homo

Anonyymi kirjoitti...

http://www.utuonline.fi/sisalto/ajankohtaista/yhdenvertaisuus.html

Tuotakin ehkä kannattais jonkun kommentoida.

t. Hiljainen sympatiseeraaja

MikkoAP kirjoitti...

"Joitain saattaisi kiinnostaa tänään klo 22:00 Neloselta tuleva:

Suomi D: Homoisät "

Voisi katsoakin.

"Se on yksinelävälle homomiehelle vaikea ja pitkä prosessi - jopa mahdoton. (41')"

En usko, että heteromiehelläkään mahiksia olisi. Mahdollinen homoudesta johtuva syrjintä jää kyllä tässä tapauksessa mieheydestä johtuvan syrjinnän jalkoihin.

MikkoAP kirjoitti...

Vaikka feministit leikkivät heteromiehiin kohdistuvan vihansa vuoksi hyvää pataa homomiesten kanssa, niin oikeasti isäpariskunta olisi heille kauhistuttava kokeilu. Mitäs sitten, jos (kun) se homopari jättää sankari-yh-äidit varjoonsa? Feministien ihanne on lesboäitiys.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin poliisi vaatii tiukempia rangaistuksia seksin ostajille

tikka kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/naiset/uutinen.asp?id=1728062 =naispokea ruotsin malliin

Jape kirjoitti...

"- Jokainen elokuvassa esiintyvä on yli 18-vuotias, eikä kukaan ole mukana vastoin tahtoaan. Ja jokainen saa myös tasaveroisen palkkionsa elokuvasta.

- Kaikki tämä tekee siis Mia Engbergin projektista monellatavoin erilaisen kuin tavallisesta pornosta"

Tämä onkin mielenkiintoista. Normi miestuotteisessä heteropornolegfffassa nainen on tähti ja saa suurimmat palkkiot. Miehet saa hiluja.
Muutenkin toteasisin että on perustelut kyllä ihan feministisesti hanurista, mutta Ruotsissa tuollainen menee läpi. Odotan, koska tasa-arvointoiset ruotsalaiset miestuottajat kokeilevat saada leffalleen tukea, tasa-arvoisesti :)

Anonyymi kirjoitti...

72-vuotias Lenita yrittää kouristuksenomaisella epätoivoisuudella väittää ettei ole vanhus:


Lenita Airisto: En ole mikään mummo!


Homo

Anonyymi kirjoitti...

Panun blogissa kirjoituksen "Porno on vapautta, pornokielto sortoa" palauteosiossa on mielenkiintoinen kommentti:

"Feministit valitsevat nykyisin jo tutkimukset, joista saa julkisesti kirjoittaa.

Satuin viime vuonna kirjoittamaan Helsingin Sanomiin ja MTV:3:n sivustoille artikkeleita, joissa käsiteltiin naisen orgasmia koskevia uusia tutkimuksia. Sen jälkeen sain julkisen kirjeen kahdelta Tampereen yliopistossa sivuaineena naistutkimusta lukevalta henkilöltä kirjeen, jossa he valittivat sitä, että minä kirjoitan yksipuolisia ja äärimmäisen arvottavia artikkelita naisen seksuaalisuudesta. Kyseisten naisten mukaan minulla ei ole asiallisen, monipuolisen, ja tosiasioihin perustuvan tiedottamisen tarvetta. Kirjeessään he haukkuivat myös tutkimukset tehneen professorin.

Hupaisaa tilanteessa on se, että näillä naisilla ei ole riittävää koulutusta ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta, jotta he edes tietäisivät jotain naisen orgasmin fysiologiasta. Silti heillä oli kanttia haukkua professori, joka on julkaissut satoja tutkimuksia ja toisaalta minut, joka olen tutkinut ihmisen seksuaalisuutta lähes kaksikymmentä vuotta. Mitään tieteellistä näyttöä naisilla ei ollut esittää väitteidensä tueksi.

Kirjeensä he kuitenkin lähettivät kolmelletoista eri taholle, muun muassa tasa-arvovaltuutetulle. Minä oli siis sovinistisika ja paskiainen, koska uskalsin kajota naisen orgasmiin.

Esko Kiesin tapaus on osoitus siitä, että Suomessa ollaan menty feminismissä jo aivan liian pitkälle. Olen aina mielestäni ajanut naisten puolta ja edelleen olen meidän perheessä se, joka tekee kaikki kotityöt. Siitä huolimatta olen nykyisin valmis potkimaan äärifemuja munille, jos heillä vain sellaiset olisi tai olisi edes munaa.

6.9.2009 klo 17.07, k.heusala (vierailija)"

Jorma kirjoitti...

"Kuinka moni myyntipäällikkö olisi vastannut, että ei lähde tällaiseen leikkiin, koska eihän miehiä/naisia saa esineellistää?"


Kysymys ovat erittäin johdattelevia. Jos jättää vastaamatta, ei se ole hyvä asia sekään. Tilanne on melkoisen kohtuuton, ja nyt kun sekin on tiedossa, on syytä pohtia, mikä on tähän ajojahtiin osallistuneiden ihmisten vastuu? Heillä e8i näytä olevan minkäänlaista omaatuntoa tai moraalia.

Anonyymi kirjoitti...

"On hetkiä, jolloin ruukinmatruunaa hävettää olla nainen, ja tämä on yksi niistä."

No, edeltävän tutkimuksen perusteellahan naisista 84% olisi aika femakkomyönteisiä. Nyt alkaakin olla maksun aika, kun päivän arvot saadaan todennettua medioissa kautta maan.

Kiva varmaan olla fiksu nainen, kun lehdestä saa lukea, ettei miehet ole naisten mielestä yleensä mitenkään kiinnostavia sillain.:)

"Ruukinmatruuna on aina sanonut, että feminismi on white power -liikkeisiin verrattava vihaideologia, jossa vihan motiivina on sukupuoli."

Eikä tällainen white power-
liike ole edes vaikea manööveri, koska miehet kollektiivisesti kokevat olevansa törppöjä, eivätkä osaa arvostaa itseään, saati panna kampoihin, kun heitä vastaan esitetään sukupuoleen perustuvia syytöksiä.

"Ja onkin totta, että monet Gresen kaltaiset ihmiset toimivat Natsi-Saksassa keskitysleirien vartijoina. Ja feministit itsekin vahvistavat tätä mielikuvaa."

Naisista olisi kymmenen kertaa helpompi värvätä keskitysleirien kiduttajia,
kuin maksullisia dominoita.


Bmad

Jukka Aakula kirjoitti...

"Todellisuudessa länsimaalaisella heteronaisella ei tosiasiallisesti ole ketään muuta joka hänestä välittäisi kuin länsimaalainen heteromies. Rumasti sanottu, mutta silti totta. Homomiehet eivät voisi hänestä niinkuin vähempää välittää, ja ulkomaalaiset miehet usein kohtelevat länsimaalaista naista kuin kotieläintä tai huonekalua - tai prostituoitua; sanojen kuten svennehora luulisi kilistävän kelloja."

Totta.

Heteromiehen ongelma on usein se, että hän todella arvostaa jopa huorahtavia naisia. BB-huorassakin hän haluaa nähdä ihmisen.

Paljon on opittavaa.

Ville kirjoitti...

Näin Ruotsissa - valtio rahoitti pornoleffan!

Kuten Jape totesi, perustelut tuelle, mm. jokainen "näyttelijä" saa yhtä suuren palkkion, on vähintäänkin heppoisia. Myöskään "jokainen on yli 18-vuotias" ei ole mikään peruste, se on itsestään selvyys ja lain vaatimus kuten se, että jokainen on mukana omasta tahdostaan, muuten se on laitonta puuhaa. Valtavirtapornossa näistä toteutuu jokainen paitsi tasasuuruinen palkkio. Valtavirtaporno eroa perustelujen suhteen mitenkään ja voisi vaatia tasa-arvon nimissä tukea. Ruotsin valtio muuten syrjii "normi"pornoa tekeviä kun se ei rahoita niitä.

Edellisiin perusteluihin vedoten sitten käytetään seuraavia korusanoja: kunnianhimoinen hanke, jonka muoto ja sisältö täyttävät tuen vaatimukset. Porno on pornoa, jonka sisältö ja muoto on samaa vaikka sen sanoo olevan feminististä. Jo trailerin perusteella voi näin sanoa. Riisutaan vaatteet, hypätään sängylle, hyväillään, nuollaan pillua ja kyrpää, suoritetaan penetraatio eri asennoissa (feminismihän vastustaa tätä raivoisasti, joten se ei pelaa näemmä omilla säännöillään) jne.

Engberg väittää elokuvansa näyttävän naisen seksuaalisuutta luonnollisella tavalla. Mitä luonnollista on siinä kun nainen runkkaa ohi menevän metron edessä, tai siinä kun sama nainen tyydyttää itseään suihkulähteessä ylös suihkuavan veden avulla. Tämä on täysin verrattavissa miehen vastaaviin tekoihin julkisella paikalla, itsensäpaljastelua, seksuaalista häirintää jne.

Hän myös väittää että elokuva ei objektisoi naista, mutta miehen kyllä. Trailerissa on kohtaus jossa on vain mies runkkaamassa. Tai kuva, jossa nainen nuolee miehen naamaa pitäen kiinni miehen leuasta. Tämäkö ei ole objektiksi asettamista? Katsokaa itse ja päätelkää eroaako kuvamateriaali jotenkin normipornosta.

Nainen kuristi taksikuskia kesken ajon - yritti myös paeta poliisia

Semenya: Sukupuolitesti on vitsi minulle

Jorma kirjoitti...

Hulluja nuo ruotsalaiset.

Anonyymi kirjoitti...

"BB-huorassakin hän haluaa nähdä ihmisen."

Ja tämäkö on jollain tavalla väärin?

Eikös maailma olisi mukavampi paikka, jos naisetkin oppisivat näkemään ATM-nörtissä ihmisen?

Ihmetys kirjoitti...

Eikö klassisen AMTn ongelma ole juurikin se, että nainen näkee hänessä (epäseksuaalisen geneerisen) ihmisen, eikä miestä?

Anonyymi kirjoitti...

Ei se minusta ole ihmisenä näkemistä, jos näkee olentona, jolta puuttuvat halut ja tunteet. Päinvastoin.

Vortac kirjoitti...

Muuten hyvin sanottu, mutta..


Nykyfeminismi on tätämenoa torpedoimassa kaikki ne saavutukset, mitä ensimmäisen polven feministit meille saivat aikaan
.

Mitäköhän nämä saavutukset olivat? Naisilla oli asiat erittäin hyvin, ja kaikki raskas työ, joka on vaadittu naisten aseman ylellistämiseen entistäkin korkeammalle tasolle, nykyiseen lähes jumalalliseen asemaan, on kylläkin aina ollut nimenomaan ja oikeastaan milteipä pelkästään miesten tekemää.

Ilman miesten osuutta, feminismi olisi jäänyt pieneksi nalkuttavien akkojen kaakatukseksi pihapiirin keinutuolin edustalla.

Mikä olisikin ollut paljon parempi vaihtoehto. Eli kyllä, historiassa on ollut paljon tyhmiä ja aivopestyjä miehiä, jotka ovat luulleet edistävänsä yleistä hyvää luopumalla ihmisoikeuksistaan naisten hyväksi. Mutta se onkin jo laajemman keskustelun aihe.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"BB-huorassakin hän haluaa nähdä ihmisen."-anonyymin lainaus

"Ja tämäkö on jollain tavalla väärin?

Eikös maailma olisi mukavampi paikka, jos naisetkin oppisivat näkemään ATM-nörtissä ihmisen?"-anonyymi

Minulla mies oikein haluaa nähdä huorissakin ihmisen ja kehuu heitä ympäri taivaita. Sitten oikeasti tällaisen kanssa ei esimerkiksi seurustelu kiinnosta, vaan pitää olla minun kaltaiseni erittäin uskollinen nainen (jolla ei ole luurankoja kaapissa, en petä enkä paneskele muiden kanssa kun tapailen). Joskus mietityttää, että eikö olisi parempi hankkia sellainen huora, jos se sitten loppupeleissä on kuitenkin se mitä haluaa ja ihailee jopa oman naisensa kustannuksella (ei, en tosiaan ole ruma)?

Miksi ihailla huoria, samalla halveksia ja sylkeä heidän päälleen? Eniten tässä kärsivät me uskolliset naiset, jotka kyynistyvät tällaisissa parisuhteissa. Kuinkahan moni nainen pettää sen takia, että on tullut erittäin kaltoin kohdelluksi parisuhteessa? Tietysti se ei ole hyvä syy mielestäni, mutta olen alkanut miettimään tässä omien kokemusteni perusteella..en yhtään ihmettele, jos heikompi nainen sortuu!

Jos oppii näkemään sen oman miehen muuna kuin ihmisenä, niin tuskin silloin atm-miehiäkään ihmisenä pidetään! En muuten usko, että kaikki atm-miehet ovat nörttejä, kuten kuvaat.

P.S. En tiedä naisia, jotka sanoilla hyljeksisivät miehiä ulkonäöllisesti..kyllä aina siinä on mukana erittäin surkea luonne. Silloin on ihan sama, mikä se ulkonäkö on, jos luonne on surkea. Jos mietittään parisuhteita.

Kunnioittakaa niitä naisianne, niin ei tarvitse sitten kaiken menetettyään ymmärtää tilanne ja katua -sitten se on liian myöhäistä.