tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Seksuaalipoliittinen raivo

Feministinen aikakauslehti Tulva nousi muutamassa vuodessa kulttimaineeseen ja tuotti Suomeen nimekkäiden naiskirjoittajien joukon.
”Ensimmäisissä toimituskokouksissa olivat edustettuina muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen tietotoimisto. Ei ole itsestäänselvyys, että valtamedian toimittajat saavat tehdä vapaa-ajallaan pientä mielipidelehteä.”

Vallilalaisen kerrostalon takapihalla istuvan Miina Supisen mielestä sukupuolten välisten erojen riitaisa korostaminen on lisääntynyt, ja esimerkiksi lapset värikoodataan punaiseen ja siniseen.

”Tämä seksuaalipoliittinen raivo johtaa kummallisiin väittelyihin siitä, kuka antaa ja kenelle. Se vääristää ihmisten kuvaa feminismistä”, Supinen sanoo viitaten Henry Laasaseen, Timo Hännikäiseen ja joihinkin muihin miesaktivisteihn.

Naisasialiitto Unionin ja miesaktivistien välinen kiistely on pitkälti kiteytynyt Anne Moilaseen. Uusi päätoimittaja julkaisi ensitöikseen teemanumeron Tulta munille, jossa ruodittiin kovalla kädellä näkyvimpien miesaktivistien väitteitä.

”Heidän väitteensä ovat yhtä älyllisiä kuin se, että kaikkien Suomen oravien pitäisi alkaa syödä jäkälää. Siis ihan vammaista!” Moilanen kiihtyy.

Hän myöntää, ettei pitäisi provosoitua, kun provosoidaan. Ja appro-tasoiseen esseeseen tai ala-arvoiseen keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan mukaan.

Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö, joka liittyy miesliikkeen järjestäytymiseen.

”Suomessa on niin vähän miesaktivisteja, että aina näyttää uutiskynnys ylittyvän, kun kuka tahansa mies sanoo mitä tahansa naisiin ja feminismiin liittyvää.”
Piiskat, ketjut ja vyöt
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, emmekä me kasva tyhjiössä. Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla. Sen väkivallan uhka on ilmassa aina, niin kuin raskas ilmanpaine ukkosmyrskyn alla.

Tasa-arvo, mitä se on?
Ehkä enempi noita epäkohtia miesten suunnalta tuon esille, mutta jonkun täytyy. Onhan meillä Henri Laasonen, mutta valitettavasti sen hyvät pointit katoaa niiden huonojen pointtien taakse. Herättelee sentään keskustelua.

Voiko mies olla feministi?

32 kommenttia:

MikkoAP kirjoitti...

" Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, emmekä me kasva tyhjiössä. Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla. Sen väkivallan uhka on ilmassa aina, niin kuin raskas ilmanpaine ukkosmyrskyn alla.

"

Myytinmurtajan kirjoittelu on kyllä niin lapsellista, että kyseessä täytyy olla joku vasta äskettäin poliittisesti herännyt teini.

Siis, jos sokea miesvihakin jätetään huomiotta, on hänen kirjoittelunsa naurettavaa. Ihan kuin hän kopioisi tekstiä suoraan jostain feminismi-manuaalista. Moni feministi sentään osaa edes TEESKENNELLÄ pystyvänsä omaan pohdiskeluun.

MikkoAP kirjoitti...

"”Ensimmäisissä toimituskokouksissa olivat edustettuina muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen tietotoimisto. Ei ole itsestäänselvyys, että valtamedian toimittajat saavat tehdä vapaa-ajallaan pientä mielipidelehteä.”"

Siis Suomen valtamedioista löytyi jo ensimmäiseen kokoukseen runsaasti väkeä.

Tämä on taas sitä, että valtaapitävän ideologian kannattajat leikkivät "kapinallista"!

Jorma kirjoitti...

"Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen tietotoimisto. Ei ole itsestäänselvyys, että valtamedian toimittajat saavat tehdä vapaa-ajallaan pientä mielipidelehteä."

Kyllä se tässä tapauksessa on. HS, YLE ja STT ovat ihan yhtä lailla osa feminististä valtaklikkiä. Samanlaisia mielipideläpysköjä, ilman mitään journalistista etiikkaa, nekin ovat.

"Tulta munille, jossa ruodittiin kovalla kädellä näkyvimpien miesaktivistien väitteitä."

Ei siinä mitään ruodittu. Se oli puhdasta uhkailua, propagandaa ja valehtelua.

"Ja appro-tasoiseen esseeseen tai ala-arvoiseen keskusteluun ei pidä lähteä ollenkaan mukaan."

Moilasta ei siis tarvitse keskusteluissa noteerata.

"Moilanen toivoo, että miespopulistit ovat ohimenevä muoti-ilmiö"

Et sinä, Moilanen, millään voi estää tasa-arvon etenemistä.

"Suomessa on niin vähän miesaktivisteja, että aina näyttää uutiskynnys ylittyvän, kun kuka tahansa mies sanoo mitä tahansa naisiin ja feminismiin liittyvää."

Eihän tässäkään ole mitään järkeä. Jos jotain on todella vähän, sitä tuskin mediassa huomioidaan.

Tomi kirjoitti...

Tuon Vihernarun jutun pointti oli päästää Moilanen ja kumppanit meuhkaamaan.

Valekaapuna oli joku ihme tarina Tulvasta loistavien kirjoittajien kouluna.

Siis, haloo, nytkö Vireä köysi rupeaa tekemään juttua kaikista mielipidelehdistä, joiden kautta joku on päässyt YLE:een töihin? Ei tietenkään. Tämä jää ainoaksi, koska lehden toimituksessa vain feministiklikki on riittävän vahva saadakseen viiden sivun(!) propagandapläjäyksen läpi.

MikkoAP kirjoitti...

"Eihän tässäkään ole mitään järkeä. Jos jotain on todella vähän, sitä tuskin mediassa huomioidaan."

No riippuu , miten miesaktivistin määrittelee. On totta, ettei miesten asiaa julkisuudessa omalla nimellään ajavia ole monta.

Mutta esim. Hesarin keskustelupalsta osoitti, että vihervasuridogmeja, feminismi mukaanlukien, kyseenalaistavia ihmisiä köytyy paljon. He eivät ole varsinaisesti (vielä) osa mitään liikettä, vaan ovat, kukin tahollaan, päätyneet lopputulokseen, että nuo dogmit ovat skeidaa.

Nyt, kun aletaan huomata, että samalla tavalla ajattelevia on paljon, alkaa vasta järjestäytyminen.

Jorma kirjoitti...

"Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla."

Myytinmurtaja on ilmeisesti menettänyt lopullisesti kosketuksensa todellisuuteen.

Jorma kirjoitti...

"tuotti Suomeen nimekkäiden naiskirjoittajien joukon."

Nimetkää nyt edes yksi tällainen. Tuossa jutussa ei mainita kuin ammattitaidottomia "toimittajia", jotka ovat kirjoittajina surkeita.

Tomi kirjoitti...

Tuo Myytinrakentaja on niin hyvä, että hänet pitäisi keksiä, jos ei jo olisi olemassa. Joten ei siitä sen enempää ... tai no, esitän teorian, että hän kuuluu siihen yhdeksään prosenttiin tytöistä, jotka pahoinpitelevät poikaystäviään. Sitten oma väkivaltaisuus pitää perustella jorinoilla siitä, miten "en se ollut mä ja jos olinkin tein sen, koska olen itse uhri, itsepuolustukseksi".

Ystäväni Muskelotti (hei, Mirka) siellä Myytinrakentajan sivuilla kyselee, voiko meikäläisen kaltaisten ihmisten kanssa ollenkaan keskustella. Guru vastaa yksioikoisesti "ei". Kohta Muskelottikin varmaan sulkee kommenttiosastonsa. "Mitä siitä tulisi, jos kanssani eri mieltä olevat ihmiset saisivat sanoa ihan mitä haluavat!" No, ei sen puoleen, että itse koskaan seuraisin näitä maailmanlopun blogeja, joissa yllytetään kuluttamaan ja vielä lisää kuluttamaan.

Henry kirjoitti...

Myytimurtajan kommenttiosastolla viitataan seuraaviin moderointiperiaatteisiin hyvinä.

http://blog.shrub.com/discussion-rules

"If you want to state that you and/or others believe in a stereotype, then you need to do so in a way that makes it clear that it’s an opinion, not a fact.

Saying that “feminism ignores men’s issues,” for instance, is not acceptable, but stating that “people’s/my perception of feminism is that ignores men’s issues,” is perfectly fine."

Jorma kirjoitti...

Voiko mies olla feministi?

Ei voi, eikä kannata olla feministi. Kannattaa olla tasa-arvon tukija.

"miten perustellaan se, että mies, joka rakentaa sairaalan putkistot ja muut rakenteet saa parempaa palkkaa kuin nainen, joka näissä rakenteissa työskennellessään ylläpitää elämää – sen putkimiehen kroonikko-osastolle päätynyt äiti mukaan lukien? "

Kysynnällä ja tarjonnalla.

"Tämänkin osalta olen feministi."

Kommari sinä olet noilla mielipiteillä.

"jos feminismi määritellään siten, että kyse on naisten ryhmittymisestä voimaksi, joka ajaa vain ja ainoastaan naisten etuja."

Ei mitään jossia, niin se vain on. Tunnusta tosiasiat, Jukka Relander, ja kasva aikuiseksi.

"Kaikki nämä, vastakkaisuuksia esittäessään, ovat ideologisia väittämiä. Ja sellaisinaan vastustettavia."

Biologisten tosiasioiden vastustaminen on hullun hommaa. Mitään hyötyä siitä ei ole. Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että miesten ja naisten tulisi olla samanlaisia, vaan sitä, että sukupuolten väliset erot hyväksytään ja ihmisiä kohdellaan tasapuolisesti niistä huolimatta.

"Aatus siitä, että naiset ja miehet ovat vastakkaisia poliittisia voimia omine intresseineen ei kykene purkamaan vallitsevia sukupuoli-ideologioita, vaan päinvastoin, tulee uusintaneeksi niitä. Tehtävämme on vastustaa myös sitä."

Miehillä ja naisilla on oltava oikeus ajaa omaa asiaansa ja pitää esillä omia oikeuksiaan ja ongelmiaan. Vain sitä kautta voi tapahtua kehitystä.

Jorma kirjoitti...

Miespäivät

" Perjantai 6.11.


12.00 Päivien avaus

12.30 Suomalaisen miehen henkisyys
Kati Niemelä, tutkija, Kirkon tutkimuskeskus

13.30 Lounastauko

14.30 Mitä on henki?
Eero Ojanen

15.45 Perhe voimavarana
Mika Lehtonen, Väestöliitto

17.00 Miesten välinen ystävyys
Kirsi Kinnarinen, tutkija FM



20.00 Iltaohjelma



Lauantai 7.11.


11.00 Toisen päivän avaus
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston tervehdys

11.45 Isän tyttö
Kaarina Hazard

13.00 Kahvitauko

13.30 Mieluummin ihminen kuin mies
Antti Eskola

15.00 Paneeli:
Kaarina Hazard

17.00 Tilaisuuden päätös"


Ei nyt millään pahalla, mutta: Mitä vittua?

TANE. Naisluennoitsijoita. Kaarina Hazard. Siinä sitä saadaan taas korvat punaisina ja raivosta kihisten kuunnella loputtomia saarnoja siitä, miten onneton, surkea ja tuhoisa otus suomalainen mies on ja kuinka miehen pitäisi olla enemmän naisen kaltainen.

MikkoAP kirjoitti...

"miten perustellaan se, että mies, joka rakentaa sairaalan putkistot ja muut rakenteet saa parempaa palkkaa kuin nainen, joka näissä rakenteissa työskennellessään ylläpitää elämää – sen putkimiehen kroonikko-osastolle päätynyt äiti mukaan lukien? "

Hmmm, minun mielestäni sen varmistaminen, että sairaalan putkistot eivät ole tukossa, on elämää ylläpitävää toimintaa. Nimittäin, jos sairaalan lattialla lainehtii jätevesi, niin infektioiden määrä kasvaa aika helvetisti!

MikkoAP kirjoitti...

"Kaarina Hazard."

Kaarina Hazard puhumassa miehistä, on samaa tasoa kuin natsi puhumassa juutalaisista.

Jorma kirjoitti...

"Saying that “feminism ignores men’s issues,” for instance, is not acceptable"

Tämähän on fakta. Vai missä ne feministijärjestöjen ja feministiviranomaisten toimet miesten aseman parantamiseksi ja oikeuksien lisäämiseksi oikein ovat? Koska mitään sellaista ei ole olemassa, niin tuo on tosiasian toteaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Väittäisin näin lonkalta, että putkimiehen keskituntipalkka on alhaisempi kuin sairaanhoitajan. Raflaavia otsikoita saadaan siitä, kun yleisestään oma putkimiestuttu, jolla on oma YRITYS, koskemaan kaikkia putkimiehiä. Samoin kun otetaan jonkun putkimiehen 24/7 tekemä muutaman viikon urakkarutistus, saadaan hulppeita kuukausiansioita. Lisäksi putkimiehen ansioita leikkaa tasaiseen tahtiin työuran katkaisevat taantumat lomautuksineen.

Putkimiehen työehtosopimuksen mukainen peruspalkka lienee 10-13 euroa tunnilta, tekee alta kaksi tonnia.

Toiselta sivustolta poimittu:
Urakkatöissä, jolloin ansiot vaihtelevat tehtävän sekä tekijän oman työpanoksen mukaan. Putkiasentajien säännöllisen työajan tuntipalkka oli yksityisellä sektorilla keskimäärin 14,68 euroa v. 2006. Kahdeksan tunnin työpäiviä tekemällä (20 päivää kuussa) palkaksi tulisi 2377 euroa kuussa.

http://paraspalkka.blogspot.com/2009/03/putkimiehen-palkka.html

- Syltty

Tomi kirjoitti...

"If you want to state that you and/or others believe in a stereotype, then you need to do so in a way that makes it clear that it’s an opinion, not a fact."

Siis tähän tyyliin:

"Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla."

Hmmm ... ehkä konstruoituun (so. kirjasta luettuun) yhteiskuntaluokkaan liitetty stereotypia ei ole stereotypia lainkaan vaan ... mikä?

Miss Midnight kirjoitti...

MikkoAP: "Myytinmurtajan kirjoittelu on kyllä niin lapsellista, että kyseessä täytyy olla joku vasta äskettäin poliittisesti herännyt teini."

Olen (toive)ajatellut aivan samaa. Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun itseään myytinmurtajaksi kutsuva henkilö ei kykene mihinkään muuhun kuin feminististen myyttien sokeaan toisteluun ja keskustelun kieltämiseen.

Henry kirjoitti...

"Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun itseään myytinmurtajaksi kutsuva henkilö ei kykene mihinkään muuhun kuin feminististen myyttien sokeaan toisteluun ja keskustelun kieltämiseen."

No, hän voisi vaihtaa bloginsa nimen "Myytintoistajaksi", niin osuisi paremmin kohdalleen. :-)

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Naistutkimus+vaihtui+Helsingin+yliopistossa+sukupuolentutkimukseksi/1135248966655?ref=rss

heheh

Anonyymi kirjoitti...

Me naiset olemme sorrettu yhteiskuntaluokka. Vallassa oleva luokka, miehet, kontrolloivat meitä väkivallalla. Sen väkivallan uhka on ilmassa aina, niin kuin raskas ilmanpaine ukkosmyrskyn alla.

Täysin selvä psyykkinen deluusio, johon kirjoittaja pakottaa itsensä uskomaan.

Ville kirjoitti...

"”Ensimmäisissä toimituskokouksissa olivat edustettuina muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen tietotoimisto. Ei ole itsestäänselvyys, että valtamedian toimittajat saavat tehdä vapaa-ajallaan pientä mielipidelehteä.”"

Erittäin huolestuttavaa. Ja tästä saatiin esimerkki Hesarin eduskunnan ahdistelujutun kautta. Määritelmä mielipidelehti on aika hauska, faktaa taitaa olla mahdoton löytää.

Relander: miten perustellaan se, että mies, joka rakentaa sairaalan putkistot ja muut rakenteet saa parempaa palkkaa kuin nainen, joka näissä rakenteissa työskennellessään ylläpitää elämää – sen putkimiehen kroonikko-osastolle päätynyt äiti mukaan lukien?

Tämä on suorastaan herkkää, kaivetaan perinteiset mies-paha nainen-uhri poterot taas palkkakysymykseenkin. Mikäs siinä, arvotetaan vaan ammatit ja palkat sen mukaan, että sairaasta ihmisestä huolehtivat saavat eniten. Verot ja palvelu-, sairausvakuutus- ja sairaalamaksut ovat sitten tähtitieteellisiä. Sen jälkeen itketään kun vain rikkailla on varaa sairaanhoitoon. Valmista ei tule ikinä, valitus vaan jatkuu. Onko miessairaanhoitajalla parempi palkka kuin naisvastaavalla. Ei. Palkkaa ei makseta sukupuolen perusteella. Tässä myös unohdetaan lahjakkaasti ja ehkä myös tarkoituksella, että palkanmaksajissa on huomattava ero. Toisen palkka maksetaan veroista ja toisen yrityksen pussista. Veroista kustannetaan lisäksi paljon muitakin (yhteis)kunnan toimintoja verrattuna mitä yrityksen täytyy saamastaan tulosta.

Heitetään vastakysymys. Millä perustellaan se, että naistutkimuksen naistutkija tai sen alan proffa (nainen) saa enemmän palkkaa kuin kuin nainen, joka sairaalassa ylläpitää elämää? Kolahtiko omatunto?

naisen on saatava käyttää iskuporaa ja miehen ei ole pakko. Pätee muuten myös työelämässä.

Saatava? Mikä rajoitin on estänyt sen, etteikö naisilla ole muka ollut mahdollisuutta valita ammattia, jossa poraa pääsee käyttämään?

Jape kirjoitti...

MikkoAP: "Myytinmurtajan kirjoittelu on kyllä niin lapsellista, että kyseessä täytyy olla joku vasta äskettäin poliittisesti herännyt teini."

Tosi on!
Toisaalta jo hänen käyttämä nimimerkki "myytinmurtaja" on täysin väärä, kun hän pikemminkin vahvistaa, ei niinkään myyttejä vaan feministien käytänteitä.

Puhun nyt mm. keskustelun sensuroinnista ja erilaisten mielipiteiden esiintulemisen estämisestä, jossa "Myytinmurtaja" on lahjakkaasti kunnostautunut, ja vain vahvistaa sitä samaa kaavaa, joka näkyy muidenkin feministien toimissa ja keskustelun kieltämisessä. Feministeillähän on tyypillisesti joko kommentointi kokonaan pois tai sitten on ennakkosensuuri päällä. Näin he kuvittelevat, että kun vastakkaisten näkemysten esiintulo estetään ja vain nämä feministit itse pääse ääneen, niin he kokevat olevansa jotenkin oikeassa sitten :D
No ainahan sitä itseään saa pettää... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ihan nyt Henkka sanoit mitä minäkin ajattelen: Hienosti sanottu, olet ihana. (Myytinuusintajan blogin tyllistä moderoitua "keskustelua".)

Hassua kyllä, tämän moderoimattoman blogin keskustelu ei karheasti (mielestäni karhu on hirveämpi kuin hirvi) erotu edukseen. Joku voisi jopa väittää, että täällä on ehkä älyä hiukan enemmän mutta toisaalta turhaa vittuilua vieläkin enemmän.

Jorma kirjoitti...

Vittuilu on elämän suola, taitolaji ja taidetta.

Heiskala kirjoitti...

Kun Anne "Tulta munille" Moilanen jäkälää söi:

Helsingin Sanomat, YLE ja Suomen tietotoimisto mieron tiellä

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vortac kirjoitti...

Saying that “feminism ignores men’s issues,” for instance, is not acceptable..

Juuri tällainen katsantokanta estää aidon ja suoran keskustelun, kun totuus on 'not acceptable', jos sen sanoo suoraan niinkuin asia on.

Naiset rakastavat kaikenlaista semanttista pilkunnussintaa, joka ei johda mihinkään, ja kavahtavat suoraan paskan läpi halkovaa totuuden sanaa, jossa yhtäkkiä jokin asia sanotaankin niinkuin se on. Tämä ei kelpaa feministeille, koska jos se saa jatkua, feminismin koko groteski hirveys kaikessa valheellisuudessaan tulee lopulta kaikkien nähtäväksi, ja feministi voisi tuntea itsensä alastomaksi.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

"Tämänkin osalta olen feministi."

Kommari sinä olet noilla mielipiteillä
..

Kommunismi ja feminismi - ei niillä ole muuta eroa kuin nimi, ja se, että 'työläisten nostamisen sorron yöstä' sijasta keinona onkin 'naisten nostaminen patriarkaatin sorrosta'..

Itseasiassa kommunistit nimenomaan käyttivät juuri samoja iskulauseita kuin feministit nykyisin, esimerkiksi tuo 'henkilökohtainen on poliittista', ja hekin koettivat myös saada naisia pois keittiöistä vetoamalla juuri tuohon patriarkaattiin.

Kun asiaa tutkii, voi suorastaan hämmästyä, miten feminismi onkin kommunismi hieman eri vaatetuksessa.

Ei siis pidä ihmetellä feministien kommunistisia ajatusmalleja ja propagandaa.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Tässä vanha kommunistinen juliste.

http://2.bp.blogspot.com/_IU3iQnIt6Nc/SbmlzYwBegI/AAAAAAAAAIU/n6jM6su8lTY/s400/divide+and+concur.jpg

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Lisää samaa kamaa..

http://webenhanced.lbcc.edu/philml/phil7ml/images/feminism.gif

Jo pelkästään näitä kuvia katselemalla (ja niiden alkuperän tietäen) voi alkaa ymmärtää, miten feminismi ja kommunismi ovat sama asia hieman eri paketissa.

Tai sitten voitaisiin sanoa, että feminismi on kommunismin alalaji, mutta samassa liemessä molemmat kuitenkin uivat.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä ei kelpaa feministeille, koska jos se saa jatkua, feminismin koko groteski hirveys kaikessa valheellisuudessaan tulee lopulta kaikkien nähtäväksi, ja feministi voisi tuntea itsensä alastomaksi."

Siihen suuntaan ollaan toivon mukaan menossa. Feminismibuumia ylläpitävät kuitenkin lukuisat herrasmiestalkkunat, joiden mielestä naisten oikut ovat jotain universaaliin sääntöihin perustuvia lakeja. On suuri virhe uskoa, että naisen sana on aina absoluuttinen totuus.

Samaan kommunismiin taipuvaisten herrasmiesten saaminen järkiinsä ei ole helppo juttu, mutta kaikki *tieto* mikä saadaan medioihin muuttaa ihmisten mahdollisuuksia ajatella asioista. Totuuden kieltäminen onnistuu VAIN niin kauan typerykset antavat vastakaikua toisilleen.

Bmad

asdfg kirjoitti...

Hahah, radiossa kiroileva täti antaa ohjeita keskustelun tasosta.

Anonyymi kirjoitti...

"11.00 Toisen päivän avaus
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston tervehdys

11.45 Isän tyttö
Kaarina Hazard

13.00 Kahvitauko

13.30 Mieluummin ihminen kuin mies
Antti Eskola

15.00 Paneeli:
Kaarina Hazard

17.00 Tilaisuuden päätös"


Ei nyt millään pahalla, mutta: Mitä vittua?"


Ihan oikein kirjoitit. Mitä vittua. Onko lahjuksia jaeltu.

Nyt alkaa noiden "Miespäivien" homma olla jo aivan kadoksissa. Alkaako dementia vaivata järjestäjiä jo? Sepponen?