maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Alistavat rintaliivit

HS: Myös länsimaissa säädellään pukeutumista
Islaminuskoisten naisten pukeutumiskäytäntöjä käsittelevässä keskustelussa on kritisoitu hunnuttamiseen sallivasti suhtautuvia liiasta kulttuurirelativismista (HS 29. 10. ja 30. 10.). Äärimmäinen kulttuurirelativismi onkin ongelmallinen suhtautumistapa alistavien käytäntöjen kohdalla.

Kuitenkin keskustelu tarjoaa oivan esimerkin relativismin vastakkaisesta ääripäästä, etnosentrismistä.

Hunnut eri muodoissaan tuomitsevat henkilöt näyttävät olevan tyystin sokeita länsimaisia pukeutumiskäytäntöjä kohtaan. Huntuja pidetään järkyttävänä ja täysin vieraana käytäntönä, vaikka myös länsimaalaisessa kulttuurissa säädellään pukeutumista ja sen peittävyyttä – vieläpä naisia ja miehiä eriarvoisesti kohdellen.

Alasti ei sakkojen uhalla voi kulkea täälläkään. Naisena minun on lisäksi peitettävä rintani yleisillä paikoilla, vaikka miesten kohdalla näin ei ole.

Mikäli kuljen yläosattomissa kesäkuumalla kadulla, asetan itseni alttiiksi päällekarkauksille, huorittelulle ja myös rangaistuksille.

Tätä etnosentrismin sokeuttamat henkilöt eivät näe ongelmana. Heille sanoisin: ennen kuin toteatte, että hunnutushan on ihan eri asia, pysähtykää hetkeksi miettimään. Onko se todella ihan eri asia?

Seksuaalisuutta, erityisesti naisten, on pyritty kontrolloimaan kautta aikojen ja kulttuurien. Siitä on (osittain) kysymys myös näissä asioissa, puhuttiin sitten hiusten, kasvojen, silmien tai rintojen peittämisestä.

Vanha sanonta osuu taas naulan kantaan: ota ensin malka omasta silmästäsi.

On tekopyhää kauhistella muiden kulttuurien käytäntöjä, kun omasta takaa löytyy aivan samanlaisia alistavia tapoja.

HANNA NOVAN

Answers I Want to Give to Privileged Feminists

Ympärileikkauksesta

Päivän kysymys: Vähätelläänkö Suomessa perheväkivaltaa? Joka viides suomalainen nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan

Katumuspillerit ruokakauppoihin Ruotsissa

Global Gender Gap Report I: Inequality = Equality

Keski-ikäisten miesten kiirastuli

32 kommenttia:

asdfg kirjoitti...

Tää, tää, täs, täs täs, täs on ny tosi hyvä näkökulma kyl, tosi hyvä. Miten en ookkaan aiemmin aatellu.

Oon muute miettiny joskus, et jos niinku tavallaan me eletään ihan teokratias, kun niinku lapsii kastetaan ilman et ne itte ilmasee haluunsa sellaseen. Apostasiastakin niinku rankastaan, kun sit ei saa kirkkohäit. Tavallaan Suomi on ihan niinku Iran, tiätsä.

Aattelitteks te kattoo tänään telkasta, kun kaikki pig prother -kilpailijat saa ny niitä raipaniskuja, kun ne viime viikolla siitä p-a-n-e-m-i-s-e-s-t-a puhu niin paljo?

Ville kirjoitti...

Olipa surkea rinnastus, rintaliivit länsimaissa ja Suomessa ja kaavut islaminuskoisilla. Rintaliivit naisen seksuaalisuuden kontrollointia tai pukeutumisen säätelyä? Rohkenen väittää, että hyvin pieni osa tavallisesta kansasta (nainen tai mies) pitää rintaliivejä huonona asiana tai seksuaalisuuden kontrollointina. Se, että ne saattavat sopia tai istua huonosti ei ole sama asia. Naista ei myöskään pakoteta valtionuskontomme kautta käyttämään rintaliivejä. Joten onko asia länsimaissa enemmän yksilön henkilökohtainen ongelma kuin jonkun kulttuurin, uskonnon jne. sortoa? Hanna Novan kulkee teoreettisesti rinnat paljaana kadulla ja maalailee pahoja asioita tapahtuvaksi. Olisiko hän valmis sen oikeasti tekemään? Mitä kävi sille Ruotsin feministien ajamalle oikeudelle naisten olla yläosattomissa uimahallissa? Oma vuoro? Kävikö sielä kukaan, edes sitä ajaneista?

Kumma kyllä tämä puolialastomana kulkemisen "oikeuden" puuttuminen tuntuu vaivaavan vain naisia, ja vain osaa heistä. Miehiltä ei ole tullut kirjoituksia, että heidän seksuaalisuuttaan ja pukeutumistaan rajoitetaan kun ei saa kulkea kulkuset vapaasti tuulessa heiluen kaupungilla kesäkuumalla. Tosin jotkut naiset kyllä ovat haukkumassa kun ilman paitaa kuljetaan kaupungilla. "Hyi ruma maha, paita päälle senkin iljetys!" Varaan saman oikeuden huudella rinnat paljaana kulkeville naisille jos näky ei miellytä.

HS:n päivän kysymyksen keskustelun tueksi: Perheväkivalta Suomessa, Optula

Varattu mies kiinnostaa naisia

Mieheni ei halua koskea rintoihini

Ensin nostetaan naisen seksuaalisuus tähtitieteellisiin mittoihin (orgasmi pelkästään rintoja hyväilemisellä?, koko iho on naiselle eroottisesti merkittävä ja on miehen tehtävä selvittää mistä kohdin ja miten naista sitten tulisi hyväillä, näin mies on hyvä rakastaja!) ja sitten arvaillaan josko miehellä oli "haasteellinen" äitisuhde. Kysykääpä joku Sofialta kuvitteellinen tapaus miksi naisenne ei halua koskea penikseenne saati antaa suuseksiä?

Nyrkki, puukko, potku, veitsi, ase, myrkky, lääkeaineet ja nyt: Nainen löi miestä päähän lapiolla

Naiset nujakoivat ravintolan edustalla

Keski-ikäinen naiskaksikko pyöritteli nuoria naisia ojan pohjalla. Vähän lisää värikynää niin naisen väkivallasta saadaan komediaa!

Juho Autio kirjoitti...

Pig Protherista tuli mieleen, miten Vappu Pimiä pari viikkoa sitten puolusti "naisten oikeutta himokkuuteen" ja nyt oli koko ajan moralisoimassa tämän pois potkitun blondin tissijuttuja ja peitonheilutuksia. Tai ehkä juontajan suusta tulee tuottajan sanoja.

Jorma kirjoitti...

"vaikka myös länsimaalaisessa kulttuurissa säädellään pukeutumista ja sen peittävyyttä – vieläpä naisia ja miehiä eriarvoisesti kohdellen."

Todellisuudessa juuri miehiä syrjien. Naisille sallitaan hyvin avoin ja paljastava pukeutuminen kesähelteillä, kun monin paikoin sitä ei sallita miehille (esim. Eduskunnassa).

Jorma kirjoitti...

"Naisena minun on lisäksi peitettävä rintani yleisillä paikoilla, vaikka miesten kohdalla näin ei ole."

Tissit esinn, Hanna. Tissit esiin.

Jorma kirjoitti...

"Joka viides suomalainen nainen on kokenut väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan"

Mihin tämä väite perustuu?

Melkoista liioittelua sanoisin.

Tämä saattaa kuulostaa hieman vainoharhaiselta, mutta kummasti feministi-HS on taas renkuttamassa vanhaa virttä miesten absoluuttisesta pahuudesta juuri, kun Miesten tasa-arvo ry valmistautuu iskemään viimeisen naulan perheväkivaltavalehtelun arkkuun. Melkoinen yhteensattuma, sanoisin.

Jorma kirjoitti...

"Olenko väärässä, jos sanon, että ympärileikkaus yleensäkin rikkoo lapsen fyysistä koskemattomuutta?"

Et ole. Olet aivan oikeassa.

Dick Johnson kirjoitti...

Poikien puhelimeen soittovyöry

Vortac kirjoitti...

Naisena minun on lisäksi peitettävä rintani yleisillä paikoilla, vaikka miesten kohdalla näin ei ole.

Minun on käytettävä housuja, enkä voi käyttää hametta ilman negatiivisia seurauksia, vaikka naisten kohdalla näin ei ole.

Rintaliivejähän ei ole kenenkään naisen pakko käyttää, eikä mikään sosiaalinen koodi sellaista vaadi. Useimmiten naiset pitänevät rintaliivejä kylläkin ihan muista syistä kuin negatiivisten seurausten pelko, jos jättää käyttämättä. Eli esimerkiksi mukavuus, kätevyys, jne. Ei siinä ole mistään patriarkaatin säätelystä kyse, siinä on vain kyse siitä että miehet ovat jälleen keksineet naisen elämää helpottavia keksintöjä, jotka naiset ovat ottaneet ilomielin vastaan.

Mutta koetapa miehenä käyttää joka päivä, kaikissa paikoissa hametta - siis kaikkialla siellä, jossa naisetkin hametta yllään pitävät, niin voit kyllä varautua melkoiseen 'säätelyyn'.

Voipa olla, että joku säätelee kasvojen pärstäkerrointakin aivan uuteen ulkoasetelmaan.

Tosiaan koodi ei ole sama miehelle ja naiselle länsimaissa, miehet eivät saa pitää yllään mitään värikästä, herkkää, kirkasta, kaunista, "söpöä", jne. mutta naisille ei ole mitään rajoituksia.

Ajatelkaapas sitten sitä, jos MIES käyttää rintaliivejä? Montako eri nimeä sellaiselle miehelle keksitte?

Sopisi vähän ajatella ennenkuin laukoo älyttömyyksiä sieltä feministisestä norsunluutornista, jonka seinille on kirjoitettu "naiselle kaikki on uhriutta".

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Kumma kyllä tämä puolialastomana kulkemisen "oikeuden" puuttuminen tuntuu vaivaavan vain naisia, ja vain osaa heistä..

Koko tämän mitättömän jutun (ja typerän rinnastuksen) pointtihan on siinä, että naisilla on miehiä kiihottavat tissit, miehillä ei ole naisia kiihottavia tissejä.

Sinänsä koko juttu on täysin tasa-arvoinen, kun sen ymmärtää näin; "Ihmisten on laitettava erogeeniset alueensa julkisilla paikoilla peittoon ja piiloon, mieluiten jonkin vaatekappaleen verhoamaksi"

Naisilla erogeeniset alueet ovat vain jakautuneet BIOLOGIASTA (!!) johtuen hieman eri paikkoihin kuin miehillä; miehillä koko paketti on kätevässä nipussa yhdellä ja samalla alueella haaroituksen kohdalla. Siis kaksi pallia ja kickeli.

Naisilla taas pallit ovat muuttuneet tisseiksi, jotka sijaitsevatkin kaukana römpsästä. Jos miehilläkin olisi pallit tissien kohdalla eikä haarovälissä, miestenkin olisi peitettävä rintamuksensa vaatteilla. Tasa-arvoista.

Jos taas naisen tissit sijaitsisivat pöksyissä, niin ei naistenkaan tarvitsisi rintamustaan peitellä, koska siinä ei olisi silloin mitään erogeenistä.

Tämä simppeli, biologisista eroista johtuva juttu jostain syystä aiheuttaa kana-akkojen miniskuaalisissa aivosoluissa kauhean kohkaamisen ja kotkotuksen.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Kysykääpä joku Sofialta kuvitteellinen tapaus miksi naisenne ei halua koskea penikseenne saati antaa suuseksiä..

Lopputulos olisi arvatenkin jotain tyyliin: "Koska olet typerä haiseva uros, joka ei älyä käydä suihkussa ja huolehtia naisesikin tarpeista, etkä älyä keskustella naisen kanssa tästä asiasta - se, että edes haluat naiselta seksiä tekee sinusta hirveän sovinistisian, joka pitäisi heti kuohita, tai ainakin jättää! Että KEHTAAT vaatia naiselta moiseen ällöttävään (tai 'ellottavaan', niinkuin tuo kanojen retoriikka nykyään kuuluu) ja haisevaan patriarkaatin symboliin! Todennäköisesti sinulla on pieni muna ja oidipuskompleksi, ja olet sisäisesti sulkeutunut ja ongelmainen ja blaabatiblaa (ja sitten pari sivua naisen seksuaalisuuden ylistämistä)"..

Joten eipä tuota maksane vaivaa kokeilla.. lopputulos tuskin poikennee olennaisesti tuosta sepityksestäni.

- Vortac

Ville kirjoitti...

Ylex:llä NYT naisten väkivaltaisuudesta, taisi olla Miesten tasa-arvo ry:n edustaja haastattelussa tai studiossa jos oikein kuulin.

Jorma kirjoitti...

"Rintaliivejähän ei ole kenenkään naisen pakko käyttää, eikä mikään sosiaalinen koodi sellaista vaadi. Useimmiten naiset pitänevät rintaliivejä kylläkin ihan muista syistä kuin negatiivisten seurausten pelko, jos jättää käyttämättä. Eli esimerkiksi mukavuus, kätevyys, jne."

Nimenomaan. Mitään pakkoa rintaliivien käyttöön ei liity. Useimmat naiset pitävät niitä omasta tahdostaan, mukavuussyistä.

Mitä taas tulee julkiseen yläosattomuuteen, niin eipä sitä ole miestenkään kohdalla hyvällä katsottu (uimarannat asia erikseen) ja ehkä niin on ihan hyvä. Ei se minusta ainakaan kaupunkiympäristöön kuulu.

Jorma kirjoitti...

"Naisilla taas pallit ovat muuttuneet tisseiksi"

Vaikka ymmärrän, mitä ajat takaa, Vortac, niin tämä ilmaisu hymyilytti.

Vortac kirjoitti...

By the way, ihan mielenkiinnosta haluaisin tässä kysyä aika triviaalia asiaa..

Kaikkihan tietävät sen tuolitempun, johon naiset pystyvät, mutta miehet eivät (erilaisen painopisteen vuoksi).

Mietin vain, että onko vastaavaa, tai käänteistä testiä olemassa, johon miehet pystyisivät, mutta naiset eivät?

Jos on, niin sitä ei olla paljon ainakaan missään uutisoitu.



- Vortac

Jaaha kirjoitti...

Masentava tuo Hanna Novanin kirjoitus. Kuten olen aiemminkin todennut, Suomesta löytyy poikkeuksellisen paljon naisia, joille ulkomaat (erityisesti ulkomaiset miehet) ovat jonkinlainen onnen ja auvon lähde. Niiden negatiivisia piirteitä vähätellään, vaikka nämä olisivat nimenomaan naisia vastaan suunnattu.

Uskomatonta kyllä, mutta olen varma että _ihan samalla tavalla_ nämä hannanovanit ja vaulanorrenat lähtisivät puolustelemaan vaikkapa saudiarabialaisia ruoskimisia tai iranilaisia kivityksiä. Ja ihan samasta syystäkin, veikkaisin - koska itsellä on arabimies.

Anonyymi kirjoitti...

Vortac, mikä tämä tuolijuttu oikein on?

Homo

asdfg kirjoitti...

Vakavasti puhuen, näissä tällaisissa Novan-tyylisissä kirjoituksissa on yleensä harvinaisen vähän tekemistä minkään sellaisen asian kanssa, josta tekstissä varsinaisesti puhutaan.

Kyse on ylemmän keskiluokan välisestä statusviestittelystä. Selitetään kaikista joukkojen "etnosentrisyyksistä" ja muista, vaikka oma suvaitsemisen aste moralistista ideologiaa kohtaan riippuu tasan siitä, millä etnisyydellä varustettu ihminen sitä kannattaa. Milloin viimeksi näitte koulutetun eurooppalaisen puolustavan Yhdysvaltojen kristittyjen oikeutta omaan moraalikäsitykseensä sillä perusteella, että on suomalaisillakin omat moraalisääntönsä (kuten tiettyjen ruumiinosien peittäminen julkisella paikalla).

Sama juttu siinä Ruotsin uimahallikohussa. Feministit halusivat oikeuden uida rinnat paljaana, mutta todellisuudessa kukaan ei halua kyseistä oikeutta käyttää.

Kyse on poliittisista leikeistä, statuksen määrittelystä ja ryhmän sisäisestä viestinnästä. Ilmiö kertoo sinänsä omaa tarinaansa siitä, kuinka paljon oikeita ongelmia ihmisillä nykyään on.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Somaliassa muuten juuri luovuttu ihan raipparangaistuksen uhalla näistä naisia alistavista rintaliiveistä...

Homo

Vortac kirjoitti...

Vaikka ymmärrän, mitä ajat takaa, Vortac, niin tämä ilmaisu hymyilytti.

Hyvä juttu! Pelkään välillä että täällä vaikutan liian totiselta ja huumorittomalta, ja koetan sanoa asiat jotenkin lupsakkaammin vastapainoksi, mutta sitä ei aina ehkä käsitetä.. onneksi edes kerran onnistui :)

Kiitos siis, Jorma! Nyt on taas hyvä mieli.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Ylex:llä NYT naisten väkivaltaisuudesta, taisi olla Miesten tasa-arvo ry:n edustaja haastattelussa tai studiossa jos oikein kuulin.

Ihan tosi? Mitäs siellä oikein sanottiin? Tuohan on mielenkiintoista ja toivoa herättelevää. Tuliskohan kerrankin ihan totuus näistä asioista jopa radion kautta ihmisten kuultavaksi!

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Vortac, mikä tämä tuolijuttu oikein on?

No sehän on se vanha, jo 70-luvulla 'All in the Family'-nimisessä televisiosarjassakin kaikelle kansalle esitelty temppu, jossa ensin laitetaan tuoli seinän viereen ihan kiinni seinään.

Sitten kumarrutaan tuolin ylle niin, että oma pää kolahtaa seinään (kannattaa tehdä tämä liike rauhallisesti :)). Tässä asennossa sitten pitäisi käsillä kurottaa tuolia kohden ja nostaa tuoli ilmaan.

Miehillä on painopiste eri kohdassa kuin naisilla, joten sen takia miehet eivät pysty tätä tekemään. Naiset sen sijaan samasta syystä pystyvät siihen loisteliaan helpon näköisesti.

Mietin vain että pakkohan olla jotain vastaavaa, jossa miehetkin painopisteensä vuoksi voivat toteuttaa jonkin hassunkurisen tempauksen, johon naiset taas eivät pysty. Pohdin myös, että jos sellainen onkin, niin se on taatusti vaiettu kuoliaaksi.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Eikös Somaliassa muuten juuri luovuttu ihan raipparangaistuksen uhalla näistä naisia alistavista rintaliiveistä...

Sitähän feministitkin haluavat; he haluavat PAKOTTAA naiset vapaiksi! Eihän se nyt käy, että nainen käyttää patriarkaalista kahletta omasta tahdostaan - tällainen nainen ei vaan ymmärrä omaa parastaan, eikä vaan TAJUA olevansa patriarkaatin orjuuttama ja alistama nöyrä vanki.

Jne.

Tämähän nähtiin aikoinaan prostituutiokeskusteluissa yms.. seksityöläiset eivät kuulemma vaan tajua, että ovatkin oikeasti köyhiä ja onnettomia miesten uhreja eivätkä leveästi ja mukavasti eläviä, elämäänsä tyytyväisiä naisia, niinkuin luulevat olevansa.

- Vortac

Ville kirjoitti...

"Ihan tosi? Mitäs siellä oikein sanottiin?"

Jos oikein kuulin niin Sepponen oli puhelinhaastattelussa ja aiheena mm. (perhe)väkivalta ja sen tutkiminen ja olisiko ollut vielä tutkimuksen tilasta. Tuotiin mm. esiin, että tyttöjen väkivalta teinisuhteissa on yleisempää kuin poikien. Liittyi tähän miesten viikkoon ja siinä ilmeisesti olevaan teemaan miehiin kohdistuvasta väkivallasta. En nyt enää tarkasti muista niin jätän sanomatta sen enempää ettei tule laitettua sanoja toisen suuhun.

Ei tunnu löytyvän Ylex:n sivuilta. Jos olisi olut studiovieraana niin sitten se todennäköisesti olisi kuunneltavissa.

Jape kirjoitti...

asdfg: "Sama juttu siinä Ruotsin uimahallikohussa. Feministit halusivat oikeuden uida rinnat paljaana, mutta todellisuudessa kukaan ei halua kyseistä oikeutta käyttää."

Asiasta tuli juuri TV2:n hullu Juttu ohjelmassa. Ohjelma kävi aktsatamassa ruotsalaisen uimahallin, mutta siellä ei naisia yläosattom issa näkynyt. Ohjelmassa haastateltiin kylläkin kahta "Bara Bröst" -liikkeen feministiä (luulin ensin että haastateltavat on pikkupoikia, mutta olivat ilmeisesti naisia =8-S )

Ohjelmassa kysytiin, että miksi he eivät nyt esiinny yläosattomissa...
..no se olisi ollut naisia alistavaa taas :D

Samassa ohjelmassa oli muuten juttua siitä kun naiset täysin estotta siivoavat uimahallissa miesten puolella, silloinkin kun miehet on esim. suihkussa. Järvenpääläisessä uimahallissa oli miesiivooja ollut vastaavissa työtehtävissä naisten puolella ja johan oli mekkala. Pian tetiin päätös, että miestä estetään tekemästä työtään naisten puolella. Naissiivoojat voivat esteettä jatkaa miesten puolella. Näin tasa-arvoisessa suomessa...

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha - missä kohdassa kirjoitustaan Hanna Novan suosii ulkomaalaisia miehiä?

Riitta

Jaaha kirjoitti...

Riitta, esim. väittämällä rintaliivien käytön Suomessa olevan yhtä alistavaa kuin burkhan käyttö muslimimaassa. Sukunimensä antaa myös jotain osviittaa etnohakuisuudestaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha - mielestäni rintaliivien vertaaminen burkhaan (niin huono vertaus kuin onkin) ei kerro siitä, että H.N:n mielestä ulkomaalaiset miehet ovat ihquja.

Sukunimi toki puhuu puolestaan. Voiko häntä silti syyttää "etnohakuisuudesta"? Mitäpä jos hän on sattunut rakastumaan ihan ihmiseen eikä ulkomaalaisuuteen? Onko se mahdoton ajatus?

Riitta

Jaaha kirjoitti...

Riitta, on. Mielipidetekstinsäkin paljastaa tarkoitushakuisuutensa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika jännittävää ajatella tuota armeija-asiaa. Feministit vinkuvat ettei isät osallistu kodin hoitoon ja pidä vanhenpainvapaata. Mutta hehän ovat tehneet jo oman osuutensa, monet ovat olleet 12kk jumissa jossain.

Äidillä kantoaika on 9kk. Joten helpon laskutoimituksen jälkeen saadaan selville, että naiselle jää vielä 3kk "pakkotyötä" jäljelle.

Feministeille ei tunnu mikään riittävän. Sitten ihmetellään miten suomalaiset miehet eivät katsele suomalaisia naisia. Yksikin väärään henkilöön suuntautnut katse (se katkeroitunut vanhapiika) ja pahimmassa tapauksessa maksaa sakkoja ja saa potkut töistään.

-PP

Vortac kirjoitti...

Jos oikein kuulin niin Sepponen oli puhelinhaastattelussa ja aiheena mm. (perhe)väkivalta ja sen tutkiminen ja olisiko ollut vielä tutkimuksen tilasta. Tuotiin mm. esiin, että tyttöjen väkivalta teinisuhteissa on yleisempää kuin poikien. Liittyi tähän miesten viikkoon ja siinä ilmeisesti olevaan teemaan miehiin kohdistuvasta väkivallasta. En nyt enää tarkasti muista niin jätän sanomatta sen enempää ettei tule laitettua sanoja toisen suuhun.

Kiitos, Ville!

Hieno juttu, että totuus alkaa pikkuhiljaa purkautumaan esiin kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi dogmaattisten valheiden raosta jos toisestakin...

Kunhan se saa vain tarpeeksi 'momentumia', niin sitä ei voi enää estää mikään.. ah. Hienoa, että radiosta voi vihdoinkin kuulla jotain tuollaista!

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Järvenpääläisessä uimahallissa oli miesiivooja ollut vastaavissa työtehtävissä naisten puolella ja johan oli mekkala. Pian tetiin päätös, että miestä estetään tekemästä työtään naisten puolella. Naissiivoojat voivat esteettä jatkaa miesten puolella. Näin tasa-arvoisessa suomessa...

Vai näin siinä sitten kävi, ennalta-arvatusti. Tuokin toivonkipinä tallattiin feministisen, tekopyhän saappaan kitkeryydellä.

Miksei tässä kelvanneetkaan samat argumentit kuin ne siivooja-akat aina esittävät; "Olen minä kuule noita killuttimia nähny niin paljo ettei enää hetkauta"?

Naisten seksuaalinen valta mahdollistaa suuremman määrän kikkelien näkemisiä kuin alfauroskaan helposti elämänsä aikana tissejä ja römpyttimiä näkee - ja sitä sitten vielä oikein lyödään lyötyä sanomalla että 'on noita niin paljo nähty', kun monet miehet eivät ole kovin paljon päässeet näkemään naisten killuttimia.

Eli ensin on epätasa-arvo, ja sitten siihen vedotaan, jotta saadaan lisää epätasa-arvoa!

Koska naiset siis näkevät niin paljon pilejä (mikä on epätasa-arvoista), ja miehet eivät näe kovin paljon römpsiä, naissiivooja on elämänsä aikana ehtinyt nähdä turtumiseen asti peniksiä, jolloin ne eivät enää hetkauta, mutta miessiivooja taas ei ole välttämättä nähnyt kovinkaan paljon yhtään mitään, jolloin häntä ei voida päästää naisten tiloihin..? Tämäkö on se logiikka?

Ratkaisuhan olisi helppo - poistakaa tuo naisten seksuaalinen valta, jolloin molemmat sukupuolet näkevät keskimäärin yhtä paljon toisen sukupuolen erogeenisiä alueita, niin sitten voi uimahalleissa toimia naissiivoojat miesten puolella ja miessiivoojat naisten puolella ja kenelläkään ei ole sitten valittamista.

On jotenkin vaan kummallista, että epätasa-arvolla oikeutetaan jälleen lisää epätasa-arvoa.

- Vortac