lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Matalan profiilin miehet

HS: Miesten rohkeus ei näyttäydy aamutelevisiossa

Harri Siivonen

Paula Lehtomäen ratkaisusta luopua puheenjohtajuuden tavoittelusta saatiin jälleen ase miehiä vastaan. On sama, millaisia ratkaisuja naispoliitikot ja muut johtajanaiset tekevät, heti sitä verrataan miesten tekemisiin. Nyt pitäisi sitten jonkun miehen laittaa perhe uran edelle.

Olen aivan varma, että Suomessa on valtava määrä isiä, jotka ovat jo näin tehneet. He eivät vain ole nähneet tarpeelliseksi kertoa siitä aamuteeveessä suuren julkisuuden saattelemana.

Kimmo Kajos kysyi (HS Mielipide 20. 1.), löytyisikö myös isiltä rohkeutta. Tuollainen "rohkeus" vain miesten kohdalla taidettaisiin tulkita pelkuruudeksi, piiloutumiseksi perheen taakse liian suuren haasteen edessä.

Jokainen perhe tehköön omat ratkaisunsa. Lehtomäki osaa laittaa omat arvonsa järjestykseen. Suotakoon se muillekin.

Groping OK When Victim is a Man

France to push women into the boardroom
The French version of the glass ceiling has just been cracked open by parliamentary vote. With the backing of President Sarkozy's administration, the National Assembly last night passed a bill that aims to force big companies to appoint women to 40 percent of their seats on the board.

The measure will mean an upheaval because the boards of France's top companies remain male bastions, along with those of southern Europe (see chart below). Women occupy just 10.5 percent of board seats in the 650 publicly quoted companies to which the new law will apply. Corporations will have six years to reach the 40 percent mark. After that, all board appointments will be voided if they do not maintain at least a 60-40 share between men and women.

Women Legislators Attack Men’s Dating Rights
Maryland General Assembly, that would restrict men’s rights to use dating sites to meet foreign women and will likely spur copycat legislation in other states.

Delegate Jeannie Haddaway-Riccio , Vice President of the women’s caucus is leading 35 other delegates (all women) on a campaign for passage of HB 65, that would shockingly require Maryland men to submit their fingerprints and other background information before they can initiate communication with a foreign woman if they use an “International Marriage Broker”.

Kruunuhaka 2h+kk naiselle

Minä ja Tony

Vihreää tieteentekoa

25 kommenttia:

Arawn kirjoitti...

Kun Lehtomäkeä verrataan miehiin siinä mielessä, että milloin löytyy vastaavan tempun tekevä iso, odotetaankin varmaankin, että tämä isä olisi jossain samantyyppisessä asemassa kuin Paula Lehtomäki. Ja aivan varmasti tällöin asiaa puitaisiin julkisuudessa.

Totta kai Suomessa on paljon kotiin jääviä isiä, joita ei yksittäin julkisuudessa esitellä, mutta niin on äitejäkin.

Anonyymi kirjoitti...

MTK:n edellinen pomo lopetti perheen takia. Mutta eihän sitä kukaan huomannut, kun se ei ollut uutinen, äijä käynyt asiasta meuhkaamassa aamu-tv:ssä. Ja onhan noita muitakin. Ville Niinistökö se oli, kun kieltäytyi ryhtymästä pj-kilpaan?

bmaad kirjoitti...

"Nyt pitäisi sitten jonkun miehen laittaa perhe uran edelle."

Juu ja lapset äidille.

Anonyymi kirjoitti...

Yleensä huipulle kun päätetään pyrkiä, samalla päätetään pistää muun edelle. Muuten ei huipulle kannata pyrkiä. Samaa pätee politiikassa ja pianonsoitossa, liikemaailmassa ja jääkiekossa. Naiset saattavat tehdä näitä päätöksiä miesten lailla -- vaikka epäilenkin sitä -- mutta mieli helposti muuttuu lasten saamisen jälkeen. Elämänarvot loksahtaa luonnostaan uuteen asentoon. Parempaan asentoon, pitäisi kai sanoa. Miehelle on kai luontevampaa jatkaa itsepäisesti valitulla uralla, mutta todella pienellä prosentilla miehistä. Ne on sitten niitä, jotka tätä maailmaa johtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Esimerkiksi naiset opettelevat soittamaan eri soittimia paljon useammin kuin miehet. Jossain viululuokalla oli jotain 25 naista ja 5 miestä. Kymmenen vuotta vain miehistä oli tullut näkyviä soolomuusikoita (ei tosin kaikista). Kauhiaa syrjintää taas! Joku sitten otti asiakseen selvittää, mitä oli tapahtunut. Kävi ilmi, että menestyneet soittajat olivat yksinkertaisesti harjoitelleet selvästi enemmän päivittäin ja vuodesta toiseen kuin huonommin menestyneet. Miehille on monomaanisuuskin yleisempään kuin naisilla. Eivätkä he anna edes lasten häiritä.

Anonyymi kirjoitti...

Edellä mainitusta johtuen olenkin tullut siihen tulokseen, että maailma muuttuu oikeudenmukaiseksi vasta sitten, kun naisilla on oma kiintiö huippuviulistien joukossa. Blogien kommenttiosastoissakin voisi noudattaa sellaista periaatetta, että miehen mielipidettä kohden olisi yksi naisen mielipide. Näin tosin 90% kirjoituksista jäisi julkaisematta, mutta se nyt ei varmaan ole kenenkään mielestä suuri vahinko jos vahinko lainkaan.

Anonyymi kirjoitti...

"maailma muuttuu oikeudenmukaiseksi vasta sitten, kun naisilla on oma kiintiö huippuviulistien joukossa."

Feministien mielestä maailma muuttuu oikeudenmukaiseksi silloin, kun kaikki miehet ovat kuolleita tai keskitysleireillä.

Homo kirjoitti...

Silmäraiskaus:

Italian convicted for staring at woman on train

Women seek sperm abroad as donations fall

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki lainatuimmat kirjat naisten kirjoittamia

http://www.yle.fi/alueet/kainuu/2010/01/kaikki_lainatuimmat_kirjat_naisten_kirjoittamia_1390292.html

Turo

Vortac kirjoitti...

Asunto vuokrataan nuorelle naishenkilölle kerran kahdessa viikossa tapahtuvaa 2 - 3 tunnin työsuoritusta vastaan. Annan mielelläni lisätietoja.

Jos tämä ei ole epätasa-arvoa, en tiedä, mikä on.

Mitä tekevät tasa-arvoelimet?

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Apua, mä oon melkein julkkis - Herra Chapin mainitsee minut hänen videossaan, aagh!

http://www.youtube.com/watch?v=3icjO7KbB2M

Noh, pakko jotenkin kestää vaan.. hieman kyllä nolostuttaa. Mutta ainakin tuo uutinen siitä, että vaimolleen huutaminen voi tietää vankeutta leviää tällä tavalla aika kivasti ympäri maapalloa.

- Vortac

Heiskala kirjoitti...

Feminismin paluu :)

:ah

Anonyymi kirjoitti...

Asunto vuokrataan nuorelle naishenkilölle kerran kahdessa viikossa tapahtuvaa 2 - 3 tunnin työsuoritusta vastaan. Annan mielelläni lisätietoja.

Jos tämä ei ole epätasa-arvoa, en tiedä, mikä on.

Mitä tekevät tasa-arvoelimet?

- Vortac


Jos noin ihastuttava ilmoitus tuottaa suurta tuskaa sukupuolisesta epätasa-arvosta, niin kannattaa varmaan tehdä valitus siitä tasa-arvoelimiin. Voi jopa olla, etteivät tasa-arvoelimet seuraa päivittäin vuokramarkkinoiden jokaista palstaa internetistä. Kauhia epäkohta. Valittakaa siitäkin.

秀葉 kirjoitti...

給你一個鼓勵.................................................

Syltty kirjoitti...

"MTK:n edellinen pomo lopetti perheen takia. Mutta eihän sitä kukaan huomannut, kun se ei ollut uutinen, äijä käynyt asiasta meuhkaamassa aamu-tv:ssä. "

MTK:n johtajan lopettamista ei voi kyllä verrata tilanteeseen, jossa ammattipoliitikolle tarjotaan pääministerin ja puheenjohtajan tehtävää hopealautasella.

Homo kirjoitti...

Kriittinen feministi, Kaisa Ruokamo, jolla käsittääkseni hänen oman bloginsa mukaan on varsin läheistä kokemusta tämän aihepiirin asioista, on näköjään pääsemässä vauhtiin tämän uutisen keskustelussa. Siitä vain lykkäämään pökköä pesään:

Teini-ikäisten huostaanotot lisääntyvät nopeasti

Aiheeseen liittyvä vanhempi juttu:

Isää ei saa unohtaa kasvattajana, vaikka vanhemmat eroaisivat

Homo kirjoitti...

Pelkään pahoin, että tämän asian tiimoilta miehet jäävät taas naisten jalkoihin:

Kiista eläkkeistä on vasta alkanut. Vanhojen eläkelupausten pettäminen paljastuu toden teolla vasta parin seuraavan vuosikymmenen aikana. Raha ei tule riittämään luvattuihin eläkkeisiin, kun väki vanhenee. Käynnistymässä on maailmanlaajuinen eläkekriisi, mutta Suomeen se iskee ensimmäisten joukossa.

Jos esimerkiksi eläkkeellepääsyikää nostetaan, on syytä muistaa, että tämä kohtelee miehiä julmemmin kuin naisia, koska keskimäärin miehet elävät useita vuosia naisia lyhyempää, jolloin prosentuaalinen vietettyjen eläkevuosien määrä kallistuu entisestään naisten eduksi.

Jorma kirjoitti...

"milloin löytyy vastaavan tempun tekevä iso, odotetaankin varmaankin, että tämä isä olisi jossain samantyyppisessä asemassa kuin Paula Lehtomäki. Ja aivan varmasti tällöin asiaa puitaisiin julkisuudessa."

Onhan näitä ollut: MTK:n pamppu, vihreiden Niinistö jne. Kukaan ei heidän kohdallaan valitellut sitä, miten vaikeaa miehen on yhdistää perhe ja vaativa työ, eikä kukaan esittänyt, että noihin töihin pitäisi tästä syystä tehdä jotain muutoksia. Kukaan ei nyt muista näiden miesten "rohkeutta". Kaksinaismoralismi kukoistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Heiskalan linkistä:

"Mutta olenko valmis olemaan feministi maailmassa, jossa kaikki naisten asemaa pohtivat leimataan miesvihaajiksi, telaketjufemakoiksi ja paasaaviksi rekkalesboiksi?"

Tämä on tärkeä kaikkien miesaktiivien oivaltaa -elämme brandien, sloganien ja huomiotalouden ajassa. Joka asiaan yhdistyy erilaisia mielikuvia ja tunteita.

Esimerkiksi seuraavaksi kun vaan tulee joku vastaava juttu kuin tuo Halmekin IL keskustelufoorumilla, niin taas vaan mustamaalaan feminismiä jo otsikkorivejä myöten.

Samoin feministit ovat tehneet koko miessukukunalle. Me olemme joko valmiiksi kaikkiin syyllisiä ja naiset aina uhreja -tai sitten jotain viihdyttäjän osassa olevia metroseksuaaleja tai pellejä mediassa.

Anonyymi kirjoitti...

"– Parin vuosikymmenen kuluttua eläkkeellä on 600 000 suomalaista enemmän kuin nyt, ja samaan aikaan työikäisten määrä supistuu sadoilla tuhansilla, tiivistää Pukkila ongelman ytimen.

Pukkilan mukaan eläkejärjestelmä on menossa aikaan, jolloin eläkemeno ylittää maksutulon. Tämä on hänen mukaansa uusi tilanne, jollaiseen järjestelmä ei ole varautunut."



Yhdistäkääs tähän juuri tuo 24% kiristetty hoitajien palkankorotus.

Sekä se että aivan hillitön määrä mitä jää nykyään ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle - 25 000 per vuosi? Jos näin olisi niin jo sehän tekisi 20 vuodessa katastrofaalisen luvun.

http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/444/11032009.htm

"Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuu tai pääsee noin 25 000 henkilöä vuodessa."

Joku tarkkasilmäinen voisikin nähdä noissa ilmiöissä hyvin vahvan osuuden feminismin vaikutuksilla!

-

Taitaa se Timo Vihavainen olla ihan oikeesti oikeasssa väittäessään, että huonosti käy 1-2sukupolvessa?

Anonyymi kirjoitti...

Vittu, että tuli kirjoitusvirheitä kun pätkin tekstiä lyhyemmäksi tv katsoessa, mutta eiköhän tuo taloutemme kontalleen vievä yhtälö varmaan tuosta silti aukeaa ; )

bmaad kirjoitti...

"Jos noin ihastuttava ilmoitus tuottaa suurta tuskaa sukupuolisesta epätasa-arvosta, niin kannattaa varmaan tehdä valitus siitä tasa-arvoelimiin. "

Ehkä pitäisi laittaa tällainen ilmoitus lehteen:

"Etsitään naispuolinen
henkilö vuokralle luksusasuntoon Helsingin keskustassa. Vuokra maksetaan 3-6 työtunnilla. Työhön kuuluu mm. matonpesua, pihan aurausta ja jätteiden keräilyä. Työn ajan naisella on hihna ja kaulapanta, ja työnteko voi ajoittain olla hidasta ja johtaa lieviin fyysisiin kärsimyksiin".

bmaad kirjoitti...

"Samoin feministit ovat tehneet koko miessukukunalle. Me olemme joko valmiiksi kaikkiin syyllisiä ja naiset aina uhreja -tai sitten jotain viihdyttäjän osassa olevia metroseksuaaleja tai pellejä mediassa."

Pitkästä aikaa matkustin
HKL:n iltabussilla... Lisäkseni tuossa melko tyhjässä bussissa matkusti mm. 4 piukkaa blondia tarkoin pyntättynä ja tukat laitettuina.

He istuivat rauhassa maisemia katsellen. Eivätkä he olleet mitenkään erityisen ahdistuneita kokemastaan.

Jo matkan alkuvaiheessa aloin miettiä, että miten näillekin arvokkaille naisille kelpasi alleen tämä suhteellisen onneton muovia täynnä oleva kottero, joka
pysähteli, nytkytteli kiltisti kadunkulmasta, liikennevaloparista toiseen. Oma naisystävänikään ei noista tykkää. Itsekään en erityisemmin noustuani tätäennen pendolinojunasta nauttinut tästä matkan osuudesta.

Loppua kohden itse jo vääntelehdin tuskissani ja siinä laukusta jotain viimehetkellä penkoessani pudotin juomapullon, joka häpeilemättä vieri suoraan lähinnä istuvan rauhallisen blondin jalkoihin. Hän säpsähti ja pysäytti vierivän pullon.

-Sultako tämä putosi? Blondi kysyi ihan ystävällisesti.
-Joo, kiitos vaan, et varmaan halua sitä riesaksesi.
-No enpä varmaan.
-Mut on tää ihan hirvee dösä. Jos tää dösä ois mies, niin mä lähtisin sinuna äkkiä.
Moido!

HAHAHAHA!

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä oikein kunnon miesaktivismia a la Laasanen * Co

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä oikein kunnon miesaktivismia a la Laasanen * Co