tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Syrjäytyminen väkivallan takana

Tiivistelmä Vasemmistonuoret ry:lle vuonna 2009 tehdystä tasa-arvoselvityksestä
Vastaajien käsityksistä nousi usein esiin kriittisyys heteroseksuaalisuutta suosivia puhetapoja kohtaan. Esimerkiksi käytetyimpien puolisoa tai kumppania kuvaavien termien koettiin liian usein sisältävän oletuksen kumppanin sukupuolesta.

Feminismistä olisi hyvä pitää erityinen koulutus tai koulutuksia, joissa valotettaisiin erilaisten feminismien kirjoa. Feminismi on yhä sanana pelätty ja jopa vihattu, usein siksi, etteivät monet tiedä, mitä sana oikeasti tarkoittaa. Järjestössä tulisi järjestää koulutusta, jossa myös muille kuin järjestön aktiivisimmille feministeille tuotaisiin julki se, että feministinen toiminnan ja ajattelun tapa on sekä naisten että miesten etu.

Pari suloista faktaa

How man-hating and man-bashing harms women – the making of a misogynist

Sirkka-Liisa Anttila: Hallituksen työajat naisministereille sopiviksi

Tämä puumanaisia pilkkaava mainos raivostuttaa


Väkivaltainen Suomi?
Suomalaisen henkirikollisuuden ylivoimaisesti tyypillisimpänä motiivina näyttäisi olevan alkoholiongelmaan yhdistynyt sosiaalinen syrjäytyneisyys, ei mikään erityinen "suomalainen väkivallan kulttuuri". Esimerkiksi Stakesin erikoistutkija Esa Österberg on arvioinut erojen Suomen ja muiden pohjoismaiden väkivaltarikollisuuden välillä selittyvän lähes kokonaisuudessaan erilaisilla alkoholinkäyttötavoilla.

Kenen etuja palvelee erilaisten lähteiltään, määritelmiltään ja tieteellisyydeltään täysin hämärien valtavan suurten lukemien jatkuva toistaminen julkisuudessa? Mihin lopulta pyritään esimerkiksi viime viikkojen puheilla suomalaisten miesten vinksahtaneista kunniakäsityksistä ja sisäsyntyisestä väkivaltaisuudesta?

HS: Väkivaltaisuuden päivittely ei ehkäise väkivaltaa
Pertti Töttö

Eero Backman (HS Mielipide 14. 1.) ja Mikael Saarinen (HS Mielipide 16. 1.) kommentoivat kirjoitustani, jossa väitin median lietsovan väärää käsitystä Suomesta erityisen väkivaltaisena maana (HS Vieraskynä 12. 1.). Tässä mediaa tietysti auttavat innokkaat mielipidekirjoittajat.

Backmanin kannattaisi tarkistuttaa sisälukutaitonsa. Käyttämäni luvut eivät olleet mitään "perheväkivaltatilastoja"; sellaisia ei ole olemassakaan. Luvut olivat juuri samoja henkirikoslukuja, joita Backman tarjoaa esittämieni tilalle. Backmanin ja monen muun näköharha syntyy siitä, että he käyttävät järjestysasteikollista mittausta, vaikka ilmiö on suhdeasteikollinen.

Näin se käy: Meillä on kaksi joukkoa, kääpiöt ja jättiläiset. Kääpiöt pannaan pituusjärjestykseen, minkä jälkeen pisintä kääpiötä osoitetaan sormella ja käsketään häpeämään, koska tämä on pituudeltaan lähimpänä jättiläisiä.

Maiden väkivaltaisuudesta puhuttaessa tärkeätä ei kuitenkaan ole, monesko maa on tilastossa vaan millä tasolla väkivalta on. Psykoterapeutti Saarinen väittää, etten tiedä "mitä suomalaisissa kodeissa ja kaduilla tapahtuu joka hetki". Niin varmaankin on, mutta mistä Saarinen sen tietää? Saarisen ainut tiedolta vivahtava viittaus on väite, että Suomessa "250 naista pahoinpidellään joka päivä". Mikä mahtaa olla "tiedon" lähde?

Jokin aika sitten mediassa esiintyi sama väite Suomea kuvaavana uutisena. Kysyin toimittajalta, mikä oli jutussa mainittu tutkimus, johon väite nojasi. Toimittaja ei vastannut.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen edustajat kysyivät samaa toimittajan esimieheltä, ja toimittaja myönsi, että lähde oli vain jonkun haastateltavan käsitys asiasta. Väite esiintyy erään naisjärjestön "taisteluohjeissa", ja se lienee laskelma siitä, paljonko parisuhdeväkivaltaa maassamme esiintyisi, jos aiheesta naisille tehdyn kyselytutkimuksen luvut yleistetään koko väestöön.

Kyselyssä väkivallaksi määriteltiin myös väkivallalla uhkaaminen, joten tälläkään laskutavalla maassamme ei pahoinpidellä tuota määrää naisia päivässä. Kyse on koetusta väkivallan uhasta, jolle erityisesti nuoret ja koulutetut naiset olivat kyselyn tulosten perusteella muita "herkistyneempiä".

Lisäksi tiedetään, että tällaisissa naisuhritutkimuksissa ilmoitettu väkivallan kokeminen on moninkertaista verrattuna yleisissä rikosuhritutkimuksissa ilmoitettuun parisuhdeväkivaltaan.

Kuvitellun suomalaisen väkivaltakulttuurin julkinen märehtiminen ei minusta ole väkivallan ehkäisyä. Naisjärjestöjen paasaus Suomesta naisille vaarallisena maana lihottaa lähinnä järjestöjen valtionapuja, mutta perheväkivallan ehkäisyyn olisi tehokkaampiakin keinoja.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähennettäisiin parhaiten vähentämällä miehiin kohdistuvaa väkivaltaa. Syrjäseutujen työttömät ja alkoholisoituneet miehet ovat nimittäin päävastuussa myös parisuhdeväkivallasta.

professori
Tampere/Kuopio

52 kommenttia:

Jape kirjoitti...

Pertti Tötön kirjoitus on RAUTAA!

Jorma kirjoitti...

"Naisjärjestöjen paasaus Suomesta naisille vaarallisena maana lihottaa lähinnä järjestöjen valtionapuja, mutta perheväkivallan ehkäisyyn olisi tehokkaampiakin keinoja.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähennettäisiin parhaiten vähentämällä miehiin kohdistuvaa väkivaltaa."

Loistavaa. Ikävä vain, ettei tämä järjenpuhuminen auta, kun vastassa on feministifundamentalistien armeija. Yhtä hyvin voisi yrittää puhua järkeä talibaneille.

MikkoAP kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus Tötöltä. Pelkkää viileää faktapohjaista tekstiä. Paljon vakuuttavampaa, paitsi asiasiällöltään, niin myös tyyliltään kuin feministien kaakatukset.

Jorma kirjoitti...

"Sirkka-Liisa Anttila: Hallituksen työajat naisministereille sopiviksi"

Monet ovat päässeet ministereiksi vain siksi, että ovat naisia. Jälki on ollut sen mukaista, mutta naisministereiden päätä ei ole uskallettu mediassa vaatia vadille, vaikka syitä olisi totisesti ollut. Nyt sitten halutaan näille osaamottomille luusereille leppoisat työajatkin. Kuka sitten tekee työt, avustajien jatkuvasti paisuva armeijako? Itse en todellakaan ole valmis moisen sirkuksen kustantamiseen, varsinkin, kun poliittinen vastuu on vaarassa hämärtyä.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa Töttö! Tuli oikein hyvälle tuulelle tuosta tekstistä, niin nappiin se joka osaltaan osui.

Jorma kirjoitti...

Tässä taannoin Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö ilmoitti, ettei hän lähde tavoittelemaan Vihreiden puheenjohtajuutta perhesyiden vuoksi. Eipä ollut kukaan silloin vaatimassa, että jotain pitäisi tehdä, jotta nuori miespoliitikko voisi yhdistää puheenjohtajuuden, kansanedustajuuden ja perhe-elämän sujuvasti toisiinsa. Kun on kyse naispoliitikoista, niin yhteiskunnan onkin sitten järjestettävä kaikki.

Jorma kirjoitti...

Cry rape businesswoman who falsely accused father of two is jailed for 18 months

Anonyymi kirjoitti...

Tötön kirjoitus kieltämättä on hyvä.

Antifilatelisti kirjoitti...

"- - paasaus Suomesta naisille vaarallisena maana lihottaa lähinnä järjestöjen valtionapuja - -"

Tötön esiinnostama propaganda on tarpeen suoranaiselle elinkeinolle kuten yksityisille sosiaalialan yrityksille, järjestöille ja tutkimukselle.

Ne tarvitsevat rahaa paitsi valtionosuuksina myös tutkmusapurahoina, yksittäisinä maksusitoumuksia, järjestöjen ja organisaatioiden (RAY, ESR jne)avustuksina jne.

Tosiasioihin perustumattomissa myyteissä ja propagandassa on lopulta kysymys pelkästään rahasta ja vallasta.

Henry Laasanen kirjoitti...

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/82617-hazardin-halme-kolumni-%E2%80%9Dvaarallista%E2%80%9D

Homo kirjoitti...

Nyt kyllä monelta femakolta ratkesi varmaan suoni päästä, kun luki Pertti Tötön loistavan kirjoituksen. Sotakirveiden terottaminen ja sotajoukkojen kokoaminen lienee myös aloitettu femakkoleirissä.

Anonyymi kirjoitti...

http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/08/133-vuoden-2007-vaalirahoitussotkut.html

”Tästä tuli mieleen, että HKV:n pikaviestijoukkueessa napsi 60 -luvulla SM-mitaleja myös toinen tuleva juristi eli Eero Backman. Hän jäi hiljattain eläkkeelle Turun yliopiston rikosoikeuden professorin virasta. Backmanin puolue oli vasemmistoliitto

Anonyymi kirjoitti...

Vihreän miesliikkeen taistolainen johtaja sympatiseeraa Hazardin naisunionin tyypillistä "tulta munille" törkyfeminismiä tässäkin tapauksessa

"Rasismin vastainen tabu on vahvempi kuin naisvihan. Etniset ennakkoluulot verhotaan erilaisilla kiertoilmauksilla, mutta tilaisuuden koittaessa naista voi näemmä kohdella miten tahansa. Ne vanhat perinteiset arvot, joita Hazardin kriitikot kokevat puolustavansa, eivät koske heitä itseään. Siinä vanhassa valkoisessa Suomessa näet oli aika vahvat säännöt sen suhteen, miten naisista puhuttiin ja miten heitä kohtaan käyttäydyttiin."

Niin että prkl vielä tässäkin tapauksessa vmiesten asema on vain suojata naisia kuin mitkäkin työ, vero ja aseorjat sekäprofeministi neiti herrasmiehet.

Anonyymi kirjoitti...

"Meillä on tällaisia nimimiehiä" tässä sukupuolettomuus, profeministi touhussamme?

Sosiobiologisessa, konservatiivisessa miesliikkeessä olisi taas tuollaisia nimimiehiä kuin Valavuori.

Henry Laasanen kirjoitti...

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jukkarelander/vihan-verkostot

Henry Laasanen kirjoitti...

Relanderin mukaan tapaus onkin muuttunut naisvihaksi.

"Rasismin vastainen tabu on vahvempi kuin naisvihan. Etniset ennakkoluulot verhotaan erilaisilla kiertoilmauksilla, mutta tilaisuuden koittaessa naista voi näemmä kohdella miten tahansa. Ne vanhat perinteiset arvot, joita Hazardin kriitikot kokevat puolustavansa, eivät koske heitä itseään. Siinä vanhassa valkoisessa Suomessa näet oli aika vahvat säännöt sen suhteen, miten naisista puhuttiin ja miten heitä kohtaan käyttäydyttiin."

Anonyymi kirjoitti...

"Elämme aikoja, jolloin jokaisella pitää olla mielipide Kaarina Hazardista. Tässä omani: Kaarina on mojova sanankäyttäjä, joka toivottavasti jatkaa kolumnistina vielä pitkään. Tekstejä on hauska lukea silloinkin, kun on eri mieltä. Ja varsinkin silloin. En ole koskaan kestänyt samanmielisten hymistelyä kovin pitkään."

On eri hauska lukea, kun naisunionin feministi pilkkaa miehiä taas, tällä kertaa miespuolisia vainajia - Suomalaisen "miesliikkeen" taistolaistaustaisen johtajan mielestä.

Jorma kirjoitti...

"Ne vanhat perinteiset arvot, joita Hazardin kriitikot kokevat puolustavansa, eivät koske heitä itseään."

Paskapuhetta, Jukka Relander.

Oletus on nimenomaan se, että joko arvot koskevat kaikkia tai sitten ne eivät koske ketään. Pelkkä naiseus ei saa nostaa ketään kritiikin yläpuolelle. Huolestuttavaa, että Vihreiden miesten johtaja on ilmeisesti ihan kunnon tohvelieläin.

Uskomatonta on myös Relanderin itku jostain Facebookin Iltalehteä boikotoivasta ryhmästä. Mitä ihmeen vihaamista se on, jos joukko ihmisiä ilmoittaa, ettei heitä joku tuote, syystä tai toisesta, kiinnosta? Eikö ihmisillä ole oikeutta ilmoittaa mielipidettään ja jopa järjestäytyä sen edistämiseksi?

Muutenkin on huvittavaa, että nämä kolumnistit alkavat itkeä äitä apuun, kun heidän ilkeilyynsä ja solvauksiinsa vastataan samalla mitalla, ikäänkuin tavallisilla pulliaisilla ei olisi oikeutta yhtä laajaan sananvapauteen kuin näillä kolumnisteilla itsellään. Netin myötä viestinnästä on tullut vuoerovaikutteista, huutoonsa saattaa joskus jopa joutua vastaamaan. Kestäkää se kuin aikuiset ihmiset.

En toki hyväksy uhkailuja, enkä pidä vastavuoroiseen nimittelykierteeseen lähtemistä erityisen hedelmällisenä (vaikka se ymmärrettävää ja hauskaa onkin) saatikka oikeusjuttuja suotavina, mutta koko kritiikin kuittaaminen tällä ja marttyyriksi heittäytyminen on todella säälittävää ja epätoivoista. Vastuuta omista teoista yritetään ulkoistaa epätoivon vimmalla: se on pelkuruutta.

Anonyymi kirjoitti...

No tuohan on täysin tarkoituksenhakuista ja valittua taistolaisfeministin puolelle asettumista.

Tottakai netin keskustelun paljoudesta löytyy vaikka mitä, jos tarkoituksenhakuisesti hakee kirjoituksia omien itressiensä mukaan.

Hyvin, hyvin vähän on näkynyt mitään uhkailuja koska ei niitä edes sallita facebookissa tai IL keskusteluosiossa.

Hyvin, hyvin vähän on myöskään näkynyt minkäänlaista "naisvihaa" vaan suoraa yksittäisen naisen, Hazardin arvostelua. Jos jotain tämän lisäksi on näkynyt niin se on juuri feminismin ja naisunioni liiton arvostelua.

"Huolestuttavaa, että Vihreiden miesten johtaja on ilmeisesti ihan kunnon tohvelieläin."

Nämä "soluttautuvat" , miesfeministit ovat eräällä tavalla pahempia kuin itse suorat, rehelliset feministit.

Jaaha kirjoitti...

Suorastaan hyrisin tyytyväisyydestä kun luin Tötön tekstiä. Kävin itsekin läpi Saarisen ja Backmanin alkuperäiset vastineet Tötölle, ja mielestäni ne olivat molemmat ihan puutaheinää. Aivan kuin äijillä ei olisi ollut mitään käsitystä tilastoista.

Toivon tosissaan, että joku naistutkimuksen proffa tai muu kaheli lähtee vänkäämään Tötön kanssa tästä asiasta... :)

Homo kirjoitti...

Kummallista, että femakkoja ei häiritse yleensä parisuhteen sukupuolittava ja sukupuolioletuksia sisältävä kielenkäyttö silloin, kun puhutaan perheväkivallasta vaikka perheväkivallassa naisten osuus on suhteellisen lähellä miesten osuutta - verrattuna esimerkiksi siihen kuinka pieni osa kaikista parisuhteista on ei-heteroseksuaalisia...

Ville kirjoitti...

Töttö: "Naisjärjestöjen paasaus Suomesta naisille vaarallisena maana lihottaa lähinnä järjestöjen valtionapuja, mutta perheväkivallan ehkäisyyn olisi tehokkaampiakin keinoja."

Hyvin sanottu. Ehkä joku alkaa jo ajattelemaankin miksi naisjärjestöjen uhritutkimukset tuottavat järjettömän suuria uhrimääriä. Ne tarvitsevat hakattuja naisia.

Minäkin ihmettelen tuota kun Lehtomäen sanotaan uhrautuneen. Minusta se on valinta. Muut haluavat nähdä sen vain uhrautumisena päästäkseen itkemään pahaa oloaan ja valittelemaan että onpa naisilla vaikeaa ja aina muka tekee väärin. Kyllä väärin tekijät ovat näitä Kuusipaloja, jotka leimaavat ihmisten valintoja uhrautumiseksi. Heidän mielestään valintoja tehneet naiset tekevät väärin. Lehtomäki saattaa olla eri mieltä. Pitäisi tehdä kuten feministit odottavat naisen tekevän, elää ja valita heidän asettamien ehtojen, odotusten ja roolien mukaan.

Feministi tietää sinua paremmin miten sinun tulisi elää.

Miestä fileerausveitsellä puukottaneelle pitkä vankeustuomio

Pitkä? 3v 4kk tapon yrityksestä. Nainen löi miestä fileerausveitsellä 3 kertaa kaulaan. Törkeästä pahoinpitelystä tuomio voi olla 1v - 10v.

Jorma ehti ensin mutta tässä sama suomeksi: Nainen lavasti raiskauksen, viaton perheenisä pidätettiin

18kk vankeutta, ehdollista vai ehdotonta? Tuomari sanoi, että valheellisesti syytetty mies olisi voinut saada 8 vuoden tuomion. Mielestäni nainen olisi pitänyt tuomita 8 vuodeksi.

Käsittämätöntä kyllä, valheellisen raiskaussyytöksen kohteeksi joutuneelta mieheltä löytyy ymmärrystä:

"I do not want to see a 21-year-old woman jailed but she knew I had been arrested and I was totally innocent. I have mixed feelings about her."

Tämä siis miehen suusta, joka on joutunut yhteisönsä hylkimäksi ja tuskin koskaan pääsee eroon raiskausepäilyistä ja leimasta.

"However after England was jailed for 18 months yesterday, Mr Cummings said he still had trouble from people around his home in Fawley, Hampshire, who wrongly believe 'there is no smoke without fire'. He said he could not go into certain pubs."

Tatu Virkki kirjoitti...

Töttö osaa kirjoittaa, tämän tiesinki jo.

Anonyymi kirjoitti...


Loistavaa. Ikävä vain, ettei tämä järjenpuhuminen auta, kun vastassa on feministifundamentalistien armeija. Yhtä hyvin voisi yrittää puhua järkeä talibaneille
.

Totta, erittäin hyvä kirjoitus!
Ja totta, turhaahan se on .. mutta on tärkeää, että tällaista järjen ääntä kuuluu mahdollisimman paljon vastareaktiona femakkojen hulluudelle joka tapauksessa - joku sivustakatsoja voi helposti sitten nähdä, kumpi osapuoli on totuuden puolella, ja kumpi ahneuden ja valheiden.

Toisaalta, tuo tyyli oli aika alistuva ja mukautuva, eikä siinä ollut kovin paljon 'särmää', jota itse arvostan.

Silti mainio kirjoitus joka tapauksessa, tuollaista kuivaakin tekstiä tarvitaan! (tosin minulta meni vähän yli hilseen se tilasto-osuus - siis järjestysmitä ja suhde-täh?)

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Ne vanhat perinteiset arvot, joita Hazardin kriitikot kokevat puolustavansa, eivät koske heitä itseään."

Paskapuhetta, Jukka Relander
.

Sinä sen sanoit, Jorma.

Kuinka helvetissä joku voi olla mukamas oikeasti sitä mieltä, että 'naisesta voi puhua miten tahansa', mutta etnisistä tyypeistä ei?

Monikin uskaltaa sanoa, että olisipa vähemmän maahanmuuttajia jne., mutta harva mies ainakaan uskaltaa ääneen kritisoida naisia tai naiseutta, jos on yksikään nainen tai naiseen verrattava taho kuulemassa.

Mietin vain ihmistä, joka on sitä mieltä, että asia on jotenkin aivan päinvastoin; että naisista voi mukamas puhua mitä tahansa ilman seurauksia.. kuinka vahvoja lääkkeitä tai huumeita joutuu vetämään, että saa päänsä noin sekaisin?

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Cry rape businesswoman who falsely accused father of two is jailed for 18 months..

Huono juttu.

Odottakaa hetki, ennenkuin hutkaisette..

Huono juttu SIKSI, että tuollainen asia on UUTINEN, eikä normi.

Jos tuo on uutinen, niin tiedämme siitä sitten, että päinvastaisuus siis on yleensä se normi, joka ei läpäise erikoisuudellaan uutiskynnystä.

Eli niin kauan kuin tällaista uutisoidaan silloin tällöin, voimme tietää, että naiset pääsevät cry rapesta kuin koira veräjästä.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Syrjäseutujen työttömät ja alkoholisoituneet miehet ovat nimittäin päävastuussa myös parisuhdeväkivallasta."

Siis mitä paskaa tämä on, syrjäseutujen yksinäiset aikamiespojat syyllisiä parisuhdeväkivaltaan ??

Anonyymi kirjoitti...


Nämä "soluttautuvat" , miesfeministit ovat eräällä tavalla pahempia kuin itse suorat, rehelliset feministit
..

Tiedän kyllä, mitä tarkoitat, mutta .. 'rehelliset feministit' lienee kaikkien aikojen oxymoron.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Syrjäseutujen työttömät ja alkoholisoituneet miehet ovat nimittäin päävastuussa myös parisuhdeväkivallasta."

Siis mitä paskaa tämä on, syrjäseutujen yksinäiset aikamiespojat syyllisiä parisuhdeväkivaltaan
..

Ei sanottu 'yksinäiset', eikä 'aikamiespojat'.

Alkkis on YTM.. koettakaa nyt ymmärtää. Jännittävällä alkoholistilla riittää kyllä naisia, olipa miten työtön tai syrjäseudulla asuva tahansa.

Se on ne raittiit, työssäkäyvät, kunnolliset, savuttomat, koulutetut ja ujot, siistit miehet, jotka eivät naisille kelpaa. Lue enemmän Höglundin vanhempia kirjoituksia.

Ja hanki nimimerkki, jos haluat dialogia (tai muutenkin).

- Vortac

Heiskala kirjoitti...

"Feminismi on yhä sanana pelätty ja jopa vihattu, usein siksi, etteivät monet tiedä, mitä sana oikeasti tarkoittaa."

Tai sitten tietävät. Valehtelu ei yleensäkään ole kaunista.


a

Heiskala kirjoitti...

Jukka Relander: "En ole koskaan kestänyt samanmielisten hymistelyä kovin pitkään.

Ja silti sinä, Jukka, hymistelet ja valehtelet samanmielisesti muiden tylsimysten kanssa siellä vihreissäsi. Kaiken lisäksi olet vieläpä pilaamassa myös pyrkimykset tasa-arvoon, tekaisemalla tuollaisen valepukuisen feministijärjestön, Vihreä miehet ry:n.

"Työtään ryhmän jäsenet tekevät kehittelemällä Hazardista paljon ilkeämpiä luonnehdintoja kuin tämä konsanaan keksi Halmeesta."

- Tämähän on aivan sietämätöntä, vai mitä Juki?

:ah

Homo kirjoitti...

Nettirasismia ja viharikoksia halutaan kitkeä uusilla säännöksillä

Aiotaankohan tuota varsin kyseenalaista lakiehdotusta jatkossa yrittää ulottaa koskemaan myös femakkovastaisia www-sivuja. Jo ainakin parin vuoden takaa jossain dokumenteissahan femakothan ovat yrittäneet saada julkista rahoitusta joidenkin feminismiin vihamielisesti suhtautuvien "vihasivustojen" valvomiseen...

Anonyymi kirjoitti...

"Siis mitä paskaa tämä on, syrjäseutujen yksinäiset aikamiespojat syyllisiä parisuhdeväkivaltaan ??"

Töttö on juuttunut henkirikostilastoihin, muuta selitystä en keksi, ja sittenkin logiikka ontuu. Tai voihan siellä joku logiikka olla takana, törttö ei vain ole muistanut kertoa mikä.

Se kyllä on ilmeisesti totta, että naiset aloittavat parisuhteessa fyysisen väkivallan miehiä useammin. Jos sitten tulee turpaan, olisi varmaan kannattanut olla aloittamatta. Mutta eihän tämä liity mitenkään erikoisesti syrjäseudun syrjäytyneisiin.

Heiskala kirjoitti...

MEDIAKRITIIKKIÄ

Hazardista huomio vielä ( Relanderin Jukillekin ):

Eikö Kaarina ole huomannut, että hänen kirjoituksensa saama kritiikki on juuri sitä mediakritiikkiä jota hän nyt itse väittää kirjoittaneensa?

:ah

Homo kirjoitti...

51-vuotias Madonna haluaa lapsen Jesuksen kanssa

Homo kirjoitti...

Nartuille mallia (en tosin tiedä voiko tätä nyt ihan taskuparkkeeraukseksi kutsua):

Taskuparkkeeraus on lapsellisen helppoa!

Homo kirjoitti...

Nartut taas aseellisia konflikteja lietsomassa:

Kiinalaisten timanttihimo voi tuoda muutoksia ulkopolitiikkaan

...
Muodikkaan, aikaansa seuraavan kiinalaisen naisen vihkisormuksessa on pitänyt jo jonkin aikaa olla timantteja ja nyt siis timantteja halutaan muihinkin koruihin.
...
Jo vuosia kansalaisaktivisteja on kuitenkin kiinnostanut timanttien alkuperämaa, sillä mm. Afrikan konflikteja on epäilty rahoitetun laittomilla timanttikaupoilla. Suuret kansainväliset timanttiyhtiöt ostavat timantteja Afrikassa mm. lähellä konfliktialueita.

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi sukupuoli on Suomessa enemmän sitä mieltä, että "naisen pitäisi olla valmis vähentämään palkkatyötä perheensä takia"? Miehistä 16,9% on samaa mieltä ja naisista 20,3% ESS-datan perusteella.

Homo kirjoitti...

Ikiliikkuja keksitty:

Mervi Tapola perui taas eroaikeensa

Anonyymi kirjoitti...

Tästä lähin pitää kaikkien Suomen miesten sanoa, että hän harrasti vain mediakritiikkiä -vaikka kaveri tai joku miesjulkkis olisi tehnyt mitä vain.

Anonyymi kirjoitti...

Mainittakoon nyt tällainenkin huomio kaiken muun keskellä -uutiset ovat tänään huutaneet miten vihreät haluavat tähän jo radikaalisti laskettuun yrittäjän "verottomaan" osuuteenkin verotuksen. Tämä osuus on mm siksi että se edes hieman pienentää ns yrittäjäriskiä. Monella miehellä kun on koko omaisuus kiinni yrityksissään.

Asia ollaan vielä uutisoitu propagandanomaisesti väärin, sillä tuo yläraja ei tod koske automaattisesti kaikkia yrittäjiä, vaan se ikään kuin suhteessa varallisuuteen ja pääomaan. Täytyy olla aika menestynyt ja pitkän aikaa tehnyt töitä ennen kuin puhutaan noista uutisissa mainituista ylärajan nosto summista.

No mikä tässä on taas täysin päin hlvt miesten kannalta.

Se että tuo muutos tarkoittaa lähinnä vain taas lisä tulonsiirtoja miesvaltaisilta yksityisektorin aloilta julkiselle naisvaltaiselle sektorille.

Lisäksi se kaataa yrityksiä, ja estää uusia yrityksiä syntymästä miesvaltaisille aloille.


Ja jo muutenkin miesten työttömyys on noussut aivan eri tahtia kuin naisten. Lisäksi kaikki tiedämme sen, että muutenkin naisten euro on lähellä 115 centtiä kuten Pauli Sumanenkin kertoo.

Loistavaa. Stn feministit kieroiluineen.

Homo kirjoitti...

Kun pojat/miehet toimivat ilman narttuja on kyseessä femakkojen mukaan sukupuolisegregaatio, tuomittava asia. Heidän mukaansa tällainen taantumuksellinen toiminta tulee muuttaa oitis sukupuolineutraaliksi, koska muuten on kyse kauheasta narttujen sorrosta ja tasa-arvon vastaisuudesta.

Kun taas tytöt/naiset toimivat ilman miehiä ja kieltävät XY-kromosomisilta läsnäolon, onkin kyse ylevästä periaatteesta nimeltä sukupuolisensitiivisyys, joka on tasa-arvon ajamisen ylimpiä muotoja.

Tämä on kuin parhaimmasta sionistisen apartheidin oppikirjasta. Mikä on sinun, on meidän yhteistä - ja mikä on minun, on minun.

Hyvä esimerkki tästä on tämä Tyttöjen talo, johon liittyvä seminaari on juuri tulossa. Setlementtinuorillakin likaiset kourat näköjään pelissä mukana. Eikös tämä ikioma Haloskamme puuhastele jossain setlementtijutuissa...

Homo kirjoitti...

Jotain tuttua, jotain vierasta:

The perils of young Egyptians' secret marriages

Homo kirjoitti...

Kun seksin/pariutumisen hinta nousee liian korkeaksi:

Spotlight on Egypt's marriage crisis

Anonyymi kirjoitti...

"Sirkka-Liisa Anttila: Hallituksen työajat naisministereille sopiviksi "

Ei työajoissa mitään ongelmaa ole, vaikka Sika-Liisa Anttila niin yrittää väittääkin. Lehtomäki naamioi vetäytymisensä pääministerikilvasta "uhrautumiseksi" perheensä hyväksi, vaikka oikea syy taitaa olla Lehtomäen vastaanottamat lahjusrahat. KRP tutkii asiaa ja Lehtomäelle kiusallisia asioita saattaa vielä nousta esiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tosta taskuparkkeerauksesta - hiton hauska ja opettavainen video kyllä, lapsilla on Zen vielä hallussa nääs.

Silti en usko yhdenkään naisen kykenevän tohon, riippumatta iästä, kunnes toisin todistetaan.

(jos joku pystyy, olen varma että kyseessä on sitten erittäin -maskuliininen- nainen, eikä ollenkaan 'tyypillinen', vaikka tokihan maskuliinisuudesta onkin tulossa naisten keskuudessa trendi)

Tässäpä aikuisen tekemä samantapainen suoritus bensakäyttöisellä autolla:

http://www.youtube.com/watch?v=REpXf0cmJ64&feature=fvw

Sanoisin että ehkäpä vieläkin vaikuttavampi suoritus, mutta kyseessä toki onkin aikuinen, että sikäli sen ymmärtää.


- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tässä taas näyte siitä, miten ahtaasta paikasta päästään pois, kun on mies kuskina..

http://www.youtube.com/watch?v=MF8RGgIDic4

Hyvin, hyvin vaikea kuvitella naisen pystyvän tuohon (eipä silti, en kyllä pystyis itekkään)

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Lisäksi kaikki tiedämme sen, että muutenkin naisten euro on lähellä 115 centtiä kuten Pauli Sumanenkin kertoo.

Jos lasketaan KAIKKI tulonsiirrot miehiltä naisille, naisten ilmaiset drinkit, lahjat miehiltä (vailla vastapalveluksen vaatimusta - toive ei ole vaatimus), vuokrat, jotka voi maksaa 'luonnossa', sekä aviovaimon rikkaalta mieheltään imemät rahat niin omaisuuden, irtaimiston kuin käteisenkin muodossa, naisen euroksi muodostuu varmaan noin 10-20 euroa.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Vastapainoksi naisen taitonäyte..

http://www.youtube.com/watch?v=9fFoO4g3C0k&feature=related

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on kuin parhaimmasta sionistisen apartheidin oppikirjasta. Mikä on sinun, on meidän yhteistä - ja mikä on minun, on minun..

Femakkojen kaksinaamaisuudella, tekopyhyydellä, kaksoisstandardeilla, valheellisuudella, kieroilulla ja bullshitillä ei ole mitään rajoja.

- Vortac

Rita kirjoitti...

Anonyymi: Lehtomäki naamioi vetäytymisensä pääministerikilvasta "uhrautumiseksi" perheensä hyväksi, vaikka oikea syy taitaa olla Lehtomäen vastaanottamat lahjusrahat.

Oho, tuollaisesta kuviosta en tiennytkään...? No sehän selittää.

Itse ajattelin, että Lehtomäki lähde kisaan, koska edessä ovat vaikeat ajat Keskustalle, eikä hän halua päätyä vastuuseen siitä kun puolueen suosio lähtee tulevalla vaalikaudella laskuun muiden korruptiosotkujen (Kaikkonen) ja toisaalta pakollisten mutta ikävien menoleikkausten takia, joita hallitusvastuu tarkoittaa...

Anonyymi kirjoitti...

Jouduin muuten opettamaan miehelleni ihan kädestä pitäen taskuparkkeerauksen.

t: kikka3