sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

Jazzsyrjintä

Jutta Urpilaisen kotisivut sotkettiin ja kuvalauta

Matka, josta piti vaieta

Kun Saksan armeija vetäytyi Lapista syksyllä 1944, mukaan lähti noin tuhat suomalaista naista.

Järkytyshän matka alussa oli naiiville, viattomalle nuorelle naiselle. Se kuuluu kirjeessä, jonka Kaisu lähetti äidilleen matkalta Norjasta: On vain niin surkeata, kun monet täällä olevat suomalaiset tytöt ovat tänne matkustaneet vain huvitellakseen. Ihan itkettää aina kun juttelee sellaisten kanssa. Mutta ei voi juuri palopuhujaksikaan ruveta, koska suuri osa on siinä määrin rappiolla, ettei puhumisesta ole ihan mitään hyötyä.

Villeimmät ja vapaamielisimmät tytöt vaihtelivat partnereita, muistelivat ihania öitä ja suosittelivat toisilleen Hansia tai Fritziä sen mukaan, kuka oli hyvä sängyssä. Kaisu kirjoitti matkalla saksalaisille sotilaille rakkauskirjeitä tyttöjen puolesta, koska nämä eivät osanneet saksaa.

Kaisu sanoo ymmärtävänsä naisia, jotka ihastuivat saksalaisiin. Nämä osasivat aina sanoa jotain kaunista. "Kehuivat vaikka korvia tai kaunista ääntä, jos ei naamavärkki ollut kummoinen."

HS: Jazzpiireissä syrjitään naisia

Eeva Pirkkala

Helsingin Sanomat kirjoitti UMO:n konsertista (HS Kulttuuri 18. 3.), joka nosti esille naisten näkymättömyyden jazzmusiikin alalla. On hienoa, että lehti tarttui aiheeseen ja nosti näin tärkeän asian yleiseen keskusteluun.

Valitettavaa on kuitenkin se, että jutussa päädyttiin väittämään, että vain musiikki ratkaisee, ja kiellettiin sukupuolen merkitys. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Naiset ovat pitkään olleet sokea piste jazzmusiikin näkökentässä. Miesten yliedustus jazzmuusikoissa ja -säveltäjissä ja naisten vastaava yliedustus musiikin hallinnossa kertoo alamme rakenteellisista ongelmista.

Naismuusikot kohtaavat usein niin sanotun lasikaton, jonka läpi on vaikea päästä näkyväksi taiteilijaksi. Ei siis ole sattumaa, että muusikoissa ja säveltäjissä, kapellimestareista puhumattakaan, on niin vähän naisia.

Alalla on käytäntöjä, jotka ovat naisille epäedullisia ja toimivat naisia syrjivästi. Naiset muun muassa karsiutuvat jo joko opiskelijaksi hakuvaiheessa tai opiskeluiden kuluessa. Naisten musiikillisia kykyjäkään ei arvosteta samalla tavalla kuin miesten.

Onko siis mikään ihme, että työt kentällä eriytyvät sukupuolen mukaan? Naisista tulee hallinnollisia taustavaikuttajia ja miehistä näkyviä taiteilijoita.

Naisten eriarvoisuus jazzmusiikissa noudattelee yhteiskunnassa laajemminkin vallitsevaa rakenteellista sukupuolista eriarvoisuutta. Tämän vuoksi on tärkeää nostaa naiset nimenomaan musiikin tekijöinä esille.

UMO
toimitusjohtaja

Miesten aliedustus korkeakouluissa

13 kommenttia:

Jorma kirjoitti...

Sitkeästi vainoavat ahdistelijat naisopiskelijoiden riesana

Homo kirjoitti...

Varmasti ympäristötekijöilläkin on merkitykensä, mutta saa olla kyllä tyhmä kuin saapas, jos kuvittelee, ettei biologisilla tekijöillä ole mitään merkitystä. Esimerkiksi tiedetään murrosiällä olevan vaikutusta koulumenestykseen ja tiedetään myös murrosiän alkavan tytöillä ja pojilla keskimäärin eri aikaan.

Ruotsissa tasa-arvotyö alkaa jo taaperotasolla

...
"Joidenkin tutkijoiden mukaan esimerkiksi tyttöjen ja poikien erilaisen koulumenestyksen taustalla on biologisia syitä. Me emme usko siihen, vaan olemme alkaneet pohtia, voisivatko erot johtua siitä, mitä lapsilta odotetaan ja minkälaisia virikkeitä heille tarjotaan", Gustafsson kertoo.
...

Homo kirjoitti...

Väitöskirjaa lukemalla paljastuu otannasta joitain seikkoja, jotka ainakin näkyvät vääristyneenä uutisointina. Ensimmäinen tutkimusjoukko koostui 615 opiskelijasta, jotka olivat päättäneet vastata kyselyyn. Tästä joukosta 86,6 prosenttia oli naisia. Myöhemmässä alitutkimuksessa oli poimuttu alijoukko, joka koostui vain henkilöistä jotka olivat joutuneet vainon kohteeksi ja tästä joukosta 91,2 prosenttia oli naisia. Tämä selviää sivuilta 37 ja 38 väitöskirjasta.

Ongelmana on ensinnäkin se, että alunperinkin kyselyyn vastanneista valtaosa on naisia. Tällaiset vinoumat otannassa tuppaavat olemaan ongelmana, kun ihmiset pääsevät suhteellisen vapaasti päättämään itse mihin kyselyihin viitsivät osallistua. Toisekseen, vaikka vainoa kokeneista valtaosa olikin naisia, ei naisten osuus vainoa kokeneista ollut ilmeisesti kovin paljoa suurempi kuin mikä oli naisten osuus ylipäätään kyselyyn vastanneista. Tätä taustaa vasten on kyseenalaista oikoa mutkia suoriksi ja väittää suoraan, että vainoa kokeneista valtaosa on naisia.

Sadat naisopiskelijat joutuneet vainoavien ahdistelijoiden uhriksi

Stalking and violence victimization among Finnish university students

Homo kirjoitti...

Hieman vanhempia uutisia:

Nurse bought disabled teenager sex aid

Women who travel for sex: Sun, sea and gigolos

Homo kirjoitti...

Ettei olisi taustalla demarien epätoivoinen keino yrittää saada tavalla kuin tavalla huomiota osakseen järjestämällä asiat niin, että heidän www-sivuilleen on äärimmäisen helppo murtautua:

Myös Eero Heinäluoman nettisivuille hyökätty

Homo kirjoitti...

Naiset protestoivat lasten naittamiskieltoa Jemenissä

Homo kirjoitti...

Vinoutuneet otannat

Kyselyt lähetettiin vain psykologiaa tai humanistisessa tiedekunnissa opiskeleville, jotka käsittääkseni kumpikin ovat varsin naisvoittoisia aloja. Lisäksi jos vastausprosentti on suhteellisen alhainen, on silloin vaikea tietää kuinka yleistettäviä tulokset ovat edes noita aloja opiskelevien keskuudessa.

On syytä muistaa, että valtaosalla kyselyyn vastanneista ei oltu häiritty kummallakaan sukupuolella. Ja kaikkien kyselyyn vastanneiden sukupuolijakauma oli suunnilleen sama kuin sukupuolijakauma niiden joukossa, jotka olivat kokeneet häirintää. Ei ole hirveän yllättävää, että jos kysely lähetetään pääosin naisille, niin pääosa vastanneista ja pääosa niistä, jotka ovat kokeneet häirintää, on myös naisia - ja tämä pätee myös siinä tapauksessa, että häirinnän kokeminen olisi kummallakin sukupuolella yhtä yleistä.

Mutta mitä suurempi vapaus otokseen valituista on mahdollisuus helposti jättää vastaamatta tutkimukseen, sitä epäluotettavampia tulokset ovat. Samasta syystä esimerkiksi nettisivuilla tehdyt mielipidekyselyt tuppaavat antamaan paljon epävarmempia tuloksia kuin esimerkiksi perinteisemmät mielipidetutkimukset, kuten Gallup. Nettisivuilla vastanneiden joukko ei ole usein enää kovin satunnainen, vaan joillain tavoilla vinoutunut.

Homo kirjoitti...

Ihan hyvä kommentti tämäkin:

Johdatus psykiatriaan

"Vasta myöhemmin tuli mieleen, että hän oli soittaessaan takapihallani, jonne pääsi esteettä, ja soitti saadakseen minut alastomana vuoteesta. Luultavasti olin oikeassa, koska soitot loppuivat kun aloin käyttää yöpaitaa."

Kuinkakohan suuri osa häirityistä on näitä naisia, joiden häirintäongelma on - feministien pelottelun tuloksena - selvästi psykiatrian eikä rikoslakien puolella?

Homo kirjoitti...

Nartuille mallia:

Multi-millionaire Kwiksave founder gives away his £400m fortune to fulfil his promise to God

...
Despite his massive generosity, Mr Gubay may not be Britain's biggest-ever charitable donor, however.
Former science minister Lord Sainsbury last year became the first Briton to give away £1billion to charity, while controversial Tory peer Lord Ashcroft and former sportswear tycoon Sir Tom Hunter have pledged to donate similar sums.

Buffett donates $37bn to charity

Time magazine in 2007 cited two specific projects - $100 million toward Internet infrastructure for regional Russian universities; and $50 million for the Millennium Promise to eradicate extreme poverty in Africa — while noting that Soros has given $742 million to projects in the U.S., and given away a total of more than $6 billion.[30]

jne

Ebe kirjoitti...

Isä viideksi vuodeksi vankilaan lapsensa hyväksikäytöstä - Tyttären tarina olikin keksitty

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/173931.shtml

Homo kirjoitti...

Maailman rikkaimpienkin maiden on ryhdyttävä voimakkaisiin toimiin saadakseen velkaongelmansa kuriin, sanoo Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varajohtaja John Lipsky

...
Pekingissä Kiinan kehitysfoorumissa puhunut Lipsky piti välttämättömänä, että taantuman ensi vuonna väistyttyä rikkaissa maissa aloitetaan säästöohjelma, jossa tarkastellaan mm. eläke- ja terveyspalveluetuisuuksia ja haetaan keinoja verokertymän kasvattamiseksi.
...

Kokoomus pitää ydinvoimaa hyvinvointipalveluiden pelastajana

Kaksi kolmesta Helsingin seudun asukkaasta on valmis maksamaan enemmän uusiutuvasta energiasta, kuten esimerkiksi tuulivoimasta.

Naiset suhtautuivat kivihiilestä luopumiseen ja sähkön hinnan nousuun miehiä suotuisammin.

mies.asia kirjoitti...

Uusi haku-sivu, jolla voi etsiä Mies.asiasta linkitettyjä sivuja, mm. tämän blogin sisältöä.

Vaskitsa kirjoitti...

Eeva Pirkkala: " Alalla on käytäntöjä, jotka ovat naisille epäedullisia ja toimivat naisia syrjivästi."

Oikeassa on Toimitusjohtaja Pirkkala. Jazz- bändissä on epäedullisia käytäntöjä naisille siinä kuin muissakin keikkailevissa rivibändeissä. Tosin kovinkaan edullista se tasa-arvon näkökulmasta ei ole miehillekään.

Esim. jazz-kvartetissa, jossa on kolme miestä ja yksi nainen, niin harvemmin on halua maksaa yksi ylimääräinen hotellihuone naiselle keikkaliksoista. Tilaajaa tämä tuskin hetkauttaa.

Naissolisteja jazz-puolella on kohtuullisesti suhteessa miehiin. Soittajia on vähän. Suomalaisen jazz-muusikon arki ei todellakaan ole mitään rahassa kylpemistä ja ruusuilla tanssimista. Pitkillä reissuilla ei ole kenelläkään erivapauksia, ei edes sillon kun alkaa tosissaan vituttaan.