torstaina, toukokuuta 20, 2010

Hallituksen tasa-arvotyössä matoja

Kainuun Sanomat: Tasa-arvoa vai kaksinaismoralismia?
Pirkko Keskinen kritisoi kolumnissaan (Kainuun Sanomat 14.5.) kovasanaisesti espoolaisen miesaktivistin Jarmo Liuksen tasa-arvonäkemyksiä (Helsingin Sanomat 13.5). Keskisen kritiikki edustaa yksipuolisen naiskeskeistä ja pohjimmiltaan miesvihamielistä ajattelua perinteisimmillään.

Tietenkin miehet voivat omaksua terveellisemmät elämäntavat, opiskella ahkerammin tai viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Jokainen on oman onnensa seppä, ja sitä saa, mitä tilaa.

Mutta ihan yhtä lailla naiset voivat hakeutua kovapalkkaisempiin töihin, panostaa enemmän uraansa ja sallia isille tasa-arvoisemman aseman perheessä (myös eron jälkeen).

Naisille ei vain ole suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa tällaisia vaatimuslistoja pahemmin esitetty. Ei varsinkaan naisjärjestöjen tai niin sanottujen tasa-arvoviranomaisten toimesta. Siinä missä miehiä yhä edelleen vaaditaan ottamaan itseään niskasta kiinni ja kantamaan vastuu valinnoistaan, odotetaan koko yhteiskunnan, miehet mukaan luettuina, automaattisesti tukevan ja auttavan naisia kaikessa. Tämä on kaksinaismoralismia pahimmillaan. Sitä paitsi, naisten esittäminen täysin avuttomina uhreina, joista ei muka olisi oman onnensa sepiksi ja miesten veroisiksi vastuunkantajiksi, on seksististä naisten vähättelyä.

On selvää, että sen enempää naisten kuin miestenkään tasa-arvo-ongelmat eivät ole vain seurausta yksilötason valinnoista. Ongelmia luovat ja ylläpitävät myös rakenteet: sukupuoliin kohdistuvat rooliodotukset, lainsäädäntö ja viranomaisten toiminta. Miehiin kohdistuva rooliodotus uraorientoituneesta ja valittamatta puurtavasta perheen elättäjästä, vain miehiin kohdistuva asevelvollisuus ja hätäkeskuspäivystäjän välinpitämättömyys perheväkivallasta kärsivää isää kohtaan ovat esimerkkejä näistä epätasa-arvoa tuottavista rakenteista.

Koska sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö tai muutkaan viranomaisorganisaatiot eivät ole tehneet yhtään mitään näiden miehiä syrjivien rakenteiden purkamiseksi, vaikka se on niiden lakisäätäinen velvollisuus, on Lius täysin oikeassa arvostellessaan niitä miesten hyvinvoinnin ja tasa-arvo-ongelmien unohtamisesta. Miksi miesten pitäisi alistua toisen luokan kansalaisen osaan enää yhtään pidempään?

En tiedä, miksi Pirkko Keskinen suhtautuu niin negatiivisesti miesaktivistien ponnisteluihin tasa-arvon edistämiseksi. Eikö olisi lopulta myös naisten kannalta parempi, jos miehillä menisi paremmin, jos molemmilla sukupuolilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet ja jos molemmat sukupuolet puhaltaisivat yhteen hiileen?

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Law firm unfairly axed male lawyer because it feared discrimation claim if it got rid of his pregnant colleague

Uotila suomii hallituksen tasa-arvotyötä

Alempitasoiset miehet -sarjakuva

10 kommenttia:

Jape kirjoitti...

Hieno ja asiallisesti muotoiltu vastine Juuso Ernolta!

Hyvä hyvä!

Homo kirjoitti...

Katso paljonko hoitosi oikeasti maksaa

Hovioikeus kovensi kavaltajajuristin vankeustuomiota

Palkitulle johtajalle lähtö - eikö tiennyt mihin sitoutui?

Naisopettaja haukkui oppilasta kusipääksi – sai sakot

Naisporukka syytteessä isossa paritusvyyhdessä

Juho Autio kirjoitti...

Maria Junger suuttui miehensä statuksen laskusta:

- Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Mikael saa nyt lähteä mukaan valtakunnalliseen politiikkaan.

Jorma kirjoitti...

Väitös: Miehet saavat kovempia tuomioita kuin naiset

Ile kirjoitti...

Aika kovia nää ruotsalaisvaimot

Paul Anka sokissa: Vaimo tuhosi yhteisen kodin

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2156887

Homo kirjoitti...


Seksilelut eivät ole yksinäisille leikin asia


...
- Naisille suosittelisin hieromasauvaa, joka toisi iloa ja riemua seksuaalisuuteen. Ja kokemuksellisuutta, monethan meistä ovat yksinäisiä. Suomalaiset eivät rakastele enää niin usein kuin ennen.
Moni mies on jo kiinnittänyt huomiota siihen, että suuri seksivälinevalikoima tuntuu olevan nyt suunnattu erityisesti naisille.
- Miehet ovat aika seksuaalipainotteisia, en osaa heille suositella tuotetta, ehkä toivoisin, että he olisivat helliä kumppanilleen ja saisivat siten hänet mukaansa, päättää Kuusisto.

Homo kirjoitti...

Esimerkki siitä, että pojilla/miehillä tuppaa lahjakkuus sijoittumaan voimakkaammin ääripäihin kuin naisilla?:

Abiturientti kirjoitti 11 laudaturia ja yhden eximian Torniossa

Homo kirjoitti...

Epidemiaksi yltyneiden väärien raiskaussyytösten satoa?:

Male defendants to be granted anonymity in rape cases

Pakistani who 'killed husband' in 20ft Kashmir fireball gets £1,300-a-month benefits in Britain

Jape kirjoitti...

"Entä millaisia seksivälineitä Kuusisto suosittelee?

- Naisille suosittelisin hieromasauvaa, joka toisi iloa ja riemua seksuaalisuuteen. Ja kokemuksellisuutta, monethan meistä ovat yksinäisiä. Suomalaiset eivät rakastele enää niin usein kuin ennen.

Moni mies on jo kiinnittänyt huomiota siihen, että suuri seksivälinevalikoima tuntuu olevan nyt suunnattu erityisesti naisille.

- Miehet ovat aika seksuaalipainotteisia, en osaa heille suositella tuotetta, ehkä toivoisin, että he olisivat helliä kumppanilleen ja saisivat siten hänet mukaansa, päättää Kuusisto. "

Tämähän on juuri tätä, kaikki nuokin on suunnattu naisille. Jotenkin kuvasaa hyvin nyky-yhteiskunnan vinoa asennetta.

Lisäksi ihmetelen mitä tehdään seksuaaliterapeutilla, joka ei osaa suositella miehille mitään?

Ensin hän suosittele naisille hieromasauvaa totamuksella, että monethan meistä on yksin. Sitten hän suosittelee miehille olemaan helliä kumppanilleen ja saamaan hänet siten mukaan. Häh? Mistäs se kumppani siihen tupsahtaa, yksinäisele miehelle?
Suosittelisin tuolle seksuaaliterapeutti Kuusistolle alan ja tehtävien vaihtoa heti miten.

Homo kirjoitti...


Miehillä korkea kynnys hakeutua turvakotiin


Naisen epäillään tappaneen miehen Helsingissä

Nainen mätki miestään kirveellä