torstaina, heinäkuuta 08, 2010

Miehet ja nuoret laiskoja?

Iltalehti:
Toimittaja Aino Kangaspuro (Iltalehti 30.6.2010) on epäilemättä oikeassa siinä, että tasa-arvossa on vielä paljon tekemistä sukupuolesta riippumatta. Ikävä kyllä, meiltä puuttuu, vielä vuonna 2010, miestenkin tasa-arvo-ongelmat ja oikeudet huomioiva tasa-arvopolitiikka kokonaan.

Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä, että palkkatasa-arvokysymyksen käsittelemiseksi viranomaiset ovat käynnistäneet lukuisia tutkimuksia, ohjelmia ja työryhmiä. Huoltajuuskiistoissa, elatusmaksuriidoissa tai etävanhempien kohtelussa tapahtuvaan sukupuolisyrjintään viranomaiset eivät, erilaisista juhlapuheistaan huolimatta, ole käytännössä puuttuneet millään tavoin, vaan tätä syrjintää nimenomaan harjoitetaan viranomaisten toimesta, antiikkisen ja epäoikeudenmukaisen lainsäädännön turvin. Tasa-arvosta ihmisten kesken ollaan siis valovuosien päässä.

Mitä palkkatasa-arvoon tulee, niin useat tutkimukset osoittavat, että Suomessa samapalkkaisuus toteutuu melko hyvin: samasta työstä saa saman palkan, sukupuolesta riippumatta. Niiden, joille samapalkkaisuuden toteuttaminen ei syystä tai toisesta riitä, on kerrottava suoraan todelliset tavoitteensa, jotta voitaisiin arvioida, ovatko nuo tavoitteet sovitettavissa yhteen sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen kanssa.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Miehet ja nuoret ovat laiskoja vapaaehtoistyöntekijöitä

Munalla töihin

Husbands can be jailed for insulting wives under new French law

Feministit tuikkasivat tuleen kymppitonnin

YDINPASKA JA TASA-ARVO

Iltalehdessä mätäkuun juttuja jo nyt

Mitä naiset haluavat - mitä miehet haluavat

Viikonlopun Pride-kulkueeseen tehtyä kyynelkaasuiskua on nimitetty viharikokseksi.
Ajatellaanpa vaikka tilannetta jossa muutama feministiaktivisti hyökkää Olemme heteromiehiä ja ylpeitä siitä-kulkueeseen. Tutkittaisiinko tekoa rangaistusta koventavana viharikoksena ja esittäisikö presidentti Tarja Halonen julkisen paheksuntansa teon johdosta? Epäilen ettei. Monet feministiset julkaisut sisältävät niin vihaa tihkuvia kannanottoja miessukupuolta kohtaan, että johonkin muuhun ryhmään kohdistettuna kyse olisi ilman muuta kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja viharikoksesta.

Itävallassa vaaditaan ammattiarmeijaa

Sukupuolten palkkaerojen juuret historiassa

Hazard: Hyvät veljet

21 kommenttia:

MikkoAP kirjoitti...

http://www.independent.co.uk/opinion/commentators/christina-patterson/christina-patterson-men-the-latest-endangered-species-2019795.html

Homo kirjoitti...

Linnanmäen joukkotappelusta epäiltynä 6 naista

Homo kirjoitti...

Eikö feministien rahoille löytynyt parempaa käyttöä?

Jorma kirjoitti...

"Toisaalta tempauksen ansioista he kyllä pääsivät jopa Suomen tiedotusvälineisiin, joten ehkäpä sijoitus ei ollutkaan niin huono."

Valtaisa saavutus.

Homo kirjoitti...

Riihimäellä känninen joukkotappelu - nainen potki maassa makaavaa miestä

Homo kirjoitti...

Suomessakin tarvittaisiin tällainen ilmiantokanava. Ehdottaisin heti leikkauskohteeksi esimerkiksi naistutkimuksen rahoitusta, naisjärjestöjen rahoitusta, pakkoruotsia yms:

Ministers turn to Facebook users for cuts suggestions

Nuoret naiset ovat työelämässä aiempia vuosikymmeniä vähemmän

Eikös tätä varten naiset ole poissa töistä, että voivat sitten ottaa päiväunia sillä välin kun miehet raatavat töissä niska limassa:

Half of fathers hardly ever or never get up in the night to tend to their crying babies, a survey shows.

It's shameful so many dads don't get up during the night because if parents work as a team they can get through this difficult period

Jorma kirjoitti...

Kuuma! Hoitajat haluavat lyhyemmän työasun

Anonyymi kirjoitti...

Husbands can be jailed for insulting wives under new French law..

Tämä on VANHA, erittäin.

Critisizing Your Wife Equals Jail

Myös minut mainitaan tuossa videossa, mikä tietenkin vähän nolostuttaapi.

Mutta tuosta huomaat, miten vanha tuo juttu on.. ihmettelinkin, kun vaikutti niin tutulta.

- Vortac

Ile kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ile kirjoitti...

Vihreillä naisilla peiliin katsomisen paikka

Homo kirjoitti...

Ike, aika osuva huomautus.

Syrjimmekö miehiä?

Homo kirjoitti...

Varusmiesliitto: Röökiaskin hintaan sidottu päiväraha aikansa elänyt

Homo kirjoitti...

Grandmother 'abused five-month-old baby while boyfriend took pictures'


'Single parent' benefits cheat gave game away... by appearing on TV's Wife Swap show

Homo kirjoitti...

YouTube-äidit laittavat synnytyksensäkin verkkoon

bmad kirjoitti...

Uusi blogi. Tervetuloa.

http://bmaadviolencebalance.blogspot.com/

Homo kirjoitti...

Yksinelävä ei etuuksilla juhli

Anonyymi kirjoitti...

..
.
Viikon linkkipostaus..

False Rape Charges (Again!)

Suosittelen katsomaan tuon esimerkkinä siitä, miten feministinen ja naisia pyhänä pitävä asenne EI KATOA MIHINKÄÄN, vaikka nainen paljastuukin huijariksi ja tuomitaan. Poliisi silti sanoo.. noh, katsokaa itse mitä se poliisi sanoi, muuten voisitte luulla että keksin koko jutun.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

..
.
Hyviä argumentteja naisten 'miehen alistava katse'-idiotismia vastaan:

Jezebels Objectify Men

Ja samalla kyllä paljastuu hyvin feministien tekopyhyys - kun nainen tuijottaa miestä himoiten, se ei ole 'oppressio'ta, eikä 'objektivointia', mutta jos mies vilkaiseekin naista.. ei tarvinne kirjoittaa enempää.

- Vortac

Homo kirjoitti...

Elatusapuvelka kasvussa - joka neljäs elatusvelvollinen laiminlyö maksuja

Nuo Yhden vanhemman perheiden liiton puheenjohtajan, Eija Tuomisen, kommentit kuulostavat minusta aika miesvihaisilta. Mitä väliä edes ensinnäkin sillä on huoltajalle, että saako KELA perittyä mieheltä niitä rahoja tehokkaasti vaiko ei - sillä lapsi saa joka tapauksessa vähintään elatustuen verran yhteiskunnalta?

Toisekseen, mitä KELAlle ja ulosottoviranomaisille soittelu auttaa asiassa? Luulisi, että KELA pistää varsin automaattisesti rästit ulosottoon ja ulosottajilla on käsittääkseni varsin tehokas koneisto rahojen perimiseksi, jossa ei suunnilleen kiveäkään jätetä kääntämättä rahoja nyhtämiseksi. Ja ulosottajilla ei ole käsittääkseni tästä normaalimenettelystä mitään lieventäviä poikkeuksia elatusmaksurästien suhteen, vaan pikemminkin päinvastoin, sillä elatusmaksurästit ohittavat useimmat muut velat perimisen ensisijaisuudessa.

Joitain poikkeustapauksia lukuunottamatta se, että rästejä ei saada kunnolla perittyä mieheltä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tyhjästä on paha nyhjaistä. Mutta mikään ei tunnu riittävän näiden varattomien ex-miesten kurittamisessa naisille tälläkin verukkeella.

Anonyymi kirjoitti...

..
.
Äskeiselle linkille 'closure' (en tiedä, mikä tämä on suomeksi)..

Lust: Feminist Style

On aina hauska katsoa, kun Bernard Chapin viipaloi feministiartikkelien typerät 'argumentit' palasiksi, vai mitä?

- Vortac

Homo kirjoitti...

Lahden ammattikorkeakoulu järjestää "tasa-arvoa erovanhemmuuteen -
isyys mahdollisuutena ja haasteena" koulutuskokonaisuuden syksyllä 2010.
Koulutuksen kohderyhmänä ovat sosiaalialan ammattilaiset, jotka
työskentelevät eroperheiden kanssa.

Koulutuksen teemoina ovat mm. lapsen hyvinvoinnin näkökulma, äitiyden
ja isyyden muutokset yhteiskunnassa sekä 2000-luvun isyys. Kouluttajina
toimivat muun muassa lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, joka kertoo
lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta ja kasvatustieteen tohtori Jouko
Huttunen, joka pitää alustuksen isyyden muutoksista. Kouluttajina toimii
myös isätyöntekijöitä ajankohtaisin aihein.

Vastaava koulutuskokonaisuus järjestetään myös tammi-syyskuussa 2011 ja
maalis-lokakuussa 2011. Koulutus järjestetään osana "tasa-arvoa
erovanhemmuuteen- isät pois paitsiosta" projektia, joka on Euroopan
sosiaalirahaston ja Sosiaalia- ja terveysministeriön rahoittama
projekti.

Ohessa on liitteenä esite koulutuksesta, sekä syksyn
täydennyskoulutuksen ohjelmarunko. Viestin lopussa on myös linkki
projektin internet-sivuille sekä linkki ilmoittautumiskaavakkeeseen.

Tervetuloa koulutukseen!

http://www.lamk.fi/erovanhemmuus

http://www.lamk.fi/haku/haku.html?action=nayta&kurssiid=3229

Terveisin,

Mika Vänskä



---------------------------------------------
Mika Vänskä
Projektipäällikkö
Tasa-arvoa erovanhemmuuteen
-isät pois paitsiosta -projekti

Ståhlberginkatu 4B
PL 214
15101 Lahti

mika.vanska@lamk.fi
044-7080898

www.lamk.fi/erovanhemmuus