torstaina, syyskuuta 01, 2011

Anu Silfverbergillä on asiaa - osa 2

Kirjasta Luonto pakastimessa (2011)
Vuosituhannen alkupuolella suomalainen mediajulkisuus sai uuden vakiohahmon, miesasiamiehen... Vasta pitkän ajan jälkeen päästiin oikeaan asiaan kun syytelista tarkentui: naiset ryhmänä olivat vastuussa (näiden) miesten seksin puutteesta.

Oudolla pornonimellä "Henry" esiintyvä bl0gisti osoittautui pian Henry Laasaseksi, jonka media graduprojektin perusteella vastaanotti tutkijana - seikka joka herätti ymmärtävää epätoivoa yliopistoväessä.

Naiset antavat seksiä saadakseen kenkiä, "tutkija arvioi, ja sen sellaista. Naiset antavat vain rikkaille miehille.

Tässä vaiheessa moni nettifoorumeilla heräsi ja tunnisti itsensä: Hei, noin minullekin aina käy! Naiset antavat vain muille! Ja varmasti niillä muilla on enemmän massiakin! Jumalauta!

Hännikäinen on kuitenkin vakavammin otettava hahmo kuin edeltäjänsä Henry, johon useimpien on vaikea suhtautua tosissaan. Lisäksi hän on kiinnostavampi siksi, että hän osaa kirjoittaa. Ja siksi, että ainakin rehellisesti myöntää tuntevansa vihaa naisia kohtaan.

Hännikäinen kirjoittaa paljon feministeistä. Naisvihaajan mielessä ja sydämessä on heille aina erityinen paikka varattuna... Toisaalta kukaan lukutaitoinen ihminen ei ole voinut välttyä tiedolta, että feministit vastustavat juuri perinteisiä sukupuolirooleja. Mikseivät miesasiamiehet näe tätä koskaan mahdollisuutena? Jos kerran kokee, ettei "kelpaa miehenä", eikä pärjää "alfauroksille", mikä sen parempaa kuin nainen, joka kyseenalaistaa koko miehen kategorian.

...jokin ei vain täsmää. Jos Suomessa naisia on puolet väestöstä..., kuinka on mahdollista, että näillä naisilla on valinnanvaraa?

Ilman-teoksen ja seksistä ruikuttavien miesaktivistien koko näkemys ihmisten välisistä kohtaamisista on, että se on jokin iljettävä peli... Jos naiset olisivat sellaisia, millaisina miesasiamies heidät näkee, miksi ihmeessä mies haluaisi tuollaisen otuksen seuraan?

Mutta eivät yksinäiset miehetkään naisia syyllistä mitenkään yleisesti. Miesaktivistit ovat pieni vähemmistö , joiden puhe vain kuuluu kovemmin kuin muiden , sillä heidän viestinsä vetoaa juuri nyt vallitsevaan laskelmoivaan , kapitalistiseen mieskuvaan., jossa kaikki on kaupankäyntiä. (s. 151-163)

33 kommenttia:

Simo kirjoitti...

Aika sanattomaksi tuo Silfverbergin purkaus vetää. Tahallinen väärinymmärtäminen, irrationalismi ja puhdas nälviminen ovat tämän älykön metodeja. Tulee mieleen lähinnä yläkoululaisen tytön analyysi miesaktivista.

Jaaha kirjoitti...

Silfverberg on vaan yksinkertainen. Niin kuin useimmat naiset. ;)

Mitähän muuten lakikirja sanoo moisesta, onko kyseessä kunnianloukkaus?

Homo kirjoitti...

Ohjaaja Jussi Parviaisen 19-vuotias vaimo Saana Parviainen jätti 36 vuotta vanhemman miehensä Jussi Parviaisen. Saana kirjoittaa erosta blogissaan. Aamulla asiat ovat kuitenkin toisin.

...
Asiat ovat kuitenkin aamun sarastaessa toisin.Saana ei olekaan jättänyt miestään.
...
Saanalla on kuitenkin selvä aavistus, mistä hän epäilee kirjoittamansa erouutisen johtuvan.

– Se johtuu siitä, että hormonini heittelevät, hän toteaa.
...

Anonyymi kirjoitti...

Ja edelleen taidatte olla puutteessa. Lohduttakaa toisianne, rakastelkaa, halatkaa, ihan kavereina, jaloina veljinä. Kiitän päivän nauruista.

Jaaha kirjoitti...

Jassoo, päivän katkera femakko saapui paikalle "nauramaan." :D

Asiat asioina kirjoitti...

Mikä mahtaa tehdä vallitsevan tilanteen toteamisesta syllistämistä naisen silmin katsottuna? Ei kai kaikki asiat voi olla ensisijaisesti henilökysymyksiä?

Ei siinä minusta ketään syyllistetä, jos joku toteaa ettei hänellä markkia-arvo riitä tavoitteensa saavuttamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Katkera? Miksi olisin? Ilkeä, vahingoniloinen ehkä. Olette vastenmielistä sakkia, joiden sopiikin jäädä yksin. Se siinä. Take as it comes eli pakit joka kerta ja mikään ei muutu ennen kuin itse muututte. Mutta siitä viis, tärkeintä, että saatte näitä bonding-sessioitanne yhteisessä naisvihassanne joka päivä. Vika on kaikissa muissa paitsi paitsi teissä, tottakai. Alfat panee, naiset on huoria ja te ette saa mitään. Jotain sairasta nautintoa tälläinen luuseriblogi todellakin tuottaa menestyjille ja se ei ole väärin, pohjasakka on pohjasakkaa, köyttä niin hirtätte itsenne omaan tyhmyyteenne.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, tänne on taas eksynyt joku feministiälykkö. Sanan säilän viiltävyyttä ei voi kuin ihailla. Olisikohan itse Anu?

Panu Horsmalahti kirjoitti...

Huvittavaa settiä tältä anonyymiltä luuserifemakolta, joka varmasti pärjää elämässään vain sukupuolensa tuomien etujen avulla. :)

Vortac kirjoitti...

Kyllä "Karpolla on Asiaa" oli paljon parempi.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Jotain sairasta nautintoa tälläinen luuseriblogi todellakin tuottaa menestyjille ja se ei ole väärin, pohjasakka on pohjasakkaa, köyttä niin hirtätte itsenne omaan tyhmyyteenne. "

Menestyminen ei ole nykypäivänä enää mitään. Ainakin itse olen siitä jo ihan turta.



-bmad

Homo kirjoitti...

Nettiportaali: Nokia Mission johtaja ahdisteli seksuaalisesti miehiä

PS. Yhdysvalloissahan jostain kumman syystä julkifeministeissä tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon juutalaisia. Suomessa juutalaisia on aika vähän, mutta eikö tuo Silfverberg kuulosta juutalaisnimeltä?

Vortac kirjoitti...

Ei kai kaikki asiat voi olla ensisijaisesti henilökysymyksiä..

1) Jos kaikki tietäisivät, mitä "henkilö" tarkoittaa, ihmiset ymmärtäisivät suurimman osan ns. "yhteiskunnallisia" tai "elämänalueiden" asioita liittyvän erittäin petoksellisella tavalla 'henkilöön', ja olevan siten "henkilökysymyksiä"

2) Naiset tekevät lähes aina "poliittisesta henkilökohtaista", eli loukkaantuvat yleistyksistä ja statistiikoista (mikä on toki järjetöntä) ja yleensäkin tahallaankin käsittävät kaiken olevan jotenkin juuri nimenomaan naista yksilönä koskevaa. Jos mies sanoo ohimenne, että olipa melkonen ruuhka nelostiellä, kun joku oli ajanu kolarin, niin nainen saattaa tiuskaista, että "Aha, sun mielestäsi mä en osaa ajaa autoa, koska olen nainen, vai??". Näin ollen naisen kuullessa tai lukiessa about mitä hyvänsä, hän kykenee vääntämään sen loukkaukseksi juuri häntä kohtaan, etenkin ollessaan PMS:n vallassa.

3) Kirjoitit joko sanan "henkilö" väärin, tai sitten käytät sanaa, jota en tunne, jossa tapauksessa voinet suomentaa, mitä moinen sana tarkoittaa.

4) Hyvin sanottu, ja olet asian ytimessä. Tämän kun pidät mielessä aina keskustellessasi naisten kanssa, tai kuunnellessasi/lukiessasi mitä tahansa naisen sanomaa/kirjoittamaa, pystyt tajuamaan, miten naisen maailma toimii.

5) Kun muistat, että nainen ei kommunikoi viestiäkseen tai informoidakseen, vaan manipuloidakseen ja kontrolloidakseen, pystyt jälleen tajuamaan tähän(kin) ilmiöön johtavat syyt.

- Vortac

Homo kirjoitti...

En ole näköjään ainoa saman havainnon tehnyt:

Why Are There So Many Jewish Feminists?

Porno-Pete kirjoitti...

Kun "Porno-Henry" toteaa, että naiset antavat niille, joilla on eniten rahaa ja valtaa, alkaa kauhea poru. Mikä siinä on femakoille niin vaikeata ymmärtää?

Vortac kirjoitti...

- Se johtuu siitä, että hormonini heittelevät, hän toteaa..

Niin. Ja tällaisia ihmisiä halutaan lisää johtopaikoille, operoimaan raskasta koneistoa, lentokoneiden piloteiksi, tietokoneohjelmoijiksi jne..

Naisetko ovat siis täysin avuttomia ja hormoniensa armoilla? Jos heille annetaan vapaus vedota jälkikäteen hormoneihinsa, heidän tehtyään jotain, joka voi kaduttaa myöhemmin, heidät täytyy myös johdonmukaisesti julistaa syyntakeettomiksi, mikä tarkoittaa, että heiltä otetaan kaikki mahdollinen valta pois - jos naiset eivät ole valmiita ottamaan vastuuta, he eivät ole valmiita myöskään käyttämään valtaa.

Ei aikuinen voi toimia niin, että tekee mitä huvittaa, ja sitten jälkeenpäin syyttää jotain muuta, kuten hormoneja, miehiä, patriarkaattia, jne. Onhan se varmasti varsin kätevä toimintatapa, etenkin kun maailma näyttää sitä niin suuresti tukevan. Mutta ei se ole aikuisen ihmisen tapa toimia. Ai, etten nyt vain syyllistänyt uhria? Aikuiset eivät pienistä syyllistyksistä myöskään hätkähdä. Jos naiset ovat niin heikkoa tekoa, etteivät siedä sanoja, syyllistyksiä tai totuuden kertomista, heillä ei ole mitään asiaa aikuisten joukkoon eikä vallan kahvoihin.

Joskus sekin päivä koittaa, kun naisten jalustalle nostaminen lopetetaan - viimeistään silloin, kun joku vastaava hormonihirviö menee ja potkii palasiksi koko jalustan, ja koettaa aamulla näytellä enkeliä.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Kun "Porno-Henry" toteaa, että naiset antavat niille, joilla on eniten rahaa ja valtaa, alkaa kauhea poru. Mikä siinä on femakoille niin vaikeata ymmärtää? "

Katsos, eihän sen pitäisi olla niin. Naisten tulisi antaa viisaille, kuten miesasiamiehille. :D


-bmad

Anonyymi kirjoitti...

"Joskus sekin päivä koittaa, kun naisten jalustalle nostaminen lopetetaan - viimeistään silloin, kun joku vastaava hormonihirviö menee ja potkii palasiksi koko jalustan, ja koettaa aamulla näytellä enkeliä."

Nykynainen etsii vaan miestä, jolla on $tatus asiat kunnossa. On monia onnettomia tai onnellisia $inkkunaisia, jotka pyörivät kuukausia, tai jopa vuosia iltaelämässä löytämättä sitä $status-miestä. Kun $tatusmiehiä on vähän se on ongelma ja osoittaa, että suuri osa miehistä on vajonut kelvottomaan a$emaan. Kaikkein pahimpia ovat nämä miesaktivistit.. ei yhtään $- merkkiä. Liekö edes $-etukorttia.... :D


-bmad

Vortac kirjoitti...

Homo, ovatko juutalaiset rotu vai uskonto? Tuleeko "Judaism" muuten "Juudaksesta", joka petti Jeesuksen?

Kun "Porno-Henry" toteaa, että naiset antavat niille, joilla on eniten rahaa ja valtaa, alkaa kauhea poru.

En ole varma, kuka kyseinen Henry on, mutta et liene tarkoita Henry Laasasta, joka on aivan asiallisesti kirjoittanut ennemminkin statuksesta kuin 'rahasta ja vallasta', ja lähinnä havainnoinut sitä, miten parisuhdemarkkinat toimivat, ja millaiset säännöt tätä koko touhua selvästi ohjaavat. Henry Laasanen on tietenkin puhunut naisten seksuaalisesta vallasta - ja sitten palkitsemisvallasta sekä rankaisuvallasta, mutta hän ei käsittääkseni ole supistanut asiaa vain siihen, että "naiset antavat niille, joilla on eniten rahaa ja valtaa", etenkään, kun tuo ei ole aivan tarkkaan ottaen totta.

Naiset antavat nimittäin kenelle hyvänsä, jolla on 'tarpeeksi' rahaa, valtaa, tai jotakin muuta statuksen muotoa jossain merkittävässä miestenvälisessä hierarkiassa. Olisi mielenkiintoista tutkia, miksi juuri nämä hierarkiat, ja miten asiat ovat muuttuneet historian saatossa.

Esimerkiksi shakkiklubin paras shakinpelaaja ei yleensä riitä statukseksi naisen silmissä. Miksi ei? Käsittääkseni hierarkian täytyy olla jollakin tavalla rahaan, valtaan, toisten naisten halukkuuteen tai maskuliinisuuteen perinpohjin liittyvä. Prätkäjengi on yksi maskuliinisuuteen ja valtaan perustuva hierarkia - korkea asema firmassa on rahaan (joskin myös hieman valtaan) liittyvä - julkkis-status liittyy toisten naisten halukkuuteen ja upseerin sotilasunivormu kiiltävine prenikoineen taas kertoo vallasta.

Jossain määrin raha, valta, toisten naisten haluttuus ja maskuliinisuus toki lomittuvat usein toistensa kanssa ja liittyvät yhteen.

Mikä siinä on femakoille niin vaikeata ymmärtää.

Femakoille logiikka ja totuus ovat kaikista vaikeimpia asioita ymmärtää tai tajuta. En tiedä, miksi näin on, mutta niin se vain vaikuttaisi olevan. Terve järki, kohtuullisuus, miesten käsittäminen ihmisinä, oman agendan ristiriitaisuus - nämä asiat ovat feministeille kuin kryptoniitti teräsmiehelle. He eivät pysty astumaan kovin lähelle niitä voimatta pahoin, ja niiden käsittäminen ei onnistuisi heiltä edes suurella ponnistuksella.

Tiivistäen voisi sanoa, että kaikki asiat ovat femakoille vaikeita ymmärtää. Ei sitä muuten femakoksi pääsisikään.

- Vortac

Ulvova Ylläri kirjoitti...

Aika heikkoa settiä Anulta ja anomuumilta. Ei voi välttyä siltä ajatukselta, että jos Anu olisi sattunut syntymään mieheksi ja kaikki muut luonteenpiirteet pysyisivät samoina, niin lopputuloksena olisi juurikin hänen halveksimansa katkera miesasiamies perin yksinäisellä elämällä höystettynä.

Monen naisen kohdalla käy niin, että jos riisutaan yltä seksuaalisuus ja kyky synnyttää, niin jäljelle ei jää juuri mitään arvokasta tai kiinnostavaa. Parisuhdemarkkinoiden luonteen vuoksi näiden naisten illuusio omasta arvokkuudesta ja ylemmyydestä saamattomiin miehiin nähden kuitenkin säilyy.

Tuloksena onkin sitten varsin myrkyllisiä tekstejä, pilkkaamista ja täydellistä empatian puuttumista. Väitän, että tässä yhteiskunnassa kihisevän miesvihan määrä ylittää moninkertaisesti sen mitä Anun kaltaiset naiset luulevat naisvihaksi.

Miesviha on niin syvää, että jo poikalapsia kieltäydytään auttamasta koulussa, koska pörssiyhtiöiden hallituksissa on enemmän miehiä. Argumenttia on käytetty eri yhteyksissä ja eri muodoissa, ja aina on vaikea käsittää miksi sen käyttäjä ei ymmärrä omaa tilaansa.

Ilmeisesti mikään ei pakota ymmärtämään, ennen kuin koko homma räjähtää käsiin.

Vortac kirjoitti...

Kun sanoin, ettei se ole tarkkaan ottaen totta, tarkoitan, että se on kyllä osittain totta - mutta naiset antavat muillekin, joten se on totta ikäänkuin hieman kapealla tavalla.

On hieman samantapaista, kun sanoisi, että miehet syövät mansikoita. Kyllähän miehetkin mansikoitakin syövätkin, mutta syöväthän miehet kyllä paljon muutakin.

- Vortac

Vortac kirjoitti...

Monen naisen kohdalla käy niin, että jos riisutaan yltä seksuaalisuus ja kyky synnyttää, niin jäljelle ei jää juuri mitään arvokasta tai kiinnostavaa.

Näin on. Poista pillu ja tissit, niin useimmat naiset ovat todella kamalaa ja puuduttavaa seuraa, eikä heillä ole mitään tarjottavaa miehelle.

Harmi vain, että pillu ja tissit ovat niin arvokasta valuuttaa, että naisten ei koskaan tarvitse pohtia, mitä tarjottavaa hänellä on miehelle muuta kuin seksi ja muu intiimielämä.

- Vortac

Homo kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

"Ilmeisesti mikään ei pakota ymmärtämään, ennen kuin koko homma räjähtää käsiin. "

Ulvova Ylläri sitten raapusti joutessaan Laasasen kommenttipalstan historian parhaan kommentin. :D

Ymmärrys tämän tyyppisissä asioissa tulee varmasti jälkeenpäin. Kun jotain (typerää) asiaa ei kyseenalaisteta ja sen nielemisestä on tehty todella suuri hyve, seurauksena on yleensä putoamiskuolema.

Aina on kuitenkin se positiivinen riski olemassa, että riittävän monet miehet alkavat häiriintyä itseensä kohdistuvasta vaatimuslastista ja kritiikistä, jonka motiivit ovat aina toisaalla, kuin hyvinvoinnissa.


-bmad

Homo kirjoitti...

Poliitikotar kampanjoi miesten ympärileikkaamisen puolesta, miespoliitikot eivät lämpene ajatukselle:

Zimbabwe MPs shun Thokozani Khope's circumcision call

Ympärileikkauttaisi itsensä esimerkiksi tekopyhäilyn sijaan.

Homo kirjoitti...

Luulen, ettei Anu olisi tarpeeksi fiksi ryhtymään miesasiamieheksi, jos hän olisi mies. Eiköhän pikemminkin todennäköisempää olisi ilman lasilattiaa joku totaalinen syrjäytyminen muutenkin, kuin vain parisuhdemarkkinoilta.

Vortac kirjoitti...

Ilmeisesti mikään ei pakota ymmärtämään, ennen kuin koko homma räjähtää käsiin.

Tämän sanoit hyvin. Siltä se tosiaan näyttää - on kuin koko kaaos olisi erittäin taidokkaasti suunniteltu näytelmä, jossa kaikki kulkee alati kohti vääjäämätöntä tuhoa, vaikka muutamat harvat fiksut kuinka koettavat valistaa näitä tuhon robotteja, jotka tätä tuhoa rakentavat.

On kuin olisit lukittu taloon, jossa koettaisit estää äänitiiviin lasiseinän takaa kolmevuotiasta rakentamasta palikoista tornia, jonka tiedät sortuvan ja aiheuttavan koko talon räjähtämisen, jos siihen lisätään vielä muutama palikka, kun ainoana keinonasi on kirjoittaa hänelle viestejä, jotka sitten heijastetaan seinälle hänen ihmeteltäväkseen. Yrittäessäsi kertoa tästä muille talossa asuville, he vain sanovat "höpsistä, sinä et vaan saa pillua, ja siksi argumenttisi eivät voi olla totta".

Silti et voi lopettaa yrittämästä, koska aina on toivoa, että se kolmevuotias voisi ehkä tajuta jostain kirjaimista jotain, ja lopettaa tuo mielettömyys, jota hän itse ei sellaiseksi näe. Hänelle kyseessä on vain hauska leikki ja luova peli.

- Vortac

Anonyymi kirjoitti...

"Harmi vain, että pillu ja tissit ovat niin arvokasta valuuttaa, että naisten ei koskaan tarvitse pohtia, mitä tarjottavaa hänellä on miehelle muuta kuin seksi ja muu intiimielämä."

Lisäksi naisen täytyy olla
itsepintaisen aistillinen niin häntä pidetään jo jumalattarena ja totuuden puhujana. Kritiikki tuntuu monilta häviävän kun eteen lyödään keskivertonaisen kroppa ja mieli.

Mennään sekaisin jo Kiirakorven tai LaToya Jacksonin kaltaisista ilmestyksistä.

Kuinka häpeällistä.


-bmad

Jaaha kirjoitti...

Heh, hyvin kilahti tuo anonyymi femu. :D

Jorma kirjoitti...

"feministit vastustavat juuri perinteisiä sukupuolirooleja. Mikseivät miesasiamiehet näe tätä koskaan mahdollisuutena?"

Siksi, että feministit eivät vastusta sukupuolirooleja lainkaan, eivät aina edes niitä perinteisiäkään. Femakoille sopii enemmän kuin hyvin se, että vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustetaan ja että vain naisten (väitettyjä) tasa-arvo-ongelmia pyritään purkamaan. Miesten pitäisi, ihan perinteisen sukupuoliroolin mukaisesti, huolehtia itsestään aina yksin, ilman yhteiskunnan (varsinkaan naisten) tukea tai panostusta. Femakot asettavat aina naiset miesten edelle, ihan perinteisten roolien mukaisella tavalla.

Jos miehet omista ongelmistaan valittavat ja tasa-arvopolitiikkaan muutosta vaativat, niin juuri feministit ovat ensimmäisinä hyökkäämässä miehiä vastaan, leimaavat miehet kitisijöiksi ja ämmämäisiksi, mikä on juuri perinteisen sukupuoliroolin ylläpitämistä. Miesten pitäisi vain purra hammasta, ottaa iskut vastaan ja pistää leipään puolet petäjäistä.

Toki femakot kotioloissa myös vaativat mieheltä uraputkea, paksua tilipussia ja ns. miesten töiden hoitamista (kaiken muun lisäksi).

Tämän lisäksi, feministit ovat luoneet omat ahtaat ja kahlitsevat sukupuoliroolinsa. Niissä ei ole sijaa kotiäideille, eikä miespuolisille, lihaasyöville, heteroseksuaaleille, penkkiurheileville ja metsästäville insinööriuraohjuksille. Feministeille kelpaavat vain sellaiset ihmiset, jotka elävät tasan tarkkaan feministien vaatimusten ja määräysten mukaan. Feministit ovat valjastaneet koko viranomaiskoneiston päiväkodeista vanhaintaloihin ajaakseen omaa utopiaansa vaikka väkisin läpi, välittämättä vähääkään ihmisten omasta tahdosta tai biologisista tosiasioista.

Siksi feminismi on sairas ideologia, jota kaikkien tasa-arvoa ja vapautta rakastavien, etenkin miesten, on syytä vastustaa ankarasti.

Jorma kirjoitti...

"Jos Suomessa naisia on puolet väestöstä..., kuinka on mahdollista, että näillä naisilla on valinnanvaraa?"

Naisia on enemmän kuin puolet, minkä pitäisi toimittajalla olla tiedossa. Miehet ovat kuitenkin enemmistönä niissä ikäluokissa, joissa lisääntyminen ja parinmuodostus (pääsääntöisesti) tapahtuu. Nuorilla ja näteillä naisilla on toden totta valinnavaraa liiaksi asti, sillä heistä heteromiehet ovat kiinnostuneita.

Anu Silfverberg on todella pihalla, tyyppilisen femakon tavoin.

Henry Laasanen kirjoitti...

Noista Silfverbergin "asioita":

1. En puhu kirjassani "kengistä". Toki seksillä voi saada kenkiäkin, mutta ei käy kirjastani selville.

2. Kirjassani puhutaan vain vähän rikkaista miehistä. Ja silloin kun puhutaan, siteerataan erilaisia tutkimuksia. Lainaus kirjasta:

"Sellaisissa yhteiskunnissa, joissa miehet hallitsevat varallisuutta ja muita resursseja, naiset hyötyvät parittelusta resursseja hallitsevien miesten kanssa (Hrdy 1997). Monissa Afrikan valtiossa, joissa maa ja karja on miesten hallussa, naiset saavat käyttöoikeuden maahan ja karjaan avioliiton kautta (Hakansson 1994). Tasa-arvoisemmissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa tai Ruotsissa, naiset asettavat vähemmän painoa miehen taloudellisille resursseille (koska naisilla on paljon omia taloudellisia resursseja) kuin naiset esimerkiksi Japanissa tai Intiassa (Warner ym. 1986; Buss 1989a)."

Anonyymi kirjoitti...

Mitä onkaan seksuaalinen ahdistelu?
Kun tuli julkisuuteen "Nokialaisen kirkkoherran" erotus yhdistyksestään "seksuaalisen ahdistelun" vuoksi, niin väitänpä, että 99 % suomalaisista ajatteli kyseessä olevan pient tytöt/nuoret naiset. Ainakin minä.
Kyseessä on kuitenkin miehet. Näin sanoo kristillinen radio Dei.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115357-radio-dei-markku-koivisto-ahdisteli-miehia