tiistaina, tammikuuta 19, 2016

Mikä on naisten ahdistelun perussyy?

Hesarin mielipideosastolla kysytään: Miksi miehet ahdistelevat?

Ahdisteluun on olemassa kaksi perustavanlaatuista syytä.
  1. Biologinen seksuaalinen halu naisia kohtaan.
  2. Suuri naisten seksuaalisuuden tarjonnan vaje.
Jos seksuaalista halua naisia kohtaan ei olisi olemassa, miehillä ja naisille ei olisi juurikaan motiivia olla tekemisissä toistensa kanssa.

Luonnossa seksuaalinen ahdistelu on normi, ei poikkeus. Kun uroskoira näkee nartun, uroskoira lähtee haitelemaan nartun pyllyä - lupaa kysymättä. 

Jos naisten tarjoamaa seksiä olisi tarjolla yllin kyllin, miehet olisivat harrastamassa seksiä, eivätkä suinkaan vonkaamassa sitä naisilta.

Elämässä kysymys on pohjimmiltaan selviämisestä ja lisääntymisestä

Tehokkaammin lisääntyvän miehen geenit leviävät eteenpäin.

Mitä kovemmin mies jaksaa vongata naisia normeista ja laeista piittaamatta, sitä tehokkaampaa on hänen lisääntymisnsä. Lähi-idän miehet ovat tuossa suhteessa ylivertaisia suomalaiseen nössömieheen verrattuna.
Kaikissa kulttuureissa osa miehistä näyttää ajattelevan, että naisten ahdistelu on ok. Muutenhan sitä ei tapahtuisi.
Minnan logiikka on virheellinen. Miesten halu naisten seksuaalisuutta kohtaan on pohjimmiltaan niin voimakas, että sitä yritetään toteuttaa laeista ja normeista piittaamatta.
Vai täytyykö vain alistua ja todeta, että näin on ja tulee jossain määrin aina olemaan?
Näin tulee aina olemaan, koska elämässä on kyse lisääntymisestä, eikä siitä, mikä on "OK".

Miten ahdistelua voidaan vähentää?

 Ahdistelun vähentämiseksi on monia konsteja:
  1. Miesten sosiaalistaminen.
  2. Naisten seksuaalisten tuntomerkkien peittäminen.
  3. Miesten ja naisten eristäminen toisistaan.
  4. Miesten halujen vähentäminen kemiallisesti.
  5. Naislukumäärän lisääminen
  6. Pornon ja muiden seksin korvikkeiden lisääminen.
  7. Poliisivalvonnan lisääminen.
Kaikkia yllämainittuja konsteja on käytetty naisten ahdistelun vähentämiseen - enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti. Mikään niistä ei ole poistanut ahdistelua.

Feministit hyväksyvät vain miehiin kohdistelut toimet ahdistelun vähentämiseksi.

Ahdistelu Suomessa tulee lisääntymään voimakkaasti tulevaisuudessa

Ahdistelu Suomessa on ollut menneinä vuosikymmeninä luultavasti lähellä sitä minimiään, johon on ylipäätään mahdollista päästä liberaalissa yhteiskunnassa.

Ahdistelu tulee lisääntymään kahdesta syytä
  1. Suomeen virtaa pakolaismiehiä, joita ei ole sosiaalistettu välttämään naisten ahdistelua.
  2. Suomen lukumääräsuhde on muuttumassa voimakkaan miesvoittoiseksi.
Miehen sosiaalistaminen ahdistelemattomaksi on vuosia kestävä projekti, joka pitää aloittaa jo nuorella iällä. Vanha koira ei opi uusia temppuja, eikä pakolaismiehestä voi kouluttaa alistuvaa nössömiestä.

Mitä enemmän populaatiossa on miehiä suhteessa naisiin, sitä enemmän yhteiskunnassa tapahtuu ahdistelua.

113 kommenttia:

Pehtoori kirjoitti...

Yksi syy ahdisteluun on se, että osa naisista lähtee mukaan ahdisteluun ja ahdistelija voi saada jopa seksiä tällä tavalla. Nainen käyttää näin palkitsemisvaltaansa ahdistelijaan ja rohkaisee ahdistelijaa.

Kun nainen lähtee mukaan ahdisteluun, hän tietämättään vahvistaa ahdistelijan käytösmallia. Ahdistelija huomaa että ahdistelu on kannattavaa ja hän jatkaa tällaista käytöstä. Tästä tietenkin kärsivät sellaiset naiset jotka eivät lähentelyjä kaipaa.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi sai uutenavuotena 15 ilmoitusta seksuaalirikoksista – ”Poikkeuksellisen suuri määrä”

Helsingin poliisi on antanut selvityksen uudenvuoden tapahtumista kaupungin keskustassa. Poliisin tiedossa on tällä hetkellä 15 epäiltyä seksuaalirikosta, mitä se pitää poikkeuksellisen suurena.

Jo selvitettyjen rikosten osalta epäillyt ovat turvapaikanhakijoita.

”Poliisin tietojärjestelmän mukaan Helsingin poliisille ei ole koskaan aikaisemmin raportoitu näin monesta yhden vuorokauden aikana tapahtuneesta eri seksuaalirikoksesta”, poliisi toteaa valtioneuvoston tilannekeskuksen pyynnöstä tekemässään yhteenvedossa.

Poliisin tutkinnassa on nyt yksi raiskaus, kaksi raiskauksen yritystä ja 12 seksuaalista ahdistelua. Näihin ilmoituksiin liittyy myös rikosnimikkeitä muun muassa pahoinpitelystä, ryöstön yrityksestä, varkauden yrityksestä ja viestintärauhan rikkomisesta.

Suurin osa rikoksista tapahtui poliisin mukaan yleisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa.

Selvitettyjen rikosten osalta rikoksesta epäiltynä on turvapaikanhakijoita. Myös esitutkinnassa olevien ja vielä selvittämättömistä rikoksista epäillyt ovat poliisin mukaan tuntomerkeiltään ulkomaalaisia.

Poliisin mukaan Helsingin rautatieasemalle saapui vähintään kymmeniä irakilaisia turvapaikanhakijoita linja-autoilla, minkä lisäksi heitä siirtyi kaduille kaupungin vastaanottokeskuksista.

Paikalla olleiden poliisipartioiden mukaan asematunnelissa oli noin tuntia ennen vuoden vaihtumista jopa tuhat pääosin irakilaista turvapaikanhakijaa.

HS kertoi maanantaina, että poliisilla on tutkinnassa uudenvuodenyöltä muun muassa tapaus, jossa miesjoukon epäillään nuolleen väkisin alaikäisen tytön kasvoja.

Anonyymi kirjoitti...

Koska suomalaiset naiset ahdisteleva siinä kuin miehet, Minna Markulla pääsisi eteenpäin kysymällä asiaa itseltään. Mutta Minna luultavasti elää feministiharhassa, jossa naiset eivät lyö, raiskaa tai ahdistele. Siksi hän luulee, että kysyä pitää miehiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Jo ikiajoiksi asti miehet ovat käyneet bordelleissa, niin suomessakin, mutta nyt kaikki siihen viittaavakin on kriminalisoitu. Seksiä saa Venäjältä ja erityisesti eräistä Aasian maista ja naiset jopa nauttivat siitä ja se on heille luonnollista. Tulevat itse hyvitetään miestä, mikä aluksi hämmentää ujoa pohjoismaalaista, mutta tuntuu hyvältä.

Anonyymi kirjoitti...

Muistakaa käydä keski-iästä lähtien 1-2 vuoden välein silmälääkärin tarkastuksessa:

Puolet sairastaa salakavalaa silmätautia tietämättään – voi johtaa merkittävään näön menetykseen - Terveys - Ilta-Sanomat

Nyreä kirjoitti...

Maahamme on saapunut paljon nuorukaisia maista, joissa moniavioisuus on perinteisesti sallittu ja harjotettua.
Näissä maissa vallitsee krooninen pula naisista epäreilun jakaantumisen seurauksena.

Pula aiheuttaa samat ilmiöt, kuin pula mistä tahansa asiasta:

- kärkkäys käydä käsiksi,
- "aarteen" piilottelu säkkeihin ja lukkojen taakse,
- "marjojen poiminen" ennen kypsymistä (lapsimorsiamet).

Pulan teoreettiseksi ratkaisuksi tarjoillaan joskus käänteistä moniavioisuutta (polyandriaa).
Se lienee kuitenkin ristiriidassa ihmisen biologian kanssa.
Nisäkäsfaunaan kuuluvat naarat eivät hyödy koirashaaremista biologisesti, koska nämä eivät kanna jälkeläisiä, vaan naaraan täytyy tehdä se itse.
Naaras voi saada etua polyandriasta vain taloudellisessa muodossa. Se taas on prostituutiota ja sitä esiintyykin erityisesti siellä missä vallitsee moniavioisuus tai muu naispulan aiheuttaja.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä Laasasen argumentaatio on kovin aukollista, yleistävää ja seksististä. Vähän kuin lukisi feminististä tekstiä vain "toisin päin" käännettynä.

Peruspointsi on kysyä: miksi tietyt ihmiset käyttäytyvät epäsosiaalisesti. Vastaus ei koskaan ole feministiseen/seksistiseen, rasistiseen tai tällä kertaa laasaslaiseen tyyliin: koska he ovat esimerkiksi miehiä tai afrikkalaisia (jos ei sitten olisi niin, että esim. häirintä on niin yleistä afrikkalaisten miesten keskuudessa, että sitä ei voi kutsua epäsosiaaliseksi käyttäytymiseksi vaan kulttuuriseksi tavaksi).

Eri ryhmiin kuuluminen toki altistaa erilaisille epäsosiaalisuuksille, joten jonkinlaisena taustaoletuksena niitä voi käyttää. Miehillä on keskimäärin tosiaan voimakkaampi vonkaamistaipumus, koska naiset eivät pidä kuin aivan pientä osaa miehistä haluttavina. Jotta pääsisi edes joskus kosketusetäisyydelle, pitää oppia "vonkaamaan". Erityisesti kännissä sitten voi mennä överiksi. Toisaalta naiset kai harrastavat häirintää aikalailla saman verran kuin miehet. Syy vain on toinen: naisille ei ole kerrottu, että niin ei saa tehdä.

Oleellinen kysymys sen jälkeen, kun altistavat tekijät on tunnistettu kuuluu: miksi sitten jotkut eivät hillitse itseään? Kun puhutaan suomalaisten miesten harrastamasta häirinnästä, vastauksia on kai muutama: humala/huumeet, seksuaalinen turhautuminen, psyykkiset häiriöt, etenkin narsismi. Naisilla on varmaan samoja syitä, mutta tärkeysjärjestys on toinen. Lisäksi naisilla tuntuu olevan jokunen omakin motiivi. Tartutaan perseeseen ja nauretaan kavereiden kanssa räkäisesti päälle.

Näillä joillakin harvoilla siirtolaisnuorilla, jotka häirintää ovat harrastaneet, poikkeavat suomalaisista miehistä siinä, että he toimivat kaveriporukassa. Tämä piirre toisaalta yhdistää heidät suomalaisiin naisiin (tai siis niihin harvoihin, jotka tuollaista harrastavat).

Siksi Minna voisi kysyä itseltään tai naiskavereiltaan selitystä, pikemmin kuin miehiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkijat vahvistivat: ”Miehet laiskimmillaan sunnuntaisin”

Indianassa Ballin yliopistossa teetetty tutkimus ihmisten laiskuudesta on poikinut mielenkiintoisia tuloksia. Tutkijat nimittäin selvittivät minä päivinä naiset ja miehet olivat aktiivisimmillaan. Tulosten perusteella miesten aktiivisuus romahti sunnuntaisin.

Tutkimuksessa on tarkkailtu 19-90-vuotiaita naisia ja miehiä viikon ajan. Koehenkilöiksi valittiin 300 miestä ja naista. Koehenkilöitä tarkkailtiin seuranta- ja aktiivisuuslaitteiden avulla. Tuloksista kävi ilmi, että viikonloppuisin miesten ja naisten aktiivisuus väheni huomattavasti.

Naiset olivat kuitenkin yli kymmenen prosenttia aktiivisempia lauantaina ja sunnuntaina kuin miehet. Tutkijoiden mukaan monet naisista olivat haalineet viikonlopulle suunnitelmia ja menoja, kun taas miehet keskittyivät enemmän kotona rentoutumiseen.

Sunnuntaisin miehet viettivät yli kaksi kolmasosaa päivästä löhöasennossa tai istuen. Myös naiset rentoutuivat sunnuntaisin, mutta miehistä poiketen he tekivät myös silloin muutamia kotiaskareita.

Parinvalitsija kirjoitti...

Aihetta ollaan käsitelty myös täällä.
http://parinvalitsija.blogspot.fi/search?updated-max=2016-01-17T09:00:00-08:00&max-results=1

Anonyymi kirjoitti...

Näin jättipotti voi tuhota elämän

Arvat heikkoutena

Chicagossa asunut pikkuliikemies Urooj Khan oli heikkona raaputettaviin arpoihin. Kesäkuussa 2012 hän sitten raaputti miljoonavoiton.

Kuukautta myöhemmin Khan oli kuollut syanidimyrkytykseen. Poliisitutkinnan mukaan kyseessä oli murha, mutta ketään ei syytetty. Vuotta myöhemmin Khanin vaimo ja tytär saivat Khanin rahat ja talon. Nyt vaimo yrittää pyörittää edesmenneen miehensä bisneksiä parhaan kykynsä mukaan.

Petollinen nainen

Lukutaidoton ja hanttihommilla itsensä elättänyt Abraham Shakespeare voitti vuonna 2006 17 miljoonan dollarin lottopotin. Kolme vuotta myöhemmin petollinen naisystävä murhasi Shakespearen, mutta jäi onneksi kiinni teostaan.

Shakespeare tapasi vuonna 2009 Dorice Moore -nimisen naisen, joka lupasi kirjoittaa Shakespearen elämästä kirjan. Sitten Moore taivutteli Shakespearen siirtämään talonsa ja 1,3 miljoonaa dollaria tililleen ja ampui miehen. Ruumiin hän hautasi takapihalle.

Moore jäi kiinni, ja hänet tuomittiin elinkautiseen. Shakespearella oli tilillään kuollessaan enää 14 000 dollaria.
...

Ruotsin Fritzl "halusi vain jonkun rakastavan"

Lukijat kertovat ahdistelusta töissä: "Neito haukkui ja solvasi, kun ei pipari kelpaa"

Olin kymmenkunta vuotta sitten kaivuriurakoitsijana ruoppaamassa Savonlinnan lähistöllä eräälle mökille uimarantaa ja venekanaalia ensimmäistä päivää, kun keski-ikäisen pariskunnan mies joutui lähtemään työmatkalle. Kun kello lähestyi ilta kahdeksaa, puhdistelin koneen telat ja olin tekemässä lähtöä, kun nainen pyysi minut mökkiin iltakahville. No, enempiä ajattelematta menin. Kahvin jälkeen nainen kysyi, saisiko olla lasillinen viiniä ja sanoi menevänsä hakemaan pullon kellarista. Kun nainen palasi, oli yllä vain avoin aamutakki. Kuin salama kirkkaalta taivaalta hän lausahti: "Olen siistinyt alapääni sinua varten.
...
Kyllähän noita tapahtuu, kun taksia ajelen. Yksi neito esimerkiksi ehdotti maksavansa reilun 16 euron kyydin luontokortilla. Minä siihen totesin, että ei kai nyt ihan pienen rahan takia kannata ruveta niin hikisiin hommiin. Lisäsin vielä, että olen sitä paitsi naimisissa. Neito maksoi kyydin käteisellä samalla minua haukkuen ja solvaten, että kun ei pipari kelpaa, että olet varmaan homo ja runkkari ja mitä kaikkea nyt keksikin nimitellä.
...
Työskentelin huonekaluliikkeessa kotiinkuljetuksessa. Usein sain kuulla naisilta, kun esimerkiksi sänky oli paikallaan, että "testataanko kuinka hyvä jousitus". Myös kummallisia kehuja ja flirttiä tuli, mistä menin hämilleni ja koin ahdistavana semmoisen. Olin silloin parikymppinen poikanen, enkä kehdannut tylysti sanoa takaisin, kun pelkäsin myös työpaikan puolesta. Mieleen tulee myös tapaus, kun samoihin aikoihin tein baarissa hommia. Joukko keski-ikäisiä naisia tuli takaani ohi, joku puristi takapuoltani, kääntyi katsomaan ja totesi, että "hyi helvetti, mikä naama". Samalla muut naiset aloittivat räkäisen naurun. Mietin vaan, miten olisi, jos joukko vanhempia miehiä käyttäytyisi noin ja haukkuisi päälle. Ei sellaista suvaittaisi.
...
Olen kirvesmies ja teen pääasiassa remonttihommia.
Useammin kuin kerran on vastassa ollut puolialaston nainen, joka on tarjonnut osamaksuna muuta kuin rahaa. Viimeksi sanoin, että odota hetki, soitan pomolle. Hän saa tulla hakemaan maksun, minua ei kiinnosta.

Sitten kun on torjuttu naisen ehdotukset, hän valittaa työn jäljestä ja vaikka mistä. Naisillakin on niin vaikea ymmärtää, että monella miehellä on kotona oma rakas eikä mihinkään muihin sänkyihin ole halua.

Monet naiset näyttävät luulevan, että mies kuin mies on helppo nakki, kun vähän vihjaisee.
...

Anonyymi kirjoitti...

Opiskeluaikana toimin yli viisi vuotta dj:nä. Niinä aikoina ei ollut kovinkaan monta iltaa, jolloin joku nainen (yleensä keski-ikäinen) ei olisi ehdotellut, kosketellut, tarjonnut itseään tai tytärtään. Tai hieronut rintojaan, liponut kielellään tai muuten himoitsevasti tuijottanut minua tai työkavereitani. Ihan turha luulo, että humalaiset naiset käyttäytyisivät hyvin tai että "ahdistelu" olisi vain miesten suorittamaa.
...
Olin intin jälkeen hotellin vastaanotossa töissä. Nainen soitti huoneesta ja pyysi katsomaan valaistusta. Luulin, että huoneesta on palanut lamppu. Hän oli huoneessa päällään vain pitsiset rintsikat ja pikkarit ja sanoi juuri tulleensa suihkusta. Kysyi, että haluaisinko tarkastaa muutakin? Sanoin, että täytyy mennä takaisin respaan. Antoi aamulla erityisen hyvät tipit ja iski silmää lähtiessään. Tuntuihan se oudolle, mutta kylläpä siinä respassa näki kaikkea mahdollista! Ei tuo nyt häirinnyt nuorta miestä, kun nainen oli toki vanhempi, mutta kaunis.
...

Anonyymi kirjoitti...

Man sues Utah school district after having sex with teacher - NY Daily News

Anonyymi kirjoitti...

Ylipapitar Askola lahjoitti suomalaista metsää paaville – MTK:n Tiirola tuomitsee teon | MV!!??

Vastaanottokeskuksen työntekijä kertoo: “En kestä enempää” | MV!!??

Ovatko naiset luonnostaan vasemmistolaisia? | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

Lapsiperhettä vuosia piinannut voihkiva naapuri sai lähestymiskiellon - ”Ilmeet ovat olleet kuvottavia” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

El Ninja kirjoitti...

"Feministit hyväksyvät vain miehiin kohdistelut toimet ahdistelun vähentämiseksi."

Tämä oli hauska. Feministit todellakin näyttävät vastaavan ahdisteluihin kohdisteluilla. Miehiin kohdistellaan niin epärealistisia odotuksia kuin epäreiluja yleistyksiä. Tämä vain siitä syystä, että osa miehistä ei käyttäydy naisten toivomalla tavalla, tai sattuu olemaan statusrappusilla liian ylhäällä useimpiin naisiin verrattuna.

Minnan on melko turha miettiä miksi miehet ahdistelevat. Syyt ovat niin kaukana naisten kokemuspiirin ulkopuolella, että ilman ulkopuolista apua todelliset syyt jäävät ainaiseksi pimentoon. Niinpä selitykset otetaan enemmän tai vähemmän alitajuisesti omasta kokemuspiiristä. Näissä teorioissa mies ahdistelee, koska hän kokee sen ikiaikaiseksi oikeudekseen eikä pidä naista edes ihmisenä.

Teorian mukaan mies voi aivan hyvin hallita halujaan ja/tai halutessaan kohdistaa ne hyväksyttäviin kohteisiin. Mies on siis kusipää ja ahdistelee pelkkää ilkeyttään. Teorioitsija ei tässä huomaa, että päättelyketjun loppuvaiheissa ei todellisuudessa puhuta enää miehistä vaan naisesta itsestään. Ahdisteleva nainen on todellakin puhdas kusipää, koska olemassaolevilla parisuhdemarkkinoilla ahdisteluun ei ole minkäänlaista hyväksyttävää syytä. Sama päättelyketju pätee moneen muuhunkin feministien keksimään huolenaiheeseen. He puhuvat itsestään enemmän kuin luulisi, ja varsinkin miesten tai patriarkaatin negatiivisia puolia kuvaillessaan.

Sikäli Minna oli oikeilla jäljillä, että toivoi suoria ja kaunistelemattomia vastauksia miehiltä itseltään. Niin surkuhupaisaa kuin se onkin, niin tällä oivalluksella ansaitsisi naistutkimuksen tämän vuosikymmenen innovaatiopalkinnon mennen tullen.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi nuoret naiset naivat vanhoja miehiä? | Pinnalla | Iltalehti.fi

Hiv-naiselle tuomio: Tartuntavaara

Ihmissuhteet ja tasa-arvo: Mikä on naisten ahdistelun perussyy?

Milloin tajusit lopullisesti jääväsi yksin? | Aihe vapaa | Vauva

Naiset, miksi sivuutatte parinvalinnassa kiltit beta-miehet, vaikka | Aihe vapaa | Vauva

Anonyymi kirjoitti...

Mistä naisasialiitto ei tehnyt rikosilmoitusta? | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

"Miksi nuoret naiset naivat vanhoja miehiä?"

Tarkemmin sanottuna: miksi nuoret naiset naivat miehiä, jotka ovat rikkaita, menestyneitä, kuuluisia ja vanhoja? No, juuri siksi.

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-20 Turvapaikanhakijaa (mies) syytetään toisen miehen raiskauksesta

Turvapaikanhakijaa syytetään toisen turvapaikanhakijan raiskauksesta Lappeenrannassa | Etelä-Saimaa

Anonyymi kirjoitti...

Vain hävittävää

Anonyymi kirjoitti...

Muslim cleric ‘says Cologne sex attacks were VICTIMS’ fault because they wore perfume’ | World | News | Daily Express

Refugee centre life: German worker's story of harassment | World | News | Daily Express

ISIS chiefs: ‘Women will become Muslim if 10 jihadis rape her’ | World | News | Daily Express

Anonyymi kirjoitti...

Islamic scholar allegedly says allah allows Muslim men to rape non-Muslim women | World | News | Daily Express

European Union: Fury as EU proposes forcing men to do more HOUSEWORK | Politics | News | Daily Express

Barmy Brussels latest call for gender equality: Teach boys to clean | World | News | Daily Express

Satunnaisia huomioita kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa: Ihmissuhteet ja tasa-arvo: Mikä on naisten ahdistelun perussyy?

Viittaus tänne.

Katkoksia kansainvälisissä yhteyksissä vasemman ja oikean korvan välissä?

Et muista minne olet postittamassa näitä linkkejä?

Anonyymi kirjoitti...

Tutkija: Nyt loppui hyssyttely – joukkoahdistelu rantautui Suomeenkin

Poliisi, muut viranomaiset ja tiedotusvälineet eivät hyssyttele. Uhrit eivät pelkää ilmoittaa poliisille tapahtuneesta. Poliisi ottaa asian vakavasti, selvittää tapaukset ja tekijät joutuvat vastuuseen rikoksistaan. Siinä on Lähi-idän ja islamin tutkija Susanne Dahlgrenin ohje Suomeenkin rantautuneen joukkoahdisteluilmiön kitkemiseksi.
Helsingin poliisin tiistaina julkaisema selvitys uudenvuodenyön ahdistelutapauksista herättää kysymyksen, tapahtuiko ”Köln” myös Helsingissä. Poliisin selvityksen mukaan jopa 10–20-henkiset ulkomaalaisten miesten joukot ahdistelivat naisia piirittäen näitä kuten Kölnissä samana iltana. Poliisin tiedossa on tällä hetkellä 15 eri seksuaalirikostapausta uudenvuodenyöltä, ja ainakin tutkinnassa edenneissä rikoksissa epäillyt ovat turvapaikanhakijoita.

Tampereen yliopistossa työskentelevän Susanne Dahlgrenin mukaan ei toki voi sanoa, että Kölnin joukkoahdistelu olisi toistunut samassa mittakaavassa Suomessa. Selvältä näyttää kuitenkin, että rikosilmiöissä on yhtäläisyyttä.

– Se tuntuu olevan näiden poliisin uusimpien tietojen sanoma, että meillä on ollut tapauksia, joissa joukko miehiä piirittää naisia [ahdistellakseen], ja siinä mielessä yhtäläisyys Kölniin näyttää olevan fakta, Dahlgren sanoo Uudelle Suomelle.

Olennaista on Dahlgrenin mukaan ilmiön tunnistaminen ja saattaminen yleisön tietoon.

– Siitä pitää puhua, että tällainen uudenlainen ilmiö, ryhmäahdistelu, on rantautunut tänne. Se pitää tunnistaa, jotta se voidaan määritellä ja jotta myöskin yleisö osaa tunnistaa, kun tällaista tapahtuu, ja ilmoittaa heti poliisille, Dahlgren sanoo painottaen sanaa ”heti”.

– Uhrin pitää se ilmoittaa, että poliisi voi selvittää asian ja panna syylliset vastuuseen.

Dahlgren korostaa, että ”missään tapauksessa ei ole uhrin vika, että joutuu tällaisen käsittelyn kohteeksi, vaan tämä on alusta lähtien rikollista toimintaa”.

Anonyymi kirjoitti...

Why Feminism is AWOL on Islam by Kay S. Hymowitz, City Journal Winter 2003

Anonyymi kirjoitti...

Taistelu Urpo Lahtisen jättiomaisuudesta: Häistä alkoi vuosikymmenien riita - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Paloittelumurhaajatar karkasi

Anonyymi kirjoitti...

Ovatko kevytkenkäiset lutkat aiheuttaneet tämän vääristyneen naiskuvan?:

Islamin tutkija: Naisten ahdistelua ei pidä hyssytellä – taustalla vääristynyt kuva länsimaisista naisista | Yle Uutiset | yle.fi

Anonyymi kirjoitti...

The Telegraph: Siveysvyöt olivatkin keskiaikainen vitsi - professori tyrmää vyön käyttömahdollisuudet

On yleisesti uskottu, että keskiajalla miehet pakottivat vaimonsa käyttämään metallista ja lukollista siveysvyötä heidän poissaollessaan. Metallista valmistettu, alushousuja muistuttava kapistus saattoi olla naisen yllä jopa vuosia miehen ollessa sotimassa.

Nyt historikot ja tutkijat ovat alkaneet tuoda julki lausuntoja, joissa kiistetään siveysvyön käyttö, kertoo The Telegraph. Muun muassa professori Albrecht Classen yhdysvaltalaisesta Arizonan yliopistosta kyseenalaistaa vyön käytön mielekkyyden kirjassaan The Medieval Chastity Belt: A Myth-making Process.

Classen sanoo, ettei vyön todellisesti käytöstä ole olemassa todistusaineistoa, eikä sen käyttö olisi ollut nykylääketieteen valossa edes mahdollista. Nainen ei selviäisi hygienia- ja terveyssyistä hengissä kovin pitkään, jos oikeasti joutuisi käyttämään vyötä.

Kaikki perverssi kiehtoo ihmistä

Ensimmäiset piirrokset siveysvyöstä ovat vuodelta 1405. Samassa kirjassa on kuitenkin pieruvitsejä, joten Classen uskoo myös siveysvyön olleen yksinkertaisesti vitsi.

Hän lisää, että vitsistä tuli tunnettu fakta siksi, että ajatus siveysvyöstä oli itsessään niin perverssi ja ihmismieltä kiehtova. Lisäksi siveysvyö linkittyy ihmisen seksuaalisuuteen, perheen valtasuhteisiin ja sukupuolten välisiin suhteisiin, mikä vauhditti huhun muuttumista historialliseksi tosiasiaksi.

Iowan yliopiston apulaisprofessori Sarah E Bond puolestaan sanoo, että vaikka siveysvöitä olisi ollutkin, niitä ei oikeasti käytetty. Niiden tarkoitus oli symboloida siveellisyyttä ja korostaa sitä kuinka mahtava kyseinen aikakausi oli sydänkeskiaikaan verrattuna.

Bondin mukaan omansalaisia siveysvöitä oli jo antiikin Roomassa, kun morsiamet sitoivat mekkonsa päällä olleen kangasvyön solmuun, jonka aviomies sai sitten myöhemmin avata.

Italiassa tuore tapaus

Siveysvyö tuntuu silti yhä kiehtovan ihmisiä jopa haitaksi asti. The Telegraph kertoo vielä, että tällä viikolla eräs keski-ikäinen italialainen nainen joutui turvautumaan palomiesten apuun päästäkseen irti omasta siveysvyöstään. Nainen oli hukannut avaimen vyöhön ja pyysi palomiehiä leikkaamaan hänet vyöstä irti.

Palomiehet luonnollisesti huolestuivat, oliko joku pakottanut hänet moista vekotinta pitämään. Ei, nainen oli halunnut pukeutua siveysvyöhön ihan itse, jottei sortuisi seksisuhteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä keino saada ainakin julkisuutta:

SS: Kansanedustajaehdokasta ahdisteltiin seksuaalisesti Kuopion torilla – mies tarrasi rinnoista molemmin käsin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Savo-Karjalan Kokoomus - Raassina Sari

Anonyymi kirjoitti...

Törkeän pilakuvan kasvoina käytetty turkkilaisnuori: "Vaikka olisin kuinka rikki, en luovuta" | Helsingin Uutiset

Darun Ali - -------SAA JAKAA!!!!!!!!!!!!!!!------- Yo!...

Anonyymi kirjoitti...

Turvapaikanhakijaa epäillään törkeästä raiskauksesta: Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja järkyttyi - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Psykologi: Parisuhteista on kadonnut kipinä, koska vaalimme samankaltaisuutta

"Hänestä ja vaimosta oli tullut niin samankaltaisia, että suhteessa ei ollut enää jännitettä. He ajattelivat samalla tavalla kasvatuksesta, moraalista, taiteesta, humanismista – liki kaikista tärkeistä elämän arvoista.

Samankaltaisuutta oli suorastaan vaalittu. Mutta samalla suhteesta oli kadonnut kipinä, ja kipinän mukana vetovoima."

"Hänen mielestään passiivisia miehiä voi olla niin perinteisten sukupuoliroolien kuin tasa-arvon kannattajissakin.

Perinteisesti ajattelevalle miehelle tasa-arvoinen parisuhdemalli ei ole mennyt perille. Hänelle koti on paikka, jossa saa rentoutua, eikä siellä jaksaisi ottaa puolison ohjeita vastaan.

Sen sijaan tasa-arvoisesta miehestä voi tulla passiivinen osapuoli hyvää hyvyyttään. Hän kunnioittaa naisen mielipiteitä ja tahtoa niin paljon, ettei uskalla sanoa omia näkemyksiään.

Tony Dunderfelt kuvailee lämpimästi mukavaa, menevää nykymiestä, joka keskustelee ja kuuntelee, rakastaa vaimoaan ja lapsiaan, hoitaa työnsä, on tasa-arvoinen, utelias, kansainvälinenkin. Ihan mahtava tyyppi!

Mutta: ”Mies voi olla liian kiltti ja myöntyä kaikkeen. Hän pelkää loukkaavansa vaimoaan ja jättää tälle liikaa vastuuta. Niinpä nainen päättää kaiken töissä ja kotona eikä ole tyytyväinen.”"

Nainen haluaa Miehen, eikä mitään tohvelieläintä.

Eikka kirjoitti...

^ Niin, p*llun saanti lakkaa, jos ei tee kuten nainen haluaa. Ja se lakkaa sitten kuitenkin, jos myöntyy naisen tahtoon. Tässäpä visainen yhtälö. Tämä on siis psykologin mukaan miehen syy, oliko yllätys. Syyllinen on mies!

Anonyymi kirjoitti...

Bileasu koitui kohtalokkaaksi - nuori nainen jäätyi hengiltä

Yhdysvalloissa 21-vuotias nainen jäätyi hengiltä lähdettyään illanviettoon sortseissa ja sukkahousuissa.

Uutiskanava Fox 6 kertoo nuoren naisen paleltuneen hengiltä Milwaukeessa viime viikonloppuna oltuaan palaamassa kotiin juhlimisen jälkeen. 21-vuotias nainen oli viettänyt iltaa pukeutuneena trendikkääseen farkkusortsien ja verkkosukkahousujen yhdistelmään ja hihattomaan paitaan, vaikka pakkasta oli noin 15 astetta. Tuima tuuli sai sään tuntumaan vieläkin hyisemmältä.

Nainen oli palaamassa kotibileistä mahdollisesti humaltuneena ja takin sijaan hänellä oli mukanaan vain neulepaita. Turvakamerat tallensivat naisen tuupertuneen maahan aamuyöllä puoli viiden aikoihin. Ohikulkija löysi naisen ruumiin tämän kodin edustalta. Kuolinsyyntutkijan mukaan "hän ei ollut pukeutunut sään mukaan ja oli paleltunut".

Karu kohtalo toimii muistutuksena, ettei turhamaisuutta kannata pistää turvallisuuden edelle. Paikalliset viranomaiset muistuttavat myös, ettei kaveria saisi jättää yksin ulos etenkään kylmällä säällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Korkeasti koulutettujen parisuhde kestää pitkät työpäivät
Urakiitoa ei ehkä kannata jarrutella sen pelossa, että työ löisi kiilaa pariskunnan väliin. Tärkeintä on pitää huolta yhteisen ajan laadusta.


Mitä pidemmät työpäivät, sitä onnettomampi parisuhde? Ei välttämättä, toteaa juuri julkaistu tutkimus.

Sveitsiläis-saksalainen tutkijaryhmä tiedusteli 285 pariskunnalta, miten työhön kuluva aika vaikuttaa romanttiseen suhteeseen. Parit vastasivat kaikkiaan kolmeen kyselyyn puolen vuoden aikana.

Tutkijat eivät löytäneet negatiivista yhteyttä työtuntien määrän ja rakkaussuhteen laadun väliltä. Toisin sanoen pitkät päivät eivät nakertaneet tyytyväisyyttä parisuhteeseen lainkaan.

Tutkijat havaitsivat, että paljon töitä tekevät pariskunnat korvaavat menetettyä aikaa ottamalla kaiken irti yhteisistä tunneista. Tulos sopii yhteen vanhan viisauden kanssa: ei se määrä, vaan laatu.

Keskiössä henkilökohtaiset kyvyt ja töiden vapaaehtoisuus

Löydökset saattavat helpottaa urasuuntautuneita ihmisiä, jotka ovat epäröineet tehdä runsaasti töitä, koska he ovat pelänneet parisuhteensa kärsivän.

Tuloksia yleistettäessä on silti oltava varovainen, koska tarkkailtavat henkilöt eivät edusta työssäkäyvää väestöä kattavasti.

Suurin osa tutkimuksessa seuratuista oli korkeasti koulutettuja, saksalaisissa yliopistoissa työskenteleviä ihmisiä. Heillä oli jo valmiiksi hyvät ajanhallinnan ja ongelmanratkaisun taidot, minkä tutkijat arvelevat näkyvän kyvyssä hoitaa parisuhdetta.

Lisäksi useimmat havainnoidut pariskunnat pystyivät itse vaikuttamaan tekemiensä työtuntien määrään. Jatkotutkimuksissa olisi selvitettävä, miten parisuhde voi, jos pitkää päivää painetaan pakon edessä eikä omasta tahdosta.

Työajan, yksityiselämän ja onnellisuuden kytköksiä erittelevä tutkimus on julkaistu Human Relations -lehdessä.

Anonyymi kirjoitti...

Kölniläisen imaamin logiikkaa: Naisia raiskattiin koska he olivat puolialastomina ja käyttivät parfyymiä
Ohjelmassa haastateltiin myös entistä poliisia, joka on huolissaan massiivisesta maahanmuutosta.


Kölnissä sijaitsevan salafistimoskeijan imaami syyttää uudenvuodenaattona tapahtuneiden raiskaus- ja ahdisteluiskujen uhreja tapahtuneesta.

Euroopan matuinvaasiosta raporttia tehneelle venäläiselle REN TV -kanavalle haastattelun antanut imaami Sami Abu-Yusuf sanoo, että “meidän on reagoitava asianmukaisesti, eikä tule lisätä bensaa liekkeihin”.

Imaamin mukaan matumiesten toimesta tehdyt seksuaalirikokset olivat naisten oma vika, koska

“he olivat puolialasti ja käyttivät hajuvettä. Ei ole yllättävää, että miehet halusivat hyökätä heidän kimppuunsa. [Pukeutuminen tällä tavalla] on kuin heittäisi bensaa liekkeihin”.

Televisioraportin mukaan uudenvuodenaattona tapahtuneiden iskujen jälkeen on ollut yhä vaikeampi sanoa, kuuluuko Saksa muslimeille vaiko saksalaisille. Ohjelmassa myös aprikoitiin, että seksuaalihyökkäykset saattoivat olla kenraaliharjoitus jotain paljon suurempaa hyökkäystä varten.

Ohjelmassa haastateltiin myös entistä poliisia, joka on huolissaan massiivisesta maahanmuutosta. Hänen mukaansa poliisi ei aina kirjaa ylös matujen tekemiä rikoksia, ja silloinkin kun ne kirjataan, ne eivät etene ylöspäin hallituksen tietoon.

Ex-poliisi kertoo haastattelijalle, että hänen kokemuksensa mukaan matut eivät tule Saksaan etsimään parempaa elämää, vaan he tulevat ryhmissä harjoittamaan järjestäytynyttä rikollisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Poikien Talo kostautui profeminististen hännystelijöiden projektiksi.

Ahdistelun ja väkivallan uhreiksi joutuneiden poikien niskaan kipataan aimo annos feminististä propagandaa, vastuuta ja syyllisyyttä:

Seksuaalinen väkivalta on sukupuolinormeja ylläpitävän yhteiskuntamme perintö

"Ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamista ei tule koskaan hyväksyä, mutta ilmiöiden taustalla vaikuttavia tekijöitä täytyy ymmärtää ja tarkastella laajemmasta yhteiskunnallisesta, historiallisesta ja kasvatuksellisesta perspektiivistä."

Eli on uskottava femminismiin, pojat. Viis siitä, mitä teille on käynyt.

"Miehenä oleminen perustuu monen nuoren mielikuvissa suorittamisen, valloittamisen ja kunniaa vaalivan soturimentaliteetin ihanteisiin."

Mitä? Pelattu vähän liikaa konsolipelejä?

"Kotimaisen maskuliinisuuden hegemonia ei eroa olennaisesti muista kulttuureista tai maantieteellisistä sijainneista."

Joopa joo.

"Seksuaalisuus on säänneltyä, ja tyttöjen sekä naisten asema tässä yhteydessä alisteinen."

Aivan käsittämätöntä tuubaa.

"Turvallisten tilojen, positiivisten roolimallien sekä tunne- ja keskustelutaitojen puuttuessa vaikutteita haetaan esimerkiksi sosiaalisesta mediasta sen sisältöä kyseenalaistamatta."

Feminististä propagandaa vain pitäisi ottaa vastaan kyseenalaistamatta sitä.

"Heille ei tulisi antaa syytä sukupuolinormien toisintamiseen ja pakottaa heitä toimimaan väkivaltaisen poikakoodin velvoittamana."

UNwomenin He4She-kampanja on juuri tätä. Missä kritiikki sitä kohtaan?

"Työssämme olemme kuitenkin havainneet, että pojilla ei ole usein lupaa tuoda näitä kokemuksia esille."

Feministien ansiota tämä.

"Poikana tai miehenä olemista ei tarvitse pyytää anteeksi, mutta"

Mutta kuitenkin.

"omasta toiminnasta tulee tuntea vastuu ja pyrkiä vaikuttamaan ympäristöön positiivisesti, haitallisia perinteitä kitkien ja ahtaita sukupuolikäsityksiä murtaen."

Syrjityllä pojalla on vain vastuuta, ei oikeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Hyssyttely lisää epäluottamusta — Anneli Jäätteenmäki

Anonyymi kirjoitti...

Vihti: Ahdisteluväitteet olivat vihtiläistyttöjen keksimiä

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-14 Seiska: Seksiskandaali SPR:n naistyöntekijät iskeneet turviksia!

Eräässä tapauksessa maahanmuuttokriittiseksi kuvailtu SPR:n vapaaehtoistyöntekijä on kääntänyt kelkkansa täysin.

– Kyseinen nainen vastusti vielä kesällä kovaäänisesti maahanmuuttoa, mutta otti syksyllä kotiinsa asumaan turvapaikanhakijoita. Sittemmin nainen erosi miehestään ja kertoo nyt avoimesti Facebookissa olevansa kihloissa turvapaikanhakijan kanssa, Seiskalle kerrotaan.

– Kyllä pitää paikkaansa, että olen kihlautunut turvapaikanhakijan kanssa. Sen takia en ole enää ollut SPR:n toiminnassa mukana, 46-vuotias nainen kertoi Seiskalle.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=Bvq07KBfhnQ

Drunk Girl Tries To Hijack An Uber and Destroys His Car!

Anonyymi kirjoitti...

46-vuotiaan ex-SPR:läisen Hanna Heinon rakkaustarina naimisissa olevan turvapaikanhakijan kanssa!
Meille on tänään tulvinut pyyntöjä kertoa lisää SPR-naisen ja turvapaikanhakijan romanssista, joten tässä lisää.


Uutisoimme tänään jo kahteen otteeseen SPR:lle Kaivannon vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena työskenneellestä naisesta, joka otti syksyllä hoteisiinsa turvapaikanhakijoita, erosi miehestään ja meni kihloihin turvapaikanhakijan kanssa, joka on naimisissa ja jolla on lapsia.

Melkein kuin Kauniit ja rohkeat -ohjelmasarjassa, paitsi että tässä tarinassa sävy on kaikkea muuta kuin kaunis.

Pälkäneläinen Hanna Heino, joka kirjoittaa Facebookissa nykyään toisella nimellä, Hanna Hansu, otti syksyllä turvapaikanhakijoita kotiinsa – kaikki miehiä. Heitä ei ollutkaan kolme, kuten aikaisemmin uutisoimme, vaan äskettäin saamamme tiedon mukaan peräti neljä.

Aviomiehelle ei enää tuossa hulinassa ollut sijaa, vaan hän sai lähteä. Ja Hanna pääsi hääräämään pakolaismiesten kesken ihan itsekseen, kaikessa rauhassa ja kenenkään häiritsemättä.

Yksi sitten valikoitui Hannan lemmityksi, Bahaa Alsaaidi, ja pari päätti mennä kihloihin. Siinä tohinassa ei haitannut yhtään, että mies on ennestään naimisissa ja että hänellä on lapsia. Vaikka miehen turvapaikka-anomukseen varmasti vaikuttaisi myönteisesti avioliitto Hanna Heinon kanssa, avioliitto nykyisen vaimon kanssa ei purkaannu hetkessä.

Joulukuun 16. päivä Sydän-Hämeen Lehdelle antamassaan haastattelussa Hanna Heino kertoo, että hän otti syksyllä yhteyttä Kaivantoon ja sai pian selville, että avuntarve on kova. Heino käynnisti vaatekeräyksen ja ilmoittautui Suomen punaisen ristin vapaaehtoiseksi Kaivannon vastaanottokeskukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ääri-islamilaisuus nousussa?:

Teaching self-defence to Muslim women - BBC News

Ile kirjoitti...

Ylipainoista naista haukuttiin rajusti kuntosalilla - väliin menneen naisen somepäivityksestä hitti
Naisten uskomatonta törkeyttä harrastuksen ääressä. Tästä huolimatta miehet ovat jotenkin syyllisiä naisten ulkonäköpaineisiin.

Anonyymi kirjoitti...

MIELIPIDE
Miesten tulee tehdä kotitöitä ja ottaa myös vastuuta niiden organisoinnista
Muuten tilanne synnyttää työnjohtaja–työntekijä-mallisen parisuhteen ja ajaa miehet apureiksi ja pahimmillaan sivullisiksi parisuhteissa ja perheissä.


Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen otti painokkaasti kantaa miesten ja naisten välisiin parisuhteisiin sekä naisten välisiin ystävyyssuhteisiin (HS Mielipide 13.1.). Vaarasen mukaan parisuhteissa mies tulee usein väheksytyksi ja kohdelluksi naispuolisia ystäviä vähemmän tärkeänä.

Parisuhteiden ongelmien taustalla vaikuttavat sukupuolittuneet valtasuhteet, ja ratkaisut niiden aiheuttamiin ongelmiin ovat vaativampia kuin Vaarasen esittämä ajatus siitä, että naisten pitäisi hellittää täydellisyyden tavoittelustaan.

Tutkimukset osoittavat, että naiset kantavat edelleen miehiä suuremman vastuun kotitöistä ja sen koordinoinnista, eli niin kutsutusta metatyöstä sekä kodin piirissä annettavasta hoivasta. Naisten vastuulle jää usein myös tunnetyö, kuten parisuhteen hoitaminen.

Tutkija Lauren Berlant puhuu naisvalituksen käsitteellä siitä, miten naiset keskinäisellä valituksella käsittelevät romanttiseen heterosuhteeseen liittyviä kulttuurisia lupauksia läheisyydestä ja vastavuoroisuudesta. Kun nämä odotukset eivät toteudukaan, se kanavoidaan naisvalitukseen.

Naisvalitus ei ratkaise ongelmia, mutta ongelmat eivät myöskään ratkea vain vaatimalla naisia lopettamaan valitus.

Ei riitä, että miehet ottavat osaa kotitöihin. Miesten tulisi ottaa vastuuta myös niiden organisoinnista. Muuten tilanne synnyttää työnjohtaja–työntekijä-mallisen parisuhteen ja ajaa miehet Vaarasen mainitsemaan tilaan: apureiksi ja pahimmillaan sivullisiksi parisuhteissa ja perheissä.

Tällainen parisuhde ei ole tasa-arvoinen eikä voi olla kummallekaan osapuolelle tyydyttävä. Vaaranen tunnistaa tämän dynamiikan, mutta hänen näkemyksensä siitä on yksipuolinen.

Vaarasen asenne ilmentää uusfamilismia: siinä parisuhteella ja ydinperheellä on ylittämätön itseisarvo ja esimerkiksi naisten väliset ystävyyssuhteet näyttäytyvät uhkana parisuhteelle.

Ystävyyssuhteet – naisten keskinäiset ja muut – ovat kuitenkin tärkeitä, sillä ne mahdollistavat keskinäisen tuen, jakamisen ja kasvamisen.

Julkisessa parisuhteita koskevassa puheessa, suhteiden sisällä ja pariterapiassa pitäisi tunnistaa ja olla tilaa käsitellä sukupuolten epätasa-arvoon liittyviä ärsytyksiä, turhautumisia ja pettymyksiä, jotta muutos parempaan mahdollistuu.

Vain naisten vastuuttaminen miesten ulkopuolisuudesta jättää muut tilanteen syntyyn vaikuttavat tekijät näkymättömiin.

Heidi Elmgren

Annukka Lahti

Tiina Sihto

tutkijoita, Jyväskylän yliopisto

Anonyymi kirjoitti...

Tv-haastattelun "17-vuotias" turvapaikanhakija IS:lle: Valehtelin pääministerille

Fahad Firas Al-Nuiami kertoi syyskuussa televisiohaastattelussa olevansa 17-vuotias turvapaikanhakija. Nyt mies myöntää valehdelleensa pääministerille tiedotusvälineiden edessä, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

20-vuotias Fahad Firas Al-Nuiami kertoi pääministeri Juha Sipilälle (kesk) syyskuisessa televisiohaastattelussa olevansa 17-vuotias. Videosta nousi kohu.

Nyt mies kertoo Ilta-Sanomille, että salakuljettaja käski hänen valehdella ikänsä.

- Kyllä, valitettavasti. Häpeän ja kadun sitä mitä tein. Olen pahoillani, pääministeri, mies kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Al-Nuiami kertoo, että ystävä suositteli, että hän kertoisi oikean ikänsä kohutun haastattelun jälkeen.

Vaikka mies kertoo saaneensa tappouhkauksia paljon kohua herättäneen haastattelunsa jälkeen, myös naiset ympäri Suomea ovat lähestyneet miestä Facebookissa tapauksen jälkeen.

- He kertoivat haluavansa tutustua minuun paremmin. Uhkaukset taas ovat vain uhkauksia, kukaan ei ole tehnyt mitään.

Satunnaisia linkkejä kirjoitti...

Ilta-Sanomat: Eroisän vapaaehtoinen uhraus: Jäin Suomeen vain lasteni vuoksi (2016-01-21)
Eihän kukaan järkevä ihminen haluaisi jäädä elämään ex-puolisonsa kotikaupunkiin, sanoo Iso-Britanniasta Suomeen muuttanut Frank.

– Ei ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi jo lähtenyt Suomesta avioeron jälkeen, jos lapsia ei olisi, toteaa kahden alle kouluikäisen tyttärensä huoltajuuden ex-vaimonsa kanssa jakava Frank.




Mutta kun yhtälössä on mukana lapsia, isällä on kaksi vaihtoehtoa:

– Voin joko jäädä, olla tyttärilleni hyvä isä ja hyväksyä sen, etten oikeastaan millään todennäköisyydellä voi enää kutsua itseäni oman alani ammattilaiseksi tai voin muuttaa töiden perässä muualle, olla näkemättä heidän kasvavan ja maksaa suuret elatusmaksut siitä hyvästä, että kahdesta rakkaasta pikkuisestani kasvaa kaksi aikuista isojen ongelmien kera.

– Eli käytännössä vaihtoehtoja ei ole, Frank hymähtää.

kirjoitti...

Naisten uskomatonta törkeyttä harrastuksen ääressä. Tästä huolimatta miehet ovat jotenkin syyllisiä naisten ulkonäköpaineisiin.

Niin, miehet on aina syyllisiä.

Satunnaisia linkkejä kirjoitti...

Tästä oli maininta kommentissa.

Seura: Afrikkalaistaustaisilla on suurin riski joutua raiskatuksi Suomessa – tästä se johtuu (21.1.2016)

Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä kyselytutkimuksen valossa (pdf)

Anonyymi kirjoitti...

Tässäkö syy vähättelyyn parisuhteissa? "Nainen ei pysty rentoutumaan kuten mies"

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen sanoi Huomenta Suomessa, että naiset ovat miehiä huonompia ottamaan itselleen omaa aikaa ja tilaa.

Vaaranen käytti esimerkkinä miesten ja naisten rentoutumiseroista erästä iltaa, jolloin hän kävi pitsalla ja tarkkaili ravintolan yksin aterioivia miesasiakkaita.

– He tilasivat sen pitsan ja ottivat jonkin iltapäivälehden ja söivät. Katsoin, että mikä rentoutuminen. Nainen ei pystyisi tuohon, Vaaranen sanoi.

– Naisella on koko ajan sellainen paine, että mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Miehellä on taito rentoutua, vaikka häly olisi aivan suunnaton. Tämä tuntuu ärsyttävän naista hyvin paljon, Vaaranen arvioi.

Hänen mukaansa naisten kokema suorituspaine ei johdu miehistä, vaan menestymiseen kannustavasta yhteiskunnasta ja esimerkiksi omasta lähipiiristä. Ilmapiiri on Vaarasen mukaan täydellisyyteen painostava.

– Näyttää olevan trendikästä vaatia itseltään hirvittävästi. Se näkyy esimerkiksi liikuntakulttuurissa itsensä rääkkäämisenä ja itsensä ajamisena mahdottomiin suorituksiin. Yhtäaikaiset tutkinnot ovat tämän ajan naisen juttu. Yhtä aikaa pitää hankkia lapsi ja rakentaa talo. Pienessä ajassa tehdään hyvin paljon, se on tätä aikaa, Vaaranen luettelee.

– Tällä hetkellä tuntuu, että naiset vaativat itseltään täysin mahdottomia ja se joka maksaa sen laskun, on puoliso, Vaaranen arvioi.

Anonyymi kirjoitti...

https://twitter.com/Cernovich/status/690279801366659073

Anonyymi kirjoitti...

Erot naisille keskimäärin helpompia – "Mies painaa hampaat irvessä yksinään"

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut seksuaalineuvoja Jouni Pölönen neuvoo eron koittaessa hakemaan apua – ja välttämään toisen ja itsen kohtuutonta syyllistämistä.

Seksuaalineuvoja Jouni Pölösen mukaan naisten ja miesten eroista selviytymisessä on varsin suuriakin eroja. Naiset selviävät eroista keskimäärin paljon miehiä paremmin vahvempien tukiverkostojen ja tätä kautta saadun vertaistuen avulla.

– Mies taas painaa hampaat irvessä yksinään. Ja se vertaistuki voi olla kovasti vääränlaistakin, että löytää itsensä jostain baarin perukoilta istumasta – elämänhallinta saattaa hyvinkin mennä raiteiltaan. Mutta silloinkin, vaikka näin kävisi, voi pysähtyä ja ottaa opiksi. Ei se tarkoita sitä, että tilanne karkaa käsistä lopullisesti.

Anonyymi kirjoitti...

KUN TASA-ARVO TUNTUU SYRJINNÄLTÄ

Samaan aikaan, kun keskustelu on kuohunut maahanmuuttajamiesten ja seksuaalisen häirinnän ympärillä, on kiehunut myös kantasuomalaisten parisuhteiden liepeillä.

Oudolla tavalla nämä keskustelut kietoutuvat yhteen. Molemmissa pohjavireenä ovat käsitykset sukupuolirooleista.

Parisuhdekeskustelun voi tiivistää lauseeseen: Miehet ovat tossun alla.

Näin siitä huolimatta, että kotitöistä suurin osa kasautuu yhä naisten harteille ja siitä huolimatta, että naiset kokevat väkivaltaa joka viidennessä parisuhteessa.


Rosa Meriläinen kirjoitti blogissaan (HS 4.1.) ylistyksen naisystävilleen. Hän kertoo ystävyyssuhteidensa kestävän elämäntilanteiden muutokset: ”Miehiä tulee ja menee, ystävättäret pysyvät”.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen pitää (HS 13.1.) tätä esimerkkinä miehiä vähättelevästä puheesta, joka johtaa miesten syrjimiseen.

”Naisystävät ovat tärkeitä mutta eivät koskaan yhtä tärkeitä kuin puoliso, valittu tai lasten isä”, Vaaranen kirjoittaa.

(Tähän väliin huomautus: Vaaranen jättää huomiotta muut kuin kahden cis-heteron muodostamat, lapselliset parisuhteet. Olen tietoinen tästä heteronormatiivisuudesta, stereotyypittelystä ja rajaavuudesta. Muun muassa ne johtivat tämän kirjoituksen syntymiseen.)

Vaarasen kirjoituksen taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että naisen ystävyyssuhteet ovat vain tyhjän tilan täyttämistä siihen saakka, kun nainen ”löytää Sen oikean”.

Vaarasen väite siitä, että ystävyyssuhteet ovat helpompia, koska naisen ”suhde mieheen ei säestä olemassa olevaa vaan pakottaa kasvamaan ja kehittymään”, on mielestäni outo. Parhaimmillaan luottamukseen perustuva suora puhe ystävien kesken nimenomaan auttaa kasvamaan hyvään suuntaan.

Se, että miehet Vaarasen mukaan puhuvat keskenään lähinnä urheilusta, on miesten itsensä vastuulla, ei tasa-arvo-ongelma tai naisten syytä.

Anonyymi kirjoitti...

BBC:n toimittaja osallistui Suomessa turvapaikanhakijoiden tapakurssille: ”Ette voi ostaa vaimoa” - Turvapaikanhakijat - Kotimaa - Helsingin Sanomat

Vanhemmat miehet kohottelevat epäuskoisina kulmiaan, kun heille kerrotaan naisten ja miesten tasa-arvosta Suomessa, BBC raportoi.
...
”Tämä on aika ihmeellistä. Meillä naisen ei tule mennä ulos ilman miestään tai veljeään”, hän sanoo.

Sitten Johanna ryhtyy puhumaan homoseksuaalisuudesta. Takarivin irakilaismiehet tirskuvat ja hihittelevät.
...
Jos hyvin erilaisista ja konservatiivista kulttuureista saapuvia miehiä ei saada heti ymmärtämään, että Suomessa on omat tapansa ja sääntönsä, heitä ei koskaan saada kotoutettua, Johanna sanoo.
...
Kun oppitunti loppuu, yksi irakilaismiehistä kättelee toimittajaa.

”Suomessa on hienoa, mutta kun menen naimisiin, niin vaimoni huolehtii kodista ja tekee sellaista ruokaa, josta minä pidän. Eikä taatusti käy yökerhoissa”, mies sanoo.
...
Lihaksikas ja salivaatteisiin pukeutunut irakilaismies lähestyy BBC:n toimittajaa vastaanottokeskuksen aulassa, juttu kertoo. Kuiskaten mies kysyy, miksi toimittaja on uskaltautunut paikalle vain kolmen poliisin saattueessa.
...

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylän yliopiston tutkijaat, jotka käänsivät Heli Vaarasen huomiot parisuhteen ongelmista päälaelleen eli kaikki miesten viaksi, unohtivat esitellä itsensä. Tässä kopioita Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta:

Heidi Elmgren
Heidi Elmgren is a doctoral student in philosophy at the University of Jyväskylä, Department of Social Sciences and Philosophy. In her dissertation she is studying the operational principles of meritocracy and its relation to the increasing inequality in society.

Feminism and Science, YFI Forum, Wed 22 Apr at 4.15 p.m.-6 p.m., Ylistönmäentie Y33 134
Doctoral student Heidi Elmgren, University of Jyväskylä: WOMEN IN PHILOSOPHY - WHY SHOULD WE CARE?
Liberaali välttämättömyys ja paljaan elämän politiikka. Heidi Elmgren. Pro gradu –tutkielma
Heidi oli yksi opettajista kurssilla: SPTA314 Kriittinen miestutkimus, 5 op, lukupiiri 2. periodi, Sukupuolentutkimus (YFI)

Annukka Lahti, PsM, tohtorikoulutettava
Valmisteilla olevan sukupuolentutkimuksen väitöstutkimukseni aiheena on tämän ajan seurustelu- ja parisuhteet, niille annetut merkitykset sekä niissä ilmenevät jännitteet ja ambivalenssit.

Tiina Sihto
I received my master's degree in 2013 and currently I'm working as a doctoral student of social and public policy. My doctoral dissertation deals with how locality and social class shape women's possibilities to reconcile work and care.

Naistutkimus ja sen peitejärjestelmä sukupuolentutkimus ovaty oppinaineita, joissa saadaan musta näyttämään valkoiselta. Sen mukaan kaikki olemassa olevat ja keksityt epäkohdat ovat miesten syytä. tutkimusala osaa vielä hienosti ilamista senkin, että miehet ovat niin tyhmiä, etteivät ne itse edes tajua olevansa syypäitä kaikkeen. Sen esilletuomiseen tarvitaan feminististä tutkimusotetta.

Huvittavaa on myös, että tuolla kurssilla "Kriittinen miestutkimus" käsiteltiin myös miesten tasa-arvo-ongelmia. Olisipa kiva nähdä feministien tekemä lista miesten tasa-arvo-ongelmista. Arvaanpa että ensimmäisenä on "mieheyden aiheuttama välttämättömyys naisten raiskaamiseen" tms.

Elmgrenin väitöskirja "operational principles of meritocracy and its relation to the increasing inequality in society" on juuri sitä, mitä naistutkimus on toitottanut jo kymmeniä vuosia. Meritokratia tarkoittaa hallintoa, jossa yleneminen tapahtuu ansioiden (meriittien) perusteella. Palkkaa ei siis saa maksaa tuottavuuden mukaan, sillä naiset eivät ole tuottavuusorientoituneita. Naiset eivät halua kilpailla ja vastustavat tuottavuusmittauksia. Palkka tulee maksaa pelkästään koulutuksen perusteella ja naistutkimuksen koulutus taitaa olla sen listan kärkipäässä, joista pitää maksaa erikoislisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Mies tuli naapurin naisen kanssa yöllä kotiin – avovaimo iski veitsellä rintaan - Kotimaa - Keskisuomalainen

Anonyymi kirjoitti...

What Lesbians Do In BED! (Expectations vs Reality)

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen opiskelija yritettiin raiskata Roomassa - mies tunki perässä vessaan ja löi nyrkillä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tiede todistaa: näitä naisen fyysisiä piirteitä mies ei voi vastustaa | Pinnalla | Iltalehti.fi

Teini kysyi naiselta tietä Tornioon - lääppi ja puristeli

Poliisi tutkii: Mies surmattiin Raisiossa - epäilty nainen vangittu

Anonyymi kirjoitti...

Oksettavaa. Kas kun ei vielä istukoita ja toosasta roikkuvia napanuoria kuvattu mammakerhon tapaan:

Tältä näyttää keho 24 tuntia synnytyksen jälkeen - äidin kuva leviää sosiaalisessa mediassa

Anonyymi kirjoitti...

Average penis size revealed: Scientists attempt to find what is 'normal' to reassure concerned men | Love & Sex | Lifestyle | The Independent

Anonyymi kirjoitti...

Ex-liigakiekkoilijan surullinen isyyskiista - kirjoitti koskettavan kirjeen: "Menetin sinut ja elämäni romahti"

- Elän painajaismaisessa surumaailmassa.

Jämsäsen Emma-esikoisella on tänään 7-vuotissyntymäpäivä, mutta Jämsänen ei ole paikalla. Itse asiassa Jämsänen ei ole saanut nähdä lastaan yli kuuteen ja puoleen vuoteen.

Eikä tyttären nimi ole enää Emma.

Lapsen äiti ja Jämsänen erosivat, kun lapsi oli noin kahden kuukauden ikäinen. Isälle ei jäänyt minkäänlaisia oikeuksia, koska äiti oli vielä juridisesti avioliitossa toisen miehen kanssa.

Äiti oli jo hakenut avioeroa, suunnitellut tulevaisuutta Jämsäsen kanssa ja nimennyt hänet biologiseksi isäksi, mutta muuttikin mielensä.

Äiti otti pieni tytön mukaansa ja lähti aviomiehen luo Yhdysvaltoihin.

- He lähtivät todella nopeasti pois.

Anonyymi kirjoitti...

SPR: Kuuden työ vastaanottokeskuksissa päättynyt kielletyn suhteen takia

Suhteita työntekijän ja asukkaan välillä ei voida hyväksyä hyväksikäytön mahdollisuuksien vuoksi.
Kuuden SPR:n vastaanottokeskuksen työntekijän työsuhde on päättynyt siksi, että hänellä on ollut turvapaikanhakijan kanssa seksisuhde tai muu sellainen suhde, jossa on voitu nähdä riski suosimiseen, SPR:stä kerrotaan Ilta-Sanomille.

Tähän mennessä SPR on palkannut noin 1 800 työntekijää vastaanottotoimintaan.

Aiemmin julkisuudessa on kerrottu muun muassa, että Länsi-Suomen piiri tutkii epäilyjä, joiden mukaan järjestön naispuolinen työntekijä olisi ollut seksisuhteessa vastaanottokeskuksen aikuisen turvapaikanhakijamiehen kanssa.

– Asia on sanktioitu. Sitä emme pysty todentamaan, onko kysymys ollut seksisuhteesta vai suhteesta. Molemmat ovat kiellettyjä, niin seksisuhde kuin suhdekin, Länsi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pekka Annala kertoi.

Anonyymi kirjoitti...

"Ahdistelija pitäisi palauttaa lähtömaahansa" – neljä ehdotusta taharrush gamean lopettamiseksi

Poliisi on huolissaan naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta joukkohäirinnästä. Me kysyimme, mitä asialle voisi tehdä. Poliisi, turvapaikanhakijat, asianajaja ja Suomen Irakin kulttuurifoorumin puheenjohtaja vastasivat.

"Tehkää poliisille ilmoituksia. Vakuutan, että poliisi suhtautuu niihin vakavasti".
– Seppo Kolehmainen, poliisiylijohtaja

"Jos joku ahdistelee naisia, pitäisi palauttaa saman tien lähtömaahan".
– Haidar al-Hello, Suomen Irakin kulttuurifoorumin puheenjohtaja

"Kyllä irakilaiset miehet ymmärtävät, ettei näin kuulu käyttäytyä"
– Ville Punto, turvapaikanhakijoiden asianajaja

"Kotimaahansa palaavien liikkumista pitäisi rajoittaa".
– Hussein Turkki, turvapaikanhakija

Anonyymi kirjoitti...

Miksi raiskaajalle annetaan turvapaikka? Näin sanoo laki
Törkeidenkään rikosten tekeminen Suomessa ei vaikuta turvapaikkaprosessiin, mikäli henkilöä odottaa kuolemanvaara kotimaassa. Asian muuttaminen vaatisi perusteellisia lakimuutoksia, sekä Suomen irtautumista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista.


Turvapaikanhakija tulee Suomeen, tekee rikoksen ja saa turvapaikan.

Yhtälö ei istu kaikkien oikeustajuun. Miksi rikollinen ”palkitaan” turvapaikalla röyhkeästä käytöksestään huolimatta?

Tämä johtuu Suomen laista, sekä kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista, joihin Suomi länsimaisena oikeusvaltiona on sitoutunut.

Vain ulkomailla tehty vakava rikos estää turvapaikan saamisen

Ulkomaalaislain mukaan turvapaikka voidaan jättää antamatta vain, jos henkilö on syyllistynyt tai epäillään syyllistyneen törkeään rikokseen Suomen ulkopuolella. Jos esimerkiksi somalialaisen turvapaikanhakijan epäillään syyllistyneen sotarikokseen Somaliassa, turvapaikka jää saamatta.

Suomessa tehdyt rikokset sen sijaan eivät vaikuta turvapaikkaprosessiin. Tarve turvapaikkaan selvitetään, vaikka henkilö syyllistyisi Suomessa murhaan.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Turvapaikanhakija voi saada Suomesta kansainvälistä suojelua kolmella perusteella. Turvapaikanhakija voi saada:

1) Turvapaikan, eli pakolaisstatuksen

2) Oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella

3) Oleskeluluvan humanitaarisen suojelun perusteella

Turvapaikka voidaan antaa, jos hakijalla on perusteltu syy pelätä kotimaassaan vainoa esimerkiksi uskonnon, kansallisuuden, tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Oleskelulupa voidaan antaa toissijaisen suojelun perusteella, jos turvapaikan edellytykset eivät täyty, mutta henkilöä odottaa kotimaassaan kidutus tai teloitus. Humanitaarisen suojelun perusteella oleskelulupa voidaan antaa, jos henkilö pakenee esimerkiksi luonnonkatastrofia.

Turvapaikan saamiseen Suomessa tehdyt rikokset eivät vaikuta. Ne vaikuttavat kuitenkin oleskeluluvan saamiseen muilla perusteilla.

Anonyymi kirjoitti...

MIELIPIDE
Kun mies saa perata kalat ja huoltaa auton, hän pysyy tyytyväisenä parisuhteessa


Heidi Elmgren, Annukka Lahti ja Tiina Sihto (HS Mielipide 22.1.) kyselevät paremmin organisoidun kotityön perään myös miesten kohdalla. He viittaavat tutkimuksiin, jotka osoittavat naisten ottavan suuremman vastuun kotitöistä ja niiden koordinoinnista.

Väitän, että näin sen kuuluukin olla. Jommankumman parisuhteessa on on oltava ”kotivastaava”. Lapsiperheessä jonkun pitää määrittää muiden perheenjäsenien osuus kotitöistä. Juuri äidin pitkä kokemus sisällä tehtävistä kotitöistä asettaa hänet kotivastaavan asemaan, jossa toimenkuvaan kuuluu asioiden koordinointi.

En allekirjoita väitettä siitä, etteivät miehet organisoisi tarpeeksi tekemiään kotitöitä. Jokainen mies ennakoi perheen auton, veneen, kodinkoneen ja mökin pihatöihin käytettyjen laitteiden huollon ajankohdan ja tekee osan korjauksista itse. Kyse on yleensä isoista ja aikaa vievistä töistä, joita pitää suunnitella tarkoin etukäteen. Näitä töitä joutuu myös usein hoitamaan arkisin, jolloin niistä aiheutuu myös ansionmenetyksiä tekemättä jääneen leipätyön muodossa.

Kotitöihin lasketaan tietysti myös lumenluonti sekä kesäpaikan kevät- ja syysaskareet: mökin, piharakennusten ja laitureiden kunnostustyöt, puiden kaataminen ja polttopuiden teko.

Myös kalaverkot on laskettava – ja perattava kalat. Kalansaalin muuttaminen koko perheen nautittavaksi ateriaksi lankeaa luonnostaan miehelle, koska hän on itse rakentanut tätä varten ulkoiset tulipesät savustamista tai hiillostamista varten. Näitä kotitöitä mies organisoi itsenäisesti ilman kotivastaavan käskyjä tai ohjeita. Joskus mies myös organisoi lapset mukaan talkoisiin, jolloin syntyy tärkeitä isä–poika- ja isä–tytär-siteitä.

Näitä töitä tehdessään mies pysyy parisuhteessa tyytyväisenä ja iloisena. Hän jaksaa myös kuunnella sisätöitä tekevän kotivastaavan nal... työorganisointia, ja jos se kuitenkin käy liian raskaaksi, hän voi uhrautua ja ulkoiluttaa käskyttämisen ajaksi perheen koiraa. Tämäkin vastuullinen työ kuuluu kotitöihin.

Svante Sandström

ulkotöiden kotivastaava, Vuosaari, Helsinki

Anonyymi kirjoitti...



Pieni kuppi kahvia ja omenapiirakka vaniljakastikkeen kera maistuvat Ritva Peltolalle. Kahviloiden pöydät ovat tulleet hyvin tutuiksi sinkulle: vuosia sitten miehestään eronneella Ritvalla on aikaa istuskeluun ja ihmisten katseluun.

– Ihminen on sosiaalinen ja haluaa tavata fyysisesti toisia ihmisiä, nähdä ja kulkea. Kukaan ei jaksa olla yksin kotonaan 24/7. Varsinkin jo ei käy töissäkään.

Ritvan mielestä on sinkulle erityisen tärkeää pitää huolta itsestään niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja lähteä ulos kodistaan.

Sinkkuna olo opeteltava

Tamperelaisella Ritva Peltolalla on eron jälkeen ollut yksi pidempikin parisuhde, mutta nyt hän elää sinkkunaisen elämää. Millaista sitten on olla keski-ikäinen sinkkunainen? Siinä on ollut kova opetteleminen.

– Ettei ole sitä toista osapuolta turvana ja tukemassa.

Hyviäkin puolia siinä on, vakuuttaa Ritva.

– Ei tarvitse kysyä keneltäkään lupaa menemisiin ja jos töppää, kantaa itse seuraukset. Ei tarvitse kuulla kenenkään moittimisia, riittää kun moitti itse itseään.

Anonyymi kirjoitti...

Ritva etsii rakasta – Millaista on olla keski-ikäinen sinkku parisuhdemarkkinoilla?
Sinkku ei ole yksinomaan nuori opiskelija, joka elää yksin omasta tahdostaan. Sinkku voi olla myös keski-ikäinen, joka kaipaa omaa kultaa kainaloonsa ja sänkykamariinsa.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentti: Miksi perättömästä raiskausväitteestä ei aina rangaista ankarasti?

Joutuminen perättömästi syytetyksi rikoksesta voi tuhota ihmisen elämän. Erityisen leimaava syytös on väite seksuaalirikoksesta, jota ei ole tapahtunut.
Torstaina Vihdin Uutiset kertoi, että laajaa huomiota saanut teinityttöjen ahdistelutapaus Vihdissä on paljastunut valheeksi. Lehtitietojen perusteella perättömästi syytetyt turvapaikanhakijat peruivat turvapaikkahakemuksensa epäilyjen takia.
Poliisin mukaan tytöille ei koidu tapauksesta seuraamuksia. Vaikuttaa siltä, että väärät tiedot lähtivät liikkeelle tyttöjen vanhempien väärinkäsityksestä tai vääristelystä.
Olen työssäni nähnyt muutamia seksuaalirikosepäilyjen esitutkintapöytäkirjoja, joita lukiessa ei juuri jää epäselvyyttä siitä, että alkuperäinen ilmoitus raiskauksesta on ollut perätön. Näissä tapauksissa perättömän ilmoituksen tekijää ei kuitenkaan ole epäilty tai syytetty rikoksesta.
Miksi perättömästi toista syyttävä henkilö ei joudu vastuuseen? Moni joutuukin, mutta ei eivät kaikki. Syitä on monia.

Satunnaisia linkkejä kirjoitti...

Ilta-Sanomat: Suomalaismiehet kertovat karmeimmista sokkotreffeistään – ”Siinä vaiheessa juttu kävi omituiseksi” (2016-01-23)
Luulitko, että vain naisten on vaikea löytää sopivaa kumppania netin deittitarjonnasta? Lue tämä – huomaat olevasi väärässä!

Nettideittailua kokeilleiden miesten kokemusten perusteella naisetkin luulevat itsestään liikoja ja käyttäytyvät oudosti – jopa törkeästi.


Anonyymi kirjoitti...

Suomalaismiesten karut tarinat vaimojen tyranniasta: ”Suostui seksiin, jos ostin talon, auton tai sohvaryhmän”

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti Helsingin Sanomiin miehestä, jonka vaimolle koirakin on miestä tärkeämpi. IS:n haastatteleman miehen piina taas yltyi, kun koirasta luovuttiin vaimon vaatimuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Rohkeille miehille?:

Haluatko mukaan Tom of Finland -leffaan? Tarjolla on myös nakurooleja | Helsingin Uutiset

Tom of Finland -leffa etsii näyttelijöitä – kaikkien ei tarvitse olla lihaksikkaita | Iltamakasiini

Tom of Finland -elokuvaan etsitään avustajia – hakemukseen liitettävä speedo-kuva - Elokuvat - Kulttuuri - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Yliopisto kiinni uhkauksen takia Ruotsissa – uhkauksesta epäillään 15-vuotiasta tyttöä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

"Kommentti: Miksi perättömästä raiskausväitteestä ei aina rangaista ankarasti?"

Eivätkö perättömän raiskaussyytöksen kohteeksi joutuvat ihmiset ole "oikeita uhreja"?

Miksi perättömistä ilmoituksista sitten rangaistaan muiden rikosten kohdalla? Eikö se johda, samalla logiikalla, siihen, että näitä rikoksia jää ilmoittamatta? Että oikeita uhreja jää pimentoon?

Muuten jutussa on jotain järkeäkin. On tärkeä tunnustaa, että perättömiä raiskausilmoituksia tehdään ja että ne muodostavat ongelman, eivätkä vähiten oikeille uhreille. Nyt meillä lähdetään siitä, ettei perättömiä ilmoituksia tehtäisi lainkaan, mikä on selvä valhe. On myös tärkeää huolehtia syytettyjen oikeusturvasta. Syyttömyysolettamasta on pidettävä tiukasti kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Ja femakot jatkavat noitavainojen perinnettä tänä päivänä erilaisin konstein:

15 noituussyytettä Suomesta: verta sämpylään, kirjallinen sopimus paholaisen kanssa... - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Noituus- ja etenkin taikuusoikeudenkäynnit olivat arkipäivää Suomessa vielä hieman yli 200 vuotta sitten. Emmi Lahden 1700-luvun loppupuolen oikeudenkäynteihin perustuvan väitöskirjan uutinen on se, että noita ja taikoja oli lähes aina mies.
...

Anonyymi kirjoitti...

Vaimoja lisäeduilla: Pakolaiset joilla on useampi vaimo saavat lisäpalkkion uuden sosiaalitukireformin myötä | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

Pillupassi:

‘She’s getting violent': Miami doctor suspended after attack on Uber driver - The Washington Post

Ei pillupassia:

Kasiluokkalainen erotettiin koulusta - auttoi astmakohtauksen saanutta koulutoveriaan

Anonyymi kirjoitti...

Hei, me vokataan!:

Nuorten vastaanottokeskuksen työntekijä puukotettiin hengiltä Ruotsissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

2016-01-25: Nuorten VOK:n työntekijä tapettu teräaseella Ruotsissa

Anonyymi kirjoitti...

Naissotilaiden painostus poisti Ruotsin leijonalta peniksen! | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-25 IL: Joukkoraiskaus Helsingin keskustassa

Joukkoraiskaus Helsingin keskustassa - neljä ulkomaalaista vangittu

Anonyymi kirjoitti...

Uudenvuoden ahdisteluista lisää ilmoituksia – asiantuntija: tästä taharrush gamaessa on kyse - Rikos - Uutiset - MTV.fi

...
Poliisille on tullit 18 ilmoitusta seksuaalirikoksista kuten seksuaalisesta ahdistelusta, raiskauksen yrityksestä ja raiskauksesta, joiden tapahtumisajankohdaksi on ilmoitettu uudenvuodenyö.
...

Anonyymi kirjoitti...

Keski-ikäiset naiset tulistuivat – karaoke keskeytyi nyrkin iskuihin - Rikos - Uutiset - MTV.fi

Anonyymi kirjoitti...

Kölnin sankari auttoi naisia, uhattiin kurkun viiltämisellä - Ulkomaat - Verkkouutiset

Ivan Jurcevic took on men responsible for Cologne New Year's Eve sex attacks | Daily Mail Online

Harper Adams University students perform lewd acts with strippers in SU show | Daily Mail Online

Anonyymi kirjoitti...

Miehet kritisoivat, naiset nalkuttavat – kiihtynyt keskustelu parisuhteista opetti meille naisvalitus-termin

Tutkijoiden kirjoituksessa muistutetaan, että kotitöiden lisäksi niiden organisointi on yleensä naisten kontolla. Siksi naiset käyttävät selviytymiskeinonaan naisvalitusta.

Termi naisvalitus on yleisessä keskustelussa hyvin tuore tulokas. Sana on kuitenkin uinut hyvin nopeasti some-kommentteihin ja jutusteluihin, vaikka viikko sitten sen todennäköisesti tunsi vain harva.

Julkiseen keskusteluun naisvalitus-termi nousi neljän tutkijan, Heidi Elmgrenin, Raisa Jurvan, Annukka Lahden ja Tiina Sihdon kirjoituksesta Feministien vuoro -blogissa. He ottivat kirjoituksessaan osaa puolitoista viikkoa velloneeseen keskusteluun naisten ja miesten rooleista, odotuksista ja myös kärsimyksistä parisuhteissa.

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla olevansa huolissaan miehistä, jotka joutuvat Vaarasen mukaan parisuhteissa naisten jyräämiksi ja vähättelemiksi.

Lisäksi naisilla on Vaarasen mukaan takanaan vankka naisystävien tuki, ja naiset puhuvat miehistään kuin vähemmän älykkäistä ihmisistä tai vallattomista lapsista.

- Pariterapiaan miehet tulevat kuin syytettyinä. Syytettyinä siitä, etteivät ole pystyneet täyttämään naisen kaikkia vaatimuksia, Vaaranen sanoi Helsingin Sanomissa haastattelussa.

Satunnaisia linkkejä kirjoitti...

Ilta-Sanomat: Lähihuoltajuus lasten isälle, entinen kotiäiti avautuu: ”Mietin todella tarkkaan, että kerronko uusille ihmisille” (2016-01-25)
Kolmekymppinen eronnut äiti kertoo IS:lle syyllisyydestä ja yksinäisyydestä, kun lähihuoltajuus on vastoin oletuksia lasten isällä.

Kun lasten lähihuoltajuus menee isälle, äiti usein kokee epäonnistuneensa, vaikka päätös olisi yhteinen. Yhteyskunnallinen normi kun on, että eron tullen äiti on se, joka ottaa lapsista päävastuun. Ja piste.

Anonyymi kirjoitti...

Tätäkin kehitystä punaviherfeministit ovat sitten halunneet ja edelleen ajavat:

2015-01-25 Tukholman poliisi menetti päärautatieaseman hallinnan lapsijengeille

Daily Mail lehden mukaan Tukholman poliisi on menettänyt hallinnan Tukholman päärautatieasemalla.

Marokkolaisista koostuvat lapsijengit varastavat ja kourivat naisia jalkovälistä lyöden naisia kasvoihin kun nämä suuttuvat kourimisesta.

Poliisi ei mahda lapsijengeille mitään ja pyytää poliittista ratkaisua tilanteen haltuun saamiseksi.
...

Swedish police warn Stockholm's main train station is overrun by migrant gangs 'groping girls' | Daily Mail Online

2016-01-25 Tyttö raiskattiin uimahallissa Ruotsissa

...
Tänään poliisi ilmoitti, että virkapukuiset poliisit alkavat partioida uimahallissa. Poliisi ottaa tapaukset vakavasti ja olettaa, että tapahtumia on suuri määrä, mutta ne on jätetty ilmoittamatta poliisille.

“Tämä on todella huolestuttavaa ja laitamme kaikki mahdolliset resurssimme tähän. Näemme, että ilmoitusten määrä kasvaa koko ajan ja näitä tapauksia on hankala tutkia”, sanoo Ånestad.
...

Anonyymi kirjoitti...

IL: Opettajanainen vangittiin epäiltynä miehensä murhasta - Kotimaa - Turun Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-22 MTV: Kotouttamista potkuin ja lyönnein - karatea tp-hakijoille

‫مقاطع درناويه صح | Facebook‬

Pippurisumutteet myytiin loppuun Saksassa

Teini syytteessä: Yllytti poikaystävänsä tekemään itsemurhan

Anonyymi kirjoitti...

Työntekijä: SPR epäilee suhteista jo aiheetta

Toimitusjohtaja kuoli oudosti - opettajavaimoa epäillään murhasta

Anonyymi kirjoitti...

Naisvalitus - womansmurmur, turhaa vai tarpeellista? Blogi US Pauli Sumanen 26.1.2016

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-26 KL: Pakolaiskriisi luo Eurooppaan miesongelman

Amerikkalaistutkijan väite: Pakolaiskriisi luo Eurooppaan miesongelman | Kauppalehti

Anna Rotkirch: monille miehille | Hbl.fi

Germany on the Brink - The New York Times

Europe’s Man Problem

Oh, boy | The Economist

"Abnorma antalet unga män ett problem för Sverige" - Debatt - Göteborgs-Posten

Hans Rosling on Twitter: "With present flow of 90% male refugee children to Sweden, the Swedish Teen Sex Ratio will in 4 months be like in China: 120 boys/100 girls."

Vakava varoitus pakolaistulvasta: Ruotsin väestön sukupuolijakauma kohta sama kuin Kiinassa - Ulkomaat - Verkkouutiset

Anonyymi kirjoitti...

Tuksu vauhdissa

Anonyymi kirjoitti...

Kanadan kouluampumisen taustalla mahdollisesti kiusaamista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Saarnaajatkin aktivoitumassa?:

Saarnaaja Leo Meller: Joukkoraiskaukset tulevat – kristityt eivät enää elä turvassa Euroopassa | Iltamakasiini

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-26: IL: Lapsia syntyi ennätysvähän

Anonyymi kirjoitti...

Kun parisuhde loppuu vain toisen osapuolen päässä – vainoaminen voi pilata arjen

Kaksi vuotta sitten kriminalisoitu vainoaminen on vielä uusi asia oikeuslaitokselle, eikä sitä aina tunnisteta. Vainoamisesta tehdään poliisille vuosittain yli 600 tutkintapyyntöä. Määrät ovat merkittävästi suurempia kuin lainsäädännön valmisteluvaiheessa ennakoitiin.

Valtaosa vainoamistapauksista liittyy eron jälkeiseen tilanteeseen. Asiantuntijoiden mukaan vaino loppuu vain harvoin itsestään.

Vaino voi ilmetä esimerkiksi pakottavana kontrollointina ja systemaattisena uhrin yksityisen ja julkisen elämän terrorisointina.

– Vainoaja voi käyttää lapsia tai muita vainottavan läheisiä saadakseen häneen halutunlaisen otteen, kertoo aiheesta väitöskirjaa tekevä Lapin yliopiston tutkija Anna Nikupeteri.

Anonyymi kirjoitti...

Taantuma vei suomalaisten lastentekohalut – Miksi 90-luvun lamassa ei käynyt näin?

Talouden alavire saa suomalaisia lykkäämään lasten hankkimista. 90-luvun laman aikaan synnytysosastoilla riitti kuitenkin kiirettä. Väestöliiton tutkijan mukaan ero löytyy tulevaisuuden odotuksista ja muuttuneista kannustimista.

Tilastokeskuksen tiistaina julkistamien ennakkotietojen mukaan syntyvyys Suomessa laski viime vuonna jo viidettä vuotta peräkkäin. Yhtä vähän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosien aikaan.

Tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta pitää pitkittynyttä taantumaa selkeimpänä syynä ilmiölle. Jos tulevaisuudelta osaa odottaa vain pätkätöitä tai työttömyyttä, ei perheenlisäys ole ensimmäisenä mielessä.

– Taantuman aikana nuoret aikuiset siirtävät ensimmäisen lapsen hankintaa ja toisaalta lapsiperheissä ei hankita kolmatta tai neljättä lasta, Miettinen sanoo.

Euroopassa erityisesti eteläisten kriisimaiden syntyvyys romahti pahimpien vuosien aikana, mutta Miettisen mukaan taloustilanne ja syntyvyys eivät silti kulje aina käsi kädessä.

– Ranskassa on aika voimakkaasti satsattu perhepolitiikkaan, mikä voi olla turvatekijä siellä. Toisaalta taas Saksassa panostetaan perhepolitiikkaan eikä lama ole ollut niin syvä, mutta syntyvyys on silti edelleen matalalla, Miettinen sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Työelämä kaipaa enemmän särmikkäitä naisia

Kiltin tytön palkkaaminen on johtajan heikkoutta.

”Työelämä tarvitsee enemmän vittumaisia naisia.”

Professori Alf Rehnin johtopäätös Naiset johtajiksi -hankkeen karonkassa ei ole uusi, mutta hyvin tarpeellinen.

Tasa-arvoisia etenemismahdollisuuksia työelämässä ajava Dialogi-hanke esitteli tiistaina keinoja petrata organisaatioiden monimuotoisuutta muun muassa mentorointiohjelmilla ja naisia houkuttelevammalla rekrytointi-ilmoittelulla.

Viestintätoimisto Ellun Kanojen yhdessä Accenturen, Elisan, Fujitsun, F-Securen, Ilmarisen, Lidlin, RAY:n, Skanskan, UPM:n ja Wärtsilän kanssa kokoamat moninaisuusneuvot ovat arvostettavia.

Tilaisuudessa esiintyneet Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio ja Skanskan henkilöstöjohtaja Kirsi Mettälä totesivat, että työelämän tasa-arvo on totta Suomessa 2020-luvulla. Eriarvoistavat yhteiskunnalliset rakenteet, perinteiset sukupuoliroolit, tuplastandardit ja piilokiintiöt ovat ensi vuosikymmenellä toivottavasti jo historiaa, mutta suurimmat uranousun esteet tuntuvat olevan omien korvien välissä.

Ritakallio kertoi, että hänen uransa aikana yksikään nainen ei ole ottanut aiempaa vastuullisempaa pestiä vastaan suoralta kädeltä, miettimättä tilannetta muiden, kuten perheensä, kannalta. Elämänmuutosten pohtiminen on vain viisasta, mutta näytön paikoissa empimisessä usein kyse voi olla huonosta itsetunnosta.

Vanhan virren mukaan nainen ei hae työpaikkaa, jos täyttää vain yhdeksän kymmenestä valintakriteeristä, mutta mies kokee olevansa pätevä hakija kahden ruksin jälkeen. Jos nainen saa paikan ja vielä kehuja, hän sairastuu ”huijarisyndroomaan” ja pelkää jäävänsä kiinni siitä, ettei ole niin hyvä kuin hänen luullaan olevan. Kun nainen menestyy, hän ei korosta sitä, että on menestyjänainen. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska naisjohtajuudesta puhuminen - tai puhumatta jättäminen - on täysin tarpeetonta.

Kolmannen aallon feministiksi itseään tituleeraavan Rehnin mukaan monimuotoisuudesta puhuminen on kliseiden ja ikonisaation kyllästämää - olemme kiinni mytologiassa ja toistamme vanhoja malleja. Hän kehottaa meitä päästämään irti keinotekoisesta keskustelusta biologisista sukupuolista ja korjaamaan todellisen ongelmamme eli heikon johtamisen. Tasa-arvo-ongelma häviää sillä, että yritystä johtaa särmää sietävä johtaja.

Naisasianaiset ja ”tiedostavat rekrytoijat” ovat kiinnittäneet huomion työelämän epätasa-arvoon niin, että kiltit tytöt eivät enää tarvitse taustatukea. Organisaatioiden on helppo pestata kilttejä tyttöjä, koska he sopivat jo olemassa oleviin yrityskäytäntöihin. Sukupuolijakauman näennäinen umpeen kurominen ei kuitenkaan ole yritysjohdolta ainoastaan kosmeettista vaan myös laiskaa.

Kyseenalaistavia toisinajattelijoita - miehiä tai naisia - suomalaisjohtajat sen sijaan eivät uskalla palkata. Tiimiin tai yrityskulttuuriin sopivan hakijan palkkaaminen tai henkilökemioiden kolahtaminen ovat Rehnin mielestä myrkkyä organisaatiolle. Hänen mukaansa johtajan tehtävä on epäsovinnaisten ihmisten mahduttaminen organisaatioon.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistoliiton vaalikierros saa vauhtia: "Kova paine valita nuori nainen"
Vasemmistoliiton puheenjohtajavaaliin odotetaan useita nuoria naisehdokkaita. Naispuheenjohtajalle on nyt sosiaalinen tilaus, arvioi entinen puoluesihteeri.


asemmistoliiton puheenjohtajavaali alkaa saada kierroksia, kun puolueen turkulainen ääniharava, eduskuntavaaleissa runsaat 15 000 ääntä saanut Li Andersson ilmoitti kertovansa ensi viikolla asettuuko hän ehdolle. Myös kansanedustajat Hanna Sarkkinen ja Katja Hänninen kertovat harkitsevansa ehdokkuutta.

Tähän mennessä ehdolle ovat asettuneet puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ja kansanedustaja Jari Myllykoski.

Odotuksena on, että kisaan saadaan useita nuoria naisehdokkaita, sanoo entinen puoluesihteeri, Kansan Uutisten päätoimittaja Sirpa Puhakka.

– Puolueessa on todella kovat paineet valita nainen puheenjohtajaksi. Sille on tällä hetkellä sosiaalinen tilaus, arvioi Puhakka Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Vasemmistoliitto valitsee uuden puheenjohtajan kesäkuussa Oulun puoluekokouksessa. Nykyinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ilmoitti marraskuun lopulla, ettei enää ole käytettävissä seuraavalla kaudella.

Ehdokasodotukset kuvaavat puolueen tilaa, sanoo Puhakka. Puolueen profiili, ja samalla kannattajakunta, on viime vuosina nuorentunut.

– Jäsenprofiili on nyt selkeästi kaksikyttyräinen kameli. Yhtenä piikkinä ovat 30-vuotiaat tai sitä nuoremmat, toisena ikääntyneet jäsenet. Tämä on uutta kehitystä, sanoo Puhakka.

Anonyymi kirjoitti...

Tältä hän näyttää, naisopettaja joka harrasti 16v. erityisoppilaansa kanssa seksiä

Hänellä on vaaleat, kullanruskeat hiukset. Hän on aivan tavallisen näköinen. Kuvat epäillystä ovat levinneet maailmalle eri uutiskanavien välityksellä.

Iltamakasiini kertoi tänään, että naisopettaja pidätettiin epäiltynä seksin harjoittamisesta oppilaansa kanssa. Poikaoppilas on 16-vuotias ja tarvitsee erityisopetusta, kertoo Mirror.

25-vuotias opettajatar on naimisissa. Hän työskenteli Valley High Scoolissa, Las Vegasissa. Hänen kerrotaan tapailleen poikaa lähes päivittäin ja vaihtaneen peräti 13 000 tekstiviestiä pojan kanssa.

Erityisopetusta tarvitseva poika puolestaan ei erota mikä on oikein ja mikä väärin.

Asiaa käsitellään oikeudessa maaliskuussa. Hän on vapaalla maksettuaan takuusumman.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus löysi yhteyden lihansyönnin ja munuaissyöpäriskin väliltä | Nainen.com

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi salasi raiskauksen! | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

Valtamediaa harmittaa heidän kankeus | MV!!??

Siinä missä monet maahanmuuttajataustaiset ovat fiksuja, ovat femakot edelleen täysin kritiikittömässä moku-kiimassaan puolustelemassa raiskaajia ja vähättelemässä näiden tekoja:

Makwan Amirkhani osoitti jälleen Suomen suvakkien idioottimaisuuden | MV!!??

Neljä ulkomaalaista vangittu joukkoraiskauksesta – nimet - Fin Crime

Fatbardhe Hetemaj asettui puolustamaan Valavuorta ja Selännettä – ”Entisenä pakolaisena en ymmärrä rasistisyytöstä” | MV!!??

Pakolaisraiskaajaa ärsyttää syyttely: “En minä häntä raiskannut – löin vaan!” | MV!!??

Tällaisia on vapaana, ja jotkut itkevät Selänteen kommenteista | MV!!??

Nainen raiskattiin viikonloppuna Espoossa – kahta miestä esitetään vangittavaksi! | MV!!??

Anonyymi kirjoitti...

Merkel on järkyttävä esimerkki siitä millainen nainen on johtajana:

Angela Merkel syrjäytetään pakolla? – Nyt siitä puhutaan ääneen | Uusi Suomi

Angela Merkel lytättiin rajusti – Puoluejohtaja pyörtyi, sai valtavat aplodit | Uusi Suomi

Italia varautuu jättimäiseen pakolaisaaltoon - Jopa 400 000 "muutamassa viikossa" - Talouselämä

Helsingin joukkoahdistelut: Poliisilta täysin uutta tietoa | Uusi Suomi

2016-01-27 IL: Järkyttävä perhehelvetti ulkomaalaisperheessä

Saksan suurin sanomalehti julkaisi järkyttävän uutisen turvapaikkahakijoiden uimahallisikailuista - Talouselämä

...
Lehden mukaan turvapaikanhakijat ovat jääneet kiinni muun muassa masturboinnista porealtaassa ja ulostamisesta altaaseen.
...

Veret seisauttava joukkoraiskaus Rinkebyssä – Tajukangas

Anonyymi kirjoitti...

Ja suomalaiset spermanaamafemakot ovat sen sijaan aivan hiljaa tai ISISiin hyväksyvästi suhtautuvia:

Muslim Tory MP Nusrat Ghani attacks UK jihadi brides who call ISIS is a 'holiday' | Daily Mail Online

First female Muslim Tory MP attacks British jihadi brides who think joining ISIS is a 'package holiday' and says she can't understand why any woman would wear a veil
...
Ms Ghani said she was worried by the number of girls choosing to cover their faces at younger ages, and deemed it inappropriate within schools or in legal settings.
'For me the question is, "Why would you choose to wear a face veil?" I find it very hard to believe — as a feminist — that you want to cover up your face, and become absolutely anonymous. I cannot identify, I cannot see your individuality, and I struggle with that.'
...
Last week, as the sister of ISIS executioner in chief 'Jihadi Sid' faced the Home Affairs Committee, Ms Ghani broke down in tears as asked her: 'Do you still think he's a good man?'
...
Explaining why she cried the Tory MP told MailOnline afterwards: 'The hearing was overwhelming. I had been reading the article today about how 10 and 12-year-olds are being raped and killed.
'It is the true reality of Daesh - this is what they wish to export - rape, enslavement and murder.
...

Muslims are 'not like us', says former racial equalities chief Trevor Phillips | Daily Mail Online

Over 50% of PASTORS admit they have have 'struggled' with online porn use as figures reveal teens and adults are going online in record numbers as it’s ‘safer than real sex' | Daily Mail Online

Dutch right winger demands Islamic male refugees should be locked in asylum centres to 'protect women from testosterone bombs waging sexual jihad' | Daily Mail Online

Anonyymi kirjoitti...

Kuvakooste: Burka-kulkue keräsi uteliaita katseita Helsingissä - Taide - Kulttuuri - Helsingin Sanomat

...
Sade taukosi hetkeksi kun hunnutetut naiset vaelsivat Mantan patsaalta Vanhankirkon puistoon ja kiinnittivät puihin taiteilija Rosa Liksomin ottamia burka-aiheisia valokuvia, joista on juuri julkaistu kirja.
...
Liksomin mukaan hän on itse käyttänyt burkaa melkein viikottain vuodesta 2005 lähtien. Hänen mukaansa maailma näyttää kauniimmalta, kun sitä katsoo burkan läpi.
...

Anonyymi kirjoitti...

Maahanmuuttorealisti:

Päätoimittaja Alexis Kouros: Turvapaikanhakijoiden kotouttaminen on väärä lääke Euroopan pakolaiskriisiin | Yle Uutiset | yle.fi

Anonyymi kirjoitti...

2016-01-26 Press stop! Teemu Selänne haluaa kovempia tuomioita raiskareille!

Tulipahan myräkkä, mitä arvelinkin. Haluan selventää ajatuksiani twiittieni aiheuttaman keskustelun vuoksi. Huoleni Suomesta ja lähimmäisten turvallisuudesta on kuitenkin niin tärkeä ja vakava asia, että koin minulle tärkeäksi kirjoittaa blogin aiheesta, jonka koen tärkeäksi. Suomen tulee olla turvallinen maa kaikille.
...
Kun kuulin ystäväni alaikäisen tyttären tulleen raiskatuksi turvapaikanhakijoiden toimesta heräsi iso kysymys, missä menee raja auttamisen, suvaitsevaisuuden ja riskinottamisen välillä?
...
Aiheesta tulee kyetä puhumaan. Ei voi olla niin, että antamamme turvan vuoksi Suomessa joudutaan pelkäämään rikosten uhriksi joutumista.
...
– Teemu Selänne

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko raiskauksista kirjoittamiseen erikoistunut Sofia Oksanen kirjoittaa kirjan tämän maahanmuuttoaallon mukana tulleesta raiskausaallosta? Vai onko aihe liian arka?

Anonyymi kirjoitti...

Ikuisuusriita poikki – asiantuntijat kertovat, kuinka ratkaiset suhteen yleisimmät riidat

""Kummallakaan ei ole oikeutta pakottaa toista siihen, että koti imuroidaan kolmesti viikossa tai vain kerran kuussa. Molempien on tultava puoliväliin”, Oulasmaa sanoo."

""”Tätä C-korin tavaraa on lapsiperheissä paljon: mihin vaatteisiin lapsi on puettu päiväkotiin ja miten vaippa vaihdetaan. Tämän tasoisia erimielisyyksiä pitää oppia katsomaan läpi sormien ja ymmärtää, ettei kaikesta pidä huomauttaa. Virheiden osoittelu luo suhteeseen negatiivisen ilmapiirin. Kunhan lapsi ei palele, on ihan sama, vaikka häntä ei olisi puettu yhteensopivien värikoodien mukaan”, Oulasmaa sanoo."

Näissä ohjeissa on jotain järkeä, toisin kuin feministien "alistetun ja väheksytyn miehen on vain tehtävä enemmän kotitöitä siihen malliin kuin vaimo määrää" -linjassa.

Anonyymi kirjoitti...

Aleksi Valavuori ja valkoisen miehen taakka

"Mitä uutta on siinä, että omaa etuoikeutettua asemaansa ymmärtämätön valkoinen suomalaismies julkaisee sosiaalisessa mediassa tekstin, jonka sisältö on sovinistinen ja rasistinen?"

Näin huutelee Suomen kaikkein etuoikeutetuimman enemmistön, valkoisten suomalaisnaisten, edustaja. Check your privilege, bitch!

"Valavuoren esiinloihtima kuvasto on suoraan patriarkaatin öyhömaskuliinisesta ytimestä, jossa oikeamieliset suomalaiset miehet ja eritoten isät suojelevat tyttäriään, Suomen tyttäriä."

Väärin suojeltu?

"Ihmisryhmän edustajien pitäminen ei toivottuina verrattuna johonkin toiseen sekä heidän väheksymisensä on oppikirjaesimerkki sosiaalidarwinismista."

Ei. Se on esimerkki järjen käytöstä. Joistain on enemmän hyötyä, toisista taas enemmän kuluja. Resurssimme ovat rajalliset. Kohta emme voi auttaa enää ketään.

"Ei saa yleistää, moni älähtää nyt. Mitä muuta, kuin yleistämistä on vastaavasti esittää, että turvapaikanhakijat ovat yhtenäinen ryhmä? Huudetaan nyt metsään sen molemmilta laidoilta."

Ööö? Kukaan muu ei yleistä paitsi sinä, miehiävihaava, seksitinen kusipää.

"Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että suomalainen mies on suomalaisen naisen pahin uhka. "

Suomalainen mies, tuo suuri saatana.

"Tämä tarkoittaa, että väkivallan torjunnassa ja mediahuomiossa panokset täytyy ladata sinne, missä niillä on eniten merkitystä."

Eli miehiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseen.

"Tämä ajattelutapa on Suomessa syvällä, sen voi todeta vaikka siitä, että vasta viime vuosina on alettu kyseenalaistamaan sitä, miksi puolisonsa ja itsensä tappaneen miehen kohdalla ei puhuta suoraan murhasta ja itsemurhasta. Sen sijaan puhutaan häveliäästi perhesurmasta tai jopa laajennetusta itsemurhasta, aivan kuin mies olis surmannut vain oman jatkeensa. "

Perhesurman tehneitä äitejä on kutsuttu uhreiksi ja ymmärretty ainakin THL:ssa.

"Siksi naisten puolesta ulkomaalaisia vastaan uhoaminen ei auta yhtäkään naista, se vain ylläpitää rakenteita, joissa nainen on kohde ja miehet joko hyvää tai pahaa tekeviä toimijoita."

Tätä ylläpitää ennen muuta feministinen linja, jossa vain miehet nähdään pahantekijöinä, ja naiset ainoastaan avuttomina ja viattomina uhreina. Rakenne on syytä murtaa puuttumalla yhtä lailla myös miehiin kohdistuvaan väkivaltaa.

"Minä en tarvitse suojelua, minä en pelkää."

Hieno homma. Sinun tuntemuksesi tai kohtalosi eivät kylläkään kiinnosta.

"Ihmisarvo on jakamaton."

Suomalaisilla miehillä sitä ei vain ole.

joonasn kirjoitti...

Jotenkin tuntuu oudolta tämä "anonyymien" käymä "keskustelu" näissä kommenteissa. Jos asia on niin tärkeä, miksi siitä ei voi puhua omalla nimellään?

Tarttui silmiin tämä: "Jos seksuaalista halua naisia kohtaan ei olisi olemassa, miehillä ja naisille ei olisi juurikaan motiivia olla tekemisissä toistensa kanssa."

Ilmeisesti kirjoittaja ei ole ollut tekemisissä ihmisten kanssa. Mikä ihme siinä on että kaikki pitää vetää pillunsaamisen kautta? Naiset ovat ihmisiä, miehet ovat ihmisiä. Ketään ei saa sortaa. Capiche?

toughson kirjoitti...

browse this site buy replica bags online Recommended Site 7a replica bags wholesale pop over to this web-site replica bags online