perjantaina, maaliskuuta 03, 2017

Poimintoja Facebookista

Mikä on sinun markkina-arvosi?

Pokka





Vihreiltä lista poikien pelastamiseksi – ”Pojille ei saa asettaa alhaisempia vaatimuksia”

Tampere-talo vastaa kritiikkiin: ”Naisten asian edistäminen parantaa myös miesten elämänlaatua”







Feministipropaganda ei pure -Epäneutraalia sukupuolikirjaa tilattu runsaasti yläkouluihin





49 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teknologia kaipaa tyttöjä – "Kehitystä ei voi jättää pelkästään nuorten miesten käsiin"
Kyselytutkimuksen mukaan 37 prosenttia 11–18-vuotiaista suomalaistytöistä voisi nähdä itsensä luonnontieteen tai teknologia-alalla.


Microsoftin teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin (siirryt toiseen palveluun), miksi eurooppalaiset tytöt eivät ole kiinnostuneita luonnontieteiden ja tekniikan opiskelusta ja miten tilannetta voitaisiin muuttaa.

Microsoftin digitaalisen oppimisen johtaja Kati Tiainen sanoo, että tutkimuksen perusteella Euroopassa yli puolet pojista on kiinnostunut teknologia ja tiede-aloista, mutta tyttöjen kiinnostus on huomattavasti vähäisempää.

Erot maiden välillä olivat kyselytutkimuksessa suuret.

– Suomi oli häntäpäässä Ranskan kanssa, meillä 37 prosenttia tytöistä ajattelee haluavansa teknologia- tai tiedeuralle. Se on absurdia, koska Suomessa on maailman toiseksi parhaimmat tytöt Pisa-tutkimuksen mukaan.

Tiainen näkee, että tytöt kaipaavat kannustusta kiinnostuakseen teknologia-alasta.

– Meidän pitäisi pystyä antamaan koulussa vahvaa positiivista itsetuntoa. Opettajien ja vanhempien kannustus, erityisesti isien kannustus, on tärkeää.

Tiaisen mukaan asenteilla on vaikutusta siihen, mihin aloille tytöt ja pojat suuntautuvat.

Esimerkiksi naisten kannustamisesta teknologia-alalle Tiainen mainitsee oman yrityksensä Microsoftin, jossa ohjeistuksen mukaan naisia pitää olla 30 prosenttia työvoimasta.

– Se on ihan johtajan selkeä tulostavoite. Tavoitteena ei ole se, että palkataan ketä tahansa naisia vaan etsitään aina totta kai parasta osaamista. Naisille mahdollistetaan myös urakehitys.

"Osaamista ja erilaisuutta uuden maailman luomiseen"

Tiainen näkee että teknologiakehitykseen tarvitaan sekä miehiä että naisia.

– Teknologian murros on niin suuri, jos ajatellaan esimerkiksi koneoppimista, robotiikkaa. Ei sitä voi jättää pelkästään nuorten miesten käsiin, kyllä me tarvitaan naisia, osaamista ja erilaisuutta uuden maailman luomiseen.

Tiainen myös toivoo, että tiede ja teknologia-alalla olevat naiset kertoisivat omasta urastaan.

– Kun kysytään tytöiltä, että ketkä ovat tiede- tai teknologiakeksijöitä, niin sieltä tulee aikamoinen litania miehiä. Tarvittaisiin tämän alan naisia myös esille kertomaan omasta urastaan. Tytöt kaipaavat kovasti, että he voisivat tutustua tällaisin naisiin ja käydä yritysvierailulla.

Tiaisen mukaan naisten ei pitäisi ajatuksen tasolla asettaa esteitä uralleen teknologia-alalla.

– Välillä naiset itse asettaa lasikattoja. Meillä on välillä ehkä turhia pelkoja ja itse pienennämme omaa ajattelua.

Microsoftin kyselytutkimus (siirryt toiseen palveluun) toteutettiin 12 Euroopan maassa. Tutkimukseen vastasi 11 500 eurooppalaista 11–30-vuotiasta tyttöä ja naista. Suomen lisäksi tutkimus toteutettiin Alankomaissa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Slovakiassa, Tšekissä ja Venäjällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimus: Kova treeni vähentää miesten seksihaluja – suomalaisasiantuntija uskoo, että syynä on väsymys ja huono palautuminen - Elämä - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Muistettakoon kuitenkin, että tuo naistoimittajien housuunkakkaamisperformanssi oli puhdasta gonzoa, ei sitä oikeasti tapahtunut. Vai miksi muuten yksikään samassa bussissa ollut ei ilmoittautunut. Minä matkustin 70-luvun alussa Kampista Tullinpuomiin bussissa, jossa oli spuge paskat housuissa. Voin vakuuttaa että sellaista ei voi olla huomaamatta eikä unohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hähä:

Video kuohouttaa: Poliisi kaatoi 86-vuotiaan ja sumutti auttavaa naista

Anonyymi kirjoitti...

Puolalainen europarlamentaarikko: naisten kuuluu ansaita vähemmän, koska he ovat heikompia, pienempiä ja vähemmän älykkäitä - Ulkomaat - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Lehti: Törkeästä raiskauksesta tuomitut kuubalaisurheilijat haukkuvat Suomen vankilaoloja ja syyttävät uhria - "luotimme liian herkästi"

Anonyymi kirjoitti...

Uusi meikkitrendi: huulet kuin pussailun jäljiltä

Somalit ovat tässä edelläkävijöitä, mutta suomikantturat seuraavat perässä:

Kaleva: Intiimialueiden kosmeettiset leikkaukset yleistyneet

Anonyymi kirjoitti...

Leikkaamaton toosa on ruma toosa. Hyi!

Anonyymi kirjoitti...

Syömishäiriömyytit, jotka vahingoittavat ongelmasta kärsiviä miehiä

Anonyymi kirjoitti...

Li Anderssonin nettikolumni: Kuntien työnantajapolitiikka on tasa-arvokysymys

Suomen lähi- ja perushoitajien liitto Super teki keväällä 2016 selvityksen lähi- ja perushoitajien työkuormasta ja työssä jaksamisesta.

Tutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä. Lähes kaikki vastaajat (93 %), kokevat huolta suomalaisen hoidon laadusta. 70 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että he joutuvat vähintään viikoittain tekemään asioita, “jotka ovat ristiriidassa heidän arvojensa kanssa“. Yli puolet vastaajista arvioi, ettei pysty työskentelemään nykyisessä ammatissaan terveytensä puolesta kahden vuoden kuluttua: yli puolet on järkyttävä luku.

Tulokset kertovat vanhustenhuollon todella karusta arjesta. Liian vähäiset henkilöstöresurssit ja ainainen kiire johtavat siihen, että hoidettaville ei jää riittävästi aikaa ja että ihmisten yksilölliset tarpeet ehditään liian harvoin huomioimaan.

Samalla se kertoo yhteiskunnan liian vähäisestä arvostuksesta hoitajien työtä kohtaan. Miten hyvinvointiyhteiskunta aikoo turvata hoivapalveluiden riittävyyden, jos työntekijät eivät jaksa omassa työssään tai eivät saa mahdollisuutta tehdä työtään hyvin? Tai edes niin, ettei se ole ristiriidassa heidän arvojensa kanssa.

Uupumus ja kaaos leimaavat arkea
Vuoden alussa Helsingin Sanomat julkaisi koosteen varhaiskasvatuksessa työskentelevien ammattilaisten kokemuksista päivähoidon arjesta. Näidenkin ammattilaisten vastaukset olivat todella huolestuttavia. Suurin osa vastaajista kuvaili arkea, jota leimaa uupumus, kaaos ja riittämättömyyden tunne. Ryhmäkokojen ja henkilöstömitoituksen kanssa kikkaillaan jatkuvasti, mikä johtaa kiireeseen ja henkilöstön kuormittumiseen.

Yksi osoitus puuttuvasta arvostuksesta suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta vastaavien ammattilaisten työstä on myös kilpailukykysopimuksessa päätetty ratkaisu leikata julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja melkein kolmanneksella.

Palkanleikkaus kohdistuu pienipalkkaisiin työntekijöihin, jotka työskentelevät esimerkiksi päivähoidossa, vanhustenhuollossa ja lastensuojelussa. Näiden työntekijöiden aseman kurjistaminen ei paranna suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä. Sopimus toimi pikemminkin tulonsiirtona julkiselta yksityiselle sektorille.

Jo pitkään liian matala palkkataso
Kuntien työnantajapolitiikka on iso tasa-arvokysymys. Kuntien työntekijöistä noin neljä viidesosaa on naisia. Naiset ovat myös julkisten palveluiden suurin käyttäjäryhmä. Palkanalennukset kohdistuvat toisin sanoen erityisesti pienipalkkaisiin naisiin, ja henkilöstöresurssien leikkaaminen heikentää erityisesti naisten työssä jaksamista. Jo pitkään liian matalalla ollut palkkataso heijastaa myös naisvaltaisen hoiva- ja kasvatustyön liian vähäistä arvostusta.

Muun muassa Julkisten hyvinvointialojen liitto JHL on nyt ilmoittanut tavoittelevansa palkankorotuksia naisvaltaisille aloille. Tämä vaatimus on täysin perusteltu.

Tämän lisäksi pitäisi julkisella sektorilla alkaa pilotoida erilaisia malleja työntekijöiden hyvinvoinnin ja vaikutusvallan parantamiseksi. Kuntien tulee olla ennakkoluulottoman työnantajapolitiikan edelläkävijöitä.

Toimenpiteitä palkkaerojen kaventamiseksi
Kuuden tunnin työpäivää olisi mahdollista kokeilla esimerkiksi vanhustenhuollossa, ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksamista on tuettava työnkierrolla ja koulutuksella sekä mahdollistamalla vapaaehtoinen työajanlyhennys. Lisäämällä työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omiin työaikoihinsa ja työn järjestämiseen, pidennetään tutkitusti eläkeikää lähenevien työuria ja estetään ennenaikaisia eläköitymisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Amnesty järjesti tempauksen torilla – vaatii turvaa naisille ja tytöille


Joka kolmas suomalaisnainen on kokenut väkivaltaa entisen tai nykyisen puolisonsa taholta. Myös raiskaukset ovat monen osa. Jo kouluiässä tyttöjen kokema väkivalta ja seksuaalinen ahdistelu on yleistä.

Kylmät faktat saivat liikkeelle Kuopiossa ihmisoikeusjärjestö Amnestyn aktiiveja, jotka järjestivät torilla tanssiesityksen naisten rohkaisemiseksi ja kertoivat kyselijöille aiheesta. Menossa on kampanja naisten kokemaa väkivaltaa ja raiskauksia vastaan. Monissa muissakin kaupungeissa Amnesty tempaisi.

Kuopion Amnestyssä kolme vuotta toiminut opiskelija Emma Jolkkonen totesi, että järjestö haluaa pysäyttää nykyiset ja pian valittavat uudet kuntapäättäjät resurssoimaan riittävästi matalan kynnyksen tukea, esimerkiksi turvakoteja.

Amnesty rohkaisee myös puhumaan.

– Esimerkiksi raiskauksista vain murto-osa tulee poliisin tietoon, Emma Jolkkonen selvitti.

Anonyymi kirjoitti...

Mies loi Tinder-profiilin "kuuman kundin kuvilla" – halusi todistaa, että naiset sietävät mitä vain, jos mies on komea

Tämä mies halusi todistaa, että naiset sietävät millaista kielenkäyttöä vain, jos mies on komea.

Miellyttävän ulkonäön tuoman suosion ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä sovelluksessa, joka perustuu ihmisen arviointiin tämän kuvan perusteella. Silti eräs mies halusi todistaa, että naiset sietävät mitä vain, jos mies on komea.

Nimimerkillä GermanLifter toimiva mies loi jo vuonna 2014 Tinder-profiilin, jossa käytti Call me maybe -hitin musiikkivideolla esiintyneen, komeaksi analysoimansa miehen kuvia. Mies halusi tutkia, saisiko sanoa naisille "mitä vain", jos esiintyy heidän komeana pitämänään miehenä.

Kokeesta raportoi muun muassa tinderseduction.com.

– Tulokset ovat uskomattomia. Joka ikinen nainen, jolle pyyhkäisen "kyllä", on ollut välitön match. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että pyyhkäisen naiselle "kyllä"-vastauksen ja matchia ei olisi, GermanLifter kuvasi keskustelupalstalle tekemässään raportissa.

Analyysissaan GermanLifter myös kutsui naisia herjaavalla sanalla.

– Tiesin, että idea olisi menestyksekäs, mutta olen shokissa siitä, millaisia nämä naiset ovat ja mitä he ovat valmiita tekemään tämän miehen peniksen eteen. Voin kirjaimellisesti sanoa mitä tahansa ja silti saada heidän numeronsa.

Mies saattoi vastata naisen "mitä teet" -viestiin kertomalla, että masturboi naisen kuvia katsellen. Viestinsä jälkeen GermanLifter pyysi aina naisten numeroa, ja tavallisesti sai ne. Numeroita irtosi ehdotuksella nakujoogasta, viestillä laukeamisesta naisen kasvoille ja keskustelussa, joka alkoi viestillä "haluaisin imeä rintojasi".

Osa naisista kieltäytyi irstaista ehdotuksista, mutta jos heille ehdotti suoran ”seksiä?” -viestin jälkeen kahvitteluhetkeä, he olivat suostuvaisia. GermanLifter tosin tunnusti saaneensa pakit pari kertaa, koska aloitti suoralla viestillä "mennään p*nemaan".

Osa keskustelun miehistä piti naisia "kaksinaamaisina", koska he valittavat joidenkin miesten irstaasta käytöksestä, mutta antoivat kuitenkin numeronsa juuri tälle miehelle viestien jälkeen. Miesten mukaan syynä numeron antamiseen oli varmasti miehen komeus.

Testin yhteydessä ei käynyt ilmi, olivatko naiset Tinderissä etsimässä seksiseuraa.

GermanLifterille ehdotettiin, että samaa testiä tulisi kokeilla hyvin viehättävän naisen kuvilla.

Kymmenessä tunnissa yhdeksän matchia
Samantapaisen kokeen suoritti Reddit-käyttäjä, joka on sittemmin poistanut profiilinsa sivustolta. Hän loi kolme eri profiilia, joissa kaikissa oli sama viesti: ”en lähetä viestiä ensimmäisenä, joten lähetä minulle huono iskurepliikki”.

Yhdessä profiilissa oli alusvaatemallin kuva, toisessa käyttäjän keskiverroksi arvioima mies ja kolmannessa hänen rumana pitämänsä miehen kuva. Mies itse sanoi ”kyllä” jokaiselle naiselle, jonka kuvan näki.

Kymmenessä tunnissa keskiverto mies sai yhdeksän matchia ja kaksi viestiä, rumaksi analysoitu mies kolme matchia ja kaksi viestiä. Alusvaatemalli sen sijaan sai 345 matchia ja 94 viestiä, joista vain kolme narautti miehen toteamalla, että hänen kuvassaan on tunnettu alusvaatemalli.

Testin tekijä oli itse ollut Tinderissä kokeen tekohetkellä kymmenen kuukautta ja saanut 250 matchia. Hän piti siksi selvänä, että alusvaatemalli suoriutui huomattavan hyvin. Mies uskookin, että menestyksen salaisuus Tinder-maailmassa on alusvaatemallimainen ulkonäkö.

Testissä hauskinta lienee se, että "keskiverroksi" määritelty mies tuli kommentoimaan kirjoitusta todeten, että on suorastaan kunnia olla "keskiverto". Testin tekijä kertoi löytäneensä miehen kuvan Googlesta kirjaimellisesti hakusanoilla "keskiverron näköinen mies"!

Anonyymi kirjoitti...

Kulttuurivieras, feministi Rosa Meriläinen ei voi käsittää Suomen asevelvollisuuslakia: Intti opettaa nuorille miehille, että epätasa-arvo on ok
Feministi, kirjailija Rosa Meriläinen on ihmeissään, miksei miesten asevelvollisuudesta pystytä edes keskustelemaan.


– Tämä on aika provokatiivinen paikka.

Rosa Meriläinen vaeltelee Ylen puvustossa ja etsii rekvisiittaa valokuvausta varten. Siistit takki ja hatturivit on jaettu aikakausien ja värien mukaan. Vaatteet ovat selkeästi jaettu myös naisten ja miesten vaatteisiin.

– Täällä huomaa, miten paljon sukupuoli on sitä, että pukeudutaan mieheksi ja naiseksi.

Meriläinen kertoo suosikkianekdoottinsa pikkulapsesta, joka on rannalla leikkimässä uusien kavereidensa kanssa. Kun vanhemmat kysyvät olivatko uudet ystävät tyttöjä vai poikia, lapsi vastaa: ”En mä tiedä, kun me oltiin alasti.”

Meriläisen mukaan vaatteiden ja ulkonäön merkitys on vain vahvistunut, etenkin lasten elämässä. Meriläisen omassa lapsuudessa 70-luvulla tytöt ja pojat puettiin samaan sinapinkeltaiseen tai myrkynvihreään froteehaalariin.

– Kun menin ostamaan omalle pojalleni kauluria, myyjä kysyi ensimmäisenä, tuleeko se tytölle vai pojalle. Eihän kaulurin värillä ole väliä, kunhan on lämmin!

Lasten maailman jakautuminen pinkkiin ja tummansiniseen on yksi osoitus siitä, että taistelussa tasa-arvoisen maailman puolesta on oltava hereillä koko ajan. Laakereille ei voi jäädä lepäilemään. Meriläisen mukaan jokaisen sukupolven on tehtävä oma osuutensa tasa-arvon eteen.

Nykyinen maailmantilanne on saanut taas vipinää feministiseen liikkeeseen. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on yksi osoitus siitä, miten asiat saattavat muuttua yhdessä yössä.

– Nyt on innokas meininki päällä. Ihmiset ovat selkeästi aktivoituneet. Tästä saamme kiittää myös maamme hallitusta, joka on matkan varrella onnistunut kyseenalaistaman monta asiaa, joita on pidetty itsestäänselvyyksinä ja jo ikään kuin ”hoidettuina asioina”.

Meriläinen on konkreettisesti huomannut ihmisten aktivoitumisen järjestäessään suurta feminististä tapahtumaa Tampereella. Ensi viikolla pidettävällä WOW-festivaalilla kuullaan nimekkäitä puhujia, ja myös vapaaehtoisia on ollut helppo saada mukaan järjestelyihin. Tapahtuma on Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien tärkein tasa-arvoa juhliva festivaali.

– Kun katsoo taaksepäin, niin asiat ovat parantuneet huimasti. Sata vuotta sitten nainen oli Suomessa vielä holhouksen alainen. Naisen piti kysyä mieheltä lupa töissä käymiseen.

Meriläinen kokee, että asiat ovat Suomessa tällä hetkellä aika hyvin, vaikka ilmassa leijuu myös uhkia. Positiivista Meriläisen mukaan on kuitenkin se, että asioista puhutaan, vaikka ollaankin eri mieltä.

– Poliittisia päätöksiä ei synny ilman keskustelua. Se on fakta. Nyt kun seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa on tapahtunut niin paljon parannuksia, se heijastuu laajemmin tasa-arvoon. Keskustelu on avartanut näkemyksiä. On ymmärretty, että on monenlaisia tapoja olla mies ja nainen.

Anonyymi kirjoitti...

Naiset hoitavat edelleen lapsia paljon miehiä enemmän Ruotsissa

Naiset hoitavat Ruotsissa edelleen lapsia huomattavasti miehiä enemmän, kertovat tuoreet tilastot.

Virkamiesten keskusjärjestön (TCO) viime vuoden tilastojen mukaan naiset käyttivät viime vuonna peräti 70 prosenttia vanhempainvapaaseen ja sairaan lapsen hoitoon tarkoitetuista päivistä Ruotsissa.

– Olen pettynyt siitä, että kehitys on ollut niin hidasta Ruotsin naisille, vaikka tämä on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Jos tätä tahtia jatketaan, kestää 20 vuotta ennen kuin osallistumisen lastenhoitoon voi sanoa olevan verrattain tasavertaista, sanoi TCO:n puheenjohtaja Eva Nordmark järjestön tiedotteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Naisvalta tuhoaa sivilisaation – KANSALLINEN TURVALLISUUS

Anonyymi kirjoitti...

Timo Hännikäisen esiintyminen peruttiin kauhutapahtumassa, osan mielestä ”suvakit pilasivat taas kaiken” – Näin minusta, kauhufanista, tuli kukkahattutäti

”Ja sensuuri voitti taas.”

Muun muassa näin joku on kommentoinut KauhuCon 2017 -tapahtuman Facebook-seinälle viikonloppuna.

Eli mistä on kyse?

KAUHUCON ON NIMENSÄ MUKAISESTI KAUHUKULTTUURIIN, ALAN KIRJALLISUUTEEN JA ELOKUVIIN, KESKITTYNYT TAPAHTUMA. Se järjestetään huhtikuun alussa ensimmäistä kertaa Helsingissä Richardinkadun kirjastossa. Ohjelmistossa on esimerkiksi kauhukirjailijoiden ja muiden alan asiantuntijoiden esitelmiä sekä paneelikeskusteluja.

KauhuConin ympärille kehkeytyi viime viikon lopulla somekohu, kun tapahtuman ohjelmisto julkistettiin. Yksi puhujista oli kirjailija ja esseisti Timo Hännikäinen.

Tuotannossaan Hännikäinen on esitellyt kansallismielistä ja antifeministisestä ajatteluaan. Ilman (2009) -pamfletissa hän muun muassa ehdotti, että kaikille 18–30-vuotiaille naisille pitäisi säätää asevelvollisuuden kaltainen pakollinen seksipalvelus valtion ylläpitämissä ilotaloissa. Hännikäinen kertoi Helsingin Sanomissa kirjoittaneensa kärjistäen, mutta ei pilke silmäkulmassa.

Muissa kirjoituksissaan hän on esimerkiksi käsitellyt kansallisvaltiota nationalistisesta näkökulmasta. Hän on myös ”kansallisen ja eurooppalaisen” Sarastus-verkkolehden päätoimittaja. Hännikäinen on muun muassa ollut järjestämässä itsenäisyyspäivän 612-marssia, jonka järjestäjistä osa kuuluu uusnatsistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen.

Puolitoista vuotta sitten Hännikäinen sai huomattavasti julkisuutta kirjoitettuaan Naisasialiitto Unionin sekä väkivallan uhreja auttavan Naisten linjan Facebook-sivuille törkeitä, solvaavia ja seksuaalisella väkivallalla uhkaavia viestejä.

Hännikäinen on myös kirjoittanut esseitä kauhukirjallisuudesta ja hänet oli otettu tapahtumaan puhumaan kauhukulttuurista.

KRITIIKKIÄ HÄNNIKÄISEN VALINNASTA KAUHUCONIIN KUITENKIN TULI, JA YMMÄRRETTÄVÄSTI.

Monet eivät halunneet Hännikäisen olevan ollenkaan paikalla tapahtumassa, nimenomaan tämän naisvihamielisten somekirjoittelun vuoksi.

Keskusteluketju Facebookissa paisui ja perjantaina järjestäjät ilmoittivat, ettei Hännikäisen esiityminen tapahtumassa on peruttu. Tiedotteen mukaan järjestäjäyhdistyksen jäsenistöltä on pyydettiin palautetta sähköpostitse, ja enemmistö kannatti perumista.

Hännikäisellä on ollut keskusteluketjuissa myös joukko äänekkäitä puolustajia. Heidän mielestään kyse oli mielipidevainosta ja sensuurista: Hännikäinenhän ei ollut tulossa esittelemään poliittisia tai naisiin kohdistuvia mielipiteitään, vaan keskustelemaan kauhukulttuurista.

Pilkallisia ja vihaisia kommentteja lenteli Hännikäisen kritisoijille. Heitä haukuttiin tuttuun tapaan mielensäpahoittajiksi, vihervassareiksi, suvakeiksi, mädättäjiksi ja feminazeiksi.

”Kukkahattutäti” -haukkumasanaa kukaan ei tainnut käyttää. Kyseinen termi tuli kuitenkin mieleen KauhuCon-somekiistaa seuratessa.

Anonyymi kirjoitti...


Kenyan man who couldn't find girlfriend claimed to rape a chicken

"I fear approaching women because of the high level of poverty and I feel women are very expensive.

UPS workers give teenage colleague a car in Alabama

Rose West attacked in prison by mum-of-two over ‘fan mail’

Jail for married teacher who sent half naked selfies and lewd texts to her pupils

Outrage as woman hunts two endangered cubs to in sickening video

Anonyymi kirjoitti...

Harvard staff 'stole £90,000 out of disability fund to buy computers, iPads & SEX TOYS'

She told reporters: "It was a big job and I made mistakes. I never intended to harm the university. I'm very sorry and will do everything in my power to rectify the situation."”

Kasviksia ja hedelmiä 800 grammaa päivässä vähentää tutkimuksen mukaan sydäntautien ja syövän riskiä

Nainen hakkasi lapsuudenystäväänsä pesäpallomailalla - kunnes maila katkesi

Anonyymi kirjoitti...

Man spends $50,000 on over 100 procedures to transform into a 'genderless' ALIEN (and he plans to have his genitals, nipples and bellybutton removed next)

Vinny said: 'I want to be a sexless alien being, I want my outside to reflect how I feel on the inside.
...
He said: 'My goal is to change everyone's mind about human dolls.
'I'm trying to wake people up to show them that gender roles in society do not matter and show them that we need to be better human beings and nicer to one another.'
...
Marcela Iglesias, producer and presenter, said: 'Vinny is an alien new generation of new people who want to look different, in 15 years, hundreds of people will want to look like him.

Woman caught putting hair in pasta to scam restaurant meal

Natsitervehdyksen tehnyt MEP lateli seksistisiä kommentteja

Puolalainen eurokansanedustaja Janusz Korwin-Mikke julisti Euroopan parlamentin edessä, että naisten tulisi ansaita vähemmän, koska nämä ovat vähä-älyisempiä kuin miehet.

Anonyymi kirjoitti...

Rehtori julisti kouluun armeijakurin – arvosanat lähtivät hurjaan nousuun

When Factory Jobs Vanish, Men Become Less Desirable Partners

The study finds that, as men’s economic prospects decline, they marry less frequently. Once, men had good earnings, especially when compared with women. But now these men don’t earn much more than women do, and so fewer people are getting married, and more children are being born out of wedlock.
...
These patterns seem to hinge on whether men are making more money than women, the authors found. When it was women’s jobs that were affected, such as when predominantly female sectors like the leather-goods industry saw competition from Chinese imports, marriage rates and in-wedlock births increased.

When Work Disappears: Manufacturing Decline and the Falling Marriage-Market Value of Men

The End of Men - The Atlantic

The China Syndrome: Local Labor Market Effects of Import Competition in the United States

Instagram goes wild for handsome Samoan man in tourism ad

Anonyymi kirjoitti...

http://www.nbcphiladelphia.com/news/local/Day-Care-Press-Conference-Upper-Darby-Child-Stairs--415507113.html

Anonyymi kirjoitti...

Kysely: Yleinen asevelvollisuus koetaan Suomen maanpuolustuksen vahvuudeksi

Suomalaiset kokevat yleisen asevelvollisuuden maanpuolustuksen tärkeimmäksi vahvuudeksi, selviää Reserviläisliiton kyselystä. Vastaajista 60 prosenttia pitää yleistä asevelvollisuutta puolustuksen ykkösvahvuutena.

Sotilaallisen yhteistyön kannatus on kasvussa viime vuoteen verrattuna. Muiden valtioiden kanssa tehtävän yhteistyön nimesi lähes neljä kymmenestä vastaajasta.

Kyselyssä vastaajille annettiin kuusi vaihtoehtoa, joista piti valita kaksi.

Vastaajien mielestä maanpuolustustahdon merkitys on laskenut mutta reservin määrän ja maanpuolustustyön merkitys kasvanut. Yhä useampi painottaa reserviläisten suurta määrää ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkitystä.

Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi runsaat tuhat ihmistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tasa-arvotyöryhmän varapuheenjohtaja: Naisten asema työmarkkinoilla ikuisuusaihe

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

Vihreiden kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Heli Järvinen muistuttaa, että vaikka Suomessa tilanne on naisten ja miesten tasa-arvossa kansainvälisesti vertailtuna hyvä, niin paljon on vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisessa.

– Luokittelisin mallimaaksi sellaisen maan, joka tunnistaa omat ongelmansa tasa-arvon edistämisessä, mutta myös sellaisen, joka järjestelmällisesti töitä niiden eteen. Tässä mielessä en pitäisi Suomea mallimaana.

Järvinen toteaa, että Suomessa on kuitenkin tapahtunut paljon naisten tasa-arvoa edistäviä asioita viimeisen sadan vuoden aikana. Esimerkiksi Järvinen nostaa sen, että sata vuotta sitten nainen ei saanut työskennellä ilman aviomiehensä lupaa.

– Paljon on siis tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää. Tasa-arvo elää aina ajassa ja se ei tule koskaan valmiiksi.

Naisen asema työmarkkinoilla puhuttaa aina. Tällä hetkellä joka viides kunnanjohtaja on nainen ja kaikista pörssiyhtiöiden hallitusjäsenistä naisia oli viime vuonna 25 prosenttia.

– Se on sellainen ikuisuushaaste, josta ei voi syyttää pelkästään hallitusta vaan ihan meitä jokaista. Liian vähän asioita on tehty, ja enemmän pitäisi tehdä. Meillä on ollut laki tasa-arvosta voimassa, tänä vuonna tulee juhlavuosi, 30-vuotta. Se edellyttää, että kaikessa lainsäädännössä pitäisi huomioida tasa-arvon edistäminen ja siinä me ei olla kauhean hyviä, Järvinen kommentoi.

Asiantuntijoiden mukaan Suomessa joka kolmas nainen kokee perheväkivaltaa. Luku on kansainvälisestikin korkea.

– Kyllä yksi suurin suomalainen ihmisoikeusongelma on naisiin kohdistuva väkivalta. Se on alistamista, kontrolloimista. Itseasiassa naisia kuolee vuosittain väkivaltaan, jonka heidän kumppaninsa on heille aiheuttanut, tai entinen kumppani, toteaa MTV3:n Huomenta Suomessa puhunut Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

Naistenpäivä on ollut YK:n teemapäivä vuodesta 1975 alkaen.

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen naistenpäivän yllätys: perustaa kansainvälisen tasa-arvopalkinnon

Suomen hallitus perustaa kansainvälisen tasa-arvon edistämiseksi, tasa-arvokeskustelun tukemiseksi ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kansainvälisen tasa-arvopalkinnon (International Gender Equality Prize). Palkinnon julkisti pääministeri Juha Sipilä Suuressa tasa-arvon juhlassa kansainvälisenä naistenpäivänä Tampereella.

”Suomi on jo yli sadan vuoden ajan ollut tasa-arvoasioiden tienavaaja. Annoimme ensimmäisenä valtiona maailmassa täydet poliittiset oikeudet naisille. On luonnollista, että juuri Suomi perustaa ensimmäisenä maana maailmassa kansainvälisen palkinnon, joka myönnetään merkittävälle tasa-arvon rakentajalle ja puolustajalle”, pääministeri Sipilä sanoi Tampere-talossa Valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan.

Tasa-arvopalkinnon tarkoitus on edistää tasa-arvokeskustelua globaalissa kontekstissa. Palkinnon voi saada henkilö tai toimija, joka on edistänyt sukupuolten tasa-arvoa kansainvälisesti merkittävällä tavalla. Palkintoon kuuluu rahapalkinto, jota palkittava ei kuitenkaan saa omaan käyttöönsä vaan hän nimeää palkintorahan saajaksi käytännön avustuskohteen, jolla vahvistetaan naisten asemaa. Palkinto jaetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Joka toinen vuosi myönnettävän palkinnon on perustanut Suomen hallitus 100-vuotisjuhlavuoden päätöksenä. Ensimmäisen kerran se luovutetaan syksyllä 2017. Palkintosumma on tänä vuonna suuruudeltaan 150 000 euroa, ja se rahoitetaan kehitysyhteistyömäärärahoista. Palkinnon saajaa ehdottaa valtioneuvoston kanslian nimeämä palkintolautakunta, johon kuuluvat tänä vuonna sen puheenjohtajana Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen sekä kirjailija ja tutkija Rosa Meriläinen.

Yleisöllä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin on mahdollisuus jättää palkintolautakunnan harkinnan pohjaksi ehdotuksia palkinnon saajasta. Osoite ehdotusten jättämiseksi avataan Minna Canthin päivänä 19.3.2017.

Anonyymi kirjoitti...

JOS VERRATAAN MIEHIIN: ”MUMMON ELÄKKEENMAKSU LOPPUI JO LOKAKUUN PUOLIVÄLISSÄ”

Telan Jenni Heino listaa keinoja, joilla turvata parempi eläke.
Viestinnän suunnittelija Jenni Heino muistuttaa naistenpäivänä Telan asiantuntijablogissa siitä, että huono palkka johtaa huonoon eläkkeeseen.

– Töissä naisen euro on noin 83 senttiä ja eläkkeellä 78 senttiä, Heino toteaa.

– Siinä missä miehet porskuttavat 365 päivää, naiset työskentelevät marras- ja joulukuun palkatta. Mummon eläkkeenmaksu loppui jo lokakuun puolivälissä.

Hän toteaa, että kaikki työelämän aikana tehdyt valinnat vaikuttavat eläkkeeseen: mille alalle hakeutuu, millaista uraa tekee, kuinka pitkäksi aikaa jää kotiin hoitamaan lasta.

Heino huomauttaa, että sukupuolten välinen ero eläkkeissä ei juuri ole muuttunut 10 viime vuoden aikana. Syy löytyy palkkakehityksestä.

– Merkittävää muutosta ei ole myöskään näköpiirissä. Naisten keskimääräiset palkat ovat selvästi miehiä alhaisempia vielä pitkään. Tämä näkyy tulevissa eläkkeissä.

Vaatimattomuus ei kaunista

Heino painottaa sitä, että vaatimattomuus ei kaunista työeläkettä ja ottaa puheeksi huijarisyndrooman. Se tarkoittaa sitä, että pätevä ihminen ei usko itseensä työntekijänä.

– Vääristynyt asenne hidastaa ura- ja palkkakehitystä ja näivettää siten eläkkeen kertymistä, hän kirjoittaa.

Heinon mukaan niin miehet kuin naiset kärsivät huijarisyndroomasta, mutta naisille se kostautuu vakavammin eläkkeellä, koska naiset lähtevät eläkekisaan jo valmiiksi takamatkalta. Hän tarjoaa tuttua lääkettä:

– Meidän pitää osata pyytää lisää palkkaa, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Hän toteaa, että eroa naisten ja miesten eläkkeissä ei selitä se, että naisten työurat olisivat merkittävästi lyhyemmät.

– Nykykehityksellä ero on käytännössä jo kurottu umpeen.

Kannattaa miettiä

Heino antaa vinkkejä siitä, miten kerryttää parempi eläke.

– Mieti, mille alalle kouluttaudut ja hakeudut töihin. Perinteisten naisten alojen palkkataso on alhaisempi kuin miesten alojen.

– Tunne oman alasi palkat ja pidä huolta palkkakehityksestäsi. Ota palkka esille, kun haet uutta työpaikkaa tai tehtäväsi muuttuvat.

– Huolehdi omasta jaksamisesta ja työkyvystä. Jos virtaa ja töitä riittää, eläkettä voi parantaa jatkamalla työuraa alimman eläkeiän yli.

– Kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka pitkäksi aikaa jää kotiin hoitamaan lapsia. Eläkekertymä ei vastaa palkasta kertyvää eläkettä, vaan voi jäädä huomattavastikin pienemmäksi.

– Jos vain työkykyä riittää ja työtä on tarjolla, töitä kannattaa tehdä eri elämänvaiheissa, vaikka vain osittain. Suomessa työeläkettä kertyy myös pätkätöistä.

– Nykypäivänä naisilla on aivan uudenlaiset mahdollisuudet kehittää ammattitaitoaan ja pysytellä työelämässä eri elämänvaiheissa.

Anonyymi kirjoitti...

PRON MALINEN: PALKKATASA-ARVO ON TAVOITE, JOSTA EI TULE TINKIÄ

”Naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventamisen eteen tulee tehdä töitä joka päivä, eikä vain naistenpäivän juhlapuheissa.”
– Tavoite palkkatasa-arvosta uhkaa karata yhä kauemmaksi. Palkkatasa-arvo on tavoite, josta ei tule tinkiä, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.

Malinen haluaa eroon puheesta naisten ja miesten töistä.

– Jos miesten ja naisten töistä tulisi kaikkien töitä, se tarkoittaisi palkkaerojen tasaantumista, parempaa työilmapiiriä ja sitä että kaikkien ihmisten potentiaali ja luovuus saataisiin käyttöön. Tämä merkitsisi myös parempaa tuottavuutta, hän toteaa.

Jos vastuu kodista ja lapsista voitaisiin jakaa miesten ja naisten kesken tasaisemmin, vahvistaisi se Malisen mukaan lasten oikeuksia kumpaankin vanhempaan, miesten oikeuksia isyyteen sekä edistäisi naisten mahdollisuuksia työelämässä ja uralla.

– Työelämän tasa-arvon edistämiseen on lukemattomia hyviä syitä, Malinen jatkaa.

Lisää euroja osaaville naisille

Naisilla ja miehillä oli työehtosopimuksessa eri palkkataulukot Suomessa vielä 1960 -luvulle asti. Samapalkkaisuuden edistämiseen velvoittavat kansainvälinen ja EU -oikeus sekä kansallinen lainsäädäntö. Silti kehitys on hidasta.

Ammattiliitto Pro on tutkinut Työmarkkinatutkimuksessaan työpaikkojen tasa-arvon tilaa. Selittämätön palkkaero, kun palkkojen vaihtelusta poistetaan työnkuva- ja muita taustatekijöitä, on pysynyt koko tarkastelun ajan (2008–2016) kahdeksassa prosentissa. Palkkaero kasvaa iän ja aseman myötä.

– Tilanteen parantamiseksi tarvitaan konkreettisia keinoja, kuten luottamusmiesten tiedonsaantioikeuden parantamista, palkkatietojen avoimuuden lisäämistä, tasa-arvolain jämäkämpää valvontaa ja kunnollisia seurauksia lain rikkomisesta, Pron Malinen linjaa.

Puhutaan palkasta

Enemmistö (58 %) suomalaisista olisi valmis poistamaan palkkasalaisuuden tasa-arvon edistämiseksi. STTK:n selvityksen mukaan naiset (64 %) olisivat miehiä (51 %) valmiimpia salaisuuden purkamiseen. Myös luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta työpaikan palkoista tulisi parantaa. Palkasta puhuminen on myös jokaisen oma oikeus.

Perhevapaiden uudistamiseen on tällä hetkellä painetta, eri tahot tarjoavat omia mallejaan uudistustyön pohjaksi. Naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventamisen eteen tulee tehdä töitä joka päivä, eikä vain naistenpäivän juhlapuheissa. Pro kannattaa perhevapaiden uudistamista. Tavoitteena tulee olla, että vanhempainvapaat jakautuvat tulevaisuudessa tasaisemmin naisille ja miehille.

– Myös perhevapaalta paluuseen tulee kiinnittää huomiota. Tyypillisimmät ongelmatilanteet liittyvät pitkältä perhevapaalta palaamiseen, kun työntekijän työtehtävät ovat ”kadonneet” tai työntekijä on korvattu sijaisella, ja työnantaja tarjoaa irtisanomista tuotannollisista ja taloudellisista syistä, Malinen huomauttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Naisten pakollinen asevel­vol­li­suus ei saa kannatusta Savolalta ja Jarvalta: ”Sodanajan joukot jo täynnä”

Eduskunta käy lähe­te­kes­kus­telun puolus­tus­po­liit­ti­sesta selonteosta kansain­vä­li­senä nais­ten­päi­vänä. Eduskunnan puolus­tus­va­li­o­kun­taan kuuluvat keskustan kansa­ne­dus­tajat Marisanna Jarva ja Mikko Savola eivät kannata pakollista asevel­vol­li­suutta naisille. Resurssit eivät riitä, he sanovat.
– Asiaa ei voi alkaa innokkaasti markkinoimaan, koska ei ole tuotetta, mitä myydä. Sodanajan joukot ovat jo täynnä, Jarva sanoo.
Savola on samaa mieltä.
– Koko ikäluokkaa ei pystytä kouluttamaan. Valitettava totuus on, että fyysiset ominai­suu­detkin ovat miehillä ja naisilla ovat erilaiset tiettyihin tehtäviin.
ASEPAL­VE­LUKSEN itsekin suorittanut Jarva näkee pelkkänä julki­suus­temp­puna sen, että kokoo­mus­naiset haluavat naisetkin kutsuntoihin.
– Palvelukseen haluavat naiset löytävät sinne jo nyt.
Savola toteaa, että vapaa­eh­toi­sesti asevel­vol­li­suuden suorittavat naiset ovat erittäin moti­voi­tu­neita ja hyviä tehtävissään.
– Siksi toivonkin, että heitä saataisiin lisää.
JARVA ymmärtää, että keskustelua naisten asevel­vol­li­suu­desta käydään sukupuolten tasa-arvon vuoksi.
– Ainoa vaihtoehto olisi ottaa miehiä pois armeijasta ja korvata heitä naisilla. En tosin jaksa uskoa, että edes puolet naisista olisi moti­voi­tu­neita soti­las­kou­lu­tuk­seen.
Jarva korostaa, että sodan aikana kaikki eivät voi olla sotilaita, sillä yhteiskunta tarvitsee muutakin väkeä.
– Kaikilla on lain mukaan velvollisuus puolustaa maata, ja olisi tärkeää nostaa naistenkin kykyä toimia krii­si­ti­lan­teissa. Sitä pitäisi opettaa kaikille nuorille kouluissa.
Savola nostaa esiin tule­vai­suus­kut­sunnat, jotka voisivat koskea kaikkia aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria.
– Siellä voisi antaa tietoa myös asevel­vol­li­suuden suorit­ta­mi­sesta ja saada houkuteltua lisää naisia asepal­ve­luk­seen.
PUOLUS­TUS­SE­LON­TEKO laadittiin nyt ensimmäistä kertaa erillisenä selontekona perinteisen ulko- ja turval­li­suus­po­liit­tisen selonteon lisäksi.
Selonteon laadinta käynnistyi syksyllä 2015 ja se valmistui helmikuun puolivälissä.
Strategisessa paperissa linjataan, että yleinen asevel­vol­li­suus ja koko palve­lus­kel­poisen miesikäluokan kouluttaminen tuottavat puolus­tus­voi­mien sodan ajan joukot kustan­nus­te­hok­kaasti. Naisten vapaaehtoista asepalvelusta kehitetään osana koko­nais­jär­jes­telmää.
SAVOLA pitää tärkeänä, että valti­o­neu­voston selonteossa keskitytään nimenomaan puolustuksen prob­le­ma­tiik­kaan.
Hän toteaa sodankäynnin muuttaneen muotoaan niin, että hybri­di­vai­kut­ta­mi­seen ja yllä­tys­hyök­käyk­siin on syytä varautua.
Se tarkoittaa Savolan mukaan sitä, että enää ei tulisi perinteistä sodan­ju­lis­tusta jonka jälkeen alettaisiin kohottaa valmiutta, vaan asiat tapahtuisivat nopeasti. Hän korostaakin, että sekä puolus­tus­voi­milla että paikal­lis­jou­koilla täytyy olla valmiudet nopeaan reagointiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kutsunnat tulossa myös naisille? – Vihreiden vaatimukselle tukea perussuomalaisilta

Oppositiopuolue vihreät toivoo yhä, että kutsunnat laajennettaisiin koskemaan myös naisia. Vihreiden mielestä naisten määrää asepalveluksessa tulisi lisätä. Hallituspuolue perussuomalaisilta tuli tukea kutsunta-ajatukselle eduskunnan keskustelussa.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen nosti asian esiin ryhmäpuheenvuorossaan hallituksen puolustusselonteon lähetekeskustelussa.

– Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa korostui paljon yhteiskunnan kriisinsietokyky eli resilienssi. Maanpuolustustyö tulisikin nähdä nykyistä laajempana käsitteenä. Siihen tulisi ottaa perinteisten maanpuolustusjärjestöjen lisäksi mukaan myös muita toimijoita, jotka ylläpitävät yhteiskunnan kriisinsietokykyä ja näin vahvistavat kokonaisturvallisuutta, Mikkonen toteaa.

– Selonteossa asetetaan tavoitteeksi naisten määrän lisääminen kriisinhallinnassa. Myös asepalveluksessa tulisi naisten määrää lisätä ja tämän voisi aloittaa laajentamalla kutsunnat naisiin. Jatkossa tulisi ottaa askelia kohti sukupuolia tasavertaisesti kohtelevaa asepalvelusta, hän vaatii.

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen huomautti, että naisten maanpuolustustahto on laskenut ja tarvitaan tekoja sen lujittamiseksi. Hänen mukaansa yksi keino olisi lähettää kutsuntakirje myös naisille. Se voisi hänen mukaansa lisätä kokemusta osallisuudesta ja herättää mielenkiintoa. Immonen viittasi myös Ruotsiin, missä vastikään päätettiin palauttaa osittainen asevelvollisuus niin naisille kuin miehille.

– Meillä Suomessa ei tällä hetkellä ole tarvetta molempiin sukupuoliin ulottuvan asevelvollisuuden käyttöönottoon, mutta perussuomalaisten mielestä hyvä tapa tietoisuuden lisäämiseksi olisi puolustusjärjestelmän opetuksen sisällyttäminen osaksi toisen asteen koulutusta. Tällöin myös ne nuoret, jotka eivät osallistu palvelukseen, saisivat riittävät tiedot, Immonen sanoi.

Immonen kysyi puoluetoveriltaan, puolustusministeri Jussi Niinistöltä, millä keinoin tämä vahvistaisi nuorten ja etenkin naisten maanpuolustustahtoa ja -valmiutta. Ministeri Niinistön mukaan kyse on siitä, miten nuorille naisille saadaan tietoa siitä, että heillä on mahdollisuus suorittaa vapaehtoinen asepalvelus.

– Voidaan harkita tulevaisuudessa sitä, että otetaan naisia mukaan kutsuntoihin ja miksei myös toisen asteen opetuksessa voi tästä tiedottaa. Se on meille hyödyllistä, että naiset käyvät varusmiespalveluksen. Saamme heistä muun muassa kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviin hyvää ainesta, Niinistö sanoi.

Valtioneuvoston puolustusselonteossa todetaan, että ”yleinen asevelvollisuus ja koko palveluskelpoisen miesikäluokan kouluttaminen tuottavat puolustusvoimien sodan ajan joukot kustannustehokkaasti”.

– Naisten vapaaehtoista asepalvelusta kehitetään osana kokonaisjärjestelmää. Kriisinhallintatehtävissä palvelevien naisten määrää pyritään lisäämään. Kutsuntoja parannetaan kehittämällä digitaalisia informaatiopalveluja ja toimintatapoja sekä ottamalla huomioon asevelvollisten erityisosaaminen ja toimintakyky, selonteossa linjataan.

Niinistö on aiemminkin näyttänyt vihreää valoa naisten kutsunnoille. Sen sijaan puolustusvoimain pääesikunta ei näe naisten kutsunnoille tarvetta. Pääesikunnan mukaan sodan ajan joukkojen tarve ei vaadi asepalveluksen käyvien naisten määrän lisäämistä, minkä lisäksi naisten pakkokutsunnat kaksinkertaistaisivat kutsuntojen hinnan nykyisestä noin 7,4 miljoonasta eurosta.

Anonyymi kirjoitti...

Näin naisopettaja houkutteli esiteinit törkeiden hyväksikäyttöjen uhreiksi - satoja viestejä ja seksiä musiikkileirillä

...
Naisopettaja aloitti suhteen kehittämisen tekstiviesteistä, jotka lopulta johtivat kiihkeään seksisuhteeseen 13- ja 12-vuotiaan pojan kanssa.
Opettaja ei välittänyt rehtorin varoituksista eikä salasuhteiden ilmitulon vaarasta.
Törkeät seksirikokset paljastuivat, kun itsensä hylätyksi kokenut uhri haki ammattiapua vakaviin psyykkisiin oireisiinsa.
...
Kiihkeitä seksiakteja autossa, saunassa, opettajan kotona ja kesäisellä musiikkileirillä.

Keskiviikkona julki tulleen salaisen oikeudenkäyntiaineiston perusteista paljastuu, kuinka neljääkymmentä lähestyvä naislehtori rakensi tietoisen seksisuhteen kahteen esiteini-iässä olevaan oppilaaseensa.
...
Viestejä saattoi olla jopa satoja yhden päivän aikana. Opettaja lähetti pojalle myös itsestään ottamia seksikuvia.
...
Kiihkeä musiikkileiri
Kesäloman aikana järjestettiin Pohjois-Suomessa musiikkileiri, jonka yhdeksi opettajaksi lehtori oli ilmoittautunut. Poika meni opettajan luo yöksi jo yhteistä leirimatkaa edeltävänä iltana. Pöytäkirjoista ilmenee, ettei kumpikaan juuri ehtinyt sinä yönä nukkua.

Vajaa kaksi viikkoa kestäneen leirin aikana opettaja ja poika viettivät illat yhdessä tv:tä katselleen. Poika kertoi myöhemmin, että joka ilta tilanne eteni seksiin. Paluumatkalla opettaja pysäytti parkkipaikalle, jotta saisi taas harrastaa seksiä oppilaansa kanssa.
...
Seuraavan kesän musiikkileiri palautti tilanteen taas entiselleen.

Poika yöpyi opettajan luona ennen matkaa. Vajaan 600 kilometrin mittaiseen reissuun meni tällä kertaa kaksi yötä. Joka yö oli täynnä monin tarvoin harrastettua seksiä.
...
Opettajan läheinen kanssakäyminen joidenkin oppilaiden kanssa oli kantautunut myös koulun johdon korviin. Rehtori oli kolme eri kertaa ottanut asian puheeksi opettajan kanssa ja kehottanut tätä pitämään enemmän etäisyyttä oppilaisiinsa.

Pelkäsi vankilaa
Varoitukset kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Vain puolitoista vuotta edellisen suhteen päättymisestä opettaja rakensi uuden täysin samoin kuvioin. Suhde 12-vuotiaaseen oppilaaseen alkoi viesteistä, jotka etenivät suutelemiseen ja kesällä 2015 järjestetylle yhteiselle musiikkileirille.

Leirin jälkeen poika jäi viikoksi opettajan luo asumaan.

Pöytäkirjoista on pääteltävissä, että suhde uuteen poikaan jatkui vähintään yhtä kiihkeänä kuin edelliseen oppilaaseen.
...

Seksiöitä opettajan kotona - poikia hyväksikäyttänyt naisopettaja 5 vuodeksi vankilaan

Naisopettaja käytti kahta oppilastaan hyväksi – tuomio nousi viiteen vuoteen - Kaupunki - Helsingin Sanomat

...
RIKOKSET ovat alkaneet vuonna 2012 ja jatkuneet siihen asti, kun nainen otettiin kiinni toukokuussa 2016.
...

Anonyymi kirjoitti...

Study finds, surprisingly, that women are favored for jobs in STEM - The Washington Post

National hiring experiments reveal 2:1 faculty preference for women on STEM tenure track

Anonyymi kirjoitti...

Kuntavaaliehdokas Jethro Rostedt toivotti "hyvää suihinottopäivää" - valtuustoryhmän puheenjohtaja vaatii anteeksipyyntöä

- Hävettää niin s**tanasti, Lauri Kattelus kommentoi Rostedtin kirjoitusta.

Iltalehti kertoi keskiviikkona, että kokoomuksen listoilta Turun kaupunginvaltuustoon pyrkivä kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt toivotti Ylen tiistai-illan kuntavaalitentin jälkeen Twitterissä Ammattiliitto Pron teollisuussektorin johtajalle Markku Palokankaalle (vas) "hyvää suihinottopäivää".

Rostedtin vastaus meni myös vasemmistoliiton puheenjohtajalle Li Anderssonille.

- Nyt Jethro tahtomattakin loukkasit. Ole mies ja pyydä anteeksi. Hävettää niin saatanasti, kokoomuksen Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja Lauri Kattelus kommentoi Rostedtin kirjoitusta Twitterissä.

Kattelus kertoo Iltalehdelle, että hän esitti anteeksipyyntötoiveensa Rostedtille myös keskiviikkona.

- Naistenpäivää pitää iloita ja juhlia eikä sotkea edes väärinkäsityksillä. Niin tunnettujen kuin ei-tunnettujenkin pitää osalta käyttäytyä, käyttäytymissäännöt ovat kaikille samat.

Rostedtin mukaan tviitti oli täysin korrekti.

- Eikös ensi viikolla ole virallinen suihinottopäivä? Rostedt kommentoi Iltalehdelle keskiviikkona.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kuvaili Rostedtin tviittiä "törkeäksi ja epäkohteliaaksi".

Episodi sai alkunsa, kun Rostedt vaati Twitterissä Anderssonin mikrofonin hiljentämistä. Rostedtin mukaan hän otti kantaa siihen, että Andersson puhui tv-tentissä ensimmäisenä päälle, vaikka päälle puhuminen oli kielletty.

Palokangas kirjoitti Rostedtille, että maailmaan mahtuu miehiä, jotka ovat itseään täynnä eivätkä voi sietää älykkäitä ja sanavalmiita naisia.

Lopuksi Palokangas toivotti Rostedtille hyvää kansainvälistä naistenpäivää, mihin Rostedt vastasi tunnetulla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Twitter-keskustelu kävi kuumana naistenpäivänä - Jethro Rostedt toivotteli "Hyvää suihinottopäivää!"

Kuntavaaleissa ehdolla oleva Jethro Rostedt toivotti vasemmistoliiton Markku Palokankaalle Twitterissä naistenpäivänä hyvää suihinottopäivää.

- Nyt vois jo Li Andersson mikrofonin hiljentää, totesi kiinteistönvälittäjä ja Turun kokoomuksen kuntavaaliehdokas Jethro Rostedt tiistaina Twitterissä.

Päivitys tuli vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin vaalitentissä pitämän puheenvuoron jälkeen.

Nyt vois jo @liandersson mikrofonin hiljentää. #kuntavaalit2017

— Jethro Rostedt (@JethroRostedt) 7. maaliskuuta 2017
- Nähtävästi meni tentti hyvin, kun Jetiä näin ärsyttää, Andersson vastasi Rostedtin kommenttiin sosiaalisessa mediassa.

Tämän jälkeen Ammattiliitto Pron teollisuussektorin johtaja Markku Palokangas (vas) puuttui keskusteluun toteamalle Rodstedtille, että maailmaan mahtuu miehiä, jotka ovat itseään täynnä eivätkä voi sietää älykkäitä ja sanavalmiita naisia. Palokangas toivotti Rostedtille hyvää kansainvälistä naistenpäivää, mihin tämä vastasi viipymättä.

@PronPalokangas @liandersson En tiedä,mitä Sä katsoit. Mä ja Twitter kuultiin päällepuhumista. Hyvää suihinottopäivää sulle näin etukäteen!

— Jethro Rostedt (@JethroRostedt) 8. maaliskuuta 2017
- En tiedä, mitä sä katsoit. Mä ja Twitter kuultiin päällepuhumista. Hyvää suihinottopäivää sulle näin etukäteen!

Andersson kuvaili tänään Rostedtin tviittiä törkeäksi.

- Tviitti puhuu omasta puolestaan. Mielestäni se on tosi harmillinen, törkeä ja epäkohtelias, Andersson sanoi Iltalehdelle.

Rostedtin mukaan tviitti oli täysin korrekti.

- Eikös ensi viikolla ole virallinen suihinottopäivä?

Ensi viikon tiistaina 14. maaliskuuta vietettävä kansainvälinen Pihvi- ja suihinottopäivä pantiin aikoinaan alulle vastapainoksi ystävänpäivälle, jolloin naisia viedään ravintolaan ja heille ostellaan lahjoja.

Rostedtin mukaan Anderssonin vaalitentin puheessa ei ollut mitään vikaa, vaan hän otti Twitterissä kantaa siihen, että tämä puhui ensimmäisenä päälle, vaikka se oli kielletty.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi epäilee: Perheenäiti yritti murhata kolme lastaan Kanta-Hämeessä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen häpeäpilkku - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

Jos varpaita ei näe vatsalta, ovat munuaiset jo vaarassa - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Tinder Select on tiderissä toimiva salakerho - Mobiili - Ilta-Sanomat

Tinder antoi miehelle elinikäisen porttikiellon: ”Sinulla on paljon opittavaa, Nick” - Digitoday - Ilta-Sanomat

Anonyymi kirjoitti...

"Pojille annetaan enemmän anteeksi levottomuutta" – miten sukupuoliroolit näkyvät lasten kasvatuksessa?

Huomenta Suomen 9.3.2017 vieraana kävivät Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Nina Järviö ja lastentarhan opettaja Sara Åker-Harju.

– On ihanaa, että tästä puhutaan, Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Nina Järviö kuvaa.

Huomenta Suomessa 9.3.2017 keskusteltiin sukupuolirooleista lasten kasvatuksessa. Järviön mukaan varhaiskasvattajat ovat itse aiheesta kiinnostuneita. Lastentarhan opettaja Sara Åker-Harjun mukaan vanhemmat huomaavat esimerkiksi naisenpäivän toiminnan päiväkodissa, ja liian stereotypisinä pidettyjä toimintamalleja kommentoidaan.

– Lähinnä se on sitä, että annetaan lapselle mahdollisuus olla oma itsensä. Kuunnellaan. Aikuisena mietitään omia, sukupuolittuneita käytäntöjä, Åker-Harju kuvaa.

– Tytöiltä odotetaan, että keskittymiskyky on parempi, pojille annetaan enemmän anteeksi levottomuutta. Tyttöjä ohjataan enemmän pöytähommiin, eli piirtämään, askartelemaan, palapeleihin.

Anonyymi kirjoitti...

The Feminist Government That Hates Women - YouTube

Sweden is the first feminist government in history and it's something our politicians take pride in. But how well do they actually treat women? Is Isabella Lövin better than Trump?

00:00 - The feminist import of rape. Sex crimes have doubled in 3 years, half of all women are afraid to walk outside at night
09:29 - Even immigrant women are betrayed by our feminist government and their irresponsible immigration policy
19:35 - The Feminist Foreign Policy – What does swedish feminism mean in practice?

Migrant women are unsafe in Sweden (Documentary): https://youtu.be/2DHox_df2kQ
Swedish hospitals enforce muslim honor culture (Documentary): https://youtu.be/p-1U5HuXbgU

pahakuutti kirjoitti...

https://kittensinurface.wordpress.com/2017/03/08/women-celebrate-womens-day-by-being-useless-bitches/

Anonyymi kirjoitti...

Nämä käsityksemme sukupuolten eroista eivät pidä paikkaansa

Luonnostaan ihmisläheisemmät naiset ja pettämään taipuvaiset miehet - kummatkin käsityksiä, jotka eivät loppujen lopuksi ole totuudenmukaisia.

Testosteroni vaikuttaa aivoihin, vartaloon ja käytökseen. Maskuliinisuuden pelkistäminen puhtaasti hormonien tasolle oikoisi mutkia kuitenkin liiaksi, Testosterone Rex: Myths of Sex, Science, and Society -niminen tuore kirja huomauttaa.

Kirja myös purkaa joitain yleisiä sukupuoliin liittyviä myyttejä.

"Miehet kilpailevat keskenään; naiset valitsevat menestyneiden joukosta"
Toisinaan kuulee väitettävän, että miehet pyrkivät niin sanotusti levittämään siementään mahdollisimman laajalle. Naisille jälkikasvun hankkiminen on sen sijaan paljon riskialttiimpaa, minkä vuoksi he etsivät parasta mahdollista kumppania itselleen, samaan syssyyn usein väitetään.

Nämä väitteet pohjautuvat viime vuosisadan puolivälissä tehtyyn Angus Batemanin tutkimukseen - joka tehtiin hedelmäkärpäsillä, Testosterone Rex -kirjan kirjoittaja Cordelia Fine kertoo

Myöhemmät tähän tutkimukseen perehtyneet selvitykset ovat kuitenkin huomanneet, että Batemanin käyttämä data oli vääristynyt niin, että sen perusteella uroskärpäset olisivat yhteenlaskettuna tuottaneet enemmän jälkeläisiä kuin naaraspuoleiset hyönteiset, vaikka tämä oli todellisuudessa mahdotonta.

Myöhemmissä tutkimuksissa on myös havaittu, että monissa lajeissa naaraat eivät ole niin nirsoja kuin Batemanin kokeeseen pohjautuvat väitteet antavat ymmärtää. Samalla on myös havaittu, että kevytkenkäisemmästä käytöksestä voi olla hyötyä lajin lisääntymiselle.

"Naiset ovat lähtökohtaisesti miehiä yksiavioisempia"
Miehet pyrkivät tuottamaan jälkeläisiä mahdollisimman monen eri naisen kanssa, Batemanin tutkimuksen hengessä kuuluva väite kuuluu.

Ajatus kumpuaa siitä, että mies pystyy, ainakin teoriassa, siittämään enemmän lapsia kuin nainen pystyy synnyttämään. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä hankkiakseen jälkikasvua menestyksekkäästi miehen tulee ensinnäkin löytää hedelmällinen ja ovuloiva nainen, joka on halukas harrastamaan seksiä tämän kanssa - jo tämä hankaloittaa tehtävää huomattavasti.

Käytännön seikat eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka puhuvat väitettä vastaan. Eräänkin kyselytutkimuksen mukaan 80 prosenttia miehistä ilmoitti ensisijaisesti suosivansa monogamista, yksiavioista, parisuhdetta. Naisilla vastaava luku oli 89 prosenttia, joka toki oli korkeampi, mutta ei niin huomattavasti kuin jotkin käsitykset antavat ymmärtää.

"Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta"
Olet varmaankin kuullut puhuttavan naisten luontaisesta hoivavietistä tai miesten sisäsyntyisestä vallanjanosta. Sukupuoliin liitetään usein tyypillisiksi katsottuja ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, joskus jopa niin karrikoidusti, että miehistä ja naisista puhutaan ikään kuin he olisivat kotoisin täysin eri planeetoilta.

Kokoomatutkimukset ovat kuitenkin havainneet, että sukupuolten väliset erot ovat pääosin vähäisiä tai pieniä.

Maailma ei ole mustavalkoinen, Fine muistuttaa. Vaikka kiinnostusta ihmissuhteisiin pidetäänkin usein naisille tyypillisempänä, on todellisuudessa hankala löytää miestä, joka ei olisi laisinkaan kiinnostunut sosiaalisten suhteiden luomisesta ja ylläpitämisestä.

"Miehet ovat luontaisia riskinottajia"
Maskuliiniseen liitettävän aggressiivisuuden ja kilpailuvietin on uskottu tekevän miehistä taipuvaisia ottamaan riskejä. Todellisuudessa valtaosa ihmisistä sukupuoleen katsomatta pelaa mieluummin varman päälle, ymmärrettävästi.

Anonyymi kirjoitti...

Feministien levittämä kuva Kremlin torniin kiivenneistä mielenosoittajista paljastui huijaukseksi
Mielenosoittajat eivät todellisuudessa kiivenneet Kremlin torniin naistenpäivänä järjestetyssä mielenilmauksessa.


Moskovan Kremlin alueella pidätettiin keskiviikkona naistenpäivänä mielenosoittajia, jotka vaativat miesten vallan lopettamista Venäjällä. Mielenosoittajat polttivat soihtuja ja kannattelivat mielenosoituslakanoita Kremlin muureilla.

Yksi mielenosoituksesta julkaistu kuva (siirryt toiseen palveluun) osoittautui myöhemmin väärennetyksi. Peukaloitu kuva esitti Kremlin torniin kiivenneitä mielenosoittajia. Todellisuudessa torniin ei kiivetty.

Myös Yle uutisoi tempauksesta ja väärennetyksi osoittautuneesta kuvasta keskiviikkona. Väärennöksestä kertoi muun muassa The Moscow Times -lehti. (siirryt toiseen palveluun)

Kremlin turvallisuusviranomaiset tiedottivat, ettei sen vartioimille alueille ollut murtauduttu. Turvallisuuspäällikkö kertoi Eho Moskvy -radiokanavalle (siirryt toiseen palveluun), että torni on tarkasti vartioitu eikä sinne ole pääsyä. Hän vahvisti, että kuva oli väärennös.

Eräs pidätetyistä aktivisteista pahoitteli väärennöstä oppositiomielisessä Novaja Gazeta -lehdessä. (siirryt toiseen palveluun) Hänen mukaansa kuvan väärentäneet mielenosoittajat ovat myöntäneet tekonsa.

Ryhmä jakaantui ennen mielenosoitusta, joten mielenosoittajilla ei ollut tietoa toistensa liikkeistä.

Anonyymi kirjoitti...

Eläkkeelle jäänyt tuomari: Humalaisten naisten estoton käytös altistaa raiskauksille

Tuomarin mielestä naisten täytyy osata suojella itseään.
Isossa Britanniassa eläköitynyt tuomari Lindsey Kushner on ajautunut kohun keskelle puhuttuaan nuorten naisten juomisen ja holtittoman käytöksen vaaroista. Hänen mukaansa naiset tulevat helpommin raiskatuiksi jos ovat humalassa ja käyttäytyät holtittomasti.

Kushnerin lausunnot ovat saaneet osakseen kovaa kritiikkiä. Kushner on sittemmin puolustautunut sanomalla, ettei siinä ole mitään väärää jos kehottaa naisia suojelemaan itseään.

– Naisena hänen pitäisi tietää paremmin, totesi johtaja Yvonne Traynor raiskausten uhreille suunnatusta tukijärjestöstä.

Kushnerin lausuntoja on kritisoitu raiskausten uhreja syyllistävinä. Britanniassa monia tuomareita on arvosteltu siitä, että raiskaustapauksia tuomittaessa annetaan liikaa painoarvoa sille, mitä uhrin olisi tai ei olisi pitänyt tehdä estääkseen tapahtumat.

Myös Labor-puolueen entinen kansanedustaja Vera Baird totesi BBC:n haastattelussa, että vastaavat lausunnot pahentavat raiskausten uhrien tilannetta.

– Uhrit kokevat suurta häpeää ja tuskaa. Tämä vain vaikeuttaa raiskauksiin liittyvien rikosilmoitusten tekemistä.

Anonyymi kirjoitti...

Naisfestivaalilla opetettiin feminismiä 6-vuotiaille: ”Feminismi-sanalla on ikävä kaiku Suomessa”
Wow-festivaalilla Tampere-talolla järjestettiin lauantai-iltapäivänä feministinen työpaja 6–10-vuotiaille lapsille.


Kuusi lasta kerääntyy huoneeseen Tampere-talolla. Alkamassa on lasten feminismityöpaja Wow-festivaaleilla. Täällä puhutaan, mitä on olla tyttö, poika tai joku muu, mitä on tasa-arvo ja feminismi.

Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu ja ISOT – Itsensä olemisen tärkeydestä -hankkeen koordinaattori Janina Ahlfors ovat kehitelleet festivaalin englantilaisen ohjelman pohjalta suomalaisen version 6–10-vuotiaiden pajasta.

- Kyllä vähän mietitytti se, kuinka tähän suhtaudutaan, kun feminismillä on jo sanana vähän ikävämpi kaiku kuin Englannissa. Me ajattelemme, että feminismi on tasa-arvon käsite ja liike, Kuitu selittää.

- Oikeastaan lasten kanssa on helppoa puhua näistä aiheista, koska he ovat suvaitsevaisia ja lojaaleja.

Keskustelunaiheiksi valikoituu muun muassa, ovatko naiset ja miehet samanlaisia, mitä yhtäläisyyksiä heiltä löytyy ja mitä lapset ajattelevat sukupuolten lokeroimisesta. Kuten järjestäjät arvelivatkin: lapset haluavat antaa kaikkien kukkien kukkia.

Tyttöjä kohdellaan jo hyvin pienenä seksuaalisina
Työpajan suunnittelussa ovat auttaneet 9.-luokkalaiset nuoret ISOT-hankkeesta.

- Nuorille on hyvin selkeää, että sukupuoli ei ole vain kaksi ahdasta laatikkoa, ja jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin haluaa, Ahlfors sanoo.

Keskusteluista nuorten kanssa on tullut ilmi monia esimerkkejä siitä, miten heitä kohdellaan arjessa. Nuoret ovat huomanneet, että vaikka opettajat olisivat kuinka hyviä ja koulutettuja, käytössä voi olla tahattomia, sukupuolittuneita toimintamalleja joihin he huomaamattaan sortuvat.

- Tytöiltä kuulee usein, miten nuoresta asti heitä kohdellaan seksuaalisina olentoina. Poikien taas pitäisi olla kovia ja reippaita, itkeä ei saa, Ahlfors kertoo.

- Voisi kuvitella, että enää ei näin olisi, mutta me olemme historiamme tuotteita. Sen takia on tärkeää, että kaiken ikäiset puhuisivat tasa-arvosta, jotta lapset näkisivät sen. Lapset ovat tulevaisuuden tekijöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tapaa Katy, Leiza, Lily ja Aki – "Naiset" palvelevat asiakkaita Euroopan ensimmäisessä seksinukkebordellissa

"Lo sentimos pero el buzón de la persona a la que llama está lleno, por lo que no es posible dejarle un mensaje en este momento." Näin sanoo Barcelonaan avatun Euroopan ensimmäisen seksinukkebordellin puhelinvastaaja, joka on ollut täynnä jo monta päivää.

– Olemme pahoillamme, mutta tavoittelemanne henkilön puhelinvastaaja on täynnä, eikä hänelle voi jättää viestiä. Yrittäkää myöhemmin uudestaan. Kiitos ja kuulemiin. Tämän lähemmäs Barcelonassa pari viikkoa sitten avattua seksinukkebordellia emme pääse.

Lumidolls-palvelun osoite on salainen. Puhelinnumeroon ei tavallisestikaan vastata, ja nyt vastaajakin on täynnä. Sähköposteihin ei ole vastattu.

Paikallisten lehtitietojen mukaan omistajat, joista ainakin yksi on nainen, eivät vielä halua kommentoida mitään uuden bisneksensä sujumisesta.

Silti, vaikka osa puhelinvastaajan täyttäneistä viesteistä lienee toimittajilta, ei varmastikaan ole liioiteltua olettaa, että runsaasti julkisuutta saaneilla nukeilla on riittänyt myös asiakkaita.

Neljä hyvin luonnollista vaihtoehtoa
Seksinukkepalvelua tarjoavan ilotalon nimi on Lumidolls, ja se sijaitsee nettisivujen mukaan tarkemmin määrittelemättömässä osoitteessa aivan Barcelonan vanhan kaupungin ytimessä ja parhaalla turistialuella La Ramblan kävelykadun, Plaza Cataluña-aukion ja el Corte Inglés -tavaratalon läheisyydessä.

Tarkkaa osoitetta ei anneta "yksityisyyden varjelemiseksi". Varaukset tehdään netistä löytyvän yhteydenottolomakkeen tai puhelimen vastaajapalvelun kautta – silloin kun se ei ole täynnä.

"Naisia" on neljä: eurooppalainen 170 senttinen Katy, afrikkalainen 168 senttinen Leiza, aasialainen 161 senttinen Lily ja japanilainen animehahmo, 165 senttinen Aki.

Ensi vilkaisulla naisia ei tajua nukeiksi. Ainakin ulkonäkö on vakuuttava, ja samaa luvataan myös muilta atribuuteilta.

– Nuket ovat täysin luonnollisia niin liikkeissään kuin kosketettaessa. Ja kuten kaikilla naisilla, myös näillä on suu-, vagina- ja anaaliaukot, nettisivuilla kuvataan.

Lumidollsin mukaan seksinukkien tarkoituksena ei ole kilpailla prostituoitujen kanssa. Kokemuksen luvataan olevan "hauska" ja "erilainen" kuin vierailu prostituoidun luona.

Anonyymi kirjoitti...

Rakastuminen ensisilmäyksellä todella on mahdollista – mutta sitä sattuu enemmän miehille

Ensirakkaus iski 48 prosenttiin miehistä, mutta 28 prosenttiin naisista.

Rakkaus ensisilmäyksellä – se on totta! Näin väittää ainakin seksioppaistaan tuttu Tracey Cox Daily Mail -lehdessä.

Väitteelle on useita perusteluja. Osa liittyy yksinkertaisesti selvityksiin, joissa asiaa on kysytty ihmisiltä.

Israelilaiseen tutkimukseen osallistuneista, pitkään yhdessä olleista pareista 11 prosenttia kertoi, että suhde alkoi rakkaudesta ensisilmäyksellä. Deittisivusto Match.comin kyselyssä vuonna 2011 miehistä 54 prosenttia kertoi rakastuneensa heti naisen tavattuaan. Naisista samaa sanoi 44 prosenttia.

Vuonna 2013 The Normal Bar -kirjan koostamassa nettiselvityksessä vastaajia oli kymmenen tuhatta. Vastaajista miehet rakastuvat ensisilmäyksellä helpommin kuin naiset, sillä ensirakkaus iski 48 prosenttiin miehistä, mutta 28 prosenttiin naisista. Syy löytyy ulkonäöstä: mies viehättyy naisen ulkonäöstä, joka tavallisesti säilyy muuttumattomana ainakin hetken.

Naiset ovat romantiikassa varovaisempia, sanoo antropologi Helen Fisher. Rakkauden tunne haihtuu nopeasti, jos mies ei olekaan niin älykäs, hauska tai hurmaava kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Ihmiset olettavat, että hyvännäköiset ovat kiltimpiä
Pitkäaikainen rakkaus syntyy tavallisesti taustan, älyn ja tärkeiden ominaisuuksien, kuten kiltteyden ja rehellisyyden suhteesta. Kehonkielen asiantuntijoiden mukaan ensisilmäyksellä kuitenkin on mahdollista arvioida ihmisen persoonaa: onnelliset, itsevarmat ihmiset puhuvat, ottavat katsekontaktia ja heillä voi olla myös naururyppyjä. Katkerat ja onnettomat kävelevät kumarassa, eivät katso silmiin ja kasvoista paistaa huoli esimerkiksi ryppyjen muodossa.

Ihmisillä on myös taipumusta olettaa, että hyvännäköiset ihmiset ovat kiltimpiä, onnellisempia tai yleisesti mukavia. Uskomus ei välttämättä ole totta, mutta se saa ihmisen ihastumaan toiseen.

Rakkaus ei tavallisesti syty sillä hetkellä, kun ihminen näkee toisen. Yleensä ”ensisilmäyksellä” on pikemminkin ”ensitapaamisella”, jolloin ulkonäön lisäksi myös puhetapa, liikkuminen, tuoksu ja kommunikointi vaikuttavat. Jos ihminen pitää jostakusta, hän myös näkee tämän automaattisesti viehättävämpänä.

Sinullakin on alitajuinen lista
Ihmisellä myös on alitajuinen lista asioista, jotka häntä viehättävät tai eivät viehätä: jokainen perheenjäsen, kumppani tai sukulainen vaikuttaa siihen, millaisista ominaisuuksista ihminen oppii pitämään.

Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaisi sitä, että lapsen silmissä inhottava, isonenäinen täti voi saada lapsen pitämään isonenäisiä ihmisiä epämiellyttävinä myös vanhemmalla iällä.

Osa asiantuntijoista uskookin Coxin mukaan yksinkertaisesti siihen, että ”rakkaus ensisilmäyksellä” on vain aivojemme tapa tykästyä ihmiseen, joka muistuttaa jostakusta muusta, mukavana pitämästämme ihmisestä. Jos ihmisellä on paljon piirteitä, joista toinen pitää, hänen aivonsa suorastaan innostuvat ja aiheuttavat rakastumisen tunteen.

Anonyymi kirjoitti...

HS: Turvapaikanhakija meni naimisiin kielteisen päätöksen jälkeen ja sai oleskeluluvan

Turvapaikanhakijoiden Suomessa solmimat avioliitot saattavat joutua viranomaisselvityksen alle.

Helsingin sanomat uutisoi suomalaisen Mesi Kiven ja irakilaisen Fawwas Al-Alin avioliitosta. Seremonia Lahden maistraatissa järjestettiin elokuun lopussa 2016. Al-Ali oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen saman vuoden huhtikuussa. Avioliiton aitous joutui viranomaisselvityksen alle.

Suomen kansalaisen puolisolle myönnetään ulkomaalaislain perusteella oleskelulupa, mikäli lumeavioliittoa ei epäillä. Lumeavioliitolla tarkoitetaan avioliittoa, joka solmitaan vain oleskeluluvan saamiseksi.

Maahanmuuttovirasto harkitsee jokaista tapausta yksitellen. Pariskunnalta pyydetään selvitystä parisuhteestaan. Mikäli virasto ei vakuutu kertomuksesta, kutsutaan pari haastatteluihin.

Mitään määrämuotoisia kysymyksiä näissä haastatteluissa ei ole. Oikeita vastauksia ei ole myöskään tehtyihin päätöksiin. Se tulkinta, milloin tehdään myönteinen ja milloin kielteinen päätös, on maahanmuuttoviraston mukaan tapauskohtainen.

Kiven ja Al-Alin avioliitossa maahanmuuttoviraston huomion kiinnitti erityisesti kaksi asiaa. Pariskunnalla on kymmenen vuotta ikäeroa ja avioliitto oli solmittu vasta kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen. Lopulta maahanmuuttovirasto päätti kuitenkin todeta avioliiton aidoksi ja myönsi oleskeluluvan.

Anonyymi kirjoitti...

Feminismi on ihmeellistä! (yhdistetty)

Jossei nyt lähde feministinen puolue kohti voittoa niin johan on ihme. Parhaat voimat burqhalla ja sharialla ryyditettynä ovat nyt liikkeellä.
Jee, girlpower!

Aulikki Isra Lehtinen (Feministinen puolue) | Vaalikone Kuntavaalit 2017

Keitä me olemme — FEMINISTINEN PUOLUE

Anonyymi kirjoitti...

Feminismi on ihmeellistä! (yhdistetty)

Mitäs mieltä olette Kalevala Korun uutuudesta "Sylkevä tyttö":

http://www.kalevalakoru.fi/fi/verkkokauppa/uskalla-vain
...
Naistenpäivän kunniaksi tuomme myyntiin korumuotoilija Kirsti Doukasin ja kuvataiteilija Kim Simonssonin yhteistyönä toteuttamat Sylkevä tyttö- ja Lätäkkötyttö-korut. Julkistettavat korut perustuvat Simonssonin samannimisiin keramiikkaveistoksiin. Korut kannustavat kaikkia tyttöjä ja naisia olemaan rohkeasti oma itsensä. Kalevala Koru on naisten perustama yritys, joka on saanut alkunsa halusta pystyttää patsas vahvan suomalaisen naisen kunniaksi. Naistenpäivän korulanseeraukset ovat jatkumoa yrityksen syntyidealle.

Kalevala Koru haastaa sinut kertomaan, miten sinä olet rikkonut naiseuteen liittyviä normeja. Jokaisesta jaetusta kokemuksesta lahjoitamme 1€ valtakunnalliseen Tyttöjen talo -toimintaan, 2000 euroon saakka.

Anonyymi kirjoitti...

Feminismityöpajassa lapset miettivät, mistä tytöt ja pojat tunnistaa

Wow-festivaalin keskustelua herättänyt, 6–10-vuotialle lapsille tarkoitettu feminismityöpaja ei ehkä sittenkään ollut niin radikaali, kuin jotkut ehkä kuvittelivat.

Aamulehden keskustelupalstalle kirjoittanut nimimerkki kysyi, onko otettu varaslähtö, kun 6-vuotiaista tytöistä tehdään feministejä. ”Jokin tässä feminismissä mättää”, nimimerkki päätteli.

Toinen kirjoittaja arvioi, että ”moni itseään feministiksi kutsuva sortuu syrjimään miehiä ja kaikkia niitä, jotka eivät sovi heidän kuvittelemansa naisen malliin. Moni heistä viestittää jopa pukeutumisellaan tietynlaista ”väärää” feminismiä.”

Työpajan toinen vetäjä Pilvi Kuitu Kuitu sanoo, että feminismi on tasa-arvoliike.

- Kun puhutaan tasa-arvosta, toinen ryhmä ei voi olla tasa-arvoisempi kuin toinen. Tasa-arvoon ei päästä, jos miehiä syyllistetään tai painetaan alaspäin. Kuidun mukaan 45 minuuttia kestäneessä työpajassa lapset keskustelivat ja askartelivat.

- Keskustelimme siitä, mitä tarkoittaa olla tyttö ja mitä tarkoittaa olla poika, sekä mitä ajatuksia lapsilla herättää se, mistä tytöt ja pojat tunnistaa.

Lapset miettivät muun muassa, miten sukupuoli näkyy koulussa.

- Koivistonkylän koulua käyvä tyttö sanoi, että heidän koulussaan kaikki saavat toimia ihan samalla tavalla.

Terveisiä aikuisille
Kuidun mukaan työpajaan osallistui vain tyttöjä, vaikka pojatkin olivat tervetulleita. Osallistujat tulivat valveutuneista perheistä.

- Lapset olivat selvästi jutelleet tasa-arvoasioista jo ennen työpajaan tuloa. Kun kysyin mitä feminismi tarkoittaa, yksi tyttö sanoi toiselle, että kerro sinä, kun minullekin selitit niin hyvin.

Lapset lähettivät myös terveisiä aikuisille.

- Yksi oli, että muistakaa pitää hauskaa.

Vajaat 4 000 kävijää
Viime viikonloppuna vietetyllä, kaksipäiväisellä Woman of the World Finland -festivaalilla juhlittiin tasa-arvoa ja valinnanvapautta sekä käsiteltiin naisten ja tyttöjen saavutuksia.

Tampere-Talossa järjestetty tapahtuma oli toimitusjohtaja Paulina Ahokkaan mukaan upea kokonaisuus.

- Ihmiset saivat uusia kokemuksia ja kohtaamisia. Monta tärkeää keskustelua käytiin. Esiintyjät ilahtuivat hienosta vastaanotosta, Ahokas kertoo.

Kävijöitä oli lauantaina arviolta 2 000 ja sunnuntaina noin 1 800. Ahokas oli itse paikalla kumpanakin päivänä.

Paljon väkeä vetivät muun muassa Sanna Stellanin komiikkatyöpaja, Naurunkarkailu-gaala ja Anna Paavilaisen monologi Play Rape, jota on kuvattu vihaisen nuoren naisen tilitykseksi teatteriraiskauksien problematiikasta”.

Ahokkaalle yksi mieleenpainuvimmista oli keskustelu, joka käsitteli naisen asemaa eri uskonnoissa.

- Oli kiinnostavaa kuulla, miten eri uskonnoissa itse uskonto on sukupuolivapaa, mutta valtarakenteet patriarkaalisia.

Tapahtuman jatko on vielä auki: Järjestelyt vaativat ulkopuolisen rahoituksen.

- Koko viikonlopun sain vastata kysymykseen, järjestetäänkö tämä uudelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Miesten tasa-arvo ry:n (MTA ry) tasa-arvon päivän tilaisuus.


Miesten tasa-arvo ry:n vuoden 2016 tasa-arvopalkitut Kati Federley ja Henry Laasanen alustavat tasa-arvon päivänä 19.3.2017 klo 13-15 Päivälehden Museon luentotilassa Helsingissä (Ludviginkatu 2-4) järjestettävässä yleisötilaisuudessa.


Kati Federleyn alustuksen teemana on ”Tasa-arvo ja miehiin kohdistuva parisuhdeväkivalta”.


Henry Laasasen alustuksen teemana on ”Tarinani miesasian edistämisen vaikeudesta”.


Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan päivän tasa-arvoteemoista!


Aika: Tasa-arvon päivä, 19. maaliskuuta 2017, klo 13:00–15:00.


Paikka: Päivälehden museon luentotila, Ludviginkatu 2–4, Helsinki.
#tasaarvo #miesasia #tasaarvonpäivä

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

https://www.facebook.com/events/650473688473368/.

Miesten tasa-arvo ryn tasa-arvon päivän tilaisuus 19.3.2017.